KANSAN UUTISET 31.12.2021
Joulun alla Chilessä valittiin uudeksi presidentiksi 35-vuotias vasemmiston laajan yhteisrintaman ehdokas Gabriel Boric. Voitonjuhlissa maan pääkaupungin Santiagon keskustassa heilutettiin sulassa sovussa punalippuja, sateenkaarilippuja, Chilen tähtilippua ja erivärisiä Boric presidentiksi -lippuja.
Boric on valtaan tullessaan luvannut kiristää maan superrikkaiden ja suuryhtiöiden verotusta ja käyttää rahat hyvinvointipalvelujen kehittämiseen, kuten maksuttomaan kouluopetukseen ja julkiseen terveydenhuoltoon.
Chile on Etelä-Amerikan rikkain valtio, mutta myös hyvin eriarvoinen. 60 prosentilla maan kotitalouksista ei ole riittävästi tuloja kattamaan kuukausittaisia menoja.
Eriarvoisuuden syynä on pitkälti diktaattori Augusto Pinochetin kaudelta asti jatkunut ääriliberalistinen talouspolitiikka, jota piakkoin on tarkoitus lähteä purkamaan.
Boricilla on hyvät mahdollisuudet ryhtyä toteuttamaan lupauksiaan. Vasemmiston kannatus on ollut nosteessa vuoden 2019 katuprotesteista alkaen, jolloin Chilessä miljoonat ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan sosiaalisia muutoksia.
Uutta perustuslakia säätävään kokoukseen valittiin toukokuussa selvä vasemmistoenemmistö. Marraskuussa pidetyissä parlamenttivaaleissa vasemmistopuolueet saivat myös enemmistön alahuoneen paikoista.
Ulkomaiset sijoittajat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä vaalitulokseen. Pörssikurssit laskivat heti Boricin vaalivoiton varmistumisen jälkeen, ja Chilen peso menetti arvoaan.
Myös Chilen pohjoisessa naapurimaassa Perussa on ollut vasemmistolainen presidentti heinäkuusta lähtien, jolloin marxilais-leniniläisen Vapaa Peru -puolueen ehdokas, entinen kyläkoulun opettaja Pedro Castillo nimitettiin virkaansa.
Castillon valtakausi on ollut toistaiseksi kivinen. Oikeistopuolueet ovat yrittäneet asettaa hänet virkasyytteeseen, ja useita hänen avustajiaan epäillään erilaisista väärinkäytöksistä.
Paikalliset asukkaat ovat protestoineet Andien vuoriston kaivoshankkeita vastaan ja tukkineet kuparikaivoksiin johtavia maanteitä. Peru on Chilen jälkeen maailman toiseksi suurin kuparintuottaja.
Perussa on myös maailman pahin koronakuolleisuus asukaslukuun nähden.
Mielipidekyselyjen mukaan Castillon suosio on romahtanut – myös oman puolueen kannattajien keskuudessa. Vasemmistopuolueet ovat vähemmistönä parlamentissa, eivätkä presidentin lakiesitykset mene läpi ilman myönnytyksiä parlamentissa enemmistönä oleville konservatiiveille ja oikeistopopulisteille.
Muutenkin ilmeisesti monet perulaiset äänestivät vaalien toisella kierroksella Castilloa eivät sen takia että uskoisivat sosialismiin vaan koska halusivat estää ex-diktaattori Alberto Fujimorin tytärtä Keiko Fujimoria pääsemästä valtaan.
Myös Bolivia on palannut vasemmiston valtaan vuoden 2019 oikeistovallankaappauksen jälkeen. Vallankaappauksessa syrjäytetyn presidentti Evo Moralesin pitkäaikainen valtiovarainministeri Luis Arce voitti reilu vuosi sitten pidetyt presidentinvaalit saatuaan heti ensimmäisellä kierroksella 55 prosenttia äänistä. Evo Moralesin johtama Mas-puolue (Liike kohti sosialismia) sai yhtä selvän enemmistön parlamentin paikoista.
Keväällä pidetyissä aluevaaleissa Mas-puolue kuitenkin menetti puolet kuvernöörin paikoistaan, pääasiassa entisille Masin jäsenille, jotka olivat päättäneet lähteä puolueesta.
Luis Arcen kauden aikana Bolivian talous on kasvanut yhdeksällä prosentilla ja maahan on luotu lähes miljoona uutta työpaikkaa. Koronatartunnat ovat pysyneet aisoissa onnistuneen rokotuskampanjan ansiosta.
Uuden varallisuusveron tuloilla on maksettu eläkkeitä, kouluavustuksia ja toimeentulotukea maan köyhimmälle kansanosalle.
Pitkin syksyä Boliviassa on myös varoitettu oikeiston uudesta vallankaappausyrityksestä. Äärioikeiston kannattajat mellakoivat marraskuussa uutta rahanpesua ehkäisevää lakia vastaan, joka lopulta kumottiin parlamentissa.
Boliviassa syksyllä 2019 vallan kaapanneen oikeistohallituksen tekemiä joukkomurhia selvitetään parhaillaan tuomioistuimessa. Silloisen väliaikaishallituksen käskystä turvallisuusjoukot ampuivat kuoliaaksi kymmeniä ihmisiä, jotka osoittivat mieltään vallankaappausta vastaan.
torstai 30. joulukuuta 2021
torstai 16. joulukuuta 2021
Chilen vasemmisto odottaa vaalivoittoa
KANSAN UUTISET 17.12.2021
Chilessä järjestetään sunnuntaina presidentinvaalien toinen kierros, jossa vastakkain ovat vasemmiston laajan yhteisrintaman ehdokas, 35-vuotias Gabriel Boric ja äärioikeistolainen, diktaattori Augusto Pinochetin ihailijaksi tunnustautuva José Antonio Kast.
Vasemmiston ehdokas Gabriel Boric on mielipidekyselyn perusteella hienoinen ennakkosuosikki, vaikka Kast saikin ensimmäisellä kierroksella hiukan enemmän ääniä.
Gabriel Boric on entinen opiskelijajohtaja ja Hyväksyn ihmisarvon -nimisen vasemmistokoalition kansanedustaja. Hän on kotoisin Punta Arenasista Chilen ja koko Amerikan mantereen tuulisesta eteläkärjestä.
Jos Boric pääsee valtaan, hän on luvannut kiristää maan superrikkaiden ja suuryhtiöiden verotusta ja käyttää rahat hyvinvointipalvelujen kehittämiseen, kuten maksuttomaan kouluopetukseen ja julkiseen terveydenhuoltoon.
Chile on Etelä-Amerikan rikkain valtio, mutta myös hyvin eriarvoinen. Chilen tilastokeskuksen mukaan 60 prosentilla maan kotitalouksista ei ole riittävästi tuloja kattamaan kuukausittaisia menoja.
Useimmat Boricin vaalikampanjan tavoitteet ovat pitkälti samat kuin Chilen vuoden 2019 massiivisten katuprotestien vaatimukset.
Boric haluaisi ryhtyä purkamaan diktaattori Pinochetin valtakaudella tehtyjä ääriliberalistisia talouspoliittisia linjauksia. Esimerkiksi yksityinen eläkejärjestelmä tulisi siirtää julkisen eläkerahaston haltuun, ja ulkomaisille yhtiöille myydyt vesivarat pitäisi palauttaa yhteiseen omistukseen.
Boric on myös luvannut korottaa minimipalkkaa nykyisestä noin 350 eurosta ja lyhentää työaikaa 40 tuntiin viikossa.
Boric on puheissaan korostanut sitä, että ihmisarvo, elämänlaatu ja kaikkien tasavertaiset oikeudet ovat tärkeämpiä kuin nopea talouskasvu ja harvojen saama liikevoitto.
Boricin taustaryhmiin kuuluu kymmenkunta poliittista puoluetta autonomivasemmistosta kommunisteihin sekä iso joukko ammattiliittoja ja kansanliikkeitä feministeistä ympäristöliikkeisiin ja alkuperäiskansojen oikeuksia ajaviin järjestöihin.
Boricin vastaehdokas José Antonio Kast on 55-vuotias yhdeksän lapsen isä ja entinen kansanedustaja, joka perusti kaksi vuotta sitten oman äärioikeistopuolueen, Chilen republikaanisen puolueen.
Kast vastustaa ehkäisyä, aborttia ja homojen oikeuksia eikä usko ilmastonmuutokseen. Hän vaatii poliisille lisää voimavaroja taistelussa rikollisuutta, mielenosoittajia ja maahanmuuttajia vastaan.
Jos Kast valitaan presidentiksi, Andien vuoristoon Chilen ja Bolivian rajalle kaivetaan kolme metriä leveä ja 800 kilometriä pitkä vallihauta, jonka olisi tarkoitus estää Venezuelasta paenneita siirtolaisia pääsemästä maahan.
Kast on luvannut myös keventää verotusta sekä armahtaa Pinochetin kauden joukkomurhista ja kidutuksesta vankilaan tuomitut upseerit.
Kastin isä oli Saksan natsiarmeijan luutnantti, joka pakeni toisen maailmansodan jälkeen Chileen ja perusti menestyksekkään makkaratehtaan.
Isoveli Miguel Kast puolestaan opiskeli rahataloutta Chicagon yliopistossa talousliberalismin oppi-isän Milton Friedmanin johdolla ja toimi sen jälkeen Chilen valtionpankin johtajana Pinochetin kaudella.
Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen tulokset olivat vasemmiston kannattajille pettymys, sillä Gabriel Boricin odotettiin saavan eniten ääniä.
Vasemmiston kannatus on ollut nosteessa vuoden 2019 katuprotesteista alkaen, jolloin Chilessä miljoonat ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan sosiaalisia muutoksia.
Uutta perustuslakia säätävään kokoukseen valittiin toukokuussa selvä vasemmistoenemmistö. Marraskuussa pidetyissä parlamenttivaaleissa vasemmistopuolueet saivat myös enemmistön alahuoneen paikoista.
Boric keräsi presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä maan pääkaupungista Santiagosta ja muista suuremmista kaupungeista sekä kotiseudultaan Chilen eteläkärjestä. Kast sai enemmän ääniä maaseudulla ja Santiagon kaikkein rikkaimmilla alueilla.
Vasemmiston kampanja on viime päivinä levittäytynyt ympäri maan tavoitellen etenkin nukkuvia äänestäjiä mukaan vaaliuurnille. Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella vain 47 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä.
Chilessä järjestetään sunnuntaina presidentinvaalien toinen kierros, jossa vastakkain ovat vasemmiston laajan yhteisrintaman ehdokas, 35-vuotias Gabriel Boric ja äärioikeistolainen, diktaattori Augusto Pinochetin ihailijaksi tunnustautuva José Antonio Kast.
Vasemmiston ehdokas Gabriel Boric on mielipidekyselyn perusteella hienoinen ennakkosuosikki, vaikka Kast saikin ensimmäisellä kierroksella hiukan enemmän ääniä.
Gabriel Boric on entinen opiskelijajohtaja ja Hyväksyn ihmisarvon -nimisen vasemmistokoalition kansanedustaja. Hän on kotoisin Punta Arenasista Chilen ja koko Amerikan mantereen tuulisesta eteläkärjestä.
Jos Boric pääsee valtaan, hän on luvannut kiristää maan superrikkaiden ja suuryhtiöiden verotusta ja käyttää rahat hyvinvointipalvelujen kehittämiseen, kuten maksuttomaan kouluopetukseen ja julkiseen terveydenhuoltoon.
Chile on Etelä-Amerikan rikkain valtio, mutta myös hyvin eriarvoinen. Chilen tilastokeskuksen mukaan 60 prosentilla maan kotitalouksista ei ole riittävästi tuloja kattamaan kuukausittaisia menoja.
Useimmat Boricin vaalikampanjan tavoitteet ovat pitkälti samat kuin Chilen vuoden 2019 massiivisten katuprotestien vaatimukset.
Boric haluaisi ryhtyä purkamaan diktaattori Pinochetin valtakaudella tehtyjä ääriliberalistisia talouspoliittisia linjauksia. Esimerkiksi yksityinen eläkejärjestelmä tulisi siirtää julkisen eläkerahaston haltuun, ja ulkomaisille yhtiöille myydyt vesivarat pitäisi palauttaa yhteiseen omistukseen.
Boric on myös luvannut korottaa minimipalkkaa nykyisestä noin 350 eurosta ja lyhentää työaikaa 40 tuntiin viikossa.
Boric on puheissaan korostanut sitä, että ihmisarvo, elämänlaatu ja kaikkien tasavertaiset oikeudet ovat tärkeämpiä kuin nopea talouskasvu ja harvojen saama liikevoitto.
Boricin taustaryhmiin kuuluu kymmenkunta poliittista puoluetta autonomivasemmistosta kommunisteihin sekä iso joukko ammattiliittoja ja kansanliikkeitä feministeistä ympäristöliikkeisiin ja alkuperäiskansojen oikeuksia ajaviin järjestöihin.
Boricin vastaehdokas José Antonio Kast on 55-vuotias yhdeksän lapsen isä ja entinen kansanedustaja, joka perusti kaksi vuotta sitten oman äärioikeistopuolueen, Chilen republikaanisen puolueen.
Kast vastustaa ehkäisyä, aborttia ja homojen oikeuksia eikä usko ilmastonmuutokseen. Hän vaatii poliisille lisää voimavaroja taistelussa rikollisuutta, mielenosoittajia ja maahanmuuttajia vastaan.
Jos Kast valitaan presidentiksi, Andien vuoristoon Chilen ja Bolivian rajalle kaivetaan kolme metriä leveä ja 800 kilometriä pitkä vallihauta, jonka olisi tarkoitus estää Venezuelasta paenneita siirtolaisia pääsemästä maahan.
Kast on luvannut myös keventää verotusta sekä armahtaa Pinochetin kauden joukkomurhista ja kidutuksesta vankilaan tuomitut upseerit.
Kastin isä oli Saksan natsiarmeijan luutnantti, joka pakeni toisen maailmansodan jälkeen Chileen ja perusti menestyksekkään makkaratehtaan.
Isoveli Miguel Kast puolestaan opiskeli rahataloutta Chicagon yliopistossa talousliberalismin oppi-isän Milton Friedmanin johdolla ja toimi sen jälkeen Chilen valtionpankin johtajana Pinochetin kaudella.
Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen tulokset olivat vasemmiston kannattajille pettymys, sillä Gabriel Boricin odotettiin saavan eniten ääniä.
Vasemmiston kannatus on ollut nosteessa vuoden 2019 katuprotesteista alkaen, jolloin Chilessä miljoonat ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan sosiaalisia muutoksia.
Uutta perustuslakia säätävään kokoukseen valittiin toukokuussa selvä vasemmistoenemmistö. Marraskuussa pidetyissä parlamenttivaaleissa vasemmistopuolueet saivat myös enemmistön alahuoneen paikoista.
Boric keräsi presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä maan pääkaupungista Santiagosta ja muista suuremmista kaupungeista sekä kotiseudultaan Chilen eteläkärjestä. Kast sai enemmän ääniä maaseudulla ja Santiagon kaikkein rikkaimmilla alueilla.
Vasemmiston kampanja on viime päivinä levittäytynyt ympäri maan tavoitellen etenkin nukkuvia äänestäjiä mukaan vaaliuurnille. Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella vain 47 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä.
torstai 2. joulukuuta 2021
Profeetta vieraalla maalla
KANSAN UUTISET 3.12.2021
Kun tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan nimi julkistettiin lokakuussa, monet tansanialaiset olivat uutisen kuultuaan hetken ymmällään. Uutisissa puhuttiin tansanialaisesta Nobel-palkinnon saajasta, mutta paikan päällä Tansaniassa harva oli koskaan kuullutkaan kirjailija Abdulrazak Gurnahista. Hänen kirjojaan ei ollut edes myynnissä tansanialaisissa kirjakaupoissa.
Brittiläisen siirtomaavallan aikaisessa Sansibarissa nykyisessä Tansaniassa syntynyt Abdulrazak Gurnah on Kentin yliopistossa Englannissa vuosikymmenien ajan vaikuttanut kirjallisuuden professori, joka on kirjoittanut kaikkiaan kymmenen romaania ja ollut aiemmin parikin kertaa ehdolla englanninkielisen kirjallisuuden arvostetun Booker-palkinnon saajaksi.
Gurnahin romaanit kertovat maanläheisellä tavalla ihmiskohtaloista siirtomaanvallan aikaisessa Itä-Afrikassa tai elämästä maanpakolaisuudessa takavuosien Englannissa.
Gurnah on kirjoittanut kirjansa englanniksi, ja ne on kaikki julkaistu Englannissa – pitkälti Euroopassa asuvalle, Afrikan maista ja kulttuureista kiinnostuneelle yleisölle.
Tansaniassa ja Sansibarissa valtakielenä on swahili. Vain koulua käynyt väestö tai turistien kanssa työskentelevät puhuvat englantia. Poliitikot mielellään myös kannustavat ihmisiä käyttämään pelkästään swahilia.
Kirjankustantaja Mkuki Bgoyan mielestä olisi kuitenkin tärkeää, että tansanialaiset lukisivat Gurnahin teoksia.
”Itä-Afrikassa ihmiset ovat tottuneet näkemään maailman ulkopuolisin silmin. Mutta Gurnahin teoksissa voimme nähdä itsemme paikallisin silmin”, Bgoya totesi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa.
Mkuki Bgoyan Dar es Salaamin keskustassa sijaitsevaan kirjakauppaan saatiinkin juuri viime viikolla myyntiin uusi erä Abdulrazak Gurnahin tunnetuimpia romaaneja.
Itse asiassa kirjakaupassa oli myös joitain vuosia sitten myynnissä Gurnahin kirjoja, mutta kysyntä oli silloin sen verran vähäistä, että kun kirjat loppuivat varastosta, uusia ei hankittu.
Ulkomailla julkaistut kirjat ovat paikalliseen hintatasoon nähden kalliita, eikä useimmilla ole niihin varaa. Nuoria taas houkuttavat pikemminkin digitaaliset mediat. Kun Tansaniassa ei oikein muutenkaan ole vahvaa lukemisen kulttuuria, niin kirjakaupoissa myydään usein lähes pelkästään koulukirjoja.
Tansanian poliittinen johto ei oikein tiennyt, kuinka reagoida Abdulrazah Gurnahin palkintouutiseen. Onnittelut tulivat viiveellä ja olivat hassusti muotoiltuja.
Gurnah lähti vuonna 1968 parikymppisenä maanpakoon Sansibarin saarivaltakunnasta, joka oli verisen vallankumouksen jälkeen yhdistynyt Manner-Tansanian kanssa liittovaltioksi. Paikallisen sulttaanin syrjäyttämisen jälkeen tuhansia Sansibarin arabeja ja aasialaisia surmattiin, ja monet pakenivat ulkomaille.
Arabitaustaiseen sukuun kuulunut Gurnah lähti Englantiin ja palasi Sansibariin ensimmäisen kerran vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.
Hän ei ole Tansanian vaan Ison-Britannian kansalainen.
Nobel-palkinnon tuoman julkisuuden ansiosta Gurnahin kirjoja ollaan vihdoin kääntämässä myös swahiliksi. Ensi vuoden alussa ilmestyy swahilinkielinen käännös kirjasta Paradise (Paratiisi).
Kirja kertoo velkaantuneen majatalonomistajan pojasta, joka myydään arabikauppiaan palvelijaksi mukaan kauppakaravaaniin Intian valtamereltä 1900-luvun alun Kongoon.
Gurnahin ensimmäinen suomenkielinen käännös tulee kauppoihin huhtikuussa, kun hänen vuosi sitten ilmestynyt romaaninsa Afterlives julkaistaan Tammen Keltaisessa kirjastossa nimellä Loppuelämät.
Romaanissa kuvataan neljän päähenkilön elämänkohtaloita Intian valtameren rannikolla sijaitsevassa pikkukaupungissa Saksan julman siirtomaavallan ajalta Tansanian itsenäistymiseen asti.
Nobel-palkinnot jaetaan 10. joulukuuta Tukholman kaupungintalolla ja rauhanpalkinto Oslossa. Tänä vuonna palkinnonsaajien esitelmät pidetään koronan takia etänä. Palkintoseremoniat esitetään tv:ssä ja Nobel-säätiön verkkokanavilla.
Kun tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan nimi julkistettiin lokakuussa, monet tansanialaiset olivat uutisen kuultuaan hetken ymmällään. Uutisissa puhuttiin tansanialaisesta Nobel-palkinnon saajasta, mutta paikan päällä Tansaniassa harva oli koskaan kuullutkaan kirjailija Abdulrazak Gurnahista. Hänen kirjojaan ei ollut edes myynnissä tansanialaisissa kirjakaupoissa.
Brittiläisen siirtomaavallan aikaisessa Sansibarissa nykyisessä Tansaniassa syntynyt Abdulrazak Gurnah on Kentin yliopistossa Englannissa vuosikymmenien ajan vaikuttanut kirjallisuuden professori, joka on kirjoittanut kaikkiaan kymmenen romaania ja ollut aiemmin parikin kertaa ehdolla englanninkielisen kirjallisuuden arvostetun Booker-palkinnon saajaksi.
