torstai 31. lokakuuta 2019

Pitäisikö Turkki erottaa Natosta?

KANSAN UUTISET 1.11.2019

Turkin hyökkäys Syyrian kurdialueille kirvoitti paitsi protesteja myös keskustelun siitä, pitäisikö Turkki erottaa sotilasliitto Natosta.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg totesi heti hyökkäyksen alkamisen jälkeen, että Turkin operaatio tulisi vaikeuttamaan Isisin vastaista taistelua. Ranskan presidentti Emmanuel Macron varoitti hyökkäyksen johtavan humanitaariseen kriisiin. Saksan liittokansleri Angela Merkel vaati operaation keskeyttämistä välittömästi.

Naton jäsenmaista Saksa, Ranska, Italia, Espanja, Hollanti ja Norja katkaisivat asevientinsä Turkkiin.

Yhdysvalloissa edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Eliot Engel ja senaatin lakivaliokunnan puheenjohtaja Lindsey Graham olivat poliitikoista ensimmäisinä ehdottamassa Turkin potkimista pois Natosta. Puolustusministeri Mark Esperin mukaan Turkin hyökkäys vahingoitti Yhdysvaltojen ja Turkin välisiä suhteita ja ”Turkin pysymistä Natossa”.

Vaikutusvaltainen Council on Foreign Relations -järjestö kehotti siirtämään Incirlikin lentotukikohdassa Turkissa olevat ydinaseet johonkin luotettavampaan Nato-maahan.

Pahimmissa uhkakuvissa pelättiin, että Turkin hyökkäys johtaisi Syyrian vastaiskuun, jonka seurauksena kaikki muut Nato-maat olisivat sotilasliiton perustamissopimuksen 5. artiklan nojalla velvollisia puolustamaan Turkkia.

Naton 5. artiklaa on aiemmin sovellettu vain yhden kerran. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen muut Nato-maat lupasivat tukea Yhdysvaltoja osallistumalla Afganistanin sotaan sekä vuoteen 2016 asti jatkuneeseen laivasto-operaatioon Välimerellä.

Verkkolehti Geopolitical Monitorissa ehdotettiin jo elokuussa Turkin erottamista Natosta, pian sen jälkeen kun Turkki hankki Venäjältä 2,5 miljardia dollaria maksaneen uuden S-400-ilmapuolustusjärjestelmän. Hankinta oli kieltämättä erikoinen, sillä se edellytti venäläisten sotilaskouluttajien läsnäoloa Naton jäsenmaassa uuden ohjusjärjestelmän tukitehtävissä.

Turkin oli myös määrä hankkia Yhdysvalloista uusia F-35-hävittäjiä, joiden osia vieläpä valmistettiin Turkissa, mutta Venäjän kanssa tehdyn kaupan jälkeen Turkki heitettiin ulos hävittäjähankkeesta ja turkkilaiset lentäjät, jotka olivat Yhdysvalloissa opettelemassa F-35-koneiden käyttöä, lähetettiin kotiin.

Geopolitical Monitor luetteli pitkän listan muita syitä, miksi Turkki tulisi erottaa Natosta: Turkki miehittää laittomasti Pohjois-Kyprosta ja loukkaa jatkuvasti Kreikan ilmatilaa. Turkki antoi vuosien ajan salaista tukea Isisille ja oli osallisena öljynviennissä Isisin miehittämiltä alueilta Turkin kautta Välimerelle. Turkin hallitus myös vainosi muiden Nato-maiden kouluttamia turkkilaisia upseereita, joista monet olivat saaneet turvapaikan EU-maista. Verkkolehden mukaan presidentti Recep Tayyip Erdoğan oli muuttunut yhä itsevaltaisemmaksi.

Lisäksi myös Turkin kansa halusi irti Natosta. Mielipidekyselyn mukaan vain 23 prosenttia turkkilaisista suhtautui myönteisesti Natoon.

Turkin erottaminen Natosta ei silti tulisi olemaan helppoa. Naton sopimuksessa ei nimittäin ole olemassa erillistä säännöstä, joka mahdollistaisi jäsenmaan erottamisen.

Oikeusoppineiden mukaan erottaminen voisi kuitenkin olla mahdollista, jos kaikki muut jäsenmaat olisivat sitä mieltä, että jäsenmaa on toiminnallaan rikkonut perustamissopimuksen kohtia, joissa edellytetään esimerkiksi demokratian, yksilönvapauksien ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamista.

Turkkia ei kuitenkaan tulla erottamaan Natosta ainakaan lähitulevaisuudessa, sillä Turkki on strategisen sijaintinsa vuoksi Natolle elintärkeä. Turkki on ollut Naton jäsen vuodesta 1952. Turkilla on Naton jäsenmaiden toiseksi suurimmat sotavoimat, heti Yhdysvaltojen jälkeen. Maassa on kahdeksan Naton tukikohtaa. Turkin halki kulkevat myös tärkeät öljy- ja kaasuputket Kaspianmereltä ja Pohjois-Irakista.

Useimpien Nato-maiden johtajien mielestä Turkki on parempi pitää Naton jäsenenä kuin sotilasliiton ulkopuolella. Nato haluaa myös esiintyä yhtenäisenä sotilasliiton 70-vuotishuippukokouksessa Lontoossa joulukuussa.

torstai 17. lokakuuta 2019

Yksipuolista uutisointia hyökkäyksestä Syyriaan

KANSAN UUTISET 18.10.2019

Lueskelin viime viikonloppuna Turkish Airlinesin lennolla Turkin hallitusta lähellä olevaa Daily Sabah -lehteä. Daily Sabah on Turkin nyttemmin suurimman päivälehden Sabahin englanninkielinen painos ja suunnattu ensisijaisesti ulkomaalaisille lukijoille.

Valtaosa lehden sisällöstä käsitteli Turkin hyökkäystä Syyrian kurdialueille. Etusivun jutussa selitettiin, kuinka Turkin käynnistämä ”Operaatio Rauhan lähde” itse asiassa puolustaa Natoa ja Euroopan unionin ulkorajoja terroristeilta, joihin lukeutuvat lehden mukaan sekä Syyrian kurdijoukot että Isis.

Daily Sabahin mukaan Turkin sotaoperaatio myös suojelee Syyrian alueellista koskemattomuutta ja mahdollistaa kahden miljoonan syyrialaispakolaisen paluun kotimaahansa.

Lehden mukaan useat maat ovat osoittaneet solidaarisuutta Turkille ja ilmoittaneet tukevansa hyökkäystä Syyriaan. Näitä ystävällismielisiä maita olivat Unkari, Pakistan ja Azerbaidžan. Unkari tosin kannatti Turkin hyökkäystä sillä varauksella, että se edistää pakolaisten palauttamista ja vähentää uusien pakolaisten pyrkimystä hakeutua EU:n alueelle.

Hyökkäystä tukevia lausuntoja oli saatu myös Şanliurfan maakunnassa Turkin kurdialueella sijaitsevan Akçakalen piirikunnan pormestarilta sekä samasta piirikunnasta kotoisin olevalta 25-vuotiaalta yliopisto-opiskelijalta. Myös Turkin armenialaisvähemmistö kannatti sotaoperaatiota Syyriaan – ainakin jos armenialaiskirkon edustajan näkemyksiin oli uskomista.

Tällainen valikoiva raportointi on uutismedian valtavirtaa tämän päivän Turkissa. Sabah ja englanninkielinen Daily Sabah kuuluvat Turkuvaz-mediayhtymään, joka on maan suurin mediakonserni. Turkuvazin johtaja on veronkiertoskandaalista epäilty liikemies Serhat Albayrak. Hänen veljensä Berat Albayrak on presidentti Erdoğanin vävy ja Turkin valtiovarainministeri.

Kesällä kerrottiin, että yhtiö olisi ottamassa haltuunsa myös maan toiseksi suurimman mediakonsernin ja hankkimassa käytännössä mediamonopolin. Osarahoittajana kaupassa olisi Azerbaidžanin valtion öljy-yhtiö.

Turkkilainen yleisö elää jo ennestäänkin uutispimennossa. Yli sata uutismediaa kiellettiin vuoden 2016 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen, ja monet muut ovat vaihtaneet omistajaa hämärissä yritysvaltauksissa. Esimerkiksi CNN:n turkinkielinen kanava on nyt tiukasti presidentti Erdoğanin ja hallitsevan AKP-puolueen talutusnuorassa.

Kesällä turkkilainen tuomioistuin antoi maan verkko-operaattoreille määräyksen estää pääsy 138 uutissivustolle ja niiden somekanaville. Verkkosivujen blokkaaminen ei ole uutta Turkissa. Wikipedia on ollut maassa kielletty vuodesta 2017.

Jäljelle jääneet itsenäiset mediat vaiennettiin viimeistään Istanbulin ylimmän syyttäjän viime viikolla tekemällä päätöksellä, joka kieltää kaiken kriittisen raportoinnin Turkin hyökkäyksestä Syyriaan.

Turkissa on tällä hetkellä myös eniten vangittuja toimittajia koko maailmassa. Perässä seuraavat Kiina, Egypti ja Saudi-Arabia.

Kansainvälisen lehdistöinstituutin IPI:n mukaan 136 toimittajaa oli elokuussa vangittuna Turkissa – useimmat heistä syytettynä maanpetoksesta tai presidentin solvaamisesta. Maanpetoksesta on vangittu toimittajia, joiden on epäilty kannattavan kiellettyä Kurdistanin työväenpuoluetta tai Yhdysvalloissa maanpaossa elävää saarnaajaa Fethullah Güleniä.

Parhaillaan 78 toimittajaa on rikostutkinnassa julkaistuaan uutisia Turkin hyökkäyksestä Syyriaan ja hyökkäystä vastaan järjestetyistä mielenosoituksista Turkin kurdialueilla. Poliisin mukaan toimittajia epäillään ”terroristisen propagandan levittämisestä Turkin rauhanoperaatiosta sekä vihanlietsonnasta ja valeuutisten levittämisestä poliisivoimien maineen vahingoittamiseksi”.

Parikymmentä toimittajaa on jo pidätetty Turkin hyökkäyksen käynnistymisen jälkeen. Verkkolehti Dikenin uutispäällikkö pidätettiin, koska lehti siteerasi jutussaan Syyrian kurdijoukkojen tiedottajaa.

