Kuka tunnustaisi Somalimaan itsenäisyyden?

KU-VIIKKOLEHTI 18.9.2015

Suomalainen Faisal Ali Warabe Espoon Leppävaarasta on keksinyt ratkaisun Somalimaan pakottavimpaan ongelmaan.

”Somalian ja Somalimaan tulee muodostaa kahden valtion liittovaltio”, Warabe toteaa silmin nähden ylpeänä ideastaan.

Somalimaa irrottautui Somaliasta vuonna 1991 ja on ollut siitä lähtien käytännössä itsenäinen alue, mutta mikään muu maa maailmassa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä.

Siinä missä mielikuvat Somaliasta liittyvät yleensä pommi-iskuihin, merirosvoihin ja sisällissotaan, itsenäiseksi julistautuneessa pohjoisessa Somalimaassa on ollut rauhallista. Alueella on toimiva siviilihallinto ja vaaleja on järjestetty säännöllisin väliajoin.

Tapaamme Faisal Ali Waraben kanssa hotellin ulkokahvilassa Somalimaan pääkaupungissa, runsaan miljoonan asukkaan Hargeisassa. Täällä ulkomaalainenkin voi vapaasti kävellä kadulla, istua kahvilassa tai käydä paikallisten bändien konsertissa.

Somalian pääkaupungissa Mogadishussa yksikään valkoihoinen ei liiku kadulla ilman aseistettua saattuetta.

Warabe on jo esitellyt sovintomalliaan EU-maiden hallituksille ja Persianlahden maille. Parhaassa tapauksessa seuraava vaihe voisi olla EU:n tukema kansanäänestys liittovaltiomallista.

Kahden valtion liittovaltio auttaisi Waraben mukaan myös eteläistä Somaliaa saamaan aikaan yhtenäisen hallituksen vuosikymmeniä kestäneen epävakauden jälkeen. Toistaiseksi Somaliaan on ulkomaiden tuella yritetty synnyttää useiden eri klaanipohjaisten osavaltioiden muodostamaa liittovaltiota varsin huterin tuloksin.

Faisal Ali Warabe ei ole kuka tahansa espoolainen maahanmuuttaja, vaan Somalimaan oppositiojohtaja, paikallisen Oikeus- ja hyvinvointipuolueen (UCID) puheenjohtaja ja suuren kansan kovasti arvostama sovittelija. Somalimaassa monet kutsuvat häntä ”turvaverkoksi”, joka haetaan apuun, kun johtajat eivät pääse sopuun keskenään.

Warabe työskenteli Mogadishun pääinsinöörinä 1980-luvulla ennen Somalian sisällissotaa, jossa pohjoinen Hargeisan kaupunki tuhottiin raunioiksi diktaattori Mohamed Siad Barren hallituksen ilmapommituksissa.

Viimeisen 15 vuoden aikana Warabe on viettänyt suurimman osan ajastaan syntysijoillaan Hargeisassa yrittäen jälleenrakentaa Somalimaata.

Warabe uskoo hyvinvointivaltioon. Hän opiskeli aikoinaan Leningradissa, ihaili Olof Palmea ja kävi 1970-luvulla tapaamassa Länsi-Saksan sosiaalidemokraattista liittokansleria Willy Brandtia.

Kun Somaliasta oli lähdettävä sisällissotaa pakoon, oli selvää, että päämääränä oli päästä Pohjoismaihin. Warabe opiskeli varttuneena miehenä sosiaalipolitiikkaa Helsingin yliopistossa ja yrittää nyt soveltaa oppejaan Somalimaassa.

Miksi sitten Somalimaan itsemääräämisoikeutta ei tunnusteta ulkomailla?

Perinteisen kansainvälisen oikeuden määritelmän mukaan itsenäisen valtion tulisi täyttää neljä kriteeriä. Sillä tulee olla selkeät alueelliset rajat, pysyvä väestö, hallitus sekä kyky solmia suhteita muiden maiden kanssa.

