Haasteita sananvapaudelle

KU-VIIKKOLEHTI 19.10.2012

Sananvapauskysymykset olivat päivittäisenä puheenaiheena, kun viime kuussa isännöin tansanialaista sananvapausjuristia Mohammed Tibanyenderaa tämän Suomen-vierailun aikana. Tibanyendera on eteläisen Afrikan maiden mediajärjestön Misan Tansanian osaston puheenjohtaja ja suomalaisten journalistien kehitysyhteistyöjärjestön Vikesin yhteistyökumppani.

Sananvapaudelle on monenlaisia esteitä ja haasteita, ja ne ovat erilaisia eri maissa.

Tansaniassa suosittu poliittinen viikkolehti Mwanahalisi asetettiin heinäkuussa julkaisukieltoon sen jälkeen kun lehti osoitti, että presidentin alaisuudessa toimivan turvallisuuspalvelun miehet olivat syypäitä lakkoilevien lääkäreiden ammattijärjestön johtajan sieppaukseen ja kidutukseen.

Syyskuun alussa valtakunnallisen tv-kanavan toimittaja sai surmansa poliisin kyynelkaasukranaatista, kun hän oli raportoimassa oppositiopuolueen kannattajien mielenosoituksesta pienessä kylässä maan eteläosissa.

Tibanyendera muistutti, että Tansaniassa tällaiset tapaukset ovat harvinaisia. Maassa on laaja lehdistönvapaus, kymmeniä itsenäisiä sanomalehtiä ja radioasemia ja toistakymmentä tv-kanavaa. Sensuuria ei ole, mutta itsesensuuria kylläkin.

Tosin sensuuriakin esiintyy eri maissa eri muodoissa. Riippumattoman median ennakkosensuurista on kuitenkin luovuttu miltei kaikkialla, ainakin periaatteessa.

Burmassa ennakkosensuuri lopetettiin elokuussa. Sitä ennen sanomalehdet ilmestyvät vain kerran viikossa, jotta viranomaiset ehtivät syynätä läpi jokaisen artikkelin ennen lehden painoonmenoa.

Sudanissa etukäteissensuurista luovuttiin presidentti Omar al-Bashirin päätöksellä vuonna 2009. Tämänkin jälkeen turvallisuuspoliisi on ratsannut toimituksia iltaisin ja poistanut sanomalehdistä kokonaisia sivuja juuri ennen painatusta.

Ennakkosensuurin sijaan monissa maissa sanomalehtien kokonaisia painoksia on takavarikoitu, tai kuten Tansanian Mwanahalisin tapauksessa, lehden julkaiseminen on kielletty. Esimerkkejä löytyy eri puolilta maailmaa Iranista Valko-Venäjälle.

Kiina, Iran, Syyria ja Saudi-Arabia estävät säännönmukaisesti pääsyn hallitusta arvosteleville verkkosivuille.

Ääriesimerkkejä sensuurista edustavat toimittajien vangitsemiset tai murhat. Tällä hetkellä ainakin 179 journalistia on vangittuna työnsä vuoksi, näistä 42 Iranissa, 28 Eritreassa ja 27 Kiinassa. Tänä vuonna ammattinsa vuoksi on surmattu ainakin 48 journalistia, valtaosa heistä Syyriassa, Somaliassa ja Pakistanissa.

Oma lukunsa ovat sitten ne maat, joissa mitään riippumatonta mediaa ei ole olemassa. Yhdysvaltalaisen Committee to Protect Journalists -järjestön mukaan media toimii puhtaasti hallituksen äänitorvena ainakin Eritreassa, Kuubassa, Pohjois-Koreassa, Päiväntasaajan Guineassa, Uzbekistanissa ja Valko-Venäjällä.

Julkaisukieltojen ja itsesensuurin lisäksi sananvapautta rajoittavat tiedonsaannin esteet. Tansaniassa mediajärjestöt kampanjoivat parhaillaan julkisuuslain saamisen puolesta. Ilman julkisuuslakia viranomaisilla ei ole mitään velvoitteita antaa journalisteille tai muille kansalaisille tietoja hallituksen päätöksistä tai julkistaa viranomaisten hallussa olevia asiakirjoja esimerkiksi yleisistä hankinnoista tai yhteisten varojen käytöstä.

Monissa kehitysmaissa ei ole myöskään luotettavia tilastotietoja – tai jos on, ne eivät yleensä ole julkisia.

Tiedonsaantia rajoittavat myös erilaiset matkustuskiellot. Esimerkiksi Nigeriassa sotilaat estävät yleensä toimittajien pääsyn öljytuhoalueille.

Usein ihmiset eivät myöskään uskalla puhua median edustajille – viranomaisten tai paikallisen mafian koston pelossa.

Tiedonsaantia voivat rajoittaa myös puutteelliset resurssit tai toimittajien riittämätön osaaminen. Tansaniassa mediataloilla ei yleensä ole varaa lähettää toimittajiaan juttumatkoille. Paikallisen yleisradion toimituksessa toimittajilla ei ole juuri tietokoneita, eikä nettiyhteyttä. Verkkoa ei osata kunnolla käyttää tiedonhakuun.

Olennaisen tiedon hankkimisen ja julkaisemisen esteenä voivat olla myös erilaiset asenteet, ennakkoluulot tai vääristyneet uutiskriteerit – myös teknologisesti pitkälle kehittyneissä maissa.

Median omistus vaikuttaa usein keskeisesti tiedonvälityksen monipuolisuuteen. Monissa maissa valtiollisilla radio- ja tv-kanavilla ei suvaita hallitusta arvostelevia näkemyksiä, mutta myös kaupallinen media voi monin tavoin rajoittaa vapaata tiedonvälitystä.

Jos median omistus on liian keskittynyttä, toimittajat eivät käsittele aiheita, jotka voivat haitata mediaomistajan intressejä.

Jos media on kovin kaupallistunut ja tiedonvälitys viihteellistynyttä tai peräti pinnallista, erilaisia näkemyksiä saa kyllä julkaista, mutta valtavirran käsittelytavasta poikkeavat seikat eivät saa ansaitsemaansa huomiota eivätkä pääse vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon.

Joissain maissa on myös yleistä, että tutkivat reportaasit viranomaisten tai poliitikkojen väärinkäytöksistä tai yksityisten yhtiöiden aiheuttamista epäkohdista jätetään julkaisematta, mikäli syytöksen kohteena oleva taho ostaa tiedotusvälineestä ilmoitustilaa.

Monissa maissa toimittajien järjestäytyneisyyden puute on keskeinen este sananvapaudelle.

Esimerkiksi Tansaniassa ei ole olemassa journalistien ammattiliittoa eikä näin ollen myöskään palkkaneuvotteluja ja työehtosopimuksia. Valtamedian vakituisten toimittajien keskipalkka on alle sata euroa kuussa. Todellisuudessa suurin osa toimittajista tienaa tätäkin vähemmän, sillä he saavat palkkansa julkaistujen juttujen määrän mukaan. Työttömyysturvaa ei ole.

Työtä on vaikea tehdä kunnolla ja itsenäisesti, kun oma toimeentulo on epävarmaa. Niinpä myös yksittäiset toimittajat ovat alttiita korruptiolle.

Yhdysvaltojen kehitysyhteistyöviraston aikoinaan aloittaman käytännön mukaisesti Tansaniassa tiedotustilaisuuksien ja seminaarien järjestäjät maksavat osanottajille yleensä matkakorvauksen tai päivärahan. Pressitilaisuuteen osallistumisesta voi saada viikon palkkaa vastaavan summan rahaa. Joskus päällikköporras vaatii oman osuutensa päivärahoista.

Miksi Libyan-suurlähettiläs surmattiin

KU-VIIKKOLEHTI 5.10.2012

Vähitellen alkaa selvitä, mitä Libyan toiseksi suurimmassa kaupungissa Bengasissa oikein tapahtui syyskuun 11. päivän iltana ja miksi.

Aseellinen hyökkäys Yhdysvaltojen konsulaattiin oli epäilemättä etukäteen suunniteltu. Yhdysvaltojen ulkoministeriö oli saanut hyökkäyksestä luotettavaa tietoa jo ainakin kaksi päivää aikaisemmin.

Konsulaattia vastaan tehdyissä iskuissa saivat surmansa Yhdysvaltojen Libyan-suurlähettiläs Chris Stevens ja kolme muuta yhdysvaltalaista.

Bengasin hyökkäyksen syynä ei kuitenkaan ollut kohuttu Muhammed-video, vaan kyseessä oli kostoisku libyalaisen Al-Qaida-johtajan Abu Yahya al-Libin surmaamisesta Yhdysvaltojen sotalennokilla tehdyssä ohjusiskussa Pakistanissa viime kesäkuussa.

New York Times -lehti kertoi tällä viikolla, että Yhdysvaltojen asevoimat suunnittelevat jo uusia lennokki-iskuja ja erikoisjoukkojen operaatiota Bengasin hyökkäyksen tekijöitä vastaan.

Aiemmin syyskuun 11. päivänä joukko mielenosoittajia oli kokoontunut Yhdysvaltojen Kairon-suurlähetystölle Egyptissä protestoidakseen YouTubessa julkaistua profeetta Muhammedia herjaavaa videota vastaan. Väkijoukko repi alas suurlähetystön muurilla olleen Yhdysvaltojen lipun ja nosti tilalle islamilaista kalifaattia symbolisoivan mustan lipun.

Bengasissa naapurimaassa Libyassa ei sen sijaan nähty mitään mielenosoituksia Muhammed-videota vastaan. Yhdeksältä illalla yli satapäinen aseellinen joukko hyökkäsi konsulaatin alueelle eri suunnista ja tulitti konsulaattirakennusta kranaatinheittimillä. Hyökkääjät kuuluivat paikalliseen Ansar al-Sharia -prikaatiin, joka oli ollut keskeisesti mukana Bengasin taisteluissa Muammar Gaddafin joukkoja vastaan viime vuoden keväällä.

Ensimmäisessä iskussa kuoli yhdysvaltalainen konsulaatin tiedottaja. Suurlähettiläs Stevensiä ei löydetty palavasta rakennuksesta, kun muuta henkilökuntaa evakuoitiin läheiseen turvataloon.

Pian Ansar al-Sharian taistelijat hyökkäsivät myös turvataloon, jonka sijainnin ei pitänyt olla ulkopuolisten tiedossa. Taistelussa kuoli kaksi yhdysvaltalaista turvamiestä.

Myöhään illalla taistelujen tauottua joukko paikallisia miehiä murtautui sisään konsulaattiin. Miehet löysivät rakennuksesta vielä hengissä olleen Stevensin, ja tämä vietiin sairaalaan. Suurlähettilästä ei enää kyetty elvyttämään, vaan tämä kuoli sairaalassa savumyrkytyksen aiheuttamiin vammoihin.

New York Timesin tiistaina julkaistun kirjoituksen mukaan Yhdysvaltojen vakoiluviranomaiset onnistuivat välittömästi Bengasin hyökkäyksen jälkeen jäljittämään sähköisiä viestejä ja puhelinkeskusteluja, joissa Ansar al-Sharian jäsenet kerskuivat onnistuneella iskulla kumppaneilleen algerialaisessa kapinallisjärjestössä Islamilaisen Magrebin al-Qaidassa.

Uutiskanava Fox News kertoi, että tiedustelulähteiden mukaan iskun pääsuunnittelija oli Ansar al-Sharian johtaja Sufian bin Qumu, joka oli istunut viisi vuotta vangittuna Yhdysvaltojen vankileirillä Guantánamossa Kuubassa. Vuonna 2007 bin Qumu luovutettiin Libyaan. Muammar Gaddafi armahti hänet seuraavana vuonna osana islamistijärjestöjen kanssa tehtyä aseleposopimusta.

Sufian bin Qumu kuului aikoinaan Gaddafia vastaan taistelleeseen Libyan islamilaiseen taistelijaryhmään (LIFG), joka sittemmin keskittyi värväämään libyalaisia islamistinuoria Afganistanin sotaan. Toimintaa johti kesäkuussa lennokki-iskussa Pakistanissa surmattu Abu Yahya al-Libi.

Tällä hetkellä sadat LIFG:n soturit ovat mukana Syyrian kapinallisten Vapaan Syyrian armeijan joukoissa, jotka saavat tukea ainakin Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta, Ranskasta, Saudi-Arabiasta, Qatarista ja Turkista.