Pidätykset eivät koske pelkästään toimittajia, vaan telkien taakse on joutunut myös mediatalojen kirjanpitäjiä, vahtimestareita ja painotalojen työntekijöitä.

torstai 3. lokakuuta 2019

Vasemmisto vahvoilla Portugalin vaaleissa

KANSAN UUTISET 4.10.2019

Portugalissa sunnuntaina pidettävissä parlamenttivaaleissa on varsin mielenkiintoinen asetelma. Hallitusvallassa oleva sosialistipuolue on saamassa mielipidekyselyjen perusteella selvän vaalivoiton, ja lisäksi sosialisteista vasemmalla oleville puolueille Vasemmistoblokille sekä kommunistien ja vihreiden vaaliliitolle povataan hyvää tulosta.

Yhdessä nämä kolme ryhmittymää ovat saamassa selvän enemmistön parlamentissa, ainakin jos mielipidekyselyihin on uskomista.

Kuviota kuitenkin hämmentää se, että istuva pääministeri António Costa on ilmoittanut sosialistipuolueen haluavan muodostaa hallituksen yksinään – ja mieluiten ilman vasemmistopuolueiden tukea.

Sosialistipuolueen vähemmistöhallitus on ollut Portugalissa vallassa vuodesta 2015. Tuolloin puolue itse asiassa hävisi vaaleissa sosiaalidemokraattiselle puolueelle, joka on nimestään huolimatta konservatiivinen oikeistopuolue. Vasemmistoblokin puheenjohtajan Catarina Martinsin aloitteesta käynnistettiin neuvottelut, joiden avulla oikeiston vuosia kestänyt vyönkiristyspolitiikka voitaisiin saada päätökseen.

Lopputuloksena oli António Costan johtama sosialistipuolueen vähemmistöhallitus, jolle Vasemmistoblokki ja kommunistit/vihreät lupasivat antaa tukensa luottamusäänestyksissä, kunhan hallitus suostuisi muutamiin puolueille tärkeisiin vaatimuksiin.

Nyt monet vasemmalla pelkäävät, että sosialistipuolueen hyvä gallupkannatus toteutuu sellaisenaan vaaleissa ja puolue saa niin paljon paikkoja parlamentissa, ettei se jatkossa enää tarvitse vasemmistoryhmien tukea politiikalleen. Sosialisteille on povattu parhaimmillaan 43 prosentin kannatusta, mikä voisi riittää enemmistöön parlamentin paikoista.

Yhtenä vaihtoehtona on puhuttu sosialistien parlamenttiyhteistyöstä Portugalin eläinoikeuspuolueen kanssa, joka on mahdollisesti saamassa useita kansanedustajan paikkoja.

Vasemmistoblokin Catarina Martins totesi jokin aika sitten New Left Review -lehden haastattelussa, että ”sosialistipuolue on todellisuudessa keskustalainen puolue, joka ei halua vaarantaa portugalilaista kapitalismia”. Ilman yhteistyötä vasemmistopuolueiden kanssa sosialistit olisivat hänen mukaansa vain jatkaneet oikeiston leikkauspolitiikkaa ja yksityistämistä.

Vasemmistoblokin aloitteesta Portugalissa hyväksyttiin uusi aborttilaki sekä homo- ja lesboparien adoptio-oikeus. Eläkkeiden ja julkisen alan palkkojen leikkauksista luovuttiin. Minimipalkka nostettiin yhä vaatimattomaan 600 euroon kuussa. Lissabonin ja Porton julkisen liikenteen yksityistämisestä luovuttiin.

Martins on entinen näyttelijä ja teatteriohjaaja, joka vei teatteriryhmänsä esitykset vankiloihin ja Porton köyhimpiin lähiöihin. Nyt hän on Portugalin kolmanneksi suurimman puolueen ensimmäinen naispuheenjohtaja – tai oikeastaan varsinaiselta titteliltään puolueen poliittisen komission koordinaattori.

Europarlamentissa Vasemmistoblokki kuuluu Euroopan yhtyneen vasemmiston ja Pohjoismaiden vihreän vasemmiston ryhmään (GUE/NGL) yhdessä muun muassa Suomen vasemmistoliiton kanssa.

António Costan sosialistipuolueen hallitus on saanut EU:n komissiolta kehuja kovasta talouskurista ja yli kahden prosentin talouskasvusta. Asian taustalla on vuoden 2011 talouskriisi, joka pakotti Portugalin suostumaan Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston sanelemiin rajuihin säästöihin ehtona 78 miljardin euron suuruisen lainapaketin saamiselle.

Säästökuurin seurauksena Portugali maksaa tänä päivänä enemmän rahaa velanhoitokuluihin kuin koko maan terveydenhuoltoon.

Talousmenestys on pitkälti turismin ansiota, mutta kasvavalla turismillakin on ollut kohtalokkaat seuraukset. Lissabonissa osoitettiin viikonloppuna mieltä kohonneita vuokria vastaan. Asumiskustannukset ovat lähes kaksinkertaistuneet, kun ulkomaiset sijoittajat ovat remontoineet vanhoja taloja loma-asunnoiksi vuokrattavaksi Airbnb:n ja muiden vastaavien palvelujen kautta. Kohonneet vuokrat ovat ajaneet tuhansia ihmisiä kodittomiksi tai pakottaneet asukkaat muuttamaan lähiöihin kauas kaupungin ulkopuolelle.

torstai 19. syyskuuta 2019

Poliitikot pilasivat politiikan

KANSAN UUTISET 20.9.2019

Tunisiaa on tavattu pitää arabimaiden kansannousujen menestystarinana ja ainoana arabikevään kokeneista maista, joka on onnistunut siirtymään rauhanomaisesti diktatuurista demokratiaan. Viime sunnuntaina pidettyjen presidentinvaalien perusteella monet tunisialaiset ovat kuitenkin turhautuneet paikalliseen politikointiin eivätkä enää luota siihen, että poliitikot pystyisivät ratkaisemaan maan ongelmia.

Vuoden 2011 kansannousut käynnistyivät juuri Tunisiassa ja levisivät sen jälkeen Egyptiin, Libyaan, Syyriaan ja Jemeniin. Egyptissä arabikevät vaihtui pian sotilasvallaksi, ja Libyassa, Syyriassa ja Jemenissä päädyttiin lopulta täysimittaisiin sotiin, joissa useat ulkovallat ovat olleet osallisina.

Tunisiassa ei sentään ole ajauduttu sotimaan, mutta mielenosoitukset jatkuvat eri puolilla maata ja poliisiväkivalta on yhtä laajamittaista kuin ennen vallankumousta. Korruptio rehottaa, työttömyys on karannut käsistä etenkin maan sisäosissa, ja Kansainvälisen valuuttarahaston vaatimat vyönkiristysohjelmat ovat pahentaneet ihmisten ahdinkoa entisestään.

Maan historian toisissa vapaissa presidentinvaaleissa vain 45 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Tämäkin lukema oli silti korkeampi kuin viimevuotisten paikallisvaalien reilun 30 prosentin äänestysaktiivisuus.

”Monien mielestä nykyisenkaltainen demokratia ei yksinkertaisesti toimi”, arvioi tunisialainen tutkija Haythem Guesmi.

Vuoden takaisen mielipidekyselyn mukaan 46 prosenttia tunisialaisista piti demokratiaa kannatettavimpana hallintomuotona. 47 prosenttia valitsi demokratian sijasta sotilasvallan.

Tunisian presidentinvaaleissa oli ehdolla yli parikymmentä ehdokasta lähes yhtä monesta puolueesta. Toiselle kierrokselle valittiin kuitenkin ehdokkaat politiikan ulkopuolelta.

Eniten ääniä vaalien ensimmäisellä kierroksella sai konservatiivinen perustuslakioikeuden professori Kais Said, joka vastustaa naisten ja miesten yhtäläistä perintöoikeutta ja haluaisi lakkauttaa parlamenttivaalit. Said sai 18 prosenttia annetuista äänistä.

Toiseksi eniten ääniä sai veropetossyytteiden vuoksi vankilassa istuva tv-kanavan omistaja Nabil Karoui, joka keräsi 15 prosenttia äänistä. Karoui on tullut tunnetuksi esiintymällä omalla tv-kanavallaan hyväntekeväisyystempauksissa jakamassa makaronipusseja, jääkaappeja ja televisioita ihmisille Tunisian köyhimmillä alueilla.

Presidentinvaalin toinen kierros järjestetään lokakuussa, mahdollisesti samaan aikaan kuin parlamenttivaalit.

Presidentinvaalin häviäjiä olivat vuoden 2011 kansannousun jälkeen hallitusvastuussa olleet puolueet, vanhan vallan poliitikoista ja vauraista liikemiehistä koostunut Tunisian kutsu sekä islamistipuolue Ennahda, joka tosin luopui vastikään islamismista ja ilmoitti kannattavansa markkinataloutta ja talouskasvua.

Istuva pääministeri Youssef Chahed sai vain seitsemän prosenttia presidentinvaalin äänistä, viidenneksi eniten kaikista ehdokkaista.

Islamistipuolue Ennahda oli hallitusvallassa ensimmäiset vuodet kansannousun jälkeen, mutta joutui oppositioon hävittyään vuoden 2014 parlamenttivaaleissa Tunisian kutsu -puolueelle, joka oli perustettu hieman aiemmin nimenomaan vastustamaan Ennahdaa ja uskonnon kasvavaa roolia yhteiskunnassa.

Jo seuraavana vuonna Tunisian kutsu kuitenkin hajosi, kun osa sen jäsenistä protestoi presidentti Beji Caid Essebsin pojan Hafedh Caid Essebsin nimitystä puolueen puheenjohtajaksi. Pysyäkseen vallassa puolue perusti yhteishallituksen Ennahdan kanssa.

Tunisian kutsu hajosi toisen kerran vuonna 2017 sen jälkeen kun pääministeri Chahed erotettiin puolueesta. Tätä edelsi pääministerin käynnistämä korruptionvastainen kampanja, jonka kohteena olivat myös oman puolueen liikemiespoliitikot. Pääministeri solmi liiton Ennahdan kanssa.

