KANSAN UUTISET 7.10.2024
Aurinko oli jo laskemassa mailleen, kun Sudanin kapinalliset RSF-joukot hyökkäsivät Wad al-Nuran kylään tulittaen silmittömästi joka puolelle. Kapinalliset etenivät talosta taloon ja käskivät kylän naisia luovuttamaan kultakorunsa ja muut säästönsä. Ainakin sata miestä surmattiin, ja kyläläisten autot ja viljavarastot ryöstettiin.
Ennen hyökkäystä kapinalliset olivat piirittäneet kylän ja ampuneet kranaatteja usean tunnin ajan.
Kuolleet haudattiin kylän jalkapallokentälle.
RSF-joukot hallitsevat nyt yli 1 500 kilometrin levyistä aluetta koko Sudanin poikki Tšadin rajalta maan pääkaupunkiin Khartumiin. Wad al-Nura on kapinallisten viimeisiä valtauksia. Kylä sijaitsee viljavalla alueella Sinisen Niilin kupeessa parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista.
Kapinalliset ovat onnistuneet valtaamaan näin suuren alueen, sillä armeijan maajoukot ovat usein vetäytyneet ilman taisteluja. Ilmavoimien hävittäjät ovat jälkeenpäin pommittaneet RSF:n tukikohtia ja siinä sivussa kokonaisia kyliä ja kaupunkeja.
RSF-joukot koostuvat Darfurin maakunnan pelätyistä janjawid-sotureista. Janjawidejä syytetään raiskauksista ja kansanmurhasta Darfurissa 2000-luvun alussa käydyssä sodassa.
Parhaillaan meneillään olevassa sisällissodassa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä ja kahdeksan miljoonaa ihmistä on paennut kodeistaan, osa heistä naapurimaihin Tšadiin ja Etelä-Sudaniin.
Sudanin sisällissota käynnistyi viime vuoden huhtikuussa, kun RSF:n joukot valtasivat armeijan tukikohtia ja Sudanin tv-yhtiön päämajan. Tarkoituksena oli vangita tai surmata armeijan komentaja Abdel Fattah al-Burhan.
RSF-joukot olivat tätä ennen asevoimien rinnalla toimiva erikoisyksikkö. Nimilyhenne tulee sanoista Rapid Support Forces eli Nopean tuen joukot. RSF:n komentaja Mohamed Hamdan Dagalo, lempinimeltään Hemeti, johti yhdessä kenraali Burhanin kanssa Sudanin sotilasjunttaa, joka kaappasi vallan vuonna 2021.
Sotilasvaltaa edelsi kahden vuoden jakso, jolloin Sudanin oli määrä siirtyä siviilivaltaan vuonna 2019 alkaneen kansannousun päätteeksi. Kansannousun ansiosta Sudania 30 vuotta hallinnut diktaattori Omar al-Bashir ajettiin vallasta ja maahan perustettiin oppositioryhmien ja sotilaiden väliaikainen yhteishallinto.
Siviilivaltaan siirtymisestä ei ole ollut enää puhetta sen jälkeen kun sotilasjohtajien välinen konflikti muuttui täysimittaiseksi sodaksi.
Sudanin kapinalliset RSF-joukot sotivat pitkälti Arabiemiraattien tuella. RSF:n palkkasoturit ovat aiemmin taistelleet Arabiemiraattien joukoissa Libyan ja Jemenin sisällissodissa.
RSF on saanut emiraateilta rynnäkkökiväärejä, ammuksia, olalta laukaistavia ilmatorjuntaohjuksia, kenttätykkejä, raketinheittimiä ja drooneja.
Aluksi asetoimitukset hoidettiin Libyan kautta sotajohtaja Khalifa Haftarin ja venäläisten Wagnerin joukkojen avustuksella.
Sen jälkeen kun Abu Dhabin emiiri ja Arabiemiraattien presidentti Mohammed bin Zayed al Nahyan myönsi Tšadin hallitukselle puolentoista miljardin dollarin lainan, asekuljetuksia varten rakennettiin uusi tukikohta Tšadin aavikkoseudulle lähelle Sudanin vastaista rajaa.
Arabiemiraatit väittivät käynnistäneensä humanitaarisen operaation, mutta satelliittikuvat paljastivat, että uuden kenttäsairaalan vieressä olikin sotilastukikohta.
Yhteistyössä Wagnerin kanssa RSF:n joukoille toimitettiin lisää aseita Ugandan ja Keski-Afrikan tasavallan kautta.
Mitä Arabiemiraatit oikein tavoittelee tukemalla julmaa sudanilaista kapinaliikettä? Ilmeisesti ainakin taloudellisia etuja ja poliittista vaikutusvaltaa Sahelin alueella ja Itä-Afrikassa.
Abu Dhabi on investoinut kuusi miljardia dollaria uuden sataman rakentamiseen Sudanin Punaisenmeren rannikolle. Emiraattien hallitsijat ovat myös ostaneet Sudanista maata maanviljelyä ja karjantuotantoa varten. Emiraatit joutuvat tuomaan ulkomailta lähes kaiken ruokansa. Sudan taas on Afrikan ja Lähi-idän alueen suurin maataloustuottaja, viljelymaan pinta-alan mukaan laskettuna.
Viime kädessä Arabiemiraatit haluaa estää Sudanin siirtymisen siviilivaltaan ja paikallisten islamistien mahdollisen valtaantulon. Muslimiveljeskuntaa kannattavat islamistit uskovat poliittiseen islamiin ja vastustavat Persianlahden maiden itsevaltaisia monarkioita.
Emiraatteja kiinnostaa myös kulta, jota louhitaan RSF:n valtaamilla alueilla Darfurissa. Kulta on Sudanin tärkein yksittäinen vientituote, ja suurin osa siitä viedään Dubain kultamarkkinoille. RSF:n liiketoiminnoista vastaa sotakomentaja Hemetin Dubaissa asuva veli.
Arabiemiraatit ei ole ainoa ulkopuolinen toimija Sudanin sisällissodassa.
Sudanin asevoimat ovat saaneet drooneja Iranista ja rahaa Saudi-Arabiasta. Qatar on toimittanut Sudanin ilmavoimille hävittäjiä Kiinasta, ja Egyptin ilmavoimat ovat osallistuneet RSF:n tukikohtien pommituksiin.
Viimeisten tietojen mukaan myös Venäjä on tarjonnut Sudanille sotilasapua ja toimittanut asevoimille dieseliä. Venäjä on sopinut Sudanin sotilasjuntan kanssa laivastotukikohdan rakentamisesta Punaisellemerelle, mutta suunnitelmat pantiin jäihin, kun Sudan ajautui sotaan.
Samaan aikaan myös Ukrainalla on erikoisjoukkoja Sudanin pääkaupungissa Khartumissa. Ukrainalaiset ovat tehneet drooni-iskuja RSF:n ajoneuvoihin ja taistelleet Wagnerin venäläisjoukkoja vastaan, raportoivat CNN ja ukrainalaismedia Kyiv Post.
maanantai 7. lokakuuta 2024
.svg){kind=link}
maanantai 9. syyskuuta 2024
Khalifan tornin varjossa
KANSAN UUTISET 9.9.2024
Iltapäivällä kuuman auringon laskiessa Dubain vanhassakaupungissa Deirassa on oikein viihtyisää. Kanaalin rannalla juodaan teetä tai sokeriruokomehua. Metroaseman kupeessa olevalla aukiolla skeittaillaan ja eri maista tulleet nuoret hengailevat älypuhelinten kanssa. Pienessä puistikossa afrikkalaismiehet höntsäävät jalkapallon kanssa, ja vieressä toiset hikoilevat kuntopiirissä.
Nepalilaisia, intialaisia, etiopialaisia ja korealaisia pieniä kuppiloita on vieri vieressä, ja melkein joka korttelissa tarjotaan konekirjoituspalveluja.