Ansar al-Sharia on yksi monista aseellisista prikaateista, joille Libyan väliaikaishallitus antoi tehtäväksi järjestyksenpidon maassa Gaddafin hallinnon syrjäyttämisen jälkeen. Britannian yleisradion BBC:n mukaan Gaddafia vastaan taistelleet kapinalliset ovat jakautuneet peräti 1 700:ksi eri yksityisarmeijaksi.

Nimensä mukaisesti Ansar al-Sharia tavoittelee islamilaisen sharia-lain käyttöönottoa Libyassa. Kesäkuussa ryhmä valtasi Bengasin Vapaudenaukion ja vaati siirtymistä islamilaiseen lainsäädäntöön, mutta tuolloin asukkaat ajoivat heidät pois torilta ja takaisin tukikohtaansa.

Heinäkuussa järjestö yritti estää ihmisiä äänestämästä Libyan parlamenttivaaleissa, sillä parlamentti oli sen mielestä koraanin oppien vastainen. Järjestö on myös tuhonnut suufien moskeijoita Bengasissa väittäen suufien palvovan epäjumalia.

Kaksi viikkoa sitten Bengasin asukkaat saivat tarpeekseen Ansar al-Shariasta. 30 000 ihmistä osallistui mielenosoitukseen, jossa vaadittiin Ansar al-Sharian ja muiden prikaatien riisumista aseista. Seuraavana päivänä alkaneissa väkivaltaisuuksissa prikaatien jäsenet ampuivat kuoliaaksi 11 mielenosoittajaa, mutta lopulta väkijoukko valtasi prikaatin tukikohdan yhdessä poliisien kanssa ja Ansar al-Sharian miehet pakenivat kaupungista.

Bengasin konsulaatin iskussa kuollut suurlähettiläs Chris Stevens oli itse yksi Gaddafin syrjäyttämisen pääsuunnittelijoista. Miltei koko diplomaattiuransa arabimaissa viettänyt Stevens järjesti ulkoministeri Hillary Clintonin ensimmäisen tapaamisen Libyan kapinallisjohtajien kanssa ja oli ideoimassa Naton ilmasotaa Gaddafia vastaan.

Libyan kaupungeista hän tunsi parhaiten juuri Bengasin, jonne hän saapui viime vuoden keväänä kreikkalaisella rahtialuksella koordinoimaan Yhdysvaltojen tukea Ansar al-Sharialle ja muille kapinallisjoukoille.

Vaikka Ansar al-Sharian taistelijat on nyt ajettu Bengasista, järjestön jäseniä ei ole pidätetty osallisuudesta konsulaatti-iskuun. New York Timesin mukaan ainoastaan muutamia ryöstelijöitä on otettu kiinni.

Ansar al-Sharian joukot ovat tällä hetkellä todennäköisesti Dernan kaupungissa muutaman tunnin ajomatkan päässä Bengasista itään kohti Egyptin rajaa. Suurin osa Afganistanissa, Irakissa ja Syyriassa taistelleista libyalaisista islamisteista on kotoisin juuri Dernasta.

Paluu syyskuun 11. päivään

KU-VIIKKOLEHTI 21.9.2012

Yhdysvaltojen julkisen palvelun tv-yhtiön PBS:n verkkosivuilla katsotuimpien videoiden listan kärjessä on nyt parin viikon ajan ollut elokuva nimeltä 9/11: Explosive Evidence – Experts Speak Out (9/11: Räjähtävää todistusaineistoa – Asiantuntijat puhuvat).

Kyseessä on puolentoista tunnin mittainen dokumenttielokuva vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumista ja etenkin New Yorkin World Trade Centerin kaksoistornien ja vähemmän tunnetun WTC:n rakennuksen 7 tuhoutumisesta.

Dokumenttielokuvassa haastatellaan kymmeniä asiaan perehtyneitä arkkitehtejä, insinöörejä, fysiikan tutkijoita ja rakennuspurkuasiantuntijoita, jotka kaikki omalta osaltaan osoittavat, että Yhdysvaltojen viranomaisten teettämät raportit tornitalojen romahduksista eivät kestä tieteellistä tarkastelua.

Useat haastateltavista toteavat heti alkuun, että he eivät kannata salaliittoteorioita, mutta olisi tärkeää selvittää, mikä todella sai WTC:n tornitalot romahtamaan – tai itse asiassa räjähtämään. Useimpien johtopäätös näyttää olevan se, että talot räjäytettiin.

Elokuva esitettiin PBS:n paikallisella kanavalla Coloradossa kolme kertaa elo-syyskuun vaihteessa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun 911-tapahtumien virallista versiota kyseenalaistava elokuva nähtiin suuremmalla yhdysvaltalaisella tv-kanavalla. Tv-esitysten jälkeen elokuva on ollut katsottavissa verkon kautta kaikkialla maailmassa.

Tämän vuoden syyskuun 11. päivänä tv-kanavat Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa saivat kuitenkin muuta uutisoitavaa, kun joukko mielenosoittajia kokoontui Yhdysvaltojen Kairon-suurlähetystölle Egyptissä protestoidakseen YouTubessa julkaistua profeetta Muhammedia herjaavaa videota vastaan. Väkijoukko repi alas suurlähetystön muurilla olleen Yhdysvaltojen lipun ja nosti tilalle islamilaista kalifaattia symbolisoivan mustan lipun.

Samana päivänä islamistinen aseellinen ryhmä Ansar al-Sharia hyökkäsi 125 taistelijan voimin Yhdysvaltojen konsulaattiin Bengasissa Libyassa surmaten kranaatti-iskussa Yhdysvaltojen Libyan-suurlähettilään Christopher Stevensin ja kolme muuta yhdysvaltalaista.

Muslimeja, profeetta Muhammedia ja siinä sivussa myös Egyptin turvallisuusjoukkoja rienaavaa videota vastustaneet protestit levisivät seuraavina päivinä ainakin Jemeniin, Tunisiaan, Libanoniin, Palestiinaan, Sudaniin, Afganistaniin, Pakistaniin, Intiaan, Indonesiaan ja Malesiaan.

Joissain maissa mielenosoituksiin osallistui tuhansia ihmisiä, Beirutissa Libanonissa parhaiden arvioiden mukaan yli sata tuhatta Hizbollah-puolueen kannattajaa. Useimmissa muissa maissa protesteissa oli mukana vain kymmeniä tai enimmillään muutamia satoja islamilaisten ääriryhmien kannattajia.

Kairossa asuvan tuttavan mielestä protestit ovat saaneet aivan kohtuuttomasti huomiota maailman medioissa. Paikan päällä Kairossa ihmiset pitivät mielenosoittajia lähinnä fanaattisina uskonnollisina hörhöinä. Harva oli ylipäänsä nähnyt koko videota.

Pitkän näytelmäelokuvan trailerin muotoon tehty 13-minuutinen Muhammed-video on sarja ylinäyteltyjä kohtauksia, joissa profeetta Muhammed esitetään seksihulluna hölmönä ja hänen kannattajansa ovat väkivaltaa ihannoivia sadisteja. Nykypäivän Egyptiin sijoittuvissa kohtauksissa kiihkomuslimit vainoavat koptikristittyjä ja poliisi seuraa väkivaltaisuuksia vierestä.

Länsimaiselle katsojalle videon tyylistä tulevat epäilemättä ensimmäisenä mieleen 70-luvun Monty Python -elokuvat.

Kaikki profeetta Muhammediin viittaavat repliikit näyttävät olevan jälkikäteen dubattuja. Videolla esiintyneet näyttelijät ovatkin kertoneet, etteivät he lainkaan tienneet olevansa mukana islamia rienaavassa tuotannossa. Ohjaaja oli sanonut näyttelijöille, että elokuvan tapahtumat sijoittuivat muinaiseen Egyptiin.

Ensimmäisissä videota käsitelleissä uutisissa elokuvan ohjaajan sanottiin olevan Kaliforniassa vaikuttava israelilainen kiinteistöyrittäjä Sam Bacile. Sam Bacilena esiintynyt henkilö antoi haastatteluja uutistoimisto AP:lle ja Wall Street Journalille ja kertoi keränneensä elokuvaa varten viisi miljoonaa dollaria juutalaisilta lahjoittajilta. Pian kuitenkin selvisi, ettei tämännimistä henkilöä ole olemassa.

Sam Bacile olikin ilmeisesti egyptiläis-amerikkalainen koptikristitty Nakoula Basseley Nakoula, joka oli istunut vankilassa metamfetamiinin valmistuksesta ja luottokorttirikoksista.

Nakoula ei keksinyt elokuvatraileria omasta päästään. Elokuvan tuottajana oli Media for Christ -niminen yhdistys, jonka toiminnanjohtaja on Joseph Nasralla, hänkin egyptiläis-amerikkalainen koptikristitty. Nasralla on ollut vuosien ajan tiiviissä yhteistyössä islaminvastaisilla vihapuheilla kampanjoivan yhdysvaltalaisen äärioikeiston kanssa.

Viime vuonna syyskuun 11. päivän alla Nasralla oli järjestämässä kampanjaa, joka pyrki antamaan koululaisille ”todellista tietoa” islamista. Kalifornian koulujen edustalla jaettiin lehtisiä, joissa profeetta Muhammed kuvattiin seksihulluksi pedofiiliksi. Kampanjassa Nasrallan yhteistyökumppanina oli Yhdysvaltojen äärioikeiston sotaharjoitusleirejä järjestävä Vietnamin-sodan veteraani Steve Klein, joka toimi myös Muhammed-videon osatuottajana.

Vuonna 2010 Nasralla oli mukana järjestämässä syyskuun 11. päivän mielenosoitusta New Yorkin Manhattanille kaavailtua islamilaista yhteisökeskusta vastaan. Kampanjaa organisoi Stop the Islamization of America -järjestö, jonka johtajia ovat tunnetut islaminvastaiset bloggaajat Pamela Geller ja Robert Spencer.

Norjan joukkosurmista tuomittu Anders Behring Breivik siteerasi Robert Spencerin Jihad Watch -sivustoa kymmeniä kertoja omassa 1 500-sivuisessa manifestissaan.

11. syyskuuta 2010 järjestettyyn tapahtumaan osallistui videolinkin välityksellä myös Yhdysvaltojen entinen YK-suurlähettiläs John Bolton. Bolton on yksi Yhdysvaltojen uuskonservatiivien sotahaukkojen johtajista ja keskeisesti mukana myös Mitt Romneyn presidentinvaalikampanjassa.

Bengasin konsulaattia vastaan tehdyn iskun jälkeen Bolton antoi Yhdysvaltojen valtamedialle useita haastatteluja, joissa hän arvosteli presidentti Barack Obamaa heikosta ulkopolitiikasta ja Yhdysvaltojen turvallisuuden vähättelystä.

Nainen, joka tiesi liikaa

KU-VIIKKOLEHTI 7.9.2012

Syyskuun 14. päivänä 2001 Sibel Deniz Edmonds sai puhelinsoiton Yhdysvaltojen keskusrikospoliisista FBI:sta. Hänet haluttiin töihin. New Yorkissa ja Washingtonissa kolme päivää aiemmin tehtyjen lentokoneiskujen vuoksi FBI tarvitsi kiireesti turkin ja persian kielen kääntäjää käymään läpi viranomaisten salaa nauhoittamia puhelinkeskusteluja.

31-vuotias amerikanturkkilainen Sibel Edmonds oli tuolloin graduvaiheen opiskelija, pääaineenaan rikosoikeus. Hän oli syntynyt Azerbaidzhanissa, varttunut ja käynyt koulua Turkissa ja Iranissa. Hän puhui sujuvasti turkkia, persiaa ja azerin kieltä. FBI tiesi tämän, sillä Edmonds oli vuosia aiemmin hakenut virastoon työharjoitteluun.

FBI:n kielenkääntäjien yksikössä ei ollut ainuttakaan turkin kieltä kunnolla osaavaa tulkkia. Siihen asti turkinkielisistä käännöksistä vastasi kolme iranilaissyntyistä sisarusta, joiden ainoa yhteys turkin kieleen oli se, että heidän isoäitinsä oli turkkilainen.

Kielenkääntäjien yksikkö oli muutenkin huonosti hoidettu. Esimies palkkasi arabian kielen kääntäjiksi omia sukulaisiaan ja tuttaviaan. Hän moitti Edmondsia liian hyvin ja liian nopeasti tehdystä työstä ja kertoi olevansa iloinen 911-iskuista, sillä niiden ansiosta yksikön budjettia korotettiin.

