KU-VIIKKOLEHTI 26.9.2008
Parhaillaan jaossa olevassa City-lehdessä on kansijuttu ihmisistä, jotka pyrkivät vaikuttamaan maailmaan omalla elämäntavallaan ja omilla kulutustottumuksillaan. Yksi hankkii vaatteet käytettyinä, toinen käyttää ekosähköä. Yksi ei osta espanjalaisia tomaatteja, toinen välttää riistobanaaneja. Useimmat haastatelluista ovat kasvissyöjiä eivätkä omista autoa.
Jostain ihmeen syystä City-lehti kutsuu haastateltaviaan kevytaktivisteiksi. Oivalluksena näyttäisi olevan, että eettiset valinnat kaupan tiskillä tai muussa elämässä eivät edellytä Palestiina-huivia ja kansalaisjärjestöjen jäsenyyttä.
Vaikka suurin osa jutussa esiintyvistä nuorista sanoo pyrkivänsä välttämään ympäristön kannalta kestämätöntä kulutusta ja ostavansa mieluummin reilun kaupan tuotteita ja luomua, niin jutun mukaan boikotoiminen on so last season.
Shellin, Coca-Colan ja McDonald’sin vastaiset boikotit jäivät 1990-luvulle, toteaa City-lehden haastattelema tutkija.
Seuraavassa kappaleessa 26-vuotias jyväskyläläinen opiskelija kuitenkin ilmoittaa boikotoivansa kiihkeästi citymaastureita.
City-lehden kevytaktivistit saattavat hyvinkin kuulua tällä viikolla ilmestyneen Ympäristöatlaksen kohderyhmään – tai sitten eivät. Ranskalaislehti Le Monde diplomatiquen tuottama, nyt suomeksi julkaistu katsaus ympäristön tilaan on ensisilmäyksellä sellainen vyörytys ympäristöongelmia, että pahaa tekee.
Aukeama toisensa jälkeen otsikot latelevat toivottomilta tuntuvia ympäristöuhkia: Hyvät viljelymaat ovat käymässä vähiin. Öljyntuotanto ei pysy enää kulutuksen tahdissa. Pohjoiset napajäät sulavat hälyttävää vauhtia. Räjähdyksiä, öljytuhoja ja myrkkypäästöjä. Palestiinan konflikti vaikuttaa myös ympäristöön. Ympäristopakolaisten vuosisata on alkanut.
Lueskelin Ympäristoatlasta KLM:n aamukoneessa Helsingistä Amsterdamiin samalla kun matkustajille tarjoiltiin luomuaamupalaa: luomuvadelmajogurttia, luomusämpylä sekä luomumyslipatukka, joka sisälsi luomukauramuroja, luomuhasselpähkinöitä, luomumanteleita ja brasilialaisen parapähkinäpuun siemeniä.
Matkustajille annettiin myös mahdollisuus hyvittää lentomatkasta aiheutuneet hiilidioksidipäästöt lahjoittamalla rahaa ilmastonmuutosta vastaan kamppailevien järjestöjen toimintaan.
Kevytaktivismia tai ei, lentoyhtiön markkinointiosastolla on arvattavasti haisteltu samoja trendejä kuin City-lehdessä.
Jokainen voi tietysti vaikuttaa ympäristön tilaan kierrättämällä jätteet, käyttämällä auton sijasta joukkoliikennettä, välttämällä lentämistä, suosimalla lähialueilla tuotettua ruokaa tai vähentämällä lihansyöntiä.
”Yksittäisten ihmisten teoilla on kuitenkin merkitystä vasta kun he samalla painostavat kuluttajina ja kansalaisina yhteiskunnan eri tahoja päätöksiin, joiden kautta ympäristöystävallisempi elämäntapa tulee mahdolliseksi”, ranskalaistoimittaja Dominique Vidal kirjoittaa Ymparistöatlaksen loppupuolella kuin kommenttina City-lehden juttuun.
Tarvitaan myös järkevää liikennepolitiikkaa, vastuullista energiapolitiikkaa, ympäristöveroja ja kansainvälisiä ympäristösopimuksia.
Ranskalaiskirjoittajien Ympäristöatlaksessa ei ole sinänsä mitään mullistavan uutta. Ympäristökeskustelu sai vauhtia vuonna 1972, kun Rooman klubi julkisti raporttinsa, jossa muistutettiin öljyn ja muiden luonnonvarojen rajallisuudesta. Washingtonissa sijaitsevan Worldwatch-instituutin Maailman tila -raporteissa on jo vuodesta 1984 lähtien eritelty ympäristöongelmia ja tarjottu usein aika teknokraattisia ratkaisumalleja.
Suomenkielinen Ympäristöatlas on kuitenkin helppolukuinen ja sisältää paljon karttoja ja käyriä.
Tarjolla on karuja faktoja esimerkiksi kulutustuotannon vedenkulutuksesta. Pylväsdiagrammin mukaan yhden paperikilon valmistamiseen tarvitaan 250 litraa vettä, vehnäkilon tuottamiseen 1 500 litraa vettä ja kilon sokeripussin aikaansaamiseen kuluu kahdeksan tonnia vettä.
Yhden naudanlihakilon tuottamiseen menee länsimaissa tänä päivänä säiliöautollinen vettä, kymmenen tuhatta litraa. Yhden alumiinikilon tuottamiseen käytetään sata tuhatta litraa vettä, kymmenen säiliöautollista.
Toinen artikkeli kertoo eliölajien häviämisestä. Tällä hetkellä maailmassa arvioidaan olevan 3,6 miljoonaa eläin- ja kasvilajia. Vuoteen 2050 mennessä eliölajien määrän uskotaan kuitenkin vähenevän noin miljoonalla. Pahimmat uhat kohdistuvat 34:ään niin sanottuun monimuotoisuuskeskittymään, joita ovat esimerkiksi Itä-Afrikan vuoristometsät, Andien trooppiset alueet, Uusi-Seelanti ja Madagaskar.
Energiankulutuksesta ja ilmaston lämpenemisestä saa etsiä tietoja useista artikkeleista. Ympäristöatlas kertoo, että öljyntuotannon huippu saavutettiin vuonna 2005 ja nyt raakaöljyä tuotetaan aiempaa vähemman. Keskimääräinen maailman asukas kuluttaa 0,32 raakaöljytonnin energiamäärän vuodessa. Pohjois-Amerikassa energiankulutus henkeä kohti vastaa 2,21 raakaöljytonnin energiamäärää.
Suomessa vuosina 1981–2007 autojen määrä kaksinkertaistui 1,4 miljoonasta kolmeen miljoonaan. Ei siis ihme, että Suomi loistaa helakanpunaisena hiilidioksidipäästöjen määrää kuvaavassa kartassa yhdessä Yhdysvaltojen, Kanadan, Viron, Kazakstanin, Australian ja Persianlahden öljymaiden kanssa.
Jotta kasvihuoneilmiö ei etenisi, päästömäärä ei saisi ylittää 1,8 hiilidioksiditonnia henkeä kohti. Punaisella karttaan merkityissä maissa hiilidioksidipäästöt olivat yli kymmenen tonnia asukasta kohti.
Ympäristöatlaksen mukaan maailman keskilämpötila on noussut 0,74 astetta viime vuosisadan alusta ja samaan aikaan merenpinta on kohonnut 17 senttiä. Merenpinnan nousu on kuitenkin nopeutunut viimeisen 15 vuoden aikana.
lauantai 27. syyskuuta 2008
torstai 11. syyskuuta 2008
Iloiset päivät Floridassa
KU-VIIKKOLEHTI 12.9.2008
Tähän aikaan vuodesta lehdissä julkaistaan muistelujuttuja New Yorkin ja Washingtonin tapahtumista seitsemän vuotta sitten. Hiukan marginaalisemmissa julkaisuissa palstatilaa voidaan antaa myös syyskuun 11. päivän tapahtumien virallista kertomusta epäileville tahoille, jotka kutsuvat itseään 911-totuusliikkeeksi.
Totuusliikkeen näkemyksiä kuullaan myös tänä iltana tv-kanava JIM:illä esitettävässä dokumenttielokuvassa Loose Change, jossa selvitetään muun muassa World Trade Centerin rakennuksen 7 erikoista sortumista. Reilun sadan metrin päässä World Trade Centerin kaksoistorneista sijainnut 47-kerroksinen WTC-7 luhistui kuin räjähteillä puretut talot purkutyömailla, kahdeksan tuntia WTC-1:een ja WTC-2:een tehtyjen lentokoneiskujen jälkeen.
Syyskuun 11. päivän tapahtumiin omistautuneilla nettisivustoilla käydään nyt kiivasta keskustelua Yhdysvaltojen teknillisen tutkimuskeskuksen (NIST) uudesta raportista, jossa WTC-7:n romahtaminen selitetään tulipalon aiheuttamalla lämpölaajenemisella. Yli 900-sivuinen raportti ei vakuuta epäilijöitä. Koskaan aiemmin teräsrakenteinen kerrostalo ei ole romahtanut tulipalossa.
Toinen virallisen kertomuksen epäilyttävistä aukoista koskee lentokonekaappareiksi väitettyjä miehiä ja näiden henkilöhistoriaa. Pian iskujen jälkeen julkistettiin 19 kaapparin nimet ja valokuvat. Väitetyistä kaappareista 15 oli Saudi-Arabian kansalaisia. Julkaistuista lentokoneiden matkustajaluetteloista ei kuitenkaan löydy yhtään arabialaista nimeä.
Sitäkin oudompaa on se, että 19 miehestä ainakin kahdeksan osoittautui olevan elossa.
Lentokapteeni Abdulrahman Al-Omari ilmoittautui henkilökohtaisesti Yhdysvaltojen konsulaatissa Jeddassa Saudi-Arabiassa pyytäen selitystä asiaan. Waleed Al-Shehri kertoi Marokossa lehtimiehille lähteneensä Yhdysvalloista jo vuotta aiemmin. Petrokemiantehtaassa Saudi-Arabiassa työskentelevä Salem Al-Hamzi vakuutti brittilehti Telegraphille, ettei hän ollut eläissään käynyt Yhdysvalloissa.
Myös Mohamed Atta, ehkäpä kuuluisin kaikista kaappaajista, saattaa olla edelleen elossa. Attan isä, egyptiläinen juristi, kertoi puhuneensa poikansa kanssa puhelimessa 13. syyskuuta 2001. Tiedusteltuaan pojaltaan tämän olinpaikkaa Mohamed Atta vastasi: ”Kysy Mossadilta.”
Virallisen historiankirjoituksen mukaan Mohamed Atta opiskeli arkkitehdiksi Kairon yliopistossa ja pääsi jatko-opintoihin Saksaan Hampurin teknilliseen yliopistoon. Vuonna 1999 valmistunut lopputyö käsitteli syyrialaisen Aleppon kaupungin vanhankaupungin restaurointia.
Saksassa ollessaan Attan kerrotaan kiinnostuneen radikaalista islamista ja perustaneen Al-Qaidan solun Hampuriin. Vuosina 1999–2000 hänen sanotaan vierailleen Afganistanissa Osama bin Ladenin sotilasleirillä.
Kesällä 2000 hän lähti Yhdysvaltoihin ja ilmoittautui Huffman Aviationin lentokouluun Venicen pikkukaupungissa Floridassa, mistä hän sai lentäjän paperit joulukuussa. Sen jälkeen Attan kerrotaan harjoitelleen Boeing-koneella lentämistä simulaattoreissa eri puolilla Yhdysvaltoja.
Liittovaltion poliisin FBI:n mukaan hän vieraili kesällä 2001 Espanjassa ja palasi Yhdysvaltoihin heinäkuussa 2001.
Syyskuun 11. päivän aamuna Attan kerrotaan olleen Bostonista lähteneen American Airlinen Boeing 767 -koneen ohjaksissa, kun kone törmäsi World Trade Centerin pohjoistorniin.
Venicessä Floridassa Mohamed Atta muistetaan kuitenkin elämäntavoista, jotka eivät ihan vastaa kuvaa islamilaisesta fundamentalistista. Yhdysvaltalainen tutkiva journalisti Daniel Hopsicker on kirjoittanut Attan Floridan ajoista kirjan Welcome to Terrorland. Mohamed Atta & the 9-11 Cover-up in Florida.
Paikallisten asukkaiden haastatteluihin perustuvan kirjan mukaan Atta seurusteli parikymppisen stripteasetanssijan Amanda Kellerin kanssa ja asui pari kuukautta yhdessä tämän kanssa keväällä 2001. Kertomusten mukaan Atta ja Keller kävivät melkein joka ilta yökerhoissa. Atta joi Stolichnaya-vodkaa ja käytti kokaiinia. Hän pukeutui kuin mafioso, rakasti timanttikoruja ja kuunteli hiphopbändi Beastie Boysia. Kellerin mukaan Attan lempiruokaa oli porsaankyljys.
Attan ystäväpiirin muodostivat lähinnä toiset lentäjät, saksalaiset ja itävaltalaiset, joista kaikilla oli lentoluvat ennestään muista maista. Atta oli kirjoilla myös kansainvälisessä upseerikoulussa Maxwellin lentotukikohdassa naapuriosavaltiossa Alabamassa.
Google-videona löytyy Hopsickerin tekemä haastattelu, jossa Amanda Keller kertoo yhteisistä ajoistaan Mohamed Attan kanssa. Tarinan mukaan seurustelu päättyi, kun Atta nolasi Kellerin tanssimalla yökerhossa surkeasti äänenvahvistimen päällä seisten. Kellerin alettua seurustella toisen miehen kanssa Atta kosti hänelle surmaamalla ja paloittelemalla hänen kissansa ja viisi kissanpentua.
Myöhemmin Keller kiisti koskaan tunteneensa Mohamed Attan ja muutti Ohioon. Sitä ennen FBI:n agentit olivat käyneet hänen luonaan lukuisia kertoja.
Daniel Hopsickerin mukaan Huffman Aviationin lentokoulussa pyöritettiin huumekauppaa Latinalaisen Amerikan maista. Paikalliset huumepoliisit kertoivat, että heitä oli kielletty sekaantumasta lentokoulun operaatioihin. Lentokoulun omistaja, äärioikeistolainen mormonipohatta Wallace Hilliard oli ostanut useita lentokouluja Floridasta vain pari kuukautta ennen Attan ja satojen muiden arabimiesten saapumista.
FBI:n agentit takavarikoivat lentokoulun lentorekisterit ja muut asiakirjat aamuyöllä 12. syyskuuta 2001. Floridan kuvernööri Jeb Bush oli FBI:n miesten mukana, kun paperit lennätettiin Washingtoniin.
Tähän aikaan vuodesta lehdissä julkaistaan muistelujuttuja New Yorkin ja Washingtonin tapahtumista seitsemän vuotta sitten. Hiukan marginaalisemmissa julkaisuissa palstatilaa voidaan antaa myös syyskuun 11. päivän tapahtumien virallista kertomusta epäileville tahoille, jotka kutsuvat itseään 911-totuusliikkeeksi.
Totuusliikkeen näkemyksiä kuullaan myös tänä iltana tv-kanava JIM:illä esitettävässä dokumenttielokuvassa Loose Change, jossa selvitetään muun muassa World Trade Centerin rakennuksen 7 erikoista sortumista. Reilun sadan metrin päässä World Trade Centerin kaksoistorneista sijainnut 47-kerroksinen WTC-7 luhistui kuin räjähteillä puretut talot purkutyömailla, kahdeksan tuntia WTC-1:een ja WTC-2:een tehtyjen lentokoneiskujen jälkeen.
Syyskuun 11. päivän tapahtumiin omistautuneilla nettisivustoilla käydään nyt kiivasta keskustelua Yhdysvaltojen teknillisen tutkimuskeskuksen (NIST) uudesta raportista, jossa WTC-7:n romahtaminen selitetään tulipalon aiheuttamalla lämpölaajenemisella. Yli 900-sivuinen raportti ei vakuuta epäilijöitä. Koskaan aiemmin teräsrakenteinen kerrostalo ei ole romahtanut tulipalossa.
Toinen virallisen kertomuksen epäilyttävistä aukoista koskee lentokonekaappareiksi väitettyjä miehiä ja näiden henkilöhistoriaa. Pian iskujen jälkeen julkistettiin 19 kaapparin nimet ja valokuvat. Väitetyistä kaappareista 15 oli Saudi-Arabian kansalaisia. Julkaistuista lentokoneiden matkustajaluetteloista ei kuitenkaan löydy yhtään arabialaista nimeä.
Sitäkin oudompaa on se, että 19 miehestä ainakin kahdeksan osoittautui olevan elossa.
Lentokapteeni Abdulrahman Al-Omari ilmoittautui henkilökohtaisesti Yhdysvaltojen konsulaatissa Jeddassa Saudi-Arabiassa pyytäen selitystä asiaan. Waleed Al-Shehri kertoi Marokossa lehtimiehille lähteneensä Yhdysvalloista jo vuotta aiemmin. Petrokemiantehtaassa Saudi-Arabiassa työskentelevä Salem Al-Hamzi vakuutti brittilehti Telegraphille, ettei hän ollut eläissään käynyt Yhdysvalloissa.
Myös Mohamed Atta, ehkäpä kuuluisin kaikista kaappaajista, saattaa olla edelleen elossa. Attan isä, egyptiläinen juristi, kertoi puhuneensa poikansa kanssa puhelimessa 13. syyskuuta 2001. Tiedusteltuaan pojaltaan tämän olinpaikkaa Mohamed Atta vastasi: ”Kysy Mossadilta.”
Virallisen historiankirjoituksen mukaan Mohamed Atta opiskeli arkkitehdiksi Kairon yliopistossa ja pääsi jatko-opintoihin Saksaan Hampurin teknilliseen yliopistoon. Vuonna 1999 valmistunut lopputyö käsitteli syyrialaisen Aleppon kaupungin vanhankaupungin restaurointia.
Saksassa ollessaan Attan kerrotaan kiinnostuneen radikaalista islamista ja perustaneen Al-Qaidan solun Hampuriin. Vuosina 1999–2000 hänen sanotaan vierailleen Afganistanissa Osama bin Ladenin sotilasleirillä.
Kesällä 2000 hän lähti Yhdysvaltoihin ja ilmoittautui Huffman Aviationin lentokouluun Venicen pikkukaupungissa Floridassa, mistä hän sai lentäjän paperit joulukuussa. Sen jälkeen Attan kerrotaan harjoitelleen Boeing-koneella lentämistä simulaattoreissa eri puolilla Yhdysvaltoja.
Liittovaltion poliisin FBI:n mukaan hän vieraili kesällä 2001 Espanjassa ja palasi Yhdysvaltoihin heinäkuussa 2001.
Syyskuun 11. päivän aamuna Attan kerrotaan olleen Bostonista lähteneen American Airlinen Boeing 767 -koneen ohjaksissa, kun kone törmäsi World Trade Centerin pohjoistorniin.
Venicessä Floridassa Mohamed Atta muistetaan kuitenkin elämäntavoista, jotka eivät ihan vastaa kuvaa islamilaisesta fundamentalistista. Yhdysvaltalainen tutkiva journalisti Daniel Hopsicker on kirjoittanut Attan Floridan ajoista kirjan Welcome to Terrorland. Mohamed Atta & the 9-11 Cover-up in Florida.
Paikallisten asukkaiden haastatteluihin perustuvan kirjan mukaan Atta seurusteli parikymppisen stripteasetanssijan Amanda Kellerin kanssa ja asui pari kuukautta yhdessä tämän kanssa keväällä 2001. Kertomusten mukaan Atta ja Keller kävivät melkein joka ilta yökerhoissa. Atta joi Stolichnaya-vodkaa ja käytti kokaiinia. Hän pukeutui kuin mafioso, rakasti timanttikoruja ja kuunteli hiphopbändi Beastie Boysia. Kellerin mukaan Attan lempiruokaa oli porsaankyljys.
Attan ystäväpiirin muodostivat lähinnä toiset lentäjät, saksalaiset ja itävaltalaiset, joista kaikilla oli lentoluvat ennestään muista maista. Atta oli kirjoilla myös kansainvälisessä upseerikoulussa Maxwellin lentotukikohdassa naapuriosavaltiossa Alabamassa.
Google-videona löytyy Hopsickerin tekemä haastattelu, jossa Amanda Keller kertoo yhteisistä ajoistaan Mohamed Attan kanssa. Tarinan mukaan seurustelu päättyi, kun Atta nolasi Kellerin tanssimalla yökerhossa surkeasti äänenvahvistimen päällä seisten. Kellerin alettua seurustella toisen miehen kanssa Atta kosti hänelle surmaamalla ja paloittelemalla hänen kissansa ja viisi kissanpentua.
Myöhemmin Keller kiisti koskaan tunteneensa Mohamed Attan ja muutti Ohioon. Sitä ennen FBI:n agentit olivat käyneet hänen luonaan lukuisia kertoja.
Daniel Hopsickerin mukaan Huffman Aviationin lentokoulussa pyöritettiin huumekauppaa Latinalaisen Amerikan maista. Paikalliset huumepoliisit kertoivat, että heitä oli kielletty sekaantumasta lentokoulun operaatioihin. Lentokoulun omistaja, äärioikeistolainen mormonipohatta Wallace Hilliard oli ostanut useita lentokouluja Floridasta vain pari kuukautta ennen Attan ja satojen muiden arabimiesten saapumista.
FBI:n agentit takavarikoivat lentokoulun lentorekisterit ja muut asiakirjat aamuyöllä 12. syyskuuta 2001. Floridan kuvernööri Jeb Bush oli FBI:n miesten mukana, kun paperit lennätettiin Washingtoniin.
perjantai 29. elokuuta 2008
Kännykkäsäteily huolestuttaa
KU-VIIKKOLEHTI 29.8.2008
Koulujen alkamisen alla juteltiin pienten lasten vanhempien kesken matkapuhelimista ja siitä, miten nuorille sellainen kannattaa hankkia. Kokemuksen perusteellahan melkein kaikilla ekaluokkalaisilla on oma kännykkä.
Pian puheeksi tulivat matkapuhelinten säteilyn terveyshaitat. Jotkut olivat nähneet YouTube-sivustolla videon, jossa muutamalla vastakkain asetetulla kännykällä oli onnistuttu valmistamaan popcornia. Tempaus oli sen verran ihmeellinen, että videon nähneet ovat usein lähettäneet siitä myös linkin kavereilleen.
Popcornvideo nousikin muutamassa päivässä sivuston katsotuimpien videoiden listalle. Tähän päivään mennessä video on ladattu tietokoneen näytölle yli seitsemän miljoonaa kertaa.
Viimeistään tässä vaiheessa on kuitenkin kerrottava, että kyseessä on kuvamanipulaatioon perustuva trikki. Kaveriporukan kuvaamaa amatöörivideota muistuttavan tekeleen takana oli ranskalainen mainostoimisto, joka toteutti ovelaa mainoskampanjaa handsfree-laitteita kauppaavalle yhdysvaltalaisyhtiölle nimeltä Cardo Systems.
Popcornvideosta ilmestyikin parin viikon päästä nettiin uusi versio, jonka lopussa todetaan, että kännykällä voi valmistaa popcornia vain elokuvissa, mutta käyttämällä Cardo Systemsin langattomaan bluetooth-tekniikkaan perustuvaa handsfree-laitetta voi vähentää kännykästä kehoon kohdistuvan säteilyn määrää 99 prosentilla.
Siinä vaiheessa jo miljoonat ihmiset olivat nähneet alkuperäisen popcornvideon ja lähettäneet sen edelleen tuttavilleen.
Mainosmaailmassa tällaista kampanjointia kutsutaan viraalimarkkinoinniksi. Ajatuksena on saada ihmiset lähettämään mainostuotetta toisilleen, ja video leviää internetissä kuin virus.
Yhdessä vastaavanlaisessa videossa joukko nuoria miehiä hyppää parvekkeen kaiteelta ja muista paikoista alhaalla odottavien kavereiden käsissään pitämien farkkujen sisään, lopuksi keinulaudalta volttia takaperin heittäen. Keväällä YouTubeen ilmestynyt video oli Leviksen farkkumainos.
