torstai 28. tammikuuta 2010

Kalsaripommin hämärät taustat

KU-VIIKKOLEHTI 29.1.2010

Lehdet kertoivat alkuviikosta näyttävästi tv-kanava Al Jazeeran julkaisemasta uudesta ääninauhasta, jolla Osama bin Ladeniksi väitetty mies lausuu Yhdysvaltojen presidentille Barack Obamalle osoitetun minuutin mittaisen viestin.

Arabiankielinen nauhoitus antoi ymmärtää Osama bin Ladenin olevan vastuussa joulupäivänä tehdystä epäonnistuneesta terrori-iskun yrityksestä Amsterdamista Detroitiin matkalla olleessa matkustajakoneessa. 23-vuotias nigerialainen Umar Abdulmutallab yritti uutisten mukaan räjäyttää lentokoneen alushousuihinsa ommellun räjähteen avulla, mutta onnistui lopulta vain sytyttämään itsensä tuleen.

”Sankarillisen Umar Abdulmutallabin lentokoneen välityksellä teille toimittamani viesti vahvistaa syyskuun 11. päivän sankareiden toimittaman aiemman viestin, että Amerikka ei voi uneksia rauhasta ellemme me voi elää rauhassa Palestiinassa”, ääni nauhalla sanoi.

Vastaavanlaisia ääninauhoja on julkistettu parikymmentä kertaa vuoden 2002 jälkeen, eikä ainuttakaan ole kyetty todistamaan aidoksi.

Joulupäivän pommi-iskuyrityksen otti jo aiemmin vastuulleen Arabian niemimaan Al-Qaida. Tai näin väittää ainakin Yhdysvaltojen tiedustelupalvelua CIA:ta lähellä oleva yksityinen tiedustelufirma Intel Center, joka lähetti uutistoimistoille englanninkielisen käännöksen islamistijärjestön julkilausumasta ja propagandakuvia
pommi-iskun yrityksestä syytetystä nigerialaisnuorukaisesta.

Radikaalien islamistien verkkosivustoja seuraava yhtiö ilmoitti tällä viikolla, että uusi Osama bin Laden -nauhoitus oli osoitus suunnitteilla olevasta uudesta terrori-iskusta tulevan vuoden kuluessa.

Yhdysvaltojen vaihtoehtomedioissa Intel Centeriä pidetään kuitenkin lähinnä terrorisminvastaista sotaa tukevan propaganda-aineiston tuottajana. Yhtiö kauppaa verkkosivuillaan kovaan hintaan islamistien tekemäksi väitettyjä videoita. Firma jäi vuonna 2006 kiinni Al-Qaida-johtaja Ayman al-Zawahirin puhetta kuvanneen videon tökeröstä manipuloinnista.

”Näiden nauhoitusten ainoa tarkoitus on levittää pelkoa ja antaa Yhdysvalloille syy Lähi-idän miehitykselle”, arvioi verkkolehti No World System.

Detroitin-koneen pommi-iskuyrityksestä syytetty Umar Abdulmutallab on Nigerian rikkaimpiin kuuluvan pankkiirin poika. Ujoksi ja yksinäiseksi kuvattu nuorukainen opiskeli insinööriksi Lontoossa ja aloitti isän toivomuksesta kauppatieteen opinnot australialaisessa yliopistossa Dubaissa. Liikehallinnon opiskelut jäivät kuitenkin kesken, kun Abdulmutallab lähti Jemeniin opiskelemaan arabiaa.

Jemenissä hänen kerrotaan tutustuneen viime kesänä amerikkalaissyntyiseen saarnaajaan ja islamistibloggaajaan Anwar al-Awlakiin.

Syksyllä Umar Abdulmutallab katkaisi yhteydet perheeseensä ja vieraili Jemenin viranomaisten mukaan Shabwan maakunnassa, jossa Al-Qaidalla kerrotaan olevan noin 200 taistelijan leiri.

Joulukuussa Abdulmutallab vietti aikaa Ghanan pääkaupungissa Accrassa, mistä hän osti käteisellä lentolipun Nigerian Lagosista Amsterdamin kautta Detroitiin.

Detroitin-koneessa joulupäivänä juuri ennen koneen laskeutumista Abdulmutallab yritti sitten sytyttää alushousujensa kankaaseen kiinni ommellun pentriittiräjähteen lisäämällä siihen toista ainetta lääkeruiskulla. Pentriitti on sotilaskäytössä oleva voimakas räjähde, mutta kemistien mukaan pentriittipommin räjäyttämiseen tarvitaan myös sytytin, jonka iskuvoima saa aineen räjähtämään.

Tapaus sai oudompia piirteitä, kun samalla Northwest Airlinesin lennolla mukana ollut matkustaja kertoi CNN:n
tv-haastattelussa erikoisesta tapahtumasta koneen turvatarkastuksessa Amsterdamissa.

Detroitilainen asianajaja Kurt Haskell odotti vaimonsa kanssa pääsyä turvatarkastukseen, kun hänen huomionsa kiinnittyi surkeannäköiseen nuoreen afrikkalaispoikaan, joka saapui turvatarkastukseen yhdessä kalliiseen pukuun pukeutuneen vanhemman intialaismiehen kanssa.

Haskell kuuli intialaismiehen sanovan virkailijoille, että afrikkalaispojan oli päästävä koneeseen, mutta tällä ei ollut passia. ”Hän on Sudanista. Me teemme tätä koko ajan”, intialaismies sanoi, minkä jälkeen molemmat miehet ohjattiin käytävää eteenpäin turvatarkastuksesta vastaavan henkilön puheille.

Vasta kun Umar Abdulmutallab yritti sytyttää pommin lentokoneessa, Haskell ymmärsi, että kyse oli samasta pojasta, jonka hän oli nähnyt turvatarkastuksessa. Intialaismies ei ilmeisesti tullut mukaan koneeseen.

Kuka hyvänsä sitten oli lopulta nigerialaisnuorukaisen kalsaripommivirityksen taustalla, lienee myös syytä tarkastella, mitä seurauksia tapauksella on.

Lentomatkustajien elämää varmasti hankaloitetaan,
ja kansalaisoikeuksia kaventava Yhdysvaltojen terrorisminvastainen laki, Patriot Act, pidetään todennäköisesti voimassa kongressin yksimielisellä päätöksellä. Kiisteltyä lakia on määrä käsitellä ensi viikolla.

Geopolitiikan tutkija F. William Engdahlin mukaan Yhdysvallat pyrkii käyttämään tapausta myös tekosyynä sotilaalliseen läsnäoloon Jemenissä maan hyödyntämättömien öljyvarojen ja strategisen sijainnin takia. Jemenin ja Afrikan puolella sijaitsevan Djiboutin välisen Bab el Mandebin salmen läpi kuljetetaan päivittäin yli kolme miljoonaa tynnyriä öljyä.

Amerikkalaisjoukkojen läsnäolon uskotaan myös lykkäävän Jemenin naapurimaan Saudi-Arabian suunnitelmia luopua dollarin käytöstä öljykaupassa Kiinan kanssa.

Vähemmälle huomiolle uutisissa on jäänyt Israelin rooli paikallisten islamistijärjestöjen toiminnassa. Jemenissä annettiin vuosi sitten tuomiot kolmelle islamistille Israelin tiedustelupalvelun avustuksella tehdyistä pommi-iskuista Yhdysvaltojen suurlähetystöä vastaan.

Ei kommentteja: