KU-VIIKKOLEHTI 24.2.2012
Arabian niemimaan eteläkärjessä sijaitseva Jemen on ollut säännöllisesti uutisotsikoissa reilun vuoden ajan, mutta silti maan tilanteesta on ollut vaikeaa saada kattavaa kuvaa.
Pääkaupungissa Sanaassa on ollut viime vuoden tammikuusta asti käynnissä arabimaiden pisin yhtäjaksoinen kansannousu. Parhaimmillaan sadat tuhannet mielenosoittajat ovat majoittuneet paikalliselle Tahrir-aukiolle vaatien läpeensä korruptoituneen presidentti Ali Abdullah Salehin hallintoa luopumaan vallasta.
Kesäkuussa presidentti Saleh loukkaantui vakavasti presidentinlinnan moskeijaan tehdyssä kranaatti-iskussa ja joutui käytännössä luovuttamaan vallan varapresidentille sekä armeijaa ja turvallisuuspalvelua johtaville sukulaisilleen. Iskun tekijöiksi on syytetty kapinoivan kenraalin joukkoja ja vauraan liikemiehen heimoarmeijaa.
Samaan aikaan kun jemeniläiset ovat vaatineet demokratiaa kaduilla ja toreilla, Yhdysvallat on tehnyt ohjusiskuja Jemenin eteläosien syrjäisillä vuorilla vaikuttavia radikaaleja islamisteja vastaan. Syyskuussa terrorisminvastaisessa sodassa saavutettiin jonkinlainen erävoitto, kun yhdysvaltalaissyntyinen tunnettu islamistisaarnaaja Anwar al-Awlaki surmattiin miehittämättömästä sotalennokista tehdyssä ohjusiskussa.
Loppuvuodesta Jemenin kansannousu sai vielä arvovaltaista tukea, kun Nobelin rauhanpalkinnon yhdeksi saajaksi nimettiin 32-vuotias jemeniläinen kolmen lapsen äiti Tawakkol Karman, joka oli keskeisesti mukana organisoimassa Sanaan Tahrir-aukion mielenosoituksia.
Tällä viikolla Jemen ylitti jälleen kansainvälisen uutiskynnyksen, kun tiistaina maassa järjestettiin presidentinvaalit. Tai todellisuudessa kyse ei ollut mistään vaaleista, vaan 48 miljoonaa dollaria maksaneesta yhden ehdokkaan spektaakkelista, jossa 17 vuotta varapresidenttinä ollut Abdrabuh Mansur Hadi ylennettiin maan uudeksi presidentiksi.
Presidentti Hadin on määrä johtaa maan uutta ”yhteisymmärryksen hallitusta” ja ”kansallista dialogikokousta”, jonka on määrä nimetä maalle uusi perustuslakikomitea valmistelemaan uutta perutuslakia.
Sanaan keskustassa kuulemma miltei kaikki ulkoseinät oli hyvissä ajoin tapetoitu ainoan presidenttiehdokkaan vaalijulisteilla, mutta maan eteläosissa ja pohjoisessa Saadan maakunnassa vaaleja ei voitu lainkaan järjestää paikallisten asukkaiden vastustuksen takia.
Yhden ehdokkaan vaalispektaakkeli perustui Saudi-Arabian ja Persianlahden arabimaiden junailemaan sopimukseen, jonka myötä parlamentissa edustettuina olleet suurimmat oppositiopuolueet pääsivät mukaan hallitukseen ja saivat nimetä maalle uuden pääministerin.
Jemeniä kovin ottein 33 vuoden ajan johtanut presidentti Saleh suostui luopumaan vallasta sillä ehdolla, että hänelle myönnettiin syytesuoja. Näin häntä ei voida asettaa syytteeseen julkisten varojen väärinkäytöstä tai mielenosoittajien surmaamisesta viime vuoden kansannousun aikana.
Tv-kuvien perusteella monet olivat ainakin pääkaupungissa Sanaassa innoissaan yhden ehdokkaan vaaleista.
”Näille ihmisille vaaleissa ei ole kyse vain yksittäisen ehdokkaan valitsemisesta, vaan tien avaamisesta, jotta maata voidaan ryhtyä rakentamaan alusta”, kommentoi Al Jazeera -kanavan kirjeenvaihtaja Hashem Ahelbarra.
”Rakennamme nyt uutta ja iloista Jemeniä, josta kaikki nuoret ja naiset ovat unelmoineet”, totesi puolestaan Nobel-palkittu Tawakkol Karman.
Toiset olivat kuitenkin kriittisempiä ja boikotoivat koko vaalispektaakkelia.
”Meidän tulee muistaa, miksi alun alkaen lähdimme kaduille: nimittäin muuttaaksemme järjestelmän, eikä vain Salehin ajamiseksi vallasta”, arvioi nuori naistoimittaja Atiaf Alwazir blogissaan.
Alwazirin mielestä vaalihumulla halutaan lähinnä kääntää huomio pois todellisista uudistustarpeista. Ex-presidentti Salehin pojat, veljenpojat ja sukulaiset johtavat edelleen armeijaa, turvallisuuspalvelua sekä useita valtionyhtiöitä ja virastoja.
Jemenin 67-vuotias uusi presidentti Abdrabuh Mansur Hadi ei ole mikään karismaattinen johtajatyyppi. Abu Dhabissa ilmestyvä The National -päivälehti kuvailee häntä päinvastoin epävarmaksi ex-presidentin pitkäaikaiseksi apuriksi, joka takeltelee sanoissaan ja saa hikikarpaloita otsaansa joutuessaan tapaamaan lehtimiehiä.
Wikileaksin paljastaman Yhdysvaltojen suurlähetystön raportin mukaan amerikkalaisdiplomaatit pitivät häntä uudistusmielisenä varapresidenttinä, jolla ei kuitenkaan todellisuudessa ollut juuri vaikutusvaltaa hallituksessa.
Syrjäytetty presidentti Saleh on puolestaan tällä hetkellä New Yorkissa saamassa hoitoa viime kesän kranaatti-iskussa saamiinsa vammoihin. Yhdysvaltojen Jemenin-suurlähettiläs totesi viime kuussa, että Jemenin siirtymävaiheen ilmapiirin kannalta oli parempi, että Saleh on hetken aikaa ulkomailla.
Jemeniläisbloggaaja NoonArabian mielestä koko siirtymäkauden sopimus oli täysin Yhdysvaltojen ja Jemenin pohjoisen naapurin Saudi-Arabian sanelema. ”Mitään todellista muutosta ei tule tapahtumaan niin kauan kuin Jemenin asioista päätetään Yhdysvalloissa ja Saudi-Arabiassa.”
Jemenin pääkaupungin demokratialiikkeen ja korruptoituneen valtaeliitin välinen vastakkainasettelu on silti vain yksi maan monista konflikteista.
Pohjoisessa Saadan maakunnassa paikallisten shiiamuslimien Houthi-liike on käynyt hallitusta vastaan sisällissotaa vuodesta 2004 lähtien vaatien shiioille suurempaa autonomiaa.
Etelä-Jemenissä väestön enemmistö haluaisi palauttaa alueen itsenäisyyden. Etelä-Jemen oli vuoteen 1967 asti Britannian siirtomaa ja sen jälkeen itsenäinen sosialistinen valtio vuoteen 1990 asti, jolloin alue liitettiin nykyiseen Jemenin tasavaltaan.
Eteläisen Abyanin maakunnan vuorilla vaikuttaa lisäksi ääri-islamistinen Ansar al-Sharia, jolla on läheiset yhteydet al-Qaidaan. Jemenin sisäpolitiikassa ryhmällä on vain marginaalinen merkitys, mutta Yhdysvaltojen mielestä se on maan suurin yksittäinen ongelma.
lauantai, 25. helmikuuta 2012
perjantai, 10. helmikuuta 2012
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
KU-VIIKKOLEHTI 10.2.2012
Vietin viime viikon helteisessä Dar es Salaamissa Tansaniassa, missä olin kouluttamassa paikallisia uutispäälliköitä ja tiedotusopin opettajia internetin käytössä toimittajantyössä. Ulkoministeriön rahoittama kurssi oli osa suomalaisten journalistijärjestöjen Viestintä ja kehitys -säätiön Vikesin verkkokoulutushanketta tansanialaisille kollegoille.
Kurssiviikko oli hauska ja intensiivinen, ja päivät vierähtivät nopeasti Dar es Salaamin kauppakorkeakoululla sijaitsevan kurssikeskuksen ilmastoidussa multimedialuokassa.
Suurin osa ajasta käytettiin tiedonhakuharjoituksiin ja tutustumiseen paikallisiin ja kansainvälisiin uutissivustoihin ja verkkoportaaleihin.
Yksinkertaisten faktojen, kuten Kilimanjarovuoren korkeuden tai Suomen paikallisen suurlähetystön osoitteen löytäminen, oli useimmille osanottajille vielä helppoa, samoin kuin sen selvittäminen, kuka johtaa Englannin valioliigan maalipörssiä. Tansanialaiset ovat hulluna jalkapallon Englannin liigaan – ihmisten iästä ja sukupuolesta riippumatta.
Vaikeampaa oli löytää viimeistä tietoa inflaation suuruudesta Tansaniassa, vaikka prosenttilukemaa oli toitotettu samalla viikolla sanomalehtien etusivuja myöten. Tehtävän tarkoituksena oli harjoitella Googlen eri hakuominaisuuksien käyttöä ja haun rajaamista, viime päiviin, pelkästään uutissivustoihin tai pelkästään tansanialaisiin sivustoihin.
Toisena tehtävänä oli selvittää paikallisista verkkomedioista, mitä pääministeri Mizengo Pinda sanatarkasti totesi lakkoileville lääkäreille edellisenä sunnuntaina.
Kurssilla kirjoitettiin myös juttuja, jotka julkaistiin kurssin aikana avatuissa blogeissa.
Verkkopalvelut ovat hiljalleen tekemässä tuloaan myös Tansaniaan. Niinpä kokeilimme paikallisen lentoyhtiön vastikään avaamaa lennonvarauspalvelua verkossa.
Harjoittelimme myös artikkelien muokkaamista Wikipediassa ja katselimme YouTubesta Barack Obaman kolmen vuoden takaista virkaanastujaispuhetta, jossa hän lupasi sulkea Guantánamon vankileirin vuoden sisällä.
Paljastussivusto Wikileaksin arkistohausta löysimme kaikkiaan 663 lähetystöraporttia, jotka lähetettiin Yhdysvaltojen Dar es Salaamin suurlähetystöstä vuosina 2005–2010. Mikään tansanialainen media ei ole vielä järjestelmällisesti käynyt näitä läpi ja raportoinut niiden sisältöä.
Tutustuimme myös Somaliassa vaikuttavan islamistiliike Al-Shabaabin Twitter-päivityksiin sekä yhdysvaltalaisen Gutenberg-projektin sivustoon, jolta voi tallentaa ilmaiseksi kymmeniä tuhansia kirjaklassikkoja sähköisessä muodossa. Viime viikolla sivuston suosituimpia opuksia olivat Sherlock Holmesin seikkailut ja Kamasutra.
Kurssin aikana tarkastelimme myös internetin käyttäjätilastoja eri maissa. Tällä hetkellä lähes puolet maailman netinkäyttäjistä elää väkirikkaissa Aasian maissa, mutta käyttäjien määrä kasvaa nopeimmin Afrikassa, etenkin Nigeriassa, Keniassa, Ugandassa ja Ruandassa. Kaikissa näissä maissa verkon käyttäjien määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden aikana.
Tansaniassa vastaavaa kasvua ei ole vielä näkynyt. Internet World Stats -sivuston viimevuotisen tilaston mukaan vain reilu pari prosenttia tansanialaisista käyttää verkkoa, kun esimerkiksi naapurimaassa Keniassa internetin käyttäjiä oli yli neljä miljoonaa, mikä vastaa jo kymmenesosaa koko väestöstä.
Syitä Tansanian vähäiseen internetin käyttäjien määrään on monia. Tansania kuuluu edelleen maailman köyhimpiin maihin, ja valtaosa väestöstä asuu maaseudulla vailla peruspalveluja. Ennen uuden laajakaistakaapelin tuloa yhteydet olivat koko maassa hitaat ja epäluotettavat.
Keniassa keskiluokan kynnys ruveta käyttämään verkkoa on myös alhaisempi, sillä englanti on maassa valtakieli ja englanninkielistä aineistoa löytyy netistä paljon. Tansaniassa swahili on valtakieli ja englantia käytetään harvemmin.
Yllätykseksemme havaitsimme samasta tilastosta, että tansanialaisista verkon käyttäjistä lähes kaksi kolmasosaa on myös rekisteröitynyt Facebookiin, kun taas naapurimaissa huomattavasti pienempi osuus netinkäyttäjistä oli mukana Facebookissa.
Kurssin osanottajat keksivät heti selityksiä.
”Tansanialaiset rakastavat jutustelua ja juoruilua ja kuvien katselua. Todennäköisesti suurin osa tansanialaisten netinkäytöstä on sähköpostien lähettämistä ja chättäilyä Facebookissa”, arveli Tumaini-yliopiston tiedotusopin lehtori Hikloch Ogola.
”Sosiaalinen media on nyt suosittua, mutta verkkoa ei juuri käytetä eikä osata käyttää vakavasti otettavaan tiedonhankintaan”, totesi puolestaan yhteisömediakouluttaja ja uutistoimisto IPS:n swahilinkielisen toimituksen päällikkö Rose Haji.
Toisen kurssipäivän kotiläksynä tansanialaistoimittajat tutustuivat mediamoguli Rupert Murdochin vuonna 2005 yhdysvaltalaisille sanomalehtien päätoimittajille pitämään puheeseen, jossa hän ennakoi internetin vaikutuksia printtimedian tulevaisuuteen. Tehtävänä oli pohtia Murdochin näkemysten merkitystä tämän päivän Tansanian mediassa.
”Internetin käyttäjien määrä Tansaniassa kasvaa tänä päivänä nopeasti nimenomaan suurimpien kaupunkien eliitin keskuudessa. Nämä ovat kuitenkin samoja ihmisiä, joilla on varaa ostaa päivälehtiä. Niinpä sanomalehtien on kyettävä tarjoamaan lukijoilleen aiempaa enemmän sisältöä tai siirryttävä lukijoiden perässä verkkoon”, kommentoi Dar es Salaamin yliopiston tiedotusopin lehtori Njonjo Mfaume.
Valtamedian verkkotarjonta on Tansaniassa toistaiseksi vaatimatonta. Suurimmilla lehdillä on toki omat sivustonsa, joilla ne julkaisevat yleensä samoja uutisia kuin aamun printtilehdessä. Valtamedian verkkolehtiä selvästi suositumpi on kuvajournalisti Issa Michuzin uutis- ja viihdeblogi, joka on myös onnistunut houkuttelemaan enemmän maksettuja ilmoituksia kuin kaikki muut mediasivustot yhteensä.
Vietin viime viikon helteisessä Dar es Salaamissa Tansaniassa, missä olin kouluttamassa paikallisia uutispäälliköitä ja tiedotusopin opettajia internetin käytössä toimittajantyössä. Ulkoministeriön rahoittama kurssi oli osa suomalaisten journalistijärjestöjen Viestintä ja kehitys -säätiön Vikesin verkkokoulutushanketta tansanialaisille kollegoille.
Kurssiviikko oli hauska ja intensiivinen, ja päivät vierähtivät nopeasti Dar es Salaamin kauppakorkeakoululla sijaitsevan kurssikeskuksen ilmastoidussa multimedialuokassa.
Suurin osa ajasta käytettiin tiedonhakuharjoituksiin ja tutustumiseen paikallisiin ja kansainvälisiin uutissivustoihin ja verkkoportaaleihin.
Yksinkertaisten faktojen, kuten Kilimanjarovuoren korkeuden tai Suomen paikallisen suurlähetystön osoitteen löytäminen, oli useimmille osanottajille vielä helppoa, samoin kuin sen selvittäminen, kuka johtaa Englannin valioliigan maalipörssiä. Tansanialaiset ovat hulluna jalkapallon Englannin liigaan – ihmisten iästä ja sukupuolesta riippumatta.
Vaikeampaa oli löytää viimeistä tietoa inflaation suuruudesta Tansaniassa, vaikka prosenttilukemaa oli toitotettu samalla viikolla sanomalehtien etusivuja myöten. Tehtävän tarkoituksena oli harjoitella Googlen eri hakuominaisuuksien käyttöä ja haun rajaamista, viime päiviin, pelkästään uutissivustoihin tai pelkästään tansanialaisiin sivustoihin.
Toisena tehtävänä oli selvittää paikallisista verkkomedioista, mitä pääministeri Mizengo Pinda sanatarkasti totesi lakkoileville lääkäreille edellisenä sunnuntaina.
Kurssilla kirjoitettiin myös juttuja, jotka julkaistiin kurssin aikana avatuissa blogeissa.
Verkkopalvelut ovat hiljalleen tekemässä tuloaan myös Tansaniaan. Niinpä kokeilimme paikallisen lentoyhtiön vastikään avaamaa lennonvarauspalvelua verkossa.
Harjoittelimme myös artikkelien muokkaamista Wikipediassa ja katselimme YouTubesta Barack Obaman kolmen vuoden takaista virkaanastujaispuhetta, jossa hän lupasi sulkea Guantánamon vankileirin vuoden sisällä.
Paljastussivusto Wikileaksin arkistohausta löysimme kaikkiaan 663 lähetystöraporttia, jotka lähetettiin Yhdysvaltojen Dar es Salaamin suurlähetystöstä vuosina 2005–2010. Mikään tansanialainen media ei ole vielä järjestelmällisesti käynyt näitä läpi ja raportoinut niiden sisältöä.
Tutustuimme myös Somaliassa vaikuttavan islamistiliike Al-Shabaabin Twitter-päivityksiin sekä yhdysvaltalaisen Gutenberg-projektin sivustoon, jolta voi tallentaa ilmaiseksi kymmeniä tuhansia kirjaklassikkoja sähköisessä muodossa. Viime viikolla sivuston suosituimpia opuksia olivat Sherlock Holmesin seikkailut ja Kamasutra.
Kurssin aikana tarkastelimme myös internetin käyttäjätilastoja eri maissa. Tällä hetkellä lähes puolet maailman netinkäyttäjistä elää väkirikkaissa Aasian maissa, mutta käyttäjien määrä kasvaa nopeimmin Afrikassa, etenkin Nigeriassa, Keniassa, Ugandassa ja Ruandassa. Kaikissa näissä maissa verkon käyttäjien määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden aikana.
Tansaniassa vastaavaa kasvua ei ole vielä näkynyt. Internet World Stats -sivuston viimevuotisen tilaston mukaan vain reilu pari prosenttia tansanialaisista käyttää verkkoa, kun esimerkiksi naapurimaassa Keniassa internetin käyttäjiä oli yli neljä miljoonaa, mikä vastaa jo kymmenesosaa koko väestöstä.
Syitä Tansanian vähäiseen internetin käyttäjien määrään on monia. Tansania kuuluu edelleen maailman köyhimpiin maihin, ja valtaosa väestöstä asuu maaseudulla vailla peruspalveluja. Ennen uuden laajakaistakaapelin tuloa yhteydet olivat koko maassa hitaat ja epäluotettavat.
Keniassa keskiluokan kynnys ruveta käyttämään verkkoa on myös alhaisempi, sillä englanti on maassa valtakieli ja englanninkielistä aineistoa löytyy netistä paljon. Tansaniassa swahili on valtakieli ja englantia käytetään harvemmin.
Yllätykseksemme havaitsimme samasta tilastosta, että tansanialaisista verkon käyttäjistä lähes kaksi kolmasosaa on myös rekisteröitynyt Facebookiin, kun taas naapurimaissa huomattavasti pienempi osuus netinkäyttäjistä oli mukana Facebookissa.
Kurssin osanottajat keksivät heti selityksiä.
”Tansanialaiset rakastavat jutustelua ja juoruilua ja kuvien katselua. Todennäköisesti suurin osa tansanialaisten netinkäytöstä on sähköpostien lähettämistä ja chättäilyä Facebookissa”, arveli Tumaini-yliopiston tiedotusopin lehtori Hikloch Ogola.
”Sosiaalinen media on nyt suosittua, mutta verkkoa ei juuri käytetä eikä osata käyttää vakavasti otettavaan tiedonhankintaan”, totesi puolestaan yhteisömediakouluttaja ja uutistoimisto IPS:n swahilinkielisen toimituksen päällikkö Rose Haji.
Toisen kurssipäivän kotiläksynä tansanialaistoimittajat tutustuivat mediamoguli Rupert Murdochin vuonna 2005 yhdysvaltalaisille sanomalehtien päätoimittajille pitämään puheeseen, jossa hän ennakoi internetin vaikutuksia printtimedian tulevaisuuteen. Tehtävänä oli pohtia Murdochin näkemysten merkitystä tämän päivän Tansanian mediassa.
”Internetin käyttäjien määrä Tansaniassa kasvaa tänä päivänä nopeasti nimenomaan suurimpien kaupunkien eliitin keskuudessa. Nämä ovat kuitenkin samoja ihmisiä, joilla on varaa ostaa päivälehtiä. Niinpä sanomalehtien on kyettävä tarjoamaan lukijoilleen aiempaa enemmän sisältöä tai siirryttävä lukijoiden perässä verkkoon”, kommentoi Dar es Salaamin yliopiston tiedotusopin lehtori Njonjo Mfaume.
Valtamedian verkkotarjonta on Tansaniassa toistaiseksi vaatimatonta. Suurimmilla lehdillä on toki omat sivustonsa, joilla ne julkaisevat yleensä samoja uutisia kuin aamun printtilehdessä. Valtamedian verkkolehtiä selvästi suositumpi on kuvajournalisti Issa Michuzin uutis- ja viihdeblogi, joka on myös onnistunut houkuttelemaan enemmän maksettuja ilmoituksia kuin kaikki muut mediasivustot yhteensä.
perjantai, 27. tammikuuta 2012
Päiväkirja Guantánamosta
KU-VIIKKOLEHTI 27.1.2012
Mohammed el Gharani oli viidentoista vanha, kun hänet vietiin Guantánamon vankileiriin helmikuussa 2002. Yhdysvaltojen juuri avaamassa vankileirissä el Gharanista tuli vanki numero 269. Vuosien ajan häntä kidutettiin tekaistujen tunnustusten saamiseksi.
Hänelle annettiin sähkösokkeja, yleensä varpaisiin. Häntä hakattiin pampulla ja roikotettiin tuntikausia pää alaspäin. Pienessä sellissä pidettiin öisin päällä välkkyviä strobovaloja, soitettiin kovaäänistä musiikkia tai ilmastointilaite kytkettiin hyvin kylmälle.
Mohammed el Gharani kertoo tarinansa viime kuussa ilmestyneessä London Review of Books -lehdessä.
Medinassa Saudi-Arabiassa varttunut köyhien tšadilaissiirtolaisten poika oli lähtenyt ystävänsä kehotuksesta Karachiin Pakistaniin oppimaan englantia ja tietokoneen käyttöä. Itse asiassa hän unelmoi hammaslääkärin työstä.
