keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Alkuperä tuntematon

KANSAN UUTISET  27.3.2020

Moni näyttää uskovan, että koronavirus loikkasi ihmisiin Wuhanin kalatorilla Kiinassa myytävänä olleista lepakoista. Ilmeisesti ihan näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Kuuluisaksi tullut Huananin kalatori Wuhanissa suljettiin tammikuun alussa useiden työntekijöiden sairastuttua aiemmin tuntemattoman viruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Kalojen ja äyriäisten lisäksi torilla oli myynnissä matelijoita, eläviä villieläimiä ja niiden lihaa.

On kuitenkin epävarmaa, myytiinkö torilla lepakoita. Lepakot ovat suurta herkkua Indonesiassa ja Filippiineillä, mutta eivät Keski-Kiinassa.

Lääketiedelehti Lancet julkaisi tammikuun lopulla kiinalaistutkijoiden artikkelin, jossa kuvailtiin koronaepidemian alkuvaiheessa sairastuneiden ihmisten oireita ja tartuntalähteitä. Monet sairastuneista olivat Huananin eläintorin kauppiaita ja asiakkaita. Kaikkein varhaisimmat tartunnat todettiin kuitenkin ihmisillä, jotka eivät olleet koskaan käyneet kyseisellä torilla.

Yhdysvaltalainen tartuntatautien professori Daniel Lucey arvioi Science-lehdessä, että ensimmäiset koronatartunnat ihmisissä tapahtuivat jo viime syksynä. Aluksi virus tarttui yksittäisiin ihmisiin Wuhanissa tai muualla Kiinassa ennen kuin se joulukuussa levisi Huananin kala- ja eläintorin työntekijöiden keskuuteen ja käynnisti laajemman epidemian.

Uuden Sars-CoV-2 -koronaviruksen alkuperää ei vielä tunneta. Viruksen perimä muistuttaa jonkin verran eräillä lepakkolajeilla tavattavaa koronavirusta, mutta näiden virusten välillä on myös merkittäviä eroja, joiden vuoksi koronan suoraa tartuntaa lepakosta ihmiseen ei pidetä todennäköisenä.

Lepakoiden koronaviruksia on tutkittu paljon, sillä sars-viruksen uskotaan olevan peräisin lepakoista ja siirtyneen ihmisiin palmunäätien välityksellä.

Tutkijoiden mukaan myös koronavirus on saattanut siirtyä lepakosta johonkin toiseen eläimeen ja siitä edelleen ihmiseen. Väli-isäntälajiksi on ehdotettu muurahaiskäpyä, käärmeitä ja bamburottaa, mutta geenitutkimukset ovat osoittaneet nämä teoriat vääriksi.

Tammikuusta alkaen yli 50 000 ihmistä on joutunut Kiinassa sairaalahoitoon koronan vuoksi. Tähän viikkoon mennessä koronaan on kuollut Kiinassa yli 3 000 ihmistä. Sairastuneiden ja kuolleiden määrät alkoivat vähentyä helmikuussa.

Samaan aikaan kun Kiinassa epidemia rupesi hellittämään, koronakuolemien määrä kasvoi etenkin Iranissa. Aluksi suurin osa Iranin koronatapauksista todettiin Qomissa, jota pidetään maan uskonnollisena pääkaupunkina. Ensimmäiset tartunnat voitiin yhdistää liikemieheen, joka oli vieraillut Wuhanissa Kiinassa.

Iranin epidemiassa on ollut erikoista se, että koronaan on sairastunut ja kuollut huomattava määrä maan korkeimpaan johtoon kuuluvia ihmisiä, ministereitä, uskonnollisia johtajia ja asevoimien komentajia. Kansanedustajista kymmenen prosenttia on saanut koronatartunnan.

Koronaan on kuollut Iranissa yli 2 000 ihmistä. Päivittäisten kuolemantapausten määrä lähti laskuun viime viikolla.

Euroopassa havahduttiin koronavirukseen kunnolla vasta kun Italiassa jalkapallosarjat keskeytettiin pari viikkoa sitten ja maan pohjoiset maakunnat asetettiin karanteeniin.

Tällä hetkellä Italiassa on eniten koronaviruksesta johtuvia kuolemantapauksia koko maailmassa. Keskiviikkoon mennessä Italiassa oli kuollut koronaan yli 7 000 ihmistä. Lukumäärä kaksinkertaistui yhdessä viikossa. Kuolleista 85 prosenttia on ollut yli 70-vuotiaita.

Korkeaa kuolleisuutta on selitetty sillä, että Italiassa on maailman toiseksi iäkkäin väestö – heti Japanin jälkeen. Ennen koronaa vanhukset elivät pidempään maan korkeatasoisen julkisen terveydenhuollon ansiosta.

Italiassa isovanhemmat ovat myös keskeinen osa perhettä ja usein mukana yhteisissä tilaisuuksissa. Näin virus on voinut helposti tarttua vanhuksiin oireettomilta tai vähäoireisilta perheenjäseniltä.

