keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Lisää rikkiä ilmakehään?

KU-VIIKKOLEHTI 31.12.2009

Meinasi mennä aamupuuro väärään kurkkuun, kun luin joulun alla Helsingin Sanomien kolumnia, jossa lehden taloustoimituksen esimies ylisti maapallon ilmaston tietoista manipulointia ratkaisuna ilmastonmuutokseen. Taloustoimittaja oli lukenut Superfreakonomics-kirjan kirjoittajien laatiman lehtijutun ilmastomanipuloinnin oletetusta helppoudesta ja referoi tekstiä innostuneesti miltei sanasta sanaan.

Steven Levittin ja Stephen Dubnerin Superfreakonomics on ollut Yhdysvaltojen myydyimpiä kirjoja jo viikkojen ajan. Kirjoittajien ideana on erilaisia tilastoja yhdistämällä esittää kansantajuisista aiheista yllättäviä johtopäätöksiä, kuten esimerkiksi että kuolintilastojen valossa juopuneena on turvallisempaa ajaa autolla kuin kulkea jalan.

Kirjan viimeisessä luvussa, jonka ajatuksenjuoksua Helsingin Sanomien taloussivujen kolumnikin käsitteli, kirjoittajat pyrkivät osoittamaan, että rikkidioksidin suihkuttaminen yläilmakehään eräänlaiseksi suojakilveksi auringonsäteilyä vastaan olisi edullisempi ja vaivattomampi keino hidastaa ilmaston lämpenemistä kuin fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen.

”Eikö maapallon biosfäärin laajamittainen peukalointi olisi syytä ottaa asialistalle ennen kuin on liian myöhäistä?” Helsingin Sanomien taloustoimittaja ehdotti.

Rikkidioksidin suihkuttaminen stratosfääriin on varmasti eniten viime aikoina huomiota saanut maapallon ilmaston manipulointimenetelmä. Yhdysvaltalainen Intellectual Ventures -yhtiö on jo hakenut patenttia Stratokilpi-nimiselle keksinnölleen, joka sai ekstrajulkisuutta Superfreakonomics-kirjan markkinoinnista – ja myös kirjan päätösluvun herättämästä kritiikistä.

Hanketta arvosteltiin myös Kööpenhaminan ilmastokokouksen kansalaisjärjestöfoorumissa työryhmässä, joissa käsiteltiin ilmaston manipuloinnin vaaroja.

Yksityiskohtaisessa suunnitelmassaan Intellectual Ventures ehdottaa valtavien ilmapallojen ja puhallettavien leijojen varassa pystyssä pysyvän, 2–5 sentin paksuisen ja 30 kilometriä pitkän letkun vetämistä yläilmakehään aluksi joko Alaskasta käsin tai jossain muualla napapiirin pohjoispuolella.

Tällaisten letkuviritysten avulla taivaalle olisi tarkoitus pumpata vuosittain 2–5 miljoonaa tonnia nestemäistä rikkidioksidia. Määrä vastaa alle viittä prosenttia maailman nykyisistä rikkipäästöistä ja riittäisi laskelmien mukaan pysäyttämään maapallon keskilämpötilan nousun, jollei kasvihuonepäästöjä lainkaan vähennetä.

Rikin suihkuttaminen yläilmakehään oli alkujaan neuvostoliittolaisen Mihail Budykon keksintöä. Leningradin geofysiikan observatorion johtajana toiminut ilmastotieteen pioneeri ehdotti jo 70-luvun alussa rikkiaerosolin käyttöä stratosfäärissä jäljittämään tulivuorenpurkauksissa ilmakehään vapautuvaa, ilmastoa viilentävää rikkiä.

Ajatus tuli lännessä tunnetuksi, kun vetypommin keksijä, yhdysvaltalainen Edward Teller yhdessä suojattiensa Lowell Woodin ja Roderick Hyden kanssa esitteli idean planetaarisia hätätiloja käsitelleessä seminaarissa Sisiliassa vuonna 1997. Rikkisuihkeiden rinnalla Teller ehdotti ohuiden metallilevyjen lennättämistä taivaalle heijastamaan auringon säteilyä takaisin avaruuteen.

Presidentti Reaganin Tähtien sota -hanketta aikoinaan johtanut Lowell Wood propagoi edelleen rikkikilpeä ratkaisuksi ilmaston lämpenemiseen. Woodin mukaan rikkikilpi parantaisi myös viljasatoja, vähentäisi ihosyöpää ja tekisi auringonlaskuista aiempaa värikkäämpiä.

