torstai 26. joulukuuta 2019

Kansa lähti kaduille

KANSAN UUTISET 27.12.2019

Vuonna 2019 ihmiset eri puolilla maailmaa lähtivät kaduille osoittamaan mieltä. Venezuelassa tammikuussa arviolta miljoona ihmistä vaati presidentti Nicolás Maduron eroa. Algeriassa maaliskuussa kolme miljoonaa ihmistä lähti kaduille ja ikääntynyt presidentti Abdelaziz Bouteflika joutui luopumaan vallasta. Sudanissa huhtikuussa miljoona ihmistä kerääntyi armeijan päämajan eteen ja onnistui ajamaan presidentti Omar al-Bashirin vallasta.

Kesäkuussa Hongkongissa kaksi miljoonaa ihmistä vaati hallitusta kumoamaan lakiesityksen, jonka nojalla rikoksesta epäilty voitaisiin luovuttaa tuomittavaksi Manner-Kiinaan. Lakiesitys peruttiin, mutta mielenosoitukset jatkuivat vielä joulukuussa.

Syyskuussa yli seitsemän miljoonaa nuorta eri puolilla maailmaa jätti koulupäivän väliin osoittaakseen mieltä ilmastokriisiä vastaan.

Libanonissa lokakuussa 1,3 miljoonaa ihmistä – viidesosa maan väestöstä – lähti kaduille protestoimaan verkkopuheluille kaavailtua veroa vastaan ja vaatimaan hallituksen eroa.

Pitkin syksyä mielenosoituksia järjestettiin myös Boliviassa, Chilessä, Ecuadorissa, Egyptissä, Indonesiassa, Irakissa, Iranissa ja Kolumbiassa.

Myös Euroopassa ihmiset ovat lähteneet kaduille. Prahassa kesäkuussa sadat tuhannet ihmiset vaativat Tšekin pääministerin Andrej Babišin eroa kavallussyytösten vuoksi. Lokakuussa Barcelonassa puoli miljoonaa ihmistä osoitti mieltä Katalonian itsenäisyysliikkeen johtajien saamia pitkiä vankeustuomioita vastaan. Joulukuun alussa Ranskassa yli 800 000 ihmistä osallistui ammattiliittojen mielenosoituksiin suunniteltua eläkeuudistusta vastaan.

Myös Moskovassa kymmenet tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltä hallitusta vastaan.

Ranskassa dieselveroa vastustavat keltaliivit ovat osoittaneet mieltä pitkin vuotta, samoin kuin Britanniasta lähtöisin oleva Elokapina-liike, joka vaatii radikaaleja toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. 

Tutkijoiden mukaan mielenosoitusten määrä on kasvussa ja tänä vuonna niitä on järjestetty yhtä paljon kuin 1960-luvun huippuvuosina.

Joissain maissa ihmiset lähtivät kaduille aluksi protestoimaan hinnankorotuksia tai uusia veroja vastaan. Sudanissa leivän hinnan nousu sai ihmiset kaduille, Libanonissa WhatsApp-puheluille suunniteltu vero, Chilessä metrolippujen ja Iranissa bensan hinnankorotus. Indonesiassa opiskelijat osoittivat mieltä uutta lakia vastaan, joka kielsi avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet.

Pian mielenosoituksissa vaadittiin kunnollisia peruspalveluja, terveydenhuoltoa, koulutusta ja jätehuoltoa, vapaita vaaleja ja korruptoituneiden poliitikkojen eroa.

Algeriassa, Sudanissa ja Boliviassa pitkään vallassa olleet presidentit joutuivat eroamaan. Myös Venezuelassa, Hongkongissa ja Egyptissä hallituksia vaadittiin eroamaan. Libanonissa ja Irakissa mielenosoittajat vaativat muutosta poliittiseen järjestelmään, jossa poliitikot valitaan virkoihinsa uskontoon pohjautuvien kiintiöiden mukaan.

Useimmat suurmielenosoitukset olivat aluksi rauhanomaisia, kunnes viranomaiset ryhtyivät hajottamaan niitä kyynelkaasulla ja tuliaseilla. Egyptissä on pidätettynä ainakin 4 000 mielenosoittajaa, Chilessä 2 600, Hongkongissa 2 000 ja Venäjällä 1 500. Irakin mielenosoituksissa on kuollut yli 400 ihmistä.

Tutkijat selittävät mielenosoitusten yleistymistä ainakin eriarvoisuuden kasvulla, julkisten palvelujen leikkauksilla ja maailmantalouden notkahduksella.

Ammattiliittojen maailmanjärjestön ITUC:in ja neljän tutkimusjärjestön tuoreen raportin mukaan säästöpolitiikan seuraukset tulevat lähivuosina olemaan aiempaa kohtalokkaammat ja miljoonat ihmiset menettävät työpaikkansa yli sadassa maassa.

Vuoden 2019 kansannousuja yhdistää myös se, että useimmilla niistä ei ole erikseen nimettyjä johtajia vaan ne ovat syntyneet spontaanisti ja käyttäen hyväksi sosiaalista mediaa.

Nähtäväksi jää, mitä kansannousuista seuraa ja missä määrin mielenosoittajat onnistuvat saamaan aikaan muutoksia poliittisessa järjestelmässä. Melkoisella varmuudella vuonna 2020 on tiedossa lisää protesteja eri puolilla maailmaa.

tiistai 10. joulukuuta 2019

Rauhannobelistin murheenkryynit

KANSAN UUTISET 13.12.2019

Etiopian pääministerille Abiy Ahmedille luovutettiin tiistaina Oslossa Nobelin rauhanpalkinto poliittisten uudistusten käynnistämisestä Etiopiassa ja yli 20 vuotta jatkuneen sotatilan lopettamisesta naapurimaan Eritrean kanssa.

Etiopian ja Eritrean välillä vuosina 1998–2000 käydyissä taisteluissa kuoli lähes sata tuhatta ihmistä ja yli miljoona ihmistä joutui lähtemään kodeistaan. Sotatila jatkui lähes parikymmentä vuotta taistelujen päättymisen jälkeen, kun Etiopia kieltäytyi vetämästä joukkojaan maiden rajalta.

Tultuaan viime vuonna pääministeriksi Abiy Ahmed ilmoitti ensi töikseen, että Etiopia vetää joukkonsa kiistellyltä alueelta ja luopuu aluevaatimuksistaan.

Uuden pääministerin ensimmäisen Eritrean-vierailun aikana sovittiin maantieliikenteen ja suorien teleyhteyksien uudelleenavaamisesta. Etiopian oli myös määrä päästä käyttämään Eritreassa sijaitsevia satamia. Suorat lennot maiden välillä käynnistettiin jo viikon kuluttua.

Ahmed kumosi myös poikkeustilan Etiopiassa, vapautti tuhannet poliittiset vangit ja salli aiemmin kielletyt tv-kanavat ja verkkomediat.

Aiemmin tänä vuonna Abiy Ahmed houkutteli Sudanin demokratialiikkeen edustajat neuvotteluihin sotilasjuntan kanssa ja onnistui saamaan aikaan siirtymäkauden hallituksen, jossa molemmat osapuolet ovat edustettuina. Hän on myös isännöinyt neuvotteluja Kenian ja Somalian merialuetta koskevassa kiistassa ja käynnistänyt sovintoneuvottelut Etelä-Sudanin kilpailevien johtajien kesken.

Rauhanprosessi Eritrean kanssa ei ikävä kyllä ole edennyt suunnitelmien mukaan. Maiden välinen raja on ollut kuukausien ajan suljettuna, eikä Etiopia ole vetänyt joukkojaan kiistellyltä raja-alueelta, sillä vaikutusvaltaiset armeijan upseerit vastustavat rauhansopimusta.

Suunniteltuja kahdenvälisiä sopimuksia kauppasuhteista, tulleista ja turvallisuudesta ei ole saatu aikaiseksi.

Monet syyttävät Eritrean johtoa neuvottelujen ajautumisesta umpikujaan. Maa on pysynyt eristäytyneenä, eikä odotettuja uudistuksia ole nähty.

Tilanne ei ole sen parempi tuoreen rauhannobelistin kotimaassakaan.

Yli sadan miljoonan asukkaan Etiopia on maailman toiseksi nopeimmin kasvava talousmahti, ja maassa on paljon kiinalaisia investointeja. Talouskasvu on kuitenkin lisännyt eriarvoisuutta, ja erityisesti koulutettujen nuorten työpaikoista on huutava pula.

Viime kuukausina mielenosoittajia on pidätetty eri puolilla maata ja mediaa on ahdisteltu. Viime kesänä internet suljettiin koko maassa useamman viikon ajaksi. Virallisena syynä oli pyrkimys estää opiskelijoita lunttaamasta koulujen valtakunnallisissa kokeissa.

Abiy Ahmedin varmasti pahin murheenkryyni ovat maata riivaavat etniset väkivaltaisuudet, joiden vuoksi lähes kolme miljoonaa ihmistä on paennut kodeistaan eri puolilla maata.

Edellinen hallitus jakoi maan etnisin perustein luotuihin autonomisiin alueisiin. Ristiriidat eri väestöryhmien välillä pysyivät hallinnassa turvallisuusjoukkojen tiukan kontrollin ansiosta. Abiy Ahmedin sallivampi sananvapauspolitiikka onkin antanut tilaa erilaisille etnonationalistisille ääriliikkeille, jotka vaativat oman väestöryhmän aseman parantamista muiden ryhmien kustannuksella.

Etiopian suurimpia väestöryhmiä ovat oromot (34 prosenttia) ja amharat (27 prosenttia). Seuraavaksi suurimpia ryhmiä ovat somalit, tigret, sidamat ja wolaytat. Etiopiassa on yhteensä yli 80 etnistä ryhmää, jotka kaikki puhuvat omaa kieltään.

Abiy Ahmed on peräänkuuluttanut eri väestöryhmien välistä synergiaa ja julkaissut aihetta käsittelevän kirjasen, jota myydään kioskeissa. Pääministerin aloitteesta maan valtapuolue Etiopian kansan vallankumouksellinen demokratiarintama (EPRDF) päätti vastikään vaihtaa nimensä Etiopian hyvinvointipuolueeksi. Ahmed on perustanut myös erillisen rauhanministeriön sovittelemaan eri väestöryhmien välillä.