Koronaepidemian ehkäisemiseksi Italia kielsi kaikki suorat lennot Kiinasta jo tammikuun lopussa. Tämä ei kuitenkaan estänyt koronatartuntoja, sillä Italian ensimmäiset tartunnat eivät tulleet Kiinasta vaan Saksasta.

torstai 12. maaliskuuta 2020

Pössyttely sallittu

KANSAN UUTISET 13.3.3030

Eteläisen pallonpuoliskon kesäkuukausina Uruguayn pääkaupungissa Montevideossa hakeudutaan rannalle. Pocitosin hiekkarannalla lapsiperheet ovat asettuneet veden lähettyville ja sivummalla olevilla dyyneillä nuoret aikuiset polttelevat marisätkiä. Kohta kaveriporukka aloittaa meditatiivisen poi-pallojen pyörityksen narujen päissä olevilla palloilla. Rantabulevardilla ponihäntäiset miehet rullaluistelevat ohitse ilman paitaa.

Uruguayssa kannabiksen käyttöön törmää siellä täällä, puistoissa, baarien ulkopuolella ja matkailuministeriön tukemassa Montevideon kannabismuseossa.

Maan parlamentti hyväksyi vuonna 2013 lain, joka sallii kannabiksen viihdekäytön ja sääntelee sen tuotantoa ja kauppaa. Uruguaysta tuli maailman ensimmäinen maa, joka laillisti kannabiksen.

Vuodesta 2017 lähtien uruguaylaiset ovat voineet ostaa kannabista apteekeista, ja kotikasvatus on sallittua. Apteekkeihin päätyvästä kannabiksen tuotannosta vastaa kaksi yhtiötä, jotka ovat nykyään kanadalaisessa omistuksessa. Viranomaiset huolehtivat laadunvalvonnasta ja siitä, että sallitut THC-pitoisuudet eivät ylity.

Uusi laki syntyi pitkään vallassa olleen vasemmistohallituksen aloitteesta. Lain kannattajien tarkoituksena ei ollut saada lisää ihmisiä polttamaan pilveä vaan lopettaa laiton huumekauppa.

Tässä kuussa valtaan tullut oikeistolainen presidentti Luis Lacalle Pou ei ole kumoamassa lakia. Uusi presidentti ehdotti jo kymmenen vuotta sitten, että kannabiksen kotikasvatus pitäisi sallia.

Uruguayssa ei ole Amsterdamin kaltaisia coffeeshoppeja, vaan rekisteröidyt käyttäjät voivat ostaa lääkepussiin pakattua kannabista apteekista. Maksimimäärä asiakasta kohti on kymmenen grammaa viikossa. Asiakkaaksi rekisteröityminen tehdään postissa ja edellyttää sormenjäljen antamisen. Apteekki tunnistaa asiakkaan sormenjäljen ja valvoo, ettei sallittua myyntimäärää ylitetä.

Ulkomaalaiset turistit eivät voi rekisteröityä asiakkaiksi. Laillisesti hankittua kannabista ei saa myöskään myydä eteenpäin.

Kannabispussi maksaa apteekissa noin euron grammaa kohti. Hinta on selvästi edullisempi kuin laittomassa katukaupassa. Apteekissa myytävä tuote ei ole kuitenkaan yhtä voimakasta.

Apteekkikaupan lisäksi laki sallii enintään kuuden kannabiskasvin kotikasvatuksen. Ihmiset voivat myös liittyä erilliseen kannabisklubiin ja hankkia kannabista laillisesti muilta klubin jäseniltä.

Viranomaisten valvoma kauppa ei ole sujunut ilman ongelmia. Apteekeissa on jatkuvasti pulaa kannabiksesta, ja kun sitä on, apteekin eteen syntyy pitkiä jonoja.

Paikalliset pankit ovat kieltäytyneet asioimasta kannabista myyvien apteekkien kanssa. Syynä on Yhdysvaltojen terrorisminvastainen laki, joka kieltää yhdysvaltalaisten pankkien rahaliikenteen ulkomaisten pankkien kanssa, jotka ottavat vastaan huumekaupasta saatua rahaa. Tällä hetkellä Uruguayssa on ainoastaan 17 apteekkia, joissa myydään kannabista.

Monet satunnaisemmin kannabista käyttävät ihmiset eivät ole halunneet rekisteröityä käyttäjiksi. Rekisteröityjä kannabiksen käyttäjiä tai kotikasvattajia on noin 30 000, mikä vastaa alle kahta prosenttia maan aikuisväestöstä.

Viranomaisten mukaan kannabiksen käyttö on lisääntynyt hieman laillistamisen jälkeen, ei kuitenkaan nuorten keskuudessa. Rekisteröidyistä käyttäjistä suurin osa on yli 30-vuotiaita.

Rekisteröimätön kotikasvatus ja myynti jatkuu edelleen laillisten kanavien rinnalla, mutta salakuljetus naapurimaasta Paraguaysta on loppunut.

Apteekkikannabiksen valmistusluvan saaneet kaksi firmaa olivat aluksi paikallisten yrittäjien omistuksessa. Vuonna 2018 molemmat myytiin kanadalaisille sijoittajille. Samana vuonna Kanada laillisti kannabiksen tuotannon ja myynnin toisena maana maailmassa.

Kanadalaisyhtiöt Silverpeak ja Aurora Cannabis ovat tehneet suuria sijoituksia Uruguayhin, missä kannabiksenkasvatus on sääolojen vuoksi edullisempaa kuin Kanadassa. Isot voitot ovat luvassa lääkekannabiksen viennistä. Silverpeakin pyrkimyksenä on tuottaa vuosittain 150 tonnia korkeapitoista THC-kannabista lääkekäyttöön Australiaan, Saksaan ja Israeliin.