Tämän vuoden alussa pääministeri Chahed perusti oman puolueen nimeltä Eläköön Tunisia. Korruptiota vastaan kampanjoivan Transparency Internationalin mukaan uuden puolueen rahoittamiseen käytettiin ex-diktaattori Zine el-Abidine Ben Alin vävyn ulkomailla jäädytettynä olleita varoja.

torstai 5. syyskuuta 2019

9/11-iskujen pääarkkitehti vihdoin oikeuteen

KANSAN UUTISET 6.9.2019

New York Times kertoi viikonloppuna, että syyskuun 11. päivän iskujen suunnittelusta syytetty Khalid Sheikh Mohammed ja neljä muuta kanssasyytettyä oltaisiin vihdoin tuomassa oikeuteen. Lehden haltuunsa saamien asiakirjojen mukaan oikeudenkäynnin on määrä käynnistyä 11. tammikuuta 2021 Yhdysvaltojen sotilastuomioistuimessa Guantánamon laivastotukikohdassa Kuubassa.

Pakistanilaissyntyinen Mohammed on ollut nyt 16 vuoden ajan vangittuna ilman kunnollista oikeudenkäyntiä, viimeiset 13 vuotta vankileirillä Guantánamossa.

9/11-iskujen pääarkkitehdiksi kutsuttua Mohammedia ja neljää muuta miestä syytetään lentokonekaappauksista, hyökkäyksestä siviilejä ja siviilikohteita vastaan, terrorismin tukemisesta, omaisuuden tuhoamisesta ja 2 973 ihmisen murhasta.

Yhdysvaltojen viranomaisten kuulusteluissa ja sotaoikeuden esitutkinnassa Mohammed on tunnustanut suunnitelleensa syyskuun 11. päivän lentokonekaappaukset ”alusta loppuun”. Hän on myös kertonut olleensa suunnittelemassa Al-Qaidan vuonna 2002 tekemiä terrori-iskuja Indonesiassa ja Keniassa.

Viranomaisten mukaan Mohammed paljasti suunnitelleensa myös kymmeniä muita terrori-iskuja, joita ei lopulta toteutettu. Tarkoituksena oli tehdä lentokoneiskuja pilvenpiirtäjiin Chicagossa, Los Angelesissa, New Yorkissa ja Lontoossa. Muita kohteita olivat Panaman kanava, Naton päämaja ja Yhdysvaltojen tukikohdat Etelä-Koreassa.

Mohammed kertoi suunnitelleensa myös paavin, Pakistanin presidentin sekä Yhdysvaltojen ex-presidenttien Jimmy Carterin ja Bill Clintonin surmaamista.

Oikeudenkäynnin toteutuminen on edelleen kuitenkin epävarmaa, sillä Khalid Sheikh Mohammedin tunnustukset on saatu kiduttamalla. Iso osa kiduttamalla saaduista tunnustuksista osoittautui myöhemmin keksityiksi.

Vuonna 2009 julkaistujen Yhdysvaltojen oikeusministeriön muistioiden mukaan Khalid Sheikh Mohammedia vesikidutettiin 183 kertaa. Vesikidutus on hukuttamista jäljittelevä kidutusmenetelmä, jossa kuulusteltava sidotaan kiinni kallellaan olevaan alustaan ja hänen kasvoilleen asetetulle pyyhkeelle kaadetaan suuria määriä vettä.

Presidentti Barack Obaman hallinto kielsi vesikidutuksen käytön.

Obama halusi myös sulkea Guantánamon vankileirin ja käynnistää terrori-iskuista epäiltyjen oikeudenkäynnit siviilituomioistuimessa New Yorkissa. Yhdysvaltojen kongressi kuitenkin esti aikeet laatimalla lain, joka kielsi verovarojen käyttämisen terroristiepäiltyjen kuljettamiseen Yhdysvaltojen maaperälle.

Balochistanissa Pakistanissa vuonna 1964 tai 1965 syntynyt Khalid Sheikh Mohammed varttui Kuwaitissa ja opiskeli Yhdysvalloissa insinööriksi. Opiskelujen jälkeen hän lähti Afganistaniin taistelemaan mujahedin-joukoissa Neuvostoliiton miehitystä vastaan. Hän työskenteli 1990-luvulla avustustyöntekijänä Bosnian sodassa ja insinöörinä Qatarin sähkö- ja vesiministeriössä.

Hän pakeni Afganistaniin vuonna 1996 sen jälkeen kun Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI oli etsintäkuuluttanut hänet epäiltynä pommi-iskujen suunnittelusta Yhdysvaltojen ja Aasian maiden välillä liikennöiviin matkustajakoneisiin.

Mohammed pidätettiin Pakistanissa vuonna 2003 ja vietiin CIA:n salaiseen kidutuskeskukseen Afganistaniin. Häntä vesikidutettiin, roikotettiin viikon ajan pystyasennossa seinään kahlittuna, hänen päätään iskettiin seinään ja peräsuoleen ruiskutettiin ravintonestettä. Myöhemmin kidutus jatkui CIA:n pidätyskeskuksessa Puolassa.

Khalid Sheikh Mohammed puhui ensimmäisen kerran osallisuudestaan 9/11-iskuihin vuonna 2002 Al Jazeeran toimittajalle antamassaan haastattelussa.

Mohammedin mukaan kaapatuilla koneilla oli tarkoitus lentää World Trade Centerin pilvenpiirtäjien ja Pentagonin lisäksi myös Yhdysvaltojen kongressin rakennukseen Washingtonissa, mutta Yhdysvaltojen hävittäjät ampuivat alas neljännen koneen Pennsylvanian yllä.

Mohammedin mukaan Israelin tiedustelupalvelu Mossad oli tietoinen suunnitelmista. Sen sijaan Osama bin Laden ei tuntenut iskujen yksityiskohtia. Mohammed puhui bin Ladenista imperfektissä, ikään kuin hän olisi jo kuollut.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Sudan siirtyy kohti siviilivaltaa

KANSAN UUTISET 23.8.2019

Kymmenet tuhannet sudanilaiset lähtivät viikonloppuna jälleen maan pääkaupungin Khartumin kaduille – mutta tällä kertaa eivät osoittamaan mieltään sotilaita vastaan vaan juhlimaan maan siirtymistä kohti siviilivaltaa.

Niilin rannalla sijaitsevassa kongressikeskuksessa sotilasjuntan ja oppositioliittouman edustajat allekirjoittivat lauantaina sopimukset maan vallanjaosta ja uudesta väliaikaisesta perustuslaista.

Afrikan unionin johdolla käydyissä sovintoneuvotteluissa sotilaita edusti juntan kakkosmies, maan pelättyjen erikoisjoukkojen komentaja Mohamed Hamdan Hemeti. Oppositioliikkeen puolesta vallanjakosopimuksen allekirjoitti Ahmed al-Rabia, opettajien järjestön edustaja, joka vielä jokin aika sitten ajoi taksia öisin elättääkseen perheensä.

Sopimusten mukaan Sudan saa tällä viikolla uuden siviilihallituksen, jonka ministerit ovat puolustus- ja sisäministereitä lukuun ottamatta opposition nimeämiä. Pääministeriksi on nousemassa YK:n Afrikan talouskomission entinen johtaja Abdalla Hamdok.

Oppositioliike Vapauden ja muutoksen voimat nimeää myös kaksi kolmasosaa uuden väliaikaisen parlamentin edustajista.

Hallituksen ja parlamentin työtä valvoo erillinen presidenttineuvosto, jonka jäseninä on kuusi siviiliä ja viisi sotilasta. Sotilasjuntan johtaja Abdel Fattah Burhan nimitettiin keskiviikkona presidenttineuvoston johtoon 21 kuukauden ajaksi, minkä jälkeen neuvoston johdossa jatkaa siviilien edustaja.

Vapaita vaaleja kaavaillaan pidettäväksi vuonna 2023.

Monet sudanilaiset suhtautuvat vallanjakoon yhä skeptisesti. Maan vaikutusvaltainen kommunistipuolue jättäytyi pois sopimuksesta, kun kävi ilmi, että satojen mielenosoittajien surmaamiseen syyllistyneet sotilaat aikovat vielä jatkaa presidenttineuvoston johdossa. Kommunistipuolue aikoo kuitenkin osallistua uuden parlamentin työhön.

Sudanin lukuisat aseelliset vastarintaliikkeet jäivät myös vallanjakosopimuksen ulkopuolelle. Darfurin maakunnassa toimivan Sudanin vapautusliikkeen johtaja Abdul Wahid al-Nur totesi pääkaupungin poliitikkojen kaapanneen vallankumouksen kaduilla mieltä osoittaneilta nuorilta.

Sudanin naisjärjestöt puolestaan kritisoivat vallanjakoa, jossa hallitukseen ja presidenttineuvostoon nimettiin vain joitain yksittäisiä naisia, vaikka naiset olivat kuukausien ajan keskeisesti mukana mielenosoituksissa sotilasvaltaa vastaan.

Sudanin mielenosoitukset käynnistyivät viime vuoden joulukuussa Atbarassa maan pohjoisosassa, kun leipä loppui kaupungin torilla. Sitä ennen leivän hinta oli kolminkertaistunut. Mellakat leivän hinnannousua ja polttoainepulaa vastaan levisivät pian eri puolille maata.

Vuodenvaihteessa hallitusta vastustavat ryhmät muodostivat yhteisen protestiliikkeen. Vapauden ja muutoksen voimiksi nimetty koalitio kokosi yhteen lähes kaikki oppositioliikkeet kommunistipuolueesta ja aseellisista vastarintaliikkeistä uskonnollisiin puolueisiin sekä lääkärien, opettajien ja muiden ammattikuntien järjestöihin.

Liikkeen vaatimuksena oli, että maata 30 vuotta hallinnut presidentti Omar al-Bashir luopuu vallasta.

Huhtikuussa sotilaat kaappasivat vallan. Protestit kuitenkin jatkuivat, kunnes kesäkuun alussa erikoisjoukot hyökkäsivät mielenosoittajien kimppuun surmaten toistasataa ihmistä.

Kesäkuun lopussa järjestettyjen uusien suurmielenosoitusten ja koko maan pysäyttäneen yleislakon jälkeen sotilaat suostuivat lopulta jatkamaan neuvotteluja siirtymisestä siviilivaltaan.

Sudanin uuden hallituksen suurimpana haasteena on saada maan talous kuntoon. Kun Etelä-Sudan itsenäistyi vuonna 2011, Sudan menetti samalla kolme neljäsosaa öljyvaroistaan. Nyt 40 prosenttia vientituloista tulee erikoisjoukkojen komentajan Darfurista valtaamista kultakaivoksista. Valtion budjetista 76 prosenttia on mennyt turvallisuusjoukoille.

