perjantai, 18. toukokuuta 2012
Öljyšeikit futisbisneksessä
perjantai, 4. toukokuuta 2012
Hamppukaupan uudet käänteet
KU-VIIKKOLEHTI 4.5.2012
Hollanti oli vapun alla otsikoissa meilläkin – ei sen vuoksi, että maan oikeistohallitus kaatui, vaan koska Haagissa sijaitsevan tuomioistuimen tuomari päätti pitää voimassa juuri eroamaan joutuneen hallituksen kiistellyn lakimuutoksen, jonka myötä maan coffeeshopeissa kielletään kannabistuotteiden myynti ulkomaalaisille.
Kielto tuli voimaan vapunpäivänä maan kolmessa eteläisessä provinssissa. Ensi vuoden alusta myyntikielto ulkomaalaisille olisi tarkoitus ulottaa koko maahan.
Ainakin Maastrichtissa ja Tilburgissa coffeeshopit kuitenkin uhmasivat kieltoa. Maastrichtissa järjestettiin vappuna mielenosoitus, jossa ihmiset pössyttelivät marisätkiä kaduilla ja vaativat lakimuutoksen kumoamista.
Myös muualla maassa myyntirajoitukset ovat herättäneet vastustusta. Amsterdamin pormestari Eberhard van der Laan sanoo aikovansa neuvotella hallituksen kanssa ratkaisusta, jonka mukaan uudet lakimuutokset eivät koskisi Amsterdamia.
Amsterdamiin saapuu vuosittain noin viisi miljoonaa turistia, ja näistä joka neljäs käväisee vierailunsa aikana myös coffeeshopissa. Kaupungin linjana on, että coffeeshopit ovat keino pitää hampunpolttelijat erillään kovista huumeista. Jos myynti siirtyy katukauppaan, rikolliset huumejengit jakaisivat kaupungin omiin reviireihinsä.
Hampun myyntikieltoa ulkomaalaisille perusteltiin sillä, että Belgian ja Saksan rajan pinnassa sijaitsevissa pikkukaupungeissa asukkaat olivat kyllästyneet naapurimaista tulevien pilvenpolttajien jokaviikkoiseen huumeralliin, joka aiheutti liikenneruuhkia ja yleistä epäjärjestystä.
Eteläisten provinssien coffeeshopien omistajat nostivat lakimuutoksen vuoksi joukkokanteen, koska heidän mielestään myyntikielto syrjii muiden EU-maiden kansalaisia.
Viime viikolla eronneen oikeistohallituksen laatima lakimuutos pitää sisällään myös muita rajoituksia. Coffeeshopien tulisi olla jatkossa yksityisklubeja, joissa hamppusätkiä saa myydä vain rekisteröidyille jäsenille, joilla tulee olla henkilökohtaiset jäsenkortit.
Haarlemissa tehdyn selvityksen mukaan kuitenkin vain 12 prosenttia coffeeshopien asiakkaista suostuisi rekisteröitymään yksityisklubin jäseneksi, sillä jäsenkortti leimaisi asiakkaan huumeenkäyttäjäksi. Kannabiksen myynti, käyttö ja hallussapito on Hollannissa edelleen laitonta. Coffeeshopeissa saa ostaa enintään viisi grammaa kannabista omaan käyttöön vailla pelkoa huumesyytteestä.
Hollannin coffeeshopit joutuvat kuitenkin hankkimaan myyntituotteensa laittomasti, lähinnä paikallisilta kotikasvattajilta. Viime aikoina jotkut coffeeshopien omistajat ovat tulleet pidätetyiksi matkalla töihin, kun heillä on ollut mukanaan päivän myyntiin tarkoitettu määrä hampputuotteita.
Utrechtin yliopiston rikostutkija Tim Boekhout van Solinge toteaa, että Hollannin parlamentti on neljä kertaa tehnyt lakiesityksen kannabiksen tuotannon ja myynnin laillistamiseksi. ”Mutta joka kerta hallitus on kieltäytynyt hyväksymästä lakia, Yhdysvaltojen painostuksen vuoksi.”
Kannabiksen myyntirajoitukset saattavat jäädä Hollannissa väliaikaiseksi ilmiöksi. Maassa pidetään syyskuussa parlamenttivaalit, ja seuraava hallitus voi kumota uudet myyntirajoitukset. Hallituksessa olleet oikeistopuolueet eivät tämänhetkisten kannatuslukujen perusteella tule saamaan syksyn vaaleissa enemmistöä. Eniten kannatustaan on lisännyt vasemmistolainen Sosialistipuolue.
Jos Hollanti on mennyt kannabiksen käytön suvaitsemisessa ainakin väliaikaisesti hiukan taaksepäin, useissa muissa Euroopan maissa kieltolakia on jo hellitetty.
Portugali poisti vuonna 2001 rangaistukset kaikkien omaan käyttöön tarkoitettujen huumeiden hallussapidosta. Kannabista saa pitää hallussaan 2,5 grammaa. Tulokset ovat olleet hyvät. Kannabiksen käyttö lisääntyi hiukan nuorten keskuudessa, mutta heroiinin käyttö väheni ja sen myötä myös hiv-tartuntojen määrä laski. Huumeidenkäyttö on Portugalissa muihin EU-maihin verrattuna edelleen vähäistä.
Tšekin tasavallassa hampun kotikasvatus ja pienten määrien hallussapito sallittiin kaksi vuotta sitten. Prahan pormestari osallistui maan ensimmäisen kannabiksen lääkinnällistä käyttöä edistävän hamppuapteekin avajaisiin.
Myös naapurimaassa Slovakiassa suunnitellaan hampun käytön sallimista. Maan sosiaalidemokraattinen pääministeri Robert Fico kirjoitti viime kuussa blogissaan, että rikosoikeusjärjestelmä on tehoton tapa taistella marihuanan käyttöä vastaan.
Espanjaan kuuluvassa Baskimaassa hampun kotikasvatus, myynti ja käyttö sallittiin tämän vuoden alussa.
Myös Sveitsissä pienimuotoinen kotikasvatus sallittiin tänä vuonna neljässä kantonissa. Huumehampun myynti on periaatteessa laitonta, mutta sitä kaupataan avoimesti hajustetyynyjen nimikkeellä.
Kööpenhaminassa taas kaupunginvaltuusto on valtuuttanut sosiaalilautakunnan laatimaan suunnitelman kaupungin ylläpitämien hamppumyymälöiden avaamiseksi. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on vähentää huumekauppaa pyörittävien moottoripyöräjengien vaikutusvaltaa.
Muualla maailmassa etenkin eräät Latinalaisen Amerikan maat ovat viime vuosina valinneet sallivamman huumelainsäädännön. Meksikossa pienten huumemäärien hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 2009. Päätöstä edelsi useita vuosia kestänyt vääntö Yhdysvaltojen hallituksen painostaessa naapurimaataan pitämään kiinni kovista rangaistuksista.
Yksityinen kannabiksen käyttö ja pienten määrien hallussapito on sallittu myös Argentiinassa, Chilessä, Kolumbiassa, Perussa, Uruguayssa ja Venezuelassa.
Yhdysvalloissa taas 16 osavaltiota on hyväksynyt kannabiksen käytön lääkärin määräyksestä. Marihuanaa on käytetty lääkärin määräyksestä esimerkiksi aidspotilaiden ruokahalun lisäämiseen ja syöpää tai niveltulehdusta sairastavien kivunlievitykseen. Viime syksynä kymmenien hamppuapteekkien käskettiin kuitenkin sulkea ovensa Kaliforniassa, kun liittovaltion viranomaisten mielestä lääkereseptejä kirjoitettiin myös täysin terveille asiakkaille.
Hollanti oli vapun alla otsikoissa meilläkin – ei sen vuoksi, että maan oikeistohallitus kaatui, vaan koska Haagissa sijaitsevan tuomioistuimen tuomari päätti pitää voimassa juuri eroamaan joutuneen hallituksen kiistellyn lakimuutoksen, jonka myötä maan coffeeshopeissa kielletään kannabistuotteiden myynti ulkomaalaisille.
Kielto tuli voimaan vapunpäivänä maan kolmessa eteläisessä provinssissa. Ensi vuoden alusta myyntikielto ulkomaalaisille olisi tarkoitus ulottaa koko maahan.
Ainakin Maastrichtissa ja Tilburgissa coffeeshopit kuitenkin uhmasivat kieltoa. Maastrichtissa järjestettiin vappuna mielenosoitus, jossa ihmiset pössyttelivät marisätkiä kaduilla ja vaativat lakimuutoksen kumoamista.
Myös muualla maassa myyntirajoitukset ovat herättäneet vastustusta. Amsterdamin pormestari Eberhard van der Laan sanoo aikovansa neuvotella hallituksen kanssa ratkaisusta, jonka mukaan uudet lakimuutokset eivät koskisi Amsterdamia.
Amsterdamiin saapuu vuosittain noin viisi miljoonaa turistia, ja näistä joka neljäs käväisee vierailunsa aikana myös coffeeshopissa. Kaupungin linjana on, että coffeeshopit ovat keino pitää hampunpolttelijat erillään kovista huumeista. Jos myynti siirtyy katukauppaan, rikolliset huumejengit jakaisivat kaupungin omiin reviireihinsä.
Hampun myyntikieltoa ulkomaalaisille perusteltiin sillä, että Belgian ja Saksan rajan pinnassa sijaitsevissa pikkukaupungeissa asukkaat olivat kyllästyneet naapurimaista tulevien pilvenpolttajien jokaviikkoiseen huumeralliin, joka aiheutti liikenneruuhkia ja yleistä epäjärjestystä.
Eteläisten provinssien coffeeshopien omistajat nostivat lakimuutoksen vuoksi joukkokanteen, koska heidän mielestään myyntikielto syrjii muiden EU-maiden kansalaisia.
Viime viikolla eronneen oikeistohallituksen laatima lakimuutos pitää sisällään myös muita rajoituksia. Coffeeshopien tulisi olla jatkossa yksityisklubeja, joissa hamppusätkiä saa myydä vain rekisteröidyille jäsenille, joilla tulee olla henkilökohtaiset jäsenkortit.
Haarlemissa tehdyn selvityksen mukaan kuitenkin vain 12 prosenttia coffeeshopien asiakkaista suostuisi rekisteröitymään yksityisklubin jäseneksi, sillä jäsenkortti leimaisi asiakkaan huumeenkäyttäjäksi. Kannabiksen myynti, käyttö ja hallussapito on Hollannissa edelleen laitonta. Coffeeshopeissa saa ostaa enintään viisi grammaa kannabista omaan käyttöön vailla pelkoa huumesyytteestä.
Hollannin coffeeshopit joutuvat kuitenkin hankkimaan myyntituotteensa laittomasti, lähinnä paikallisilta kotikasvattajilta. Viime aikoina jotkut coffeeshopien omistajat ovat tulleet pidätetyiksi matkalla töihin, kun heillä on ollut mukanaan päivän myyntiin tarkoitettu määrä hampputuotteita.
Utrechtin yliopiston rikostutkija Tim Boekhout van Solinge toteaa, että Hollannin parlamentti on neljä kertaa tehnyt lakiesityksen kannabiksen tuotannon ja myynnin laillistamiseksi. ”Mutta joka kerta hallitus on kieltäytynyt hyväksymästä lakia, Yhdysvaltojen painostuksen vuoksi.”
Kannabiksen myyntirajoitukset saattavat jäädä Hollannissa väliaikaiseksi ilmiöksi. Maassa pidetään syyskuussa parlamenttivaalit, ja seuraava hallitus voi kumota uudet myyntirajoitukset. Hallituksessa olleet oikeistopuolueet eivät tämänhetkisten kannatuslukujen perusteella tule saamaan syksyn vaaleissa enemmistöä. Eniten kannatustaan on lisännyt vasemmistolainen Sosialistipuolue.
Jos Hollanti on mennyt kannabiksen käytön suvaitsemisessa ainakin väliaikaisesti hiukan taaksepäin, useissa muissa Euroopan maissa kieltolakia on jo hellitetty.
Portugali poisti vuonna 2001 rangaistukset kaikkien omaan käyttöön tarkoitettujen huumeiden hallussapidosta. Kannabista saa pitää hallussaan 2,5 grammaa. Tulokset ovat olleet hyvät. Kannabiksen käyttö lisääntyi hiukan nuorten keskuudessa, mutta heroiinin käyttö väheni ja sen myötä myös hiv-tartuntojen määrä laski. Huumeidenkäyttö on Portugalissa muihin EU-maihin verrattuna edelleen vähäistä.
Tšekin tasavallassa hampun kotikasvatus ja pienten määrien hallussapito sallittiin kaksi vuotta sitten. Prahan pormestari osallistui maan ensimmäisen kannabiksen lääkinnällistä käyttöä edistävän hamppuapteekin avajaisiin.
Myös naapurimaassa Slovakiassa suunnitellaan hampun käytön sallimista. Maan sosiaalidemokraattinen pääministeri Robert Fico kirjoitti viime kuussa blogissaan, että rikosoikeusjärjestelmä on tehoton tapa taistella marihuanan käyttöä vastaan.
Espanjaan kuuluvassa Baskimaassa hampun kotikasvatus, myynti ja käyttö sallittiin tämän vuoden alussa.
Myös Sveitsissä pienimuotoinen kotikasvatus sallittiin tänä vuonna neljässä kantonissa. Huumehampun myynti on periaatteessa laitonta, mutta sitä kaupataan avoimesti hajustetyynyjen nimikkeellä.
Kööpenhaminassa taas kaupunginvaltuusto on valtuuttanut sosiaalilautakunnan laatimaan suunnitelman kaupungin ylläpitämien hamppumyymälöiden avaamiseksi. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on vähentää huumekauppaa pyörittävien moottoripyöräjengien vaikutusvaltaa.
Muualla maailmassa etenkin eräät Latinalaisen Amerikan maat ovat viime vuosina valinneet sallivamman huumelainsäädännön. Meksikossa pienten huumemäärien hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 2009. Päätöstä edelsi useita vuosia kestänyt vääntö Yhdysvaltojen hallituksen painostaessa naapurimaataan pitämään kiinni kovista rangaistuksista.
Yksityinen kannabiksen käyttö ja pienten määrien hallussapito on sallittu myös Argentiinassa, Chilessä, Kolumbiassa, Perussa, Uruguayssa ja Venezuelassa.
Yhdysvalloissa taas 16 osavaltiota on hyväksynyt kannabiksen käytön lääkärin määräyksestä. Marihuanaa on käytetty lääkärin määräyksestä esimerkiksi aidspotilaiden ruokahalun lisäämiseen ja syöpää tai niveltulehdusta sairastavien kivunlievitykseen. Viime syksynä kymmenien hamppuapteekkien käskettiin kuitenkin sulkea ovensa Kaliforniassa, kun liittovaltion viranomaisten mielestä lääkereseptejä kirjoitettiin myös täysin terveille asiakkaille.
torstai, 19. huhtikuuta 2012
Kuka voittaa Bahrainissa?
KU-VIIKKOLEHTI 20.4.2012
Viikonloppuna moottoriurheilun ystävät kerääntyvät taulutelkkareiden eteen jännittämään Formula 1 -sarjan Bahrainin Grand Prix -osakilpailua. Sunnuntaina selviää, voittaako Ferrari-tallin Fernando Alonso jo neljännen kerran Bahrainin GP:n vai ovatko Mercedeksen autot nopeampia Sakhirin aavikkoradan pitkillä suorilla. Kotimaisilla keskustelupalstoilla ennakkosuosikkina on tietysti Lotuksen Kimi Räikkönen.
Vielä reilu viikko sitten oli epäselvää, ajetaanko Bahrainin formulakisaa ollenkaan. Useat tallit hankkivat viikontakaiseen Kiinan GP-kisaan ajajilleen ja mekaanikoille kahdet paluuliput – toiset Bahrainin kautta, toiset suoraan kotiin.
Viime vuonna Bahrainin kisa peruttiin arabikevään kansannousun takia. Tunisian ja Egyptin demokratialiikkeiden innoittamina myös Bahrainissa ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan uudistuksia perustuslakiin ja parempia elinoloja maan shiiaenemmistölle.
Kun turvallisuusjoukot ampuivat kuoliaaksi maan pääkaupungin Manaman Helmiaukiolle kokoontuneita mielenosoittajia, protestiliike alkoi vaatia kuningas Hamadin ja koko Al-Khalifan hallitsijaperheen vallan lakkauttamista. Kuningas kutsui naapurimaan Saudi-Arabian joukot avuksi tukahduttamaan kansannousua.
Mielenosoitukset ja levottomuudet ovat kuitenkin jatkuneet, ja Bahrainin viranomaiset ovat vastanneet kovin ottein. Kansannousun alkamisen jälkeen ainakin 55 ihmistä on saanut surmansa mellakkapoliisien luodeista tai hakattu kuoliaaksi pidätyssellissä. 1 400 ihmistä on pidätetty, yli 4 000 shiiamuslimia on saanut potkut töistä tai yliopistoista, ja 43 shiiamoskeijaa on tuhottu maan tasalle.
Viime kuussa 200 000 ihmistä, kolmasosa Bahrainin kansasta, osallistui suurmielenosoitukseen kuningasvaltaa ja väkivaltaisuuksia vastaan. GP-kisojen lähestyessä tuhansien ihmisten mielenosoituksia on järjestetty miltei päivittäin. Viimeksi viikko sitten mellakkapoliisit ampuivat 15-vuotiasta poikaa rintaan, kun tämä osallistui aiemmin surmatun aktivistin hautajaiskulkueeseen.
Amnesty Internationalin tiistaina julkistaman raportin mukaan pidätettyjä demokratialiikkeen aktiiveja kidutetaan järjestelmällisesti ja kiduttamalla saatujen tunnustusten jälkeen heidät tuomitaan pitkään vankeusrangaistuksiin.
Kansainvälinen autoliitto FIA näytti Bahrainin kisoille lopulta kuitenkin vihreää valoa ja julkaisi viikko sitten lausunnon, jonka mukaan kilpailun turvajärjestelyt olivat kunnossa.
F1-pomo Bernie Ecclestone vähätteli Bahrainin ihmisoikeustilannetta. ”Ei siellä mitään tapahdu. Tunnen ihmisiä, jotka asuvat siellä, ja kaikki on ihan rauhallista. Me emme halua sekaantua minkään maan politiikkaan. He eivät osoita mieltään formulaykkösiä vastaan”, formuloiden tv-oikeudet omistava 81-vuotias monimiljardööri totesi brittimedialle.
Seitsenkertainen maailmanmestari Michael Schumacher arveli puolestaan, että ”GP-kisa on bahrainilaisille hyvin tärkeä tapahtuma, joka tulee tekemään kaikki onnellisiksi”.
F1-kuljettajista ainoastaan Red Bullin australialaiskuski Mark Webber pohti julkisesti, että Bahrainin GP-kisan ajaminen voisi olla moraalisesti arveluttavaa. Kisa kuitenkin ajetaan, koska Abu Dhabi, Bahrain ja muut Persianlahden maat ovat F1-sarjan huomattavia rahoittajia, Webber päätteli.
GP-sarjaa kolmen osakilpailun jälkeen johtavat McLarenin kuskit Lewis Hamilton ja Jenson Button sanoivat, etteivät he voi kommentoida päätöstä Bahrainin kisasta.
McLaren-tallin pääomistaja on tätä nykyä Bahrainin valtion sijoitusyhtiö Bahrain Mumtalakat Holding Company 50 prosentin omistusosuudellaan.
Bahrain on Saudi-Arabian kupeessa sijaitseva saarivaltio, joka on kooltaan hiukan pienempi kuin Helsingin, Espoon ja Vantaan yhteenlaskettu pinta-ala. Saudi-Arabiasta ajaa 25 kilometrin mittaista pengersiltaa pitkin Bahrainin pääkaupunkiin Manamaan alle tunnissa. Bahrainin pinta-alasta suurin osa on hiekka-aavikkoa.
Maassa asuu 600 000 Bahrainin kansalaista ja arviolta yhtä paljon siirtolaisia muista arabimaista ja Intiasta. Väestön enemmistö on shiiamuslimeja, mutta poliittinen ja taloudellinen valta on sunnimuslimeilla.
Bahrain on ollut 70-luvulta lähtien arabimaiden johtava pankkialan keskus. Lontoon kaupunkiyhtymän kilpailukykytilastossa Bahrain luokiteltiin ennen kansannousua maailman nopeimmin kasvavaksi finanssikeskukseksi. Toistaiseksi maa saa kuitenkin suurimman osan tuloistaan öljystä ja öljyjalosteista.
Bahrainin sijainti Persianlahden länsirannikolla on tehnyt siitä myös sotastrategisesti tärkeän. Saudijoukkojen lisäksi maassa on Yhdysvaltojen laivastotukikohta, jossa työskentelee vakituisesti 1 500 yhdysvaltalaista laivaston sotilasta. Yhdysvaltojen kaavailema 53 miljoonan dollarin arvoinen asekauppa Bahrainin kanssa on kansannousun ja ihmisoikeusloukkausten vuoksi kuitenkin jumittunut kongressin vastustukseen.
Ison-Britannian hallitus sen sijaan hyväksyi juuri kansannousun alla yli miljoonan punnan asekaupat Bahrainiin. Vientilupia myönnettiin tykkien, haulikoiden sekä aseiden äänenvaimentimien ja tähtäinten toimittamiseen Bahrainin turvallisuusjoukoille.
Al-Khalifan suku on hallinnut Bahrainia 1700-luvulta lähtien, välillä tosin brittiläisen siirtomaavallan alaisuudessa. Nykyinen kuningas Hamad bin Issa al-Khalifa johtaa maata yhdessä poikansa, kruununprinssi Salman bin Hamad al-Khalifan ja setänsä Khalifa bin Salman al-Khalifan kanssa, joka on ollut pääministerinä vuodesta 1971.
Maassa on vaaleilla valittu parlamentti, jolla ei ole minkäänlaista valtaa. Melkein kaikki ministerinpaikat on varattu kuninkaan lähisukulaisille.
Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Saudi-Arabia tukevat monarkiaa, koska uskovat, että demokratia voisi johtaa shiiojen enemmistövaltaan ja shiiaenemmistöisen Iranin vaikutusvallan kasvuun Persianlahdella. Myös Saudi-Arabialla on oma syrjitty shiiavähemmistönsä, jonka kuningas Abdullah mieluusti pitäisi hiljaisena.
Viikonloppuna moottoriurheilun ystävät kerääntyvät taulutelkkareiden eteen jännittämään Formula 1 -sarjan Bahrainin Grand Prix -osakilpailua. Sunnuntaina selviää, voittaako Ferrari-tallin Fernando Alonso jo neljännen kerran Bahrainin GP:n vai ovatko Mercedeksen autot nopeampia Sakhirin aavikkoradan pitkillä suorilla. Kotimaisilla keskustelupalstoilla ennakkosuosikkina on tietysti Lotuksen Kimi Räikkönen.
Vielä reilu viikko sitten oli epäselvää, ajetaanko Bahrainin formulakisaa ollenkaan. Useat tallit hankkivat viikontakaiseen Kiinan GP-kisaan ajajilleen ja mekaanikoille kahdet paluuliput – toiset Bahrainin kautta, toiset suoraan kotiin.
Viime vuonna Bahrainin kisa peruttiin arabikevään kansannousun takia. Tunisian ja Egyptin demokratialiikkeiden innoittamina myös Bahrainissa ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan uudistuksia perustuslakiin ja parempia elinoloja maan shiiaenemmistölle.
Kun turvallisuusjoukot ampuivat kuoliaaksi maan pääkaupungin Manaman Helmiaukiolle kokoontuneita mielenosoittajia, protestiliike alkoi vaatia kuningas Hamadin ja koko Al-Khalifan hallitsijaperheen vallan lakkauttamista. Kuningas kutsui naapurimaan Saudi-Arabian joukot avuksi tukahduttamaan kansannousua.
Mielenosoitukset ja levottomuudet ovat kuitenkin jatkuneet, ja Bahrainin viranomaiset ovat vastanneet kovin ottein. Kansannousun alkamisen jälkeen ainakin 55 ihmistä on saanut surmansa mellakkapoliisien luodeista tai hakattu kuoliaaksi pidätyssellissä. 1 400 ihmistä on pidätetty, yli 4 000 shiiamuslimia on saanut potkut töistä tai yliopistoista, ja 43 shiiamoskeijaa on tuhottu maan tasalle.
Viime kuussa 200 000 ihmistä, kolmasosa Bahrainin kansasta, osallistui suurmielenosoitukseen kuningasvaltaa ja väkivaltaisuuksia vastaan. GP-kisojen lähestyessä tuhansien ihmisten mielenosoituksia on järjestetty miltei päivittäin. Viimeksi viikko sitten mellakkapoliisit ampuivat 15-vuotiasta poikaa rintaan, kun tämä osallistui aiemmin surmatun aktivistin hautajaiskulkueeseen.
Amnesty Internationalin tiistaina julkistaman raportin mukaan pidätettyjä demokratialiikkeen aktiiveja kidutetaan järjestelmällisesti ja kiduttamalla saatujen tunnustusten jälkeen heidät tuomitaan pitkään vankeusrangaistuksiin.
Kansainvälinen autoliitto FIA näytti Bahrainin kisoille lopulta kuitenkin vihreää valoa ja julkaisi viikko sitten lausunnon, jonka mukaan kilpailun turvajärjestelyt olivat kunnossa.
F1-pomo Bernie Ecclestone vähätteli Bahrainin ihmisoikeustilannetta. ”Ei siellä mitään tapahdu. Tunnen ihmisiä, jotka asuvat siellä, ja kaikki on ihan rauhallista. Me emme halua sekaantua minkään maan politiikkaan. He eivät osoita mieltään formulaykkösiä vastaan”, formuloiden tv-oikeudet omistava 81-vuotias monimiljardööri totesi brittimedialle.
Seitsenkertainen maailmanmestari Michael Schumacher arveli puolestaan, että ”GP-kisa on bahrainilaisille hyvin tärkeä tapahtuma, joka tulee tekemään kaikki onnellisiksi”.
F1-kuljettajista ainoastaan Red Bullin australialaiskuski Mark Webber pohti julkisesti, että Bahrainin GP-kisan ajaminen voisi olla moraalisesti arveluttavaa. Kisa kuitenkin ajetaan, koska Abu Dhabi, Bahrain ja muut Persianlahden maat ovat F1-sarjan huomattavia rahoittajia, Webber päätteli.
GP-sarjaa kolmen osakilpailun jälkeen johtavat McLarenin kuskit Lewis Hamilton ja Jenson Button sanoivat, etteivät he voi kommentoida päätöstä Bahrainin kisasta.
McLaren-tallin pääomistaja on tätä nykyä Bahrainin valtion sijoitusyhtiö Bahrain Mumtalakat Holding Company 50 prosentin omistusosuudellaan.
Bahrain on Saudi-Arabian kupeessa sijaitseva saarivaltio, joka on kooltaan hiukan pienempi kuin Helsingin, Espoon ja Vantaan yhteenlaskettu pinta-ala. Saudi-Arabiasta ajaa 25 kilometrin mittaista pengersiltaa pitkin Bahrainin pääkaupunkiin Manamaan alle tunnissa. Bahrainin pinta-alasta suurin osa on hiekka-aavikkoa.
Maassa asuu 600 000 Bahrainin kansalaista ja arviolta yhtä paljon siirtolaisia muista arabimaista ja Intiasta. Väestön enemmistö on shiiamuslimeja, mutta poliittinen ja taloudellinen valta on sunnimuslimeilla.
Bahrain on ollut 70-luvulta lähtien arabimaiden johtava pankkialan keskus. Lontoon kaupunkiyhtymän kilpailukykytilastossa Bahrain luokiteltiin ennen kansannousua maailman nopeimmin kasvavaksi finanssikeskukseksi. Toistaiseksi maa saa kuitenkin suurimman osan tuloistaan öljystä ja öljyjalosteista.
Bahrainin sijainti Persianlahden länsirannikolla on tehnyt siitä myös sotastrategisesti tärkeän. Saudijoukkojen lisäksi maassa on Yhdysvaltojen laivastotukikohta, jossa työskentelee vakituisesti 1 500 yhdysvaltalaista laivaston sotilasta. Yhdysvaltojen kaavailema 53 miljoonan dollarin arvoinen asekauppa Bahrainin kanssa on kansannousun ja ihmisoikeusloukkausten vuoksi kuitenkin jumittunut kongressin vastustukseen.
Ison-Britannian hallitus sen sijaan hyväksyi juuri kansannousun alla yli miljoonan punnan asekaupat Bahrainiin. Vientilupia myönnettiin tykkien, haulikoiden sekä aseiden äänenvaimentimien ja tähtäinten toimittamiseen Bahrainin turvallisuusjoukoille.
Al-Khalifan suku on hallinnut Bahrainia 1700-luvulta lähtien, välillä tosin brittiläisen siirtomaavallan alaisuudessa. Nykyinen kuningas Hamad bin Issa al-Khalifa johtaa maata yhdessä poikansa, kruununprinssi Salman bin Hamad al-Khalifan ja setänsä Khalifa bin Salman al-Khalifan kanssa, joka on ollut pääministerinä vuodesta 1971.
Maassa on vaaleilla valittu parlamentti, jolla ei ole minkäänlaista valtaa. Melkein kaikki ministerinpaikat on varattu kuninkaan lähisukulaisille.
Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Saudi-Arabia tukevat monarkiaa, koska uskovat, että demokratia voisi johtaa shiiojen enemmistövaltaan ja shiiaenemmistöisen Iranin vaikutusvallan kasvuun Persianlahdella. Myös Saudi-Arabialla on oma syrjitty shiiavähemmistönsä, jonka kuningas Abdullah mieluusti pitäisi hiljaisena.
torstai, 5. huhtikuuta 2012
Hurjan kasvun nurjat puolet
KU-VIIKKOLEHTI 5.4.2012
Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa vanhankaupungin kadut on nimetty myyntituotteiden mukaan. Yhdellä kadulla myydään silkkiä, toisella hopeakoruja, seuraavalla kalaa. Joillain kaduilla kaupattavat tuotteet eivät tosin enää vastaa kadun alkuperäistä nimeä. Aikoinaan papujen myyntiin keskittyneellä Hang Daulla on tänä päivänä kaupungin suurin lenkkitossuliikkeiden keskittymä. Viereisellä kadunpätkällä jalkakäytävät on levitetty täyteen matkalaukkuja.
Tavarapaljous yllättää kokeneenkin matkaajan. Myös katujen ylittäminen on aluksi hankalaa – moottoripyörien ja skoottereiden loputtoman virran vuoksi.
Hoan Kiem -järvellä sijaitsevan Jadevuoritemppelin edustalla nuoret napsivat kamerakännyköillä kuvia toisistaan. Katukahviloissa liikemiehet naputtavat kannettavia tietokoneitaan.
Vauraammalla väestönosalla on mistä valita. Farkkujen ja nahkatakkien myyntiin keskittyvän kadun vierestä löytyvät useiden kansainvälisten vaateketjujen liikkeet. Ravintoloita tuntuu olevan joka korttelissa, ja yöelämä on niin vilkasta, että baarien ja yökerhojen tarjonnasta on julkaistu oma opasvihko, jonka tiedot löytyvät päivitettynä myös verkosta.
92 miljoonan asukkaan Vietnam on maailman 13. väkirikkain maa. Viime vuosikymmenellä maan talous kasvoi parhaimmillaan yli kahdeksan prosentin vuosivauhdilla, heti Kiinan jälkeen seuraavaksi eniten maailmassa.
Maassa on 111 miljoonaa rekisteröityä matkapuhelinliittymää ja 30 miljoonaa internetin käyttäjää, 15:nneksi eniten koko maailmassa. Joka kolmas vietnamilainen omistaa moottoripyörän, mutta autoja on sen sijaan vain kahdella prosentilla väestöstä.
Vietnam on maailman suurin pippurin ja cashewpähkinöiden tuottaja ja Thaimaan jälkeen maailman toiseksi suurin riisinviejä. Tärkein vientituote on kuitenkin öljy, jota porataan Etelä-Kiinan meren pohjasta. Muita vientituotteita ovat elektroniikkalaitteet, lenkkitossut sekä matkapuhelimet ja niiden osat.
Vuonna 1986 tehdyistä talousuudistuksista lähtien Vietnamissa on harjoitettu niin sanottua sosialistista markkinataloutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kommunistihallinto on houkutellut maahan ylikansallisia yhtiöitä perustamaan tehtaita erityisesti vientialoille. Kommunistipuolue laatii edelleen talouden viisivuotissuunnitelmiaan, valtio omistaa yhä suurimmat tehtaat, mutta vähittäiskauppa ja muu pienyrittäminen on varsin vapaata.
Uudistusten myötä akuutti köyhyys on vähentynyt, vaikka samalla tuloerot ovat kasvaneet. Myös koulutukseen on panostettu. Maassa on nyt yli 300 yliopistoa ja korkeakoulua, ja koulua käyvien lasten osuus lähestyy sataa prosenttia.
Maailmantalouden taantuma on kuitenkin hidastanut Vietnamin hurjaa talouskasvua, joka on pudonnut kuuteen prosenttiin. Ruuan hinta on vuodessa peräti kaksinkertaistunut, ja inflaatio on kohonnut 18 prosenttiin.
Adidaksen ja Niken tossuja Hanoissa kauppaava Thinh Vuong Hung kertoo, ettei hän ole myynyt koko päivänä ainuttakaan kenkäparia. Turistit uskovat, että tossut ovat piraatteja, ja useimpien vietnamilaisten on nyt mietittävä tarkkaan rahankäyttöään.
Englanninkielisen Vietweek-lehden mukaan 8 000 vietnamilaista yritystä ajautui viime vuonna konkurssiin, mikä merkitsee satojen tuhansien työpaikkojen menetystä.
”Konkurssit ovat tavallisia markkinataloudessa”, selitti Hanoin yhteiskuntataloudellisen tutkimuskeskuksen ekonomisti Nguyen Minh Phong. ”Konkurssien ja yritysostojen myötä hyvin toimivat yhtiöt menestyvät ja huonosti hoidetut häviävät.”
Monissa tapauksissa konkurssien syynä olivat tonttikaupat, harkitsemattomat pörssisijoitukset ja valuuttakeinottelu.
Taantuma ei silti ole vähentänyt ylikansallisten yhtiöiden voittoja. Vietnamin kauppa- ja teollisuusministeriö ilmoitti viime viikolla, että maassa toimivien ulkomaisten yritysten vienti kasvoi alkuvuodesta lähes 50 prosentilla. Matkapuhelinten vienti kolminkertaistui, ja muiden elektroniikkatuotteiden vienti kaksinkertaistui.
Esimerkiksi korealaisen Samsungin vienti kaksinkertaistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yli miljardiin dollariin kuussa.
Hurjalla talouskasvulla on myös hintansa. Monet Ho Chi Minh Cityn tossu- ja kännykkätehtaiden työntekijät eivät enää tyydy osaansa pelkkänä halpatyövoimana. Työntekijöiden vaihtuvuus on suurta, ja tuoreen selvityksen mukaan keskeisiä syitä tähän ovat surkeat palkat, heikot ylenemismahdollisuudet ja ristiriidat esimiesten kanssa.
Teollistuminen on muuttanut rajusti myös kaupunkien lähellä olevaa maaseutua. Pari tuntia kestävä junamatka Haiphongin satamakaupungista Hanoihin oli kuvaava. Junaradan eteläpuolella ikkunasta näkyi lähes koko matkan ajan riisipeltoja silmänkantamattomiin. Toisella puolella rautatietä oli teollisuuslaitoksia vieri vieressä.
Maaseudun teollistuminen on johtanut kiihtyvään kilpailuun tonttimaasta. Lain mukaan valtio omistaa kaiken maan ja vuokraa sitä kotitalouksille 20 vuodeksi kerrallaan. Haiphongin lähistöllä nähtiin tammikuussa aseellinen yhteenotto, kun viranomaiset tulivat häätämään perhettä, joka ei suostunut luovuttamaan viljelymaitaan tienrakennushankkeeseen. Perheen taltuttamiseen tarvittiin lopulta sata aseistettua poliisia ja miinanraivaajien erikoisjoukko.
Hanoin lähistöllä ainakin 150 000 viljelijäperhettä on kymmenen viime vuoden aikana pakotettu muutamaan pois mailtaan tehdäkseen tilaa uusille tehtaille ja asuinalueille.
Itse pääkaupungissa ilman saastuminen on vakava ongelma. Maan uutistoimisto kertoi viime viikolla, että Hanoissa on eniten ilmansaasteita koko Kaakkois-Aasiassa. Ilman hiukkaspitoisuudet ylittävät Maailman terveysjärjestön suositukset seitsenkertaisesti.
Paikallisen naistenlehden tekemän selvityksen mukaan markkinatalouden tuoma moderni elämäntyyli on puolestaan keskeisin syy nuorten kaupunkilaisten avioerojen yleistymiseen. ”Meillä on molemmilla hyvät tulot, mutta meillä ei ole aikaa tavata toisiamme ja jakaa yhdessä huoliamme. Ehkä meidän olisi parempi erota”, eräs haastatelluista pariskunnista pohti.
Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa vanhankaupungin kadut on nimetty myyntituotteiden mukaan. Yhdellä kadulla myydään silkkiä, toisella hopeakoruja, seuraavalla kalaa. Joillain kaduilla kaupattavat tuotteet eivät tosin enää vastaa kadun alkuperäistä nimeä. Aikoinaan papujen myyntiin keskittyneellä Hang Daulla on tänä päivänä kaupungin suurin lenkkitossuliikkeiden keskittymä. Viereisellä kadunpätkällä jalkakäytävät on levitetty täyteen matkalaukkuja.
Tavarapaljous yllättää kokeneenkin matkaajan. Myös katujen ylittäminen on aluksi hankalaa – moottoripyörien ja skoottereiden loputtoman virran vuoksi.
Hoan Kiem -järvellä sijaitsevan Jadevuoritemppelin edustalla nuoret napsivat kamerakännyköillä kuvia toisistaan. Katukahviloissa liikemiehet naputtavat kannettavia tietokoneitaan.
Vauraammalla väestönosalla on mistä valita. Farkkujen ja nahkatakkien myyntiin keskittyvän kadun vierestä löytyvät useiden kansainvälisten vaateketjujen liikkeet. Ravintoloita tuntuu olevan joka korttelissa, ja yöelämä on niin vilkasta, että baarien ja yökerhojen tarjonnasta on julkaistu oma opasvihko, jonka tiedot löytyvät päivitettynä myös verkosta.
92 miljoonan asukkaan Vietnam on maailman 13. väkirikkain maa. Viime vuosikymmenellä maan talous kasvoi parhaimmillaan yli kahdeksan prosentin vuosivauhdilla, heti Kiinan jälkeen seuraavaksi eniten maailmassa.
Maassa on 111 miljoonaa rekisteröityä matkapuhelinliittymää ja 30 miljoonaa internetin käyttäjää, 15:nneksi eniten koko maailmassa. Joka kolmas vietnamilainen omistaa moottoripyörän, mutta autoja on sen sijaan vain kahdella prosentilla väestöstä.
Vietnam on maailman suurin pippurin ja cashewpähkinöiden tuottaja ja Thaimaan jälkeen maailman toiseksi suurin riisinviejä. Tärkein vientituote on kuitenkin öljy, jota porataan Etelä-Kiinan meren pohjasta. Muita vientituotteita ovat elektroniikkalaitteet, lenkkitossut sekä matkapuhelimet ja niiden osat.
Vuonna 1986 tehdyistä talousuudistuksista lähtien Vietnamissa on harjoitettu niin sanottua sosialistista markkinataloutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kommunistihallinto on houkutellut maahan ylikansallisia yhtiöitä perustamaan tehtaita erityisesti vientialoille. Kommunistipuolue laatii edelleen talouden viisivuotissuunnitelmiaan, valtio omistaa yhä suurimmat tehtaat, mutta vähittäiskauppa ja muu pienyrittäminen on varsin vapaata.
Uudistusten myötä akuutti köyhyys on vähentynyt, vaikka samalla tuloerot ovat kasvaneet. Myös koulutukseen on panostettu. Maassa on nyt yli 300 yliopistoa ja korkeakoulua, ja koulua käyvien lasten osuus lähestyy sataa prosenttia.
