torstai 17. kesäkuuta 2010

Fifan kisat Afrikassa

KU-VIIKKOLEHTI 18.6.2010

Jalkapallon MM-kisoja markkinoitiin Etelä-Afrikassa kahtiajakautuneen kansankunnan yhdistäjänä ja, edellisen presidentin Thabo Mbekin sanoin, ”koko Afrikan mantereen uudelleensyntymisen vauhdittajana”. Mutta kun kisojen avajaisista on kulunut vasta viikko, tyytymättömyys on levinnyt laajalle.

Maanantaina Johannesburgissa linja-autonkuljettajat menivät lakkoon maksamattomien ylityökorvausten vuoksi ja kisavieraat joutuivat turvautumaan takseihin. Stadioneille palkatut vartijat poistuvat työpaikoiltaan Durbanissa ja Johannesburgissa parempien palkkojen toivossa.

Monien muiden mielestä MM-kisat ovat voimavarojen haaskausta ja hyödyttävät vain rikkaita ja Kansainvälistä jalkapalloliittoa Fifaa.

”Hallitus on ottanut veronmaksajilta rahaa ja ojentanut ne Fifalle. Jos meillä on varaa rakentaa stadioneita, meillä pitäisi olla rahaa rakentaa myös asuntoja eikä ihmisten tarvitsisi elää hökkeleissä”, totesi Allan Murphy, joka oli mukana järjestämässä tuhansien ihmisten mielenosoitusta Durbanissa.

Kaiken huipuksi Etelä-Afrikan joukkueen Bafana Bafanan pelitulokset eivät ole vastanneet kotiyleisön odotuksia. Keskiviikkona joukkue koki tappion Uruguaylle kyseenalaisesti tuomitun rangaistuspotkun ja maalivahti Itumeleng Khunen ulosajon jälkeen. Uruguay-pelin jälkeen näyttää todennäköiseltä, että isäntäjoukkue putoaa kisoista heti lohkovaiheen jälkeen – ensimmäisen kerran jalkapallon MM-kisojen historiassa.

Vaikka MM-kisat järjestetään Etelä-Afrikassa, kisajärjestelyjen yksityiskohdista on päätetty Fifan päämajassa Zürichissä Sveitsissä. Kisaisännyyden ehtona Etelä-Afrikan parlamentti määrättiin uudistamaan lakeja ja tarjoamaan verovapautuksia Fifalle ja kisojen yhteistyökumppaneille.

Fifa oli ratkaisevassa roolissa myös MM-kisojen isäntäkaupungeista ja stadionien sijainnista päätettäessä. Durbaniin Fifan vaatimuksesta rakennettu uusi Moses Mabhidan stadion tuli maksamaan lähes 300 miljoonaa euroa. Kadun toisella puolella sijaitseva rugbystadion olisi voitu kohentaa MM-kisojen vaatimusten mukaiseksi vain murto-osalla tuosta summasta.

Kapkaupungissa kisojen hakukomitea halusi kunnostaa historiallisesti merkittävän Athlonen stadionin, joka sijaitsee kaupungin laitamilla värillisten asuttamalla matalan tulotason asuma-alueella. Fifa kuitenkin tyrmäsi ajatuksen sillä perusteella, etteivät tv-katsojat halua nähdä kuvia hökkeleistä ja köyhyydestä. Uusi stadion piti rakentaa kaupungin kuuluisan Pöytävuoren edustalle, mikä tuli lopulta maksamaan 450 miljoonaa euroa.

Jalkapallon MM-kisojen pelipaikkojen ja niihin liittyvien liikennejärjestelyjen rakennuskustannukset ovat Etelä-Afrikan mitassa valtavat. Uudet stadionit tulivat maksamaan lähes kaksi miljardia euroa – seitsemän kertaa enemmän kuin rakennusbudjettiin oli alun perin varattu. Sillä summalla Etelä-Afrikassa olisi voitu rakentaa 450 000 asuintaloa.

Stadionien rakentamiseen on liittynyt myös muita epäkohtia. Nelspruitin kaupunkiin rakennettu Mbombelan stadion pystytettiin paikalliselta swazi-heimolta pakkolunastetuille maille. Kaksi koulurakennusta purettiin stadionin parkkipaikkojen tieltä, ja tänä päivänä alueen lapset käyvät koulua kuljetuskontteihin kyhätyissä luokkahuoneissa.

MM-kisojen rakennusurakoista ovat hyötyneet lähinnä Etelä-Afrikan rikkaiden valkoisten omistamat suuret rakennusyhtiöt ja hallitsevaa ANC-puoluetta lähellä olevat mustat liikemiehet. Rakennustyömailla oli jatkuvasti lakkoja. Työt olivat lyhytaikaisia pätkätöitä ja palkat niin pienet, ettei niillä tullut toimeen.

MM-kisojen tuotot eivät juuri välity paikallisille yrittäjille ja tavallisille eteläafrikkalaisille. Suurimpana syynä tähän ovat Fifan sponsorointimääräykset, joiden mukaan MM-kisojen sponsoreiksi hyväksytään vain maailmanlaajuisesti toimivia ylikansallisia yhtiöitä.