Mahdollisia epäkohtia ei juuri näe täällä katukuvassa.
Dubaissa on neljä miljoonaa asukasta ja Arabiemiraateissa kaikkiaan kymmenen miljoonaa. Asukkaista 90 prosenttia on töiden perässä maahan tulleita siirtolaisia.
Eniten siirtolaisia on Intiasta, Pakistanista, Bangladeshista, Filippiineiltä, Iranista, Egyptistä, Nepalista ja Itä-Afrikan maista.
Aasiasta, Lähi-idän maista ja Afrikasta tulevat siirtolaiset ovat pääasiassa töissä palveluammateissa, kuljetusalalla, satamissa, rakennustyömailla, puhtaanapidossa, vartijoina ja kotiapulaisina.
Palkat ovat vaatimattomat mutta usein moninkertaiset verrattuna siihen mitä siirtolaiset ansaitsisivat kotimaissaan.
EU-maista, Britanniasta ja Yhdysvalloista tulleet työskentelevät usein yksityisissä yrityksissä, kiinteistöalalla, taloushallinnossa, pankeissa tai insinööreinä.
Syntyperäiset Arabiemiraattien kansalaiset palkataan yleensä töihin valtionhallintoon tai valtion ja emiraattien hallitsijoiden omistamiin yhtiöihin.
Qatarin siirtolaisten työoloja arvosteltiin kovasti kaksi vuotta sitten jalkapallon MM-kisojen alla. Matalapalkkaisten siirtolaisten asema ei silti ole yhtään sen parempi Arabiemiraateissa.
Emiraattien työlakien mukaan siirtolaisilla on oikeus vuosilomaan ja äitiyslomaan sekä oikeus irtisanomisajan palkkaan ja majoitukseen 30 päivän ajan etsiessään uutta työpaikkaa. Yli kahdeksan tunnin työpäivät ovat kiellettyjä ilman työntekijän suostumusta ja asianmukaista ylityökorvausta.
Todellisuudessa näitä kaikkia määräyksiä rikotaan säännönmukaisesti. Lisäksi palkkoja ei usein makseta ajallaan, asuntolat ovat ahtaita ja likaisia, ja työntekijöiden passit takavarikoitaan, vaikka se on laitonta.
Kuumuuden takia ulkotöitä ei periaatteessa saisi tehdä kesäkuukausina keskellä päivää, mutta tätäkään sääntöä ei usein noudateta.
Heikoin tilanne on kotiapulaisilla. Filippiineiltä ja Afrikan maista tulleilla kotiapulaisilla työpäivät voivat olla ympärivuorokautisia ja päivän ruuaksi annetaan kuppi teetä ja pari siivua leipää. Monia kotiapulaisia pahoinpidellään ja käytetään seksuaalisesti hyväksi.
Arabiemiraatit on maailman kahdeksanneksi suurin öljyntuottaja ja kymmenenneksi suurin maakaasun tuottaja. Öljy- ja maakaasuvarojensa ansiosta Arabiemiraatit on maailman kuudenneksi rikkain maa mitattuna kansantulolla asukasta kohden.
Maan tunnetuin nähtävyys on maailman korkein rakennus, Dubaissa sijaitseva 828 metriä korkea Khalifan torni, joka on saanut nimensä Abu Dhabin edesmenneen emiirin mukaan. Tornitalon kupeessa on maailman suurin ostoskeskus Dubai Mall. Pian Dubaissa on myös maailman suurin lentokenttä.
Hiukan erikoisempi superlatiivi lienee Dubain kehys, 150 metrin korkeuteen ulottuva kehyksen muotoinen teräsrakennelma, jonka ylätasanteella on näköalapaikka. Kyseessä on tietysti maailman suurin kehys.
Dubain vanhankaupungin kultabasaarista löytyy puolestaan maailman suurin kultasormus. Lasivitriinissä näytillä oleva tekele on halkaisijaltaan 70 senttiä ja painaa 63 kiloa.
Dubain muita ylpeyksiä ovat maailman suurimpiin satamayhtiöihin lukeutuva DP World sekä lentoyhtiö Emirates. Molemmat tunnetaan maailmalla myös urheilusponsoroinnista. Golfin maailmankiertue on nimetty Dubain satamayhtiön mukaan, ja Emiratesin nimeä kantavat jalkapallojoukkueet Arsenal, Real Madrid ja AC Milan.
DP World ja Emirates ovat molemmat käytännössä Dubain hallitsijan, šeikki Mohammed bin Rashid al Maktoumin, omistuksessa.
Myönteisestä julkisuuskuvastaan huolimatta Arabiemiraatit on täydellinen diktatuuri, jossa ei ole minkäänlaista sananvapautta, kokoontumisvapautta tai oikeutta osoittaa mieltä. Ihmisoikeuspuolustajia ja demokraattisten uudistusten kannattajia on tuomittu pelkistä somepostauksista pitkiin vankeusrangaistuksiin.
Heinäkuussa 43 tunnettua ihmisoikeusaktivistia tuomittiin elinkautiseen vankeuteen terroristijärjestön perustamisesta. Syytteiden mukaan miehet kuuluivat poliittista islamismia kannattavaan Muslimiveljeskuntaan, joka kiellettiin Arabiemiraateissa vuonna 2014. Tuomion saaneista osa on istunut vankilassa jo kymmenen vuoden ajan.
Dubaissa hallitsijan mielivalta on kohdistunut myös perheenjäseniin. Šeikki Mohammed al Maktoumin tytär, prinsessa Latifa siepattiin purjeveneestä Intian rannikolla vuonna 2018, kun hän oli paennut Dubaista vietettyään sitä ennen siskonsa kanssa vuosia kotiarestissa.
Emiraattien hallitsijat pitävät pahimpana vihollisenaan poliittista muutosta kannattavia islamisteja. Emiraattien johtajat vastustivat kiivaasti arabimaiden takavuosien kansannousua. Arabiemiraatit ovat osallistuneet sisällissotiin Libyassa, Jemenissä, Somaliassa ja Sudanissa. Sudanin verisessä sisällissodassa Arabiemiraatit tukevat kapinallisia RSF-joukkoja, joita syytetään kansanmurhasta Darfurin maakunnassa.
Iltapäivällä kuuman auringon laskiessa Dubain vanhassakaupungissa Deirassa on oikein viihtyisää. Kanaalin rannalla juodaan teetä tai sokeriruokomehua. Metroaseman kupeessa olevalla aukiolla skeittaillaan ja eri maista tulleet nuoret hengailevat älypuhelinten kanssa. Pienessä puistikossa afrikkalaismiehet höntsäävät jalkapallon kanssa, ja vieressä toiset hikoilevat kuntopiirissä.
Nepalilaisia, intialaisia, etiopialaisia ja korealaisia pieniä kuppiloita on vieri vieressä, ja melkein joka korttelissa tarjotaan konekirjoituspalveluja.
Mahdollisia epäkohtia ei juuri näe täällä katukuvassa.
Dubaissa on neljä miljoonaa asukasta ja Arabiemiraateissa kaikkiaan kymmenen miljoonaa. Asukkaista 90 prosenttia on töiden perässä maahan tulleita siirtolaisia.
Eniten siirtolaisia on Intiasta, Pakistanista, Bangladeshista, Filippiineiltä, Iranista, Egyptistä, Nepalista ja Itä-Afrikan maista.
Aasiasta, Lähi-idän maista ja Afrikasta tulevat siirtolaiset ovat pääasiassa töissä palveluammateissa, kuljetusalalla, satamissa, rakennustyömailla, puhtaanapidossa, vartijoina ja kotiapulaisina.
Palkat ovat vaatimattomat mutta usein moninkertaiset verrattuna siihen mitä siirtolaiset ansaitsisivat kotimaissaan.