Yhtenä perjantaina syksyllä 2001, pian syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen, pakistanilaiset sotilaat piirittivät saudimiesten suosiman moskeijan. Kaikki arabitaustaisina pidetyt miehet pidätettiin. Kuulusteluissa heiltä kysyttiin tietoja al-Qaidasta ja Taleban-liikkeestä ja Osama bin Ladenin olinpaikasta. Välillä kuulustelijat olivat amerikkalaisia.
Pakistanissa Mohammed el Gharani sai ensimmäiset sähkösokkinsa varpaisiin.
”Pakistanin hallitus haluaa vain myydä teidät amerikkalaisille”, yksi paikallisista kuulustelijoista kertoi.
El Gharani ja kymmenet muut vangit vietiin helikoptereilla Afganistaniin, Kabulin lähellä sijaitsevaan Yhdysvaltojen uuteen Bagramin lentotukikohtaan. Heidän silmänsä oli peitetty ja korville oli laitettu kuulosuojaimet. Käsiraudoissa luki Made in USA.
Bagramissa hakkaaminen oli päivittäistä ja vankeja peloteltiin koirilla. Amerikkalaissotilaat nimittivät tummaihoista el Gharania neekeriksi.
Lopulta vangit puettiin oransseihin haalareihin ja heille laitettiin taas silmälaput ja jykevät kuulokkeet korville. Pitkän lentomatkan jälkeen el Gharani oli Guantánamossa. Aluksi vangit suljettiin teräshäkkeihin, joissa ei ollut kattoa suojana auringolta tai sateelta.
Kesti monta kuukautta ennen kuin el Gharani kuuli muilta vangeilta, että he olivat Yhdysvaltojen laivastotukikohdassa Kuubassa.
El Gharani oli nähnyt amerikkalaisia elokuvia, joissa pidätetyt sanoivat, että heillä oli oikeus tavata asianajaja.
”Ei täällä Guantánamossa! Täällä teillä ei ole mitään oikeuksia!” kuulustelijat vastasivat el Gharanille nauraen.
Amerikkalaiset väittivät, että el Gharani oli asunut Pakistanissa al-Qaidan ylläpitämässä asuntolassa, saanut sotilaskoulutusta al-Qaidan leirillä Afganistanissa ja osallistunut taisteluihin amerikkalaisjoukkoja vastaan.
Hulluimman väitteen mukaan el Gharani kuului vuonna 1993 al-Qaidan terroristisoluun Lontoossa. Poika oli tuolloin kuusivuotias.
Yhdenkään syytteen tueksi ei ollut mitään muita todisteita kuin yksittäisiltä Guantánamon vangeilta kidutuksen jälkeen saatuja keskenään ristiriitaisia kertomuksia. Tammikuussa 2009, seitsemän vuotta kestäneen pidätyksen jälkeen, Washingtonissa sijaitseva siviilituomioistuin otti el Gharanin tapauksen käsiteltäväksi ja määräsi hänet vapautettavaksi.
Puoli vuotta myöhemmin hänet lennätettiin vanhempiensa entiseen kotimaahan Tšadiin.
Kun Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama astui virkaansa tammikuussa 2009, hän lupasi, että Guantánamon vankileiri suljetaan vuoden sisällä. Obama on ollut presidenttinä nyt kolme vuotta, eikä vankileirin sulkemisesta ole merkkiäkään.
Uudenvuodenaattona Obama allekirjoitti uuden puolustusmäärärahoja koskevan lain, jonka mukaan asevoimat voivat asettaa terrorismista epäiltyjä sotilaspidätykseen määräämättömäksi ajaksi.
Pidättäminen määräämättömäksi ajaksi koskee ennen muuta 48:aa Guantánamon vankia, joita vastaan Yhdysvaltojen hallitus ei voi nostaa syytettä, mutta joita he eivät myöskään voi päästää vapaaksi turvallisuussyistä.
Yhdysvaltojen asevoimien tiedusteluviraston mukaan presidentti Bushin valtakauden aikana vapaaksi päästetyistä entisistä Guantánamon vangeista joka neljännen epäillään osallistuneen terroritekoihin tai kapinallisliikkeen toimintaan vapautumisensa jälkeen.
Oma lukunsa ovat vankileirillä olevat 90 Jemenin kansalaista. Obaman hallinnon mukaan ei olisi viisasta palauttaa jemeniläisiä vankeja näiden kotimaahan, sillä Yhdysvallat käy Jemenissä parhaillaan terrorisminvastaista sotaa Arabian niemimaan al-Qaidan joukkoja vastaan. Islamistisella kapinallisliikkeellä uskotaan olevan muutamia satoja taistelijoita maan eteläosien vuoristoissa.
Guantánamon vankileirillä on kymmenen vuoden aikana ollut pidätettynä kaikkiaan 779 miestä. Näistä 12 oli pidätyksen aikoihin alaikäisiä.
Kaksi viikkoa sitten Guantánamon vankileirin perustamisen vuosipäivänä leirillä oli edelleen 171 vankia yli 20 maasta. Suurimmalle osalle heistä ei ole koskaan luettu mitään syytteitä.
Ainoastaan kuusi Guantánamon vankia on saanut jonkinlaisen tuomion sotilastuomioistuimessa. Useimmat heistä tunnustivat osallistuneensa Yhdysvaltojen vastaiseen toimintaan sen jälkeen kun heille luvattiin lyhennetyt vankeusrangaistukset.
Obaman hallitus on lisäksi nostanut syytteet kuutta muuta vankia vastaan. Kuwaitilaista Khalid Sheikh Mohammedia ja neljää muuta syytetään osallisuudesta syyskuun 11. päivän lentokonekaappausten suunnittelussa. Saudiarabialaista Abd al-Rahim al-Nashiria syytetään puolestaan Yhdysvaltojen sotalaivaa USS Colea vastaan Adenissa Jemenissä vuonna 2000 tehdyn pommi-iskun suunnittelusta.
Sotilassyyttäjät vaativat näille kuudelle miehelle kuolemanrangaistusta. Heitä kaikkia on kidutettu ja pidetty eristyssellissä vuosien ajan. Ainakin kahta heistä on kidutettu laittomalla vesikidutuksella.
Mohammed el Gharani oli viidentoista vanha, kun hänet vietiin Guantánamon vankileiriin helmikuussa 2002. Yhdysvaltojen juuri avaamassa vankileirissä el Gharanista tuli vanki numero 269. Vuosien ajan häntä kidutettiin tekaistujen tunnustusten saamiseksi.
Hänelle annettiin sähkösokkeja, yleensä varpaisiin. Häntä hakattiin pampulla ja roikotettiin tuntikausia pää alaspäin. Pienessä sellissä pidettiin öisin päällä välkkyviä strobovaloja, soitettiin kovaäänistä musiikkia tai ilmastointilaite kytkettiin hyvin kylmälle.
Mohammed el Gharani kertoo tarinansa viime kuussa ilmestyneessä London Review of Books -lehdessä.
Medinassa Saudi-Arabiassa varttunut köyhien tšadilaissiirtolaisten poika oli lähtenyt ystävänsä kehotuksesta Karachiin Pakistaniin oppimaan englantia ja tietokoneen käyttöä. Itse asiassa hän unelmoi hammaslääkärin työstä.
Yhtenä perjantaina syksyllä 2001, pian syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen, pakistanilaiset sotilaat piirittivät saudimiesten suosiman moskeijan. Kaikki arabitaustaisina pidetyt miehet pidätettiin. Kuulusteluissa heiltä kysyttiin tietoja al-Qaidasta ja Taleban-liikkeestä ja Osama bin Ladenin olinpaikasta. Välillä kuulustelijat olivat amerikkalaisia.
Pakistanissa Mohammed el Gharani sai ensimmäiset sähkösokkinsa varpaisiin.
”Pakistanin hallitus haluaa vain myydä teidät amerikkalaisille”, yksi paikallisista kuulustelijoista kertoi.
El Gharani ja kymmenet muut vangit vietiin helikoptereilla Afganistaniin, Kabulin lähellä sijaitsevaan Yhdysvaltojen uuteen Bagramin lentotukikohtaan. Heidän silmänsä oli peitetty ja korville oli laitettu kuulosuojaimet. Käsiraudoissa luki Made in USA.
Bagramissa hakkaaminen oli päivittäistä ja vankeja peloteltiin koirilla. Amerikkalaissotilaat nimittivät tummaihoista el Gharania neekeriksi.
Lopulta vangit puettiin oransseihin haalareihin ja heille laitettiin taas silmälaput ja jykevät kuulokkeet korville. Pitkän lentomatkan jälkeen el Gharani oli Guantánamossa. Aluksi vangit suljettiin teräshäkkeihin, joissa ei ollut kattoa suojana auringolta tai sateelta.
Kesti monta kuukautta ennen kuin el Gharani kuuli muilta vangeilta, että he olivat Yhdysvaltojen laivastotukikohdassa Kuubassa.
El Gharani oli nähnyt amerikkalaisia elokuvia, joissa pidätetyt sanoivat, että heillä oli oikeus tavata asianajaja.
”Ei täällä Guantánamossa! Täällä teillä ei ole mitään oikeuksia!” kuulustelijat vastasivat el Gharanille nauraen.
Amerikkalaiset väittivät, että el Gharani oli asunut Pakistanissa al-Qaidan ylläpitämässä asuntolassa, saanut sotilaskoulutusta al-Qaidan leirillä Afganistanissa ja osallistunut taisteluihin amerikkalaisjoukkoja vastaan.
Hulluimman väitteen mukaan el Gharani kuului vuonna 1993 al-Qaidan terroristisoluun Lontoossa. Poika oli tuolloin kuusivuotias.
Yhdenkään syytteen tueksi ei ollut mitään muita todisteita kuin yksittäisiltä Guantánamon vangeilta kidutuksen jälkeen saatuja keskenään ristiriitaisia kertomuksia. Tammikuussa 2009, seitsemän vuotta kestäneen pidätyksen jälkeen, Washingtonissa sijaitseva siviilituomioistuin otti el Gharanin tapauksen käsiteltäväksi ja määräsi hänet vapautettavaksi.
Puoli vuotta myöhemmin hänet lennätettiin vanhempiensa entiseen kotimaahan Tšadiin.
Kun Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama astui virkaansa tammikuussa 2009, hän lupasi, että Guantánamon vankileiri suljetaan vuoden sisällä. Obama on ollut presidenttinä nyt kolme vuotta, eikä vankileirin sulkemisesta ole merkkiäkään.
Uudenvuodenaattona Obama allekirjoitti uuden puolustusmäärärahoja koskevan lain, jonka mukaan asevoimat voivat asettaa terrorismista epäiltyjä sotilaspidätykseen määräämättömäksi ajaksi.
Pidättäminen määräämättömäksi ajaksi koskee ennen muuta 48:aa Guantánamon vankia, joita vastaan Yhdysvaltojen hallitus ei voi nostaa syytettä, mutta joita he eivät myöskään voi päästää vapaaksi turvallisuussyistä.
Yhdysvaltojen asevoimien tiedusteluviraston mukaan presidentti Bushin valtakauden aikana vapaaksi päästetyistä entisistä Guantánamon vangeista joka neljännen epäillään osallistuneen terroritekoihin tai kapinallisliikkeen toimintaan vapautumisensa jälkeen.
Oma lukunsa ovat vankileirillä olevat 90 Jemenin kansalaista. Obaman hallinnon mukaan ei olisi viisasta palauttaa jemeniläisiä vankeja näiden kotimaahan, sillä Yhdysvallat käy Jemenissä parhaillaan terrorisminvastaista sotaa Arabian niemimaan al-Qaidan joukkoja vastaan. Islamistisella kapinallisliikkeellä uskotaan olevan muutamia satoja taistelijoita maan eteläosien vuoristoissa.
Guantánamon vankileirillä on kymmenen vuoden aikana ollut pidätettynä kaikkiaan 779 miestä. Näistä 12 oli pidätyksen aikoihin alaikäisiä.
Kaksi viikkoa sitten Guantánamon vankileirin perustamisen vuosipäivänä leirillä oli edelleen 171 vankia yli 20 maasta. Suurimmalle osalle heistä ei ole koskaan luettu mitään syytteitä.
Ainoastaan kuusi Guantánamon vankia on saanut jonkinlaisen tuomion sotilastuomioistuimessa. Useimmat heistä tunnustivat osallistuneensa Yhdysvaltojen vastaiseen toimintaan sen jälkeen kun heille luvattiin lyhennetyt vankeusrangaistukset.
Obaman hallitus on lisäksi nostanut syytteet kuutta muuta vankia vastaan. Kuwaitilaista Khalid Sheikh Mohammedia ja neljää muuta syytetään osallisuudesta syyskuun 11. päivän lentokonekaappausten suunnittelussa. Saudiarabialaista Abd al-Rahim al-Nashiria syytetään puolestaan Yhdysvaltojen sotalaivaa USS Colea vastaan Adenissa Jemenissä vuonna 2000 tehdyn pommi-iskun suunnittelusta.
Sotilassyyttäjät vaativat näille kuudelle miehelle kuolemanrangaistusta. Heitä kaikkia on kidutettu ja pidetty eristyssellissä vuosien ajan. Ainakin kahta heistä on kidutettu laittomalla vesikidutuksella.
perjantai, 13. tammikuuta 2012
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
KU-VIIKKOLEHTI 13.1.2012
Maailman suurimpiin kuuluva avustusjärjestö Lääkärit ilman rajoja listasi aiemmin vuosittain kymmenen humanitaarista kriisiä, jotka olivat jääneet kansainvälisessä uutistarjonnassa aivan liian vähälle huomiolle.
Vuonna 2003 järjestö ihmetteli ensimmäisenä, miksei tv-ryhmiä lähetetty paikan päälle raportoimaan Darfurin pakolaiskriisistä Sudanissa. Seuraavina vuosina Darfurin kriisi oli laajimmin uutisoituja tapahtumia maailmassa.
Vuonna 2009 unohdettujen humanitaaristen kriisien listalla mainittiin myös sisällissota Jemenin pohjoisessa Saadan maakunnassa. Kymmenet tuhannet ihmiset olivat joutuneet pakenemaan kodeistaan, kun Jemenin armeija kiihdytti iskujaan paikallisen Houthi-liikkeen kapinallisia vastaan.
Vuoden 2009 vaiettujen humanitaaristen kriisien lista jäi kuitenkin järjestön toistaiseksi viimeiseksi. Jemenin hallitus suivaantui väitteistä, joiden mukaan pommituksia paenneet asukkaat olivat jääneet vaille terveydenhoitoa hallituksen valvomilla alueilla.
Lääkärit ilman rajoja pyysi lopulta anteeksi epätarkkaa raportointiaan ja evakuoi kaksi sairaalaa Jemenin armeijan pommitusten alta. Järjestön mielestä olisi ollut turhaa uhrata koko avustusoperaatiota maassa pelkän julkisuuskampanjan vuoksi. Järjestö piti tämän jälkeen suunsa kiinni ja terveydenhoitotyö Jemenissä sai jatkua.
Alkujaan Ranskassa perustettu Lääkärit ilman rajoja on suurten kansainvälisten avustusjärjestöjen joukossa poikkeuksellinen, sillä puhtaan hätäavun tai hoitotyön ohella järjestö on maailman kriiseissä usein rohkeasti valinnut puolensa ja vaatinut sotivia osapuolia kunnioittamaan ihmisoikeuksia.
Etiopian nälänhädän aikana 80-luvulla järjestö arvosteli voimakkaasti maan hallitusta, joka käytti ulkomaista hätäapua houkuttimena saadakseen paikalliset asukkaat lähtemään kapinallisten valtaamilta alueilta.
Vuonna 1994 järjestö keskeytti avustustyönsä ruandalaispakolaisten leireillä naapurimaassa Zairessa, nykyisessä Kongossa, kun kävi ilmi, että leirien ruuanjakelu oli annettu tutsien kansanmurhaan syyllistyneiden hutupoliitikkojen ja näiden iskujoukkojen tehtäväksi.
Yllä mainittu esimerkki Jemenistä on kuitenkin vain yksi monista kompromisseista, joihin Lääkärit ilman rajoja on joutunut myöntymään viime vuosina.
Tuoreessa kirjassa Humanitarian negotiations revealed (Humanitaariset neuvottelut paljastettuna) järjestön entiset ja nykyiset johtajat arvioivat itsekriittisesti erilaisia kompromisseja, joita järjestö on joutunut tekemään sodissa ja kriiseissä Sri Lankassa, Etiopiassa, Afganistanissa ja Somaliassa.
Milloin on vaiettu hallituksen joukkojen väärinkäytöksistä, milloin siitä, että kapinalliset ovat käyttäneet siviilejä ihmiskilpenään. Somaliassa järjestö on palkannut sotajoukkoja vartijoiksi ja maksanut islamistikapinallisille puhdasta rahaa oikeudesta saada tehdä avustustyötä näiden hallitsemilla alueilla.
Pahimmassa tapauksessa järjestö on päättänyt lähteä maasta, kun itsenäinen avustustoiminta on käynyt mahdottomaksi. Näin tehtiin Afganistanissa vuonna 2004, kun Yhdysvaltojen miehityksen jälkeen länsimaisia avustusjärjestöjä alettiin pitää Yhdysvaltojen ja Naton joukkojen apureina ja keskeisenä osana vihattua miehitysoperaatiota.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen humanitaarisen avun määrä on moninkertaistunut. Vuosien 1988 ja 2008 välillä humanitaariseen avustustyöhön käytettävät varat maailmassa kymmenkertaistuivat. Tänä päivänä humanitaariseen apuun käytetään vuosittain lähes kymmenen miljardia euroa.
Avustusjärjestöissä ja avustushankkeissa eri puolilla maailmaa työskentelee tällä hetkellä yli 200 000 ihmistä, näistä noin puolet kansainvälisissä avustusjärjestöissä, neljäsosa Punaisessa Ristissä ja toinen neljäsosa YK:n avustusjärjestöissä.
Lääkärit ilman rajoja -järjestön oma budjetti lähes kolminkertaistui vuosina 2001–2010, mutta järjestön aktiivien mukaan samaan aikaan toimintaedellytykset vaikeutuivat suuresti.
Sri Lanka on kuvaava esimerkki. Maan hallitus käytti avustusjärjestöjä tehokkaasti hyväksi sodassa maan tamilivähemmistön itsenäisen valtion puolesta taistelleiden Tamil Eelamin vapautuksen tiikereiden kapinaliikettä vastaan. Lääkärit ilman rajoja yritti vuosien ajan saada luvan käynnistää avustushankkeita sodasta kärsivien siviilien auttamiseksi tamilitiikereiden valvomilla alueilla – turhaan.
Hallituksen joukkojen suurhyökkäyksessä keväällä 2009 tamilitiikerien vastarinta tuhottiin täydellisesti. Suurhyökkäyksessä kuoli kymmeniä tuhansia tamilisiviilejä ja lähes 400 000 ihmistä suljettiin keskitysleireille, joita hallitus kutsui irvokkaasti hyvinvointikeskuksiksi. Leirien ylläpitokuluista vastasivat YK:n avustusjärjestöt, Yhdysvallat ja EU.
Afganistanin miehityksen alussa Lääkärit ilman rajoja teki Yhdysvaltojen johtaman liittouman joukoille selväksi, ettei se aio ottaa vastaan ohjeita sotilailta, vaan pitää Nato-joukkoja yhtenä sodan osapuolena Afganistanin talebanien ja muiden aseellisten liikkeiden rinnalla.
Järjestö lähti Afganistanista vuonna 2004, mutta palasi maahan uudestaan vuonna 2009. Länsijoukot olivat epäilemättä yksi sodan osapuolista. Vuonna 2008 lähes puolet Afganistanin sodan siviiliurheista kuoli Naton ilmaiskuissa tai liittouman tukeman hallitusarmeijan hyökkäyksissä.
Tällä kertaa Lääkärit ilman rajoja pyrki toimimaan lähellä aseellisten vastarintaliikkeiden hallitsemia alueita. Järjestöllä on Afganistanissa nyt kolme sairaalaa, joista yksi sijaitsee Lashkar Gahissa talebanien laajalti valvomassa Helmandin maakunnassa.
Talebanit ja toinen islamistiliike Haqqani-verkosto halusivat molemmat, että järjestö perustaisi nimenomaan naistentauteja ja synnytyksiä hoitavan sairaalan. Uusi äitiyssairaala avataan lähiaikoina Pakistanin rajan tuntumassa sijaitsevaan Khostiin.
Maailman suurimpiin kuuluva avustusjärjestö Lääkärit ilman rajoja listasi aiemmin vuosittain kymmenen humanitaarista kriisiä, jotka olivat jääneet kansainvälisessä uutistarjonnassa aivan liian vähälle huomiolle.
Vuonna 2003 järjestö ihmetteli ensimmäisenä, miksei tv-ryhmiä lähetetty paikan päälle raportoimaan Darfurin pakolaiskriisistä Sudanissa. Seuraavina vuosina Darfurin kriisi oli laajimmin uutisoituja tapahtumia maailmassa.
Vuonna 2009 unohdettujen humanitaaristen kriisien listalla mainittiin myös sisällissota Jemenin pohjoisessa Saadan maakunnassa. Kymmenet tuhannet ihmiset olivat joutuneet pakenemaan kodeistaan, kun Jemenin armeija kiihdytti iskujaan paikallisen Houthi-liikkeen kapinallisia vastaan.
Vuoden 2009 vaiettujen humanitaaristen kriisien lista jäi kuitenkin järjestön toistaiseksi viimeiseksi. Jemenin hallitus suivaantui väitteistä, joiden mukaan pommituksia paenneet asukkaat olivat jääneet vaille terveydenhoitoa hallituksen valvomilla alueilla.
Lääkärit ilman rajoja pyysi lopulta anteeksi epätarkkaa raportointiaan ja evakuoi kaksi sairaalaa Jemenin armeijan pommitusten alta. Järjestön mielestä olisi ollut turhaa uhrata koko avustusoperaatiota maassa pelkän julkisuuskampanjan vuoksi. Järjestö piti tämän jälkeen suunsa kiinni ja terveydenhoitotyö Jemenissä sai jatkua.
Alkujaan Ranskassa perustettu Lääkärit ilman rajoja on suurten kansainvälisten avustusjärjestöjen joukossa poikkeuksellinen, sillä puhtaan hätäavun tai hoitotyön ohella järjestö on maailman kriiseissä usein rohkeasti valinnut puolensa ja vaatinut sotivia osapuolia kunnioittamaan ihmisoikeuksia.
Etiopian nälänhädän aikana 80-luvulla järjestö arvosteli voimakkaasti maan hallitusta, joka käytti ulkomaista hätäapua houkuttimena saadakseen paikalliset asukkaat lähtemään kapinallisten valtaamilta alueilta.
Vuonna 1994 järjestö keskeytti avustustyönsä ruandalaispakolaisten leireillä naapurimaassa Zairessa, nykyisessä Kongossa, kun kävi ilmi, että leirien ruuanjakelu oli annettu tutsien kansanmurhaan syyllistyneiden hutupoliitikkojen ja näiden iskujoukkojen tehtäväksi.
