perjantai 28. huhtikuuta 2017

Sosialismin alkeita amerikkalaisille

KANSAN UUTISET 28.4.2017

Miksi sosialistit puhuvat niin paljon työväenluokasta? New Yorkin yliopiston sosiologian professorilla Vivek Chibberillä on tapana esittää tämä kysymys opiskelijoilleen ja tapaamilleen aktivisteille.

Useimmin kuultu vastaus on, että työläiset ovat kaikkein sorretuin ryhmä kapitalismissa ja siksi heidän etujaan pitää puolustaa.

Chibberin mukaan on tietenkin totta, että työtätekevät ovat kapitalistisessa järjestelmässä monin tavoin nöyryytettyjä, ajatellaanpa vaikka huonosti palkattuja pätkätyöläisiä, tylsää liukuhihnatyötä tekeviä tai etelän maiden hikipajojen työoloja.

Mutta onhan olemassa monia muitakin epäoikeudenmukaisuuksista kärsiviä ryhmiä, kuten rodulliset vähemmistöt, naiset tai vammaiset. Miksi nimenomaan työläiset asetetaan sosialismissa taistelun keskiöön?

Chibberin mukaan tärkeimpänä syynä on se, että työläisillä on valta vaatia muutoksia, sillä koko järjestelmä on heistä riippuvainen. Jos työläiset päättävät mennä lakkoon, työnantajien ja omistajien voitot tyrehtyvät.

Työväenluokan yhteiskunnallisia saavutuksia voisi luetella pitkään. Chibberin mukaan miltei kaikki viime vuosisadalla tapahtuneet parannukset köyhien elinoloissa tai kansalaisoikeuksissa ovat olleet tulosta työläisten kamppailusta parempien työlakien, hyvinvointipalvelujen tai äänioikeuden puolesta – sekä Euroopassa, Yhdysvalloissa että globaalissa etelässä.

Vivek Chibberin kirjoitus löytyy Yhdysvalloissa viime vuoden puolella julkaistusta kirjasta The ABC’s of Socialism (Sosialismin aakkoset).

Se on Brooklynissa New Yorkissa toimitetun vasemmistolaisen Jacobin-lehden nuorten aktivistien kokoama helppolukuinen ja rennolla otteella kirjoitettu pamfletti, joka on saanut Yhdysvaltojen rannikkokaupunkien collegeopiskelijoiden keskuudessa jo jonkinlaisen kulttimaineen.

Kirjan ympärillä järjestetään lukupiirejä kymmenissä kaupungeissa. Kirjan artikkelit ovat myös luettavissa verkosta.

Kalifornialainen marxilaisen sosiologian veteraani Erik Olin Wright kumoaa omassa artikkelissaan myytin siitä, että kapitalismi edustaisi nimenomaan vapautta ja demokratiaa. Wrightin mielestä ei ole todellista vapautta, että ihmiset joutuvat toimeentulon saamiseksi tekemään työtä yhdeksästä viiteen työnantajan asettamilla ehdoilla – tai että täytyy jatkuvasti pelätä menettävänsä työpaikkansa.

Kapitalistisessa järjestelmässä poliitikot ovat Wrightin mukaan eliittien talutusnuorassa. Yhtiöt voivat poliittisilta päätöksentekijöiltä kysymättä päättää siirtää tuotantonsa ja työpaikkansa jonnekin muualle, missä voitot ovat suurempia.

Kuntatyöntekijöiden liiton toimitsija Chris Maisano puolestaan puuttuu kirjoituksessaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkineen Bernie Sandersin puheeseen, jossa tämä kutsui kirjastoja, palokuntaa ja poliisia sosialistisiksi instituutioiksi, koska niitä rahoitetaan verovaroilla.

Mutta eiväthän verovarat tee poliisista sosialistista, Maisano oikaisee. Todellinen sosialismi ei hänen mukaansa tarkoita laajaa julkista hallintoa, vaan sitä, että ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten yhteisiä asioita hoidetaan, oli sitten kyse kouluista, sosiaaliturvasta tai kaupunkisuunnittelusta.