Sibel Edmonds ehti olla FBI:ssa töissä vain reilu puoli vuotta, kun hän sai potkut. Varsinaista syytä ei koskaan kerrottu, mutta epäilemättä irtisanomisen syynä olivat Edmondsin viraston johdolle tekemät paljastukset kielenkääntäjien yksikköön soluttautuneesta Turkin ja Israelin vakoojasta ja FBI:n saamista syyskuun 11. päivän iskuja koskeneista ennakkovaroituksista.

FBI:n johto ei halunnut ryhtyä selvittämään virastossa tehtyjä laiminlyöntejä ja väärinkäytöksiä.

Alkukesällä ilmestyneessä omaelämäkerrassaan Classified Woman Sibel Edmonds kertoo, kuinka hänestä lopulta tuli Yhdysvaltojen ”salassa pidetyin” nainen. Kesällä 2004, kun lukuisat syyskuun 11. päivän iskuja koskevat epäselvyydet alkoivat tulla julkisuuteen, Bushin hallinnon oikeusministeri John Ashcroft antoi määräyksen, jonka mukaan valtionsalaisuuksien suojelemiseksi Edmondsia ei saanut kuulustella todistajana iskuissa kuolleiden omaisten nostamassa oikeusjutussa.

Myös Yhdysvaltojen kongressin jäseniä kiellettiin käsittelemästä Edmondsin raportoimia asioita. Valtion etujen vuoksi salassa pidettäviä tietoja olivat muun muassa Edmondsin syntymäaika, syntymäpaikka, hänen kielitaitonsa sekä hänen työtehtävänsä Yhdysvaltojen hallituksen palveluksessa.

Edmonds otti alun alkaen vastaan FBI:n työtarjouksen, koska Yhdysvaltojen kansalaisena hän koki velvollisuudekseen auttaa omalta osaltaan hallitusta saamaan vastuuseen syyskuun 11. päivän terrori-iskujen suunnittelijat.

Kääntäjäntyössään hän pääsi ensimmäisen kerran tekemisiin 911-paljastusten kanssa, kun hänelle annettiin tehtäväksi käydä läpi aiemmin tehtyjä käännöksiä persian kielellä käydyistä salakuunnelluista puhelinkeskusteluista.

Yhdysvalloissa parhaillaan vangittuna ollut mies oli heinäkuussa 2001 sanonut keskustelukumppanilleen aikovansa lähettää tälle kuriirin välityksellä rakennuskaavioita pilvenpiirtäjistä. Keskustelu käytiin Iranin ja Pakistanin syrjäisten rajaseutujen murteella.

Aiempi kääntäjä oli laatinut keskustelusta pelkän yhteenvedon, jossa todettiin, että kyse oli rakennustöitä koskevasta keskustelusta.

Syyskuun 12. päivänä samat keskustelijat olivat onnitelleet toisiaan muslimien id-juhlan vuoksi. Vuoden 2001 syyskuussa ei kuitenkaan vietetty mitään islamilaisia juhlapyhiä, joten Edmonds ymmärsi, että juhlimisen syynä oli pikemminkin onnistunut terrori-isku. Samassa keskustelussa puhuttiin myös viisumien hankkimisesta Yhdysvaltojen suurlähetystöstä Abu Dhabista – tällä kertaa itsemurhaiskuihin valmistautuville 18–24-vuotiaille naisille.

Edmonds teki puhelinkeskusteluista sanatarkat käännökset ja lähetti raportin esimiehelleen. Tämä ei kuitenkaan koskaan toimittanut uusia käännöksiä eteenpäin niitä pyytäneelle FBI:n agentille, ilmeisesti suojellakseen työntekijäänsä, joka ei ollut nähnyt puhelinkeskusteluissa mitään raportoitavaa.

Edmondsin iranilaissyntyinen kollega oli puolestaan ollut FBI:n agenttien tulkkina Washingtonissa huhtikuussa 2001 järjestetyssä tapaamisessa Iranin tiedustelupalvelun entisen johtajan kanssa, jonka FBI oli värvännyt tiedonantajakseen.

Entinen tiedustelujohtaja kertoi FBI:n miehille, että Osama bin Ladenin ryhmä suunnitteli massiivisia terrori-iskuja New Yorkissa, Chicagossa, Washingtonissa ja San Franciscossa. Iskut oli tarkoitus tehdä lentokoneilla lähikuukausina. Iskujen toteuttajat olivat jo Yhdysvalloissa, ja jotkut tahot Yhdysvaltojen hallituksessa olivat ilmeisesti jo tietoisia suunnitelluista iskuista.

FBI:n toinen kääntäjä taas oli ollut kesäkuussa 2001 tulkkina, kun Ranskan tiedustelupalvelun edustajat varoittivat FBI:n terrorisminvastaisen osaston agentteja suunnitteilla olevista lentokoneiskuista ja luettelivat iskun suunnittelusta epäiltynä olevien miesten nimiä.

”Ranskalaiset antoivat meille hyvin yksityiskohtaisia tietoja, mutta jostain syystä FBI:n päämajassa ja Valkoisessa talossa päätettiin, ettei asialle tarvinnut tehdä mitään”, FBI:n ranskan kielen tulkki kertoi.

Ennen irtisanomistaan FBI:n palveluksesta Edmonds pääsi jyvälle kansainvälisestä vakoiluskandaalista, jossa Turkin ja Israelin tiedustelupalvelut onnistuivat hankkimaan huippusalaisia tietoja Yhdysvaltojen ydinaseohjelmasta. Yhdysvaltojen nykyisen Afganistanin ja Pakistanin erikoislähettilään Marc Grossmanin avustuksella Turkki oli onnistunut soluttamaan omia agenttejaan Yhdysvaltojen ydinaselaboratorioihin.

Edmondsin mukaan Grossman ja edustajainhuoneen ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Tom Lantos toimittivat puolustusvoimien salaisia tietoja Israelin suurlähetystölle. Israelilaiset puolestaan myivät tietoja edelleen Turkin lähetystölle, ja turkkilaiset taas Pakistanin tiedustelulle ISI:lle ja Saudi-Arabialle.

Verkostossa oli tiettävästi mukana myös Keski-Aasian maiden ase- ja huumekauppaa pyörittäviä turkkilaisia upseereja ja rikollisliigojen johtajia sekä Bushin hallinnon korkeita virkamiehiä ja aseteollisuuden johtajia.

Afrikka yhdentyy hitaasti mutta varmasti

KU-VIIKKOLEHTI 24.8.2012

Arvaan, että monikaan ei kesäloman aikana kiinnittänyt suurempaa huomiota pikku-uutisiin, joissa mainittiin, että Afrikan unioni täytti kymmenen vuotta. Afrikan tapahtumista eniten palstatilaa mediassa saavat edelleenkin lähinnä aseelliset selkkaukset ja humanitaariset kriisit – silloin tällöin myös vaalit. Hektisessä uutisrytmissä pidempiaikaiset kehityskaaret jäävät yleensä päivänpolttavien uutistapahtumien jalkoihin.

Afrikan unioni eli AU juhli tällä kertaa työn merkeissä. Afrikan maiden valtionpäämiesten kymmenvuotishuippukokouksen oli määrä tehdä päätöksiä taloudellisen yhdentymisen ja maanosan maiden välisen sisäisen kaupan edistämiseksi, mutta loppujen lopuksi kokouksessa suurimman huomion sai kiista siitä, kuka valitaan AU:n komission puheenjohtajaksi.

Afrikan ylimmäksi komissaariksi nimitettiin lopulta Etelä-Afrikan pitkäaikainen ulkoministeri Nkosazana Dlamini-Zuma, joka sai vasta neljännessä äänestyksessä taakseen vaadittavan kahden kolmasosan enemmistön. Viimeiset vuodet maansa sisäministerinä toiminut 63-vuotias Dlamini-Zuma on Etelä-Afrikan presidentin Jacob Zuman entinen vaimo ja Afrikan unionin ensimmäinen naispuolinen johtaja.

Komission puheenjohtajaa yritettiin valita jo edellisessä AU:n huippukokouksessa tammikuussa. Ranskankieliset maat olisivat halunneet gabonilaisen Jean Pingin jatkavan komission johdossa, mutta tämä ei saanut määräenemmistön kannatusta. Etelä-Afrikka syytti Pingiä unionin rahojen tuhlauksesta.

Eteläafrikkalaisen Dlamini-Zuman valintaa taas vastustettiin sen vuoksi, että Etelä-Afrikka kuuluu AU:n suurimpiin rahoittajiin ja aiemman sanattoman sopimuksen mukaan unionin suurimpien rahoittajien ei pitänyt pyrkiä saamaan edustajiaan järjestön johtotehtäviin.

Vaikeaksi menneen puheenjohtajavalinnan lisäksi unioni onnistui heinäkuussa pidetyssä kokouksessa sopimaan myös rauhanturvajoukkojen lähettämisestä itäiseen Kongoon. Kokouksen aikana Sudanin ja Etelä-Sudanin presidentit saatiin myös neuvottelemaan kasvotusten maiden välisistä rajakiistoista ja öljyvarojen käytöstä.

Afrikan unioni perustettiin 9. heinäkuuta 2002 Durbanissa Etelä-Afrikassa. Kokouksen isäntämaan silloinen presidentti Thabo Mbeki puhui toiveikkaaseen sävyyn Afrikan renessanssista, jossa Afrikan maat ottavat vihdoin maanosan voimavarat omaan hallintaansa aina Kapkaupungista Kairoon.

Unionin keskeisiä tavoitteita oli edistää maanosan poliittista ja taloudellista yhdentymistä, pyrkiä turvaamaan rauhaa Afrikassa ja kannustaa jäsenmaita demokratiaan, hyvään hallintoon ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Unionin perustamisesta sovittiin itse asiassa jo kolme vuotta aiemmin Sirtessä Libyassa. Libyan johtaja Muammar Gaddafi oli ratkaisevassa roolissa, kun AU:n edeltäjäjärjestö Afrikan yhtenäisyysjärjestö OAU päätti lakkauttaa itsensä ja pyrkiä sen sijaan Euroopan unionin mallin mukaisesti maanosan tiiviimpään poliittiseen ja taloudelliseen yhdentymiseen.

Gaddafin isännöimä OAU:n Sirten huippukokous järjestettiin 9. syyskuuta 1999. Kiinalaisten rakentama uusi 20-kerroksinen AU:n päämaja Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa on kyseisen päivämäärän vuoksi juuri 99,99 metriä korkea.

Mitä kymmenvuotias Afrikan unioni on sitten saanut aikaan? Tärkein saavutus on varmaankin toiveikkaan ilmapiirin luominen, arvelee Lontoossa ilmestyvä New African -lehti AU:n kymmenvuotisjuhlan kunniaksi julkaistussa teemanumerossaan.

Kun talouslehti The Economist vielä vuonna 2000 kutsui Afrikkaa ”toivottomaksi maanosaksi”, nyt puhaltavat uudet tuulet. Viime vuosikymmenen aikana Afrikan maiden talouskasvu oli keskimäärin 5,5 prosenttia. Vuosikymmenen loppupuoliskolla Etiopian talouskasvu oli suurempi kuin Kiinan ja Ugandan talous kasvoi nopeammin kuin Intian. Viime vuonna maailman suurin talouskasvu tilastoitiin Ghanassa.

Raaka-aineiden kysynnän kasvu ja hinnannousu on ollut keskeisenä syynä Afrikan maiden hurjaan talouskasvuun. Öljynviennistä ja kaivostuotannosta saadut tulot kattavat noin kolmasosan vuosien 2000–2010 talouskasvusta. Lisäksi kotimaan kulutusmarkkinat kasvoivat rajusti, samoin Afrikan maiden oma yksityissektori.

Afrikan maiden kauppa Kiinan kanssa kasvoi vuosina 2000–2011 kymmenestä miljardista dollarista 160 miljardiin dollariin. Kaupankäynti Intian, Brasilian ja Venäjän kanssa yhdeksänkertaistui. Ulkomaiset kaupalliset investoinnit Afrikassa kaksinkertaistuivat.

Hyvällä syyllä voidaan tietysti kysyä, missä määrin Afrikan talouskasvu on ollut juuri Afrikan unionin ansiota tai miten paljon maanosan talous olisi kasvanut, jos unionin jäsenmaat olisivat Muammar Gaddafin mahtipontisimman suunnitelman mukaisesti yhdistyneet Afrikan yhdysvalloiksi jo vuonna 2007.