Roderick Hyde siirtyi puolestaan vastikään Stratokilpi-hanketta puuhaavan Intellectual Venturesin tutkimuspäälliköksi työskenneltyään sitä ennen yli 30 vuotta Lawrence Livermoren ydinaselaboratoriossa Kaliforniassa.

Puheita rikin pumppaamisesta yläilmoihin pidettiin pitkään lähinnä öljy- ja aseteollisuutta lähellä olevien ”hullujen tiedemiesten” mielikuvituksen lentona, kunnes otsonikatotutkimuksistaan kemian Nobel-palkinnon saanut hollantilainen Paul Crutzen vuonna 2006 Nairobin ilmastokokouksen alla julkaisi Climatic Change -lehdessä kirjoituksen rikkiaerosolin käytön mahdollisuudesta auringonvalon säätelyssä.

Crutzenin mukaan hiilidioksidipäästöjen radikaali vähentäminen oli ehdottomasti tärkein tapa hillitä ilmaston lämpenemistä, mutta jonkinlaista varasuunnitelmaa saatettaisiin tarvita tilanteessa, jossa kasvihuonepäästöjen vähentäminen ei yksinään riittäisi pysäyttämään ilmastokatastrofia – osittain teollisuuden rikkipäästöjen vähentymisestä johtuvan ilmakehän puhdistumisen ja sen myötä lisääntyvän auringonsäteilyn vuoksi.

Toiset ilmakehätutkijat muistuttavat rikkisuihkemenetelmän vakavista haittavaikutuksista. Rikkihiukkasten määrän kasvu aiheuttaisi todennäköisesti laajamittaista kuivuutta etenkin trooppisilla alueilla. Rikkihiukkaset tuhoaisivat otsonikerrosta. Lisääntynyt rikki voisi edistää yläpilvien muodostumista, mikä todennäköisesti nopeuttaisi lämpenemistä.

Vähentyvä auringonvalo haittaisi kasvien yhteyttämistä ja heikentäisi aurinkoenergian tehokkuutta. Maahan putoavat rikkihiukkaset aiheuttaisivat happosateita ja terveyshaittoja. Mikäli rikin syöttäminen ilmakehään jostain syystä jouduttaisiin keskeyttämään, maapallon lämpötila kohoaisi lyhyessä ajassa monta astetta, mikä olisi kestämätön muutos maailman ekosysteemeille.

Monien mielestä pahinta tässä menetelmässä on kuitenkin se, ettei se puutu ilmastonmuutoksen syihin eikä lainkaan lievennä hiilidioksidin aiheuttamia haittoja.

Ilmastonmuutoksen kieltäjät ja öljyteollisuuden puolestapuhujat ovatkin ottaneet ilmaston manipuloinnin sydänasiakseen ja markkinoivat sitä nyt taloudellisesti järkevänä vaihtoehtona kasvihuonepäästöjen vähentämiselle.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Ilmastoystävällistä viherpesua

KU-VIIKKOLEHTI 18.12.2009

Kööpenhaminan ilmastokokousta ympäröivä markkinahumu tunkee vastaan jo Kastrupin lentokentällä. Terminaalikäytävän seinällä öljy-yhtiö Shell mainostaa itseään ympäristöystävällisenä, koska se on osakkaana kahdessa tuulivoimahankkeessa Espanjassa ja Hollannissa. Lentoaseman mainoslehti puolestaan kertoo, että Kööpenhaminassa lentokoneet nousevat ilmaan hiilidioksidia säästävällä tavalla.

Kaupungin keskustan Raatihuoneenaukiolle on pystytetty energiayhtiö Siemensin sponsoroima messualue Hopenhagen, jossa esillä on muun muassa led-valaisinta käyttävä katulyhty Los Angelesista ja prototyyppi Barcelonaan suunnitelluista aurinkopaneeleilla toimivista bussipysäkkien aikataulunäytöistä.

Hotellin vastaanotossa minulle lyödään käteen virallisen näköinen todistus, jonka mukaan hotelli on hiilidioksidineutraali.

Naurussa alkaa olla pitelemistä, kun näen taksitolpalla ilmastoystävällisenä itseään mainostavan taksin. Tyhjäkäynnillä olevan auton kuljettaja selittää, että taksifirma ostaa EU:n päästöoikeuksia omien hiilidioksidipäästöjensä verran ja vähentää näin muiden saastuttajien käytettävissä olevia päästökiintiöitä.

”Tämä on erittäin kannattavaa. Asiakkaiden määrä on yli kaksinkertaistunut sen jälkeen kun rupesimme ilmastoystävälliseksi.”