Ensi vuoden toukokuulle kaavailluissa parlamenttivaaleissa selviää, nauttiiko Nobel-palkitun pääministerin hyvinvointipuolue kansan luottamusta vai jakautuvatko äänet yksittäisten väestöryhmien intressejä ajavien puolueiden kesken.

torstai 28. marraskuuta 2019

Lisää leikkauksia ja vähemmän veroja

KANSAN UUTISET 29.11.2019

Kreikka siirtyi kesällä takaisin oikeistovaltaan, kun konservatiivinen Uusi demokratia -puolue voitti vaalit ja sai enemmistön parlamentissa. Ateenan keskustan laitamilla voi jo nyt saada jonkinlaisen kuvan siitä, miltä maan tulevaisuus saattaa näyttää ainakin osalle väestöstä. Turistien suosiman Monastirakin basaarialueen kupeessa monet vähävaraiset yrittävät viikonloppuisin myydä jalkakäytävälle tuomiaan yksittäisiä ruokalautasia, vanhoja tuoleja ja rähjäisiä vaatteita.

Pääministeri Kyriakos Mitsotakisin oikeistohallitus on ollut nyt vallassa runsas neljä kuukautta, eikä sitä voi syyttää tämänhetkisestä talousahdingosta. Köyhimmän kansanosan kurjuus alkoi jo Kreikan talouskriisistä vuonna 2009 eikä ole juuri helpottanut, vaikka vasemmistopuolue Syriza sai hallituskaudellaan talouden pieneen kasvuun ja työttömyyden puolitettua.

Oikeistohallitus on luvannut kaksinkertaistaa talouskasvun yli kahteen prosenttiin. Yritykset ja hyvätuloiset ovat saamassa veronalennuksia, terveyspalveluja aiotaan ruveta yksityistämään ja eläkkeitä leikataan.

Uusi demokratia antaa rikkaille paljon ja kansan enemmistölle vähän”, Syriza-puolue kommentoi oikeistohallituksen uutta budjettiesitystä.

Monien mielestä oikeistohallitus näyttäisi vain jatkavan Syrizan hallituskauden säästöpolitiikkaa.

Kun Syriza tuli valtaan vuonna 2015, puolue lupasi lopettaa aiempien oikeistohallitusten ja sosiaalidemokraattisen Pasok-puolueen käynnistämät julkisten palvelujen leikkaukset, jotka Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto olivat määränneet Kreikan hätälainaohjelmien ehdoksi.

Kesällä 2015 Syrizan johtama hallitus järjesti kansanäänestyksen, jossa 61 prosenttia äänestäjistä vastusti lainaohjelmien ehdoksi asetettuja leikkauksia. Vain viikkoa myöhemmin pääministeri Alexis Tsipras kuitenkin ilmoitti hallituksen suostuvan kaikkiin lainoittajien vaatimiin säästöihin.

Syrizan hallituksesta tuli lopulta kaikkein kuuliaisin velkojien vaatiman uusliberaalin talouspolitiikan toteuttaja. Lainaehtojen mukaan Kreikka lupasi jatkaa säästökuuria vuoteen 2060 asti.

Vaalien ei voi antaa muuttaa EU:n jäsenmaan talouspolitiikkaa”, Saksan entinen valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble totesi Kreikan silloiselle valtiovarainministerille vuonna 2015.

Syriza kärsi selvän tappion viime heinäkuussa pidetyissä vaaleissa. Vasemmistopuolueet saivat kuitenkin enemmistön annetuista äänistä, kun lasketaan yhteen Syrizan, sosiaalidemokraattien, kommunistipuolueen ja Syrizasta irtautuneen Mera25-puolueen saamat äänet.

Uusi demokratia sai silti enemmistön parlamentin paikoista, koska Kreikan erikoisen vaalijärjestelmän vuoksi eniten ääniä saanut puolue saa 50 ylimääräistä paikkaa parlamentista.

Kun vuoden 2015 vaaleissa Syriza oli suurin puolue melkein koko maassa, viime kesän vaaleissa puolue sai eniten ääniä vain Ateenassa, Patrasissa, Länsi-Traakiassa ja Kreetalla.

Toissa sunnuntaina Kreikassa vietettiin Ateenan teknillisen korkeakoulun vuoden 1973 opiskelijavaltauksen verisen tukahduttamisen muistopäivää. Ateenassa kymmenet tuhannet ihmiset osallistuivat vuosittaiseen mielenosoitukseen teknilliseltä korkeakoululta Yhdysvaltojen suurlähetystölle.

Marssin kärjessä kulkivat opiskelijat, ja perässä tulivat lukuisat eri vasemmistolaiset poliittiset ryhmät kommunisteista anarkisteihin. Kommunistipuolueen kaadereita oli mukana moninkertaisesti enemmän kuin kulkueen häntäpäässä tulleita Syrizan kannattajia.

Syrizan puheenjohtaja Alexis Tsipras lähti marssista kesken pois. Viime päivät hän on kiertänyt Kreikan maakuntia ja kysynyt kannattajilta, mitä puolueen pitäisi tehdä uudistuakseen.

Mielenosoitusreitin varrella oli myös tuhansia pampuilla, suojakilvillä ja kaasunaamareilla varustautuneita mellakkapoliiseja. Illan päätteeksi poliisit ampuivat kyynelkaasua ja pidättivät kymmeniä nuoria Exarcheian kaupunginosassa, missä poliisi on ryhtynyt väkivalloin tyhjentämään vallattuja taloja, joihin on majoitettu turvapaikanhakijoita Afganistanista, Pakistanista ja Afrikan maista.

torstai 14. marraskuuta 2019

Kolme presidenttiä mutta ei hallitusta

KANSAN UUTISET 15.11.2019

Sarajevon lentokentältä kaupungin keskustaan vievän tien varrella talojen seinissä on edelleen luodinreikiä. Sosialistisen Jugoslavian aikana rakennetut kerrostalot olivat jäljistä päätellen ilmeisesti jykevämmän kranaattitulen kohteena. Vuosina 1992–95 serbijoukot piirittivät Sarajevoa kolmen ja puolen vuoden ajan ja tulittivat kaupunkia päivittäin sen itäpuolella sijaitsevilta vuorilta.

Bosnian sodassa kuoli yli sata tuhatta ihmistä ja pari miljoonaa joutui lähtemään kodeistaan. Serbijoukot vangitsivat ihmisiä keskitysleireihin. Kymmeniä tuhansia naisia raiskattiin.

Tänä päivänä Sarajevon keskustan sporttibaareissa tai vanhankaupungin turistivilinässä ei voisi arvata, että 25 vuotta sitten täällä käytiin sotaa, jossa etninen tausta tai uskonto määräsi sen, kenen puolella on.

Sodan päättyminen ei silti ratkaissut Bosnian ongelmia. Maa on yhä poliittisesti jakautunut, pitkälti kiitos ulkomaiden saneleman Daytonin rauhansopimuksen, jossa Bosnia ja Hertsegovina jaettiin kahtia muslimien ja kroaattien hallinnoimaan alueeseen ja Bosnian serbitasavaltaan.

Maassa on kolme presidenttiä, jotka edustavat kutakin väestöryhmää, mutta hallitusta ei ole saatu muodostettua, vaikka edellisistä parlamenttivaaleista on kulunut yli vuosi.

Muslimien ja kroaattien valtapuolueet haluaisivat Bosnian mukaan sekä EU:hun että Natoon. Serbipuolueet kannattavat EU-jäsenyysneuvottelujen jatkamista mutta vastustavat lähentymistä Natoon.

Serbien kanta on ymmärrettävä, sillä Nato-maiden hävittäjäkoneet pommittivat serbialueita Bosnian sodan loppuvaiheessa.

Serbiväestöä edustava presidentti Milorad Dodik ilmoitti jo ennen viime vuoden vaaleja, että serbitasavallan pitäisi irrottautua koko Bosniasta ja liittyä osaksi Serbiaa.

Bosnian ja Hertsegovinan väestöstä hiukan yli puolet on islaminuskoisia bosniakkeja, kolmasosa serbejä ja 15 prosenttia kroaatteja.

Bosnian muslimit ovat juuri nyt närkästyneitä kahdesta viime viikkojen tapahtumasta. Ensin Ruotsin akatemia ilmoitti, että se myöntää Nobelin kirjallisuuspalkinnon itävaltalaiselle kirjailijalle Peter Handkelle. Monin tavoin kiistelty kirjailija on tukenut sotarikoksista tuomittuja serbijohtajia ja väittänyt, että Bosnian muslimit lavastivat Srebrenican joukkomurhan, jossa serbijoukot teloittivat yli 7 000 muslimimiestä ja poikaa kesällä 1995.

Kirjallisuuspalkinnon saajan julkistamisen jälkeen Bosnian kansanmurhan uhrien ja omaisten järjestö on osoittanut mieltään Ruotsin Sarajevon-suurlähetystön edessä vaatien Ruotsin akatemiaa peruuttamaan palkintopäätöksensä. Ruotsin kruununprinsessa Victoria joutui myös vastaamaan kysymyksiin Nobel-palkinnosta, kun hän vieraili viikko sitten Sarajevossa ruotsalaisen ympäristötekniikan vienninedistämismatkalla.

Seuraavasta kohusta vastasi Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joka totesi The Economist -lehden haastattelussa, että Albanian ja Pohjois-Makedonian huolenaiheet ovat pieniä verrattuna Bosniaan. EU:n jäsenvaltion Kroatian naapurimaa Bosnia oli Macronin mukaan ”tikittävä aikapommi” Syyriasta kotiin palaavien jihadistien aiheuttamien ongelmien vuoksi.

Viittaus Albaniaan ja Pohjois-Makedoniaan johtui siitä, että viime kuussa Macron esti näiden maiden pyrkimykset käynnistää viralliset neuvottelut EU-jäsenyydestä.

Macronin kommentti bosnialaisista jihadisteista oli täysin suhteeton ja perustui todennäköisesti Kroatian hallituksen esittämään propagandaan. Kroatian presidentti Kolinda Grabar-Kitarović on jo pidemmän aikaa levittänyt valeuutisia Bosniaan palanneista tuhansista entisistä Isis-taistelijoista.

Todellisuudessa Bosniasta on lähtenyt kaikkiaan 200 ihmistä Syyriaan taistelemaan Isisin riveissä. Heistä 50 on palannut kotimaahansa, ja useimmat on tuomittu vankeuteen osallistumisesta aseelliseen konfliktiin ulkomailla. Toisten oikeudenkäynnit ovat vielä kesken. Bosnian viranomaiset suunnittelevat nyt 50 bosnialaisen naisen ja sadan lapsen kotiuttamista vankileireiltä Syyriassa.