AU:n perustavan kokouksen puheenjohtaja Thabo Mbeki kuului aikoinaan niihin Afrikan maiden johtajiin, jotka vastustivat Gaddafin pika-aikataululla toteutettavaa liittovaltiosuunnitelmaa. Nyt Mbeki kuitenkin peräänkuuluttaa maanosan joutuisampaa poliittista ja taloudellista yhdentymistä.

Koko Afrikan kattavaa vapaakauppa-aluetta suunnitellaan nyt vuodelle 2017. Yhteiseen valuuttaan, afroon, olisi näillä näkymin tarkoitus siirtyä vuonna 2023.

Taloudellisen yhdentymisen yhtenä hankaluutena ovat jo olemassa olevat erilaiset alueelliset ja usein päällekkäiset talousyhteisöt. Esimerkiksi Itä-Afrikan yhteisön maat Kenia, Tansania, Uganda, Ruanda ja Burundi suunnittelevat rahaliittoa ja siirtymistä yhteiseen valuuttaan vuoteen 2015 mennessä.

Useimmat Itä-Afrikan yhteisön maat kuuluvat myös Itäisen ja eteläisen Afrikan yhteismarkkinajärjestöön Comesaan. Tansania on lisäksi jäsenenä Eteläisen Afrikan kehitysyhteisössä SADC:ssa. Burundi puolestaan kuuluu Keski-Afrikan maiden talousyhteisöön Eccasiin. Kenia ja Uganda taas ovat mukana Afrikan sarven maiden kehitysjärjestössä Igadissa. Vastaavasti Länsi-Afrikan maissa on ennestään talousyhteisö Ecowas.

Kiistaa kiinalaisella kaivoksella

KU-VIIKKOLEHTI 10.8.2012

Kiinalaisomistuksessa olevalta sambialaiselta hiilikaivokselta kantautui viikonloppuna ikäviä uutisia. Paikalliset työntekijät olivat lakkoilleet ja vaatineet palkankorotuksia. Osa kaivosmiehistä kuitenkin jatkoi töitä sen jälkeen kun kiinalaiset esimiehet uhkasivat järjestää kaikille lakkoilijoille potkut.

Työtaistelu yltyi lauantaina mellakaksi, jossa lakkoilevat kaivosmiehet pahoinpitelivät lakkorikkureita ja heittivät kiinalaisia esimiehiä kivillä. Väkivaltaisuuksia kaivoskäytävän uumeniin paennut 50-vuotias kiinalainen kaivosmies sai surmansa, kun raskas hiilivaunu työnnettiin tämän päälle. Lisäksi kolme muuta kiinalaistyöntekijää vietiin sairaalahoitoon, ja myös useat sambialaiset saivat vakavia vammoja.

Viranomaiset toimivat nopeasti. 12 miestä otettiin kiinni. Yksi kaivosmiehistä sai keskiviikkona syytteen murhasta ja 11 muuta mellakoinnista ja varkauksista. Kaivosyhtiön toimistotiloja oli rikottu, ja toimistosta oli varastettu tietokoneita.

Sambian eteläisen maakunnan poliisipäällikkö kertoi Times of Zambia -lehdelle, että poliisi etsii edelleen kahta kiinalaisen kaivosmiehen surmasta epäiltyä miestä, jotka olivat paenneet paikalta.

Palkkakiistan taustalla olivat Sambiassa viime kuussa voimaan tulleet uudet minimipalkkamääräykset, joiden mukaan kaupanmyyjille ja muille liittoon kuulumattomille työntekijöille tulisi maksaa palkkaa vähintään 170 euroa kuussa.

Syrjäisessä Sinazongwessa sijaitsevalla Collumin hiilikaivoksella työntekijöiden palkat olivat selvästi alhaisempia, yleensä alle sata euroa kuussa.

Sambian työministeri selitti paikalliselle medialle, että uudet minimipalkat eivät koske järjestäytyneitä aloja, kuten kaivostyöläisiä, joilla on omat palkkaneuvottelunsa työnantajien kanssa.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta kun työtaistelu Collumin hiilikaivoksella johti väkivaltaisuuksiin. Lokakuussa 2010 kaivosmiehet vaativat parempaa palkkaa ja suojavarusteita, sillä seurauksella että kaksi kiinalaista työnjohtajaa ampui protestoivia sambialaisia kaivosmiehiä haulikolla. 11 kaivosmiestä haavoittui ammuskelusta.

Kiinalaisia vastaan nostettiin syytteet tapon yrityksestä, mutta lopulta syytteistä luovuttiin.

Kaivosyhtiö lupasi maksaa vahingonkorvauksia ammuskelun uhreille. Kaivosmiesten vajaan 80 euron kuukausipalkkaa ei korotettu, mutta työntekijät saivat sen sijaan tukea vuokraan ja työmatkoihin.

Myös uusia suojavarusteita luvattiin. Siihen asti kaivosmiehet olivat työskennelleet ilman pölysuojia, suojakenkiä ja työhaalareita.

Kaivosyhtiön johtaja sanoi Britannian yleisradion BBC:n haastattelussa, että työntekijöille annettiin joka vuosi kyllä uudet työvaatteet, mutta ongelmana oli hänen mukaansa se, että työntekijät antoivat uudet univormut lahjaksi sukulaisilleen.

Kahden vuoden takaisen ampumavälikohtauksen jälkeen myös Sambian alueministeri vieraili kiinalaiskaivoksella ja antoi tukensa kaivosmiesten palkkavaatimuksille. Hiilikaivoksen johtaja selitti, että palkankorotukset vaikeuttaisivat kivihiilen myyntiä. Suurin osa Collumin kaivoksen hiilestä myydään Sambiassa toimiville kuparikaivoksille, mutta jos raaka-aineen hinta nousisi liikaa, nämä hankkisivat tarvitsemansa hiilen naapurimaasta Zimbabwesta.

Huomattava osa Sambian kuparikaivoksista on tätä nykyä Kiinan valtion kaivosyhtiön omistuksessa.

Collumin hiilikaivos tuottaa vuosittain 150 000 tonnia kivihiiltä. Tuotannon arvo oli vuonna 2010 viisi miljoonaa euroa.

Ministerin vierailun jälkeen kaivosyhtiö suostui vihdoin palkkaneuvotteluihin Sambian kaivostyöläisten liiton kanssa. Kaivosmiesliiton pääsihteeri kertoi tällä viikolla, että palkankorotuksista oli jo päästy sopuun. Luvattu palkka tulisi olemaan selvästi suurempi kuin järjestäytymättömien alojen työntekijöiden 170 euron minimipalkka.

Tämänkertaiset kiistat kiinalaiskaivoksella eivät koskeneet pelkästään työntekijöiden palkkoja. Sambialainen verkkosivusto Tumfweko kertoi keskiviikkona, että lakkoilevien kaivosmiesten mellakkaan osallistui myös lähialueen kylien asukkaita, jotka eivät olleet töissä kaivoksella.

Kaivoksen ympäristö on rutiköyhää maaseutua, jossa tiet ovat surkeita eikä kylissä ole sähköä. Kiinalaiskaivos on myös vuosien ajan päästänyt jätevetensä läheiseen jokeen, josta kylät hankkivat juomavetensä.

Sambian hallitus ei ole aiemmin piitannut kaivoksen aiheuttamista ympäristöhaitoista, sillä maa kaipaa kiinalaisia investointeja ja kehityshankkeita, joiden edellytyksenä on yleensä se, että kiinalaiset yhtiöt pääsevät hyödyntämään maan luonnonvaroja.

Kiina on kymmenen viime vuoden aikana investoinut Sambiaan yli miljardin euron arvosta, lähinnä kaivoshankkeisiin, teiden rakentamiseen sekä uusiin kouluihin ja terveyskeskuksiin maan pohjoisosien kuparialueella. Sambian viennin arvosta 75 prosenttia tulee kuparista, jota viedään ennen muuta Kiinaan.

Monien mielestä Kiinan rooli ja vaikutusvalta Sambian taloudessa ja politiikassa on kasvanut jo turhan suureksi. Sambian nykyinen presidentti Michael Sata totesi vaalikampanjan aikana, että Sambiasta oli kova vauhtia tulossa uusi kiinalainen maakunta.

Kaivostoiminnan lisäksi kiinalaiset ovat pystyttäneet Sambiaan tekstiilitehtaita, vallanneet elektroniikkamarkkinat ja perustaneet valtavia kanaloita tyydyttämään kaupunkiväestön broilerikysyntää.

Kiinalaispankki Bank of China avasi viime vuonna Sambian pääkaupungissa Lusakassa konttorin, jossa tilivaluuttana on Kiinan yuan.

Aiempi valtapuolue Monipuoluedemokratian liike MMD sai vaalikampanjaansa rahoitusta Kiinalta.

Viime syksynä valtaan tullut presidentti Sata on vaatinut kiinalaisfirmoja noudattamaan Sambian työlainsäädäntöä ja luvannut korottaa kaivosveroja. Mutta valtaan päästyään uusi presidentti on myös joutunut myöntämään, että maan hurja lähes kuuden prosentin talouskasvu on pitkälti kiinalaisinvestointien ansiota.

Ugandalaisjoukot USA:n apuvoimina

KU-VIIKKOLEHTI 27.7.2012

Irakin sotaa ei käyty pelkästään Yhdysvaltojen joukkojen ja Nato-liittolaisten voimin. Huomattava osa sotaponnistuksista ja sotilastukikohtien huoltotehtävistä ulkoistettiin yksityisille yhdysvaltalaisille turva-alan yhtiöille, joiden työntekijöistä enemmistö oli kotoisin kolmannen maailman maista.

Intialaiset, nepalilaiset ja filippiiniläiset vierastyöläiset vastasivat Yhdysvaltojen tukikohdissa ruuanlaitosta, siivoamisesta, rakennustöistä, pikaruuasta ja jopa naissotilaiden kauneudenhoidosta.

Loppuvuodesta 2010 kun yhdysvaltalaisjoukkojen vetäytyminen Irakista oli aloitettu, maassa oli 47 000 yhdysvaltalaista sotilasta ja yli 40 000 vierastyöntekijää, jotka oli värvätty pääasiassa etelän maista.

Vuosina 2003–2009 Yhdysvaltojen puolustusministeriö maksoi yksityisten turvallisuusyhtiöiden palveluista Irakissa arvioilta sata miljardia dollaria, noin viidesosan kaikista sotamenoista Irakin miehityksen aikana.

Yksityisten turvayhtiöiden palkkaamista vartijoista suuri osa oli kotoisin Ugandasta. Irakissa on työskennellyt kaikkiaan ainakin 20 000 ugandalaista, joiden tehtävänä on ollut vartioida tukikohtia ja tarkastaa tukikohtiin saapuvat ajoneuvot. Osa ugandalaisista osallistui myös sotatoimiin amerikkalaisjoukkojen rinnalla.

Ugandalaiset ovat olleet haluttuja vartijoita Irakissa – ja nyt myös Afganistanissa. Ugandassa englanti on maan virallinen kieli, joten ugandalaisvartijat puhuvat hyvää englantia. Monilla heistä on myös sotakokemusta Kongon sodasta ja sisällissodasta Joseph Konyn johtaman Herran vastarinta-armeijan (LRA) kapinallisia vastaan.

Monet ugandalaiset olivat aluksi hyvin halukkaita lähtemään sotakomennukselle Irakiin. Kun ugandalaisvartijoiden värväykset aloitettiin vuonna 2005, heille luvattiin parhaimmillaan 1 300 dollarin kuukausipalkkaa, mikä oli hurja summa kotimaassa.

Viidessä vuodessa ugandalaisvartijoiden palkka putosi kuitenkin 400 dollariin kuussa. Työpäivät olivat 12-tuntisia, ja työtä oli kuusi päivää viikossa.

Yhdysvalloista palkatut vartijat saattoivat saada samasta työstä 15 000 dollaria kuussa.

Vaikka ugandalaisvartijoiden palkat romahtivat, Yhdysvaltojen puolustusministeriö maksoi turvallisuusyhtiöille kuitenkin samat korvaukset kuin aiemmin.