Gurnahin romaanit kertovat maanläheisellä tavalla ihmiskohtaloista siirtomaanvallan aikaisessa Itä-Afrikassa tai elämästä maanpakolaisuudessa takavuosien Englannissa.
Gurnah on kirjoittanut kirjansa englanniksi, ja ne on kaikki julkaistu Englannissa – pitkälti Euroopassa asuvalle, Afrikan maista ja kulttuureista kiinnostuneelle yleisölle.
Tansaniassa ja Sansibarissa valtakielenä on swahili. Vain koulua käynyt väestö tai turistien kanssa työskentelevät puhuvat englantia. Poliitikot mielellään myös kannustavat ihmisiä käyttämään pelkästään swahilia.
Kirjankustantaja Mkuki Bgoyan mielestä olisi kuitenkin tärkeää, että tansanialaiset lukisivat Gurnahin teoksia.
”Itä-Afrikassa ihmiset ovat tottuneet näkemään maailman ulkopuolisin silmin. Mutta Gurnahin teoksissa voimme nähdä itsemme paikallisin silmin”, Bgoya totesi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa.
Mkuki Bgoyan Dar es Salaamin keskustassa sijaitsevaan kirjakauppaan saatiinkin juuri viime viikolla myyntiin uusi erä Abdulrazak Gurnahin tunnetuimpia romaaneja.
Itse asiassa kirjakaupassa oli myös joitain vuosia sitten myynnissä Gurnahin kirjoja, mutta kysyntä oli silloin sen verran vähäistä, että kun kirjat loppuivat varastosta, uusia ei hankittu.
Ulkomailla julkaistut kirjat ovat paikalliseen hintatasoon nähden kalliita, eikä useimmilla ole niihin varaa. Nuoria taas houkuttavat pikemminkin digitaaliset mediat. Kun Tansaniassa ei oikein muutenkaan ole vahvaa lukemisen kulttuuria, niin kirjakaupoissa myydään usein lähes pelkästään koulukirjoja.
Tansanian poliittinen johto ei oikein tiennyt, kuinka reagoida Abdulrazah Gurnahin palkintouutiseen. Onnittelut tulivat viiveellä ja olivat hassusti muotoiltuja.
Gurnah lähti vuonna 1968 parikymppisenä maanpakoon Sansibarin saarivaltakunnasta, joka oli verisen vallankumouksen jälkeen yhdistynyt Manner-Tansanian kanssa liittovaltioksi. Paikallisen sulttaanin syrjäyttämisen jälkeen tuhansia Sansibarin arabeja ja aasialaisia surmattiin, ja monet pakenivat ulkomaille.
Arabitaustaiseen sukuun kuulunut Gurnah lähti Englantiin ja palasi Sansibariin ensimmäisen kerran vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.
Hän ei ole Tansanian vaan Ison-Britannian kansalainen.
Nobel-palkinnon tuoman julkisuuden ansiosta Gurnahin kirjoja ollaan vihdoin kääntämässä myös swahiliksi. Ensi vuoden alussa ilmestyy swahilinkielinen käännös kirjasta Paradise (Paratiisi).
Kirja kertoo velkaantuneen majatalonomistajan pojasta, joka myydään arabikauppiaan palvelijaksi mukaan kauppakaravaaniin Intian valtamereltä 1900-luvun alun Kongoon.
Gurnahin ensimmäinen suomenkielinen käännös tulee kauppoihin huhtikuussa, kun hänen vuosi sitten ilmestynyt romaaninsa Afterlives julkaistaan Tammen Keltaisessa kirjastossa nimellä Loppuelämät.
Romaanissa kuvataan neljän päähenkilön elämänkohtaloita Intian valtameren rannikolla sijaitsevassa pikkukaupungissa Saksan julman siirtomaavallan ajalta Tansanian itsenäistymiseen asti.
Nobel-palkinnot jaetaan 10. joulukuuta Tukholman kaupungintalolla ja rauhanpalkinto Oslossa. Tänä vuonna palkinnonsaajien esitelmät pidetään koronan takia etänä. Palkintoseremoniat esitetään tv:ssä ja Nobel-säätiön verkkokanavilla.
torstai 18. marraskuuta 2021
Nälänhätä aseena Etiopian sodassa
KANSAN UUTISET 19.11.2021
Pian sen jälkeen kun Etiopian armeija vajaa vuosi sitten valtasi maan pohjoisosassa sijaitsevan Tigrayn osavaltion pääkaupungin Mekellen ja tukahdutti alueen johtajien käynnistämän kapinan, kirjoitin tällä palstalla, että taistelut Tigrayssa tulevat jatkumaan ja pahimmassa tapauksessa luvassa voi olla pitkään kestävä sissisota.
Ennuste piti paikkansa. Sissisotaa käytiin kuukausien ajan. Etiopian hallitus katkaisi puhelin- ja tietoliikenneyhteydet ja sähkönjakelun koko osavaltion alueella. Pankit joutuivat lopettamaan toimintansa. Ruokakuljetukset pysäytettiin osavaltion rajalle.
Etiopian armeijan sotilaat polttivat viljavarastoja, tuhosivat vesijohtoja, ryöstivät sairaaloita ja raiskasivat naisia. Ainakin kaksi miljoonaa ihmistä pakeni kodeistaan, osa heistä naapurimaahan Sudaniin.
Viime kesäkuussa Tigrayn osavaltioarmeijan joukot ajoivat lopulta Etiopian hallituksen armeijan pois osavaltion alueelta ja jatkoivat hyökkäystä naapuriosavaltioiden alueille.
Pakenevan hallitusarmeijan sotilaat polttivat taloja ja varastivat kotieläimiä.
YK:n mukaan yli viisi miljoonaa ihmistä Tigrayssa on nyt hätäavun tarpeessa ja arviolta 400 000 ihmistä näkee nälkää. Etiopian hallitus ei ole kuitenkaan päästänyt avustusrekkoja alueelle. Vuoden 2019 Nobelin rauhanpalkinnon saanut pääministeri Abiy Ahmed käyttää tarkoituksellisesti nälänhätää aseena sodassa.
Viime viikolla Etiopian kriisi nousi ulkomaanuutisten keskiöön, kun Tigrayn joukot saivat haltuunsa naapurimaan Djiboutin satamaan johtavan maantien ja onnistuivat näin katkaisemaan maan ulkomaankaupan tärkeimmän liikenneväylän. Tigrayn joukkojen johtajat uhkasivat seuraavaksi hyökätä maan pääkaupunkiin Addis Abebaan.
Useimmat länsimaat kehottivat kansalaisiaan poistumaan maasta välittömästi.
Pääministeri Abiy Ahmed on esiintynyt sotajohtajana ja käskenyt etiopialaisia liittymään armeijaan. ”Tulemme hautaamaan vihollisen vereen ja kohottamaan Etiopian kunnian taas korkealle”, pääministeri totesi asevoimien päämajassa pitämässään puheessaan.
Samaan aikaan tuhansia Tigraysta kotoisin olevia ihmisiä on pidätetty ”epäiltynä yhteistyöstä terroristien kanssa”. Pidätyksiä on tehty kotietsinnöissä, busseissa ja ravintoloissa. Tigreläisten omistamat kaupat Addis Abebassa on suljettu.
Tigrayn osavaltiosta kotoisin olevat tigret olivat 27 vuoden ajan keskeisimmissä asemissa Etiopian hallituksessa ja asevoimissa. Valta-asema johtui siitä, että Tigrayn kansan vapautusrintama (TPLF) oli päävastuussa, kun Neuvostoliiton tukema sotilasdiktatuuri ajettiin vallasta pitkään jatkuneen sisällissodan päätteeksi vuonna 1991.
Abiy Ahmedin tultua pääministeriksi vuonna 2018 tigret on syrjäytetty hallituksesta ja entisiä ministereitä ja upseereja vastaan on nostettu syytteet korruptiosta ja ihmisoikeusrikkomuksista.
110 miljoonan asukkaan Etiopia on liittovaltio, jossa yksittäisillä osavaltioilla on laaja itsehallinto ja omat asevoimat. Perustuslain mukaan osavaltiolla on myös oikeus julistautua itsenäiseksi valtioksi.
Taistelut käynnistyivät vuosi sitten pian sen jälkeen kun Abiy Ahmed päätti lykätä parlamenttivaaleja koronan takia. Tigrayn osavaltiossa järjestettiin kuitenkin vaalit, jotka TPLF voitti ylivoimaisesti. Abiy Ahmedin hallitus piti vaaleja laittomina, ja Etiopian armeija keskitti joukkoja Tigrayn rajoille.
Ennen kuin liittovaltion joukot ehtivät hyökätä alueelle, osavaltioarmeijan sotilaat ottivat valvontaansa alueella olevat kasarmit. Hallitusarmeija aloitti ilmaiskut, ja liittovaltion joukot valtasivat Tigrayn isoimmat kaupungit muutamassa viikossa.
Sodan jatkuminen oli kuitenkin arvattavissa, sillä Etiopian asevoimien sotilaista lähes puolet oli kotoisin Tigraysta ja taisteli nyt kotiosavaltion puolella. TPLF:llä oli myös vuosikymmenten kokemus sissisodasta ja taisteluista pohjoista naapuria Eritreaa vastaan.
Addis Abeban valtaaminen ei silti liene Tigrayn johtajien päällimmäisenä tavoitteena juuri nyt. Ainakin aluksi heille riittänee se, että avustusrekat pääsevät taas ajamaan ruokapulasta kärsivän osavaltion alueelle kuukausia kestäneen saarron jälkeen.
Pian sen jälkeen kun Etiopian armeija vajaa vuosi sitten valtasi maan pohjoisosassa sijaitsevan Tigrayn osavaltion pääkaupungin Mekellen ja tukahdutti alueen johtajien käynnistämän kapinan, kirjoitin tällä palstalla, että taistelut Tigrayssa tulevat jatkumaan ja pahimmassa tapauksessa luvassa voi olla pitkään kestävä sissisota.
Ennuste piti paikkansa. Sissisotaa käytiin kuukausien ajan. Etiopian hallitus katkaisi puhelin- ja tietoliikenneyhteydet ja sähkönjakelun koko osavaltion alueella. Pankit joutuivat lopettamaan toimintansa. Ruokakuljetukset pysäytettiin osavaltion rajalle.
Etiopian armeijan sotilaat polttivat viljavarastoja, tuhosivat vesijohtoja, ryöstivät sairaaloita ja raiskasivat naisia. Ainakin kaksi miljoonaa ihmistä pakeni kodeistaan, osa heistä naapurimaahan Sudaniin.
Viime kesäkuussa Tigrayn osavaltioarmeijan joukot ajoivat lopulta Etiopian hallituksen armeijan pois osavaltion alueelta ja jatkoivat hyökkäystä naapuriosavaltioiden alueille.
Pakenevan hallitusarmeijan sotilaat polttivat taloja ja varastivat kotieläimiä.
YK:n mukaan yli viisi miljoonaa ihmistä Tigrayssa on nyt hätäavun tarpeessa ja arviolta 400 000 ihmistä näkee nälkää. Etiopian hallitus ei ole kuitenkaan päästänyt avustusrekkoja alueelle. Vuoden 2019 Nobelin rauhanpalkinnon saanut pääministeri Abiy Ahmed käyttää tarkoituksellisesti nälänhätää aseena sodassa.
Viime viikolla Etiopian kriisi nousi ulkomaanuutisten keskiöön, kun Tigrayn joukot saivat haltuunsa naapurimaan Djiboutin satamaan johtavan maantien ja onnistuivat näin katkaisemaan maan ulkomaankaupan tärkeimmän liikenneväylän. Tigrayn joukkojen johtajat uhkasivat seuraavaksi hyökätä maan pääkaupunkiin Addis Abebaan.
Useimmat länsimaat kehottivat kansalaisiaan poistumaan maasta välittömästi.
Pääministeri Abiy Ahmed on esiintynyt sotajohtajana ja käskenyt etiopialaisia liittymään armeijaan. ”Tulemme hautaamaan vihollisen vereen ja kohottamaan Etiopian kunnian taas korkealle”, pääministeri totesi asevoimien päämajassa pitämässään puheessaan.
Samaan aikaan tuhansia Tigraysta kotoisin olevia ihmisiä on pidätetty ”epäiltynä yhteistyöstä terroristien kanssa”. Pidätyksiä on tehty kotietsinnöissä, busseissa ja ravintoloissa. Tigreläisten omistamat kaupat Addis Abebassa on suljettu.
Tigrayn osavaltiosta kotoisin olevat tigret olivat 27 vuoden ajan keskeisimmissä asemissa Etiopian hallituksessa ja asevoimissa. Valta-asema johtui siitä, että Tigrayn kansan vapautusrintama (TPLF) oli päävastuussa, kun Neuvostoliiton tukema sotilasdiktatuuri ajettiin vallasta pitkään jatkuneen sisällissodan päätteeksi vuonna 1991.
Abiy Ahmedin tultua pääministeriksi vuonna 2018 tigret on syrjäytetty hallituksesta ja entisiä ministereitä ja upseereja vastaan on nostettu syytteet korruptiosta ja ihmisoikeusrikkomuksista.
110 miljoonan asukkaan Etiopia on liittovaltio, jossa yksittäisillä osavaltioilla on laaja itsehallinto ja omat asevoimat. Perustuslain mukaan osavaltiolla on myös oikeus julistautua itsenäiseksi valtioksi.
Taistelut käynnistyivät vuosi sitten pian sen jälkeen kun Abiy Ahmed päätti lykätä parlamenttivaaleja koronan takia. Tigrayn osavaltiossa järjestettiin kuitenkin vaalit, jotka TPLF voitti ylivoimaisesti. Abiy Ahmedin hallitus piti vaaleja laittomina, ja Etiopian armeija keskitti joukkoja Tigrayn rajoille.
Ennen kuin liittovaltion joukot ehtivät hyökätä alueelle, osavaltioarmeijan sotilaat ottivat valvontaansa alueella olevat kasarmit. Hallitusarmeija aloitti ilmaiskut, ja liittovaltion joukot valtasivat Tigrayn isoimmat kaupungit muutamassa viikossa.
Sodan jatkuminen oli kuitenkin arvattavissa, sillä Etiopian asevoimien sotilaista lähes puolet oli kotoisin Tigraysta ja taisteli nyt kotiosavaltion puolella. TPLF:llä oli myös vuosikymmenten kokemus sissisodasta ja taisteluista pohjoista naapuria Eritreaa vastaan.
Addis Abeban valtaaminen ei silti liene Tigrayn johtajien päällimmäisenä tavoitteena juuri nyt. Ainakin aluksi heille riittänee se, että avustusrekat pääsevät taas ajamaan ruokapulasta kärsivän osavaltion alueelle kuukausia kestäneen saarron jälkeen.
torstai 4. marraskuuta 2021
Miten Afganistania pitäisi auttaa?
KANSAN UUTISET 5.11.2021
Yli 40 vuotta kestäneen lähes yhtäjaksoisen sotimisen ja ulkomaisen avun katkaisemisen jälkeen Afganistan on romahtamisen partaalla, arvioi rauhan- ja konfliktintutkija Ibraheem Bahiss International Crisis Group -järjestöstä.
Jo ennen talebanien valtaantuloa Afganistan kärsi äärimmäisestä kuivuudesta, nälänhädästä ja koronapandemian kolmannesta aallosta. 3,5 miljoonaa afganistanilaista asui pakolaisena oman maan rajojen sisällä.
YK:n humanitaarisen avun koordinointitoimiston mukaan 18 miljoonaa afganistanilaista, lähes puolet maan väestöstä, oli hätäavun tarpeessa. Vain viidellä prosentilla väestöstä oli riittävästi ruokaa. 90 prosenttia väestöstä eli alle kahdella eurolla päivässä.
Terveyspalvelut olivat täysin riittämättömät. Ulkomailta saatu kehitysapu kattoi 75 prosenttia maan budjetista.
Talebanien valtaantulon jälkeen talous on vain pahentunut. Uudella hallinnolla ei ole rahaa maksaa palkkoja julkisten alojen työntekijöille, sillä Afganistanin hallituksen aiemmin länsimailta saama budjettituki on keskeytetty.
Talouspakotteiden vuoksi talebanit eivät myöskään pääse käsiksi maan keskuspankin noin kymmenen miljardin dollarin valuuttavarantoon, joka on talletettu New Yorkin keskuspankkiin.
YK:n kehitysjärjestön UNDP:n mukaan 97 prosenttia afganistanilaisista uhkaa vajota äärimmäiseen köyhyyteen.
Talebanien valtaantulon jälkeen länsimaat keskittyivät evakuoimaan omia kansalaisiaan ja yhteistyökumppaneitaan maasta. Avustuslentoja on tullut tämän jälkeen ripotellen Qatarista, Arabiemiraateista ja Afganistanin naapurimaista Pakistanista, Uzbekistanista ja Kiinasta.
YK:n kokouksessa Genevessä syyskuussa avunantajamaat lupasivat miljardi dollaria Afganistanin hätäapuun. Suurin osa rahoista oli määrä maksaa YK:n ruoka-apujärjestölle WFP:lle.
Yhdysvallat lupasi afganistanilaisille humanitaarista apua 64 miljoonalla dollarilla. Apu kanavoitaisiin YK-järjestöjen ja muiden avustusjärjestöjen kautta.
EU-maat lupasivat lokakuussa miljardi euroa humanitaariseen tukeen Afganistanille. EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi, että tukipaketti oli ”suoraa tukea afganistanilaisille” ja sillä oli kiire, sillä talvi oli tulossa.
EU:n tukirahoja ei kuitenkaan maksettaisi talebanien hallinnolle tai muille afganistanilaisille toimijoille, vaan YK-järjestöille ja länsimaisille avustusjärjestöille sekä YK-järjestöjen hallinnoimaan erilliseen rahastoon, josta aikanaan olisi määrä maksaa Afganistanin terveydenhuollon työntekijöiden ja opettajien palkkoja.
Miljardin euron tuesta puolet ei itse asiassa koskaan tule päätymään Afganistaniin vaan ohjataan Afganistanin naapurimaissa toteutettaviin hankkeisiin, joilla ”hallinnoidaan siirtolaisuutta ja edistetään yhteistyötä taistelussa terrorismia, rikollisuutta ja ihmissalakuljetusta vastaan”.
Vaikka länsimaat pyrkivät välttämään suoraa yhteistyötä talebanien kanssa, heitä ei ole suinkaan täysin sivuutettu. Yhdysvaltojen ja EU:n edustajat tapasivat talebanien delegaation Qatarissa lokakuussa, ja myös Turkki ja Pakistan ovat isännöineet talebanien johtajia.
Viime kuussa Moskovassa pidetyssä kokouksessa Venäjä, Kiina ja Pakistan ilmoittivat talebanhallinnon ulkoministerille Amir Khan Muttaqille haluavansa käynnistää jälleenrakennushankkeita Afganistanissa.
Turkki tarjoutui jo aiemmin pitämään huolta lentokentän turvallisuudesta Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa.
Toistaiseksi yksikään maa ei ole tunnustanut talebanien hallitusta Afganistanin viralliseksi edustajaksi.
Afganistanin vallanvaihdoksesta sovittiin käytännössä talebanien ja Donald Trumpin hallinnon kesken vuonna 2020. Yhdysvallat lupasi tuolloin vetää joukkonsa pois maasta tämän vuoden toukokuuhun mennessä, mikäli talebanit antavat takeet sille, ettei Afganistanin aluetta käytetä aseellisten iskujen suunnitteluun Yhdysvaltoja tai sen liittolaisia vastaan.
Joe Bidenin hallinto piti sopimuksesta kiinni, paitsi että päätti yksipuolisesti antaa joukkojen vetäytymiselle lisäaikaa elokuun loppuun asti.
Talebanit ottivat lopulta vallan elokuussa, kun Afganistanin armeija vetäytyi pitkälti taistelematta.
Yli 40 vuotta kestäneen lähes yhtäjaksoisen sotimisen ja ulkomaisen avun katkaisemisen jälkeen Afganistan on romahtamisen partaalla, arvioi rauhan- ja konfliktintutkija Ibraheem Bahiss International Crisis Group -järjestöstä.
Jo ennen talebanien valtaantuloa Afganistan kärsi äärimmäisestä kuivuudesta, nälänhädästä ja koronapandemian kolmannesta aallosta. 3,5 miljoonaa afganistanilaista asui pakolaisena oman maan rajojen sisällä.
YK:n humanitaarisen avun koordinointitoimiston mukaan 18 miljoonaa afganistanilaista, lähes puolet maan väestöstä, oli hätäavun tarpeessa. Vain viidellä prosentilla väestöstä oli riittävästi ruokaa. 90 prosenttia väestöstä eli alle kahdella eurolla päivässä.
Terveyspalvelut olivat täysin riittämättömät. Ulkomailta saatu kehitysapu kattoi 75 prosenttia maan budjetista.
Talebanien valtaantulon jälkeen talous on vain pahentunut. Uudella hallinnolla ei ole rahaa maksaa palkkoja julkisten alojen työntekijöille, sillä Afganistanin hallituksen aiemmin länsimailta saama budjettituki on keskeytetty.