Vertailun vuoksi Ranskasta on lähtenyt noin 2 000 ihmistä Syyriaan taistelemaan Isisin puolesta.

torstai 31. lokakuuta 2019

Pitäisikö Turkki erottaa Natosta?

KANSAN UUTISET 1.11.2019

Turkin hyökkäys Syyrian kurdialueille kirvoitti paitsi protesteja myös keskustelun siitä, pitäisikö Turkki erottaa sotilasliitto Natosta.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg totesi heti hyökkäyksen alkamisen jälkeen, että Turkin operaatio tulisi vaikeuttamaan Isisin vastaista taistelua. Ranskan presidentti Emmanuel Macron varoitti hyökkäyksen johtavan humanitaariseen kriisiin. Saksan liittokansleri Angela Merkel vaati operaation keskeyttämistä välittömästi.

Naton jäsenmaista Saksa, Ranska, Italia, Espanja, Hollanti ja Norja katkaisivat asevientinsä Turkkiin.

Yhdysvalloissa edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Eliot Engel ja senaatin lakivaliokunnan puheenjohtaja Lindsey Graham olivat poliitikoista ensimmäisinä ehdottamassa Turkin potkimista pois Natosta. Puolustusministeri Mark Esperin mukaan Turkin hyökkäys vahingoitti Yhdysvaltojen ja Turkin välisiä suhteita ja ”Turkin pysymistä Natossa”.

Vaikutusvaltainen Council on Foreign Relations -järjestö kehotti siirtämään Incirlikin lentotukikohdassa Turkissa olevat ydinaseet johonkin luotettavampaan Nato-maahan.

Pahimmissa uhkakuvissa pelättiin, että Turkin hyökkäys johtaisi Syyrian vastaiskuun, jonka seurauksena kaikki muut Nato-maat olisivat sotilasliiton perustamissopimuksen 5. artiklan nojalla velvollisia puolustamaan Turkkia.

Naton 5. artiklaa on aiemmin sovellettu vain yhden kerran. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen muut Nato-maat lupasivat tukea Yhdysvaltoja osallistumalla Afganistanin sotaan sekä vuoteen 2016 asti jatkuneeseen laivasto-operaatioon Välimerellä.

Verkkolehti Geopolitical Monitorissa ehdotettiin jo elokuussa Turkin erottamista Natosta, pian sen jälkeen kun Turkki hankki Venäjältä 2,5 miljardia dollaria maksaneen uuden S-400-ilmapuolustusjärjestelmän. Hankinta oli kieltämättä erikoinen, sillä se edellytti venäläisten sotilaskouluttajien läsnäoloa Naton jäsenmaassa uuden ohjusjärjestelmän tukitehtävissä.

Turkin oli myös määrä hankkia Yhdysvalloista uusia F-35-hävittäjiä, joiden osia vieläpä valmistettiin Turkissa, mutta Venäjän kanssa tehdyn kaupan jälkeen Turkki heitettiin ulos hävittäjähankkeesta ja turkkilaiset lentäjät, jotka olivat Yhdysvalloissa opettelemassa F-35-koneiden käyttöä, lähetettiin kotiin.

Geopolitical Monitor luetteli pitkän listan muita syitä, miksi Turkki tulisi erottaa Natosta: Turkki miehittää laittomasti Pohjois-Kyprosta ja loukkaa jatkuvasti Kreikan ilmatilaa. Turkki antoi vuosien ajan salaista tukea Isisille ja oli osallisena öljynviennissä Isisin miehittämiltä alueilta Turkin kautta Välimerelle. Turkin hallitus myös vainosi muiden Nato-maiden kouluttamia turkkilaisia upseereita, joista monet olivat saaneet turvapaikan EU-maista. Verkkolehden mukaan presidentti Recep Tayyip Erdoğan oli muuttunut yhä itsevaltaisemmaksi.

Lisäksi myös Turkin kansa halusi irti Natosta. Mielipidekyselyn mukaan vain 23 prosenttia turkkilaisista suhtautui myönteisesti Natoon.

Turkin erottaminen Natosta ei silti tulisi olemaan helppoa. Naton sopimuksessa ei nimittäin ole olemassa erillistä säännöstä, joka mahdollistaisi jäsenmaan erottamisen.

Oikeusoppineiden mukaan erottaminen voisi kuitenkin olla mahdollista, jos kaikki muut jäsenmaat olisivat sitä mieltä, että jäsenmaa on toiminnallaan rikkonut perustamissopimuksen kohtia, joissa edellytetään esimerkiksi demokratian, yksilönvapauksien ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamista.

Turkkia ei kuitenkaan tulla erottamaan Natosta ainakaan lähitulevaisuudessa, sillä Turkki on strategisen sijaintinsa vuoksi Natolle elintärkeä. Turkki on ollut Naton jäsen vuodesta 1952. Turkilla on Naton jäsenmaiden toiseksi suurimmat sotavoimat, heti Yhdysvaltojen jälkeen. Maassa on kahdeksan Naton tukikohtaa. Turkin halki kulkevat myös tärkeät öljy- ja kaasuputket Kaspianmereltä ja Pohjois-Irakista.

Useimpien Nato-maiden johtajien mielestä Turkki on parempi pitää Naton jäsenenä kuin sotilasliiton ulkopuolella. Nato haluaa myös esiintyä yhtenäisenä sotilasliiton 70-vuotishuippukokouksessa Lontoossa joulukuussa.

torstai 17. lokakuuta 2019

Yksipuolista uutisointia hyökkäyksestä Syyriaan

KANSAN UUTISET 18.10.2019

Lueskelin viime viikonloppuna Turkish Airlinesin lennolla Turkin hallitusta lähellä olevaa Daily Sabah -lehteä. Daily Sabah on Turkin nyttemmin suurimman päivälehden Sabahin englanninkielinen painos ja suunnattu ensisijaisesti ulkomaalaisille lukijoille.

Valtaosa lehden sisällöstä käsitteli Turkin hyökkäystä Syyrian kurdialueille. Etusivun jutussa selitettiin, kuinka Turkin käynnistämä ”Operaatio Rauhan lähde” itse asiassa puolustaa Natoa ja Euroopan unionin ulkorajoja terroristeilta, joihin lukeutuvat lehden mukaan sekä Syyrian kurdijoukot että Isis.

Daily Sabahin mukaan Turkin sotaoperaatio myös suojelee Syyrian alueellista koskemattomuutta ja mahdollistaa kahden miljoonan syyrialaispakolaisen paluun kotimaahansa.

Lehden mukaan useat maat ovat osoittaneet solidaarisuutta Turkille ja ilmoittaneet tukevansa hyökkäystä Syyriaan. Näitä ystävällismielisiä maita olivat Unkari, Pakistan ja Azerbaidžan. Unkari tosin kannatti Turkin hyökkäystä sillä varauksella, että se edistää pakolaisten palauttamista ja vähentää uusien pakolaisten pyrkimystä hakeutua EU:n alueelle.

Hyökkäystä tukevia lausuntoja oli saatu myös Şanliurfan maakunnassa Turkin kurdialueella sijaitsevan Akçakalen piirikunnan pormestarilta sekä samasta piirikunnasta kotoisin olevalta 25-vuotiaalta yliopisto-opiskelijalta. Myös Turkin armenialaisvähemmistö kannatti sotaoperaatiota Syyriaan – ainakin jos armenialaiskirkon edustajan näkemyksiin oli uskomista.

Tällainen valikoiva raportointi on uutismedian valtavirtaa tämän päivän Turkissa. Sabah ja englanninkielinen Daily Sabah kuuluvat Turkuvaz-mediayhtymään, joka on maan suurin mediakonserni. Turkuvazin johtaja on veronkiertoskandaalista epäilty liikemies Serhat Albayrak. Hänen veljensä Berat Albayrak on presidentti Erdoğanin vävy ja Turkin valtiovarainministeri.

Kesällä kerrottiin, että yhtiö olisi ottamassa haltuunsa myös maan toiseksi suurimman mediakonsernin ja hankkimassa käytännössä mediamonopolin. Osarahoittajana kaupassa olisi Azerbaidžanin valtion öljy-yhtiö.

Turkkilainen yleisö elää jo ennestäänkin uutispimennossa. Yli sata uutismediaa kiellettiin vuoden 2016 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen, ja monet muut ovat vaihtaneet omistajaa hämärissä yritysvaltauksissa. Esimerkiksi CNN:n turkinkielinen kanava on nyt tiukasti presidentti Erdoğanin ja hallitsevan AKP-puolueen talutusnuorassa.

Kesällä turkkilainen tuomioistuin antoi maan verkko-operaattoreille määräyksen estää pääsy 138 uutissivustolle ja niiden somekanaville. Verkkosivujen blokkaaminen ei ole uutta Turkissa. Wikipedia on ollut maassa kielletty vuodesta 2017.

Jäljelle jääneet itsenäiset mediat vaiennettiin viimeistään Istanbulin ylimmän syyttäjän viime viikolla tekemällä päätöksellä, joka kieltää kaiken kriittisen raportoinnin Turkin hyökkäyksestä Syyriaan.

Turkissa on tällä hetkellä myös eniten vangittuja toimittajia koko maailmassa. Perässä seuraavat Kiina, Egypti ja Saudi-Arabia.

Kansainvälisen lehdistöinstituutin IPI:n mukaan 136 toimittajaa oli elokuussa vangittuna Turkissa – useimmat heistä syytettynä maanpetoksesta tai presidentin solvaamisesta. Maanpetoksesta on vangittu toimittajia, joiden on epäilty kannattavan kiellettyä Kurdistanin työväenpuoluetta tai Yhdysvalloissa maanpaossa elävää saarnaajaa Fethullah Güleniä.

Parhaillaan 78 toimittajaa on rikostutkinnassa julkaistuaan uutisia Turkin hyökkäyksestä Syyriaan ja hyökkäystä vastaan järjestetyistä mielenosoituksista Turkin kurdialueilla. Poliisin mukaan toimittajia epäillään ”terroristisen propagandan levittämisestä Turkin rauhanoperaatiosta sekä vihanlietsonnasta ja valeuutisten levittämisestä poliisivoimien maineen vahingoittamiseksi”.

Parikymmentä toimittajaa on jo pidätetty Turkin hyökkäyksen käynnistymisen jälkeen. Verkkolehti Dikenin uutispäällikkö pidätettiin, koska lehti siteerasi jutussaan Syyrian kurdijoukkojen tiedottajaa.