Ugandalaisvartijoiden työolot ja heidän työnantajiensa välistävedot saivat julkisuutta keväällä, kun yhdysvaltalainen asianajaja nosti ugandalaismiesten puolesta kanteen neljää suurta yhdysvaltalaista turva-alan yhtiötä ja näiden vakuutusyhtiöitä vastaan.

Le Monde diplomatique -lehti kertoi Irakissa sairastuneiden tai vammautuneiden ugandalaisvartijoiden maksamattomista hoitokuluista ja työkyvyttömyyseläkkeistä, joihin he olisivat Yhdysvaltojen puolustusministeriön säännösten mukaan olleet oikeutettuja.

Ugandassa työministeriö keskeytti jo vuonna 2007 muutaman kuukauden ajaksi kansalaistensa värväykset Irakiin ugandalaisten välitystoimistojen väärinkäytösten vuoksi. Eräs paikallinen värvääjä oli tienannut miljoonia dollareita vähentämällä vartijoiden palkoista erillisen univormumaksun.

Samainen ugandalainen vartiointiyhtiö piti itsellään 40 000 dollarin kertakorvauksen, joka oli tarkoitettu Irakissa ammutun vartijan omaisille.

Värväystoiminta Irakiin sai kuitenkin jatkua – osittain ilmeisesti sen vuoksi että kyseisen vartiointiyhtiön omistaja kuului presidentti Yoweri Musevenin perhepiiriin.

Vaikka Yhdysvaltojen Irakin-miehitys päättyi virallisesti viime vuoden lopulla, ugandalaisvartijoista on edelleen kysyntää Yhdysvaltojen massiivisen suurlähetystön turvaamisessa. Yhdysvaltojen Bagdadin-suurlähetystön palkkalistoilla on 16 000 henkeä, joista puolet on vartijoita ja muita yksityisiä turvallisuusasiantuntijoita.

Le Monde diplomatiquen mukaan Yhdysvaltojen ulkoministeriö on palkannut kahdeksan yksityistä turvayhtiötä suojelemaan Irakin-suurlähetystön työntekijöitä. Yhtiöiden pitäisi värvätä ainakin 5 500 sopimussotilaan armeija.

Irakin lisäksi ugandalaiset värväysfirmat ovat lähettäneet vartijoita Yhdysvaltojen sota-operaatioon myös Afganistaniin.

Vuodesta 2007 käynnissä ollut YK:n ja etenkin Yhdysvaltojen rahoittama Afrikan unionin Somalia-operaatio on ollut alusta alkaen ugandalaisupseerien komennuksessa. Tällä hetkellä Somaliassa on lähes 6 000 ugandalaissotilasta taistelemassa maan eteläosia hallussaan pitävää Al-Shabaabin islamistiarmeijaa vastaan.

Ugandalaissotilaiden seikkailut maailman kriisipesäkkeissä ovat herättäneet kotimaassa kovaa arvostelua, etenkin sen jälkeen kun maan pääkaupungissa Kampalassa tehtiin kesällä 2010 kolme tuhoisaa pommi-iskua jalkapallon MM-kisojen loppuottelun tv-lähetystä katsomassa olleita ihmisjoukkoja vastaan. Al-Shabaabin tekemiksi epäillyissä pommi-iskuissa kuoli 76 ihmistä.

Somalian taisteluissa uskotaan kaatuneen satoja ugandalaissotilaita.

Keväällä paljastui myös, että Somalia-operaation sotilailta olivat useamman kuukauden palkat maksamatta. Ugandalaislehdet kertoivat sotilaiden perheiden vuokrarästeistä ja lapsista, jotka lähetettiin koulusta kotiin maksamattomien koulumaksujen vuoksi.

Ugandan hallituksella on kuitenkin syynsä lähettää sotilaitaan ulkomaille. Ugandalaisvartijat ja paikalliset värväysyhtiöt ovat tienanneet Irakin-operaatiosta vuosittain yli 90 miljoonaa dollaria. Summa on lähes puolitoista kertaa enemmän kuin maan suurimmasta vientituotteesta kahvista saatavat valuuttatulot.

Toinen syy liittyy presidentti Musevenin asemaan, arvelee ugandalaislehti Monitorin toimittaja John Njoroge.

”Museveni on ollut Ugandassa vallassa jo 26 vuotta, ja presidentin suosio on laskussa. Upseerit ovat tulossa levottomiksi. Hallituksen kannalta on parempi, että he taistelevat Somaliassa.”

Toisten mielestä Uganda yksinkertaisesti toimii Yhdysvaltojen apujoukkona Somaliassa sotien Yhdysvaltojen sotaa Yhdysvaltojen aseilla ja rahoituksella. Näin myös presidentti Musevenin ulkopuolinen tuki on turvattu.

Mitä arabikeväästä jäi käteen?

KU-VIIKKOLEHTI 13.7.2012

Egyptissä on käyty tällä viikolla kädenvääntöä siitä, kenellä on maassa valta – islamistipresidentti Mohammed Mursilla ja Muslimiveljeskunnan hallitsemalla parlamentilla, vai sotilasneuvostolla ja sitä myötäilevällä perustuslakituomioistuimella.

Presidentti Mursi kutsui sunnuntaina koolle parlamentin, jonka sotilasneuvosto ehti jo hajottaa viime kuussa pidettyjen presidentinvaalien alla. Tiistaina parlamentti kokoontuikin pikaisesti samaan aikaan kun perustuslakituomioistuin totesi, että sen aiempi päätös parlamentin hajottamisesta oli edelleen voimassa.

Naapurimaassa Libyassa puolestaan odotellaan viime viikonloppuna pidettyjen parlamenttivaalien tulosta. Vaaleihin osallistui yli sata puoluetta, joista yhdelläkään ei ole minkäänlaista poliittista ohjelmaa. Muslimiveljien puolueen odotetaan voittavan vaalit.

Myös Tunisiassa muslimiveljeskunnan puolue sai selvän vaalivoiton viime vuoden lopulla pidetyissä ensimmäisissä kansannousun jälkeisissä parlamenttivaaleissa. Poliittisen vallanvaihdon jälkeen ihmiset kaipaavat jo vaalilupausten lunastamista.

”Vallankumous oli tarpeellinen, mutta nyt on saatava työpaikkoja”, sanovat monet tunisialaiset Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan julkaiseman Maailman Kuvalehden tuoreen reportaasin mukaan.

Al Jazeera -kanavan kansainvälisen politiikan erikoistoimittaja Marwan Bishara analysoi arabimaiden viimevuotisia kansannousuja tapahtumia kirjassaan The Invisible Arab (Näkymätön arabi) ja oikaisee tavallisimpia yleistyksiä.

Bisharan mukaan arabikevät ei suinkaan ollut pelkästään nuorten Twitter-vallankumous vaan osa laajaa yhteiskunnallista liikettä.

”Sosiaalisen median roolia ei pidä liioitella. Puhuminen Facebook- tai Twitter-vallankumouksista on vähän sama kuin antaisi c-kasettien kehittäjälle, hollantilaiselle elektroniikkayhtiölle Philipsille, kunnian Iranin islamilaisesta vallankumouksesta vuonna 1979, jolloin ajatolla Khomeinin puheet levisivät kansan keskuuteen tuhansille kaseteille nauhoitettuina.”

Arabiankielisillä satelliittikanavilla oli sitäkin suurempi merkitys kansannousujen leviämisessä. Al Jazeeran ohella ihmiset arabimaissa ovat jo vuosien ajan voineet katsoa libanonilaisia kaupallisia kanavia tai saudiarabialaisen Rotana-yhtiön kanavia, joiden ohjelmatarjonta vaihtelee saippuaoopperoista, musiikkivideoihin ja uskonnollisiin ohjelmiin.

”Satelliittikanavat tavoittavat useimmat arabimaiden kodit 24 tuntia vuorokaudessa. Kun satelliittikanavat välittivät kuvia ja keskusteluohjelmia kansannousuista, muutoksesta tuli osa todellisuutta myös niille kymmenille miljoonille ihmisille, jotka seurasivat vallankumousta olohuoneissaan suorana lähetyksenä tv:stä”, Marwan Bishara kirjoittaa.

Länsimaissa ei juuri kiinnitetty huomiota arabimaiden yhteiskunnallisiin liikkeisiin ennen viime vuoden kansannousuja. Vuosina 1998–2004 pelkästään Egyptissä käytiin yli tuhat työtaistelua parempien palkkojen ja työolojen puolesta. Mahallahin kaupungin tekstiilityöläisten lakkoihin osallistui vuonna 2006 yli 20 000 työntekijää, jotka vaativat maksamattomia palkkojaan ja minimipalkan korottamista.

Seuraavana vuonna työläiset osoittivat mieltä Maailmanpankkia vastaan ja kehottivat presidentti Hosni Mubarakia eroamaan. Vuonna 2008 ruuan hinnankorotukset saivat tuhansittain ihmisiä kaduille ympäri maata. Yksityistettyjen valtionyhtiöiden työntekijät jättivät tehtaansa ja järjestivät istumamielenosoituksia Kairon jalkakäytävillä.

Viranomaiset vastasivat lakkoihin yleensä kovin ottein. Turvallisuuspoliisi hakkasi ihmisiä ja pidätti ja kidutti lakkoliikkeiden johtajia.

Länsimaiden mediassa tämä kaikki jäi pitkälti huomaamatta. Marwan Bisharan mukaan länsimaissa arabimaita on katsottu yleensä erikoisten silmälasien läpi, jotka eivät näytä tunnistavan paljon muuta kuin Israelin, öljyn sekä terrorismin ja radikaalin islamin uhan.

Egyptin ja muiden arabimaiden kansannousujen voima oli Marwan Bisharan mielestä siinä, että ne keräsivät yhteen ihmisiä mitä erilaisimmista taustoista. Opiskelijoiden ja nuorten nettiaktivistien lisäksi mukana oli kaikenikäisiä työttömiä ja työläisiä, liberaaleja ja marxilaisia, muslimiveljien kannattajia ja koptikristittyjä – ja Kairossa jopa kahden kilpailevan jalkapallojoukkueen, Al-Ahlyn ja Zamalekin kannattajia.

Kaikkia näitä ryhmiä yhdisti halu saada aikaan parannuksia konkreettisiin elinoloihin, mikä piti sisällään myös ilmaisunvapauden.

Arabimaiden nuorten aikuisten tilanne on Bisharan mukaan erityisen tukala Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n edellyttämien yksityistämistoimien vuoksi. Aiemmin valtio oli useimmissa arabimaissa suurin työnantaja, mutta kun julkisia palveluja yksityistettiin ja valtionyhtiöitä myytiin diktatuurihallituksia lähellä oleville liikemiehille, juuri koulunsa päättäneille tai korkeakouluista valmistuneille nuorille ei enää ole riittänyt työpaikkoja.

Al Jazeeran erikoistoimittaja Marwan Bishara toteaa, että Tunisian ja Egyptin johtajien syrjäyttäminen vallasta muutamassa viikossa oli kaikin tavoin poikkeuksellista, mutta asevoimien johtajien itsepintainen turvautuminen vanhaan järjestelmään vesitti kansannousuja. Poikkeuslait säilyivät voimassa, ja kansannousuihin osallistuneita aktivisteja tuomittiin sotilasoikeudenkäynneissä.

Egyptissä kansannousu voidaan nähdä myös sotilasvallankaappauksena, joissa kenraalit määräävät demokraattiseen järjestelmään siirtymisen tahdin.

Tunisian ja Egyptin rauhanomaiset vallankumoukset eivät loppujen lopuksi levinneet muihin arabimaihin. Libyassa, Syyriassa ja Jemenissä kansannousut vaihtuivat sisällissodiksi, joissa kymmenet tuhannet ihmiset ovat menettäneet henkensä.

Bahrainissa Saudi-Arabian panssarivaunut pysäyttivät kansannousun, jotta maa voisi rauhassa valmistautua tuleviin formulakisoihin. Saudi-Arabiassa taas kuningas Abdullah jakoi 130 miljardia dollaria kuninkaallisina stipendeinä ja palkankorotuksina pitääkseen alamaiset tyytyväisinä.

Islamistipresidentti vailla valtaa

KU-VIIKKOLEHTI 29.6.2012

Egyptin presidentinvaalien vaalivalvojaiset olivat hiukan toisenlaiset kuin mihin meillä on totuttu. Ei ollut television vaalistudiota asiantuntijoineen eikä ääntenlaskennan etenemisen myötä ruutuun ponnahtavia pylväsgraafeja, vaan pönäkkä lehdistötilaisuus, jossa vaalikomission puheenjohtaja luki tunnin verran raporttia eri vaalipiireissä tehtyjen valitusten käsittelystä ja valitusten vuoksi hylättyjen äänien määrästä.