Kirjan muissa artikkeleissa ehdotetaan kaikkein rikkaimpien verotuksen kiristämistä, julkista terveydenhuoltoa, maksutonta päivähoitoa, tukea taiteelle ja kulttuurille sekä joukkoliikenteen kehittämistä.

Kirjoittajat pohtivat myös kapitalismin yhteyttä Yhdysvaltojen sotapolitiikkaan sekä kysyvät, pitäisikö feministien olla sosialisteja.

Yhdessä kirjoituksessa vastataan kysymykseen, saako sosialistisessa yhteiskunnassa edelleen omistaa rakkaat vinyylilevynsä.

Sosialismin aapiskirjan toimittajat kertovat opuksen syntyneen suuren kysynnän vuoksi, kun Bernie Sandersin vaalikampanjan aikana Jacobin-lehden sähköpostitili täyttyi kysymyksillä sosialismin peruskäsitteistä.

Yhdysvalloissa sosialismin suosio on ollut jo jonkin aikaa hyvin korkealla nuorten aikuisten ikäluokissa. Vuonna 2011 tehdyn mielipidekyselyn mukaan noin puolet 18–29-vuotiaista yhdysvaltalaisista suhtautui sosialismiin myönteisesti. Kapitalismiin myönteisesti suhtautuvia oli vain 43 prosenttia vastaajista.

Sosialistiksi itseään luonnehtiva Sanders olisi toisen kyselyn mukaan voittanut Donald Trumpin presidentinvaalissa selvin lukemin, mikäli demokraatit olisivat valinneet hänet ehdokkaakseen.

Sosialistit ovat olleet myös näkyvästi mukana Yhdysvaltojen viime aikojen protestiliikkeissä, tasaisempaa tulonjakoa vaativassa Occupy-liikkeessä, poliisiväkivaltaa vastustavassa Black Lives Matter -liikkeessä, 15 dollarin vähimmäistuntipalkkaa vaativassa kampanjassa sekä naisten suurmielenosoituksissa presidentti Trumpia vastaan.

Sosialistijärjestöjen jäsenmäärät ovat yli kaksinkertaistuneet kuluneen vuoden aikana, mutta edelleen vain 11 prosenttia Yhdysvaltojen palkansaajista kuuluu ammattiliittoon.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kovaa puhetta Tiranan kadulla

KANSAN UUTISET 13.4.2017

Albanian pääkaupungissa Tiranassa kevät on jo pitkällä ja politiikkaa käydään kadulla. Hallituksen eroamista vaativat opposition edustajat ovat pystyttäneet pääministerin toimiston edustalle kaupungin pääbulevardille ison teltan, jossa keski-ikäiset äijät istuvat päivät pitkät pelaamassa korttia. Kovaäänisistä raikaavat Michael Jacksonin takavuosien hittikappaleet kuuluvat korttelien päähän.

Oikeistolaisen demokraattipuolueen kannattajina esiintyvät miehet ovat maksettuja mielenosoittajia. Oppositiojohtaja Lulzim Basha syyttää pääministeri Edi Raman hallitusta yhteistyöstä maan huumeparonien kanssa, jotka ovat hänen mukaansa rahoittaneet valtaapitävän sosialistipuolueen vaalikampanjaa.

Oppositio vaatii virkamieshallituksen perustamista ennen kesäkuussa pidettäviä parlamenttivaaleja. Jollei vaatimuksiin suostuta, demokraattipuolue aikoo boikotoida vaaleja.

Telttamielenosoitus on jatkunut kohta kaksi kuukautta. Helmikuussa Lulzim Basha kehotti kannattajiaan hajottamaan ikkunoita ja puhkomaan autonrenkaita protestiksi hallitusta vastaan ja iskemään nyrkillä kaikkia, jotka kohtelevat heitä huonosti. Vielä kaksi vuotta sitten Basha toimi Tiranan pormestarina.

Pääministerin toimiston edustalla on ollut toistaiseksi kuitenkin päällisin puolin rauhallista. Poliisit katselevat vierestä, kun Basha pitää hallituksen vastaisia puheita tv-kameroiden edessä, vaikka hän on syytettynä yllyttämisestä väkivaltaan. Syyte voi johtaa pahimmassa tapauksessa kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.

