KU-VIIKKOLEHTI 24.9.2010
Kirjoitin kaksi viikkoa sitten tällä palstalla New Yorkin World Trade Centerin vähemmän tunnetusta rakennuksesta 7 ja sen mystisestä romahduksesta syyskuun 11. päivänä vuonna 2001. Reilun sadan metrin päässä World Trade Centerin kuuluisista kaksoistorneista sijainnut 47-kerroksinen WTC-7 luhistui kuin itsestään, monta tuntia kaksoistornien romahtamisen jälkeen, vaikkei siihen törmännyt mitään lentokonetta.
Kirjoitus oli viikon suositelluin juttu uutisportaali Ampparit.comissa ja synnytti vilkasta keskustelua myös Kansan Uutisten verkkosivuilla.
Jotkut verkkokeskustelijat pitivät juttua naurettavana ”salaliittoteoriana” ja kehottivat syyskuun 11. päivän tapahtumien virallisia selityksiä epäileviä tutustumaan niin sanottuihin debunkkaussivustoihin. Esimerkiksi verkkosivusto Debunking911.com ilmoittaa ”kumoavansa
911-salaliittoteoriat ja WTC-rakennusten hallittua räjähdyspurkua koskevat myytit”.
Verkkokeskustelussa itseäni yllätti syyskuun 11. päivän tapahtumien virallisten selitysten epäilijöiden suuri määrä. Monet kertoivat jo tutustuneensa debunkkaussivustoihin, mutta selitykset eivät olleet vakuuttaneet.
Yksi keskustelija suositteli YouTubesta löytyvää ”debunkkauksen pikakurssia” kaikille niille, jotka ”eivät halua keskustella faktoilla, vaan nimittelyn, auktoriteettien tai mielikuvien kautta”. Ironinen englanninkielinen video löytyy googlaamalla hakusanoilla 911 Debunking for Dummies.
Asiaa sivusta seuraavien kannalta keskustelu on mennyt kieltämättä hankalaksi.
Bushin hallituksen miltei välittömästi antama virallinen selitys kertoi Osama bin Ladenista ja arabiterroristien kaappaamista lentokoneista, joiden törmäykset romuttivat World Trade Centerin tornitalot. Maailman media toisti tätä tarinaa, joka oli pontimena myös Yhdysvaltojen hyökkäykseen Afganistaniin ja koko terrorisminvastaiseen sotaan.
Suurin osa meistä hyväksyi tuon version enempää kyselemättä, ja moni ei ole vielä muusta kuullutkaan.
Pölyn laskeuduttua Manhattanille yksittäiset kriittiset tutkijat alkoivat kuitenkin osoittaa ristiriitaisuuksia virallisessa kertomuksessa. Vuosien saatossa on avattu verkkosivustoja, kirjoitettu kirjoja ja julkaistu dokumenttielokuvia, joissa käydään yksityiskohtaisesti läpi virallisen tarinan puutteita ja mahdottomuuksia: Lentokoneiden törmäykset eivät yksinään voineet selittää tornitalojen romahduksia. Pentagonin rakennuksen vauriot eivät vastanneet jumbojetin mahdollisesti aiheuttamia tuhoja. Neljännen kaapatun koneen hylyn osia löytyi 12 kilometrin säteellä koneen väitetystä maahansyöksypaikasta. Osa kaappaajiksi nimetyistä miehistä oli vielä iskujen jälkeen elossa antaen lehtimiehille haastatteluja Saudi-Arabiassa ja Marokossa.
Useimpien ihmisten ensimmäinen reaktio 911-skeptikkojen väitteisiin on ollut terve epäluulo, sillä maailma ei voinut olla niin toisenlainen kuin mitä meille on päivästä päivään kerrottu.
Vähitellen kuitenkin yhä useammat ovat tutustuneet virallista kertomusta epäilevien tutkijoiden näkemyksiin – ja monet ovat vakuuttuneet siitä, että kaikki ei tosiaankaan tapahtunut niin kuin tähän asti oli kerrottu.
911-totuusliike vaatii kunnollista ja puolueetonta tutkimusta syyskuun 11. päivän tapahtumista. Bushin hallituksen asettaman 911-komission lähes 600-sivuinen raportti ei esimerkiksi sanallakaan maininnut World Trade Centerin rakennusta 7.
Yhdysvaltojen ja muiden maiden hallitukset eivät ole piitanneet 911-totuusliikkeen vaatimuksista – osittain sen vuoksi, ettei valtamedia Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa ole juuri lainkaan raportoinut virallisten selitysten ristiriidoista. Mediassa totuusliike on yleensä kuvattu lähinnä hölmöjen salaliittoteorioiden levittäjänä.
Kalifornian osavaltion yliopiston alaisuudessa toimiva mediatutkimuslaitos Project Censored puhuu median institutionalisoituneesta itsesensuurista, jonka seurauksena kansalaiset eivät ole saaneet riittävän monipuolista käsitystä syyskuun 11. päivän tapahtumista ja niiden taustoista.
Valtamedian lähes täydellisestä boikotista huolimatta 911-totuusliikettä pidetään silti uhkana vallanpitäjille. Kirjoitin jo edellisessä kolumnissani Yhdysvaltojen hallituksen tiedotusviraston johtajan Cass Sunsteinin ehdotuksesta, jonka mukaan hallituksen tulisi palkata näennäisesti puolueettomia eri alojen asiantuntijoita kyseenalaistamaan totuusliikkeen väitteitä ja kirjoittamaan keskustelupalstoille syyskuun 11. päivän tapahtumien virallista versiota myötäileviä näkemyksiä.
911-debunkkaussivustot toteuttavat jo nyt tätä tehtävää usein kyseenalaisilla argumentointitavoilla. Hearstin mediasuvun omistama Popular Mechanics -lehti valitsi omaan, varsin paljon julkisuutta saaneeseen debunkkaukseensa 16 väitettä edustamaan totuusliikkeen näkemyksiä. Useimmat kumottaviksi valitut väitteet olivat mahdollisimman kärjistettyjä, käsittelivät kokonaisuuden kannalta pieniä yksityiskohtia eivätkä olleet totuusliikkeen tutkijoiden enemmistön kannattamia.
Yhdysvalloissa 911-totuusliikkeen piirissä ihmetellään myös rauhanliikkeen vihamielisyyttä syyskuun 11. päivän tapahtumien virallisen version kyseenalaistajia vastaan. Toimittaja Barrie Zwicker kirjoitti 911Blogger-sivustolle Bostonissa järjestetystä sodanvastaisesta konferenssista, jossa aihetta pohdittiin totuusliikkeen omassa työryhmässä.
Syyskuun 11. päivän tapahtumia jutuissaan käsitelleen Zwickerin mielestä keskeisenä syynä rauhanliikkeen ja totuusliikkeen kahtiajakoon ovat rauhanliikkeeseen soluttautuneet hallituksen agentit ja vakoojat, joiden tehtävänä on aiheuttaa liikkeiden sisällä eripuraa. Newyorkilaistoimittaja Sander Hicksin mukaan kyse oli liittovaltion poliisin FBI:n takavuosien Cointelpro-nimistä vakoiluohjelmaa muistuttavasta psykologisesta sodankäynnistä.
lauantai 25. syyskuuta 2010
perjantai 10. syyskuuta 2010
Mikä ihmeen rakennus 7?
KU-VIIKKOLEHTI 10.9.2010
Kaikki eivät näytä muistavan tai tietävän, että yhdeksän vuotta sitten, syyskuun 11. päivänä 2001, New Yorkissa romahti kolme tornitaloa.
Lentokoneiden törmäykset World Trade Centerin kaksoistorneihin ja tornitalojen romahdukset pari tuntia myöhemmin lienevät kaikille tuttuja. Mutta näiden kahden pilvenpiirtäjän lisäksi Manhattanilla tuhoutui myös kolmas tornitalo, World Trade Centerin rakennus 7, joka sijaitsi reilun sadan metrin päässä kuuluisista kaksoistorneista. 47-kerroksinen WTC-7 luhistui kuin itsestään, monta tuntia kaksoistornien romahtamisen jälkeen, vaikkei siihen törmännyt mitään lentokonetta.
Syyskuun 11. päivän tapahtumien virallisia selityksiä epäilevän 911-totuusliikkeen mielestä World Trade Centerin rakennus 7 on selvin merkki siitä, että tuona maailmaa mullistaneena päivänä kaikki ei suinkaan mennyt niin kuin meille on jo vuosien ajan väitetty.
Rakennus 7 romahti alle seitsemässä sekunnissa, ikään kuin kyseessä olisi ollut räjähteillä tehty hallittu purku.
BBC:n uutislähetyksessä WTC-7:n romahtamisesta kerrottiin jo 20 minuuttia ennen kuin rakennus romahti.
CNN:n uutiskuvassa syyskuun 11. päivältä rakennuksen lähistöllä olleet poliisit kommentoivat rakennuksen sisältä kuuluvia räjähdyksiä.
Viralliset onnettomuustutkimukset olivat kuitenkin farssi eivätkä onnistuneet selittämään rakennuksen sortumisen syitä.
Internetistä löytyy satoja paljastavia videoita ja verkkosivustoja rakennuksen 7 tuhosta esimerkiksi hakusanoilla ”WTC7” tai ”Building 7”.
911-totuusliikettä edustavien arkkitehtien, fyysikkojen ja insinöörien mukaan World Trade Centerin rakennus 7 purettiin räjähteillä – samoin kuin itse kaksoistornit. Lentokoneiden törmäykset eivät millään voineet selittää teräsrakenteisten pilvenpiirtäjien tuhoja. Tornit romahtivat lähes vapaan pudotuksen nopeudella ilman että alempana olevat kerrokset lainkaan hidastivat luhistumista.
Totuusliikkeen ongelmana on kuitenkin se, että sen esittämillä väitteillä ja todistusaineistolla ei näytä olevan minkäänlaista vaikutusta Yhdysvaltojen politiikkaan, päätöksentekoon tai oikeuslaitokseen. Valtamedia ei juuri raportoi virallisten selitysten ristiriidoista, jotka uhmaavat fysiikan lakeja.
Valtamedian raportoinnissa 911-totuusliikettä kuvataan usein lähinnä salaliittoteorioita levittävinä höyrypäinä, jotka yrittävät hankkia itselleen taloudellista menestystä kirjoillaan ja dokumenttifilmeillään.
Totuusliike on tällä viikolla yrittänyt saada julkisuutta asialleen suurella tv-mainoskampanjalla. New Yorkin paikalliskanavilla esitettävässä mainosspotissa syyskuun 11. päivänä kuolleiden omaiset kertovat World Trade Centerin rakennuksesta 7 ja vaativat oikeutta omaisilleen. Tv-katsojia kehotetaan hakemaan lisätietoja kampanjan verkkosivuilta osoitteessa buildingwhat.org.
Kampanjan nimi Building What? tulee New Yorkin korkeimman oikeuden tuomarin lausahduksesta tuomioistuimen käsitellessä kansalaisaloitetta uuden puolueettoman tutkimuksen käynnistämiseksi syyskuun 11. päivän tapahtumista. Kun oikeuskäsittelyssä mainittiin World Trade Centerin rakennus 7, tuomari tokaisi: ”Building what? Mikä ihmeen rakennus?”
911-totuusliikkeen saama marginaalinenkin julkisuus näyttää olevan joidenkin mielestä vaarallista ja epätoivottavaa.
911Truth.org-sivustolla kerrotaan brittiläisen Demos-järjestön tuoreesta raportista, jossa 911-totuusliike niputetaan yhteen äärioikeistoryhmien ja islamilaisten terroristien kanssa, sen vuoksi että nämä kaikki uskovat jonkinlaisiin salaliittoihin. Raportin mukaan salaliittoteoriat ovat haitallisia, sillä ne ovat omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta viranomaisiin.
Brittijärjestön mielestä hallitusten tulisikin soluttautua 911-totuusliikkeeseen ja palkata ihmisiä kirjoittamaan internetin keskustelufoorumeille viranomaisten kantaa edustavia kommentteja syyskuun 11. päivän tapahtumista.
Ehdotus ei ole uusi. Chicagon yliopiston oikeustieteen professori Cass Sunstein kehotti pari vuotta sitten Yhdysvaltojen hallitusta käynnistämään salaisen hankkeen, jossa näennäisesti puolueettomia eri alojen asiantuntijoita värvättäisiin osallistumaan aktiivisesti verkon keskustelupalstoille ja kyseenalaistamaan totuusliikkeen väitteitä. Virallista versiota kannattavia näkemyksiä levitettäisiin myös sosiaalisessa mediassa.
Professori Sunstein kutsui menetelmäänsä kognitiiviseksi soluttautumiseksi.
Presidentti Barack Obaman vaalikampanjassa mukana ollut Cass Sunstein nimitettiin päivälleen vuosi sitten Yhdysvaltojen hallituksen tiedotusviraston (OIRA) johtajaksi, mikä on herättänyt epäilyjä, että ehdotetut menetelmät ovat jo käytössä.
Cass Sunsteinin ehdotukset ovat joka tapauksessa Yhdysvaltojen lain vastaisia, sillä valtion määrärahoja ei saa käyttää julkisuuskampanjoihin tai propagandaan. Yhdysvaltojen tilintarkastusviraston määritelmän mukaan propagandaa on sellainen hallituksen tuottama aineisto, jonka ei kerrota olevan hallituksen tuottamaa tai jonka annetaan ymmärtää olevan peräisin puolueettomista lähteistä.
Bushin hallitus jäi aikoinaan kiinni eläkkeellä olevien upseerien värväämisestä esiintymään suurimpien tv-kanavien sotilasasiantuntijoina Irakin hyökkäyksen alla. Konservatiivisille kolumnisteille maksettiin puolestaan satoja tuhansia dollareita siitä hyvästä, että nämä kirjoittivat myönteisiä lehtijuttuja Bushin hallinnon koulu-uudistuksesta sekä avioliiton merkityksestä yhteiskunnalle.
Oma lukunsa oli armeijan salainen hanke, jossa irakilaisilla peitenimillä esiintyneet armeijan upseerit kirjoittivat irakilaisiin päivälehtiin Yhdysvaltojen miehityksen kannalta myötämielisiä juttuja. Lehdille maksettiin miljoonia dollareita juttujen julkaisusta.
Kaikki eivät näytä muistavan tai tietävän, että yhdeksän vuotta sitten, syyskuun 11. päivänä 2001, New Yorkissa romahti kolme tornitaloa.
Lentokoneiden törmäykset World Trade Centerin kaksoistorneihin ja tornitalojen romahdukset pari tuntia myöhemmin lienevät kaikille tuttuja. Mutta näiden kahden pilvenpiirtäjän lisäksi Manhattanilla tuhoutui myös kolmas tornitalo, World Trade Centerin rakennus 7, joka sijaitsi reilun sadan metrin päässä kuuluisista kaksoistorneista. 47-kerroksinen WTC-7 luhistui kuin itsestään, monta tuntia kaksoistornien romahtamisen jälkeen, vaikkei siihen törmännyt mitään lentokonetta.
Syyskuun 11. päivän tapahtumien virallisia selityksiä epäilevän 911-totuusliikkeen mielestä World Trade Centerin rakennus 7 on selvin merkki siitä, että tuona maailmaa mullistaneena päivänä kaikki ei suinkaan mennyt niin kuin meille on jo vuosien ajan väitetty.
Rakennus 7 romahti alle seitsemässä sekunnissa, ikään kuin kyseessä olisi ollut räjähteillä tehty hallittu purku.
BBC:n uutislähetyksessä WTC-7:n romahtamisesta kerrottiin jo 20 minuuttia ennen kuin rakennus romahti.
CNN:n uutiskuvassa syyskuun 11. päivältä rakennuksen lähistöllä olleet poliisit kommentoivat rakennuksen sisältä kuuluvia räjähdyksiä.
Viralliset onnettomuustutkimukset olivat kuitenkin farssi eivätkä onnistuneet selittämään rakennuksen sortumisen syitä.
Internetistä löytyy satoja paljastavia videoita ja verkkosivustoja rakennuksen 7 tuhosta esimerkiksi hakusanoilla ”WTC7” tai ”Building 7”.
911-totuusliikettä edustavien arkkitehtien, fyysikkojen ja insinöörien mukaan World Trade Centerin rakennus 7 purettiin räjähteillä – samoin kuin itse kaksoistornit. Lentokoneiden törmäykset eivät millään voineet selittää teräsrakenteisten pilvenpiirtäjien tuhoja. Tornit romahtivat lähes vapaan pudotuksen nopeudella ilman että alempana olevat kerrokset lainkaan hidastivat luhistumista.
Totuusliikkeen ongelmana on kuitenkin se, että sen esittämillä väitteillä ja todistusaineistolla ei näytä olevan minkäänlaista vaikutusta Yhdysvaltojen politiikkaan, päätöksentekoon tai oikeuslaitokseen. Valtamedia ei juuri raportoi virallisten selitysten ristiriidoista, jotka uhmaavat fysiikan lakeja.
Valtamedian raportoinnissa 911-totuusliikettä kuvataan usein lähinnä salaliittoteorioita levittävinä höyrypäinä, jotka yrittävät hankkia itselleen taloudellista menestystä kirjoillaan ja dokumenttifilmeillään.
Totuusliike on tällä viikolla yrittänyt saada julkisuutta asialleen suurella tv-mainoskampanjalla. New Yorkin paikalliskanavilla esitettävässä mainosspotissa syyskuun 11. päivänä kuolleiden omaiset kertovat World Trade Centerin rakennuksesta 7 ja vaativat oikeutta omaisilleen. Tv-katsojia kehotetaan hakemaan lisätietoja kampanjan verkkosivuilta osoitteessa buildingwhat.org.
Kampanjan nimi Building What? tulee New Yorkin korkeimman oikeuden tuomarin lausahduksesta tuomioistuimen käsitellessä kansalaisaloitetta uuden puolueettoman tutkimuksen käynnistämiseksi syyskuun 11. päivän tapahtumista. Kun oikeuskäsittelyssä mainittiin World Trade Centerin rakennus 7, tuomari tokaisi: ”Building what? Mikä ihmeen rakennus?”
911-totuusliikkeen saama marginaalinenkin julkisuus näyttää olevan joidenkin mielestä vaarallista ja epätoivottavaa.
911Truth.org-sivustolla kerrotaan brittiläisen Demos-järjestön tuoreesta raportista, jossa 911-totuusliike niputetaan yhteen äärioikeistoryhmien ja islamilaisten terroristien kanssa, sen vuoksi että nämä kaikki uskovat jonkinlaisiin salaliittoihin. Raportin mukaan salaliittoteoriat ovat haitallisia, sillä ne ovat omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta viranomaisiin.
Brittijärjestön mielestä hallitusten tulisikin soluttautua 911-totuusliikkeeseen ja palkata ihmisiä kirjoittamaan internetin keskustelufoorumeille viranomaisten kantaa edustavia kommentteja syyskuun 11. päivän tapahtumista.
Ehdotus ei ole uusi. Chicagon yliopiston oikeustieteen professori Cass Sunstein kehotti pari vuotta sitten Yhdysvaltojen hallitusta käynnistämään salaisen hankkeen, jossa näennäisesti puolueettomia eri alojen asiantuntijoita värvättäisiin osallistumaan aktiivisesti verkon keskustelupalstoille ja kyseenalaistamaan totuusliikkeen väitteitä. Virallista versiota kannattavia näkemyksiä levitettäisiin myös sosiaalisessa mediassa.
Professori Sunstein kutsui menetelmäänsä kognitiiviseksi soluttautumiseksi.
Presidentti Barack Obaman vaalikampanjassa mukana ollut Cass Sunstein nimitettiin päivälleen vuosi sitten Yhdysvaltojen hallituksen tiedotusviraston (OIRA) johtajaksi, mikä on herättänyt epäilyjä, että ehdotetut menetelmät ovat jo käytössä.
Cass Sunsteinin ehdotukset ovat joka tapauksessa Yhdysvaltojen lain vastaisia, sillä valtion määrärahoja ei saa käyttää julkisuuskampanjoihin tai propagandaan. Yhdysvaltojen tilintarkastusviraston määritelmän mukaan propagandaa on sellainen hallituksen tuottama aineisto, jonka ei kerrota olevan hallituksen tuottamaa tai jonka annetaan ymmärtää olevan peräisin puolueettomista lähteistä.
Bushin hallitus jäi aikoinaan kiinni eläkkeellä olevien upseerien värväämisestä esiintymään suurimpien tv-kanavien sotilasasiantuntijoina Irakin hyökkäyksen alla. Konservatiivisille kolumnisteille maksettiin puolestaan satoja tuhansia dollareita siitä hyvästä, että nämä kirjoittivat myönteisiä lehtijuttuja Bushin hallinnon koulu-uudistuksesta sekä avioliiton merkityksestä yhteiskunnalle.
Oma lukunsa oli armeijan salainen hanke, jossa irakilaisilla peitenimillä esiintyneet armeijan upseerit kirjoittivat irakilaisiin päivälehtiin Yhdysvaltojen miehityksen kannalta myötämielisiä juttuja. Lehdille maksettiin miljoonia dollareita juttujen julkaisusta.
perjantai 27. elokuuta 2010
Kuka korjaa sotkut?
KU-VIIKKOLEHTI 27.8.2010
BBC:n uutisissa näytettiin kuvaa Yhdysvaltojen joukoista, jotka olivat poistumassa Irakista. Kuljetusajoneuvojen pitkä letka ylitti Kuwaitin rajan aamuyön pimeydessä. Kotiutettavien sotilaiden tunnelma oli katossa. Yksi yhdysvaltalaissoturi huuteli miehistönkuljetusvaunun perästä tv-kameroille: ”Me voitimme! Se on ohi! Toimme demokratian Irakiin!”
Aavikon halki ajaneen sotilasajoneuvojen karavaanin myötä Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama lunasti yhden keskeisistä vaalilupauksistaan. Astuessaan virkaansa Obama ilmoitti, että Yhdysvaltojen taistelujoukot poistuisivat Irakista tämän vuoden elokuun loppuun mennessä. Tänä vuonna kotiin on palannut yli 70 000 yhdysvaltalaissotilasta.
Samaan aikaan väkivaltaisuudet Irakissa ovat kuitenkin lisääntyneet. Ainakin 83 ihmistä menetti henkensä keskiviikon tuhoisissa pommi-iskuissa eri puolilla maata.
Irakiin jää vielä elokuun jälkeen vajaa 50 000 yhdysvaltalaista sotilasta kouluttamaan Irakin armeijaa ja ”suojaamaan Yhdysvaltojen intressejä”. Ensi vuoden aikana viimeistenkin yhdysvaltalaissotilaiden pitäisi poistua maasta.
Miten oikein pitäisi suhtautua Yhdysvaltojen joukkojen vetäytymiseen Irakista?
Seitsemän ja puoli vuotta sitten, helmi- ja maaliskuussa 2003, olin mukana mielenosoituskulkueissa Helsingissä protestoimassa Irakin sotaa vastaan. Senaatintorille päättyneessä suurmielenosoituksessa meitä oli kymmeniä tuhansia. Madridissa, Lontoossa ja New Yorkissa puhuttiin miljoonista.
Hyökkäys Irakiin perustui tietoiselle valheelle: Irakilla väitettiin olevan joukkotuhoaseita, ja sen sanottiin uhkaavan maailmanrauhaa, mutta YK:n asetarkastajat eivät löytäneet minkäänlaisia merkkejä joukkotuhoaseista.
Yhdysvallat kuitenkin hyökkäsi Irakiin, valtasi Bagdadin muutamassa päivässä, ja toukokuussa 2003 lentäjänpukuun sonnustautunut presidentti George W. Bush ilmoitti lentotukialus Abraham Lincolnin kannelta koko maailmalle, että sotatoimet Irakissa olivat päättyneet.
Sen jälkeen Irakin sodassa on kuollut yli sata tuhatta irakilaista siviiliä ja yli 4 000 Yhdysvaltojen sotilasta.
Kahden viime kuukauden aikana Irakissa on kuollut väkivaltaisuuksissa lähes tuhat ihmistä – enemmän kuin Afganistanissa.