Siviilihallituksen täytyy myös sopia rauhasta aseellisten vastarintaliikkeiden kanssa. Sitäkin vaikeampaa on saada Sudanin sotilasjohtajat ja erikoisjoukot oikeuteen mielenosoittajien surmaamisesta ja Darfurin sodasta, jossa on kuollut satoja tuhansia ihmisiä.

torstai 8. elokuuta 2019

Kuka ampui alas presidentin koneen?

KANSAN UUTISET 9.8.2019

Huhtikuun 6. päivän iltana vuonna 1994 Ruandan presidentti Juvénal Habyarimana oli palaamassa kotiin Dar es Salaamissa Tansaniassa pidetyistä rauhanneuvotteluista. Puoli yhdeksältä illalla, juuri kun presidentin lentokone oli laskeutumassa Ruandan pääkaupungin Kigalin lentokentälle, konetta kohti ammuttiin kaksi ilmatorjuntaohjusta. Lentokone räjähti. Ranskalainen miehistö ja kaikki matkustajat kuolivat.

Habyarimanan lisäksi koneessa olivat mukana Burundin vastanimetty presidentti Cyprien Ntaryamira, kaksi burundilaista ministeriä, Ruandan sotavoimien komentaja, Habyarimanan kolme läheistä neuvonantajaa ja hänen yksityislääkärinsä.

Äärihutujen radiokanava väitti, että Ruandan isänmaallisen rintaman tutsikapinalliset olivat surmanneet presidentin. Tutsivähemmistöön kuuluvien siviilien ja tappamista vastustavien hutupoliitikkojen murhat alkoivat heti seuraavana aamuna.

Ihmisoikeusjärjestö African Rights julkaisi toukokuussa 1994 ensimmäisen kattavan raportin äärihutujen käynnistämästä kansanmurhasta. Siinä vaiheessa hutujen iskujoukot olivat surmanneet muutamassa viikossa satoja tuhansia tutseja eri puolilla maata.

Raportin mukaan presidentti Habyarimanan surma oli lähtölaukaus huolellisesti etukäteen valmistellun suunnitelman toteuttamiselle. Järjestön mukaan äärihutuihin kuuluvat sotilaat surmasivat presidentin saadakseen tekosyyn kansanmurhaan. Tästä tuli pian yleisesti hyväksytty selitys tapahtumille.

Raportin kirjoittaja, brittiläinen ihmisoikeustutkija Alex de Waal on tänä päivänä eri mieltä tapahtumien kulusta. Ruandan isänmaallisen rintaman entinen komentaja kertoi hänelle, että kapinalliset ampuivat alas Habyarimanan koneen ja käsky tuli kapinallisliikkeen johtajalta Paul Kagamelta, Ruandan nykyiseltä presidentiltä.

Isänmaallisen rintaman entisen komentajan mukaan Kagame uskoi, että presidentin surman aiheuttaman sekaannuksen ansiosta kapinalliset voisivat ajaa hallitusarmeijan vallasta pikaisella sotilasoperaatiolla. Kagame myös ennakoi, että äärihutujen kostoiskuissa surmattaisiin mahdollisesti 20 000 tutsisiviiliä.

Kagame oli osittain oikeassa. Isänmaallisen rintaman joukot onnistuivat ajamaan hallitusarmeijan sotilaat ja hutujen iskujoukot maasta kolmessa kuukaudessa. Mutta siihen mennessä kansanmurhassa oli saanut surmansa lähes miljoona ihmistä.

Syytökset presidentti Paul Kagamea ja isänmaallista rintamaa vastaan eivät ole uusia. Ranskassa käynnistettiin jo vuonna 1998 oikeustutkinta, jonka nojalla yhdeksälle entiselle kapinallisliikkeen sotilaalle annettiin vuonna 2006 pidätysmääräys osallisuudesta presidentti Habyarimanan ja koneen ranskalaisen miehistön surmaan.

Ruanda katkaisi diplomaattisuhteensa Ranskaan. Ranskalaistuomarin tutkintaa pidettiin poliittisena ajojahtina, sillä Ranska oli ollut Habyarimanan hallituksen tärkein liittolainen.

Tutkinta pitkittyi, ja avaintodistajina olleet ulkomaille paenneet entiset isänmaallisen rintaman upseerit surmattiin yksi toisensa jälkeen. Murhista epäillään Ruandan tiedustelupalvelua.

Ranska halusi lopulta palauttaa välit Kagamen hallituksen kanssa, ja viime vuonna syytteistä luovuttiin kokonaan ”riittävien todisteiden puutteessa”.

Viime aikoina on paljastunut uutta näyttöä Ruandan isänmaallisen rintaman osallisuudesta presidentti Habyarimanan koneen alasampumiseen.

Kanadalaismedialle vuodetun salaisen raportin mukaan Ruandan kansainvälinen sotarikostuomioistuin oli jo vuonna 1997 vakuuttunut siitä, että isänmaallinen rintama ampui koneen alas. Tutkinta kuitenkin keskeytettiin Yhdysvaltojen painostuksesta, ja tuomioistuimen sveitsiläinen syyttäjä Carla del Ponte erotettiin, kun hän oli uudestaan nostamassa syytteitä Paul Kagamea ja tämän lähipiiriä vastaan.

Belgialaistutkija Filip Reyntjens sai puolestaan haltuunsa otteita Ugandan armeijan kalustoluetteloista, joista ilmeni, että iskussa käytetyt SA-16-ilmatorjuntaohjukset olivat kuuluneet Ugandan aikoinaan Neuvostoliitosta hankkimaan ohjuserään. Ruandan isänmaallinen rintama aloitti hyökkäyksensä juuri Ugandasta ja Ugandan armeijan aseilla.

torstai 25. heinäkuuta 2019

Ugandan ja Ruandan kriisin syyt

KANSAN UUTISET 26.7.2019

Car Wash -ravintolassa Ruandan pääkaupungissa Kigalissa oli vaivautunut tunnelma, kun tv-ruuduissa näytettiin Ugandan ja Senegalin välistä Afrikan mestaruuskisojen jalkapallopeliä. Ruandan ja Ugandan välit ovat olleet monin tavoin läheiset, ja varmasti useampi ravintolan asiakkaista on varttunut, opiskellut tai työskennellyt Ugandassa. Silti kukaan ei halunnut osoittaa kannattavansa naapurimaan joukkuetta.

Ruanda ja Uganda ovat nimittäin lähes sotatilassa. Maiden välinen raja on suljettu tieliikenteeltä, ja ruandalaisia on kielletty matkustamasta pohjoiseen naapurimaahan. Juuri tämä autopesulan yhteyteen pystytetty grilliravintola tunnetaan myös paikallisen tiedustelupalvelun agenttien kantapaikkana.

Ruandan hallitus syyttää Ugandaa maassa asuvien ruandalaisten vainoamisesta ja aseellisen kapinallisliikkeen tukemisesta. Ugandan hallitus puolestaan väittää, että Ruanda on soluttanut vakoojia maan tiedustelupalvelun ja armeijan johtopaikoille.

Kriisin seurauksena Mombasan satamasta lähteneet ugandalaiset rekat eivät pääse ajamaan Ruandan kautta itäiseen Kongoon tai Burundiin. Ruandan maaseudulla on pulaa lääkkeistä. Keniasta Ugandan halki Ruandaan kaavailtu rautatiehanke on jäissä.

Kigali on epätodellisen siisti afrikkalainen pääkaupunki. Roskia ei näy missään. Mutta verkkaisesti kävelevät vakavailmeiset sotilaat partioivat siellä täällä katujen varsilla, aina neljän miehen letkassa.

Monien ruandalaisten mielestä sotilaiden partiointi pääkaupungin kaduilla on tarpeen, sillä terroristit ovat tehneet kranaatti-iskuja maan rajaseuduilla viimeksi huhtikuussa.

Ruandalaisia aseellisia oppositioliikkeitä on kahta laatua. Äärihutujen iskujoukot ovat terrorisoineet Kongon itäosien siviiliväestöä vuoden 1994 kansanmurhasta lähtien, siitäkin huolimatta, että Ruandan hallituksen joukot ovat käyneet vuosikymmenten saatossa useaan otteeseen naapurimaan puolella eliminoimassa entisiä kansanmurhaajia ja heidän perheenjäseniään.

Tuoreempi oppositioliike nimeltä Ruandan kansalliskongressi koostuu maan armeijan ja tiedustelupalvelun entisistä upseereista ja vapautustaistelun veteraaneista, jotka ovat lähteneet maanpakoon ajauduttuaan välirikkoon presidentti Paul Kagamen kanssa.

Kagamen hallinto näyttäisi pitävän suurimpana uhkanaan Ruandan kansalliskongressin johtajaa Kayumba Nyamwasaa. Etelä-Afrikkaan vuonna 2010 paennut Nyamwasa on säilynyt hengissä kahdesta ruandalaisagenttien tekemästä murhayrityksestä. Nyamwasan mukaan presidentti Kagame haluaa päästä hänestä eroon, koska hän tietää liikaa tämän salaisista operaatioista.

Ruandan tiedustelupalvelun agenttien uskotaan surmanneen useita maanpakoon lähteneitä entisiä vapautusliikkeen veteraaneja Etelä-Afrikassa, Keniassa, Ugandassa ja Britanniassa. Myös Belgiassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa viranomaiset ovat varoittaneet maassa asuvia ruandalaisia toisinajattelijoita Ruandan tiedustelupalvelun vakoojista ja palkkamurhaajista.

Ennen maastapakoaan Nyamwasa oli vuosien ajan Paul Kagamen lähin toveri. Hän oli yhdessä Kagamen ja muiden Ugandassa varttuneiden ruandalaisten kanssa perustamassa Ruandan isänmaallista rintamaa, joka pysäytti kansanmurhan vuonna 1994. Hän toimi myöhemmin Ruandan armeijan komentajana ja tiedustelupalvelun johtajana. Hän on myös Kagamen pojan kummisetä.

Ruandalaisten lehtitietojen mukaan Nyamwasa on perustanut Ugandaan sotilasleirin, jossa ranskalaiset sotilaat ovat kouluttaneet uusia kapinallistaistelijoita.

Ruandan hallituksen kannattajien mielestä Ugandan presidentti Yoweri Museveni haluaa käyttää kapinallisliikettä hyväksi päästäkseen eroon Paul Kagamesta, jota hän pitää kilpailijanaan kamppailussa hegemoniasta Itä-Afrikassa ja Afrikan suurten järvien alueella.