Seuraavana aamuna matkalla kansalaisjärjestöjen ilmastofoorumiin Nytorvin aukio kävelykatu Strögetillä on täynnä kameramiehiä ja tv-toimittajia mikrofoneineen. Ympäristöjärjestö WWF:n igluteltta on vielä kiinni, eivätkä median edustajat näytä olevan kiinnostuneita teltan vieressä olevasta, jäästä valmistetusta jääkarhupatsaasta, joka sulaa hiljalleen Kööpenhaminan parin asteen lämpötilassa.

Mediahuomion syynä onkin Climate Justice Action -liikkeen koolle kutsuma mielenosoitus ilmastonmuutoksella keinottelevia liike-yrityksiä vastaan.

Puolen tunnin odottelun jälkeen aukiolla on jo muutama sata nuorta, osa mustissa hupuissa, ja lähes saman verran poliiseja ja toimittajia.

”122 yhtiötä on vastuussa 80 prosentista maailman hiilidioksidipäästöistä”, nuorten jakamassa lentolehtisessä kerrotaan. ”Yhtiöt eivät ole ratkaisu ilmasto-ongelmaan. Yhtiöt ovat itse ongelma!”

Sambaa tanssivia ilmastoaktivisteja ei päästetä tutustumaan Hopenhagenin messualueeseen, vaan poliisi piirittää heidät korttelin päässä kulkueen lähtöpaikalta. Osa laitetaan nippusiteisiin ja kuljetetaan pois paikalta.

Tanskan poliisi on viikon aikana pidättänyt lähes 2 000 ihmistä, useimmat heistä ilmastokokouksen varjolla annettujen ennaltaehkäisevien pidätysvaltuuksien nojalla.

Kööpenhaminan ilmastokokouksessa on neuvoteltu paitsi päästörajoituksista myös päästökaupasta. Kioton vastaavassa kokouksessa vuonna 1997 Yhdysvallat esitti aivan neuvottelujen lopputunneilla omat ehdotuksensa päästökaupasta ja muista markkinamekanismeista hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseksi. Näiden lisäysten hyväksyminen oli ehtona sille, että se suostuisi allekirjoittamaan uuden ilmastosopimuksen – jota se ei lopulta koskaan ratifioinut.

EU käynnisti vuonna 2005 oman päästökauppajärjestelmän, jonka mukaan jäsenmaille myönnetään oikeus määrättyyn määrään hiilidioksidipäästöjä ja mikäli nämä päästömäärät alittuvat, päästöoikeuksia voi myydä eteenpäin muille maille tai yrityksille. Päästökiintiöt määriteltiin kuitenkin niin suuriksi, että monissa maissa energiayhtiöt ovat saaneet käyttämättöminä päästöoikeuksina miljardien eurojen ylimääräiset voitot.

Puhtaan kehityksen mekanismi (CDM) taas on Kioton sopimuksessa hyväksytty päästökaupan muoto, jossa teollisuusmaa voi toteuttaa kasvihuonepäästöjä vähentävän hankkeen kehitysmaassa, sen sijaan että se vähentäisi omia päästöjään. Ajatuksena on, että päästöjä kannattaa vähentää siellä, missä päästövähennys on kustannuksiin nähden tehokkainta.

Todellisuudessa CDM-hankkeet ovat olleet usein tuhoisia ympäristölle ja paikallisille asukkaille. Suurimmassa osassa hankkeista ei ole lainkaan onnistuttu vähentämään hiilidioksidipäästöjä.

Brasiliassa selluyhtiö Aracruzin päästövähennyshankkeessa pystytettiin 20 000 hehtaarin eukalyptuspuuplantaasi puuhiilien valmistukseen. Intiassa autoyhtiö Tata Motorsin tuulivoimahankkeen seurauksena tuhannet ihmiset joutuivat muuttamaan kodeistaan.

Etelä-Koreassa ranskalainen kemiantehdas investoi kymmenen miljoonaa euroa ilokaasun jälleenkäsittelylaitteistoon ja saa siitä hyvästä lähes miljardin euron edestä päästövähennyksiä myytäväksi edelleen teollisuusmaiden yhtiöille tai Chicagon ilmastopörssin päästödiilereille.

Viimeistään lauantaina selviää, allekirjoitetaanko Kööpenhaminan Bella Centerissä yksi, kaksi vai ei yhtään ilmastopöytäkirjaa. Mutta kävi miten kävi, niin lopputulos jäänee joka tapauksessa mahdollisimman kauas kansalaisjärjestöjen ilmastofoorumissa esitetyistä tavoitteista.