Toisessa videossa koripallotähti Kobe Bryant esiintyy yhdessä extremetemppuja tekevän Jackass-ryhmän kanssa ja donkkaa lopulta pallon koriin hypättyään käärmeitä kuhisevan vesialtaan yli. Sitä ennen Jackassin kaverit ovat pudonneet altaaseen useita kertoja vahingoniloisen naurunröhinän säestyksellä. Tässä oli kyse Niken tossumainoksesta.
Cardo Systemsin viraalimarkkinointikampanja ratsasti sillä, että matkapuhelinten tuottama säteily huolestuttaa ihmisiä – ja mahdollisesti ihan syystä.
Vierekkäin soivilla kännyköillä ei tietenkään voi valmistaa popcornia, koska maissinjyvä paistuu popcorniksi vasta 230 asteen lämpötilassa. Kännykän aiheuttama lämpötilan nousu korvan seutuvilla on alle yhden asteen luokkaa, vaikka puhelu kestäisi pitkään.
Popcornvideo ilmestyi nettiin kuitenkin juuri samoihin aikoihin kun 19 kansainvälisesti tunnetun syöpätutkijan ryhmä julkisti vetoomuksen, jossa ihmisiä kehotettiin varovaisuuteen matkapuhelimen käytössä.
Ranskalaisprofessori David Servan-Schreiberin koollekutsuma ryhmä muistutti vähemmän julkisuutta saaneista tutkimuksista, joiden mukaan matkapuhelinten sähkömagneettinen säteily voi olla erityisen haitallista lapsille, sillä lasten aivot ovat pienemmät ja aivokudos on pehmeämpi kuin aikuisilla.
Karolinska institutetin tutkimuksissa Ruotsissa on puolestaan arvioitu, että aivokasvainten riski kaksinkertaistuu kymmenen vuoden kännykänkäytön jälkeen, mikäli pitää puhelinta aina samalla korvalla.
Sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksia tutkivan yhdysvaltalaisen BioInitiative-asiantuntijaryhmän mukaan kännyköiden säteily voi lisätä lasten riskiä sairastua leukemiaan.
Liikevaihdoiltaan maailman suurin vakuutusyhtiö,
ranskalais-ylikansallinen Axa ei suostu maksamaan asiakkailleen korvauksia matkapuhelinten mahdollisesti aiheuttamista terveyshaitoista, ja useat muutkin vakuutusyhtiöt ovat seuranneet esimerkkiä.
Professori Servan-Schneiderin tutkijaryhmä listasi kymmenen ohjetta, miten vähentää altistumista matkapuhelimen säteilylle.
Tutkijoiden mielestä alle 12-vuotiaiden lasten ei tulisi saada käyttää kännykkää kuin hätätapauksissa.
Kännykkää ei myöskään pidä kantaa taskussa tai vartalon välittömässä läheisyydessä. Kehoon kohdistuva säteily vähenee hieman, jos puhelimen näppäinpuoli on vartaloa kohti. Kaiuttimen tai handsfreen käyttö puhelujen aikana vähentää kehoon kohdistuvan säteilyn minimiin, samoin tekstiviestien lähettäminen puhelujen sijaan.
Kännykkää ei tulisi tutkijoiden mielestä käyttää joukkoliikennevälineissä, jotta ei altistaisi muita ihmisiä säteilylle. Kännykän käyttöä kannattaa välttää myös paikoissa, joissa on heikko kenttä. Mitä heikompi kenttä, sitä voimakkaammin puhelin säteilee ylläpitääkseen yhteyden tukiasemaan. Sama tilanne on kovaa vauhtia liikkuvassa autossa tai junassa.
Tutkijaryhmä neuvoo soittamaan lankapuhelimella kaikki yli muutaman minuutin kestävät puhelut. Kännykkää ei myöskään tule pitää aina samalla korvalla.
Lasten kännykänkäytön suhteen monet muut maat ovat ottaneet varoitukset todesta. Ruotsissa ja Norjassa suositellaan, että alle 13-vuotiaat lapset eivät käyttäisi matkapuhelinta ilman handsfreetä. Britannian säteilyturvakeskus puolestaan kehottaa olemaan ostamatta matkapuhelimia alle 8-vuotiaille lapsille.
Toronton terveysviraston mielestä kanadalaisten teinien ei pitäisi puhua kännykkään yli kymmenen minuuttia kerralla. Ranskan terveysministerin Roselyne Bachelot-Narquinin mielestä yli kuusi minuuttia on jo liikaa.
Koulujen alkamisen alla juteltiin pienten lasten vanhempien kesken matkapuhelimista ja siitä, miten nuorille sellainen kannattaa hankkia. Kokemuksen perusteellahan melkein kaikilla ekaluokkalaisilla on oma kännykkä.
Pian puheeksi tulivat matkapuhelinten säteilyn terveyshaitat. Jotkut olivat nähneet YouTube-sivustolla videon, jossa muutamalla vastakkain asetetulla kännykällä oli onnistuttu valmistamaan popcornia. Tempaus oli sen verran ihmeellinen, että videon nähneet ovat usein lähettäneet siitä myös linkin kavereilleen.
Popcornvideo nousikin muutamassa päivässä sivuston katsotuimpien videoiden listalle. Tähän päivään mennessä video on ladattu tietokoneen näytölle yli seitsemän miljoonaa kertaa.
Viimeistään tässä vaiheessa on kuitenkin kerrottava, että kyseessä on kuvamanipulaatioon perustuva trikki. Kaveriporukan kuvaamaa amatöörivideota muistuttavan tekeleen takana oli ranskalainen mainostoimisto, joka toteutti ovelaa mainoskampanjaa handsfree-laitteita kauppaavalle yhdysvaltalaisyhtiölle nimeltä Cardo Systems.
Popcornvideosta ilmestyikin parin viikon päästä nettiin uusi versio, jonka lopussa todetaan, että kännykällä voi valmistaa popcornia vain elokuvissa, mutta käyttämällä Cardo Systemsin langattomaan bluetooth-tekniikkaan perustuvaa handsfree-laitetta voi vähentää kännykästä kehoon kohdistuvan säteilyn määrää 99 prosentilla.
Siinä vaiheessa jo miljoonat ihmiset olivat nähneet alkuperäisen popcornvideon ja lähettäneet sen edelleen tuttavilleen.
Mainosmaailmassa tällaista kampanjointia kutsutaan viraalimarkkinoinniksi. Ajatuksena on saada ihmiset lähettämään mainostuotetta toisilleen, ja video leviää internetissä kuin virus.
Yhdessä vastaavanlaisessa videossa joukko nuoria miehiä hyppää parvekkeen kaiteelta ja muista paikoista alhaalla odottavien kavereiden käsissään pitämien farkkujen sisään, lopuksi keinulaudalta volttia takaperin heittäen. Keväällä YouTubeen ilmestynyt video oli Leviksen farkkumainos.
Toisessa videossa koripallotähti Kobe Bryant esiintyy yhdessä extremetemppuja tekevän Jackass-ryhmän kanssa ja donkkaa lopulta pallon koriin hypättyään käärmeitä kuhisevan vesialtaan yli. Sitä ennen Jackassin kaverit ovat pudonneet altaaseen useita kertoja vahingoniloisen naurunröhinän säestyksellä. Tässä oli kyse Niken tossumainoksesta.
Cardo Systemsin viraalimarkkinointikampanja ratsasti sillä, että matkapuhelinten tuottama säteily huolestuttaa ihmisiä – ja mahdollisesti ihan syystä.
Vierekkäin soivilla kännyköillä ei tietenkään voi valmistaa popcornia, koska maissinjyvä paistuu popcorniksi vasta 230 asteen lämpötilassa. Kännykän aiheuttama lämpötilan nousu korvan seutuvilla on alle yhden asteen luokkaa, vaikka puhelu kestäisi pitkään.
Popcornvideo ilmestyi nettiin kuitenkin juuri samoihin aikoihin kun 19 kansainvälisesti tunnetun syöpätutkijan ryhmä julkisti vetoomuksen, jossa ihmisiä kehotettiin varovaisuuteen matkapuhelimen käytössä.
Ranskalaisprofessori David Servan-Schreiberin koollekutsuma ryhmä muistutti vähemmän julkisuutta saaneista tutkimuksista, joiden mukaan matkapuhelinten sähkömagneettinen säteily voi olla erityisen haitallista lapsille, sillä lasten aivot ovat pienemmät ja aivokudos on pehmeämpi kuin aikuisilla.
Karolinska institutetin tutkimuksissa Ruotsissa on puolestaan arvioitu, että aivokasvainten riski kaksinkertaistuu kymmenen vuoden kännykänkäytön jälkeen, mikäli pitää puhelinta aina samalla korvalla.
Sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksia tutkivan yhdysvaltalaisen BioInitiative-asiantuntijaryhmän mukaan kännyköiden säteily voi lisätä lasten riskiä sairastua leukemiaan.
Liikevaihdoiltaan maailman suurin vakuutusyhtiö,
ranskalais-ylikansallinen Axa ei suostu maksamaan asiakkailleen korvauksia matkapuhelinten mahdollisesti aiheuttamista terveyshaitoista, ja useat muutkin vakuutusyhtiöt ovat seuranneet esimerkkiä.
Professori Servan-Schneiderin tutkijaryhmä listasi kymmenen ohjetta, miten vähentää altistumista matkapuhelimen säteilylle.
Tutkijoiden mielestä alle 12-vuotiaiden lasten ei tulisi saada käyttää kännykkää kuin hätätapauksissa.
Kännykkää ei myöskään pidä kantaa taskussa tai vartalon välittömässä läheisyydessä. Kehoon kohdistuva säteily vähenee hieman, jos puhelimen näppäinpuoli on vartaloa kohti. Kaiuttimen tai handsfreen käyttö puhelujen aikana vähentää kehoon kohdistuvan säteilyn minimiin, samoin tekstiviestien lähettäminen puhelujen sijaan.
Kännykkää ei tulisi tutkijoiden mielestä käyttää joukkoliikennevälineissä, jotta ei altistaisi muita ihmisiä säteilylle. Kännykän käyttöä kannattaa välttää myös paikoissa, joissa on heikko kenttä. Mitä heikompi kenttä, sitä voimakkaammin puhelin säteilee ylläpitääkseen yhteyden tukiasemaan. Sama tilanne on kovaa vauhtia liikkuvassa autossa tai junassa.
Tutkijaryhmä neuvoo soittamaan lankapuhelimella kaikki yli muutaman minuutin kestävät puhelut. Kännykkää ei myöskään tule pitää aina samalla korvalla.
Lasten kännykänkäytön suhteen monet muut maat ovat ottaneet varoitukset todesta. Ruotsissa ja Norjassa suositellaan, että alle 13-vuotiaat lapset eivät käyttäisi matkapuhelinta ilman handsfreetä. Britannian säteilyturvakeskus puolestaan kehottaa olemaan ostamatta matkapuhelimia alle 8-vuotiaille lapsille.
Toronton terveysviraston mielestä kanadalaisten teinien ei pitäisi puhua kännykkään yli kymmenen minuuttia kerralla. Ranskan terveysministerin Roselyne Bachelot-Narquinin mielestä yli kuusi minuuttia on jo liikaa.
torstai 14. elokuuta 2008
Urheilijat rauhan puolesta
KU-VIIKKOLEHTI 15.8.2008
Jos ei mennyt saksalaisten Tiibet-aktivistien ideoima urheilijoiden ihmisoikeusvetoomus ihan täysin suunnitelmien mukaan, niin herättipä se ainakin hiukan keskustelua urheilun ja politiikan välisestä suhteesta, urheilijoiden roolista ja sananvapaudesta.
Suomalaisille urheilun ystäville tuli selväksi, että Tero Pitkämäki haluaa pitää urheilun ja politiikan erillään. Keihäänheittäjän managerin mukaan ”Tero sanoi jo keväällä, että hän urheilee eikä ota kantaa Tiibetin tapahtumiin”.
Kansainvälisen Tiibet-kampanjan ja Amnesty Internationalin Saksan osaston aktiivit pyysivät kesäkuussa Berliinin Kultaisen liigan yleisurheilukisan yhteydessä urheilijoita allekirjoittamaan vetoomuskirjeen Kiinan presidentille Hu Jintaolle.
International Herald Tribune -lehdessä viime viikolla julkaistussa kirjeessä toivotaan, että olympialaisten isäntämaa kunnioittaisi ihmisoikeuksia, pyrkisi rauhanomaiseen ratkaisuun Tiibetissä ja lakkauttaisi kuolemantuomion.
Sports for Peace -vetoomuksen allekirjoittajina oli liuta saksalaisurheilijoita sekä 80 maailmanluokan yleisurheilijaa, joista suuri osa osallistuu myös Pekingin olympialaisiin.
Ikävä vain, että suomalaiskeihäänheittäjien lisäksi muutamat muutkin nimekkäät allekirjoittajat ovat pyytäneet nimensä poistamista netissä julkaistusta listasta. Vahingossa nimikirjoituksensa vetoomukseen laittoivat ainakin 110 metrin aitajuoksun maailmanennätysmies, Kuuban Dayron Robles sekä naisten korkeushypyn maailmanmestari, Kroatian Blanka Vlasic.
Pekingin kisojen mitaliehdokkaista listalta löytyvät edelleen esimerkiksi pituushypyn maailmanmestari, Panaman Irving Saladino, kiekonheiton kaksinkertainen olympiavoittaja, Liettuan Virgilijus Alekna sekä naisten korkeushypyn MM-pronssia Helsingin kisoissa vuonna 2005 voittanut Ruotsin Emma Green.
Tiibetin tilanne ei ole ainoa urheilijoiden kampanjoinnin aihe Pekingin olympialaisissa. Yhdysvaltojen yliopistojen kampuksilla suureksi kansanliikkeeksi kasvanut kampanja Sudanin Darfurin maakunnan levottomuuksia vastaan on saanut riveihinsä mukaan myös olympiaurheilijoita.
Alkujaan Yhdysvaltojen juutalaisjärjestöjen perustamaan Save Darfur -ryhmään kuuluu tätä nykyä yli 170 amerikkalaista kansalaisjärjestöä, jotka vaativat lisää ulkomaisia joukkoja Darfuriin ja kehottavat Kiinaa painostamaan Sudanin islamistihallitusta sotatoimien lopettamiseksi.
Kiina on öljyrikkaan Sudanin tärkein kauppakumppani ja myös suurin aseiden toimittaja. Sudanin öljyntuotanto on pitkälti Kiinan valtion öljy-yhtiön hallinnassa.
Darfur-kampanja sai pienen mediavoiton, kun Yhdysvaltojen olympiajoukkue päätti valita sudanilaissyntyisen 1 500 metrin juoksijan Lopez Lomongin kantamaan tähtilippua Pekingin kisojen avajaisissa. Yhdysvaltojen kansalaisuuden viime vuonna saanut Lomong varttui itse pakolaisleirillä Keniassa ja on yksi urheilijoiden perustaman Team Darfurin edustajista olympialaisissa.
Lomongin valintaan lipunkantajaksi saattoi vaikuttaa myös se, että juuri olympialaisten alla Kiina eväsi viisumin Team Darfurin keulahahmolta, pikaluistelun olympiakultamitalistilta Joey Cheekiltä.
Cheek kantoi Yhdysvaltojen lippua Torinon vuoden 2006 talvikisojen päättäjäisissä, sen jälkeen kun hän oli ilmoittanut lahjoittavansa olympiavoitosta saamansa palkintorahat Right To Play -nimiselle urheilijoiden kehitysyhteistyöjärjestölle.
Yhdysvaltalaisjärjestöjen Darfur-kampanja on satsannut kovasti Pekingin olympialaisten tarjoamaan julkisuuteen.
Näyttelijä Mia Farrow käynnisti vuosi sitten vaihtoehtoisen olympiasoihtuviestin darfurilaispakolaisten leirillä Sudanin naapurimaassa Tšadissa. Tällä viikolla Farrow on taas kierrellyt pakolaisleireillä ja lähettänyt Darfur-kampanjan nettisivuille videopätkiä, joissa hän juttelee kodeistaan paenneiden naisten kanssa ja lapset pelaavat aavikolla jalkapalloa.
Switch Over to Darfur -sivustolla voi katsoa satiirista piirroselokuvaa, jossa Pekingin olympiakisojen maskotteja irvaileva piirroshahmo ”Gengen Genocide” hankkii öljyä Sudanin pahalta hallitukselta ja toimittaa sille vastineeksi aseita. Ihmisiä neuvotaan boikotoimaan kisojen pääsponsorien tuotteita ja sulkemaan televisiot kisalähetysten mainoskatkojen ajaksi.
Myös jotkut urheilijat ovat ilmoittaneet aikovansa ottaa Darfurin tilanteen esille Pekingissä.
Yhdysvaltalaiskävelijä Phillip Dunn on puhunut lehdistölle Darfurin ihmisoikeusloukkauksista Team Darfurin t-paita yllään ja arvostellut Yhdysvaltojen olympiakomiteaa yrityksistä vaientaa urheilijat kisojen ajaksi. Hänen omasta kisablogistaan ei toistaiseksi löydy muuta Darfuriin liittyvää kuin linkki Team Darfurin sivustolle.
”Kukaan ei voi pitää kiistanalaisena asiana sitä, että puhuu Darfurista, missä on surmattu 400 000 ihmistä ja tappaminen jatkuu”, kommentoi puolestaan Yhdysvaltojen softballjoukkueen tähti Jessica Mendoza.
Mendoza on luvannut kulkea olympialaisten aikana kisa-areenan ulkopuolella Team Darfurin hikinauha ranteessaan. Kiinan hallitusta hän ei sen sijaan aio kritisoida julkisesti, koska Kiina on tärkeä markkina-alue hänen pääsponsorilleen Nikelle.
Darfurin tilanteeseen ja Kiinan rooliin aiemmin näkyvästi kantaa ottaneet Yhdysvaltojen koripallojoukkueen megatähdet Kobe Bryant ja LeBron James jättäytyivät lopulta pois Team Darfurista. Miesten sponsori on samainen Nike.
”Nyt on aika pelata koripalloa. En ole poliitikko”, Kobe Bryant sanoi Pekingissä. ”Ei pidä sotkea urheilua ja politiikkaa. Jos poliitikot haluavat, että heille maksetaan hyppyheitoista, he voivat tulla yrittämään.”
Jos ei mennyt saksalaisten Tiibet-aktivistien ideoima urheilijoiden ihmisoikeusvetoomus ihan täysin suunnitelmien mukaan, niin herättipä se ainakin hiukan keskustelua urheilun ja politiikan välisestä suhteesta, urheilijoiden roolista ja sananvapaudesta.
Suomalaisille urheilun ystäville tuli selväksi, että Tero Pitkämäki haluaa pitää urheilun ja politiikan erillään. Keihäänheittäjän managerin mukaan ”Tero sanoi jo keväällä, että hän urheilee eikä ota kantaa Tiibetin tapahtumiin”.
Kansainvälisen Tiibet-kampanjan ja Amnesty Internationalin Saksan osaston aktiivit pyysivät kesäkuussa Berliinin Kultaisen liigan yleisurheilukisan yhteydessä urheilijoita allekirjoittamaan vetoomuskirjeen Kiinan presidentille Hu Jintaolle.
International Herald Tribune -lehdessä viime viikolla julkaistussa kirjeessä toivotaan, että olympialaisten isäntämaa kunnioittaisi ihmisoikeuksia, pyrkisi rauhanomaiseen ratkaisuun Tiibetissä ja lakkauttaisi kuolemantuomion.
Sports for Peace -vetoomuksen allekirjoittajina oli liuta saksalaisurheilijoita sekä 80 maailmanluokan yleisurheilijaa, joista suuri osa osallistuu myös Pekingin olympialaisiin.
Ikävä vain, että suomalaiskeihäänheittäjien lisäksi muutamat muutkin nimekkäät allekirjoittajat ovat pyytäneet nimensä poistamista netissä julkaistusta listasta. Vahingossa nimikirjoituksensa vetoomukseen laittoivat ainakin 110 metrin aitajuoksun maailmanennätysmies, Kuuban Dayron Robles sekä naisten korkeushypyn maailmanmestari, Kroatian Blanka Vlasic.
Pekingin kisojen mitaliehdokkaista listalta löytyvät edelleen esimerkiksi pituushypyn maailmanmestari, Panaman Irving Saladino, kiekonheiton kaksinkertainen olympiavoittaja, Liettuan Virgilijus Alekna sekä naisten korkeushypyn MM-pronssia Helsingin kisoissa vuonna 2005 voittanut Ruotsin Emma Green.
Tiibetin tilanne ei ole ainoa urheilijoiden kampanjoinnin aihe Pekingin olympialaisissa. Yhdysvaltojen yliopistojen kampuksilla suureksi kansanliikkeeksi kasvanut kampanja Sudanin Darfurin maakunnan levottomuuksia vastaan on saanut riveihinsä mukaan myös olympiaurheilijoita.
Alkujaan Yhdysvaltojen juutalaisjärjestöjen perustamaan Save Darfur -ryhmään kuuluu tätä nykyä yli 170 amerikkalaista kansalaisjärjestöä, jotka vaativat lisää ulkomaisia joukkoja Darfuriin ja kehottavat Kiinaa painostamaan Sudanin islamistihallitusta sotatoimien lopettamiseksi.
Kiina on öljyrikkaan Sudanin tärkein kauppakumppani ja myös suurin aseiden toimittaja. Sudanin öljyntuotanto on pitkälti Kiinan valtion öljy-yhtiön hallinnassa.
Darfur-kampanja sai pienen mediavoiton, kun Yhdysvaltojen olympiajoukkue päätti valita sudanilaissyntyisen 1 500 metrin juoksijan Lopez Lomongin kantamaan tähtilippua Pekingin kisojen avajaisissa. Yhdysvaltojen kansalaisuuden viime vuonna saanut Lomong varttui itse pakolaisleirillä Keniassa ja on yksi urheilijoiden perustaman Team Darfurin edustajista olympialaisissa.
Lomongin valintaan lipunkantajaksi saattoi vaikuttaa myös se, että juuri olympialaisten alla Kiina eväsi viisumin Team Darfurin keulahahmolta, pikaluistelun olympiakultamitalistilta Joey Cheekiltä.
Cheek kantoi Yhdysvaltojen lippua Torinon vuoden 2006 talvikisojen päättäjäisissä, sen jälkeen kun hän oli ilmoittanut lahjoittavansa olympiavoitosta saamansa palkintorahat Right To Play -nimiselle urheilijoiden kehitysyhteistyöjärjestölle.
Yhdysvaltalaisjärjestöjen Darfur-kampanja on satsannut kovasti Pekingin olympialaisten tarjoamaan julkisuuteen.
Näyttelijä Mia Farrow käynnisti vuosi sitten vaihtoehtoisen olympiasoihtuviestin darfurilaispakolaisten leirillä Sudanin naapurimaassa Tšadissa. Tällä viikolla Farrow on taas kierrellyt pakolaisleireillä ja lähettänyt Darfur-kampanjan nettisivuille videopätkiä, joissa hän juttelee kodeistaan paenneiden naisten kanssa ja lapset pelaavat aavikolla jalkapalloa.
Switch Over to Darfur -sivustolla voi katsoa satiirista piirroselokuvaa, jossa Pekingin olympiakisojen maskotteja irvaileva piirroshahmo ”Gengen Genocide” hankkii öljyä Sudanin pahalta hallitukselta ja toimittaa sille vastineeksi aseita. Ihmisiä neuvotaan boikotoimaan kisojen pääsponsorien tuotteita ja sulkemaan televisiot kisalähetysten mainoskatkojen ajaksi.
Myös jotkut urheilijat ovat ilmoittaneet aikovansa ottaa Darfurin tilanteen esille Pekingissä.