Maailmantalouden taantuma on kuitenkin hidastanut Vietnamin hurjaa talouskasvua, joka on pudonnut kuuteen prosenttiin. Ruuan hinta on vuodessa peräti kaksinkertaistunut, ja inflaatio on kohonnut 18 prosenttiin.
Adidaksen ja Niken tossuja Hanoissa kauppaava Thinh Vuong Hung kertoo, ettei hän ole myynyt koko päivänä ainuttakaan kenkäparia. Turistit uskovat, että tossut ovat piraatteja, ja useimpien vietnamilaisten on nyt mietittävä tarkkaan rahankäyttöään.
Englanninkielisen Vietweek-lehden mukaan 8 000 vietnamilaista yritystä ajautui viime vuonna konkurssiin, mikä merkitsee satojen tuhansien työpaikkojen menetystä.
”Konkurssit ovat tavallisia markkinataloudessa”, selitti Hanoin yhteiskuntataloudellisen tutkimuskeskuksen ekonomisti Nguyen Minh Phong. ”Konkurssien ja yritysostojen myötä hyvin toimivat yhtiöt menestyvät ja huonosti hoidetut häviävät.”
Monissa tapauksissa konkurssien syynä olivat tonttikaupat, harkitsemattomat pörssisijoitukset ja valuuttakeinottelu.
Taantuma ei silti ole vähentänyt ylikansallisten yhtiöiden voittoja. Vietnamin kauppa- ja teollisuusministeriö ilmoitti viime viikolla, että maassa toimivien ulkomaisten yritysten vienti kasvoi alkuvuodesta lähes 50 prosentilla. Matkapuhelinten vienti kolminkertaistui, ja muiden elektroniikkatuotteiden vienti kaksinkertaistui.
Esimerkiksi korealaisen Samsungin vienti kaksinkertaistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yli miljardiin dollariin kuussa.
Hurjalla talouskasvulla on myös hintansa. Monet Ho Chi Minh Cityn tossu- ja kännykkätehtaiden työntekijät eivät enää tyydy osaansa pelkkänä halpatyövoimana. Työntekijöiden vaihtuvuus on suurta, ja tuoreen selvityksen mukaan keskeisiä syitä tähän ovat surkeat palkat, heikot ylenemismahdollisuudet ja ristiriidat esimiesten kanssa.
Teollistuminen on muuttanut rajusti myös kaupunkien lähellä olevaa maaseutua. Pari tuntia kestävä junamatka Haiphongin satamakaupungista Hanoihin oli kuvaava. Junaradan eteläpuolella ikkunasta näkyi lähes koko matkan ajan riisipeltoja silmänkantamattomiin. Toisella puolella rautatietä oli teollisuuslaitoksia vieri vieressä.
Maaseudun teollistuminen on johtanut kiihtyvään kilpailuun tonttimaasta. Lain mukaan valtio omistaa kaiken maan ja vuokraa sitä kotitalouksille 20 vuodeksi kerrallaan. Haiphongin lähistöllä nähtiin tammikuussa aseellinen yhteenotto, kun viranomaiset tulivat häätämään perhettä, joka ei suostunut luovuttamaan viljelymaitaan tienrakennushankkeeseen. Perheen taltuttamiseen tarvittiin lopulta sata aseistettua poliisia ja miinanraivaajien erikoisjoukko.
Hanoin lähistöllä ainakin 150 000 viljelijäperhettä on kymmenen viime vuoden aikana pakotettu muutamaan pois mailtaan tehdäkseen tilaa uusille tehtaille ja asuinalueille.
Itse pääkaupungissa ilman saastuminen on vakava ongelma. Maan uutistoimisto kertoi viime viikolla, että Hanoissa on eniten ilmansaasteita koko Kaakkois-Aasiassa. Ilman hiukkaspitoisuudet ylittävät Maailman terveysjärjestön suositukset seitsenkertaisesti.
Paikallisen naistenlehden tekemän selvityksen mukaan markkinatalouden tuoma moderni elämäntyyli on puolestaan keskeisin syy nuorten kaupunkilaisten avioerojen yleistymiseen. ”Meillä on molemmilla hyvät tulot, mutta meillä ei ole aikaa tavata toisiamme ja jakaa yhdessä huoliamme. Ehkä meidän olisi parempi erota”, eräs haastatelluista pariskunnista pohti.
torstai, 22. maaliskuuta 2012
Kuka ihmeen Joseph Kony?
KU-VIIKKOLEHTI 23.3.2012
Moni lukija on varmasti jo kuullut Kony 2012 -videosta ja osa varmaan myöskin nähnyt sen. Sosiaalisessa mediassa kulovalkeana levinneellä videolla on ollut YouTubessa ja Vimeo-videopalvelussa kahden viikon aikana yli sata miljoonaa katsojaa.
Yhdysvaltalaisen Invisible Children -järjestön tuottama puolituntinen elokuva tehtiin nimenomaan jaettavaksi sosiaalisessa mediassa. Videon alussa todetaan, että Facebookissa on tänä päivänä enemmän ihmisiä kuin maapallolla oli asukkaita 200 vuotta sitten.
Kony 2012 -kampanjan pyrkimyksenä on levittää tietoa ugandalaisesta kapinallisjohtajasta Joseph Konysta ja kehottaa yhdysvaltalaisia viihdemaailman ja politiikan vaikuttajia painostamaan maansa hallitusta, jotta amerikkalaiset sotilaat auttaisivat Ugandan armeijaa Konyn kiinnisaamisessa tai surmaamisessa.
Presidentti Barack Obaman päätöksellä Yhdysvallat lähetti jo viime lokakuussa sata erikoisjoukkojen sotilasta Ugandan sotavoimien avuksi taistelemaan Joseph Konyn johtamaa Herran vastarinta-armeijaa LRA:ta vastaan Kongossa ja Keski-Afrikan tasavallassa.
Kony 2012 -kampanja yllyttää nuoria myös liimaamaan kampanjan julisteita kotikaupungeissaan, ostamaan kampanjarannekkeita, t-paitoja ja 30 dollaria maksavia toimintapakkauksia.
Viime viikolla kampanja sai vielä hiukan sensaatiomaisempaa julkisuutta, kun Kony-elokuvan ohjannut kalifornialaismies Jason Russell sekosi humalapäissään ilmeisesti videon herättämän kritiikin vuoksi ja riehui ilkosillaan San Diegon liikenteessä. Poliisi otti hänet kiinni ja vei sairaalaan.
Herran vastarinta-armeija kävi sotaa Ugandan hallitusta vastaan lähes 20 vuoden ajan, kunnes vuonna 2006 rauhanneuvottelujen alla kapinalliset vetäytyivät Kongon rajan taakse Garamban kansallispuiston viidakkoon.
Ugandassa kapinallisten julmien sotatoimien kohteena olivat lähinnä heidän omaan acholi-kansaansa kuuluvat siviilit. LRA:n kapinallisten uskotaan siepanneen sodan aikana maan pohjoisosien kylistä mukaansa yli kymmenen tuhatta lasta ja nuorta, jotka pakottamalla ja uhkaamalla aivopestiin kuuliaisiksi sotureiksi, jalkavaimoiksi, viestinviejiksi ja kantajiksi.
Joseph Konyn kerrotaan halunneen riveihinsä nimenomaan lapsia, sillä lapset tottelevat käskyjä ja ovat kyselemättä valmiita mitä hirvittävimpiin veritekoihin.
Kony halusi perustaa Ugandaan raamatun kymmenen käskyn nimeen vannovan Jumalan valtakunnan maan päällä. Keinot olivat raakalaismaiset. Kiinniotetuilta polkupyöräilijöiltä katkaistiin raajat viidakkoveitsellä, naisia joukkoraiskattiin, ja kyläläisiä poltettiin kuoliaaksi kirkoissa.
Vuonna 2005 Kansainvälinen sotarikostuomioistuin etsintäkuulutti Joseph Konyn ja neljä muuta LRA-johtajaa sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Muista etsintäkuulutetuista LRA-johtajista ainakin kaksi on sen jälkeen kuollut taistelussa tai ryhmän sisäisissä välienselvittelyissä.
Tykkäämisten lisäksi Kony-video ja koko Kony-kampanja ovat herättäneet myös rajua kritiikkiä.
Ugandassa pitkään työskennellyt yhdysvaltalainen politiikantutkija Adam Branch piti Kony-kampanjan takana olevia nuoria ”hyödyllisinä idiootteina”, jotka on saatu ajamaan Yhdysvaltojen sotilasstrategisia intressejä alueella, jossa on runsaasti öljyä ja muita maanperän rikkauksia.
”Joseph Kony on vain tekosyy sotajoukkojen lähettämiselle alueelle. Yhdysvaltojen tiedustelu tietää tarkkaan Konyn olinpaikan, mutta tällä hetkellä on heidän etujensa mukaista olla vangitsematta häntä”, toteaa puolestaan tunnettu kenialaistutkija Firoze Manji.
Joseph Kony ja LRA lähtivät Ugandasta vuosia sitten, ja sen jälkeen Pohjois-Ugandassa ei ole käyty sotaa.
LRA:lla on tätä nykyä enää arviolta 200 sotilasta Kongossa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Ryhmä terrorisoi edelleen siviiliväestöä etenkin Kongossa, mutta ei enää laajassa mitassa. Invisible Children -järjestön omien tilastojen mukaan tänä vuonna LRA:n iskuissa on kuollut viisi ihmistä.
Muutenkin Kony-videossa faktat on esitetty hyvin valikoiden. Ugandan armeijan ja LRA:n välisessä sodassa myös hallitusarmeijan sotilaat syyllistyivät vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Sodan pahimpina vuosina 90-luvun lopulla Ugandan armeija pakotti maan pohjoisosissa miltei koko väestön lähtemään kodeistaan ja muuttamaan keskitysleirejä muistuttaviin evakkokyliin.
Elokuvassa ei myöskään kerrota vuosina 2006–2008 käydyistä rauhanneuvotteluista Ugandan hallituksen ja LRA:n välillä. Etelä-Sudanissa käydyissä neuvotteluissa kaikki oli allekirjoituksia myöten valmista rauhaan, mutta lopulta Joseph Kony vetäytyi neuvotteluista, kun LRA-johtajien turvallisuudesta ei suostuttu antamaan takeita.
Länsimaissa kampanjan arvostelijat ovat pitäneet Kony-elokuvaa liikaa tunteisiin vetoavana ja propagandistisena. Toiset ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Invisible Children -järjestö käyttää vain noin kolmasosan tuloistaan Ugandassa ja Kongossa toteutettaviin kehityshankkeisiin loppuosan mennessä työntekijöiden palkkoihin, matkakuluihin ja elokuvatuotantoihin.
Kommenteissa on myös pidetty epäilyttävänä Kony-elokuvan ohjaajan Jason Russellin taustaa aktiivisena herätyskirkon jäsenenä.
Ugandalaisbloggaaja Rosebell Kagumiren mielestä taas länsimaissa on tehty aivan liikaa elokuvia, joissa ulkopuolinen valkoinen mies yrittää esiintyä sankarina pelastaakseen afrikkalaisia lapsia.
Kun paikallinen kansalaisjärjestö esitti Kony-elokuvan videotykillä Liran kaupungissa Pohjois-Ugandassa, tilaisuus päättyi kivien heittelyyn. Paikalliset asukkaat luulivat, että elokuva kertoisi heistä ja heidän pyrkimyksistään jälleenrakentaa maata parikymmentä vuotta kestäneen sodan jälkeen, mutta pettyivät, kun video kertoikin amerikkalaisesta miehestä ja tämän pojasta ja asioista, jotka tapahtuivat Ugandassa vuosikausia sitten.
”Amerikkalainen järjestö yrittää vain kerätä rahaa käyttäen hyväksi Pohjois-Ugandan vuosien takaisia julmuuksia”, Al Jazeeran haastattelema mies arveli.
Moni lukija on varmasti jo kuullut Kony 2012 -videosta ja osa varmaan myöskin nähnyt sen. Sosiaalisessa mediassa kulovalkeana levinneellä videolla on ollut YouTubessa ja Vimeo-videopalvelussa kahden viikon aikana yli sata miljoonaa katsojaa.
Yhdysvaltalaisen Invisible Children -järjestön tuottama puolituntinen elokuva tehtiin nimenomaan jaettavaksi sosiaalisessa mediassa. Videon alussa todetaan, että Facebookissa on tänä päivänä enemmän ihmisiä kuin maapallolla oli asukkaita 200 vuotta sitten.
Kony 2012 -kampanjan pyrkimyksenä on levittää tietoa ugandalaisesta kapinallisjohtajasta Joseph Konysta ja kehottaa yhdysvaltalaisia viihdemaailman ja politiikan vaikuttajia painostamaan maansa hallitusta, jotta amerikkalaiset sotilaat auttaisivat Ugandan armeijaa Konyn kiinnisaamisessa tai surmaamisessa.
Presidentti Barack Obaman päätöksellä Yhdysvallat lähetti jo viime lokakuussa sata erikoisjoukkojen sotilasta Ugandan sotavoimien avuksi taistelemaan Joseph Konyn johtamaa Herran vastarinta-armeijaa LRA:ta vastaan Kongossa ja Keski-Afrikan tasavallassa.
Kony 2012 -kampanja yllyttää nuoria myös liimaamaan kampanjan julisteita kotikaupungeissaan, ostamaan kampanjarannekkeita, t-paitoja ja 30 dollaria maksavia toimintapakkauksia.
Viime viikolla kampanja sai vielä hiukan sensaatiomaisempaa julkisuutta, kun Kony-elokuvan ohjannut kalifornialaismies Jason Russell sekosi humalapäissään ilmeisesti videon herättämän kritiikin vuoksi ja riehui ilkosillaan San Diegon liikenteessä. Poliisi otti hänet kiinni ja vei sairaalaan.
Herran vastarinta-armeija kävi sotaa Ugandan hallitusta vastaan lähes 20 vuoden ajan, kunnes vuonna 2006 rauhanneuvottelujen alla kapinalliset vetäytyivät Kongon rajan taakse Garamban kansallispuiston viidakkoon.
Ugandassa kapinallisten julmien sotatoimien kohteena olivat lähinnä heidän omaan acholi-kansaansa kuuluvat siviilit. LRA:n kapinallisten uskotaan siepanneen sodan aikana maan pohjoisosien kylistä mukaansa yli kymmenen tuhatta lasta ja nuorta, jotka pakottamalla ja uhkaamalla aivopestiin kuuliaisiksi sotureiksi, jalkavaimoiksi, viestinviejiksi ja kantajiksi.
Joseph Konyn kerrotaan halunneen riveihinsä nimenomaan lapsia, sillä lapset tottelevat käskyjä ja ovat kyselemättä valmiita mitä hirvittävimpiin veritekoihin.
Kony halusi perustaa Ugandaan raamatun kymmenen käskyn nimeen vannovan Jumalan valtakunnan maan päällä. Keinot olivat raakalaismaiset. Kiinniotetuilta polkupyöräilijöiltä katkaistiin raajat viidakkoveitsellä, naisia joukkoraiskattiin, ja kyläläisiä poltettiin kuoliaaksi kirkoissa.
Vuonna 2005 Kansainvälinen sotarikostuomioistuin etsintäkuulutti Joseph Konyn ja neljä muuta LRA-johtajaa sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Muista etsintäkuulutetuista LRA-johtajista ainakin kaksi on sen jälkeen kuollut taistelussa tai ryhmän sisäisissä välienselvittelyissä.
Tykkäämisten lisäksi Kony-video ja koko Kony-kampanja ovat herättäneet myös rajua kritiikkiä.
Ugandassa pitkään työskennellyt yhdysvaltalainen politiikantutkija Adam Branch piti Kony-kampanjan takana olevia nuoria ”hyödyllisinä idiootteina”, jotka on saatu ajamaan Yhdysvaltojen sotilasstrategisia intressejä alueella, jossa on runsaasti öljyä ja muita maanperän rikkauksia.
”Joseph Kony on vain tekosyy sotajoukkojen lähettämiselle alueelle. Yhdysvaltojen tiedustelu tietää tarkkaan Konyn olinpaikan, mutta tällä hetkellä on heidän etujensa mukaista olla vangitsematta häntä”, toteaa puolestaan tunnettu kenialaistutkija Firoze Manji.
Joseph Kony ja LRA lähtivät Ugandasta vuosia sitten, ja sen jälkeen Pohjois-Ugandassa ei ole käyty sotaa.
LRA:lla on tätä nykyä enää arviolta 200 sotilasta Kongossa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Ryhmä terrorisoi edelleen siviiliväestöä etenkin Kongossa, mutta ei enää laajassa mitassa. Invisible Children -järjestön omien tilastojen mukaan tänä vuonna LRA:n iskuissa on kuollut viisi ihmistä.
Muutenkin Kony-videossa faktat on esitetty hyvin valikoiden. Ugandan armeijan ja LRA:n välisessä sodassa myös hallitusarmeijan sotilaat syyllistyivät vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Sodan pahimpina vuosina 90-luvun lopulla Ugandan armeija pakotti maan pohjoisosissa miltei koko väestön lähtemään kodeistaan ja muuttamaan keskitysleirejä muistuttaviin evakkokyliin.
Elokuvassa ei myöskään kerrota vuosina 2006–2008 käydyistä rauhanneuvotteluista Ugandan hallituksen ja LRA:n välillä. Etelä-Sudanissa käydyissä neuvotteluissa kaikki oli allekirjoituksia myöten valmista rauhaan, mutta lopulta Joseph Kony vetäytyi neuvotteluista, kun LRA-johtajien turvallisuudesta ei suostuttu antamaan takeita.
Länsimaissa kampanjan arvostelijat ovat pitäneet Kony-elokuvaa liikaa tunteisiin vetoavana ja propagandistisena. Toiset ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Invisible Children -järjestö käyttää vain noin kolmasosan tuloistaan Ugandassa ja Kongossa toteutettaviin kehityshankkeisiin loppuosan mennessä työntekijöiden palkkoihin, matkakuluihin ja elokuvatuotantoihin.
Kommenteissa on myös pidetty epäilyttävänä Kony-elokuvan ohjaajan Jason Russellin taustaa aktiivisena herätyskirkon jäsenenä.
Ugandalaisbloggaaja Rosebell Kagumiren mielestä taas länsimaissa on tehty aivan liikaa elokuvia, joissa ulkopuolinen valkoinen mies yrittää esiintyä sankarina pelastaakseen afrikkalaisia lapsia.
Kun paikallinen kansalaisjärjestö esitti Kony-elokuvan videotykillä Liran kaupungissa Pohjois-Ugandassa, tilaisuus päättyi kivien heittelyyn. Paikalliset asukkaat luulivat, että elokuva kertoisi heistä ja heidän pyrkimyksistään jälleenrakentaa maata parikymmentä vuotta kestäneen sodan jälkeen, mutta pettyivät, kun video kertoikin amerikkalaisesta miehestä ja tämän pojasta ja asioista, jotka tapahtuivat Ugandassa vuosikausia sitten.
”Amerikkalainen järjestö yrittää vain kerätä rahaa käyttäen hyväksi Pohjois-Ugandan vuosien takaisia julmuuksia”, Al Jazeeran haastattelema mies arveli.
perjantai, 9. maaliskuuta 2012
Lockerbie-iskusta tuomittiin syytön mies
KU-VIIKKOLEHTI 9.3.2012
Libyan entistä hallitusta ja libyalaista Abdelbaset Al-Megrahia on vuosien ajan pidetty syypäänä Lockerbien pommi-iskuun. Viime viikolla julkaistu kirja osoittaa kuitenkin melko takuuvarmasti, että pommi-iskusta tuomittu libyalaismies oli syytön.
Brittiläistutkija John Ashtonin kirjan paljastuksista kerrottiin viikko sitten myös Al Jazeera -kanavalla esitetyssä dokumenttiohjelmassa, joka on edelleen nähtävissä kanavan verkkosivuilla.
Joulukuun 21. päivänä 1988 seitsemältä illalla pommi räjähti Lontoosta New Yorkiin matkalla olleessa yhdysvaltalaisen Pan Am -lentoyhtiön Boeing 747 -koneessa yhdeksän kilometrin korkeudessa skotlantilaisen Lockerbien kylän yläpuolella. Pommi-iskussa kuoli 259 matkustajaa ja miehistön jäsentä ja 11 Lockerbien kylän asukasta.