Museveni, Kagame ja Nyamwasa taistelivat kaikki nuorina miehinä Ugandan kansallisessa vastarintaliikkeessä, joka toi Musevenin valtaan vuonna 1986. Musevenin ja Kagamen välit viilenivät viimeistään Kongon sodassa vuonna 2000, kun Ugandan joukot hävisivät ruandalaisille taistelun Kisanganin kaupungin hallinnasta.

torstai 11. heinäkuuta 2019

Paluu rikospaikalle

KANSAN UUTISET 12.7.2019

Ruandan pääkaupungissa Kigalissa vietettiin viikko sitten 25 vuoden takaisen kansanmurhan päättymisen vuosipäivää. Katselin hotellihuoneen tv:stä kaupungin päästadionilla pidettyä vapautuksen päivän muistotilaisuutta.

Vuoden 1994 keväällä ja kesällä Ruandan kylissä ja kaupungeissa sotilaat, poliisit ja äärihutujen iskujoukkojen humalaiset miehet surmasivat sadan päivän aikana lähes miljoona ihmistä, joista suurin osa kuului maan tutsivähemmistöön.

Ihmisiä tapettiin kirkkoihin, koteihin ja kaduille viidakkoveitsillä, puunuijilla, kivääreillä ja kranaateilla. 70 prosenttia Ruandan tutseista surmattiin, kymmenesosa maan väestöstä.

Kansanmurha päättyi, kun Ruandan isänmaallisen rintaman RPF:n joukot ajoivat hallitusarmeijan sotilaat ja äärihutujen iskujoukot maasta.

Vapautuksen päivän juhlassa nähtiin sotilasparaati ja maan kansallisbaletin perinnetansseja. Armeijan bändi esitti lauluja, joiden sanomana oli, että nuorten tulee osallistua maan jälleenrakennukseen ja infrastruktuurihankkeisiin, sillä vain ruandalaiset itse voivat tehdä maastaan paremman paikan.

Presidentti Paul Kagame muisteli puheessaan vuoden 1994 tapahtumia. Huhtikuun alussa, hutuenemmistöön kuuluneiden ministereiden ja tutsisiviilien murhaamisen alkamisen jälkeen RPF:n joukot onnistuvat valtaamaan muistojuhlan stadionin ja suojelemaan tuhansia ihmisiä, jotka hakivat sieltä turvaa. Kagame oli itse tuolloin RPF:n komentaja.

”Vapautustaistelun tavoitteena oli palauttaa ruandalaisten oikeus ihmisarvoon ja kaikkien tasavertaisuuteen”, presidentti Kagame sanoi.

Ruandan kansallisstadion oli viime viikon torstaina ääriään myöten täynnä. Kolme kuukautta kestäneen suruajan päättymistä juhlivien ruandalaisten lisäksi paikalla oli valtionpäämiehiä muista Afrikan maista. Länsimaiden hallituksia edustivat kehitysministerit tai suurlähettiläät.

Olin itse Ruandassa kesäkuussa 1994 tekemässä radiodokumenttia Yleisradiolle. Vierailin RPF:n sissien kanssa joukkomurhapaikoilla ja tapasin kansanmurhasta henkiin jääneitä. Kävin naapurimaassa Tansaniassa pakolaisleirillä, jonne tappajat olivat paenneet. Juhannuksena olin tuolla samalla Kigalin stadionilla haastattelemassa vähälukuisia YK:n rauhanturvaajia, jotka eivät voineet tehdä paljoakaan kansanmurhan pysäyttämiseksi.

Kotiin palattuani perehdyin tarkemmin Ruandan historiaan ja kriisin taustoihin ja kirjoitin kirjan nimeltä Kuolema Ruandassa.

Uutismediassa ei tuolloin puhuttu kansanmurhasta, vaan hutujen ja tutsien välisestä heimosodasta. Tapahtumien todellinen laita valkeni ulkopuoliselle maailmalle vasta kuukausia tai vuosia myöhemmin.

Olin toisen kerran Ruandassa vuonna 2004, kymmenen vuotta kansanmurhan jälkeen, kun rauha oli palannut maahan ja sovintoa tehtiin kylien ja kaupunginosien gacaca-oikeudenkäynneissä.

Kigalissa rakennettiin pilvenpiirtäjiä ja uusia asuinalueita. Kansanmurhaan osallistuneet miehet vaaleanpunaisissa vanginpuvuissaan olivat mukana erilaisissa yhteisöhankkeissa, siivoamassa kaupunkia tai rakentamassa penkereitä maan viljaville kukkuloille.

Viime viikolla melkein kaikki tapaamani ruandalaiset halusivat kuulla, miten maa oli muuttunut minun silmissäni 15 vuodessa.

Ihmiset olivat ylpeitä pääkaupungin uudesta kongressikeskuksesta, ostoskeskuksista ja rakenteilla olevasta ilmaisesta langattomasta verkosta. Nuoret opiskelivat tietotekniikkaa tai taloushallintoa.

Ruanda kuuluu Afrikan vähiten korruptoituneisiin maihin ja on maailman kärkeä liiketoiminnan helppoudessa. Erään tilaston mukaan Ruanda on maailman kolmanneksi turvallisin maa kulkea yksin öiseen aikaan. Kigalin väitetään olevan myös yksi maailman siisteimmistä kaupungeista. Roskia ei todellakaan näy kaduilla. Kansanedustajista yli 60 prosenttia on naisia, enemmän kuin missään muussa maassa.

Joidenkin mielestä maasta on myös tullut poliisivaltio ja käytännössä vallassa on yksipuoluejärjestelmä, jossa media on vaiennettu eikä ihmisoikeuksia kunnioiteta. Osa entisistä vapautusliikkeen johtajista on paennut ulkomaille ja perustanut oppositioliikkeen maanpaossa.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Kielletyt kauppakassit

KANSAN UUTISET 20.6.2019

Eri puolilla maailmaa yhä useampi maa on viime aikoina kieltänyt kertakäyttöiset muovipussit. Tänä vuonna muovipussikielto on tullut voimaan Chilessä, Nigeriassa, Romaniassa, Tansaniassa, Balin saarella Indonesiassa sekä useissa Karibianmeren saarivaltioissa. Uudessa-Seelannissa kertakäyttöpussit kielletään heinäkuun alusta.

Uusia lakeja muovipussien kieltämiseksi on hyväksytty kevään ja kesän aikana myös Intiassa, Japanissa, Kanadassa ja New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Kertakäyttöiset muovipussit on nyt kielletty lailla 65 maassa sekä Kaliforniassa ja Havaijilla. Muovipussikiellon käyttöön ottaneista maista noin puolet on Saharan eteläpuolisen Afrikan maita, mutta joukossa on myös yhdeksän Euroopan maata, joista suurimmat ovat Italia ja Ranska.

Muovipussit kiellettiin ensimmäisenä Bangladeshissa vuonna 2002 ja muutamia vuosia myöhemmin myös Ruandassa, Eritreassa ja Kiinassa. Kaikkien muiden maiden muovipussikiellot ovat tulleet voimaan tällä vuosikymmenellä.

Kovimmat sanktiot kiellon rikkomisesta on Keniassa, missä muovipussien valmistuksesta tai maahantuonnista voi saada yli 30 000 euron sakot tai enimmillään neljä vuotta vankeutta.

Muovipussikieltojen syynä ovat kertakäyttöisten pussien aiheuttamat ympäristö- ja terveyshaitat. Maissa, joissa jätehuolto on puutteellista, ohuet kertakäyttöpussit päätyvät käytön jälkeen usein luontoon tai vesistöihin. Pussit tukkivat viemäreitä aiheuttaen tulvia sadekauden aikana. Tulvavedet ovat otollisia lisääntymispaikkoja hyttysille, jotka levittävät malariaa tai denguekuumetta.

Kertakäyttöpussit ovat vaarallisia myös karjaeläimille. Ennen muovipussikieltoa Kenian teurastamoissa lähes joka kolmannen eläimen vatsasta löytyi muovijätteitä. Kiellon voimaantulon jälkeen muoville altistuneiden eläinten osuus väheni kymmeneen prosenttiin.

Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan puolestaan kymmenet tuhannet valaat, hylkeet ja merikilpikonnat kuolevat vuosittain syötyään mereen päätyneitä muovipusseja tai muuta muovijätettä.

Jätteenkeräyksen puutteessa Afrikan maissa roskat usein poltetaan. Muovijätteiden palamisesta vapautuu myrkyllisiä kaasuja, jotka lisäävät hengityselinsairauksia ja syöpäriskiä.

Kertakäyttöiset muovipussit ovat myös suurta tuhlausta. Öljystä jalostettujen pussien keskimääräinen käyttöaika on 20 minuuttia, ja niiden hajoaminen kestää 400 vuotta.

National Geographic -lehti kokosi vastikään joukon tilastotietoja muovin tuotannosta ja elinkaaresta. Lehden mukaan noin kahdeksan prosenttia maailman öljyntuotannosta käytetään muovin valmistukseen – ja luvun uskotaan kasvavan 20 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä.

Puolet maailman muovista valmistetaan nykyään Aasian maissa, ennen muuta Kiinassa. Kaikesta muovintuotannosta 40 prosenttia koostuu pakkausmuovista.

Siinä missä Tanskassa kuluttajat käyttävät vuosittain keskimäärin neljä muovikassia, Yhdysvalloissa kaupoista kannetaan joka vuosi 120 miljardia muovipussia eli 365 muovipussia asukasta kohti.

Muovipussikiellosta on hyviä kokemuksia ainakin Ruandassa, jossa kielto tuli voimaan jo vuonna 2008. Ruandassa naisten osuuskunnat valmistavat kauppakasseja vanhoista sanomalehdistä, ja maan pääkaupunkia Kigalia kehutaan maailman puhtaimmaksi kaupungiksi.

Sen sijaan Bangladeshissa, Kiinassa tai Senegalissa kielto ei ole juuri vähentänyt ohuiden muovipussien käyttöä toreilla ja katukaupassa. Keniassa muovisten kauppakassien sijasta tarjolla on nyt tekokuitukasseja, joiden valmistukseen käytetään öljyä ja moninkertaisesti enemmän energiaa kuin muovipussien tuotantoon.

Monissa länsimaissa muovipussien käyttöä on onnistuttu vähentämään tekemällä niistä maksullisia. Samalla kangaskassien ja muiden kestävämpien kantovälineiden käyttö on yleistynyt.