Yhdysvaltalaiskävelijä Phillip Dunn on puhunut lehdistölle Darfurin ihmisoikeusloukkauksista Team Darfurin t-paita yllään ja arvostellut Yhdysvaltojen olympiakomiteaa yrityksistä vaientaa urheilijat kisojen ajaksi. Hänen omasta kisablogistaan ei toistaiseksi löydy muuta Darfuriin liittyvää kuin linkki Team Darfurin sivustolle.
”Kukaan ei voi pitää kiistanalaisena asiana sitä, että puhuu Darfurista, missä on surmattu 400 000 ihmistä ja tappaminen jatkuu”, kommentoi puolestaan Yhdysvaltojen softballjoukkueen tähti Jessica Mendoza.
Mendoza on luvannut kulkea olympialaisten aikana kisa-areenan ulkopuolella Team Darfurin hikinauha ranteessaan. Kiinan hallitusta hän ei sen sijaan aio kritisoida julkisesti, koska Kiina on tärkeä markkina-alue hänen pääsponsorilleen Nikelle.
Darfurin tilanteeseen ja Kiinan rooliin aiemmin näkyvästi kantaa ottaneet Yhdysvaltojen koripallojoukkueen megatähdet Kobe Bryant ja LeBron James jättäytyivät lopulta pois Team Darfurista. Miesten sponsori on samainen Nike.
”Nyt on aika pelata koripalloa. En ole poliitikko”, Kobe Bryant sanoi Pekingissä. ”Ei pidä sotkea urheilua ja politiikkaa. Jos poliitikot haluavat, että heille maksetaan hyppyheitoista, he voivat tulla yrittämään.”
torstai 31. heinäkuuta 2008
Hiljaa rivissä
KU-VIIKKOLEHTI 1.8.2008
Pekingin olympialaisiin matkaavien urheilijoiden valmistautuessa viimeistelyharjoituksiinsa ihmisoikeusjärjestöt ovat jo lähteneet loppukiriin, jotta urheilusuoritusten lisäksi myös isäntämaa Kiinan ihmisoikeustilanne olisi kisojen aikana maailman uutisvälineiden huomion kohteena.
Amnesty Internationalin alkuviikosta julkistaman raportin mukaan Kiina näyttäisi käyttävän olympialaisia verukkeena toisinajattelijoiden vaientamiseen ja Pekingin puhdistamiseen epätoivottuina pidetyistä ihmisistä. Pyrkimyksenä on antaa kisavieraille kuva Kiinasta harmonisena ja vakaana maana.
Puhdistuskampanjan kohteena ovat etenkin ihmisoikeusaktiivit sekä tuhannet ihmiset, jotka ovat tulleet pääkaupunkiin hakeakseen muutosta paikallisviranomaisten tekemiin päätöksiin. Valitusten syynä voivat olla maksamattomat palkat, rakennushankkeista tai viljelymaiden saastumisesta aiheutuneet menetykset tai paikallisten viranomaisten väärinkäytökset.
Pekingissäkin ainakin puolitoista miljoonaa ihmistä on häädetty kodeistaan olympiakaupungin kisapaikkojen, uusien liikenneväylien ja muiden rakennushankkeiden alta.
Viime kuukausina lukuisia kiinalaisaktivisteja on pidätetty, vangittu, asetettu kotiarestiin tai kielletty tulemasta Pekingiin kisojen aikana.
Kesäkuussa viranomaiset pidättivät Huang Qin epäiltynä valtionsalaisuuksien hallussapidosta. Huang oli auttanut Sichuanin maakunnan maanjäristyksessä keväällä kuolleiden lasten vanhempia nostamaan kanteen, jossa nämä syyttivät paikallisia viranomaisia kuolemantuottamuksesta ja korruptiosta tuhansien lasten saatua surmansa, kun puutteellisesti rakennetut koulurakennukset luhistuivat.
Pekingiläisen Ye Guozhun vankeusrangaistusta puolestaan pidennettiin viikko sitten kahdella kuukaudella, jotta hän ei pääsisi kampanjoimaan olympiakisojen jalkapallostadionin läheisyydestä häädettyjen asukkaiden vahingonkorvausten puolesta.
Kiinan tunnetuimpiin ihmisoikeusaktiiveihin lukeutuva Hu Jia tuomittiin huhtikuussa kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen yllyttämisestä kumoukselliseen toimintaan. Keskeinen syy lienee Hun kansainvälinen kampanjointi olympiakisoja vastaan.
”Muistakaa, että olympialaiset järjestetään maassa, jossa ei ole vaaleja, uskonnonvapautta eikä riippumatonta oikeuslaitosta, maassa, jossa mielenosoitukset on kielletty ja salainen poliisi kiduttaa ihmisiä järjestelmällisesti”, Hu kirjoitti viime syksynä Radio Free Asian nettisivustolla.
Oma lukunsa ovat Falun Gong -meditaation harjoittajat, jotka mainitaan Amnestyn raportissa vain ohimennen. Pahimpien arvioiden mukaan yli 8 000 Falun Gongin harjoittajaa on pidätetty viime joulukuun jälkeen ja viety pakkotyöleireihin. Kommunistipuolue pitää suosittua meditaatiota laittomana kulttina, joka uhkaa puolueen valtaa.
Pekingin kisarakentamiseen liittyy monia epäkohtia. Kisapaikkojen ja liikenneyhteyksien rakentamisen lisäksi olympiakaupunkia on modernisoitu pystyttämällä uusia pilvenpiirtäjiä ja kauppakeskuksia. Yhteensä yli 40 miljardin dollarin arvoiset rakennushankkeet ovat korruptiolle alttiita, sillä urakkasopimukset eivät ole julkisia. Useat olympiarakentamisesta vastuussa olleet Pekingin kaupungin johtajat ovat jääneet kiinni lahjuksista ja miljoonakavalluksista.
Rakennustöihin värvättiin maaseudulta pari miljoonaa siirtotyöläistä. Työolot ovat olleet kamalat. Palkat, jotka ovat muutenkin yleensä alle laillisen minimin, on usein jätetty maksamatta. Useat rakennusmiehet ovat kuolleet työmailla.
Kuvaava esimerkki rakennusmiesten kohtelusta löytyy ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin raportista. Kun rakenteilla ollut uusi metrotunneli maaliskuussa romahti ja kuusi rakennusmiestä jäi tunneliin loukkuun, työnantaja ensi töikseen takavarikoi kaikkien työmaalla olleiden matkapuhelimet, jotta nämä eivät voisi levittää tietoa onnettomuudesta ulkopuolisille.
Ihmisoikeusjärjestöt muistuttavat myös siitä, että Kiinassa teloitetaan edelleen vuosittain arviolta kymmenen tuhatta ihmistä – osa ilmeisesti iäkkäämpien puoluepamppujen tarvitsemien elinsiirtojen vuoksi.
Kun syntien listaan vielä lisätään Kiinan kovat otteet Tiibetissä, tuhannet vangitut uiguurit Xinjiangin alueella, pohjoiskorealaisten pakolaisten maastakarkotukset sekä Kiinan hallituksen tuki Sudanille ja Burman sotilasjuntalle, niin kaukana ollaan Kiinan viranomaisten suurista lupauksista kohentaa ihmisoikeuksia sen jälkeen kun Peking valittiin olympiaisännäksi kesällä 2001.
Järjestöt kehottavat nyt Kansainvälistä olympiakomiteaa ja Pekingin kisojen avajaisiin lähteviä valtionpäämiehiä painostamaan Kiinan hallitusta kunnioittamaan kansalaistensa ihmisoikeuksia. Matti Vanhasen onkin määrä keskustella Kiinan pääministerin Wen Jiabaon kanssa myös ihmisoikeuksista, mutta olympiakomitea ei varmasti enää aio vaarantaa kisajärjestelyjä valittamalla kiinalaisaktivistien kohtalosta.
”Emme halua sekaantua poliittisiin kysymyksiin. Olemme täällä järjestämässä kesäolympialaisia”, olympiakomitean Pekingin kisojen järjestelyistä vastaava johtaja Hein Verbruggen totesi jo vuosi sitten.
Viime hetken vääntöä käydäänkin nyt lähinnä siitä, saako Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla kuvata suoria lähetyksiä ja saako maratonjuoksun lähtöä kuvata helikopterista käsin. Kiina pelkää mahdollisia mielenilmauksia aukiolla, joka muistetaan kesäkuun 1989 verilöylystä, jossa sotilaat surmasivat 2 000 opiskelijaa ja demokratia-aktiivia.
Vastakkain ovat tällä kertaa Kiinan viranomaiset ja yhdysvaltalainen tv-kanava NBC, joka maksoi olympialaisten tv-oikeuksista 900 miljoonaa dollaria. NBC:n omistaa kisojen pääsponsori, sähköyhtiö ja kulutusluottojätti General Electric.
Pekingin olympialaisiin matkaavien urheilijoiden valmistautuessa viimeistelyharjoituksiinsa ihmisoikeusjärjestöt ovat jo lähteneet loppukiriin, jotta urheilusuoritusten lisäksi myös isäntämaa Kiinan ihmisoikeustilanne olisi kisojen aikana maailman uutisvälineiden huomion kohteena.
Amnesty Internationalin alkuviikosta julkistaman raportin mukaan Kiina näyttäisi käyttävän olympialaisia verukkeena toisinajattelijoiden vaientamiseen ja Pekingin puhdistamiseen epätoivottuina pidetyistä ihmisistä. Pyrkimyksenä on antaa kisavieraille kuva Kiinasta harmonisena ja vakaana maana.
Puhdistuskampanjan kohteena ovat etenkin ihmisoikeusaktiivit sekä tuhannet ihmiset, jotka ovat tulleet pääkaupunkiin hakeakseen muutosta paikallisviranomaisten tekemiin päätöksiin. Valitusten syynä voivat olla maksamattomat palkat, rakennushankkeista tai viljelymaiden saastumisesta aiheutuneet menetykset tai paikallisten viranomaisten väärinkäytökset.
Pekingissäkin ainakin puolitoista miljoonaa ihmistä on häädetty kodeistaan olympiakaupungin kisapaikkojen, uusien liikenneväylien ja muiden rakennushankkeiden alta.
Viime kuukausina lukuisia kiinalaisaktivisteja on pidätetty, vangittu, asetettu kotiarestiin tai kielletty tulemasta Pekingiin kisojen aikana.
Kesäkuussa viranomaiset pidättivät Huang Qin epäiltynä valtionsalaisuuksien hallussapidosta. Huang oli auttanut Sichuanin maakunnan maanjäristyksessä keväällä kuolleiden lasten vanhempia nostamaan kanteen, jossa nämä syyttivät paikallisia viranomaisia kuolemantuottamuksesta ja korruptiosta tuhansien lasten saatua surmansa, kun puutteellisesti rakennetut koulurakennukset luhistuivat.
Pekingiläisen Ye Guozhun vankeusrangaistusta puolestaan pidennettiin viikko sitten kahdella kuukaudella, jotta hän ei pääsisi kampanjoimaan olympiakisojen jalkapallostadionin läheisyydestä häädettyjen asukkaiden vahingonkorvausten puolesta.
Kiinan tunnetuimpiin ihmisoikeusaktiiveihin lukeutuva Hu Jia tuomittiin huhtikuussa kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen yllyttämisestä kumoukselliseen toimintaan. Keskeinen syy lienee Hun kansainvälinen kampanjointi olympiakisoja vastaan.
”Muistakaa, että olympialaiset järjestetään maassa, jossa ei ole vaaleja, uskonnonvapautta eikä riippumatonta oikeuslaitosta, maassa, jossa mielenosoitukset on kielletty ja salainen poliisi kiduttaa ihmisiä järjestelmällisesti”, Hu kirjoitti viime syksynä Radio Free Asian nettisivustolla.
Oma lukunsa ovat Falun Gong -meditaation harjoittajat, jotka mainitaan Amnestyn raportissa vain ohimennen. Pahimpien arvioiden mukaan yli 8 000 Falun Gongin harjoittajaa on pidätetty viime joulukuun jälkeen ja viety pakkotyöleireihin. Kommunistipuolue pitää suosittua meditaatiota laittomana kulttina, joka uhkaa puolueen valtaa.
Pekingin kisarakentamiseen liittyy monia epäkohtia. Kisapaikkojen ja liikenneyhteyksien rakentamisen lisäksi olympiakaupunkia on modernisoitu pystyttämällä uusia pilvenpiirtäjiä ja kauppakeskuksia. Yhteensä yli 40 miljardin dollarin arvoiset rakennushankkeet ovat korruptiolle alttiita, sillä urakkasopimukset eivät ole julkisia. Useat olympiarakentamisesta vastuussa olleet Pekingin kaupungin johtajat ovat jääneet kiinni lahjuksista ja miljoonakavalluksista.
Rakennustöihin värvättiin maaseudulta pari miljoonaa siirtotyöläistä. Työolot ovat olleet kamalat. Palkat, jotka ovat muutenkin yleensä alle laillisen minimin, on usein jätetty maksamatta. Useat rakennusmiehet ovat kuolleet työmailla.
Kuvaava esimerkki rakennusmiesten kohtelusta löytyy ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin raportista. Kun rakenteilla ollut uusi metrotunneli maaliskuussa romahti ja kuusi rakennusmiestä jäi tunneliin loukkuun, työnantaja ensi töikseen takavarikoi kaikkien työmaalla olleiden matkapuhelimet, jotta nämä eivät voisi levittää tietoa onnettomuudesta ulkopuolisille.
Ihmisoikeusjärjestöt muistuttavat myös siitä, että Kiinassa teloitetaan edelleen vuosittain arviolta kymmenen tuhatta ihmistä – osa ilmeisesti iäkkäämpien puoluepamppujen tarvitsemien elinsiirtojen vuoksi.
Kun syntien listaan vielä lisätään Kiinan kovat otteet Tiibetissä, tuhannet vangitut uiguurit Xinjiangin alueella, pohjoiskorealaisten pakolaisten maastakarkotukset sekä Kiinan hallituksen tuki Sudanille ja Burman sotilasjuntalle, niin kaukana ollaan Kiinan viranomaisten suurista lupauksista kohentaa ihmisoikeuksia sen jälkeen kun Peking valittiin olympiaisännäksi kesällä 2001.
Järjestöt kehottavat nyt Kansainvälistä olympiakomiteaa ja Pekingin kisojen avajaisiin lähteviä valtionpäämiehiä painostamaan Kiinan hallitusta kunnioittamaan kansalaistensa ihmisoikeuksia. Matti Vanhasen onkin määrä keskustella Kiinan pääministerin Wen Jiabaon kanssa myös ihmisoikeuksista, mutta olympiakomitea ei varmasti enää aio vaarantaa kisajärjestelyjä valittamalla kiinalaisaktivistien kohtalosta.
”Emme halua sekaantua poliittisiin kysymyksiin. Olemme täällä järjestämässä kesäolympialaisia”, olympiakomitean Pekingin kisojen järjestelyistä vastaava johtaja Hein Verbruggen totesi jo vuosi sitten.
Viime hetken vääntöä käydäänkin nyt lähinnä siitä, saako Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla kuvata suoria lähetyksiä ja saako maratonjuoksun lähtöä kuvata helikopterista käsin. Kiina pelkää mahdollisia mielenilmauksia aukiolla, joka muistetaan kesäkuun 1989 verilöylystä, jossa sotilaat surmasivat 2 000 opiskelijaa ja demokratia-aktiivia.
Vastakkain ovat tällä kertaa Kiinan viranomaiset ja yhdysvaltalainen tv-kanava NBC, joka maksoi olympialaisten tv-oikeuksista 900 miljoonaa dollaria. NBC:n omistaa kisojen pääsponsori, sähköyhtiö ja kulutusluottojätti General Electric.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2008
Aktiivista markkinointia
KU-VIIKKOLEHTI 18.7.2008
Vaimo toi alkukesästä kotiin useamman purkin Danonen Activia-jogurttia. Tv-mainoksista tuttua jogurttia oli kuulemma jaettu ilmaiseksi Helsingin rautatieasemalla.
Valion ja Ingmanin hallitsemille kotimaan jogurttimarkkinoille kiivaasti pinnistävä Danone mainostaa Activia-jogurttejaan niiden sisältämällä maitohappobakteerilla, jonka väitetään kahden viikon päivittäisen käytön jälkeen helpottavan ruuansulatusta.
Kun ilmaiseksi jaettuja Danone-purkkeja ilmestyi jääkaappiin kolmannen kerran, päätin ottaa selvää, millaisesta yrityksestä oli kyse.
Ranskalainen pörssiyhtiö Groupe Danone on viidenneksi suurin elintarvikeyritys maailmassa, jos ei lasketa mukaan limujättejä Coca-Colaa ja Pepsiä. Pullotetun veden maailmanmarkkinoilla firma on toisella sijalla. Evian-pullovesi on Danonen kuuluisia brändejä. Danone on tätä nykyä myös maailman toiseksi suurin vauvanruokien valmistaja, heti sveitsiläis-ylikansallisen Nestlén jälkeen.
Danonen liikevaihto oli viime vuonna 13 miljardia euroa, kutakuinkin yhtä paljon kuin Suomen valtion koko vuoden sosiaali- ja terveysmenot. Puhdasta voittoa yhtiö teki noin puolitoista miljardia euroa.
Toimitusjohtaja Franck Riboud uskoo Danonen myynnin vielä moninkertaistuvan lähivuosina. ”Danone Activiaa myydään 30 maassa, ja myynnin arvo on 1,3 miljardia euroa. Jos myisimmekin Activia-jogurttia 60 maassa, myynti voisi kasvaa viiteen miljardiin euroon.”
Jogurttien osuus firman liikevaihdosta on tällä hetkellä 58 prosenttia, pulloveden osuus 18 prosenttia, samoin kuin vauvanruokien osuus.
Jogurttimyynti kasvoi viime vuonna 12 prosentilla, vauvanruokamyynti kymmenellä prosentilla. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vauvanruokien myynti kasvoi hurjat 19 prosenttia.
Vauvanruokamyynnin ennätyskasvun selittää viime vuonna tehty yrityskauppa, jossa Danone osti oman vauvanruokatuotantonsa rinnalle hollantilaisen vauvanruokayhtiön Numicon. Samalla Danone myi koko keksituotantonsa, muun muassa LU-keksit, tupakkayhtiö Philip Morrisin omistamalle Kraft Foodsille.
Nyttemmin Danonen omistama Numico on lähtenyt rajusti kilpailemaan Nestlén kanssa äidinmaitokorvikkeiden ja vauvanruokien markkinoista, myös Suomessa. Numico-konserniin kuuluva Nutricia osti vuonna 2004 Valion vauvanruokatuotannon. Niinpä Valion Turengin tehtailla valmistettavat Tutteli-äidinmaitokorvikkeet ja Muksu-vellit ovat tänä päivänä Danonen omistaman Nutrician tuotteita. Bona ja Piltti ovat puolestaan Nestlén brändejä.
Nestléllä on koko maailman vajaan yhdeksän miljardin euron äidinmaitokorvikekaupasta noin 40 prosentin markkinaosuus, mutta yrityskauppojen jälkeen Danone lähenee jo 25 prosentin osuutta.
Euroopassa Danone tytäryhtiöineen on jo ohittanut Nestlén ja hengittää niskaan myös Aasian ja Afrikan kasvavilla markkinoilla. Indonesiassa, Kiinassa, Malesiassa ja Thaimaassa Danone on äidinmaitokorvikkeiden markkinajohtaja. 250 miljoonan asukkaan Indonesia on Danone-Numico-Nutrician suurin yksittäinen äidinmaitokorvikkeiden markkinamaa. Burmassa yhtiö kauppaa alkujaan tanskalaisen Dumexin maitokorvikkeita vastoin kansainvälisiä talouspakotteita.
Äidinmaitokorvikkeiden markkinointi on kylmäveristä bisnestä. Danone-Numicon johto puhuu markkinaosuuden lisäksi myös vauvojen ”vatsaosuuden” kasvattamisesta. Yhtiön mukaan 0–3-vuotiaiden pienten lasten ravinnosta vain noin kolmasosa on tällä hetkellä kaupallisesti valmistettua. Tavoitteena onkin vallata isompi osuus vauvojen vatsantäytteestä.
Aktiivisen markkinoinnin avulla äitien halutaan luopuvan imetyksestä ja juottavan vauvalle sen sijaan äidinmaitokorviketta tuttipullosta. Kehitysmaissa seuraukset voivat olla turmiolliset, kun maitojauhetta sotketaan likaiseen veteen. Jos taas vanhemmilla ei ole varaa ostaa riittävästi äidinmaitokorviketta, vauva jää aliravituksi.
Unicefin mukaan joka vuosi puolitoista miljoonaa vauvaa menehtyy sen vuoksi, että rintaruokinnasta luovutaan liian aikaisin.
Pullomaidon haittojen ehkäisemiseksi Maailman terveysjärjestö WHO laati vuonna 1981 äidinmaitokorvikkeiden kansainvälisen markkinointisäännöstön, joka kieltää korvikkeiden mainonnan, ilmaisnäytteet, korvikeyhtiöiden antamat lahjat terveydenhoitohenkilökunnalle, suorat kontaktit odottavien äitien tai vastasyntyneiden ja pienten lasten äitien kanssa sekä äidinmaitokorvikkeita ihannoivat kuvat tai tekstit myyntipakkauksissa.
Korvikevalmistajien toimintaa valvovan Ibfan-järjestön vuosiraportin perusteella Danonen menettelytavat kehitysmaissa eivät juuri eroa pahamaineisesta Nestléstä, paitsi WHO:n säännöstön vastaisten rikkomusten määrässä. Nestlén tekemät rikkeet vievät 22 sivua Ibfanin raportista. Danonen ja sen tytäryhtiöiden rikkomusten selostamiseen tarvittiin 36 sivua.
Raportissa luetellaan yli 250 Danonen ja Nutrician tekemää rikkomusta 30 eri maassa. Äidinmaitokorvikkeiden ilmaisnäytteitä jaettiin synnytyssairaaloissa Argentiinassa, Indonesiassa, Libanonissa, Malesiassa, Mauritiuksella, Turkissa, Unkarissa ja Uruguayssa.
Indonesiassa Nutrician edustajat veivät ilmaisnäytteitä myös vastasynnyttäneille äideille kotiin. Libanonissa Danonen myyntiedustajat olivat mukana lastenlääkärien vastaanotoilla.
Yhtiö onnistui monin tavoin saamaan näkyvyyttä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Argentiinassa lääkäreille jaettiin Nutrician hiirimattoja, Libanonissa rokotuskortteja ja pöytäkalentereita. Swazimaassa äitien imetysohjeissa oli Nutrician logo. Arabiemiraateissa vastasyntyneiden vauvojen sairaalarannekkeita koristi Bebelac-korvikkeen logo.
Vaimo toi alkukesästä kotiin useamman purkin Danonen Activia-jogurttia. Tv-mainoksista tuttua jogurttia oli kuulemma jaettu ilmaiseksi Helsingin rautatieasemalla.
Valion ja Ingmanin hallitsemille kotimaan jogurttimarkkinoille kiivaasti pinnistävä Danone mainostaa Activia-jogurttejaan niiden sisältämällä maitohappobakteerilla, jonka väitetään kahden viikon päivittäisen käytön jälkeen helpottavan ruuansulatusta.
Kun ilmaiseksi jaettuja Danone-purkkeja ilmestyi jääkaappiin kolmannen kerran, päätin ottaa selvää, millaisesta yrityksestä oli kyse.
Ranskalainen pörssiyhtiö Groupe Danone on viidenneksi suurin elintarvikeyritys maailmassa, jos ei lasketa mukaan limujättejä Coca-Colaa ja Pepsiä. Pullotetun veden maailmanmarkkinoilla firma on toisella sijalla. Evian-pullovesi on Danonen kuuluisia brändejä. Danone on tätä nykyä myös maailman toiseksi suurin vauvanruokien valmistaja, heti sveitsiläis-ylikansallisen Nestlén jälkeen.