Libyan lentoyhtiön turvallisuuspäällikkönä työskennellyt Al-Megrahi tuomittiin vuonna 2001 elinkautiseen vankeuteen iskun suunnittelusta. Al-Megrahi on aina kiistänyt osallisuutensa pommi-iskuun.
Pitkälle edennyttä eturauhassyöpää sairastava Al-Megrahi armahdettiin terveydellisistä syistä elokuussa 2009, ja hänen annettiin matkustaa kotimaahansa saattohoitoon. Armahduksen ehtona oli, että hän sitä ennen luopui valituksestaan korkeimpaan oikeuteen.
John Ashtonin tuore kirja Megrahi: You Are My Jury (Megrahi: Te olette valamiehistöni) perustuu suurelta osin Skotlannin rikostapausten uudelleenarviointikomission yli 800-sivuiseen selvitykseen syistä, miksi Al-Megrahin olisi ehdottomasti pitänyt saada uusi oikeudenkäynti. Muutoksenhakulautakunnan selvitystä ei aikoinaan koskaan julkistettu, mutta Ashton sai asiakirjat haltuunsa Al-Megrahin puolustustiimin entisenä jäsenenä.
Al-Megrahin tuomio perustui muutamaan keskeiseen yksityiskohtaan.
Lockerbien turma-alueelta löytyneistä vaateriekaleista ja muista matkatavaroiden osista voitiin päätellä, että pommi oli asennettu Toshiban kasettinauhuriin, joka oli pakattu ruskeaan Samsoniten matkalaukkuun yhdessä vaatteiden ja sateenvarjon kanssa. Valmistusmerkin perusteella vaatteet pystyttiin jäljittämään maltalaiseen vaatekauppaan. Kaupan omistaja kertoi myyneensä vaatteet libyalaiselle miehelle loppuvuodesta 1988.
Turmapaikalta löytyneen pienen piirilevyn palan perusteella tuomioistuin arveli, että pommin ajastin oli sveitsiläisen Mebo-yhtiön valmistama. Yhtiö oli myynyt 20 ajastinta Libyaan vuosina 1985 ja 1986.
Pommin sisältänyt matkalaukku oli tuomioistuimen mukaan kuljetettu ensin Air Maltan koneella Maltasta Frankfurtiin ja sieltä edelleen Pan Amin koneella Lontoon Heathrow’n lentokentälle, missä se lastattiin Pan Amin New Yorkin -koneeseen.
Tuomioistuimen mukaan ainoa mahdollinen päivä, jolloin Al-Megrahi olisi voinut ostaa vaatteet maltalaisesta vaatekaupasta, oli 7. joulukuuta 1988. Al-Megrahi oli tuona päivänä Maltalla ja yöpyi Holiday Inn -hotellissa Slieman kaupungissa lähellä kyseistä vaatekauppaa.
Al Jazeeran viime viikolla esittämän brittidokumentin perusteella maltalaisen vaatekauppiaan Tony Gaucin todistelu ei viittaa Al-Megrahin syyllisyyteen, pikemminkin päinvastoin.
Vaatekauppiaan mukaan libyalaismies, joka osti vaatteet, oli yli 180 senttiä pitkä, harteikas, tummaihoinen ja noin 50-vuotias. Al-Megrahi oli puolestaan 168 senttiä pitkä, kevytrakenteinen ja vaaleaihoinen. Vuonna 1988 hän oli 36-vuotias.
Vaatekauppias kertoi, että vaatteet hankkinut mies osti kaupasta myös sateenvarjon. Lähtiessään ulos kaupasta mies avasi sateenvarjon, sillä ulkona satoi. Al Jazeeran dokumenttiohjelmassa haastatellaan Maltan ilmatieteen laitoksen entistä johtajaa, joka on pitänyt vuosien ajan myös omaa päiväkirjaa Maltan säästä. Päiväkirjan mukaan 7. joulukuuta 1988 taivaalla oli vain untuvapilviä eikä Maltalla satanut.
Vaatekauppias totesi useissa kuulusteluissa, että jouluvaloja ei ollut vielä sytytetty sinä päivänä, kun libyalaismies osti vaatteet. Al Jazeeran dokumentissa Maltan entinen matkailuministeri toteaa kuitenkin, että Slieman kaupungissa jouluvalot sytytetään aina 6. joulukuuta kello 17.30, joten 7. joulukuuta kaduilla oli jo jouluvalot.
Yhdessä poliisikuulustelussa vaatekauppias totesi, että libyalaismies oli ostanut vaatteet 29. marraskuuta 1988. Kauppias muisti päivämäärän, sillä hän oli tuona päivänä riidellyt tyttöystävänsä kanssa. Tätä kuulustelupöytäkirjaa ei koskaan toimitettu Al-Megrahin puolustusasianajajille.
Skotlannin rikostapausten uudelleenarviointikomissio huomautti myös lukuisista muista todisteista, joita ei toimitettu puolustusasianajajille ennen oikeudenkäyntiä. Pelkästään nämä pimitetyt todisteet olisivat komission mukaan riittäneet tuomion hylkäämiseen.
Vasta oikeudenkäynnin jälkeen paljastui, että vaatekauppias Tony Gauci oli nähnyt lehdessä valokuvan Al-Megrahista vain muutama päivä ennen syyttäjäviranomaisten järjestämää tunnistustilaisuutta. Oikeudenkäynnin jälkeen selvisi myös, että Yhdysvaltojen oikeusministeriö oli maksanut Gaucille todistamisesta kahden miljoonan dollarin palkkion.
Puolustukselta evättiin myös tietoja tuomion kannalta keskeisestä piirilevyn palasta.
Syyttäjän mukaan piirilevynpala oli löytynyt turmapaikalta harmaan miestenpaidan kauluksesta. Maltalainen vaatekauppias kiisti kahdessa poliisikuulustelussa myyneensä libyalaismiehelle yhtään paitaa. Vuotta myöhemmin hän kuitenkin muisti, että libyalaismies oli sittenkin ostanut miesten kauluspaidan, joka oli maltalaispoliisin laatiman kuulustelupöytäkirjan mukaan vaaleanruskea. Puolustukselle toimitetussa lopullisessa esitutkintapöytäkirjassa paidan väriä ei kuitenkaan mainittu.
Puolustus sai myös oikeudenkäynnin jälkeen tietää Britannian puolustusministeriön räjähdeasiantuntijoiden tekemistä selvityksistä, joiden mukaan piirilevyn pala ei ollutkaan aivan identtinen sveitsiläisen Mebo-yhtiön ajastimien piirilevyn kanssa. Lockerbiesta löytyneen piirilevynpalan pinnoite oli puhdasta tinaa, kun taas sveitsiläisfirman ajastimissa piirilevyn pinnoitteessa oli 70 prosenttia tinaa ja 30 prosenttia lyijyä.
Libyan entistä hallitusta ja libyalaista Abdelbaset Al-Megrahia on vuosien ajan pidetty syypäänä Lockerbien pommi-iskuun. Viime viikolla julkaistu kirja osoittaa kuitenkin melko takuuvarmasti, että pommi-iskusta tuomittu libyalaismies oli syytön.
Brittiläistutkija John Ashtonin kirjan paljastuksista kerrottiin viikko sitten myös Al Jazeera -kanavalla esitetyssä dokumenttiohjelmassa, joka on edelleen nähtävissä kanavan verkkosivuilla.
Joulukuun 21. päivänä 1988 seitsemältä illalla pommi räjähti Lontoosta New Yorkiin matkalla olleessa yhdysvaltalaisen Pan Am -lentoyhtiön Boeing 747 -koneessa yhdeksän kilometrin korkeudessa skotlantilaisen Lockerbien kylän yläpuolella. Pommi-iskussa kuoli 259 matkustajaa ja miehistön jäsentä ja 11 Lockerbien kylän asukasta.
Libyan lentoyhtiön turvallisuuspäällikkönä työskennellyt Al-Megrahi tuomittiin vuonna 2001 elinkautiseen vankeuteen iskun suunnittelusta. Al-Megrahi on aina kiistänyt osallisuutensa pommi-iskuun.
Pitkälle edennyttä eturauhassyöpää sairastava Al-Megrahi armahdettiin terveydellisistä syistä elokuussa 2009, ja hänen annettiin matkustaa kotimaahansa saattohoitoon. Armahduksen ehtona oli, että hän sitä ennen luopui valituksestaan korkeimpaan oikeuteen.
John Ashtonin tuore kirja Megrahi: You Are My Jury (Megrahi: Te olette valamiehistöni) perustuu suurelta osin Skotlannin rikostapausten uudelleenarviointikomission yli 800-sivuiseen selvitykseen syistä, miksi Al-Megrahin olisi ehdottomasti pitänyt saada uusi oikeudenkäynti. Muutoksenhakulautakunnan selvitystä ei aikoinaan koskaan julkistettu, mutta Ashton sai asiakirjat haltuunsa Al-Megrahin puolustustiimin entisenä jäsenenä.
Al-Megrahin tuomio perustui muutamaan keskeiseen yksityiskohtaan.
Lockerbien turma-alueelta löytyneistä vaateriekaleista ja muista matkatavaroiden osista voitiin päätellä, että pommi oli asennettu Toshiban kasettinauhuriin, joka oli pakattu ruskeaan Samsoniten matkalaukkuun yhdessä vaatteiden ja sateenvarjon kanssa. Valmistusmerkin perusteella vaatteet pystyttiin jäljittämään maltalaiseen vaatekauppaan. Kaupan omistaja kertoi myyneensä vaatteet libyalaiselle miehelle loppuvuodesta 1988.
Turmapaikalta löytyneen pienen piirilevyn palan perusteella tuomioistuin arveli, että pommin ajastin oli sveitsiläisen Mebo-yhtiön valmistama. Yhtiö oli myynyt 20 ajastinta Libyaan vuosina 1985 ja 1986.
Pommin sisältänyt matkalaukku oli tuomioistuimen mukaan kuljetettu ensin Air Maltan koneella Maltasta Frankfurtiin ja sieltä edelleen Pan Amin koneella Lontoon Heathrow’n lentokentälle, missä se lastattiin Pan Amin New Yorkin -koneeseen.
Tuomioistuimen mukaan ainoa mahdollinen päivä, jolloin Al-Megrahi olisi voinut ostaa vaatteet maltalaisesta vaatekaupasta, oli 7. joulukuuta 1988. Al-Megrahi oli tuona päivänä Maltalla ja yöpyi Holiday Inn -hotellissa Slieman kaupungissa lähellä kyseistä vaatekauppaa.
Al Jazeeran viime viikolla esittämän brittidokumentin perusteella maltalaisen vaatekauppiaan Tony Gaucin todistelu ei viittaa Al-Megrahin syyllisyyteen, pikemminkin päinvastoin.
Vaatekauppiaan mukaan libyalaismies, joka osti vaatteet, oli yli 180 senttiä pitkä, harteikas, tummaihoinen ja noin 50-vuotias. Al-Megrahi oli puolestaan 168 senttiä pitkä, kevytrakenteinen ja vaaleaihoinen. Vuonna 1988 hän oli 36-vuotias.
Vaatekauppias kertoi, että vaatteet hankkinut mies osti kaupasta myös sateenvarjon. Lähtiessään ulos kaupasta mies avasi sateenvarjon, sillä ulkona satoi. Al Jazeeran dokumenttiohjelmassa haastatellaan Maltan ilmatieteen laitoksen entistä johtajaa, joka on pitänyt vuosien ajan myös omaa päiväkirjaa Maltan säästä. Päiväkirjan mukaan 7. joulukuuta 1988 taivaalla oli vain untuvapilviä eikä Maltalla satanut.
Vaatekauppias totesi useissa kuulusteluissa, että jouluvaloja ei ollut vielä sytytetty sinä päivänä, kun libyalaismies osti vaatteet. Al Jazeeran dokumentissa Maltan entinen matkailuministeri toteaa kuitenkin, että Slieman kaupungissa jouluvalot sytytetään aina 6. joulukuuta kello 17.30, joten 7. joulukuuta kaduilla oli jo jouluvalot.
Yhdessä poliisikuulustelussa vaatekauppias totesi, että libyalaismies oli ostanut vaatteet 29. marraskuuta 1988. Kauppias muisti päivämäärän, sillä hän oli tuona päivänä riidellyt tyttöystävänsä kanssa. Tätä kuulustelupöytäkirjaa ei koskaan toimitettu Al-Megrahin puolustusasianajajille.
Skotlannin rikostapausten uudelleenarviointikomissio huomautti myös lukuisista muista todisteista, joita ei toimitettu puolustusasianajajille ennen oikeudenkäyntiä. Pelkästään nämä pimitetyt todisteet olisivat komission mukaan riittäneet tuomion hylkäämiseen.
Vasta oikeudenkäynnin jälkeen paljastui, että vaatekauppias Tony Gauci oli nähnyt lehdessä valokuvan Al-Megrahista vain muutama päivä ennen syyttäjäviranomaisten järjestämää tunnistustilaisuutta. Oikeudenkäynnin jälkeen selvisi myös, että Yhdysvaltojen oikeusministeriö oli maksanut Gaucille todistamisesta kahden miljoonan dollarin palkkion.
Puolustukselta evättiin myös tietoja tuomion kannalta keskeisestä piirilevyn palasta.
Syyttäjän mukaan piirilevynpala oli löytynyt turmapaikalta harmaan miestenpaidan kauluksesta. Maltalainen vaatekauppias kiisti kahdessa poliisikuulustelussa myyneensä libyalaismiehelle yhtään paitaa. Vuotta myöhemmin hän kuitenkin muisti, että libyalaismies oli sittenkin ostanut miesten kauluspaidan, joka oli maltalaispoliisin laatiman kuulustelupöytäkirjan mukaan vaaleanruskea. Puolustukselle toimitetussa lopullisessa esitutkintapöytäkirjassa paidan väriä ei kuitenkaan mainittu.
Puolustus sai myös oikeudenkäynnin jälkeen tietää Britannian puolustusministeriön räjähdeasiantuntijoiden tekemistä selvityksistä, joiden mukaan piirilevyn pala ei ollutkaan aivan identtinen sveitsiläisen Mebo-yhtiön ajastimien piirilevyn kanssa. Lockerbiesta löytyneen piirilevynpalan pinnoite oli puhdasta tinaa, kun taas sveitsiläisfirman ajastimissa piirilevyn pinnoitteessa oli 70 prosenttia tinaa ja 30 prosenttia lyijyä.
lauantai, 25. helmikuuta 2012
Kohti uutta ja iloista Jemeniä
KU-VIIKKOLEHTI 24.2.2012
Arabian niemimaan eteläkärjessä sijaitseva Jemen on ollut säännöllisesti uutisotsikoissa reilun vuoden ajan, mutta silti maan tilanteesta on ollut vaikeaa saada kattavaa kuvaa.
Pääkaupungissa Sanaassa on ollut viime vuoden tammikuusta asti käynnissä arabimaiden pisin yhtäjaksoinen kansannousu. Parhaimmillaan sadat tuhannet mielenosoittajat ovat majoittuneet paikalliselle Tahrir-aukiolle vaatien läpeensä korruptoituneen presidentti Ali Abdullah Salehin hallintoa luopumaan vallasta.
Kesäkuussa presidentti Saleh loukkaantui vakavasti presidentinlinnan moskeijaan tehdyssä kranaatti-iskussa ja joutui käytännössä luovuttamaan vallan varapresidentille sekä armeijaa ja turvallisuuspalvelua johtaville sukulaisilleen. Iskun tekijöiksi on syytetty kapinoivan kenraalin joukkoja ja vauraan liikemiehen heimoarmeijaa.
Samaan aikaan kun jemeniläiset ovat vaatineet demokratiaa kaduilla ja toreilla, Yhdysvallat on tehnyt ohjusiskuja Jemenin eteläosien syrjäisillä vuorilla vaikuttavia radikaaleja islamisteja vastaan. Syyskuussa terrorisminvastaisessa sodassa saavutettiin jonkinlainen erävoitto, kun yhdysvaltalaissyntyinen tunnettu islamistisaarnaaja Anwar al-Awlaki surmattiin miehittämättömästä sotalennokista tehdyssä ohjusiskussa.
Loppuvuodesta Jemenin kansannousu sai vielä arvovaltaista tukea, kun Nobelin rauhanpalkinnon yhdeksi saajaksi nimettiin 32-vuotias jemeniläinen kolmen lapsen äiti Tawakkol Karman, joka oli keskeisesti mukana organisoimassa Sanaan Tahrir-aukion mielenosoituksia.
Tällä viikolla Jemen ylitti jälleen kansainvälisen uutiskynnyksen, kun tiistaina maassa järjestettiin presidentinvaalit. Tai todellisuudessa kyse ei ollut mistään vaaleista, vaan 48 miljoonaa dollaria maksaneesta yhden ehdokkaan spektaakkelista, jossa 17 vuotta varapresidenttinä ollut Abdrabuh Mansur Hadi ylennettiin maan uudeksi presidentiksi.
Presidentti Hadin on määrä johtaa maan uutta ”yhteisymmärryksen hallitusta” ja ”kansallista dialogikokousta”, jonka on määrä nimetä maalle uusi perustuslakikomitea valmistelemaan uutta perutuslakia.
Sanaan keskustassa kuulemma miltei kaikki ulkoseinät oli hyvissä ajoin tapetoitu ainoan presidenttiehdokkaan vaalijulisteilla, mutta maan eteläosissa ja pohjoisessa Saadan maakunnassa vaaleja ei voitu lainkaan järjestää paikallisten asukkaiden vastustuksen takia.
Yhden ehdokkaan vaalispektaakkeli perustui Saudi-Arabian ja Persianlahden arabimaiden junailemaan sopimukseen, jonka myötä parlamentissa edustettuina olleet suurimmat oppositiopuolueet pääsivät mukaan hallitukseen ja saivat nimetä maalle uuden pääministerin.
Jemeniä kovin ottein 33 vuoden ajan johtanut presidentti Saleh suostui luopumaan vallasta sillä ehdolla, että hänelle myönnettiin syytesuoja. Näin häntä ei voida asettaa syytteeseen julkisten varojen väärinkäytöstä tai mielenosoittajien surmaamisesta viime vuoden kansannousun aikana.
Tv-kuvien perusteella monet olivat ainakin pääkaupungissa Sanaassa innoissaan yhden ehdokkaan vaaleista.
”Näille ihmisille vaaleissa ei ole kyse vain yksittäisen ehdokkaan valitsemisesta, vaan tien avaamisesta, jotta maata voidaan ryhtyä rakentamaan alusta”, kommentoi Al Jazeera -kanavan kirjeenvaihtaja Hashem Ahelbarra.
”Rakennamme nyt uutta ja iloista Jemeniä, josta kaikki nuoret ja naiset ovat unelmoineet”, totesi puolestaan Nobel-palkittu Tawakkol Karman.
Toiset olivat kuitenkin kriittisempiä ja boikotoivat koko vaalispektaakkelia.
”Meidän tulee muistaa, miksi alun alkaen lähdimme kaduille: nimittäin muuttaaksemme järjestelmän, eikä vain Salehin ajamiseksi vallasta”, arvioi nuori naistoimittaja Atiaf Alwazir blogissaan.
Alwazirin mielestä vaalihumulla halutaan lähinnä kääntää huomio pois todellisista uudistustarpeista. Ex-presidentti Salehin pojat, veljenpojat ja sukulaiset johtavat edelleen armeijaa, turvallisuuspalvelua sekä useita valtionyhtiöitä ja virastoja.
Jemenin 67-vuotias uusi presidentti Abdrabuh Mansur Hadi ei ole mikään karismaattinen johtajatyyppi. Abu Dhabissa ilmestyvä The National -päivälehti kuvailee häntä päinvastoin epävarmaksi ex-presidentin pitkäaikaiseksi apuriksi, joka takeltelee sanoissaan ja saa hikikarpaloita otsaansa joutuessaan tapaamaan lehtimiehiä.
Wikileaksin paljastaman Yhdysvaltojen suurlähetystön raportin mukaan amerikkalaisdiplomaatit pitivät häntä uudistusmielisenä varapresidenttinä, jolla ei kuitenkaan todellisuudessa ollut juuri vaikutusvaltaa hallituksessa.
Syrjäytetty presidentti Saleh on puolestaan tällä hetkellä New Yorkissa saamassa hoitoa viime kesän kranaatti-iskussa saamiinsa vammoihin. Yhdysvaltojen Jemenin-suurlähettiläs totesi viime kuussa, että Jemenin siirtymävaiheen ilmapiirin kannalta oli parempi, että Saleh on hetken aikaa ulkomailla.