Yllä mainittu esimerkki Jemenistä on kuitenkin vain yksi monista kompromisseista, joihin Lääkärit ilman rajoja on joutunut myöntymään viime vuosina.
Tuoreessa kirjassa Humanitarian negotiations revealed (Humanitaariset neuvottelut paljastettuna) järjestön entiset ja nykyiset johtajat arvioivat itsekriittisesti erilaisia kompromisseja, joita järjestö on joutunut tekemään sodissa ja kriiseissä Sri Lankassa, Etiopiassa, Afganistanissa ja Somaliassa.
Milloin on vaiettu hallituksen joukkojen väärinkäytöksistä, milloin siitä, että kapinalliset ovat käyttäneet siviilejä ihmiskilpenään. Somaliassa järjestö on palkannut sotajoukkoja vartijoiksi ja maksanut islamistikapinallisille puhdasta rahaa oikeudesta saada tehdä avustustyötä näiden hallitsemilla alueilla.
Pahimmassa tapauksessa järjestö on päättänyt lähteä maasta, kun itsenäinen avustustoiminta on käynyt mahdottomaksi. Näin tehtiin Afganistanissa vuonna 2004, kun Yhdysvaltojen miehityksen jälkeen länsimaisia avustusjärjestöjä alettiin pitää Yhdysvaltojen ja Naton joukkojen apureina ja keskeisenä osana vihattua miehitysoperaatiota.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen humanitaarisen avun määrä on moninkertaistunut. Vuosien 1988 ja 2008 välillä humanitaariseen avustustyöhön käytettävät varat maailmassa kymmenkertaistuivat. Tänä päivänä humanitaariseen apuun käytetään vuosittain lähes kymmenen miljardia euroa.
Avustusjärjestöissä ja avustushankkeissa eri puolilla maailmaa työskentelee tällä hetkellä yli 200 000 ihmistä, näistä noin puolet kansainvälisissä avustusjärjestöissä, neljäsosa Punaisessa Ristissä ja toinen neljäsosa YK:n avustusjärjestöissä.
Lääkärit ilman rajoja -järjestön oma budjetti lähes kolminkertaistui vuosina 2001–2010, mutta järjestön aktiivien mukaan samaan aikaan toimintaedellytykset vaikeutuivat suuresti.
Sri Lanka on kuvaava esimerkki. Maan hallitus käytti avustusjärjestöjä tehokkaasti hyväksi sodassa maan tamilivähemmistön itsenäisen valtion puolesta taistelleiden Tamil Eelamin vapautuksen tiikereiden kapinaliikettä vastaan. Lääkärit ilman rajoja yritti vuosien ajan saada luvan käynnistää avustushankkeita sodasta kärsivien siviilien auttamiseksi tamilitiikereiden valvomilla alueilla – turhaan.
Hallituksen joukkojen suurhyökkäyksessä keväällä 2009 tamilitiikerien vastarinta tuhottiin täydellisesti. Suurhyökkäyksessä kuoli kymmeniä tuhansia tamilisiviilejä ja lähes 400 000 ihmistä suljettiin keskitysleireille, joita hallitus kutsui irvokkaasti hyvinvointikeskuksiksi. Leirien ylläpitokuluista vastasivat YK:n avustusjärjestöt, Yhdysvallat ja EU.
Afganistanin miehityksen alussa Lääkärit ilman rajoja teki Yhdysvaltojen johtaman liittouman joukoille selväksi, ettei se aio ottaa vastaan ohjeita sotilailta, vaan pitää Nato-joukkoja yhtenä sodan osapuolena Afganistanin talebanien ja muiden aseellisten liikkeiden rinnalla.
Järjestö lähti Afganistanista vuonna 2004, mutta palasi maahan uudestaan vuonna 2009. Länsijoukot olivat epäilemättä yksi sodan osapuolista. Vuonna 2008 lähes puolet Afganistanin sodan siviiliurheista kuoli Naton ilmaiskuissa tai liittouman tukeman hallitusarmeijan hyökkäyksissä.
Tällä kertaa Lääkärit ilman rajoja pyrki toimimaan lähellä aseellisten vastarintaliikkeiden hallitsemia alueita. Järjestöllä on Afganistanissa nyt kolme sairaalaa, joista yksi sijaitsee Lashkar Gahissa talebanien laajalti valvomassa Helmandin maakunnassa.
Talebanit ja toinen islamistiliike Haqqani-verkosto halusivat molemmat, että järjestö perustaisi nimenomaan naistentauteja ja synnytyksiä hoitavan sairaalan. Uusi äitiyssairaala avataan lähiaikoina Pakistanin rajan tuntumassa sijaitsevaan Khostiin.
perjantai, 30. joulukuuta 2011
Pyhää sotaa Somaliassa
KU-VIIKKOLEHTI 30.12.2011
Uudelleen kiihtynyt sotiminen Somaliassa ei ole herättänyt länsimediassa ja meillä päin kovin suurta mielenkiintoa. Tällä hetkellä Somaliassa on kuitenkin yli 10 000 sotilasta useista muista maista ja Yhdysvallat tekee alueelle jatkuvasti ohjusiskuja kauko-ohjattavista taistelulennokeista. Iskujen kohteena on islamistinen Al-Shabaab -liike, joka pitää hallussaan suurta osaa Somalian eteläosista.
Viime kuussa Etiopian joukot ylittivät Somalian rajan, vain vajaa kolme vuotta Etiopian armeijan nöyryyttävään vetäytymiseen päättyneen edellisen Somalian-miehityksen jälkeen.
Ennen Etiopiaa toinen naapurimaa Kenia lähetti sotajoukkojaan rajan taakse. Kenian ilmavoimat ovat lokakuusta asti tehneet tuhoisia ilmapommituksia Al-Shabaabia ja Somalian eteläosien siviilejä vastaan.
Kenian armeijan hyökkäystä Somaliaan edelsivät kahden espanjalaisen avustustyöntekijän sekä brittiläisen ja ranskalaisen turistin kidnappaukset Kenian puolelta rajaa. Vielä tähän päivään mennessä ei ole tosin varmaa, että juuri Al-Shabaab oli sieppausten takana.
Somalian pääkaupungissa Mogadishussa on ennestään tuhansia Afrikan unionin sotilaita Ugandasta ja Burundista. Joulun tienoilla myös Djibouti lähetti joukkoja maan väliaikaishallituksen avuksi.
Myös Yhdysvallat ja Ranska ovat kaikessa hiljaisuudessa lähettäneet Somalian maaperälle erikoisjoukkojaan.
Kenian, Etiopian ja Afrikan unionin joukot ovat Yhdysvaltojen kouluttamia ja rahoittamia. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulla CIA:lla on myös oma pidätyskeskuksensa Somalian turvallisuusviraston rakennuksen kellarissa Mogadishussa. Terrorisminvastaisia lennokki-iskuja on tehty ainakin Djiboutista, Etiopiasta, Seychelleiltä sekä Arabian niemimaalla sijaitsevasta salaisesta lentotukikohdasta käsin.
Kiihkoislamin äärilaitaa edustava Al-Shabaab on saanut kansainvälisessä uutisoinnissa eniten huomiota tapauksista,
joissa aviorikoksesta syytetyt naiset on kivitetty kuoliaaksi.
Al-Shabaab on myös sulkenut elokuvateattereita ja kieltänyt jalkapallo-otteluiden julkiset tv-katselut. Vastikään järjestö kielsi länsimaisten avustusjärjestöjen toiminnan hallitsemillaan alueilla.
Al-Shabaab itse ilmoittaa pyrkivänsä ajamaan vallasta länsimaiden tukeman maltillisten islamistien hallituksen Somaliassa ja korvaamaan sen koraania kirjanoppineesti tulkitsevalla islamilaisella valtiolla. Monien mielestä tämä on kuitenkin vasta välitavoite.
”Al-Shabaabin lopullisena tavoitteena on auttaa muita globaaleja jihadisteja maailmanlaajuisen islamilaisen valtion synnyttämisessä”, toteaa Al Jazeera -kanavan uutispäällikkönä työskentelevä somalialaistoimittaja Abdi Aynte.
Brittilehti Guardian kertoi viime kuussa Al-Qaidaa edustavien avustustyöntekijöiden toimittamasta hätäavusta kuivuutta ja nälänhätää paenneille ihmisille Al-Shabaabin hallitsemalla alueella Mogadishun eteläpuolella. Lehden mukaan avustustyöntekijät olivat amerikkalaisia ja brittiläisiä muslimeja.
Naapurimaiden hyökkäyksellä Somaliaan pyritään estämään Al-Qaidaa rakentamasta maahan pysyviä tukikohtia. Mikäli Al-Shabaab kykenee tarjoamaan pysyvän turvapaikan ulkomaalaisille jihadisteille, tämän uskotaan antavan Al-Qaidalle uutta elinvoimaa.
”Al-Qaidan yhteistyö Al-Shabaabin kanssa olisi todennäköisesti kestävämpi kuin sen suhde Afganistanin talebanien kanssa. Talebanien johtajat eivät olleet Al-Qaidan aikaansaannosta, kun taas Al-Shabaabin johtajat ovat”, arvioi Al Jazeeran toimittaja Abdi Aynte.
Al-Shabaab perustettiin vuonna 2003 Las Anoodissa Pohjois-Somaliassa järjestetyn islamistijärjestö Al-Ittihad al-Islamiyan kokouksen yhteydessä. Kokoukseen osallistui myös joukko somalialaisia Afganistanin sodan veteraaneja, jotka olivat lähteneet Afganistanista pian Yhdysvaltojen miehityksen jälkeen.
Kun lähinnä hyväntekeväisyysjärjestönä toiminut Al-Ittihad ei tuolloin innostunut aseellisesta taistelusta Somaliassa, Afganistanin sodassa olleet miehet päättivät perustaa oman järjestön, jonka nimeksi tuli Harakat al-Shabaab al-Mujahideen, Nuorten taistelijoiden liike.
Al-Shabaabin oli aluksi vaikea saada kannatusta jyrkille ajatuksilleen, sillä somalialaiset ovat perinteisesti olleet maltillisia muslimeja. Tilanne kuitenkin muuttui vuonna 2006, kun CIA ryhtyi rahoittamaan Mogadishun kaikkein pahamaineisimpia sotaherroja, jotta nämä sieppaisivat ja surmaisivat terroristiepäiltyjä ja radikaaleja islamisteja.
Kun täysin rauhanomaisia imaameja ruvettiin pidättämään ja luovuttamaan amerikkalaisille, myös maltilliset islamistit kokivat tarpeelliseksi järjestäytyä. Syntyi Islamilaisten tuomioistuinten liitto, joka oli epäpoliittisten klaanituomioistuinten yhteenliittymä. Al-Shabaabista tuli islamilaisten tuomioistuinten sotilaallinen siipi.
Somalian sotaherrat syöstiin pian vallasta, ja Islamilaisten tuomioistuinten liitto onnistui Somalian nykyisen presidentin Sharif Sheikh Ahmedin johdolla ensi kertaa 16 vuoteen todella rauhoittamaan maan ja luomaan puitteet jonkinlaiselle hyvinvoinnille.
Maltillisten islamistien valta kuitenkin päättyi Etiopian miehitykseen jouluna 2006. Etiopian joukot pommittivat asuinalueita Mogadishussa ja surmasivat miehityksen vastustajiksi epäiltyjä usein viiltämällä heidän kurkkunsa auki.
Al-Shabaabille miehitys antoi sen kaipaaman tilaisuuden esiintyä somalialaisten silmissä vapaustaistelijoina. Joulukuussa 2008 kun Etiopia veti joukkonsa Somaliasta, Al-Shabaabista oli tullut suositumpi kuin koskaan ja se oli houkutellut riveihinsä myös satoja taistelijoita ulkomailta.
Ulkomaalaisilla taistelijoilla ja muiden maiden kansalaisuuden saaneilla somalialaisilla onkin tänä päivänä huomattava asema Al-Shabaabin johdossa. Järjestön ylimmässä päättävässä elimessä, shura-neuvostossa, enemmistö jäsenistä on muiden maiden kansalaisia.
Uudelleen kiihtynyt sotiminen Somaliassa ei ole herättänyt länsimediassa ja meillä päin kovin suurta mielenkiintoa. Tällä hetkellä Somaliassa on kuitenkin yli 10 000 sotilasta useista muista maista ja Yhdysvallat tekee alueelle jatkuvasti ohjusiskuja kauko-ohjattavista taistelulennokeista. Iskujen kohteena on islamistinen Al-Shabaab -liike, joka pitää hallussaan suurta osaa Somalian eteläosista.
Viime kuussa Etiopian joukot ylittivät Somalian rajan, vain vajaa kolme vuotta Etiopian armeijan nöyryyttävään vetäytymiseen päättyneen edellisen Somalian-miehityksen jälkeen.
Ennen Etiopiaa toinen naapurimaa Kenia lähetti sotajoukkojaan rajan taakse. Kenian ilmavoimat ovat lokakuusta asti tehneet tuhoisia ilmapommituksia Al-Shabaabia ja Somalian eteläosien siviilejä vastaan.
Kenian armeijan hyökkäystä Somaliaan edelsivät kahden espanjalaisen avustustyöntekijän sekä brittiläisen ja ranskalaisen turistin kidnappaukset Kenian puolelta rajaa. Vielä tähän päivään mennessä ei ole tosin varmaa, että juuri Al-Shabaab oli sieppausten takana.
Somalian pääkaupungissa Mogadishussa on ennestään tuhansia Afrikan unionin sotilaita Ugandasta ja Burundista. Joulun tienoilla myös Djibouti lähetti joukkoja maan väliaikaishallituksen avuksi.
Myös Yhdysvallat ja Ranska ovat kaikessa hiljaisuudessa lähettäneet Somalian maaperälle erikoisjoukkojaan.
Kenian, Etiopian ja Afrikan unionin joukot ovat Yhdysvaltojen kouluttamia ja rahoittamia. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulla CIA:lla on myös oma pidätyskeskuksensa Somalian turvallisuusviraston rakennuksen kellarissa Mogadishussa. Terrorisminvastaisia lennokki-iskuja on tehty ainakin Djiboutista, Etiopiasta, Seychelleiltä sekä Arabian niemimaalla sijaitsevasta salaisesta lentotukikohdasta käsin.
Kiihkoislamin äärilaitaa edustava Al-Shabaab on saanut kansainvälisessä uutisoinnissa eniten huomiota tapauksista,
joissa aviorikoksesta syytetyt naiset on kivitetty kuoliaaksi.
Al-Shabaab on myös sulkenut elokuvateattereita ja kieltänyt jalkapallo-otteluiden julkiset tv-katselut. Vastikään järjestö kielsi länsimaisten avustusjärjestöjen toiminnan hallitsemillaan alueilla.
Al-Shabaab itse ilmoittaa pyrkivänsä ajamaan vallasta länsimaiden tukeman maltillisten islamistien hallituksen Somaliassa ja korvaamaan sen koraania kirjanoppineesti tulkitsevalla islamilaisella valtiolla. Monien mielestä tämä on kuitenkin vasta välitavoite.
”Al-Shabaabin lopullisena tavoitteena on auttaa muita globaaleja jihadisteja maailmanlaajuisen islamilaisen valtion synnyttämisessä”, toteaa Al Jazeera -kanavan uutispäällikkönä työskentelevä somalialaistoimittaja Abdi Aynte.
Brittilehti Guardian kertoi viime kuussa Al-Qaidaa edustavien avustustyöntekijöiden toimittamasta hätäavusta kuivuutta ja nälänhätää paenneille ihmisille Al-Shabaabin hallitsemalla alueella Mogadishun eteläpuolella. Lehden mukaan avustustyöntekijät olivat amerikkalaisia ja brittiläisiä muslimeja.
Naapurimaiden hyökkäyksellä Somaliaan pyritään estämään Al-Qaidaa rakentamasta maahan pysyviä tukikohtia. Mikäli Al-Shabaab kykenee tarjoamaan pysyvän turvapaikan ulkomaalaisille jihadisteille, tämän uskotaan antavan Al-Qaidalle uutta elinvoimaa.
”Al-Qaidan yhteistyö Al-Shabaabin kanssa olisi todennäköisesti kestävämpi kuin sen suhde Afganistanin talebanien kanssa. Talebanien johtajat eivät olleet Al-Qaidan aikaansaannosta, kun taas Al-Shabaabin johtajat ovat”, arvioi Al Jazeeran toimittaja Abdi Aynte.
Al-Shabaab perustettiin vuonna 2003 Las Anoodissa Pohjois-Somaliassa järjestetyn islamistijärjestö Al-Ittihad al-Islamiyan kokouksen yhteydessä. Kokoukseen osallistui myös joukko somalialaisia Afganistanin sodan veteraaneja, jotka olivat lähteneet Afganistanista pian Yhdysvaltojen miehityksen jälkeen.
Kun lähinnä hyväntekeväisyysjärjestönä toiminut Al-Ittihad ei tuolloin innostunut aseellisesta taistelusta Somaliassa, Afganistanin sodassa olleet miehet päättivät perustaa oman järjestön, jonka nimeksi tuli Harakat al-Shabaab al-Mujahideen, Nuorten taistelijoiden liike.
Al-Shabaabin oli aluksi vaikea saada kannatusta jyrkille ajatuksilleen, sillä somalialaiset ovat perinteisesti olleet maltillisia muslimeja. Tilanne kuitenkin muuttui vuonna 2006, kun CIA ryhtyi rahoittamaan Mogadishun kaikkein pahamaineisimpia sotaherroja, jotta nämä sieppaisivat ja surmaisivat terroristiepäiltyjä ja radikaaleja islamisteja.
Kun täysin rauhanomaisia imaameja ruvettiin pidättämään ja luovuttamaan amerikkalaisille, myös maltilliset islamistit kokivat tarpeelliseksi järjestäytyä. Syntyi Islamilaisten tuomioistuinten liitto, joka oli epäpoliittisten klaanituomioistuinten yhteenliittymä. Al-Shabaabista tuli islamilaisten tuomioistuinten sotilaallinen siipi.
Somalian sotaherrat syöstiin pian vallasta, ja Islamilaisten tuomioistuinten liitto onnistui Somalian nykyisen presidentin Sharif Sheikh Ahmedin johdolla ensi kertaa 16 vuoteen todella rauhoittamaan maan ja luomaan puitteet jonkinlaiselle hyvinvoinnille.
Maltillisten islamistien valta kuitenkin päättyi Etiopian miehitykseen jouluna 2006. Etiopian joukot pommittivat asuinalueita Mogadishussa ja surmasivat miehityksen vastustajiksi epäiltyjä usein viiltämällä heidän kurkkunsa auki.
Al-Shabaabille miehitys antoi sen kaipaaman tilaisuuden esiintyä somalialaisten silmissä vapaustaistelijoina. Joulukuussa 2008 kun Etiopia veti joukkonsa Somaliasta, Al-Shabaabista oli tullut suositumpi kuin koskaan ja se oli houkutellut riveihinsä myös satoja taistelijoita ulkomailta.
Ulkomaalaisilla taistelijoilla ja muiden maiden kansalaisuuden saaneilla somalialaisilla onkin tänä päivänä huomattava asema Al-Shabaabin johdossa. Järjestön ylimmässä päättävässä elimessä, shura-neuvostossa, enemmistö jäsenistä on muiden maiden kansalaisia.
torstai, 15. joulukuuta 2011
Itsenäisyyden ajan saavutuksia
KU-VIIKKOLEHTI 16.12.2011
Dar es Salaamin Uhuru-stadionilla järjestettiin viikko sitten pompöösit itsenäisyyspäiväjuhlat, kun tuli kuluneeksi 50 vuotta Tansanian vapautumisesta brittiläisen siirtomaavallan ikeestä. Sotavoimat esittelivät kalustoaan, ja tanssiryhmät viihdyttivät yleisöä, jolle oli jaettu etukäteen tuhansia pieniä Tansanian lippuja.
Kaupungin keskustassa itsenäisyyspäivänviettoa ei huomannut juuri muusta kuin vastaremontoidun ravitsemusliikkeen järjestämästä ilmaisesta ruokailusta. Presidentti Jakaya Kikwete piti juhlapuhetta ravintolan
taulu-tv:ssä, mutta riisiä ja lihakastiketta lautaselle saaneet kantakaupungin vähävaraiset eivät olisi voineet välittää vähempää.
”Minulla ei ole mitään syytä olla ylpeä. Elämä on kovaa ja köyhyys rehottaa, mutta päättäjät ajavat vain omaa etuaan”, arveli 25-vuotias katukauppias Mbaraka Salum.
Päivälehti Citizen haastatteli tansanialaisia kadunmiehiä eri puolilta maata, ja mielipiteet jakautuivat kahtia. Monet olivat kyllästyneitä päättäjien korruptioon, kansanedustajien palkankorotuksiin sekä työttömyyteen ja julkisten palvelujen huonoon jamaan, etenkin sairaaloiden lääkepulaan.
Iäkkäämmät vastaajat kuitenkin kertoivat päässeensä itsenäisyyden jälkeen käymään koulua. Toiset muistuttivat, ettei Tansaniassa ole ollut etnisiä ristiriitoja, vaikka tansanialaiset kuuluvat yli 120 eri heimoon. Monet olivat myös ylpeitä presidentti Nyereren aikana annetusta tuesta eteläisen Afrikan maiden vapautusliikkeille.
Myös pääteiden kunto on kohentunut. Tänä päivänä Dar es Salaamista pääsee bussilla päivässä 600 kilometrin päässä sijaitsevaan Moshin kaupunkiin, kun aiemmin matka kesti kolme päivää.
Siirtomaavallan aikana yhteiskunta oli suunniteltu edistämään vain emämaan intressejä. Rotuerottelu oli voimassa. Viljelijöiden oli viljeltävä mitä käskettiin, yleensä vientikasveja, kahvia, teetä ja puuvillaa.
Paikallisten lehtien erikoisliitteissä lueteltiin viime viikolla itsenäisyyden ajan saavutuksia. Vuonna 1961 itsenäistyneessä Tanganyikassa oli yhdeksän lääkäriä, kolme päällystettyä maantietä ja 700 opettajaa. Nyt Tansaniassa on 5 000 lääkäriä, 6 000 kilometriä asvalttiteitä ja 52 000 peruskoulun ja lukion opettajaa.
Vuonna 1961 vain joka neljäs tansanialainen osasi lukea. 70-luvulla aikuisväestön lukutaitoisuus oli jo yli 90 prosenttia. Tänä päivänä 96 prosenttia peruskouluikäisistä lapsista käy koulua.
Maan itsenäistyessä kuudella prosentilla maaseudun asukkaista ja 25 prosentilla kaupunkien asukkaista oli saatavilla puhdasta juomavettä. Nyt puhtaan juomaveden piirissä on 58 prosenttia maaseudun asukkaista, ja kaupungeissa puhdasta hanavettä saa 86 prosenttia ihmisistä.
Vuonna 1961 joka neljäs lapsi kuoli ennen viidettä elinvuottaan. Nyt lapsikuolleisuus on vähentynyt kahdeksaan prosenttiin.