Danonen liikevaihto oli viime vuonna 13 miljardia euroa, kutakuinkin yhtä paljon kuin Suomen valtion koko vuoden sosiaali- ja terveysmenot. Puhdasta voittoa yhtiö teki noin puolitoista miljardia euroa.
Toimitusjohtaja Franck Riboud uskoo Danonen myynnin vielä moninkertaistuvan lähivuosina. ”Danone Activiaa myydään 30 maassa, ja myynnin arvo on 1,3 miljardia euroa. Jos myisimmekin Activia-jogurttia 60 maassa, myynti voisi kasvaa viiteen miljardiin euroon.”
Jogurttien osuus firman liikevaihdosta on tällä hetkellä 58 prosenttia, pulloveden osuus 18 prosenttia, samoin kuin vauvanruokien osuus.
Jogurttimyynti kasvoi viime vuonna 12 prosentilla, vauvanruokamyynti kymmenellä prosentilla. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vauvanruokien myynti kasvoi hurjat 19 prosenttia.
Vauvanruokamyynnin ennätyskasvun selittää viime vuonna tehty yrityskauppa, jossa Danone osti oman vauvanruokatuotantonsa rinnalle hollantilaisen vauvanruokayhtiön Numicon. Samalla Danone myi koko keksituotantonsa, muun muassa LU-keksit, tupakkayhtiö Philip Morrisin omistamalle Kraft Foodsille.
Nyttemmin Danonen omistama Numico on lähtenyt rajusti kilpailemaan Nestlén kanssa äidinmaitokorvikkeiden ja vauvanruokien markkinoista, myös Suomessa. Numico-konserniin kuuluva Nutricia osti vuonna 2004 Valion vauvanruokatuotannon. Niinpä Valion Turengin tehtailla valmistettavat Tutteli-äidinmaitokorvikkeet ja Muksu-vellit ovat tänä päivänä Danonen omistaman Nutrician tuotteita. Bona ja Piltti ovat puolestaan Nestlén brändejä.
Nestléllä on koko maailman vajaan yhdeksän miljardin euron äidinmaitokorvikekaupasta noin 40 prosentin markkinaosuus, mutta yrityskauppojen jälkeen Danone lähenee jo 25 prosentin osuutta.
Euroopassa Danone tytäryhtiöineen on jo ohittanut Nestlén ja hengittää niskaan myös Aasian ja Afrikan kasvavilla markkinoilla. Indonesiassa, Kiinassa, Malesiassa ja Thaimaassa Danone on äidinmaitokorvikkeiden markkinajohtaja. 250 miljoonan asukkaan Indonesia on Danone-Numico-Nutrician suurin yksittäinen äidinmaitokorvikkeiden markkinamaa. Burmassa yhtiö kauppaa alkujaan tanskalaisen Dumexin maitokorvikkeita vastoin kansainvälisiä talouspakotteita.
Äidinmaitokorvikkeiden markkinointi on kylmäveristä bisnestä. Danone-Numicon johto puhuu markkinaosuuden lisäksi myös vauvojen ”vatsaosuuden” kasvattamisesta. Yhtiön mukaan 0–3-vuotiaiden pienten lasten ravinnosta vain noin kolmasosa on tällä hetkellä kaupallisesti valmistettua. Tavoitteena onkin vallata isompi osuus vauvojen vatsantäytteestä.
Aktiivisen markkinoinnin avulla äitien halutaan luopuvan imetyksestä ja juottavan vauvalle sen sijaan äidinmaitokorviketta tuttipullosta. Kehitysmaissa seuraukset voivat olla turmiolliset, kun maitojauhetta sotketaan likaiseen veteen. Jos taas vanhemmilla ei ole varaa ostaa riittävästi äidinmaitokorviketta, vauva jää aliravituksi.
Unicefin mukaan joka vuosi puolitoista miljoonaa vauvaa menehtyy sen vuoksi, että rintaruokinnasta luovutaan liian aikaisin.
Pullomaidon haittojen ehkäisemiseksi Maailman terveysjärjestö WHO laati vuonna 1981 äidinmaitokorvikkeiden kansainvälisen markkinointisäännöstön, joka kieltää korvikkeiden mainonnan, ilmaisnäytteet, korvikeyhtiöiden antamat lahjat terveydenhoitohenkilökunnalle, suorat kontaktit odottavien äitien tai vastasyntyneiden ja pienten lasten äitien kanssa sekä äidinmaitokorvikkeita ihannoivat kuvat tai tekstit myyntipakkauksissa.
Korvikevalmistajien toimintaa valvovan Ibfan-järjestön vuosiraportin perusteella Danonen menettelytavat kehitysmaissa eivät juuri eroa pahamaineisesta Nestléstä, paitsi WHO:n säännöstön vastaisten rikkomusten määrässä. Nestlén tekemät rikkeet vievät 22 sivua Ibfanin raportista. Danonen ja sen tytäryhtiöiden rikkomusten selostamiseen tarvittiin 36 sivua.
Raportissa luetellaan yli 250 Danonen ja Nutrician tekemää rikkomusta 30 eri maassa. Äidinmaitokorvikkeiden ilmaisnäytteitä jaettiin synnytyssairaaloissa Argentiinassa, Indonesiassa, Libanonissa, Malesiassa, Mauritiuksella, Turkissa, Unkarissa ja Uruguayssa.
Indonesiassa Nutrician edustajat veivät ilmaisnäytteitä myös vastasynnyttäneille äideille kotiin. Libanonissa Danonen myyntiedustajat olivat mukana lastenlääkärien vastaanotoilla.
Yhtiö onnistui monin tavoin saamaan näkyvyyttä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Argentiinassa lääkäreille jaettiin Nutrician hiirimattoja, Libanonissa rokotuskortteja ja pöytäkalentereita. Swazimaassa äitien imetysohjeissa oli Nutrician logo. Arabiemiraateissa vastasyntyneiden vauvojen sairaalarannekkeita koristi Bebelac-korvikkeen logo.
perjantai 4. heinäkuuta 2008
Kovaa peliä Zimbabwessa
KU-VIIKKOLEHTI 4.7.2008
YouTube-sivuston kautta leviää brittiläisen tv-kanavan ITN:n lyhyt videopätkä, jossa kanavan reportteri yrittää haastatella Zimbabwen presidenttiä Robert Mugabea.
”Millä perusteella pidätte itseänne Zimbabwen presidenttinä”, ITN:n toimittaja kysyi turvamiesten ympäröimältä Mugabelta maanantaina tämän saapuessa Afrikan unionin huippukokoukseen Sharm el Sheikhissä Egyptissä.
”Samalla perusteella kuin Gordon Brown pitää itseään Britannian pääministerinä”, Mugabe vastaa videolla häkeltyneenä turvamiesten siirtäessä brittitoimittajaa kauemmas.
”Me emme ole enää Britannian siirtomaa”, 84-vuotias Mugabe jatkaa hämmennyksestä toettuaan ja huutelee vielä toimittajan perään: ”Mitä tekemistä briteillä on Zimbabwen kanssa? Keitä te olette? You bloody idiots!”
Brittikanavan uutisinsertti on pelkistetty esimerkki länsimaiden ja länsimedian suhtautumisesta Zimbabween, ja myös kuvaava esimerkki siitä, miten Mugabe käyttää vastakkainasettelua hyväksi pönkittääkseen valtaansa.
Mitä enemmän Mugabea lännessä arvostellaan, sitä kiivaammin hän syyttää entistä siirtomaaisäntää ja kahdeksan vuotta jatkunutta kauppasaartoa Zimbabwen ennätysinflaatiosta ja muista ongelmista.
Nurkkaan ajettu presidentti kerää myös suosiota sillä, että hän tekee niin kuin lystää. ”Ne, jotka haluavat hyväksyä Zimbabwen vaalit, voivat tehdä sen, ja ne, jotka eivät halua, voivat jättää sen tekemättä”, Mugabe totesi viikonloppuna.
Viikko sitten pidetty presidentinvaalin toinen kierros oli epäilemättä farssi, etenkin sen jälkeen kun vaalin ensimmäisen kierroksen voittanut opposition ehdokas Morgan Tsvangirai vetäytyi väkivaltaisuuksien vuoksi kisasta muutama päivä ennen äänestystä.
Mugabe oli lopulta ainoa ehdokas, mutta Tsvangirain nimi ja kuva jäivät äänestyslipukkeisiin, koska vetäytymisilmoitus tuli liian myöhään.
Zimbabwen tv:ssä riemuittiin sunnuntaina Mugaben äänivyörystä ja ”ylivoimaisesta vaalivoitosta”. Istuva presidentti sai reilu kaksi miljoonaa ääntä, mutta Tsvangiraitakin äänesti 233 000 ihmistä opposition boikottikehotuksista huolimatta.
Eteläisen Afrikan maiden talousyhteisön SADC:n vaalitarkkailijoiden mukaan vaalit eivät edustaneet kansan tahtoa vaalia edeltäneiden väkivaltaisuuksien vuoksi ja koska opposition vaalitilaisuudet estettiin.
Presidentti Mugaben Zanu-puolueen iskujoukot surmasivat vaalikampanjan aikana kymmeniä opposition kannattajia. Maaseudulla tuhansia ihmisiä hakattiin tai kidutettiin kostoksi siitä, että heidän vaalipiirissään oli vaalien ensimmäisellä kierroksella äänestetty oppositiota.
Zimbabwen hallituksen kannalta katsottuna pelottelukampanja oli kuitenkin menestys. Mugabe pysyi kuin pysyikin vallassa, vaikka vain harva olisi uskonut siihen vielä keväällä Zanu-puolueen menetettyä vaaleissa parlamentin enemmistön ja Mugaben koettua kirvelevän tappion presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella.
Uhkailusta ja painostuksesta huolimatta äänestysprosentti jäi silti alhaiseksi, kuten myös kevään parlamenttivaaleissa ja presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella. Molemmilla kerroilla vain 42 prosenttia äänioikeutetuista vaivautui vaaliuurnille. Maassa, jossa leipä maksaa tänä päivänä kolme miljardia paikallista dollaria, useimmilla ihmisillä on tärkeämpiä asioita mietittävänä.
Vertailun vuoksi Kenian joulukuisissa vaaleissa äänestämässä kävi 69 prosenttia äänioikeutetuista. Togon viime syksyn parlamenttivaaleissa äänestysvilkkaus oli peräti 85 prosenttia.
Mugaben voitto vaaleissa voi yllättävää kyllä myös helpottaa sovun löytämistä Zimbabwessa. Näin arvelee politiikantutkija Tom Cargill Britannian ulkopoliittisesta instituutista Chatham Housesta.
Tutkijan mukaan ulkomaiden on nyt kieltämättä hankalampi painostaa Mugabea yhteishallitukseen parlamenttivaalit voittaneen MDC-puolueen kanssa, koska Mugabe on nyt maan laillisesti valittu presidentti, siitäkin huolimatta että vaaliprosessissa oli lukuisia epäkohtia.
Mutta asian toinen puoli on se, että Mugaben voi olla helpompi suostua myönnytyksiin, kun hänen oma asemansa on taas vahvempi. Sillä onhan varmasti mukavampi luopua vallasta vapaaehtoisesti kuin tulla nöyryyttävällä tavalla syrjäytetyksi tappiollisissa vaaleissa. Mugabe on kaikesta huolimatta ”kansakunnan isä”, joka johdatti maan itsenäisyyteen vuonna 1980 valkoista rotusortohallintoa vastaan käydyn pitkällisen vapautustaistelun päätteeksi.
Varsin todennäköinen vaihtoehto lähitulevaisuudessa onkin Mugaben Zanu-puolueen ja kahtia hajonneen MDC-puolueen muodostama yhteishallitus, jossa MDC:n Morgan Tsvangirai nimitetään pääministeriksi – Kenian esimerkin mukaisesti.
Keniassa vilpillisten vaalien ja väkivaltaisuuksien jälkeen presidentti Mwai Kibaki tukijoineen suostui lopulta yhteishallitukseen parlamenttivaalit voittaneen opposition Oranssin demokratialiikkeen kanssa.
Pahin uhka sopuratkaisulle ovat nyt Britannia, Yhdysvallat ja EU, jotka vaativat Zimbabwen vastaisten pakotteiden kiristämistä entisestään. Britit ehtivät jo kieltää Zimbabwen krikettijoukkueen tulon saarivaltakuntaan.
Länsirintama kuitenkin repeilee, sillä brittiläinen kaivosjätti Anglo American suunnittelee parhaillaan Zimbabwen itsenäisyyden ajan suurinta yksittäistä investointia, 300 miljoonan euron arvoista platinakaivoshanketta. Zimbabwe on maailman toiseksi suurin platinantuottaja.
”Me emme harjoita liiketoimintaa pelkästään sen perusteella mikä on suosittua. Meidän on tehtävä ratkaisuja, joita pidämme vastuullisina”, kommentoi Anglo Americanin johtaja Mark Moody-Stuart, entinen Shellin pääjohtaja 90-luvulla nigerialaisen ympäristöaktivistin ja kirjailijan Ken Saro-Wiwan hirttämisen aikoihin.
YouTube-sivuston kautta leviää brittiläisen tv-kanavan ITN:n lyhyt videopätkä, jossa kanavan reportteri yrittää haastatella Zimbabwen presidenttiä Robert Mugabea.
”Millä perusteella pidätte itseänne Zimbabwen presidenttinä”, ITN:n toimittaja kysyi turvamiesten ympäröimältä Mugabelta maanantaina tämän saapuessa Afrikan unionin huippukokoukseen Sharm el Sheikhissä Egyptissä.
”Samalla perusteella kuin Gordon Brown pitää itseään Britannian pääministerinä”, Mugabe vastaa videolla häkeltyneenä turvamiesten siirtäessä brittitoimittajaa kauemmas.
”Me emme ole enää Britannian siirtomaa”, 84-vuotias Mugabe jatkaa hämmennyksestä toettuaan ja huutelee vielä toimittajan perään: ”Mitä tekemistä briteillä on Zimbabwen kanssa? Keitä te olette? You bloody idiots!”
Brittikanavan uutisinsertti on pelkistetty esimerkki länsimaiden ja länsimedian suhtautumisesta Zimbabween, ja myös kuvaava esimerkki siitä, miten Mugabe käyttää vastakkainasettelua hyväksi pönkittääkseen valtaansa.
Mitä enemmän Mugabea lännessä arvostellaan, sitä kiivaammin hän syyttää entistä siirtomaaisäntää ja kahdeksan vuotta jatkunutta kauppasaartoa Zimbabwen ennätysinflaatiosta ja muista ongelmista.
Nurkkaan ajettu presidentti kerää myös suosiota sillä, että hän tekee niin kuin lystää. ”Ne, jotka haluavat hyväksyä Zimbabwen vaalit, voivat tehdä sen, ja ne, jotka eivät halua, voivat jättää sen tekemättä”, Mugabe totesi viikonloppuna.
Viikko sitten pidetty presidentinvaalin toinen kierros oli epäilemättä farssi, etenkin sen jälkeen kun vaalin ensimmäisen kierroksen voittanut opposition ehdokas Morgan Tsvangirai vetäytyi väkivaltaisuuksien vuoksi kisasta muutama päivä ennen äänestystä.
Mugabe oli lopulta ainoa ehdokas, mutta Tsvangirain nimi ja kuva jäivät äänestyslipukkeisiin, koska vetäytymisilmoitus tuli liian myöhään.
Zimbabwen tv:ssä riemuittiin sunnuntaina Mugaben äänivyörystä ja ”ylivoimaisesta vaalivoitosta”. Istuva presidentti sai reilu kaksi miljoonaa ääntä, mutta Tsvangiraitakin äänesti 233 000 ihmistä opposition boikottikehotuksista huolimatta.
Eteläisen Afrikan maiden talousyhteisön SADC:n vaalitarkkailijoiden mukaan vaalit eivät edustaneet kansan tahtoa vaalia edeltäneiden väkivaltaisuuksien vuoksi ja koska opposition vaalitilaisuudet estettiin.
Presidentti Mugaben Zanu-puolueen iskujoukot surmasivat vaalikampanjan aikana kymmeniä opposition kannattajia. Maaseudulla tuhansia ihmisiä hakattiin tai kidutettiin kostoksi siitä, että heidän vaalipiirissään oli vaalien ensimmäisellä kierroksella äänestetty oppositiota.
Zimbabwen hallituksen kannalta katsottuna pelottelukampanja oli kuitenkin menestys. Mugabe pysyi kuin pysyikin vallassa, vaikka vain harva olisi uskonut siihen vielä keväällä Zanu-puolueen menetettyä vaaleissa parlamentin enemmistön ja Mugaben koettua kirvelevän tappion presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella.
Uhkailusta ja painostuksesta huolimatta äänestysprosentti jäi silti alhaiseksi, kuten myös kevään parlamenttivaaleissa ja presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella. Molemmilla kerroilla vain 42 prosenttia äänioikeutetuista vaivautui vaaliuurnille. Maassa, jossa leipä maksaa tänä päivänä kolme miljardia paikallista dollaria, useimmilla ihmisillä on tärkeämpiä asioita mietittävänä.
Vertailun vuoksi Kenian joulukuisissa vaaleissa äänestämässä kävi 69 prosenttia äänioikeutetuista. Togon viime syksyn parlamenttivaaleissa äänestysvilkkaus oli peräti 85 prosenttia.
Mugaben voitto vaaleissa voi yllättävää kyllä myös helpottaa sovun löytämistä Zimbabwessa. Näin arvelee politiikantutkija Tom Cargill Britannian ulkopoliittisesta instituutista Chatham Housesta.
Tutkijan mukaan ulkomaiden on nyt kieltämättä hankalampi painostaa Mugabea yhteishallitukseen parlamenttivaalit voittaneen MDC-puolueen kanssa, koska Mugabe on nyt maan laillisesti valittu presidentti, siitäkin huolimatta että vaaliprosessissa oli lukuisia epäkohtia.
Mutta asian toinen puoli on se, että Mugaben voi olla helpompi suostua myönnytyksiin, kun hänen oma asemansa on taas vahvempi. Sillä onhan varmasti mukavampi luopua vallasta vapaaehtoisesti kuin tulla nöyryyttävällä tavalla syrjäytetyksi tappiollisissa vaaleissa. Mugabe on kaikesta huolimatta ”kansakunnan isä”, joka johdatti maan itsenäisyyteen vuonna 1980 valkoista rotusortohallintoa vastaan käydyn pitkällisen vapautustaistelun päätteeksi.
Varsin todennäköinen vaihtoehto lähitulevaisuudessa onkin Mugaben Zanu-puolueen ja kahtia hajonneen MDC-puolueen muodostama yhteishallitus, jossa MDC:n Morgan Tsvangirai nimitetään pääministeriksi – Kenian esimerkin mukaisesti.
Keniassa vilpillisten vaalien ja väkivaltaisuuksien jälkeen presidentti Mwai Kibaki tukijoineen suostui lopulta yhteishallitukseen parlamenttivaalit voittaneen opposition Oranssin demokratialiikkeen kanssa.
Pahin uhka sopuratkaisulle ovat nyt Britannia, Yhdysvallat ja EU, jotka vaativat Zimbabwen vastaisten pakotteiden kiristämistä entisestään. Britit ehtivät jo kieltää Zimbabwen krikettijoukkueen tulon saarivaltakuntaan.
Länsirintama kuitenkin repeilee, sillä brittiläinen kaivosjätti Anglo American suunnittelee parhaillaan Zimbabwen itsenäisyyden ajan suurinta yksittäistä investointia, 300 miljoonan euron arvoista platinakaivoshanketta. Zimbabwe on maailman toiseksi suurin platinantuottaja.
”Me emme harjoita liiketoimintaa pelkästään sen perusteella mikä on suosittua. Meidän on tehtävä ratkaisuja, joita pidämme vastuullisina”, kommentoi Anglo Americanin johtaja Mark Moody-Stuart, entinen Shellin pääjohtaja 90-luvulla nigerialaisen ympäristöaktivistin ja kirjailijan Ken Saro-Wiwan hirttämisen aikoihin.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
Tositarina Hotelli Ruandasta
KU-VIIKKOLEHTI 19.6.2008
Monikaan ei juuri tietäisi Ruandan 14 vuoden takaisesta kansanmurhasta, ellei olisi nähnyt elokuvaa Hotelli Ruanda. Itse kansanmurhan aikana, keväällä ja kesällä 1994, media puhui hutujen ja tutsien järjettömästä heimosodasta, jonka estämiseksi ei voitu tehdä mitään.
Kesti pitkään ennen kuin ulkopuolinen maailma ymmärsi, mitä oli tapahtunut. Hutujen ääriryhmät olivat siinä vaiheessa silponeet ja surmanneet yli miljoona ihmistä, lähinnä tutsivähemmistöön kuuluvia siviilejä ja hutupoliitikkoja, joiden väitettiin tukevan Ruandan isänmaallisen rintaman (FPR) kapinallisia. Kansanmurha päättyi heinäkuun alussa, kun kapinalliset ajoivat äärihutujen hallituksen vallasta.
Hotelli Ruanda oli vuonna 2005 Oscar-ehdokkaana parhaasta miespääosasta ja alkuperäiskäsikirjoituksesta. Elokuvaa markkinoitiin tositarinana hotellinjohtaja Paul Rusesabaginasta, joka rohkeudellaan ja viekkaudellaan pelasti yli 1 200 ihmistä äärihutujen kuolemanpartioiden käsistä. Luksushotelli Mille Collinesia johtanutta Rusesabaginaa verrattiin natsiliikemies Oskar Schindleriin, joka suojeli juutalaisia toisen maailmansodan aikana.
Menestyselokuvan tuoman julkisuuden paisteessa Paul Rusesabagina on kiertänyt maailmaa puhujamatkoilla ja vastaanottanut useita rauhanpalkintoja sekä Yhdysvaltojen presidentin vapaudenmitalin. Brysselissä tätä nykyä asuva Rusesabagina perusti nimeään kantavan säätiön auttamaan kansanmurhassa orvoksi tai leskeksi jääneitä.
Vierailin itse Ruandassa vuonna 2005, reilu vuosi Hotelli Ruandan ensi-illan jälkeen, ja käväisin yhtenä päivänä myös hotelli Mille Collinesissa maan pääkaupungissa Kigalissa. Entiselleen restauroitua loistohotellia ei oikein voinut kuvitella yli tuhannen epätoivoisen pakolaisen piilopaikaksi.
Silti eniten ihmetytti se, ettei hotellissa näkynyt merkkiäkään vuoden 1994 kansanmurhasta tai hotellinjohtaja Paul Rusesabaginan ansioista noiden tuskallisten päivien aikana. Ei ollut muistolaattaa hotellin julkisivussa, eikä maailmankuulun entisen hotellinjohtajan muotokuvaa vastaanottoaulan seinällä. Matkamuistomyymälöistä ei löytynyt mitään Paul Rusesabaginaan viittaavaa.
”Hän ei ole täällä kovinkaan suosittu. Monien mielestä elokuva ei antanut oikeaa kuvaa tapahtumista hotellissa”, ruandalainen tuttu selitti.
Keväällä ilmestynyt kirja Hotel Rwanda: Or the Tutsi genocide as seen by Hollywood (”Hotelli Ruanda: Tai tutsien kansanmurha Hollywoodin mukaan”) antaa yksityiskohtaisempia selityksiä.
Kirjan perusteella elokuvassa liioiteltiin rajusti Rusesabaginan osuutta hotelliin paenneiden pelastajana. Kirjan mukaan hotellinjohtaja veljeili loppuun asti kansanmurhan keskeisten suunnittelijoiden kanssa, käännytti pois ihmisiä, jotka eivät kyenneet maksamaan ylläpidosta, ja luovutti verilöylyjä lietsoneelle äärihutujen radioasemalle tietoja hotellin asukkaista.