Talouspakotteiden vuoksi talebanit eivät myöskään pääse käsiksi maan keskuspankin noin kymmenen miljardin dollarin valuuttavarantoon, joka on talletettu New Yorkin keskuspankkiin.
YK:n kehitysjärjestön UNDP:n mukaan 97 prosenttia afganistanilaisista uhkaa vajota äärimmäiseen köyhyyteen.
Talebanien valtaantulon jälkeen länsimaat keskittyivät evakuoimaan omia kansalaisiaan ja yhteistyökumppaneitaan maasta. Avustuslentoja on tullut tämän jälkeen ripotellen Qatarista, Arabiemiraateista ja Afganistanin naapurimaista Pakistanista, Uzbekistanista ja Kiinasta.
YK:n kokouksessa Genevessä syyskuussa avunantajamaat lupasivat miljardi dollaria Afganistanin hätäapuun. Suurin osa rahoista oli määrä maksaa YK:n ruoka-apujärjestölle WFP:lle.
Yhdysvallat lupasi afganistanilaisille humanitaarista apua 64 miljoonalla dollarilla. Apu kanavoitaisiin YK-järjestöjen ja muiden avustusjärjestöjen kautta.
EU-maat lupasivat lokakuussa miljardi euroa humanitaariseen tukeen Afganistanille. EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi, että tukipaketti oli ”suoraa tukea afganistanilaisille” ja sillä oli kiire, sillä talvi oli tulossa.
EU:n tukirahoja ei kuitenkaan maksettaisi talebanien hallinnolle tai muille afganistanilaisille toimijoille, vaan YK-järjestöille ja länsimaisille avustusjärjestöille sekä YK-järjestöjen hallinnoimaan erilliseen rahastoon, josta aikanaan olisi määrä maksaa Afganistanin terveydenhuollon työntekijöiden ja opettajien palkkoja.
Miljardin euron tuesta puolet ei itse asiassa koskaan tule päätymään Afganistaniin vaan ohjataan Afganistanin naapurimaissa toteutettaviin hankkeisiin, joilla ”hallinnoidaan siirtolaisuutta ja edistetään yhteistyötä taistelussa terrorismia, rikollisuutta ja ihmissalakuljetusta vastaan”.
Vaikka länsimaat pyrkivät välttämään suoraa yhteistyötä talebanien kanssa, heitä ei ole suinkaan täysin sivuutettu. Yhdysvaltojen ja EU:n edustajat tapasivat talebanien delegaation Qatarissa lokakuussa, ja myös Turkki ja Pakistan ovat isännöineet talebanien johtajia.
Viime kuussa Moskovassa pidetyssä kokouksessa Venäjä, Kiina ja Pakistan ilmoittivat talebanhallinnon ulkoministerille Amir Khan Muttaqille haluavansa käynnistää jälleenrakennushankkeita Afganistanissa.
Turkki tarjoutui jo aiemmin pitämään huolta lentokentän turvallisuudesta Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa.
Toistaiseksi yksikään maa ei ole tunnustanut talebanien hallitusta Afganistanin viralliseksi edustajaksi.
Afganistanin vallanvaihdoksesta sovittiin käytännössä talebanien ja Donald Trumpin hallinnon kesken vuonna 2020. Yhdysvallat lupasi tuolloin vetää joukkonsa pois maasta tämän vuoden toukokuuhun mennessä, mikäli talebanit antavat takeet sille, ettei Afganistanin aluetta käytetä aseellisten iskujen suunnitteluun Yhdysvaltoja tai sen liittolaisia vastaan.
Joe Bidenin hallinto piti sopimuksesta kiinni, paitsi että päätti yksipuolisesti antaa joukkojen vetäytymiselle lisäaikaa elokuun loppuun asti.
Talebanit ottivat lopulta vallan elokuussa, kun Afganistanin armeija vetäytyi pitkälti taistelematta.
torstai 21. lokakuuta 2021
Tytöt palaavat kouluun Afganistanissa
KANSAN UUTISET 22.10.2021
Naisten ja tyttöjen oikeuksien toteutuminen on ollut keskeinen huolenaihe Afganistanissa siitä lähtien kun Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden tukema hallitus kaatui elokuussa ja talebanit ottivat maassa vallan.
Monet ovat pelänneet, että tyttöjen koulunkäynti kielletään Afganistanissa kokonaan. Talebanien edellisen valtakauden aikana vuosina 1996–2001 vain pojilla oli oikeus käydä koulua.
Pelko oli osittain aiheellinen. Talebanien valtaantulon jälkeen ala-asteen koulut avasivat pian ovensa sekä tytöille että pojille, mutta yläasteen ja lukion oppitunneille pääsivät aluksi vain pojat. Teini-ikäisten tyttöjen käskettiin pysyä kotona, kunnes kouluihin saataisiin luotua ”turvallinen oppimisympäristö”, kuten talebanit asian ilmaisivat.
Maanantaina talebanhallinnon sisäministeriöstä kuitenkin kerrottiin, että tytöt voivat pian taas palata kouluihin ja yliopistoihin ja naispuoliset opettajat palata töihin. Opetusministeriö tulisi lähiaikoina ilmoittamaan tarkemman ajankohdan, jolloin koulut aukeavat myös varttuneemmille tytöille.
Teinityttöjen koulukielto ei ole koskenut koko maata. Mazar-i-Sharifin kaupungissa Afganistanin pohjoisosassa sekä tytöt että pojat ovat käyneet koulua myös talebanien valtaantulon jälkeen. Koulut ovat olleet auki kaikille oppilaille koko Balkhin maakunnassa.
”Tytöillä on yhtäläinen oikeus opiskella kuin pojillakin. Sitä paitsi Afganistan tarvitsee naispuolisia opettajia, arkkitehteja ja lääkäreitä”, totesi talebanien paikallisen opetushallinnon johtaja Aljazeeran haastattelussa lokakuun alussa.
Paikallisen lääketieteellisen yliopiston luennolla naiset ja miehet istuivat samassa luokkahuoneessa. Ainoa ero aiempaan oli, että talebanien valtaantulon jälkeen huoneen poikki oli vedetty verho. Verhon toisella puolella istuvat naispuoliset opiskelijat ja toisella puolella miehet.
Mazar-i-Sharifin kouluissa ja yliopistoissa tytöillä ja naisilla on lisäksi huntupakko ja huivipakko ja koronan vuoksi nyt myös maskipakko.
Koko Afganistanissa on kaikkiaan vajaa kymmenen miljoonaa koululaista, mutta kouluun pääsy ei ole kaikille lapsille itsestään selvää. YK:n lastenjärjestön Unicefin mukaan maassa oli viime vuonna 3,7 miljoonaa kouluikäistä lasta, jotka eivät käyneet koulua. Näistä tyttöjä oli 2,2 miljoonaa ja poikia 1,5 miljoonaa.
Koulunkäynnin keskeytymisen syynä voivat olla taloudelliset syyt, maan sisäinen pakolaisuus tai maaseudulla usein hyvin konservatiiviset perinteet. Unicefin mukaan Afganistanissa kolmasosa tytöistä menee naimisiin alle 18-vuotiaana.
YK:n koulutusjärjestö Unesco puolestaan arvioi viime vuonna, että Afganistanin väestöstä 57 prosenttia on lukutaidottomia, naisista peräti 70 prosenttia.
Samaan aikaan kuitenkin monissa Afganistanin yliopistoissa naisopiskelijoiden määrä on ollut suurempi kuin miesten.
Nämä kaikki tilastoluvut olivat Afganistanin syrjäytetyn hallituksen ajalta ennen talebanien valtaantuloa.
Afganistanissa tytöt ja pojat ovat käyneet perinteisesti eri kouluja. Tyttökouluissa opettajat ja muu henkilökunta ovat olleet yleensä naisia. Kaikkiaan kolmasosa maan opettajakunnasta on ollut naisia, ja lisäksi ainakin 150 000 naista on ollut muissa työtehtävissä kouluissa tai opetushallinnossa. Opetusala onkin ollut Afganistanissa naisten suurin työllistäjä.
Tyttökoulujen sulkemisen vuoksi kymmenet tuhannet naiset on lomautettu. Lisäksi yli sata tuhatta naisopettajaa ei saanut sitäkään ennen palkkojaan moneen kuukauteen, kun talebanit käynnistivät kesällä suurhyökkäyksensä hallitusta vastaan.
Nyt talebanien hallinnolla ei ole rahaa maksaa palkkoja julkisten alojen työntekijöille, sillä Afganistanin hallituksen aiemmin länsimailta saama budjettituki on keskeytetty.
Talouspakotteiden vuoksi talebanit eivät myöskään pääse käsiksi maan keskuspankin noin kymmenen miljardin dollarin valuuttavarantoon, joka on talletettu New Yorkin keskuspankkiin.
Myös Maailmanpankki keskeytti maksunsa Afganistaniin ja ilmaisi syvän huolensa naisten asemasta talebanien valtaantulon jälkeen.
Naisten ja tyttöjen oikeuksien toteutuminen on ollut keskeinen huolenaihe Afganistanissa siitä lähtien kun Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden tukema hallitus kaatui elokuussa ja talebanit ottivat maassa vallan.
Monet ovat pelänneet, että tyttöjen koulunkäynti kielletään Afganistanissa kokonaan. Talebanien edellisen valtakauden aikana vuosina 1996–2001 vain pojilla oli oikeus käydä koulua.
Pelko oli osittain aiheellinen. Talebanien valtaantulon jälkeen ala-asteen koulut avasivat pian ovensa sekä tytöille että pojille, mutta yläasteen ja lukion oppitunneille pääsivät aluksi vain pojat. Teini-ikäisten tyttöjen käskettiin pysyä kotona, kunnes kouluihin saataisiin luotua ”turvallinen oppimisympäristö”, kuten talebanit asian ilmaisivat.
Maanantaina talebanhallinnon sisäministeriöstä kuitenkin kerrottiin, että tytöt voivat pian taas palata kouluihin ja yliopistoihin ja naispuoliset opettajat palata töihin. Opetusministeriö tulisi lähiaikoina ilmoittamaan tarkemman ajankohdan, jolloin koulut aukeavat myös varttuneemmille tytöille.
Teinityttöjen koulukielto ei ole koskenut koko maata. Mazar-i-Sharifin kaupungissa Afganistanin pohjoisosassa sekä tytöt että pojat ovat käyneet koulua myös talebanien valtaantulon jälkeen. Koulut ovat olleet auki kaikille oppilaille koko Balkhin maakunnassa.
”Tytöillä on yhtäläinen oikeus opiskella kuin pojillakin. Sitä paitsi Afganistan tarvitsee naispuolisia opettajia, arkkitehteja ja lääkäreitä”, totesi talebanien paikallisen opetushallinnon johtaja Aljazeeran haastattelussa lokakuun alussa.
Paikallisen lääketieteellisen yliopiston luennolla naiset ja miehet istuivat samassa luokkahuoneessa. Ainoa ero aiempaan oli, että talebanien valtaantulon jälkeen huoneen poikki oli vedetty verho. Verhon toisella puolella istuvat naispuoliset opiskelijat ja toisella puolella miehet.
Mazar-i-Sharifin kouluissa ja yliopistoissa tytöillä ja naisilla on lisäksi huntupakko ja huivipakko ja koronan vuoksi nyt myös maskipakko.
Koko Afganistanissa on kaikkiaan vajaa kymmenen miljoonaa koululaista, mutta kouluun pääsy ei ole kaikille lapsille itsestään selvää. YK:n lastenjärjestön Unicefin mukaan maassa oli viime vuonna 3,7 miljoonaa kouluikäistä lasta, jotka eivät käyneet koulua. Näistä tyttöjä oli 2,2 miljoonaa ja poikia 1,5 miljoonaa.
Koulunkäynnin keskeytymisen syynä voivat olla taloudelliset syyt, maan sisäinen pakolaisuus tai maaseudulla usein hyvin konservatiiviset perinteet. Unicefin mukaan Afganistanissa kolmasosa tytöistä menee naimisiin alle 18-vuotiaana.
YK:n koulutusjärjestö Unesco puolestaan arvioi viime vuonna, että Afganistanin väestöstä 57 prosenttia on lukutaidottomia, naisista peräti 70 prosenttia.
Samaan aikaan kuitenkin monissa Afganistanin yliopistoissa naisopiskelijoiden määrä on ollut suurempi kuin miesten.
Nämä kaikki tilastoluvut olivat Afganistanin syrjäytetyn hallituksen ajalta ennen talebanien valtaantuloa.
Afganistanissa tytöt ja pojat ovat käyneet perinteisesti eri kouluja. Tyttökouluissa opettajat ja muu henkilökunta ovat olleet yleensä naisia. Kaikkiaan kolmasosa maan opettajakunnasta on ollut naisia, ja lisäksi ainakin 150 000 naista on ollut muissa työtehtävissä kouluissa tai opetushallinnossa. Opetusala onkin ollut Afganistanissa naisten suurin työllistäjä.
Tyttökoulujen sulkemisen vuoksi kymmenet tuhannet naiset on lomautettu. Lisäksi yli sata tuhatta naisopettajaa ei saanut sitäkään ennen palkkojaan moneen kuukauteen, kun talebanit käynnistivät kesällä suurhyökkäyksensä hallitusta vastaan.
Nyt talebanien hallinnolla ei ole rahaa maksaa palkkoja julkisten alojen työntekijöille, sillä Afganistanin hallituksen aiemmin länsimailta saama budjettituki on keskeytetty.
Talouspakotteiden vuoksi talebanit eivät myöskään pääse käsiksi maan keskuspankin noin kymmenen miljardin dollarin valuuttavarantoon, joka on talletettu New Yorkin keskuspankkiin.
Myös Maailmanpankki keskeytti maksunsa Afganistaniin ja ilmaisi syvän huolensa naisten asemasta talebanien valtaantulon jälkeen.
torstai 7. lokakuuta 2021
Koronarajoitukset helpottavat vähitellen
KANSAN UUTISET 8.10.2021
Kello viiden jälkeen iltapäivällä liikenne on aivan tukossa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa, kun miljoonakaupungin asukkaat yrittävät päästä kotiin ennen ulkonaliikkumiskieltoa, joka alkaa seitsemältä illalla ja jatkuu puoli kuuteen asti aamulla.
Koko maahan julistettu öinen ulkonaliikkumiskielto on yksi maan hallituksen keinoista ehkäistä helposti tarttuvan koronan deltamuunnoksen leviämistä.
Lisäksi koko maassa on maskipakko kaduilla liikuttaessa ja julkisiin sisätiloihin tultaessa mitataan lämpö ja annetaan käsidesiä. Koulut, yliopistot, elokuvateatterit ja baarit ovat kiinni, ja musiikkitapahtumat ja poliittiset joukkokokoukset on kielletty. Myöskään uimarannoille ei ole saanut mennä pitkään aikaan.
Rajoitukset ovat olleet voimassa kesäkuun alusta asti, ja monet niistä itse asiassa jo viime vuoden keväästä asti.
Nyt koronarajoituksia on vihdoinkin helpotettu hieman. Syyskuun lopussa presidentti Yoweri Museveni ilmoitti televisioidussa puheessaan, että vihannestorit avataan jälleen, samoin kuin kirkot ja moskeijat, tosin turvaväleillä ja rajoitetulla ihmismäärällä. Häät ja hautajaiset sallitaan jälleen kuukausia kestäneen kiellon jälkeen.
Koulut pysyvät vielä kiinni ainakin ensi vuoden alkuun. Jalkapalloa pelataan tyhjille katsomoille, ja bussit saa täyttää toistaiseksi vain puolilleen. Yliopistot saavat aloittaa toimintansa ensi kuussa. Baarit ovat edelleen kiinni, mutta kuntosaleihin, kasinoihin ja biljardihalleihin pääsee jälleen. Ostoskeskukset avattiin jo heinäkuussa.
Presidentti on luvannut, että koulut avataan sitten kun rokotettujen määrä on saatu riittävälle tasolle. Opetusministerinä on presidentin puoliso Janet Museveni.
Ugandassa ei ole minkäänlaista etäopetusta, joten koulujen sulkemisella on ollut kohtalokkaat seuraukset. Opetuksen keskeytymisen lisäksi lapset ovat olleet nyt puolitoista vuotta ilman kouluruokaa. Kaupungeissa monet lapset ovat ryhtyneet kaupustelijoiksi tai kerjäävät rahaa kaduilla. Maaseudulla lapset lähetetään peltotöihin. Teiniraskaudet ovat lisääntyneet hälyttävästi, ja tyttöjä naitetaan alaikäisinä.
Uganda otti koronarajoitukset käyttöön viime vuoden maaliskuussa, kun maassa ei ollut todettu vielä ainuttakaan koronatapausta.
Kaikki kokoontumiset kiellettiin, oli kyse sitten häistä tai jumalanpalveluksista tai kulttuuritapahtumista. Myös joukkoliikenne pysäytettiin. Edes suositut moottoripyörätaksit eivät saaneet kuljettaa matkustajia. Koulut suljettiin, ja koko maahan määrättiin ulkonaliikkumiskielto iltaseitsemästä puoli seitsemään aamulla.
Lääketiedelehti Lancetin mukaan Uganda lukeutui koronan ehkäisytoimissa maailman kymmenen kärkimaan joukkoon.
Kun rajoituksia hellitettiin viime vuoden heinäkuussa, kolme ugandalaista oli menehtynyt koronaan ja poliisit olivat ampuneet kuoliaaksi 12 ihmistä ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta.
Koko viime vuoden aikana Ugandassa kuoli koronaan kaikkiaan 251 ihmistä.
Mutta tämä oli ennen deltamuunnoksen tuloa tämän vuoden kesäkuussa.
Nyt koronaan on kuollut yli 3 000 ihmistä, joista suurin osa tämän vuoden kesä-, heinä- ja elokuussa.
Heinäkuussa sairaaloiden kapasiteetti romahti, kun kymmenet tuhannet ihmiset, sekä nuoret että vanhat, tarvitsivat tehohoitoa samaan aikaan.
Syyskuussa koronatilanne parani selvästi, minkä seurauksena myös rajoituksia ruvettiin vähitellen lieventämään.
Ugandan medioissa puhutaan nyt joka päivä koronarokotuksista, joita ollaan antamassa ensin terveydenhuollon työntekijöille, sotilaille, poliisille, opettajille, opiskelijoille, kaikille yli 50-vuotiaille sekä muiden sairauksien vuoksi riskiryhmään kuuluville.
Lokakuun alkuun mennessä 1,7 miljoonaa ugandalaista on saanut koronarokotuksen – vajaa neljä prosenttia koko väestöstä. Hallituksen tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä viisi miljoonaa ihmistä olisi täysin rokotettu.
Ugandaan ei ole kuitenkaan saatu luvattuja määriä rokotteita. Lisäksi erityisesti maaseudulla ei ole riittävästi jääkaappeja rokotteiden säilyttämistä varten. Monilla ugandalaisilla on myös ennakkoluuloja koronarokotusta kohtaan.
Kello viiden jälkeen iltapäivällä liikenne on aivan tukossa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa, kun miljoonakaupungin asukkaat yrittävät päästä kotiin ennen ulkonaliikkumiskieltoa, joka alkaa seitsemältä illalla ja jatkuu puoli kuuteen asti aamulla.
Koko maahan julistettu öinen ulkonaliikkumiskielto on yksi maan hallituksen keinoista ehkäistä helposti tarttuvan koronan deltamuunnoksen leviämistä.
Lisäksi koko maassa on maskipakko kaduilla liikuttaessa ja julkisiin sisätiloihin tultaessa mitataan lämpö ja annetaan käsidesiä. Koulut, yliopistot, elokuvateatterit ja baarit ovat kiinni, ja musiikkitapahtumat ja poliittiset joukkokokoukset on kielletty. Myöskään uimarannoille ei ole saanut mennä pitkään aikaan.
Rajoitukset ovat olleet voimassa kesäkuun alusta asti, ja monet niistä itse asiassa jo viime vuoden keväästä asti.
Nyt koronarajoituksia on vihdoinkin helpotettu hieman. Syyskuun lopussa presidentti Yoweri Museveni ilmoitti televisioidussa puheessaan, että vihannestorit avataan jälleen, samoin kuin kirkot ja moskeijat, tosin turvaväleillä ja rajoitetulla ihmismäärällä. Häät ja hautajaiset sallitaan jälleen kuukausia kestäneen kiellon jälkeen.
Koulut pysyvät vielä kiinni ainakin ensi vuoden alkuun. Jalkapalloa pelataan tyhjille katsomoille, ja bussit saa täyttää toistaiseksi vain puolilleen. Yliopistot saavat aloittaa toimintansa ensi kuussa. Baarit ovat edelleen kiinni, mutta kuntosaleihin, kasinoihin ja biljardihalleihin pääsee jälleen. Ostoskeskukset avattiin jo heinäkuussa.
Presidentti on luvannut, että koulut avataan sitten kun rokotettujen määrä on saatu riittävälle tasolle. Opetusministerinä on presidentin puoliso Janet Museveni.