Pääministeri Edi Rama, entinen kuvataiteen professori ja maajoukkuetason koripalloilija, pitää opposition katukampanjaa yrityksenä hidastaa oikeuslaitoksen uudistuksia, joihin tarvitaan parlamentin hyväksyntä. Pääministerin mukaan oppositio haluaa suojella tuomioistuimissa merkittävissä asemissa olevia korruptiosta epäiltyjä demokraattipuolueen kaadereita.

Oikeuslaitoksen reformien viivästyminen on nyt esteenä Albanian EU-jäsenyysneuvottelujen jatkumiselle.

Paljosta puheesta huolimatta kukaan ei ole vielä onnistunut esittämään pitäviä todisteita pääministeri Raman henkilökohtaisista yhteyksistä huumekauppiaiden kanssa. Selvää on kuitenkin se, että sosialistihallitus ja sitä edeltänyt oikeistohallitus eivät kumpikaan ole onnistuneet pysäyttämään kannabiksen salakuljetusta Italiaan ja Kreikkaan.

Sisäministeri Saimir Tahiri joutui viime kuussa eroamaan, kun paljastui, että hän oli poistanut huumekauppaa koskevia rikosrekistereitä poliisin tietokannasta.

Albania on ollut jo vuosien ajan Euroopan johtava kannabishampun kasvattaja. Huomattava osa kannabistuotannosta oli pitkään peräisin Lazaratin kylästä maan eteläisessä vuoristossa. Edi Raman pääministerikauden alussa vuonna 2014 poliisin erikoisjoukot miehittivät kylän kolme päivää kestäneen tulitaistelun jälkeen ja tuhosivat viljelmät.

Sitä ennen alueella tuotettiin vuosittain 900 tonnia kannabishamppua, jonka arvo oli Italian katukaupassa 4,5 miljardia euroa. Summa on suurempi kuin Albanian valtion vuosibudjetti.

Lazaratin poliisirynnäkön jälkeen huumetuotanto levisi nopeasti maan muihin osiin. Italian poliisin mafianvastaisen yksikön johtajan mukaan kannabiksen vienti Albaniasta Italiaan kolminkertaistui viime vuonna.

Albanian maaseudulla kannabiksen kasvattamisesta on tullut monille ratkaisu työttömyyteen. Viime vuonna 18 prosenttia albanialaisista oli ilman työtä. Toimeentulotuen suuruus on 75 euroa kuussa perhettä kohden.

Lazarat oli pitkään ainoa alue Albanian maaseudulla, joka ei kärsinyt muuttoliikkeestä maalta kaupunkiin.

Kesän lähestyessä Albania odottaa turisteista lohtua maan talouteen. Matkailuala työllistää välillisesti jo lähes 300 000 ihmistä, mikä vastaa neljäsosaa maan työpaikoista.

Adrianmeren hiekkarannat, Tiranan kahvilat ja maan halpa hintataso houkuttelevat matkailijoita Albaniaan. Monia kiinnostavat myös kommunismin aikakaudella rakennetut bunkkerit, joista osasta on tehty baareja tai kommunismin ajan julmuuksista kertovia museoita. Tiranassa ja Durresissa monet bunkkerit on tosin täytetty kivillä tai niitä käytetään vessoina.

Kommunistijohtaja Enver Hoxha rakennutti satoja tuhansia betonibunkkereita puolustaakseen maata kuviteltuja vihollisia vastaan sekä lännestä että idästä. Hoxha katkaisi välinsä Neuvostoliiton ja Jugoslavian kanssa ja erosi Varsovan liitosta vuonna 1968. Kommunismin ajan vainoissa katosi ja surmattiin ainakin 6 000 ihmistä.

Siirtyminen kommunismista markkinatalouteen ei ollut helppoa. Harvat ovat rikastuneet, mutta samalla köyhyys ja eriarvoisuus ovat riistäytyneet käsistä.

Kommunistihallinnon autonkuljettajana nuorena miehenä työskennelleen taksikuskin mielestä jotkut asiat olivat ennen paremmin.

”Kommunismin aikana oli hyvä maksuton terveydenhuolto ja kaikki kävivät 12 vuotta koulua. Kirjallisuus ja taide kukoistivat, ja maassa tehtiin hienoja elokuvia.”