Irakin yhteiskunta on edelleen kaaoksessa ja raunioina. Yhdysvaltojen miehitysjoukkojen läsnäolo synnytti sunnien vastarintaliikkeen sekä shiiojen ja sunnien aseellisten ryhmien välisen sisällissodan. Vuonna 2007 Yhdysvallat lisäsi joukkojaan taistelussa Al-Qaidaa ja muita epämääräisiä pommiryhmiä vastaan. Enimmillään Irakissa oli yli 170 000 yhdysvaltalaissotilasta.
Väkivaltaisuuksien keskellä eläneet irakilaiset ovat joutuneet olemaan pitkiä aikoja ilman vettä, sähköä ja polttoainetta. Julkisilla aloilla palkat ovat jääneet maksamatta, samalla kun jälleenrakennushankkeisiin tarkoitetut valtavat summat ovat kadonneet tietämättömiin.
Näissä oloissa on Yhdysvaltojen miehityshallinnon johdolla järjestetty myös vaaleja, edelliset viime keväänä. Puoli vuotta sitten pidettyjen vaalien jälkeen poliitikot eivät ole vielä kyenneet sopimaan uudesta hallituksesta.
Ei ihme, että tv-kuvat Irakin demokratiaa ylistäneestä yhdysvaltalaissotilaasta herättivät närkästystä irakilaisissa. ”Kuinka hän voi sanoa noin? Al-Qaida on yhä täällä. Ei ole ollenkaan selvää, että hauras demokratiamme tulee kestämään”, arveli BBC:n haastattelema kadunmies Bagdadissa.
Tänä päivänä suurin osa irakilaisista on itse asiassa sitä mieltä, että Yhdysvaltojen joukkojen pitäisi pysyä Irakissa siihen asti kunnes maahan on saatu rauha ja toimiva demokraattinen hallinto.
Al Jazeera -kanavan julkistaman mielipidemittauksen mukaan 60 prosenttia irakilaisista pitää yhdysvaltalaisten vetäytymisen ajankohtaa huonona ja selvä enemmistö uskoi yhdysvaltalaisjoukkojen poistumisen vaikuttavan kielteisesti tilanteeseen Irakissa.
”Yhdysvaltalaisjoukkojen lähtö pelottaa. Obama ei ajatellut Irakin etua päättäessään kutsua sotilaat pois Irakista. Heidän olisi pitänyt odottaa, että maahan saadaan kunnollinen hallitus, joka voisi palauttaa maahan laillisen järjestyksen”, totesi brittilehti Guardianin haastattelema 33-vuotias irakilaisnainen.
”Elokuun lopun jälkeen Irak ajautuu kaaokseen”, sanoi 40-vuotias maatalousministeriön virkamies. ”Irakin armeija ei pysty puolustamaan edes itseään. Kuinka he voisivat suojella siviilejä?”
Irakin armeijan komentaja Babakir Zebari myönsi jo aiemmin, että Irakin omat turvallisuusjoukot eivät tule pärjäämään yksin, mikäli viimeisetkin Yhdysvaltojen joukot poistuvat ensi vuonna maasta. Zebarin mukaan Yhdysvaltojen joukkojen lähtöä pitäisi miettiä uudestaan.
Samaa mieltä oli bagdadilaisessa vankilassa haastateltu Irakin entinen ulkoministeri Tariq Aziz. ”Presidentti Obama ei voi jättää meitä susille. Yhdysvallat tuhosi Irakin monin tavoin. Jos on tehnyt virheen, niin tuo virhe täytyy korjata, eikä jättää Irakia kuolemaan.”
Näkökulmasta riippuen Irakin pahimpina turvallisuusuhkina pidetään Iranin rahoittamia shiiamuslimien aseellisia kaarteja tai Al-Qaidaa. Taistelussa Al-Qaidaa vastaan Yhdysvaltojen armeija palkkasi puolelleen sunnikapinallisten Irakin pojat -liikkeen taistelijoita 300 dollarin kuukausipalkalla. Viime kuukausina Al-Qaida on onnistunut värväämään riveihinsä suuren osan näistä sunnitaistelijoista maksamalla heille enemmän palkkaa.
Yhdysvallat ei silti aio jättää Irakia kokonaan oman onnensa nojaan. Ulkoministeriön tiedottaja sanoi viime viikolla, että Yhdysvalloilla on Irakissa biljoonan dollarin sijoitukset suojeltavanaan. Al Jazeeran mukaan Yhdysvaltojen sotilaat aiotaan korvata yksityisten turvayhtiöiden palkka-armeijoilla.
BBC:n uutisissa näytettiin kuvaa Yhdysvaltojen joukoista, jotka olivat poistumassa Irakista. Kuljetusajoneuvojen pitkä letka ylitti Kuwaitin rajan aamuyön pimeydessä. Kotiutettavien sotilaiden tunnelma oli katossa. Yksi yhdysvaltalaissoturi huuteli miehistönkuljetusvaunun perästä tv-kameroille: ”Me voitimme! Se on ohi! Toimme demokratian Irakiin!”
Aavikon halki ajaneen sotilasajoneuvojen karavaanin myötä Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama lunasti yhden keskeisistä vaalilupauksistaan. Astuessaan virkaansa Obama ilmoitti, että Yhdysvaltojen taistelujoukot poistuisivat Irakista tämän vuoden elokuun loppuun mennessä. Tänä vuonna kotiin on palannut yli 70 000 yhdysvaltalaissotilasta.
Samaan aikaan väkivaltaisuudet Irakissa ovat kuitenkin lisääntyneet. Ainakin 83 ihmistä menetti henkensä keskiviikon tuhoisissa pommi-iskuissa eri puolilla maata.
Irakiin jää vielä elokuun jälkeen vajaa 50 000 yhdysvaltalaista sotilasta kouluttamaan Irakin armeijaa ja ”suojaamaan Yhdysvaltojen intressejä”. Ensi vuoden aikana viimeistenkin yhdysvaltalaissotilaiden pitäisi poistua maasta.
Miten oikein pitäisi suhtautua Yhdysvaltojen joukkojen vetäytymiseen Irakista?
Seitsemän ja puoli vuotta sitten, helmi- ja maaliskuussa 2003, olin mukana mielenosoituskulkueissa Helsingissä protestoimassa Irakin sotaa vastaan. Senaatintorille päättyneessä suurmielenosoituksessa meitä oli kymmeniä tuhansia. Madridissa, Lontoossa ja New Yorkissa puhuttiin miljoonista.
Hyökkäys Irakiin perustui tietoiselle valheelle: Irakilla väitettiin olevan joukkotuhoaseita, ja sen sanottiin uhkaavan maailmanrauhaa, mutta YK:n asetarkastajat eivät löytäneet minkäänlaisia merkkejä joukkotuhoaseista.
Yhdysvallat kuitenkin hyökkäsi Irakiin, valtasi Bagdadin muutamassa päivässä, ja toukokuussa 2003 lentäjänpukuun sonnustautunut presidentti George W. Bush ilmoitti lentotukialus Abraham Lincolnin kannelta koko maailmalle, että sotatoimet Irakissa olivat päättyneet.
Sen jälkeen Irakin sodassa on kuollut yli sata tuhatta irakilaista siviiliä ja yli 4 000 Yhdysvaltojen sotilasta.
Kahden viime kuukauden aikana Irakissa on kuollut väkivaltaisuuksissa lähes tuhat ihmistä – enemmän kuin Afganistanissa.
Irakin yhteiskunta on edelleen kaaoksessa ja raunioina. Yhdysvaltojen miehitysjoukkojen läsnäolo synnytti sunnien vastarintaliikkeen sekä shiiojen ja sunnien aseellisten ryhmien välisen sisällissodan. Vuonna 2007 Yhdysvallat lisäsi joukkojaan taistelussa Al-Qaidaa ja muita epämääräisiä pommiryhmiä vastaan. Enimmillään Irakissa oli yli 170 000 yhdysvaltalaissotilasta.
Väkivaltaisuuksien keskellä eläneet irakilaiset ovat joutuneet olemaan pitkiä aikoja ilman vettä, sähköä ja polttoainetta. Julkisilla aloilla palkat ovat jääneet maksamatta, samalla kun jälleenrakennushankkeisiin tarkoitetut valtavat summat ovat kadonneet tietämättömiin.
Näissä oloissa on Yhdysvaltojen miehityshallinnon johdolla järjestetty myös vaaleja, edelliset viime keväänä. Puoli vuotta sitten pidettyjen vaalien jälkeen poliitikot eivät ole vielä kyenneet sopimaan uudesta hallituksesta.
Ei ihme, että tv-kuvat Irakin demokratiaa ylistäneestä yhdysvaltalaissotilaasta herättivät närkästystä irakilaisissa. ”Kuinka hän voi sanoa noin? Al-Qaida on yhä täällä. Ei ole ollenkaan selvää, että hauras demokratiamme tulee kestämään”, arveli BBC:n haastattelema kadunmies Bagdadissa.
Tänä päivänä suurin osa irakilaisista on itse asiassa sitä mieltä, että Yhdysvaltojen joukkojen pitäisi pysyä Irakissa siihen asti kunnes maahan on saatu rauha ja toimiva demokraattinen hallinto.
Al Jazeera -kanavan julkistaman mielipidemittauksen mukaan 60 prosenttia irakilaisista pitää yhdysvaltalaisten vetäytymisen ajankohtaa huonona ja selvä enemmistö uskoi yhdysvaltalaisjoukkojen poistumisen vaikuttavan kielteisesti tilanteeseen Irakissa.
”Yhdysvaltalaisjoukkojen lähtö pelottaa. Obama ei ajatellut Irakin etua päättäessään kutsua sotilaat pois Irakista. Heidän olisi pitänyt odottaa, että maahan saadaan kunnollinen hallitus, joka voisi palauttaa maahan laillisen järjestyksen”, totesi brittilehti Guardianin haastattelema 33-vuotias irakilaisnainen.
”Elokuun lopun jälkeen Irak ajautuu kaaokseen”, sanoi 40-vuotias maatalousministeriön virkamies. ”Irakin armeija ei pysty puolustamaan edes itseään. Kuinka he voisivat suojella siviilejä?”
Irakin armeijan komentaja Babakir Zebari myönsi jo aiemmin, että Irakin omat turvallisuusjoukot eivät tule pärjäämään yksin, mikäli viimeisetkin Yhdysvaltojen joukot poistuvat ensi vuonna maasta. Zebarin mukaan Yhdysvaltojen joukkojen lähtöä pitäisi miettiä uudestaan.
Samaa mieltä oli bagdadilaisessa vankilassa haastateltu Irakin entinen ulkoministeri Tariq Aziz. ”Presidentti Obama ei voi jättää meitä susille. Yhdysvallat tuhosi Irakin monin tavoin. Jos on tehnyt virheen, niin tuo virhe täytyy korjata, eikä jättää Irakia kuolemaan.”
Näkökulmasta riippuen Irakin pahimpina turvallisuusuhkina pidetään Iranin rahoittamia shiiamuslimien aseellisia kaarteja tai Al-Qaidaa. Taistelussa Al-Qaidaa vastaan Yhdysvaltojen armeija palkkasi puolelleen sunnikapinallisten Irakin pojat -liikkeen taistelijoita 300 dollarin kuukausipalkalla. Viime kuukausina Al-Qaida on onnistunut värväämään riveihinsä suuren osan näistä sunnitaistelijoista maksamalla heille enemmän palkkaa.
Yhdysvallat ei silti aio jättää Irakia kokonaan oman onnensa nojaan. Ulkoministeriön tiedottaja sanoi viime viikolla, että Yhdysvalloilla on Irakissa biljoonan dollarin sijoitukset suojeltavanaan. Al Jazeeran mukaan Yhdysvaltojen sotilaat aiotaan korvata yksityisten turvayhtiöiden palkka-armeijoilla.
lauantai 14. elokuuta 2010
Valta kuuluu kansalle
KU-VIIKKOLEHTI 13.8.2010
Viime päivien uutisaiheet Afrikasta ovat olleet kuvaava esimerkki siitä, minkälaiset tapahtumat ovat uutismedian portinvartijoiden mielestä tiedottamisen arvoisia täällä toisella puolella maapalloa.
Liberian entistä presidenttiä Charles Tayloria vastaan jo vuodesta 2007 asti jatkunut oikeudenkäynti sai vihdoin näyttävästi julkisuutta mediassa, kun entinen huippumalli Naomi Campbell kutsuttiin todistajaksi Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen.
Campbellin todistelun syynä ovat timantit, jotka hänen uskotaan saaneen lahjaksi Taylorilta vuonna 1997 Etelä-Afrikan presidentin Nelson Mandelan järjestämän illallisen jälkeen. Syyttäjän mukaan timantit olivat todennäköisesti peräisin julman sisällissodan runtelemasta Sierra Leonesta.
Viikon toinen Afrikka-uutinen tuli Ruandasta, missä pidettiin maanantaina presidentinvaalit. Vaalit ovat aina uutisaihe, ja mitä väkivaltaisemmat vaalit, sitä isommat ovat uutiset.
Ruandassa vaalit sujuivat rauhallisesti ja istuva presidentti Paul Kagame sai 95 prosenttia äänistä. Uutisjutuissa muistutettiin kuitenkin, että varsinaisen opposition ehdokkailta evättiin mahdollisuus osallistua vaaleihin.
Afrikassa järjestetään tai on järjestetty vaalit tänä vuonna yli 20 maassa. Presidentinvaalit on pidetty Burundissa, Guineassa, Somalimaassa, Sudanissa ja Togossa, ja parlamenttivaalit Burundissa, Etiopiassa, Mauritiuksella ja Sudanissa. Syksyllä vaalihumu jatkuu Burkina Fasossa, Nigerissä, Norsunluurannikolla, Tansaniassa ja Tšadissa.
Vielä 90-luvun alussa suurin osa Afrikan maista oli yksipuoluemaita, mutta parinkymmenen viime vuoden aikana muutos on ollut hurja. Tänä päivänä vaaleja pidetään kaikkialla Afrikassa ja kilpailevien puolueiden toiminta on sallittu maanosan kaikissa muissa maissa paitsi Eritreassa ja Libyassa.
Pelkät vaalit eivät silti takaa todellista valinnanvapautta. Burundin presidentinvaaleissa kesäkuussa oli opposition vaaliboikotin vuoksi vain yksi ehdokas. Togossa presidentti Faure Gnassingbén vastustajat osoittivat vaalien jälkeen mieltään ja syyttivät hallitusta vaalivilpistä.
Viime viikolla ulkomaansivuilla kerrottiin myös Kenian perustuslakiuudistuksesta. Rauhanomaisesti sujunut kansanäänestys uudesta perustuslaista ei kuulu kaikkein sensaatiomaisimpiin uutisaiheisiin, mutta todellisuudessa kyse oli paljon tärkeämmästä asiasta kuin henkilövaalit.
Selvällä ääntenenemmistöllä hyväksytty uusi perustuslaki määrittelee politiikan ja hallinnon pelisäännöt ja antaa mahdollisuuden yhteiskunnan aitoon demokratisoitumiseen. Uusi perustuslaki kaventaa olennaisesti presidentin valtaa, lisää parlamentin valtuuksia ja hajauttaa päätösvaltaa kuntatasolle. Perustuslaissa luetellaan ensimmäistä kertaa kansalaisten perusoikeudet.
Uuden perustuslain myötä Keniaan perustetaan valtakunnallinen maakomissio selvittämään maanomistusta koskevia historiallisia epäoikeudenmukaisuuksia.
Perustuslain ensimmäisen pykälän mukaan valta kuuluu kansalle. Siirtomaavallan ajalta peräisin ollut vanha perustuslaki alkoi presidentin valtaoikeuksien listaamisella.
Kenian perustuslakiuudistus oli pitkä ja polveileva prosessi. Uutta perustuslakia ruvettiin suunnittelemaan vuonna 2000, presidentti Daniel arap Moin kuudennen virkakauden lopulla. Perustuslakiuudistusta valmistellut komissio ei päässyt työssään kunnolla alkuun, kun jo valta vaihtui vuonna 2002. Opposition ehdokkaana presidentiksi valittu Mwai Kibaki lupasi uuden perustuslain sadassa päivässä.
Kun sata päivää oli kulunut, ei tullut uutta perustuslakia, mutta perustuslakikomissio kutsui koolle 600 kenialaista eri järjestöistä ja eturyhmistä valtakunnalliseen perustuslakikonferenssiin Bomas of Kenyan kulttuurikeskukseen Nairobiin. Vuodessa tämä kirjava joukko kokosi perustuslakiehdotuksen, jossa toimeenpanovalta jaettaisiin presidentin ja pääministerin kesken.
Innostuneessa ilmapiirissä laadittu niin sanottu kansalaisten perustuslaki jäi kuitenkin omaan arvoonsa, kun parlamentin perustuslakivaliokunta kyhäsi kaksi kilpailevaa perustuslakia ja lopulta oikeuskansleri muotoili näiden pohjalta hallituksen perustuslakiehdotuksen, johon sisältyi kyllä uusi pääministerin virka, mutta presidentin valtaa ei olisi vähennetty juuri lainkaan.
Viiden vuoden takaisessa kansanäänestyksessä hallituksen ehdotus hävisi selvästi. Kenian puoluekartta meni samalla uusiksi, kun presidentti Kibakin Sateenkaarikoalitio hajosi ja Ei-kampanja yhdistyi nykyisen pääministerin Raila Odingan johdolla Oranssiksi demokratialiikkeeksi – tai Appelsiinidemokratialiikkeeksi.
Kansanäänestyksessä hallituksen ehdotuksen vastustajat laittoivat vaalilipukkeisiin rastin appelsiinitunnuksen kohdalle. Kannattajien tunnus oli banaani.
Vuoden 2007 etniseen väkivaltaan päättyneiden vaalien jälkeen perustuslakia alettiin luonnostella uudestaan. Lainoppineiden asiantuntijakomissio laati perustuslakiluonnoksen ja sai siihen yli 60 000 kommenttia kenialaisilta. Parlamentin perustuslakivaliokunta sopi lopuksi kiistanalaisista kysymyksistä, esimerkiksi siitä, että pääministeriä ei tarvita.
Tämänkertaisessa kansanäänestyksessä vastustajia olivat lähinnä ex-presidentti Moin kotimaakunnan Rift Valleyn asukkaat sekä vanhoilliset kirkolliset tahot, jotka kampanjoivat pykälää vastaan, joka sallii abortin, mikäli odottavan äidin henki on vaarassa.
Hedelmäpeliä edustivat tällä kertaa vesimelonit. Perustuslakiehdotuksen kannattajien väri oli vihreä ja vastustajien punainen. Vesimeloneiksi kutsuttiin niitä poliitikkoja, jotka olivat juhlapuheissa hallituksen esityksen puolella, mutta tekivät kulissien takana työtä perustuslakia vastaan. Siis vihreitä päältä, mutta sisältä punaisia.
Viime päivien uutisaiheet Afrikasta ovat olleet kuvaava esimerkki siitä, minkälaiset tapahtumat ovat uutismedian portinvartijoiden mielestä tiedottamisen arvoisia täällä toisella puolella maapalloa.
Liberian entistä presidenttiä Charles Tayloria vastaan jo vuodesta 2007 asti jatkunut oikeudenkäynti sai vihdoin näyttävästi julkisuutta mediassa, kun entinen huippumalli Naomi Campbell kutsuttiin todistajaksi Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen.
Campbellin todistelun syynä ovat timantit, jotka hänen uskotaan saaneen lahjaksi Taylorilta vuonna 1997 Etelä-Afrikan presidentin Nelson Mandelan järjestämän illallisen jälkeen. Syyttäjän mukaan timantit olivat todennäköisesti peräisin julman sisällissodan runtelemasta Sierra Leonesta.
Viikon toinen Afrikka-uutinen tuli Ruandasta, missä pidettiin maanantaina presidentinvaalit. Vaalit ovat aina uutisaihe, ja mitä väkivaltaisemmat vaalit, sitä isommat ovat uutiset.
Ruandassa vaalit sujuivat rauhallisesti ja istuva presidentti Paul Kagame sai 95 prosenttia äänistä. Uutisjutuissa muistutettiin kuitenkin, että varsinaisen opposition ehdokkailta evättiin mahdollisuus osallistua vaaleihin.
Afrikassa järjestetään tai on järjestetty vaalit tänä vuonna yli 20 maassa. Presidentinvaalit on pidetty Burundissa, Guineassa, Somalimaassa, Sudanissa ja Togossa, ja parlamenttivaalit Burundissa, Etiopiassa, Mauritiuksella ja Sudanissa. Syksyllä vaalihumu jatkuu Burkina Fasossa, Nigerissä, Norsunluurannikolla, Tansaniassa ja Tšadissa.
Vielä 90-luvun alussa suurin osa Afrikan maista oli yksipuoluemaita, mutta parinkymmenen viime vuoden aikana muutos on ollut hurja. Tänä päivänä vaaleja pidetään kaikkialla Afrikassa ja kilpailevien puolueiden toiminta on sallittu maanosan kaikissa muissa maissa paitsi Eritreassa ja Libyassa.
Pelkät vaalit eivät silti takaa todellista valinnanvapautta. Burundin presidentinvaaleissa kesäkuussa oli opposition vaaliboikotin vuoksi vain yksi ehdokas. Togossa presidentti Faure Gnassingbén vastustajat osoittivat vaalien jälkeen mieltään ja syyttivät hallitusta vaalivilpistä.
Viime viikolla ulkomaansivuilla kerrottiin myös Kenian perustuslakiuudistuksesta. Rauhanomaisesti sujunut kansanäänestys uudesta perustuslaista ei kuulu kaikkein sensaatiomaisimpiin uutisaiheisiin, mutta todellisuudessa kyse oli paljon tärkeämmästä asiasta kuin henkilövaalit.
Selvällä ääntenenemmistöllä hyväksytty uusi perustuslaki määrittelee politiikan ja hallinnon pelisäännöt ja antaa mahdollisuuden yhteiskunnan aitoon demokratisoitumiseen. Uusi perustuslaki kaventaa olennaisesti presidentin valtaa, lisää parlamentin valtuuksia ja hajauttaa päätösvaltaa kuntatasolle. Perustuslaissa luetellaan ensimmäistä kertaa kansalaisten perusoikeudet.
Uuden perustuslain myötä Keniaan perustetaan valtakunnallinen maakomissio selvittämään maanomistusta koskevia historiallisia epäoikeudenmukaisuuksia.
Perustuslain ensimmäisen pykälän mukaan valta kuuluu kansalle. Siirtomaavallan ajalta peräisin ollut vanha perustuslaki alkoi presidentin valtaoikeuksien listaamisella.
Kenian perustuslakiuudistus oli pitkä ja polveileva prosessi. Uutta perustuslakia ruvettiin suunnittelemaan vuonna 2000, presidentti Daniel arap Moin kuudennen virkakauden lopulla. Perustuslakiuudistusta valmistellut komissio ei päässyt työssään kunnolla alkuun, kun jo valta vaihtui vuonna 2002. Opposition ehdokkaana presidentiksi valittu Mwai Kibaki lupasi uuden perustuslain sadassa päivässä.
Kun sata päivää oli kulunut, ei tullut uutta perustuslakia, mutta perustuslakikomissio kutsui koolle 600 kenialaista eri järjestöistä ja eturyhmistä valtakunnalliseen perustuslakikonferenssiin Bomas of Kenyan kulttuurikeskukseen Nairobiin. Vuodessa tämä kirjava joukko kokosi perustuslakiehdotuksen, jossa toimeenpanovalta jaettaisiin presidentin ja pääministerin kesken.
Innostuneessa ilmapiirissä laadittu niin sanottu kansalaisten perustuslaki jäi kuitenkin omaan arvoonsa, kun parlamentin perustuslakivaliokunta kyhäsi kaksi kilpailevaa perustuslakia ja lopulta oikeuskansleri muotoili näiden pohjalta hallituksen perustuslakiehdotuksen, johon sisältyi kyllä uusi pääministerin virka, mutta presidentin valtaa ei olisi vähennetty juuri lainkaan.