Ugandassa ei ole minkäänlaista etäopetusta, joten koulujen sulkemisella on ollut kohtalokkaat seuraukset. Opetuksen keskeytymisen lisäksi lapset ovat olleet nyt puolitoista vuotta ilman kouluruokaa. Kaupungeissa monet lapset ovat ryhtyneet kaupustelijoiksi tai kerjäävät rahaa kaduilla. Maaseudulla lapset lähetetään peltotöihin. Teiniraskaudet ovat lisääntyneet hälyttävästi, ja tyttöjä naitetaan alaikäisinä.
Uganda otti koronarajoitukset käyttöön viime vuoden maaliskuussa, kun maassa ei ollut todettu vielä ainuttakaan koronatapausta.
Kaikki kokoontumiset kiellettiin, oli kyse sitten häistä tai jumalanpalveluksista tai kulttuuritapahtumista. Myös joukkoliikenne pysäytettiin. Edes suositut moottoripyörätaksit eivät saaneet kuljettaa matkustajia. Koulut suljettiin, ja koko maahan määrättiin ulkonaliikkumiskielto iltaseitsemästä puoli seitsemään aamulla.
Lääketiedelehti Lancetin mukaan Uganda lukeutui koronan ehkäisytoimissa maailman kymmenen kärkimaan joukkoon.
Kun rajoituksia hellitettiin viime vuoden heinäkuussa, kolme ugandalaista oli menehtynyt koronaan ja poliisit olivat ampuneet kuoliaaksi 12 ihmistä ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta.
Koko viime vuoden aikana Ugandassa kuoli koronaan kaikkiaan 251 ihmistä.
Mutta tämä oli ennen deltamuunnoksen tuloa tämän vuoden kesäkuussa.
Nyt koronaan on kuollut yli 3 000 ihmistä, joista suurin osa tämän vuoden kesä-, heinä- ja elokuussa.
Heinäkuussa sairaaloiden kapasiteetti romahti, kun kymmenet tuhannet ihmiset, sekä nuoret että vanhat, tarvitsivat tehohoitoa samaan aikaan.
Syyskuussa koronatilanne parani selvästi, minkä seurauksena myös rajoituksia ruvettiin vähitellen lieventämään.
Ugandan medioissa puhutaan nyt joka päivä koronarokotuksista, joita ollaan antamassa ensin terveydenhuollon työntekijöille, sotilaille, poliisille, opettajille, opiskelijoille, kaikille yli 50-vuotiaille sekä muiden sairauksien vuoksi riskiryhmään kuuluville.
Lokakuun alkuun mennessä 1,7 miljoonaa ugandalaista on saanut koronarokotuksen – vajaa neljä prosenttia koko väestöstä. Hallituksen tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä viisi miljoonaa ihmistä olisi täysin rokotettu.
Ugandaan ei ole kuitenkaan saatu luvattuja määriä rokotteita. Lisäksi erityisesti maaseudulla ei ole riittävästi jääkaappeja rokotteiden säilyttämistä varten. Monilla ugandalaisilla on myös ennakkoluuloja koronarokotusta kohtaan.
torstai 23. syyskuuta 2021
Ensin Afganistaniin, sitten Irakiin
KANSAN UUTISET 24.9.2021
Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen presidentti George W. Bushin hallinnossa tuntui olevan selvästi enemmän halukkuutta hyökätä Irakiin kuin Afganistaniin.
Tämä käy ilmi yhdysvaltalaisen National Security Archive -tutkimuskeskuksen kokoamista Yhdysvaltojen tiedonvapauslain nojalla haltuun saaduista asiakirjoista ja paikalla olleiden myöhemmin antamista lausunnoista.
Bush itse arveli heti iskujen jälkeen, että Irakin presidentti Saddam Hussein saattoi olla mukana iskujen suunnittelussa. Iltapäivällä puolustusministeri Donald Rumsfeld käski asevoimien esikunnan päällikköä etsimään todisteita, jotka antaisivat oikeutuksen hyökätä Irakiin. Rumsfeld pyysi myös Pentagonin johtavaa lakiasiainneuvonantajaa selvittämään Saddam Husseinin ja Osama bin Ladenin välisiä yhteyksiä.
Valkoisessa talossa 12. syyskuuta pidetyssä kokouksessa varapuolustusministeri Paul Wolfowitz arveli, että iskut olivat epäilemättä jonkin valtion rahoittamia. Rumsfeld kannatti hyökkäystä Irakiin, sillä siellä oli parempia kohteita kuin Afganistanissa. Bush totesi, että Yhdysvaltojen tulisi ”vaihtaa hallitusta Irakissa”.
Rumsfeld ja Wolfowitz olivat jo pitkin kesää ehdottaneet hyökkäystä Irakiin, kuukausia ennen syyskuun 11. päivän tapahtumia.
Terrorismin torjunnasta vastannut neuvonantaja Richard Clarke totesi, että lentokonekaappausten takana oli takuuvarmasti Al-Qaida, jolla puolestaan ei ollut aiempien todisteiden valossa mitään yhteyksiä Irakin kanssa.
Seuraavana päivänä Bush pyysi Rumsfeldia laatimaan suunnitelman ja kustannusarvion hyökkäyksestä Irakiin. 14. syyskuuta hän sanoi puhelimessa Britannian pääministerille Tony Blairille uskovansa, että oli olemassa todisteita yhteyksistä Saddam Husseinin ja Osama bin Ladenin ja Al-Qaidan välillä.
15. syyskuuta presidentin maaseutuhuvilassa Camp Davidissa pidetyssä kokouksessa Wolfowitz totesi, että Irak olisi helpompi hyökkäyksen kohde kuin Afganistan. Yhdysvaltojen joukot voisivat valloittaa Basran kaupungin ja maan eteläosien öljykentät ja pystyttää sinne oppositioryhmien hallituksen.
Koko päivän jatkuneen kokouksen lopussa varapresidentti Dick Cheney varoitti, että ”jos me nyt hyökkäämme Saddam Husseinin kimppuun, menetämme oikeutetun paikkamme hyviksinä”. Presidentti Bush päätti, että olisi parempi hyökätä ensin Afganistaniin, koska Irakin osallisuudesta iskuihin ei vielä ollut todisteita.
Irakin hyökkäyksen suunnittelu kuitenkin jatkui. 17. syyskuuta Bush antoi puolustusministeriölle salaisen käskyn käynnistää sotavalmistelut paitsi Afganistanissa myös Irakissa.
29. syyskuuta Rumsfeld käski asevoimien pääesikuntaa aloittamaan Irakin hyökkäyksen suunnittelun. Hyökkäyksen tavoitteena olisi löytää ja tuhota joukkotuhoaseet ja asettaa maahan uusi Yhdysvalloille myötämielinen hallitus.
Marraskuun ja tammikuun välillä asevoimien Lähi-idän toiminnoista vastaava komentaja Tommy Franks laati Rumsfeldin pyynnöstä viisi eri valmiussuunnitelmaa Irakin sodalle.
Tammikuun lopussa 2002 Bush piti kongressissa presidentin vuosittaisen puheen kansakunnan tilasta ja sanoi Irakin, Iranin ja Pohjois-Korean muodostavan yhdessä terroristiliittolaistensa kanssa pahuuden akselin, joka uhkasi maailmanrauhaa.
Samaan aikaan kun asevoimissa suunniteltiin 400 000 tai 500 000 sotilaan hyökkäystä Irakiin, Afganistania moukaroitiin ilmapommituksilla. Afganistaniin lähetettiin marraskuussa 2001 noin tuhat Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen sotilasta tukemaan Pohjoisen liiton joukkojen hyökkäystä talebanhallintoa vastaan.
Bushin hallinnon Irakin päähänpinttymän vuoksi Osama bin Laden ilmeisesti pääsi pakenemaan Afganistanista Pakistaniin.
Kun Pohjoisen liiton joukot ajoivat talebanit vallasta, bin Ladenin kerrottiin olevan Al-Qaidan taistelijoiden kanssa Tora Borassa Pakistanin rajan lähellä olevassa vuoristossa. Yhdysvalloilla ei ollut Afganistanissa kuitenkaan riittävästi sotilaita ja kalustoa bin Ladenin kiinniottamiseen.
Puolustusministeri Rumsfeld ja varapresidentti Cheney vastustivat kiivaasti lisäjoukkojen lähettämistä Afganistaniin ottamaan kiinni bin Ladenia, sillä tämä olisi vienyt voimavaroja suunnitteilla olevalta hyökkäykseltä Irakiin.
Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen presidentti George W. Bushin hallinnossa tuntui olevan selvästi enemmän halukkuutta hyökätä Irakiin kuin Afganistaniin.
Tämä käy ilmi yhdysvaltalaisen National Security Archive -tutkimuskeskuksen kokoamista Yhdysvaltojen tiedonvapauslain nojalla haltuun saaduista asiakirjoista ja paikalla olleiden myöhemmin antamista lausunnoista.
Bush itse arveli heti iskujen jälkeen, että Irakin presidentti Saddam Hussein saattoi olla mukana iskujen suunnittelussa. Iltapäivällä puolustusministeri Donald Rumsfeld käski asevoimien esikunnan päällikköä etsimään todisteita, jotka antaisivat oikeutuksen hyökätä Irakiin. Rumsfeld pyysi myös Pentagonin johtavaa lakiasiainneuvonantajaa selvittämään Saddam Husseinin ja Osama bin Ladenin välisiä yhteyksiä.
Valkoisessa talossa 12. syyskuuta pidetyssä kokouksessa varapuolustusministeri Paul Wolfowitz arveli, että iskut olivat epäilemättä jonkin valtion rahoittamia. Rumsfeld kannatti hyökkäystä Irakiin, sillä siellä oli parempia kohteita kuin Afganistanissa. Bush totesi, että Yhdysvaltojen tulisi ”vaihtaa hallitusta Irakissa”.
Rumsfeld ja Wolfowitz olivat jo pitkin kesää ehdottaneet hyökkäystä Irakiin, kuukausia ennen syyskuun 11. päivän tapahtumia.
Terrorismin torjunnasta vastannut neuvonantaja Richard Clarke totesi, että lentokonekaappausten takana oli takuuvarmasti Al-Qaida, jolla puolestaan ei ollut aiempien todisteiden valossa mitään yhteyksiä Irakin kanssa.
Seuraavana päivänä Bush pyysi Rumsfeldia laatimaan suunnitelman ja kustannusarvion hyökkäyksestä Irakiin. 14. syyskuuta hän sanoi puhelimessa Britannian pääministerille Tony Blairille uskovansa, että oli olemassa todisteita yhteyksistä Saddam Husseinin ja Osama bin Ladenin ja Al-Qaidan välillä.
15. syyskuuta presidentin maaseutuhuvilassa Camp Davidissa pidetyssä kokouksessa Wolfowitz totesi, että Irak olisi helpompi hyökkäyksen kohde kuin Afganistan. Yhdysvaltojen joukot voisivat valloittaa Basran kaupungin ja maan eteläosien öljykentät ja pystyttää sinne oppositioryhmien hallituksen.
Koko päivän jatkuneen kokouksen lopussa varapresidentti Dick Cheney varoitti, että ”jos me nyt hyökkäämme Saddam Husseinin kimppuun, menetämme oikeutetun paikkamme hyviksinä”. Presidentti Bush päätti, että olisi parempi hyökätä ensin Afganistaniin, koska Irakin osallisuudesta iskuihin ei vielä ollut todisteita.
Irakin hyökkäyksen suunnittelu kuitenkin jatkui. 17. syyskuuta Bush antoi puolustusministeriölle salaisen käskyn käynnistää sotavalmistelut paitsi Afganistanissa myös Irakissa.
29. syyskuuta Rumsfeld käski asevoimien pääesikuntaa aloittamaan Irakin hyökkäyksen suunnittelun. Hyökkäyksen tavoitteena olisi löytää ja tuhota joukkotuhoaseet ja asettaa maahan uusi Yhdysvalloille myötämielinen hallitus.
Marraskuun ja tammikuun välillä asevoimien Lähi-idän toiminnoista vastaava komentaja Tommy Franks laati Rumsfeldin pyynnöstä viisi eri valmiussuunnitelmaa Irakin sodalle.
Tammikuun lopussa 2002 Bush piti kongressissa presidentin vuosittaisen puheen kansakunnan tilasta ja sanoi Irakin, Iranin ja Pohjois-Korean muodostavan yhdessä terroristiliittolaistensa kanssa pahuuden akselin, joka uhkasi maailmanrauhaa.
Samaan aikaan kun asevoimissa suunniteltiin 400 000 tai 500 000 sotilaan hyökkäystä Irakiin, Afganistania moukaroitiin ilmapommituksilla. Afganistaniin lähetettiin marraskuussa 2001 noin tuhat Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen sotilasta tukemaan Pohjoisen liiton joukkojen hyökkäystä talebanhallintoa vastaan.
Bushin hallinnon Irakin päähänpinttymän vuoksi Osama bin Laden ilmeisesti pääsi pakenemaan Afganistanista Pakistaniin.
Kun Pohjoisen liiton joukot ajoivat talebanit vallasta, bin Ladenin kerrottiin olevan Al-Qaidan taistelijoiden kanssa Tora Borassa Pakistanin rajan lähellä olevassa vuoristossa. Yhdysvalloilla ei ollut Afganistanissa kuitenkaan riittävästi sotilaita ja kalustoa bin Ladenin kiinniottamiseen.
Puolustusministeri Rumsfeld ja varapresidentti Cheney vastustivat kiivaasti lisäjoukkojen lähettämistä Afganistaniin ottamaan kiinni bin Ladenia, sillä tämä olisi vienyt voimavaroja suunnitteilla olevalta hyökkäykseltä Irakiin.
lauantai 11. syyskuuta 2021
Bushin puuttuvat todisteet
KANSAN UUTISET 11.9.2021
Syyskuun 11. päivän iskuista oli kulunut kaksi päivää, kun Yhdysvaltojen silloinen ulkoministeri Colin Powell kertoi toimittajille, että Osama bin Laden oli iskujen pääepäilty. Useat muut George W. Bushin hallinnon edustajat ja hallintoa lähellä olevat tv-kommentaattorit olivat jo aiemmin puhuneet bin Ladenista terrori-iskujen pääepäiltynä.
Seuraavana päivänä 14. syyskuuta Yhdysvaltojen kongressi hyväksyi lain, joka antoi presidentille valtuudet kaiken tarvittavan sotilaallisen voiman käyttöön toisia valtioita, järjestöjä tai henkilöitä vastaan, joiden hän uskoi olleen mukana suunnittelemassa, hyväksymässä tai toteuttamassa syyskuun 11. päivän terrori-iskuja tai tarjonneen suojaa kyseisille järjestöille tai henkilöille.
Kolme päivää myöhemmin Bush antoi puolustusministeriölle salaisen käskyn käynnistää sotavalmistelut paitsi Afganistanissa myös Irakissa.
Yhdysvaltojen kongressin 14.9.2001 presidentille antama avoin valtakirja hyökätä muihin maihin on edelleen voimassa. Kyseisen lain nojalla Yhdysvaltojen joukot hyökkäsivät Bushin ja Barack Obaman presidenttikausien aikana ainakin 14 maahan. Viholliskohteiksi määriteltyjen maiden ja järjestöjen lista on salainen.
Afganistanin talebanhallinnon ulkoministeri Wakil Ahmed Muttawakil ilmoitti tuomitsevansa Yhdysvalloissa tapahtuneet terrori-iskut, ”oli niiden takana sitten kuka hyvänsä”.
Talebanien johtaja, mullah Omar vakuutti, ettei Osama bin Ladenilla voinut olla osuutta Yhdysvaltojen lentokonekaappauksissa, sillä bin Ladenin teleyhteydet ulkomaille oli katkaistu.
Talebanit kutsuivat koolle yli tuhannen uskonoppineen kokouksen, joka ehdotti, että bin Laden lähtisi Afganistanista ja YK tai Islamilaisten maiden järjestö teettäisi riippumattoman tutkimuksen syyskuun 11. päivän tapahtumista.
Pitkin syksyä talebanit ilmoittivat olevansa valmiita luovuttamaan bin Ladenin oikeudenkäyntiin johonkin toiseen islamilaiseen maahan, kunhan Yhdysvallat esittää todisteita tämän osallisuudesta iskuihin.
Bushin hallinto ei pitänyt lupauksia uskottavina eikä suostunut neuvotteluihin talebanien kanssa.
”Ei ole tarpeen keskustella syyttömyydestä tai syyllisyydestä. Me tiedämme, että Osama bin Laden on syyllinen”, presidentti Bush sanoi Valkoisen talon nurmikolla pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
7. lokakuuta 2001 alkoivat Afganistanin pommitukset, ja marraskuun alkupuolella talebanit oli ajettu vallasta.
Osama bin Laden oli etsintäkuulutettu, sillä häntä syytettiin osallisuudesta vuonna 1998 tehtyihin pommi-iskuihin Yhdysvaltojen suurlähetystöjen edustalla Kenian pääkaupungissa Nairobissa ja Dar es Salaamissa Tansaniassa.
Bin Ladenia epäiltiin myös muista terrori-iskuista eri puolilla maailmaa, mutta häntä vastaan ei koskaan nostettu syytettä syyskuun 11. päivän iskuista.
Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n tiedotusjohtaja Rex Tomb totesi vuonna 2006, ettei FBI:lla ollut ”mitään selkeitä todisteita bin Ladenin osallisuudesta syyskuun 11. päivän tapahtumiin”.
Viimeisen 20 vuoden ajan maailman medioissa on kuitenkin kerrottu itsestäänselvänä faktana, että Osama bin Laden suunnitteli lentokoneiskut World Trade Centerin pilvenpiirtäjiin ja puolustusministeriön päämajaan Pentagoniin.
Bushin hallinnon keskeinen todistuskappale oli Afganistanista haltuun saatu video, jolla bin Laden tiettävästi kertoi osallisuudestaan lentokoneiskuihin. Saksan yleisradion WDR-kanavan haastattelemien kielenkääntäjien mukaan videon englanninkielinen tekstitys ei kuitenkaan olennaisissa kohdissa lainkaan vastannut videolla kuultavaa arabiankielistä puhetta.
Pakistanilaista Khalid Sheikh Mohammedia ja neljää muuta Guantánamon tukikohdassa vangittuna olevaa miestä vastaan nostettiin vuonna 2008 syytteet syyskuun 11. päivän lentokonekaappausten suunnittelusta, mutta oikeudenkäyntiä ei ole tähän päivään mennessä järjestetty. Mohammed tunnusti suunnitelleensa lentokonekaappaukset sen jälkeen kun häntä oli vesikidutettu 183 kertaa.
Guantánamossa toimiva sotilastuomioistuin järjesti iskujen vuosipäivän alla pitkän tauon jälkeen uuden oikeudenkäyntiä valmistelevan käsittelyn.
Syyskuun 11. päivän iskuista oli kulunut kaksi päivää, kun Yhdysvaltojen silloinen ulkoministeri Colin Powell kertoi toimittajille, että Osama bin Laden oli iskujen pääepäilty. Useat muut George W. Bushin hallinnon edustajat ja hallintoa lähellä olevat tv-kommentaattorit olivat jo aiemmin puhuneet bin Ladenista terrori-iskujen pääepäiltynä.
Seuraavana päivänä 14. syyskuuta Yhdysvaltojen kongressi hyväksyi lain, joka antoi presidentille valtuudet kaiken tarvittavan sotilaallisen voiman käyttöön toisia valtioita, järjestöjä tai henkilöitä vastaan, joiden hän uskoi olleen mukana suunnittelemassa, hyväksymässä tai toteuttamassa syyskuun 11. päivän terrori-iskuja tai tarjonneen suojaa kyseisille järjestöille tai henkilöille.
Kolme päivää myöhemmin Bush antoi puolustusministeriölle salaisen käskyn käynnistää sotavalmistelut paitsi Afganistanissa myös Irakissa.
Yhdysvaltojen kongressin 14.9.2001 presidentille antama avoin valtakirja hyökätä muihin maihin on edelleen voimassa. Kyseisen lain nojalla Yhdysvaltojen joukot hyökkäsivät Bushin ja Barack Obaman presidenttikausien aikana ainakin 14 maahan. Viholliskohteiksi määriteltyjen maiden ja järjestöjen lista on salainen.
Afganistanin talebanhallinnon ulkoministeri Wakil Ahmed Muttawakil ilmoitti tuomitsevansa Yhdysvalloissa tapahtuneet terrori-iskut, ”oli niiden takana sitten kuka hyvänsä”.
Talebanien johtaja, mullah Omar vakuutti, ettei Osama bin Ladenilla voinut olla osuutta Yhdysvaltojen lentokonekaappauksissa, sillä bin Ladenin teleyhteydet ulkomaille oli katkaistu.
Talebanit kutsuivat koolle yli tuhannen uskonoppineen kokouksen, joka ehdotti, että bin Laden lähtisi Afganistanista ja YK tai Islamilaisten maiden järjestö teettäisi riippumattoman tutkimuksen syyskuun 11. päivän tapahtumista.
Pitkin syksyä talebanit ilmoittivat olevansa valmiita luovuttamaan bin Ladenin oikeudenkäyntiin johonkin toiseen islamilaiseen maahan, kunhan Yhdysvallat esittää todisteita tämän osallisuudesta iskuihin.