EU-maista, Britanniasta ja Yhdysvalloista tulleet työskentelevät usein yksityisissä yrityksissä, kiinteistöalalla, taloushallinnossa, pankeissa tai insinööreinä.
Syntyperäiset Arabiemiraattien kansalaiset palkataan yleensä töihin valtionhallintoon tai valtion ja emiraattien hallitsijoiden omistamiin yhtiöihin.
Qatarin siirtolaisten työoloja arvosteltiin kovasti kaksi vuotta sitten jalkapallon MM-kisojen alla. Matalapalkkaisten siirtolaisten asema ei silti ole yhtään sen parempi Arabiemiraateissa.
Emiraattien työlakien mukaan siirtolaisilla on oikeus vuosilomaan ja äitiyslomaan sekä oikeus irtisanomisajan palkkaan ja majoitukseen 30 päivän ajan etsiessään uutta työpaikkaa. Yli kahdeksan tunnin työpäivät ovat kiellettyjä ilman työntekijän suostumusta ja asianmukaista ylityökorvausta.
Todellisuudessa näitä kaikkia määräyksiä rikotaan säännönmukaisesti. Lisäksi palkkoja ei usein makseta ajallaan, asuntolat ovat ahtaita ja likaisia, ja työntekijöiden passit takavarikoitaan, vaikka se on laitonta.
Kuumuuden takia ulkotöitä ei periaatteessa saisi tehdä kesäkuukausina keskellä päivää, mutta tätäkään sääntöä ei usein noudateta.
Heikoin tilanne on kotiapulaisilla. Filippiineiltä ja Afrikan maista tulleilla kotiapulaisilla työpäivät voivat olla ympärivuorokautisia ja päivän ruuaksi annetaan kuppi teetä ja pari siivua leipää. Monia kotiapulaisia pahoinpidellään ja käytetään seksuaalisesti hyväksi.
Arabiemiraatit on maailman kahdeksanneksi suurin öljyntuottaja ja kymmenenneksi suurin maakaasun tuottaja. Öljy- ja maakaasuvarojensa ansiosta Arabiemiraatit on maailman kuudenneksi rikkain maa mitattuna kansantulolla asukasta kohden.
Maan tunnetuin nähtävyys on maailman korkein rakennus, Dubaissa sijaitseva 828 metriä korkea Khalifan torni, joka on saanut nimensä Abu Dhabin edesmenneen emiirin mukaan. Tornitalon kupeessa on maailman suurin ostoskeskus Dubai Mall. Pian Dubaissa on myös maailman suurin lentokenttä.
Hiukan erikoisempi superlatiivi lienee Dubain kehys, 150 metrin korkeuteen ulottuva kehyksen muotoinen teräsrakennelma, jonka ylätasanteella on näköalapaikka. Kyseessä on tietysti maailman suurin kehys.
Dubain vanhankaupungin kultabasaarista löytyy puolestaan maailman suurin kultasormus. Lasivitriinissä näytillä oleva tekele on halkaisijaltaan 70 senttiä ja painaa 63 kiloa.
Dubain muita ylpeyksiä ovat maailman suurimpiin satamayhtiöihin lukeutuva DP World sekä lentoyhtiö Emirates. Molemmat tunnetaan maailmalla myös urheilusponsoroinnista. Golfin maailmankiertue on nimetty Dubain satamayhtiön mukaan, ja Emiratesin nimeä kantavat jalkapallojoukkueet Arsenal, Real Madrid ja AC Milan.
DP World ja Emirates ovat molemmat käytännössä Dubain hallitsijan, šeikki Mohammed bin Rashid al Maktoumin, omistuksessa.
Myönteisestä julkisuuskuvastaan huolimatta Arabiemiraatit on täydellinen diktatuuri, jossa ei ole minkäänlaista sananvapautta, kokoontumisvapautta tai oikeutta osoittaa mieltä. Ihmisoikeuspuolustajia ja demokraattisten uudistusten kannattajia on tuomittu pelkistä somepostauksista pitkiin vankeusrangaistuksiin.
Heinäkuussa 43 tunnettua ihmisoikeusaktivistia tuomittiin elinkautiseen vankeuteen terroristijärjestön perustamisesta. Syytteiden mukaan miehet kuuluivat poliittista islamismia kannattavaan Muslimiveljeskuntaan, joka kiellettiin Arabiemiraateissa vuonna 2014. Tuomion saaneista osa on istunut vankilassa jo kymmenen vuoden ajan.
Dubaissa hallitsijan mielivalta on kohdistunut myös perheenjäseniin. Šeikki Mohammed al Maktoumin tytär, prinsessa Latifa siepattiin purjeveneestä Intian rannikolla vuonna 2018, kun hän oli paennut Dubaista vietettyään sitä ennen siskonsa kanssa vuosia kotiarestissa.
Emiraattien hallitsijat pitävät pahimpana vihollisenaan poliittista muutosta kannattavia islamisteja. Emiraattien johtajat vastustivat kiivaasti arabimaiden takavuosien kansannousua. Arabiemiraatit ovat osallistuneet sisällissotiin Libyassa, Jemenissä, Somaliassa ja Sudanissa. Sudanin verisessä sisällissodassa Arabiemiraatit tukevat kapinallisia RSF-joukkoja, joita syytetään kansanmurhasta Darfurin maakunnassa.
maanantai 12. elokuuta 2024
Chiquita tuomittiin korvauksiin Kolumbiassa tehdyistä murhista
KANSAN UUTISET 12.8.2024
Banaaniyhtiö Chiquita tuomittiin kesäkuussa floridalaisessa tuomioistuimessa maksamaan 38 miljoonan dollarin korvaukset Kolumbian sisällissodan aikana surmattujen banaaniplantaasien työntekijöiden ja ay-aktiivien perheille.
Banaanityöläisten ja ay-aktiivien murhien takana oli äärioikeistolainen aseellinen ryhmä nimeltä Kolumbian yhdistyneet itsepuolustusjoukot (AUC), joka terrorisoi ja surmasi siviiliväestöä Kolumbian banaaninviljelyalueilla.
Valamiehistö piti Chiquitaa osallisena murhiin, sillä yhtiö rahoitti AUC:tä vuosina 1997–2004 kuukausittaisilla sekkimaksuilla, jotka merkittiin kirjanpitoon turvallisuusmaksuina.
Raskauttavana pidettiin sitä, että suojelurahojen maksaminen jatkui senkin jälkeen, kun Yhdysvallat vuonna 2001 nimesi AUC:n terroristijärjestöksi.
Asianomistajina oikeusjutussa olivat kahdeksan AUC:n murhaaman miehen perheet.
Kaikkiaan AUC:n uskotaan surmanneen Kolumbian sisällissodan aikana yli satatuhatta ihmistä, suurin osa heistä siviilejä, joilla ei ollut mitään tekemistä maan hallituksen ja vasemmistolaisten sissiliikkeiden välisen aseellisen konfliktin kanssa.
Oikeudenkäynnissä kuultiin, kuinka kuolemanpartio surmasi kolumbialaisen neljän lapsen isän, koska tämä ei suostunut myymään banaaniviljelmäänsä Chiquitalle selvästi markkinahintaa pienemmällä summalla.
Banaaniplantaasilla työskennellyt mies taas raahattiin ulos bussista AUC:n iskujoukon tarkastuspisteellä ja hakattiin kuoliaaksi kanssamatkustajien silmien edessä. Pian tämän jälkeen miehen tytär ja käly siepattiin eikä heitä löytynyt koskaan.
Kolmas kolumbialaismies ammuttiin kuoliaaksi verilöylyssä, jossa pikkukaupungin asukkaita tulitettiin silmittömästi ja tytär raiskattiin.
Paikallisen ammattiosaston johtajan leski kertoi, kuinka hänen miestään kidutettiin ennen kuin häneltä lyötiin kaula poikki viidakkoveitsellä.
Floridalaisen tuomioistuimen ratkaisua pidetään ennakkopäätöksenä. Yhdysvaltalainen yhtiö tuomittiin ensimmäistä kertaa maksamaan korvauksia ulkomailla tapahtuneista väärinkäytöksistä.
Kolumbialaisperheiden ryhmäkanne nostettiin jo vuonna 2007, mutta Chiquita onnistui viivyttämään oikeusprosessia vuosien ajan vetoamalla muun muassa siihen, että kolumbialaisten tahojen keskinäisiä kiistoja ei kuulu käsitellä yhdysvaltalaisissa tuomioistuimissa.
Chiquita myöntää kuitenkin tukeneensa AUC:tä rahallisesti vuosien ajan. Yhtiön mukaan Kolumbiassa ei voinut harjoittaa banaanintuotantoa maksamatta suojelurahaa paikallisille asejoukoille. Yhdysvaltojen oikeusministeriön kanssa käydyn syyteneuvottelun päätteeksi Chiquita määrättiin vuonna 2007 maksamaan Yhdysvaltojen viranomaisille 25 miljoonan dollarin sakot ulkomaisen terroristiryhmän rahoittamisesta.
West Palm Beachissä Floridassa tänä vuonna käydyssä oikeudenkäynnissä selvisi, että Chiquita oli antanut AUC:n joukoille myös ajoneuvoja ja bensaa ja luvan käyttää Chiquitan yksityisiä satamia kokaiinikuljetuksiin ulkomaille.
Amerikan valtioiden järjestön aiemman raportin mukaan Chiquitan satamien kautta Kolumbian oikeistolaisille kuolemanpartioille tuotiin myös rynnäkkökiväärejä ja ammuksia.
Kolumbian oikeusministeri vaati jo vuonna 2007 Yhdysvaltojen viranomaisia luovuttamaan kahdeksan Chiquitan johtajaa Kolumbiaan oikeudenkäyntiin aseiden tuonnista ja rikollisryhmän tukemisesta.
Yli 20 vuotta sitten surmattujen kolumbialaismiesten omaiset saavat odottaa korvausrahoja ilmeisesti vielä vuosien ajan, sillä Chiquita on ilmoittanut valittavansa kesäkuun tuomiosta vetoomustuomioistuimeen.
Langettavan tuomion julkistamisen jälkeen Chiquita julkaisi tiedotteen, jonka mukaan ”Kolumbian tilanne oli traaginen niin monille, myös niille, jotka ovat suoraan kärsineet väkivallasta siellä, ja ajatuksemme ovat edelleen heidän ja heidän perheidensä kanssa. Tämä ei kuitenkaan muuta uskoamme, että näille väitteille ei ole laillista perustaa. Vaikka olemme pettyneitä päätökseen, olemme edelleen vakuuttuneita siitä, että oikeudellinen kantamme lopulta voittaa.”
Kolumbia oli vuoteen 2004 asti Yhdysvaltojen kolmanneksi tärkein sotilasavun vastaanottaja heti Israelin ja Egyptin jälkeen. Yhdysvaltalaiset upseerit kouluttivat Kolumbian asevoimia taistelussa huumekartelleja ja vasemmistosissejä vastaan.
Kolumbian armeija puolestaan teki läheistä yhteistyötä AUC:n kanssa ja palkkasi puolisotilaallisia joukkoja hoitamaan likaisimmat työt.
Chiquita lähti Kolumbiasta lopulta vuonna 2004 ja myi paikallisen tytäryhtiönsä kolumbialaisille liikemiehille. Siihen asti Kolumbia oli Chiquitan tuottoisin liiketoiminta-alue.
Pian Chiquitan lähdön jälkeen myös AUC lopetti toimintansa. 17 000 ryhmän jäsentä luopui aseista osana Kolumbian silloisen presidentin Álvaro Uriben rauhansuunnitelmaa. AUC:n rivimiehistä suurin osa armahdettiin, mutta ylimmät komentajat vangittiin ja luovutettiin Yhdysvaltoihin.
AUC:n joukkojen jääneistä syntyi uusi aseellinen ryhmä, Kolumbian gaitanistiset itsepuolustusjoukot (AGC). Ryhmän nimi viittaa vuonna 1948 surmattuun suosittuun poliitikkoon Jorge Gaitániin. Myös nimellä Clan del Golfo tunnettu ryhmä hallitsee tänä päivänä Kolumbian kokaiinikauppaa ja terrorisoi maaseudun siviiliväestöä.
Kaksi vuotta sitten valtaan tullut Kolumbian ensimmäinen vasemmistolainen presidentti Gustavo Petro on kutsunut ryhmän mukaan rauhanneuvotteluihin.
Banaaniyhtiö Chiquita tuomittiin kesäkuussa floridalaisessa tuomioistuimessa maksamaan 38 miljoonan dollarin korvaukset Kolumbian sisällissodan aikana surmattujen banaaniplantaasien työntekijöiden ja ay-aktiivien perheille.
Banaanityöläisten ja ay-aktiivien murhien takana oli äärioikeistolainen aseellinen ryhmä nimeltä Kolumbian yhdistyneet itsepuolustusjoukot (AUC), joka terrorisoi ja surmasi siviiliväestöä Kolumbian banaaninviljelyalueilla.
Valamiehistö piti Chiquitaa osallisena murhiin, sillä yhtiö rahoitti AUC:tä vuosina 1997–2004 kuukausittaisilla sekkimaksuilla, jotka merkittiin kirjanpitoon turvallisuusmaksuina.
Raskauttavana pidettiin sitä, että suojelurahojen maksaminen jatkui senkin jälkeen, kun Yhdysvallat vuonna 2001 nimesi AUC:n terroristijärjestöksi.
Asianomistajina oikeusjutussa olivat kahdeksan AUC:n murhaaman miehen perheet.
Kaikkiaan AUC:n uskotaan surmanneen Kolumbian sisällissodan aikana yli satatuhatta ihmistä, suurin osa heistä siviilejä, joilla ei ollut mitään tekemistä maan hallituksen ja vasemmistolaisten sissiliikkeiden välisen aseellisen konfliktin kanssa.
Oikeudenkäynnissä kuultiin, kuinka kuolemanpartio surmasi kolumbialaisen neljän lapsen isän, koska tämä ei suostunut myymään banaaniviljelmäänsä Chiquitalle selvästi markkinahintaa pienemmällä summalla.
Banaaniplantaasilla työskennellyt mies taas raahattiin ulos bussista AUC:n iskujoukon tarkastuspisteellä ja hakattiin kuoliaaksi kanssamatkustajien silmien edessä. Pian tämän jälkeen miehen tytär ja käly siepattiin eikä heitä löytynyt koskaan.
Kolmas kolumbialaismies ammuttiin kuoliaaksi verilöylyssä, jossa pikkukaupungin asukkaita tulitettiin silmittömästi ja tytär raiskattiin.
Paikallisen ammattiosaston johtajan leski kertoi, kuinka hänen miestään kidutettiin ennen kuin häneltä lyötiin kaula poikki viidakkoveitsellä.
Floridalaisen tuomioistuimen ratkaisua pidetään ennakkopäätöksenä. Yhdysvaltalainen yhtiö tuomittiin ensimmäistä kertaa maksamaan korvauksia ulkomailla tapahtuneista väärinkäytöksistä.
Kolumbialaisperheiden ryhmäkanne nostettiin jo vuonna 2007, mutta Chiquita onnistui viivyttämään oikeusprosessia vuosien ajan vetoamalla muun muassa siihen, että kolumbialaisten tahojen keskinäisiä kiistoja ei kuulu käsitellä yhdysvaltalaisissa tuomioistuimissa.