”Ilmastonmuutoksesta on tulossa valtaapitävien uusi vaarallinen ideologia, jossa mediapropagandan avulla siirretään huomio pois ilmastonmuutoksen todellisista ongelmista ja syistä”, arvioi ecuadorilainen Ivonne Yanez öljyä tuottavien maiden kansanliikkeiden Oilwatch-järjestöstä.

Yanezin mukaan teollisuusmaiden hallitukset vain teeskentelevät olevansa huolissaan ilmastonmuutoksesta.

”Puhutaan päästökaupasta, hiilinieluista ja uusista sopeutumisluotoista, joiden takaisinmaksamiseksi eteläisen pallonpuoliskon maat joutuvat tuottamaan yhä enemmän raaka-aineita ja fossiilisia polttoaineita teollisuusmaiden suuryhtiöille.”

Oilwatchin mielestä fossiiliset polttoaineet tulisi pikemminkin jättää maan alle ja luonnonmetsät tulisi suojella.

”Lisäksi on luotava kansainvälinen instituutio, joka voi määrätä teollisuusmaat vähentämään päästöjään radikaalisti ja maksamaan muulle maailmalle vahingonkorvauksia aiheuttamastaan ilmastotuhosta.”

perjantai 4. joulukuuta 2009

Ruoka-apua olisi omasta takaa

KU-VIIKKOLEHTI 4.12.2009

BBC:n verkkosivuilla kerrottiin viime viikolla, että suurta osaa Somaliasta hallussaan pitävä islamistijärjestö Al-Shabaab on kieltänyt YK:n hätäapujärjestöä WFP:tä tuomasta maahan ulkomaista ruoka-apua.

Islamistit ovat määränneet YK-järjestön tyhjentämään viljavarastonsa Somaliassa vuodenvaihteeseen menneessä. Paikallisia yrityksiä kehotettiin samalla purkamaan yhteistyösopimuksensa hätäapujärjestö WFP:n kanssa.

”Ulkomailta tuotu valtava määrä ilmaista ruoka-apua tuhoaa Somalian omaehtoisen maataloustuotannon, etenkin juuri nyt sadonkorjuuaikana”, Al-Shabaabin julkaisemassa lausunnossa todetaan.

”Olemme päättäneet, että WFP:n on välittömästi pidättäydyttävä tuomasta Somaliaan ruoka-apua ulkomailta. Järjestön tulisi sen sijaan hankkia somalialaisilta viljelijöiltä viljaa toimitettavaksi avun tarpeessa oleville.”

YK:n hätäapujärjestön tiedottaja vastasi islamisteille toteamalla, että järjestö työskentelee Somaliassa, koska maa ei tällä hetkellä kykene ruokkimaan omaa väestöään. WFP:n mukaan Somalian etelä- ja keskiosissa, eli pitkälti juuri Al-Shabaabin hallitsemilla alueilla, lähes puolet asukkaista on ruoka-avun tarpeessa.

WFP:n arvio voi pitää paikkaansa, mutta tiedottaja puhuu asian vierestä.

Somaliassa kärsitään epäilemättä ruokapulasta, etenkin niillä alueilla, jonne ihmiset ovat paenneet yhä riehuvien taistelujen tieltä. Mutta muualla maassa, nimenomaan maan eteläosien viljelymailla, maissia ja durraa on tällä hetkellä yllin kyllin. Kotimaisen ylijäämäviljan toimittaminen avun tarvitsijoille on kuitenkin taloudellisesti kannattamatonta ilmaisen tuontiviljan vuoksi.

Kiihkoislamin äärilaitaa edustavia Al-Shabaabin taistelijoita ei voi kehua monestakaan asiasta. Al-Shabaab hallitsee valloittamiaan alueita väkivalloin ja mielivaltaisesti. Kansainvälisessä uutisoinnissa eniten huomiota ovat saaneet tapaukset, joissa aviorikoksesta syytetyt, joissain tapauksissa raiskatuksi tulleet naiset on kivitetty kuoliaaksi.

Useimmat somalialaiset eivät allekirjoita Al-Shabaabin jyrkkiä näkemyksiä islamista.

Mutta kansainvälisen ruoka-avun kritiikissään Somalian islamistit osuvat silti asian ytimeen.