Bushin hallinto ei pitänyt lupauksia uskottavina eikä suostunut neuvotteluihin talebanien kanssa.
”Ei ole tarpeen keskustella syyttömyydestä tai syyllisyydestä. Me tiedämme, että Osama bin Laden on syyllinen”, presidentti Bush sanoi Valkoisen talon nurmikolla pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
7. lokakuuta 2001 alkoivat Afganistanin pommitukset, ja marraskuun alkupuolella talebanit oli ajettu vallasta.
Osama bin Laden oli etsintäkuulutettu, sillä häntä syytettiin osallisuudesta vuonna 1998 tehtyihin pommi-iskuihin Yhdysvaltojen suurlähetystöjen edustalla Kenian pääkaupungissa Nairobissa ja Dar es Salaamissa Tansaniassa.
Bin Ladenia epäiltiin myös muista terrori-iskuista eri puolilla maailmaa, mutta häntä vastaan ei koskaan nostettu syytettä syyskuun 11. päivän iskuista.
Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n tiedotusjohtaja Rex Tomb totesi vuonna 2006, ettei FBI:lla ollut ”mitään selkeitä todisteita bin Ladenin osallisuudesta syyskuun 11. päivän tapahtumiin”.
Viimeisen 20 vuoden ajan maailman medioissa on kuitenkin kerrottu itsestäänselvänä faktana, että Osama bin Laden suunnitteli lentokoneiskut World Trade Centerin pilvenpiirtäjiin ja puolustusministeriön päämajaan Pentagoniin.
Bushin hallinnon keskeinen todistuskappale oli Afganistanista haltuun saatu video, jolla bin Laden tiettävästi kertoi osallisuudestaan lentokoneiskuihin. Saksan yleisradion WDR-kanavan haastattelemien kielenkääntäjien mukaan videon englanninkielinen tekstitys ei kuitenkaan olennaisissa kohdissa lainkaan vastannut videolla kuultavaa arabiankielistä puhetta.
Pakistanilaista Khalid Sheikh Mohammedia ja neljää muuta Guantánamon tukikohdassa vangittuna olevaa miestä vastaan nostettiin vuonna 2008 syytteet syyskuun 11. päivän lentokonekaappausten suunnittelusta, mutta oikeudenkäyntiä ei ole tähän päivään mennessä järjestetty. Mohammed tunnusti suunnitelleensa lentokonekaappaukset sen jälkeen kun häntä oli vesikidutettu 183 kertaa.
Guantánamossa toimiva sotilastuomioistuin järjesti iskujen vuosipäivän alla pitkän tauon jälkeen uuden oikeudenkäyntiä valmistelevan käsittelyn.
torstai 26. elokuuta 2021
Presidentinlinnasta naisvankilaan
KANSAN UUTISET 27.8.2021
Viime viikolla julkaistu raportti antaa karun kuvan Boliviassa syksyllä 2019 vallan ottaneen väliaikaishallituksen toimintatavoista sen jälkeen kun maassa järjestetyt vaalit mitätöitiin ja presidentti Evo Morales lähti maanpakoon.
Amerikan valtioiden ihmisoikeuskomission teettämän raportin mukaan turvallisuusjoukot syyllistyivät aseettomien mielenosoittajien laittomiin teloituksiin ja joukkomurhiin, joissa kymmenet ihmiset saivat surmansa.
Raportin mukaan joukkomurhat olivat mahdollisia, koska Bolivian väliaikaiseksi presidentiksi julistautunut Jeanine Áñez oli allekirjoittanut asetuksen, jonka mukaan turvallisuusjoukkojen edustajat eivät olisi rikosoikeudellisessa vastuussa järjestyksen palauttamisen aikana tapahtuvista mahdollisista ylilyönneistä.
Jeanine Áñezin oikeistohallitus myös pidätti tuhansia Moralesin kannattajia ja hänen hallintonsa virkamiehiä. Raportin mukaan vangittuja kidutettiin järjestelmällisesti ja naiset joutuivat seksuaalisen ahdistelun kohteeksi.
Ihmisoikeuskomission raportin julkistamisen jälkeen Áñezia vastaan nostettiin Boliviassa syytteet kansanmurhasta, vakavien vammojen aiheuttamisesta ja kuolemantuottamuksesta. Syytteet tulivat kahdesta joukkomurhasta, jossa turvallisuusjoukot ampuivat kuoliaaksi mielenosoittajia El Alton kaupungissa ja Evo Moralesin kotiseudulla Chaparen maakunnassa.
Áñez ja kaksi entisen väliaikaishallituksen keskeistä ministeriä pidätettiin jo keväällä ja vietiin tutkintavankeuteen syytettynä maanpetoksesta, terrorismista ja salaliitosta. Myös Bolivian entisestä poliisijohtajasta ja asevoimien entisestä komentajasta tehtiin pidätysmääräykset.
Viimeisen syytekohdan mukaan syytetyt olivat vuoden 2019 vaalien jälkeisten levottomuuksien aikana yhdessä juonineet vallankaappauksen, jonka seurauksena presidentti Evo Morales joutui luopumaan vallasta ja pientä kristillistä oikeistopuoluetta edustava senaatin toinen varapuheenjohtaja Jeanine Áñez julisti itsensä väliaikaiseksi presidentiksi.
Áñez nimitti äkkiä uuden hallituksen. Useimmat uudet ministerit olivat maan valkoisen eliitin edustajia vauraasta Santa Cruzin läänistä.
Áñezin oikeistohallitus oli lopulta vallassa vain vajaan vuoden ajan. Viime syksynä Boliviassa järjestettiin uudet vaalit, joissa Evo Moralesin Mas-puolue (Liike kohti sosialismia) sai selvän vaalivoiton ja presidentiksi valittiin Mas-puoluetta edustava entinen pitkäaikainen valtiovarainministeri Luis Arce.
Evo Morales palasi maanpaosta Argentiinasta ja on tänä päivänä taas Mas-puolueen puheenjohtaja. Presidentti Arce on kuitenkin ilmoittanut, ettei Moralesia nimitetä ministeriksi tai muihin valtiollisiin tehtäviin.
Siinä missä Morales on halunnut esiintyä kansanjoukkoja villitsevänä populistina, hänen seuraajaansa pidetään pikemminkin maltillisena teknokraattina. Silti Boliviassa monet pitävät juuri Luis Arcen ansiona sitä, että Moralesin presidenttikaudella köyhyys puolittui ja talous kasvoi lähes viiden prosentin vuosivauhdilla.
Talouskasvu oli pitkälti maakaasuviennin ansiota. Moralesin valtakaudella Bolivian maakaasuntuotanto, kaivosyhtiöt ja teleoperaattorit kansallistettiin.
Moralesin talouspolitiikasta vastannut Arce kertoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa olleensa sosialisti 14-vuotiaasta asti, jolloin hän ensimmäisen kerran luki Karl Marxin teoksia.
Aiemman talousihmeen toistaminen tulee kuitenkin olemaan vaikeaa. Maakaasun hinta on pudonnut, ja koronavirus on tuhonnut maan talouden.
Uusi presidentti haluaisi pikaisesti ryhtyä hyödyntämään maan litiumvaroja. Bolivian maaperässä on arviolta neljäsosa maailman tunnetuista litiumvaroista. Litiumia tarvitaan esimerkiksi sähköautojen akuissa.
Bolivian väestö on myös jyrkästi jakautunut. Mas-puolue on erityisen suosittu Andien alkuperäiskansojen keskuudessa. Bolivian alavilla mailla asuva eurooppalaisperäinen väestö sen sijaan pelkää, että Boliviasta ollaan taas tekemässä uutta kommunistista Kuubaa. Oikeistoa hirvittää muun muassa uusi varallisuusvero. Maan miljonääreille määrätyllä verolla on rahoitettu valtakunnallista koronarokotuskampanjaa.
Viime viikolla julkaistu raportti antaa karun kuvan Boliviassa syksyllä 2019 vallan ottaneen väliaikaishallituksen toimintatavoista sen jälkeen kun maassa järjestetyt vaalit mitätöitiin ja presidentti Evo Morales lähti maanpakoon.
Amerikan valtioiden ihmisoikeuskomission teettämän raportin mukaan turvallisuusjoukot syyllistyivät aseettomien mielenosoittajien laittomiin teloituksiin ja joukkomurhiin, joissa kymmenet ihmiset saivat surmansa.
Raportin mukaan joukkomurhat olivat mahdollisia, koska Bolivian väliaikaiseksi presidentiksi julistautunut Jeanine Áñez oli allekirjoittanut asetuksen, jonka mukaan turvallisuusjoukkojen edustajat eivät olisi rikosoikeudellisessa vastuussa järjestyksen palauttamisen aikana tapahtuvista mahdollisista ylilyönneistä.
Jeanine Áñezin oikeistohallitus myös pidätti tuhansia Moralesin kannattajia ja hänen hallintonsa virkamiehiä. Raportin mukaan vangittuja kidutettiin järjestelmällisesti ja naiset joutuivat seksuaalisen ahdistelun kohteeksi.
Ihmisoikeuskomission raportin julkistamisen jälkeen Áñezia vastaan nostettiin Boliviassa syytteet kansanmurhasta, vakavien vammojen aiheuttamisesta ja kuolemantuottamuksesta. Syytteet tulivat kahdesta joukkomurhasta, jossa turvallisuusjoukot ampuivat kuoliaaksi mielenosoittajia El Alton kaupungissa ja Evo Moralesin kotiseudulla Chaparen maakunnassa.
Áñez ja kaksi entisen väliaikaishallituksen keskeistä ministeriä pidätettiin jo keväällä ja vietiin tutkintavankeuteen syytettynä maanpetoksesta, terrorismista ja salaliitosta. Myös Bolivian entisestä poliisijohtajasta ja asevoimien entisestä komentajasta tehtiin pidätysmääräykset.
Viimeisen syytekohdan mukaan syytetyt olivat vuoden 2019 vaalien jälkeisten levottomuuksien aikana yhdessä juonineet vallankaappauksen, jonka seurauksena presidentti Evo Morales joutui luopumaan vallasta ja pientä kristillistä oikeistopuoluetta edustava senaatin toinen varapuheenjohtaja Jeanine Áñez julisti itsensä väliaikaiseksi presidentiksi.
Áñez nimitti äkkiä uuden hallituksen. Useimmat uudet ministerit olivat maan valkoisen eliitin edustajia vauraasta Santa Cruzin läänistä.
Áñezin oikeistohallitus oli lopulta vallassa vain vajaan vuoden ajan. Viime syksynä Boliviassa järjestettiin uudet vaalit, joissa Evo Moralesin Mas-puolue (Liike kohti sosialismia) sai selvän vaalivoiton ja presidentiksi valittiin Mas-puoluetta edustava entinen pitkäaikainen valtiovarainministeri Luis Arce.
Evo Morales palasi maanpaosta Argentiinasta ja on tänä päivänä taas Mas-puolueen puheenjohtaja. Presidentti Arce on kuitenkin ilmoittanut, ettei Moralesia nimitetä ministeriksi tai muihin valtiollisiin tehtäviin.
Siinä missä Morales on halunnut esiintyä kansanjoukkoja villitsevänä populistina, hänen seuraajaansa pidetään pikemminkin maltillisena teknokraattina. Silti Boliviassa monet pitävät juuri Luis Arcen ansiona sitä, että Moralesin presidenttikaudella köyhyys puolittui ja talous kasvoi lähes viiden prosentin vuosivauhdilla.
Talouskasvu oli pitkälti maakaasuviennin ansiota. Moralesin valtakaudella Bolivian maakaasuntuotanto, kaivosyhtiöt ja teleoperaattorit kansallistettiin.
Moralesin talouspolitiikasta vastannut Arce kertoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa olleensa sosialisti 14-vuotiaasta asti, jolloin hän ensimmäisen kerran luki Karl Marxin teoksia.
Aiemman talousihmeen toistaminen tulee kuitenkin olemaan vaikeaa. Maakaasun hinta on pudonnut, ja koronavirus on tuhonnut maan talouden.
Uusi presidentti haluaisi pikaisesti ryhtyä hyödyntämään maan litiumvaroja. Bolivian maaperässä on arviolta neljäsosa maailman tunnetuista litiumvaroista. Litiumia tarvitaan esimerkiksi sähköautojen akuissa.
Bolivian väestö on myös jyrkästi jakautunut. Mas-puolue on erityisen suosittu Andien alkuperäiskansojen keskuudessa. Bolivian alavilla mailla asuva eurooppalaisperäinen väestö sen sijaan pelkää, että Boliviasta ollaan taas tekemässä uutta kommunistista Kuubaa. Oikeistoa hirvittää muun muassa uusi varallisuusvero. Maan miljonääreille määrätyllä verolla on rahoitettu valtakunnallista koronarokotuskampanjaa.
torstai 12. elokuuta 2021
Avustushankkeet eivät kelpaa hyvitykseksi
KANSAN UUTISET 13.8.2021
Saksan ulkoministeri Heiko Maas ilmoitti kesän alla, että Saksa vihdoinkin virallisesti tunnustaa siirtomaavallan aikaisen kansanmurhan nykyisen Namibian alueella. Saksalaisjoukot surmasivat arviolta sata tuhatta ihmistä järjestelmällisissä joukkomurhissa Saksan Lounais-Afrikassa vuosina 1904–08.
Saksan liittopresidentin Frank-Walter Steinmeierin oli määrä matkustaa Namibiaan pyytämään anteeksi herero- ja nama-kansoilta näiden siirtomaavallan aikana kokemia vääryyksiä.
Saksan hallitus lupasi Namibialle yli miljardin euron edestä erilaisia kehitysapuhankkeita, joilla oli tarkoitus parantaa surmatöiden uhriksi joutuneiden jälkeläisten elinoloja.
Asioista oli sovittu Saksan ja Namibian hallitusten erikoislähettiläiden välisissä viisi vuotta kestäneissä neuvotteluissa.
Hyvältä kuulostavat aikomukset eivät ole kesän aikana kuitenkaan toteutuneet, sillä Namibian hererot ja namat ovat pitäneet Saksan tarjouksia lähinnä loukkaavina ja kutsuneet koko neuvotteluprosessia petokseksi.
Namibian vähemmistökansoihin kuuluvien hererojen ja namojen edustajia ei lainkaan pyydetty mukaan neuvotteluihin Saksan hallituksen kanssa.
Saksan Lounais-Afrikan miehitys oli väkivaltainen. 1800-luvun lopulla saksalaiset sotilaat ja uudisasukkaat valtasivat suurimman osa hererojen maista, varastivat karjaa, raiskasivat naisia ja ottivat miehiä orjiksi. Saksalaiset rakensivat rautatietä hererojen maille ja suunnittelivat paimentolaiskansan pakkosiirtoa reservaatteihin.
Sen jälkeen kun hererot vuonna 1904 nousivat kapinaan miehitystä vastaan, saksalaisjoukkojen komentaja antoi käskyn hävittää heidät perin pohjin. Saksalaissotilaat surmasivat kymmeniä tuhansia hereroja kiväärinluodeilla, pistimillä ja polttamalla heidät hengiltä. Toiset kuolivat nälkään paetessaan Kalaharin autiomaahan.
Tuhansia hereroja suljettiin keskitysleireihin, joissa miehet pantiin pakkotyöhön ja naisista tehtiin seksiorjia. Vankeja pidettiin nälässä, ja heillä tehtiin lääketieteellisiä kokeita.
Vuonna 1905 myös hererojen naapurit namat aloittivat kapinan saksalaisia vastaan – ja kokivat pitkälti saman kohtalon kuin hererot.
Lähes sata tuhatta hereroa surmattiin tai kuoli nälkään kolmen vuoden aikana, 80 prosenttia koko kansasta. Namoja kuoli kymmenen tuhatta, lähes puolet koko kansasta.
Huomattava osa Lounais-Afrikkaan asettuneista saksalaisista jäi maahan vielä sen jälkeen kun Saksa menetti siirtomaansa ensimmäisen maailmansodan päätteeksi. Alue siirtyi Kansainliiton mandaatilla Etelä-Afrikan hallintaan, ja maahan muutti myös tuhansia valkoisia eteläafrikkalaisia.
Namibian itsenäistyessä 74 prosenttia maan viljelymaista oli valkoisen vähemmistön omistuksessa.
Tänä päivänä suuri osa hereroista ja namoista elää yhä Etelä-Afrikan rotusortohallinnon heille määräämissä reservaateissa tai pahvista rakennetuissa hökkeleissä kaupunkien laitamilla.
Namibian politiikassa mukana olevat koulutetut hererot ja namat kuuluvat yleensä oppositiopuolueisiin.
Hererojen edustajat vastasivat Saksan tarjoukseen ilmoittamalla, etteivät halua avustushankkeita vaan maata ja rahaa.
”Saksan tulisi ostaa takaisin esi-isiltämme ryöstetyt maat”, totesi Namibian kansanmurhayhdistyksen puheenjohtaja Laidlaw Peringanda.
Hererot ja namat menettivät Saksan siirtomaavallan aikana yli 25 miljoonaa hehtaaria maata ja yli 80 000 karjaeläintä. Samalla he vieraantuivat omasta kulttuuristaan ja ajautuivat äärimmäiseen köyhyyteen.
Herero- ja namapäälliköt olivat myös tyrmistyneitä Saksan lupaamien avustushankkeiden suuruudesta. Summat olivat mitättömiä verrattuna siihen, kuinka paljon Saksa oli maksanut korvauksia holokaustista selvinneille juutalaisille.
Päälliköiden mielestä hereroille ja namoille tulisi maksaa 460 miljardia euroa vahingonkorvauksia, joka jaettaisiin 40 vuoden ajalle.
Toistaiseksi Saksa ei suostu neuvottelemaan vahingonkorvauksista. Ulkoministeri Heiko Maas vetosi siihen, että nykyinen kansanmurhan käsite määriteltiin vasta vuonna 1948. Kansainvälisen oikeuden mukaan Saksa ei olisi näin ollen velvollinen maksamaan korvauksia vääryyksistä, jotka tapahtuivat vuosikymmeniä tätä ennen.
Saksan ulkoministeri Heiko Maas ilmoitti kesän alla, että Saksa vihdoinkin virallisesti tunnustaa siirtomaavallan aikaisen kansanmurhan nykyisen Namibian alueella. Saksalaisjoukot surmasivat arviolta sata tuhatta ihmistä järjestelmällisissä joukkomurhissa Saksan Lounais-Afrikassa vuosina 1904–08.
Saksan liittopresidentin Frank-Walter Steinmeierin oli määrä matkustaa Namibiaan pyytämään anteeksi herero- ja nama-kansoilta näiden siirtomaavallan aikana kokemia vääryyksiä.
Saksan hallitus lupasi Namibialle yli miljardin euron edestä erilaisia kehitysapuhankkeita, joilla oli tarkoitus parantaa surmatöiden uhriksi joutuneiden jälkeläisten elinoloja.
Asioista oli sovittu Saksan ja Namibian hallitusten erikoislähettiläiden välisissä viisi vuotta kestäneissä neuvotteluissa.
Hyvältä kuulostavat aikomukset eivät ole kesän aikana kuitenkaan toteutuneet, sillä Namibian hererot ja namat ovat pitäneet Saksan tarjouksia lähinnä loukkaavina ja kutsuneet koko neuvotteluprosessia petokseksi.
Namibian vähemmistökansoihin kuuluvien hererojen ja namojen edustajia ei lainkaan pyydetty mukaan neuvotteluihin Saksan hallituksen kanssa.
Saksan Lounais-Afrikan miehitys oli väkivaltainen. 1800-luvun lopulla saksalaiset sotilaat ja uudisasukkaat valtasivat suurimman osa hererojen maista, varastivat karjaa, raiskasivat naisia ja ottivat miehiä orjiksi. Saksalaiset rakensivat rautatietä hererojen maille ja suunnittelivat paimentolaiskansan pakkosiirtoa reservaatteihin.
Sen jälkeen kun hererot vuonna 1904 nousivat kapinaan miehitystä vastaan, saksalaisjoukkojen komentaja antoi käskyn hävittää heidät perin pohjin. Saksalaissotilaat surmasivat kymmeniä tuhansia hereroja kiväärinluodeilla, pistimillä ja polttamalla heidät hengiltä. Toiset kuolivat nälkään paetessaan Kalaharin autiomaahan.
Tuhansia hereroja suljettiin keskitysleireihin, joissa miehet pantiin pakkotyöhön ja naisista tehtiin seksiorjia. Vankeja pidettiin nälässä, ja heillä tehtiin lääketieteellisiä kokeita.
Vuonna 1905 myös hererojen naapurit namat aloittivat kapinan saksalaisia vastaan – ja kokivat pitkälti saman kohtalon kuin hererot.
Lähes sata tuhatta hereroa surmattiin tai kuoli nälkään kolmen vuoden aikana, 80 prosenttia koko kansasta. Namoja kuoli kymmenen tuhatta, lähes puolet koko kansasta.
