Armenialaisten sadan vuoden yksinäisyys

KU-VIIKKOLEHTI 24.4.2015

Mitä yhteistä on ranskalaislaulaja Charles Aznavourilla, argentiinalaisella tennistähdellä David Nalbandianilla ja amerikkalaisella seurapiirijulkkiksella Kim Kardashianilla?

Heillä kaikilla on armenialaiset sukujuuret, ja he ovat kaikki käyneet viime päivinä kampanjaa, jotta pitkälti unohduksiin jäänyt armenialaisten kansanmurha saisi enemmän julkisuutta maailmalla.

90-vuotias Charles Aznavour vetosi maanantaina Le Monde -lehdessä Turkin hallitukseen, jotta se virallisesti tunnustaisi armenialaisten vuoden 1915 kansanmurhan. Maailmankuulu chansonlaulaja ilmoitti aiemmin haluavansa esiintyä kansanmurhan muistokonsertissa Vatikaanissa.

Tosi-tv-tähti Kim Kardashian kävi puolestaan asettamassa kukkia kansanmurhan muistomerkillä Armenian pääkaupungissa Jerevanissa.

Takavuosien Wimbledon-finalisti David Nalbandian julkisti YouTubessa videon, jolla hän kertoi armenialaisten sadan vuoden takaisesta kansanmurhasta.

Maailman arviolta kahdeksasta miljoonasta armenialaisesta suurin osa elää diasporassa Venäjällä, Yhdysvalloissa, Ranskassa ja useissa Lähi-idän maissa. Useimmat heistä ovat vuoden 1915 kansanmurhasta ja pakkosiirroista henkiin jääneiden jälkeläisiä.

Noin kolme miljoonaa armenialaista asuu Neuvostoliitosta vuonna 1991 itsenäistyneessä Armenian tasavallassa.

Huhtikuussa 1915 käynnistyneessä armenialaisten kansanmurhassa kuoli arviolta puolitoista miljoonaa ihmistä.

24. huhtikuuta 1915 Osmanien valtakunnan turkkilaiset sotilaat pidättivät 250 keskeistä armenialaisen älymystön edustajaa Konstantinopolissa eli nykyisessä Istanbulissa. Armenialaiset poliitikot, lääkärit, lakimiehet, papit ja toimittajat kuljetettiin vankijunalla sisämaahan, missä heidät myöhemmin surmattiin.

Armeijan palveluksessa olleet armenialaiset riisuttiin aseista ja teloitettiin.

Eri puolilla nykyisen Turkin aluetta kuolemanpartiot surmasivat usein kaikki työikäiset armenialaiset miehet. Turkkilaiset talonpojat tappoivat armenialaisia naapureitaan viikatteilla tai lapioilla. Kristinuskoisia armenialaismiehiä heitettiin vuorenrinteiltä alas, heiltä katkaistiin päät, heidät ristiinnaulittiin tai teloitettiin ampumalla.

Armenialaisia naisia ruoskittiin, raiskattiin ja poltettiin elävältä.

Henkiin jätetyt armenialaiset karkotettiin kotiseuduiltaan nykyisen Turkin itäosista. Heidän käskettiin pakata omaisuutensa kärryihin ja lähteä pakoon sotatoimialueelta. Ilman ruokaa ja juomaa sadat tuhannet naiset, lapset ja vanhukset kuolivat nälkään ja sairauksiin Syyrian autiomaassa.

Nykyisen Turkin alueella asui 1900-luvun alussa kaksi miljoonaa armenialaista, mutta tämän päivän Turkissa heitä on enää noin 50 000.

Osmanien valtakunta, joka 1600-lopun lopulla kolkutteli Wienin portteja, oli menettänyt suurimman osan Balkanin alueen maista ja oli häviämässä sodan Venäjää vastaan myös Kaukasuksella.