Chiquita myöntää kuitenkin tukeneensa AUC:tä rahallisesti vuosien ajan. Yhtiön mukaan Kolumbiassa ei voinut harjoittaa banaanintuotantoa maksamatta suojelurahaa paikallisille asejoukoille. Yhdysvaltojen oikeusministeriön kanssa käydyn syyteneuvottelun päätteeksi Chiquita määrättiin vuonna 2007 maksamaan Yhdysvaltojen viranomaisille 25 miljoonan dollarin sakot ulkomaisen terroristiryhmän rahoittamisesta.
West Palm Beachissä Floridassa tänä vuonna käydyssä oikeudenkäynnissä selvisi, että Chiquita oli antanut AUC:n joukoille myös ajoneuvoja ja bensaa ja luvan käyttää Chiquitan yksityisiä satamia kokaiinikuljetuksiin ulkomaille.
Amerikan valtioiden järjestön aiemman raportin mukaan Chiquitan satamien kautta Kolumbian oikeistolaisille kuolemanpartioille tuotiin myös rynnäkkökiväärejä ja ammuksia.
Kolumbian oikeusministeri vaati jo vuonna 2007 Yhdysvaltojen viranomaisia luovuttamaan kahdeksan Chiquitan johtajaa Kolumbiaan oikeudenkäyntiin aseiden tuonnista ja rikollisryhmän tukemisesta.
Yli 20 vuotta sitten surmattujen kolumbialaismiesten omaiset saavat odottaa korvausrahoja ilmeisesti vielä vuosien ajan, sillä Chiquita on ilmoittanut valittavansa kesäkuun tuomiosta vetoomustuomioistuimeen.
Langettavan tuomion julkistamisen jälkeen Chiquita julkaisi tiedotteen, jonka mukaan ”Kolumbian tilanne oli traaginen niin monille, myös niille, jotka ovat suoraan kärsineet väkivallasta siellä, ja ajatuksemme ovat edelleen heidän ja heidän perheidensä kanssa. Tämä ei kuitenkaan muuta uskoamme, että näille väitteille ei ole laillista perustaa. Vaikka olemme pettyneitä päätökseen, olemme edelleen vakuuttuneita siitä, että oikeudellinen kantamme lopulta voittaa.”
Kolumbia oli vuoteen 2004 asti Yhdysvaltojen kolmanneksi tärkein sotilasavun vastaanottaja heti Israelin ja Egyptin jälkeen. Yhdysvaltalaiset upseerit kouluttivat Kolumbian asevoimia taistelussa huumekartelleja ja vasemmistosissejä vastaan.
Kolumbian armeija puolestaan teki läheistä yhteistyötä AUC:n kanssa ja palkkasi puolisotilaallisia joukkoja hoitamaan likaisimmat työt.
Chiquita lähti Kolumbiasta lopulta vuonna 2004 ja myi paikallisen tytäryhtiönsä kolumbialaisille liikemiehille. Siihen asti Kolumbia oli Chiquitan tuottoisin liiketoiminta-alue.
Pian Chiquitan lähdön jälkeen myös AUC lopetti toimintansa. 17 000 ryhmän jäsentä luopui aseista osana Kolumbian silloisen presidentin Álvaro Uriben rauhansuunnitelmaa. AUC:n rivimiehistä suurin osa armahdettiin, mutta ylimmät komentajat vangittiin ja luovutettiin Yhdysvaltoihin.
AUC:n joukkojen jääneistä syntyi uusi aseellinen ryhmä, Kolumbian gaitanistiset itsepuolustusjoukot (AGC). Ryhmän nimi viittaa vuonna 1948 surmattuun suosittuun poliitikkoon Jorge Gaitániin. Myös nimellä Clan del Golfo tunnettu ryhmä hallitsee tänä päivänä Kolumbian kokaiinikauppaa ja terrorisoi maaseudun siviiliväestöä.
Kaksi vuotta sitten valtaan tullut Kolumbian ensimmäinen vasemmistolainen presidentti Gustavo Petro on kutsunut ryhmän mukaan rauhanneuvotteluihin.
maanantai 17. kesäkuuta 2024
Pääseekö Palestiinan Mandela vankilasta?
KANSAN UUTISET 17.6.2024
Marwan Barghouti vietti kesäkuun alussa 65-vuotissyntymäpäiväänsä yksin ahtaassa ja pimeässä eristyssellissä Megiddon vankilassa Israelissa parinkymmenen kilometrin päässä Nasaretin kaupungista.
Hän tuskin tiesi, että hänen vapauttamisestaan neuvoteltiin parhaillaan Egyptin ja Qatarin välityksellä osana Gazan rauhansuunnitelmaa.
Barghoutin toinen olkapää on ollut sijoiltaan maaliskuusta asti. Hän ei ole saanut hoitoa vammoihinsa eikä hänelle ole tehty kunnollista lääkärintarkastusta.
Alastomaksi riisuttua Barghoutia raahattiin käsiraudoista vankilakäytävän lattiaa pitkin vankilan osaan, jossa ei ole valvontakameroita. Siellä hänet hakattiin tajuttomaksi. Lukuisien pahoinpitelyjen seurauksena Barghouti ei myöskään näe toisella silmällään.
Sellissä ei ole patjaa, lakanoita eikä peseytymismahdollisuutta. Aiemmin toisessa vankilassa vartijat toivat sellin ulkopuolelle kaiuttimet, joista kailotettiin Israelin kansallishymniä 12 tuntia päivässä.
Barghoutin vankilaoloista ja terveystilanteesta raportoivat muun muassa The Guardian ja Aljazeera. Tiedot perustuvat Barghoutin israelilaisen asianajajan kuvauksiin vierailusta vankilassa kaksi kuukautta sitten.
Israelin kidutuksen vastaisen järjestön johtaja Tal Steiner pitää Marwan Barghoutin kohtelua selvänä kidutuksena.
Steinerin mukaan palestiinalaisten poliittisten vankien pahoinpitelystä ja seksuaalisesta nöyryyttämisestä on tullut Gazan sodan aikana pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Vankeja estetään nukkumasta, pidetään nälässä tai jätetään ilman heidän tarvitsemiaan lääkkeitä. Vartijat ovat myös ampuneet vankeja kumiluodeilla ja suihkuttaneet selleihin kyynelkaasua.
Viime lokakuun jälkeen ainakin kymmenen palestiinalaista on kuollut Israelin vankiloissa pahoinpitelyn tai lääkehoidon puutteen seurauksena.
YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n raportin mukaan Gazasta kotoisin olevia vankeja on pakotettu olemaan polvillaan silmät sidottuina 16 tuntia päivässä. Heitä on hakattu metallitangoilla, heidän päälleen on virtsattu, ja koiria on usutettu heidän kimppuunsa. Järjestön palestiinalaisia työntekijöitä on vesikidutettu.
Israelin vankiloissa on parhaillaan ainakin 9 500 palestiinalaista miehitetyltä Länsirannalta, useimmat ilman minkäänlaisia syytteitä tai oikeudenkäyntiä. Gazassa on pidätetty ainakin 5 000 palestiinalaista ja viety salaisiin pidätyskeskuksiin.
Marwan Barghouti on ollut 22 vuotta yhtäjaksoisesti vankilassa Israelissa. Hänet tuomittiin vuonna 2004 viiteen elinkautiseen vankeusrangaistukseen osallisuudesta Israelissa tehtyihin terrori-iskuihin, joissa kuoli viisi siviiliä.
Todisteet Barghoutin osallisuudesta terrori-iskuihin olivat hatarat. Hän kiisti syytteet eikä suostunut puolustautumaan oikeudenkäynnissä, jota hän piti laittomana.
Barghouti vangittiin ensimmäisen kerran 15-vuotiaana osallistumisesta Fatah-järjestön toimintaan. Palestiinan vapautusliike Fatah oli tuolloin kielletty Israelissa ja miehitetyillä alueilla. Vankilassa hän kävi lukion loppuun ja opetteli puhumaan sujuvasti hepreaa.