Viiden vuoden takaisessa kansanäänestyksessä hallituksen ehdotus hävisi selvästi. Kenian puoluekartta meni samalla uusiksi, kun presidentti Kibakin Sateenkaarikoalitio hajosi ja Ei-kampanja yhdistyi nykyisen pääministerin Raila Odingan johdolla Oranssiksi demokratialiikkeeksi – tai Appelsiinidemokratialiikkeeksi.
Kansanäänestyksessä hallituksen ehdotuksen vastustajat laittoivat vaalilipukkeisiin rastin appelsiinitunnuksen kohdalle. Kannattajien tunnus oli banaani.
Vuoden 2007 etniseen väkivaltaan päättyneiden vaalien jälkeen perustuslakia alettiin luonnostella uudestaan. Lainoppineiden asiantuntijakomissio laati perustuslakiluonnoksen ja sai siihen yli 60 000 kommenttia kenialaisilta. Parlamentin perustuslakivaliokunta sopi lopuksi kiistanalaisista kysymyksistä, esimerkiksi siitä, että pääministeriä ei tarvita.
Tämänkertaisessa kansanäänestyksessä vastustajia olivat lähinnä ex-presidentti Moin kotimaakunnan Rift Valleyn asukkaat sekä vanhoilliset kirkolliset tahot, jotka kampanjoivat pykälää vastaan, joka sallii abortin, mikäli odottavan äidin henki on vaarassa.
Hedelmäpeliä edustivat tällä kertaa vesimelonit. Perustuslakiehdotuksen kannattajien väri oli vihreä ja vastustajien punainen. Vesimeloneiksi kutsuttiin niitä poliitikkoja, jotka olivat juhlapuheissa hallituksen esityksen puolella, mutta tekivät kulissien takana työtä perustuslakia vastaan. Siis vihreitä päältä, mutta sisältä punaisia.
lauantai 31. heinäkuuta 2010
Takaisin kotiin
KU-VIIKKOLEHTI 30.7.2010
Kapkaupungin ja Johannesburgin välisen valtatien risteykseen oli majoittunut ainakin 200 ihmistä matkatavaroineen ja kalusteineen. Miehiä, naisia, vanhuksia ja lapsia. Jotkut olivat odottaneet jo monta päivää kyytiä Johannesburgiin. Useimmat olivat kotoisin Zimbabwesta, mutta joukossa oli myös mosambikilaisia, malawilaisia ja muista Afrikan maista tulleita siirtolaisia.
”Olemme saaneet kuulla samaa paskaa jo viikkojen ajan. Että MM-kisojen päättymisen jälkeen meidät tapetaan”, kertoi Kongosta kotoisin oleva mies.
Hän oli tullut Etelä-Afrikkaan kaksi vuotta sitten, asunut mustien asuma-alueella Paarlin kaupungin liepeillä ja tehnyt työkseen erilaisia maalaushommia. Nyt kongolaismies oli saanut uhkauksista tarpeekseen ja oli tuhansien muiden siirtolaisten lailla palaamassa kotimaahansa.
MM-kisat eivät olleet vielä päättyneet, mutta Kapkaupungin köyhillä alueilla siirtolaisia vastaan oli tehty useita väkivaltaisia iskuja. Somalialaisten pitämiä kioskeja oli hajotettu Khayelitsassa. 26-vuotias zimbabwelainen Reason Wandi oli heitetty paikallisen miesjoukon voimin ulos liikkuvasta junasta. Kapkaupungin alueella kymmenkunta ihmistä oli joutunut sairaalahoitoon.
Sitäkin useammat siirtolaiset olivat saaneet tappouhkauksia. Dunoonin asuma-alueella uhkaukset alkoivat sen jälkeen kun alueella pidettiin kokous, jossa oli määrä päättää, ketkä palkattaisiin siivoamaan hallituksen alueelle tuomia julkisia vessoja.
Eteläafrikkalaisten mielestä uudet työpaikat kuuluivat heille, eivät ulkomaalaisille. Kokouksen jälkeen miesjoukko kiersi ympäri aluetta kehottaen siirtolaisia lähtemään maasta ennen jalkapallon MM-kisojen päättymistä tai heidät tapettaisiin, kuten vuoden 2008 muukalaisvastaisissa verilöylyissä.
Vuoden 2008 toukokuussa siirtolaisia vastaan tehdyissä iskuissa Etelä-Afrikassa kuoli kuukauden aikana 62 ihmistä. Hyökkäyksissä loukkaantui 700 ihmistä ja yli sata tuhatta siirtolaista pakeni kodeistaan. Tilanne saatiin hetkellisesti rauhoittumaan, kun armeijan sotilaita lähetettiin väkivallan riivaamille alueille Johannesburgin ja Kapkaupungin ulkopuolella.
”Väkivalta siirtolaisia vastaan ei kuitenkaan päättynyt armeijan väliintuloon. Kahden viime vuoden aikana joka kuukausi jossain päin Etelä-Afrikkaa on raportoitu iskuista ulkomaalaisia vastaan”, sanoo tutkija Jean Pierre Misago Witwatersrandin yliopistosta Johannesburgista.
Heti MM-kisojen päättymisen jälkeen hyökkäykset ulkomaalaisia vastaan levisivät Kapkaupungista muualle maahan. Kya Sandsin hökkelialueella Johannesburgin pohjoispuolella mosambikilaisia ja zimbabwelaisia lyötiin kirveillä ja ulkomaalaisten kioskeja poltettiin. Armeijan sotilaat komennettiin paikalle palauttamaan järjestystä.
Tämänkertaisten väkivaltaisuuksien ensimmäisistä kuolonuhreista kuultiin viime viikolla, kun kaksi etiopialaismiestä ja somalialainen kioskinomistaja ammuttiin kuoliaaksi Port Elizabethissa.
Väkivallan taustalla on köyhien alueiden lohduttomuus ja pula peruspalveluista. Hökkelialueilla suurin osa asukkaista on työttömiä ja kilpailu rajallisista voimavaroista voi olla raadollista. Hökkeleissä koko ikänsä asuneista eteläafrikkalaisista monet elävät siinä käsityksessä, että naapurimaista tulleet siirtolaiset vievät heidän työpaikkansa.
Mutta todellisuudessa siirtolaiset yleensä luovat työpaikkoja, ilmenee Witwatersrandin yliopiston tekemästä tutkimuksesta. Kotimaansa poliittista sortoa Etelä-Afrikkaan paenneet korkeasti koulutetut zimbabwelaiset ovat usein perustaneet pienyrityksiä, avanneet kauppoja ja palkanneet paikallisia eteläafrikkalaisia töihin.
Viime kuussa julkaistussa tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, mitkä tekijät laukaisivat kahden vuoden takaisen väkivallan siirtolaisia vastaan. Tutkimuksen mukaan työttömyys, köyhyys, heikko koulutustaso ja siirtolaisväestön suuri osuus eivät yksinään selittäneet väkivaltaa. Pahimman väkivallan alueilla sen sijaan miesten osuus asukkaista oli tavallista suurempi, ja alueilla puhuttiin lukuisia eri kieliä.
”Lähes kaikkialla väkivalta oli organisoitua. Paikalliset johtajat ja kauppiaat lietsoivat väkivaltaa ja hankkivat sen myötä lisää vaikutusvaltaa edistääkseen omia poliittisia ja taloudellisia intressejään”, arvelee tutkija Jean Pierre Misago.
Yleensä nämä paikalliset johtajat eivät suinkaan nauttineet alueen asukkaiden luottamusta. Monilla alueilla asukkaat suojelivat siirtolaisia ja näiden omaisuutta ja auttoivat heitä pakenemaan väkivaltaa.
Kahden vuoden takaisen muukalaisvastaisen väkivallan kierteen aikana Etelä-Afrikan tiedustelu uskoi, että hyökkäysten takana oli niin sanottu kolmas voima, äärioikeistolaisten valkoisten masinoima liike, jonka tarkoituksena oli aiheuttaa sekasortoa ja horjuttaa valtapuolue ANC:n asemaa ennen viime vuoden vaaleja.
Tällä kertaa hallitus on pyrkinyt kiistämään koko muukalaisvihan olemassaolon ja syyttänyt mediaa hysterian lietsomisesta. Poliisiministeri Nathi Mthethwan mukaan hyökkäykset siirtolaisia vastaan ovat rikollisten tekemiä, eikä niillä ole mitään tekemistä muukalaisvihan kanssa. Rikoksiin syyllistyneet tuomittaisiin jalkapallon MM-kisoja varten perustetuissa pikatuomioistuimissa.
Presidentti Jacob Zuma sanoi MM-kisojen päättymisen jälkeen, että siirtolaisten joukkopaon syynä ovat huhupuheet suunnitteilla olevasta väkivallasta mutta hänellä ei ollut varmaa tietoa siitä, oliko siirtolaisia todella uhkailtu.
Samaan aikaan kun kansalaisjärjestöt avasivat ympärivuorokautisen hätäpuhelimen muukalaisvastaisista hyökkäyksistä raportoimista varten ja käynnistivät suuren vetoomuskampanjan muukalaisvihaa vastaan, hallitus perusti ministerivaliokunnan, jonka yhtenä tehtävänä olisi selvittää, ketkä levittivät vääriä huhuja väkivallasta.
Kapkaupungin ja Johannesburgin välisen valtatien risteykseen oli majoittunut ainakin 200 ihmistä matkatavaroineen ja kalusteineen. Miehiä, naisia, vanhuksia ja lapsia. Jotkut olivat odottaneet jo monta päivää kyytiä Johannesburgiin. Useimmat olivat kotoisin Zimbabwesta, mutta joukossa oli myös mosambikilaisia, malawilaisia ja muista Afrikan maista tulleita siirtolaisia.
”Olemme saaneet kuulla samaa paskaa jo viikkojen ajan. Että MM-kisojen päättymisen jälkeen meidät tapetaan”, kertoi Kongosta kotoisin oleva mies.
Hän oli tullut Etelä-Afrikkaan kaksi vuotta sitten, asunut mustien asuma-alueella Paarlin kaupungin liepeillä ja tehnyt työkseen erilaisia maalaushommia. Nyt kongolaismies oli saanut uhkauksista tarpeekseen ja oli tuhansien muiden siirtolaisten lailla palaamassa kotimaahansa.
MM-kisat eivät olleet vielä päättyneet, mutta Kapkaupungin köyhillä alueilla siirtolaisia vastaan oli tehty useita väkivaltaisia iskuja. Somalialaisten pitämiä kioskeja oli hajotettu Khayelitsassa. 26-vuotias zimbabwelainen Reason Wandi oli heitetty paikallisen miesjoukon voimin ulos liikkuvasta junasta. Kapkaupungin alueella kymmenkunta ihmistä oli joutunut sairaalahoitoon.
Sitäkin useammat siirtolaiset olivat saaneet tappouhkauksia. Dunoonin asuma-alueella uhkaukset alkoivat sen jälkeen kun alueella pidettiin kokous, jossa oli määrä päättää, ketkä palkattaisiin siivoamaan hallituksen alueelle tuomia julkisia vessoja.
Eteläafrikkalaisten mielestä uudet työpaikat kuuluivat heille, eivät ulkomaalaisille. Kokouksen jälkeen miesjoukko kiersi ympäri aluetta kehottaen siirtolaisia lähtemään maasta ennen jalkapallon MM-kisojen päättymistä tai heidät tapettaisiin, kuten vuoden 2008 muukalaisvastaisissa verilöylyissä.
Vuoden 2008 toukokuussa siirtolaisia vastaan tehdyissä iskuissa Etelä-Afrikassa kuoli kuukauden aikana 62 ihmistä. Hyökkäyksissä loukkaantui 700 ihmistä ja yli sata tuhatta siirtolaista pakeni kodeistaan. Tilanne saatiin hetkellisesti rauhoittumaan, kun armeijan sotilaita lähetettiin väkivallan riivaamille alueille Johannesburgin ja Kapkaupungin ulkopuolella.
”Väkivalta siirtolaisia vastaan ei kuitenkaan päättynyt armeijan väliintuloon. Kahden viime vuoden aikana joka kuukausi jossain päin Etelä-Afrikkaa on raportoitu iskuista ulkomaalaisia vastaan”, sanoo tutkija Jean Pierre Misago Witwatersrandin yliopistosta Johannesburgista.
Heti MM-kisojen päättymisen jälkeen hyökkäykset ulkomaalaisia vastaan levisivät Kapkaupungista muualle maahan. Kya Sandsin hökkelialueella Johannesburgin pohjoispuolella mosambikilaisia ja zimbabwelaisia lyötiin kirveillä ja ulkomaalaisten kioskeja poltettiin. Armeijan sotilaat komennettiin paikalle palauttamaan järjestystä.
Tämänkertaisten väkivaltaisuuksien ensimmäisistä kuolonuhreista kuultiin viime viikolla, kun kaksi etiopialaismiestä ja somalialainen kioskinomistaja ammuttiin kuoliaaksi Port Elizabethissa.
Väkivallan taustalla on köyhien alueiden lohduttomuus ja pula peruspalveluista. Hökkelialueilla suurin osa asukkaista on työttömiä ja kilpailu rajallisista voimavaroista voi olla raadollista. Hökkeleissä koko ikänsä asuneista eteläafrikkalaisista monet elävät siinä käsityksessä, että naapurimaista tulleet siirtolaiset vievät heidän työpaikkansa.
Mutta todellisuudessa siirtolaiset yleensä luovat työpaikkoja, ilmenee Witwatersrandin yliopiston tekemästä tutkimuksesta. Kotimaansa poliittista sortoa Etelä-Afrikkaan paenneet korkeasti koulutetut zimbabwelaiset ovat usein perustaneet pienyrityksiä, avanneet kauppoja ja palkanneet paikallisia eteläafrikkalaisia töihin.
Viime kuussa julkaistussa tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, mitkä tekijät laukaisivat kahden vuoden takaisen väkivallan siirtolaisia vastaan. Tutkimuksen mukaan työttömyys, köyhyys, heikko koulutustaso ja siirtolaisväestön suuri osuus eivät yksinään selittäneet väkivaltaa. Pahimman väkivallan alueilla sen sijaan miesten osuus asukkaista oli tavallista suurempi, ja alueilla puhuttiin lukuisia eri kieliä.
”Lähes kaikkialla väkivalta oli organisoitua. Paikalliset johtajat ja kauppiaat lietsoivat väkivaltaa ja hankkivat sen myötä lisää vaikutusvaltaa edistääkseen omia poliittisia ja taloudellisia intressejään”, arvelee tutkija Jean Pierre Misago.
Yleensä nämä paikalliset johtajat eivät suinkaan nauttineet alueen asukkaiden luottamusta. Monilla alueilla asukkaat suojelivat siirtolaisia ja näiden omaisuutta ja auttoivat heitä pakenemaan väkivaltaa.
Kahden vuoden takaisen muukalaisvastaisen väkivallan kierteen aikana Etelä-Afrikan tiedustelu uskoi, että hyökkäysten takana oli niin sanottu kolmas voima, äärioikeistolaisten valkoisten masinoima liike, jonka tarkoituksena oli aiheuttaa sekasortoa ja horjuttaa valtapuolue ANC:n asemaa ennen viime vuoden vaaleja.
Tällä kertaa hallitus on pyrkinyt kiistämään koko muukalaisvihan olemassaolon ja syyttänyt mediaa hysterian lietsomisesta. Poliisiministeri Nathi Mthethwan mukaan hyökkäykset siirtolaisia vastaan ovat rikollisten tekemiä, eikä niillä ole mitään tekemistä muukalaisvihan kanssa. Rikoksiin syyllistyneet tuomittaisiin jalkapallon MM-kisoja varten perustetuissa pikatuomioistuimissa.
Presidentti Jacob Zuma sanoi MM-kisojen päättymisen jälkeen, että siirtolaisten joukkopaon syynä ovat huhupuheet suunnitteilla olevasta väkivallasta mutta hänellä ei ollut varmaa tietoa siitä, oliko siirtolaisia todella uhkailtu.
Samaan aikaan kun kansalaisjärjestöt avasivat ympärivuorokautisen hätäpuhelimen muukalaisvastaisista hyökkäyksistä raportoimista varten ja käynnistivät suuren vetoomuskampanjan muukalaisvihaa vastaan, hallitus perusti ministerivaliokunnan, jonka yhtenä tehtävänä olisi selvittää, ketkä levittivät vääriä huhuja väkivallasta.
perjantai 16. heinäkuuta 2010
Paluu arkeen
KU-VIIKKOLEHTI 16.7.2010
Jalkapallon MM-kisat saatiin kunnialla päätökseen, ja kisojen kahdesta parhaasta joukkueesta parempi voitti.
Tällä kertaa seurasin MM-kisoja omalta osaltani tiiviimmin kuin koskaan aiemmin. Näin melkein kaikki matsit, aluksi tv:n välityksellä Suomessa, ja viimeisen reilun viikon ajan paikan päällä Etelä-Afrikassa, fanipuistoissa, paikallisissa baareissa ja yhden pelin verran myös vuvuzelojen huminassa Nelson Mandela Bayn stadionilla Port Elizabethin kylmenevässä illassa.
Etelä-Afrikassa oli helppo havaita, ettei kisoissa ollut kyse pelkästään iloisesta urheilujuhlasta. Lyhyt välähdys loppuottelun päätteeksi nähdystä palkinnonjaosta oli minusta kuvaava: Espanjan joukkueen pelaajat olivat saaneet mitalit kaulaansa, ja tapahtuman huipennusta odoteltiin. Vieressä seisoivat Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter ja Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma, Blatter iloisena ja itsevarmana, Zuma hiukan hämillään ja poissaolevan näköisenä.
Blatter nappasi MM-pokaalin toiseen käteensä ja tarttui toisella presidentti Zumaa kädestä. Herrat ojensivat pokaalin lopulta yhdessä Espanjan kapteenille Iker Casillasille, mutta ainakin minulle jäi sellainen mielikuva kuin Etelä-Afrikan presidentti olisi ollut tilaisuudessa lähinnä Fifan Sepp Blatterin avustajana.
Kisojen päättymisen jälkeen Etelä-Afrikassa on tällä viikolla pohdittu, mitä isäntämaalle jäi kisoista loppujen lopuksi käteen?
MM-kisajärjestelyt olivat kaiken kaikkiaan erinomaiset. Ottelut pelattiin huippuluokan stadioneilla. Ottelulipun lunastaneille oli ilmaiset bussit kisapaikoille eri puolilta isäntäkaupunkeja. Tunnelma oli rento, eikä koko kisojen aikana ei nähty väkivaltaisuuksia eikä juuri rikollisuuttakaan.
Etelä-Afrikan hallituksen mukaan MM-kisat tulivat maksamaan isäntämaalle kaikkiaan neljä miljardia euroa. Viimeisten arvioiden mukaan kisojen uskotaan tuottaneen maan kansantaloudelle voittoa samaiset neljä miljardia euroa.
”Pidemmällä aikavälillä voitot ovat kuitenkin moninkertaiset, kun Etelä-Afrikan ja koko maanosan kohentunut imago houkuttelee uusia investointeja”, arveli kisoja sponsoroineen matkapuhelinoperaattori MTN:n johtaja Nozipho January-Bardill.
”Kisoja varten rakennetut uudet lentokentät ja liikenneväylät tulevat myös edesauttamaan talouskasvua lähivuosina”, puhelinyhtiön johtaja muistutti samaan hengenvetoon.
Mutta jo nyt tiedetään, että suurin osa uusista stadioneista jää ilman käyttöä, vaikka rakennuskustannuksia maksetaan vielä vuosien päästä. Kisojen aikana niin hienosti toimineet bussit ovat jo lakanneet kulkemasta, eivätkä ne kisojen kuluessakaan yleensä menneet mustien asuma-alueille.
Kisojen aikana oikeutta luettiin erityisessä MM-kisojen pikatuomioistuimessa, mutta muuten Etelä-Afrikan oikeuslaitos on tuskallisen hidas eikä yleensä tuo oikeutta rikosten uhreille, mikäli he sattuvat kuulumaan maan mustaan enemmistöön.
Paikan päällä näki hyvin selvästi sen, että kyseessä olivat ennen muuta ulkomaalaisten jalkapallofanien ja rikkaiden, yleensä valkoihoisten, eteläafrikkalaisten MM-kisat.
Port Elizabethin stadionilla Etelä-Afrikan keltaisiin pelipaitoihin sonnustautuneet valkoiset eteläafrikkalaiset söivät hodareita koko perheen voimin ja ottivat toisistaan kuvia digikameroilla. Hollannin ja Brasilian välinen puolivälieräottelu oli näille katsojille epäilemättä toissijaista. Valkoiset eteläafrikkalaiset eivät yleensä seuraa jalkapalloa, vaan rugbya ja krikettiä.
Mustilla ei juuri ollut asiaa katsomoon. Jatkopeleissä halvimmat liput maksoivat 50 euroa, mikä vastaa useimpien eteläafrikkalaisten parin viikon tuloja.
Todellisemman kuvan eteläafrikkalaisesta jalkapalloyleisöstä sai nuhjuisessa baarissa East Londonin autotehdaskaupungissa maan etelärannikolla. Entisestä Transkein bantustanista työn perässä vapaakauppa-alueelle muuttaneet miehet istuivat hiljaa toppatakit yllään ja katsoivat keskittyneesti baarin seinään videotykillä heijastettua Espanjan ja Saksan välistä ottelua. Jotkut pelasivat ottelun aikana biljardia kuin minä tahansa tavallisena arki-iltana.
Bussimatka entisen Transkein halki paljastaa sen, kuinka räikeää rotuerottelu oli – ja on edelleen. Apartheidpolitiikan nimissä mustat ahdettiin kuivalle ja karulle, viljelykelvottomalle ylängölle työvoimareserviksi vailla peruspalveluja ja mahdollisuuksia kunnolliseen koulutukseen. Vielä 16 vuotta rotuerottelukauden päättymisen jälkeen monet asuvat yhä surkeissa peltihökkeleissä, joiden ympärillä käyskentelee muutama lammas.
Perillä Durbanissa paikallisten slummien asukasliikkeen aktiivit ovat MM-kisoista raivoissaan. Hökkelialueiden asukkaita pakkosiirrettiin kisojen alla peltikonttileireihin kauas kaupungin ulkopuolelle.
”Saamme joka päivä kuulla, miten hienosti hallitus osasi järjestää MM-kisat, mutta se ei pysty järjestämään meille asuntoja, sähköä, jätehuoltoa, puhdasta vettä, käymälöitä tai jakamaan maata köyhille”, luettelee Mnikelo Ndabankulu Durbanin hökkelialueiden kansanliikkeestä nimeltä Abahlali baseMjondolo, eli Hökkelien asukkaat.
”Emme voi syyttää MM-kisoja kaikista murheistamme, sillä kun kisat ovat ohi, murheet jatkuvat. MM-kisat eivät ole todellisuudessa muuttaneet mitään.”
Viimeinen vitsaus köyhien mustien asuma-alueilla ovat väkivaltaisuudet muista Afrikan maista tulleita siirtolaisia vastaan.
Somalialaisten pienyrittäjien kahviloita ja kauppoja on poltettu eri puolilla maata, ja Kapkaupungissa miesjoukko heitti zimbabwelaisen miehen ulos liikkuvasta junasta. Siirtolaiset ovat saaneet tappouhkauksia, ja monet ovat päättäneet palata kotimaihinsa.
Jalkapallon MM-kisat saatiin kunnialla päätökseen, ja kisojen kahdesta parhaasta joukkueesta parempi voitti.
Tällä kertaa seurasin MM-kisoja omalta osaltani tiiviimmin kuin koskaan aiemmin. Näin melkein kaikki matsit, aluksi tv:n välityksellä Suomessa, ja viimeisen reilun viikon ajan paikan päällä Etelä-Afrikassa, fanipuistoissa, paikallisissa baareissa ja yhden pelin verran myös vuvuzelojen huminassa Nelson Mandela Bayn stadionilla Port Elizabethin kylmenevässä illassa.