Kahden ruandalaisen kirjoittajan, Alfred Ndahiron ja Privat Rutazibwan kirja perustuu hotelli Mille Collinesissä olleiden pakolaisten ja hotellin työntekijöiden haastatteluihin.
Hotelli Diplomatesin johtajana työskennellyt Paul Rusesabagina tuli kirjan mukaan naapurihotelli Mille Collinesiin viikkoa kansanmurhan alkamisen jälkeen hakeakseen polttoainetta, sillä hän oli lähdössä yhdessä äärihutujen hallituksen ministereiden kanssa kapinallisten hyökkäystä pakoon läheiseen Gitaraman kaupunkiin. Molemmat hotellit olivat Belgian lentoyhtiön Sabenan omistuksessa.
Mille Collinesin belgialainen johtaja oli muiden länsimaalaisten lailla paennut maasta ja jättänyt hotellin kokemattomien paikallisten työntekijöiden haltuun. Kirjan mukaan Rusesabagina huomasi tilaisuuden tulleen. Hän päättikin jäädä ja järjesti itselleen Belgiasta faksin, jossa hänet nimitettiin hotellin väliaikaiseksi johtajaksi.
Henkensä pelossa hotelliin paenneiden ihmisten piti tämän jälkeen alkaa maksaa majoituksesta, puheluista ja jopa Punaiselta Ristiltä hätäapuna saadusta ruuasta, vaikka Sabena-yhtiö nimenomaan kehotti olemaan pyytämättä pakolaisilta rahaa.
Elokuvassa Hotelli Ruanda ja Paul Rusesabaginan muistelmakirjassa Hotellinjohtaja annetaan ymmärtää, että Rusesabagina onnistui pidättelemään äärihutujen hyökkäystä hotelliin lähinnä hyvillä neuvottelutaidoillaan sekä lahjomalla armeijan komentajan, kenraali Augustin Bizimungun ja Interahamwe-joukkojen johtajan Georges Rutagandan konjakilla ja punaviinillä.
Tuoreen kirjan mukaan kaveeraaminen nuoruudenystävien kanssa ei ollut Rusesabaginalle lainkaan vastentahtoista. Jo kansanmurhan ensi päivinä Rusesabagina luovutti Diplomates-hotellin äärihutujen tukikohdaksi. Rusesabagina puolustelee molempia miehiä muistelmissaan ja pyysi päästä todistamaan heidän puolestaan YK:n sotarikostuomioistuimessa Arushassa Tansaniassa.
Rusesabagina on viime aikojen haastatteluissa toistellut äärihutujen kansanmurhan aikaista propagandaa. Rauhantyöstä palkitun hotellinjohtajan mukaan kyse ei ollut oikeastaan kansanmurhasta, koska myös kapinallisarmeija FPR surmasi ihmisiä sisällissodan aikana. Kansanmurhan kiistäminen on tänä päivänä Ruandassa rikos.
Rusesabagina väittää myös Ruandan nykyhallituksen tappavan hutuja silmittömästi maaseudulla, mikä ei todellisuudessa kyllä pidä paikkaansa.
BBC:n ruandankielisen radion haastattelussa Rusesabagina ei sen sijaan osannut mainita ainuttakaan avunsaajaa tai hanketta, jota Hotel Rwanda Rusesabagina -säätiö olisi tukenut. Ndahiron ja Rutazibwan kirjan mukaan orpojen ja leskien hyväksi kerätyt rahat menevät Rusesabaginan omaan politikointiin ja liiketoimintaan ja aseisiin äärihutujen sotilasleireille Sambiaan.
Monikaan ei juuri tietäisi Ruandan 14 vuoden takaisesta kansanmurhasta, ellei olisi nähnyt elokuvaa Hotelli Ruanda. Itse kansanmurhan aikana, keväällä ja kesällä 1994, media puhui hutujen ja tutsien järjettömästä heimosodasta, jonka estämiseksi ei voitu tehdä mitään.
Kesti pitkään ennen kuin ulkopuolinen maailma ymmärsi, mitä oli tapahtunut. Hutujen ääriryhmät olivat siinä vaiheessa silponeet ja surmanneet yli miljoona ihmistä, lähinnä tutsivähemmistöön kuuluvia siviilejä ja hutupoliitikkoja, joiden väitettiin tukevan Ruandan isänmaallisen rintaman (FPR) kapinallisia. Kansanmurha päättyi heinäkuun alussa, kun kapinalliset ajoivat äärihutujen hallituksen vallasta.
Hotelli Ruanda oli vuonna 2005 Oscar-ehdokkaana parhaasta miespääosasta ja alkuperäiskäsikirjoituksesta. Elokuvaa markkinoitiin tositarinana hotellinjohtaja Paul Rusesabaginasta, joka rohkeudellaan ja viekkaudellaan pelasti yli 1 200 ihmistä äärihutujen kuolemanpartioiden käsistä. Luksushotelli Mille Collinesia johtanutta Rusesabaginaa verrattiin natsiliikemies Oskar Schindleriin, joka suojeli juutalaisia toisen maailmansodan aikana.
Menestyselokuvan tuoman julkisuuden paisteessa Paul Rusesabagina on kiertänyt maailmaa puhujamatkoilla ja vastaanottanut useita rauhanpalkintoja sekä Yhdysvaltojen presidentin vapaudenmitalin. Brysselissä tätä nykyä asuva Rusesabagina perusti nimeään kantavan säätiön auttamaan kansanmurhassa orvoksi tai leskeksi jääneitä.
Vierailin itse Ruandassa vuonna 2005, reilu vuosi Hotelli Ruandan ensi-illan jälkeen, ja käväisin yhtenä päivänä myös hotelli Mille Collinesissa maan pääkaupungissa Kigalissa. Entiselleen restauroitua loistohotellia ei oikein voinut kuvitella yli tuhannen epätoivoisen pakolaisen piilopaikaksi.
Silti eniten ihmetytti se, ettei hotellissa näkynyt merkkiäkään vuoden 1994 kansanmurhasta tai hotellinjohtaja Paul Rusesabaginan ansioista noiden tuskallisten päivien aikana. Ei ollut muistolaattaa hotellin julkisivussa, eikä maailmankuulun entisen hotellinjohtajan muotokuvaa vastaanottoaulan seinällä. Matkamuistomyymälöistä ei löytynyt mitään Paul Rusesabaginaan viittaavaa.
”Hän ei ole täällä kovinkaan suosittu. Monien mielestä elokuva ei antanut oikeaa kuvaa tapahtumista hotellissa”, ruandalainen tuttu selitti.
Keväällä ilmestynyt kirja Hotel Rwanda: Or the Tutsi genocide as seen by Hollywood (”Hotelli Ruanda: Tai tutsien kansanmurha Hollywoodin mukaan”) antaa yksityiskohtaisempia selityksiä.
Kirjan perusteella elokuvassa liioiteltiin rajusti Rusesabaginan osuutta hotelliin paenneiden pelastajana. Kirjan mukaan hotellinjohtaja veljeili loppuun asti kansanmurhan keskeisten suunnittelijoiden kanssa, käännytti pois ihmisiä, jotka eivät kyenneet maksamaan ylläpidosta, ja luovutti verilöylyjä lietsoneelle äärihutujen radioasemalle tietoja hotellin asukkaista.
Kahden ruandalaisen kirjoittajan, Alfred Ndahiron ja Privat Rutazibwan kirja perustuu hotelli Mille Collinesissä olleiden pakolaisten ja hotellin työntekijöiden haastatteluihin.
Hotelli Diplomatesin johtajana työskennellyt Paul Rusesabagina tuli kirjan mukaan naapurihotelli Mille Collinesiin viikkoa kansanmurhan alkamisen jälkeen hakeakseen polttoainetta, sillä hän oli lähdössä yhdessä äärihutujen hallituksen ministereiden kanssa kapinallisten hyökkäystä pakoon läheiseen Gitaraman kaupunkiin. Molemmat hotellit olivat Belgian lentoyhtiön Sabenan omistuksessa.
Mille Collinesin belgialainen johtaja oli muiden länsimaalaisten lailla paennut maasta ja jättänyt hotellin kokemattomien paikallisten työntekijöiden haltuun. Kirjan mukaan Rusesabagina huomasi tilaisuuden tulleen. Hän päättikin jäädä ja järjesti itselleen Belgiasta faksin, jossa hänet nimitettiin hotellin väliaikaiseksi johtajaksi.
Henkensä pelossa hotelliin paenneiden ihmisten piti tämän jälkeen alkaa maksaa majoituksesta, puheluista ja jopa Punaiselta Ristiltä hätäapuna saadusta ruuasta, vaikka Sabena-yhtiö nimenomaan kehotti olemaan pyytämättä pakolaisilta rahaa.
Elokuvassa Hotelli Ruanda ja Paul Rusesabaginan muistelmakirjassa Hotellinjohtaja annetaan ymmärtää, että Rusesabagina onnistui pidättelemään äärihutujen hyökkäystä hotelliin lähinnä hyvillä neuvottelutaidoillaan sekä lahjomalla armeijan komentajan, kenraali Augustin Bizimungun ja Interahamwe-joukkojen johtajan Georges Rutagandan konjakilla ja punaviinillä.
Tuoreen kirjan mukaan kaveeraaminen nuoruudenystävien kanssa ei ollut Rusesabaginalle lainkaan vastentahtoista. Jo kansanmurhan ensi päivinä Rusesabagina luovutti Diplomates-hotellin äärihutujen tukikohdaksi. Rusesabagina puolustelee molempia miehiä muistelmissaan ja pyysi päästä todistamaan heidän puolestaan YK:n sotarikostuomioistuimessa Arushassa Tansaniassa.
Rusesabagina on viime aikojen haastatteluissa toistellut äärihutujen kansanmurhan aikaista propagandaa. Rauhantyöstä palkitun hotellinjohtajan mukaan kyse ei ollut oikeastaan kansanmurhasta, koska myös kapinallisarmeija FPR surmasi ihmisiä sisällissodan aikana. Kansanmurhan kiistäminen on tänä päivänä Ruandassa rikos.
Rusesabagina väittää myös Ruandan nykyhallituksen tappavan hutuja silmittömästi maaseudulla, mikä ei todellisuudessa kyllä pidä paikkaansa.
BBC:n ruandankielisen radion haastattelussa Rusesabagina ei sen sijaan osannut mainita ainuttakaan avunsaajaa tai hanketta, jota Hotel Rwanda Rusesabagina -säätiö olisi tukenut. Ndahiron ja Rutazibwan kirjan mukaan orpojen ja leskien hyväksi kerätyt rahat menevät Rusesabaginan omaan politikointiin ja liiketoimintaan ja aseisiin äärihutujen sotilasleireille Sambiaan.
torstai 5. kesäkuuta 2008
Viimeiset eloonjääneet
KU-VIIKKOLEHTI 6.6.2008
Viikko sitten maailmalle levisivät valokuvat aiemmin tuntemattomasta intiaaniyhteisöstä Amazonin sademetsässä Brasiliassa lähellä Perun vastaista rajaa. Pienkoneesta otetuissa valokuvissa voi nähdä tiheän viidakon keskellä palmulehväkattoisia majoja ja punaiseksi ihonsa maalanneita miehiä, jotka tähtäävät jousipyssyillä ilmassa heidän yläpuolellaan lentävää vihollista.
”Lentomme tarkoituksena oli näyttää heidän asumuksensa, osoittaa heidän olevan siellä, todistaa heidän olemassaolonsa”, kommentoi Brasilian valtion intiaanisäätiön Funain suojelukoordinaattori José Carlos Meirelles Júnior.
Valokuvat otettiin vapun tienoilla ja julkistettiin Brasilian oikeusministeriön alaisuudessa toimivan intiaanisäätiön nettisivuilla viime viikon torstaina.
Alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta kamppaileva Survival International -järjestö iloitsi uuden intiaaniheimon löytymisestä, mutta varoitti samalla yhteisöä uhkaavista laittomista metsänhakkuista, ei pelkästään Brasiliassa vaan myös Perun rajan takana. Eräät Perun sademetsien intiaaniyhteisöt ovat lähteneet hakkuita pakoon rajan yli ja saattavat joutua konfliktiin Brasilian Acren osavaltiossa ennestään elävien intiaanien kanssa.
Uudet havainnot muusta maailmasta eristyksissä elävistä intiaaneista eivät silti ole aivan ainutlaatuisia. Brasilian intiaanisäätiön tutkijat ovat viime vuosina löytäneet kymmeniä todisteita aiemmin tuntemattomien pienten intiaanikansojen olemassaolosta. Syrjäisistä sademetsistä on löytynyt intiaanien asumuksia ja käyttöesineitä. Muiden intiaaniheimojen edustajat tai alueella liikkuneet metsurit ja kullankaivajat ovat kertoneet satunnaisista kohtaamisistaan intiaanien kanssa.
Koko maailmassa uskotaan olevan 145 vapaaehtoisesti muusta maailmasta eristyksissä elävää kansaa. Näistä noin puolet asuu sademetsissä Brasilian ja Perun rajan läheisyydessä. Intiaanisäätiö Funain mukaan pelkästään Brasiliassa on tällä hetkellä 67 eristäytynyttä intiaanikansaa.
Amazonin maiden lisäksi eristäytyneitä kansoja on enää vain Indonesian miehittämässä Papuassa sekä Intiaan kuuluvilla Andamaanien saarilla.
Amazonin alueen eristäytyneistä intiaanikansoista tiedetään vain vähän. Kieliä ei tunneta, ja arviot intiaanien lukumääristä ovat usein lähinnä arvauksia.
Hi-Merima-intiaaneja uskotaan olevan noin 1 500. Sotaisina pidettyjä koruboja ja papavoja on muutamia satoja. Brasilian pienimmät heimot akuntsut ja kanoet koostuvat alle kymmenestä ihmisestä.
Tanaru-kansan reservaatissa Rondonian osavaltiossa on enää elossa yksi ainoa viimeinen tanaru. Muut kuolivat sairauksiin tai surmattiin, kun lähialueen metsiä hakattiin soijaplantaaseiksi ja karjatiloiksi.
Yhteistä kaikille eristyksissä eläville intiaanikansoille on se, että ne haluavat tietoisesti pysytellä erossa muista. ”Niissä harvoissa tapauksissa, joissa heitä on nähty, he ovat tehneet selväksi, että he haluavat, että heidät jätetään rauhaan”, Survival Internationalista todetaan.
Intiaanit ovat puolustaneet aggressiivisesti maitaan tai jättäneet maastoon varoituksia alueelle tulleille ulkopuolisille.
”He ovat joutuneet aiemmin hirvittävän väkivallan kohteiksi tai kuolleet ulkopuolisten tuomiin sairauksiin, joita vastaan heillä ei ole vastustuskykyä. Viimeisillä eloonjääneillä on hyvät syyt yrittää välttää kontaktia.”
Etenkin Perussa eristäytyneitä intiaanikansoja uhkaavat hakkuiden lisäksi öljy-yhtiöt, jotka ovat Perun hallituksen luvalla tehneet koeporauksia Amazonin yläjuoksun intiaanireservaateissa. Öljynetsintöjä varten metsiin raivataan teitä, joita pitkin metsurit ja uudisasukkaat pääsevät intiaanien alueille.
Perun nahua-intiaaneista yli 50 prosenttia kuoli 80-luvulla sairauksiin pian sen jälkeen kun jotkut heistä olivat olleet kosketuksissa alueelle tulleiden Shellin työntekijöiden kanssa. Vuonna 1996 murunahuat kokivat saman kohtalon, kun mahonkipuita hakkaavat metsäyhtiöt saapuivat Ucayalin alueelle. Yli puolet kansasta menehtyi tavalliseen flunssaan.
Brasiliassa karjatilalliset ja soijaplantaasien omistajat ovat palkanneet iskujoukkojaan surmaamaan intiaaneja. Paraguayssa yhdysvaltalaisen herätyskirkon New Tribes Missionin lähetyssaarnaajat käännyttivät 80-luvulla sademetsistä väkivalloin haettuja ayoreo-intiaaneja kristinuskoon.
Amazonin eristäytyneet intiaanit ovat yleensä nomadeja, jotka vaihtavat asuinpaikkaa vuodenaikojen mukaan.
Sadekauden aikana jokien tulviessa intiaanit vetäytyvät syvemmälle sademetsiin ja hankkivat elantonsa keräämällä marjoja, pähkinöitä, juurikasveja ja hyönteisten toukkia tai metsästämällä tapiireja, pekarisikoja tai apinoita, usein myrkkynuolilla.
Kuivan kauden aikana monet intiaanikansat asettuvat jokien rannoille kalastamaan ja keräämään jokikilpikonnan munia.
Metsästys ja kalastus ovat miesten työtä, samoin hunajan keruu. Brasilian Mato Grosson osavaltion enawene nawet järjestävät erityisiä hunajajuhlia miesten palatessa kyliin hunajasaaliiden kera.
Jotkut aloilleen asettuneet heimot viljelevät maniokkia, maissia ja lääkeyrttejä.
Intiaanien yhteiselämän muodot vaihtelevat. Jotkut heimot ovat hierarkkisia ja seuraavat vahvaa johtajaa. Toiset taas ovat omaksuneet hyvin tasavertaisen tavan päättää yhteisistä asioista.
Brasilian ja Venezuelan rajaseudun yanomamit elävät toisistaan erillään olevissa itsenäisissä kyläyhteisöissä vain vähäisessä kontaktissa ulkopuolisen maailman kanssa. Kaikki kyläläiset asuvat samassa suuressa ympyränmuotoisessa asumuksessa. Yhteiset asiat ratkaistaan yhteisymmärryksellä kaikkien yhteisön jäsenten kyläkokouksissa, yleensä pitkien keskustelujen jälkeen, joissa kaikki saavat sanoa mielipiteensä.
Viikko sitten maailmalle levisivät valokuvat aiemmin tuntemattomasta intiaaniyhteisöstä Amazonin sademetsässä Brasiliassa lähellä Perun vastaista rajaa. Pienkoneesta otetuissa valokuvissa voi nähdä tiheän viidakon keskellä palmulehväkattoisia majoja ja punaiseksi ihonsa maalanneita miehiä, jotka tähtäävät jousipyssyillä ilmassa heidän yläpuolellaan lentävää vihollista.
”Lentomme tarkoituksena oli näyttää heidän asumuksensa, osoittaa heidän olevan siellä, todistaa heidän olemassaolonsa”, kommentoi Brasilian valtion intiaanisäätiön Funain suojelukoordinaattori José Carlos Meirelles Júnior.
Valokuvat otettiin vapun tienoilla ja julkistettiin Brasilian oikeusministeriön alaisuudessa toimivan intiaanisäätiön nettisivuilla viime viikon torstaina.
Alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta kamppaileva Survival International -järjestö iloitsi uuden intiaaniheimon löytymisestä, mutta varoitti samalla yhteisöä uhkaavista laittomista metsänhakkuista, ei pelkästään Brasiliassa vaan myös Perun rajan takana. Eräät Perun sademetsien intiaaniyhteisöt ovat lähteneet hakkuita pakoon rajan yli ja saattavat joutua konfliktiin Brasilian Acren osavaltiossa ennestään elävien intiaanien kanssa.
Uudet havainnot muusta maailmasta eristyksissä elävistä intiaaneista eivät silti ole aivan ainutlaatuisia. Brasilian intiaanisäätiön tutkijat ovat viime vuosina löytäneet kymmeniä todisteita aiemmin tuntemattomien pienten intiaanikansojen olemassaolosta. Syrjäisistä sademetsistä on löytynyt intiaanien asumuksia ja käyttöesineitä. Muiden intiaaniheimojen edustajat tai alueella liikkuneet metsurit ja kullankaivajat ovat kertoneet satunnaisista kohtaamisistaan intiaanien kanssa.
Koko maailmassa uskotaan olevan 145 vapaaehtoisesti muusta maailmasta eristyksissä elävää kansaa. Näistä noin puolet asuu sademetsissä Brasilian ja Perun rajan läheisyydessä. Intiaanisäätiö Funain mukaan pelkästään Brasiliassa on tällä hetkellä 67 eristäytynyttä intiaanikansaa.
Amazonin maiden lisäksi eristäytyneitä kansoja on enää vain Indonesian miehittämässä Papuassa sekä Intiaan kuuluvilla Andamaanien saarilla.
Amazonin alueen eristäytyneistä intiaanikansoista tiedetään vain vähän. Kieliä ei tunneta, ja arviot intiaanien lukumääristä ovat usein lähinnä arvauksia.
Hi-Merima-intiaaneja uskotaan olevan noin 1 500. Sotaisina pidettyjä koruboja ja papavoja on muutamia satoja. Brasilian pienimmät heimot akuntsut ja kanoet koostuvat alle kymmenestä ihmisestä.
Tanaru-kansan reservaatissa Rondonian osavaltiossa on enää elossa yksi ainoa viimeinen tanaru. Muut kuolivat sairauksiin tai surmattiin, kun lähialueen metsiä hakattiin soijaplantaaseiksi ja karjatiloiksi.
Yhteistä kaikille eristyksissä eläville intiaanikansoille on se, että ne haluavat tietoisesti pysytellä erossa muista. ”Niissä harvoissa tapauksissa, joissa heitä on nähty, he ovat tehneet selväksi, että he haluavat, että heidät jätetään rauhaan”, Survival Internationalista todetaan.
Intiaanit ovat puolustaneet aggressiivisesti maitaan tai jättäneet maastoon varoituksia alueelle tulleille ulkopuolisille.
”He ovat joutuneet aiemmin hirvittävän väkivallan kohteiksi tai kuolleet ulkopuolisten tuomiin sairauksiin, joita vastaan heillä ei ole vastustuskykyä. Viimeisillä eloonjääneillä on hyvät syyt yrittää välttää kontaktia.”
Etenkin Perussa eristäytyneitä intiaanikansoja uhkaavat hakkuiden lisäksi öljy-yhtiöt, jotka ovat Perun hallituksen luvalla tehneet koeporauksia Amazonin yläjuoksun intiaanireservaateissa. Öljynetsintöjä varten metsiin raivataan teitä, joita pitkin metsurit ja uudisasukkaat pääsevät intiaanien alueille.
Perun nahua-intiaaneista yli 50 prosenttia kuoli 80-luvulla sairauksiin pian sen jälkeen kun jotkut heistä olivat olleet kosketuksissa alueelle tulleiden Shellin työntekijöiden kanssa. Vuonna 1996 murunahuat kokivat saman kohtalon, kun mahonkipuita hakkaavat metsäyhtiöt saapuivat Ucayalin alueelle. Yli puolet kansasta menehtyi tavalliseen flunssaan.
Brasiliassa karjatilalliset ja soijaplantaasien omistajat ovat palkanneet iskujoukkojaan surmaamaan intiaaneja. Paraguayssa yhdysvaltalaisen herätyskirkon New Tribes Missionin lähetyssaarnaajat käännyttivät 80-luvulla sademetsistä väkivalloin haettuja ayoreo-intiaaneja kristinuskoon.
Amazonin eristäytyneet intiaanit ovat yleensä nomadeja, jotka vaihtavat asuinpaikkaa vuodenaikojen mukaan.
Sadekauden aikana jokien tulviessa intiaanit vetäytyvät syvemmälle sademetsiin ja hankkivat elantonsa keräämällä marjoja, pähkinöitä, juurikasveja ja hyönteisten toukkia tai metsästämällä tapiireja, pekarisikoja tai apinoita, usein myrkkynuolilla.
Kuivan kauden aikana monet intiaanikansat asettuvat jokien rannoille kalastamaan ja keräämään jokikilpikonnan munia.
Metsästys ja kalastus ovat miesten työtä, samoin hunajan keruu. Brasilian Mato Grosson osavaltion enawene nawet järjestävät erityisiä hunajajuhlia miesten palatessa kyliin hunajasaaliiden kera.
Jotkut aloilleen asettuneet heimot viljelevät maniokkia, maissia ja lääkeyrttejä.