Myöhemmin hän opiskeli kansainvälistä politiikkaa ja oli aktiivinen opiskelijapolitiikassa, kunnes palestiinalaisten ensimmäisen kansannousun aikana Israelin viranomaiset karkottivat hänet seitsemäksi vuodeksi Jordaniaan.
Oslon rauhansopimuksen jälkeen Barghouti palasi perheineen kotiin. Hänet nimitettiin Fatah-puolueen pääsihteeriksi miehitetyllä Länsirannalla ja valittiin palestiinalaisalueiden parlamenttiin.
Rauhansopimuksen rauettua hän toimi vuonna 2000 alkaneen palestiinalaisten toisen kansannousun keskeisenä organisoijana. Israelin erikoisjoukot vangitsivat hänet vastaoperaatiossa Ramallahissa vuonna 2002.
Marwan Barghouti on palestiinalaisten keskuudessa ylivoimaisesti suosituin poliitikko ja vahvin ehdokas Palestiinan tulevaksi johtajaksi, kunhan Gazan sota aikanaan päättyy ja Länsirannan palestiinalaishallinnon itsevaltiaasta presidentistä Mahmud Abbasista aika jättää.
Palestiinan Nelson Mandelaksi kutsuttu Barghouti on valmis sopuun Israelin kanssa. Hän kannattaa Palestiinan tilanteen ratkaisuksi kahden valtion mallia, jossa Israel vetäytyy miehitetyiltä alueilta ja Israelin rinnalle luodaan Länsirannan ja Gazan muodostama itsenäinen Palestiinan valtio.
Egyptin ja Qatarin välittämissä neuvotteluissa on esitetty tulitaukoa Gazaan ja Hamasin hallussa edelleen olevien kymmenien israelilaisten panttivankien ja Israelin vankiloissa olevien palestiinalaisten samanaikaista vapauttamista. Viime marraskuussa Hamas vapautti yli sata panttivankia vastineeksi 240 palestiinalaisvangin vapaudesta.
Hamasin ehtona viimeisten panttivankien vapauttamiselle on ollut pysyvä tulitauko ja Israelin joukkojen vetäytyminen Gazasta, avustuskuljetusten pääsy Gazaan sekä tuhansien palestiinalaisten vapauttaminen Israelin vankiloista.
Hamas ilmoitti jo helmikuussa, että kilpailevaa Fatah-puoluetta edustava Marwan Barghouti oli ensimmäinen henkilö mahdollisessa vanginvaihdossa vapautettavien palestiinalaisvankien listalla.
Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin kesäkuun alussa esittämässä rauhansuunnitelmassa puhutaan kuuden viikon tulitauosta, Israelin joukkojen asteittaisesta vetäytymisestä Gazasta sekä palestiinalaisvankien vapauttamisesta Israelin vankiloista vastineeksi sille, että Hamas vapauttaa viimeiset israelilaiset panttivangit.
Marwan Barghouti vietti kesäkuun alussa 65-vuotissyntymäpäiväänsä yksin ahtaassa ja pimeässä eristyssellissä Megiddon vankilassa Israelissa parinkymmenen kilometrin päässä Nasaretin kaupungista.
Hän tuskin tiesi, että hänen vapauttamisestaan neuvoteltiin parhaillaan Egyptin ja Qatarin välityksellä osana Gazan rauhansuunnitelmaa.
Barghoutin toinen olkapää on ollut sijoiltaan maaliskuusta asti. Hän ei ole saanut hoitoa vammoihinsa eikä hänelle ole tehty kunnollista lääkärintarkastusta.
Alastomaksi riisuttua Barghoutia raahattiin käsiraudoista vankilakäytävän lattiaa pitkin vankilan osaan, jossa ei ole valvontakameroita. Siellä hänet hakattiin tajuttomaksi. Lukuisien pahoinpitelyjen seurauksena Barghouti ei myöskään näe toisella silmällään.
Sellissä ei ole patjaa, lakanoita eikä peseytymismahdollisuutta. Aiemmin toisessa vankilassa vartijat toivat sellin ulkopuolelle kaiuttimet, joista kailotettiin Israelin kansallishymniä 12 tuntia päivässä.
Barghoutin vankilaoloista ja terveystilanteesta raportoivat muun muassa The Guardian ja Aljazeera. Tiedot perustuvat Barghoutin israelilaisen asianajajan kuvauksiin vierailusta vankilassa kaksi kuukautta sitten.
Israelin kidutuksen vastaisen järjestön johtaja Tal Steiner pitää Marwan Barghoutin kohtelua selvänä kidutuksena.
Steinerin mukaan palestiinalaisten poliittisten vankien pahoinpitelystä ja seksuaalisesta nöyryyttämisestä on tullut Gazan sodan aikana pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Vankeja estetään nukkumasta, pidetään nälässä tai jätetään ilman heidän tarvitsemiaan lääkkeitä. Vartijat ovat myös ampuneet vankeja kumiluodeilla ja suihkuttaneet selleihin kyynelkaasua.
Viime lokakuun jälkeen ainakin kymmenen palestiinalaista on kuollut Israelin vankiloissa pahoinpitelyn tai lääkehoidon puutteen seurauksena.
YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n raportin mukaan Gazasta kotoisin olevia vankeja on pakotettu olemaan polvillaan silmät sidottuina 16 tuntia päivässä. Heitä on hakattu metallitangoilla, heidän päälleen on virtsattu, ja koiria on usutettu heidän kimppuunsa. Järjestön palestiinalaisia työntekijöitä on vesikidutettu.
Israelin vankiloissa on parhaillaan ainakin 9 500 palestiinalaista miehitetyltä Länsirannalta, useimmat ilman minkäänlaisia syytteitä tai oikeudenkäyntiä. Gazassa on pidätetty ainakin 5 000 palestiinalaista ja viety salaisiin pidätyskeskuksiin.
Marwan Barghouti on ollut 22 vuotta yhtäjaksoisesti vankilassa Israelissa. Hänet tuomittiin vuonna 2004 viiteen elinkautiseen vankeusrangaistukseen osallisuudesta Israelissa tehtyihin terrori-iskuihin, joissa kuoli viisi siviiliä.
Todisteet Barghoutin osallisuudesta terrori-iskuihin olivat hatarat. Hän kiisti syytteet eikä suostunut puolustautumaan oikeudenkäynnissä, jota hän piti laittomana.
Barghouti vangittiin ensimmäisen kerran 15-vuotiaana osallistumisesta Fatah-järjestön toimintaan. Palestiinan vapautusliike Fatah oli tuolloin kielletty Israelissa ja miehitetyillä alueilla. Vankilassa hän kävi lukion loppuun ja opetteli puhumaan sujuvasti hepreaa.
Myöhemmin hän opiskeli kansainvälistä politiikkaa ja oli aktiivinen opiskelijapolitiikassa, kunnes palestiinalaisten ensimmäisen kansannousun aikana Israelin viranomaiset karkottivat hänet seitsemäksi vuodeksi Jordaniaan.
Oslon rauhansopimuksen jälkeen Barghouti palasi perheineen kotiin. Hänet nimitettiin Fatah-puolueen pääsihteeriksi miehitetyllä Länsirannalla ja valittiin palestiinalaisalueiden parlamenttiin.
Rauhansopimuksen rauettua hän toimi vuonna 2000 alkaneen palestiinalaisten toisen kansannousun keskeisenä organisoijana. Israelin erikoisjoukot vangitsivat hänet vastaoperaatiossa Ramallahissa vuonna 2002.
Marwan Barghouti on palestiinalaisten keskuudessa ylivoimaisesti suosituin poliitikko ja vahvin ehdokas Palestiinan tulevaksi johtajaksi, kunhan Gazan sota aikanaan päättyy ja Länsirannan palestiinalaishallinnon itsevaltiaasta presidentistä Mahmud Abbasista aika jättää.