Sponsorointisopimukset on jaettu toimialakohtaisesti siten, että kullakin sponsorilla on omassa segmentissään yksinoikeus tuotemyyntiin ja mainostamiseen. Fifalla itsellään on yksinoikeus televisiointi- ja mainosoikeuksien myynnissä sekä kisapaikkojen tilankäytössä.

Etelä-Afrikan kisoissa Fifan pääyhteistyökumppaneita ovat Adidas, Sony, Visa, Coca-Cola, Hyundai sekä Dubain šeikkien lentoyhtiö Emirates.

Niin sanottuja paikallisia sponsoreita ovat paikallisen pankin ja matkapuhelinoperaattorin lisäksi saksalainen autonrengasyhtiö Continental, brittiläisen öljy-yhtiö BP:n voiteluöljymerkki Castrol sekä McDonald’s, jolla on yksinoikeus stadionien ruokamyyntiin.

Paikallisiksi nämä yhtiöt tekee se, että niillä on valmistus- tai myyntitoimintaa Etelä-Afrikassa.

Etelä-Afrikassa jalkapallon MM-kisoja arvioidaan kriittisesti myös yliopistoissa.

”Fifa hankkii massiiviset voitot kisojen tv-oikeuksista, sponsorisopimuksista ja MM-kisojen lisenssituotteiden myynnistä. Etelä-Afrikan tehtävänä on ollut kustantaa huipputason stadionit, järjestää maailmanluokan majoitus ja hoitaa kisojen edellyttämät liikenne- ja tietoliikennejärjestelyt”, kirjoittavat eteläafrikkalaiset sosiologit Ashwin Desai ja Goolam Vahed Soccer & Society
-lehdessä julkaistussa artikkelissa.

”Tämä on ollut haaste maalle, joka kamppailee yhä kasvavaa eriarvoisuutta vastaan rajallisin julkisin voimavaroin.”

Tutkijat toteavat, että Etelä-Afrikassa rikkain kymmenesosa väestöstä ansaitsee yli puolet maan tuloista ja köyhin viidennes joutuu tyytymään vain 1,5 prosenttiin kaikista tuloista. Mustien tulot ovat Etelä-Afrikassa kahdeksan kertaa pienemmät kuin valkoisten tulot.

Köyhällä mustalla kansanosalla ei ole edes varaa mennä katsomaan MM-kisojen otteluita, sillä edullisimmat liput vastaavat rakennustyöläisen lähes viikon palkkaa.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Länsi-Sahara on odottanut jo kauan

KU-VIIKKOLEHTI 4.6.2010

Marokon miehittämä ja itsenäisyytensä puolesta kamppaileva Länsi-Sahara on ollut viime aikoina tavallista suuremman huomion kohteena, vaikkei sitä pelkästään uutisia seuraamalla varmaan huomaisi.

Viikko sitten Länsi-Saharan presidentti ja vapautusrintama Polisarion pääsihteeri Mohamed Abdelaziz vieraili Sdp:n puoluekokouksessa Joensuussa, ja puoluekokous hyväksyi aloitteen, jonka mukaan puolue ”käytännön työssään tukee Länsi-Saharan itsenäisyyteen johtavaa kehitystä”.

Ruotsissa demarit päättivät jo viime vuonna, että mikäli he palaavat hallitusvastuuseen ensi syksynä pidettävien vaalien jälkeen, uusi hallitus aikoo tunnustaa Länsi-Saharan itsenäisyyden. Yhteensä 80 maata maailmassa on tunnustanut Länsi-Saharan valtion, viralliselta nimeltään Saharan demokraattinen arabitasavalta, mutta joukossa ei ole vielä yhtään EU-maata.

Suomen demarien istuessa puoluekokouksessaan TV1:n Ulkolinja esitti Ruotsin tv:n dokumenttiohjelman ruotsalaiskalastajista, jotka kalastivat Länsi-Saharan aluevesillä ruokakalaa norjalaisen kalaöljytehtaan raaka-aineeksi omega-3-tablettien valmistukseen. Ruotsissa ohjelmasta nousi jonkinmoinen kohu jo keväällä, kun pystyttiin osoittamaan, että lääkeyhtiö Cederrothin ja luontaistuoteketju Lifen omega-3-tablettien valmistukseen oli käytetty miehitetyn Länsi-Saharan vesiltä laittomasti hankittua kalaa.

Ruotsalainen kauppaketju Axfood puolestaan veti viime kuussa kaupoistaan kirsikkatomaatit, jotka olivat peräisin ranskalaisen yhtiön suurista kasvihuoneista Länsi-Saharan Dakhlassa.

Viime viikonloppuna Helsingissä järjestetyssä Maailma kylässä -festivaalissa Länsi-Saharan tilanteesta ja taustoista kerrottiin Suomen Rauhanpuolustajien teltalla, jossa vapautusrintama Polisarion Suomen edustaja Maima Mahmud tarjoili festivaalivieraille teetä saharalaiseen tyyliin. Etukäteen pelättiin, että teltalla syntyisi konflikti Marokon hallituksen paikalle lähettämän ryhmän kanssa, mutta onneksi marokkolaisten tempaus jäi lopulta pelkäksi suunsoitoksi.