Tämä tapahtui viime sunnuntaina, kun oli kulunut viikko presidentinvaalien toisen kierroksen äänestyksestä.

Viimein päästiin lopullisiin äänimääriin. Kun selvisi, että Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi oli saanut enemmän ääniä kuin entinen pääministeri Ahmed Shafik, Al Jazeeran suora lähetys siirtyi näyttämään kuvaa Kairon Tahrir-aukiolta, jossa Egyptin liput hulmusivat ja kymmenet tuhannet muslimiveljien kannattajat huusivat: ”Jumala on suurin!”

Vielä kaksi vuotta sitten harva olisi uskonut, että vainotun Muslimiveljeskunnan ehdokas olisi voitu valita maan presidentiksi. Useat veljeskunnan johtajista istuivat vankilassa, ja presidentti Hosni Mubarak yritti juonia liikemiespojastaan Gamal Mubarakista seuraajaansa.

Mutta Egyptin viimevuotisen kansannousun jälkeen tulos oli pettymys monille demokratialiikkeen aktiiveille. Ei pelkästään sen vuoksi, että islamistisen Muslimiveljeskunnan ehdokas voitti, vaan koska uudella presidentillä ei ole juuri lainkaan todellista valtaa.

Mubarakin eroamisesta lähtien Egyptissä vallassa ollut sotilashallitus, Asevoimien korkein neuvosto, julkaisi viime viikolla asetuksen, jonka myötä kenraalit päättävät jatkossakin maan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Kenraalit laativat myös lait, päättävät maan budjetista ja määräävät, ketkä nimetään laatimaan maalle uutta perustuslakia.

”Egyptillä on nyt presidentti, joka ei hallitse armeijaa, ei voi vaikuttaa puolustusbudjettiin, ei pysty vaikuttamaan lakien säätämiseen tai uuden perustuslain laatimiseen, eikä maassa ole parlamenttia. Mitä valtaa hänellä siis on?” kysyttiin lukijakommentissa Britannian yleisradion BBC:n verkkosivustolla.

Egyptin korkein perustuslakituomioistuin hajotti kaksi viikkoa sitten maan parlamentin. Vuodenvaihteessa pidetyissä parlamenttivaaleissa sovellettiin vaalilakia, joka oli tuomioistuimen päätöksen mukaan perustuslain vastainen. Muslimiveljeskunnan Vapaus- ja oikeuspuolueella ja äärikonservatiivisten salafistien Valon puolueella oli parlamentissa selvä enemmistö.

Kun vielä parlamenttikin on hajotettu, voidaan hyvällä syyllä kysyä, mitä Egyptin arabikeväästä on jäänyt käteen.

Uudella presidentillä tulee kuitenkin olemaan jonkin verran valtaa sisäpolitiikassa. Lähipäivinä Mursin on määrä nimittää maalle pääministeri ja varapresidentti, joiden uskotaan tulevan Muslimiveljeskunnan ulkopuolelta. Muslimiveljien arvellaan haluavan hälventää monien ihmisten pelkoa siitä, että se pyrkisi tekemään Egyptistä uskontoon perustuvan islamilaisen tasavallan.

Uuden hallituksen suurimmat haasteet liittyvät turvallisuuteen ja talouteen. Rikollisuus on kasvanut selvästi sitten kansannousun, etenkin autovarkaudet ja aseelliset ryöstöt. Rikollisuuden pysäyttämiseksi muslimiveljien täytyisi nyt tehdä yhteistyötä turvallisuusviranomaisten kanssa, jotka vielä jokin aika sitten keskittyivät uskonnollisten liikkeiden vainoamiseen, pidätyksiin ja kidutukseen.

Yksityistämisen aiheuttama työttömyys ja työolojen kurjistuminen olivat keskeisiä syitä kansannousuun. Monet odottavat nyt talouden ripeää kohentumista. Yli 40 prosenttia egyptiläisistä elää köyhyysrajan alapuolella, etenkin maaseudulla ja kaupunkien slummilähiöissä.

Muslimiveljien kannattajat taas uskovat, että presidentti tulee ratkaisemaan Palestiinan tilanteen ja vaatimaan Israelilta myönnytyksiä. Veljeskunta arvosteli Mubarakin hallintoa jatkuvasti siitä, että se toimi Yhdysvaltojen käskyläisenä.

Niin pitkään kun presidentin valta on rajattu, Mursin tulevalla hallituksella ei kuitenkaan ole keinoja vaikuttaa Palestiinan tilanteeseen. Kun muslimiveljien tiedottajalta kysyttiin, suostuuko presidentti Mursi kättelemään Israelin johtajia, tiedottaja vastasi, että hallitus todennäköisesti nimittää ulkoministerin veljeskunnan ulkopuolelta.

Mubarakin hallinnon vihatuimpia asioita olivat poikkeuslait, jotka antoivat turvallisuuspoliisille valtuudet pidättää ihmisiä ja tuomita heidät erityisissä poliisituomioistuimissa. Toukokuun lopulla Egyptin sotilasneuvosto päätti lopulta jättää uusimatta 31 vuotta voimassa olleen poikkeustilan.

Kaksi viikkoa myöhemmin sotilasneuvosto kuitenkin laati uuden asetuksen, jonka mukaan sotilaspoliisi voisi jatkossakin pidättää ihmisiä ja tuomita heidät sotilastuomioistuimessa. Asetus olisi väliaikainen ja voimassa siihen asti kunnes maassa hyväksytään uusi perustuslaki.

Alkuviikosta hallinto-oikeus kuitenkin kumosi sotilaiden uudet pidätysvaltuudet.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan lähes 200 egyptiläistä on edelleen pidätettynä poikkeuslakien nojalla. Mubarakin vallan aikana pidätettyjä oli parhaimmillaan yli kymmenen tuhatta.

Mubarakin kauden ihmisoikeusloukkausten kokonaisvaltainen selvittäminen jäänee vielä haaveeksi, mutta alkuun päästiin, kun kairolainen tuomioistuin tuomitsi Mubarakin ja entisen sisäministerin Habib al-Adlyn kesäkuun alussa elinkautiseen vankeuteen antamastaan käskystä tulittaa Kairon Tahrir-aukion väkijoukkoja ja muista kansannousun aikaisista väkivaltaisuuksista.

Valtion turvallisuuspalvelun entinen johtaja, neljä muuta entistä sisäministeriön johtajaa ja Kairon entinen turvallisuuspäällikkö päästettiin kuitenkin vapaiksi.

Kansannousun aikana turvallisuuspoliisi surmasi kaikkiaan 850 mielenosoittajaa.

Mubarakin pojat Gamal ja Alaa vapautettiin korruptiosyytteistä, mutta uutta oikeudenkäyntiä odotetaan, jossa heitä syytetään pörssikeinottelusta.

Egyptiläisten vaikea valinta

KU-VIIKKOLEHTI 15.6.2012

Kairon Tahrir-aukion laidalla on lehtikoju, jonka vieressä käydään joka päivä kiivasta keskustelua päivän politiikasta. Tulevana viikonloppuna egyptiläiset valitsevat maalle uuden presidentin, mutta viime vuoden kansannousussa presidentti Hosni Mubarakin eroamista ja vapaita vaaleja vaatineet nuoret ovat pettyneitä.

”Nyt meidän täytyy valita kansannousun kiihkeimmän vastustajan ja Muslimiveljeskunnan ehdokkaan välillä, joka ei lainkaan edusta meidän nuorten ajatuksia ja arvoja”, sanoo opiskelija Islam Abdul Rahman.

”Minä aion boikotoida vaaleja. Ei ole mitään järkeä valita veljeskunnan ja käärmeen välillä”, toteaa toinen kairolaismies Britannian yleisradion BBC:n toimittajalle.

Egyptiläisäänestäjillä on presidentinvaalien toisella kierroksella kaksi ehdokasta, joista valita: vaikutusvaltaisen Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi sekä Mubarakin kauden viimeinen pääministeri Ahmed Shafik. Molemmat saivat toukokuussa vaalien ensimmäisellä kierroksella vajaan neljäsosan annetuista äänistä.

Äänestysprosentti oli alhainen. Vain 43 prosenttia äänioikeutetuista vaivautui äänestämään Egyptin ensimmäisissä vapaissa presidentinvaaleissa.

Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi on presidentinvaalien selvä ennakkosuosikki. 60-vuotias Mursi on muslimiveljien perustaman Vapaus- ja oikeuspuolueen puheenjohtaja ja siviiliammatiltaan insinööritieteiden professori.

Nallekarhumaisen oloinen, harmaapartainen Mursi edustaa Muslimiveljeskunnan maltillisia islamisteja. Uskonnolliset asiat ovatkin jääneet vaalikampanjan aikana taka-alalle. Mursin tärkeimpiä vaalilupauksia on kohentaa taloutta, vähentää turvallisuuspalvelun ylivaltaa ja hoitaa jätehuolto kuntoon. Ulkopolitiikassa Mursi on luvannut ottaa Palestiinan tulevaisuuden ensimmäisenä asialistalle.

Mursin etuna on Muslimiveljeskunnan tehokas organisaatio, jolla on paikallisosastonsa Egyptin miltei kaikissa kylissä ja kaupunginosissa. Mubarakin vallan aikana Muslimiveljeskunta oli eräänlainen epävirallinen oppositioliike, jonka johtajia vainottiin ja suljettiin vankilaan. Välillä liike sai toimia varsin vapaasti, kunhan muslimiveljet eivät liikaa sotkeutuneet politiikkaan.

Vuodenvaihteessa pidetyissä ensimmäisissä kansannousun jälkeisissä parlamenttivaaleissa Muslimiveljeskunnan Vapaus- ja oikeuspuolue sai 47 prosenttia parlamentin paikoista. Kun lisäksi äärikonservatiivisten salafistien Valon puolue sai 25 prosenttia paikoista, uskonnollisilla puolueilla on parlamentissa selvä enemmistö.

Mursin vastaehdokas, 70-vuotias Ahmed Shafik on entinen ilmavoimien komentaja ja ilmailuministeri, jonka presidentti Mubarak nimitti pääministeriksi Egyptin viime vuoden kansannousun käynnistymisen jälkeen. Shafik on luvannut egyptiläisille ennen muuta turvallisuutta ja vakautta sekä asteittaista siirtymistä demokratiaan.

Shafik on toistanut kampanjan aikana sitä, että armeijan vallan vähentämiseen tarvitaan presidentti, jolla on kokemusta asevoimista. Mubarakin eroamisesta lähtien Egyptissä on ollut vallassa sotilashallitus, Asevoimien korkein neuvosto.

Armeijan ohella Shafikin kampanjaa tukevat myös maan suurliikemiehet, jotka hyötyivät Mubarakin kauden uusliberaalista talouspolitiikasta.

Kummankaan presidenttiehdokkaan ei pitänyt oikeastaan olla mukana koko kisassa. Mohammed Mursi asettui ehdokkaaksi vasta sen jälkeen kun vaalikomissio hylkäsi muslimiveljien toiseksi korkeimman johtajan Khairat El-Shaterin ehdokkuuden. El-Shater istui vuosien ajan vankilassa Mubarakin vallan aikana, ja vaalilaki kieltää vankeustuomion saaneen henkilön presidenttiehdokkuuden.

Uuden parlamentin huhtikuussa hyväksymän vaalilainmuutoksen mukaan presidenttiehdokkaaksi eivät kelpaa myöskään Mubarakin vallan aikana ministerinä tai muissa korkeissa viroissa olleet henkilöt. Tämän nojalla vaalikomissio hylkäsi aluksi myös Ahmed Shafikin ehdokkuuden. Shafik kuitenkin valitti päätöksestä sillä perusteella, että Asevoimien korkein neuvosto ei ollut vielä vahvistanut uutta lainmuutosta, ja valitus hyväksyttiin.

Vielä torstaina Egyptin korkein perustuslakituomioistuin tosin käsitteli parlamentin tekemän vaalilainmuutoksen laillisuutta. Mikäli tuomioistuin pitäisi lakimuutoksen voimassa, Ahmed Shafikin ehdokkuus voitaisiin vielä kieltää. Tätä sotilashallitus tuskin sulattaisi ilman vastatoimia.