Intiaanien yhteiselämän muodot vaihtelevat. Jotkut heimot ovat hierarkkisia ja seuraavat vahvaa johtajaa. Toiset taas ovat omaksuneet hyvin tasavertaisen tavan päättää yhteisistä asioista.
Brasilian ja Venezuelan rajaseudun yanomamit elävät toisistaan erillään olevissa itsenäisissä kyläyhteisöissä vain vähäisessä kontaktissa ulkopuolisen maailman kanssa. Kaikki kyläläiset asuvat samassa suuressa ympyränmuotoisessa asumuksessa. Yhteiset asiat ratkaistaan yhteisymmärryksellä kaikkien yhteisön jäsenten kyläkokouksissa, yleensä pitkien keskustelujen jälkeen, joissa kaikki saavat sanoa mielipiteensä.
torstai 22. toukokuuta 2008
Gandhin jalanjäljissä
KU-VIIKKOLEHTI 23.5.2008
Kansalaisaktiivit Thomas Wallgren ja Marko Ulvila lähettivät kolme vuotta sitten keväällä sähköpostia ja pyysivät mukaan Mahatma Gandhin kirjan käännöstalkoisiin. Gandhin vuonna 1930 järjestämästä kuuluisasta suolamarssista Gujaratin osavaltiossa Intiassa oli kulunut kohta 75 vuotta. Ajatuksena oli juhlistaa suolamarssia ja väkivallatonta suoraa toimintaa kääntämällä Gandhin poliittinen pääteos Hind Swaraj, eli ”Intian itsehallinto”, joukkovoimin suomeksi.
Kutsuun oli helppo vastata myöntävästi. Muutamassa päivässä talkoisiin saatiin mukaan 92 ihmistä, joista kukin kääntäisi yhden sivun englannista suomeksi. Suomentajien joukossa oli järjestöaktiiveja, yliopistoväkeä, opiskelijoita, toimittajia ja kansanedustajia Pentti Tiusasesta Arja Alhoon ja Eva Biaudet’hen.
Suomennoshanke kesti kolmisen viikkoa maaliskuun 12. päivästä huhtikuun 5. päivään, samoin kuin Gandhin suolamarssi Ahmadabadin lähistöltä Intian valtameren rannikolle. Käännöksen valmistuttua järjestettiin keskustelutilaisuus Gandhin merkityksestä nykypäivänä, ja suomennos julkaistiin internetissä.
Tällä viikolla Hind Swaraj ilmestyi myös paperille painettuna Liken Into-pamflettina, nimellä Vapaudesta.
Gandhi kirjoitti teoksensa vuonna 1908 laivamatkalla Lontoosta Etelä-Afrikkaan. Tarina kertoo, että kun oikea käsi väsyi, hän jatkoi kirjoittamista vasemmalla kädellä.
39-vuotias Gandhi oli tavannut Lontoossa intialaisia anarkisteja, jotka suunnittelivat salamurhia ja pommi-iskuja Intian itsenäisyyden puolesta. Gandhin mielestä väkivaltaiset keinot eivät johtaisi hyvään päämäärään. Jos väkivallan käyttö olisi oikeutettua vapaustaistelussa, silloin myös vastustajan käyttämä väkivalta pitäisi hyväksyä.
Dialogin muotoon kirjoitetussa tekstissä Gandhi luonnosteli näkemyksiään Intian itsehallinnosta, swarajista. Pelkkä englantilaisten syrjäyttäminen ei toisi Intialle todellista vapautta, jos siirtomaavallan aikana luodut rakenteet jäisivät ennalleen. Intian ongelmat eivät johtuneet Gandhin mukaan niinkään briteistä, vaan heidän mukanaan tuomastaan teollistumisesta ja kehitysuskosta, modernisaatiosta.
”Ennen ihmiset työskentelivät taivasalla ja vain sen verran kuin halusivat”, Gandhi kirjoitti. ”Nyt tuhannet työläiset menevät töihin tehtaisiin ja kaivoksiin. Heidän on miljonäärejä elättääkseen pakko työskennellä henkensä kaupalla vaarallisissa ammateissa. Ennen ihmiset alistettiin orjuuteen fyysisellä pakolla. Nyt heitä orjuuttavat rahan ja sillä ostettavan luksuksen houkutukset.”
Gandhin utopiassa itsehallinto on vallan ottamista omiin käsiin. Kylät olisivat taloudellisesti omavaraisia ja hoitaisivat omat asiansa. Valtio, puolueet ja armeija voitaisiin lakkauttaa.
Gandhi sovelsi väkivallattoman vastarinnan oppia, satyagrahaa, ensimmäisen kerran Etelä-Afrikassa vuonna 1906, kun brittiläinen siirtomaahallinto määräsi maan intialaisväestölle pakolliset henkilökortit sormenjälkineen. Tuhansia ihmisiä vangittiin, ja lakkoilijoita surmattiin, mutta lopulta hallitus taipui neuvotteluihin Gandhin kanssa.
Palattuaan perheineen takaisin kotimaahan Gandhi liittyi itsenäisyysliikkeen puolueeseen, Intialaiseen kansalliskongressiin, ja vuonna 1921 hänet valittiin puolueen johtoon. Koulutetun eliitin hanke muuttui joukkoliikkeeksi. Gandhi kehotti intialaisia boikotoimaan tehdasvalmisteisia tuotteita, etenkin Englannissa valmistettuja kankaita, ja sen sijaan kutomaan vaatteensa itse. Rukinpyörästä tuli itsenäisyysliikkeen symboli.
Gandhi tuomittiin maanpetoksesta kuudeksi vuodeksi vankilaan.
Vuoden 1930 suolamarssin syynä oli siirtomaahallinnon määräys, jonka mukaan suolan tuotanto oli brittien yksinoikeus. Intialaiset joutuivat ostamaan suolaa ja maksamaan siitä veroa. Suolan valmistaminen merivettä keittämällä oli intialaisilta kielletty.
Gandhin organisoima 390 kilometrin mittainen marssi houkutteli matkan varrelle satoja tuhansia ihmisiä ja sai runsaasti julkisuutta kansainvälisessä lehdistössä. Perillä pienessä Dandin kylässä Gandhi keitti meriveden mudasta suolaa ja totesi: ”Tämän avulla järisytän brittiläisen imperiumin perusteita.”
Gandhin ennuste kävi toteen, mutta vasta vuosien kamppailun jälkeen eikä hänen itsensä toivomalla tavalla.
Intia itsenäistyi vuonna 1947, mutta hajosi kahtia, kun muslimienemmistöiset osavaltiot julistautuivat itsenäiseksi Pakistaniksi. Kongressipuolue tuli Intiassa valtaan, eikä lakkauttanut itseään ja poliittisia järjestelmiä, kuten Gandhi oli toivonut.
Tänä päivänä Intialla on ydinase ja maailman kolmanneksi suurin armeija. Talous kasvaa lähes kymmenen prosentin vuosivauhtia, etenkin erikoistalousalueiden hikipajoissa, ja maasta on tullut johtava tietokoneohjelmistojen kehittäjä. Hindunationalistien hallituskauden jälkeen valtaan palannut kongressipuolue on pääministeri Manmohan Singhin johdolla avannut markkinoita entisestään.
Onko gandhilaisilla siis juuri syytä riemuun?
”Täytyy muistaa, että vain pieni osa Intiasta osallistuu markkinatalouteen. Huomattava osa intialaisista elää yhä luontaistaloudessa kestävien periaatteiden mukaisesti”, vastasi Vijay Pratap gandhilaisesta Lokayan-järjestöstä keskiviikkona eduskunnan lisärakennuksessa järjestetyn kirjanjulkistuksen jälkeen.
Uusliberalismi ja taloudellisen ja poliittisen eliitin kehitysusko ovat Pratapin mielestä edelleen ongelma, mutta ympäristökriisin syvenemisen ja yhteiskuntien jakautumisen myötä vaihtoehtoiset kehitysmallit tulevat hänen mukaansa taas esiin, ei pelkästään Intiassa vaan koko maailmassa.
”Kymmenen vuoden sisällä koko planeetta siirtyy gandhilaiseen sosialismiin”, Vijay Pratap totesi tyyni virne kasvoillaan.
Kansalaisaktiivit Thomas Wallgren ja Marko Ulvila lähettivät kolme vuotta sitten keväällä sähköpostia ja pyysivät mukaan Mahatma Gandhin kirjan käännöstalkoisiin. Gandhin vuonna 1930 järjestämästä kuuluisasta suolamarssista Gujaratin osavaltiossa Intiassa oli kulunut kohta 75 vuotta. Ajatuksena oli juhlistaa suolamarssia ja väkivallatonta suoraa toimintaa kääntämällä Gandhin poliittinen pääteos Hind Swaraj, eli ”Intian itsehallinto”, joukkovoimin suomeksi.
Kutsuun oli helppo vastata myöntävästi. Muutamassa päivässä talkoisiin saatiin mukaan 92 ihmistä, joista kukin kääntäisi yhden sivun englannista suomeksi. Suomentajien joukossa oli järjestöaktiiveja, yliopistoväkeä, opiskelijoita, toimittajia ja kansanedustajia Pentti Tiusasesta Arja Alhoon ja Eva Biaudet’hen.
Suomennoshanke kesti kolmisen viikkoa maaliskuun 12. päivästä huhtikuun 5. päivään, samoin kuin Gandhin suolamarssi Ahmadabadin lähistöltä Intian valtameren rannikolle. Käännöksen valmistuttua järjestettiin keskustelutilaisuus Gandhin merkityksestä nykypäivänä, ja suomennos julkaistiin internetissä.
Tällä viikolla Hind Swaraj ilmestyi myös paperille painettuna Liken Into-pamflettina, nimellä Vapaudesta.
Gandhi kirjoitti teoksensa vuonna 1908 laivamatkalla Lontoosta Etelä-Afrikkaan. Tarina kertoo, että kun oikea käsi väsyi, hän jatkoi kirjoittamista vasemmalla kädellä.
39-vuotias Gandhi oli tavannut Lontoossa intialaisia anarkisteja, jotka suunnittelivat salamurhia ja pommi-iskuja Intian itsenäisyyden puolesta. Gandhin mielestä väkivaltaiset keinot eivät johtaisi hyvään päämäärään. Jos väkivallan käyttö olisi oikeutettua vapaustaistelussa, silloin myös vastustajan käyttämä väkivalta pitäisi hyväksyä.
Dialogin muotoon kirjoitetussa tekstissä Gandhi luonnosteli näkemyksiään Intian itsehallinnosta, swarajista. Pelkkä englantilaisten syrjäyttäminen ei toisi Intialle todellista vapautta, jos siirtomaavallan aikana luodut rakenteet jäisivät ennalleen. Intian ongelmat eivät johtuneet Gandhin mukaan niinkään briteistä, vaan heidän mukanaan tuomastaan teollistumisesta ja kehitysuskosta, modernisaatiosta.
”Ennen ihmiset työskentelivät taivasalla ja vain sen verran kuin halusivat”, Gandhi kirjoitti. ”Nyt tuhannet työläiset menevät töihin tehtaisiin ja kaivoksiin. Heidän on miljonäärejä elättääkseen pakko työskennellä henkensä kaupalla vaarallisissa ammateissa. Ennen ihmiset alistettiin orjuuteen fyysisellä pakolla. Nyt heitä orjuuttavat rahan ja sillä ostettavan luksuksen houkutukset.”
Gandhin utopiassa itsehallinto on vallan ottamista omiin käsiin. Kylät olisivat taloudellisesti omavaraisia ja hoitaisivat omat asiansa. Valtio, puolueet ja armeija voitaisiin lakkauttaa.
Gandhi sovelsi väkivallattoman vastarinnan oppia, satyagrahaa, ensimmäisen kerran Etelä-Afrikassa vuonna 1906, kun brittiläinen siirtomaahallinto määräsi maan intialaisväestölle pakolliset henkilökortit sormenjälkineen. Tuhansia ihmisiä vangittiin, ja lakkoilijoita surmattiin, mutta lopulta hallitus taipui neuvotteluihin Gandhin kanssa.
Palattuaan perheineen takaisin kotimaahan Gandhi liittyi itsenäisyysliikkeen puolueeseen, Intialaiseen kansalliskongressiin, ja vuonna 1921 hänet valittiin puolueen johtoon. Koulutetun eliitin hanke muuttui joukkoliikkeeksi. Gandhi kehotti intialaisia boikotoimaan tehdasvalmisteisia tuotteita, etenkin Englannissa valmistettuja kankaita, ja sen sijaan kutomaan vaatteensa itse. Rukinpyörästä tuli itsenäisyysliikkeen symboli.
Gandhi tuomittiin maanpetoksesta kuudeksi vuodeksi vankilaan.
Vuoden 1930 suolamarssin syynä oli siirtomaahallinnon määräys, jonka mukaan suolan tuotanto oli brittien yksinoikeus. Intialaiset joutuivat ostamaan suolaa ja maksamaan siitä veroa. Suolan valmistaminen merivettä keittämällä oli intialaisilta kielletty.
Gandhin organisoima 390 kilometrin mittainen marssi houkutteli matkan varrelle satoja tuhansia ihmisiä ja sai runsaasti julkisuutta kansainvälisessä lehdistössä. Perillä pienessä Dandin kylässä Gandhi keitti meriveden mudasta suolaa ja totesi: ”Tämän avulla järisytän brittiläisen imperiumin perusteita.”
Gandhin ennuste kävi toteen, mutta vasta vuosien kamppailun jälkeen eikä hänen itsensä toivomalla tavalla.
Intia itsenäistyi vuonna 1947, mutta hajosi kahtia, kun muslimienemmistöiset osavaltiot julistautuivat itsenäiseksi Pakistaniksi. Kongressipuolue tuli Intiassa valtaan, eikä lakkauttanut itseään ja poliittisia järjestelmiä, kuten Gandhi oli toivonut.
Tänä päivänä Intialla on ydinase ja maailman kolmanneksi suurin armeija. Talous kasvaa lähes kymmenen prosentin vuosivauhtia, etenkin erikoistalousalueiden hikipajoissa, ja maasta on tullut johtava tietokoneohjelmistojen kehittäjä. Hindunationalistien hallituskauden jälkeen valtaan palannut kongressipuolue on pääministeri Manmohan Singhin johdolla avannut markkinoita entisestään.
Onko gandhilaisilla siis juuri syytä riemuun?
”Täytyy muistaa, että vain pieni osa Intiasta osallistuu markkinatalouteen. Huomattava osa intialaisista elää yhä luontaistaloudessa kestävien periaatteiden mukaisesti”, vastasi Vijay Pratap gandhilaisesta Lokayan-järjestöstä keskiviikkona eduskunnan lisärakennuksessa järjestetyn kirjanjulkistuksen jälkeen.
Uusliberalismi ja taloudellisen ja poliittisen eliitin kehitysusko ovat Pratapin mielestä edelleen ongelma, mutta ympäristökriisin syvenemisen ja yhteiskuntien jakautumisen myötä vaihtoehtoiset kehitysmallit tulevat hänen mukaansa taas esiin, ei pelkästään Intiassa vaan koko maailmassa.
”Kymmenen vuoden sisällä koko planeetta siirtyy gandhilaiseen sosialismiin”, Vijay Pratap totesi tyyni virne kasvoillaan.
torstai 8. toukokuuta 2008
Burman paha karma
KU-VIIKKOLEHTI 9.5.2008
Kun radion uutisissa sunnuntaina kerrottiin, että Burman pyörremyrskyssä oli kuollut 350 ihmistä, monien ensimmäinen ajatus varmasti oli, että maata on jo koeteltu liikaa. Mieleen muistuivat viime syyskuun mielenosoitukset, jotka päättyivät verisesti, kun armeija surmasi useita kymmeniä buddhalaismunkkeja ja pidätti tuhansia.
Nargis-syklonin todelliset tuhot ovat paljastuneet viikon kuluessa. Trooppisen myrskyn synnyttämät nelimetriset aallot huuhtoivat alleen lähes koko Iravadijoen suistoalueen, ja viimeisten arvioiden mukaan kuolleita saattaa olla yli sata tuhatta. Toistamiljoonaa ihmistä on menettänyt kotinsa.
Kyseessä oli yksi maailman tuhoisimmista pyörremyrskyistä yli sataan vuoteen. Bangladeshissa syklonien nostattamat hyökyaallot surmasivat vuonna 1970 yli 500 000 ihmistä ja vuonna 1991 140 000 ihmistä.
Viime päivien uutiskuvissa iso osa eteläistä Iravadin maakuntaa on yhä tulvaveden alla. Maan suurimmassa kaupungissa Yangonissa puut ovat kaatuneet juurineen teiden poikki, sähkötolpat ovat katkenneet ja peltikatot irronneet rakennuksista.
Hätäapua on saatu naapurimaista Kiinasta ja Thaimaasta. Katastrofin laajuuden selvittyä Burman sotilasjuntta lupasi päästää maahan myös länsimaisia avustusjärjestöjä, toisin kuin vuoden 2004 tsumanin jälkeen, jolloin juntta ilmoitti korjaavansa tuhot omin avuin.
Pyörremyrskyn välittömien tuhojen lisäksi tulva-aluetta uhkaavat nyt taudit, ja koko maa voi ajautua myös ruokapulaan. Iravadijoen suisto on maan parasta riisinviljelyseutua. 1950-luvulla, kun Burma oli maailman suurin riisinviejä, aluetta kutsuttiin Aasian riisikulhoksi. Sotilashallituksen tiedotusministeri kuitenkin vakuutteli tiistaina, että riisiä on varastoissa riittämiin.
Ruoka-avun jakaminen ja pyörremyrskyn aiheuttamien tuhojen korjaaminen on jäänyt pitkälti buddhalaismunkkien vastuulle. Laputtan kaupungissa pahiten kärsineellä tulva-alueella henkiinjääneet ovat hakeutuneet luostareihin, joissa munkit ovat tarjonneet ihmisille riisikeittoa. Yangonin miljoonakaupungissa munkit ovat yhdessä asukkaiden kanssa siivonneet kaatuneita puita kaduilta.
”Sotilaita ei ole näkynyt korjaustöissä kuin hallituksen omistamien sanomalehtien kuvissa, vaikka vielä viime viikolla he partioivat lähes joka kadunkulmassa”, Yangonin asukas kommentoi BBC:lle.
Burman rannikon asukkaita varoitettiin pyörremyrskystä etukäteen, mutta myrskyn nostattama hyökyaalto tuli hallituksellekin yllätyksenä. Monet burmalaiset kuitenkin ennustivat luonnonkatastrofin olevan tulossa.
”Buddhalaisessa traditiossa uskotaan, että jos maata hallitsee paha kuningas, väistämättömänä kohtalona ovat tulvat, myrskyt tai tulipalot. Luonnonmullistus on merkki siitä, että tyranni on ajettava vallasta”, kirjoittaa Thaimaassa ilmestyvä burmalainen Irrawaddy-lehti.
Munkkien surmaaminen on buddhalaisille yksi pahimmista mahdollisista rikoksista. Lehden mukaan burmalaiset ovatkin viime syksystä asti varoittaneet pahasta karmasta ja kenraaleille koituvasta rangaistuksesta.
Burman sotilashallitus kuitenkin säästyi pyörremyrskyn pahimmilta tuhoilta, sillä vuonna 2005 sotilasjuntan johtaja Than Shwe rakennutti astrologien neuvosta uuden pääkaupungin sisämaahan keskelle maaseutua. Kaikki ministeriöt ja armeijan pääesikunta siirrettiin Naypyidaw-nimiseen uudiskaupunkiin 300 kilometrin päähän Yangonista.
Uudessa pääkaupungissa ei nähty buddhalaismunkkien mielenosoituksia, eikä viime viikonlopun Nargis-myrsky ulottanut tuhojaan niin pitkälle sisämaahan.
Viime päivinä on jonkin verran pohdittu pyörremyrskyn vaikutuksia Burman poliittiseen tilanteeseen. Luonnonkatastrofit eivät yleensä synnytä vallankumouksia, vaan pönkittävät usein vallanpitäjien ja eliittien mahtia. Katastrofi antaa tekosyyn poikkeuslakeihin ja vaatimuksiin yhteisistä ponnistuksista järjestyksen palauttamiseksi.
Elinolojen kurjistuminen voi sen sijaan lisätä muutosvaatimuksia. Viime syksyn protestit lähtivät liikkeelle siitä kun hallitus kaksinkertaisti polttoaineen hinnan, minkä seurauksena julkinen liikenne ja tavarakuljetukset kallistuivat ja ruuan hinta nousi. Buddhalaismunkit liittyivät joukkomielenosoituksiin sen jälkeen kun sotilaat pahoinpitelivät kolme demokratialiikkeen protestiin osallistunutta munkkia.
Burman edellinen kansannousu vuonna 1988 sai alkunsa, kun silloinen sotilasjohtaja Ne Win painatti uudet, lempinumerollaan yhdeksällä jaolliset 45 kyatin ja 90 kyatin setelit ja etukäteen mitään ilmoittamatta mitätöi kaikki vanhat setelit. Suuri osa burmalaisista menetti näin säästönsä, ja ihmiset lähtivät kaduille. Väkivaltaisesti tukahdutetun kansannousun päätteeksi nykyinen sotilasjuntta otti vallan ja järjesti vuonna 1990 vaalit, joissa Aung San Suu Kyin johtama demokratialiitto sai selvän ääntenenemmistön. Sotilaat kuitenkin kumosivat vaalituloksen ja ovat vielä tänä päivänä vallassa.
Viime syksyn mielenosoitusten jälkeen hallitus on luvannut demokraattisia uudistuksia ja vapaita vaaleja vuonna 2010. Pyörremyrskyn tuhoista huolimatta tulevana viikonloppuna järjestetään aiempien suunnitelmien mukaisesti kansanäänestys uudesta perustuslaista. Perustuslaki takaisi sotilaille suuren osan ministerinpaikoista jatkossakin.
Demokratialiike on kehottanut ihmisiä äänestämään perustuslakia vastaan. Ennen pyörremyrskyä suunnitteilla oli myös hallituksen vastaisia mielenosoituksia äänestyspäivän ajaksi.
Myrsky saattaakin lopulta koitua sotilaiden pelastukseksi, ja juntta voi hyvin saada perustuslakinsa ja vesitetyn demokratiasuunnitelmansa hyväksytyksi. Ainakin pyörremyrskyn tuhoalueilla ihmisillä on tällä hetkellä muuta ajateltavaa.
Kun radion uutisissa sunnuntaina kerrottiin, että Burman pyörremyrskyssä oli kuollut 350 ihmistä, monien ensimmäinen ajatus varmasti oli, että maata on jo koeteltu liikaa. Mieleen muistuivat viime syyskuun mielenosoitukset, jotka päättyivät verisesti, kun armeija surmasi useita kymmeniä buddhalaismunkkeja ja pidätti tuhansia.
Nargis-syklonin todelliset tuhot ovat paljastuneet viikon kuluessa. Trooppisen myrskyn synnyttämät nelimetriset aallot huuhtoivat alleen lähes koko Iravadijoen suistoalueen, ja viimeisten arvioiden mukaan kuolleita saattaa olla yli sata tuhatta. Toistamiljoonaa ihmistä on menettänyt kotinsa.
Kyseessä oli yksi maailman tuhoisimmista pyörremyrskyistä yli sataan vuoteen. Bangladeshissa syklonien nostattamat hyökyaallot surmasivat vuonna 1970 yli 500 000 ihmistä ja vuonna 1991 140 000 ihmistä.
Viime päivien uutiskuvissa iso osa eteläistä Iravadin maakuntaa on yhä tulvaveden alla. Maan suurimmassa kaupungissa Yangonissa puut ovat kaatuneet juurineen teiden poikki, sähkötolpat ovat katkenneet ja peltikatot irronneet rakennuksista.
Hätäapua on saatu naapurimaista Kiinasta ja Thaimaasta. Katastrofin laajuuden selvittyä Burman sotilasjuntta lupasi päästää maahan myös länsimaisia avustusjärjestöjä, toisin kuin vuoden 2004 tsumanin jälkeen, jolloin juntta ilmoitti korjaavansa tuhot omin avuin.
