Lisää rikkiä ilmakehään?

KU-VIIKKOLEHTI 31.12.2009

Meinasi mennä aamupuuro väärään kurkkuun, kun luin joulun alla Helsingin Sanomien kolumnia, jossa lehden taloustoimituksen esimies ylisti maapallon ilmaston tietoista manipulointia ratkaisuna ilmastonmuutokseen. Taloustoimittaja oli lukenut Superfreakonomics-kirjan kirjoittajien laatiman lehtijutun ilmastomanipuloinnin oletetusta helppoudesta ja referoi tekstiä innostuneesti miltei sanasta sanaan.

Steven Levittin ja Stephen Dubnerin Superfreakonomics on ollut Yhdysvaltojen myydyimpiä kirjoja jo viikkojen ajan. Kirjoittajien ideana on erilaisia tilastoja yhdistämällä esittää kansantajuisista aiheista yllättäviä johtopäätöksiä, kuten esimerkiksi että kuolintilastojen valossa juopuneena on turvallisempaa ajaa autolla kuin kulkea jalan.

Kirjan viimeisessä luvussa, jonka ajatuksenjuoksua Helsingin Sanomien taloussivujen kolumnikin käsitteli, kirjoittajat pyrkivät osoittamaan, että rikkidioksidin suihkuttaminen yläilmakehään eräänlaiseksi suojakilveksi auringonsäteilyä vastaan olisi edullisempi ja vaivattomampi keino hidastaa ilmaston lämpenemistä kuin fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen.

”Eikö maapallon biosfäärin laajamittainen peukalointi olisi syytä ottaa asialistalle ennen kuin on liian myöhäistä?” Helsingin Sanomien taloustoimittaja ehdotti.

Rikkidioksidin suihkuttaminen stratosfääriin on varmasti eniten viime aikoina huomiota saanut maapallon ilmaston manipulointimenetelmä. Yhdysvaltalainen Intellectual Ventures -yhtiö on jo hakenut patenttia Stratokilpi-nimiselle keksinnölleen, joka sai ekstrajulkisuutta Superfreakonomics-kirjan markkinoinnista – ja myös kirjan päätösluvun herättämästä kritiikistä.

Hanketta arvosteltiin myös Kööpenhaminan ilmastokokouksen kansalaisjärjestöfoorumissa työryhmässä, joissa käsiteltiin ilmaston manipuloinnin vaaroja.

Yksityiskohtaisessa suunnitelmassaan Intellectual Ventures ehdottaa valtavien ilmapallojen ja puhallettavien leijojen varassa pystyssä pysyvän, 2–5 sentin paksuisen ja 30 kilometriä pitkän letkun vetämistä yläilmakehään aluksi joko Alaskasta käsin tai jossain muualla napapiirin pohjoispuolella.

Tällaisten letkuviritysten avulla taivaalle olisi tarkoitus pumpata vuosittain 2–5 miljoonaa tonnia nestemäistä rikkidioksidia. Määrä vastaa alle viittä prosenttia maailman nykyisistä rikkipäästöistä ja riittäisi laskelmien mukaan pysäyttämään maapallon keskilämpötilan nousun, jollei kasvihuonepäästöjä lainkaan vähennetä.

Rikin suihkuttaminen yläilmakehään oli alkujaan neuvostoliittolaisen Mihail Budykon keksintöä. Leningradin geofysiikan observatorion johtajana toiminut ilmastotieteen pioneeri ehdotti jo 70-luvun alussa rikkiaerosolin käyttöä stratosfäärissä jäljittämään tulivuorenpurkauksissa ilmakehään vapautuvaa, ilmastoa viilentävää rikkiä.

Ajatus tuli lännessä tunnetuksi, kun vetypommin keksijä, yhdysvaltalainen Edward Teller yhdessä suojattiensa Lowell Woodin ja Roderick Hyden kanssa esitteli idean planetaarisia hätätiloja käsitelleessä seminaarissa Sisiliassa vuonna 1997. Rikkisuihkeiden rinnalla Teller ehdotti ohuiden metallilevyjen lennättämistä taivaalle heijastamaan auringon säteilyä takaisin avaruuteen.

Presidentti Reaganin Tähtien sota -hanketta aikoinaan johtanut Lowell Wood propagoi edelleen rikkikilpeä ratkaisuksi ilmaston lämpenemiseen. Woodin mukaan rikkikilpi parantaisi myös viljasatoja, vähentäisi ihosyöpää ja tekisi auringonlaskuista aiempaa värikkäämpiä.

Roderick Hyde siirtyi puolestaan vastikään Stratokilpi-hanketta puuhaavan Intellectual Venturesin tutkimuspäälliköksi työskenneltyään sitä ennen yli 30 vuotta Lawrence Livermoren ydinaselaboratoriossa Kaliforniassa.

Puheita rikin pumppaamisesta yläilmoihin pidettiin pitkään lähinnä öljy- ja aseteollisuutta lähellä olevien ”hullujen tiedemiesten” mielikuvituksen lentona, kunnes otsonikatotutkimuksistaan kemian Nobel-palkinnon saanut hollantilainen Paul Crutzen vuonna 2006 Nairobin ilmastokokouksen alla julkaisi Climatic Change -lehdessä kirjoituksen rikkiaerosolin käytön mahdollisuudesta auringonvalon säätelyssä.

Crutzenin mukaan hiilidioksidipäästöjen radikaali vähentäminen oli ehdottomasti tärkein tapa hillitä ilmaston lämpenemistä, mutta jonkinlaista varasuunnitelmaa saatettaisiin tarvita tilanteessa, jossa kasvihuonepäästöjen vähentäminen ei yksinään riittäisi pysäyttämään ilmastokatastrofia – osittain teollisuuden rikkipäästöjen vähentymisestä johtuvan ilmakehän puhdistumisen ja sen myötä lisääntyvän auringonsäteilyn vuoksi.

Toiset ilmakehätutkijat muistuttavat rikkisuihkemenetelmän vakavista haittavaikutuksista. Rikkihiukkasten määrän kasvu aiheuttaisi todennäköisesti laajamittaista kuivuutta etenkin trooppisilla alueilla. Rikkihiukkaset tuhoaisivat otsonikerrosta. Lisääntynyt rikki voisi edistää yläpilvien muodostumista, mikä todennäköisesti nopeuttaisi lämpenemistä.

Vähentyvä auringonvalo haittaisi kasvien yhteyttämistä ja heikentäisi aurinkoenergian tehokkuutta. Maahan putoavat rikkihiukkaset aiheuttaisivat happosateita ja terveyshaittoja. Mikäli rikin syöttäminen ilmakehään jostain syystä jouduttaisiin keskeyttämään, maapallon lämpötila kohoaisi lyhyessä ajassa monta astetta, mikä olisi kestämätön muutos maailman ekosysteemeille.

Monien mielestä pahinta tässä menetelmässä on kuitenkin se, ettei se puutu ilmastonmuutoksen syihin eikä lainkaan lievennä hiilidioksidin aiheuttamia haittoja.

Ilmastonmuutoksen kieltäjät ja öljyteollisuuden puolestapuhujat ovatkin ottaneet ilmaston manipuloinnin sydänasiakseen ja markkinoivat sitä nyt taloudellisesti järkevänä vaihtoehtona kasvihuonepäästöjen vähentämiselle.