Huomattava osa Lounais-Afrikkaan asettuneista saksalaisista jäi maahan vielä sen jälkeen kun Saksa menetti siirtomaansa ensimmäisen maailmansodan päätteeksi. Alue siirtyi Kansainliiton mandaatilla Etelä-Afrikan hallintaan, ja maahan muutti myös tuhansia valkoisia eteläafrikkalaisia.
Namibian itsenäistyessä 74 prosenttia maan viljelymaista oli valkoisen vähemmistön omistuksessa.
Tänä päivänä suuri osa hereroista ja namoista elää yhä Etelä-Afrikan rotusortohallinnon heille määräämissä reservaateissa tai pahvista rakennetuissa hökkeleissä kaupunkien laitamilla.
Namibian politiikassa mukana olevat koulutetut hererot ja namat kuuluvat yleensä oppositiopuolueisiin.
Hererojen edustajat vastasivat Saksan tarjoukseen ilmoittamalla, etteivät halua avustushankkeita vaan maata ja rahaa.
”Saksan tulisi ostaa takaisin esi-isiltämme ryöstetyt maat”, totesi Namibian kansanmurhayhdistyksen puheenjohtaja Laidlaw Peringanda.
Hererot ja namat menettivät Saksan siirtomaavallan aikana yli 25 miljoonaa hehtaaria maata ja yli 80 000 karjaeläintä. Samalla he vieraantuivat omasta kulttuuristaan ja ajautuivat äärimmäiseen köyhyyteen.
Herero- ja namapäälliköt olivat myös tyrmistyneitä Saksan lupaamien avustushankkeiden suuruudesta. Summat olivat mitättömiä verrattuna siihen, kuinka paljon Saksa oli maksanut korvauksia holokaustista selvinneille juutalaisille.
Päälliköiden mielestä hereroille ja namoille tulisi maksaa 460 miljardia euroa vahingonkorvauksia, joka jaettaisiin 40 vuoden ajalle.
Toistaiseksi Saksa ei suostu neuvottelemaan vahingonkorvauksista. Ulkoministeri Heiko Maas vetosi siihen, että nykyinen kansanmurhan käsite määriteltiin vasta vuonna 1948. Kansainvälisen oikeuden mukaan Saksa ei olisi näin ollen velvollinen maksamaan korvauksia vääryyksistä, jotka tapahtuivat vuosikymmeniä tätä ennen.
sunnuntai 25. heinäkuuta 2021
Valehenkilöiden salainen armeija
KANSAN UUTISET 23.7.2021
Newsweek-lehti kertoi vastikään Yhdysvaltojen puolustusministeriön salaisesta ohjelmasta, jolla on 60 000 työntekijää ja 900 miljoonan dollarin vuosibudjetti. Lehden mukaan kyseessä on maailman suurin salainen armeija.
Salaisen armeijan palveluksessa on erikoisjoukkojen sotilaita, vakoojia, kielenkääntäjiä, tiedonhaun ammattilaisia, verkkotiedustelijoita ja trolleja.
Sotilaat osallistuvat terrorisminvastaisiin operaatioihin ja huippusalaisiin iskuihin sotatoimialueilla Afganistanista Länsi-Afrikkaan. Vakoojat työskentelevät usein ulkomailla matalan profiilin peiteammateissa, esimerkiksi liikemiehinä. Trollien tehtävänä on osallistua somekeskusteluihin ja pyrkiä manipuloimaan niitä.
Kaikille salaisen armeijan työntekijöille on luotu valehenkilöllisyys. Kukaan heistä ei ole virallisesti Pentagonin palkkalistoilla, vaan kaikki ovat yksityisten yritysten palveluksessa.
Väärennettyjen henkilöllisyyksien ja valehenkilöiden uskottavien taustatarinoiden luomista varten on olemassa oma yksikkönsä, jossa työskentelee tuhansia ihmisiä.
Pentagonin salaista ohjelmaa kutsutaan nimellä Signature Reduction, vapaasti käännettynä ”jälkien hävittäminen”.
Newsweekin mukaan ohjelma on niin salainen, ettei Yhdysvaltojen kongressi tunne sitä eikä ole koskaan käsitellyt sitä täysistunnoissa tai valiokunnissa. Lehden reportaasi salaisesta armeijasta perustui kahden vuoden tutkimustyöhön.
Salaisen ohjelman työntekijöille on hankittava väärennetyt passit, ajokortit, autojen rekisterikilvet, luottokortit, yhdistysten jäsenkortit, tekaistut osoitteet, perheet, uskottava henkilöhistoria, sometilit ja sopiva määrä keksittyjä sometilien seuraajia.
Pentagonin alaisuudessa toimivan operaatiosuunnittelukeskuksen työntekijät pitävät huolen siitä, että salaisiin operaatioihin lähtevien dokumentit ovat kunnossa. Keksityn luottotilin tapahtumien pitää vastata valehenkilöllisyyttä ja tämän oletettuja ostoja.
Tämä sama yksikkö maksaa myös ulkomaankomennuksella olevan henkilökunnan laskut, verot ja sotumaksut, jotta työntekijät voivat salaisen operaation jälkeen palata kotimaahan normaaliin siviilielämään.
Signature Reduction -ohjelma perustettiin Barack Obaman presidenttikaudella. Ensisijaisena tarkoituksena oli estää Venäjän ja Kiinan vakoiluviranomaisia saamasta puolustusvoimien salaisissa tehtävissä olevien henkilöllisyyksiä tietoonsa.
Ohjelman merkitys kasvoi, kun terroristijärjestö Isis vuonna 2015 julkaisi verkossa tuhansien Yhdysvaltojen armeijan työntekijöiden nimet, valokuvat ja osoitteet.
Signature Reduction -ohjelman operaatiosuunnittelukeskuksen henkilökunnalla on Newsweekin mukaan pääsy tietopankkiin, johon on tallennettu tiedot 300 000 aidosta ja väärennetystä Yhdysvaltojen ja ulkomaiden passista. Käytössä olleiden valehenkilöiden taustatarinat kaikkine yksityiskohtineen on tallennettu omaan tietopankkiin.
Yhdysvaltojen osavaltiot ovat olleet Newsweekin mukaan osallisia asiakirjojen tehtailussa. Pelkästään Washingtonin osavaltiossa on myönnetty satoja ajokortteja keksityillä nimillä. Osavaltion kuvernööri ei kysyttäessä tiennyt koko hankkeesta.
Ohjelman työntekijät pääsevät lehden mukaan myös muokkaamaan ulkomaiden tietojärjestelmiä. Ohituskaista-nimisessä projektissa hakkerit ovat ujuttaneet muiden maiden rajaviranomaisten tietojärjestelmiin vakoiluohjelman, jonka avulla sormenjälki- ja kasvontunnistustietoja voidaan vaihtaa peitetehtävissä olevan amerikkalaissotilaan rajatarkastuksen ajaksi.
Salaisen armeijan alaisuudessa tuotetaan myös erikoisempia keksintöjä, kuten äänettömiä sähkömoottoripyöriä, radiotaajuisen etätunnistuksen suojakilpiä, tiiliskivien sisään rakennettuja salakuuntelulaitteita tai afganistanilaisia perinneasuja, joista on tehty radiovastaanottimet ompelemalla niiden kankaaseen metrikaupalla kuparilankaa.
Pohjois-Carolinan maaseudulla toimiva firma on puolestaan keskittynyt maskeeraukseen ja valmistaa Pentagonin toimeksiannosta muun muassa silikonikasvoja ja sormenjälkien muuttamiseen tarkoitettuja silikonikäsineitä.
Newsweek-lehti kertoi vastikään Yhdysvaltojen puolustusministeriön salaisesta ohjelmasta, jolla on 60 000 työntekijää ja 900 miljoonan dollarin vuosibudjetti. Lehden mukaan kyseessä on maailman suurin salainen armeija.
Salaisen armeijan palveluksessa on erikoisjoukkojen sotilaita, vakoojia, kielenkääntäjiä, tiedonhaun ammattilaisia, verkkotiedustelijoita ja trolleja.
Sotilaat osallistuvat terrorisminvastaisiin operaatioihin ja huippusalaisiin iskuihin sotatoimialueilla Afganistanista Länsi-Afrikkaan. Vakoojat työskentelevät usein ulkomailla matalan profiilin peiteammateissa, esimerkiksi liikemiehinä. Trollien tehtävänä on osallistua somekeskusteluihin ja pyrkiä manipuloimaan niitä.
Kaikille salaisen armeijan työntekijöille on luotu valehenkilöllisyys. Kukaan heistä ei ole virallisesti Pentagonin palkkalistoilla, vaan kaikki ovat yksityisten yritysten palveluksessa.
Väärennettyjen henkilöllisyyksien ja valehenkilöiden uskottavien taustatarinoiden luomista varten on olemassa oma yksikkönsä, jossa työskentelee tuhansia ihmisiä.
Pentagonin salaista ohjelmaa kutsutaan nimellä Signature Reduction, vapaasti käännettynä ”jälkien hävittäminen”.
Newsweekin mukaan ohjelma on niin salainen, ettei Yhdysvaltojen kongressi tunne sitä eikä ole koskaan käsitellyt sitä täysistunnoissa tai valiokunnissa. Lehden reportaasi salaisesta armeijasta perustui kahden vuoden tutkimustyöhön.
Salaisen ohjelman työntekijöille on hankittava väärennetyt passit, ajokortit, autojen rekisterikilvet, luottokortit, yhdistysten jäsenkortit, tekaistut osoitteet, perheet, uskottava henkilöhistoria, sometilit ja sopiva määrä keksittyjä sometilien seuraajia.
Pentagonin alaisuudessa toimivan operaatiosuunnittelukeskuksen työntekijät pitävät huolen siitä, että salaisiin operaatioihin lähtevien dokumentit ovat kunnossa. Keksityn luottotilin tapahtumien pitää vastata valehenkilöllisyyttä ja tämän oletettuja ostoja.
Tämä sama yksikkö maksaa myös ulkomaankomennuksella olevan henkilökunnan laskut, verot ja sotumaksut, jotta työntekijät voivat salaisen operaation jälkeen palata kotimaahan normaaliin siviilielämään.
Signature Reduction -ohjelma perustettiin Barack Obaman presidenttikaudella. Ensisijaisena tarkoituksena oli estää Venäjän ja Kiinan vakoiluviranomaisia saamasta puolustusvoimien salaisissa tehtävissä olevien henkilöllisyyksiä tietoonsa.
Ohjelman merkitys kasvoi, kun terroristijärjestö Isis vuonna 2015 julkaisi verkossa tuhansien Yhdysvaltojen armeijan työntekijöiden nimet, valokuvat ja osoitteet.
Signature Reduction -ohjelman operaatiosuunnittelukeskuksen henkilökunnalla on Newsweekin mukaan pääsy tietopankkiin, johon on tallennettu tiedot 300 000 aidosta ja väärennetystä Yhdysvaltojen ja ulkomaiden passista. Käytössä olleiden valehenkilöiden taustatarinat kaikkine yksityiskohtineen on tallennettu omaan tietopankkiin.
Yhdysvaltojen osavaltiot ovat olleet Newsweekin mukaan osallisia asiakirjojen tehtailussa. Pelkästään Washingtonin osavaltiossa on myönnetty satoja ajokortteja keksityillä nimillä. Osavaltion kuvernööri ei kysyttäessä tiennyt koko hankkeesta.
Ohjelman työntekijät pääsevät lehden mukaan myös muokkaamaan ulkomaiden tietojärjestelmiä. Ohituskaista-nimisessä projektissa hakkerit ovat ujuttaneet muiden maiden rajaviranomaisten tietojärjestelmiin vakoiluohjelman, jonka avulla sormenjälki- ja kasvontunnistustietoja voidaan vaihtaa peitetehtävissä olevan amerikkalaissotilaan rajatarkastuksen ajaksi.
Salaisen armeijan alaisuudessa tuotetaan myös erikoisempia keksintöjä, kuten äänettömiä sähkömoottoripyöriä, radiotaajuisen etätunnistuksen suojakilpiä, tiiliskivien sisään rakennettuja salakuuntelulaitteita tai afganistanilaisia perinneasuja, joista on tehty radiovastaanottimet ompelemalla niiden kankaaseen metrikaupalla kuparilankaa.
Pohjois-Carolinan maaseudulla toimiva firma on puolestaan keskittynyt maskeeraukseen ja valmistaa Pentagonin toimeksiannosta muun muassa silikonikasvoja ja sormenjälkien muuttamiseen tarkoitettuja silikonikäsineitä.
perjantai 9. heinäkuuta 2021
Palestiinalaisten katkera kesä
KANSAN UUTISET 9.7.2021
Palestiinalaisalueilla on ollut vaikea kesä. Pian sen jälkeen kun Israelin asevoimat moukaroivat Gazan aluetta toukokuussa 11 päivän ajan, ihmiset lähtivät kaduille Hebronissa, Ramallahissa ja Betlehemissä miehitetyllä Länsirannalla vaatien presidentti Mahmud Abbasin ja koko palestiinalaishallinnon eroa.
Mielenosoittajat ovat syyttäneet Abbasia ja Länsirantaa hallitsevaa Fatah-puoluetta korruptiosta, nepotismista, Israelin miehityksen käsikassarana toimimisesta ja pitkään odotettujen vaalien peruuttamisesta.
Palestiinalaishallinnon turvallisuusjoukot ovat ampuneet mielenosoittajia kyynelkaasulla ja tainnutuskranaateilla. Fatahin värväämät siviilipukuiset miehet ovat hakanneet protesteihin osallistuneita ihmisiä nuijilla.
Palestiinalaishallinnon vastaiset mielenosoitukset käynnistyivät kesäkuun lopulla, sen jälkeen kun tunnettu someaktivisti Nizar Banat kuoli palestiinalaisten turvallisuusjoukkojen pahoinpitelyn seurauksena. Parikymmentä palestiinalaispoliisia hakkasi Banatia pampuilla ja metallikepeillä kahdeksan minuutin ajan ennen kuin hänet raahattiin keskellä yötä turvallisuusjoukkojen autoon.
Banat tunnettiin kaikkialla Palestiinassa Facebookissa julkaisemistaan videoista, joissa hän syytti presidentti Abbasia ja tämän lähipiiriä julkisten varojen kavalluksesta ja palestiinalaishallinnon yhteistyöstä Israelin armeijan kanssa.
Mahmud Abbas valittiin palestiinalaishallinnon presidentiksi vuonna 2005 pian Jasser Arafatin kuoleman jälkeen. Tämän jälkeen palestiinalaisalueilla ei ole järjestetty presidentinvaaleja yli 16 vuoteen.
Tänä vuonna Palestiinassa oli tarkoitus pitää ensin parlamenttivaalit toukokuussa ja presidentinvaalit heinäkuussa. Abbas kuitenkin peruutti parlamenttivaalit viime hetkellä, kun Israel ei antanut takeita siitä, että myös Itä-Jerusalemissa asuvat palestiinalaiset saisivat osallistua vaaleihin postiäänestyksellä.
Monien mielestä vaalien perumisen todellisena syynä oli Abbasin ja Fatah-puolueen kannatuksen romahtaminen.
Mielipidekyselyjen mukaan Fatah olisi hävinnyt parlamenttivaaleissa selvästi entisten Fatah-johtajien perustamalle Tulevaisuus-listalle sekä myös Gazan aluetta hallitsevalle Hamasille.
Presidentinvaaleissa ylivoimainen suosikki oli entinen kansannousujohtaja Marwan Barghouti, joka on istunut vankilassa Israelissa yhtäjaksoisesti vuodesta 2002. Huhtikuussa tehdyssä mielipidekyselyssä presidentti Abbasin kannatus oli vain 24 prosenttia.
Mikäli protestit Länsirannalla edelleen jatkuvat ja 85-vuotias presidentti Mahmud Abbas joutuu luopumaan vallasta, Marwan Barghoutilla tulee epäilemättä olemaan merkittävä rooli Palestiinan tulevaisuudessa.
Barghoutia pidetään palestiinalaisten kansannousujen yhtenä keskeisenä johtajana. Toisen intifadan aikana hän johti Länsirannan palestiinalaisten puolisotilaallista Tanzim-järjestöä, joka taisteli Israelin miehitysjoukkoja vastaan.
Vuonna 2002 Israelin joukot pidättivät hänet Ramallahissa, ja kaksi vuotta myöhemmin sotilastuomioistuin langetti hänelle viisi elinkautista vankeustuomiota osallisuudesta viiden israelilaisen kuolemaan johtaneisiin väkivaltaisuuksiin.
Vankilassa ollessaan Barghouti on väitellyt tohtoriksi, kirjoittanut useita kirjoja, organisoinut tuhansien palestiinalaisten poliittisten vankien nälkälakkoja ja tullut valituksi palestiinalaisalueiden kansanedustajaksi.
Kansainvälisessä mediassa häntä on mielellään verrattu Etelä-Afrikan vapautustaistelun johtajaan Nelson Mandelaan.
Vielä keväällä ennen Gazan kriisiä monet uskoivat, että Fatah pyrkisi muodostamaan yhteishallituksen Hamasin kanssa vaalien jälkeen. Nyt näyttää pikemminkin siltä, että Hamas haluaisi toimia yhteistyössä Länsirannan opposition kanssa.
Kesäkuussa Hamas ilmoitti, että jos Israelin uusi hallitus suostuu sopimaan vankienvaihdosta, Marwan Barghouti olisi vapautettavien palestiinalaisten vankien listan kärjessä.
Palestiinalaisalueilla harva kuitenkin uskoo äärioikeistolaisen it-miljonäärin Naftali Bennettin johtaman Israelin uuden laajapohjaisen hallituksen myötämielisyyteen.
Palestiinalaisalueilla on ollut vaikea kesä. Pian sen jälkeen kun Israelin asevoimat moukaroivat Gazan aluetta toukokuussa 11 päivän ajan, ihmiset lähtivät kaduille Hebronissa, Ramallahissa ja Betlehemissä miehitetyllä Länsirannalla vaatien presidentti Mahmud Abbasin ja koko palestiinalaishallinnon eroa.
Mielenosoittajat ovat syyttäneet Abbasia ja Länsirantaa hallitsevaa Fatah-puoluetta korruptiosta, nepotismista, Israelin miehityksen käsikassarana toimimisesta ja pitkään odotettujen vaalien peruuttamisesta.
Palestiinalaishallinnon turvallisuusjoukot ovat ampuneet mielenosoittajia kyynelkaasulla ja tainnutuskranaateilla. Fatahin värväämät siviilipukuiset miehet ovat hakanneet protesteihin osallistuneita ihmisiä nuijilla.
Palestiinalaishallinnon vastaiset mielenosoitukset käynnistyivät kesäkuun lopulla, sen jälkeen kun tunnettu someaktivisti Nizar Banat kuoli palestiinalaisten turvallisuusjoukkojen pahoinpitelyn seurauksena. Parikymmentä palestiinalaispoliisia hakkasi Banatia pampuilla ja metallikepeillä kahdeksan minuutin ajan ennen kuin hänet raahattiin keskellä yötä turvallisuusjoukkojen autoon.
Banat tunnettiin kaikkialla Palestiinassa Facebookissa julkaisemistaan videoista, joissa hän syytti presidentti Abbasia ja tämän lähipiiriä julkisten varojen kavalluksesta ja palestiinalaishallinnon yhteistyöstä Israelin armeijan kanssa.
Mahmud Abbas valittiin palestiinalaishallinnon presidentiksi vuonna 2005 pian Jasser Arafatin kuoleman jälkeen. Tämän jälkeen palestiinalaisalueilla ei ole järjestetty presidentinvaaleja yli 16 vuoteen.
Tänä vuonna Palestiinassa oli tarkoitus pitää ensin parlamenttivaalit toukokuussa ja presidentinvaalit heinäkuussa. Abbas kuitenkin peruutti parlamenttivaalit viime hetkellä, kun Israel ei antanut takeita siitä, että myös Itä-Jerusalemissa asuvat palestiinalaiset saisivat osallistua vaaleihin postiäänestyksellä.
Monien mielestä vaalien perumisen todellisena syynä oli Abbasin ja Fatah-puolueen kannatuksen romahtaminen.
Mielipidekyselyjen mukaan Fatah olisi hävinnyt parlamenttivaaleissa selvästi entisten Fatah-johtajien perustamalle Tulevaisuus-listalle sekä myös Gazan aluetta hallitsevalle Hamasille.
Presidentinvaaleissa ylivoimainen suosikki oli entinen kansannousujohtaja Marwan Barghouti, joka on istunut vankilassa Israelissa yhtäjaksoisesti vuodesta 2002. Huhtikuussa tehdyssä mielipidekyselyssä presidentti Abbasin kannatus oli vain 24 prosenttia.
Mikäli protestit Länsirannalla edelleen jatkuvat ja 85-vuotias presidentti Mahmud Abbas joutuu luopumaan vallasta, Marwan Barghoutilla tulee epäilemättä olemaan merkittävä rooli Palestiinan tulevaisuudessa.
Barghoutia pidetään palestiinalaisten kansannousujen yhtenä keskeisenä johtajana. Toisen intifadan aikana hän johti Länsirannan palestiinalaisten puolisotilaallista Tanzim-järjestöä, joka taisteli Israelin miehitysjoukkoja vastaan.