Pyörremyrskyn välittömien tuhojen lisäksi tulva-aluetta uhkaavat nyt taudit, ja koko maa voi ajautua myös ruokapulaan. Iravadijoen suisto on maan parasta riisinviljelyseutua. 1950-luvulla, kun Burma oli maailman suurin riisinviejä, aluetta kutsuttiin Aasian riisikulhoksi. Sotilashallituksen tiedotusministeri kuitenkin vakuutteli tiistaina, että riisiä on varastoissa riittämiin.
Ruoka-avun jakaminen ja pyörremyrskyn aiheuttamien tuhojen korjaaminen on jäänyt pitkälti buddhalaismunkkien vastuulle. Laputtan kaupungissa pahiten kärsineellä tulva-alueella henkiinjääneet ovat hakeutuneet luostareihin, joissa munkit ovat tarjonneet ihmisille riisikeittoa. Yangonin miljoonakaupungissa munkit ovat yhdessä asukkaiden kanssa siivonneet kaatuneita puita kaduilta.
”Sotilaita ei ole näkynyt korjaustöissä kuin hallituksen omistamien sanomalehtien kuvissa, vaikka vielä viime viikolla he partioivat lähes joka kadunkulmassa”, Yangonin asukas kommentoi BBC:lle.
Burman rannikon asukkaita varoitettiin pyörremyrskystä etukäteen, mutta myrskyn nostattama hyökyaalto tuli hallituksellekin yllätyksenä. Monet burmalaiset kuitenkin ennustivat luonnonkatastrofin olevan tulossa.
”Buddhalaisessa traditiossa uskotaan, että jos maata hallitsee paha kuningas, väistämättömänä kohtalona ovat tulvat, myrskyt tai tulipalot. Luonnonmullistus on merkki siitä, että tyranni on ajettava vallasta”, kirjoittaa Thaimaassa ilmestyvä burmalainen Irrawaddy-lehti.
Munkkien surmaaminen on buddhalaisille yksi pahimmista mahdollisista rikoksista. Lehden mukaan burmalaiset ovatkin viime syksystä asti varoittaneet pahasta karmasta ja kenraaleille koituvasta rangaistuksesta.
Burman sotilashallitus kuitenkin säästyi pyörremyrskyn pahimmilta tuhoilta, sillä vuonna 2005 sotilasjuntan johtaja Than Shwe rakennutti astrologien neuvosta uuden pääkaupungin sisämaahan keskelle maaseutua. Kaikki ministeriöt ja armeijan pääesikunta siirrettiin Naypyidaw-nimiseen uudiskaupunkiin 300 kilometrin päähän Yangonista.
Uudessa pääkaupungissa ei nähty buddhalaismunkkien mielenosoituksia, eikä viime viikonlopun Nargis-myrsky ulottanut tuhojaan niin pitkälle sisämaahan.
Viime päivinä on jonkin verran pohdittu pyörremyrskyn vaikutuksia Burman poliittiseen tilanteeseen. Luonnonkatastrofit eivät yleensä synnytä vallankumouksia, vaan pönkittävät usein vallanpitäjien ja eliittien mahtia. Katastrofi antaa tekosyyn poikkeuslakeihin ja vaatimuksiin yhteisistä ponnistuksista järjestyksen palauttamiseksi.
Elinolojen kurjistuminen voi sen sijaan lisätä muutosvaatimuksia. Viime syksyn protestit lähtivät liikkeelle siitä kun hallitus kaksinkertaisti polttoaineen hinnan, minkä seurauksena julkinen liikenne ja tavarakuljetukset kallistuivat ja ruuan hinta nousi. Buddhalaismunkit liittyivät joukkomielenosoituksiin sen jälkeen kun sotilaat pahoinpitelivät kolme demokratialiikkeen protestiin osallistunutta munkkia.
Burman edellinen kansannousu vuonna 1988 sai alkunsa, kun silloinen sotilasjohtaja Ne Win painatti uudet, lempinumerollaan yhdeksällä jaolliset 45 kyatin ja 90 kyatin setelit ja etukäteen mitään ilmoittamatta mitätöi kaikki vanhat setelit. Suuri osa burmalaisista menetti näin säästönsä, ja ihmiset lähtivät kaduille. Väkivaltaisesti tukahdutetun kansannousun päätteeksi nykyinen sotilasjuntta otti vallan ja järjesti vuonna 1990 vaalit, joissa Aung San Suu Kyin johtama demokratialiitto sai selvän ääntenenemmistön. Sotilaat kuitenkin kumosivat vaalituloksen ja ovat vielä tänä päivänä vallassa.
Viime syksyn mielenosoitusten jälkeen hallitus on luvannut demokraattisia uudistuksia ja vapaita vaaleja vuonna 2010. Pyörremyrskyn tuhoista huolimatta tulevana viikonloppuna järjestetään aiempien suunnitelmien mukaisesti kansanäänestys uudesta perustuslaista. Perustuslaki takaisi sotilaille suuren osan ministerinpaikoista jatkossakin.
Demokratialiike on kehottanut ihmisiä äänestämään perustuslakia vastaan. Ennen pyörremyrskyä suunnitteilla oli myös hallituksen vastaisia mielenosoituksia äänestyspäivän ajaksi.
Myrsky saattaakin lopulta koitua sotilaiden pelastukseksi, ja juntta voi hyvin saada perustuslakinsa ja vesitetyn demokratiasuunnitelmansa hyväksytyksi. Ainakin pyörremyrskyn tuhoalueilla ihmisillä on tällä hetkellä muuta ajateltavaa.
Pentagonin puhetorvet
KU-VIIKKOLEHTI 25.4.2008
Yhdysvaltojen Irakin-hyökkäysten ja muiden suurten sotilasoperaatioiden alla on tullut tavaksi kutsua upseereita
tv-kanavien uutisstudioihin arvioimaan viime hetken tapahtumia ja taistelujen tulevia käänteitä. Mikäs siinä, ovathan sotilaat oman alansa asiantuntijoita siinä missä vaikkapa politiikantutkijoiden oletetaan osaavan kommentoida vaalituloksia ja niiden vaikutuksia.
Yhdysvaltojen uutiskanavilla sotilasasiantuntijoista on tullut lähes jokapäiväisiä vieraita. Yleensä nämä kommentaattorit ovat vakinaisesta palveluksesta eläkkeelle jääneitä armeijan upseereita, joiden oma pitkä kokemus sodankäynnistä antaa heille yleisön silmissä uskottavuutta arvioida maan sotilaspolitiikkaa mahdollisimman objektiivisesti.
Jos viime sunnuntain New York Timesiin on uskomista, katsojia on kuitenkin johdettu harhaan. Lehden laajan tutkivan reportaasin mukaan suurten uutiskanavien käyttämät sotilasasiantuntijat ovat tänä päivänä Yhdysvaltojen puolustusministeriön sätkynukkeja, jotka toistelevat tv-ruudussa heille Pentagonin propagandaosastolla syötettyjä valheita tai osatotuuksia.
New York Times sai asiakirjojen julkisuuslain nojalla haltuunsa tuhansia sivuja sähköpostiviestejä ja muistioita puolustusministeriön järjestämistä suljetuista tiedotustilaisuuksista näille sotilaskommentaattoreille. Asiakirjoista käy ilmi, että Bushin hallinto on jo vuosien ajan käynyt massiivista sumutuskampanjaa, jonka tarkoituksena on ollut vaikuttaa koko terrorisminvastaisen sodan uutisointiin.
Tv-kanavien sotilasasiantuntijoita alettiin värvätä Pentagonin puhetorviksi vuoden 2002 alussa, kun puolustushallinnossa suunniteltiin Irakin miehityksen yksityiskohtia. Mielipidemittausten mukaan enemmistö yhdysvaltalaisista kuitenkin vastusti hyökkäystä maahan, jolla ei näyttänyt olevan mitään yhteyttä syyskuun 11. päivän tapahtumiin.
Pr-toimisto Hill & Knowltonista puolustusministeriön viestintäpäälliköksi tullut Victoria Clarke kehitti strategian, jonka avulla mielipiteet käännettäisiin sodalle myönteisiksi. Puolustusministeriön virkamiehet puhuivat ”havaintojen hallinnoinnista”. Perinteisesti viestien suodattimena toimiva media oli muutettava äänenvahvistimeksi. Lopullisena tavoitteena oli ”informaatioherruus”.
Journalistit olivat strategiassa toissijaisia. Keskeiseksi työkaluksi valittiin 75 evp-upseeria, jotka toimivat kommentaattoreina suurimmilla uutiskanavilla CNN:llä, Fox Newsillä, NBC:llä ja CBS:llä. Pentagonissa uskottiin, että arvovaltaisina ja puolueettomina pidetyt entiset sotasankarit voisivat oikein briiffattuina kallistaa mielipiteet suosiollisiksi hyökkäykselle Irakiin.
Puolustusministeriö pilkkoi sanomansa muutamaksi väitteeksi, joita tv-kanavien sotilasasiantuntijoiden tuli toistaa kuin mantraa: Irak oli välitön uhka Yhdysvalloille. Sillä oli hallussaan kemiallisia ja biologisia aseita, ja se kehitteli ydinaseita, jotka saattaisivat joutua Al-Qaidan käsiin. Irakin miehitys olisi myös suhteellisen nopea ja kivuton operaatio eikä lainkaan kallis. Kyseessä oli vapautussota.
Pentagonissa oltiin tyytyväisiä. ”Minkä tahansa kanavan avasimme, niin meidän miehemme toistivat siellä puolustusministeri Rumsfeldin tai teknisten asiantuntijoiden puheita sanasta sanaan, uudestaan ja uudestaan. Homma todella toimi”, arveli tiedotuskampanjaa johtanut virkamies.
Tv-kanavien sotilasasiantuntijoita kestitettiin Washingtonissa ja lennätettiin Irakiin ja Guantánamoon. He tapasivat varapresidentti Dick Cheneyn useasti ja puolustusministeri Rumsfeldin 18 kertaa. Kun David Petraeus nimitettiin viime vuonna Yhdysvaltojen Irakin joukkojen komentajaksi, yksi ensimmäisistä tapaamisista oli epämuodollinen infotilaisuus tv-kommentaattorien kanssa.
Jotkut kommentaattoreista suorastaan hinkuivat ministeriöltä näkemyksiä, joita levittää tv-katsojille. Toiset varoittivat Pentagonia tv-kanavilla tekeillä olevista kriittisistä ohjelmista.
Monet myös epäilivät puolustusministeriön heille esittämiä väitteitä. Fox Newsin kommentaattorina viime vuoteen asti toiminut kenraali Paul Vallely oli mukana Irakin-matkalla kesällä 2003, vain muutamia kuukausia miehityksen alkamisen jälkeen. ”Näin välittömästi, että asiat alkoivat mennä metsään”, hän toteaa New York Timesin haastattelussa.
Fox Newsin suorassa lähetyksessä vuonna 2003 kenraali jätti epäilyt omaan tietoonsa ja puhui sen sijaan Yhdysvaltojen joukkojen ”uskomattomasta edistyksestä” taisteluissa kapinallisia vastaan.
Yhdysvalloissa isojen kanavien sotilaskommentaattorit saavat tv-esiintymisistään 500–1000 dollarin kertapalkkion. Useimmat tienaavat kuitenkin moninkertaisesti enemmän aseteollisuuden ja sotilasurakoitsijoiden konsultteina tai yhtiöiden hallitusten jäseninä. Pentagonin sisäpiiritiedot ja tapaamiset sotilasurakoista päättävien tahojen kanssa ovat edistäneet liiketoimia entisestään.
Kommentaattorien mukaan tv-kanavat eivät ole olleet juuri kiinnostuneita heidän mahdollisista kytkennöistään aseteollisuuteen, eikä keneltäkään heistä ole kysytty heidän tämänhetkisistä suhteistaan puolustushallintoon.
Sotilasasiantuntijoista vain yksi on joutunut luopumaan tv-kommentoinnista liiketoimien takia. Yhdysvaltojen Irakin maavoimien entinen tiedustelupäällikkö James Marks pestattiin vuonna 2004 CNN:n vakituiseksi sotilasasioiden kommentaattoriksi, samaan aikaan kun hän sotilasurakoitsija Dyncorpin tytäryhtiön pääjohtajana neuvotteli Pentagonin kanssa 4,6 miljardin dollarin henkilöstöhankkeesta Irakissa. Kenraali Marks jätti esiintymiset CNN:llä viime vuonna, puoli vuotta miljardihankkeen hyväksymisen jälkeen.
Yhdysvaltojen Irakin-hyökkäysten ja muiden suurten sotilasoperaatioiden alla on tullut tavaksi kutsua upseereita
tv-kanavien uutisstudioihin arvioimaan viime hetken tapahtumia ja taistelujen tulevia käänteitä. Mikäs siinä, ovathan sotilaat oman alansa asiantuntijoita siinä missä vaikkapa politiikantutkijoiden oletetaan osaavan kommentoida vaalituloksia ja niiden vaikutuksia.
Yhdysvaltojen uutiskanavilla sotilasasiantuntijoista on tullut lähes jokapäiväisiä vieraita. Yleensä nämä kommentaattorit ovat vakinaisesta palveluksesta eläkkeelle jääneitä armeijan upseereita, joiden oma pitkä kokemus sodankäynnistä antaa heille yleisön silmissä uskottavuutta arvioida maan sotilaspolitiikkaa mahdollisimman objektiivisesti.
Jos viime sunnuntain New York Timesiin on uskomista, katsojia on kuitenkin johdettu harhaan. Lehden laajan tutkivan reportaasin mukaan suurten uutiskanavien käyttämät sotilasasiantuntijat ovat tänä päivänä Yhdysvaltojen puolustusministeriön sätkynukkeja, jotka toistelevat tv-ruudussa heille Pentagonin propagandaosastolla syötettyjä valheita tai osatotuuksia.
New York Times sai asiakirjojen julkisuuslain nojalla haltuunsa tuhansia sivuja sähköpostiviestejä ja muistioita puolustusministeriön järjestämistä suljetuista tiedotustilaisuuksista näille sotilaskommentaattoreille. Asiakirjoista käy ilmi, että Bushin hallinto on jo vuosien ajan käynyt massiivista sumutuskampanjaa, jonka tarkoituksena on ollut vaikuttaa koko terrorisminvastaisen sodan uutisointiin.
Tv-kanavien sotilasasiantuntijoita alettiin värvätä Pentagonin puhetorviksi vuoden 2002 alussa, kun puolustushallinnossa suunniteltiin Irakin miehityksen yksityiskohtia. Mielipidemittausten mukaan enemmistö yhdysvaltalaisista kuitenkin vastusti hyökkäystä maahan, jolla ei näyttänyt olevan mitään yhteyttä syyskuun 11. päivän tapahtumiin.
Pr-toimisto Hill & Knowltonista puolustusministeriön viestintäpäälliköksi tullut Victoria Clarke kehitti strategian, jonka avulla mielipiteet käännettäisiin sodalle myönteisiksi. Puolustusministeriön virkamiehet puhuivat ”havaintojen hallinnoinnista”. Perinteisesti viestien suodattimena toimiva media oli muutettava äänenvahvistimeksi. Lopullisena tavoitteena oli ”informaatioherruus”.
Journalistit olivat strategiassa toissijaisia. Keskeiseksi työkaluksi valittiin 75 evp-upseeria, jotka toimivat kommentaattoreina suurimmilla uutiskanavilla CNN:llä, Fox Newsillä, NBC:llä ja CBS:llä. Pentagonissa uskottiin, että arvovaltaisina ja puolueettomina pidetyt entiset sotasankarit voisivat oikein briiffattuina kallistaa mielipiteet suosiollisiksi hyökkäykselle Irakiin.
Puolustusministeriö pilkkoi sanomansa muutamaksi väitteeksi, joita tv-kanavien sotilasasiantuntijoiden tuli toistaa kuin mantraa: Irak oli välitön uhka Yhdysvalloille. Sillä oli hallussaan kemiallisia ja biologisia aseita, ja se kehitteli ydinaseita, jotka saattaisivat joutua Al-Qaidan käsiin. Irakin miehitys olisi myös suhteellisen nopea ja kivuton operaatio eikä lainkaan kallis. Kyseessä oli vapautussota.
Pentagonissa oltiin tyytyväisiä. ”Minkä tahansa kanavan avasimme, niin meidän miehemme toistivat siellä puolustusministeri Rumsfeldin tai teknisten asiantuntijoiden puheita sanasta sanaan, uudestaan ja uudestaan. Homma todella toimi”, arveli tiedotuskampanjaa johtanut virkamies.
Tv-kanavien sotilasasiantuntijoita kestitettiin Washingtonissa ja lennätettiin Irakiin ja Guantánamoon. He tapasivat varapresidentti Dick Cheneyn useasti ja puolustusministeri Rumsfeldin 18 kertaa. Kun David Petraeus nimitettiin viime vuonna Yhdysvaltojen Irakin joukkojen komentajaksi, yksi ensimmäisistä tapaamisista oli epämuodollinen infotilaisuus tv-kommentaattorien kanssa.
Jotkut kommentaattoreista suorastaan hinkuivat ministeriöltä näkemyksiä, joita levittää tv-katsojille. Toiset varoittivat Pentagonia tv-kanavilla tekeillä olevista kriittisistä ohjelmista.
Monet myös epäilivät puolustusministeriön heille esittämiä väitteitä. Fox Newsin kommentaattorina viime vuoteen asti toiminut kenraali Paul Vallely oli mukana Irakin-matkalla kesällä 2003, vain muutamia kuukausia miehityksen alkamisen jälkeen. ”Näin välittömästi, että asiat alkoivat mennä metsään”, hän toteaa New York Timesin haastattelussa.
Fox Newsin suorassa lähetyksessä vuonna 2003 kenraali jätti epäilyt omaan tietoonsa ja puhui sen sijaan Yhdysvaltojen joukkojen ”uskomattomasta edistyksestä” taisteluissa kapinallisia vastaan.
Yhdysvalloissa isojen kanavien sotilaskommentaattorit saavat tv-esiintymisistään 500–1000 dollarin kertapalkkion. Useimmat tienaavat kuitenkin moninkertaisesti enemmän aseteollisuuden ja sotilasurakoitsijoiden konsultteina tai yhtiöiden hallitusten jäseninä. Pentagonin sisäpiiritiedot ja tapaamiset sotilasurakoista päättävien tahojen kanssa ovat edistäneet liiketoimia entisestään.
Kommentaattorien mukaan tv-kanavat eivät ole olleet juuri kiinnostuneita heidän mahdollisista kytkennöistään aseteollisuuteen, eikä keneltäkään heistä ole kysytty heidän tämänhetkisistä suhteistaan puolustushallintoon.
Sotilasasiantuntijoista vain yksi on joutunut luopumaan tv-kommentoinnista liiketoimien takia. Yhdysvaltojen Irakin maavoimien entinen tiedustelupäällikkö James Marks pestattiin vuonna 2004 CNN:n vakituiseksi sotilasasioiden kommentaattoriksi, samaan aikaan kun hän sotilasurakoitsija Dyncorpin tytäryhtiön pääjohtajana neuvotteli Pentagonin kanssa 4,6 miljardin dollarin henkilöstöhankkeesta Irakissa. Kenraali Marks jätti esiintymiset CNN:llä viime vuonna, puoli vuotta miljardihankkeen hyväksymisen jälkeen.
Ajanpeluuta Zimbabwessa
KU-VIIKKOLEHTI 11.4.2008
Kansainvälinen media on seurannut tarkkaan vaalien jälkeistä viivytystaistelua eteläisen Afrikan Zimbabwessa. ”Raportointi on ollut miltei vahingoniloista. Ikään kuin taas olisi saatu osoitus siitä, että afrikkalaiset eivät pysty itse hoitamaan asioitaan”, arveli länsimaiden satelliittikanavia kriittisesti katsellut tansanialaisen päivälehden politiikan toimittaja aiemmin tällä viikolla.
Zimbabwen pari viikkoa sitten pidetyt vaalit sujuivat kuitenkin rauhallisesti. Afrikan unionin vaalitarkkailijat ehtivät jopa kehumaan, että kyseessä oli malliesimerkki hyvin järjestetyistä vaaleista. Ääntenlaskenta eteni aikataulun mukaan, ja kunkin äänestyspaikan tulokset teipattiin äänestyspaikkojen edustalle kaikkien nähtäväksi.
Virallisia tuloksia ei silti kuulunut. Parlamenttivaalien tuloksia saatiin odottaa viikon verran. Presidentinvaalin tuloksia ei ole julkistettu vielä tähän päivään mennessä. Päällimmäisenä syynä lienee se, että istuva presidentti Robert Mugabe ja hänen Zanu-puolueensa olivat hävinneet.
Kahtia hajonnut oppositiopuolue MDC, eli Demokraattisen muutoksen liike, joka vielä reilu kuukausi sitten oli epävarma osallistumisestaan vaaleihin, voitti parlamenttivaaleissa hieman yllättäen niukan enemmistön.
Yksittäisten äänestyspaikkojen tulosten perusteella opposition ehdokas Morgan Tsvangirai sai eniten ääniä myös presidentinvaalissa, ei silti 50 prosentin ääntenenemmistöä, jolla hän olisi tullut valituksi suoraan ensimmäisellä kierroksella.
Vaalitulos oli epäilemättä sokki presidentti Mugabelle ja Zanu-puolueelle. 84-vuotias Mugabe on ”maan suuri isä”, joka johti Zimbabwen itsenäisyyteen vuonna 1980 valkoista rotusortohallintoa vastaan käydyn pitkällisen vapautustaistelun päätteeksi.
Aiemmissa vaaleissa Mugabe on aina saanut jo ensimmäisellä kierroksella selvän enemmistön äänistä.
Kahdeksan vuotta jatkuneesta taloussaarrosta ja ennätysinflaatiosta huolimatta Mugabe sai edelleenkin enemmistön maaseudun äänistä.
Kaupungeissa Mugabe on kuitenkin menettänyt lähes kaiken kannatuksensa, kun hinnat ovat kohonneet tuhatkertaisiksi viime vuoteen verrattuna. Kaupat ovat tyhjillään, ja sähköstä ja polttoaineesta on pulaa. Riippumattomat sanomalehdet on kielletty, ja ihmisoikeuksissa on parantamisen varaa.
Zanu-puolue ei kommentoinut sanallakaan vaalitappiotaan parlamenttivaaleissa. Alkuviikosta puolueen politbyroo antoi kuitenkin Mugabelle tukensa presidentinvaalien toiselle kierrokselle, jota saadaan ilmeisesti odottaa.
Zanu on vaatinut uutta ääntenlaskentaa, ja vaalivoittaja MDC puolestaan presidentinvaalin tuloksen julkistamista. Maanantaina odotetaan tuomioistuimen ratkaisua, joka voisi pakottaa vaalikomission julkistamaan vaalituloksen. Vaalikomissio ei ole pelkkä Mugaben käsikassara, vaan myös oppositiolla on siinä edustajansa.
Istuva hallitus haluaa kuitenkin voittaa aikaa ennen presidentinvaalin toista kierrosta. Sotaveteraaneiksi itseään kutsuvat Zanu-puolueen iskuryhmät ovat lähteneet maaseudulle valtaamaan valkoisten viljelijöiden maita ja uhkailemaan ihmisiä alueilla, joilla oppositio sai enemmän ääniä.
Jos kaikki sujuu lopulta rauhallisesti ja MDC pääsee ansaitsemaansa valtaan, mitä Zimbabwella on odotettavissa? MDC:n johtajiin kuuluva Eliphas Mukonoweshuro kirjoitti vastikään Wall Street Journalissa, että puolue kannattaa markkinavetoista sosiaalidemokratiaa.