Kaliforniassa taas havaittiin, että monille ihmisille kauppojen ilmaiset muovipussit eivät olleet välttämättä kertakäyttöisiä. Erikseen ostettavien jätepussien myynti nimittäin kasvoi rajusti muovipussikiellon voimaantulon jälkeen etenkin pienten lasten vanhempien ja koiranomistajien keskuudessa.

torstai 6. kesäkuuta 2019

Ay-oppia Somalian journalisteille

KANSAN UUTISET 7.6.2019

Kansan Uutisten toimituksessa Helsingin Sörnäisissä käväisi vastikään harvinainen vieras, kun Somalian journalistiliiton pääsihteeri Mohamed Moalimuu tuli tutustumaan työpaikan luottamusmiesten työhön ja tehtäviin.

Myös Somaliassa media-alan työntekijät ovat järjestäytymässä paitsi valtakunnallisesti myös työpaikoilla. Suomesta Moalimuu haki jatko-oppia ammattiyhdistystoimintaan ja vinkkejä neuvotteluihin työnantajien kanssa.

Aiemmin samana päivänä Moalimuu vieraili Suomen journalistiliitossa, ja seuraavana päivänä ohjelmassa oli tutustuminen Julkisen sanan neuvoston työhön ja periaatteisiin.

Somaliassa suunnitellaan journalistien eettisten ohjeiden hyväksymistä ja julkistamista loppukuusta Mogadishussa järjestettävässä journalistiliiton liittokokouksessa.

Somalian journalistiliiton pääsihteeri vieraili toukokuussa Suomessa ja neljässä muussa Euroopan maassa suunnittelu- ja opintomatkalla osana Somaliassa toteutettavaa sananvapaushanketta. Euroopan unionin ja Suomen ulkoministeriön tukemaa hanketta hallinnoi journalistien kehitysyhteistyöjärjestö Vikes.

Olen itse työskennellyt Vikesin Somalia-hankkeessa kouluttajana ja hankevastaavana vuodesta 2014, ja sinä aikana Somalian media-ala on tullut hyvin tutuksi. Paikallisten kollegojen kanssa on syntynyt ystävyyssuhteita, ja kokemuksia on vaihdettu puolin ja toisin.

Määrättyyn pisteeseen asti toimittajan työ on samanlaista kaikkialla maailmassa. Ammattiin kuuluu etsiä tietoja, tarkistaa faktoja ja tuottaa ja taustoittaa uutisia tai muita sisältöjä. Pyrkimyksenä on, että ihmisillä olisi parempi käsitys siitä, mitä yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtuu.

Toimintaympäristön kannalta journalistin työ on Somaliassa ja Suomessa silti kuin yö ja päivä. Somalia on yksi maailman vaarallisimmista maista tehdä toimittajan työtä. Kymmenen viime vuoden aikana yli 50 toimittajaa on kuollut Somaliassa työnsä vuoksi. Osa heistä on murhattu juttujensa tai ohjelmiensa vuoksi, osa on menehtynyt pommi-iskuissa.

Mohamed Moalimuu on entinen BBC:n kirjeenvaihtaja. Kahdesti hän on selvinnyt hengissä terroristijärjestö Al-Shabaabin hyökkäyksestä – toisella kerralla esittämällä kuollutta, kun terroristit hyökkäsivät merenrantaravintolaan tulittaen ravintolan asiakkaita silmittömästi.

Toinen olennainen ero suomalaisten ja somalialaisten journalistien välillä on, että Somaliassa useimmilla alan työntekijöillä ei ole minkäänlaista työsopimusta. Monissa mediataloissa toimittajat eivät saa työnantajalta lainkaan palkkaa.

Hankkiakseen toimeentulonsa monet toimittajat joutuvat tekemään maksettuja juttuja, siis uutisia, joista uutisen kohde maksaa heille palkkion. Maksajana voi olla poliitikko, järjestö tai kaupallinen yritys.

Vikesin hankkeen alkuvuosina Somalian kansallistelevision uutistoimitukseen rakennettiin maan ensimmäinen monikamerastudio. Myöhemmin kanavan toimittajia on koulutettu tekemään laadukkaampia uutisjuttuja ja keskusteluohjelmia. Hallituksen äänitorvesta olisi tarkoitus tulla toimituksellisesti itsenäinen julkisen palvelun media.

Yhdessä Somalian journalistiliiton kanssa hankkeessa koulutettiin yli 400 toimittajaa eri puolilla maata journalismin perustaidoissa ja ammattietiikassa. Pian kävi kuitenkin ilmi, että jos journalismin laatua haluttiin parantaa, pitäisi ensin kohentaa toimittajien työehtoja. Riippumatonta ja eettisesti laadukasta journalismia kun ei voi tehdä, jos palkka täytyy hakea juttujen kohteilta.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana Somalian journalistiliitto onkin keskittynyt toimittajien ay-koulutukseen. Myös työnantajien edustajat ovat osallistuneet eri puolilla maata järjestettyihin koulutuksiin, joissa yhdessä työntekijöiden kanssa on puhuttu minimipalkasta ja minimityöehdoista.

Tänä vuonna edunvalvontaa viedään myös työpaikoille. Tavoitteena on, että noin 20 mediatalossa neljällä paikkakunnalla työntekijät muodostavat omat toimitusosastonsa ja pyrkivät neuvottelemaan työnantajan kanssa paremmista työehdoista. Valtakunnallinen ammattiliitto tarjoaa tukea ja neuvontaa.

torstai 23. toukokuuta 2019

Jotain mätää Tanskanmaalla

KANSAN UUTISET 24.5.2019

Kööpenhaminassa eurovaaliehdokkaiden vaalimainokset koristavat katujen ja pyöräteiden varsia, mutta sunnuntain eurovaaleja enemmän tanskalaisia puhuttavat kesäkuun alussa pidettävät kansankäräjien vaalit.

Varmasti eniten kohua ovat herättäneet ensimmäistä kertaa vaaleihin osallistuvat äärioikeiston pikkupuolueet Tiukka linja ja Uusi porvaristo, jotka molemmat kampanjoivat islaminuskoa ja Tanskan muslimiväestön oikeuksia vastaan. Libertaristiseksi julistautuva Uusi porvaristo haluaisi myös vähentää lakien määrää ja lakkauttaa yhtiöverot.

Tiukka linja -puolueen perustaja, 37-vuotias asianajaja Rasmus Paludan on tullut tunnetuksi julkaisemalla YouTube-videoita, joissa hän polttaa koraaneja, levittää pekoniviipaleita koraanin sivujen väliin ja haastaa riitaa ihmisten kanssa muslimien asuttamissa lähiöissä. Viikoittaiset provokaatiot tapahtuvat aina poliisin suojeluksessa.

Paludan haluaisi karkottaa maasta kaikki Tanskassa asuvat 300 000 muslimia sekä kaikki turvapaikan saaneet, jotka eivät ole kotoisin länsimaista. Paludan tuomittiin viime kuussa alioikeudessa kiihottamisesta rotuvihaan, mutta tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Kannatusmittausten mukaan Tiukka linja ja Uusi porvaristo tulevat molemmat todennäköisesti ylittämään kansankäräjien kahden prosentin äänikynnyksen ja ovat saamassa mahdollisesti toistakymmentä paikkaa parlamenttiin.

Hyvällä syyllä voidaan kysyä, mihin Rasmus Paludanin kaltaista populistipelleä oikein tarvitaan, kun Venstre-puolueen johtamat vähemmistöhallitukset ovat viime vuosina kiristäneet Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa rajusti ja turvapaikanhakijoiden määrä on alimmillaan yli kymmeneen vuoteen.

Venstre tarkoittaa vasemmistoa, mutta nimestään huolimatta kyseessä on konservatiivinen oikeistopuolue.

Maahanmuuttoministeri Inger Støjbergin johdolla Tanska on kieltänyt musliminaisilta kasvohunnut, vaatinut turvapaikanhakijoita luovuttamaan koruja ja rahaa viranomaisille, hankaloittanut perheenyhdistämistä, koventanut tuomioita maahanmuuttajalähiöissä tehdyistä rikoksista ja suunnitellut vankeusrangaistuksen kärsineiden maahanmuuttajien eristämistä Själlannin eteläpuolella sijaitsevaan saareen.

Maahanmuuttolain uudet pykälät on tosin kirjoitettu Tanskan kansanpuolueen eli paikallisten persujen puoluetoimistossa. Kansanpuolue sanoo puolustavansa perhearvoja, monarkiaa ja luterilaista kirkkoa. Puolueen kannatus on suurinta eteläisen Jyllannin maaseudulla, missä ei ole juuri lainkaan maahanmuuttajia.

Kansanpuolue ei ole koskaan ollut mukana hallituksessa, mutta se on toiminut Venstren vähemmistöhallitusten apupuolueena ja äänestänyt uskollisesti julkisten palvelujen leikkausten puolesta vastapalveluna sille, että pääministeri Lars Løkke Rasmussenin hallitus on toteuttanut kansanpuolueen sanelemaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Kun pääministeri toukokuun alussa päätti aikaistaa parlamenttivaalien ajankohtaa, vaalipäiväksi valikoitui sattumalta 5. kesäkuuta, jolloin tänä vuonna muslimit viettävät id-juhlaa paastokuukauden päättymisen kunniaksi.

Mielipidekyselyjen mukaan Tanskan sosiaalidemokraatit ovat saamassa lisäpaikkoja sekä eurovaaleissa että parlamenttivaaleissa. Kansanpuolueen suosio on sen sijaan romahtanut viime vaalien 21 prosentin jytkystä tuoreimpien mittausten lupaamaan 11 prosenttiin.

Sosiaalidemokraattien vaalivoitto ei silti tule kohentamaan ulkomaalaispolitiikkaa, sillä myös sosiaalidemokraatit ratsastavat maahanmuuttovastaisella retoriikalla. Puoluejohtaja Mette Frederiksen ehdottaa pakkotyötä kaikille sosiaalitukea saaville maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoiden siirtämistä YK:n leireille Pohjois-Afrikkaan.