Pidätykset eivät koske pelkästään toimittajia, vaan telkien taakse on joutunut myös mediatalojen kirjanpitäjiä, vahtimestareita ja painotalojen työntekijöitä.

torstai 3. lokakuuta 2019

Vasemmisto vahvoilla Portugalin vaaleissa

KANSAN UUTISET 4.10.2019

Portugalissa sunnuntaina pidettävissä parlamenttivaaleissa on varsin mielenkiintoinen asetelma. Hallitusvallassa oleva sosialistipuolue on saamassa mielipidekyselyjen perusteella selvän vaalivoiton, ja lisäksi sosialisteista vasemmalla oleville puolueille Vasemmistoblokille sekä kommunistien ja vihreiden vaaliliitolle povataan hyvää tulosta.

Yhdessä nämä kolme ryhmittymää ovat saamassa selvän enemmistön parlamentissa, ainakin jos mielipidekyselyihin on uskomista.

Kuviota kuitenkin hämmentää se, että istuva pääministeri António Costa on ilmoittanut sosialistipuolueen haluavan muodostaa hallituksen yksinään – ja mieluiten ilman vasemmistopuolueiden tukea.

Sosialistipuolueen vähemmistöhallitus on ollut Portugalissa vallassa vuodesta 2015. Tuolloin puolue itse asiassa hävisi vaaleissa sosiaalidemokraattiselle puolueelle, joka on nimestään huolimatta konservatiivinen oikeistopuolue. Vasemmistoblokin puheenjohtajan Catarina Martinsin aloitteesta käynnistettiin neuvottelut, joiden avulla oikeiston vuosia kestänyt vyönkiristyspolitiikka voitaisiin saada päätökseen.

Lopputuloksena oli António Costan johtama sosialistipuolueen vähemmistöhallitus, jolle Vasemmistoblokki ja kommunistit/vihreät lupasivat antaa tukensa luottamusäänestyksissä, kunhan hallitus suostuisi muutamiin puolueille tärkeisiin vaatimuksiin.

Nyt monet vasemmalla pelkäävät, että sosialistipuolueen hyvä gallupkannatus toteutuu sellaisenaan vaaleissa ja puolue saa niin paljon paikkoja parlamentissa, ettei se jatkossa enää tarvitse vasemmistoryhmien tukea politiikalleen. Sosialisteille on povattu parhaimmillaan 43 prosentin kannatusta, mikä voisi riittää enemmistöön parlamentin paikoista.

Yhtenä vaihtoehtona on puhuttu sosialistien parlamenttiyhteistyöstä Portugalin eläinoikeuspuolueen kanssa, joka on mahdollisesti saamassa useita kansanedustajan paikkoja.

Vasemmistoblokin Catarina Martins totesi jokin aika sitten New Left Review -lehden haastattelussa, että ”sosialistipuolue on todellisuudessa keskustalainen puolue, joka ei halua vaarantaa portugalilaista kapitalismia”. Ilman yhteistyötä vasemmistopuolueiden kanssa sosialistit olisivat hänen mukaansa vain jatkaneet oikeiston leikkauspolitiikkaa ja yksityistämistä.

Vasemmistoblokin aloitteesta Portugalissa hyväksyttiin uusi aborttilaki sekä homo- ja lesboparien adoptio-oikeus. Eläkkeiden ja julkisen alan palkkojen leikkauksista luovuttiin. Minimipalkka nostettiin yhä vaatimattomaan 600 euroon kuussa. Lissabonin ja Porton julkisen liikenteen yksityistämisestä luovuttiin.

Martins on entinen näyttelijä ja teatteriohjaaja, joka vei teatteriryhmänsä esitykset vankiloihin ja Porton köyhimpiin lähiöihin. Nyt hän on Portugalin kolmanneksi suurimman puolueen ensimmäinen naispuheenjohtaja – tai oikeastaan varsinaiselta titteliltään puolueen poliittisen komission koordinaattori.

Europarlamentissa Vasemmistoblokki kuuluu Euroopan yhtyneen vasemmiston ja Pohjoismaiden vihreän vasemmiston ryhmään (GUE/NGL) yhdessä muun muassa Suomen vasemmistoliiton kanssa.

António Costan sosialistipuolueen hallitus on saanut EU:n komissiolta kehuja kovasta talouskurista ja yli kahden prosentin talouskasvusta. Asian taustalla on vuoden 2011 talouskriisi, joka pakotti Portugalin suostumaan Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston sanelemiin rajuihin säästöihin ehtona 78 miljardin euron suuruisen lainapaketin saamiselle.

Säästökuurin seurauksena Portugali maksaa tänä päivänä enemmän rahaa velanhoitokuluihin kuin koko maan terveydenhuoltoon.

Talousmenestys on pitkälti turismin ansiota, mutta kasvavalla turismillakin on ollut kohtalokkaat seuraukset. Lissabonissa osoitettiin viikonloppuna mieltä kohonneita vuokria vastaan. Asumiskustannukset ovat lähes kaksinkertaistuneet, kun ulkomaiset sijoittajat ovat remontoineet vanhoja taloja loma-asunnoiksi vuokrattavaksi Airbnb:n ja muiden vastaavien palvelujen kautta. Kohonneet vuokrat ovat ajaneet tuhansia ihmisiä kodittomiksi tai pakottaneet asukkaat muuttamaan lähiöihin kauas kaupungin ulkopuolelle.

torstai 19. syyskuuta 2019

Poliitikot pilasivat politiikan

KANSAN UUTISET 20.9.2019

Tunisiaa on tavattu pitää arabimaiden kansannousujen menestystarinana ja ainoana arabikevään kokeneista maista, joka on onnistunut siirtymään rauhanomaisesti diktatuurista demokratiaan. Viime sunnuntaina pidettyjen presidentinvaalien perusteella monet tunisialaiset ovat kuitenkin turhautuneet paikalliseen politikointiin eivätkä enää luota siihen, että poliitikot pystyisivät ratkaisemaan maan ongelmia.

Vuoden 2011 kansannousut käynnistyivät juuri Tunisiassa ja levisivät sen jälkeen Egyptiin, Libyaan, Syyriaan ja Jemeniin. Egyptissä arabikevät vaihtui pian sotilasvallaksi, ja Libyassa, Syyriassa ja Jemenissä päädyttiin lopulta täysimittaisiin sotiin, joissa useat ulkovallat ovat olleet osallisina.

Tunisiassa ei sentään ole ajauduttu sotimaan, mutta mielenosoitukset jatkuvat eri puolilla maata ja poliisiväkivalta on yhtä laajamittaista kuin ennen vallankumousta. Korruptio rehottaa, työttömyys on karannut käsistä etenkin maan sisäosissa, ja Kansainvälisen valuuttarahaston vaatimat vyönkiristysohjelmat ovat pahentaneet ihmisten ahdinkoa entisestään.

Maan historian toisissa vapaissa presidentinvaaleissa vain 45 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Tämäkin lukema oli silti korkeampi kuin viimevuotisten paikallisvaalien reilun 30 prosentin äänestysaktiivisuus.

”Monien mielestä nykyisenkaltainen demokratia ei yksinkertaisesti toimi”, arvioi tunisialainen tutkija Haythem Guesmi.

Vuoden takaisen mielipidekyselyn mukaan 46 prosenttia tunisialaisista piti demokratiaa kannatettavimpana hallintomuotona. 47 prosenttia valitsi demokratian sijasta sotilasvallan.

Tunisian presidentinvaaleissa oli ehdolla yli parikymmentä ehdokasta lähes yhtä monesta puolueesta. Toiselle kierrokselle valittiin kuitenkin ehdokkaat politiikan ulkopuolelta.

Eniten ääniä vaalien ensimmäisellä kierroksella sai konservatiivinen perustuslakioikeuden professori Kais Said, joka vastustaa naisten ja miesten yhtäläistä perintöoikeutta ja haluaisi lakkauttaa parlamenttivaalit. Said sai 18 prosenttia annetuista äänistä.

Toiseksi eniten ääniä sai veropetossyytteiden vuoksi vankilassa istuva tv-kanavan omistaja Nabil Karoui, joka keräsi 15 prosenttia äänistä. Karoui on tullut tunnetuksi esiintymällä omalla tv-kanavallaan hyväntekeväisyystempauksissa jakamassa makaronipusseja, jääkaappeja ja televisioita ihmisille Tunisian köyhimmillä alueilla.

Presidentinvaalin toinen kierros järjestetään lokakuussa, mahdollisesti samaan aikaan kuin parlamenttivaalit.

Presidentinvaalin häviäjiä olivat vuoden 2011 kansannousun jälkeen hallitusvastuussa olleet puolueet, vanhan vallan poliitikoista ja vauraista liikemiehistä koostunut Tunisian kutsu sekä islamistipuolue Ennahda, joka tosin luopui vastikään islamismista ja ilmoitti kannattavansa markkinataloutta ja talouskasvua.

Istuva pääministeri Youssef Chahed sai vain seitsemän prosenttia presidentinvaalin äänistä, viidenneksi eniten kaikista ehdokkaista.

Islamistipuolue Ennahda oli hallitusvallassa ensimmäiset vuodet kansannousun jälkeen, mutta joutui oppositioon hävittyään vuoden 2014 parlamenttivaaleissa Tunisian kutsu -puolueelle, joka oli perustettu hieman aiemmin nimenomaan vastustamaan Ennahdaa ja uskonnon kasvavaa roolia yhteiskunnassa.

Jo seuraavana vuonna Tunisian kutsu kuitenkin hajosi, kun osa sen jäsenistä protestoi presidentti Beji Caid Essebsin pojan Hafedh Caid Essebsin nimitystä puolueen puheenjohtajaksi. Pysyäkseen vallassa puolue perusti yhteishallituksen Ennahdan kanssa.

Tunisian kutsu hajosi toisen kerran vuonna 2017 sen jälkeen kun pääministeri Chahed erotettiin puolueesta. Tätä edelsi pääministerin käynnistämä korruptionvastainen kampanja, jonka kohteena olivat myös oman puolueen liikemiespoliitikot. Pääministeri solmi liiton Ennahdan kanssa.

Tämän vuoden alussa pääministeri Chahed perusti oman puolueen nimeltä Eläköön Tunisia. Korruptiota vastaan kampanjoivan Transparency Internationalin mukaan uuden puolueen rahoittamiseen käytettiin ex-diktaattori Zine el-Abidine Ben Alin vävyn ulkomailla jäädytettynä olleita varoja.

torstai 5. syyskuuta 2019

9/11-iskujen pääarkkitehti vihdoin oikeuteen

KANSAN UUTISET 6.9.2019

New York Times kertoi viikonloppuna, että syyskuun 11. päivän iskujen suunnittelusta syytetty Khalid Sheikh Mohammed ja neljä muuta kanssasyytettyä oltaisiin vihdoin tuomassa oikeuteen. Lehden haltuunsa saamien asiakirjojen mukaan oikeudenkäynnin on määrä käynnistyä 11. tammikuuta 2021 Yhdysvaltojen sotilastuomioistuimessa Guantánamon laivastotukikohdassa Kuubassa.

Pakistanilaissyntyinen Mohammed on ollut nyt 16 vuoden ajan vangittuna ilman kunnollista oikeudenkäyntiä, viimeiset 13 vuotta vankileirillä Guantánamossa.

9/11-iskujen pääarkkitehdiksi kutsuttua Mohammedia ja neljää muuta miestä syytetään lentokonekaappauksista, hyökkäyksestä siviilejä ja siviilikohteita vastaan, terrorismin tukemisesta, omaisuuden tuhoamisesta ja 2 973 ihmisen murhasta.

Yhdysvaltojen viranomaisten kuulusteluissa ja sotaoikeuden esitutkinnassa Mohammed on tunnustanut suunnitelleensa syyskuun 11. päivän lentokonekaappaukset ”alusta loppuun”. Hän on myös kertonut olleensa suunnittelemassa Al-Qaidan vuonna 2002 tekemiä terrori-iskuja Indonesiassa ja Keniassa.

Viranomaisten mukaan Mohammed paljasti suunnitelleensa myös kymmeniä muita terrori-iskuja, joita ei lopulta toteutettu. Tarkoituksena oli tehdä lentokoneiskuja pilvenpiirtäjiin Chicagossa, Los Angelesissa, New Yorkissa ja Lontoossa. Muita kohteita olivat Panaman kanava, Naton päämaja ja Yhdysvaltojen tukikohdat Etelä-Koreassa.

Mohammed kertoi suunnitelleensa myös paavin, Pakistanin presidentin sekä Yhdysvaltojen ex-presidenttien Jimmy Carterin ja Bill Clintonin surmaamista.

Oikeudenkäynnin toteutuminen on edelleen kuitenkin epävarmaa, sillä Khalid Sheikh Mohammedin tunnustukset on saatu kiduttamalla. Iso osa kiduttamalla saaduista tunnustuksista osoittautui myöhemmin keksityiksi.

Vuonna 2009 julkaistujen Yhdysvaltojen oikeusministeriön muistioiden mukaan Khalid Sheikh Mohammedia vesikidutettiin 183 kertaa. Vesikidutus on hukuttamista jäljittelevä kidutusmenetelmä, jossa kuulusteltava sidotaan kiinni kallellaan olevaan alustaan ja hänen kasvoilleen asetetulle pyyhkeelle kaadetaan suuria määriä vettä.

Presidentti Barack Obaman hallinto kielsi vesikidutuksen käytön.

Obama halusi myös sulkea Guantánamon vankileirin ja käynnistää terrori-iskuista epäiltyjen oikeudenkäynnit siviilituomioistuimessa New Yorkissa. Yhdysvaltojen kongressi kuitenkin esti aikeet laatimalla lain, joka kielsi verovarojen käyttämisen terroristiepäiltyjen kuljettamiseen Yhdysvaltojen maaperälle.

Balochistanissa Pakistanissa vuonna 1964 tai 1965 syntynyt Khalid Sheikh Mohammed varttui Kuwaitissa ja opiskeli Yhdysvalloissa insinööriksi. Opiskelujen jälkeen hän lähti Afganistaniin taistelemaan mujahedin-joukoissa Neuvostoliiton miehitystä vastaan. Hän työskenteli 1990-luvulla avustustyöntekijänä Bosnian sodassa ja insinöörinä Qatarin sähkö- ja vesiministeriössä.

Hän pakeni Afganistaniin vuonna 1996 sen jälkeen kun Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI oli etsintäkuuluttanut hänet epäiltynä pommi-iskujen suunnittelusta Yhdysvaltojen ja Aasian maiden välillä liikennöiviin matkustajakoneisiin.

Mohammed pidätettiin Pakistanissa vuonna 2003 ja vietiin CIA:n salaiseen kidutuskeskukseen Afganistaniin. Häntä vesikidutettiin, roikotettiin viikon ajan pystyasennossa seinään kahlittuna, hänen päätään iskettiin seinään ja peräsuoleen ruiskutettiin ravintonestettä. Myöhemmin kidutus jatkui CIA:n pidätyskeskuksessa Puolassa.

Khalid Sheikh Mohammed puhui ensimmäisen kerran osallisuudestaan 9/11-iskuihin vuonna 2002 Al Jazeeran toimittajalle antamassaan haastattelussa.

Mohammedin mukaan kaapatuilla koneilla oli tarkoitus lentää World Trade Centerin pilvenpiirtäjien ja Pentagonin lisäksi myös Yhdysvaltojen kongressin rakennukseen Washingtonissa, mutta Yhdysvaltojen hävittäjät ampuivat alas neljännen koneen Pennsylvanian yllä.

Mohammedin mukaan Israelin tiedustelupalvelu Mossad oli tietoinen suunnitelmista. Sen sijaan Osama bin Laden ei tuntenut iskujen yksityiskohtia. Mohammed puhui bin Ladenista imperfektissä, ikään kuin hän olisi jo kuollut.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Sudan siirtyy kohti siviilivaltaa

KANSAN UUTISET 23.8.2019

Kymmenet tuhannet sudanilaiset lähtivät viikonloppuna jälleen maan pääkaupungin Khartumin kaduille – mutta tällä kertaa eivät osoittamaan mieltään sotilaita vastaan vaan juhlimaan maan siirtymistä kohti siviilivaltaa.

Niilin rannalla sijaitsevassa kongressikeskuksessa sotilasjuntan ja oppositioliittouman edustajat allekirjoittivat lauantaina sopimukset maan vallanjaosta ja uudesta väliaikaisesta perustuslaista.

Afrikan unionin johdolla käydyissä sovintoneuvotteluissa sotilaita edusti juntan kakkosmies, maan pelättyjen erikoisjoukkojen komentaja Mohamed Hamdan Hemeti. Oppositioliikkeen puolesta vallanjakosopimuksen allekirjoitti Ahmed al-Rabia, opettajien järjestön edustaja, joka vielä jokin aika sitten ajoi taksia öisin elättääkseen perheensä.

Sopimusten mukaan Sudan saa tällä viikolla uuden siviilihallituksen, jonka ministerit ovat puolustus- ja sisäministereitä lukuun ottamatta opposition nimeämiä. Pääministeriksi on nousemassa YK:n Afrikan talouskomission entinen johtaja Abdalla Hamdok.

Oppositioliike Vapauden ja muutoksen voimat nimeää myös kaksi kolmasosaa uuden väliaikaisen parlamentin edustajista.

Hallituksen ja parlamentin työtä valvoo erillinen presidenttineuvosto, jonka jäseninä on kuusi siviiliä ja viisi sotilasta. Sotilasjuntan johtaja Abdel Fattah Burhan nimitettiin keskiviikkona presidenttineuvoston johtoon 21 kuukauden ajaksi, minkä jälkeen neuvoston johdossa jatkaa siviilien edustaja.

Vapaita vaaleja kaavaillaan pidettäväksi vuonna 2023.

Monet sudanilaiset suhtautuvat vallanjakoon yhä skeptisesti. Maan vaikutusvaltainen kommunistipuolue jättäytyi pois sopimuksesta, kun kävi ilmi, että satojen mielenosoittajien surmaamiseen syyllistyneet sotilaat aikovat vielä jatkaa presidenttineuvoston johdossa. Kommunistipuolue aikoo kuitenkin osallistua uuden parlamentin työhön.

Sudanin lukuisat aseelliset vastarintaliikkeet jäivät myös vallanjakosopimuksen ulkopuolelle. Darfurin maakunnassa toimivan Sudanin vapautusliikkeen johtaja Abdul Wahid al-Nur totesi pääkaupungin poliitikkojen kaapanneen vallankumouksen kaduilla mieltä osoittaneilta nuorilta.

Sudanin naisjärjestöt puolestaan kritisoivat vallanjakoa, jossa hallitukseen ja presidenttineuvostoon nimettiin vain joitain yksittäisiä naisia, vaikka naiset olivat kuukausien ajan keskeisesti mukana mielenosoituksissa sotilasvaltaa vastaan.

Sudanin mielenosoitukset käynnistyivät viime vuoden joulukuussa Atbarassa maan pohjoisosassa, kun leipä loppui kaupungin torilla. Sitä ennen leivän hinta oli kolminkertaistunut. Mellakat leivän hinnannousua ja polttoainepulaa vastaan levisivät pian eri puolille maata.

Vuodenvaihteessa hallitusta vastustavat ryhmät muodostivat yhteisen protestiliikkeen. Vapauden ja muutoksen voimiksi nimetty koalitio kokosi yhteen lähes kaikki oppositioliikkeet kommunistipuolueesta ja aseellisista vastarintaliikkeistä uskonnollisiin puolueisiin sekä lääkärien, opettajien ja muiden ammattikuntien järjestöihin.

Liikkeen vaatimuksena oli, että maata 30 vuotta hallinnut presidentti Omar al-Bashir luopuu vallasta.

Huhtikuussa sotilaat kaappasivat vallan. Protestit kuitenkin jatkuivat, kunnes kesäkuun alussa erikoisjoukot hyökkäsivät mielenosoittajien kimppuun surmaten toistasataa ihmistä.

Kesäkuun lopussa järjestettyjen uusien suurmielenosoitusten ja koko maan pysäyttäneen yleislakon jälkeen sotilaat suostuivat lopulta jatkamaan neuvotteluja siirtymisestä siviilivaltaan.

Sudanin uuden hallituksen suurimpana haasteena on saada maan talous kuntoon. Kun Etelä-Sudan itsenäistyi vuonna 2011, Sudan menetti samalla kolme neljäsosaa öljyvaroistaan. Nyt 40 prosenttia vientituloista tulee erikoisjoukkojen komentajan Darfurista valtaamista kultakaivoksista. Valtion budjetista 76 prosenttia on mennyt turvallisuusjoukoille.