Jemeniläisbloggaaja NoonArabian mielestä koko siirtymäkauden sopimus oli täysin Yhdysvaltojen ja Jemenin pohjoisen naapurin Saudi-Arabian sanelema. ”Mitään todellista muutosta ei tule tapahtumaan niin kauan kuin Jemenin asioista päätetään Yhdysvalloissa ja Saudi-Arabiassa.”
Jemenin pääkaupungin demokratialiikkeen ja korruptoituneen valtaeliitin välinen vastakkainasettelu on silti vain yksi maan monista konflikteista.
Pohjoisessa Saadan maakunnassa paikallisten shiiamuslimien Houthi-liike on käynyt hallitusta vastaan sisällissotaa vuodesta 2004 lähtien vaatien shiioille suurempaa autonomiaa.
Etelä-Jemenissä väestön enemmistö haluaisi palauttaa alueen itsenäisyyden. Etelä-Jemen oli vuoteen 1967 asti Britannian siirtomaa ja sen jälkeen itsenäinen sosialistinen valtio vuoteen 1990 asti, jolloin alue liitettiin nykyiseen Jemenin tasavaltaan.
Eteläisen Abyanin maakunnan vuorilla vaikuttaa lisäksi ääri-islamistinen Ansar al-Sharia, jolla on läheiset yhteydet al-Qaidaan. Jemenin sisäpolitiikassa ryhmällä on vain marginaalinen merkitys, mutta Yhdysvaltojen mielestä se on maan suurin yksittäinen ongelma.
Arabian niemimaan eteläkärjessä sijaitseva Jemen on ollut säännöllisesti uutisotsikoissa reilun vuoden ajan, mutta silti maan tilanteesta on ollut vaikeaa saada kattavaa kuvaa.
Pääkaupungissa Sanaassa on ollut viime vuoden tammikuusta asti käynnissä arabimaiden pisin yhtäjaksoinen kansannousu. Parhaimmillaan sadat tuhannet mielenosoittajat ovat majoittuneet paikalliselle Tahrir-aukiolle vaatien läpeensä korruptoituneen presidentti Ali Abdullah Salehin hallintoa luopumaan vallasta.
Kesäkuussa presidentti Saleh loukkaantui vakavasti presidentinlinnan moskeijaan tehdyssä kranaatti-iskussa ja joutui käytännössä luovuttamaan vallan varapresidentille sekä armeijaa ja turvallisuuspalvelua johtaville sukulaisilleen. Iskun tekijöiksi on syytetty kapinoivan kenraalin joukkoja ja vauraan liikemiehen heimoarmeijaa.
Samaan aikaan kun jemeniläiset ovat vaatineet demokratiaa kaduilla ja toreilla, Yhdysvallat on tehnyt ohjusiskuja Jemenin eteläosien syrjäisillä vuorilla vaikuttavia radikaaleja islamisteja vastaan. Syyskuussa terrorisminvastaisessa sodassa saavutettiin jonkinlainen erävoitto, kun yhdysvaltalaissyntyinen tunnettu islamistisaarnaaja Anwar al-Awlaki surmattiin miehittämättömästä sotalennokista tehdyssä ohjusiskussa.
Loppuvuodesta Jemenin kansannousu sai vielä arvovaltaista tukea, kun Nobelin rauhanpalkinnon yhdeksi saajaksi nimettiin 32-vuotias jemeniläinen kolmen lapsen äiti Tawakkol Karman, joka oli keskeisesti mukana organisoimassa Sanaan Tahrir-aukion mielenosoituksia.
Tällä viikolla Jemen ylitti jälleen kansainvälisen uutiskynnyksen, kun tiistaina maassa järjestettiin presidentinvaalit. Tai todellisuudessa kyse ei ollut mistään vaaleista, vaan 48 miljoonaa dollaria maksaneesta yhden ehdokkaan spektaakkelista, jossa 17 vuotta varapresidenttinä ollut Abdrabuh Mansur Hadi ylennettiin maan uudeksi presidentiksi.
Presidentti Hadin on määrä johtaa maan uutta ”yhteisymmärryksen hallitusta” ja ”kansallista dialogikokousta”, jonka on määrä nimetä maalle uusi perustuslakikomitea valmistelemaan uutta perutuslakia.
Sanaan keskustassa kuulemma miltei kaikki ulkoseinät oli hyvissä ajoin tapetoitu ainoan presidenttiehdokkaan vaalijulisteilla, mutta maan eteläosissa ja pohjoisessa Saadan maakunnassa vaaleja ei voitu lainkaan järjestää paikallisten asukkaiden vastustuksen takia.
Yhden ehdokkaan vaalispektaakkeli perustui Saudi-Arabian ja Persianlahden arabimaiden junailemaan sopimukseen, jonka myötä parlamentissa edustettuina olleet suurimmat oppositiopuolueet pääsivät mukaan hallitukseen ja saivat nimetä maalle uuden pääministerin.
Jemeniä kovin ottein 33 vuoden ajan johtanut presidentti Saleh suostui luopumaan vallasta sillä ehdolla, että hänelle myönnettiin syytesuoja. Näin häntä ei voida asettaa syytteeseen julkisten varojen väärinkäytöstä tai mielenosoittajien surmaamisesta viime vuoden kansannousun aikana.
Tv-kuvien perusteella monet olivat ainakin pääkaupungissa Sanaassa innoissaan yhden ehdokkaan vaaleista.
”Näille ihmisille vaaleissa ei ole kyse vain yksittäisen ehdokkaan valitsemisesta, vaan tien avaamisesta, jotta maata voidaan ryhtyä rakentamaan alusta”, kommentoi Al Jazeera -kanavan kirjeenvaihtaja Hashem Ahelbarra.
”Rakennamme nyt uutta ja iloista Jemeniä, josta kaikki nuoret ja naiset ovat unelmoineet”, totesi puolestaan Nobel-palkittu Tawakkol Karman.
Toiset olivat kuitenkin kriittisempiä ja boikotoivat koko vaalispektaakkelia.
”Meidän tulee muistaa, miksi alun alkaen lähdimme kaduille: nimittäin muuttaaksemme järjestelmän, eikä vain Salehin ajamiseksi vallasta”, arvioi nuori naistoimittaja Atiaf Alwazir blogissaan.
Alwazirin mielestä vaalihumulla halutaan lähinnä kääntää huomio pois todellisista uudistustarpeista. Ex-presidentti Salehin pojat, veljenpojat ja sukulaiset johtavat edelleen armeijaa, turvallisuuspalvelua sekä useita valtionyhtiöitä ja virastoja.
Jemenin 67-vuotias uusi presidentti Abdrabuh Mansur Hadi ei ole mikään karismaattinen johtajatyyppi. Abu Dhabissa ilmestyvä The National -päivälehti kuvailee häntä päinvastoin epävarmaksi ex-presidentin pitkäaikaiseksi apuriksi, joka takeltelee sanoissaan ja saa hikikarpaloita otsaansa joutuessaan tapaamaan lehtimiehiä.
Wikileaksin paljastaman Yhdysvaltojen suurlähetystön raportin mukaan amerikkalaisdiplomaatit pitivät häntä uudistusmielisenä varapresidenttinä, jolla ei kuitenkaan todellisuudessa ollut juuri vaikutusvaltaa hallituksessa.
Syrjäytetty presidentti Saleh on puolestaan tällä hetkellä New Yorkissa saamassa hoitoa viime kesän kranaatti-iskussa saamiinsa vammoihin. Yhdysvaltojen Jemenin-suurlähettiläs totesi viime kuussa, että Jemenin siirtymävaiheen ilmapiirin kannalta oli parempi, että Saleh on hetken aikaa ulkomailla.
Jemeniläisbloggaaja NoonArabian mielestä koko siirtymäkauden sopimus oli täysin Yhdysvaltojen ja Jemenin pohjoisen naapurin Saudi-Arabian sanelema. ”Mitään todellista muutosta ei tule tapahtumaan niin kauan kuin Jemenin asioista päätetään Yhdysvalloissa ja Saudi-Arabiassa.”
Jemenin pääkaupungin demokratialiikkeen ja korruptoituneen valtaeliitin välinen vastakkainasettelu on silti vain yksi maan monista konflikteista.
Pohjoisessa Saadan maakunnassa paikallisten shiiamuslimien Houthi-liike on käynyt hallitusta vastaan sisällissotaa vuodesta 2004 lähtien vaatien shiioille suurempaa autonomiaa.
Etelä-Jemenissä väestön enemmistö haluaisi palauttaa alueen itsenäisyyden. Etelä-Jemen oli vuoteen 1967 asti Britannian siirtomaa ja sen jälkeen itsenäinen sosialistinen valtio vuoteen 1990 asti, jolloin alue liitettiin nykyiseen Jemenin tasavaltaan.
Eteläisen Abyanin maakunnan vuorilla vaikuttaa lisäksi ääri-islamistinen Ansar al-Sharia, jolla on läheiset yhteydet al-Qaidaan. Jemenin sisäpolitiikassa ryhmällä on vain marginaalinen merkitys, mutta Yhdysvaltojen mielestä se on maan suurin yksittäinen ongelma.
perjantai, 10. helmikuuta 2012
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
KU-VIIKKOLEHTI 10.2.2012
Vietin viime viikon helteisessä Dar es Salaamissa Tansaniassa, missä olin kouluttamassa paikallisia uutispäälliköitä ja tiedotusopin opettajia internetin käytössä toimittajantyössä. Ulkoministeriön rahoittama kurssi oli osa suomalaisten journalistijärjestöjen Viestintä ja kehitys -säätiön Vikesin verkkokoulutushanketta tansanialaisille kollegoille.
Kurssiviikko oli hauska ja intensiivinen, ja päivät vierähtivät nopeasti Dar es Salaamin kauppakorkeakoululla sijaitsevan kurssikeskuksen ilmastoidussa multimedialuokassa.
Suurin osa ajasta käytettiin tiedonhakuharjoituksiin ja tutustumiseen paikallisiin ja kansainvälisiin uutissivustoihin ja verkkoportaaleihin.
Yksinkertaisten faktojen, kuten Kilimanjarovuoren korkeuden tai Suomen paikallisen suurlähetystön osoitteen löytäminen, oli useimmille osanottajille vielä helppoa, samoin kuin sen selvittäminen, kuka johtaa Englannin valioliigan maalipörssiä. Tansanialaiset ovat hulluna jalkapallon Englannin liigaan – ihmisten iästä ja sukupuolesta riippumatta.
Vaikeampaa oli löytää viimeistä tietoa inflaation suuruudesta Tansaniassa, vaikka prosenttilukemaa oli toitotettu samalla viikolla sanomalehtien etusivuja myöten. Tehtävän tarkoituksena oli harjoitella Googlen eri hakuominaisuuksien käyttöä ja haun rajaamista, viime päiviin, pelkästään uutissivustoihin tai pelkästään tansanialaisiin sivustoihin.
Toisena tehtävänä oli selvittää paikallisista verkkomedioista, mitä pääministeri Mizengo Pinda sanatarkasti totesi lakkoileville lääkäreille edellisenä sunnuntaina.
Kurssilla kirjoitettiin myös juttuja, jotka julkaistiin kurssin aikana avatuissa blogeissa.
Verkkopalvelut ovat hiljalleen tekemässä tuloaan myös Tansaniaan. Niinpä kokeilimme paikallisen lentoyhtiön vastikään avaamaa lennonvarauspalvelua verkossa.
Harjoittelimme myös artikkelien muokkaamista Wikipediassa ja katselimme YouTubesta Barack Obaman kolmen vuoden takaista virkaanastujaispuhetta, jossa hän lupasi sulkea Guantánamon vankileirin vuoden sisällä.
Paljastussivusto Wikileaksin arkistohausta löysimme kaikkiaan 663 lähetystöraporttia, jotka lähetettiin Yhdysvaltojen Dar es Salaamin suurlähetystöstä vuosina 2005–2010. Mikään tansanialainen media ei ole vielä järjestelmällisesti käynyt näitä läpi ja raportoinut niiden sisältöä.
Tutustuimme myös Somaliassa vaikuttavan islamistiliike Al-Shabaabin Twitter-päivityksiin sekä yhdysvaltalaisen Gutenberg-projektin sivustoon, jolta voi tallentaa ilmaiseksi kymmeniä tuhansia kirjaklassikkoja sähköisessä muodossa. Viime viikolla sivuston suosituimpia opuksia olivat Sherlock Holmesin seikkailut ja Kamasutra.
Kurssin aikana tarkastelimme myös internetin käyttäjätilastoja eri maissa. Tällä hetkellä lähes puolet maailman netinkäyttäjistä elää väkirikkaissa Aasian maissa, mutta käyttäjien määrä kasvaa nopeimmin Afrikassa, etenkin Nigeriassa, Keniassa, Ugandassa ja Ruandassa. Kaikissa näissä maissa verkon käyttäjien määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden aikana.
Tansaniassa vastaavaa kasvua ei ole vielä näkynyt. Internet World Stats -sivuston viimevuotisen tilaston mukaan vain reilu pari prosenttia tansanialaisista käyttää verkkoa, kun esimerkiksi naapurimaassa Keniassa internetin käyttäjiä oli yli neljä miljoonaa, mikä vastaa jo kymmenesosaa koko väestöstä.
Syitä Tansanian vähäiseen internetin käyttäjien määrään on monia. Tansania kuuluu edelleen maailman köyhimpiin maihin, ja valtaosa väestöstä asuu maaseudulla vailla peruspalveluja. Ennen uuden laajakaistakaapelin tuloa yhteydet olivat koko maassa hitaat ja epäluotettavat.
Keniassa keskiluokan kynnys ruveta käyttämään verkkoa on myös alhaisempi, sillä englanti on maassa valtakieli ja englanninkielistä aineistoa löytyy netistä paljon. Tansaniassa swahili on valtakieli ja englantia käytetään harvemmin.
Yllätykseksemme havaitsimme samasta tilastosta, että tansanialaisista verkon käyttäjistä lähes kaksi kolmasosaa on myös rekisteröitynyt Facebookiin, kun taas naapurimaissa huomattavasti pienempi osuus netinkäyttäjistä oli mukana Facebookissa.
Kurssin osanottajat keksivät heti selityksiä.
”Tansanialaiset rakastavat jutustelua ja juoruilua ja kuvien katselua. Todennäköisesti suurin osa tansanialaisten netinkäytöstä on sähköpostien lähettämistä ja chättäilyä Facebookissa”, arveli Tumaini-yliopiston tiedotusopin lehtori Hikloch Ogola.
”Sosiaalinen media on nyt suosittua, mutta verkkoa ei juuri käytetä eikä osata käyttää vakavasti otettavaan tiedonhankintaan”, totesi puolestaan yhteisömediakouluttaja ja uutistoimisto IPS:n swahilinkielisen toimituksen päällikkö Rose Haji.
Toisen kurssipäivän kotiläksynä tansanialaistoimittajat tutustuivat mediamoguli Rupert Murdochin vuonna 2005 yhdysvaltalaisille sanomalehtien päätoimittajille pitämään puheeseen, jossa hän ennakoi internetin vaikutuksia printtimedian tulevaisuuteen. Tehtävänä oli pohtia Murdochin näkemysten merkitystä tämän päivän Tansanian mediassa.
”Internetin käyttäjien määrä Tansaniassa kasvaa tänä päivänä nopeasti nimenomaan suurimpien kaupunkien eliitin keskuudessa. Nämä ovat kuitenkin samoja ihmisiä, joilla on varaa ostaa päivälehtiä. Niinpä sanomalehtien on kyettävä tarjoamaan lukijoilleen aiempaa enemmän sisältöä tai siirryttävä lukijoiden perässä verkkoon”, kommentoi Dar es Salaamin yliopiston tiedotusopin lehtori Njonjo Mfaume.
Valtamedian verkkotarjonta on Tansaniassa toistaiseksi vaatimatonta. Suurimmilla lehdillä on toki omat sivustonsa, joilla ne julkaisevat yleensä samoja uutisia kuin aamun printtilehdessä. Valtamedian verkkolehtiä selvästi suositumpi on kuvajournalisti Issa Michuzin uutis- ja viihdeblogi, joka on myös onnistunut houkuttelemaan enemmän maksettuja ilmoituksia kuin kaikki muut mediasivustot yhteensä.
Vietin viime viikon helteisessä Dar es Salaamissa Tansaniassa, missä olin kouluttamassa paikallisia uutispäälliköitä ja tiedotusopin opettajia internetin käytössä toimittajantyössä. Ulkoministeriön rahoittama kurssi oli osa suomalaisten journalistijärjestöjen Viestintä ja kehitys -säätiön Vikesin verkkokoulutushanketta tansanialaisille kollegoille.
Kurssiviikko oli hauska ja intensiivinen, ja päivät vierähtivät nopeasti Dar es Salaamin kauppakorkeakoululla sijaitsevan kurssikeskuksen ilmastoidussa multimedialuokassa.
Suurin osa ajasta käytettiin tiedonhakuharjoituksiin ja tutustumiseen paikallisiin ja kansainvälisiin uutissivustoihin ja verkkoportaaleihin.
Yksinkertaisten faktojen, kuten Kilimanjarovuoren korkeuden tai Suomen paikallisen suurlähetystön osoitteen löytäminen, oli useimmille osanottajille vielä helppoa, samoin kuin sen selvittäminen, kuka johtaa Englannin valioliigan maalipörssiä. Tansanialaiset ovat hulluna jalkapallon Englannin liigaan – ihmisten iästä ja sukupuolesta riippumatta.
Vaikeampaa oli löytää viimeistä tietoa inflaation suuruudesta Tansaniassa, vaikka prosenttilukemaa oli toitotettu samalla viikolla sanomalehtien etusivuja myöten. Tehtävän tarkoituksena oli harjoitella Googlen eri hakuominaisuuksien käyttöä ja haun rajaamista, viime päiviin, pelkästään uutissivustoihin tai pelkästään tansanialaisiin sivustoihin.
Toisena tehtävänä oli selvittää paikallisista verkkomedioista, mitä pääministeri Mizengo Pinda sanatarkasti totesi lakkoileville lääkäreille edellisenä sunnuntaina.
Kurssilla kirjoitettiin myös juttuja, jotka julkaistiin kurssin aikana avatuissa blogeissa.
Verkkopalvelut ovat hiljalleen tekemässä tuloaan myös Tansaniaan. Niinpä kokeilimme paikallisen lentoyhtiön vastikään avaamaa lennonvarauspalvelua verkossa.
Harjoittelimme myös artikkelien muokkaamista Wikipediassa ja katselimme YouTubesta Barack Obaman kolmen vuoden takaista virkaanastujaispuhetta, jossa hän lupasi sulkea Guantánamon vankileirin vuoden sisällä.
Paljastussivusto Wikileaksin arkistohausta löysimme kaikkiaan 663 lähetystöraporttia, jotka lähetettiin Yhdysvaltojen Dar es Salaamin suurlähetystöstä vuosina 2005–2010. Mikään tansanialainen media ei ole vielä järjestelmällisesti käynyt näitä läpi ja raportoinut niiden sisältöä.
Tutustuimme myös Somaliassa vaikuttavan islamistiliike Al-Shabaabin Twitter-päivityksiin sekä yhdysvaltalaisen Gutenberg-projektin sivustoon, jolta voi tallentaa ilmaiseksi kymmeniä tuhansia kirjaklassikkoja sähköisessä muodossa. Viime viikolla sivuston suosituimpia opuksia olivat Sherlock Holmesin seikkailut ja Kamasutra.
Kurssin aikana tarkastelimme myös internetin käyttäjätilastoja eri maissa. Tällä hetkellä lähes puolet maailman netinkäyttäjistä elää väkirikkaissa Aasian maissa, mutta käyttäjien määrä kasvaa nopeimmin Afrikassa, etenkin Nigeriassa, Keniassa, Ugandassa ja Ruandassa. Kaikissa näissä maissa verkon käyttäjien määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden aikana.
Tansaniassa vastaavaa kasvua ei ole vielä näkynyt. Internet World Stats -sivuston viimevuotisen tilaston mukaan vain reilu pari prosenttia tansanialaisista käyttää verkkoa, kun esimerkiksi naapurimaassa Keniassa internetin käyttäjiä oli yli neljä miljoonaa, mikä vastaa jo kymmenesosaa koko väestöstä.