Jossain vaiheessa Tansanian kehityksessä jokin meni kuitenkin pieleen. Afrikkalainen sosialismi tyssäsi siihen, että valtio otti haltuunsa ammattiliitot ja viljelijöiden osuuskunnat. Tuotanto taantui, ja riippuvuus kehitysavusta kasvoi.
Professori Issa Shivji pitää kohtalokkaimpana virheenä heittäytymistä länsimaiden sanelemaan uusliberalistiseen talouspolitiikkaan.
”90-luvun yksityistämisbuumin aikana valtionyhtiöitä kaupattiin keinottelijoille. Entinen valtion mylly myi yksityistämisen jälkeen maissijauhon mieluummin ulkomaille, missä tuotteista sai paremman hinnan. Valtion öljynjalostamo lopetti heti yksityistämisen jälkeen toimintansa, ja uusi omistaja alkoi tuoda valmiiksi jalostettuja polttoaineita maahan tytäryhtiön välityksellä.”
Uusi kaivoslaki antoi puolestaan ulkomaisille kaivosyhtiöille luvan perustaa maahan kultakaivoksia maksamatta lainkaan veroja. Tänä päivänä Tansanian suurin vientituote ei olekaan enää kahvi eikä tee, vaan kulta. Tansanian valtio saa kultakaivosten tuotosta vaivaiset kolme prosenttia. Työolot ovat karut, ja ympäristölainsäädäntö on heikkoa.
Näissä oloissa Tansanian talous kasvaa kuitenkin tasaista vauhtia. Talouskasvu on ollut yli kuusi prosenttia viiden viime vuoden ajan. Tansania on tänä päivänä yksi maailman 20:stä nopeimmin kasvavasta kansantaloudesta.
Taloja rakennetaan, matkapuhelinverkko toimii, ja nelivetoautoja tuodaan ulkomailta. Äkkivaurastuneilla tansanialaisilla on mahdollisuus ostaa supermarketista mitä haluavat.
Presidentti Kikweten hallituksen kehitystavoitteisiin kuuluu asukasta kohti lasketun kansantulon kaksinkertaistaminen tai peräti kuusinkertaistaminen vuoteen 2025 mennessä.
Tässä onkin haastetta, sillä talouskasvusta huolimatta tällä hetkellä kolmasosa Tansanian 42-miljoonaisesta väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä alle euron tuloilla päivässä.
Lisää tilastolukuja. Tansania on maailman kolmanneksi suurin kehitysavun vastaanottaja, heti Irakin ja Afganistanin jälkeen. Maa saa vuosittain runsaat kaksi miljardia euroa kehitysapuna. Virallinen kehitysapu kattaa kolmasosan valtion budjetista.
Tansania on myös Suomen pitkäaikaisin kehitysavun kohdemaa. Viime vuonna Tansanian osuus Suomen kehitysapumaksatuksista oli 31 miljoonaa euroa, josta noin puolet oli suoraa tukea valtion budjettiin.
Mittavalla kehitysavulla on kuitenkin epäkohtansa.
”Kehitysavun vuoksi Tansanian päättäjät eivät ole vastuussa tekemisistään kansalle, vaan ulkomaalaisille, joiden kanssa he allekirjoittavat uuskolonialistisia sopimuksia”, toteaa taloustoimittaja Nizar Visram.
”Ulkopuolinen apu on johtanut asenneongelmaan”, arvioi oppositiokansanedustajan avustajana työskentelevä Andrew Mwakibete. ”Oma-aloitteisuus on vähentynyt. Usein ihmiset vain odottavat, että joku tulisi korjaamaan ongelmat. Myös hallitus kerjää rahaa ulkomailta sen sijaan että se keräisi veroja tansanialaisilta ja pistäisi toimeksi.”
Dar es Salaamin Uhuru-stadionilla järjestettiin viikko sitten pompöösit itsenäisyyspäiväjuhlat, kun tuli kuluneeksi 50 vuotta Tansanian vapautumisesta brittiläisen siirtomaavallan ikeestä. Sotavoimat esittelivät kalustoaan, ja tanssiryhmät viihdyttivät yleisöä, jolle oli jaettu etukäteen tuhansia pieniä Tansanian lippuja.
Kaupungin keskustassa itsenäisyyspäivänviettoa ei huomannut juuri muusta kuin vastaremontoidun ravitsemusliikkeen järjestämästä ilmaisesta ruokailusta. Presidentti Jakaya Kikwete piti juhlapuhetta ravintolan
taulu-tv:ssä, mutta riisiä ja lihakastiketta lautaselle saaneet kantakaupungin vähävaraiset eivät olisi voineet välittää vähempää.
”Minulla ei ole mitään syytä olla ylpeä. Elämä on kovaa ja köyhyys rehottaa, mutta päättäjät ajavat vain omaa etuaan”, arveli 25-vuotias katukauppias Mbaraka Salum.
Päivälehti Citizen haastatteli tansanialaisia kadunmiehiä eri puolilta maata, ja mielipiteet jakautuivat kahtia. Monet olivat kyllästyneitä päättäjien korruptioon, kansanedustajien palkankorotuksiin sekä työttömyyteen ja julkisten palvelujen huonoon jamaan, etenkin sairaaloiden lääkepulaan.
Iäkkäämmät vastaajat kuitenkin kertoivat päässeensä itsenäisyyden jälkeen käymään koulua. Toiset muistuttivat, ettei Tansaniassa ole ollut etnisiä ristiriitoja, vaikka tansanialaiset kuuluvat yli 120 eri heimoon. Monet olivat myös ylpeitä presidentti Nyereren aikana annetusta tuesta eteläisen Afrikan maiden vapautusliikkeille.
Myös pääteiden kunto on kohentunut. Tänä päivänä Dar es Salaamista pääsee bussilla päivässä 600 kilometrin päässä sijaitsevaan Moshin kaupunkiin, kun aiemmin matka kesti kolme päivää.
Siirtomaavallan aikana yhteiskunta oli suunniteltu edistämään vain emämaan intressejä. Rotuerottelu oli voimassa. Viljelijöiden oli viljeltävä mitä käskettiin, yleensä vientikasveja, kahvia, teetä ja puuvillaa.
Paikallisten lehtien erikoisliitteissä lueteltiin viime viikolla itsenäisyyden ajan saavutuksia. Vuonna 1961 itsenäistyneessä Tanganyikassa oli yhdeksän lääkäriä, kolme päällystettyä maantietä ja 700 opettajaa. Nyt Tansaniassa on 5 000 lääkäriä, 6 000 kilometriä asvalttiteitä ja 52 000 peruskoulun ja lukion opettajaa.
Vuonna 1961 vain joka neljäs tansanialainen osasi lukea. 70-luvulla aikuisväestön lukutaitoisuus oli jo yli 90 prosenttia. Tänä päivänä 96 prosenttia peruskouluikäisistä lapsista käy koulua.
Maan itsenäistyessä kuudella prosentilla maaseudun asukkaista ja 25 prosentilla kaupunkien asukkaista oli saatavilla puhdasta juomavettä. Nyt puhtaan juomaveden piirissä on 58 prosenttia maaseudun asukkaista, ja kaupungeissa puhdasta hanavettä saa 86 prosenttia ihmisistä.
Vuonna 1961 joka neljäs lapsi kuoli ennen viidettä elinvuottaan. Nyt lapsikuolleisuus on vähentynyt kahdeksaan prosenttiin.
Jossain vaiheessa Tansanian kehityksessä jokin meni kuitenkin pieleen. Afrikkalainen sosialismi tyssäsi siihen, että valtio otti haltuunsa ammattiliitot ja viljelijöiden osuuskunnat. Tuotanto taantui, ja riippuvuus kehitysavusta kasvoi.
Professori Issa Shivji pitää kohtalokkaimpana virheenä heittäytymistä länsimaiden sanelemaan uusliberalistiseen talouspolitiikkaan.
”90-luvun yksityistämisbuumin aikana valtionyhtiöitä kaupattiin keinottelijoille. Entinen valtion mylly myi yksityistämisen jälkeen maissijauhon mieluummin ulkomaille, missä tuotteista sai paremman hinnan. Valtion öljynjalostamo lopetti heti yksityistämisen jälkeen toimintansa, ja uusi omistaja alkoi tuoda valmiiksi jalostettuja polttoaineita maahan tytäryhtiön välityksellä.”
Uusi kaivoslaki antoi puolestaan ulkomaisille kaivosyhtiöille luvan perustaa maahan kultakaivoksia maksamatta lainkaan veroja. Tänä päivänä Tansanian suurin vientituote ei olekaan enää kahvi eikä tee, vaan kulta. Tansanian valtio saa kultakaivosten tuotosta vaivaiset kolme prosenttia. Työolot ovat karut, ja ympäristölainsäädäntö on heikkoa.
Näissä oloissa Tansanian talous kasvaa kuitenkin tasaista vauhtia. Talouskasvu on ollut yli kuusi prosenttia viiden viime vuoden ajan. Tansania on tänä päivänä yksi maailman 20:stä nopeimmin kasvavasta kansantaloudesta.
Taloja rakennetaan, matkapuhelinverkko toimii, ja nelivetoautoja tuodaan ulkomailta. Äkkivaurastuneilla tansanialaisilla on mahdollisuus ostaa supermarketista mitä haluavat.
Presidentti Kikweten hallituksen kehitystavoitteisiin kuuluu asukasta kohti lasketun kansantulon kaksinkertaistaminen tai peräti kuusinkertaistaminen vuoteen 2025 mennessä.
Tässä onkin haastetta, sillä talouskasvusta huolimatta tällä hetkellä kolmasosa Tansanian 42-miljoonaisesta väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä alle euron tuloilla päivässä.
Lisää tilastolukuja. Tansania on maailman kolmanneksi suurin kehitysavun vastaanottaja, heti Irakin ja Afganistanin jälkeen. Maa saa vuosittain runsaat kaksi miljardia euroa kehitysapuna. Virallinen kehitysapu kattaa kolmasosan valtion budjetista.
Tansania on myös Suomen pitkäaikaisin kehitysavun kohdemaa. Viime vuonna Tansanian osuus Suomen kehitysapumaksatuksista oli 31 miljoonaa euroa, josta noin puolet oli suoraa tukea valtion budjettiin.
Mittavalla kehitysavulla on kuitenkin epäkohtansa.
”Kehitysavun vuoksi Tansanian päättäjät eivät ole vastuussa tekemisistään kansalle, vaan ulkomaalaisille, joiden kanssa he allekirjoittavat uuskolonialistisia sopimuksia”, toteaa taloustoimittaja Nizar Visram.
”Ulkopuolinen apu on johtanut asenneongelmaan”, arvioi oppositiokansanedustajan avustajana työskentelevä Andrew Mwakibete. ”Oma-aloitteisuus on vähentynyt. Usein ihmiset vain odottavat, että joku tulisi korjaamaan ongelmat. Myös hallitus kerjää rahaa ulkomailta sen sijaan että se keräisi veroja tansanialaisilta ja pistäisi toimeksi.”
lauantai, 3. joulukuuta 2011
Kuka surmasi Dag Hammarskjöldin?
KU-VIIKKOLEHTI 2.12.2011
YK:n entisen pääsihteerin, ruotsalaisen Dag Hammarskjöldin lentokoneturma lienee yksi historian tunnetuimmista selvittämättä jääneistä mysteereistä. Tänä syksynä tapaus on ollut taas esillä tiedotusvälineissä. Syyskuussa tuli kuluneeksi 50 vuotta Hammarskjöldin koneen maahansyöksystä Ndolan kaupungin lähellä valkoisen vähemmistön hallitsemassa Pohjois-Rhodesiassa, nykyisessä Sambiassa.
Hammarskjöld oli syyskuun 17. päivän iltana vuonna 1961 matkalla Ndolaan neuvottelemaan tulitauosta Kongosta irrottautuneen Katangan maakunnan johtajan Moise Tshomben kanssa.
Katangaa hallitsi todellisuudessa kaivosyhtiö Union Minière. Belgialaisten ja brittiläisten sijoittajien omistama kaivosyhtiö rahoitti alueen hallintoa ja ranskalaisupseerien johtamaa palkkasotilasarmeijaa, joka kävi sotaa Kongon armeijaa ja YK:n rauhanturvaajia vastaan.
Länsimaissa pelättiin, että Belgian alaisuudesta vuotta aiemmin itsenäistynyt Kongo kansallistaisi kaivokset, jotka tuottivat suurimman osan maailman uraanista ja koboltista sekä huomattavan osan maailman kuparintuotannosta.
Kymmenen minuuttia yli keskiyön Hammarskjöldin
DC-6 -koneen ruotsalaismiehistö oli yhteydessä Ndolan lentokentän lennonjohtoon ja kone aloitti laskeutumisen. Pian sen jälkeen kone syöksyi maahan noin kymmenen kilometrin päässä lentokentältä.
Koneessa olleesta 16 henkilöstä kaikki muut kuolivat maahansyöksyssä tai pian sen jälkeen, paitsi YK:n Kongo-operaation yhdysvaltalainen turvallisuuspäällikkö Harold Julien, joka menehtyi kuusi päivää myöhemmin.
Lentokone syttyi tuleen, ja kaikki muut koneessa olleet paloivat lähes tunnistamattomiksi, paitsi Harold Julien sekä Dag Hammarskjöld, jonka ruumis löydettiin hiukan kauempana koneen hylystä.
Rhodesialaisten tekemän onnettomuustutkinnan mukaan turman syynä oli lentäjän virhearvio, joka johti maahansyöksyyn.
YK:n myöhemmin asettama tutkimuskomissio ei keksinyt yksittäistä syytä Hammarskjöldin koneen maahansyöksyyn, mutta piti mahdollisena myös sitä, että konetta olisi sabotoitu ennen sen lähtöä Kongon pääkaupungista Leopoldvillestä tai että konetta olisi ammuttu joko ilmasta tai maasta.
Tämän vuoden syyskuussa Hammarskjöldin turman vuosipäivän aattona brittilehti Guardian julkaisi ruotsalaisen Göran Björkdahlin tutkimuksiin perustuvia silminnäkijälausuntoja, joiden mukaan useat nyt jo iäkkäät sambialaiset kertoivat nähneensä Ndolan taivaalla 50 vuotta sitten myös pienemmän koneen sekä kirkkaan leimahduksen ennen kuin Hammarskjöldin kone syöksyi maahan.
Kuusi entistä miilunpolttajaa kertoi nähneensä aamuyöllä univormupukuisia valkoisia miehiä turmapaikalla useita tunteja ennen kuin Rhodesian poliisiviranomaiset saapuivat paikalle.
Väitteet eivät ole uusia. Lontoon yliopiston tutkija Susan Williams on myös haastatellut elossa olevia silminnäkijöitä Sambiassa ja käynyt yksityiskohtaisesti läpi Rhodesian onnettomuustutkinnan yhteydessä vuonna 1961 annettuja todistajanlausuntoja. Rhodesialainen tutkimuskomissio piti kuitenkin epäuskottavina kaikkia silminnäkijäkertomuksia, joissa puhuttiin toisesta koneesta tai välähdyksestä taivaalla, eikä näitä koskaan julkaistu.
Susan Williamsin tuore kirja Who killed Hammarskjöld? (Kuka surmasi Hammarskjöldin?) lienee kattavin tähän päivään mennessä julkaistu tutkimus Hammarskjöldin kuolemaan johtaneista tapahtumista ja teorioista. Williams on päässyt tutustumaan aiemmin salassa pidettyihin arkistolähteisiin Britanniassa, Ruotsissa, Belgiassa, Yhdysvalloissa, Sambiassa ja Etelä-Afrikassa.
Brittitutkija paljastaa muun muassa, että Hammarskjöldin kuolinsyytutkimusta varten otettuja valokuvia on retusoitu. Kun YK:n Kongo-operaation norjalainen sotilastiedottaja Björn Egge tunnisti Hammarskjöldin ruumiin vuonna 1961, Hammarskjöldillä oli pieni reikä otsassa oikean silmän yläpuolella. Kuvissa tämä kohta on peitetty jälkeenpäin lisätyllä valkoisella läikällä.
Williams löysi arkistoista myös Ndolan sairaalan lääkärin lausunnon, jonka mukaan lentoturmasta hengissä selvinnyt Harold Julien oli sairaalassa ennen kuolemaansa selittänyt, että koneen maahansyöksyä oli edeltänyt räjähdys.
Williams tavoitti myös yhdysvaltalaisen tiedustelu-upseerin, joka työskenteli 60-luvulla Yhdysvaltojen laivaston kuunteluasemalla Kyproksella. Hammarskjöldin turmayönä amerikkalaiset tiedustelijat olivat kuulleet radioviestin, jossa lentäjä kertoo jäljittäneensä Hammarskjöldin koneen ja selostaa reaaliajassa, kuinka hän ampuu sen alas.
Williamsin kirja on akateeminen tutkimus, joka sisältää lukuisia viitteitä arkistolähteisiin, mutta sitä lukee kuin dekkaria. Murhaaja ei välttämättä selviä, eikä Hammarskjöldin lopullisesta kuolintavastakaan saa itse asiassa sataprosenttista varmuutta.
Brittitutkija vaikuttaa itse kallistuvan teoriaan, jonka mukaan Hammarskjöldin koneen turman syynä oli Union Minièren kaivosjohtajien ja länsimaiden tiedustelupalvelujen juonima epäonnistunut kaappausyritys. Teoria perustuu belgialaisen sotalentäjän tunnustukseen, jonka tämä kertoi ranskalaiselle entiselle YK-virkamiehelle vuonna 1967.
Katangan sotavoimien Fouga Magister -konetta ohjannut palkkasoturi kertoi lentäneensä Hammarskjöldin koneen viereen ja saaneensa radioyhteyden koneen miehistöön. Tarkoituksena oli pakottaa kone lentämään Kolweziin Katangaan tapaamaan ”tärkeitä henkilöitä”. Fouga-koneesta ammutut varoituslaukaukset osuivat vahingossa Hammarskjöldin koneeseen, joka menetti hallintansa.
Williamsin selittämän toisen teorian mukaan Etelä-Afrikan armeijan salainen yksikkö asetti Hammarskjöldin koneen laskutelineiden alle pommin, jonka oli määrä räjähtää, kun kone valmistautui laskeutumaan.
Kolmannen teorian mukaan Hammarskjöld surmattiin päähän ammutulla luodilla koneen maahansyöksyn jälkeen. Turmapaikalla Hammarskjöldistä otetussa valokuvassa tällä on verinen haava otsassaan ja yllään valkoinen kauluspaita, jonka kauluksen alle oli asetettu pelikortti. Kyseessä oli pataässä, kuoleman symboli.
YK:n entisen pääsihteerin, ruotsalaisen Dag Hammarskjöldin lentokoneturma lienee yksi historian tunnetuimmista selvittämättä jääneistä mysteereistä. Tänä syksynä tapaus on ollut taas esillä tiedotusvälineissä. Syyskuussa tuli kuluneeksi 50 vuotta Hammarskjöldin koneen maahansyöksystä Ndolan kaupungin lähellä valkoisen vähemmistön hallitsemassa Pohjois-Rhodesiassa, nykyisessä Sambiassa.
Hammarskjöld oli syyskuun 17. päivän iltana vuonna 1961 matkalla Ndolaan neuvottelemaan tulitauosta Kongosta irrottautuneen Katangan maakunnan johtajan Moise Tshomben kanssa.
Katangaa hallitsi todellisuudessa kaivosyhtiö Union Minière. Belgialaisten ja brittiläisten sijoittajien omistama kaivosyhtiö rahoitti alueen hallintoa ja ranskalaisupseerien johtamaa palkkasotilasarmeijaa, joka kävi sotaa Kongon armeijaa ja YK:n rauhanturvaajia vastaan.
Länsimaissa pelättiin, että Belgian alaisuudesta vuotta aiemmin itsenäistynyt Kongo kansallistaisi kaivokset, jotka tuottivat suurimman osan maailman uraanista ja koboltista sekä huomattavan osan maailman kuparintuotannosta.
Kymmenen minuuttia yli keskiyön Hammarskjöldin
DC-6 -koneen ruotsalaismiehistö oli yhteydessä Ndolan lentokentän lennonjohtoon ja kone aloitti laskeutumisen. Pian sen jälkeen kone syöksyi maahan noin kymmenen kilometrin päässä lentokentältä.
Koneessa olleesta 16 henkilöstä kaikki muut kuolivat maahansyöksyssä tai pian sen jälkeen, paitsi YK:n Kongo-operaation yhdysvaltalainen turvallisuuspäällikkö Harold Julien, joka menehtyi kuusi päivää myöhemmin.
Lentokone syttyi tuleen, ja kaikki muut koneessa olleet paloivat lähes tunnistamattomiksi, paitsi Harold Julien sekä Dag Hammarskjöld, jonka ruumis löydettiin hiukan kauempana koneen hylystä.
Rhodesialaisten tekemän onnettomuustutkinnan mukaan turman syynä oli lentäjän virhearvio, joka johti maahansyöksyyn.
YK:n myöhemmin asettama tutkimuskomissio ei keksinyt yksittäistä syytä Hammarskjöldin koneen maahansyöksyyn, mutta piti mahdollisena myös sitä, että konetta olisi sabotoitu ennen sen lähtöä Kongon pääkaupungista Leopoldvillestä tai että konetta olisi ammuttu joko ilmasta tai maasta.
Tämän vuoden syyskuussa Hammarskjöldin turman vuosipäivän aattona brittilehti Guardian julkaisi ruotsalaisen Göran Björkdahlin tutkimuksiin perustuvia silminnäkijälausuntoja, joiden mukaan useat nyt jo iäkkäät sambialaiset kertoivat nähneensä Ndolan taivaalla 50 vuotta sitten myös pienemmän koneen sekä kirkkaan leimahduksen ennen kuin Hammarskjöldin kone syöksyi maahan.
Kuusi entistä miilunpolttajaa kertoi nähneensä aamuyöllä univormupukuisia valkoisia miehiä turmapaikalla useita tunteja ennen kuin Rhodesian poliisiviranomaiset saapuivat paikalle.
Väitteet eivät ole uusia. Lontoon yliopiston tutkija Susan Williams on myös haastatellut elossa olevia silminnäkijöitä Sambiassa ja käynyt yksityiskohtaisesti läpi Rhodesian onnettomuustutkinnan yhteydessä vuonna 1961 annettuja todistajanlausuntoja. Rhodesialainen tutkimuskomissio piti kuitenkin epäuskottavina kaikkia silminnäkijäkertomuksia, joissa puhuttiin toisesta koneesta tai välähdyksestä taivaalla, eikä näitä koskaan julkaistu.
Susan Williamsin tuore kirja Who killed Hammarskjöld? (Kuka surmasi Hammarskjöldin?) lienee kattavin tähän päivään mennessä julkaistu tutkimus Hammarskjöldin kuolemaan johtaneista tapahtumista ja teorioista. Williams on päässyt tutustumaan aiemmin salassa pidettyihin arkistolähteisiin Britanniassa, Ruotsissa, Belgiassa, Yhdysvalloissa, Sambiassa ja Etelä-Afrikassa.