Etelä-Afrikassa oli helppo havaita, ettei kisoissa ollut kyse pelkästään iloisesta urheilujuhlasta. Lyhyt välähdys loppuottelun päätteeksi nähdystä palkinnonjaosta oli minusta kuvaava: Espanjan joukkueen pelaajat olivat saaneet mitalit kaulaansa, ja tapahtuman huipennusta odoteltiin. Vieressä seisoivat Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter ja Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma, Blatter iloisena ja itsevarmana, Zuma hiukan hämillään ja poissaolevan näköisenä.
Blatter nappasi MM-pokaalin toiseen käteensä ja tarttui toisella presidentti Zumaa kädestä. Herrat ojensivat pokaalin lopulta yhdessä Espanjan kapteenille Iker Casillasille, mutta ainakin minulle jäi sellainen mielikuva kuin Etelä-Afrikan presidentti olisi ollut tilaisuudessa lähinnä Fifan Sepp Blatterin avustajana.
Kisojen päättymisen jälkeen Etelä-Afrikassa on tällä viikolla pohdittu, mitä isäntämaalle jäi kisoista loppujen lopuksi käteen?
MM-kisajärjestelyt olivat kaiken kaikkiaan erinomaiset. Ottelut pelattiin huippuluokan stadioneilla. Ottelulipun lunastaneille oli ilmaiset bussit kisapaikoille eri puolilta isäntäkaupunkeja. Tunnelma oli rento, eikä koko kisojen aikana ei nähty väkivaltaisuuksia eikä juuri rikollisuuttakaan.
Etelä-Afrikan hallituksen mukaan MM-kisat tulivat maksamaan isäntämaalle kaikkiaan neljä miljardia euroa. Viimeisten arvioiden mukaan kisojen uskotaan tuottaneen maan kansantaloudelle voittoa samaiset neljä miljardia euroa.
”Pidemmällä aikavälillä voitot ovat kuitenkin moninkertaiset, kun Etelä-Afrikan ja koko maanosan kohentunut imago houkuttelee uusia investointeja”, arveli kisoja sponsoroineen matkapuhelinoperaattori MTN:n johtaja Nozipho January-Bardill.
”Kisoja varten rakennetut uudet lentokentät ja liikenneväylät tulevat myös edesauttamaan talouskasvua lähivuosina”, puhelinyhtiön johtaja muistutti samaan hengenvetoon.
Mutta jo nyt tiedetään, että suurin osa uusista stadioneista jää ilman käyttöä, vaikka rakennuskustannuksia maksetaan vielä vuosien päästä. Kisojen aikana niin hienosti toimineet bussit ovat jo lakanneet kulkemasta, eivätkä ne kisojen kuluessakaan yleensä menneet mustien asuma-alueille.
Kisojen aikana oikeutta luettiin erityisessä MM-kisojen pikatuomioistuimessa, mutta muuten Etelä-Afrikan oikeuslaitos on tuskallisen hidas eikä yleensä tuo oikeutta rikosten uhreille, mikäli he sattuvat kuulumaan maan mustaan enemmistöön.
Paikan päällä näki hyvin selvästi sen, että kyseessä olivat ennen muuta ulkomaalaisten jalkapallofanien ja rikkaiden, yleensä valkoihoisten, eteläafrikkalaisten MM-kisat.
Port Elizabethin stadionilla Etelä-Afrikan keltaisiin pelipaitoihin sonnustautuneet valkoiset eteläafrikkalaiset söivät hodareita koko perheen voimin ja ottivat toisistaan kuvia digikameroilla. Hollannin ja Brasilian välinen puolivälieräottelu oli näille katsojille epäilemättä toissijaista. Valkoiset eteläafrikkalaiset eivät yleensä seuraa jalkapalloa, vaan rugbya ja krikettiä.
Mustilla ei juuri ollut asiaa katsomoon. Jatkopeleissä halvimmat liput maksoivat 50 euroa, mikä vastaa useimpien eteläafrikkalaisten parin viikon tuloja.
Todellisemman kuvan eteläafrikkalaisesta jalkapalloyleisöstä sai nuhjuisessa baarissa East Londonin autotehdaskaupungissa maan etelärannikolla. Entisestä Transkein bantustanista työn perässä vapaakauppa-alueelle muuttaneet miehet istuivat hiljaa toppatakit yllään ja katsoivat keskittyneesti baarin seinään videotykillä heijastettua Espanjan ja Saksan välistä ottelua. Jotkut pelasivat ottelun aikana biljardia kuin minä tahansa tavallisena arki-iltana.
Bussimatka entisen Transkein halki paljastaa sen, kuinka räikeää rotuerottelu oli – ja on edelleen. Apartheidpolitiikan nimissä mustat ahdettiin kuivalle ja karulle, viljelykelvottomalle ylängölle työvoimareserviksi vailla peruspalveluja ja mahdollisuuksia kunnolliseen koulutukseen. Vielä 16 vuotta rotuerottelukauden päättymisen jälkeen monet asuvat yhä surkeissa peltihökkeleissä, joiden ympärillä käyskentelee muutama lammas.
Perillä Durbanissa paikallisten slummien asukasliikkeen aktiivit ovat MM-kisoista raivoissaan. Hökkelialueiden asukkaita pakkosiirrettiin kisojen alla peltikonttileireihin kauas kaupungin ulkopuolelle.
”Saamme joka päivä kuulla, miten hienosti hallitus osasi järjestää MM-kisat, mutta se ei pysty järjestämään meille asuntoja, sähköä, jätehuoltoa, puhdasta vettä, käymälöitä tai jakamaan maata köyhille”, luettelee Mnikelo Ndabankulu Durbanin hökkelialueiden kansanliikkeestä nimeltä Abahlali baseMjondolo, eli Hökkelien asukkaat.
”Emme voi syyttää MM-kisoja kaikista murheistamme, sillä kun kisat ovat ohi, murheet jatkuvat. MM-kisat eivät ole todellisuudessa muuttaneet mitään.”
Viimeinen vitsaus köyhien mustien asuma-alueilla ovat väkivaltaisuudet muista Afrikan maista tulleita siirtolaisia vastaan.
Somalialaisten pienyrittäjien kahviloita ja kauppoja on poltettu eri puolilla maata, ja Kapkaupungissa miesjoukko heitti zimbabwelaisen miehen ulos liikkuvasta junasta. Siirtolaiset ovat saaneet tappouhkauksia, ja monet ovat päättäneet palata kotimaihinsa.
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Paras ei yleensä voita MM-kisoissa
KU-VIIKKOLEHTI 2.7.2010
Jalkapallon MM-kisoissa ratkaistaan tänä viikonloppuna, mitkä neljä joukkuetta jatkavat kisojen mitalipeleihin. Jos tässä vaiheessa pitäisi tehdä kisoista väliarvio, niin mitkähän olisivat mieleenpainuvimpia tapahtumia tähänastisista peleistä?
Ehkä yksi olisi kisojen avausmaali, Etelä-Afrikan Siphiwe Tshabalalan hurja vasemman jalan tykki takaylänurkkaan avausottelussa Meksikoa vastaan, ja maalituuletusta seurannut isäntämaan pelaajien riemukas tanssiesitys.
Afrikassa kun ollaan, niin toinen mieleen jäävä maali on varmasti Ghanan Asamoah Gyanin juhannuspäivän iltana nähty jatkoaikaosuma neljännesvälieräottelussa Yhdysvaltoja vastaan upean läpijuoksun ja taitavasti rinnalla tehdyn haltuunoton jälkeen.
Etelä-Afrikan kisojen maalikimaraan kelpuutetaan taatusti mukaan myös Argentiinan Carlos Tevezin oikeaan yläkulmaan laukoma 3–1-ratkaisumaali pudotuspelissä Meksikoa vastaan.
Epäilemättä puhutuin maalilaukaus lienee silti Englannin Frank Lampardin ylärimasta selvästi maaliin sisään pompannut veto, jota ei hyväksytty maaliksi ja joka käänsi jatkopelin Saksalle lopullisesti. Arvata voisi, että Lampardin kutia tullaan käyttämään keskeisenä perusteluna, kun videotarkistus päätetään vihdoin ottaa käyttöön kansainvälisissä jalkapallopeleissä viimeistään Brasilian kisoissa neljän vuoden päästä.
Omaa tämänkertaista MM-kisaelämystäni ovat syventäneet talouslehti Financial Timesin urheilukolumnistin Simon Kuperin kirjoitukset, joissa hän usein hienolla tavalla onnistuu yhdistämään yksittäisen jalkapallopelin laajempiin kokonaisuuksiin ja myös asioihin, joilla ei ensi alkuun arvaisi olevan paljoakaan tekemistä jalkapallon kanssa.
Simon Kuper on kirjoittanut paljon siitä, miksi Englanti ei voi pärjätä MM-kisoissa. Joukkueelle asetetaan kotimaaperällä joka kerta niin suuret odotukset, että peli muuttuu pakonomaiseksi kamppailuksi vailla luovuutta ja järkeä.
Kuperin mielestä Englannin MM-kisataival oli jälleen kerran eräänlainen koko kansakunnan puhdistusrituaali, jossa skandaalilehdistön ryvettämien pelaajien tehtävänä on taistella pelikentällä hampaat irvessä, vaikka kaikki alitajuisesti tietävät, että joukkueen kohtalona on lopulta pudota jatkosta entiselle sota-aikojen viholliselle kärsityn tappion jälkeen.
Ei ihme, ettei Englanti ole koskaan voittanut MM-kisoissa rangaistuspotkukilpailua. 14 laukojasta vain seitsemän on onnistunut maalinteossa.
Saksa taas ei ole tähän mennessä koskaan hävinnyt pilkkukisaa MM-kisoissa.
Simon Kuper ennusti myös sen, että Sveitsi voittaa alkulohkon pelissä Espanjan. ”Vedonlyöjien suosikki Espanja on maailman paras joukkue ja Sveitsi puolestaan maailman tylsin joukkue. Silti Espanja todennäköisesti häviää, koska MM-kisoissa paras joukkue yleensä häviää.”
Kuper muistuttaa, että toisin kuin koko kauden kestävässä kotimaanliigassa, jossa paras joukkue yleensä lopulta voittaa, maailmanmestaruuteen riittää oikeastaan vain neljä voittoa MM-kisojen jatkopeleissä. Pudotuspelit voitetaan useimmiten yhdellä maalilla tai rangaistuspotkukilpailussa. Lopputuloksen voi ratkaista erotuomarivirhe tai sattumanvarainen tekijä, esimerkiksi osuuko pallo tolppaan vai meneekö se maaliin.
Espanjan ongelmana on se, että kaikki tietävät, kuinka he pelaavat. Kuperin mukaan Espanjan koodin mursi lopullisesti José Mourinho, joka keväällä Inter Milanin valmentajana onnistui pudottamaan FC Barcelonan Euroopan mestarien liigan välierissä.
Barcelonan pysäyttämiseksi piti pysäyttää Lionel Messi, maailman tämän hetken paras hyökkääjä. Tämä taas olisi yksittäisille puolustajille ylivoimainen tehtävä. Mourinho oivalsi, että Barcelonan argentiinalaiskärki voitaisiin pysäyttää estämällä hänelle tulevat syötöt. Niinpä kolme miestä pantiin vartioimaan Barcelonan keskikentän syöttökonetta Xavia.
”Xavi on joukkueelleen sekä vahvuus että heikkous”, Simon Kuper kirjoittaa. ”Sekä Barcelonassa että Espanjan maajoukkueessa Xavi on aina pelattavana, koska hänen ei aina tarvitse osallistua puolustamiseen, mikä taas on hyvin harvinainen etuoikeus keskikenttäpelaajalle nykypäivän jalkapallossa.”
Mestarien liigan välierissä Interin vastahyökkäykset pelattiinkin lähes poikkeuksetta sen alueen kautta, jota Xavin olisi pitänyt puolustaa.
”Jokainen Espanjan MM-kisavastustaja on katsonut tarkkaan nuo kaksi Barcelonan peliä Interiä vastaan.”
Etelä-Afrikan kisojen aikana on toisteltu sitä, että Afrikan maiden joukkueet ovat Ghanaa lukuun ottamatta pelanneet alle odotusten. Etenkin kisojen alussa Kuperin mielestä suurempi yllätys oli kuitenkin Euroopan maiden heikko menestys.
”Euroopan huippumaiden Saksan, Englannin, Italian, Ranskan ja Espanjan yhdeksästä ensimmäisestä pelistä saldona oli vain yksi voitto. Jollei Saksan murskavoittoa Australiasta lasketa mukaan, Euroopan suurmaat onnistuivat kahdeksassa pelissä tekemään yhteensä kolme maalia.”
Yhtenä syynä vähäiseen maalimäärään on se, että useimmat kisoissa mukana olleet joukkueet ovat oppineet pelaamaan järjestelmällistä puolustuspeliä. Ghana, Etelä-Korea, Japani ja Yhdysvallat puolustavat tänä päivänä melkein kuin eurooppalaiset. Monet näiden maiden pelaajista ansaitsevat elantonsa keskitason seuroissa Euroopassa ja hallitsevat aluepuolustuksen perusteet, vaikka istuisivat seurassaan usein vaihtopenkillä.
”MM-kisojen historiassa ei ole varmasti pelattu montakaan peliä, jossa molempien joukkueiden maalivahdit olivat Englannin liigan Wiganin varamaalivahteja, mutta näin oli asian laita Serbian ja Ghanan välisessä ottelussa.”
Perjantain myöhäisottelussa nähdään, venyykö Wiganin ghanalainen kolmosvahti Richard Kingson Uruguayta vastaan samanlaisiin loistotorjuntoihin kuin viikko sitten Yhdysvaltoja vastaan.
Jalkapallon MM-kisoissa ratkaistaan tänä viikonloppuna, mitkä neljä joukkuetta jatkavat kisojen mitalipeleihin. Jos tässä vaiheessa pitäisi tehdä kisoista väliarvio, niin mitkähän olisivat mieleenpainuvimpia tapahtumia tähänastisista peleistä?
Ehkä yksi olisi kisojen avausmaali, Etelä-Afrikan Siphiwe Tshabalalan hurja vasemman jalan tykki takaylänurkkaan avausottelussa Meksikoa vastaan, ja maalituuletusta seurannut isäntämaan pelaajien riemukas tanssiesitys.
Afrikassa kun ollaan, niin toinen mieleen jäävä maali on varmasti Ghanan Asamoah Gyanin juhannuspäivän iltana nähty jatkoaikaosuma neljännesvälieräottelussa Yhdysvaltoja vastaan upean läpijuoksun ja taitavasti rinnalla tehdyn haltuunoton jälkeen.
Etelä-Afrikan kisojen maalikimaraan kelpuutetaan taatusti mukaan myös Argentiinan Carlos Tevezin oikeaan yläkulmaan laukoma 3–1-ratkaisumaali pudotuspelissä Meksikoa vastaan.
Epäilemättä puhutuin maalilaukaus lienee silti Englannin Frank Lampardin ylärimasta selvästi maaliin sisään pompannut veto, jota ei hyväksytty maaliksi ja joka käänsi jatkopelin Saksalle lopullisesti. Arvata voisi, että Lampardin kutia tullaan käyttämään keskeisenä perusteluna, kun videotarkistus päätetään vihdoin ottaa käyttöön kansainvälisissä jalkapallopeleissä viimeistään Brasilian kisoissa neljän vuoden päästä.
Omaa tämänkertaista MM-kisaelämystäni ovat syventäneet talouslehti Financial Timesin urheilukolumnistin Simon Kuperin kirjoitukset, joissa hän usein hienolla tavalla onnistuu yhdistämään yksittäisen jalkapallopelin laajempiin kokonaisuuksiin ja myös asioihin, joilla ei ensi alkuun arvaisi olevan paljoakaan tekemistä jalkapallon kanssa.
Simon Kuper on kirjoittanut paljon siitä, miksi Englanti ei voi pärjätä MM-kisoissa. Joukkueelle asetetaan kotimaaperällä joka kerta niin suuret odotukset, että peli muuttuu pakonomaiseksi kamppailuksi vailla luovuutta ja järkeä.
Kuperin mielestä Englannin MM-kisataival oli jälleen kerran eräänlainen koko kansakunnan puhdistusrituaali, jossa skandaalilehdistön ryvettämien pelaajien tehtävänä on taistella pelikentällä hampaat irvessä, vaikka kaikki alitajuisesti tietävät, että joukkueen kohtalona on lopulta pudota jatkosta entiselle sota-aikojen viholliselle kärsityn tappion jälkeen.
Ei ihme, ettei Englanti ole koskaan voittanut MM-kisoissa rangaistuspotkukilpailua. 14 laukojasta vain seitsemän on onnistunut maalinteossa.
Saksa taas ei ole tähän mennessä koskaan hävinnyt pilkkukisaa MM-kisoissa.
Simon Kuper ennusti myös sen, että Sveitsi voittaa alkulohkon pelissä Espanjan. ”Vedonlyöjien suosikki Espanja on maailman paras joukkue ja Sveitsi puolestaan maailman tylsin joukkue. Silti Espanja todennäköisesti häviää, koska MM-kisoissa paras joukkue yleensä häviää.”
Kuper muistuttaa, että toisin kuin koko kauden kestävässä kotimaanliigassa, jossa paras joukkue yleensä lopulta voittaa, maailmanmestaruuteen riittää oikeastaan vain neljä voittoa MM-kisojen jatkopeleissä. Pudotuspelit voitetaan useimmiten yhdellä maalilla tai rangaistuspotkukilpailussa. Lopputuloksen voi ratkaista erotuomarivirhe tai sattumanvarainen tekijä, esimerkiksi osuuko pallo tolppaan vai meneekö se maaliin.
Espanjan ongelmana on se, että kaikki tietävät, kuinka he pelaavat. Kuperin mukaan Espanjan koodin mursi lopullisesti José Mourinho, joka keväällä Inter Milanin valmentajana onnistui pudottamaan FC Barcelonan Euroopan mestarien liigan välierissä.
Barcelonan pysäyttämiseksi piti pysäyttää Lionel Messi, maailman tämän hetken paras hyökkääjä. Tämä taas olisi yksittäisille puolustajille ylivoimainen tehtävä. Mourinho oivalsi, että Barcelonan argentiinalaiskärki voitaisiin pysäyttää estämällä hänelle tulevat syötöt. Niinpä kolme miestä pantiin vartioimaan Barcelonan keskikentän syöttökonetta Xavia.
”Xavi on joukkueelleen sekä vahvuus että heikkous”, Simon Kuper kirjoittaa. ”Sekä Barcelonassa että Espanjan maajoukkueessa Xavi on aina pelattavana, koska hänen ei aina tarvitse osallistua puolustamiseen, mikä taas on hyvin harvinainen etuoikeus keskikenttäpelaajalle nykypäivän jalkapallossa.”
Mestarien liigan välierissä Interin vastahyökkäykset pelattiinkin lähes poikkeuksetta sen alueen kautta, jota Xavin olisi pitänyt puolustaa.
”Jokainen Espanjan MM-kisavastustaja on katsonut tarkkaan nuo kaksi Barcelonan peliä Interiä vastaan.”
Etelä-Afrikan kisojen aikana on toisteltu sitä, että Afrikan maiden joukkueet ovat Ghanaa lukuun ottamatta pelanneet alle odotusten. Etenkin kisojen alussa Kuperin mielestä suurempi yllätys oli kuitenkin Euroopan maiden heikko menestys.
”Euroopan huippumaiden Saksan, Englannin, Italian, Ranskan ja Espanjan yhdeksästä ensimmäisestä pelistä saldona oli vain yksi voitto. Jollei Saksan murskavoittoa Australiasta lasketa mukaan, Euroopan suurmaat onnistuivat kahdeksassa pelissä tekemään yhteensä kolme maalia.”
Yhtenä syynä vähäiseen maalimäärään on se, että useimmat kisoissa mukana olleet joukkueet ovat oppineet pelaamaan järjestelmällistä puolustuspeliä. Ghana, Etelä-Korea, Japani ja Yhdysvallat puolustavat tänä päivänä melkein kuin eurooppalaiset. Monet näiden maiden pelaajista ansaitsevat elantonsa keskitason seuroissa Euroopassa ja hallitsevat aluepuolustuksen perusteet, vaikka istuisivat seurassaan usein vaihtopenkillä.
”MM-kisojen historiassa ei ole varmasti pelattu montakaan peliä, jossa molempien joukkueiden maalivahdit olivat Englannin liigan Wiganin varamaalivahteja, mutta näin oli asian laita Serbian ja Ghanan välisessä ottelussa.”
Perjantain myöhäisottelussa nähdään, venyykö Wiganin ghanalainen kolmosvahti Richard Kingson Uruguayta vastaan samanlaisiin loistotorjuntoihin kuin viikko sitten Yhdysvaltoja vastaan.
torstai 17. kesäkuuta 2010
Fifan kisat Afrikassa
KU-VIIKKOLEHTI 18.6.2010
Jalkapallon MM-kisoja markkinoitiin Etelä-Afrikassa kahtiajakautuneen kansankunnan yhdistäjänä ja, edellisen presidentin Thabo Mbekin sanoin, ”koko Afrikan mantereen uudelleensyntymisen vauhdittajana”. Mutta kun kisojen avajaisista on kulunut vasta viikko, tyytymättömyys on levinnyt laajalle.
Maanantaina Johannesburgissa linja-autonkuljettajat menivät lakkoon maksamattomien ylityökorvausten vuoksi ja kisavieraat joutuivat turvautumaan takseihin. Stadioneille palkatut vartijat poistuvat työpaikoiltaan Durbanissa ja Johannesburgissa parempien palkkojen toivossa.
Monien muiden mielestä MM-kisat ovat voimavarojen haaskausta ja hyödyttävät vain rikkaita ja Kansainvälistä jalkapalloliittoa Fifaa.
”Hallitus on ottanut veronmaksajilta rahaa ja ojentanut ne Fifalle. Jos meillä on varaa rakentaa stadioneita, meillä pitäisi olla rahaa rakentaa myös asuntoja eikä ihmisten tarvitsisi elää hökkeleissä”, totesi Allan Murphy, joka oli mukana järjestämässä tuhansien ihmisten mielenosoitusta Durbanissa.
Kaiken huipuksi Etelä-Afrikan joukkueen Bafana Bafanan pelitulokset eivät ole vastanneet kotiyleisön odotuksia. Keskiviikkona joukkue koki tappion Uruguaylle kyseenalaisesti tuomitun rangaistuspotkun ja maalivahti Itumeleng Khunen ulosajon jälkeen. Uruguay-pelin jälkeen näyttää todennäköiseltä, että isäntäjoukkue putoaa kisoista heti lohkovaiheen jälkeen – ensimmäisen kerran jalkapallon MM-kisojen historiassa.
Vaikka MM-kisat järjestetään Etelä-Afrikassa, kisajärjestelyjen yksityiskohdista on päätetty Fifan päämajassa Zürichissä Sveitsissä. Kisaisännyyden ehtona Etelä-Afrikan parlamentti määrättiin uudistamaan lakeja ja tarjoamaan verovapautuksia Fifalle ja kisojen yhteistyökumppaneille.
Fifa oli ratkaisevassa roolissa myös MM-kisojen isäntäkaupungeista ja stadionien sijainnista päätettäessä. Durbaniin Fifan vaatimuksesta rakennettu uusi Moses Mabhidan stadion tuli maksamaan lähes 300 miljoonaa euroa. Kadun toisella puolella sijaitseva rugbystadion olisi voitu kohentaa MM-kisojen vaatimusten mukaiseksi vain murto-osalla tuosta summasta.
Kapkaupungissa kisojen hakukomitea halusi kunnostaa historiallisesti merkittävän Athlonen stadionin, joka sijaitsee kaupungin laitamilla värillisten asuttamalla matalan tulotason asuma-alueella. Fifa kuitenkin tyrmäsi ajatuksen sillä perusteella, etteivät tv-katsojat halua nähdä kuvia hökkeleistä ja köyhyydestä. Uusi stadion piti rakentaa kaupungin kuuluisan Pöytävuoren edustalle, mikä tuli lopulta maksamaan 450 miljoonaa euroa.