Shafikin ehdokkuudesta tehtiin myös toinen valitus. Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi jäänyt vasemmistolaisen Arvo-puolueen ehdokas Hamdin Sabahi pyysi yleistä syyttäjää tutkimaan väitteitä, joiden mukaan sisäministeriö olisi jakanut sotilaille 900 000 tekaistua henkilökorttia, jotta nämä voisivat käydä äänestämässä Shafikia useamman kerran.

Presidentinvaalin virallisten tulosten mukaan Sabahi hävisi Shafikille vaalin ensimmäisellä kierroksella vajaalla 700 000 äänellä.

Muslimiveljien Vapaus- ja oikeuspuolueen kannatus on mielipidekyselyjen mukaan laskenut sitten parlamenttivaalien, mutta silti useimmat Egyptin politiikan tuntijat uskovat veljeskunnan ehdokkaan voittavan presidentinvaalit selvästi – ainakin jos vaalit ovat rehelliset.

Poliittinen valta ja politiikkaan kuuluvat kompromissit kuitenkin nakertavat Muslimiveljeskuntaa sisältäpäin. Äänestäjät odottavat muslimiveljiltä konkreettisia parannuksia elämään: työpaikkoja, parempaa elintasoa ja korruption poistamista. Maaseudulla taas monet ovat äänestäneet muslimiveljiä islamilaiseen sharia-lakiin siirtymisen toivossa.

Yksi veljeskuntaa jakavista kysymyksistä koskee ylintä valtaa, sitä kuuluuko valta kansalle vai jumalalle.

”Kun nuoret muslimiveljeskunnan jäsenet ja liikkeen avoimempi siipi tunnustautuvat kansanvallan kannattajiksi, vanha sukupolvi pitää yhä kiinni jumalallisesta ylivallasta”, kirjoittaa egyptiläinen politiikantutkija Alaa al-Din Arafat ranskalaisessa Le Monde diplomatique -lehdessä.

Päivitys 15.6.2012: Torstaina 14.6. jutun kirjoittamisen jälkeen Egyptin korkein perustuslakituomioistuin totesi laittomaksi parlamentin vaalilainmuutoksen, jonka nojalla Ahmed Shafikin osallistuminen presidentinvaaleihin olisi voitu kieltää. Samalla tuomioistuin päätti myös, että vuodenvaihteessa pidetyt parlamenttivaalit olivat perustuslain vastaiset ja koko parlamentti tulee hajottaa.

Uusnatsien ja mafian kotikisat

KU-VIIKKOLEHTI 1.6.2012

Kansainvälisen median katseet ovat kohdistuneet Puolaan ja Ukrainaan, jotka yhdessä isännöivät viikon päästä käynnistyviä jalkapallon EM-kisoja. Eurooppalaisen jalkapallojuhlan puitteet herättävät kuitenkin huolta.

EU:n komission jäsenet ja useiden Länsi-Euroopan maiden johtajat ovat jo ilmoittaneet boikotoivansa kisoja ja etenkin Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa pelattavaa loppuottelua Ukrainan entisen pääministerin Julia Timoshenkon vangitsemisen vuoksi.

Timoshenko tuomittiin viime syksynä seitsemäksi vuodeksi vankilaan valtaoikeuksien väärinkäytöstä maan kaasuyhtiön solmittua taloudellisesti kannattamattoman kaasusopimuksen Venäjän kanssa. Ukrainan vuoden 2004 oranssin vallankumouksen keulahahmoihin kuulunut Timoshenko oli alkukuusta 20 päivää syömälakossa, minkä jälkeen hänet siirrettiin vankilasta sairaalahoitoon.

Kutsuvieraiden poissaolo Kiovan olympiastadionin vip-aitiosta on varmasti noloa Ukrainan presidentille Viktor Janukovitshille, mutta muuten valtionpäämiesten boikotti ei juuri vaikuta kisajärjestelyihin. Suurempi huolenaihe on sen sijaan kisavieraiden turvallisuus.

Britannian yleisradio BBC esitti maanantaina dokumenttiohjelman Puolan ja Ukrainan rasistisista ja väkivaltaisista jalkapallofaneista. Ohjelmassa haastateltu Englannin maajoukkueen entinen keskuspuolustaja Sol Campbell neuvoi englantilaisfaneja pysymään kotona ja katsomaan otteluita tv:stä etenkin mustaihoisiin tai aasialaistaustaisiin faneihin kohdistuvien väkivaltaisuuksien uhan vuoksi.

BBC:n Panorama-ohjelman kuvausryhmä vietti kuukauden Puolan ja Ukrainan jalkapallokatsomoissa dokumentoiden fanien käyttäytymistä liigapeleissä ja stadionien ulkopuolella.

Ukrainalaisen Metalist Harkovan pelissä tuhannet kotijoukkueen fanit tekivät natsitervehdyksiä ja huusivat: ”Sieg Heil!” Kannattajat totesivat BBC:n toimittajalle, että Hitler vihasi juutalaisia ja mustaihoisia ja sen vuoksi myös fanit haluavat kannustaa joukkuettaan natsitervehdyksin.

Sekä Ukrainassa että Puolassa useissa otteluissa yleisö matki apinoiden ääntelyä, kun mustaihoiset pelaajat koskivat palloon.

Metalist Harkovan pelissä kannattajat hyökkäsivät joukolla katsomossa olleiden intialaisten opiskelijoiden kimppuun eivätkä järjestysmiehet tehneet juuri mitään pahoinpitelyjen estämiseksi.

Juutalaisvastaisuus oli pahinta puolalaisjoukkueiden Legia Varsovan ja Wisla Krakovan peleissä. Krakovan paikalliskamppailuissa Wislan kannattajat ovat aiemmin kehottaneet kilpailevan Cracovian joukkueen pelaajia menemään takaisin kaasukammioihin. Cracovian perustivat juutalaiset vuonna 1906. Puolan natsimiehityksen aikana yli kolme miljoonaa Puolan juutalaista surmattiin keskitysleireillä.

Legia Varsovan puheenjohtajan mukaan joukkueen kannattajista noin viidesosa on uusnatseja. Viime syksyn Eurooppa-liigan ottelussa israelilaista Hapoel Tel Avivia vastaan Legian kannattajat levittivät fanikatsomoon suuren vihreän lakanan, jossa luki arabian kieltä muistuttavin koukeroisin kirjaimin Jihad Legia. Tempauksen vuoksi joukkue sai Euroopan jalkapalloliitolta Uefalta 10 000 euron sakot.

Vuonna 2007 Legia Varsova suljettiin kaikista kansainvälisistä peleistä Euroopassa fanien väkivaltaisuuksien vuoksi.

Englannin joukkue pelaa EM-kisoissa samassa alkulohkossa isäntämaa Ukrainan kanssa ja kohtaa Ukrainan joukkueen Donetskissa 19. kesäkuuta. Paikallisen suurseuran Shahtar Donetskin kannattajat ovat kuuluja natsisympatioistaan ja kehuvat olevansa valmiita väkivaltaisuuksiin englantilaisfaneja vastaan.

Ison-Britannian ulkoministeriö toteaa Ukrainaa koskevassa matkustustiedotteessaan, että rasististen hyökkäysten takia aasialaista tai afrokaribialaista syntyperää olevien tai uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden tulee olla erityisen varovaisia.

Englannin joukkueen mustaihoiset pelaajat Theo Walcott ja Alex Oxlade-Chamberlain ovat jo ilmoittaneet, että rasististen hyökkäysten uhan vuoksi heidän perheenjäsenensä eivät matkusta paikan päälle katsomaan pelejä.

Uefa puolustaa päätöstä järjestää EM-kisat Puolassa ja Ukrainassa sillä, että kisat antavat isäntämaille mahdollisuuden puuttua rasismin kaltaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Kisojen molemmissa isäntämaissa kisapaikkojen järjestysmiehiä on kurssitettu, jotta rasismi saataisiin kitkettyä pois katsomoista.

Puolan pääministeri Donald Tusk vakuutti keskiviikkona, että yksikään Puolaan saapuva kisaturisti ei tule olemaan vaarassa rotunsa takia. Ukrainan ulkoministeriön tiedotusjohtajan mukaan EU:n jäsenmaat ovat paljon rasistisempia kuin Ukraina.

Oma ongelmansa molemmissa EM-kisojen isäntämaissa ovat jalkapalloseurojen ja kansallisten jalkapalloliittojen kytkennät järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Puolassa toistasataa pelaajaa ja seurojen toimihenkilöä pidätettiin vuonna 2008 sopupeleistä. Maan edellinen urheiluministeri joutui eroamaan tehtävästään otettuaan kasinoyrittäjiltä vastaan lahjuksia. Uhkapeliluolia pyöritti Pruszkowin mafia, Puolan suurin rikollisjärjestö, jonka uskotaan rahoittaneen myös vallassa olevan oikeistolaisen Kansalaisfoorumi-puolueen ja pääministeri Tuskin vaalikampanjoita.

Ukrainassa mafiajoukot ovat hyökänneet hotelleihin ja vaatineet hotellihuoneiden hintojen kolminkertaistamista ennen EM-kisoja. Suuri osa kisojen rakennusurakoista annettiin Donetskin klaaniksi kutsutulle hiili- ja teräsoligarkkien ryhmälle.

Maan itäosissa sijaitseva Donetsk on presidentti Janukovitshin kannatusaluetta. Kaupungin jalkapalloylpeyden Shahtar Donetskin omistaa Rinat Ahmetov, maan suurimman terästehtaan omistaja ja 16 miljardin dollarin omaisuudellaan Euroopan kymmenenneksi rikkain mies.

Jalkapallojoukkueiden toimistot toimivat Ukrainassa usein mafiajoukkojen päämajana. Useiden joukkueiden entiset johtajat ovat istuneet vankilassa tuomittuina palkkamurhista, ryöstöistä ja kidnappauksista.

Öljyšeikit futisbisneksessä

KU-VIIKKOLEHTI 18.5.2012

Englannin Valioliigan mestaruus ei olisi voinut ratketa dramaattisemmin. Sarjan kärjessä ennen päätöskierrosta ollut Manchester City oli varsinaisen peliajan jälkeen vielä häviöllä kotiottelussaan Queens Park Rangersia vastaan, mutta bosnialaisen Edin Džekon ja argentiinalaisen Sergio Agueron lisäaikamaaleilla City käänsi ottelun lopulta 3–2-voitoksi ja varmisti paremman maalieron turvin liigamestaruuden ennen paikallisvastustajaansa Manchester Unitedia.

Cityn fanit ratkesivat riemuun joukkueen voittaessa mestaruuden ensimmäisen kerran 44 vuoteen.

Suurin voittaja oli kuitenkin Manchester Cityn omistaja, Abu Dhabin emiirin veli ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien varapääministeri, šeikki Mansour bin Zayed Al Nahyan. Kilparatsastusta harrastava öljy-yhtiön johtaja osti Manchesterin kakkosjoukkueen yksityisomistukseensa vuonna 2009.

42-vuotiaan öljyšeikin rahoilla Manchester City on käyttänyt pelaajaostoihin enemmän kuin mikään muu Englannin liigan joukkue. Kauden päätösottelun lisäaikamaalien tekijät Aguero ja Džeko hankittiin seuraan viime vuonna, samoin kuin Arsenalista ostetut Ranskan maajoukkuepelaajat Samir Nasri ja Gaël Clichy. Edellisen kauden hankintoja olivat Yaya Touré Barcelonasta, David Silva Valenciasta ja Mario Balotelli Inter Milanista. Interistä tuli myös valmentaja Roberto Mancini.

Vuoden 2009 hankintoja olivat Argentiinan hyökkääjä Carlos Tévez, Togon Emmanuel Adebayor ja Brasilian Robinho, joista jälkimmäiset kaksi ehdittiin jo lainata tai myydä eteenpäin.

Šeikki Mansour omistaa jalkapalloseuran lisäksi myös huomattavan osuuden avaruusmatkailua suunnittelevasta Virgin Galactic -yhtiöstä sekä brittiläisen satelliittikanava Skyn arabiankielisestä kanavasta. Sky on Englannin liigan kotimaisten tv-oikeuksien haltija.

Englannin liigan miltei kaikki huippuseurat ovat tänä päivänä ulkomaalaisten omistamia. Manchester Unitedin omistaa yhdysvaltalainen ostoskeskusmiljardööri Malcolm Glazer. Arsenalin pääomistaja on yhdysvaltalainen Stan Kroenke, Wal-Mart-kauppaketjun perustajan vävy, joka omistaa myös amerikkalaisia koripallo- ja jääkiekkoseuroja.

