keskiviikko 18. maaliskuuta 2026

Kiina päätti panostaa robotteihin

KANSAN UUTISET 18.3.2026

Tanssivat humanoidirobotit olivat tänä vuonna pääosassa Kiinan valtion tv:n uudenvuodengaalassa. Robotit tekivät voltteja ja kungfu-potkuja ja tanssivat täydellisessä synkroniassa yhdessä ihmistanssijoiden kanssa.

Kiinalaista uuttavuotta vietettiin helmikuun puolivälissä, ja yli miljardi ihmistä Kiinassa ja muualla maailmassa kerääntyi tv-ruutujen ääreen katsomaan uudenvuodengaalaa.

Kommunistipuolueen China Media Groupin uudenvuodengaala on vuosi toisensa jälkeen maailman katsotuin tv-ohjelma. Ainoastaan jalkapallon MM-finaali yltää melkein yhtä suuriin katsojalukuihin.

Uudenvuodengaalassa esiintyneet humanoidirobotit olivat niin taitavia, että kansainvälinen uutiskynnys ylittyi. Monet länsimediat analysoivat Kiinan edistystä robotiikan alalla ja pohtivat, pitääkö olla huolissaan.

Vielä vuosi sitten insinöörien avustamat kaksijalkaiset robotit kaatuilivat Pekingin teknologiayhtiöiden järjestämällä puolimaratonilla ja harva niistä onnistui pääsemään maaliin asti.

Tekoälyn ja ihmismäisten humanoidirobottien kehittäminen on keskeisenä tavoitteena myös Kiinan uudessa viisivuotissuunnitelmassa, yhdessä kvanttilaskennan, biolääketieteen ja 6G-verkkoteknologian edistämisen kanssa.

Kiinan halu tuottaa lisää robotteja johtuu ennen muuta väestön ikääntymisestä. Vuonna 2050 yli 40 prosenttia kiinalaisista on eläkkeellä ja maata uhkaa työvoimapula.

Toki pyrkimyksenä on myös lisätä tuottavuutta ja vähentää työvoimakuluja. Älykkäiden ja osaavien robottien tuotantoa avittavat myös Kiinan viimeaikaiset edistysaskeleet tekoälykielimallien kehittämisessä. Sähköautojen tuotannosta taas on saatu hyviä kokemuksia akkujen ja ympäristöä havainnoivien anturien valmistuksessa.

Robotteja käytetään Kiinassa eniten elektroniikan ja sähköautojen valmistuksessa sekä elintarviketeollisuudessa. Humanoidirobotteja on myös varastohommissa, hotellien vastaanotoissa, ruokalähetteinä ja vanhustenhoidossa. Suurin osa on kuitenkin viihdekäytössä, messuesiintyjinä tai apuna kouluopetuksessa.

Robottien motorisia taitoja, päättelykykyä ja kommunikointia harjoitellaan simuloiduissa opetussaleissa tai tehtaiden tuotantolinjoilla. Kodinhoitoon hankitut robotit osaavat jo siivota, viikata paitoja ja tehdä voileipiä.

Robottien tulisi vielä oppia toimimaan yllättävissä tilanteissa ja ympäristöissä, joissa on samanaikaisesti reagoitava useampaan asiaan. Lisäksi niiden pitäisi osata liikkua epätasaisessa ympäristössä sekä kestää kulutusta, pölyä ja kuumuutta.

Humanoidirobottien käytön lisäämistä kaavaillaan erityisesti valmistusteollisuudessa, logistiikassa, opetuksessa ja hoiva-alalla.

Kuten muualla maailmassa myös Kiinassa ajatellaan, että tulevaisuudessa robotit voivat ottaa hoitaakseen tylsät ja yksitoikkoiset tai vaaralliset työt sekä erilaiset fyysiset työt, joihin ihmiset eivät kykene. Kiinan armeijan visiona on kehittää robotteja, jotka pystyvät toimimaan itsenäisesti taistelutehtävissä.

Siinä missä Yhdysvalloissa teknologiafirmat kilpailevat yhä tehokkaampien kielimallien kehittämisessä, Kiinassa on päätetty panostaa robottien kaltaisiin fyysisessä maailmassa toimiviin tekoälysovelluksiin. Presidentti Xi Jinping puhuukin tekoälyn valjastamisesta ”todellisen talouden” palvelukseen.

Tekoäly plus -nimisessä toimintasuunnitelmassa ohjeistetaan, kuinka Kiinassa tulisi lisätä tekoälysovellusten käyttöä tieteessä ja teknologiassa, teollisuudessa, maataloudessa, palvelualoilla, opetuksessa ja ihmisten elämänlaadun parantamisessa.

Kiinan etuna on, että sillä on robottien kehittämiseen valmis tuotantoketju raaka-aineista komponenttien valmistukseen sekä valtava teollisuuskapasiteetti. Ulkomailta pitää hankkia vain tiettyjä poljinvoimakkuutta tunnistavia sensoreita ja robottinivelissä tarvittavia servomoottoreita.

Robotiikkafirmat tekevät tiivistä yhteistyötä yliopistojen ja viranomaisten kanssa. Valtio tarjoaa kehitystukea, rakentaa innovaatiokeskuksia ja toimittaa datakeskuksiin edullista sähköä.

Maaliskuun alussa Kiina julkaisi ensimmäisenä maana maailmassa humanoidirobottien standardijärjestelmän, joka sisältää robottiosien laatuvaatimuksia, ohjelmointistandardeja, turvallisuusvaatimuksia ja eettisiä ohjeita. Kaiken robotiikan tulee myös perustua avoimeen lähdekoodiin.

Kiinassa on käytössä yli kaksi miljoonaa teollisuusrobottia, hiukan yli puolet koko maailman määrästä. Viime vuonna Kiinassa valmistettiin noin 400 000 robottia. Oma uusi alansa ovat itseohjautuvat robotaksit, joita Kiinassa on jo joitain tuhansia.

Humanoidirobotteja valmistettiin koko maailmassa viime vuonna 16 000 kappaletta, ja suurin osa niistä Kiinassa. Kiinalaisfirmojen ainoa varteenotettava kilpailija on yhdysvaltalainen Tesla, jolla oli vajaan viiden prosentin markkinaosuus.

Kiinalaisten humanoidirobottien hinta on pudonnut alle puoleen Teslan hinnoista. Kiinan tv:n uudenvuodengaalassa esiintyneen Unitree-firman G1-robotin saisi nyt 13 500 dollarilla. Vajaan metrin korkuinen tanssiva robottikaveri Bumi maksaa 1 500 dollaria.

Teknologia-alan tutkimusyhtiö Omdia arveli tammikuussa, että humanoidirobottien myynti kasvaa 2,6 miljoonaan kappaleeseen vuoteen 2035 mennessä. Investointipankki Morgan Stanley puolestaan uskoo, että humanoidirobottien kaupan arvo kohoaa 4,7 biljoonaan dollariin vuoteen 2050 mennessä ja tulee olemaan yksi maailman suurimmista teollisuudenaloista.