Brittitutkija paljastaa muun muassa, että Hammarskjöldin kuolinsyytutkimusta varten otettuja valokuvia on retusoitu. Kun YK:n Kongo-operaation norjalainen sotilastiedottaja Björn Egge tunnisti Hammarskjöldin ruumiin vuonna 1961, Hammarskjöldillä oli pieni reikä otsassa oikean silmän yläpuolella. Kuvissa tämä kohta on peitetty jälkeenpäin lisätyllä valkoisella läikällä.
Williams löysi arkistoista myös Ndolan sairaalan lääkärin lausunnon, jonka mukaan lentoturmasta hengissä selvinnyt Harold Julien oli sairaalassa ennen kuolemaansa selittänyt, että koneen maahansyöksyä oli edeltänyt räjähdys.
Williams tavoitti myös yhdysvaltalaisen tiedustelu-upseerin, joka työskenteli 60-luvulla Yhdysvaltojen laivaston kuunteluasemalla Kyproksella. Hammarskjöldin turmayönä amerikkalaiset tiedustelijat olivat kuulleet radioviestin, jossa lentäjä kertoo jäljittäneensä Hammarskjöldin koneen ja selostaa reaaliajassa, kuinka hän ampuu sen alas.
Williamsin kirja on akateeminen tutkimus, joka sisältää lukuisia viitteitä arkistolähteisiin, mutta sitä lukee kuin dekkaria. Murhaaja ei välttämättä selviä, eikä Hammarskjöldin lopullisesta kuolintavastakaan saa itse asiassa sataprosenttista varmuutta.
Brittitutkija vaikuttaa itse kallistuvan teoriaan, jonka mukaan Hammarskjöldin koneen turman syynä oli Union Minièren kaivosjohtajien ja länsimaiden tiedustelupalvelujen juonima epäonnistunut kaappausyritys. Teoria perustuu belgialaisen sotalentäjän tunnustukseen, jonka tämä kertoi ranskalaiselle entiselle YK-virkamiehelle vuonna 1967.
Katangan sotavoimien Fouga Magister -konetta ohjannut palkkasoturi kertoi lentäneensä Hammarskjöldin koneen viereen ja saaneensa radioyhteyden koneen miehistöön. Tarkoituksena oli pakottaa kone lentämään Kolweziin Katangaan tapaamaan ”tärkeitä henkilöitä”. Fouga-koneesta ammutut varoituslaukaukset osuivat vahingossa Hammarskjöldin koneeseen, joka menetti hallintansa.
Williamsin selittämän toisen teorian mukaan Etelä-Afrikan armeijan salainen yksikkö asetti Hammarskjöldin koneen laskutelineiden alle pommin, jonka oli määrä räjähtää, kun kone valmistautui laskeutumaan.
Kolmannen teorian mukaan Hammarskjöld surmattiin päähän ammutulla luodilla koneen maahansyöksyn jälkeen. Turmapaikalla Hammarskjöldistä otetussa valokuvassa tällä on verinen haava otsassaan ja yllään valkoinen kauluspaita, jonka kauluksen alle oli asetettu pelikortti. Kyseessä oli pataässä, kuoleman symboli.
perjantai, 18. marraskuuta 2011
Isoveli valvoo ja hakkeroi
KU-VIIKKOLEHTI 18.11.2011
Syksy on ollut hakkerointiuutisten aikaa. Alkukuusta verkossa julkaistiin 16 000 suomalaisen henkilötiedot, jotka oli hakkeroitu oppilaitosten tietokannoista. Viikko sitten taas puoli miljoonaa suomalaista sähköpostiosoitetta vuodettiin keskustelupalstalle. Osoitteet olivat peräisin keskustelufoorumilta, joka vaati käyttäjiä rekisteröitymään sähköpostiosoitteella.
Hakkerointisyksyn ensimmäinen tietomurtouutinen koski äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliikkeen jäsenhakemuksia. Pieni kohu syntyi siitä, että listalla oli mukana myös perussuomalaisten kansanedustajan avustajan nimi. Tietomurto tehtiin hakkeriliike Anomymous Finlandin nimissä.
Suuressa maailmassa Anomymous-liike on onnistunut sulkemaan sivustoja, joilla on ollut linkkejä lapsipornoon. Anomymous on kampanjoinut myös elektroniikkayhtiö Sonya vastaan sen jälkeen kun Sony haastoi Yhdysvalloissa ihmisiä oikeuteen PlayStation 3:n suojauskoodin purkamiseen tarkoitetun ohjelman levittämisestä.
Viime vuoden lopulla Anomymous järjesti verkkokampanjoita Visaa ja MasterCardia vastaan. Protestien syynä oli se, että maksukorttifirmat olivat Yhdysvaltojen hallituksen kehotuksesta sulkeneet Wikileaksin tukimaksupalvelun.
Hakkeriliike Anomymousin ohella toki muutkin tahot keräävät tietoja netistä ja netin välityksellä.
Uutistoimisto AP kertoi alkukuusta Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n uudesta salaisesta tietopalvelukeskuksesta, jossa lukuisia eri kieliä puhuvat työntekijät seuraavat sosiaalista mediaa ja kokoavat työkseen tietoja yksittäisten ihmisten Facebook- ja Twitter-päivityksistä eri puolilla maailmaa.
CIA:n Avoimen lähteen keskus pystyi tiettävästi ennakoimaan tulossa olevan kansannousun Egyptissä jo kuukausia ennen kuin ihmiset lähtivät Kairon kaduille osoittamaan mieltään.
Ranskassa puolestaan valtion ydinvoimayhtiön EDF:n kaksi johtajaa tuomittiin viime viikolla kolmeksi vuodeksi vankilaan Ranskan Greenpeacen energiavastaavan tietokoneen hakkeroinnista. Ydinvoimayhtiön johtajat olivat palkanneet yksityisen turva-alan konsultin vakoilemaan Greenpeacen ydinvoimanvastaista kampanjaa muun muassa lähettämällä kampanjavastaavan tietokoneeseen vakoiluohjelman. Myös kaksi tietomurron tekijää sai vankeustuomiot.
Ydinvoimayhtiö EDF:n painevesireaktoreja rakennetaan parhaillaan Flamanvilleen Ranskan Normandiaan sekä Olkiluotoon.
Aiemmin syksyllä paljastui, että vakoiluohjelmaa ovat käyttäneet myös Saksan viranomaiset. R2D2-nimisen troijalaisen avulla ihmisten tietokoneisiin ujutettiin tietokoneen näppäimistön painalluksia tallentava keylogger-ohjelma. Eräässä tapauksessa ohjelma asennettiin rikoksesta epäiltynä olevan miehen kannettavaan tietokoneeseen Münchenin lentokentän tullissa.
Troijalaista tarkkaan analysoinut saksalainen hakkerijärjestö Chaos Computer Club paljasti, että vakoiluohjelma pystyi tallentamaan myös kuvakaappauksia tietokoneen näytöltä, Skypessä käytyjä puheluja sekä aktivoimaan webkameran ja mikrofonin koneen käyttäjän huomaamatta.
Baijerin osavaltion poliisin mukaan vakoiluohjelmaa on käytetty rikostutkinnassa talousrikosjutuissa ja laittomien dopingaineiden kauppaa koskevissa jutuissa.
Saksalaisten esikuvana oli Yhdysvaltojen keskusrikospoliisin FBI:n kehittämä näppäilyntallennusohjelma nimeltä Magic Lantern (Taikalyhty).
Syksyllä 2001 hyväksytty terrorisminvastainen laki, Patriot Act, antoi viranomaisille luvan alkaa käyttää sähköpostiliitteenä lähetettävää troijalaista vakoiluohjelmaa, joka aktivoituu aina sähköpostin salausohjelmaa käytettäessä. Näppäilyntallentajan avulla viranomaiset pääsivät lukemaan tietokoneenkäyttäjän nimenomaisesti suojaamia viestejä.
Vuonna 2005 paljastui, että Yhdysvaltojen turvallisuusvirasto NSA oli itse asiassa jo vuosien ajan tallentanut suurimman osan maan puheluista ja sähköposteista. Verkko-operaattori AT&T:n palvelimesta San Franciscossa otettiin kopiot kaikesta sen kautta kulkevasta tietoliikenteestä. Sähköpostikopiot ohjattiin suoraan vakoiluvirasto NSA:lle, jonka päämajassa Fort Meadessä Marylandissa työskentelee 20 000 ihmistä.
Yhdysvalloilla on ollut jo pitkään pakkomielle pyrkiä seuraamaan kaikkea maailman tietoliikennettä. Euroopan parlamentti keskusteli jo 2000-luvun alussa huolestuneena raporteista, joiden mukaan Yhdysvaltojen maailmanlaajuinen vakoilujärjestelmä Echelon salakuunteli koko maailman puheluja ja sähköistä viestintää ja syötti tiedot NSA:n päämajaan analysoitavaksi.
Echelonin salakuuntelutietojen avulla yhdysvaltalaiset firmat voittivat tarjouskilpailut lentokonehankinnoista Saudi-Arabiaan ja tutkajärjestelmästä Brasiliaan.
Jos Yhdysvallat vakoilee muita maita ja näiden yhtiöitä, niin myös omat yhtiöt ovat olleet ulkomaiden, etenkin Kiinan, hakkeroinnin kohteena.
New York Times ja Washington Post kertoivat viime vuonna yksityiskohtia Kiinan onnistuneesta tunkeutumisesta Googlen ohjelmistokehittäjien verkkoihin. Kiinan viranomaiset pääsivät vakoiluohjelman avulla käsiksi Googlen salasanajärjestelmään, mutta eivät ilmeisesti onnistuneet varastamaan miljoonien Googlen käyttäjien salasanoja.
Myös Yahoo, Symantec, Adobe, sotalentokoneiden valmistaja Northrop Grumman ja kemianalan jättiyhtiö Dow Chemical joutuivat kiinalaisten hakkeroinnin uhriksi.
Erilaiset haittaohjelmat voivat olla kehitettyjä hyvin yksityiskohtaisiin tarkoituksiin. Eräs tällainen oli Stuxnet-mato, jonka avulla Iranin uraaninrikastusta varten käytetyt sentrifugit ohjelmoitiin käymään ylikierroksilla ja lopulta hajoamaan.
Matovirus kehitettiin Negevin ydintutkimuskeskuksessa Israelissa yhteistyössä israelilaisten ja yhdysvaltalaisten kesken. Hanke käynnistettiin George W. Bushin hallinnon aikana. Barack Obama antoi sille tukensa jo ennen astumista virkaansa.
Syksy on ollut hakkerointiuutisten aikaa. Alkukuusta verkossa julkaistiin 16 000 suomalaisen henkilötiedot, jotka oli hakkeroitu oppilaitosten tietokannoista. Viikko sitten taas puoli miljoonaa suomalaista sähköpostiosoitetta vuodettiin keskustelupalstalle. Osoitteet olivat peräisin keskustelufoorumilta, joka vaati käyttäjiä rekisteröitymään sähköpostiosoitteella.
Hakkerointisyksyn ensimmäinen tietomurtouutinen koski äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliikkeen jäsenhakemuksia. Pieni kohu syntyi siitä, että listalla oli mukana myös perussuomalaisten kansanedustajan avustajan nimi. Tietomurto tehtiin hakkeriliike Anomymous Finlandin nimissä.
Suuressa maailmassa Anomymous-liike on onnistunut sulkemaan sivustoja, joilla on ollut linkkejä lapsipornoon. Anomymous on kampanjoinut myös elektroniikkayhtiö Sonya vastaan sen jälkeen kun Sony haastoi Yhdysvalloissa ihmisiä oikeuteen PlayStation 3:n suojauskoodin purkamiseen tarkoitetun ohjelman levittämisestä.
Viime vuoden lopulla Anomymous järjesti verkkokampanjoita Visaa ja MasterCardia vastaan. Protestien syynä oli se, että maksukorttifirmat olivat Yhdysvaltojen hallituksen kehotuksesta sulkeneet Wikileaksin tukimaksupalvelun.
Hakkeriliike Anomymousin ohella toki muutkin tahot keräävät tietoja netistä ja netin välityksellä.
Uutistoimisto AP kertoi alkukuusta Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n uudesta salaisesta tietopalvelukeskuksesta, jossa lukuisia eri kieliä puhuvat työntekijät seuraavat sosiaalista mediaa ja kokoavat työkseen tietoja yksittäisten ihmisten Facebook- ja Twitter-päivityksistä eri puolilla maailmaa.
CIA:n Avoimen lähteen keskus pystyi tiettävästi ennakoimaan tulossa olevan kansannousun Egyptissä jo kuukausia ennen kuin ihmiset lähtivät Kairon kaduille osoittamaan mieltään.
Ranskassa puolestaan valtion ydinvoimayhtiön EDF:n kaksi johtajaa tuomittiin viime viikolla kolmeksi vuodeksi vankilaan Ranskan Greenpeacen energiavastaavan tietokoneen hakkeroinnista. Ydinvoimayhtiön johtajat olivat palkanneet yksityisen turva-alan konsultin vakoilemaan Greenpeacen ydinvoimanvastaista kampanjaa muun muassa lähettämällä kampanjavastaavan tietokoneeseen vakoiluohjelman. Myös kaksi tietomurron tekijää sai vankeustuomiot.
Ydinvoimayhtiö EDF:n painevesireaktoreja rakennetaan parhaillaan Flamanvilleen Ranskan Normandiaan sekä Olkiluotoon.
Aiemmin syksyllä paljastui, että vakoiluohjelmaa ovat käyttäneet myös Saksan viranomaiset. R2D2-nimisen troijalaisen avulla ihmisten tietokoneisiin ujutettiin tietokoneen näppäimistön painalluksia tallentava keylogger-ohjelma. Eräässä tapauksessa ohjelma asennettiin rikoksesta epäiltynä olevan miehen kannettavaan tietokoneeseen Münchenin lentokentän tullissa.
Troijalaista tarkkaan analysoinut saksalainen hakkerijärjestö Chaos Computer Club paljasti, että vakoiluohjelma pystyi tallentamaan myös kuvakaappauksia tietokoneen näytöltä, Skypessä käytyjä puheluja sekä aktivoimaan webkameran ja mikrofonin koneen käyttäjän huomaamatta.
Baijerin osavaltion poliisin mukaan vakoiluohjelmaa on käytetty rikostutkinnassa talousrikosjutuissa ja laittomien dopingaineiden kauppaa koskevissa jutuissa.
Saksalaisten esikuvana oli Yhdysvaltojen keskusrikospoliisin FBI:n kehittämä näppäilyntallennusohjelma nimeltä Magic Lantern (Taikalyhty).
Syksyllä 2001 hyväksytty terrorisminvastainen laki, Patriot Act, antoi viranomaisille luvan alkaa käyttää sähköpostiliitteenä lähetettävää troijalaista vakoiluohjelmaa, joka aktivoituu aina sähköpostin salausohjelmaa käytettäessä. Näppäilyntallentajan avulla viranomaiset pääsivät lukemaan tietokoneenkäyttäjän nimenomaisesti suojaamia viestejä.
Vuonna 2005 paljastui, että Yhdysvaltojen turvallisuusvirasto NSA oli itse asiassa jo vuosien ajan tallentanut suurimman osan maan puheluista ja sähköposteista. Verkko-operaattori AT&T:n palvelimesta San Franciscossa otettiin kopiot kaikesta sen kautta kulkevasta tietoliikenteestä. Sähköpostikopiot ohjattiin suoraan vakoiluvirasto NSA:lle, jonka päämajassa Fort Meadessä Marylandissa työskentelee 20 000 ihmistä.
Yhdysvalloilla on ollut jo pitkään pakkomielle pyrkiä seuraamaan kaikkea maailman tietoliikennettä. Euroopan parlamentti keskusteli jo 2000-luvun alussa huolestuneena raporteista, joiden mukaan Yhdysvaltojen maailmanlaajuinen vakoilujärjestelmä Echelon salakuunteli koko maailman puheluja ja sähköistä viestintää ja syötti tiedot NSA:n päämajaan analysoitavaksi.
Echelonin salakuuntelutietojen avulla yhdysvaltalaiset firmat voittivat tarjouskilpailut lentokonehankinnoista Saudi-Arabiaan ja tutkajärjestelmästä Brasiliaan.
Jos Yhdysvallat vakoilee muita maita ja näiden yhtiöitä, niin myös omat yhtiöt ovat olleet ulkomaiden, etenkin Kiinan, hakkeroinnin kohteena.
New York Times ja Washington Post kertoivat viime vuonna yksityiskohtia Kiinan onnistuneesta tunkeutumisesta Googlen ohjelmistokehittäjien verkkoihin. Kiinan viranomaiset pääsivät vakoiluohjelman avulla käsiksi Googlen salasanajärjestelmään, mutta eivät ilmeisesti onnistuneet varastamaan miljoonien Googlen käyttäjien salasanoja.
Myös Yahoo, Symantec, Adobe, sotalentokoneiden valmistaja Northrop Grumman ja kemianalan jättiyhtiö Dow Chemical joutuivat kiinalaisten hakkeroinnin uhriksi.
Erilaiset haittaohjelmat voivat olla kehitettyjä hyvin yksityiskohtaisiin tarkoituksiin. Eräs tällainen oli Stuxnet-mato, jonka avulla Iranin uraaninrikastusta varten käytetyt sentrifugit ohjelmoitiin käymään ylikierroksilla ja lopulta hajoamaan.
Matovirus kehitettiin Negevin ydintutkimuskeskuksessa Israelissa yhteistyössä israelilaisten ja yhdysvaltalaisten kesken. Hanke käynnistettiin George W. Bushin hallinnon aikana. Barack Obama antoi sille tukensa jo ennen astumista virkaansa.
lauantai, 5. marraskuuta 2011
Uuden Libyan verinen alku
KU-VIIKKOLEHTI 4.11.2011
Kännykkävideot Muammar Gaddafin viimeisistä hetkistä antavat lohduttoman kuvan Libyan uuden hallinnon joukoista. Pian Gaddafin surman jälkeen Libyan tv:ssä näytetyllä videolla vertavuotavaa maan entistä johtajaa retuutettiin lava-auton edessä vihaisten miesten karjuessa, että ”Jumala on suurin!”
Verkkolehti Global Postin viime viikolla julkistama video kuvattiin heti Gaddafin kiinnioton jälkeen. Videolla Gaddafia tönitään ja revitään, ja hänet pakotetaan polvilleen ja nostetaan taas ylös. Heti videon alussa väliaikaishallinnon joukkojen mies iskee Gaddafia veitsellä peräaukkoon. Miehet ympärillä ammuskelevat rynnäkkökivääreillä ilmaan ja huutelevat: ”Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah!”
Länsimaiden johtajien kommentit, joissa toivotettiin tervetulleeksi uusi aikakausi Libyan historiassa, tuntuvat videoiden näkemisen jälkeen irvokkailta.
Gaddafin kiinniottoa edelsivät Naton ilmapommitukset. Ilmaiskussa tuhottiin Gaddafin 75 auton saattue, joka pyrki pakoon piiritetystä Sirten kaupungista.
Vain harvan maan johtaja rohkeni arvostella selväsanaisesti Gaddafin surmaamista. Venezuelan Hugo Chavez puhui teloituksesta. Tansanian ulkoministeri Bernard Membe ilmoitti olevansa sokissa ja surullinen Gaddafin brutaalista surmasta. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi, että Gaddafin surmaaminen oli vastoin Geneven sopimuksia.
Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma totesi olevansa yllättynyt uudesta trendistä, jossa epäoikeudenmukaisuuksista syytetyille entisille johtajille ei anneta mahdollisuutta oikeudenkäyntiin tuomioistuimessa.
Onneksi kuitenkin YK:n erikoisraportoija Christof Heyns vaati seuraavana päivänä kunnollista kansainvälistä tutkimusta Gaddafin kuolemasta. Heynsin mukaan surmaamista oli syytä epäillä sotarikokseksi. Eteläafrikkalainen Heyns työskentelee YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimistossa Genevessä laittomista teloituksista vastaavana erikoisraportoijana.
Pari päivää Gaddafin surman jälkeen YouTubessa julkaistiin video, jolla 22-vuotias Sanad al-Sadek al-Ureibi kertoo ampuneensa Gaddafia kahdesti, ensin rintaan ja sitten päähän. Mies ei pitänyt ajatuksesta, että Gaddafi vietäisiin pois elävänä. Videolla esitellään myös Gaddafin veristä paitaa ja kultaista vihkisormusta.
Lopulta myös Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton totesi kannattavansa YK:n tutkimusta Gaddafin kuolemasta. ”Tutkimus olisi erittäin tärkeä vastuullisuuden, laillisuuden ja Libyan demokraattisen tulevaisuuden kannalta”, Clinton sanoi Fox Newsin haastattelussa.
Viime viikolla Libyan uusi johtaja Mustafa Abdul Jalil ilmoitti maata johtavan siirtymäajan neuvoston asettavan tutkimuskomission selvittämään Gaddafin kuolemaan johtaneita olosuhteita.
Aika näyttää, miten tarkkaan Gaddafin surmaaminen tullaan tutkimaan ja ketkä mahdollisesti asetetaan vastuuseen sotarikoksista, vai jääkö asian selvittäminen lopulta vain unhoon, kuten Osama bin Ladenin tapauksessa kävi.
”Ketkä kaikki tulisi asettaa vastuuseen – yksittäinen sotilas, joka äkkipikaistuksissaan ampui Gaddafin, Misratan kaupungista tullut aseryhmä, johon tuo sotilas kuului, vai Naton joukot, jotka pommittivat Gaddafin autosaattuetta”, kyseli Libyan tilannetta pitkään seurannut yhdysvaltalaistutkija Benjamin Barber.
Naton pommituksilla oli ratkaiseva merkitys paitsi Gaddafin kiinniotossa myös koko Libyan vallanvaihdossa. Naton sotakoneet tekivät seitsemän kuukauden aikana lähes kymmenen tuhatta ilmaiskua Libyaan.
Lokakuun puoliväliin mennessä Libyan sodassa oli kuollut ainakin 7 000 siviiliä, joista ainakin 2 000 sai surmansa Naton pommituksissa. Lisäksi taisteluissa on kaatunut ainakin 3 000 Gaddafin hallituksen sotilasta ja kannattajaa sekä arviolta 9 000 kapinallista. Kaikkiaan Libyan sodassa kuoli arviolta 20 000 ihmistä.
Nato-maiden Libya-operaation julkilausuttuna tarkoituksena oli suojella siviilejä. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi maaliskuussa päätöslauselman, jossa YK:n jäsenmaita kehotettiin tarvittaviin toimiin siviilien ja asuinalueiden suojelemiseksi Gaddafin sotavoimien hyökkäyksiltä.
Turvallisuusneuvoston uuden päätöslauselman mukaan YK:n mandaatti päättyi tämän viikon maanantaina, ja myös Nato ilmoitti lopettavansa ilmaiskut Libyassa.
Libyan uusilla johtajilla on edessään haastavat ajat, mikäli maahan halutaan rakentaa aidosti kansanvaltainen hallinto. Siirtymäajan neuvostossa ainoat henkilöt, joilla on minkäänlaista kokemusta hallintotyöstä, ovat entisiä Gaddafin ministereitä tai virkamiehiä.