Jalkapallon MM-kisojen pelipaikkojen ja niihin liittyvien liikennejärjestelyjen rakennuskustannukset ovat Etelä-Afrikan mitassa valtavat. Uudet stadionit tulivat maksamaan lähes kaksi miljardia euroa – seitsemän kertaa enemmän kuin rakennusbudjettiin oli alun perin varattu. Sillä summalla Etelä-Afrikassa olisi voitu rakentaa 450 000 asuintaloa.
Stadionien rakentamiseen on liittynyt myös muita epäkohtia. Nelspruitin kaupunkiin rakennettu Mbombelan stadion pystytettiin paikalliselta swazi-heimolta pakkolunastetuille maille. Kaksi koulurakennusta purettiin stadionin parkkipaikkojen tieltä, ja tänä päivänä alueen lapset käyvät koulua kuljetuskontteihin kyhätyissä luokkahuoneissa.
MM-kisojen rakennusurakoista ovat hyötyneet lähinnä Etelä-Afrikan rikkaiden valkoisten omistamat suuret rakennusyhtiöt ja hallitsevaa ANC-puoluetta lähellä olevat mustat liikemiehet. Rakennustyömailla oli jatkuvasti lakkoja. Työt olivat lyhytaikaisia pätkätöitä ja palkat niin pienet, ettei niillä tullut toimeen.
MM-kisojen tuotot eivät juuri välity paikallisille yrittäjille ja tavallisille eteläafrikkalaisille. Suurimpana syynä tähän ovat Fifan sponsorointimääräykset, joiden mukaan MM-kisojen sponsoreiksi hyväksytään vain maailmanlaajuisesti toimivia ylikansallisia yhtiöitä.
Sponsorointisopimukset on jaettu toimialakohtaisesti siten, että kullakin sponsorilla on omassa segmentissään yksinoikeus tuotemyyntiin ja mainostamiseen. Fifalla itsellään on yksinoikeus televisiointi- ja mainosoikeuksien myynnissä sekä kisapaikkojen tilankäytössä.
Etelä-Afrikan kisoissa Fifan pääyhteistyökumppaneita ovat Adidas, Sony, Visa, Coca-Cola, Hyundai sekä Dubain šeikkien lentoyhtiö Emirates.
Niin sanottuja paikallisia sponsoreita ovat paikallisen pankin ja matkapuhelinoperaattorin lisäksi saksalainen autonrengasyhtiö Continental, brittiläisen öljy-yhtiö BP:n voiteluöljymerkki Castrol sekä McDonald’s, jolla on yksinoikeus stadionien ruokamyyntiin.
Paikallisiksi nämä yhtiöt tekee se, että niillä on valmistus- tai myyntitoimintaa Etelä-Afrikassa.
Etelä-Afrikassa jalkapallon MM-kisoja arvioidaan kriittisesti myös yliopistoissa.
”Fifa hankkii massiiviset voitot kisojen tv-oikeuksista, sponsorisopimuksista ja MM-kisojen lisenssituotteiden myynnistä. Etelä-Afrikan tehtävänä on ollut kustantaa huipputason stadionit, järjestää maailmanluokan majoitus ja hoitaa kisojen edellyttämät liikenne- ja tietoliikennejärjestelyt”, kirjoittavat eteläafrikkalaiset sosiologit Ashwin Desai ja Goolam Vahed Soccer & Society
-lehdessä julkaistussa artikkelissa.
”Tämä on ollut haaste maalle, joka kamppailee yhä kasvavaa eriarvoisuutta vastaan rajallisin julkisin voimavaroin.”
Tutkijat toteavat, että Etelä-Afrikassa rikkain kymmenesosa väestöstä ansaitsee yli puolet maan tuloista ja köyhin viidennes joutuu tyytymään vain 1,5 prosenttiin kaikista tuloista. Mustien tulot ovat Etelä-Afrikassa kahdeksan kertaa pienemmät kuin valkoisten tulot.
Köyhällä mustalla kansanosalla ei ole edes varaa mennä katsomaan MM-kisojen otteluita, sillä edullisimmat liput vastaavat rakennustyöläisen lähes viikon palkkaa.
Jalkapallon MM-kisoja markkinoitiin Etelä-Afrikassa kahtiajakautuneen kansankunnan yhdistäjänä ja, edellisen presidentin Thabo Mbekin sanoin, ”koko Afrikan mantereen uudelleensyntymisen vauhdittajana”. Mutta kun kisojen avajaisista on kulunut vasta viikko, tyytymättömyys on levinnyt laajalle.
Maanantaina Johannesburgissa linja-autonkuljettajat menivät lakkoon maksamattomien ylityökorvausten vuoksi ja kisavieraat joutuivat turvautumaan takseihin. Stadioneille palkatut vartijat poistuvat työpaikoiltaan Durbanissa ja Johannesburgissa parempien palkkojen toivossa.
Monien muiden mielestä MM-kisat ovat voimavarojen haaskausta ja hyödyttävät vain rikkaita ja Kansainvälistä jalkapalloliittoa Fifaa.
”Hallitus on ottanut veronmaksajilta rahaa ja ojentanut ne Fifalle. Jos meillä on varaa rakentaa stadioneita, meillä pitäisi olla rahaa rakentaa myös asuntoja eikä ihmisten tarvitsisi elää hökkeleissä”, totesi Allan Murphy, joka oli mukana järjestämässä tuhansien ihmisten mielenosoitusta Durbanissa.
Kaiken huipuksi Etelä-Afrikan joukkueen Bafana Bafanan pelitulokset eivät ole vastanneet kotiyleisön odotuksia. Keskiviikkona joukkue koki tappion Uruguaylle kyseenalaisesti tuomitun rangaistuspotkun ja maalivahti Itumeleng Khunen ulosajon jälkeen. Uruguay-pelin jälkeen näyttää todennäköiseltä, että isäntäjoukkue putoaa kisoista heti lohkovaiheen jälkeen – ensimmäisen kerran jalkapallon MM-kisojen historiassa.
Vaikka MM-kisat järjestetään Etelä-Afrikassa, kisajärjestelyjen yksityiskohdista on päätetty Fifan päämajassa Zürichissä Sveitsissä. Kisaisännyyden ehtona Etelä-Afrikan parlamentti määrättiin uudistamaan lakeja ja tarjoamaan verovapautuksia Fifalle ja kisojen yhteistyökumppaneille.
Fifa oli ratkaisevassa roolissa myös MM-kisojen isäntäkaupungeista ja stadionien sijainnista päätettäessä. Durbaniin Fifan vaatimuksesta rakennettu uusi Moses Mabhidan stadion tuli maksamaan lähes 300 miljoonaa euroa. Kadun toisella puolella sijaitseva rugbystadion olisi voitu kohentaa MM-kisojen vaatimusten mukaiseksi vain murto-osalla tuosta summasta.
Kapkaupungissa kisojen hakukomitea halusi kunnostaa historiallisesti merkittävän Athlonen stadionin, joka sijaitsee kaupungin laitamilla värillisten asuttamalla matalan tulotason asuma-alueella. Fifa kuitenkin tyrmäsi ajatuksen sillä perusteella, etteivät tv-katsojat halua nähdä kuvia hökkeleistä ja köyhyydestä. Uusi stadion piti rakentaa kaupungin kuuluisan Pöytävuoren edustalle, mikä tuli lopulta maksamaan 450 miljoonaa euroa.
Jalkapallon MM-kisojen pelipaikkojen ja niihin liittyvien liikennejärjestelyjen rakennuskustannukset ovat Etelä-Afrikan mitassa valtavat. Uudet stadionit tulivat maksamaan lähes kaksi miljardia euroa – seitsemän kertaa enemmän kuin rakennusbudjettiin oli alun perin varattu. Sillä summalla Etelä-Afrikassa olisi voitu rakentaa 450 000 asuintaloa.
Stadionien rakentamiseen on liittynyt myös muita epäkohtia. Nelspruitin kaupunkiin rakennettu Mbombelan stadion pystytettiin paikalliselta swazi-heimolta pakkolunastetuille maille. Kaksi koulurakennusta purettiin stadionin parkkipaikkojen tieltä, ja tänä päivänä alueen lapset käyvät koulua kuljetuskontteihin kyhätyissä luokkahuoneissa.
MM-kisojen rakennusurakoista ovat hyötyneet lähinnä Etelä-Afrikan rikkaiden valkoisten omistamat suuret rakennusyhtiöt ja hallitsevaa ANC-puoluetta lähellä olevat mustat liikemiehet. Rakennustyömailla oli jatkuvasti lakkoja. Työt olivat lyhytaikaisia pätkätöitä ja palkat niin pienet, ettei niillä tullut toimeen.
MM-kisojen tuotot eivät juuri välity paikallisille yrittäjille ja tavallisille eteläafrikkalaisille. Suurimpana syynä tähän ovat Fifan sponsorointimääräykset, joiden mukaan MM-kisojen sponsoreiksi hyväksytään vain maailmanlaajuisesti toimivia ylikansallisia yhtiöitä.
Sponsorointisopimukset on jaettu toimialakohtaisesti siten, että kullakin sponsorilla on omassa segmentissään yksinoikeus tuotemyyntiin ja mainostamiseen. Fifalla itsellään on yksinoikeus televisiointi- ja mainosoikeuksien myynnissä sekä kisapaikkojen tilankäytössä.
Etelä-Afrikan kisoissa Fifan pääyhteistyökumppaneita ovat Adidas, Sony, Visa, Coca-Cola, Hyundai sekä Dubain šeikkien lentoyhtiö Emirates.
Niin sanottuja paikallisia sponsoreita ovat paikallisen pankin ja matkapuhelinoperaattorin lisäksi saksalainen autonrengasyhtiö Continental, brittiläisen öljy-yhtiö BP:n voiteluöljymerkki Castrol sekä McDonald’s, jolla on yksinoikeus stadionien ruokamyyntiin.
Paikallisiksi nämä yhtiöt tekee se, että niillä on valmistus- tai myyntitoimintaa Etelä-Afrikassa.
Etelä-Afrikassa jalkapallon MM-kisoja arvioidaan kriittisesti myös yliopistoissa.
”Fifa hankkii massiiviset voitot kisojen tv-oikeuksista, sponsorisopimuksista ja MM-kisojen lisenssituotteiden myynnistä. Etelä-Afrikan tehtävänä on ollut kustantaa huipputason stadionit, järjestää maailmanluokan majoitus ja hoitaa kisojen edellyttämät liikenne- ja tietoliikennejärjestelyt”, kirjoittavat eteläafrikkalaiset sosiologit Ashwin Desai ja Goolam Vahed Soccer & Society
-lehdessä julkaistussa artikkelissa.
”Tämä on ollut haaste maalle, joka kamppailee yhä kasvavaa eriarvoisuutta vastaan rajallisin julkisin voimavaroin.”
Tutkijat toteavat, että Etelä-Afrikassa rikkain kymmenesosa väestöstä ansaitsee yli puolet maan tuloista ja köyhin viidennes joutuu tyytymään vain 1,5 prosenttiin kaikista tuloista. Mustien tulot ovat Etelä-Afrikassa kahdeksan kertaa pienemmät kuin valkoisten tulot.
Köyhällä mustalla kansanosalla ei ole edes varaa mennä katsomaan MM-kisojen otteluita, sillä edullisimmat liput vastaavat rakennustyöläisen lähes viikon palkkaa.
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Länsi-Sahara on odottanut jo kauan
KU-VIIKKOLEHTI 4.6.2010
Marokon miehittämä ja itsenäisyytensä puolesta kamppaileva Länsi-Sahara on ollut viime aikoina tavallista suuremman huomion kohteena, vaikkei sitä pelkästään uutisia seuraamalla varmaan huomaisi.
Viikko sitten Länsi-Saharan presidentti ja vapautusrintama Polisarion pääsihteeri Mohamed Abdelaziz vieraili Sdp:n puoluekokouksessa Joensuussa, ja puoluekokous hyväksyi aloitteen, jonka mukaan puolue ”käytännön työssään tukee Länsi-Saharan itsenäisyyteen johtavaa kehitystä”.
Ruotsissa demarit päättivät jo viime vuonna, että mikäli he palaavat hallitusvastuuseen ensi syksynä pidettävien vaalien jälkeen, uusi hallitus aikoo tunnustaa Länsi-Saharan itsenäisyyden. Yhteensä 80 maata maailmassa on tunnustanut Länsi-Saharan valtion, viralliselta nimeltään Saharan demokraattinen arabitasavalta, mutta joukossa ei ole vielä yhtään EU-maata.
Suomen demarien istuessa puoluekokouksessaan TV1:n Ulkolinja esitti Ruotsin tv:n dokumenttiohjelman ruotsalaiskalastajista, jotka kalastivat Länsi-Saharan aluevesillä ruokakalaa norjalaisen kalaöljytehtaan raaka-aineeksi omega-3-tablettien valmistukseen. Ruotsissa ohjelmasta nousi jonkinmoinen kohu jo keväällä, kun pystyttiin osoittamaan, että lääkeyhtiö Cederrothin ja luontaistuoteketju Lifen omega-3-tablettien valmistukseen oli käytetty miehitetyn Länsi-Saharan vesiltä laittomasti hankittua kalaa.
Ruotsalainen kauppaketju Axfood puolestaan veti viime kuussa kaupoistaan kirsikkatomaatit, jotka olivat peräisin ranskalaisen yhtiön suurista kasvihuoneista Länsi-Saharan Dakhlassa.
Viime viikonloppuna Helsingissä järjestetyssä Maailma kylässä -festivaalissa Länsi-Saharan tilanteesta ja taustoista kerrottiin Suomen Rauhanpuolustajien teltalla, jossa vapautusrintama Polisarion Suomen edustaja Maima Mahmud tarjoili festivaalivieraille teetä saharalaiseen tyyliin. Etukäteen pelättiin, että teltalla syntyisi konflikti Marokon hallituksen paikalle lähettämän ryhmän kanssa, mutta onneksi marokkolaisten tempaus jäi lopulta pelkäksi suunsoitoksi.
Afrikan viimeiseksi siirtomaaksi kutsuttu Länsi-Sahara on entinen Espanjan siirtomaa. Maa sijaitsee nimensä mukaisesti Saharan läntisellä laidalla Atlantin rannikolla Marokon eteläpuolella ja Mauritanian pohjoispuolella. Jo Espanjan siirtomaavallan aikana YK vaati kansanäänestyksen järjestämistä alueen itsenäisyydestä, mutta Espanjan diktaattori, kenraali Franco ei piitannut maailmanjärjestön päätöksistä.
Länsi-Saharan vastarintaliike Polisario aloitti vuonna 1973 aseellisen taistelun siirtomaavaltaa vastaan. Vuoteen 1975 mennessä vapautusrintaman hallussa oli jo suurin osa aavikkoisesta maasta. Vain rannikon kaupungit pysyivät espanjalaisten valvonnassa.
Espanja lupasi lopulta suostua YK:n valvonnassa järjestettävään kansanäänestykseen maan itsenäisyydestä. Siirtomaassa laadittiin valmiit äänestysluettelot, jotka toimitettiin YK:lle.
Pohjoinen naapuri Marokko ei kuitenkaan jäänyt odottamaan kansanäänestystä, vaan miehitti maan. Polisarion joukot ja kymmenet tuhannet Länsi-Saharan asukkaat pakenivat aavikolle, Algerian rajan taakse pystytetyille pakolaisleireille.
Espanja veti joukkonsa maasta, ja Francon päätöksellä Espanjan Sahara jaettiinkin Marokon ja Mauritanian kesken.
Marokko on vuodesta 1975 lähtien itsepintaisesti pitänyt kiinni miehitetyistä alueista. Polisarion hyökkäysten painostamana Mauritania vetäytyi Länsi-Saharasta vuonna 1979, jolloin Marokko miehitti koko maan. Marokon miehitysjoukot rakensivat suojakseen 2 700 kilometriä pitkän, koko matkaltaan miinoitetun hiekka- ja piikkilankamuurin, jota vartioi 150 000 sotilasta.
Polisario jatkoi aseellista taistelua itsemääräämisoikeuden puolesta vuoteen 1991 asti, jolloin YK lupasi uudemman kerran kansanäänestyksen maan itsenäisyydestä. Länsi-Saharaan lähetettiin YK:n sotilastarkkailijoita ja muuta henkilökuntaa valvomaan aselepoa ja valmistelemaan kansanäänestystä. Yhä jatkuva täysin tulokseton operaatio tunnetaan nimellä Minurso, ”YK:n operaatio Länsi-Saharan kansanäänestyksen järjestämisen puolesta”.
Länsi-Sahara on jämähtänyt vuosikymmeniä kestäneeseen pattitilanteeseen, ja etenkin pakolaisleireillä ihmisten kärsivällisyys on koetuksella. Pakolaishallituksen pääministeri Abdelkader Taleb Omar totesi viikonloppuna, että edessä on vain kaksi vaihtoehtoa: kansanäänestys tai sodan uudelleenaloittaminen.
Aikaa pelannut Marokko ei enää suostu kansanäänestykseen, jossa vaihtoehtona olisi Länsi-Saharan itsenäisyys. Ranskan ja Yhdysvaltojen tukema kuningas Mohammed VI puhuu mieluummin itsehallinnosta Marokon alaisuudessa, ja tätä linjaa ovat myötäilleet myös alati vaihtuvat YK:n erikoislähettiläät.
Länsisaharalaiset eli sahrawit elävät tänä päivänä toisen luokan kansalaisina Marokon asuttamilla miehitetyillä alueilla tai ankeilla pakolaisleireillä Algerian lounaiskolkan hiekka-aavikolla. Tindoufin pakolaisleirien asukkaista suurin osa ei ole koskaan käynyt kotimaassaan.
Miehitetyllä alueella poliittisesti aktiiviset länsisaharalaiset ovat joutuneet Marokon viranomaisten kidutuksen ja muiden julmien ihmisoikeusloukkausten kohteiksi.
Samaan aikaan Länsi-Saharan luonnonvaroja viedään maasta kansainvälisten oikeusperiaatteiden vastaisesti. Bou Craan kaivoksilta louhittua fosfaattia kuljetetaan maailman pisintä liukuhihnaa pitkin Laayounen satamaan ja myydään maailman lannoitemarkkinoille marokkolaisena fosfaattina. EU on puolestaan solminut Marokon kanssa kalastussopimuksen, jonka nojalla eurooppalaiset troolarit saavat kalastaa Länsi-Saharan aluevesillä.
Länsi-Saharassa etsitään parhaillaan myös öljyä sekä mantereelta että merenpohjasta. Suomalainen Wärtsilä taas on ollut mukana tukemassa Länsi-Saharan miehitystä toimittamalla Dakhlan kaupunkiin 16 megawatin dieselvoimalan.
Marokon miehittämä ja itsenäisyytensä puolesta kamppaileva Länsi-Sahara on ollut viime aikoina tavallista suuremman huomion kohteena, vaikkei sitä pelkästään uutisia seuraamalla varmaan huomaisi.
Viikko sitten Länsi-Saharan presidentti ja vapautusrintama Polisarion pääsihteeri Mohamed Abdelaziz vieraili Sdp:n puoluekokouksessa Joensuussa, ja puoluekokous hyväksyi aloitteen, jonka mukaan puolue ”käytännön työssään tukee Länsi-Saharan itsenäisyyteen johtavaa kehitystä”.
Ruotsissa demarit päättivät jo viime vuonna, että mikäli he palaavat hallitusvastuuseen ensi syksynä pidettävien vaalien jälkeen, uusi hallitus aikoo tunnustaa Länsi-Saharan itsenäisyyden. Yhteensä 80 maata maailmassa on tunnustanut Länsi-Saharan valtion, viralliselta nimeltään Saharan demokraattinen arabitasavalta, mutta joukossa ei ole vielä yhtään EU-maata.
Suomen demarien istuessa puoluekokouksessaan TV1:n Ulkolinja esitti Ruotsin tv:n dokumenttiohjelman ruotsalaiskalastajista, jotka kalastivat Länsi-Saharan aluevesillä ruokakalaa norjalaisen kalaöljytehtaan raaka-aineeksi omega-3-tablettien valmistukseen. Ruotsissa ohjelmasta nousi jonkinmoinen kohu jo keväällä, kun pystyttiin osoittamaan, että lääkeyhtiö Cederrothin ja luontaistuoteketju Lifen omega-3-tablettien valmistukseen oli käytetty miehitetyn Länsi-Saharan vesiltä laittomasti hankittua kalaa.
Ruotsalainen kauppaketju Axfood puolestaan veti viime kuussa kaupoistaan kirsikkatomaatit, jotka olivat peräisin ranskalaisen yhtiön suurista kasvihuoneista Länsi-Saharan Dakhlassa.
Viime viikonloppuna Helsingissä järjestetyssä Maailma kylässä -festivaalissa Länsi-Saharan tilanteesta ja taustoista kerrottiin Suomen Rauhanpuolustajien teltalla, jossa vapautusrintama Polisarion Suomen edustaja Maima Mahmud tarjoili festivaalivieraille teetä saharalaiseen tyyliin. Etukäteen pelättiin, että teltalla syntyisi konflikti Marokon hallituksen paikalle lähettämän ryhmän kanssa, mutta onneksi marokkolaisten tempaus jäi lopulta pelkäksi suunsoitoksi.
Afrikan viimeiseksi siirtomaaksi kutsuttu Länsi-Sahara on entinen Espanjan siirtomaa. Maa sijaitsee nimensä mukaisesti Saharan läntisellä laidalla Atlantin rannikolla Marokon eteläpuolella ja Mauritanian pohjoispuolella. Jo Espanjan siirtomaavallan aikana YK vaati kansanäänestyksen järjestämistä alueen itsenäisyydestä, mutta Espanjan diktaattori, kenraali Franco ei piitannut maailmanjärjestön päätöksistä.
Länsi-Saharan vastarintaliike Polisario aloitti vuonna 1973 aseellisen taistelun siirtomaavaltaa vastaan. Vuoteen 1975 mennessä vapautusrintaman hallussa oli jo suurin osa aavikkoisesta maasta. Vain rannikon kaupungit pysyivät espanjalaisten valvonnassa.
Espanja lupasi lopulta suostua YK:n valvonnassa järjestettävään kansanäänestykseen maan itsenäisyydestä. Siirtomaassa laadittiin valmiit äänestysluettelot, jotka toimitettiin YK:lle.
Pohjoinen naapuri Marokko ei kuitenkaan jäänyt odottamaan kansanäänestystä, vaan miehitti maan. Polisarion joukot ja kymmenet tuhannet Länsi-Saharan asukkaat pakenivat aavikolle, Algerian rajan taakse pystytetyille pakolaisleireille.
Espanja veti joukkonsa maasta, ja Francon päätöksellä Espanjan Sahara jaettiinkin Marokon ja Mauritanian kesken.
Marokko on vuodesta 1975 lähtien itsepintaisesti pitänyt kiinni miehitetyistä alueista. Polisarion hyökkäysten painostamana Mauritania vetäytyi Länsi-Saharasta vuonna 1979, jolloin Marokko miehitti koko maan. Marokon miehitysjoukot rakensivat suojakseen 2 700 kilometriä pitkän, koko matkaltaan miinoitetun hiekka- ja piikkilankamuurin, jota vartioi 150 000 sotilasta.
Polisario jatkoi aseellista taistelua itsemääräämisoikeuden puolesta vuoteen 1991 asti, jolloin YK lupasi uudemman kerran kansanäänestyksen maan itsenäisyydestä. Länsi-Saharaan lähetettiin YK:n sotilastarkkailijoita ja muuta henkilökuntaa valvomaan aselepoa ja valmistelemaan kansanäänestystä. Yhä jatkuva täysin tulokseton operaatio tunnetaan nimellä Minurso, ”YK:n operaatio Länsi-Saharan kansanäänestyksen järjestämisen puolesta”.
Länsi-Sahara on jämähtänyt vuosikymmeniä kestäneeseen pattitilanteeseen, ja etenkin pakolaisleireillä ihmisten kärsivällisyys on koetuksella. Pakolaishallituksen pääministeri Abdelkader Taleb Omar totesi viikonloppuna, että edessä on vain kaksi vaihtoehtoa: kansanäänestys tai sodan uudelleenaloittaminen.