Syitä Tansanian vähäiseen internetin käyttäjien määrään on monia. Tansania kuuluu edelleen maailman köyhimpiin maihin, ja valtaosa väestöstä asuu maaseudulla vailla peruspalveluja. Ennen uuden laajakaistakaapelin tuloa yhteydet olivat koko maassa hitaat ja epäluotettavat.
Keniassa keskiluokan kynnys ruveta käyttämään verkkoa on myös alhaisempi, sillä englanti on maassa valtakieli ja englanninkielistä aineistoa löytyy netistä paljon. Tansaniassa swahili on valtakieli ja englantia käytetään harvemmin.
Yllätykseksemme havaitsimme samasta tilastosta, että tansanialaisista verkon käyttäjistä lähes kaksi kolmasosaa on myös rekisteröitynyt Facebookiin, kun taas naapurimaissa huomattavasti pienempi osuus netinkäyttäjistä oli mukana Facebookissa.
Kurssin osanottajat keksivät heti selityksiä.
”Tansanialaiset rakastavat jutustelua ja juoruilua ja kuvien katselua. Todennäköisesti suurin osa tansanialaisten netinkäytöstä on sähköpostien lähettämistä ja chättäilyä Facebookissa”, arveli Tumaini-yliopiston tiedotusopin lehtori Hikloch Ogola.
”Sosiaalinen media on nyt suosittua, mutta verkkoa ei juuri käytetä eikä osata käyttää vakavasti otettavaan tiedonhankintaan”, totesi puolestaan yhteisömediakouluttaja ja uutistoimisto IPS:n swahilinkielisen toimituksen päällikkö Rose Haji.
Toisen kurssipäivän kotiläksynä tansanialaistoimittajat tutustuivat mediamoguli Rupert Murdochin vuonna 2005 yhdysvaltalaisille sanomalehtien päätoimittajille pitämään puheeseen, jossa hän ennakoi internetin vaikutuksia printtimedian tulevaisuuteen. Tehtävänä oli pohtia Murdochin näkemysten merkitystä tämän päivän Tansanian mediassa.
”Internetin käyttäjien määrä Tansaniassa kasvaa tänä päivänä nopeasti nimenomaan suurimpien kaupunkien eliitin keskuudessa. Nämä ovat kuitenkin samoja ihmisiä, joilla on varaa ostaa päivälehtiä. Niinpä sanomalehtien on kyettävä tarjoamaan lukijoilleen aiempaa enemmän sisältöä tai siirryttävä lukijoiden perässä verkkoon”, kommentoi Dar es Salaamin yliopiston tiedotusopin lehtori Njonjo Mfaume.
Valtamedian verkkotarjonta on Tansaniassa toistaiseksi vaatimatonta. Suurimmilla lehdillä on toki omat sivustonsa, joilla ne julkaisevat yleensä samoja uutisia kuin aamun printtilehdessä. Valtamedian verkkolehtiä selvästi suositumpi on kuvajournalisti Issa Michuzin uutis- ja viihdeblogi, joka on myös onnistunut houkuttelemaan enemmän maksettuja ilmoituksia kuin kaikki muut mediasivustot yhteensä.
perjantai, 27. tammikuuta 2012
Päiväkirja Guantánamosta
KU-VIIKKOLEHTI 27.1.2012
Mohammed el Gharani oli viidentoista vanha, kun hänet vietiin Guantánamon vankileiriin helmikuussa 2002. Yhdysvaltojen juuri avaamassa vankileirissä el Gharanista tuli vanki numero 269. Vuosien ajan häntä kidutettiin tekaistujen tunnustusten saamiseksi.
Hänelle annettiin sähkösokkeja, yleensä varpaisiin. Häntä hakattiin pampulla ja roikotettiin tuntikausia pää alaspäin. Pienessä sellissä pidettiin öisin päällä välkkyviä strobovaloja, soitettiin kovaäänistä musiikkia tai ilmastointilaite kytkettiin hyvin kylmälle.
Mohammed el Gharani kertoo tarinansa viime kuussa ilmestyneessä London Review of Books -lehdessä.
Medinassa Saudi-Arabiassa varttunut köyhien tšadilaissiirtolaisten poika oli lähtenyt ystävänsä kehotuksesta Karachiin Pakistaniin oppimaan englantia ja tietokoneen käyttöä. Itse asiassa hän unelmoi hammaslääkärin työstä.
Yhtenä perjantaina syksyllä 2001, pian syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen, pakistanilaiset sotilaat piirittivät saudimiesten suosiman moskeijan. Kaikki arabitaustaisina pidetyt miehet pidätettiin. Kuulusteluissa heiltä kysyttiin tietoja al-Qaidasta ja Taleban-liikkeestä ja Osama bin Ladenin olinpaikasta. Välillä kuulustelijat olivat amerikkalaisia.
Pakistanissa Mohammed el Gharani sai ensimmäiset sähkösokkinsa varpaisiin.
”Pakistanin hallitus haluaa vain myydä teidät amerikkalaisille”, yksi paikallisista kuulustelijoista kertoi.
El Gharani ja kymmenet muut vangit vietiin helikoptereilla Afganistaniin, Kabulin lähellä sijaitsevaan Yhdysvaltojen uuteen Bagramin lentotukikohtaan. Heidän silmänsä oli peitetty ja korville oli laitettu kuulosuojaimet. Käsiraudoissa luki Made in USA.
Bagramissa hakkaaminen oli päivittäistä ja vankeja peloteltiin koirilla. Amerikkalaissotilaat nimittivät tummaihoista el Gharania neekeriksi.
Lopulta vangit puettiin oransseihin haalareihin ja heille laitettiin taas silmälaput ja jykevät kuulokkeet korville. Pitkän lentomatkan jälkeen el Gharani oli Guantánamossa. Aluksi vangit suljettiin teräshäkkeihin, joissa ei ollut kattoa suojana auringolta tai sateelta.
Kesti monta kuukautta ennen kuin el Gharani kuuli muilta vangeilta, että he olivat Yhdysvaltojen laivastotukikohdassa Kuubassa.
El Gharani oli nähnyt amerikkalaisia elokuvia, joissa pidätetyt sanoivat, että heillä oli oikeus tavata asianajaja.
”Ei täällä Guantánamossa! Täällä teillä ei ole mitään oikeuksia!” kuulustelijat vastasivat el Gharanille nauraen.
Amerikkalaiset väittivät, että el Gharani oli asunut Pakistanissa al-Qaidan ylläpitämässä asuntolassa, saanut sotilaskoulutusta al-Qaidan leirillä Afganistanissa ja osallistunut taisteluihin amerikkalaisjoukkoja vastaan.
Hulluimman väitteen mukaan el Gharani kuului vuonna 1993 al-Qaidan terroristisoluun Lontoossa. Poika oli tuolloin kuusivuotias.
Yhdenkään syytteen tueksi ei ollut mitään muita todisteita kuin yksittäisiltä Guantánamon vangeilta kidutuksen jälkeen saatuja keskenään ristiriitaisia kertomuksia. Tammikuussa 2009, seitsemän vuotta kestäneen pidätyksen jälkeen, Washingtonissa sijaitseva siviilituomioistuin otti el Gharanin tapauksen käsiteltäväksi ja määräsi hänet vapautettavaksi.
Puoli vuotta myöhemmin hänet lennätettiin vanhempiensa entiseen kotimaahan Tšadiin.
Kun Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama astui virkaansa tammikuussa 2009, hän lupasi, että Guantánamon vankileiri suljetaan vuoden sisällä. Obama on ollut presidenttinä nyt kolme vuotta, eikä vankileirin sulkemisesta ole merkkiäkään.
Uudenvuodenaattona Obama allekirjoitti uuden puolustusmäärärahoja koskevan lain, jonka mukaan asevoimat voivat asettaa terrorismista epäiltyjä sotilaspidätykseen määräämättömäksi ajaksi.
Pidättäminen määräämättömäksi ajaksi koskee ennen muuta 48:aa Guantánamon vankia, joita vastaan Yhdysvaltojen hallitus ei voi nostaa syytettä, mutta joita he eivät myöskään voi päästää vapaaksi turvallisuussyistä.
Yhdysvaltojen asevoimien tiedusteluviraston mukaan presidentti Bushin valtakauden aikana vapaaksi päästetyistä entisistä Guantánamon vangeista joka neljännen epäillään osallistuneen terroritekoihin tai kapinallisliikkeen toimintaan vapautumisensa jälkeen.
Oma lukunsa ovat vankileirillä olevat 90 Jemenin kansalaista. Obaman hallinnon mukaan ei olisi viisasta palauttaa jemeniläisiä vankeja näiden kotimaahan, sillä Yhdysvallat käy Jemenissä parhaillaan terrorisminvastaista sotaa Arabian niemimaan al-Qaidan joukkoja vastaan. Islamistisella kapinallisliikkeellä uskotaan olevan muutamia satoja taistelijoita maan eteläosien vuoristoissa.
Guantánamon vankileirillä on kymmenen vuoden aikana ollut pidätettynä kaikkiaan 779 miestä. Näistä 12 oli pidätyksen aikoihin alaikäisiä.
Kaksi viikkoa sitten Guantánamon vankileirin perustamisen vuosipäivänä leirillä oli edelleen 171 vankia yli 20 maasta. Suurimmalle osalle heistä ei ole koskaan luettu mitään syytteitä.
Ainoastaan kuusi Guantánamon vankia on saanut jonkinlaisen tuomion sotilastuomioistuimessa. Useimmat heistä tunnustivat osallistuneensa Yhdysvaltojen vastaiseen toimintaan sen jälkeen kun heille luvattiin lyhennetyt vankeusrangaistukset.
Obaman hallitus on lisäksi nostanut syytteet kuutta muuta vankia vastaan. Kuwaitilaista Khalid Sheikh Mohammedia ja neljää muuta syytetään osallisuudesta syyskuun 11. päivän lentokonekaappausten suunnittelussa. Saudiarabialaista Abd al-Rahim al-Nashiria syytetään puolestaan Yhdysvaltojen sotalaivaa USS Colea vastaan Adenissa Jemenissä vuonna 2000 tehdyn pommi-iskun suunnittelusta.
Sotilassyyttäjät vaativat näille kuudelle miehelle kuolemanrangaistusta. Heitä kaikkia on kidutettu ja pidetty eristyssellissä vuosien ajan. Ainakin kahta heistä on kidutettu laittomalla vesikidutuksella.
Mohammed el Gharani oli viidentoista vanha, kun hänet vietiin Guantánamon vankileiriin helmikuussa 2002. Yhdysvaltojen juuri avaamassa vankileirissä el Gharanista tuli vanki numero 269. Vuosien ajan häntä kidutettiin tekaistujen tunnustusten saamiseksi.
Hänelle annettiin sähkösokkeja, yleensä varpaisiin. Häntä hakattiin pampulla ja roikotettiin tuntikausia pää alaspäin. Pienessä sellissä pidettiin öisin päällä välkkyviä strobovaloja, soitettiin kovaäänistä musiikkia tai ilmastointilaite kytkettiin hyvin kylmälle.
Mohammed el Gharani kertoo tarinansa viime kuussa ilmestyneessä London Review of Books -lehdessä.
Medinassa Saudi-Arabiassa varttunut köyhien tšadilaissiirtolaisten poika oli lähtenyt ystävänsä kehotuksesta Karachiin Pakistaniin oppimaan englantia ja tietokoneen käyttöä. Itse asiassa hän unelmoi hammaslääkärin työstä.
Yhtenä perjantaina syksyllä 2001, pian syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen, pakistanilaiset sotilaat piirittivät saudimiesten suosiman moskeijan. Kaikki arabitaustaisina pidetyt miehet pidätettiin. Kuulusteluissa heiltä kysyttiin tietoja al-Qaidasta ja Taleban-liikkeestä ja Osama bin Ladenin olinpaikasta. Välillä kuulustelijat olivat amerikkalaisia.
Pakistanissa Mohammed el Gharani sai ensimmäiset sähkösokkinsa varpaisiin.
”Pakistanin hallitus haluaa vain myydä teidät amerikkalaisille”, yksi paikallisista kuulustelijoista kertoi.
El Gharani ja kymmenet muut vangit vietiin helikoptereilla Afganistaniin, Kabulin lähellä sijaitsevaan Yhdysvaltojen uuteen Bagramin lentotukikohtaan. Heidän silmänsä oli peitetty ja korville oli laitettu kuulosuojaimet. Käsiraudoissa luki Made in USA.
Bagramissa hakkaaminen oli päivittäistä ja vankeja peloteltiin koirilla. Amerikkalaissotilaat nimittivät tummaihoista el Gharania neekeriksi.
Lopulta vangit puettiin oransseihin haalareihin ja heille laitettiin taas silmälaput ja jykevät kuulokkeet korville. Pitkän lentomatkan jälkeen el Gharani oli Guantánamossa. Aluksi vangit suljettiin teräshäkkeihin, joissa ei ollut kattoa suojana auringolta tai sateelta.
Kesti monta kuukautta ennen kuin el Gharani kuuli muilta vangeilta, että he olivat Yhdysvaltojen laivastotukikohdassa Kuubassa.
El Gharani oli nähnyt amerikkalaisia elokuvia, joissa pidätetyt sanoivat, että heillä oli oikeus tavata asianajaja.
”Ei täällä Guantánamossa! Täällä teillä ei ole mitään oikeuksia!” kuulustelijat vastasivat el Gharanille nauraen.
Amerikkalaiset väittivät, että el Gharani oli asunut Pakistanissa al-Qaidan ylläpitämässä asuntolassa, saanut sotilaskoulutusta al-Qaidan leirillä Afganistanissa ja osallistunut taisteluihin amerikkalaisjoukkoja vastaan.
Hulluimman väitteen mukaan el Gharani kuului vuonna 1993 al-Qaidan terroristisoluun Lontoossa. Poika oli tuolloin kuusivuotias.
Yhdenkään syytteen tueksi ei ollut mitään muita todisteita kuin yksittäisiltä Guantánamon vangeilta kidutuksen jälkeen saatuja keskenään ristiriitaisia kertomuksia. Tammikuussa 2009, seitsemän vuotta kestäneen pidätyksen jälkeen, Washingtonissa sijaitseva siviilituomioistuin otti el Gharanin tapauksen käsiteltäväksi ja määräsi hänet vapautettavaksi.
Puoli vuotta myöhemmin hänet lennätettiin vanhempiensa entiseen kotimaahan Tšadiin.
Kun Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama astui virkaansa tammikuussa 2009, hän lupasi, että Guantánamon vankileiri suljetaan vuoden sisällä. Obama on ollut presidenttinä nyt kolme vuotta, eikä vankileirin sulkemisesta ole merkkiäkään.
Uudenvuodenaattona Obama allekirjoitti uuden puolustusmäärärahoja koskevan lain, jonka mukaan asevoimat voivat asettaa terrorismista epäiltyjä sotilaspidätykseen määräämättömäksi ajaksi.
Pidättäminen määräämättömäksi ajaksi koskee ennen muuta 48:aa Guantánamon vankia, joita vastaan Yhdysvaltojen hallitus ei voi nostaa syytettä, mutta joita he eivät myöskään voi päästää vapaaksi turvallisuussyistä.
Yhdysvaltojen asevoimien tiedusteluviraston mukaan presidentti Bushin valtakauden aikana vapaaksi päästetyistä entisistä Guantánamon vangeista joka neljännen epäillään osallistuneen terroritekoihin tai kapinallisliikkeen toimintaan vapautumisensa jälkeen.
Oma lukunsa ovat vankileirillä olevat 90 Jemenin kansalaista. Obaman hallinnon mukaan ei olisi viisasta palauttaa jemeniläisiä vankeja näiden kotimaahan, sillä Yhdysvallat käy Jemenissä parhaillaan terrorisminvastaista sotaa Arabian niemimaan al-Qaidan joukkoja vastaan. Islamistisella kapinallisliikkeellä uskotaan olevan muutamia satoja taistelijoita maan eteläosien vuoristoissa.
Guantánamon vankileirillä on kymmenen vuoden aikana ollut pidätettynä kaikkiaan 779 miestä. Näistä 12 oli pidätyksen aikoihin alaikäisiä.
Kaksi viikkoa sitten Guantánamon vankileirin perustamisen vuosipäivänä leirillä oli edelleen 171 vankia yli 20 maasta. Suurimmalle osalle heistä ei ole koskaan luettu mitään syytteitä.
Ainoastaan kuusi Guantánamon vankia on saanut jonkinlaisen tuomion sotilastuomioistuimessa. Useimmat heistä tunnustivat osallistuneensa Yhdysvaltojen vastaiseen toimintaan sen jälkeen kun heille luvattiin lyhennetyt vankeusrangaistukset.
Obaman hallitus on lisäksi nostanut syytteet kuutta muuta vankia vastaan. Kuwaitilaista Khalid Sheikh Mohammedia ja neljää muuta syytetään osallisuudesta syyskuun 11. päivän lentokonekaappausten suunnittelussa. Saudiarabialaista Abd al-Rahim al-Nashiria syytetään puolestaan Yhdysvaltojen sotalaivaa USS Colea vastaan Adenissa Jemenissä vuonna 2000 tehdyn pommi-iskun suunnittelusta.
Sotilassyyttäjät vaativat näille kuudelle miehelle kuolemanrangaistusta. Heitä kaikkia on kidutettu ja pidetty eristyssellissä vuosien ajan. Ainakin kahta heistä on kidutettu laittomalla vesikidutuksella.
perjantai, 13. tammikuuta 2012
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
KU-VIIKKOLEHTI 13.1.2012
Maailman suurimpiin kuuluva avustusjärjestö Lääkärit ilman rajoja listasi aiemmin vuosittain kymmenen humanitaarista kriisiä, jotka olivat jääneet kansainvälisessä uutistarjonnassa aivan liian vähälle huomiolle.
Vuonna 2003 järjestö ihmetteli ensimmäisenä, miksei tv-ryhmiä lähetetty paikan päälle raportoimaan Darfurin pakolaiskriisistä Sudanissa. Seuraavina vuosina Darfurin kriisi oli laajimmin uutisoituja tapahtumia maailmassa.
Vuonna 2009 unohdettujen humanitaaristen kriisien listalla mainittiin myös sisällissota Jemenin pohjoisessa Saadan maakunnassa. Kymmenet tuhannet ihmiset olivat joutuneet pakenemaan kodeistaan, kun Jemenin armeija kiihdytti iskujaan paikallisen Houthi-liikkeen kapinallisia vastaan.
Vuoden 2009 vaiettujen humanitaaristen kriisien lista jäi kuitenkin järjestön toistaiseksi viimeiseksi. Jemenin hallitus suivaantui väitteistä, joiden mukaan pommituksia paenneet asukkaat olivat jääneet vaille terveydenhoitoa hallituksen valvomilla alueilla.
Lääkärit ilman rajoja pyysi lopulta anteeksi epätarkkaa raportointiaan ja evakuoi kaksi sairaalaa Jemenin armeijan pommitusten alta. Järjestön mielestä olisi ollut turhaa uhrata koko avustusoperaatiota maassa pelkän julkisuuskampanjan vuoksi. Järjestö piti tämän jälkeen suunsa kiinni ja terveydenhoitotyö Jemenissä sai jatkua.
Alkujaan Ranskassa perustettu Lääkärit ilman rajoja on suurten kansainvälisten avustusjärjestöjen joukossa poikkeuksellinen, sillä puhtaan hätäavun tai hoitotyön ohella järjestö on maailman kriiseissä usein rohkeasti valinnut puolensa ja vaatinut sotivia osapuolia kunnioittamaan ihmisoikeuksia.
Etiopian nälänhädän aikana 80-luvulla järjestö arvosteli voimakkaasti maan hallitusta, joka käytti ulkomaista hätäapua houkuttimena saadakseen paikalliset asukkaat lähtemään kapinallisten valtaamilta alueilta.
Vuonna 1994 järjestö keskeytti avustustyönsä ruandalaispakolaisten leireillä naapurimaassa Zairessa, nykyisessä Kongossa, kun kävi ilmi, että leirien ruuanjakelu oli annettu tutsien kansanmurhaan syyllistyneiden hutupoliitikkojen ja näiden iskujoukkojen tehtäväksi.