Nuorturkkilaisten upseerien johdolla Osmanien valtakunta liittoutui ensimmäisessä maailmansodassa Saksan kanssa, sillä seurauksella että Britannian, Ranskan, Australian ja Uuden-Seelannin joukot tekivät huhtikuun lopulla 1915 maihinnousun Gallipolin niemimaalla lähellä Kreikan ja Turkin nykyistä rajaa.

Armenialaisten kansanmurha oli pitkälti sisäministeri Mehmed Talaat Paššan, sotaministeri Ismail Enver Paššan ja meriministeri Ahmed Djemal Paššan suunnittelema. Armenialaisten joukkomurhien avulla pyrittiin luomaan yhtenäisyyttä turkkilaisten islaminuskoisen enemmistön kesken ja valloittamaan asuinmaita sodassa menetetyiltä alueilta saapuville islaminuskoisille pakolaisille.

Kristinuskoisia armenialaisia kutsuttiin vääräuskoisiksi koiriksi ja heidän väitettiin tukevan Venäjän hyökkäystä.

Entinen lennätinlaitoksen johtaja Talaat Pašša vaati saada maakunnista päivittäisiä uutissähkeitä surmattujen armenialaisten määrästä. Elokuussa 1915 Talaat kerskui Yhdysvaltojen suurlähettiläälle Henry Morgenthaulle, että kolme neljäsosaa armenialaisista oli jo hävitetty.

Turkin hallitukset ovat vuosikymmenten ajan kuitenkin kiistäneet jyrkästi armenialaisten kansanmurhan. Turkkilaisissa koulukirjoissa puhutaan kansanmurhan sijasta armenialaisten kapinasta, jonka tukahduttamiseksi ihmisiä jouduttiin surmaamaan.

Kansainvälisessä oikeudessa kansanmurhan käsite otettiin käyttöön vasta toisen maailmansodan jälkeen. Armenialaiset ovat käyttäneet vuoden 1915 kansanmurhasta nimitystä ”suuri rikos”.

Turkin rikoslaissa on myös oma pykälä, joka kriminalisoi Turkin kansakunnan, valtion tai hallituksen maineen mustaamisen. Kymmenet kirjailijat, toimittajat ja kustantajat ovat joutuneet tämän pykälän nojalla syytteeseen armenialaisten kansanmurhasta kertovien kirjoitusten vuoksi.

Perjantaina vietettävän armenialaisten kansanmurhan satavuotismuistopäivän alla Turkin viranomaiset ovat reagoineet kiivaasti paavi Franciscuksen ja Euroopan parlamentin kehotuksiin tunnustaa sadan vuoden takainen kansanmurha.

Turkin parlamentin puhemies syytti paavia herjauksesta ja islaminvastaisesta vihapuheesta, ja presidentti Recep Tayyip Erdogan varoitti paavia toistamasta enää samaa virhettä.

Pääministeri Ahmet Davutoglu totesi EU-parlamentin julkilausuman kuvastavan Euroopan maissa levinnyttä rasismia. Turkin EU-ministeri kutsui europarlamenttia sirkukseksi ja neuvoi meppejä jättämään historiankirjoituksen alan ammattilaisille.

Vaikka faktat ovat olleet kiistämättömät jo vuosikymmenten ajan, Turkin hallitus ei ilmiselvästi ole valmis käymään avoimesti läpi historiaansa.

”Ei ole helppoa kansakunnalle myöntää, että sen perustajaisät olivat murhaajia ja ryöväreitä”, toteaa yhdysvaltalaisen Clarkin yliopiston turkkilainen historianprofessori Taner Akcam.

Yhdysvalloissa Turkin hallituksen ankara lobbaus näyttäisi joka tapauksessa tuottaneen tulosta. Valkoisesta talosta kerrottiin tiistaina, että presidentti Barack Obama ei tule perjantain muistotilaisuuksissa kutsumaan armenialaisten verilöylyjä kansanmurhaksi.

Vielä vuoden 2008 presidentinvaalikampanjan aikana Obama lupasi, että presidenttinä hän puhuisi asioista niiden oikeilla nimillä ja kutsuisi armenialaisten teurastusta kansanmurhaksi.