Palestiinan Nelson Mandelaksi kutsuttu Barghouti on valmis sopuun Israelin kanssa. Hän kannattaa Palestiinan tilanteen ratkaisuksi kahden valtion mallia, jossa Israel vetäytyy miehitetyiltä alueilta ja Israelin rinnalle luodaan Länsirannan ja Gazan muodostama itsenäinen Palestiinan valtio.
Egyptin ja Qatarin välittämissä neuvotteluissa on esitetty tulitaukoa Gazaan ja Hamasin hallussa edelleen olevien kymmenien israelilaisten panttivankien ja Israelin vankiloissa olevien palestiinalaisten samanaikaista vapauttamista. Viime marraskuussa Hamas vapautti yli sata panttivankia vastineeksi 240 palestiinalaisvangin vapaudesta.
Hamasin ehtona viimeisten panttivankien vapauttamiselle on ollut pysyvä tulitauko ja Israelin joukkojen vetäytyminen Gazasta, avustuskuljetusten pääsy Gazaan sekä tuhansien palestiinalaisten vapauttaminen Israelin vankiloista.
Hamas ilmoitti jo helmikuussa, että kilpailevaa Fatah-puoluetta edustava Marwan Barghouti oli ensimmäinen henkilö mahdollisessa vanginvaihdossa vapautettavien palestiinalaisvankien listalla.
Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin kesäkuun alussa esittämässä rauhansuunnitelmassa puhutaan kuuden viikon tulitauosta, Israelin joukkojen asteittaisesta vetäytymisestä Gazasta sekä palestiinalaisvankien vapauttamisesta Israelin vankiloista vastineeksi sille, että Hamas vapauttaa viimeiset israelilaiset panttivangit.
maanantai 13. toukokuuta 2024
Uzbekistanin kevät meni jo
KANSAN UUTISET 13.5.2024
Uzbekistanin pääkaupungissa Taškentissa kevät on vaihtunut kesäksi. Pyöräteillä nuoret kaahaavat sähköpotkulaudoilla, ja terasseilla siemaillaan karamellimacchiatoa ja paikallisia pienpanimo-oluita.
Taškentista pääsee luotijunalla kahdessa tunnissa muinaisen silkkitien keskukseen Samarkandiin. Junaliput kannattaa varata verkosta hyvissä ajoin, sillä Samarkandista on tullut suosittu turistikohde, jossa matkailijat eri puolilta maailmaa ottavat itsestään selfieitä mosaiikein koristeltujen moskeijoiden ja vastarestauroitujen keskiaikaisten koraanikoulujen edessä.
Vielä muutama vuosi sitten Uzbekistan oli eristäytynyt ja korruptoitunut diktatuuri, jossa ihmisiä pantiin pakkotyöhön puuvillapelloille ja ulkomaiset firmat joutuivat maksamaan miljoonalahjuksia saadakseen toimiluvan.
Jotkut saattavat vielä muistaa takavuosien lahjusskandaalin, jossa TeliaSonera siirsi 300 miljoonan euron edestä rahaa Gibraltarissa rekisteröidylle postilaatikkofirmalle voitelumaksuna operaattorilisensseistä Uzbekistanissa. Rahat päätyivät presidentti Islam Karimovin tyttären Gulnara Karimovan sveitsiläisille pankkitileille.
Gulnara Karimova istuu nyt vankilassa Uzbekistanissa ja hänen omaisuudestaan käydään oikeustaistelua sveitsiläisessä tuomioistuimessa.
Islam Karimov kuoli vuonna 2016 ja uudeksi presidentiksi nimitettiin Shavkat Mirzijojev. Kansainvälisessä mediassa puhuttiin Uzbekistanin keväästä. Mirzijojev oli ollut Karimovin pääministerinä 13 vuoden ajan, mutta nyt hän lupasi rakentaa Uzbekistanista kansanvaltaan perustuvan oikeudenmukaisen yhteiskunnan. Lakeja uudistettiin, markkinoita avattiin ja ulkomailta saatiin investointeja. Pakkotyö puuvillapelloilla kiellettiin.
36 miljoonan asukkaan Uzbekistan otti paikkansa Keski-Aasian uutena nousevana suurvaltana. Mirzijojev korosti kaupankäynnin ja talousyhteistyön tärkeyttä Kiinan, Venäjän ja Keski-Aasian maiden perustamassa Shanghain yhteistyöjärjestössä.
Uzbekistan on maailman suurimpia uraanin ja kullan tuottajia, maailman toiseksi suurin porkkanoiden ja aprikoosien tuottaja, kuudenneksi suurin puuvillan tuottaja ja kahdeksanneksi suurin vesimelonien tuottaja. Maaperästä porataan öljyä ja maakaasua.
Katukuvasta huomaa myös sen, että melkein jokainen auto on merkiltään Chevrolet. Autot valmistetaan Uzbekistanissa entisellä General Motorsin tehtaalla.
Osana presidentti Mirzijojevin peräänkuuluttamaa talousyhteistyötä Venäjän valtion ydinvoimayhtiö Rosatom suunnittelee Uzbekistaniin parhaillaan uutta ydinvoimalaa.
Uzbekistanilla on aina ollut läheinen suhde Venäjään. Uzbekistanissa lähes kaikki osaavat venäjää, ja miljoonat uzbekistanilaiset työskentelevät siirtotyöläisinä Venäjällä.
Taškent oli aikoinaan Neuvostoliiton neljänneksi suurin kaupunki. Tälläkin hetkellä noin kymmenen prosenttia kaupungin asukkaista on äidinkielenään venäjää puhuvia etnisesti venäläisiä Uzbekistanin kansalaisia. Ukrainan sodan alkamisen jälkeen Uzbekistaniin on tullut ainakin kymmeniä tuhansia venäläisiä lisää, monet heistä korkeasti koulutettuja nuoria miehiä, jotka eivät halunneet joutua rintamalle.
Uzbekistanin suhdetta Venäjään on kutsuttu pragmaattiseksi. Uzbekistan vaati pian Venäjän hyökkäyksen jälkeen vihollisuuksien lopettamista Ukrainassa. Uzbekistan ei tunnusta Donetskin ja Luhanskin alueiden itsenäisyyttä eikä niiden liittämistä Venäjään.
Viranomaisten mukaan Uzbekistan noudattaa Venäjälle asetettuja pakotteita. Uzbekistanissa ei esimerkiksi pysty enää käyttämään venäläisiä pankkikortteja. Samalla kuitenkin lukuisat paikalliset yritykset ovat toimittaneet Venäjälle elektroniikkaa ja kodinkoneita, joiden mikrosiruja tai muita komponentteja voi päätyä Venäjän sotateollisuudelle.
Venäjälle tuodaan Uzbekistanin kautta myös länsimaisia muotivaatteita, hajuvesiä ja kosmetiikkaa, joita pakotteiden vuoksi ei ole saatavilla Venäjällä.
Shavkat Mirzijojev on ollut Uzbekistanin presidenttinä kohta kuusi vuotta. Talous on kasvanut viiden prosentin vuosivauhtia, ja maahan on rakennettu kauppakeskuksia, teknologiakeskuksia, luksushotelleja ja erilaisia keinotekoisia teemapuistoja.
Lupaukset demokratiasta ovat olleet toistaiseksi tyhjää puhetta. Hallitus kontrolloi yhä tiedotusvälineitä eikä salli minkäänlaista arvostelua. Puoluepoliittista oppositiota ei ole olemassa.
Puuvillantuotannon yhä jatkuvista epäkohdista raportoivia järjestöjä vainotaan, ja korruptiotapauksia paljastaneita bloggaajia on tuomittu tekaistuilla syytteillä pitkiin vankeusrangaistuksiin.
Toukokuun alussa julkaistussa vuosittaisessa lehdistönvapausindeksissä Uzbekistan putosi kaikista maailman maista sijalle 148.