Yllä mainittu esimerkki Jemenistä on kuitenkin vain yksi monista kompromisseista, joihin Lääkärit ilman rajoja on joutunut myöntymään viime vuosina.
Tuoreessa kirjassa Humanitarian negotiations revealed (Humanitaariset neuvottelut paljastettuna) järjestön entiset ja nykyiset johtajat arvioivat itsekriittisesti erilaisia kompromisseja, joita järjestö on joutunut tekemään sodissa ja kriiseissä Sri Lankassa, Etiopiassa, Afganistanissa ja Somaliassa.
Milloin on vaiettu hallituksen joukkojen väärinkäytöksistä, milloin siitä, että kapinalliset ovat käyttäneet siviilejä ihmiskilpenään. Somaliassa järjestö on palkannut sotajoukkoja vartijoiksi ja maksanut islamistikapinallisille puhdasta rahaa oikeudesta saada tehdä avustustyötä näiden hallitsemilla alueilla.
Pahimmassa tapauksessa järjestö on päättänyt lähteä maasta, kun itsenäinen avustustoiminta on käynyt mahdottomaksi. Näin tehtiin Afganistanissa vuonna 2004, kun Yhdysvaltojen miehityksen jälkeen länsimaisia avustusjärjestöjä alettiin pitää Yhdysvaltojen ja Naton joukkojen apureina ja keskeisenä osana vihattua miehitysoperaatiota.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen humanitaarisen avun määrä on moninkertaistunut. Vuosien 1988 ja 2008 välillä humanitaariseen avustustyöhön käytettävät varat maailmassa kymmenkertaistuivat. Tänä päivänä humanitaariseen apuun käytetään vuosittain lähes kymmenen miljardia euroa.
Avustusjärjestöissä ja avustushankkeissa eri puolilla maailmaa työskentelee tällä hetkellä yli 200 000 ihmistä, näistä noin puolet kansainvälisissä avustusjärjestöissä, neljäsosa Punaisessa Ristissä ja toinen neljäsosa YK:n avustusjärjestöissä.
Lääkärit ilman rajoja -järjestön oma budjetti lähes kolminkertaistui vuosina 2001–2010, mutta järjestön aktiivien mukaan samaan aikaan toimintaedellytykset vaikeutuivat suuresti.
Sri Lanka on kuvaava esimerkki. Maan hallitus käytti avustusjärjestöjä tehokkaasti hyväksi sodassa maan tamilivähemmistön itsenäisen valtion puolesta taistelleiden Tamil Eelamin vapautuksen tiikereiden kapinaliikettä vastaan. Lääkärit ilman rajoja yritti vuosien ajan saada luvan käynnistää avustushankkeita sodasta kärsivien siviilien auttamiseksi tamilitiikereiden valvomilla alueilla – turhaan.
Hallituksen joukkojen suurhyökkäyksessä keväällä 2009 tamilitiikerien vastarinta tuhottiin täydellisesti. Suurhyökkäyksessä kuoli kymmeniä tuhansia tamilisiviilejä ja lähes 400 000 ihmistä suljettiin keskitysleireille, joita hallitus kutsui irvokkaasti hyvinvointikeskuksiksi. Leirien ylläpitokuluista vastasivat YK:n avustusjärjestöt, Yhdysvallat ja EU.
Afganistanin miehityksen alussa Lääkärit ilman rajoja teki Yhdysvaltojen johtaman liittouman joukoille selväksi, ettei se aio ottaa vastaan ohjeita sotilailta, vaan pitää Nato-joukkoja yhtenä sodan osapuolena Afganistanin talebanien ja muiden aseellisten liikkeiden rinnalla.
Järjestö lähti Afganistanista vuonna 2004, mutta palasi maahan uudestaan vuonna 2009. Länsijoukot olivat epäilemättä yksi sodan osapuolista. Vuonna 2008 lähes puolet Afganistanin sodan siviiliurheista kuoli Naton ilmaiskuissa tai liittouman tukeman hallitusarmeijan hyökkäyksissä.
Tällä kertaa Lääkärit ilman rajoja pyrki toimimaan lähellä aseellisten vastarintaliikkeiden hallitsemia alueita. Järjestöllä on Afganistanissa nyt kolme sairaalaa, joista yksi sijaitsee Lashkar Gahissa talebanien laajalti valvomassa Helmandin maakunnassa.
Talebanit ja toinen islamistiliike Haqqani-verkosto halusivat molemmat, että järjestö perustaisi nimenomaan naistentauteja ja synnytyksiä hoitavan sairaalan. Uusi äitiyssairaala avataan lähiaikoina Pakistanin rajan tuntumassa sijaitsevaan Khostiin.
Maailman suurimpiin kuuluva avustusjärjestö Lääkärit ilman rajoja listasi aiemmin vuosittain kymmenen humanitaarista kriisiä, jotka olivat jääneet kansainvälisessä uutistarjonnassa aivan liian vähälle huomiolle.
Vuonna 2003 järjestö ihmetteli ensimmäisenä, miksei tv-ryhmiä lähetetty paikan päälle raportoimaan Darfurin pakolaiskriisistä Sudanissa. Seuraavina vuosina Darfurin kriisi oli laajimmin uutisoituja tapahtumia maailmassa.
Vuonna 2009 unohdettujen humanitaaristen kriisien listalla mainittiin myös sisällissota Jemenin pohjoisessa Saadan maakunnassa. Kymmenet tuhannet ihmiset olivat joutuneet pakenemaan kodeistaan, kun Jemenin armeija kiihdytti iskujaan paikallisen Houthi-liikkeen kapinallisia vastaan.
Vuoden 2009 vaiettujen humanitaaristen kriisien lista jäi kuitenkin järjestön toistaiseksi viimeiseksi. Jemenin hallitus suivaantui väitteistä, joiden mukaan pommituksia paenneet asukkaat olivat jääneet vaille terveydenhoitoa hallituksen valvomilla alueilla.
Lääkärit ilman rajoja pyysi lopulta anteeksi epätarkkaa raportointiaan ja evakuoi kaksi sairaalaa Jemenin armeijan pommitusten alta. Järjestön mielestä olisi ollut turhaa uhrata koko avustusoperaatiota maassa pelkän julkisuuskampanjan vuoksi. Järjestö piti tämän jälkeen suunsa kiinni ja terveydenhoitotyö Jemenissä sai jatkua.
Alkujaan Ranskassa perustettu Lääkärit ilman rajoja on suurten kansainvälisten avustusjärjestöjen joukossa poikkeuksellinen, sillä puhtaan hätäavun tai hoitotyön ohella järjestö on maailman kriiseissä usein rohkeasti valinnut puolensa ja vaatinut sotivia osapuolia kunnioittamaan ihmisoikeuksia.
Etiopian nälänhädän aikana 80-luvulla järjestö arvosteli voimakkaasti maan hallitusta, joka käytti ulkomaista hätäapua houkuttimena saadakseen paikalliset asukkaat lähtemään kapinallisten valtaamilta alueilta.
Vuonna 1994 järjestö keskeytti avustustyönsä ruandalaispakolaisten leireillä naapurimaassa Zairessa, nykyisessä Kongossa, kun kävi ilmi, että leirien ruuanjakelu oli annettu tutsien kansanmurhaan syyllistyneiden hutupoliitikkojen ja näiden iskujoukkojen tehtäväksi.
Yllä mainittu esimerkki Jemenistä on kuitenkin vain yksi monista kompromisseista, joihin Lääkärit ilman rajoja on joutunut myöntymään viime vuosina.
Tuoreessa kirjassa Humanitarian negotiations revealed (Humanitaariset neuvottelut paljastettuna) järjestön entiset ja nykyiset johtajat arvioivat itsekriittisesti erilaisia kompromisseja, joita järjestö on joutunut tekemään sodissa ja kriiseissä Sri Lankassa, Etiopiassa, Afganistanissa ja Somaliassa.
Milloin on vaiettu hallituksen joukkojen väärinkäytöksistä, milloin siitä, että kapinalliset ovat käyttäneet siviilejä ihmiskilpenään. Somaliassa järjestö on palkannut sotajoukkoja vartijoiksi ja maksanut islamistikapinallisille puhdasta rahaa oikeudesta saada tehdä avustustyötä näiden hallitsemilla alueilla.
Pahimmassa tapauksessa järjestö on päättänyt lähteä maasta, kun itsenäinen avustustoiminta on käynyt mahdottomaksi. Näin tehtiin Afganistanissa vuonna 2004, kun Yhdysvaltojen miehityksen jälkeen länsimaisia avustusjärjestöjä alettiin pitää Yhdysvaltojen ja Naton joukkojen apureina ja keskeisenä osana vihattua miehitysoperaatiota.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen humanitaarisen avun määrä on moninkertaistunut. Vuosien 1988 ja 2008 välillä humanitaariseen avustustyöhön käytettävät varat maailmassa kymmenkertaistuivat. Tänä päivänä humanitaariseen apuun käytetään vuosittain lähes kymmenen miljardia euroa.
Avustusjärjestöissä ja avustushankkeissa eri puolilla maailmaa työskentelee tällä hetkellä yli 200 000 ihmistä, näistä noin puolet kansainvälisissä avustusjärjestöissä, neljäsosa Punaisessa Ristissä ja toinen neljäsosa YK:n avustusjärjestöissä.
Lääkärit ilman rajoja -järjestön oma budjetti lähes kolminkertaistui vuosina 2001–2010, mutta järjestön aktiivien mukaan samaan aikaan toimintaedellytykset vaikeutuivat suuresti.
Sri Lanka on kuvaava esimerkki. Maan hallitus käytti avustusjärjestöjä tehokkaasti hyväksi sodassa maan tamilivähemmistön itsenäisen valtion puolesta taistelleiden Tamil Eelamin vapautuksen tiikereiden kapinaliikettä vastaan. Lääkärit ilman rajoja yritti vuosien ajan saada luvan käynnistää avustushankkeita sodasta kärsivien siviilien auttamiseksi tamilitiikereiden valvomilla alueilla – turhaan.
Hallituksen joukkojen suurhyökkäyksessä keväällä 2009 tamilitiikerien vastarinta tuhottiin täydellisesti. Suurhyökkäyksessä kuoli kymmeniä tuhansia tamilisiviilejä ja lähes 400 000 ihmistä suljettiin keskitysleireille, joita hallitus kutsui irvokkaasti hyvinvointikeskuksiksi. Leirien ylläpitokuluista vastasivat YK:n avustusjärjestöt, Yhdysvallat ja EU.
Afganistanin miehityksen alussa Lääkärit ilman rajoja teki Yhdysvaltojen johtaman liittouman joukoille selväksi, ettei se aio ottaa vastaan ohjeita sotilailta, vaan pitää Nato-joukkoja yhtenä sodan osapuolena Afganistanin talebanien ja muiden aseellisten liikkeiden rinnalla.
Järjestö lähti Afganistanista vuonna 2004, mutta palasi maahan uudestaan vuonna 2009. Länsijoukot olivat epäilemättä yksi sodan osapuolista. Vuonna 2008 lähes puolet Afganistanin sodan siviiliurheista kuoli Naton ilmaiskuissa tai liittouman tukeman hallitusarmeijan hyökkäyksissä.
Tällä kertaa Lääkärit ilman rajoja pyrki toimimaan lähellä aseellisten vastarintaliikkeiden hallitsemia alueita. Järjestöllä on Afganistanissa nyt kolme sairaalaa, joista yksi sijaitsee Lashkar Gahissa talebanien laajalti valvomassa Helmandin maakunnassa.
Talebanit ja toinen islamistiliike Haqqani-verkosto halusivat molemmat, että järjestö perustaisi nimenomaan naistentauteja ja synnytyksiä hoitavan sairaalan. Uusi äitiyssairaala avataan lähiaikoina Pakistanin rajan tuntumassa sijaitsevaan Khostiin.
perjantai, 30. joulukuuta 2011
Pyhää sotaa Somaliassa
KU-VIIKKOLEHTI 30.12.2011
Uudelleen kiihtynyt sotiminen Somaliassa ei ole herättänyt länsimediassa ja meillä päin kovin suurta mielenkiintoa. Tällä hetkellä Somaliassa on kuitenkin yli 10 000 sotilasta useista muista maista ja Yhdysvallat tekee alueelle jatkuvasti ohjusiskuja kauko-ohjattavista taistelulennokeista. Iskujen kohteena on islamistinen Al-Shabaab -liike, joka pitää hallussaan suurta osaa Somalian eteläosista.
Viime kuussa Etiopian joukot ylittivät Somalian rajan, vain vajaa kolme vuotta Etiopian armeijan nöyryyttävään vetäytymiseen päättyneen edellisen Somalian-miehityksen jälkeen.
Ennen Etiopiaa toinen naapurimaa Kenia lähetti sotajoukkojaan rajan taakse. Kenian ilmavoimat ovat lokakuusta asti tehneet tuhoisia ilmapommituksia Al-Shabaabia ja Somalian eteläosien siviilejä vastaan.
Kenian armeijan hyökkäystä Somaliaan edelsivät kahden espanjalaisen avustustyöntekijän sekä brittiläisen ja ranskalaisen turistin kidnappaukset Kenian puolelta rajaa. Vielä tähän päivään mennessä ei ole tosin varmaa, että juuri Al-Shabaab oli sieppausten takana.
Somalian pääkaupungissa Mogadishussa on ennestään tuhansia Afrikan unionin sotilaita Ugandasta ja Burundista. Joulun tienoilla myös Djibouti lähetti joukkoja maan väliaikaishallituksen avuksi.
Myös Yhdysvallat ja Ranska ovat kaikessa hiljaisuudessa lähettäneet Somalian maaperälle erikoisjoukkojaan.
Kenian, Etiopian ja Afrikan unionin joukot ovat Yhdysvaltojen kouluttamia ja rahoittamia. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulla CIA:lla on myös oma pidätyskeskuksensa Somalian turvallisuusviraston rakennuksen kellarissa Mogadishussa. Terrorisminvastaisia lennokki-iskuja on tehty ainakin Djiboutista, Etiopiasta, Seychelleiltä sekä Arabian niemimaalla sijaitsevasta salaisesta lentotukikohdasta käsin.
Kiihkoislamin äärilaitaa edustava Al-Shabaab on saanut kansainvälisessä uutisoinnissa eniten huomiota tapauksista,
joissa aviorikoksesta syytetyt naiset on kivitetty kuoliaaksi.
Al-Shabaab on myös sulkenut elokuvateattereita ja kieltänyt jalkapallo-otteluiden julkiset tv-katselut. Vastikään järjestö kielsi länsimaisten avustusjärjestöjen toiminnan hallitsemillaan alueilla.
Al-Shabaab itse ilmoittaa pyrkivänsä ajamaan vallasta länsimaiden tukeman maltillisten islamistien hallituksen Somaliassa ja korvaamaan sen koraania kirjanoppineesti tulkitsevalla islamilaisella valtiolla. Monien mielestä tämä on kuitenkin vasta välitavoite.
”Al-Shabaabin lopullisena tavoitteena on auttaa muita globaaleja jihadisteja maailmanlaajuisen islamilaisen valtion synnyttämisessä”, toteaa Al Jazeera -kanavan uutispäällikkönä työskentelevä somalialaistoimittaja Abdi Aynte.
Brittilehti Guardian kertoi viime kuussa Al-Qaidaa edustavien avustustyöntekijöiden toimittamasta hätäavusta kuivuutta ja nälänhätää paenneille ihmisille Al-Shabaabin hallitsemalla alueella Mogadishun eteläpuolella. Lehden mukaan avustustyöntekijät olivat amerikkalaisia ja brittiläisiä muslimeja.
Naapurimaiden hyökkäyksellä Somaliaan pyritään estämään Al-Qaidaa rakentamasta maahan pysyviä tukikohtia. Mikäli Al-Shabaab kykenee tarjoamaan pysyvän turvapaikan ulkomaalaisille jihadisteille, tämän uskotaan antavan Al-Qaidalle uutta elinvoimaa.
”Al-Qaidan yhteistyö Al-Shabaabin kanssa olisi todennäköisesti kestävämpi kuin sen suhde Afganistanin talebanien kanssa. Talebanien johtajat eivät olleet Al-Qaidan aikaansaannosta, kun taas Al-Shabaabin johtajat ovat”, arvioi Al Jazeeran toimittaja Abdi Aynte.
Al-Shabaab perustettiin vuonna 2003 Las Anoodissa Pohjois-Somaliassa järjestetyn islamistijärjestö Al-Ittihad al-Islamiyan kokouksen yhteydessä. Kokoukseen osallistui myös joukko somalialaisia Afganistanin sodan veteraaneja, jotka olivat lähteneet Afganistanista pian Yhdysvaltojen miehityksen jälkeen.
Kun lähinnä hyväntekeväisyysjärjestönä toiminut Al-Ittihad ei tuolloin innostunut aseellisesta taistelusta Somaliassa, Afganistanin sodassa olleet miehet päättivät perustaa oman järjestön, jonka nimeksi tuli Harakat al-Shabaab al-Mujahideen, Nuorten taistelijoiden liike.
Al-Shabaabin oli aluksi vaikea saada kannatusta jyrkille ajatuksilleen, sillä somalialaiset ovat perinteisesti olleet maltillisia muslimeja. Tilanne kuitenkin muuttui vuonna 2006, kun CIA ryhtyi rahoittamaan Mogadishun kaikkein pahamaineisimpia sotaherroja, jotta nämä sieppaisivat ja surmaisivat terroristiepäiltyjä ja radikaaleja islamisteja.
Kun täysin rauhanomaisia imaameja ruvettiin pidättämään ja luovuttamaan amerikkalaisille, myös maltilliset islamistit kokivat tarpeelliseksi järjestäytyä. Syntyi Islamilaisten tuomioistuinten liitto, joka oli epäpoliittisten klaanituomioistuinten yhteenliittymä. Al-Shabaabista tuli islamilaisten tuomioistuinten sotilaallinen siipi.
Somalian sotaherrat syöstiin pian vallasta, ja Islamilaisten tuomioistuinten liitto onnistui Somalian nykyisen presidentin Sharif Sheikh Ahmedin johdolla ensi kertaa 16 vuoteen todella rauhoittamaan maan ja luomaan puitteet jonkinlaiselle hyvinvoinnille.
Maltillisten islamistien valta kuitenkin päättyi Etiopian miehitykseen jouluna 2006. Etiopian joukot pommittivat asuinalueita Mogadishussa ja surmasivat miehityksen vastustajiksi epäiltyjä usein viiltämällä heidän kurkkunsa auki.
Al-Shabaabille miehitys antoi sen kaipaaman tilaisuuden esiintyä somalialaisten silmissä vapaustaistelijoina. Joulukuussa 2008 kun Etiopia veti joukkonsa Somaliasta, Al-Shabaabista oli tullut suositumpi kuin koskaan ja se oli houkutellut riveihinsä myös satoja taistelijoita ulkomailta.
Ulkomaalaisilla taistelijoilla ja muiden maiden kansalaisuuden saaneilla somalialaisilla onkin tänä päivänä huomattava asema Al-Shabaabin johdossa. Järjestön ylimmässä päättävässä elimessä, shura-neuvostossa, enemmistö jäsenistä on muiden maiden kansalaisia.
Uudelleen kiihtynyt sotiminen Somaliassa ei ole herättänyt länsimediassa ja meillä päin kovin suurta mielenkiintoa. Tällä hetkellä Somaliassa on kuitenkin yli 10 000 sotilasta useista muista maista ja Yhdysvallat tekee alueelle jatkuvasti ohjusiskuja kauko-ohjattavista taistelulennokeista. Iskujen kohteena on islamistinen Al-Shabaab -liike, joka pitää hallussaan suurta osaa Somalian eteläosista.
Viime kuussa Etiopian joukot ylittivät Somalian rajan, vain vajaa kolme vuotta Etiopian armeijan nöyryyttävään vetäytymiseen päättyneen edellisen Somalian-miehityksen jälkeen.
Ennen Etiopiaa toinen naapurimaa Kenia lähetti sotajoukkojaan rajan taakse. Kenian ilmavoimat ovat lokakuusta asti tehneet tuhoisia ilmapommituksia Al-Shabaabia ja Somalian eteläosien siviilejä vastaan.