Vuonna 2002 Israelin joukot pidättivät hänet Ramallahissa, ja kaksi vuotta myöhemmin sotilastuomioistuin langetti hänelle viisi elinkautista vankeustuomiota osallisuudesta viiden israelilaisen kuolemaan johtaneisiin väkivaltaisuuksiin.
Vankilassa ollessaan Barghouti on väitellyt tohtoriksi, kirjoittanut useita kirjoja, organisoinut tuhansien palestiinalaisten poliittisten vankien nälkälakkoja ja tullut valituksi palestiinalaisalueiden kansanedustajaksi.
Kansainvälisessä mediassa häntä on mielellään verrattu Etelä-Afrikan vapautustaistelun johtajaan Nelson Mandelaan.
Vielä keväällä ennen Gazan kriisiä monet uskoivat, että Fatah pyrkisi muodostamaan yhteishallituksen Hamasin kanssa vaalien jälkeen. Nyt näyttää pikemminkin siltä, että Hamas haluaisi toimia yhteistyössä Länsirannan opposition kanssa.
Kesäkuussa Hamas ilmoitti, että jos Israelin uusi hallitus suostuu sopimaan vankienvaihdosta, Marwan Barghouti olisi vapautettavien palestiinalaisten vankien listan kärjessä.
Palestiinalaisalueilla harva kuitenkin uskoo äärioikeistolaisen it-miljonäärin Naftali Bennettin johtaman Israelin uuden laajapohjaisen hallituksen myötämielisyyteen.
torstai 24. kesäkuuta 2021
Ankaria rangaistuksia homosuhteista
KANSAN UUTISET 24.6.2021
Ugandan parlamentti hyväksyi viime kuussa uuden seksirikoslain, jonka mukaan miesten välisestä homoyhdynnästä tulisi langettaa pahimmillaan kymmenen vuoden vankeusrangaistus. Naisten välisestä seksistä voitaisiin uuden lain nojalla antaa seitsemän vuoden vankilatuomio.
Lakialoite hyväksyttiin lähes yksimielisesti. Vain kaksi kansanedustajaa äänesti sitä vastaan.
Lakiesitys oli yksittäisen kansanedustajan aloite, jonka tarkoituksena oli koota yhteen lakiin kaikki seksuaalisuuteen liittyvät rikokset raiskauksista lapsiavioliittoihin, ja samalla määrätä ensimmäistä kertaa rangaistuksia seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä.
Parlamentin käsittelyssä lakitekstiin ujutettiin kuitenkin mukaan oma pykälä, joka nimenomaisesti kriminalisoi anaaliyhdynnän sekä kaikki muut samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset seksuaaliset teot.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Ugandan parlamentissa hyväksytään laki, joka määrää homoille ja lesboille ankaria rangaistuksia. Vuonna 2013 parlamentti hyväksyi homoseksuaalisuuden vastaisen lain, jonka nojalla samaa sukupuolta olevien henkilöiden seksisuhteesta voitiin tuomita elinkautiseen vankeuteen.
Alkuperäisessä esityksessä homosuhteista vaadittiin kuolemanrangaistusta, mutta parlamentin käsittelyssä kuolemantuomio muuttui elinkautiseksi.
Presidentti Yoweri Museveni vahvisti lain kiireellisenä ja totesi, että homoseksuaalisuus oli inhottavaa ja peräisin länsimaista.
Ugandan seksuaalivähemmistöjen järjestö valitti homovastaisesta laista maan perustuslakituomioistuimeen. Tuomioistuin kumosi lain, mutta ei sen vuoksi että se kajosi ihmisten perusoikeuksiin, vaan koska laki oli hyväksytty parlamentissa ilman vaadittavaa määräenemmistöä.
Tätä ennen Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Maailmanpankki olivat leikanneet Ugandalle jo lupaamaansa kehitysapua. Barack Obaman hallinto myös kielsi Ugandan viranomaisilta pääsyn Yhdysvaltoihin ja peruutti Ugandaan suunnitellun ilmavoimien yhteisen sotaharjoituksen.
Uusi seksirikoslaki ei ilmeisesti myöskään tule voimaan ainakaan parlamentin hyväksymässä muodossa. Presidentti Museveni on antanut ymmärtää, ettei hän tule allekirjoittamaan uutta lakia ja sen myötä saamaan länsimaisten avunantajamaiden vihat niskaansa.
Ugandassa homosuhteet on jo ennestään kriminalisoitu – samoin kuin myös heterojen välinen anaaliseksi ja suuseksi, jotka brittiläisen siirtomaavallan aikaisten lakien mukaan määriteltiin luonnonvastaisiksi rikoksiksi. Homosuhteista voidaan jo olemassa olevan lain mukaan tuomita elinkautiseen vankeuteen.
Homoseksuaalisuus ei myöskään ollut millään tavoin länsimaista tuontitavaraa. Ennen siirtomaavaltaa homosuhteita suvaittiin Ugandan kaikkien etnisten ryhmien keskuudessa.
Esimerkiksi Bugandan kuningas Mwanga II oli tunnetusti biseksuaali. Vuonna 1886 kuningas teloitti joukon hovissaan asuneita miespuolisia palvelijoita sen jälkeen kun he olivat kääntyneet kristinuskoon eivätkä enää suostuneet seksiin kuninkaan kanssa. Paavi julisti surmatut miehet pyhimyksiksi vuonna 1964.
Ugandan lisäksi myös monissa muissa Afrikan maissa homosuhteista voidaan tuomita pitkiin vankeusrangaistuksiin. Tansaniassa, Gambiassa ja Sierra Leonessa homoseksistä voi saada elinkautisen vankilatuomion. Keniassa, Malawissa ja Sambiassa homot voidaan laittaa vankilaan 14 vuodeksi.
Nigerian pohjoisissa osavaltioissa sekä eräissä osissa Somaliaa homosuhteista voidaan islamilaisen šaria-lain nojalla määrätä kivityskuolema.
Ankarimmat homolait ovat voimassa nimenomaan entisissä Britannian siirtomaissa. Homoseksuaalisuus on sallittua 24:ssa Afrikan maassa – lähinnä Ranskan ja Portugalin entisissä siirtomaissa sekä Etelä-Afrikassa.
Myös Ugandassa ihmisten asenteet homoja kohtaan ovat viime vuosina muuttuneet. Vuonna 2013 tehdyssä asennekyselyssä vain neljä prosenttia ugandalaisista olisi sallinut homosuhteet. Tuoreemman tutkimuksen mukaan 49 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla tulisi olla samat oikeudet kuin muillakin kansalaisilla.
Ugandan parlamentti hyväksyi viime kuussa uuden seksirikoslain, jonka mukaan miesten välisestä homoyhdynnästä tulisi langettaa pahimmillaan kymmenen vuoden vankeusrangaistus. Naisten välisestä seksistä voitaisiin uuden lain nojalla antaa seitsemän vuoden vankilatuomio.
Lakialoite hyväksyttiin lähes yksimielisesti. Vain kaksi kansanedustajaa äänesti sitä vastaan.
Lakiesitys oli yksittäisen kansanedustajan aloite, jonka tarkoituksena oli koota yhteen lakiin kaikki seksuaalisuuteen liittyvät rikokset raiskauksista lapsiavioliittoihin, ja samalla määrätä ensimmäistä kertaa rangaistuksia seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä.
Parlamentin käsittelyssä lakitekstiin ujutettiin kuitenkin mukaan oma pykälä, joka nimenomaisesti kriminalisoi anaaliyhdynnän sekä kaikki muut samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset seksuaaliset teot.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Ugandan parlamentissa hyväksytään laki, joka määrää homoille ja lesboille ankaria rangaistuksia. Vuonna 2013 parlamentti hyväksyi homoseksuaalisuuden vastaisen lain, jonka nojalla samaa sukupuolta olevien henkilöiden seksisuhteesta voitiin tuomita elinkautiseen vankeuteen.
Alkuperäisessä esityksessä homosuhteista vaadittiin kuolemanrangaistusta, mutta parlamentin käsittelyssä kuolemantuomio muuttui elinkautiseksi.
Presidentti Yoweri Museveni vahvisti lain kiireellisenä ja totesi, että homoseksuaalisuus oli inhottavaa ja peräisin länsimaista.
Ugandan seksuaalivähemmistöjen järjestö valitti homovastaisesta laista maan perustuslakituomioistuimeen. Tuomioistuin kumosi lain, mutta ei sen vuoksi että se kajosi ihmisten perusoikeuksiin, vaan koska laki oli hyväksytty parlamentissa ilman vaadittavaa määräenemmistöä.
Tätä ennen Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Maailmanpankki olivat leikanneet Ugandalle jo lupaamaansa kehitysapua. Barack Obaman hallinto myös kielsi Ugandan viranomaisilta pääsyn Yhdysvaltoihin ja peruutti Ugandaan suunnitellun ilmavoimien yhteisen sotaharjoituksen.
Uusi seksirikoslaki ei ilmeisesti myöskään tule voimaan ainakaan parlamentin hyväksymässä muodossa. Presidentti Museveni on antanut ymmärtää, ettei hän tule allekirjoittamaan uutta lakia ja sen myötä saamaan länsimaisten avunantajamaiden vihat niskaansa.
Ugandassa homosuhteet on jo ennestään kriminalisoitu – samoin kuin myös heterojen välinen anaaliseksi ja suuseksi, jotka brittiläisen siirtomaavallan aikaisten lakien mukaan määriteltiin luonnonvastaisiksi rikoksiksi. Homosuhteista voidaan jo olemassa olevan lain mukaan tuomita elinkautiseen vankeuteen.
Homoseksuaalisuus ei myöskään ollut millään tavoin länsimaista tuontitavaraa. Ennen siirtomaavaltaa homosuhteita suvaittiin Ugandan kaikkien etnisten ryhmien keskuudessa.
Esimerkiksi Bugandan kuningas Mwanga II oli tunnetusti biseksuaali. Vuonna 1886 kuningas teloitti joukon hovissaan asuneita miespuolisia palvelijoita sen jälkeen kun he olivat kääntyneet kristinuskoon eivätkä enää suostuneet seksiin kuninkaan kanssa. Paavi julisti surmatut miehet pyhimyksiksi vuonna 1964.
Ugandan lisäksi myös monissa muissa Afrikan maissa homosuhteista voidaan tuomita pitkiin vankeusrangaistuksiin. Tansaniassa, Gambiassa ja Sierra Leonessa homoseksistä voi saada elinkautisen vankilatuomion. Keniassa, Malawissa ja Sambiassa homot voidaan laittaa vankilaan 14 vuodeksi.
Nigerian pohjoisissa osavaltioissa sekä eräissä osissa Somaliaa homosuhteista voidaan islamilaisen šaria-lain nojalla määrätä kivityskuolema.
Ankarimmat homolait ovat voimassa nimenomaan entisissä Britannian siirtomaissa. Homoseksuaalisuus on sallittua 24:ssa Afrikan maassa – lähinnä Ranskan ja Portugalin entisissä siirtomaissa sekä Etelä-Afrikassa.
Myös Ugandassa ihmisten asenteet homoja kohtaan ovat viime vuosina muuttuneet. Vuonna 2013 tehdyssä asennekyselyssä vain neljä prosenttia ugandalaisista olisi sallinut homosuhteet. Tuoreemman tutkimuksen mukaan 49 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla tulisi olla samat oikeudet kuin muillakin kansalaisilla.
torstai 10. kesäkuuta 2021
Tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa
KANSAN UUTISET 11.6.2021
Tanskan kansankäräjät hyväksyi viime viikolla uuden lain, jonka nojalla maahan saapuvat turvapaikanhakijat lennätetään jatkossa johonkin toiseen maahan EU:n ulkopuolelle odottamaan turvapaikkapäätöstä.
Uusi vastaanottokeskus tai useampi sellainen on määrä rakentaa ilmeisesti Ruandaan tai johonkin muuhun afrikkalaiseen diktatuuriin.
Tanskan maahanmuuttoasioista vastaava ministeri Mattias Tesfaye vieraili huhtikuussa Ruandassa ja allekirjoitti paikallisten viranomaisten kanssa aiesopimuksen maan turvapaikkapäätöksiä koskevan osaamisen vahvistamisesta.
Tanskalaislehti Jyllands-Postenin mukaan neuvotteluja vastaanottokeskuksen rakentamisesta on käyty myös Egyptin, Etiopian ja Tunisian hallitusten kanssa.
Uuden lain mukaan myönteisen turvapaikkapäätöksen saaville henkilöille annetaan turvapaikka siitä maasta, jossa vastaanottokeskus sijaitsee, tai vaihtoehtoisesti heidät siirretään YK:n hallinnoimaan pakolaisleiriin johonkin toiseen maahan. Myönteinen turvapaikkapäätös ei anna hakijalle oikeutta matkustaa Tanskaan.
Jos turvapaikkapäätös on kielteinen, isäntämaan vastuulla on palauttaa hakija takaisin alkuperämaahansa.
Maahanmuuttoministeri Tesfayen mukaan Tanskan uusi turvapaikkajärjestelmä tulee olemaan humaanimpi kuin nykyinen tilanne.
”Kun yhä harvempi siirtolainen hakee Tanskasta turvapaikkaa, myös hukkumiskuolemat Välimerellä vähenevät eivätkä yhtä monet ihmiset asetu alttiiksi ihmissalakuljettajien hyväksikäytölle”, ministeri päätteli.
Tesfayen oma isä tuli 1970-luvulla Tanskaan pakolaisena sodan runtelemasta Etiopiasta ja työskenteli vuosien ajan telakalla Århusissa.
”Kun henkilö hakee turvapaikkaa Tanskasta, hän tietää, että hänet lähetetään takaisin Euroopan ulkopuolelle”, perusteli puolestaan kansankäräjien maahanmuuttoasioita käsittelevän valiokunnan puheenjohtaja Rasmus Stoklund.
”Niinpä toivomme, että ihmiset eivät enää hakisi turvapaikkaa Tanskasta.”
Tesfaye ja Stoklund kuuluvat molemmat Tanskan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, joka on tällä hetkellä maan ylivoimaisesti suurin puolue. Sosiaalidemokraatit voittivat selvästi vuonna 2019 pidetyt edelliset parlamenttivaalit ja muodostivat yksinään vähemmistöhallituksen.
Pääministeri Mette Frederiksenin puheenjohtajakaudella sosiaalidemokraatit ovat halunneet esiintyä ennen muuta maahanmuuttovastaisena puolueena. Frederiksen ehdotti jo vaalikampanjan aikana, että kaikki sosiaalitukea saavat maahanmuuttajat tulisi laittaa pakkotyöhön ja turvapaikanhakijat tulisi viedä YK:n leireille Pohjois-Afrikkaan.
Frederiksenin pääministerikaudella Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa on tiukennettu entisestään. Maahanmuuttajien kotouttamisen sijaan hallitus on halunnut ryhtyä palauttamaan Tanskasta väliaikaisen oleskeluluvan saaneita maahanmuuttajia kotimaahansa. Huhtikuussa hallitus ilmoitti, että Syyrian pääkaupunki Damaskos oli turvallinen paikka, ja käynnisti syyrialaispakolaisten karkotusprosessit.
Tanskalla ei kuitenkaan ole pakolaisten palautussopimusta Syyrian hallituksen kanssa, joten karkotuspäätöksen saavat syyrialaiset suljetaan palautuskeskuksiin odottamaan maasta poistamista. Näissä laitoksissa olevat eivät saa tehdä töitä tai opiskella.
Syyriasta tulleista pakolaisista suurin osa on asunut Tanskassa yli viiden vuoden ajan.
Jyrkkä maahanmuuttovastainen linja on toistaiseksi vain kasvattanut sosiaalidemokraattien suosiota. Mielipidemittauksissa puolue on saanut parhaimmillaan yli 35 prosentin kannatuksen. Samalla Tanskan kansanpuolueen eli paikallisten persujen kannatus on pudonnut vaivaiseen kuuteen prosenttiin ja kansanpuoluettakin kiihkomielisempi Uusi porvaristo on mennyt kannatusmittauksissa sen ohi.
Uusi turvapaikkalaki hyväksyttiin kansankäräjillä oikeistopuolueiden tuella. Vasemmisto ja vihreät äänestivät lakiesitystä vastaan.
Tanskan edellinen oikeistohallitus oli sekin hyvin maahanmuuttovastainen. Venstre-puolueen hallitus kielsi musliminaisilta kasvohunnut, vaati turvapaikanhakijoita luovuttamaan koruja ja rahaa viranomaisille, hankaloitti perheenyhdistämistä ja kovensi tuomioita maahanmuuttajalähiöissä tehdyistä rikoksista.
Tanskan kansankäräjät hyväksyi viime viikolla uuden lain, jonka nojalla maahan saapuvat turvapaikanhakijat lennätetään jatkossa johonkin toiseen maahan EU:n ulkopuolelle odottamaan turvapaikkapäätöstä.
Uusi vastaanottokeskus tai useampi sellainen on määrä rakentaa ilmeisesti Ruandaan tai johonkin muuhun afrikkalaiseen diktatuuriin.
Tanskan maahanmuuttoasioista vastaava ministeri Mattias Tesfaye vieraili huhtikuussa Ruandassa ja allekirjoitti paikallisten viranomaisten kanssa aiesopimuksen maan turvapaikkapäätöksiä koskevan osaamisen vahvistamisesta.
Tanskalaislehti Jyllands-Postenin mukaan neuvotteluja vastaanottokeskuksen rakentamisesta on käyty myös Egyptin, Etiopian ja Tunisian hallitusten kanssa.
Uuden lain mukaan myönteisen turvapaikkapäätöksen saaville henkilöille annetaan turvapaikka siitä maasta, jossa vastaanottokeskus sijaitsee, tai vaihtoehtoisesti heidät siirretään YK:n hallinnoimaan pakolaisleiriin johonkin toiseen maahan. Myönteinen turvapaikkapäätös ei anna hakijalle oikeutta matkustaa Tanskaan.
Jos turvapaikkapäätös on kielteinen, isäntämaan vastuulla on palauttaa hakija takaisin alkuperämaahansa.
Maahanmuuttoministeri Tesfayen mukaan Tanskan uusi turvapaikkajärjestelmä tulee olemaan humaanimpi kuin nykyinen tilanne.
”Kun yhä harvempi siirtolainen hakee Tanskasta turvapaikkaa, myös hukkumiskuolemat Välimerellä vähenevät eivätkä yhtä monet ihmiset asetu alttiiksi ihmissalakuljettajien hyväksikäytölle”, ministeri päätteli.
Tesfayen oma isä tuli 1970-luvulla Tanskaan pakolaisena sodan runtelemasta Etiopiasta ja työskenteli vuosien ajan telakalla Århusissa.
”Kun henkilö hakee turvapaikkaa Tanskasta, hän tietää, että hänet lähetetään takaisin Euroopan ulkopuolelle”, perusteli puolestaan kansankäräjien maahanmuuttoasioita käsittelevän valiokunnan puheenjohtaja Rasmus Stoklund.
”Niinpä toivomme, että ihmiset eivät enää hakisi turvapaikkaa Tanskasta.”
Tesfaye ja Stoklund kuuluvat molemmat Tanskan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, joka on tällä hetkellä maan ylivoimaisesti suurin puolue. Sosiaalidemokraatit voittivat selvästi vuonna 2019 pidetyt edelliset parlamenttivaalit ja muodostivat yksinään vähemmistöhallituksen.
Pääministeri Mette Frederiksenin puheenjohtajakaudella sosiaalidemokraatit ovat halunneet esiintyä ennen muuta maahanmuuttovastaisena puolueena. Frederiksen ehdotti jo vaalikampanjan aikana, että kaikki sosiaalitukea saavat maahanmuuttajat tulisi laittaa pakkotyöhön ja turvapaikanhakijat tulisi viedä YK:n leireille Pohjois-Afrikkaan.
Frederiksenin pääministerikaudella Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa on tiukennettu entisestään. Maahanmuuttajien kotouttamisen sijaan hallitus on halunnut ryhtyä palauttamaan Tanskasta väliaikaisen oleskeluluvan saaneita maahanmuuttajia kotimaahansa. Huhtikuussa hallitus ilmoitti, että Syyrian pääkaupunki Damaskos oli turvallinen paikka, ja käynnisti syyrialaispakolaisten karkotusprosessit.
Tanskalla ei kuitenkaan ole pakolaisten palautussopimusta Syyrian hallituksen kanssa, joten karkotuspäätöksen saavat syyrialaiset suljetaan palautuskeskuksiin odottamaan maasta poistamista. Näissä laitoksissa olevat eivät saa tehdä töitä tai opiskella.
Syyriasta tulleista pakolaisista suurin osa on asunut Tanskassa yli viiden vuoden ajan.
Jyrkkä maahanmuuttovastainen linja on toistaiseksi vain kasvattanut sosiaalidemokraattien suosiota. Mielipidemittauksissa puolue on saanut parhaimmillaan yli 35 prosentin kannatuksen. Samalla Tanskan kansanpuolueen eli paikallisten persujen kannatus on pudonnut vaivaiseen kuuteen prosenttiin ja kansanpuoluettakin kiihkomielisempi Uusi porvaristo on mennyt kannatusmittauksissa sen ohi.