Afrikan viimeiseksi siirtomaaksi kutsuttu Länsi-Sahara on entinen Espanjan siirtomaa. Maa sijaitsee nimensä mukaisesti Saharan läntisellä laidalla Atlantin rannikolla Marokon eteläpuolella ja Mauritanian pohjoispuolella. Jo Espanjan siirtomaavallan aikana YK vaati kansanäänestyksen järjestämistä alueen itsenäisyydestä, mutta Espanjan diktaattori, kenraali Franco ei piitannut maailmanjärjestön päätöksistä.

Länsi-Saharan vastarintaliike Polisario aloitti vuonna 1973 aseellisen taistelun siirtomaavaltaa vastaan. Vuoteen 1975 mennessä vapautusrintaman hallussa oli jo suurin osa aavikkoisesta maasta. Vain rannikon kaupungit pysyivät espanjalaisten valvonnassa.

Espanja lupasi lopulta suostua YK:n valvonnassa järjestettävään kansanäänestykseen maan itsenäisyydestä. Siirtomaassa laadittiin valmiit äänestysluettelot, jotka toimitettiin YK:lle.

Pohjoinen naapuri Marokko ei kuitenkaan jäänyt odottamaan kansanäänestystä, vaan miehitti maan. Polisarion joukot ja kymmenet tuhannet Länsi-Saharan asukkaat pakenivat aavikolle, Algerian rajan taakse pystytetyille pakolaisleireille.

Espanja veti joukkonsa maasta, ja Francon päätöksellä Espanjan Sahara jaettiinkin Marokon ja Mauritanian kesken.

Marokko on vuodesta 1975 lähtien itsepintaisesti pitänyt kiinni miehitetyistä alueista. Polisarion hyökkäysten painostamana Mauritania vetäytyi Länsi-Saharasta vuonna 1979, jolloin Marokko miehitti koko maan. Marokon miehitysjoukot rakensivat suojakseen 2 700 kilometriä pitkän, koko matkaltaan miinoitetun hiekka- ja piikkilankamuurin, jota vartioi 150 000 sotilasta.

Polisario jatkoi aseellista taistelua itsemääräämisoikeuden puolesta vuoteen 1991 asti, jolloin YK lupasi uudemman kerran kansanäänestyksen maan itsenäisyydestä. Länsi-Saharaan lähetettiin YK:n sotilastarkkailijoita ja muuta henkilökuntaa valvomaan aselepoa ja valmistelemaan kansanäänestystä. Yhä jatkuva täysin tulokseton operaatio tunnetaan nimellä Minurso, ”YK:n operaatio Länsi-Saharan kansanäänestyksen järjestämisen puolesta”.

Länsi-Sahara on jämähtänyt vuosikymmeniä kestäneeseen pattitilanteeseen, ja etenkin pakolaisleireillä ihmisten kärsivällisyys on koetuksella. Pakolaishallituksen pääministeri Abdelkader Taleb Omar totesi viikonloppuna, että edessä on vain kaksi vaihtoehtoa: kansanäänestys tai sodan uudelleenaloittaminen.

Aikaa pelannut Marokko ei enää suostu kansanäänestykseen, jossa vaihtoehtona olisi Länsi-Saharan itsenäisyys. Ranskan ja Yhdysvaltojen tukema kuningas Mohammed VI puhuu mieluummin itsehallinnosta Marokon alaisuudessa, ja tätä linjaa ovat myötäilleet myös alati vaihtuvat YK:n erikoislähettiläät.

Länsisaharalaiset eli sahrawit elävät tänä päivänä toisen luokan kansalaisina Marokon asuttamilla miehitetyillä alueilla tai ankeilla pakolaisleireillä Algerian lounaiskolkan hiekka-aavikolla. Tindoufin pakolaisleirien asukkaista suurin osa ei ole koskaan käynyt kotimaassaan.

Miehitetyllä alueella poliittisesti aktiiviset länsisaharalaiset ovat joutuneet Marokon viranomaisten kidutuksen ja muiden julmien ihmisoikeusloukkausten kohteiksi.

Samaan aikaan Länsi-Saharan luonnonvaroja viedään maasta kansainvälisten oikeusperiaatteiden vastaisesti. Bou Craan kaivoksilta louhittua fosfaattia kuljetetaan maailman pisintä liukuhihnaa pitkin Laayounen satamaan ja myydään maailman lannoitemarkkinoille marokkolaisena fosfaattina. EU on puolestaan solminut Marokon kanssa kalastussopimuksen, jonka nojalla eurooppalaiset troolarit saavat kalastaa Länsi-Saharan aluevesillä.

Länsi-Saharassa etsitään parhaillaan myös öljyä sekä mantereelta että merenpohjasta. Suomalainen Wärtsilä taas on ollut mukana tukemassa Länsi-Saharan miehitystä toimittamalla Dakhlan kaupunkiin 16 megawatin dieselvoimalan.