Libyan lukuisista eri heimoista värvätyt taistelijat ovat keskenään eripuraisia, eikä väliaikaishallinnossa ole juuri mukana maan länsiosien heimojen edustajia. Monet Libyan heimoista pysyivät Gaddafin puolella taistelujen loppuun asti. Maassa on myös niin paljon aseita, ettei sisällissodan riskiä voi sulkea pois.
Tapa, jolla väliaikaishallinnon taistelijat kohtelevat Gaddafin kannattajiksi epäiltyjä, on omiaan pahentamaan ristiriitoja eri väestöryhmien välillä. Amnesty International julkaisi viime kuussa raportin pidätettyjen kohtelusta Libyassa. Pelkästään Tripolissa ainakin 2 500 ihmistä pidätettiin syyskuun aikana ilman minkäänlaisia oikeudenkäyntejä tai pidätysmääräyksiä. Misratassa pidätettynä oli yli tuhat ihmistä, joista monet olivat olleet vangittuina kuukausien ajan.
Lähes kaikkia pidätettyjä oli kidutettu tekaistujen tunnustusten saamiseksi. Pidätettyjä hakattiin puukepeillä jalkapohjiin tai ruoskittiin tuntikausia sähköjohdoilla. Osa kertoi, että heidän ihoaan oli käristetty palavilla tupakannatsoilla.
Osa pidätetyistä oli Gaddafin turvallisuusjoukkojen ja vallankumouskaartien entisiä jäseniä, mutta useimmille muille ei ollut kerrottu mitään syytä pidätykseen. Huomattava osa pidätetyistä oli Saharan eteläpuolisen Afrikan maista kotoisin olevia siirtotyöläisiä. Mustia afrikkalaisia kutsuttiin orjiksi ja Gaddafin palkkasotureiksi.
Kännykkävideot Muammar Gaddafin viimeisistä hetkistä antavat lohduttoman kuvan Libyan uuden hallinnon joukoista. Pian Gaddafin surman jälkeen Libyan tv:ssä näytetyllä videolla vertavuotavaa maan entistä johtajaa retuutettiin lava-auton edessä vihaisten miesten karjuessa, että ”Jumala on suurin!”
Verkkolehti Global Postin viime viikolla julkistama video kuvattiin heti Gaddafin kiinnioton jälkeen. Videolla Gaddafia tönitään ja revitään, ja hänet pakotetaan polvilleen ja nostetaan taas ylös. Heti videon alussa väliaikaishallinnon joukkojen mies iskee Gaddafia veitsellä peräaukkoon. Miehet ympärillä ammuskelevat rynnäkkökivääreillä ilmaan ja huutelevat: ”Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah!”
Länsimaiden johtajien kommentit, joissa toivotettiin tervetulleeksi uusi aikakausi Libyan historiassa, tuntuvat videoiden näkemisen jälkeen irvokkailta.
Gaddafin kiinniottoa edelsivät Naton ilmapommitukset. Ilmaiskussa tuhottiin Gaddafin 75 auton saattue, joka pyrki pakoon piiritetystä Sirten kaupungista.
Vain harvan maan johtaja rohkeni arvostella selväsanaisesti Gaddafin surmaamista. Venezuelan Hugo Chavez puhui teloituksesta. Tansanian ulkoministeri Bernard Membe ilmoitti olevansa sokissa ja surullinen Gaddafin brutaalista surmasta. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi, että Gaddafin surmaaminen oli vastoin Geneven sopimuksia.
Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma totesi olevansa yllättynyt uudesta trendistä, jossa epäoikeudenmukaisuuksista syytetyille entisille johtajille ei anneta mahdollisuutta oikeudenkäyntiin tuomioistuimessa.
Onneksi kuitenkin YK:n erikoisraportoija Christof Heyns vaati seuraavana päivänä kunnollista kansainvälistä tutkimusta Gaddafin kuolemasta. Heynsin mukaan surmaamista oli syytä epäillä sotarikokseksi. Eteläafrikkalainen Heyns työskentelee YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimistossa Genevessä laittomista teloituksista vastaavana erikoisraportoijana.
Pari päivää Gaddafin surman jälkeen YouTubessa julkaistiin video, jolla 22-vuotias Sanad al-Sadek al-Ureibi kertoo ampuneensa Gaddafia kahdesti, ensin rintaan ja sitten päähän. Mies ei pitänyt ajatuksesta, että Gaddafi vietäisiin pois elävänä. Videolla esitellään myös Gaddafin veristä paitaa ja kultaista vihkisormusta.
Lopulta myös Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton totesi kannattavansa YK:n tutkimusta Gaddafin kuolemasta. ”Tutkimus olisi erittäin tärkeä vastuullisuuden, laillisuuden ja Libyan demokraattisen tulevaisuuden kannalta”, Clinton sanoi Fox Newsin haastattelussa.
Viime viikolla Libyan uusi johtaja Mustafa Abdul Jalil ilmoitti maata johtavan siirtymäajan neuvoston asettavan tutkimuskomission selvittämään Gaddafin kuolemaan johtaneita olosuhteita.
Aika näyttää, miten tarkkaan Gaddafin surmaaminen tullaan tutkimaan ja ketkä mahdollisesti asetetaan vastuuseen sotarikoksista, vai jääkö asian selvittäminen lopulta vain unhoon, kuten Osama bin Ladenin tapauksessa kävi.
”Ketkä kaikki tulisi asettaa vastuuseen – yksittäinen sotilas, joka äkkipikaistuksissaan ampui Gaddafin, Misratan kaupungista tullut aseryhmä, johon tuo sotilas kuului, vai Naton joukot, jotka pommittivat Gaddafin autosaattuetta”, kyseli Libyan tilannetta pitkään seurannut yhdysvaltalaistutkija Benjamin Barber.
Naton pommituksilla oli ratkaiseva merkitys paitsi Gaddafin kiinniotossa myös koko Libyan vallanvaihdossa. Naton sotakoneet tekivät seitsemän kuukauden aikana lähes kymmenen tuhatta ilmaiskua Libyaan.
Lokakuun puoliväliin mennessä Libyan sodassa oli kuollut ainakin 7 000 siviiliä, joista ainakin 2 000 sai surmansa Naton pommituksissa. Lisäksi taisteluissa on kaatunut ainakin 3 000 Gaddafin hallituksen sotilasta ja kannattajaa sekä arviolta 9 000 kapinallista. Kaikkiaan Libyan sodassa kuoli arviolta 20 000 ihmistä.
Nato-maiden Libya-operaation julkilausuttuna tarkoituksena oli suojella siviilejä. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi maaliskuussa päätöslauselman, jossa YK:n jäsenmaita kehotettiin tarvittaviin toimiin siviilien ja asuinalueiden suojelemiseksi Gaddafin sotavoimien hyökkäyksiltä.
Turvallisuusneuvoston uuden päätöslauselman mukaan YK:n mandaatti päättyi tämän viikon maanantaina, ja myös Nato ilmoitti lopettavansa ilmaiskut Libyassa.
Libyan uusilla johtajilla on edessään haastavat ajat, mikäli maahan halutaan rakentaa aidosti kansanvaltainen hallinto. Siirtymäajan neuvostossa ainoat henkilöt, joilla on minkäänlaista kokemusta hallintotyöstä, ovat entisiä Gaddafin ministereitä tai virkamiehiä.
Libyan lukuisista eri heimoista värvätyt taistelijat ovat keskenään eripuraisia, eikä väliaikaishallinnossa ole juuri mukana maan länsiosien heimojen edustajia. Monet Libyan heimoista pysyivät Gaddafin puolella taistelujen loppuun asti. Maassa on myös niin paljon aseita, ettei sisällissodan riskiä voi sulkea pois.
Tapa, jolla väliaikaishallinnon taistelijat kohtelevat Gaddafin kannattajiksi epäiltyjä, on omiaan pahentamaan ristiriitoja eri väestöryhmien välillä. Amnesty International julkaisi viime kuussa raportin pidätettyjen kohtelusta Libyassa. Pelkästään Tripolissa ainakin 2 500 ihmistä pidätettiin syyskuun aikana ilman minkäänlaisia oikeudenkäyntejä tai pidätysmääräyksiä. Misratassa pidätettynä oli yli tuhat ihmistä, joista monet olivat olleet vangittuina kuukausien ajan.
Lähes kaikkia pidätettyjä oli kidutettu tekaistujen tunnustusten saamiseksi. Pidätettyjä hakattiin puukepeillä jalkapohjiin tai ruoskittiin tuntikausia sähköjohdoilla. Osa kertoi, että heidän ihoaan oli käristetty palavilla tupakannatsoilla.
Osa pidätetyistä oli Gaddafin turvallisuusjoukkojen ja vallankumouskaartien entisiä jäseniä, mutta useimmille muille ei ollut kerrottu mitään syytä pidätykseen. Huomattava osa pidätetyistä oli Saharan eteläpuolisen Afrikan maista kotoisin olevia siirtotyöläisiä. Mustia afrikkalaisia kutsuttiin orjiksi ja Gaddafin palkkasotureiksi.
sunnuntai, 23. lokakuuta 2011
Öljyjätin kyseenalaiset apujoukot
KU-VIIKKOLEHTI 21.10.2011
Shellin toiminta Nigeriassa oli 90-luvulla ihmisoikeusjärjestöjen ja kansainvälisen median suurennuslasin alla. Nigerjoen suistoalueella vuosikymmenten ajan jatkunut öljynporaus oli aiheuttanut vakavia ympäristöongelmia ja tuhonnut vesistöt, viljelymaat ja ihmisten elinkeinot.
Sen jälkeen kun paikalliset asukkaat Ogonimaassa ryhtyivät kirjailija Ken Saro-Wiwan johdolla osoittamaan mieltään Shellin aiheuttamaa ympäristötuhoa vastaan, Nigerian silloinen sotilashallitus lähetti armeijan erikoisjoukot terrorisoimaan alueen asukkaita. Sotilaat surmasivat 2 000 ihmistä, polttivat 27 kylää ja pakottivat 80 000 ihmistä lähtemään kodeistaan.
”Shellin öljynporaustoiminta ei ole mahdollisia ilman säälimättömiä sotilasoperaatioita”, erikoisjoukkojen komentaja totesi vuonna 1994.
Shell maksoi sotilaille palkkaa ja kuljetti näitä helikoptereilla ja pikaveneillä.
Shell myös lahjoi todistajia näytösoikeudenkäynnissä, jossa Ken Saro-Wiwa ja kahdeksan muuta ogonimiestä tuomittiin hirtettäväksi osallisuudesta paikallisten heimopäälliköiden surmaan.
Ogonimaassa ei ole porattu öljyä sitten vuoden 1993, mutta huomattava osa Nigerjoen suiston öljystä virtaa edelleen alueen halki ikääntyneissä öljyputkissa Atlantin rannikolla sijaitsevaan Bonnyn vientisatamaan. Putkivuodot ja niitä seuraavat öljypalot ovat yhä tavallisia.
Nigeria on maailman kahdeksanneksi suurin öljynviejä. Maan reilun kahden miljoonan tynnyrin päivittäisestä öljyntuotannosta Shellin osuus on noin puolet. Nigeriasta poratun öljyn osuus on 12 prosenttia Shellin kokonaistuotannosta koko maailmassa.
Sotilasvalta päättyi Nigeriassa vuonna 1999, mutta maailman suurimman öljy-yhtiön menettelytavat eivät ole muuttuneet. Shell tekee tiivistä yhteistyötä armeijan erikoisjoukkojen kanssa kaikkialla Nigerjoen suiston öljyalueilla. Shellillä on Nigeriassa myös omat poliisivoimat. Lisäksi yhtiö rahoittaa lukuisia aseellisia ryhmiä, jotka terrorisoivat kyläläisiä ja sabotoivat öljyputkia.
Brittiläinen kansalaisjärjestö Platform on tuoreessa raportissaan dokumentoinut Shellin aikaansaamaa korruptiota ja ihmisoikeusloukkauksia Nigeriassa.
Shellin niin sanotut yhteisökehityshankkeet kuulostavat hienoilta yhtiön omissa mainostiedotteissa, mutta Platformin mukaan 70 prosenttia näistä kylähankkeista on joko täysin epäonnistuneita tai niitä ei ole olemassa.
Shell on nimittänyt suistoalueen kyliin omat yhdyshenkilönsä, joiden tehtävänä olisi sovitella kylien ja Shellin välillä öljyvuotojen sattuessa tai muissa ristiriitatilanteissa. Platformin mukaan Shellin yhdyshenkilöt ovat yleensä kuitenkin samoja ihmisiä, jotka johtavat paikallisia aseryhmiä ja käskevät alueen työttömiä nuoria sabotoimaan öljyputkia.
Putkivuodon jälkeen Shell maksaa paikalliselle aliurakoitsijalle öljytuhojen peittämisestä hiekalla ja laskuttaa vastaavan summan Nigerian valtiolta tuotantokustannuksina. Sanomattakin on selvää, ettei tällaisista öljynpuhdistusurakoista seuraa mitään hyvää ympäristölle ja tavallisille kyläläisille.
Shell on palkannut myös noin kymmenen tuhatta paikallista nuorta miestä vartioimaan öljyputkia ja öljynporausasemia eri puolilla Nigerjoen suistoa. Näihin vartiointipalveluihin on värvätty lähinnä aseellisia jengejä, joita alueen poliitikot perustivat iskujoukoikseen vaalikampanjan ajaksi vuoden 2003 parlamenttivaalien alla.
Rumuekpessa reilun tunnin ajomatkan päässä Port Harcourtin öljykeskuksesta Shell palkkasi vartijoikseen paikallisen yhdyshenkilönsä Friday Edun johtaman jengin ja järjesti yhteisökehityshankkeita – juoksevaa vettä ja sähköä – vain kolmeen alueen kahdeksasta kylästä. Vuosikymmeniä jatkuneessa maakiistassa Shellin ja paikallisten asukkaiden välillä Friday Edun jengi asettui öljy-yhtiön puolelle asukkaita vastaan.
Kun rynnäkkökivääreillä aseistettu kilpaileva jengi hyökkäsi vuonna 2005 Friday Edun miehiä vastaan, Shell vaihtoi puolta ja palkkasi uuden jengin jäsenet vartioimaan öljyputkia. Kilpailevien ryhmien välisissä taisteluissa kaikki Rumuekpen kahdeksan kylää poltettiin maan tasalle ja tuhannet ihmiset joutuivat lähtemään evakkoon. Shellin pumppuasemaa vartioineet armeijan erikoisjoukot eivät puuttuneet taisteluihin.
Shell on porannut öljyä Rumuekpessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1956.
”Väkivaltaisuuksista huolimatta öljyntuotantoa ei tarvinnut missään vaiheessa keskeyttää”, paikallinen Shellin johtaja totesi Platform-järjestön tutkijoille.
Tämän vuoden elokuussa öljyntuotanto jouduttiin kuitenkin paikoitellen pysäyttämään sen jälkeen kun Ikaraman kylän lähistöllä sattui useita tuhoisia öljyvuotoja. Maan pinnalla kulkevaa öljyputkea oli Shellin mukaan sabotoitu tekemällä siihen reikiä rautasahalla.
Shell oli tätä ennen irtisanonut vartiointisopimuksen alueen nuorten miesten kanssa, koska nämä olivat vaatineet suurempaa korvausta öljyputken suojelemisesta.
”Shell väittää, että kaikkien putkirikkojen syynä on sabotaasi. Mutta kun putkea tullaan paikkaamaan, sotilaat estävät kyläläisiltä pääsyn paikan päälle selvittämään öljyvuodon todellista syytä”, paikallisen nuorisojärjestön johtaja kertoi.
Kyläläisten mukaan sabotaasin takana ovat yleensä Shellin omat työntekijät, jotka jakavat öljynpuhdistuksesta maksettavat korvaukset paikallisen urakoitsijan kanssa. Sabotaasitapauksissa öljy-yhtiö ei joudu maksamaan maanomistajille vahingonkorvauksia, mutta se olisi kuitenkin velvoitettu puhdistamaan öljyvuodon aiheuttamat ympäristötuhot.
Oma lukunsa ovat öljyvarkauksia varten ammattimiesten voimin poratut reiät öljyputkiin. Suoraan öljyputkista juoksutettu raakaöljy salakuljetetaan pois maasta merellä odottaviin öljytankkereihin. Tämä on suuren luokan bisnestä, jota pyörittävät järjestäytyneet rikollisliigat yhteistyössä maan johtavien poliitikkojen, öljy-yhtiöiden työntekijöiden sekä aluetta valvovien armeijan erikoisjoukkojen ja laivaston sotilaiden kanssa.
Shellin toiminta Nigeriassa oli 90-luvulla ihmisoikeusjärjestöjen ja kansainvälisen median suurennuslasin alla. Nigerjoen suistoalueella vuosikymmenten ajan jatkunut öljynporaus oli aiheuttanut vakavia ympäristöongelmia ja tuhonnut vesistöt, viljelymaat ja ihmisten elinkeinot.
Sen jälkeen kun paikalliset asukkaat Ogonimaassa ryhtyivät kirjailija Ken Saro-Wiwan johdolla osoittamaan mieltään Shellin aiheuttamaa ympäristötuhoa vastaan, Nigerian silloinen sotilashallitus lähetti armeijan erikoisjoukot terrorisoimaan alueen asukkaita. Sotilaat surmasivat 2 000 ihmistä, polttivat 27 kylää ja pakottivat 80 000 ihmistä lähtemään kodeistaan.
”Shellin öljynporaustoiminta ei ole mahdollisia ilman säälimättömiä sotilasoperaatioita”, erikoisjoukkojen komentaja totesi vuonna 1994.
Shell maksoi sotilaille palkkaa ja kuljetti näitä helikoptereilla ja pikaveneillä.
Shell myös lahjoi todistajia näytösoikeudenkäynnissä, jossa Ken Saro-Wiwa ja kahdeksan muuta ogonimiestä tuomittiin hirtettäväksi osallisuudesta paikallisten heimopäälliköiden surmaan.
Ogonimaassa ei ole porattu öljyä sitten vuoden 1993, mutta huomattava osa Nigerjoen suiston öljystä virtaa edelleen alueen halki ikääntyneissä öljyputkissa Atlantin rannikolla sijaitsevaan Bonnyn vientisatamaan. Putkivuodot ja niitä seuraavat öljypalot ovat yhä tavallisia.
Nigeria on maailman kahdeksanneksi suurin öljynviejä. Maan reilun kahden miljoonan tynnyrin päivittäisestä öljyntuotannosta Shellin osuus on noin puolet. Nigeriasta poratun öljyn osuus on 12 prosenttia Shellin kokonaistuotannosta koko maailmassa.
Sotilasvalta päättyi Nigeriassa vuonna 1999, mutta maailman suurimman öljy-yhtiön menettelytavat eivät ole muuttuneet. Shell tekee tiivistä yhteistyötä armeijan erikoisjoukkojen kanssa kaikkialla Nigerjoen suiston öljyalueilla. Shellillä on Nigeriassa myös omat poliisivoimat. Lisäksi yhtiö rahoittaa lukuisia aseellisia ryhmiä, jotka terrorisoivat kyläläisiä ja sabotoivat öljyputkia.
Brittiläinen kansalaisjärjestö Platform on tuoreessa raportissaan dokumentoinut Shellin aikaansaamaa korruptiota ja ihmisoikeusloukkauksia Nigeriassa.
Shellin niin sanotut yhteisökehityshankkeet kuulostavat hienoilta yhtiön omissa mainostiedotteissa, mutta Platformin mukaan 70 prosenttia näistä kylähankkeista on joko täysin epäonnistuneita tai niitä ei ole olemassa.
Shell on nimittänyt suistoalueen kyliin omat yhdyshenkilönsä, joiden tehtävänä olisi sovitella kylien ja Shellin välillä öljyvuotojen sattuessa tai muissa ristiriitatilanteissa. Platformin mukaan Shellin yhdyshenkilöt ovat yleensä kuitenkin samoja ihmisiä, jotka johtavat paikallisia aseryhmiä ja käskevät alueen työttömiä nuoria sabotoimaan öljyputkia.
Putkivuodon jälkeen Shell maksaa paikalliselle aliurakoitsijalle öljytuhojen peittämisestä hiekalla ja laskuttaa vastaavan summan Nigerian valtiolta tuotantokustannuksina. Sanomattakin on selvää, ettei tällaisista öljynpuhdistusurakoista seuraa mitään hyvää ympäristölle ja tavallisille kyläläisille.
Shell on palkannut myös noin kymmenen tuhatta paikallista nuorta miestä vartioimaan öljyputkia ja öljynporausasemia eri puolilla Nigerjoen suistoa. Näihin vartiointipalveluihin on värvätty lähinnä aseellisia jengejä, joita alueen poliitikot perustivat iskujoukoikseen vaalikampanjan ajaksi vuoden 2003 parlamenttivaalien alla.
Rumuekpessa reilun tunnin ajomatkan päässä Port Harcourtin öljykeskuksesta Shell palkkasi vartijoikseen paikallisen yhdyshenkilönsä Friday Edun johtaman jengin ja järjesti yhteisökehityshankkeita – juoksevaa vettä ja sähköä – vain kolmeen alueen kahdeksasta kylästä. Vuosikymmeniä jatkuneessa maakiistassa Shellin ja paikallisten asukkaiden välillä Friday Edun jengi asettui öljy-yhtiön puolelle asukkaita vastaan.
Kun rynnäkkökivääreillä aseistettu kilpaileva jengi hyökkäsi vuonna 2005 Friday Edun miehiä vastaan, Shell vaihtoi puolta ja palkkasi uuden jengin jäsenet vartioimaan öljyputkia. Kilpailevien ryhmien välisissä taisteluissa kaikki Rumuekpen kahdeksan kylää poltettiin maan tasalle ja tuhannet ihmiset joutuivat lähtemään evakkoon. Shellin pumppuasemaa vartioineet armeijan erikoisjoukot eivät puuttuneet taisteluihin.
Shell on porannut öljyä Rumuekpessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1956.
”Väkivaltaisuuksista huolimatta öljyntuotantoa ei tarvinnut missään vaiheessa keskeyttää”, paikallinen Shellin johtaja totesi Platform-järjestön tutkijoille.
Tämän vuoden elokuussa öljyntuotanto jouduttiin kuitenkin paikoitellen pysäyttämään sen jälkeen kun Ikaraman kylän lähistöllä sattui useita tuhoisia öljyvuotoja. Maan pinnalla kulkevaa öljyputkea oli Shellin mukaan sabotoitu tekemällä siihen reikiä rautasahalla.
Shell oli tätä ennen irtisanonut vartiointisopimuksen alueen nuorten miesten kanssa, koska nämä olivat vaatineet suurempaa korvausta öljyputken suojelemisesta.
”Shell väittää, että kaikkien putkirikkojen syynä on sabotaasi. Mutta kun putkea tullaan paikkaamaan, sotilaat estävät kyläläisiltä pääsyn paikan päälle selvittämään öljyvuodon todellista syytä”, paikallisen nuorisojärjestön johtaja kertoi.