Uusi turvapaikkalaki hyväksyttiin kansankäräjillä oikeistopuolueiden tuella. Vasemmisto ja vihreät äänestivät lakiesitystä vastaan.
Tanskan edellinen oikeistohallitus oli sekin hyvin maahanmuuttovastainen. Venstre-puolueen hallitus kielsi musliminaisilta kasvohunnut, vaati turvapaikanhakijoita luovuttamaan koruja ja rahaa viranomaisille, hankaloitti perheenyhdistämistä ja kovensi tuomioita maahanmuuttajalähiöissä tehdyistä rikoksista.
torstai 27. toukokuuta 2021
Israelin valtio vastaan Netanjahu
KANSAN UUTISET 28.5.2021
Sota Gazan aluetta hallitsevaa Hamas-puoluetta vastaan ei olisi voinut sattua sopivampaan aikaan Israelin pääministerille Benjamin Netanjahulle. Oppositiopuolueiden junailemat hallitusneuvottelut keskeytyivät sodan syttymisen vuoksi, ja samalla median huomio kääntyi pois meneillään olevasta lahjusoikeudenkäynnistä Netanjahua vastaan.
Jerusalemin piirituomioistuimessa käynnissä olevassa oikeusprosessissa Netanjahua syytetään lahjuksen ottamisesta ja virka-aseman väärinkäytöstä. Oikeudenkäynnissä käsitellään kolmea eri tapausta, joissa Netanjahua syytetään salaisista järjestelyistä Israelin johtavien medioiden, maan suurimman teleoperaattorin ja Hollywoodissa vaikuttavan kuuluisan israelilaisen elokuvatuottajan kanssa.
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet pidemmän ajanjakson aikana vuosina 2009–2017 Netanjahun ollessa Israelin pääministerinä.
Vakavin yksittäinen rikossyyte koskee Netanjahun ja Israelin suurimman teleyrityksen Bezeqin aiemman omistajan Shaul Elovitchin välisiä järjestelyjä, joissa teleoperaattori sai satojen miljoonien dollarien edestä taloudellista hyötyä Netanjahun junailemista lupapäätöksistä.
Vastapalveluna Netanjahu ja hänen perheenjäsenensä saivat pitkälti sanella, millaisia juttuja Elovitchin omistama suosittu verkkolehti heistä kirjoitti.
Verkkolehden ex-toimitusjohtaja kertoi oikeudenkäynnissä, että pääministeri vaati lehteä tekemään hänestä mairittelevan haastattelun juuri vaalien alla ja käski poistamaan sivustolta jutun, joka kertoi Gazan sodassa vuonna 2014 kuolleiden israelilaissotilaiden perheistä.
Netanjahun poika luki joka aamu verkkolehden uusimmat uutiset ja ilmoitti äidilleen, millä tavalla sivuston juttuja pitäisi muuttaa.
Myös toinen syytekohta koskee Netanjahun järjestelyjä median kanssa mieluisamman julkisuuden toivossa. Netanjahu sopi Israelin suurimman päivälehden Yediot Ahronotin omistajan kanssa, että lehti alkaa kirjoittaa pääministeristä myönteisiä juttuja ja vastapalveluna hallitus laatisi uuden lakiesityksen, joka pakottaisi lehden pahimman kilpailijan, ilmaisjakelulehti Israel Hayomin leikkaamaan levikkiään.
Netanjahun kolmas syytekohta sai korruptioskandaalin esitutkinnan aikana eniten huomiota. Syytteen mukaan Netanjahun perhetuttava, maailmankuulu elokuvatuottaja Arnon Milchan toimitti pääministerille ja tämän vaimolle vuosina 2011–2016 kuubalaisia sikareita, laatikoittain roseesamppanjaa ja kalliita jalokivikoruja yli 200 000 euron arvosta.
Syyttäjän mukaan samppanjatoimitukset tehtiin yleensä Netanjahun vaimon käskystä, kun juomat olivat loppu.
Netanjahu järjesti puolestaan Milchanille pidennetyn oikeuden verovapauteen, joka myönnetään ulkomailta Israeliin palaaville paluumuuttajille. Netanjahu auttoi Milchania myös tämän sijoitusjärjestelyissä huolehtimalla siitä, että paikalliset kilpailuviranomaiset eivät pane kapuloita rattaisiin.
Aiemmin Netanyahu auttoi Milchania Yhdysvaltojen viisumin saannissa soittamalla silloiselle ulkoministerille John Kerrylle.
Vuonna 2014 Milchan kutsui Netanjahun perheen kotiinsa Los Angelesiin tapaamaan kuuluisia näyttelijöitä Barbra Streisandista Leonardo DiCaprioon. Milchan on tuottanut yli 130 elokuvaa, Pretty Womanista Bohemian Rhapsodyyn.
Ennen elokuvatuottajan uraansa hän toimi Israelin salaisen palvelun agenttina järjestäen rahoitusta, teknistä apua ja uraania maan ydinaseen valmistukseen.
Netanjahu kiistää syytteet ja on kutsunut oikeudenkäyntiä vallankaappausyritykseksi. Päätöksen syytteiden viemisestä oikeuteen teki Netanjahun nimittämä oikeuskansleri, joka oli Netanjahun Likud-puolueen pitkäaikainen jäsen.
Oikeusprosessin uskotaan kestävän vuosia, sillä jos Netanjahu saa langettavan tuomion, hän todennäköisesti valittaa korkeimpaan oikeuteen.
Netanjahu on pysynyt jääräpäisesti vallassa, vaikka rikostutkinnan käynnistymisen jälkeen Israelissa on pidetty jo neljät vaalit. Likud-puolue on saanut näissä vaaleissa parhaimmillaan 29 prosenttia äänistä. Maan puoluekenttä on kuitenkin niin sirpaloitunut, ettei moneen pienempään puolueeseen jakautuva oppositio ole saanut Netanjahua siirrettyä syrjään.
Sota Gazan aluetta hallitsevaa Hamas-puoluetta vastaan ei olisi voinut sattua sopivampaan aikaan Israelin pääministerille Benjamin Netanjahulle. Oppositiopuolueiden junailemat hallitusneuvottelut keskeytyivät sodan syttymisen vuoksi, ja samalla median huomio kääntyi pois meneillään olevasta lahjusoikeudenkäynnistä Netanjahua vastaan.
Jerusalemin piirituomioistuimessa käynnissä olevassa oikeusprosessissa Netanjahua syytetään lahjuksen ottamisesta ja virka-aseman väärinkäytöstä. Oikeudenkäynnissä käsitellään kolmea eri tapausta, joissa Netanjahua syytetään salaisista järjestelyistä Israelin johtavien medioiden, maan suurimman teleoperaattorin ja Hollywoodissa vaikuttavan kuuluisan israelilaisen elokuvatuottajan kanssa.
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet pidemmän ajanjakson aikana vuosina 2009–2017 Netanjahun ollessa Israelin pääministerinä.
Vakavin yksittäinen rikossyyte koskee Netanjahun ja Israelin suurimman teleyrityksen Bezeqin aiemman omistajan Shaul Elovitchin välisiä järjestelyjä, joissa teleoperaattori sai satojen miljoonien dollarien edestä taloudellista hyötyä Netanjahun junailemista lupapäätöksistä.
Vastapalveluna Netanjahu ja hänen perheenjäsenensä saivat pitkälti sanella, millaisia juttuja Elovitchin omistama suosittu verkkolehti heistä kirjoitti.
Verkkolehden ex-toimitusjohtaja kertoi oikeudenkäynnissä, että pääministeri vaati lehteä tekemään hänestä mairittelevan haastattelun juuri vaalien alla ja käski poistamaan sivustolta jutun, joka kertoi Gazan sodassa vuonna 2014 kuolleiden israelilaissotilaiden perheistä.
Netanjahun poika luki joka aamu verkkolehden uusimmat uutiset ja ilmoitti äidilleen, millä tavalla sivuston juttuja pitäisi muuttaa.
Myös toinen syytekohta koskee Netanjahun järjestelyjä median kanssa mieluisamman julkisuuden toivossa. Netanjahu sopi Israelin suurimman päivälehden Yediot Ahronotin omistajan kanssa, että lehti alkaa kirjoittaa pääministeristä myönteisiä juttuja ja vastapalveluna hallitus laatisi uuden lakiesityksen, joka pakottaisi lehden pahimman kilpailijan, ilmaisjakelulehti Israel Hayomin leikkaamaan levikkiään.
Netanjahun kolmas syytekohta sai korruptioskandaalin esitutkinnan aikana eniten huomiota. Syytteen mukaan Netanjahun perhetuttava, maailmankuulu elokuvatuottaja Arnon Milchan toimitti pääministerille ja tämän vaimolle vuosina 2011–2016 kuubalaisia sikareita, laatikoittain roseesamppanjaa ja kalliita jalokivikoruja yli 200 000 euron arvosta.
Syyttäjän mukaan samppanjatoimitukset tehtiin yleensä Netanjahun vaimon käskystä, kun juomat olivat loppu.
Netanjahu järjesti puolestaan Milchanille pidennetyn oikeuden verovapauteen, joka myönnetään ulkomailta Israeliin palaaville paluumuuttajille. Netanjahu auttoi Milchania myös tämän sijoitusjärjestelyissä huolehtimalla siitä, että paikalliset kilpailuviranomaiset eivät pane kapuloita rattaisiin.
Aiemmin Netanyahu auttoi Milchania Yhdysvaltojen viisumin saannissa soittamalla silloiselle ulkoministerille John Kerrylle.
Vuonna 2014 Milchan kutsui Netanjahun perheen kotiinsa Los Angelesiin tapaamaan kuuluisia näyttelijöitä Barbra Streisandista Leonardo DiCaprioon. Milchan on tuottanut yli 130 elokuvaa, Pretty Womanista Bohemian Rhapsodyyn.
Ennen elokuvatuottajan uraansa hän toimi Israelin salaisen palvelun agenttina järjestäen rahoitusta, teknistä apua ja uraania maan ydinaseen valmistukseen.
Netanjahu kiistää syytteet ja on kutsunut oikeudenkäyntiä vallankaappausyritykseksi. Päätöksen syytteiden viemisestä oikeuteen teki Netanjahun nimittämä oikeuskansleri, joka oli Netanjahun Likud-puolueen pitkäaikainen jäsen.
Oikeusprosessin uskotaan kestävän vuosia, sillä jos Netanjahu saa langettavan tuomion, hän todennäköisesti valittaa korkeimpaan oikeuteen.
Netanjahu on pysynyt jääräpäisesti vallassa, vaikka rikostutkinnan käynnistymisen jälkeen Israelissa on pidetty jo neljät vaalit. Likud-puolue on saanut näissä vaaleissa parhaimmillaan 29 prosenttia äänistä. Maan puoluekenttä on kuitenkin niin sirpaloitunut, ettei moneen pienempään puolueeseen jakautuva oppositio ole saanut Netanjahua siirrettyä syrjään.
torstai 13. toukokuuta 2021
Kaasuhankkeita sodan keskellä
KANSAN UUTISET 14.5.2021
Mosambikin syrjäisessä pohjoiskolkassa Cabo Delgadon maakunnassa on käyty veristä sotaa syksystä 2017 lähtien ilman kovinkaan suurta huomiota kansainvälisessä mediassa. Tuhannet ihmiset ovat saaneet surmansa ja ainakin 700 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan.
Uutismediat kiinnostuivat Mosambikin konfliktista alkuvuodesta, kun taistelut ensin pysäyttivät suuren maakaasuhankkeen ja maaliskuun lopulla paikalliset islamistikapinalliset valloittivat Palman kaupungin. Intian valtameren rannikolla sijaitsevassa Palmassa asui noin tuhat kaasuhankkeen työntekijää ja alihankkijaa, monet heistä ulkomaisia urakoitsijoita.
Dramaattisten päivien aikana 200 ihmistä pakeni paikalliseen hotelliin. Kun pelastusoperaatiota ei kuulunut kahteen päivään, loukkuun jääneet päättivät yrittää paeta autosaattueessa pois kaupungista. 40 ihmistä kuoli kapinallisten väijytyksessä, heidän joukossaan kaksi ulkomaalaista Iso-Britanniasta ja Etelä-Afrikasta.
Islamistijärjestö Isis ilmoitti olevansa vastuussa hyökkäyksestä ja julkaisi todisteeksi videon, joka oli tosin kuvattu toisessa kaupungissa, jonka mosambikilaiskapinalliset valtasivat viime vuonna.
Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Portugali lupasivat pikaista tukea ja koulutusta Mosambikin asevoimille. Eteläisen Afrikan maiden järjestön SADC:n jäsenmaat sopivat joukkojen lähettämisestä Mosambikin hallituksen avuksi. Etelä-Afrikan laivasto partioi Mosambikin rannikolla jo ennestään.
Huhtikuussa Mosambikin armeijan sotilaat ajoivat kapinalliset pois Palmasta ja ryöstivät ulkomaisten urakoitsijoiden tyhjäksi jääneet toimistot ja asunnot.
Cabo Delgadon maakunnan kapinallisliike tunnetaan paikan päällä nimellä Al-Shabaab, joka tarkoittaa nuorisoa. Kapinallisilla ei ole mitään tekemistä samannimisen somalialaisen terroristijärjestön kanssa.
Mosambikin paikallinen islamistiliike onnistui värväämään riveihinsä mukaan tuhansia syrjäytyneitä nuoria miehiä lupaamalla heille työtä ja koko Mosambikiin oikeudenmukaisempaa tulonjakoa sen jälkeen kun maan korruptoitunut hallitus olisi ajettu vallasta.
Mosambikin pohjoisessa maakunnassa on useita kaivoshankkeita ja kaasuhankkeita, mutta ne eivät ole juuri lainkaan hyödyttäneet paikallisia asukkaita.
Aluksi islamistikapinalliset hyökkäsivät poliisiasemille ja hallitsevan Frelimo-puolueen toimistoihin. Korruptoituneina pidetyt paikalliset puoluepamput surmattiin. Kapinalliset rahoittivat toimintansa huumekaupalla ja ryöstämällä pankkeja. Muiden maiden islamistijoukkojen esimerkin mukaisesti kapinalliset ryhtyivät katkomaan ihmisten päitä valloittamillaan alueilla.
Mosambikin hallitusarmeija on surmannut kostoiskuissa lähes yhtä paljon ihmisiä kuin kapinalliset. Armeijan tukikohdissa naisia on raiskattu ja kapinallisten apureiksi epäiltyjä nuoria miehiä kidutettu ja teloitettu.
Merenpohjassa Mosambikin pohjoisrannikon edustalla sijaitsevat maailman suurimpiin kuuluvat hyödyntämättömät kaasuvarat. Maakaasuvarannot ulottuvat myös Tansanian merialueen puolelle.
Mosambikin kaasuhankkeet on jaettu ranskalaisen Totalin, yhdysvaltalaisen ExxonMobilin ja italialaisen Enin kesken. Näistä ExxonMobil keskeytti ensimmäisenä työt taistelujen yltyessä.
Total on rakentanut Palman kaupungin laitamille maakaasun nesteytyslaitosta, jonka kokonaishinta tulisi olemaan 20 miljardia dollaria. Kyseessä on kaikkien aikojen suurin yksityisen yhtiön tekemä investointi Afrikkaan.
Hanke keskeytettiin huhtikuussa, kun Mosambikin hallitus ei kyennyt huolehtimaan sen turvallisuudesta. Totalin ehtona oli, että 25 kilometrin säteellä maakaasun nesteytyslaitoksesta ei käydä taisteluja.
Kaasulaitoksella on ollut jatkuvasti lähes tuhat Mosambikin armeijan erikoisyksikön sotilasta vartiossa, mutta nämä eivät aiemmin keväällä lähteneet puolustamaan kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa Palman kaupunkia islamistien hyökkäykseltä.
Eteläafrikkalaisen yksityisen turvayhtiön joukot menivät auttamaan mottiin jääneiden ihmisten pelastamisessa, mutta avustusoperaatio viivästyi, kun Total ei suostunut antamaan polttoainetta turvayhtiön helikoptereiden käyttöön.
Mosambikin syrjäisessä pohjoiskolkassa Cabo Delgadon maakunnassa on käyty veristä sotaa syksystä 2017 lähtien ilman kovinkaan suurta huomiota kansainvälisessä mediassa. Tuhannet ihmiset ovat saaneet surmansa ja ainakin 700 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan.
Uutismediat kiinnostuivat Mosambikin konfliktista alkuvuodesta, kun taistelut ensin pysäyttivät suuren maakaasuhankkeen ja maaliskuun lopulla paikalliset islamistikapinalliset valloittivat Palman kaupungin. Intian valtameren rannikolla sijaitsevassa Palmassa asui noin tuhat kaasuhankkeen työntekijää ja alihankkijaa, monet heistä ulkomaisia urakoitsijoita.
Dramaattisten päivien aikana 200 ihmistä pakeni paikalliseen hotelliin. Kun pelastusoperaatiota ei kuulunut kahteen päivään, loukkuun jääneet päättivät yrittää paeta autosaattueessa pois kaupungista. 40 ihmistä kuoli kapinallisten väijytyksessä, heidän joukossaan kaksi ulkomaalaista Iso-Britanniasta ja Etelä-Afrikasta.
Islamistijärjestö Isis ilmoitti olevansa vastuussa hyökkäyksestä ja julkaisi todisteeksi videon, joka oli tosin kuvattu toisessa kaupungissa, jonka mosambikilaiskapinalliset valtasivat viime vuonna.
Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Portugali lupasivat pikaista tukea ja koulutusta Mosambikin asevoimille. Eteläisen Afrikan maiden järjestön SADC:n jäsenmaat sopivat joukkojen lähettämisestä Mosambikin hallituksen avuksi. Etelä-Afrikan laivasto partioi Mosambikin rannikolla jo ennestään.
Huhtikuussa Mosambikin armeijan sotilaat ajoivat kapinalliset pois Palmasta ja ryöstivät ulkomaisten urakoitsijoiden tyhjäksi jääneet toimistot ja asunnot.
Cabo Delgadon maakunnan kapinallisliike tunnetaan paikan päällä nimellä Al-Shabaab, joka tarkoittaa nuorisoa. Kapinallisilla ei ole mitään tekemistä samannimisen somalialaisen terroristijärjestön kanssa.
Mosambikin paikallinen islamistiliike onnistui värväämään riveihinsä mukaan tuhansia syrjäytyneitä nuoria miehiä lupaamalla heille työtä ja koko Mosambikiin oikeudenmukaisempaa tulonjakoa sen jälkeen kun maan korruptoitunut hallitus olisi ajettu vallasta.
Mosambikin pohjoisessa maakunnassa on useita kaivoshankkeita ja kaasuhankkeita, mutta ne eivät ole juuri lainkaan hyödyttäneet paikallisia asukkaita.
Aluksi islamistikapinalliset hyökkäsivät poliisiasemille ja hallitsevan Frelimo-puolueen toimistoihin. Korruptoituneina pidetyt paikalliset puoluepamput surmattiin. Kapinalliset rahoittivat toimintansa huumekaupalla ja ryöstämällä pankkeja. Muiden maiden islamistijoukkojen esimerkin mukaisesti kapinalliset ryhtyivät katkomaan ihmisten päitä valloittamillaan alueilla.
Mosambikin hallitusarmeija on surmannut kostoiskuissa lähes yhtä paljon ihmisiä kuin kapinalliset. Armeijan tukikohdissa naisia on raiskattu ja kapinallisten apureiksi epäiltyjä nuoria miehiä kidutettu ja teloitettu.
Merenpohjassa Mosambikin pohjoisrannikon edustalla sijaitsevat maailman suurimpiin kuuluvat hyödyntämättömät kaasuvarat. Maakaasuvarannot ulottuvat myös Tansanian merialueen puolelle.
Mosambikin kaasuhankkeet on jaettu ranskalaisen Totalin, yhdysvaltalaisen ExxonMobilin ja italialaisen Enin kesken. Näistä ExxonMobil keskeytti ensimmäisenä työt taistelujen yltyessä.
Total on rakentanut Palman kaupungin laitamille maakaasun nesteytyslaitosta, jonka kokonaishinta tulisi olemaan 20 miljardia dollaria. Kyseessä on kaikkien aikojen suurin yksityisen yhtiön tekemä investointi Afrikkaan.
Hanke keskeytettiin huhtikuussa, kun Mosambikin hallitus ei kyennyt huolehtimaan sen turvallisuudesta. Totalin ehtona oli, että 25 kilometrin säteellä maakaasun nesteytyslaitoksesta ei käydä taisteluja.
Kaasulaitoksella on ollut jatkuvasti lähes tuhat Mosambikin armeijan erikoisyksikön sotilasta vartiossa, mutta nämä eivät aiemmin keväällä lähteneet puolustamaan kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa Palman kaupunkia islamistien hyökkäykseltä.
Eteläafrikkalaisen yksityisen turvayhtiön joukot menivät auttamaan mottiin jääneiden ihmisten pelastamisessa, mutta avustusoperaatio viivästyi, kun Total ei suostunut antamaan polttoainetta turvayhtiön helikoptereiden käyttöön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)