Aikaa pelannut Marokko ei enää suostu kansanäänestykseen, jossa vaihtoehtona olisi Länsi-Saharan itsenäisyys. Ranskan ja Yhdysvaltojen tukema kuningas Mohammed VI puhuu mieluummin itsehallinnosta Marokon alaisuudessa, ja tätä linjaa ovat myötäilleet myös alati vaihtuvat YK:n erikoislähettiläät.
Länsisaharalaiset eli sahrawit elävät tänä päivänä toisen luokan kansalaisina Marokon asuttamilla miehitetyillä alueilla tai ankeilla pakolaisleireillä Algerian lounaiskolkan hiekka-aavikolla. Tindoufin pakolaisleirien asukkaista suurin osa ei ole koskaan käynyt kotimaassaan.
Miehitetyllä alueella poliittisesti aktiiviset länsisaharalaiset ovat joutuneet Marokon viranomaisten kidutuksen ja muiden julmien ihmisoikeusloukkausten kohteiksi.
Samaan aikaan Länsi-Saharan luonnonvaroja viedään maasta kansainvälisten oikeusperiaatteiden vastaisesti. Bou Craan kaivoksilta louhittua fosfaattia kuljetetaan maailman pisintä liukuhihnaa pitkin Laayounen satamaan ja myydään maailman lannoitemarkkinoille marokkolaisena fosfaattina. EU on puolestaan solminut Marokon kanssa kalastussopimuksen, jonka nojalla eurooppalaiset troolarit saavat kalastaa Länsi-Saharan aluevesillä.
Länsi-Saharassa etsitään parhaillaan myös öljyä sekä mantereelta että merenpohjasta. Suomalainen Wärtsilä taas on ollut mukana tukemassa Länsi-Saharan miehitystä toimittamalla Dakhlan kaupunkiin 16 megawatin dieselvoimalan.
perjantai 21. toukokuuta 2010
Kokapensaan puolesta kapitalismia vastaan
KU-VIIKKOLEHTI 21.5.2010
Suomeen tänään perjantaina kaksipäiväiselle työvierailulle saapuva Bolivian presidentti Evo Morales on tavallista mielenkiintoisempi valtiovieras. Latinalaisen Amerikan vasemmistojohtajiin lukeutuva Morales tapaa vierailun aikana presidentti Halosen ja keskustelee yritysjohtajien kanssa suomalaisen teknologiaosaamisen hyödyntämisestä Bolivian öljy- ja maakaasuteollisuudessa.
Virallista ohjelmaa kiinnostavampaa on kuitenkin Evo Moralesin muu ohjelma. Lauantaina hän pitää Helsingin yliopistolla esitelmän ilmastonmuutoksesta ja Bolivian hallituksen aloitteista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tänään iltapäivällä hän pelaa Helsingin Talissa jalkapalloa yhdessä suomalaisten poliitikkojen, ay-aktiivien, kansalaisjärjestöjen edustajien ja latinalaisamerikkalaisten maahanmuuttajien kanssa.
Epävirallisen ohjelman teemat liittyvät tiiviisti Moralesin poliittiseen kampanjointiin. Viime kuussa Morales isännöi Bolivian Cochabambassa pidettyä ympäristöliikkeiden ja kehitysmaiden kansanliikkeiden suurta ilmastokokousta, ”Maailman kansojen konferenssia ilmastonmuutoksesta ja Äiti Maan oikeuksista”.
Kööpenhaminan ilmastokokouksen tuloksettomuuteen pettyneet etelän kansanliikkeiden edustajat hyväksyivät Cochabambassa julkilausuman, jonka mukaan ilmastonmuutoksen syynä on teollisuusmaiden kapitalistinen kulutuskulttuuri, joka kohtelee maapalloa vain raaka-aineiden lähteenä.
Kokouksessa muotoiltiin yleismaailmallinen Äiti Maan oikeuksien julistus, ehdotettiin kansainvälisen ilmasto-oikeudenmukaisuustuomioistuimen perustamista ja vaadittiin teollisuusmaita maksamaan kehitysmaille korvauksia ilmastonmuutoksen aiheuttamista tuhoista.
Jalkapallo taas liittyy läheisesti Evo Moralesin julkisuuspolitiikkaan ja Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan kolmen vuoden takaisen päätökseen kieltää kansainvälisten jalkapallo-ottelujen pelaaminen yli 2 500 metrin korkeudessa.
Päätöksen taustalla oli brasilialaisjoukkue Flamengon tekemä valitus bolivialaisen Real Potosín kotikentällä 4 000 metrin korkeudella pelatun Etelä-Amerikan mestarien liigan ottelun jälkeen. Fifan mukaan ohuessa vuoristoilmassa pelaaminen voi olla vierasjoukkueiden pelaajien terveydelle vaarallista.
Fifan ratkaisu estäisi Boliviaa pelaamasta maaottelunsa
3 600 metrin korkeudessa sijaitsevalla stadionilla maan pääkaupungissa La Pazissa. Myös muut Andien maat Ecuador ja Kolumbia joutuisivat pelaamaan kansainväliset pelinsä muualla kuin pääkaupungissa.
Futishullussa Etelä-Amerikassa Morales otti kaiken hyödyn irti Fifan päätöksestä. 50-vuotias jalkapalloileva presidentti lensi seurueensa ja tiedotusvälineiden edustajien kanssa helikopterilla ylös Andien rinteille ja pelasi näytösottelun lumisella kentällä 6 000 korkeudella merenpinnasta.
Mediatempauksen jälkeen Fifa on joutunut lykkäämään korkean paikan pelikiellon täytäntöönpanoa.
Boliviassa Evo Morales on ennen muuta köyhän kansanosan ja alkuperäisväestön puolestapuhuja. Hän kuuluu itse aimara-intiaaneihin ja on maan ensimmäinen alkuperäiskansojen parista valittu presidentti. Bolivian kymmenestä miljoonasta asukkaasta enemmistö on intiaaneja, mutta poliittinen valta on perinteisesti ollut valkoisella väestöllä. Maa on tulotasoltaan Etelä-Amerikan köyhin.
Morales tulee itse vaatimattomista oloista Oruron departementista Andien vuoristossa. Hän asui lapsena perheensä kanssa kymmenen neliön kokoisessa olkikattoisessa savimajassa, auttoi perunanviljelyssä ja paimensi laamoja. Rahoittaakseen koulunkäyntinsä hän työskenteli muurarina, leipurina ja trumpetinsoittajana.
Vuonna 1980, kun Morales oli parikymppinen, perhe joutui muuttamaan kotiseudultaan El Niño -sääilmiön aiheuttaman kuivuuden vuoksi. Uusi koti löytyi Chaparen provinssista Cochabamban lähistöltä kokapensaan, appelsiinien ja banaanien viljelymailta.
Morales organisoi paikallisten kokapensaan viljelijöiden välisiä jalkapallo-otteluita ja päätyi lopulta kokaviljelijöiden ammattiliiton karismaattiseksi johtajaksi.
Kamppailu kokaviljelijöiden oikeuksien puolesta teki Moralesista maankuulun. Vielä presidenttinäkin hän on kiivaasti vastustanut Yhdysvaltojen lähinnä omien kaupallisten intressiensä vuoksi käymää ”huumeidenvastaista sotaa” ja yrittänyt selittää, että kokalehti on aivan eri asia kuin siitä jalostettu kokaiini.
Andien intiaanien perinteessä kokapensas on pyhä kasvi. Pensaan lehtien pureskelu piristää ja poistaa näläntunnetta.
Bolivian hallitus on tukenut kokalehdistä valmistetun pussiteen ja kokauutetta sisältävän Coca Colla -limun markkinointia. Evo Moralesilla on presidentinlinnassa työhuoneensa seinällä kokalehdistä tehty muotokuva vallankumoustaistelija Che Guevarasta.
Evo Morales valittiin presidentiksi vuonna 2005 Liike kohti sosialismia -puolueen ehdokkaana. Puolueen tavoitteena on kommunitaarinen sosialismi, joka kunnioittaa alkuperäiskansojen perinteitä ja ympäristöä.
Vaaleja edelsivät laajat protestit vedenjakelun yksityistämistä vastaan. Cochabambassa veden hinta kallistui rajusti sen jälkeen kun yhdysvaltalaisyhtiö Bechtel otti vesihuollon hoitaakseen.
Morales lupasi kansallistaa maan öljy- ja kaasuvarat, turvata kokaviljelyn tulevaisuuden ja kutsua koolle uutta perustuslakia säätävän kokouksen.
Moralesin presidenttikauden aluksi Bolivia liittyi Venezuelan ja Kuuban perustamaan yhteistyöjärjestöön, Amerikan kansojen bolivarilaiseen allianssiin Albaan. Terveyspalveluja on kohennettu etenkin maaseudulla, ja minimipalkkaa nostettiin 50 prosentilla. Intiaanikielten opetusta lisättiin kouluissa, ja lukutaitokampanjan avulla käytännössä koko kansa oppi lukemaan.
Suomeen tänään perjantaina kaksipäiväiselle työvierailulle saapuva Bolivian presidentti Evo Morales on tavallista mielenkiintoisempi valtiovieras. Latinalaisen Amerikan vasemmistojohtajiin lukeutuva Morales tapaa vierailun aikana presidentti Halosen ja keskustelee yritysjohtajien kanssa suomalaisen teknologiaosaamisen hyödyntämisestä Bolivian öljy- ja maakaasuteollisuudessa.
Virallista ohjelmaa kiinnostavampaa on kuitenkin Evo Moralesin muu ohjelma. Lauantaina hän pitää Helsingin yliopistolla esitelmän ilmastonmuutoksesta ja Bolivian hallituksen aloitteista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tänään iltapäivällä hän pelaa Helsingin Talissa jalkapalloa yhdessä suomalaisten poliitikkojen, ay-aktiivien, kansalaisjärjestöjen edustajien ja latinalaisamerikkalaisten maahanmuuttajien kanssa.
Epävirallisen ohjelman teemat liittyvät tiiviisti Moralesin poliittiseen kampanjointiin. Viime kuussa Morales isännöi Bolivian Cochabambassa pidettyä ympäristöliikkeiden ja kehitysmaiden kansanliikkeiden suurta ilmastokokousta, ”Maailman kansojen konferenssia ilmastonmuutoksesta ja Äiti Maan oikeuksista”.
Kööpenhaminan ilmastokokouksen tuloksettomuuteen pettyneet etelän kansanliikkeiden edustajat hyväksyivät Cochabambassa julkilausuman, jonka mukaan ilmastonmuutoksen syynä on teollisuusmaiden kapitalistinen kulutuskulttuuri, joka kohtelee maapalloa vain raaka-aineiden lähteenä.
Kokouksessa muotoiltiin yleismaailmallinen Äiti Maan oikeuksien julistus, ehdotettiin kansainvälisen ilmasto-oikeudenmukaisuustuomioistuimen perustamista ja vaadittiin teollisuusmaita maksamaan kehitysmaille korvauksia ilmastonmuutoksen aiheuttamista tuhoista.
Jalkapallo taas liittyy läheisesti Evo Moralesin julkisuuspolitiikkaan ja Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan kolmen vuoden takaisen päätökseen kieltää kansainvälisten jalkapallo-ottelujen pelaaminen yli 2 500 metrin korkeudessa.
Päätöksen taustalla oli brasilialaisjoukkue Flamengon tekemä valitus bolivialaisen Real Potosín kotikentällä 4 000 metrin korkeudella pelatun Etelä-Amerikan mestarien liigan ottelun jälkeen. Fifan mukaan ohuessa vuoristoilmassa pelaaminen voi olla vierasjoukkueiden pelaajien terveydelle vaarallista.
Fifan ratkaisu estäisi Boliviaa pelaamasta maaottelunsa
3 600 metrin korkeudessa sijaitsevalla stadionilla maan pääkaupungissa La Pazissa. Myös muut Andien maat Ecuador ja Kolumbia joutuisivat pelaamaan kansainväliset pelinsä muualla kuin pääkaupungissa.
Futishullussa Etelä-Amerikassa Morales otti kaiken hyödyn irti Fifan päätöksestä. 50-vuotias jalkapalloileva presidentti lensi seurueensa ja tiedotusvälineiden edustajien kanssa helikopterilla ylös Andien rinteille ja pelasi näytösottelun lumisella kentällä 6 000 korkeudella merenpinnasta.
Mediatempauksen jälkeen Fifa on joutunut lykkäämään korkean paikan pelikiellon täytäntöönpanoa.
Boliviassa Evo Morales on ennen muuta köyhän kansanosan ja alkuperäisväestön puolestapuhuja. Hän kuuluu itse aimara-intiaaneihin ja on maan ensimmäinen alkuperäiskansojen parista valittu presidentti. Bolivian kymmenestä miljoonasta asukkaasta enemmistö on intiaaneja, mutta poliittinen valta on perinteisesti ollut valkoisella väestöllä. Maa on tulotasoltaan Etelä-Amerikan köyhin.
Morales tulee itse vaatimattomista oloista Oruron departementista Andien vuoristossa. Hän asui lapsena perheensä kanssa kymmenen neliön kokoisessa olkikattoisessa savimajassa, auttoi perunanviljelyssä ja paimensi laamoja. Rahoittaakseen koulunkäyntinsä hän työskenteli muurarina, leipurina ja trumpetinsoittajana.
Vuonna 1980, kun Morales oli parikymppinen, perhe joutui muuttamaan kotiseudultaan El Niño -sääilmiön aiheuttaman kuivuuden vuoksi. Uusi koti löytyi Chaparen provinssista Cochabamban lähistöltä kokapensaan, appelsiinien ja banaanien viljelymailta.
Morales organisoi paikallisten kokapensaan viljelijöiden välisiä jalkapallo-otteluita ja päätyi lopulta kokaviljelijöiden ammattiliiton karismaattiseksi johtajaksi.
Kamppailu kokaviljelijöiden oikeuksien puolesta teki Moralesista maankuulun. Vielä presidenttinäkin hän on kiivaasti vastustanut Yhdysvaltojen lähinnä omien kaupallisten intressiensä vuoksi käymää ”huumeidenvastaista sotaa” ja yrittänyt selittää, että kokalehti on aivan eri asia kuin siitä jalostettu kokaiini.
Andien intiaanien perinteessä kokapensas on pyhä kasvi. Pensaan lehtien pureskelu piristää ja poistaa näläntunnetta.
Bolivian hallitus on tukenut kokalehdistä valmistetun pussiteen ja kokauutetta sisältävän Coca Colla -limun markkinointia. Evo Moralesilla on presidentinlinnassa työhuoneensa seinällä kokalehdistä tehty muotokuva vallankumoustaistelija Che Guevarasta.
Evo Morales valittiin presidentiksi vuonna 2005 Liike kohti sosialismia -puolueen ehdokkaana. Puolueen tavoitteena on kommunitaarinen sosialismi, joka kunnioittaa alkuperäiskansojen perinteitä ja ympäristöä.
Vaaleja edelsivät laajat protestit vedenjakelun yksityistämistä vastaan. Cochabambassa veden hinta kallistui rajusti sen jälkeen kun yhdysvaltalaisyhtiö Bechtel otti vesihuollon hoitaakseen.
Morales lupasi kansallistaa maan öljy- ja kaasuvarat, turvata kokaviljelyn tulevaisuuden ja kutsua koolle uutta perustuslakia säätävän kokouksen.
Moralesin presidenttikauden aluksi Bolivia liittyi Venezuelan ja Kuuban perustamaan yhteistyöjärjestöön, Amerikan kansojen bolivarilaiseen allianssiin Albaan. Terveyspalveluja on kohennettu etenkin maaseudulla, ja minimipalkkaa nostettiin 50 prosentilla. Intiaanikielten opetusta lisättiin kouluissa, ja lukutaitokampanjan avulla käytännössä koko kansa oppi lukemaan.
lauantai 8. toukokuuta 2010
Kelvottomia pommeja
KU-VIIKKOLEHTI 7.5.2010
New Yorkissa ei ole viime päivinä puhuttu juuri muusta kuin Times Squaren epäonnistuneesta autopommi-iskusta viime viikonloppuna. Broadwayn suosittu teatterikortteli suljettiin vapunpäivän iltana yleisöltä sen jälkeen kun kadun varteen pysäköidyssä maasturissa poksahti ilotulituspommeja. Poliisi kertoi seuraavana päivänä, että autopommi oli amatöörimäinen viritelmä herätyskelloja, bensakanistereita ja lannoitesäkkejä, eivätkä lannoitteet olisi todennäköisesti edes räjähtäneet.
Mutta tämäkään ei vähentänyt mediakohua. Maanantai-iltana pakistanilaissyntyinen Yhdysvaltojen kansalainen Faisal Shahzad pidätettiin Dubaihin lähdössä olevasta lentokoneesta epäiltynä terrori-iskun ja joukkomurhan yrityksestä, ja sen jälkeen tiedotusvälineet ovat lyhyessä ajassa selvittäneet 30-vuotiaan finanssimeklarin taustasta lähes kaiken. Tv-ryhmät majoittuivat Shahzadin Connecticutissa sijaitsevan asunnon eteen lähettämään suoria uutislähetyksiä.
Vielä pidätyksen jälkeen presidentti Barack Obama on kehottanut kansalaisia pysymään valppaina ja oikeusministeri Eric Holder on luvannut, että Yhdysvaltojen viranomaiset eivät tule lepäämään ennen kuin kaikki terrori-iskun yritykseen osallistuneet on tuotu oikeuteen.
Parhaillaan tutkitaan Faisal Shahzadin mahdollisia yhteyksiä Pakistanin Taleban-liikkeeseen, jonka kerrottiin ottaneen pommiyrityksen vastuulleen.
Yhdysvaltojen taistelulennokkien iskuissa Waziristanissa Pakistanissa on reilun vuoden aikana kuollut ainakin tuhat ihmistä, suurin osa heistä siviilejä.
Kohun keskellä Britannian yleisradio BBC haastatteli Times Squaren välkkyviä neonvalomainoksia ihastelleita turisteja. Monien mielestä media reagoi pommiyritykseen liioitellusti ja lietsoi ihmisiin turhaa pelkoa.
Viranomaisten toimintaa kriittisesti seuraava yhdysvaltalainen uutissivusto Prison Planet puolestaan julkaisi Times Squaren evakuoinnin aikana kuvatun silminnäkijävideon, josta kävi ilmi, että alueelta evakuoitiin vain osa ihmisistä. West Side Storyn musikaaliesitykseen meneviä ei jostain syystä käännytetty paikalta. Läheinen McDonald’sin hampurilaisravintola tyhjennettiin asiakkaista, mutta työntekijät jäivät edelleen kassan taakse töihin.
Videon kuvaajan mielestä evakuointi vaikutti lähinnä pommiharjoitukselta eikä todelliselta hätätilanteelta.
Prison Planet -sivusto kiinnitti huomiota myös paikallisen tv-kanavan haastatteluun, jossa floridalaisen Leen piirikunnan sheriffi kertoi olleensa pommiyrityksen sattuessa Times Squarella New Yorkin poliisin pommiryhmän järjestämässä pommiharjoituksessa.
Sivusto muistutti, että terrori-iskuja on aiemminkin tehty juuri erilaisten terrorisminvastaisten harjoitusten aikana. Syyskuun 11. päivänä 2001 Yhdysvalloissa oli meneillään kaapattuja matkustajakoneita koskenut suurharjoitus. Lontoon metrossa kesällä 2005 tehtyjen pommi-iskujen aikaan käynnissä oli puolestaan tuhannen ihmisen kriisinhallintaharjoitus, jossa kuviteltiin, että pommi-iskuja tehtäisiin juuri samoilla metroasemilla ja samaan kellonaikaan kuin todellisuudessa tapahtui.
New Yorkissa vappupäivän pommiyritys tuli joka tapauksessa poliisiviranomaisille mieluisaan aikaan. Pormestari Michael Bloomberg ilmoitti tiistaina Manhattanille hankittavista uusista supermoderneista valvontalaitteista. Wall Streetin alueella jo käytössä oleva valvontajärjestelmä on aiemmin herättänyt kaupungin asukkaissa vastustusta.
Epäonnistuneesta pommiräjäytyksestä nousi edellisen kerran vastaavanlainen kohu, kun nigerialainen Umar Abdulmutallab yritti saada alushousuihinsa ommellun pentriittipommivirityksen syttymään viime jouluna Amsterdamista Detrotiin matkalla olleessa matkustajakoneessa.
Pentriitti on sotilaskäytössä oleva voimakas räjähde, mutta Abdulmutallabilta puuttui sytytin, jonka iskuvoima olisi saanut aineen räjähtämään. Jemenissä oleskellut nuorukainen onnistui lopulta vain sytyttämään vaatteensa tuleen.
Kalsaripommin seurauksena Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Italian lentokentille hankittiin kuitenkin pikaisesti uudet kokovartaloskannerit, jotka tunnistavat myös vaatteiden alle piilotetut esineet.
Obaman hallinto tiivisti sotilasyhteistyötä Jemenin korruptoituneen presidentin Ali Abdullah Salehin kanssa.
Yhdysvalloissa kansalaisoikeuksia kaventava terrorisminvastainen laki, Patriot Act, sai kongressin päätöksellä vuoden verran jatkoaikaa ilman sen kummempaa keskustelua.
Juuri minkäänlaista keskustelua ei ole käyty myöskään BBC:n aiemmin keväällä tekemästä dokumenttiohjelmasta, jossa kansainväliset räjähdeasiantuntijat yrittivät selvittää, miten suurta vahinkoa Umar Abdulmutallabin hallussa ollut pentriittimäärä olisi pahimmassa tapauksessa voinut aiheuttaa, jos aine olisi räjäytetty oikeaoppisesti.
Käytöstä poistetussa Boeing 747 -koneessa tehdyssä simulaatiossa koneen matkustamon alumiininen ulkokuori jousti hieman räjähdyksen voimasta mutta säilyi täysin ehjänä.
Räjähdyskokeen tekijöiden mukaan pommi-iskun tekijä ja tämän vierustoveri olisivat kuolleet iskussa, mutta pentriittimäärä ei olisi mitenkään riittänyt aiheuttamaan vaurioita matkustajakoneen ulkorakenteeseen.
”Olen aivan vakuuttunut siitä, että lentohenkilökunta olisi kyennyt jatkamaan lentoa ja kone olisi voinut laskeutua ilman ongelmia”, arveli yhdysvaltalainen lento-onnettomuustutkija J. F. Joseph.
Räjähdyssimulaatiota kuvaava video on edelleen nähtävissä BBC:n verkkosivuilla.
Umar Abdulmutallab odottaa puolestaan yhä oikeudenkäyntiä vankilassa Michiganissa. Hän on kiistänyt syytteet, joiden mukaan hän olisi yrittänyt surmata kaikki koneen 289 matkustajaa.
New Yorkissa ei ole viime päivinä puhuttu juuri muusta kuin Times Squaren epäonnistuneesta autopommi-iskusta viime viikonloppuna. Broadwayn suosittu teatterikortteli suljettiin vapunpäivän iltana yleisöltä sen jälkeen kun kadun varteen pysäköidyssä maasturissa poksahti ilotulituspommeja. Poliisi kertoi seuraavana päivänä, että autopommi oli amatöörimäinen viritelmä herätyskelloja, bensakanistereita ja lannoitesäkkejä, eivätkä lannoitteet olisi todennäköisesti edes räjähtäneet.
Mutta tämäkään ei vähentänyt mediakohua. Maanantai-iltana pakistanilaissyntyinen Yhdysvaltojen kansalainen Faisal Shahzad pidätettiin Dubaihin lähdössä olevasta lentokoneesta epäiltynä terrori-iskun ja joukkomurhan yrityksestä, ja sen jälkeen tiedotusvälineet ovat lyhyessä ajassa selvittäneet 30-vuotiaan finanssimeklarin taustasta lähes kaiken. Tv-ryhmät majoittuivat Shahzadin Connecticutissa sijaitsevan asunnon eteen lähettämään suoria uutislähetyksiä.