Kyläläisten mukaan sabotaasin takana ovat yleensä Shellin omat työntekijät, jotka jakavat öljynpuhdistuksesta maksettavat korvaukset paikallisen urakoitsijan kanssa. Sabotaasitapauksissa öljy-yhtiö ei joudu maksamaan maanomistajille vahingonkorvauksia, mutta se olisi kuitenkin velvoitettu puhdistamaan öljyvuodon aiheuttamat ympäristötuhot.
Oma lukunsa ovat öljyvarkauksia varten ammattimiesten voimin poratut reiät öljyputkiin. Suoraan öljyputkista juoksutettu raakaöljy salakuljetetaan pois maasta merellä odottaviin öljytankkereihin. Tämä on suuren luokan bisnestä, jota pyörittävät järjestäytyneet rikollisliigat yhteistyössä maan johtavien poliitikkojen, öljy-yhtiöiden työntekijöiden sekä aluetta valvovien armeijan erikoisjoukkojen ja laivaston sotilaiden kanssa.
perjantai, 7. lokakuuta 2011
Elämää öljytuhon keskellä
KU-VIIKKOLEHTI 7.10.2011
Raakaöljyn pistävä katku tunkee sieraimiin, kun nousemme autosta tiheiden palmumetsien välissä avautuvalla jalkapallokentän kokoisella aukiolla. Alueen keskellä, öljyn mustaksi tahrimalla sementtitasanteella seisoo ruosteinen hökötys, Bomun öljynporauskaivo numero 52. Vieressä on jätevesiallas täynnä öljyistä lietettä.
Muuten melkein koko kenttä on nyt peitetty hiekalla, mutta hiekan alla on paksu kerros vuosikymmenten aikana kovettunutta öljyä.
”Öljy tulee taas kohoamaan hiekan pinnalle kuivana vuodenaikana, kun aurinko lämmittää pintamaata”, sanoo Ledum Mitee, Ogonikansan eloonjäämisliikkeen Mosopin johtaja, jonka kotitalo sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä.
Bomun öljynporauskaivoja alettiin rakentaa vuonna 1958, kun Ogonimaan maaperästä löydettiin valtaisat määrät öljyä. Nigerian suurimpiin kuuluva öljykenttä sijaitsee keskellä asutusta Kegbara Deren kylän joka puolella.
Vuonna 1970 Bomun öljykaivo numero 11 räjähti, sillä seurauksella että öljyä suihkusi ympäristöön peittäen alleen yli kuusi neliökilometriä viljelysmaata. Pelkästään viimeisen kymmenen vuoden aikana Nigerjoen suiston öljyalueilla on sattunut yli 2 000 öljyvuotoa. Kun öljyä suihkuaa vanhoista ruostuneista putkista, se tuhoaa viljelykset ja pohjaveden ja valuu myöhemmin jokiin. Ihmiset menettävät elinkeinonsa.
Usein putkivuotoa seuraa myös öljypalo, joka voi roihuta kuukausikaupalla ilman että kukaan tulee sitä sammuttamaan. Näin tapahtui Bomun öljynporauskaivolla numero 52 neljä vuotta sitten.
Bomun öljykaivo numero 52 on kuvaava esimerkki siitä, miten öljyjätti Shell ja Nigerian viranomaiset hoitavat öljytuhojen puhdistamisen.
Pian sen jälkeen kun tv-kanava Al-Jazeeran kuvausryhmä kävi elokuussa paikan päällä, Shellin urakoitsija tuli muutamaksi päiväksi käymään. Maan pinnalla ollutta juoksevaa öljyä kauhottiin kahteen kentän laidalle tehtyyn altaaseen. Syyskuu on Nigerjoen suistossa kuitenkin päivittäisten rankkasateiden aikaa, joten altaisiin kerätty öljy sekoittui sadeveteen ja virtasi yli altaiden äyräiden viereiseen rämeeseen, jota peittää nyt tummanruskea kalvo öljyä.
Aiemmin alueen asukkaat hakivat vetensä rämeen alapuolella olevasta purosta. Kalastaminen ei ole ollut mahdollista vuosikausiin.
Maailman suurin öljy-yhtiö Shell porasi Ogonimaassa öljyä 35 vuoden ajan, kunnes vuonna 1993 paikalliset asukkaat ryhtyivät kirjailija Ken Saro-Wiwan johdolla osoittamaan mieltään Shellin aiheuttamaa ympäristötuhoa vastaan ja ajoivat lopulta öljyjätin mailtaan. Ogonien Mosop-liike vaati Shelliä maksamaan korvauksia ympäristötuhoista ja kunnollista osuutta Ogonimaan öljystä saaduista voitoista.
Shell ja Nigerian silloinen sotilashallitus vastasivat protesteihin kovin ottein. Ogonimaahan lähetetyt armeijan erikoisjoukot surmasivat 2 000 ihmistä, polttivat 27 kylää ja pakottivat 80 000 ihmistä lähtemään kodeistaan.
”Shellin operaatiot eivät edelleenkään ole mahdollisia ilman säälimättömiä sotilasoperaatioita”, erikoisjoukkojen komentajan laatimassa muistiossa todettiin.
Lopulta Ken Saro-Wiwa ja kahdeksan muuta ogonimiestä hirtettiin lokakuussa 1995. Ken Saro-Wiwan veli Owens Wiwa kertoi myöhemmin, että Nigerian Shellin johtaja oli sanonut voivansa käyttää vaikutusvaltaansa ja estää teloitukset, mikäli Mosop-järjestö luopuisi Shellin vastaisista vaatimuksistaan.
Vaikka öljyntuotanto päättyi Ogonimaassa 18 vuotta sitten, huomattava osa Nigerjoen suistoalueen öljystä virtaa edelleen alueen halki ikääntyneissä öljyputkissa Atlantin rannikolla sijaitsevaan Bonnyn vientisatamaan.
Kegbara Deren kylän toisella laidalla putkirikko Shellin jakeluputkistossa aiheutti vastikään öljypalon, jonka korvausvastuuta selvitetään nyt brittiläisessä tuomioistuimessa. Vielä reilu viikko sitten putkistoaseman putkien venttiileistä tippui öljyä kuin vuotavasta hanasta.
YK:n ympäristöjärjestön Unepin elokuussa julkaistu raportti luettelee öljyntuotannon aiheuttamia ympäristötuhoja Ogonimaassa. 49 paikkakunnalla öljy on saastuttanut maaperän ainakin viiden metrin syvyydeltä. Näillä alueilla ei voi viljellä mukulakasveja kassavaa ja jamssia, jotka ovat suistoalueen asukkaiden pääravintoa.
Unepin mukaan kaikki Ogonimaan vesistöt ovat öljyn saastuttamia. Elemen kunnassa pohjaveden pinnalla kelluu kahdeksan sentin paksuinen kerros jalostettua öljyä. Juomavedessä on syöpää aiheuttavaa bentseeniä yli tuhat kertaa yli Maailman terveysjärjestön suositusten.
Ejama Ebubun kylässä hengenvaarallisten saastepitoisuuksien syynä oli 40 vuotta sitten sattunut Shellin öljyputken räjähdys, jonka tuhoja ei koskaan ole puhdistettu kunnolla.
Nigerjoen suistossa ihmisten odotettavissa oleva elinikä on vain hieman yli 40 vuotta. Niinpä Unepin mukaan on oikeutettua olettaa, että suurin osa Ogonimaan väestöstä on elänyt koko ikänsä kroonisen öljytuhon keskellä.
Mosop-järjestön Ledum Miteen mielestä Unepin raportti ei silti sisältänyt juuri mitään todella uutta tietoa, mitä Mosop ja ympäristöjärjestöt eivät olisi raportoineet jo parinkymmenen vuoden ajan. YK-järjestön tutkimus oli osittain Shellin rahoittama.
”Neljä vuotta kestänyt tutkimus antoi Shellille lisäaikaa olla tekemättä yhtään mitään öljytuhojen puhdistamiseksi”, Mitee sanoo.
Kansainvälisen Maan ystävien nigerialainen puheenjohtaja Nnimmo Bassey arvostelee Unepin raporttia puolestaan siitä, että se käsitteli vain Ogonimaata eikä lainkaan puuttunut muualla Nigerian öljyalueilla yhä jatkuviin öljytuhoihin, kuten esimerkiksi öljynporauksen yhteydessä vapautuvan kaasun polttoon, usein ihmisasutuksen välittömässä läheisyydessä.
”Todennäköisesti raportin tavoitteena on avata tietä Shellin paluulle Ogonimaahan. Tätä ei voi kuitenkaan hyväksyä ennen kuin Shell on puhdistanut ja hyvittänyt aiemmat ympäristötuhot ja lopettanut ympäristön saastuttamisen sekä Ogonimaassa että myös muualla Nigerjoen suistossa.”
Raakaöljyn pistävä katku tunkee sieraimiin, kun nousemme autosta tiheiden palmumetsien välissä avautuvalla jalkapallokentän kokoisella aukiolla. Alueen keskellä, öljyn mustaksi tahrimalla sementtitasanteella seisoo ruosteinen hökötys, Bomun öljynporauskaivo numero 52. Vieressä on jätevesiallas täynnä öljyistä lietettä.
Muuten melkein koko kenttä on nyt peitetty hiekalla, mutta hiekan alla on paksu kerros vuosikymmenten aikana kovettunutta öljyä.
”Öljy tulee taas kohoamaan hiekan pinnalle kuivana vuodenaikana, kun aurinko lämmittää pintamaata”, sanoo Ledum Mitee, Ogonikansan eloonjäämisliikkeen Mosopin johtaja, jonka kotitalo sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä.
Bomun öljynporauskaivoja alettiin rakentaa vuonna 1958, kun Ogonimaan maaperästä löydettiin valtaisat määrät öljyä. Nigerian suurimpiin kuuluva öljykenttä sijaitsee keskellä asutusta Kegbara Deren kylän joka puolella.
Vuonna 1970 Bomun öljykaivo numero 11 räjähti, sillä seurauksella että öljyä suihkusi ympäristöön peittäen alleen yli kuusi neliökilometriä viljelysmaata. Pelkästään viimeisen kymmenen vuoden aikana Nigerjoen suiston öljyalueilla on sattunut yli 2 000 öljyvuotoa. Kun öljyä suihkuaa vanhoista ruostuneista putkista, se tuhoaa viljelykset ja pohjaveden ja valuu myöhemmin jokiin. Ihmiset menettävät elinkeinonsa.
Usein putkivuotoa seuraa myös öljypalo, joka voi roihuta kuukausikaupalla ilman että kukaan tulee sitä sammuttamaan. Näin tapahtui Bomun öljynporauskaivolla numero 52 neljä vuotta sitten.
Bomun öljykaivo numero 52 on kuvaava esimerkki siitä, miten öljyjätti Shell ja Nigerian viranomaiset hoitavat öljytuhojen puhdistamisen.
Pian sen jälkeen kun tv-kanava Al-Jazeeran kuvausryhmä kävi elokuussa paikan päällä, Shellin urakoitsija tuli muutamaksi päiväksi käymään. Maan pinnalla ollutta juoksevaa öljyä kauhottiin kahteen kentän laidalle tehtyyn altaaseen. Syyskuu on Nigerjoen suistossa kuitenkin päivittäisten rankkasateiden aikaa, joten altaisiin kerätty öljy sekoittui sadeveteen ja virtasi yli altaiden äyräiden viereiseen rämeeseen, jota peittää nyt tummanruskea kalvo öljyä.
Aiemmin alueen asukkaat hakivat vetensä rämeen alapuolella olevasta purosta. Kalastaminen ei ole ollut mahdollista vuosikausiin.
Maailman suurin öljy-yhtiö Shell porasi Ogonimaassa öljyä 35 vuoden ajan, kunnes vuonna 1993 paikalliset asukkaat ryhtyivät kirjailija Ken Saro-Wiwan johdolla osoittamaan mieltään Shellin aiheuttamaa ympäristötuhoa vastaan ja ajoivat lopulta öljyjätin mailtaan. Ogonien Mosop-liike vaati Shelliä maksamaan korvauksia ympäristötuhoista ja kunnollista osuutta Ogonimaan öljystä saaduista voitoista.
Shell ja Nigerian silloinen sotilashallitus vastasivat protesteihin kovin ottein. Ogonimaahan lähetetyt armeijan erikoisjoukot surmasivat 2 000 ihmistä, polttivat 27 kylää ja pakottivat 80 000 ihmistä lähtemään kodeistaan.
”Shellin operaatiot eivät edelleenkään ole mahdollisia ilman säälimättömiä sotilasoperaatioita”, erikoisjoukkojen komentajan laatimassa muistiossa todettiin.
Lopulta Ken Saro-Wiwa ja kahdeksan muuta ogonimiestä hirtettiin lokakuussa 1995. Ken Saro-Wiwan veli Owens Wiwa kertoi myöhemmin, että Nigerian Shellin johtaja oli sanonut voivansa käyttää vaikutusvaltaansa ja estää teloitukset, mikäli Mosop-järjestö luopuisi Shellin vastaisista vaatimuksistaan.
Vaikka öljyntuotanto päättyi Ogonimaassa 18 vuotta sitten, huomattava osa Nigerjoen suistoalueen öljystä virtaa edelleen alueen halki ikääntyneissä öljyputkissa Atlantin rannikolla sijaitsevaan Bonnyn vientisatamaan.
Kegbara Deren kylän toisella laidalla putkirikko Shellin jakeluputkistossa aiheutti vastikään öljypalon, jonka korvausvastuuta selvitetään nyt brittiläisessä tuomioistuimessa. Vielä reilu viikko sitten putkistoaseman putkien venttiileistä tippui öljyä kuin vuotavasta hanasta.
YK:n ympäristöjärjestön Unepin elokuussa julkaistu raportti luettelee öljyntuotannon aiheuttamia ympäristötuhoja Ogonimaassa. 49 paikkakunnalla öljy on saastuttanut maaperän ainakin viiden metrin syvyydeltä. Näillä alueilla ei voi viljellä mukulakasveja kassavaa ja jamssia, jotka ovat suistoalueen asukkaiden pääravintoa.
Unepin mukaan kaikki Ogonimaan vesistöt ovat öljyn saastuttamia. Elemen kunnassa pohjaveden pinnalla kelluu kahdeksan sentin paksuinen kerros jalostettua öljyä. Juomavedessä on syöpää aiheuttavaa bentseeniä yli tuhat kertaa yli Maailman terveysjärjestön suositusten.
Ejama Ebubun kylässä hengenvaarallisten saastepitoisuuksien syynä oli 40 vuotta sitten sattunut Shellin öljyputken räjähdys, jonka tuhoja ei koskaan ole puhdistettu kunnolla.
Nigerjoen suistossa ihmisten odotettavissa oleva elinikä on vain hieman yli 40 vuotta. Niinpä Unepin mukaan on oikeutettua olettaa, että suurin osa Ogonimaan väestöstä on elänyt koko ikänsä kroonisen öljytuhon keskellä.
Mosop-järjestön Ledum Miteen mielestä Unepin raportti ei silti sisältänyt juuri mitään todella uutta tietoa, mitä Mosop ja ympäristöjärjestöt eivät olisi raportoineet jo parinkymmenen vuoden ajan. YK-järjestön tutkimus oli osittain Shellin rahoittama.
”Neljä vuotta kestänyt tutkimus antoi Shellille lisäaikaa olla tekemättä yhtään mitään öljytuhojen puhdistamiseksi”, Mitee sanoo.
Kansainvälisen Maan ystävien nigerialainen puheenjohtaja Nnimmo Bassey arvostelee Unepin raporttia puolestaan siitä, että se käsitteli vain Ogonimaata eikä lainkaan puuttunut muualla Nigerian öljyalueilla yhä jatkuviin öljytuhoihin, kuten esimerkiksi öljynporauksen yhteydessä vapautuvan kaasun polttoon, usein ihmisasutuksen välittömässä läheisyydessä.
”Todennäköisesti raportin tavoitteena on avata tietä Shellin paluulle Ogonimaahan. Tätä ei voi kuitenkaan hyväksyä ennen kuin Shell on puhdistanut ja hyvittänyt aiemmat ympäristötuhot ja lopettanut ympäristön saastuttamisen sekä Ogonimaassa että myös muualla Nigerjoen suistossa.”
tiistai, 27. syyskuuta 2011
9/11: Miksi uutta selvitystä tarvitaan
KU-VIIKKOLEHTI 23.9.2011
Kirjoitin kaksi viikkoa sitten tällä palstalla syyskuun 11. päivän tapahtumista ja Mikael Böökin aihetta käsittelevästä tuoreesta kirjasta Sammansvärjning – Om konspirationsteori och sanningssökande (Salaliitto – Salaliittoteoriasta ja totuudenetsinnästä). Kirjoitus herätti vilkasta keskustelua KU:n verkkolehdessä.
Osa verkkokeskustelijoista antoi kirjoituksesta myönteistä palautetta ja toi esille lisää syitä, miksi viralliset selitykset tapahtumista ovat epäuskottavia ja World Trade Centerin tornien romahtamisen osalta myös fysiikan lakien vastaisia. Toiset taas paheksuivat sitä, että ”salaliittoteorioille” annettiin jälleen palstatilaa.
Alla muutamia lehtien palstoilta tai verkkokeskusteluista poimittuja tavallisimpia perusteluja, joilla syyskuun 11. päivän tapahtumien virallista versiota kyseenalaistavat näkemykset pyritään osoittamaan vääräksi – yleensä ottamatta lainkaan kantaa esitettyihin asia-argumentteihin.
* Salaliittoteorioihin ei kannata tuhlata aikaansa. Ne eivät ole totta ja vievät huomion oikeasti tärkeistä asioista.
* Bushin hallinnon arvostelemiseen on varmasti lukuisia syitä, mutta olisi kuitenkin pähkähullua ja asiatonta syyttää sitä tuhansien omien kansalaistensa tahallisesta surmaamisesta. Erityisesti WTC-iskujen kymmenvuotismuistopäivän yhteydessä tällaisen väittäminen on hyvin loukkaavaa iskuissa kuolleiden omaisia kohtaan.
* Salaliittoteorioiden suosion taustalla on ihmisten psykologinen tarve löytää helppoja ja kaikenkattavia selityksiä monimutkaisiin asioihin. Mutta maailma ei ole niin dramaattinen kuin elokuvissa. Salaliittoteoriat ovat haitallisia ihmisten mielenterveydelle.
* Bushin hallinto ei olisi edes tarvinnut syyskuun 11. päivän iskuja uusien sotien aloittamiseksi Afganistanissa ja Irakissa. USA voi tänä päivänä aloittaa sodan milloin haluaa. Usein voimatoimia ikävä kyllä myös tarvitaan siviilien suojelemiseksi hirmuteoilta.
* Virallinen teoria on totta. Asiantuntijoiden tekemät tutkimukset todistavat sen. Vaihtoehtoteoriat on osoitettu vääriksi useilla foorumeilla, esimerkiksi yhdysvaltalaisessa Popular Mechanics -lehdessä.
* Jokainen näki tv:stä omin silmin miten lentokoneet törmäsivät WTC-torneihin. On täysin päätöntä väittää, että tornit olisivat tuhoutuneet räjähteillä. Lentopetroli pehmitti tornien teräsrakenteita, minkä jälkeen tornit romahtivat.
* Ääri-islamilainen terrorismi on todellinen uhka. Osama bin Laden ja al-Qaida myönsivät olleensa iskujen takana.
* Räjähdeteoria ja koko salaliitto ei voi olla totta, sillä WTC-talojen panostaminen olisi kestänyt viikkoja ja operaatioon olisi pitänyt osallistua valtava määrä ihmisiä. Näistä joku olisi varmasti jo vuotanut asian julkisuuteen.
* Jos virallinen teoria ei olisi totta, valtamedian tutkivat journalistit olisivat varmasti jo osoittaneet sen vääräksi.
* Totuusliike ei ole kymmenen vuoden aikana kyennyt nimeämään yhtään ihmistä, joka olisi osallistunut väitettyyn salaliittoon.
Jotkut edellä mainitut argumentit tuovat esiin tärkeitä kysymyksiä, jotka vaatisivat seikkaperäistä tutkimusta (esimerkiksi miten räjähteet asennettiin torneihin). Mutta suurin osa näistä argumenteista on tarkoitettu vain teilaamaan koko keskustelu aiheesta, joka epämiellyttävällä tavalla sotii vastoin kaikkea sitä, mihin meidät syyskuussa 2001 saatiin uskomaan.
Voidaan tosiaan ihmetellä, miksi valtamedia ei ole ottanut asiakseen arvioida kriittisesti 911-tutkimuskomission raporttia tai Yhdysvaltojen teknillisen tutkimuskeskuksen NIST:n selvityksiä WTC:n kaksoistornien tuhosta ja reilun sadan metrin päässä sijainneen kolmannen tornitalon WTC-7:n romahtamisesta.
911-komission raportti oli hyvin valikoiva ja tarkoitushakuinen eikä käsitellyt lainkaan esimerkiksi palomiesten silminnäkijäkertomuksia tornitaloissa kuuluneista räjähdyksistä ennen niiden romahtamista.
NIST:n raporttien selvät puutteet ovat saaneet 1 500 asiaan perehtynyttä arkkitehtia ja insinööriä liittymään liikkeeseen, joka vaatii uutta ja puolueetonta tutkimusta siitä, mikä todella sai Manhattanin kolme pilvenpiirtäjää romahtamaan.
Toki olemme nähneet tv:stä, miten lentokoneet törmäsivät WTC-torneihin. Mutta lentokoneiden törmäykset ja näistä syttyneet tulipalot eivät selitä kolmen teräsrakenteisen tornitalon tuhoutumista purkuräjäytystä muistuttavalla tavalla.
Arkkitehtien ja insinöörien 911-totuusliikkeen mukaan virallinen teoria, siten kun se esitetään NIST:n raporteissa, ei ole eikä voi olla totta.
Yhdysvaltalainen, paikallista Tekniikan Maailmaa vastaava Popular Mechanics -lehti ei 911-teemanumerossaan myöskään kumonnut totuusliikkeen epäilyjä, vaan lähinnä vääristeli niitä ja toisti virallisten raporttien johtopäätöksiä, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua.
Uutta riippumatonta selvitystä syyskuun 11. päivän tapahtumista vaativat tänä päivänä myös lukuisat WTC:n kaksoistornien tuhossa kuolleiden omaiset.
Ennen tällaisen tutkimuksen tekemistä on kohtuutonta ja länsimaisten oikeuskäsitysten vastaista vaatia, että totuusliikkeen edustajat nimeäisivät yksittäisiä ihmisiä, jotka osallistuivat 911-salaliittoon.
Rikoksen selvittäminen vaatii rikostutkintaa ja näin suuren rikoksen selvittäminen sitäkin suurempaa tutkintaa, jossa selvitetään myös Yhdysvaltojen ilmavalvonnan lamaantuminen, sisäpiirikaupat sekä mitä tapahtui kahdelle muulle kaapatulle koneelle, sille jonka väitettiin törmänneen Pentagoniin ja sille jonka väitettiin syöksyneen maahan Pennsylvaniassa.