Taloudellisesti vallanvaihdos MDC:lle tai jonkinlaiselle yhteishallitukselle antaisi maalle toivoa. MDC on pitkälti rahoittajiensa, Britannian ja Yhdysvaltojen luomus, jonka valtaantulo tietäisi luopumista Zimbabwen taloussaarrosta.
Itse asiassa investoinnit ovat kasvaneet rajusti jo vaalien alla etenkin kaivosalalla. Zimbabwe on merkittävä kullan tuottaja ja maailman suurin platinumin tuottaja.
Sijoittajat ovat myös kiinnostuneita yritysostoista. Sadan tuhannen prosentin inflaation ansiosta zimbabwelaisia firmoja myydään pilkkahintaan.
Morgan Tsvangirain kovat otteet oman puolueen sisällä eivät silti lupaa hyvää. MDC hajosi kolme vuotta sitten kahtia, kun Tsvangirai palkkasi iskujoukkojaan ahdistelemaan kilpailijoitaan puolueen sisällä. Tsvangirain kannattajia syytetään tuomioistuimessa myös polttopulloiskuista busseihin, poliisiasemille ja Mugaben kannattajien omistamiin kauppoihin.
Zimbabwen poliittinen umpikuja muistuttaa kovasti tilannetta Keniassa, toisessa Afrikan taloudellisena mallimaana pidetyssä valtiossa. Myös Keniassa oppositio sai enemmistön joulun jälkeen pidetyissä parlamenttivaaleissa, ja presidentti Mwai Kibaki säilyi vallassa vain vaalikomissiossa tehdyn tökerön vaalivilpin avulla.
Presidentti Kibaki julistettiin hätäisesti presidentiksi, ja presidentti nimitti haluamansa hallituksen.
Vasta eri puolilla maata leimahtaneiden väkivaltaisuuksien ja YK:n entisen pääsihteerin Kofi Annanin sovittelun jälkeen Kibaki suostui lopulta neuvotteluihin yhteishallituksen perustamisesta vaalit voittaneen Oranssin demokratialiikkeen kanssa. Mutta nyt nämäkin neuvottelut ovat jämähtäneet, kun sinnikkäästi vallassa pysynyt presidentti ei suostu luovuttamaan keskeisiä ministerinpaikkoja oppositiolle.
Vähitellen myös ulkopuolinen maailma näyttäisi menettävän kiinnostuksensa Kenian tapahtumiin, ja elämä jatkuu kuin mitään vaaleja ei olisi ollutkaan.
Kenian tapauksessa, toisin kuin Zimbabwessa, kyseessä on kuitenkin länsimaiden talousintresseihin myönteisesti suhtautuva presidentti ja yhteistyökumppani terrorisminvastaisessa sodassa.
Kansainvälinen media on seurannut tarkkaan vaalien jälkeistä viivytystaistelua eteläisen Afrikan Zimbabwessa. ”Raportointi on ollut miltei vahingoniloista. Ikään kuin taas olisi saatu osoitus siitä, että afrikkalaiset eivät pysty itse hoitamaan asioitaan”, arveli länsimaiden satelliittikanavia kriittisesti katsellut tansanialaisen päivälehden politiikan toimittaja aiemmin tällä viikolla.
Zimbabwen pari viikkoa sitten pidetyt vaalit sujuivat kuitenkin rauhallisesti. Afrikan unionin vaalitarkkailijat ehtivät jopa kehumaan, että kyseessä oli malliesimerkki hyvin järjestetyistä vaaleista. Ääntenlaskenta eteni aikataulun mukaan, ja kunkin äänestyspaikan tulokset teipattiin äänestyspaikkojen edustalle kaikkien nähtäväksi.
Virallisia tuloksia ei silti kuulunut. Parlamenttivaalien tuloksia saatiin odottaa viikon verran. Presidentinvaalin tuloksia ei ole julkistettu vielä tähän päivään mennessä. Päällimmäisenä syynä lienee se, että istuva presidentti Robert Mugabe ja hänen Zanu-puolueensa olivat hävinneet.
Kahtia hajonnut oppositiopuolue MDC, eli Demokraattisen muutoksen liike, joka vielä reilu kuukausi sitten oli epävarma osallistumisestaan vaaleihin, voitti parlamenttivaaleissa hieman yllättäen niukan enemmistön.
Yksittäisten äänestyspaikkojen tulosten perusteella opposition ehdokas Morgan Tsvangirai sai eniten ääniä myös presidentinvaalissa, ei silti 50 prosentin ääntenenemmistöä, jolla hän olisi tullut valituksi suoraan ensimmäisellä kierroksella.
Vaalitulos oli epäilemättä sokki presidentti Mugabelle ja Zanu-puolueelle. 84-vuotias Mugabe on ”maan suuri isä”, joka johti Zimbabwen itsenäisyyteen vuonna 1980 valkoista rotusortohallintoa vastaan käydyn pitkällisen vapautustaistelun päätteeksi.
Aiemmissa vaaleissa Mugabe on aina saanut jo ensimmäisellä kierroksella selvän enemmistön äänistä.
Kahdeksan vuotta jatkuneesta taloussaarrosta ja ennätysinflaatiosta huolimatta Mugabe sai edelleenkin enemmistön maaseudun äänistä.
Kaupungeissa Mugabe on kuitenkin menettänyt lähes kaiken kannatuksensa, kun hinnat ovat kohonneet tuhatkertaisiksi viime vuoteen verrattuna. Kaupat ovat tyhjillään, ja sähköstä ja polttoaineesta on pulaa. Riippumattomat sanomalehdet on kielletty, ja ihmisoikeuksissa on parantamisen varaa.
Zanu-puolue ei kommentoinut sanallakaan vaalitappiotaan parlamenttivaaleissa. Alkuviikosta puolueen politbyroo antoi kuitenkin Mugabelle tukensa presidentinvaalien toiselle kierrokselle, jota saadaan ilmeisesti odottaa.
Zanu on vaatinut uutta ääntenlaskentaa, ja vaalivoittaja MDC puolestaan presidentinvaalin tuloksen julkistamista. Maanantaina odotetaan tuomioistuimen ratkaisua, joka voisi pakottaa vaalikomission julkistamaan vaalituloksen. Vaalikomissio ei ole pelkkä Mugaben käsikassara, vaan myös oppositiolla on siinä edustajansa.
Istuva hallitus haluaa kuitenkin voittaa aikaa ennen presidentinvaalin toista kierrosta. Sotaveteraaneiksi itseään kutsuvat Zanu-puolueen iskuryhmät ovat lähteneet maaseudulle valtaamaan valkoisten viljelijöiden maita ja uhkailemaan ihmisiä alueilla, joilla oppositio sai enemmän ääniä.
Jos kaikki sujuu lopulta rauhallisesti ja MDC pääsee ansaitsemaansa valtaan, mitä Zimbabwella on odotettavissa? MDC:n johtajiin kuuluva Eliphas Mukonoweshuro kirjoitti vastikään Wall Street Journalissa, että puolue kannattaa markkinavetoista sosiaalidemokratiaa.
Taloudellisesti vallanvaihdos MDC:lle tai jonkinlaiselle yhteishallitukselle antaisi maalle toivoa. MDC on pitkälti rahoittajiensa, Britannian ja Yhdysvaltojen luomus, jonka valtaantulo tietäisi luopumista Zimbabwen taloussaarrosta.
Itse asiassa investoinnit ovat kasvaneet rajusti jo vaalien alla etenkin kaivosalalla. Zimbabwe on merkittävä kullan tuottaja ja maailman suurin platinumin tuottaja.
Sijoittajat ovat myös kiinnostuneita yritysostoista. Sadan tuhannen prosentin inflaation ansiosta zimbabwelaisia firmoja myydään pilkkahintaan.
Morgan Tsvangirain kovat otteet oman puolueen sisällä eivät silti lupaa hyvää. MDC hajosi kolme vuotta sitten kahtia, kun Tsvangirai palkkasi iskujoukkojaan ahdistelemaan kilpailijoitaan puolueen sisällä. Tsvangirain kannattajia syytetään tuomioistuimessa myös polttopulloiskuista busseihin, poliisiasemille ja Mugaben kannattajien omistamiin kauppoihin.
Zimbabwen poliittinen umpikuja muistuttaa kovasti tilannetta Keniassa, toisessa Afrikan taloudellisena mallimaana pidetyssä valtiossa. Myös Keniassa oppositio sai enemmistön joulun jälkeen pidetyissä parlamenttivaaleissa, ja presidentti Mwai Kibaki säilyi vallassa vain vaalikomissiossa tehdyn tökerön vaalivilpin avulla.
Presidentti Kibaki julistettiin hätäisesti presidentiksi, ja presidentti nimitti haluamansa hallituksen.
Vasta eri puolilla maata leimahtaneiden väkivaltaisuuksien ja YK:n entisen pääsihteerin Kofi Annanin sovittelun jälkeen Kibaki suostui lopulta neuvotteluihin yhteishallituksen perustamisesta vaalit voittaneen Oranssin demokratialiikkeen kanssa. Mutta nyt nämäkin neuvottelut ovat jämähtäneet, kun sinnikkäästi vallassa pysynyt presidentti ei suostu luovuttamaan keskeisiä ministerinpaikkoja oppositiolle.
Vähitellen myös ulkopuolinen maailma näyttäisi menettävän kiinnostuksensa Kenian tapahtumiin, ja elämä jatkuu kuin mitään vaaleja ei olisi ollutkaan.
Kenian tapauksessa, toisin kuin Zimbabwessa, kyseessä on kuitenkin länsimaiden talousintresseihin myönteisesti suhtautuva presidentti ja yhteistyökumppani terrorisminvastaisessa sodassa.
Fundamentalistien valtataistelu
KU-VIIKKOLEHTI 28.3.2008
Etelä-Irakin öljykaupungissa Basrassa kiihtyneet taistelut ovat pitäneet Irakin uutisotsikoissa vielä toista viikkoa sodan syttymisen vuosipäivän jälkeenkin. Vuosipäivän ympärillähän tapana on ollut järjestää erilaisia sodanvastaisia tempauksia, ja lehdissä julkaistaan katsauksia sodan taustoista ja kuolleiden määrästä. Yleensä myös poliitikot kommentoivat tapahtumia. Presidentti Bush totesi sodan syttymisen viisivuotispäivänä, että Irakin miehitys on tehnyt maailmasta paremman paikan.
Viime päivien uutisissa ilmiselvän rosvon roolin on saanut radikaaliksi saarnaajaksi kutsuttu reilu kolmikymppinen shiiajohtaja Muqtada al-Sadr, jonka Mahdi-armeijaa vastaan Irakin hallituksen joukot ovat hyökänneet.
Mahdi-armeija on kuitenkin vain yksi armeija monien joukossa. Maan parlamentin suurimmalla puolueella, shiiafundamentalistien ISCI:llä, eli Irakin korkeimmalla islamilaisella neuvostolla, on omat pelätyt Badrin prikaatinsa, jotka tosin toimivat tänä päivänä osana Nuri al-Malikin hallituksen turvallisuusjoukkoja.
Valkoisen talon tiedottaja kehui vuolaasti pääministeri Malikia, joka oli henkilökohtaisesti mennyt paikan päälle Basraan johtamaan hyökkäystä Muqtada al-Sadrin joukkoja vastaan.
Irakissa epäsuosittu Maliki on yrittänyt lakkauttaa kaikki uskonnolliset armeijat ja puolueiden aseelliset siivet – yhtenä keinona näiden liittäminen hallituksen armeijaan ja poliisivoimiin.
Sekä Muqtada al-Sadr että ISCI-puolue edustavat shiiamuslimeja ja saavat tukea Iranin vallankumouskaartilta. Molemmat haluavat perustaa Irakiin islamilaisen tasavallan. Erona on se, että Muqtada al-Sadr uskoo yhtenäiseen Irakiin ja vahvaan keskusvaltaan, kun taas ISCI:n Abdul Aziz al-Hakim tahtoisi irrottaa eteläiset öljymaakunnat omaksi shiiavaltiokseen Irakin liittovaltiossa.
Muqtada al-Sadrilla on kannattajansa köyhien shiiojen keskuudessa, maan eteläosien lisäksi etenkin Bagdadissa Sadrin kaupungiksi nimetyssä slummissa, joka Saddam Husseinin syrjäyttämisen jälkeen sai uuden nimensä shiiojen entisen suurajatollan Muhammed Sadiq al-Sadrin, Muqtada al-Sadrin isän mukaan.
Yhdysvaltojen pyrkimyksenä Irakissa on ollut luovia eri vaikutusvaltaisten ryhmien välillä, tukea vahvimpia, olivatpa ne ideologisesti sitten mitä mieltä tahansa, kunhan ne suostuvat ulkomaisten joukkojen läsnäoloon ja Bushin hallinnon edellyttämiin talousuudistuksiin.
Yksi keskeisimmistä vaatimuksista on ollut uusi laki maan öljyntuotannon yksityistämisestä, jota ulkoministeri Condoleezza Rice kävi vauhdittamassa alkuvuodesta Bushin Lähi-idän-vierailulla.
Basrassa olevat brittiläiset joukot eivät ole osallistuneet viime päivien taisteluihin, mutta Yhdysvaltojen erikoisjoukot olivat mukana Mahdi-armeijaa vastaan tehdyissä iskuissa Bagdadissa. Mahdi-armeijan vastaisissa operaatioissa on tällä viikolla kuollut satakunta ihmistä.
Bushin hallituksen edustajat kuitenkin muistuttavat, että viime syksyn jälkeen taistelut Irakissa ovat vähentyneet ja sen myötä myös kuolonuhrit. Alkuvuodesta Irakin väkivaltaisuuksissa on kuollut päivittäin noin parikymmentä ihmistä, kun vielä vuosi sitten, pian Saddam Husseinin hirttämisen jälkeen, iskuissa kuoli joka päivä keskimäärin sata ihmistä.
Yhdysvaltojen mukaan tilanteen rauhoittuminen on viime kesänä Irakiin lähetettyjen lisäjoukkojen ansiota. Vähintään yhtä olennainen syy lienee Muqtada al-Sadrin elokuussa julistama tulitauko, joka viime päivien hyökkäysten jälkeen on epäilemättä ohi.
Sadrin kannattajien mielestä hallituksen tarkoituksena on heikentää heidän asemaansa ennen ensi syksyn paikallisvaaleja. Viime parlamenttivaaleissa Sadrin kannattajat saivat shiiapuolueiden koalitiossa miltei yhtä paljon paikkoja kuin ISCI ja yli kaksi kertaa enemmän edustajia kuin pääministeri Malikin oma Dawa-puolue.
Muqtada al-Sadrilla ei itsellään ole Irakissa minkäänlaista poliittista virka-asemaa, mutta hänen nimeään kantavalla ryhmittymällä oli vielä vuosi sitten kuusi ministeriä maan hallituksessa. Samaan aikaan Mahdi-armeija järjesti iskuja Yhdysvaltojen joukkoja ja Bagdadin sunniväestöä vastaan. Myös ISCI-puolueen Badrin prikaatit ovat jatkuvasti terrorisoineet sunneja, etenkin naisia, jotka ovat kulkeneet ulkona meikattuina tai ilman huivia.
Tämä antaa varsin hyvän kuvan puoluepolitiikasta Yhdysvaltojen miehittämässä Irakissa. Kyse ei ole puolueista, jotka ajaisivat tiettyjä poliittisia tavoitteita, vaan eri kansanryhmiä edustavista, uskonnollista oikeaoppisuutta julistavista aseellisista ryhmistä, jotka taistelevat keskenään vallasta ja taloudellisista eduista.
Nyt kamppaillaan myös siitä, mitkä näistä ryhmistä voisivat hallita Irakia sen jälkeen kun Yhdysvallat mahdollisen demokraattiehdokkaan vaalivoiton jälkeen vetää sotilaansa pois maasta.
Hallituksen kovan linjan taktiikkaa voi auttaa ihmisten kyllästyminen aseellisten joukkojen mielivaltaan. Viiden ulkomaisen tv-yhtiön teettämässä kyselyssä 80 prosenttia kaikista vastanneista ja myös 70 prosenttia shiioista ilmoitti vastustavansa uskonryhmien omia armeijoita.
Reilu enemmistö sen sijaan luotti hallituksen armeijaan ja poliisiin ja arveli turvallisuuden parantuneen kotiseudullaan. Shiiat ja kurdit olivat tyytyväisiä muutokseen, sen sijaan sunnien mielestä tilanne oli pahentunut.
Täytyy kuitenkin muistaa, että lähes viidesosa kansasta on paennut ulkomaille tai ajettu etnisissä puhdistuksissa kotiseuduiltaan. Vedestä, polttoaineesta ja sähköstä on huutava pula. Punaisen Ristin mukaan ihmiset joutuvat monilla alueilla käyttämään kolmasosan tuloistaan puhtaan veden hankkimiseen. Monien mielestä asiat eivät voisi olla huonommin.
Etelä-Irakin öljykaupungissa Basrassa kiihtyneet taistelut ovat pitäneet Irakin uutisotsikoissa vielä toista viikkoa sodan syttymisen vuosipäivän jälkeenkin. Vuosipäivän ympärillähän tapana on ollut järjestää erilaisia sodanvastaisia tempauksia, ja lehdissä julkaistaan katsauksia sodan taustoista ja kuolleiden määrästä. Yleensä myös poliitikot kommentoivat tapahtumia. Presidentti Bush totesi sodan syttymisen viisivuotispäivänä, että Irakin miehitys on tehnyt maailmasta paremman paikan.
Viime päivien uutisissa ilmiselvän rosvon roolin on saanut radikaaliksi saarnaajaksi kutsuttu reilu kolmikymppinen shiiajohtaja Muqtada al-Sadr, jonka Mahdi-armeijaa vastaan Irakin hallituksen joukot ovat hyökänneet.
Mahdi-armeija on kuitenkin vain yksi armeija monien joukossa. Maan parlamentin suurimmalla puolueella, shiiafundamentalistien ISCI:llä, eli Irakin korkeimmalla islamilaisella neuvostolla, on omat pelätyt Badrin prikaatinsa, jotka tosin toimivat tänä päivänä osana Nuri al-Malikin hallituksen turvallisuusjoukkoja.
Valkoisen talon tiedottaja kehui vuolaasti pääministeri Malikia, joka oli henkilökohtaisesti mennyt paikan päälle Basraan johtamaan hyökkäystä Muqtada al-Sadrin joukkoja vastaan.
Irakissa epäsuosittu Maliki on yrittänyt lakkauttaa kaikki uskonnolliset armeijat ja puolueiden aseelliset siivet – yhtenä keinona näiden liittäminen hallituksen armeijaan ja poliisivoimiin.
Sekä Muqtada al-Sadr että ISCI-puolue edustavat shiiamuslimeja ja saavat tukea Iranin vallankumouskaartilta. Molemmat haluavat perustaa Irakiin islamilaisen tasavallan. Erona on se, että Muqtada al-Sadr uskoo yhtenäiseen Irakiin ja vahvaan keskusvaltaan, kun taas ISCI:n Abdul Aziz al-Hakim tahtoisi irrottaa eteläiset öljymaakunnat omaksi shiiavaltiokseen Irakin liittovaltiossa.
Muqtada al-Sadrilla on kannattajansa köyhien shiiojen keskuudessa, maan eteläosien lisäksi etenkin Bagdadissa Sadrin kaupungiksi nimetyssä slummissa, joka Saddam Husseinin syrjäyttämisen jälkeen sai uuden nimensä shiiojen entisen suurajatollan Muhammed Sadiq al-Sadrin, Muqtada al-Sadrin isän mukaan.
Yhdysvaltojen pyrkimyksenä Irakissa on ollut luovia eri vaikutusvaltaisten ryhmien välillä, tukea vahvimpia, olivatpa ne ideologisesti sitten mitä mieltä tahansa, kunhan ne suostuvat ulkomaisten joukkojen läsnäoloon ja Bushin hallinnon edellyttämiin talousuudistuksiin.
Yksi keskeisimmistä vaatimuksista on ollut uusi laki maan öljyntuotannon yksityistämisestä, jota ulkoministeri Condoleezza Rice kävi vauhdittamassa alkuvuodesta Bushin Lähi-idän-vierailulla.
Basrassa olevat brittiläiset joukot eivät ole osallistuneet viime päivien taisteluihin, mutta Yhdysvaltojen erikoisjoukot olivat mukana Mahdi-armeijaa vastaan tehdyissä iskuissa Bagdadissa. Mahdi-armeijan vastaisissa operaatioissa on tällä viikolla kuollut satakunta ihmistä.
Bushin hallituksen edustajat kuitenkin muistuttavat, että viime syksyn jälkeen taistelut Irakissa ovat vähentyneet ja sen myötä myös kuolonuhrit. Alkuvuodesta Irakin väkivaltaisuuksissa on kuollut päivittäin noin parikymmentä ihmistä, kun vielä vuosi sitten, pian Saddam Husseinin hirttämisen jälkeen, iskuissa kuoli joka päivä keskimäärin sata ihmistä.
Yhdysvaltojen mukaan tilanteen rauhoittuminen on viime kesänä Irakiin lähetettyjen lisäjoukkojen ansiota. Vähintään yhtä olennainen syy lienee Muqtada al-Sadrin elokuussa julistama tulitauko, joka viime päivien hyökkäysten jälkeen on epäilemättä ohi.
Sadrin kannattajien mielestä hallituksen tarkoituksena on heikentää heidän asemaansa ennen ensi syksyn paikallisvaaleja. Viime parlamenttivaaleissa Sadrin kannattajat saivat shiiapuolueiden koalitiossa miltei yhtä paljon paikkoja kuin ISCI ja yli kaksi kertaa enemmän edustajia kuin pääministeri Malikin oma Dawa-puolue.
Muqtada al-Sadrilla ei itsellään ole Irakissa minkäänlaista poliittista virka-asemaa, mutta hänen nimeään kantavalla ryhmittymällä oli vielä vuosi sitten kuusi ministeriä maan hallituksessa. Samaan aikaan Mahdi-armeija järjesti iskuja Yhdysvaltojen joukkoja ja Bagdadin sunniväestöä vastaan. Myös ISCI-puolueen Badrin prikaatit ovat jatkuvasti terrorisoineet sunneja, etenkin naisia, jotka ovat kulkeneet ulkona meikattuina tai ilman huivia.
Tämä antaa varsin hyvän kuvan puoluepolitiikasta Yhdysvaltojen miehittämässä Irakissa. Kyse ei ole puolueista, jotka ajaisivat tiettyjä poliittisia tavoitteita, vaan eri kansanryhmiä edustavista, uskonnollista oikeaoppisuutta julistavista aseellisista ryhmistä, jotka taistelevat keskenään vallasta ja taloudellisista eduista.
Nyt kamppaillaan myös siitä, mitkä näistä ryhmistä voisivat hallita Irakia sen jälkeen kun Yhdysvallat mahdollisen demokraattiehdokkaan vaalivoiton jälkeen vetää sotilaansa pois maasta.
Hallituksen kovan linjan taktiikkaa voi auttaa ihmisten kyllästyminen aseellisten joukkojen mielivaltaan. Viiden ulkomaisen tv-yhtiön teettämässä kyselyssä 80 prosenttia kaikista vastanneista ja myös 70 prosenttia shiioista ilmoitti vastustavansa uskonryhmien omia armeijoita.
Reilu enemmistö sen sijaan luotti hallituksen armeijaan ja poliisiin ja arveli turvallisuuden parantuneen kotiseudullaan. Shiiat ja kurdit olivat tyytyväisiä muutokseen, sen sijaan sunnien mielestä tilanne oli pahentunut.
Täytyy kuitenkin muistaa, että lähes viidesosa kansasta on paennut ulkomaille tai ajettu etnisissä puhdistuksissa kotiseuduiltaan. Vedestä, polttoaineesta ja sähköstä on huutava pula. Punaisen Ristin mukaan ihmiset joutuvat monilla alueilla käyttämään kolmasosan tuloistaan puhtaan veden hankkimiseen. Monien mielestä asiat eivät voisi olla huonommin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)