Siviilihallituksen täytyy myös sopia rauhasta aseellisten vastarintaliikkeiden kanssa. Sitäkin vaikeampaa on saada Sudanin sotilasjohtajat ja erikoisjoukot oikeuteen mielenosoittajien surmaamisesta ja Darfurin sodasta, jossa on kuollut satoja tuhansia ihmisiä.

torstai 8. elokuuta 2019

Kuka ampui alas presidentin koneen?

KANSAN UUTISET 9.8.2019

Huhtikuun 6. päivän iltana vuonna 1994 Ruandan presidentti Juvénal Habyarimana oli palaamassa kotiin Dar es Salaamissa Tansaniassa pidetyistä rauhanneuvotteluista. Puoli yhdeksältä illalla, juuri kun presidentin lentokone oli laskeutumassa Ruandan pääkaupungin Kigalin lentokentälle, konetta kohti ammuttiin kaksi ilmatorjuntaohjusta. Lentokone räjähti. Ranskalainen miehistö ja kaikki matkustajat kuolivat.

Habyarimanan lisäksi koneessa olivat mukana Burundin vastanimetty presidentti Cyprien Ntaryamira, kaksi burundilaista ministeriä, Ruandan sotavoimien komentaja, Habyarimanan kolme läheistä neuvonantajaa ja hänen yksityislääkärinsä.

Äärihutujen radiokanava väitti, että Ruandan isänmaallisen rintaman tutsikapinalliset olivat surmanneet presidentin. Tutsivähemmistöön kuuluvien siviilien ja tappamista vastustavien hutupoliitikkojen murhat alkoivat heti seuraavana aamuna.

Ihmisoikeusjärjestö African Rights julkaisi toukokuussa 1994 ensimmäisen kattavan raportin äärihutujen käynnistämästä kansanmurhasta. Siinä vaiheessa hutujen iskujoukot olivat surmanneet muutamassa viikossa satoja tuhansia tutseja eri puolilla maata.

Raportin mukaan presidentti Habyarimanan surma oli lähtölaukaus huolellisesti etukäteen valmistellun suunnitelman toteuttamiselle. Järjestön mukaan äärihutuihin kuuluvat sotilaat surmasivat presidentin saadakseen tekosyyn kansanmurhaan. Tästä tuli pian yleisesti hyväksytty selitys tapahtumille.

Raportin kirjoittaja, brittiläinen ihmisoikeustutkija Alex de Waal on tänä päivänä eri mieltä tapahtumien kulusta. Ruandan isänmaallisen rintaman entinen komentaja kertoi hänelle, että kapinalliset ampuivat alas Habyarimanan koneen ja käsky tuli kapinallisliikkeen johtajalta Paul Kagamelta, Ruandan nykyiseltä presidentiltä.

Isänmaallisen rintaman entisen komentajan mukaan Kagame uskoi, että presidentin surman aiheuttaman sekaannuksen ansiosta kapinalliset voisivat ajaa hallitusarmeijan vallasta pikaisella sotilasoperaatiolla. Kagame myös ennakoi, että äärihutujen kostoiskuissa surmattaisiin mahdollisesti 20 000 tutsisiviiliä.

Kagame oli osittain oikeassa. Isänmaallisen rintaman joukot onnistuivat ajamaan hallitusarmeijan sotilaat ja hutujen iskujoukot maasta kolmessa kuukaudessa. Mutta siihen mennessä kansanmurhassa oli saanut surmansa lähes miljoona ihmistä.

Syytökset presidentti Paul Kagamea ja isänmaallista rintamaa vastaan eivät ole uusia. Ranskassa käynnistettiin jo vuonna 1998 oikeustutkinta, jonka nojalla yhdeksälle entiselle kapinallisliikkeen sotilaalle annettiin vuonna 2006 pidätysmääräys osallisuudesta presidentti Habyarimanan ja koneen ranskalaisen miehistön surmaan.

Ruanda katkaisi diplomaattisuhteensa Ranskaan. Ranskalaistuomarin tutkintaa pidettiin poliittisena ajojahtina, sillä Ranska oli ollut Habyarimanan hallituksen tärkein liittolainen.

Tutkinta pitkittyi, ja avaintodistajina olleet ulkomaille paenneet entiset isänmaallisen rintaman upseerit surmattiin yksi toisensa jälkeen. Murhista epäillään Ruandan tiedustelupalvelua.

Ranska halusi lopulta palauttaa välit Kagamen hallituksen kanssa, ja viime vuonna syytteistä luovuttiin kokonaan ”riittävien todisteiden puutteessa”.

Viime aikoina on paljastunut uutta näyttöä Ruandan isänmaallisen rintaman osallisuudesta presidentti Habyarimanan koneen alasampumiseen.

Kanadalaismedialle vuodetun salaisen raportin mukaan Ruandan kansainvälinen sotarikostuomioistuin oli jo vuonna 1997 vakuuttunut siitä, että isänmaallinen rintama ampui koneen alas. Tutkinta kuitenkin keskeytettiin Yhdysvaltojen painostuksesta, ja tuomioistuimen sveitsiläinen syyttäjä Carla del Ponte erotettiin, kun hän oli uudestaan nostamassa syytteitä Paul Kagamea ja tämän lähipiiriä vastaan.

Belgialaistutkija Filip Reyntjens sai puolestaan haltuunsa otteita Ugandan armeijan kalustoluetteloista, joista ilmeni, että iskussa käytetyt SA-16-ilmatorjuntaohjukset olivat kuuluneet Ugandan aikoinaan Neuvostoliitosta hankkimaan ohjuserään. Ruandan isänmaallinen rintama aloitti hyökkäyksensä juuri Ugandasta ja Ugandan armeijan aseilla.

torstai 25. heinäkuuta 2019

Ugandan ja Ruandan kriisin syyt

KANSAN UUTISET 26.7.2019

Car Wash -ravintolassa Ruandan pääkaupungissa Kigalissa oli vaivautunut tunnelma, kun tv-ruuduissa näytettiin Ugandan ja Senegalin välistä Afrikan mestaruuskisojen jalkapallopeliä. Ruandan ja Ugandan välit ovat olleet monin tavoin läheiset, ja varmasti useampi ravintolan asiakkaista on varttunut, opiskellut tai työskennellyt Ugandassa. Silti kukaan ei halunnut osoittaa kannattavansa naapurimaan joukkuetta.

Ruanda ja Uganda ovat nimittäin lähes sotatilassa. Maiden välinen raja on suljettu tieliikenteeltä, ja ruandalaisia on kielletty matkustamasta pohjoiseen naapurimaahan. Juuri tämä autopesulan yhteyteen pystytetty grilliravintola tunnetaan myös paikallisen tiedustelupalvelun agenttien kantapaikkana.

Ruandan hallitus syyttää Ugandaa maassa asuvien ruandalaisten vainoamisesta ja aseellisen kapinallisliikkeen tukemisesta. Ugandan hallitus puolestaan väittää, että Ruanda on soluttanut vakoojia maan tiedustelupalvelun ja armeijan johtopaikoille.

Kriisin seurauksena Mombasan satamasta lähteneet ugandalaiset rekat eivät pääse ajamaan Ruandan kautta itäiseen Kongoon tai Burundiin. Ruandan maaseudulla on pulaa lääkkeistä. Keniasta Ugandan halki Ruandaan kaavailtu rautatiehanke on jäissä.

Kigali on epätodellisen siisti afrikkalainen pääkaupunki. Roskia ei näy missään. Mutta verkkaisesti kävelevät vakavailmeiset sotilaat partioivat siellä täällä katujen varsilla, aina neljän miehen letkassa.

Monien ruandalaisten mielestä sotilaiden partiointi pääkaupungin kaduilla on tarpeen, sillä terroristit ovat tehneet kranaatti-iskuja maan rajaseuduilla viimeksi huhtikuussa.

Ruandalaisia aseellisia oppositioliikkeitä on kahta laatua. Äärihutujen iskujoukot ovat terrorisoineet Kongon itäosien siviiliväestöä vuoden 1994 kansanmurhasta lähtien, siitäkin huolimatta, että Ruandan hallituksen joukot ovat käyneet vuosikymmenten saatossa useaan otteeseen naapurimaan puolella eliminoimassa entisiä kansanmurhaajia ja heidän perheenjäseniään.

Tuoreempi oppositioliike nimeltä Ruandan kansalliskongressi koostuu maan armeijan ja tiedustelupalvelun entisistä upseereista ja vapautustaistelun veteraaneista, jotka ovat lähteneet maanpakoon ajauduttuaan välirikkoon presidentti Paul Kagamen kanssa.

Kagamen hallinto näyttäisi pitävän suurimpana uhkanaan Ruandan kansalliskongressin johtajaa Kayumba Nyamwasaa. Etelä-Afrikkaan vuonna 2010 paennut Nyamwasa on säilynyt hengissä kahdesta ruandalaisagenttien tekemästä murhayrityksestä. Nyamwasan mukaan presidentti Kagame haluaa päästä hänestä eroon, koska hän tietää liikaa tämän salaisista operaatioista.

Ruandan tiedustelupalvelun agenttien uskotaan surmanneen useita maanpakoon lähteneitä entisiä vapautusliikkeen veteraaneja Etelä-Afrikassa, Keniassa, Ugandassa ja Britanniassa. Myös Belgiassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa viranomaiset ovat varoittaneet maassa asuvia ruandalaisia toisinajattelijoita Ruandan tiedustelupalvelun vakoojista ja palkkamurhaajista.

Ennen maastapakoaan Nyamwasa oli vuosien ajan Paul Kagamen lähin toveri. Hän oli yhdessä Kagamen ja muiden Ugandassa varttuneiden ruandalaisten kanssa perustamassa Ruandan isänmaallista rintamaa, joka pysäytti kansanmurhan vuonna 1994. Hän toimi myöhemmin Ruandan armeijan komentajana ja tiedustelupalvelun johtajana. Hän on myös Kagamen pojan kummisetä.

Ruandalaisten lehtitietojen mukaan Nyamwasa on perustanut Ugandaan sotilasleirin, jossa ranskalaiset sotilaat ovat kouluttaneet uusia kapinallistaistelijoita.

Ruandan hallituksen kannattajien mielestä Ugandan presidentti Yoweri Museveni haluaa käyttää kapinallisliikettä hyväksi päästäkseen eroon Paul Kagamesta, jota hän pitää kilpailijanaan kamppailussa hegemoniasta Itä-Afrikassa ja Afrikan suurten järvien alueella.