Mirzijojev on myös pönkittänyt valtaansa eri tavoin. Viime kesänä presidentin toimikausi pidennettiin seitsemään vuoteen ja uudelle kaudelle valitulle Mirzijojeville sallittiin vielä kaksi presidenttikautta. Parhaassa tapauksessa hän voi jatkaa vallassa vuoteen 2037 asti.
Mirzijojev nimitti viime kesänä tyttärensä pääneuvonantajakseen. Vävy oli jo ennestään presidentinkanslian päällikkö. Vävypojan isä työskentelee valtion turvallisuuspalvelun johtajana.
Presidentin vävy on Uzbekistanin rikkaimpia liikemiehiä ja laajasti verkostoitunut myös ulkomailla. Ystäväpiiriin kuuluvat muun muassa Dubain kruununprinssi Hamdan ja Tšetšenian johtaja Ramzan Kadyrov.
Uzbekistanin pääkaupungissa Taškentissa kevät on vaihtunut kesäksi. Pyöräteillä nuoret kaahaavat sähköpotkulaudoilla, ja terasseilla siemaillaan karamellimacchiatoa ja paikallisia pienpanimo-oluita.
Taškentista pääsee luotijunalla kahdessa tunnissa muinaisen silkkitien keskukseen Samarkandiin. Junaliput kannattaa varata verkosta hyvissä ajoin, sillä Samarkandista on tullut suosittu turistikohde, jossa matkailijat eri puolilta maailmaa ottavat itsestään selfieitä mosaiikein koristeltujen moskeijoiden ja vastarestauroitujen keskiaikaisten koraanikoulujen edessä.
Vielä muutama vuosi sitten Uzbekistan oli eristäytynyt ja korruptoitunut diktatuuri, jossa ihmisiä pantiin pakkotyöhön puuvillapelloille ja ulkomaiset firmat joutuivat maksamaan miljoonalahjuksia saadakseen toimiluvan.
Jotkut saattavat vielä muistaa takavuosien lahjusskandaalin, jossa TeliaSonera siirsi 300 miljoonan euron edestä rahaa Gibraltarissa rekisteröidylle postilaatikkofirmalle voitelumaksuna operaattorilisensseistä Uzbekistanissa. Rahat päätyivät presidentti Islam Karimovin tyttären Gulnara Karimovan sveitsiläisille pankkitileille.
Gulnara Karimova istuu nyt vankilassa Uzbekistanissa ja hänen omaisuudestaan käydään oikeustaistelua sveitsiläisessä tuomioistuimessa.
Islam Karimov kuoli vuonna 2016 ja uudeksi presidentiksi nimitettiin Shavkat Mirzijojev. Kansainvälisessä mediassa puhuttiin Uzbekistanin keväästä. Mirzijojev oli ollut Karimovin pääministerinä 13 vuoden ajan, mutta nyt hän lupasi rakentaa Uzbekistanista kansanvaltaan perustuvan oikeudenmukaisen yhteiskunnan. Lakeja uudistettiin, markkinoita avattiin ja ulkomailta saatiin investointeja. Pakkotyö puuvillapelloilla kiellettiin.
36 miljoonan asukkaan Uzbekistan otti paikkansa Keski-Aasian uutena nousevana suurvaltana. Mirzijojev korosti kaupankäynnin ja talousyhteistyön tärkeyttä Kiinan, Venäjän ja Keski-Aasian maiden perustamassa Shanghain yhteistyöjärjestössä.
Uzbekistan on maailman suurimpia uraanin ja kullan tuottajia, maailman toiseksi suurin porkkanoiden ja aprikoosien tuottaja, kuudenneksi suurin puuvillan tuottaja ja kahdeksanneksi suurin vesimelonien tuottaja. Maaperästä porataan öljyä ja maakaasua.
Katukuvasta huomaa myös sen, että melkein jokainen auto on merkiltään Chevrolet. Autot valmistetaan Uzbekistanissa entisellä General Motorsin tehtaalla.
Osana presidentti Mirzijojevin peräänkuuluttamaa talousyhteistyötä Venäjän valtion ydinvoimayhtiö Rosatom suunnittelee Uzbekistaniin parhaillaan uutta ydinvoimalaa.
Uzbekistanilla on aina ollut läheinen suhde Venäjään. Uzbekistanissa lähes kaikki osaavat venäjää, ja miljoonat uzbekistanilaiset työskentelevät siirtotyöläisinä Venäjällä.
Taškent oli aikoinaan Neuvostoliiton neljänneksi suurin kaupunki. Tälläkin hetkellä noin kymmenen prosenttia kaupungin asukkaista on äidinkielenään venäjää puhuvia etnisesti venäläisiä Uzbekistanin kansalaisia. Ukrainan sodan alkamisen jälkeen Uzbekistaniin on tullut ainakin kymmeniä tuhansia venäläisiä lisää, monet heistä korkeasti koulutettuja nuoria miehiä, jotka eivät halunneet joutua rintamalle.
Uzbekistanin suhdetta Venäjään on kutsuttu pragmaattiseksi. Uzbekistan vaati pian Venäjän hyökkäyksen jälkeen vihollisuuksien lopettamista Ukrainassa. Uzbekistan ei tunnusta Donetskin ja Luhanskin alueiden itsenäisyyttä eikä niiden liittämistä Venäjään.
Viranomaisten mukaan Uzbekistan noudattaa Venäjälle asetettuja pakotteita. Uzbekistanissa ei esimerkiksi pysty enää käyttämään venäläisiä pankkikortteja. Samalla kuitenkin lukuisat paikalliset yritykset ovat toimittaneet Venäjälle elektroniikkaa ja kodinkoneita, joiden mikrosiruja tai muita komponentteja voi päätyä Venäjän sotateollisuudelle.
Venäjälle tuodaan Uzbekistanin kautta myös länsimaisia muotivaatteita, hajuvesiä ja kosmetiikkaa, joita pakotteiden vuoksi ei ole saatavilla Venäjällä.
Shavkat Mirzijojev on ollut Uzbekistanin presidenttinä kohta kuusi vuotta. Talous on kasvanut viiden prosentin vuosivauhtia, ja maahan on rakennettu kauppakeskuksia, teknologiakeskuksia, luksushotelleja ja erilaisia keinotekoisia teemapuistoja.
Lupaukset demokratiasta ovat olleet toistaiseksi tyhjää puhetta. Hallitus kontrolloi yhä tiedotusvälineitä eikä salli minkäänlaista arvostelua. Puoluepoliittista oppositiota ei ole olemassa.
Puuvillantuotannon yhä jatkuvista epäkohdista raportoivia järjestöjä vainotaan, ja korruptiotapauksia paljastaneita bloggaajia on tuomittu tekaistuilla syytteillä pitkiin vankeusrangaistuksiin.
Toukokuun alussa julkaistussa vuosittaisessa lehdistönvapausindeksissä Uzbekistan putosi kaikista maailman maista sijalle 148.
Mirzijojev on myös pönkittänyt valtaansa eri tavoin. Viime kesänä presidentin toimikausi pidennettiin seitsemään vuoteen ja uudelle kaudelle valitulle Mirzijojeville sallittiin vielä kaksi presidenttikautta. Parhaassa tapauksessa hän voi jatkaa vallassa vuoteen 2037 asti.
Mirzijojev nimitti viime kesänä tyttärensä pääneuvonantajakseen. Vävy oli jo ennestään presidentinkanslian päällikkö. Vävypojan isä työskentelee valtion turvallisuuspalvelun johtajana.
Presidentin vävy on Uzbekistanin rikkaimpia liikemiehiä ja laajasti verkostoitunut myös ulkomailla. Ystäväpiiriin kuuluvat muun muassa Dubain kruununprinssi Hamdan ja Tšetšenian johtaja Ramzan Kadyrov.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)