Vielä pidätyksen jälkeen presidentti Barack Obama on kehottanut kansalaisia pysymään valppaina ja oikeusministeri Eric Holder on luvannut, että Yhdysvaltojen viranomaiset eivät tule lepäämään ennen kuin kaikki terrori-iskun yritykseen osallistuneet on tuotu oikeuteen.
Parhaillaan tutkitaan Faisal Shahzadin mahdollisia yhteyksiä Pakistanin Taleban-liikkeeseen, jonka kerrottiin ottaneen pommiyrityksen vastuulleen.
Yhdysvaltojen taistelulennokkien iskuissa Waziristanissa Pakistanissa on reilun vuoden aikana kuollut ainakin tuhat ihmistä, suurin osa heistä siviilejä.
Kohun keskellä Britannian yleisradio BBC haastatteli Times Squaren välkkyviä neonvalomainoksia ihastelleita turisteja. Monien mielestä media reagoi pommiyritykseen liioitellusti ja lietsoi ihmisiin turhaa pelkoa.
Viranomaisten toimintaa kriittisesti seuraava yhdysvaltalainen uutissivusto Prison Planet puolestaan julkaisi Times Squaren evakuoinnin aikana kuvatun silminnäkijävideon, josta kävi ilmi, että alueelta evakuoitiin vain osa ihmisistä. West Side Storyn musikaaliesitykseen meneviä ei jostain syystä käännytetty paikalta. Läheinen McDonald’sin hampurilaisravintola tyhjennettiin asiakkaista, mutta työntekijät jäivät edelleen kassan taakse töihin.
Videon kuvaajan mielestä evakuointi vaikutti lähinnä pommiharjoitukselta eikä todelliselta hätätilanteelta.
Prison Planet -sivusto kiinnitti huomiota myös paikallisen tv-kanavan haastatteluun, jossa floridalaisen Leen piirikunnan sheriffi kertoi olleensa pommiyrityksen sattuessa Times Squarella New Yorkin poliisin pommiryhmän järjestämässä pommiharjoituksessa.
Sivusto muistutti, että terrori-iskuja on aiemminkin tehty juuri erilaisten terrorisminvastaisten harjoitusten aikana. Syyskuun 11. päivänä 2001 Yhdysvalloissa oli meneillään kaapattuja matkustajakoneita koskenut suurharjoitus. Lontoon metrossa kesällä 2005 tehtyjen pommi-iskujen aikaan käynnissä oli puolestaan tuhannen ihmisen kriisinhallintaharjoitus, jossa kuviteltiin, että pommi-iskuja tehtäisiin juuri samoilla metroasemilla ja samaan kellonaikaan kuin todellisuudessa tapahtui.
New Yorkissa vappupäivän pommiyritys tuli joka tapauksessa poliisiviranomaisille mieluisaan aikaan. Pormestari Michael Bloomberg ilmoitti tiistaina Manhattanille hankittavista uusista supermoderneista valvontalaitteista. Wall Streetin alueella jo käytössä oleva valvontajärjestelmä on aiemmin herättänyt kaupungin asukkaissa vastustusta.
Epäonnistuneesta pommiräjäytyksestä nousi edellisen kerran vastaavanlainen kohu, kun nigerialainen Umar Abdulmutallab yritti saada alushousuihinsa ommellun pentriittipommivirityksen syttymään viime jouluna Amsterdamista Detrotiin matkalla olleessa matkustajakoneessa.
Pentriitti on sotilaskäytössä oleva voimakas räjähde, mutta Abdulmutallabilta puuttui sytytin, jonka iskuvoima olisi saanut aineen räjähtämään. Jemenissä oleskellut nuorukainen onnistui lopulta vain sytyttämään vaatteensa tuleen.
Kalsaripommin seurauksena Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Italian lentokentille hankittiin kuitenkin pikaisesti uudet kokovartaloskannerit, jotka tunnistavat myös vaatteiden alle piilotetut esineet.
Obaman hallinto tiivisti sotilasyhteistyötä Jemenin korruptoituneen presidentin Ali Abdullah Salehin kanssa.
Yhdysvalloissa kansalaisoikeuksia kaventava terrorisminvastainen laki, Patriot Act, sai kongressin päätöksellä vuoden verran jatkoaikaa ilman sen kummempaa keskustelua.
Juuri minkäänlaista keskustelua ei ole käyty myöskään BBC:n aiemmin keväällä tekemästä dokumenttiohjelmasta, jossa kansainväliset räjähdeasiantuntijat yrittivät selvittää, miten suurta vahinkoa Umar Abdulmutallabin hallussa ollut pentriittimäärä olisi pahimmassa tapauksessa voinut aiheuttaa, jos aine olisi räjäytetty oikeaoppisesti.
Käytöstä poistetussa Boeing 747 -koneessa tehdyssä simulaatiossa koneen matkustamon alumiininen ulkokuori jousti hieman räjähdyksen voimasta mutta säilyi täysin ehjänä.
Räjähdyskokeen tekijöiden mukaan pommi-iskun tekijä ja tämän vierustoveri olisivat kuolleet iskussa, mutta pentriittimäärä ei olisi mitenkään riittänyt aiheuttamaan vaurioita matkustajakoneen ulkorakenteeseen.
”Olen aivan vakuuttunut siitä, että lentohenkilökunta olisi kyennyt jatkamaan lentoa ja kone olisi voinut laskeutua ilman ongelmia”, arveli yhdysvaltalainen lento-onnettomuustutkija J. F. Joseph.
Räjähdyssimulaatiota kuvaava video on edelleen nähtävissä BBC:n verkkosivuilla.
Umar Abdulmutallab odottaa puolestaan yhä oikeudenkäyntiä vankilassa Michiganissa. Hän on kiistänyt syytteet, joiden mukaan hän olisi yrittänyt surmata kaikki koneen 289 matkustajaa.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Yksityistämistä vastaan
KU-VIIKKOLEHTI 23.4.2010
Kirjoitin kaksi viikkoa sitten tällä palstalla eteläafrikkalaisen äärioikeistojohtajan Eugene Terreblanchen väkivaltaisesta surmasta ja siitä, miten Afrikkalaisen kansalliskongressin ANC:n nuorisoliiton johtaja Julius Malema heitti lisää löylyä laulamalla puhetilaisuuksissaan vapautustaistelun aikaista taistelulaulua, jossa kehotetaan tappamaan rotusorron aikana vallassa olleita buureja.
Etelä-Afrikan politiikan populistiset ääripäät ovat pysyneet kestoaiheina maan mediassa.
Kotonaan maatilallaan kuoliaaksi hakatun Eugene Terreblanchen murhaoikeudenkäyntiä on seurattu tarkkaan, etenkin sen jälkeen kun murhasta syytettynä olevan miehen asianajaja kertoi paikalliselle Sunday Times -lehdelle, että uusnatsijohtaja oli yrittänyt harrastaa seksiä 28- ja 15-vuotiaiden syytettyjen kanssa.
Oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan Terreblanche oli pääsiäislauantaina käynyt kahden mustan palkollisensa kanssa ostamassa isot määrät siideriä ja vodkaa ja juottanut miehet humalaan ennen kuin ilta oli päättynyt väkivaltaan. 69-vuotiaalla Terreblanchella oli poliisin mukaan spermaa alushousuissaan ja kehollaan.
Mail & Guardian -lehti haastatteli äärioikeistolaisen buurien vastarintaliikkeen AWB:n entistä jäsentä, jonka mukaan Terreblanche oli aina ollut kiinnostunut teini-ikäisistä pojista.
Miljoonien eurojen korruptiosta epäilty ANC:n nuorisojohtaja Julius Malema on puolestaan saanut esiintyä viime päivät suorapuheisena vallankumousjohtajana ja marttyyrina, kun valtapuolue on asettanut kurinpitolautakunnan arvioimaan hänen julkisuudessa esittämiään näkemyksiä.
29-vuotias Malema on vastoin puolueen suositusta jatkanut tuomioistuimen kieltämän taistelulaulun laulamista nuorisoliiton tilaisuuksissa.
Zimbabwen-matkallaan Malema kehui estottomasti presidentti Robert Mugaben kansallistamisohjelmaa ja haukkui maan yhteishallituksessa istuvan Demokraattisen muutoksen liikkeen (MDC) johtajat länsimaiden kätyreiksi.
Kesken nuorisoliiton lehdistötilaisuuden Malema ajoi Britannian yleisradion BBC:n kirjeenvaihtajan ulos huoneesta kutsuen tätä äpäräksi ja kirotuksi agentiksi.
Pahin rike saattoi kuitenkin olla se, että Malema totesi presidentti Jacob Zuman sekaantuvan liikaa nuorisoliiton asioihin. Vaalikampanjan aikana juuri nuorisoliitto oli Zuman tärkeimpiä tukijoita.
Murhaoikeudenkäynnit, seksiskandaalit ja räväkät poliittiset puheet saavat helposti julkisuutta mediassa miltei kaikkialla maailmassa, mutta sensaatiouutiset myös hämärtävät, mitä yhteiskunnassa todella tapahtuu.
Amnesty Internationalin vieraana Suomessa viime kuussa käväissyt eteläafrikkalaisaktivisti Trevor Ngwane esitteli hiukan syvällisemmän Etelä-Afrikan tilannetta 20 vuotta Nelson Mandelan vankilasta vapautumisen jälkeen.
”Mandela lupasi asuntoja kaikille, koulutusta kaikille, terveyspalveluja ja töitä kaikille. Meillä oli yhteinen unelma, jonka puolesta olimme taistelleet. Sillä jos kaikki saisivat koulutusta, se tarkoitti sitä, että myös minun lapseni pääsisivät kouluun”, Ngwane selitti Helsingin yliopistolla järjestetyssä tilaisuudessa.
Mutta toisin on käynyt. ”Nyt ajatuksena näyttää olevan, että minun on taisteltava oikeudesta asuntoon ennen kuin joku muu saa sen.”
Etelä-Afrikka siirtyi enemmistövaltaan vuonna 1994, jolloin ANC voitti maan ensimmäiset vapaat vaalit selvällä ääntenenemmistöllä. Uusi valtapuolue sai valkoiselta rotusortohallitukselta perinnöksi täydellisesti kahtia jakautuneen yhteiskunnan ja ylivelkaantuneen talouden.
Tässä tilanteessa ANC omaksui uusliberaalin talouspolitiikan, joka perustui valtionyhtiöiden ja julkisten palvelujen yksityistämiseen. Sähkönjakelu yksityistettiin, vedenjakelu yksityistettiin, terveyspalveluja on yksityistetty.
”Etelä-Afrikka on nyt koko maailman epätasa-arvoisin yhteiskunta, ja se johtuu nimenomaan ANC:n oikeistolaisesta politiikasta”, Trevor Ngwane arveli.
Yksityistämisen myötä sähkön ja veden hinta moninkertaistui lyhyessä ajassa, sillä seurauksella että mustien asuinalueilla suurin osa kotitalouksista ei ole kyennyt maksamaan laskuja. Johannesburgin liepeillä sijaitsevassa Sowetossa Ngwane on ollut organisoimassa kansanliikettä yksityistämistä vastaan.
”Kun sähköt katkaistaan maksamattomien laskujen takia, kytkemme sähkön takaisin. Sähköasentajat ovat samassa liemessä kuin kaikki muutkin eivätkä itsekään pysty maksamaan sähkölaskujaan.”
Vedenjakelun yksityistämisen jälkeen asuntoihin on asennettu vedenkulutusmittarit, jotka toimivat etukäteen ostettavilla arvokorteilla. Useimmilla kotitalouksilla ei kuitenkaan ole varaa vesikortteihin, joten monilla alueilla asukkaat ovat yksinkertaisesti hajottaneet vesimittarit ja käyttäneet vettä taas ilmaiseksi. Suoraa toimintaa on perusteltu sillä, että Etelä-Afrikan perustuslain mukaan puhdas vesi on jokaisen perusoikeus.
ANC on vastannut kansanliikkeiden toimintaan lähettämällä paikallisia iskujoukkojaan lietsomaan väkivaltaa mustien asuinalueille. Sowetossa Trevor Ngwane oli pitkään ANC:n edustajana paikallisvaltuustossa, mutta hänet erotettiin ryhmästä kampanjoituaan yksityistämistä vastaan.
Kesäkuussa Etelä-Afrikassa käynnistyvät jalkapallon MM-kisat, eivätkä kaikki ole asiasta suinkaan innoissaan. Ngwanen mukaan asukasryhmät protestoivat kisoja vastaan päivittäin eri puolilla maata.
”Kisojen kustannukset ovat seitsenkertaistuneet aiemmista arvioista. Hökkelialueiden asukkaita on häädetty kodeistaan stadionien ja liikenneväylien tieltä pois. Kouluja on jäänyt rakentamatta, kun kaikki sementti käytettiin stadioneihin. MM-kisat ovat kuvaava esimerkki siitä, miten ANC on laittanut asiat väärään tärkeysjärjestykseen.”
Kirjoitin kaksi viikkoa sitten tällä palstalla eteläafrikkalaisen äärioikeistojohtajan Eugene Terreblanchen väkivaltaisesta surmasta ja siitä, miten Afrikkalaisen kansalliskongressin ANC:n nuorisoliiton johtaja Julius Malema heitti lisää löylyä laulamalla puhetilaisuuksissaan vapautustaistelun aikaista taistelulaulua, jossa kehotetaan tappamaan rotusorron aikana vallassa olleita buureja.
Etelä-Afrikan politiikan populistiset ääripäät ovat pysyneet kestoaiheina maan mediassa.
Kotonaan maatilallaan kuoliaaksi hakatun Eugene Terreblanchen murhaoikeudenkäyntiä on seurattu tarkkaan, etenkin sen jälkeen kun murhasta syytettynä olevan miehen asianajaja kertoi paikalliselle Sunday Times -lehdelle, että uusnatsijohtaja oli yrittänyt harrastaa seksiä 28- ja 15-vuotiaiden syytettyjen kanssa.
Oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan Terreblanche oli pääsiäislauantaina käynyt kahden mustan palkollisensa kanssa ostamassa isot määrät siideriä ja vodkaa ja juottanut miehet humalaan ennen kuin ilta oli päättynyt väkivaltaan. 69-vuotiaalla Terreblanchella oli poliisin mukaan spermaa alushousuissaan ja kehollaan.
Mail & Guardian -lehti haastatteli äärioikeistolaisen buurien vastarintaliikkeen AWB:n entistä jäsentä, jonka mukaan Terreblanche oli aina ollut kiinnostunut teini-ikäisistä pojista.
Miljoonien eurojen korruptiosta epäilty ANC:n nuorisojohtaja Julius Malema on puolestaan saanut esiintyä viime päivät suorapuheisena vallankumousjohtajana ja marttyyrina, kun valtapuolue on asettanut kurinpitolautakunnan arvioimaan hänen julkisuudessa esittämiään näkemyksiä.
29-vuotias Malema on vastoin puolueen suositusta jatkanut tuomioistuimen kieltämän taistelulaulun laulamista nuorisoliiton tilaisuuksissa.
Zimbabwen-matkallaan Malema kehui estottomasti presidentti Robert Mugaben kansallistamisohjelmaa ja haukkui maan yhteishallituksessa istuvan Demokraattisen muutoksen liikkeen (MDC) johtajat länsimaiden kätyreiksi.
Kesken nuorisoliiton lehdistötilaisuuden Malema ajoi Britannian yleisradion BBC:n kirjeenvaihtajan ulos huoneesta kutsuen tätä äpäräksi ja kirotuksi agentiksi.
Pahin rike saattoi kuitenkin olla se, että Malema totesi presidentti Jacob Zuman sekaantuvan liikaa nuorisoliiton asioihin. Vaalikampanjan aikana juuri nuorisoliitto oli Zuman tärkeimpiä tukijoita.
Murhaoikeudenkäynnit, seksiskandaalit ja räväkät poliittiset puheet saavat helposti julkisuutta mediassa miltei kaikkialla maailmassa, mutta sensaatiouutiset myös hämärtävät, mitä yhteiskunnassa todella tapahtuu.
Amnesty Internationalin vieraana Suomessa viime kuussa käväissyt eteläafrikkalaisaktivisti Trevor Ngwane esitteli hiukan syvällisemmän Etelä-Afrikan tilannetta 20 vuotta Nelson Mandelan vankilasta vapautumisen jälkeen.
”Mandela lupasi asuntoja kaikille, koulutusta kaikille, terveyspalveluja ja töitä kaikille. Meillä oli yhteinen unelma, jonka puolesta olimme taistelleet. Sillä jos kaikki saisivat koulutusta, se tarkoitti sitä, että myös minun lapseni pääsisivät kouluun”, Ngwane selitti Helsingin yliopistolla järjestetyssä tilaisuudessa.
Mutta toisin on käynyt. ”Nyt ajatuksena näyttää olevan, että minun on taisteltava oikeudesta asuntoon ennen kuin joku muu saa sen.”
Etelä-Afrikka siirtyi enemmistövaltaan vuonna 1994, jolloin ANC voitti maan ensimmäiset vapaat vaalit selvällä ääntenenemmistöllä. Uusi valtapuolue sai valkoiselta rotusortohallitukselta perinnöksi täydellisesti kahtia jakautuneen yhteiskunnan ja ylivelkaantuneen talouden.
Tässä tilanteessa ANC omaksui uusliberaalin talouspolitiikan, joka perustui valtionyhtiöiden ja julkisten palvelujen yksityistämiseen. Sähkönjakelu yksityistettiin, vedenjakelu yksityistettiin, terveyspalveluja on yksityistetty.
”Etelä-Afrikka on nyt koko maailman epätasa-arvoisin yhteiskunta, ja se johtuu nimenomaan ANC:n oikeistolaisesta politiikasta”, Trevor Ngwane arveli.
Yksityistämisen myötä sähkön ja veden hinta moninkertaistui lyhyessä ajassa, sillä seurauksella että mustien asuinalueilla suurin osa kotitalouksista ei ole kyennyt maksamaan laskuja. Johannesburgin liepeillä sijaitsevassa Sowetossa Ngwane on ollut organisoimassa kansanliikettä yksityistämistä vastaan.
”Kun sähköt katkaistaan maksamattomien laskujen takia, kytkemme sähkön takaisin. Sähköasentajat ovat samassa liemessä kuin kaikki muutkin eivätkä itsekään pysty maksamaan sähkölaskujaan.”
Vedenjakelun yksityistämisen jälkeen asuntoihin on asennettu vedenkulutusmittarit, jotka toimivat etukäteen ostettavilla arvokorteilla. Useimmilla kotitalouksilla ei kuitenkaan ole varaa vesikortteihin, joten monilla alueilla asukkaat ovat yksinkertaisesti hajottaneet vesimittarit ja käyttäneet vettä taas ilmaiseksi. Suoraa toimintaa on perusteltu sillä, että Etelä-Afrikan perustuslain mukaan puhdas vesi on jokaisen perusoikeus.
ANC on vastannut kansanliikkeiden toimintaan lähettämällä paikallisia iskujoukkojaan lietsomaan väkivaltaa mustien asuinalueille. Sowetossa Trevor Ngwane oli pitkään ANC:n edustajana paikallisvaltuustossa, mutta hänet erotettiin ryhmästä kampanjoituaan yksityistämistä vastaan.
Kesäkuussa Etelä-Afrikassa käynnistyvät jalkapallon MM-kisat, eivätkä kaikki ole asiasta suinkaan innoissaan. Ngwanen mukaan asukasryhmät protestoivat kisoja vastaan päivittäin eri puolilla maata.
”Kisojen kustannukset ovat seitsenkertaistuneet aiemmista arvioista. Hökkelialueiden asukkaita on häädetty kodeistaan stadionien ja liikenneväylien tieltä pois. Kouluja on jäänyt rakentamatta, kun kaikki sementti käytettiin stadioneihin. MM-kisat ovat kuvaava esimerkki siitä, miten ANC on laittanut asiat väärään tärkeysjärjestykseen.”
torstai 8. huhtikuuta 2010
Kärjistyneitä rotusuhteita
KU-VIIKKOLEHTI 9.4.2010
Valkoisten buurien asuttamassa Ventersdorpin pikkukaupungissa Etelä-Afrikassa ei välttämättä heti huomaa, että rotuerottelu lakkautettiin maassa 16 vuotta sitten. Vanhoillista eurooppalaista kylätaajamaa muistuttavassa kaupungissa asuu pelkästään valkoisia. Kaupungin laitamilta löytyy värillisten oma asuinalue, ja kauempana kuivalla ruohoarolla kaupungin ulkopuolella on etupäässä peltihökkeleistä koostuva mustien asuma-alue.
Tänään perjantaina Ventersdorp on kansainvälisen huomion kohteena, kun pääsiäisenä surmattu äärioikeistojohtaja Eugene Terreblanche haudataan maatilallaan kaupungin lähistöllä.
Buuriviljelijöiden aseellisen vastarintaliikkeen AWB:n johtaja hakattiin lauantaina nuijalla kuoliaaksi kotonaan maatilallaan tämän kieltäydyttyä maksamasta palkkoja kahdelle työntekijälleen. 28- ja 15-vuotiaita palkollisia syytetään murhasta, ryöstöstä ja vainajan häpäisystä. Terreblanche löydettiin surmattuna housut nilkoissaan.
Etelä-Afrikassa Terreblanche muistetaan lähinnä mahtipontisena rasistisena pellenä, joka järjesti paraateja natsiunivormuihin pukeutuneille kannattajilleen ja vastusti kiivaasti siirtymistä rotuerottelusta enemmistövaltaan. Vuonna 1994 AWB teki useita pommi-iskuja, muun muassa Johannesburgin lentokentälle, ja yritti asein valloittaa Bophuthatwsanan bantustanin.
Terreblanche tuomittiin kahdesti vankilaan, ensin bensa-aseman mustan työntekijän pahoinpitelystä, ja toisella kerralla tapon yrityksestä. Jälkimmäisen tuomion Terreblanche sai hakattuaan maatilallaan mustan työntekijän niin pahasti, että tämä sai elinikäisen aivovaurion.
Terreblanchen surma olisi hyvin voinut jäädä omaan arvoonsa rikostapauksena, jossa takavuosien uusnatsijohtaja sai ainakin useimpien eteläafrikkalaisten mielestä sen minkä ansaitsi.
Heti pääsiäispäivänä äärioikeistojärjestö AWB:n pääsihteeri Andre Visagie uhkasi kuitenkin kostaa johtajansa surman. Pääsihteeri syytti Afrikkalaisen kansalliskongressin ANC:n nuorisoliiton johtajaa Julius Malemaa osallisuudesta murhaan ja kehotti ulkomaita olemaan lähettämättä joukkueitaan Etelä-Afrikassa kesäkuussa alkaviin jalkapallon MM-kisoihin.
Valtapuolue ANC:n nuorisojohtaja Julius Malema liittyy asiaan sillä tavalla, että hän keksi viime kuussa ruveta laulamaan puhetilaisuuksissaan Etelä-Afrikan vapautustaistelun aikaisia taistelulauluja, joiden sanotuksissa kehotetaan tappamaan buureja. Buurit ovat afrikaansia puhuvia Etelä-Afrikan valkoisia, jotka hallitsivat maata rotuerottelun aikana.
Kalliita autojaan ja rannekellojaan mielellään esittelevä 29-vuotias nuorisoliiton johtaja joutui maaliskuun alussa korruptiosyytösten kohteeksi sen jälkeen kun useat hänen omistamansa yhtiön rakennuttamat sillat romahtivat Limpopon maakunnassa ja tiet huuhtoutuivat sateen mukana pois. Julius Maleman uskotaan tienanneen valtion rakennusurakoista ainakin 13 miljoonaa euroa.
Köyhän yksinhuoltajaäidin poika Malema väitti korruptiosyytteiden olevan valkoisten hallitseman median salaliitto häntä vastaan. Malema sanoi, että hänen naapurustossaan Johannesburgin vauraassa Sandtonissa valkoiset nuoret ajelevat kalliita urheiluautoja, mutta kun musta nuorukainen vaurastuu, sitä pidetään heti merkkinä korruptiosta.