Museveni, Kagame ja Nyamwasa taistelivat kaikki nuorina miehinä Ugandan kansallisessa vastarintaliikkeessä, joka toi Musevenin valtaan vuonna 1986. Musevenin ja Kagamen välit viilenivät viimeistään Kongon sodassa vuonna 2000, kun Ugandan joukot hävisivät ruandalaisille taistelun Kisanganin kaupungin hallinnasta.

torstai 11. heinäkuuta 2019

Paluu rikospaikalle

KANSAN UUTISET 12.7.2019

Ruandan pääkaupungissa Kigalissa vietettiin viikko sitten 25 vuoden takaisen kansanmurhan päättymisen vuosipäivää. Katselin hotellihuoneen tv:stä kaupungin päästadionilla pidettyä vapautuksen päivän muistotilaisuutta.

Vuoden 1994 keväällä ja kesällä Ruandan kylissä ja kaupungeissa sotilaat, poliisit ja äärihutujen iskujoukkojen humalaiset miehet surmasivat sadan päivän aikana lähes miljoona ihmistä, joista suurin osa kuului maan tutsivähemmistöön.

Ihmisiä tapettiin kirkkoihin, koteihin ja kaduille viidakkoveitsillä, puunuijilla, kivääreillä ja kranaateilla. 70 prosenttia Ruandan tutseista surmattiin, kymmenesosa maan väestöstä.

Kansanmurha päättyi, kun Ruandan isänmaallisen rintaman RPF:n joukot ajoivat hallitusarmeijan sotilaat ja äärihutujen iskujoukot maasta.

Vapautuksen päivän juhlassa nähtiin sotilasparaati ja maan kansallisbaletin perinnetansseja. Armeijan bändi esitti lauluja, joiden sanomana oli, että nuorten tulee osallistua maan jälleenrakennukseen ja infrastruktuurihankkeisiin, sillä vain ruandalaiset itse voivat tehdä maastaan paremman paikan.

Presidentti Paul Kagame muisteli puheessaan vuoden 1994 tapahtumia. Huhtikuun alussa, hutuenemmistöön kuuluneiden ministereiden ja tutsisiviilien murhaamisen alkamisen jälkeen RPF:n joukot onnistuvat valtaamaan muistojuhlan stadionin ja suojelemaan tuhansia ihmisiä, jotka hakivat sieltä turvaa. Kagame oli itse tuolloin RPF:n komentaja.

”Vapautustaistelun tavoitteena oli palauttaa ruandalaisten oikeus ihmisarvoon ja kaikkien tasavertaisuuteen”, presidentti Kagame sanoi.

Ruandan kansallisstadion oli viime viikon torstaina ääriään myöten täynnä. Kolme kuukautta kestäneen suruajan päättymistä juhlivien ruandalaisten lisäksi paikalla oli valtionpäämiehiä muista Afrikan maista. Länsimaiden hallituksia edustivat kehitysministerit tai suurlähettiläät.

Olin itse Ruandassa kesäkuussa 1994 tekemässä radiodokumenttia Yleisradiolle. Vierailin RPF:n sissien kanssa joukkomurhapaikoilla ja tapasin kansanmurhasta henkiin jääneitä. Kävin naapurimaassa Tansaniassa pakolaisleirillä, jonne tappajat olivat paenneet. Juhannuksena olin tuolla samalla Kigalin stadionilla haastattelemassa vähälukuisia YK:n rauhanturvaajia, jotka eivät voineet tehdä paljoakaan kansanmurhan pysäyttämiseksi.

Kotiin palattuani perehdyin tarkemmin Ruandan historiaan ja kriisin taustoihin ja kirjoitin kirjan nimeltä Kuolema Ruandassa.

Uutismediassa ei tuolloin puhuttu kansanmurhasta, vaan hutujen ja tutsien välisestä heimosodasta. Tapahtumien todellinen laita valkeni ulkopuoliselle maailmalle vasta kuukausia tai vuosia myöhemmin.

Olin toisen kerran Ruandassa vuonna 2004, kymmenen vuotta kansanmurhan jälkeen, kun rauha oli palannut maahan ja sovintoa tehtiin kylien ja kaupunginosien gacaca-oikeudenkäynneissä.

Kigalissa rakennettiin pilvenpiirtäjiä ja uusia asuinalueita. Kansanmurhaan osallistuneet miehet vaaleanpunaisissa vanginpuvuissaan olivat mukana erilaisissa yhteisöhankkeissa, siivoamassa kaupunkia tai rakentamassa penkereitä maan viljaville kukkuloille.

Viime viikolla melkein kaikki tapaamani ruandalaiset halusivat kuulla, miten maa oli muuttunut minun silmissäni 15 vuodessa.

Ihmiset olivat ylpeitä pääkaupungin uudesta kongressikeskuksesta, ostoskeskuksista ja rakenteilla olevasta ilmaisesta langattomasta verkosta. Nuoret opiskelivat tietotekniikkaa tai taloushallintoa.

Ruanda kuuluu Afrikan vähiten korruptoituneisiin maihin ja on maailman kärkeä liiketoiminnan helppoudessa. Erään tilaston mukaan Ruanda on maailman kolmanneksi turvallisin maa kulkea yksin öiseen aikaan. Kigalin väitetään olevan myös yksi maailman siisteimmistä kaupungeista. Roskia ei todellakaan näy kaduilla. Kansanedustajista yli 60 prosenttia on naisia, enemmän kuin missään muussa maassa.

Joidenkin mielestä maasta on myös tullut poliisivaltio ja käytännössä vallassa on yksipuoluejärjestelmä, jossa media on vaiennettu eikä ihmisoikeuksia kunnioiteta. Osa entisistä vapautusliikkeen johtajista on paennut ulkomaille ja perustanut oppositioliikkeen maanpaossa.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Kielletyt kauppakassit

KANSAN UUTISET 20.6.2019

Eri puolilla maailmaa yhä useampi maa on viime aikoina kieltänyt kertakäyttöiset muovipussit. Tänä vuonna muovipussikielto on tullut voimaan Chilessä, Nigeriassa, Romaniassa, Tansaniassa, Balin saarella Indonesiassa sekä useissa Karibianmeren saarivaltioissa. Uudessa-Seelannissa kertakäyttöpussit kielletään heinäkuun alusta.

Uusia lakeja muovipussien kieltämiseksi on hyväksytty kevään ja kesän aikana myös Intiassa, Japanissa, Kanadassa ja New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Kertakäyttöiset muovipussit on nyt kielletty lailla 65 maassa sekä Kaliforniassa ja Havaijilla. Muovipussikiellon käyttöön ottaneista maista noin puolet on Saharan eteläpuolisen Afrikan maita, mutta joukossa on myös yhdeksän Euroopan maata, joista suurimmat ovat Italia ja Ranska.

Muovipussit kiellettiin ensimmäisenä Bangladeshissa vuonna 2002 ja muutamia vuosia myöhemmin myös Ruandassa, Eritreassa ja Kiinassa. Kaikkien muiden maiden muovipussikiellot ovat tulleet voimaan tällä vuosikymmenellä.

Kovimmat sanktiot kiellon rikkomisesta on Keniassa, missä muovipussien valmistuksesta tai maahantuonnista voi saada yli 30 000 euron sakot tai enimmillään neljä vuotta vankeutta.

Muovipussikieltojen syynä ovat kertakäyttöisten pussien aiheuttamat ympäristö- ja terveyshaitat. Maissa, joissa jätehuolto on puutteellista, ohuet kertakäyttöpussit päätyvät käytön jälkeen usein luontoon tai vesistöihin. Pussit tukkivat viemäreitä aiheuttaen tulvia sadekauden aikana. Tulvavedet ovat otollisia lisääntymispaikkoja hyttysille, jotka levittävät malariaa tai denguekuumetta.

Kertakäyttöpussit ovat vaarallisia myös karjaeläimille. Ennen muovipussikieltoa Kenian teurastamoissa lähes joka kolmannen eläimen vatsasta löytyi muovijätteitä. Kiellon voimaantulon jälkeen muoville altistuneiden eläinten osuus väheni kymmeneen prosenttiin.

Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan puolestaan kymmenet tuhannet valaat, hylkeet ja merikilpikonnat kuolevat vuosittain syötyään mereen päätyneitä muovipusseja tai muuta muovijätettä.

Jätteenkeräyksen puutteessa Afrikan maissa roskat usein poltetaan. Muovijätteiden palamisesta vapautuu myrkyllisiä kaasuja, jotka lisäävät hengityselinsairauksia ja syöpäriskiä.

Kertakäyttöiset muovipussit ovat myös suurta tuhlausta. Öljystä jalostettujen pussien keskimääräinen käyttöaika on 20 minuuttia, ja niiden hajoaminen kestää 400 vuotta.

National Geographic -lehti kokosi vastikään joukon tilastotietoja muovin tuotannosta ja elinkaaresta. Lehden mukaan noin kahdeksan prosenttia maailman öljyntuotannosta käytetään muovin valmistukseen – ja luvun uskotaan kasvavan 20 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä.

Puolet maailman muovista valmistetaan nykyään Aasian maissa, ennen muuta Kiinassa. Kaikesta muovintuotannosta 40 prosenttia koostuu pakkausmuovista.

Siinä missä Tanskassa kuluttajat käyttävät vuosittain keskimäärin neljä muovikassia, Yhdysvalloissa kaupoista kannetaan joka vuosi 120 miljardia muovipussia eli 365 muovipussia asukasta kohti.

Muovipussikiellosta on hyviä kokemuksia ainakin Ruandassa, jossa kielto tuli voimaan jo vuonna 2008. Ruandassa naisten osuuskunnat valmistavat kauppakasseja vanhoista sanomalehdistä, ja maan pääkaupunkia Kigalia kehutaan maailman puhtaimmaksi kaupungiksi.

Sen sijaan Bangladeshissa, Kiinassa tai Senegalissa kielto ei ole juuri vähentänyt ohuiden muovipussien käyttöä toreilla ja katukaupassa. Keniassa muovisten kauppakassien sijasta tarjolla on nyt tekokuitukasseja, joiden valmistukseen käytetään öljyä ja moninkertaisesti enemmän energiaa kuin muovipussien tuotantoon.

Monissa länsimaissa muovipussien käyttöä on onnistuttu vähentämään tekemällä niistä maksullisia. Samalla kangaskassien ja muiden kestävämpien kantovälineiden käyttö on yleistynyt.