Liverpool on amerikkalaisen Fenway Sports Groupin tytäryhtiö. Samaan firmaan kuuluu baseballjoukkue Boston Red Sox. Amerikkalaisomistuksessa ovat myös Aston Villa ja Sunderland.

Chelsean omistaja on venäläinen entinen öljyoligarkki Roman Abramovitsh. Valioliigaan ensi kaudeksi nousseen Readingin osti alkuvuodesta puolestaan venäläisen sellutehtaan omistajan 29-vuotias poika Anton Zingarevitsh.

Lontoolaisen Fulhamin omistaa egyptiläisliikemies Mohamed Al-Fayed, entinen Harrodsin tavaratalon omistaja, jonka poika Dodi kuoli vuonna 1997 auto-onnettomuudessa Pariisissa yhdessä prinsessa Dianan kanssa.

Toinen lontoolaisjoukkue Queen Park Rangers on malesialaisen halpalentoyhtiön Air Asian johtajan Tony Fernandesin omaisuutta.

Aasialaissijoittajat ovat investoineet kovasti myös Englannin toiseksi korkeimman sarjatason, eli mestaruussarjan seuroihin. Karsintojen jälkeen mestaruussarjaan jäävän Birminghamin omistaa tonttikaupoilla varallisuutensa kasannut hongkongilaisliikemies. Walesin ylpeys Cardiff taas on Malesian McDonald’sin perustajan omaisuutta. Leicester Cityn omistaa puolestaan Thaimaan suurimman verovapaiden turistikauppojen ketjun omistaja.

Ulkomaalaissijoitukset eivät aina ole johtaneet toivottuihin tuloksiin kentällä. Valioliigasta pudonneen Blackburnin kannattajat ovat kevätkauden ajan vaatineet seuran myymistä. Seuran omistaa intialainen broileriketju Venky’s.

Mestaruussarjasta tänä vuonna pudonneella Portsmouthilla on puolestaan ollut neljän vuoden aikana viisi eri omistajaa – Ranskasta, Dubaista, Saudi-Arabiasta, Hongkongista ja viimeksi Venäjältä. Viime syksynä seura joutui hakemaan konkurssia, kun venäläinen omistaja pidätettiin latvialaispankki Snorasin alasajoon liittyvien talousrikossyytteiden takia. Vielä kaksi vuotta sitten peräti kuusi Portsmouthin pelaajaa oli mukana Etelä-Afrikan MM-kisoissa eri maiden joukkueissa.

Euroopan muissa jalkapalloliigoissa seurat ovat olleet perinteisesti kotimaisten liikemiesten omistuksessa, mutta tämäkin on nyt muuttumassa, etenkin Qatarin öljyrahojen ansiosta.

Qatarin emiirin pikkuserkku, pankinjohtaja Abdullah bin Nasser Al Thani osti kaksi vuotta sitten Espanjan pääsarjajoukkueen Malagan. Seura hankki päättyneelle kaudeksi muun muassa Hollannin maajoukkueen legendaarisen hyökkääjän Ruud van Nistelrooyn ja sijoittui La Ligassa lopulta neljänneksi varmistaen ensimmäisen kerran seuran historiassa pääsyn Euroopan Mestarien liigan karsintoihin.

Qatarin valtion sijoitusyhtiö puolestaan osti vuosi sitten ranskalaisseura Paris Saint-Germainin. Aiemmin Canal+:n omistuksessa ollut seura sai päättyneellä kaudella hopeaa Ranskan liigassa ja pelaa syksyllä myös Mestarien liigassa.

Hallitusta lähellä oleva Qatar-säätiö teki viime kaudella FC Barcelonan kanssa 150 miljoonan euron sponsorisopimuksen, jonka myötä säätiö sai Qatarin nimen seuran pelipaidan rinnukseen Unicefin tilalle. Jo ennen sopimusta Barcelonan valmentaja Pep Guardiola palkattiin edustamaan Qataria vuoden 2022 jalkapallon MM-kisojen hakukampanjassa.

Eurooppalaisista jalkapallon suurmaista Saksa haluaa vielä pitää kotimaan liigan kotimaisessa omistuksessa. Bundesliigan sääntöjen mukaan seuran jäsenillä tulee olla enemmistö seuran osakkeista. Pitkälti tämän ansiosta Saksan liigassa otteluiden pääsyliput ovat edullisia ja katsojaluvut Euroopan suurimpia.

Bundesliigan seurat panostavat myös omaan juniorityöhön. Lauantaina pelattavassa Mestarien liigan loppuottelussa Bayern Münchenin avauskokoonpanossa on todennäköisesti ainakin neljä pelaajaa, jotka pelasivat seurassa jo juniorivuosinaan.

Loppuotteluvastustajana on lontoolainen Chelsea, jonka pelaajaringissä on pelaajia 13 eri maasta.

Hamppukaupan uudet käänteet

KU-VIIKKOLEHTI 4.5.2012

Hollanti oli vapun alla otsikoissa meilläkin – ei sen vuoksi, että maan oikeistohallitus kaatui, vaan koska Haagissa sijaitsevan tuomioistuimen tuomari päätti pitää voimassa juuri eroamaan joutuneen hallituksen kiistellyn lakimuutoksen, jonka myötä maan coffeeshopeissa kielletään kannabistuotteiden myynti ulkomaalaisille.

Kielto tuli voimaan vapunpäivänä maan kolmessa eteläisessä provinssissa. Ensi vuoden alusta myyntikielto ulkomaalaisille olisi tarkoitus ulottaa koko maahan.

Ainakin Maastrichtissa ja Tilburgissa coffeeshopit kuitenkin uhmasivat kieltoa. Maastrichtissa järjestettiin vappuna mielenosoitus, jossa ihmiset pössyttelivät marisätkiä kaduilla ja vaativat lakimuutoksen kumoamista.

Myös muualla maassa myyntirajoitukset ovat herättäneet vastustusta. Amsterdamin pormestari Eberhard van der Laan sanoo aikovansa neuvotella hallituksen kanssa ratkaisusta, jonka mukaan uudet lakimuutokset eivät koskisi Amsterdamia.

Amsterdamiin saapuu vuosittain noin viisi miljoonaa turistia, ja näistä joka neljäs käväisee vierailunsa aikana myös coffeeshopissa. Kaupungin linjana on, että coffeeshopit ovat keino pitää hampunpolttelijat erillään kovista huumeista. Jos myynti siirtyy katukauppaan, rikolliset huumejengit jakaisivat kaupungin omiin reviireihinsä.

Hampun myyntikieltoa ulkomaalaisille perusteltiin sillä, että Belgian ja Saksan rajan pinnassa sijaitsevissa pikkukaupungeissa asukkaat olivat kyllästyneet naapurimaista tulevien pilvenpolttajien jokaviikkoiseen huumeralliin, joka aiheutti liikenneruuhkia ja yleistä epäjärjestystä.

Eteläisten provinssien coffeeshopien omistajat nostivat lakimuutoksen vuoksi joukkokanteen, koska heidän mielestään myyntikielto syrjii muiden EU-maiden kansalaisia.

Viime viikolla eronneen oikeistohallituksen laatima lakimuutos pitää sisällään myös muita rajoituksia. Coffeeshopien tulisi olla jatkossa yksityisklubeja, joissa hamppusätkiä saa myydä vain rekisteröidyille jäsenille, joilla tulee olla henkilökohtaiset jäsenkortit.

Haarlemissa tehdyn selvityksen mukaan kuitenkin vain 12 prosenttia coffeeshopien asiakkaista suostuisi rekisteröitymään yksityisklubin jäseneksi, sillä jäsenkortti leimaisi asiakkaan huumeenkäyttäjäksi. Kannabiksen myynti, käyttö ja hallussapito on Hollannissa edelleen laitonta. Coffeeshopeissa saa ostaa enintään viisi grammaa kannabista omaan käyttöön vailla pelkoa huumesyytteestä.

Hollannin coffeeshopit joutuvat kuitenkin hankkimaan myyntituotteensa laittomasti, lähinnä paikallisilta kotikasvattajilta. Viime aikoina jotkut coffeeshopien omistajat ovat tulleet pidätetyiksi matkalla töihin, kun heillä on ollut mukanaan päivän myyntiin tarkoitettu määrä hampputuotteita.

Rikosoikeustutkija Tim Boekhout van Solinge Utrechtin yliopistosta toteaa, että Hollannin parlamentti on neljä kertaa tehnyt lakiesityksen kannabiksen tuotannon ja myynnin laillistamiseksi. ”Mutta joka kerta hallitus on kieltäytynyt hyväksymästä lakia, Yhdysvaltojen painostuksen vuoksi.”

Kannabiksen myyntirajoitukset saattavat jäädä Hollannissa väliaikaiseksi ilmiöksi. Maassa pidetään syyskuussa parlamenttivaalit, ja seuraava hallitus voi kumota uudet myyntirajoitukset. Hallituksessa olleet oikeistopuolueet eivät tämänhetkisten kannatuslukujen perusteella tule saamaan syksyn vaaleissa enemmistöä. Eniten kannatustaan on lisännyt vasemmistolainen Sosialistipuolue.

Jos Hollanti on mennyt kannabiksen käytön suvaitsemisessa ainakin väliaikaisesti hiukan taaksepäin, useissa muissa Euroopan maissa kieltolakia on jo hellitetty.

Portugali poisti vuonna 2001 rangaistukset kaikkien omaan käyttöön tarkoitettujen huumeiden hallussapidosta. Kannabista saa pitää hallussaan 2,5 grammaa. Tulokset ovat olleet hyvät. Kannabiksen käyttö lisääntyi hiukan nuorten keskuudessa, mutta heroiinin käyttö väheni ja sen myötä myös hiv-tartuntojen määrä laski. Huumeidenkäyttö on Portugalissa muihin EU-maihin verrattuna edelleen vähäistä.

Tšekin tasavallassa hampun kotikasvatus ja pienten määrien hallussapito sallittiin kaksi vuotta sitten. Prahan pormestari osallistui maan ensimmäisen kannabiksen lääkinnällistä käyttöä edistävän hamppuapteekin avajaisiin.

Myös naapurimaassa Slovakiassa suunnitellaan hampun käytön sallimista. Maan sosiaalidemokraattinen pääministeri Robert Fico kirjoitti viime kuussa blogissaan, että rikosoikeusjärjestelmä on tehoton tapa taistella marihuanan käyttöä vastaan.

Espanjaan kuuluvassa Baskimaassa hampun kotikasvatus, myynti ja käyttö sallittiin tämän vuoden alussa.

Myös Sveitsissä pienimuotoinen kotikasvatus sallittiin tänä vuonna neljässä kantonissa. Huumehampun myynti on periaatteessa laitonta, mutta sitä kaupataan avoimesti hajustetyynyjen nimikkeellä.

Kööpenhaminassa taas kaupunginvaltuusto on valtuuttanut sosiaalilautakunnan laatimaan suunnitelman kaupungin ylläpitämien hamppumyymälöiden avaamiseksi. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on vähentää huumekauppaa pyörittävien moottoripyöräjengien vaikutusvaltaa.

Muualla maailmassa etenkin eräät Latinalaisen Amerikan maat ovat viime vuosina valinneet sallivamman huumelainsäädännön. Meksikossa pienten huumemäärien hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 2009. Päätöstä edelsi useita vuosia kestänyt vääntö Yhdysvaltojen hallituksen painostaessa naapurimaataan pitämään kiinni kovista rangaistuksista.

Yksityinen kannabiksen käyttö ja pienten määrien hallussapito on sallittu myös Argentiinassa, Chilessä, Kolumbiassa, Perussa, Uruguayssa ja Venezuelassa.

Yhdysvalloissa taas 16 osavaltiota on hyväksynyt kannabiksen käytön lääkärin määräyksestä. Marihuanaa on käytetty lääkärin määräyksestä esimerkiksi aidspotilaiden ruokahalun lisäämiseen ja syöpää tai niveltulehdusta sairastavien kivunlievitykseen. Viime syksynä kymmenien hamppuapteekkien käskettiin kuitenkin sulkea ovensa Kaliforniassa, kun liittovaltion viranomaisten mielestä lääkereseptejä kirjoitettiin myös täysin terveille asiakkaille.