Pentagonin rakennuksen vauriot eivät vastaa Boeing-koneen törmäyksestä mahdollisesti aiheutuneita tuhoa, eikä rakennuksesta löytynyt jälkeäkään koneen hylystä. Neljännen koneen osia löytyi puolestaan usean kilometrin säteellä väitetystä maahansyöksypaikasta.
Osama bin Laden ei kuuluisalla videolla ottanut todellisuudessa mitään vastuuta iskuista. Yhdysvaltojen viranomaisten videoon lisäämä englanninkielinen tekstitys sen sijaan vääristeli bin Ladenin sanomisia. Bin Ladenia vastaan ei myöskään koskaan nostettu mitään syytettä syyskuun 11. päivän iskuista.
Kirjoitin kaksi viikkoa sitten tällä palstalla syyskuun 11. päivän tapahtumista ja Mikael Böökin aihetta käsittelevästä tuoreesta kirjasta Sammansvärjning – Om konspirationsteori och sanningssökande (Salaliitto – Salaliittoteoriasta ja totuudenetsinnästä). Kirjoitus herätti vilkasta keskustelua KU:n verkkolehdessä.
Osa verkkokeskustelijoista antoi kirjoituksesta myönteistä palautetta ja toi esille lisää syitä, miksi viralliset selitykset tapahtumista ovat epäuskottavia ja World Trade Centerin tornien romahtamisen osalta myös fysiikan lakien vastaisia. Toiset taas paheksuivat sitä, että ”salaliittoteorioille” annettiin jälleen palstatilaa.
Alla muutamia lehtien palstoilta tai verkkokeskusteluista poimittuja tavallisimpia perusteluja, joilla syyskuun 11. päivän tapahtumien virallista versiota kyseenalaistavat näkemykset pyritään osoittamaan vääräksi – yleensä ottamatta lainkaan kantaa esitettyihin asia-argumentteihin.
* Salaliittoteorioihin ei kannata tuhlata aikaansa. Ne eivät ole totta ja vievät huomion oikeasti tärkeistä asioista.
* Bushin hallinnon arvostelemiseen on varmasti lukuisia syitä, mutta olisi kuitenkin pähkähullua ja asiatonta syyttää sitä tuhansien omien kansalaistensa tahallisesta surmaamisesta. Erityisesti WTC-iskujen kymmenvuotismuistopäivän yhteydessä tällaisen väittäminen on hyvin loukkaavaa iskuissa kuolleiden omaisia kohtaan.
* Salaliittoteorioiden suosion taustalla on ihmisten psykologinen tarve löytää helppoja ja kaikenkattavia selityksiä monimutkaisiin asioihin. Mutta maailma ei ole niin dramaattinen kuin elokuvissa. Salaliittoteoriat ovat haitallisia ihmisten mielenterveydelle.
* Bushin hallinto ei olisi edes tarvinnut syyskuun 11. päivän iskuja uusien sotien aloittamiseksi Afganistanissa ja Irakissa. USA voi tänä päivänä aloittaa sodan milloin haluaa. Usein voimatoimia ikävä kyllä myös tarvitaan siviilien suojelemiseksi hirmuteoilta.
* Virallinen teoria on totta. Asiantuntijoiden tekemät tutkimukset todistavat sen. Vaihtoehtoteoriat on osoitettu vääriksi useilla foorumeilla, esimerkiksi yhdysvaltalaisessa Popular Mechanics -lehdessä.
* Jokainen näki tv:stä omin silmin miten lentokoneet törmäsivät WTC-torneihin. On täysin päätöntä väittää, että tornit olisivat tuhoutuneet räjähteillä. Lentopetroli pehmitti tornien teräsrakenteita, minkä jälkeen tornit romahtivat.
* Ääri-islamilainen terrorismi on todellinen uhka. Osama bin Laden ja al-Qaida myönsivät olleensa iskujen takana.
* Räjähdeteoria ja koko salaliitto ei voi olla totta, sillä WTC-talojen panostaminen olisi kestänyt viikkoja ja operaatioon olisi pitänyt osallistua valtava määrä ihmisiä. Näistä joku olisi varmasti jo vuotanut asian julkisuuteen.
* Jos virallinen teoria ei olisi totta, valtamedian tutkivat journalistit olisivat varmasti jo osoittaneet sen vääräksi.
* Totuusliike ei ole kymmenen vuoden aikana kyennyt nimeämään yhtään ihmistä, joka olisi osallistunut väitettyyn salaliittoon.
Jotkut edellä mainitut argumentit tuovat esiin tärkeitä kysymyksiä, jotka vaatisivat seikkaperäistä tutkimusta (esimerkiksi miten räjähteet asennettiin torneihin). Mutta suurin osa näistä argumenteista on tarkoitettu vain teilaamaan koko keskustelu aiheesta, joka epämiellyttävällä tavalla sotii vastoin kaikkea sitä, mihin meidät syyskuussa 2001 saatiin uskomaan.
Voidaan tosiaan ihmetellä, miksi valtamedia ei ole ottanut asiakseen arvioida kriittisesti 911-tutkimuskomission raporttia tai Yhdysvaltojen teknillisen tutkimuskeskuksen NIST:n selvityksiä WTC:n kaksoistornien tuhosta ja reilun sadan metrin päässä sijainneen kolmannen tornitalon WTC-7:n romahtamisesta.
911-komission raportti oli hyvin valikoiva ja tarkoitushakuinen eikä käsitellyt lainkaan esimerkiksi palomiesten silminnäkijäkertomuksia tornitaloissa kuuluneista räjähdyksistä ennen niiden romahtamista.
NIST:n raporttien selvät puutteet ovat saaneet 1 500 asiaan perehtynyttä arkkitehtia ja insinööriä liittymään liikkeeseen, joka vaatii uutta ja puolueetonta tutkimusta siitä, mikä todella sai Manhattanin kolme pilvenpiirtäjää romahtamaan.
Toki olemme nähneet tv:stä, miten lentokoneet törmäsivät WTC-torneihin. Mutta lentokoneiden törmäykset ja näistä syttyneet tulipalot eivät selitä kolmen teräsrakenteisen tornitalon tuhoutumista purkuräjäytystä muistuttavalla tavalla.
Arkkitehtien ja insinöörien 911-totuusliikkeen mukaan virallinen teoria, siten kun se esitetään NIST:n raporteissa, ei ole eikä voi olla totta.
Yhdysvaltalainen, paikallista Tekniikan Maailmaa vastaava Popular Mechanics -lehti ei 911-teemanumerossaan myöskään kumonnut totuusliikkeen epäilyjä, vaan lähinnä vääristeli niitä ja toisti virallisten raporttien johtopäätöksiä, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua.
Uutta riippumatonta selvitystä syyskuun 11. päivän tapahtumista vaativat tänä päivänä myös lukuisat WTC:n kaksoistornien tuhossa kuolleiden omaiset.
Ennen tällaisen tutkimuksen tekemistä on kohtuutonta ja länsimaisten oikeuskäsitysten vastaista vaatia, että totuusliikkeen edustajat nimeäisivät yksittäisiä ihmisiä, jotka osallistuivat 911-salaliittoon.
Rikoksen selvittäminen vaatii rikostutkintaa ja näin suuren rikoksen selvittäminen sitäkin suurempaa tutkintaa, jossa selvitetään myös Yhdysvaltojen ilmavalvonnan lamaantuminen, sisäpiirikaupat sekä mitä tapahtui kahdelle muulle kaapatulle koneelle, sille jonka väitettiin törmänneen Pentagoniin ja sille jonka väitettiin syöksyneen maahan Pennsylvaniassa.
Pentagonin rakennuksen vauriot eivät vastaa Boeing-koneen törmäyksestä mahdollisesti aiheutuneita tuhoa, eikä rakennuksesta löytynyt jälkeäkään koneen hylystä. Neljännen koneen osia löytyi puolestaan usean kilometrin säteellä väitetystä maahansyöksypaikasta.
Osama bin Laden ei kuuluisalla videolla ottanut todellisuudessa mitään vastuuta iskuista. Yhdysvaltojen viranomaisten videoon lisäämä englanninkielinen tekstitys sen sijaan vääristeli bin Ladenin sanomisia. Bin Ladenia vastaan ei myöskään koskaan nostettu mitään syytettä syyskuun 11. päivän iskuista.
perjantai, 9. syyskuuta 2011
Terrori-isku vai tekosyy uusiin sotiin
KU-VIIKKOLEHTI 9.9.2011
Lähikaupasta tarttui mukaan kassan vieressä esillä ollut Ilta-Sanomien WTC-erikoislehti, jota myytiin iltapäivälehden kylkiäisenä. Lehti sisälsi aukeama toisensa perään värikkäitä ja dramaattisia kuvia lentokoneiden törmäyksistä New Yorkin World Trade Centerin pilvenpiirtäjiin kymmenen vuotta sitten.
Sivulta 8 löytyy myös näyttävä kuva, jossa toisen kaksoistornin yläkerrokset räjähtävät valtavaksi pölypilveksi ennen koko tornitalon sortumista.
Lehden jutut ovat lähinnä henkilökuvia tornitalojen tuhossa kuolleista ihmisistä lapsuusajan valokuvien kera tai hengissä säilyneiden kertomuksia kymmenen vuoden takaisista tapahtumista ja elämästä sen jälkeen.
Arabiterroristeista kerrotaan kahdeksan sivun verran. Erillisissä kaaviokuvissa pyritään osoittamaan, miten lentokoneiden törmäysten aiheuttamat tulipalot saivat kaksoistornit lopulta romahtamaan.
Ilta-Sanomien WTC-lehti noudattaa varsin kritiikittömästi George W. Bushin hallinnon esittämää virallista versiota tapahtumien kulusta. Tosin lehden loppupuolella kaksi aukeamaa on omistettu virallista kertomusta epäileville salaliittoteorioille ja syyskuun 11. päivään liittyville oudoille tapauksille.
Keitä olivat esimerkiksi israelilaismiehet, jotka kuvasivat WTC-tornien tuhoja videokameralla New Jerseystä käsin ja tanssivat riemuissaan?
Ketkä tekivät iskujen alla hämäriä myyntioptiokauppoja kaappausten kohteeksi joutuneiden lentoyhtiöiden osakkeilla – ilmeisen tietoisina siitä, että osakkeiden hinta tulisi pian romahtamaan?
Entä miten selittää kaapatuista koneista soitetut kännykkäpuhelut, vaikka lentokoneista ei kymmenen vuotta sitten voinut soittaa matkapuhelimella?
Virallisen teorian fysiikan lakeja uhmaavia selityksiä tornitalojen sortumisesta käsitellään virallisten tuhoselvitysten sisältöä yksinkertaistaen ja 911-totuusliikkeen argumentteja vääristellen.
Tornitalojen massiivisten teräsrakenteiden pettäminen johtui Ilta-Sanomien WTC-liitteen mukaan lentopolttoaineen aiheuttamista rajuista tulipaloista, jotka heikensivät palosuojaamattomia rakenteita. ”Kun paljas teräs kuumenee tuhanteen asteeseen, se pehmenee ja sen kantokyky vähenee”, lehti siteeraa Yhdysvaltojen teknillisen tutkimuskeskuksen NIST:n virallista raporttia kaksoistornien tuhoista.
Sitä Ilta-Sanomat ei kerro, että samaisen virallisen raportin mukaan lentopetroli paloi loppuun muutamassa minuutissa ja tulipalojen lämpötila kohosi rakennusten teräspilarien kohdalla enimmillään vain 250 asteeseen, mikä ei millään riittäisi vaurioittamaan terästä.
Virallisen tutkimusraportin mukaan WTC-kaksoistornit romahtivat kuitenkin ”pohjimmiltaan vapaan pudotuksen nopeudella”, ilman että alla olevat kerrokset olisivat lainkaan hidastaneet yläkerrosten sortumista.
Ilta-Sanomien liite mainitsee myös World Trade Centerin rakennuksen 7, kolmannen tornitalon, joka romahti syyskuun 11. päivän iltana vuonna 2001, ilman että siihen törmäsi mitään lentokonetta. Tampereen Näsineulaa hiukan korkeampi mutta sata metriä leveä WTC-7 luhistui kasaan alle seitsemässä sekunnissa, aivan kuin kyseessä olisi ollut räjähteillä tehty hallittu purku.
NIST:n virallisen tutkimusraportin mukaan WTC-7 oli ensimmäinen tapaus maailmanhistoriassa, jossa teräsrakenteinen korkea talo romahti täydellisesti pelkästään tulipalon takia.
Syyskuun 11. päivän tapahtumien virallisen teorian lukuisia hankaluuksia kerrataan myös suomalaisen 911-totuusaktiivin Mikael Böökin tällä viikolla julkaistussa kirjassa Sammansvärjning – Om konspirationsteori och sanningssökande (Salaliitto – Salaliittoteoriasta ja totuudenetsinnästä).
Suomen Attacin perustajiin kuulunut Böök käsittelee kirjassaan muun muassa Yhdysvaltojen ilmavalvonnan täydellistä lamaannusta, Yhdysvaltojen puolustusministeriön Pentagonin rakennuksen tuhoja, jotka eivät lainkaan vastaa Boeing-koneen törmäyksestä mahdollisesti aiheutuvia vaurioita, sekä New Yorkin entisen pormestarin Rudi Giulianin lausuntoja, joiden mukaan WTC-tornien romahtamisesta tiedettiin jo ennen romahdusten alkamista.
Böök kirjoittaa väitetyistä lentokonekaappaajista, joista ainakin kuusi osoittautui olevan iskujen jälkeen yhä hengissä antaen haastatteluja uutistoimisto AP:lle, Britannian yleisradiolle BBC:lle ja brittilehti Telegraphille.
Böök kertoo Osama bin Ladenin sairaalahoidosta Dubain yhdysvaltalaisessa sairaalassa kesällä 2001, jolloin tämä oli jo etsintäkuulutettu epäiltynä aiemmista terrori-iskuista.
Osittain Böökin aiemmista blogi- ja lehtikirjoituksista koostuva kirja sisältää myös luonnoksen syyskuun 11. päivää käsitteleväksi koulujen aamunavaukseksi.
Into Kustannuksen julkaisemassa kirjassa Böök pohtii, kuinka syyskuun 11. päivän miltei käsittämätön rikos saataisiin jonain päivänä selvitettyä. Kyseessä oli hänen mukaansa rikos ihmisyyttä vastaan, jonka avulla Yhdysvallat sai tekosyyn hyökkäyssotiin ja sotilastukikohtien pystyttämiselle Lähi-idän ja Keski-Aasian maiden öljyalueille.
”Ehkä joku, joka osallistui WTC-tornien räjäyttämiseen, tulee joskus ulos kaapista”, Böök kirjoittaa.
”Olemme edelleen tilanteessa, jossa rikostutkimus on vasta aluillaan. Vaihtoehtoisten teorioiden esittäjät eivät tiedä kaikkea, eivätkä voi tietää”, Böök totesi tiistaina kirjan julkistamistilaisuudessa.
Median rooli on ollut vähemmän mairitteleva. Eri maiden valtamedia on Böökin mukaan ollut keskeisesti mukana pönkittämässä virallista salaliittoa toistamalla papukaijamaisesti täysin todistamatonta teesiä Osama bin Ladenista ja arabiterroristeista syyskuun 11. päivän tapahtumien pääsyyllisinä.
”Samalla on kuitenkin muistettava, että vaikka virallinen versio tapahtumista ei ole totta, monet ihmiset pitävät yhä täysin mahdottomana ajatusta, että Yhdysvaltojen hallitus olisi ollut itse osallinen syyskuun 11. päivän tapahtumissa. Harva haluaisi uskoa, että edes Bushin hallituksella olisi ollut näin pahansuopaisia suunnitelmia.”
Lähikaupasta tarttui mukaan kassan vieressä esillä ollut Ilta-Sanomien WTC-erikoislehti, jota myytiin iltapäivälehden kylkiäisenä. Lehti sisälsi aukeama toisensa perään värikkäitä ja dramaattisia kuvia lentokoneiden törmäyksistä New Yorkin World Trade Centerin pilvenpiirtäjiin kymmenen vuotta sitten.
Sivulta 8 löytyy myös näyttävä kuva, jossa toisen kaksoistornin yläkerrokset räjähtävät valtavaksi pölypilveksi ennen koko tornitalon sortumista.
Lehden jutut ovat lähinnä henkilökuvia tornitalojen tuhossa kuolleista ihmisistä lapsuusajan valokuvien kera tai hengissä säilyneiden kertomuksia kymmenen vuoden takaisista tapahtumista ja elämästä sen jälkeen.
Arabiterroristeista kerrotaan kahdeksan sivun verran. Erillisissä kaaviokuvissa pyritään osoittamaan, miten lentokoneiden törmäysten aiheuttamat tulipalot saivat kaksoistornit lopulta romahtamaan.
Ilta-Sanomien WTC-lehti noudattaa varsin kritiikittömästi George W. Bushin hallinnon esittämää virallista versiota tapahtumien kulusta. Tosin lehden loppupuolella kaksi aukeamaa on omistettu virallista kertomusta epäileville salaliittoteorioille ja syyskuun 11. päivään liittyville oudoille tapauksille.
Keitä olivat esimerkiksi israelilaismiehet, jotka kuvasivat WTC-tornien tuhoja videokameralla New Jerseystä käsin ja tanssivat riemuissaan?
Ketkä tekivät iskujen alla hämäriä myyntioptiokauppoja kaappausten kohteeksi joutuneiden lentoyhtiöiden osakkeilla – ilmeisen tietoisina siitä, että osakkeiden hinta tulisi pian romahtamaan?
Entä miten selittää kaapatuista koneista soitetut kännykkäpuhelut, vaikka lentokoneista ei kymmenen vuotta sitten voinut soittaa matkapuhelimella?
Virallisen teorian fysiikan lakeja uhmaavia selityksiä tornitalojen sortumisesta käsitellään virallisten tuhoselvitysten sisältöä yksinkertaistaen ja 911-totuusliikkeen argumentteja vääristellen.
Tornitalojen massiivisten teräsrakenteiden pettäminen johtui Ilta-Sanomien WTC-liitteen mukaan lentopolttoaineen aiheuttamista rajuista tulipaloista, jotka heikensivät palosuojaamattomia rakenteita. ”Kun paljas teräs kuumenee tuhanteen asteeseen, se pehmenee ja sen kantokyky vähenee”, lehti siteeraa Yhdysvaltojen teknillisen tutkimuskeskuksen NIST:n virallista raporttia kaksoistornien tuhoista.
Sitä Ilta-Sanomat ei kerro, että samaisen virallisen raportin mukaan lentopetroli paloi loppuun muutamassa minuutissa ja tulipalojen lämpötila kohosi rakennusten teräspilarien kohdalla enimmillään vain 250 asteeseen, mikä ei millään riittäisi vaurioittamaan terästä.
Virallisen tutkimusraportin mukaan WTC-kaksoistornit romahtivat kuitenkin ”pohjimmiltaan vapaan pudotuksen nopeudella”, ilman että alla olevat kerrokset olisivat lainkaan hidastaneet yläkerrosten sortumista.
Ilta-Sanomien liite mainitsee myös World Trade Centerin rakennuksen 7, kolmannen tornitalon, joka romahti syyskuun 11. päivän iltana vuonna 2001, ilman että siihen törmäsi mitään lentokonetta. Tampereen Näsineulaa hiukan korkeampi mutta sata metriä leveä WTC-7 luhistui kasaan alle seitsemässä sekunnissa, aivan kuin kyseessä olisi ollut räjähteillä tehty hallittu purku.
NIST:n virallisen tutkimusraportin mukaan WTC-7 oli ensimmäinen tapaus maailmanhistoriassa, jossa teräsrakenteinen korkea talo romahti täydellisesti pelkästään tulipalon takia.
Syyskuun 11. päivän tapahtumien virallisen teorian lukuisia hankaluuksia kerrataan myös suomalaisen 911-totuusaktiivin Mikael Böökin tällä viikolla julkaistussa kirjassa Sammansvärjning – Om konspirationsteori och sanningssökande (Salaliitto – Salaliittoteoriasta ja totuudenetsinnästä).
Suomen Attacin perustajiin kuulunut Böök käsittelee kirjassaan muun muassa Yhdysvaltojen ilmavalvonnan täydellistä lamaannusta, Yhdysvaltojen puolustusministeriön Pentagonin rakennuksen tuhoja, jotka eivät lainkaan vastaa Boeing-koneen törmäyksestä mahdollisesti aiheutuvia vaurioita, sekä New Yorkin entisen pormestarin Rudi Giulianin lausuntoja, joiden mukaan WTC-tornien romahtamisesta tiedettiin jo ennen romahdusten alkamista.
Böök kirjoittaa väitetyistä lentokonekaappaajista, joista ainakin kuusi osoittautui olevan iskujen jälkeen yhä hengissä antaen haastatteluja uutistoimisto AP:lle, Britannian yleisradiolle BBC:lle ja brittilehti Telegraphille.
Böök kertoo Osama bin Ladenin sairaalahoidosta Dubain yhdysvaltalaisessa sairaalassa kesällä 2001, jolloin tämä oli jo etsintäkuulutettu epäiltynä aiemmista terrori-iskuista.
Osittain Böökin aiemmista blogi- ja lehtikirjoituksista koostuva kirja sisältää myös luonnoksen syyskuun 11. päivää käsitteleväksi koulujen aamunavaukseksi.
Into Kustannuksen julkaisemassa kirjassa Böök pohtii, kuinka syyskuun 11. päivän miltei käsittämätön rikos saataisiin jonain päivänä selvitettyä. Kyseessä oli hänen mukaansa rikos ihmisyyttä vastaan, jonka avulla Yhdysvallat sai tekosyyn hyökkäyssotiin ja sotilastukikohtien pystyttämiselle Lähi-idän ja Keski-Aasian maiden öljyalueille.
”Ehkä joku, joka osallistui WTC-tornien räjäyttämiseen, tulee joskus ulos kaapista”, Böök kirjoittaa.
”Olemme edelleen tilanteessa, jossa rikostutkimus on vasta aluillaan. Vaihtoehtoisten teorioiden esittäjät eivät tiedä kaikkea, eivätkä voi tietää”, Böök totesi tiistaina kirjan julkistamistilaisuudessa.
Median rooli on ollut vähemmän mairitteleva. Eri maiden valtamedia on Böökin mukaan ollut keskeisesti mukana pönkittämässä virallista salaliittoa toistamalla papukaijamaisesti täysin todistamatonta teesiä Osama bin Ladenista ja arabiterroristeista syyskuun 11. päivän tapahtumien pääsyyllisinä.
”Samalla on kuitenkin muistettava, että vaikka virallinen versio tapahtumista ei ole totta, monet ihmiset pitävät yhä täysin mahdottomana ajatusta, että Yhdysvaltojen hallitus olisi ollut itse osallinen syyskuun 11. päivän tapahtumissa. Harva haluaisi uskoa, että edes Bushin hallituksella olisi ollut näin pahansuopaisia suunnitelmia.”
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