Kaliforniassa taas havaittiin, että monille ihmisille kauppojen ilmaiset muovipussit eivät olleet välttämättä kertakäyttöisiä. Erikseen ostettavien jätepussien myynti nimittäin kasvoi rajusti muovipussikiellon voimaantulon jälkeen etenkin pienten lasten vanhempien ja koiranomistajien keskuudessa.

torstai 6. kesäkuuta 2019

Ay-oppia Somalian journalisteille

KANSAN UUTISET 7.6.2019

Kansan Uutisten toimituksessa Helsingin Sörnäisissä käväisi vastikään harvinainen vieras, kun Somalian journalistiliiton pääsihteeri Mohamed Moalimuu tuli tutustumaan työpaikan luottamusmiesten työhön ja tehtäviin.

Myös Somaliassa media-alan työntekijät ovat järjestäytymässä paitsi valtakunnallisesti myös työpaikoilla. Suomesta Moalimuu haki jatko-oppia ammattiyhdistystoimintaan ja vinkkejä neuvotteluihin työnantajien kanssa.

Aiemmin samana päivänä Moalimuu vieraili Suomen journalistiliitossa, ja seuraavana päivänä ohjelmassa oli tutustuminen Julkisen sanan neuvoston työhön ja periaatteisiin.

Somaliassa suunnitellaan journalistien eettisten ohjeiden hyväksymistä ja julkistamista loppukuusta Mogadishussa järjestettävässä journalistiliiton liittokokouksessa.

Somalian journalistiliiton pääsihteeri vieraili toukokuussa Suomessa ja neljässä muussa Euroopan maassa suunnittelu- ja opintomatkalla osana Somaliassa toteutettavaa sananvapaushanketta. Euroopan unionin ja Suomen ulkoministeriön tukemaa hanketta hallinnoi journalistien kehitysyhteistyöjärjestö Vikes.

Olen itse työskennellyt Vikesin Somalia-hankkeessa kouluttajana ja hankevastaavana vuodesta 2014, ja sinä aikana Somalian media-ala on tullut hyvin tutuksi. Paikallisten kollegojen kanssa on syntynyt ystävyyssuhteita, ja kokemuksia on vaihdettu puolin ja toisin.

Määrättyyn pisteeseen asti toimittajan työ on samanlaista kaikkialla maailmassa. Ammattiin kuuluu etsiä tietoja, tarkistaa faktoja ja tuottaa ja taustoittaa uutisia tai muita sisältöjä. Pyrkimyksenä on, että ihmisillä olisi parempi käsitys siitä, mitä yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtuu.

Toimintaympäristön kannalta journalistin työ on Somaliassa ja Suomessa silti kuin yö ja päivä. Somalia on yksi maailman vaarallisimmista maista tehdä toimittajan työtä. Kymmenen viime vuoden aikana yli 50 toimittajaa on kuollut Somaliassa työnsä vuoksi. Osa heistä on murhattu juttujensa tai ohjelmiensa vuoksi, osa on menehtynyt pommi-iskuissa.

Mohamed Moalimuu on entinen BBC:n kirjeenvaihtaja. Kahdesti hän on selvinnyt hengissä terroristijärjestö Al-Shabaabin hyökkäyksestä – toisella kerralla esittämällä kuollutta, kun terroristit hyökkäsivät merenrantaravintolaan tulittaen ravintolan asiakkaita silmittömästi.

Toinen olennainen ero suomalaisten ja somalialaisten journalistien välillä on, että Somaliassa useimmilla alan työntekijöillä ei ole minkäänlaista työsopimusta. Monissa mediataloissa toimittajat eivät saa työnantajalta lainkaan palkkaa.

Hankkiakseen toimeentulonsa monet toimittajat joutuvat tekemään maksettuja juttuja, siis uutisia, joista uutisen kohde maksaa heille palkkion. Maksajana voi olla poliitikko, järjestö tai kaupallinen yritys.

Vikesin hankkeen alkuvuosina Somalian kansallistelevision uutistoimitukseen rakennettiin maan ensimmäinen monikamerastudio. Myöhemmin kanavan toimittajia on koulutettu tekemään laadukkaampia uutisjuttuja ja keskusteluohjelmia. Hallituksen äänitorvesta olisi tarkoitus tulla toimituksellisesti itsenäinen julkisen palvelun media.

Yhdessä Somalian journalistiliiton kanssa hankkeessa koulutettiin yli 400 toimittajaa eri puolilla maata journalismin perustaidoissa ja ammattietiikassa. Pian kävi kuitenkin ilmi, että jos journalismin laatua haluttiin parantaa, pitäisi ensin kohentaa toimittajien työehtoja. Riippumatonta ja eettisesti laadukasta journalismia kun ei voi tehdä, jos palkka täytyy hakea juttujen kohteilta.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana Somalian journalistiliitto onkin keskittynyt toimittajien ay-koulutukseen. Myös työnantajien edustajat ovat osallistuneet eri puolilla maata järjestettyihin koulutuksiin, joissa yhdessä työntekijöiden kanssa on puhuttu minimipalkasta ja minimityöehdoista.

Tänä vuonna edunvalvontaa viedään myös työpaikoille. Tavoitteena on, että noin 20 mediatalossa neljällä paikkakunnalla työntekijät muodostavat omat toimitusosastonsa ja pyrkivät neuvottelemaan työnantajan kanssa paremmista työehdoista. Valtakunnallinen ammattiliitto tarjoaa tukea ja neuvontaa.

torstai 23. toukokuuta 2019

Jotain mätää Tanskanmaalla

KANSAN UUTISET 24.5.2019

Kööpenhaminassa eurovaaliehdokkaiden vaalimainokset koristavat katujen ja pyöräteiden varsia, mutta sunnuntain eurovaaleja enemmän tanskalaisia puhuttavat kesäkuun alussa pidettävät kansankäräjien vaalit.

Varmasti eniten kohua ovat herättäneet ensimmäistä kertaa vaaleihin osallistuvat äärioikeiston pikkupuolueet Tiukka linja ja Uusi porvaristo, jotka molemmat kampanjoivat islaminuskoa ja Tanskan muslimiväestön oikeuksia vastaan. Libertaristiseksi julistautuva Uusi porvaristo haluaisi myös vähentää lakien määrää ja lakkauttaa yhtiöverot.

Tiukka linja -puolueen perustaja, 37-vuotias asianajaja Rasmus Paludan on tullut tunnetuksi julkaisemalla YouTube-videoita, joissa hän polttaa koraaneja, levittää pekoniviipaleita koraanin sivujen väliin ja haastaa riitaa ihmisten kanssa muslimien asuttamissa lähiöissä. Viikoittaiset provokaatiot tapahtuvat aina poliisin suojeluksessa.

Paludan haluaisi karkottaa maasta kaikki Tanskassa asuvat 300 000 muslimia sekä kaikki turvapaikan saaneet, jotka eivät ole kotoisin länsimaista. Paludan tuomittiin viime kuussa alioikeudessa kiihottamisesta rotuvihaan, mutta tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Kannatusmittausten mukaan Tiukka linja ja Uusi porvaristo tulevat molemmat todennäköisesti ylittämään kansankäräjien kahden prosentin äänikynnyksen ja ovat saamassa mahdollisesti toistakymmentä paikkaa parlamenttiin.

Hyvällä syyllä voidaan kysyä, mihin Rasmus Paludanin kaltaista populistipelleä oikein tarvitaan, kun Venstre-puolueen johtamat vähemmistöhallitukset ovat viime vuosina kiristäneet Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa rajusti ja turvapaikanhakijoiden määrä on alimmillaan yli kymmeneen vuoteen.

Venstre tarkoittaa vasemmistoa, mutta nimestään huolimatta kyseessä on konservatiivinen oikeistopuolue.

Maahanmuuttoministeri Inger Støjbergin johdolla Tanska on kieltänyt musliminaisilta kasvohunnut, vaatinut turvapaikanhakijoita luovuttamaan koruja ja rahaa viranomaisille, hankaloittanut perheenyhdistämistä, koventanut tuomioita maahanmuuttajalähiöissä tehdyistä rikoksista ja suunnitellut vankeusrangaistuksen kärsineiden maahanmuuttajien eristämistä Själlannin eteläpuolella sijaitsevaan saareen.

Maahanmuuttolain uudet pykälät on tosin kirjoitettu Tanskan kansanpuolueen eli paikallisten persujen puoluetoimistossa. Kansanpuolue sanoo puolustavansa perhearvoja, monarkiaa ja luterilaista kirkkoa. Puolueen kannatus on suurinta eteläisen Jyllannin maaseudulla, missä ei ole juuri lainkaan maahanmuuttajia.

Kansanpuolue ei ole koskaan ollut mukana hallituksessa, mutta se on toiminut Venstren vähemmistöhallitusten apupuolueena ja äänestänyt uskollisesti julkisten palvelujen leikkausten puolesta vastapalveluna sille, että pääministeri Lars Løkke Rasmussenin hallitus on toteuttanut kansanpuolueen sanelemaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Kun pääministeri toukokuun alussa päätti aikaistaa parlamenttivaalien ajankohtaa, vaalipäiväksi valikoitui sattumalta 5. kesäkuuta, jolloin tänä vuonna muslimit viettävät id-juhlaa paastokuukauden päättymisen kunniaksi.

Mielipidekyselyjen mukaan Tanskan sosiaalidemokraatit ovat saamassa lisäpaikkoja sekä eurovaaleissa että parlamenttivaaleissa. Kansanpuolueen suosio on sen sijaan romahtanut viime vaalien 21 prosentin jytkystä tuoreimpien mittausten lupaamaan 11 prosenttiin.

Sosiaalidemokraattien vaalivoitto ei silti tule kohentamaan ulkomaalaispolitiikkaa, sillä myös sosiaalidemokraatit ratsastavat maahanmuuttovastaisella retoriikalla. Puoluejohtaja Mette Frederiksen ehdottaa pakkotyötä kaikille sosiaalitukea saaville maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoiden siirtämistä YK:n leireille Pohjois-Afrikkaan.

Sosiaalidemokraatit tahtovat muodostaa yksinään vähemmistöhallituksen, osittain kansanpuolueen tuella. Kommunistien perintöä jatkava Yhtenäisyyslista, Sosialistinen kansanpuolue ja vihreä puolue Vaihtoehto vieroksuvat sosiaalidemokraattien maahanmuuttolinjauksia mutta antavat varmaankin tukensa demarihallitukselle hyvinvointipolitiikassa ja ilmastokysymyksissä.