Sosiaalidemokraatit tahtovat muodostaa yksinään vähemmistöhallituksen, osittain kansanpuolueen tuella. Kommunistien perintöä jatkava Yhtenäisyyslista, Sosialistinen kansanpuolue ja vihreä puolue Vaihtoehto vieroksuvat sosiaalidemokraattien maahanmuuttolinjauksia mutta antavat varmaankin tukensa demarihallitukselle hyvinvointipolitiikassa ja ilmastokysymyksissä.

perjantai 10. toukokuuta 2019

Tykinruokana Jemenin sodassa

KANSAN UUTISET 10.5.2019

Leivän hinnan kolminkertaistumisesta alkaneet protestit Sudanin islamistihallintoa ja sotilasjunttaa vastaan jatkuvat edelleen maan pääkaupungissa Khartumissa. Parhaimmillaan sadat tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään Sudanin armeijan päämajan edessä nyt yhtäjaksoisesti viidettä viikkoa.

Huhtikuun alkupuolella sotilaat vastasivat protestiliikkeen vaatimuksiin kaappaamalla vallan ja vangitsemalla Sudania 30 vuotta hallinneen presidentti Omar al-Bashirin. Syrjäytetty presidentti on ollut kansainvälisen sotarikostuomioistuimen etsintäkuuluttama vuodesta 2009 syytettynä joukkomurhista ja muista sotarikoksista Darfurin maakunnassa.

Darfurin kriisiä edelsi Etelä-Sudanissa käyty sisällissota, jossa kuoli arviolta kaksi miljoonaa ihmistä. Kun Etelä-Sudan itsenäistyi vuonna 2011, Sudan menetti samalla myös kolme neljäsosaa öljyvaroistaan.

Uusi sotilasjohto lupasi luovuttaa vallan opposition nimeämälle väliaikaishallinnolle, mutta kädenvääntö vallansiirrosta ja Sudanin tulevaisuudesta jatkuu edelleen – osittain sen vuoksi että useat ulkomaat pyrkivät vaikuttamaan neuvottelujen lopputulokseen. Mahdollinen vallanvaihto Sudanissa voisi nimittäin vaikuttaa suuresti myös Jemenin sotaan yli tuhannen kilometrin päässä Punaisenmeren takana.

Myös Jemenissä sadat tuhannet ihmiset lähtivät kansannousuun vuonna 2011 ja onnistuivat syrjäyttämään maata 22 vuotta johtaneen presidentti Ali Abdullah Salehin. Kansannousu päättyi Saudi-Arabian masinoimiin vaaleihin, joissa pitkäaikainen varapresidentti Abdrabuh Mansur Hadi valittiin ainoana ehdokkaana maan johtoon.

Vuonna 2015 Jemenin pohjoisosien huthikapinalliset ajoivat vallasta presidentti Hadin hallituksen syyttäen sitä korruptiosta ja pohjoisen šiiavähemmistön sorrosta.

Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit aloittivat sodan Jemenin huthihallintoa vastaan. Saudi-Arabia ja sen sunniliittolaiset pitävät hutheja Iranin šiiahallinnon kätyreinä.

Jemeniä moukaroitiin raskaalla tykistöllä ja ilmapommituksilla. Kruununprinssi Mohamed bin Salman on vastannut Saudi-Arabian sotatoimista.

Presidentti Barack Obama lupasi Saudi-Arabian kokoamalle liittoumalle kuljetuskalustoa ja tiedusteluapua. Asetoimitukset Yhdysvalloista kasvoivat.

Saudien ja emiraattien joukot eivät kuitenkaan pärjänneet maasodassa, jossa totutusti tulee kuolonuhreja. Saudi-Arabian johtama liittouma onkin ollut täysin riippuvainen sudanilaisista palkkasotureista, joita on lennätetty Jemeniin syksystä 2015 alkaen.

Jemenin sodassa taistelee parhaillaan 14 000 sudanilaista sotilasta, joista suurin osa on värvätty Darfurin pahimmista verilöylyistä vastanneista janjaweed-iskujoukoista.

Sudanin tämänhetkinen sotilasjohtaja Abdel Fattah Burhan ja hänen varamiehensä Mohamed Hamdan Hemeti ovat molemmat janjaweed-joukkojen entisiä johtajia. Armeijan maavoimien komentajana Burhan oli vastuussa sudanilaissotilaiden lähettämisestä Jemeniin.

Jemenin sodasta palanneet sudanilaiset sotilaat kertoivat New York Timesille, että Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien upseerit olivat kaukana sota-alueilta ja antoivat sudanilaisjoukoille käskyjä puhelimitse. Hyökkäykset muistuttivat itsemurhaiskuja, joissa omien joukkojen tappioista ei juuri piitattu. Haastateltujen mukaan 20–40 prosenttia sudanilaisista sotilaista Jemenissä on alaikäisiä nuoria.

Sudanilaissotilaiden perheille maksetaan kuuden kuukauden pestin jälkeen 10 000 dollaria. Sudanissa lääkäri voi tienata saman summan kahdessa vuodessa.

Presidentti al-Bashirin syrjäyttämisen jälkeen Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit lupasivat Sudanin sotilasjohdolle kolme miljardia dollaria tukea Jemenin sotatoimien jatkamiseksi.

Jos Sudanin sotilasjohto kuitenkin suostuu luopumaan vallasta, parhaassa tapauksessa uusi siviilihallinto kutsuu palkkasotilaat kotiin Jemenistä, mikä voisi avata tietä rauhanneuvotteluille.

Jemenin sodassa on kuollut neljässä vuodessa ainakin 70 000 ihmistä ja yli kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut lähtemään kodeistaan. Avustusjärjestöjen mukaan 85 000 lasta on kuollut aliravitsemukseen ja sairauksiin.

torstai 25. huhtikuuta 2019

Khartumin kuuma kevät

KANSAN UUTISET 26.4.2019

Armeijan päämajan edustalla Sudanin pääkaupungissa Khartumissa sadat tuhannet ihmiset ovat osoittaneet nyt kolmen viikon ajan yhtäjaksoisesti mieltään vaatien sotilashallituksen eroa. Kun osa mielenosoittajista on mennyt yöksi kotiin nukkumaan, toiset ovat tulleet tilalle jatkamaan protestia.

Huhtikuussa lämpötila kohoaa Khartumissa päiväsaikaan 40 asteeseen ja yölläkin on yleensä hellettä.

Sudanissa kuukausien ajan jatkuneet mielenosoitukset käynnistyivät joulukuussa Atbarassa maan pohjoisosassa, kun leipä loppui kaupungin torilla. Sitä ennen leivän hinta oli kolminkertaistunut. Vehnäleipä on Sudanissa perusruokaa, jota syödään joka aterian kanssa.

Mellakat leivän hinnannousua ja polttoainepulaa vastaan levisivät eri puolille maata. Khartumissa jalkapallofanit huusivat hallituksen vastaisia iskulauseita Afrikan mestarien liigan ottelussa.

Vuodenvaihteessa hallitusta vastustavat lukuisat eri ryhmät muodostivat yhteisen protestiliikkeen. Vapauden ja muutoksen liitoksi nimetty koalitio kokosi yhteen lähes kaikki oppositioliikkeet vaikutusvaltaisesta kommunistipuolueesta ja Sudanin kansan vapautusliikkeestä uskonnollisiin puolueisiin sekä lääkärien, toimittajien ja muiden ammattikuntien järjestöihin.

Liikkeen vaatimuksena oli, että maata 30 vuotta hallinnut presidentti Omar al-Bashir ja hänen uusliberaalia talouspolitiikkaa ajanut islamistipuolueensa luopuvat vallasta.

Sotilasvallankaappauksessa vuonna 1989 valtaan tullut al-Bashir on ollut kansainvälisen sotarikostuomioistuimen etsintäkuuluttama vuodesta 2009 syytettynä joukkomurhista ja muista sotarikoksista Darfurin maakunnassa.

Darfurin kriisiä edelsi Etelä-Sudanissa käyty sisällissota, jossa kuoli arviolta kaksi miljoonaa ihmistä. Kun Etelä-Sudan itsenäistyi vuonna 2011, Sudan menetti samalla myös kolme neljäsosaa öljyvaroistaan.

Presidentti al-Bashir vastasi alkuvuoden mielenosoituksiin kovin ottein. Ainakin sata ihmistä sai surmansa turvallisuuspoliisin luodeista. Tuhansia opposition kannattajia pidätettiin ja vietiin salaisiin kidutuskeskuksiin. Helmikuussa al-Bashir julisti poikkeustilan, sulki koulut ja yliopistot, sensuroi sanomalehtiä, katkaisi internetin ja määräsi yöksi ulkonaliikkumiskiellon.

Poikkeustilan julistamisen jälkeen protestit hallitusta vastaan vain laajenivat, ja huhtikuun alussa Khartumissa mielenosoittajat kerääntyivät armeijan päämajan edustalle. Osa armeijan sotilaista liittyi mielenosoittajien puolelle ja suojeli heitä turvallisuusjoukkojen hyökkäyksiltä.

Kaksi viikkoa sitten sotilaat kaappasivat vallan ja vangitsivat presidentti al-Bashirin. Mielenosoittajille ei kuitenkaan kelvannut pelkkä vallansiirto presidentiltä puolustusministerille, joten seuraavana päivänä valtaan tuli uusi sotilashallitus, joka käynnisti neuvottelut protestiliikkeen johtajien kanssa.

Uusi sotilasjohto on luvannut luovuttaa vallan opposition nimeämälle väliaikaishallinnolle vielä tällä viikolla.

Sotilasjuntan johtajien meriitit eivät kuitenkaan herätä luottamusta. Tämänhetkinen sotilasjohtaja, kenraaliluutnantti Abdel Fattah Burhan ja hänen varamiehensä Mohamed Hamdan Hemeti ovat molemmat Darfurin pahimmista verilöylyistä vastanneiden janjaweed-iskujoukkojen entisiä johtajia. Näiden herrojen komennuksessa sudanilaisia palkkasotureita on lähetetty myös Jemeniin sotimaan Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien joukoissa.

Opposition yhteenliittymä Vapauden ja muutoksen liitto katkaisi sunnuntaina neuvottelut sotilaiden kanssa ja pyysi kaikkia sudanilaisia kaduille osoittamaan mieltä sotilasvaltaa vastaan.

Viimeisten uutisten mukaan oppositiopuolueet ja eri ammattikuntia edustava Sudanin ammattilaisten järjestö eivät myöskään ole päässeet sopuun siviilien johtaman uuden väliaikaishallinnon edustajista.

Jos väliaikaishallinto saadaan kokoon, sen päällimmäisiä tehtäviä olisi palauttaa perustuslaki, kumota sananvapautta ja naisten oikeuksia rajoittavat lait, käynnistää rauhanneuvottelut useiden eri aseellisten vastarintaliikkeiden kanssa ja ryhtyä kohentamaan maan taloutta.