Vanhojen taistelulaulujen laulaminen oli poliittisesti ovela provokaatio, jonka avulla keskustelu ANC:n nuorisojohtajan omasta korruptiosta vaihtui muihin aiheisiin.
Buurien äärioikeistopuoluetta Vapausrintamaa lähellä oleva järjestö AfriForum nosti oikeuskanteen laulusta, jossa laulettiin buurien ampumisesta. AfriForum julkaisi samalla listan 1 600 valkoisesta maanviljelijästä, jotka oli surmattu Etelä-Afrikassa viimeisen 16 vuoden aikana.
Maaliskuun lopulla johannesburgilainen tuomioistuin päätti kieltää perustuslain vastaisena ANC:n zulunkielisen taistelulaulun Ayesaba Amagwala, suomeksi ”Raukat pelkäävät”.
ANC vastasi tuomioistuimen päätökseen tyrmistyneenä. Puolueen mielestä laulu oli olennainen osa maan historiaa ja perinnettä. ANC:n pääsihteeri Gwede Mantashe totesi, että taistelulaulua ei kuulunut ymmärtää sananmukaisesti. ”Kun laulussa puhutaan buurien ampumisesta, sillä ei tarkoiteta yksittäisten ihmisten tappamista, vaan koko rotusortojärjestelmän tuhoamista.”
Tuomioistuimen kiellosta piittaamatta Julius Malema jatkoi laulun laulamista nuorisoliiton tilaisuudessa Mthathan kaupungissa viime viikolla. Malema selitti kuulijoilleen, että laulun tarkoituksena oli osoittaa kunnioitusta Etelä-Afrikan vapautustaistelun johtajille.
Äärioikeistojohtaja Eugene Terreblanchen surman jälkeen ANC on joutunut perumaan viikon takaisia kommenttejaan. Alkuviikosta puolue ilmoitti, että buurien äärijärjestöjen väitteet, joiden mukaan Julius Malema olisi jollain lailla osallinen surmaan, olivat vailla perusteita, sillä poliisitutkimusten mukaan kyse oli palkkakiistasta eikä asialla ollut myöskään mitään tekemistä jalkapallon MM-kisojen turvallisuuden kanssa.
Keskiviikkona presidentti Jacob Zuman virka-asunnossa pidetyn ANC:n viikkokokouksen jälkeen puolue kuitenkin kehotti jäseniään olemaan laulamatta vapautuslauluja, joiden sanojen ”voidaan tulkita myötävaikuttavan yhteiskunnan rotusuhteiden kärjistymiseen”.
Puuttumatta muuten Terreblanchen surman taustoihin ANC kummeksui sitä, että alaikäinen 15-vuotias nuorukainen oli ollut töissä Terreblanchen maatilalla.
Puolue ihmetteli myös sitä, miksei media ollut juuri uutisoinut viimeaikaisista tapauksista, joissa valkoinen viljelijä oli ampunut mustan metsästäjän ja toinen buuriviljelijä oli pahoinpidellyt seitsemää työntekijäänsä nuijalla.
Valkoisten buurien asuttamassa Ventersdorpin pikkukaupungissa Etelä-Afrikassa ei välttämättä heti huomaa, että rotuerottelu lakkautettiin maassa 16 vuotta sitten. Vanhoillista eurooppalaista kylätaajamaa muistuttavassa kaupungissa asuu pelkästään valkoisia. Kaupungin laitamilta löytyy värillisten oma asuinalue, ja kauempana kuivalla ruohoarolla kaupungin ulkopuolella on etupäässä peltihökkeleistä koostuva mustien asuma-alue.
Tänään perjantaina Ventersdorp on kansainvälisen huomion kohteena, kun pääsiäisenä surmattu äärioikeistojohtaja Eugene Terreblanche haudataan maatilallaan kaupungin lähistöllä.
Buuriviljelijöiden aseellisen vastarintaliikkeen AWB:n johtaja hakattiin lauantaina nuijalla kuoliaaksi kotonaan maatilallaan tämän kieltäydyttyä maksamasta palkkoja kahdelle työntekijälleen. 28- ja 15-vuotiaita palkollisia syytetään murhasta, ryöstöstä ja vainajan häpäisystä. Terreblanche löydettiin surmattuna housut nilkoissaan.
Etelä-Afrikassa Terreblanche muistetaan lähinnä mahtipontisena rasistisena pellenä, joka järjesti paraateja natsiunivormuihin pukeutuneille kannattajilleen ja vastusti kiivaasti siirtymistä rotuerottelusta enemmistövaltaan. Vuonna 1994 AWB teki useita pommi-iskuja, muun muassa Johannesburgin lentokentälle, ja yritti asein valloittaa Bophuthatwsanan bantustanin.
Terreblanche tuomittiin kahdesti vankilaan, ensin bensa-aseman mustan työntekijän pahoinpitelystä, ja toisella kerralla tapon yrityksestä. Jälkimmäisen tuomion Terreblanche sai hakattuaan maatilallaan mustan työntekijän niin pahasti, että tämä sai elinikäisen aivovaurion.
Terreblanchen surma olisi hyvin voinut jäädä omaan arvoonsa rikostapauksena, jossa takavuosien uusnatsijohtaja sai ainakin useimpien eteläafrikkalaisten mielestä sen minkä ansaitsi.
Heti pääsiäispäivänä äärioikeistojärjestö AWB:n pääsihteeri Andre Visagie uhkasi kuitenkin kostaa johtajansa surman. Pääsihteeri syytti Afrikkalaisen kansalliskongressin ANC:n nuorisoliiton johtajaa Julius Malemaa osallisuudesta murhaan ja kehotti ulkomaita olemaan lähettämättä joukkueitaan Etelä-Afrikassa kesäkuussa alkaviin jalkapallon MM-kisoihin.
Valtapuolue ANC:n nuorisojohtaja Julius Malema liittyy asiaan sillä tavalla, että hän keksi viime kuussa ruveta laulamaan puhetilaisuuksissaan Etelä-Afrikan vapautustaistelun aikaisia taistelulauluja, joiden sanotuksissa kehotetaan tappamaan buureja. Buurit ovat afrikaansia puhuvia Etelä-Afrikan valkoisia, jotka hallitsivat maata rotuerottelun aikana.
Kalliita autojaan ja rannekellojaan mielellään esittelevä 29-vuotias nuorisoliiton johtaja joutui maaliskuun alussa korruptiosyytösten kohteeksi sen jälkeen kun useat hänen omistamansa yhtiön rakennuttamat sillat romahtivat Limpopon maakunnassa ja tiet huuhtoutuivat sateen mukana pois. Julius Maleman uskotaan tienanneen valtion rakennusurakoista ainakin 13 miljoonaa euroa.
Köyhän yksinhuoltajaäidin poika Malema väitti korruptiosyytteiden olevan valkoisten hallitseman median salaliitto häntä vastaan. Malema sanoi, että hänen naapurustossaan Johannesburgin vauraassa Sandtonissa valkoiset nuoret ajelevat kalliita urheiluautoja, mutta kun musta nuorukainen vaurastuu, sitä pidetään heti merkkinä korruptiosta.
Vanhojen taistelulaulujen laulaminen oli poliittisesti ovela provokaatio, jonka avulla keskustelu ANC:n nuorisojohtajan omasta korruptiosta vaihtui muihin aiheisiin.
Buurien äärioikeistopuoluetta Vapausrintamaa lähellä oleva järjestö AfriForum nosti oikeuskanteen laulusta, jossa laulettiin buurien ampumisesta. AfriForum julkaisi samalla listan 1 600 valkoisesta maanviljelijästä, jotka oli surmattu Etelä-Afrikassa viimeisen 16 vuoden aikana.
Maaliskuun lopulla johannesburgilainen tuomioistuin päätti kieltää perustuslain vastaisena ANC:n zulunkielisen taistelulaulun Ayesaba Amagwala, suomeksi ”Raukat pelkäävät”.
ANC vastasi tuomioistuimen päätökseen tyrmistyneenä. Puolueen mielestä laulu oli olennainen osa maan historiaa ja perinnettä. ANC:n pääsihteeri Gwede Mantashe totesi, että taistelulaulua ei kuulunut ymmärtää sananmukaisesti. ”Kun laulussa puhutaan buurien ampumisesta, sillä ei tarkoiteta yksittäisten ihmisten tappamista, vaan koko rotusortojärjestelmän tuhoamista.”
Tuomioistuimen kiellosta piittaamatta Julius Malema jatkoi laulun laulamista nuorisoliiton tilaisuudessa Mthathan kaupungissa viime viikolla. Malema selitti kuulijoilleen, että laulun tarkoituksena oli osoittaa kunnioitusta Etelä-Afrikan vapautustaistelun johtajille.
Äärioikeistojohtaja Eugene Terreblanchen surman jälkeen ANC on joutunut perumaan viikon takaisia kommenttejaan. Alkuviikosta puolue ilmoitti, että buurien äärijärjestöjen väitteet, joiden mukaan Julius Malema olisi jollain lailla osallinen surmaan, olivat vailla perusteita, sillä poliisitutkimusten mukaan kyse oli palkkakiistasta eikä asialla ollut myöskään mitään tekemistä jalkapallon MM-kisojen turvallisuuden kanssa.
Keskiviikkona presidentti Jacob Zuman virka-asunnossa pidetyn ANC:n viikkokokouksen jälkeen puolue kuitenkin kehotti jäseniään olemaan laulamatta vapautuslauluja, joiden sanojen ”voidaan tulkita myötävaikuttavan yhteiskunnan rotusuhteiden kärjistymiseen”.
Puuttumatta muuten Terreblanchen surman taustoihin ANC kummeksui sitä, että alaikäinen 15-vuotias nuorukainen oli ollut töissä Terreblanchen maatilalla.
Puolue ihmetteli myös sitä, miksei media ollut juuri uutisoinut viimeaikaisista tapauksista, joissa valkoinen viljelijä oli ampunut mustan metsästäjän ja toinen buuriviljelijä oli pahoinpidellyt seitsemää työntekijäänsä nuijalla.
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Pommi-iskuja ja maanjäristyksiä
KU-VIIKKOLEHTI 26.3.2010
Olin alkuviikosta kehitysyhteistyöjärjestö Planin järjestämällä journalistikurssilla luennoimassa median välittämästä kuvasta kehitysmaista. Luentoa varten valmistelin pienen tapaustutkimuksen Helsingin Sanomien paperilehden kehitysmaajutuista parin viikon takaa.
Olen tehnyt opetustarkoituksiin vastaavanlaisen tutkimuksen muutaman kerran aiemminkin, joten itseäni tulokset eivät juuri yllättäneet. Planin kehitysmaajournalismin kurssille osallistuneet 15 naistoimittajaa tv:stä, sanomalehdistä ja aikakauslehdistä olivat tutkimustuloksista kuitenkin tyrmistyneitä.
Kolme päivää kattaneen tutkimusjakson aikana Helsingin Sanomissa julkaistiin yhteensä 49 toimituksellista juttua, joissa mainittiin jokin kehitysmaaksi luokiteltu maa, kehitysmaista koostuva maanosa, kehitysmaassa sijaitseva alue tai paikkakunta tai kehitysmaan kansalainen tai väestöryhmä.
Ulkomaiden tapahtumista kertovat varsinaiset uutisjutut julkaistaan yleensä tietysti ulkomaansivuilla, mutta kaikista kehitysmaamainintoja sisältäneistä jutuista suurin osa (60 %) löytyi kuitenkin lehden muista osioista: urheilusivuilta, kotimaansivuilta, taloussivuilta tai lehden loppuosan teemasivuilta.
Helsingin Sanomissa oli tutkimusviikolla keskimäärin 16 kehitysmaajuttua päivässä, joista seitsemän ulkomaansivuilla.
Tähän ei laskettu mukaan säätietoja, valuuttakursseja, urheilutuloksia tai tv-ohjelmatietoja, joissa kehitysmaamainintoja on myös yllättävän paljon.
Ulkomaansivuilla julkaistiin tutkimusjakson aikana yhteensä 39 juttua, joista 20, eli hieman yli puolet, kertoi tapahtumista kehitysmaassa tai sisälsi viittauksia kehitysmaihin.
Ulkomaansivujen kehitysmaauutiset olivat miltei poikkeuksetta kielteisiä ja kertoivat väkivaltaisuuksista tai luonnonmullistuksista. Uutisissa korostuivat Irakin vaalien aikana tehdyt pommi-iskut, nigerialaisessa kylässä tehdyt satojen ihmisten julmat joukkomurhat sekä maanjäristykset Haitissa, Chilessä ja Turkissa.
Ulkomaansivujen 20 kehitysmaajutusta kymmenen kertoi sodasta, aseellisesta hyökkäyksestä, pommi-iskuista, verilöylystä, terrorismista, uskonnollisesta radikalismista, merirosvoista tai kansainvälisestä sodan uhasta. Kolmasosa jutuista käsitteli maanjäristyksiä, sairauksia tai köyhyyttä. Kahdessa jutussa oli kyse sisäpoliittisista levottomuuksista, mielenosoituksista tai vakoilusta.
Kolmen päivän uutisteksteissä 4 000 ihmistä kuoli tai tapettiin väkivaltaisuuksissa, ainakin sata viidakkoveitsillä ja 38 kranaatti-iskuissa tai tienvarsipommeista. 600 ihmistä kuoli maanjäristyksessä tai tsunamissa. 104 ihmistä pidätettiin tai tuomittiin vankilaan. Noin puoli miljoonaa ihmistä oli menettänyt kotinsa, ja viiden miljoonan kerrottiin olevan hiv-positiivisia.
Helsingin Sanomien ulkomaansivuilta ei löytynyt yhtään selvästi myönteiseksi tulkittavissa olevaa kehitysmaajuttua.
Koko lehdessä useimmin mainittu kehitysmaa oli Kiina, joka mainittiin 32 kertaa. Kiina on säännöllisesti esillä taloussivuilla ja urheilusivuilla ja mainitaan usein jutuissa, joiden pääaihe ei varsinaisesti liity Kiinaan.
Useimmissa jutuissa esiintynyt kehitysmaa tai kehitysmaihin viittaava maantieteellinen alue oli Afrikka. Yli miljardin asukkaan maanosasta ja sieltä kotoisin olevista eri maiden kansalaisista puhutaan usein kuin kyseessä olisi yksittäinen maa tai kansakunta.
Tutkimusjakson kehitysmaajutuissa useimmin mainittu henkilö oli Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama, johon viitattiin neljässä Lähi-idän tilannetta käsitelleessä jutussa yhteensä 22 kertaa. Toiseksi eniten mainintoja sai kansanedustaja Veltto Virtanen, joka päätyi mukaan aineistoon laulettuaan perussuomalaisten laivaristeilyllä Hottentottilaulua.
Useimmin mainittu kehitysmaan kansalainen oli työtön mongolialaismies Purevsuren. Mongolian pääkaupunkiin Ulaanbaatariin muuttanut entinen paimentolainen esiintyi laajassa kuvareportaasissa, joka kertoi maaltamuuttajien köyhyydestä kaupungin slummeissa.
Muita ainakin kahdesti nimeltä mainittuja kehitysmaiden kansalaisia olivat Irakin pääministeri Nuri al-Maliki, Arabian niemimaan Al-Qaidan johtaja Abu Basir al-Wuhayshi sekä joulupäivän Detroitin-lennon epäonnistuneen pommi-iskuyrityksen myötä tunnetuksi tullut nigerialainen ”kalsaripommimies” Umar Farouk Abdulmutallab.
Yhteensä 32 kehitysmaan kansalaista mainittiin nimeltä, näistä kaksi oli naisia.
Kehitysmaiden asukkaat eivät juuri päässeet puhumaan kehitysmaita käsittelevissä jutuissa. Eniten suoria sitaatteja oli helsinkiläiseltä poliisilta, joka opetusministeriön ja Suomen somaliliiton järjestämässä seminaarissa paheksui khat-pensaan lehtien salakuljetusta Suomeen. Kehitysmaiden kansalaisista eniten ääneen pääsi uutistoimisto AP:n haastattelema 35-vuotias haitilaismies, jonka mielestä Yhdysvaltojen joukkojen pitäisi jäädä maanjäristyksen runtelemaan Haitiin.
Kehitysmaajutuissa toimijat ovat usein länsimaiden hallituksia, kansainvälisten järjestöjen edustajia, länsimaisia yrityksiä tai tutkijoita. Kehitysmaita edustivat tällä kertaa lähinnä aseelliset ryhmät, Al-Qaida, Hamas, Hizbollah ja Afganistanin Hezb-i-Islami ja Taleban.
Al-Qaidan verkkojulkaisuksi väitettyä lehteä esiteltiin näyttävästi puolen sivun jutussa, jossa lähteenä oli Washingtonissa toimivan Lähi-idän median tutkimusinstituutin Memrin edustaja. Jutusta ei käynyt ilmi, että kyseessä on entisten Israelin upseerien pyörittämä propagandajärjestö, joka lähettelee länsimaiden poliitikoille ja tiedotusvälineille valikoituja käännöksiä arabimaiden mediasta. Pyrkimyksenä on antaa arabimaista mahdollisimman uhkaava kuva.
Olin alkuviikosta kehitysyhteistyöjärjestö Planin järjestämällä journalistikurssilla luennoimassa median välittämästä kuvasta kehitysmaista. Luentoa varten valmistelin pienen tapaustutkimuksen Helsingin Sanomien paperilehden kehitysmaajutuista parin viikon takaa.
Olen tehnyt opetustarkoituksiin vastaavanlaisen tutkimuksen muutaman kerran aiemminkin, joten itseäni tulokset eivät juuri yllättäneet. Planin kehitysmaajournalismin kurssille osallistuneet 15 naistoimittajaa tv:stä, sanomalehdistä ja aikakauslehdistä olivat tutkimustuloksista kuitenkin tyrmistyneitä.
Kolme päivää kattaneen tutkimusjakson aikana Helsingin Sanomissa julkaistiin yhteensä 49 toimituksellista juttua, joissa mainittiin jokin kehitysmaaksi luokiteltu maa, kehitysmaista koostuva maanosa, kehitysmaassa sijaitseva alue tai paikkakunta tai kehitysmaan kansalainen tai väestöryhmä.
Ulkomaiden tapahtumista kertovat varsinaiset uutisjutut julkaistaan yleensä tietysti ulkomaansivuilla, mutta kaikista kehitysmaamainintoja sisältäneistä jutuista suurin osa (60 %) löytyi kuitenkin lehden muista osioista: urheilusivuilta, kotimaansivuilta, taloussivuilta tai lehden loppuosan teemasivuilta.
Helsingin Sanomissa oli tutkimusviikolla keskimäärin 16 kehitysmaajuttua päivässä, joista seitsemän ulkomaansivuilla.
Tähän ei laskettu mukaan säätietoja, valuuttakursseja, urheilutuloksia tai tv-ohjelmatietoja, joissa kehitysmaamainintoja on myös yllättävän paljon.
Ulkomaansivuilla julkaistiin tutkimusjakson aikana yhteensä 39 juttua, joista 20, eli hieman yli puolet, kertoi tapahtumista kehitysmaassa tai sisälsi viittauksia kehitysmaihin.
Ulkomaansivujen kehitysmaauutiset olivat miltei poikkeuksetta kielteisiä ja kertoivat väkivaltaisuuksista tai luonnonmullistuksista. Uutisissa korostuivat Irakin vaalien aikana tehdyt pommi-iskut, nigerialaisessa kylässä tehdyt satojen ihmisten julmat joukkomurhat sekä maanjäristykset Haitissa, Chilessä ja Turkissa.
Ulkomaansivujen 20 kehitysmaajutusta kymmenen kertoi sodasta, aseellisesta hyökkäyksestä, pommi-iskuista, verilöylystä, terrorismista, uskonnollisesta radikalismista, merirosvoista tai kansainvälisestä sodan uhasta. Kolmasosa jutuista käsitteli maanjäristyksiä, sairauksia tai köyhyyttä. Kahdessa jutussa oli kyse sisäpoliittisista levottomuuksista, mielenosoituksista tai vakoilusta.
Kolmen päivän uutisteksteissä 4 000 ihmistä kuoli tai tapettiin väkivaltaisuuksissa, ainakin sata viidakkoveitsillä ja 38 kranaatti-iskuissa tai tienvarsipommeista. 600 ihmistä kuoli maanjäristyksessä tai tsunamissa. 104 ihmistä pidätettiin tai tuomittiin vankilaan. Noin puoli miljoonaa ihmistä oli menettänyt kotinsa, ja viiden miljoonan kerrottiin olevan hiv-positiivisia.
Helsingin Sanomien ulkomaansivuilta ei löytynyt yhtään selvästi myönteiseksi tulkittavissa olevaa kehitysmaajuttua.
Koko lehdessä useimmin mainittu kehitysmaa oli Kiina, joka mainittiin 32 kertaa. Kiina on säännöllisesti esillä taloussivuilla ja urheilusivuilla ja mainitaan usein jutuissa, joiden pääaihe ei varsinaisesti liity Kiinaan.
Useimmissa jutuissa esiintynyt kehitysmaa tai kehitysmaihin viittaava maantieteellinen alue oli Afrikka. Yli miljardin asukkaan maanosasta ja sieltä kotoisin olevista eri maiden kansalaisista puhutaan usein kuin kyseessä olisi yksittäinen maa tai kansakunta.
Tutkimusjakson kehitysmaajutuissa useimmin mainittu henkilö oli Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama, johon viitattiin neljässä Lähi-idän tilannetta käsitelleessä jutussa yhteensä 22 kertaa. Toiseksi eniten mainintoja sai kansanedustaja Veltto Virtanen, joka päätyi mukaan aineistoon laulettuaan perussuomalaisten laivaristeilyllä Hottentottilaulua.
Useimmin mainittu kehitysmaan kansalainen oli työtön mongolialaismies Purevsuren. Mongolian pääkaupunkiin Ulaanbaatariin muuttanut entinen paimentolainen esiintyi laajassa kuvareportaasissa, joka kertoi maaltamuuttajien köyhyydestä kaupungin slummeissa.
Muita ainakin kahdesti nimeltä mainittuja kehitysmaiden kansalaisia olivat Irakin pääministeri Nuri al-Maliki, Arabian niemimaan Al-Qaidan johtaja Abu Basir al-Wuhayshi sekä joulupäivän Detroitin-lennon epäonnistuneen pommi-iskuyrityksen myötä tunnetuksi tullut nigerialainen ”kalsaripommimies” Umar Farouk Abdulmutallab.
Yhteensä 32 kehitysmaan kansalaista mainittiin nimeltä, näistä kaksi oli naisia.
Kehitysmaiden asukkaat eivät juuri päässeet puhumaan kehitysmaita käsittelevissä jutuissa. Eniten suoria sitaatteja oli helsinkiläiseltä poliisilta, joka opetusministeriön ja Suomen somaliliiton järjestämässä seminaarissa paheksui khat-pensaan lehtien salakuljetusta Suomeen. Kehitysmaiden kansalaisista eniten ääneen pääsi uutistoimisto AP:n haastattelema 35-vuotias haitilaismies, jonka mielestä Yhdysvaltojen joukkojen pitäisi jäädä maanjäristyksen runtelemaan Haitiin.
Kehitysmaajutuissa toimijat ovat usein länsimaiden hallituksia, kansainvälisten järjestöjen edustajia, länsimaisia yrityksiä tai tutkijoita. Kehitysmaita edustivat tällä kertaa lähinnä aseelliset ryhmät, Al-Qaida, Hamas, Hizbollah ja Afganistanin Hezb-i-Islami ja Taleban.
Al-Qaidan verkkojulkaisuksi väitettyä lehteä esiteltiin näyttävästi puolen sivun jutussa, jossa lähteenä oli Washingtonissa toimivan Lähi-idän median tutkimusinstituutin Memrin edustaja. Jutusta ei käynyt ilmi, että kyseessä on entisten Israelin upseerien pyörittämä propagandajärjestö, joka lähettelee länsimaiden poliitikoille ja tiedotusvälineille valikoituja käännöksiä arabimaiden mediasta. Pyrkimyksenä on antaa arabimaista mahdollisimman uhkaava kuva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)