Tämän päivän reaalipolitiikassa itsenäisyyden edellytyksenä on kuitenkin se, että muut maat suostuvat tunnustamaan alueen itsenäisyyden.

Somalimaa täyttää helposti kaikki perinteisen määritelmän mukaiset itsenäisyyden edellytykset, mutta itsenäisyyden tunnustamista on odotettu jo 24 vuotta.

Itsenäisyys olisi myös historiallisesti perusteltu. Somalimaa oli ennen vuotta 1960 Britannian siirtomaa, kun taas eteläinen Somalia kuului Italian alaisuuteen.

Somalian eteläosissa pohjoisen Somalimaan itsenäisyydestä ei suostuta edes puhumaan. Afrikan unioni taas pelkää Somalimaan tunnustamisen johtavan itsenäisyysvaatimuksiin monissa muissakin maissa.

Somalimaan odottaessa itsenäisyyden tunnustamista samaan aikaan lähialueilla maailmankartalle on ilmestynyt jo kaksi uutta maata, Eritrea ja Etelä-Sudan. Molemmat saivat itsenäisyytensä pitkällisten aseellisten taistelujen jälkeen suuren innostuksen vallassa, Eritrea vuonna 1993 ja Etelä-Sudan vuonna 2011.

YK, EU ja Yhdysvallat katsovat Somalimaan tilannetta sivusta, eivät sinänsä vastusta itsenäisyyttä, mutta eivät tee elettäkään tunnustamisen puolesta.

Somalian epävakaa tilanne on sen sijaan tarjonnut tuhansille konsulteille rahakkaita työtehtäviä kansainvälisissä humanitaarisissa järjestöissä Kenian pääkaupungissa Nairobissa.

Faisal Ali Warabe melkein vihastuu, kun kysyn häneltä, mitä haittaa siitä on, ettei alueen itsenäisyyttä tunnusteta.

”Ilman itsenäisyyttä emme voi solmia sopimuksia muiden maiden hallitusten kanssa. Emme saa lainoja. Kaupalliset investoinnit ovat riskialttiita ilman voimassa olevia vakuutuksia”, Warabe luettelee.

Somalimaan suurin vientituote on lihakarja, kamelit, nautakarja ja vuohet, joita viedään ennen muuta Saudi-Arabiaan ja Persianlahden maihin. Alueella on kuitenkin huomattavat hyödyntämättömät mineraalivarat, ja joidenkin arvioiden mukaan Somalian ja Somalimaan maaperässä saattaa olla yli sata miljardia barrelia öljyä. Määrä vastaa lähes puolta Saudi-Arabian tiedossa olevista öljyvaroista.

Lisäksi Berberan kaupungin satamasta kaavaillaan merkittävää tavaraliikenteen keskusta, mikäli väkirikkaan Etiopian kanssa päästäisiin sopimukseen uuden rautatien rakentamisesta.

Kansainvälisten lainojen ja sijoitusten sijasta Somalimaa on pitkälti riippuvainen YK-järjestöjen ja ulkomaisten avustusjärjestöjen tukihankkeista. Niitä riittää, sillä Somalimaassa järjestöt voivat toimia vapaasti toisin kuin terrori-iskujen runtelemassa eteläisessä Somaliassa.

Ulkomailla asuneet diaspora-somalimaalaiset ovat keskeisessä roolissa avustustyössä, myös Suomesta tulleet somalialaissyntyiset asiantuntijat, jotka ovat jo vuosien ajan kehittäneet maan terveyshallintoa.

Koulutettujen kotiinpalaajien menestys ja korkeampi elintaso on samalla myös lisännyt ihmissalakuljettajien armoille heittäytyvien uusien lähtijöiden määrää. Tuhannet nuoret somalimaalaiset lähtevät vuosittain pitkälle matkalle Etiopian, Sudanin ja Saharan autiomaan halki Libyaan yrittäen päästä etsimään onnea Euroopasta.

Somalimaan passi kelpaa matkustusasiakirjaksi vain naapurimaissa Etiopiassa ja Djiboutissa, joten lähtijät ovat pakostakin laittomia siirtolaisia.