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Vuosi vallankumouksen jälkeen

KANSAN UUTISET 12.4.2019

Baarimikot Tom Collins Pubissa puhuvat päällekkäin kuvaillessaan tapahtumia vuosi sitten huhtikuussa, kun Armenian pääkaupungissa Jerevanissa sadat tuhannet ihmiset lähtivät työpaikoiltaan ja oppilaitoksistaan ulos kaduille ja kaupungin aukioille vaatimaan kymmenen vuotta presidenttinä olleen Serž Sarkisjanin eroa.

Kaupungin ulosmenoväylät tukittiin, hallitusrakennuksia piiritettiin. Kaikenikäiset mielenosoittajat olivat liikkeellä Armenian lippujen, soittimien ja vihellyspillien kanssa.

Tom Collins Pubin työntekijät tulivat yöksi työpaikalleen nukkumaan ja palasivat aamulla Tasavallan aukiolle osoittamaan mieltään.

Mielenosoittajat vastustivat sitä, että Serž Sarkisjan suunnitteli Venäjän Vladimir Putinin tapaan jatkavansa maan johdossa pääministerin tittelillä kahden päättyneen presidenttikauden jälkeen. Kumileimasimena toiminut parlamentti päätti, että presidentin virka-asunto siirretään uuden pääministerin yksityisomistukseen.

Jerevanissa ja muissa kaupungeissa toista viikkoa jatkuneiden protestien jälkeen Sarkisjan kaikkien hämmästykseksi luopui vallasta. ”Oppositioliikkeen johtaja Nikol Pašinjan oli oikeassa ja minä väärässä. Eroan maan johdosta”, Sarkisjan ilmoitti 23. huhtikuuta. Aiemmin samana päivänä univormupukuiset sotilaat olivat liittyneet mukaan protesteihin.

Kansannousua johtanut opposition kansanedustaja Nikol Pašinjan nimitettiin toukokuussa monien käänteiden jälkeen pääministeriksi.

Vuoden takaista kansannousua kutsutaan Armeniassa samettivallankumoukseksi. Nimityksen esikuvana oli Tšekkoslovakian vuoden 1989 kansannousu, jossa kommunistit ajettiin vallasta.

Armenian vallanvaihtoon johtaneet tapahtumat alkoivat jo aiemmin keväällä kansanedustaja Nikol Pašinjanin omalla mielenosoitusmarssilla presidentin jatkosuunnitelmia vastaan. 43-vuotias ex-toimittaja käveli lippalakki päässään ja reppu selässään parisataa kilometriä Gjumrin kaupungista maan muiden suurimpien kaupunkien kautta Jerevaniin. Gandhilainen kävelyprotesti sai paljon huomiota ja sympatiaa.

Jerevanissa aktivistit olivat jo aiemmin protestoineet sähkön ja joukkoliikenteen hinnankorotuksia, eläkkeiden leikkauksia ja kaupungin keskustassa sijaitsevaan puistoon suunniteltua rakennushanketta vastaan. Katukauppiaat protestoivat aiemmin kokonaisen vuoden ajan katukaupustelun kieltämistä vastaan.

Viime vuoden huhtikuun mielenosoitukset presidentin jatkoaikeita vastaan syntyivät lopulta spontaanisti ja saivat paikalliset aktivistit ja korkeakouluopiskelijat nopeasti mukaansa. Tieto kulki sosiaalisessa mediassa ja levisi maan laajan diasporan välityksellä myös maaseudulle, kun ulkomailla asuvat armenialaiset puhuivat Skypessä kotimaahan jääneiden perheenjäsentensä kanssa.

Kaikkialla maassa ihmiset olivat kyllästyneitä paikallisten oligarkkien ja uusliberaaleiksi muuttuneiden entisten kommunistien väliseen korruptioon.

Armenian katuvallankumouksesta on nyt kulunut vuosi, eikä ihmisten arjessa ole tapahtunut vielä suuria muutoksia. Työttömyys on 18 prosentissa, ja kolmasosa väestöstä elää köyhyydessä.

Kysyttäessä useimmat ovat kuitenkin kärsivällisiä ja sanovat, että muutokset vievät aikaa. Kritiikkiä voi lukea lähinnä verkkomedioista, joiden kirjoittajista monet ovat ulkomailla asuvia armenialaisia tutkijoita.

Vuoden aikana Armenia on saanut uuden hallituksen ja uuden parlamentin, jossa entisellä oppositioliikkeellä on yli kaksi kolmasosaa paikoista.

Ex-presidentti Robert Kotšarjan on vankilassa syytettynä miljoonien dollarien lahjuksista ja mielenosoittajien kuolemaan johtaneista väkivaltaisuuksista vuoden 2008 vaaliprotesteissa. Kansannousussa syrjäytetty Serž Sarkisjan ei ole esiintynyt julkisuudessa kohta vuoteen.

Viime kuussa Armenian ja naapurimaan Azerbaidžanin välillä käynnistettiin rauhanneuvottelut kiistellyn Vuoristo-Karabahin kohtalosta.

Venäjän johdossa seurataan tarkasti Armenian tilanteen kehittymistä. Putinin hallinnolla oli läheiset suhteet Armenian syrjäytetyn hallituksen kanssa. Armeniassa on Venäjän sotilastukikohta ja venäläinen ydinvoimala.

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Kaikkien aikojen vaalikevät

KANSAN UUTISET 29.3.2019

Tänä keväänä järjestetään valtakunnalliset vaalit yli 50 maassa. Kansanvallan uskoisi olevan voimissaan ainakin äänestäjien lukumääriä katsoessa.

Maailman suurimmassa demokratiassa Intiassa kahden viikon päästä alkavissa vaaleissa on yli 800 miljoonaa äänioikeutettua – enemmän kuin missään muissa vaaleissa koskaan. Indonesiassa rikotaan 17. huhtikuuta toinen maailmanennätys, kun yli 190 miljoonaa rekisteröityä äänestäjää käy samana päivänä äänestämässä valtiollisissa vaaleissa.

Thaimaassa sunnuntaina pidetyissä parlamenttivaaleissa äänioikeutettuja oli yli 50 miljoonaa. Filippiineillä ainakin 40 miljoonan ihmisen uskotaan äänestävän parlamenttivaaleissa toukokuussa. Pari viikkoa myöhemmin noin 160 miljoonaa ihmistä 27 EU-maassa käy antamassa äänensä europarlamenttivaaleissa.

Koko kevään aikana yli puolitoista miljardia ihmistä käy äänestämässä vaaleissa.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana äänestämässä käyneiden lukumäärä kohoaa yli kahden miljardin, kun mukaan lasketaan viime vuoden puolella pidetyt vaalit maailman väkirikkaimpiin kuuluvissa maissa Pakistanissa, Brasiliassa, Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Bangladeshissa.

Viime syksyn vaaleissa vallanpitäjät vaihtuivat, kun Brasilia sai äärioikeistolaisen presidentin, Meksiko vasemmistointellektuellin ja Pakistanin pääministeriksi valittiin entinen kriketin maailmanmestari. Yhdysvaltojen edustajainhuoneeseen tuli demokraattienemmistö.

Tämän kevään vaaleissa ei ole odotettavissa samanlaista dramatiikkaa. Intiassa hindunationalistinen kansanpuolue pysyy vallassa, vaikka menettää paikkoja kongressipuolueelle ja lukuisille alueellisille ryhmittymille. Indonesiassa presidentti Joko Widodon demokraattisen taistelun puolue jatkaa maan johdossa monien tyytymättömyydestä huolimatta. Filippiineillä kovaotteisen presidentti Rodrigo Duterten demokraattisen puolueen uskotaan päihittävän oikeistolaiset kilpailijansa.

Joissain vaaleissa ikä on valttia. Nigeriassa 76-vuotias presidentti Muhammadu Buhari valittiin viime kuussa uudelleen virkaansa, vaikka oli päättyneellä kaudellaan kuukausien ajan sairauslomalla. Algeriassa sen sijaan sadat tuhannet ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan, ettei 82-vuotias Abdelaziz Bouteflika enää asetu ehdolle vaaleissa. Bouteflika istuu pyörätuolissa eikä ole pitänyt yhtään puhetta vuonna 2013 saadun aivohalvauksen jälkeen. Presidentinvaaleja lykättiin.

Myös sotilaat ovat halukkaita osallistumaan politiikkaan. Israelissa reilun viikon päästä pidettävissä parlamenttivaaleissa kaksi entistä armeijan komentajaa saattaa onnistua sysäämään pääministeri Benjamin Netanjahun vallasta. Myös Nigerian presidentti Buhari on entinen sotilasjohtaja, samoin kuin Thaimaassa vaalikikkailulla pääministeriksi pyrkivä kenraali Prayut Chan-o-cha.

Ainakin Filippiineillä, Thaimaassa ja Nigeriassa tämän kevään vaaleissa on myös ostettu ääniä maksamalla ihmisille puhdasta rahaa.

Monissa muissa maissa vaalit eivät juuri kiinnosta, etenkään nuoria tai matalapalkkaisia. Indonesian sosiaalisessa mediassa kampanjoidaan tyhjän äänestyslipukkeen puolesta. Etelä-Afrikassa toukokuussa pidettävissä vaaleissa valtapuolue ANC:n voitto on niin selvä, että yli 11 miljoonaa äänioikeutettua ei ole viitsinyt rekisteröityä äänestäjiksi.

Myös eurovaaleissa äänestysaktiivisuus jäänee noin 40 prosentin hujakoille. Edellisissä eurovaaleissa vain 13 prosenttia slovakialaisista kävi äänestämässä, tšekeistä 18 prosenttia. 

Euroopassa pidetään tänä keväänä eurovaalien lisäksi valtakunnalliset vaalit 11 maassa.

Ukrainassa ensi sunnuntain presidentinvaalien suosikiksi on noussut näyttelijä Volodymyr Zelenski, joka on jo vuosien ajan esiintynyt presidenttinä suositussa tv-komediasarjassa.

Espanjassa, Belgiassa ja Tanskassa vähemmistöhallitukset mittaavat kannatuksensa parlamenttivaaleissa. Espanjassa ja Tanskassa sosiaalidemokraatit tulevat saamaan mielipidekyselyjen perusteella eniten ääniä. Tanskassa sosiaalidemokraatit haluavat muodostaa yksinään vähemmistöhallituksen, joka pyrkii ennen muuta hillitsemään maahanmuuttoa.