Seurasin itse läheltä YK:n ja muiden avustusjärjestöjen ruoka-aputoimituksia Somaliassa 90-luvun alkupuolella, kun nuorena kirjeenvaihtajana vierailin maassa useita kertoja ennen Yhdysvaltojen ja YK:n epäonnista sotaoperaatiota, sen aikana ja sen jälkeen.

Joulukuun alussa vuonna 1992 käynnistynyttä Yhdysvaltojen sotilasoperaatiota perusteltiin YK:n väitteellä, jonka mukaan 80 prosenttia Somaliaan lähetetystä hätäavusta ryöstettiin. Luku ei kuitenkaan pohjautunut mihinkään tutkimustietoihin.

Avustusjärjestö Lääkärit ilman rajoja totesi, että ”nämä luvut ovat kuukausia vanhoja ja niitä käytetään vain joukkojen saapumisen oikeuttamiseksi”.

Punainen Risti toimitti yksinään valtaosan ruoka-avusta Somaliaan, kun YK-järjestöt vielä loistivat poissaolollaan. Punaisen Ristin mukaan ruoka-avusta ryöstettiin todellisuudessa noin viisi prosenttia ja avun kokonaishävikki oli noin 20 prosenttia.

Avustusjärjestöt muistuttivat, että ryöstetyt ruokasäkit löysivät useimmiten tiensä Somalia toreille.

Korkeat katoamisprosentit olivat olleet tavallisia Afrikan aiemmissa nälänhädissä. Etiopian nälkäkatastrofi 80-luvun puolivälissä tuli tunnetuksi, kun rockkonserteilla kerättiin rahaa nälkäänäkevien hyväksi. Etiopiassa vain runsas neljäsosa avusta löysi perille avun tarpeessa oleville.

Kun Yhdysvaltojen sotilasoperaatio alkoi, Somaliassa oli todellisuudessa enemmän kuin tarpeeksi ruokaa. Tämän osoittivat avustusjärjestö Caren laatimat tilastot viljan kilohinnoista Mogadishun markkinoilla.

Heinäkuussa 1992 ruokatilanne oli Somaliassa pahimmillaan, kun kenraali Mohamed Farah Aididin joukot taistelivat maaseudulla maan syrjäytetyn diktaattorin Mohamed Siad Barren armeijaa vastaan, joka yritti paluuta valtaan.

Maissin kilohinta oli Mogadishussa heinäkuussa lähes 5 000 Somalian sillinkiä, mikä vastasi tuolloin noin kymmentä markkaa. Elokuussa hinta putosi 2 700 sillinkiin, syyskuussa 1 700 sillinkiin ja lokakuussa alle 1 300 sillingin. Maaliskuussa 1993, kolme kuukautta yhdysvaltalaisjoukkojen maihinnousun jälkeen, maissikilo maksoi enää 600 sillinkiä.

Maissin hintatilasto kertoo, että heinä-elokuussa 1992 viljasta oli pulaa ja siksi hinnat olivat korkeat. Kun avustusjärjestöjen tuomaa ilmaista viljaa oli enemmän tarjolla, torilla myytävän maissin hinta putosi ja lopulta romahti.

Somalian maanviljelijöille seuraukset olivat tuhoisat. African Rights -järjestön haastattelema viljelijä laski, että maissikilon tuotantokustannukset olisivat vajaa 2 000 sillinkiä, mutta paikallisella torilla maissin kilohinta oli vain 500 sillinkiä. Viljelijän ei kannattanut ottaa riskiä ja ottaa esiin traktoriaan ja dieselillä toimivaa kastelupumppua, kun maissin ostohinta oli monin verroin alhaisempi kuin tuotantokustannukset.

Somaliassa oli tuontiviljaa yhtäkkiä reilusti yli tarpeen. Viljaa jaettiin ilmaiseksi ja myytiin pilkkahintaan. Somaliassa ei kannattanut tuottaa omaa ruokaa, vaikka olisi voinut. Maaseudun palkkatyöläiset joutuivat jäämään pakolaisleireille, koska heille ei ollut töitä tarjolla.

Näin ruoka-apu aiheutti ruoka-avun tarpeen.

Nälkäkuolemia ei silti saatu heti loppumaan. Akuutti ruokapula jatkui alueilla, joilla edelleen taisteltiin ulkomaalaisten sotilaiden läsnäolosta huolimatta.

Aliravitsemuksen ohella merkittävä kuolinsyy olivat sairaudet, jotka levisivät epähygieenisillä pakolaisleireillä. Lääkkeiden puutteessa tavallisimmat kuolinsyyt olivat itse asiassa tuhkarokko, ripuli ja tuberkuloosi.