Kenian armeijan hyökkäystä Somaliaan edelsivät kahden espanjalaisen avustustyöntekijän sekä brittiläisen ja ranskalaisen turistin kidnappaukset Kenian puolelta rajaa. Vielä tähän päivään mennessä ei ole tosin varmaa, että juuri Al-Shabaab oli sieppausten takana.
Somalian pääkaupungissa Mogadishussa on ennestään tuhansia Afrikan unionin sotilaita Ugandasta ja Burundista. Joulun tienoilla myös Djibouti lähetti joukkoja maan väliaikaishallituksen avuksi.
Myös Yhdysvallat ja Ranska ovat kaikessa hiljaisuudessa lähettäneet Somalian maaperälle erikoisjoukkojaan.
Kenian, Etiopian ja Afrikan unionin joukot ovat Yhdysvaltojen kouluttamia ja rahoittamia. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulla CIA:lla on myös oma pidätyskeskuksensa Somalian turvallisuusviraston rakennuksen kellarissa Mogadishussa. Terrorisminvastaisia lennokki-iskuja on tehty ainakin Djiboutista, Etiopiasta, Seychelleiltä sekä Arabian niemimaalla sijaitsevasta salaisesta lentotukikohdasta käsin.
Kiihkoislamin äärilaitaa edustava Al-Shabaab on saanut kansainvälisessä uutisoinnissa eniten huomiota tapauksista,
joissa aviorikoksesta syytetyt naiset on kivitetty kuoliaaksi.
Al-Shabaab on myös sulkenut elokuvateattereita ja kieltänyt jalkapallo-otteluiden julkiset tv-katselut. Vastikään järjestö kielsi länsimaisten avustusjärjestöjen toiminnan hallitsemillaan alueilla.
Al-Shabaab itse ilmoittaa pyrkivänsä ajamaan vallasta länsimaiden tukeman maltillisten islamistien hallituksen Somaliassa ja korvaamaan sen koraania kirjanoppineesti tulkitsevalla islamilaisella valtiolla. Monien mielestä tämä on kuitenkin vasta välitavoite.
”Al-Shabaabin lopullisena tavoitteena on auttaa muita globaaleja jihadisteja maailmanlaajuisen islamilaisen valtion synnyttämisessä”, toteaa Al Jazeera -kanavan uutispäällikkönä työskentelevä somalialaistoimittaja Abdi Aynte.
Brittilehti Guardian kertoi viime kuussa Al-Qaidaa edustavien avustustyöntekijöiden toimittamasta hätäavusta kuivuutta ja nälänhätää paenneille ihmisille Al-Shabaabin hallitsemalla alueella Mogadishun eteläpuolella. Lehden mukaan avustustyöntekijät olivat amerikkalaisia ja brittiläisiä muslimeja.
Naapurimaiden hyökkäyksellä Somaliaan pyritään estämään Al-Qaidaa rakentamasta maahan pysyviä tukikohtia. Mikäli Al-Shabaab kykenee tarjoamaan pysyvän turvapaikan ulkomaalaisille jihadisteille, tämän uskotaan antavan Al-Qaidalle uutta elinvoimaa.
”Al-Qaidan yhteistyö Al-Shabaabin kanssa olisi todennäköisesti kestävämpi kuin sen suhde Afganistanin talebanien kanssa. Talebanien johtajat eivät olleet Al-Qaidan aikaansaannosta, kun taas Al-Shabaabin johtajat ovat”, arvioi Al Jazeeran toimittaja Abdi Aynte.
Al-Shabaab perustettiin vuonna 2003 Las Anoodissa Pohjois-Somaliassa järjestetyn islamistijärjestö Al-Ittihad al-Islamiyan kokouksen yhteydessä. Kokoukseen osallistui myös joukko somalialaisia Afganistanin sodan veteraaneja, jotka olivat lähteneet Afganistanista pian Yhdysvaltojen miehityksen jälkeen.
Kun lähinnä hyväntekeväisyysjärjestönä toiminut Al-Ittihad ei tuolloin innostunut aseellisesta taistelusta Somaliassa, Afganistanin sodassa olleet miehet päättivät perustaa oman järjestön, jonka nimeksi tuli Harakat al-Shabaab al-Mujahideen, Nuorten taistelijoiden liike.
Al-Shabaabin oli aluksi vaikea saada kannatusta jyrkille ajatuksilleen, sillä somalialaiset ovat perinteisesti olleet maltillisia muslimeja. Tilanne kuitenkin muuttui vuonna 2006, kun CIA ryhtyi rahoittamaan Mogadishun kaikkein pahamaineisimpia sotaherroja, jotta nämä sieppaisivat ja surmaisivat terroristiepäiltyjä ja radikaaleja islamisteja.
Kun täysin rauhanomaisia imaameja ruvettiin pidättämään ja luovuttamaan amerikkalaisille, myös maltilliset islamistit kokivat tarpeelliseksi järjestäytyä. Syntyi Islamilaisten tuomioistuinten liitto, joka oli epäpoliittisten klaanituomioistuinten yhteenliittymä. Al-Shabaabista tuli islamilaisten tuomioistuinten sotilaallinen siipi.
Somalian sotaherrat syöstiin pian vallasta, ja Islamilaisten tuomioistuinten liitto onnistui Somalian nykyisen presidentin Sharif Sheikh Ahmedin johdolla ensi kertaa 16 vuoteen todella rauhoittamaan maan ja luomaan puitteet jonkinlaiselle hyvinvoinnille.
Maltillisten islamistien valta kuitenkin päättyi Etiopian miehitykseen jouluna 2006. Etiopian joukot pommittivat asuinalueita Mogadishussa ja surmasivat miehityksen vastustajiksi epäiltyjä usein viiltämällä heidän kurkkunsa auki.
Al-Shabaabille miehitys antoi sen kaipaaman tilaisuuden esiintyä somalialaisten silmissä vapaustaistelijoina. Joulukuussa 2008 kun Etiopia veti joukkonsa Somaliasta, Al-Shabaabista oli tullut suositumpi kuin koskaan ja se oli houkutellut riveihinsä myös satoja taistelijoita ulkomailta.
Ulkomaalaisilla taistelijoilla ja muiden maiden kansalaisuuden saaneilla somalialaisilla onkin tänä päivänä huomattava asema Al-Shabaabin johdossa. Järjestön ylimmässä päättävässä elimessä, shura-neuvostossa, enemmistö jäsenistä on muiden maiden kansalaisia.
torstai, 15. joulukuuta 2011
Itsenäisyyden ajan saavutuksia
KU-VIIKKOLEHTI 16.12.2011
Dar es Salaamin Uhuru-stadionilla järjestettiin viikko sitten pompöösit itsenäisyyspäiväjuhlat, kun tuli kuluneeksi 50 vuotta Tansanian vapautumisesta brittiläisen siirtomaavallan ikeestä. Sotavoimat esittelivät kalustoaan, ja tanssiryhmät viihdyttivät yleisöä, jolle oli jaettu etukäteen tuhansia pieniä Tansanian lippuja.
Kaupungin keskustassa itsenäisyyspäivänviettoa ei huomannut juuri muusta kuin vastaremontoidun ravitsemusliikkeen järjestämästä ilmaisesta ruokailusta. Presidentti Jakaya Kikwete piti juhlapuhetta ravintolan
taulu-tv:ssä, mutta riisiä ja lihakastiketta lautaselle saaneet kantakaupungin vähävaraiset eivät olisi voineet välittää vähempää.
”Minulla ei ole mitään syytä olla ylpeä. Elämä on kovaa ja köyhyys rehottaa, mutta päättäjät ajavat vain omaa etuaan”, arveli 25-vuotias katukauppias Mbaraka Salum.
Päivälehti Citizen haastatteli tansanialaisia kadunmiehiä eri puolilta maata, ja mielipiteet jakautuivat kahtia. Monet olivat kyllästyneitä päättäjien korruptioon, kansanedustajien palkankorotuksiin sekä työttömyyteen ja julkisten palvelujen huonoon jamaan, etenkin sairaaloiden lääkepulaan.
Iäkkäämmät vastaajat kuitenkin kertoivat päässeensä itsenäisyyden jälkeen käymään koulua. Toiset muistuttivat, ettei Tansaniassa ole ollut etnisiä ristiriitoja, vaikka tansanialaiset kuuluvat yli 120 eri heimoon. Monet olivat myös ylpeitä presidentti Nyereren aikana annetusta tuesta eteläisen Afrikan maiden vapautusliikkeille.
Myös pääteiden kunto on kohentunut. Tänä päivänä Dar es Salaamista pääsee bussilla päivässä 600 kilometrin päässä sijaitsevaan Moshin kaupunkiin, kun aiemmin matka kesti kolme päivää.
Siirtomaavallan aikana yhteiskunta oli suunniteltu edistämään vain emämaan intressejä. Rotuerottelu oli voimassa. Viljelijöiden oli viljeltävä mitä käskettiin, yleensä vientikasveja, kahvia, teetä ja puuvillaa.
Paikallisten lehtien erikoisliitteissä lueteltiin viime viikolla itsenäisyyden ajan saavutuksia. Vuonna 1961 itsenäistyneessä Tanganyikassa oli yhdeksän lääkäriä, kolme päällystettyä maantietä ja 700 opettajaa. Nyt Tansaniassa on 5 000 lääkäriä, 6 000 kilometriä asvalttiteitä ja 52 000 peruskoulun ja lukion opettajaa.
Vuonna 1961 vain joka neljäs tansanialainen osasi lukea. 70-luvulla aikuisväestön lukutaitoisuus oli jo yli 90 prosenttia. Tänä päivänä 96 prosenttia peruskouluikäisistä lapsista käy koulua.
Maan itsenäistyessä kuudella prosentilla maaseudun asukkaista ja 25 prosentilla kaupunkien asukkaista oli saatavilla puhdasta juomavettä. Nyt puhtaan juomaveden piirissä on 58 prosenttia maaseudun asukkaista, ja kaupungeissa puhdasta hanavettä saa 86 prosenttia ihmisistä.
Vuonna 1961 joka neljäs lapsi kuoli ennen viidettä elinvuottaan. Nyt lapsikuolleisuus on vähentynyt kahdeksaan prosenttiin.
Jossain vaiheessa Tansanian kehityksessä jokin meni kuitenkin pieleen. Afrikkalainen sosialismi tyssäsi siihen, että valtio otti haltuunsa ammattiliitot ja viljelijöiden osuuskunnat. Tuotanto taantui, ja riippuvuus kehitysavusta kasvoi.
Professori Issa Shivji pitää kohtalokkaimpana virheenä heittäytymistä länsimaiden sanelemaan uusliberalistiseen talouspolitiikkaan.
”90-luvun yksityistämisbuumin aikana valtionyhtiöitä kaupattiin keinottelijoille. Entinen valtion mylly myi yksityistämisen jälkeen maissijauhon mieluummin ulkomaille, missä tuotteista sai paremman hinnan. Valtion öljynjalostamo lopetti heti yksityistämisen jälkeen toimintansa, ja uusi omistaja alkoi tuoda valmiiksi jalostettuja polttoaineita maahan tytäryhtiön välityksellä.”
Uusi kaivoslaki antoi puolestaan ulkomaisille kaivosyhtiöille luvan perustaa maahan kultakaivoksia maksamatta lainkaan veroja. Tänä päivänä Tansanian suurin vientituote ei olekaan enää kahvi eikä tee, vaan kulta. Tansanian valtio saa kultakaivosten tuotosta vaivaiset kolme prosenttia. Työolot ovat karut, ja ympäristölainsäädäntö on heikkoa.
Näissä oloissa Tansanian talous kasvaa kuitenkin tasaista vauhtia. Talouskasvu on ollut yli kuusi prosenttia viiden viime vuoden ajan. Tansania on tänä päivänä yksi maailman 20:stä nopeimmin kasvavasta kansantaloudesta.
Taloja rakennetaan, matkapuhelinverkko toimii, ja nelivetoautoja tuodaan ulkomailta. Äkkivaurastuneilla tansanialaisilla on mahdollisuus ostaa supermarketista mitä haluavat.
Presidentti Kikweten hallituksen kehitystavoitteisiin kuuluu asukasta kohti lasketun kansantulon kaksinkertaistaminen tai peräti kuusinkertaistaminen vuoteen 2025 mennessä.
Tässä onkin haastetta, sillä talouskasvusta huolimatta tällä hetkellä kolmasosa Tansanian 42-miljoonaisesta väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä alle euron tuloilla päivässä.
Lisää tilastolukuja. Tansania on maailman kolmanneksi suurin kehitysavun vastaanottaja, heti Irakin ja Afganistanin jälkeen. Maa saa vuosittain runsaat kaksi miljardia euroa kehitysapuna. Virallinen kehitysapu kattaa kolmasosan valtion budjetista.
Tansania on myös Suomen pitkäaikaisin kehitysavun kohdemaa. Viime vuonna Tansanian osuus Suomen kehitysapumaksatuksista oli 31 miljoonaa euroa, josta noin puolet oli suoraa tukea valtion budjettiin.
Mittavalla kehitysavulla on kuitenkin epäkohtansa.
”Kehitysavun vuoksi Tansanian päättäjät eivät ole vastuussa tekemisistään kansalle, vaan ulkomaalaisille, joiden kanssa he allekirjoittavat uuskolonialistisia sopimuksia”, toteaa taloustoimittaja Nizar Visram.
”Ulkopuolinen apu on johtanut asenneongelmaan”, arvioi oppositiokansanedustajan avustajana työskentelevä Andrew Mwakibete. ”Oma-aloitteisuus on vähentynyt. Usein ihmiset vain odottavat, että joku tulisi korjaamaan ongelmat. Myös hallitus kerjää rahaa ulkomailta sen sijaan että se keräisi veroja tansanialaisilta ja pistäisi toimeksi.”
Dar es Salaamin Uhuru-stadionilla järjestettiin viikko sitten pompöösit itsenäisyyspäiväjuhlat, kun tuli kuluneeksi 50 vuotta Tansanian vapautumisesta brittiläisen siirtomaavallan ikeestä. Sotavoimat esittelivät kalustoaan, ja tanssiryhmät viihdyttivät yleisöä, jolle oli jaettu etukäteen tuhansia pieniä Tansanian lippuja.
Kaupungin keskustassa itsenäisyyspäivänviettoa ei huomannut juuri muusta kuin vastaremontoidun ravitsemusliikkeen järjestämästä ilmaisesta ruokailusta. Presidentti Jakaya Kikwete piti juhlapuhetta ravintolan
taulu-tv:ssä, mutta riisiä ja lihakastiketta lautaselle saaneet kantakaupungin vähävaraiset eivät olisi voineet välittää vähempää.
”Minulla ei ole mitään syytä olla ylpeä. Elämä on kovaa ja köyhyys rehottaa, mutta päättäjät ajavat vain omaa etuaan”, arveli 25-vuotias katukauppias Mbaraka Salum.
Päivälehti Citizen haastatteli tansanialaisia kadunmiehiä eri puolilta maata, ja mielipiteet jakautuivat kahtia. Monet olivat kyllästyneitä päättäjien korruptioon, kansanedustajien palkankorotuksiin sekä työttömyyteen ja julkisten palvelujen huonoon jamaan, etenkin sairaaloiden lääkepulaan.
Iäkkäämmät vastaajat kuitenkin kertoivat päässeensä itsenäisyyden jälkeen käymään koulua. Toiset muistuttivat, ettei Tansaniassa ole ollut etnisiä ristiriitoja, vaikka tansanialaiset kuuluvat yli 120 eri heimoon. Monet olivat myös ylpeitä presidentti Nyereren aikana annetusta tuesta eteläisen Afrikan maiden vapautusliikkeille.
Myös pääteiden kunto on kohentunut. Tänä päivänä Dar es Salaamista pääsee bussilla päivässä 600 kilometrin päässä sijaitsevaan Moshin kaupunkiin, kun aiemmin matka kesti kolme päivää.
Siirtomaavallan aikana yhteiskunta oli suunniteltu edistämään vain emämaan intressejä. Rotuerottelu oli voimassa. Viljelijöiden oli viljeltävä mitä käskettiin, yleensä vientikasveja, kahvia, teetä ja puuvillaa.
Paikallisten lehtien erikoisliitteissä lueteltiin viime viikolla itsenäisyyden ajan saavutuksia. Vuonna 1961 itsenäistyneessä Tanganyikassa oli yhdeksän lääkäriä, kolme päällystettyä maantietä ja 700 opettajaa. Nyt Tansaniassa on 5 000 lääkäriä, 6 000 kilometriä asvalttiteitä ja 52 000 peruskoulun ja lukion opettajaa.
Vuonna 1961 vain joka neljäs tansanialainen osasi lukea. 70-luvulla aikuisväestön lukutaitoisuus oli jo yli 90 prosenttia. Tänä päivänä 96 prosenttia peruskouluikäisistä lapsista käy koulua.
Maan itsenäistyessä kuudella prosentilla maaseudun asukkaista ja 25 prosentilla kaupunkien asukkaista oli saatavilla puhdasta juomavettä. Nyt puhtaan juomaveden piirissä on 58 prosenttia maaseudun asukkaista, ja kaupungeissa puhdasta hanavettä saa 86 prosenttia ihmisistä.
Vuonna 1961 joka neljäs lapsi kuoli ennen viidettä elinvuottaan. Nyt lapsikuolleisuus on vähentynyt kahdeksaan prosenttiin.
Jossain vaiheessa Tansanian kehityksessä jokin meni kuitenkin pieleen. Afrikkalainen sosialismi tyssäsi siihen, että valtio otti haltuunsa ammattiliitot ja viljelijöiden osuuskunnat. Tuotanto taantui, ja riippuvuus kehitysavusta kasvoi.
Professori Issa Shivji pitää kohtalokkaimpana virheenä heittäytymistä länsimaiden sanelemaan uusliberalistiseen talouspolitiikkaan.
”90-luvun yksityistämisbuumin aikana valtionyhtiöitä kaupattiin keinottelijoille. Entinen valtion mylly myi yksityistämisen jälkeen maissijauhon mieluummin ulkomaille, missä tuotteista sai paremman hinnan. Valtion öljynjalostamo lopetti heti yksityistämisen jälkeen toimintansa, ja uusi omistaja alkoi tuoda valmiiksi jalostettuja polttoaineita maahan tytäryhtiön välityksellä.”
Uusi kaivoslaki antoi puolestaan ulkomaisille kaivosyhtiöille luvan perustaa maahan kultakaivoksia maksamatta lainkaan veroja. Tänä päivänä Tansanian suurin vientituote ei olekaan enää kahvi eikä tee, vaan kulta. Tansanian valtio saa kultakaivosten tuotosta vaivaiset kolme prosenttia. Työolot ovat karut, ja ympäristölainsäädäntö on heikkoa.
Näissä oloissa Tansanian talous kasvaa kuitenkin tasaista vauhtia. Talouskasvu on ollut yli kuusi prosenttia viiden viime vuoden ajan. Tansania on tänä päivänä yksi maailman 20:stä nopeimmin kasvavasta kansantaloudesta.
Taloja rakennetaan, matkapuhelinverkko toimii, ja nelivetoautoja tuodaan ulkomailta. Äkkivaurastuneilla tansanialaisilla on mahdollisuus ostaa supermarketista mitä haluavat.
Presidentti Kikweten hallituksen kehitystavoitteisiin kuuluu asukasta kohti lasketun kansantulon kaksinkertaistaminen tai peräti kuusinkertaistaminen vuoteen 2025 mennessä.
Tässä onkin haastetta, sillä talouskasvusta huolimatta tällä hetkellä kolmasosa Tansanian 42-miljoonaisesta väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä alle euron tuloilla päivässä.
Lisää tilastolukuja. Tansania on maailman kolmanneksi suurin kehitysavun vastaanottaja, heti Irakin ja Afganistanin jälkeen. Maa saa vuosittain runsaat kaksi miljardia euroa kehitysapuna. Virallinen kehitysapu kattaa kolmasosan valtion budjetista.
Tansania on myös Suomen pitkäaikaisin kehitysavun kohdemaa. Viime vuonna Tansanian osuus Suomen kehitysapumaksatuksista oli 31 miljoonaa euroa, josta noin puolet oli suoraa tukea valtion budjettiin.
Mittavalla kehitysavulla on kuitenkin epäkohtansa.
”Kehitysavun vuoksi Tansanian päättäjät eivät ole vastuussa tekemisistään kansalle, vaan ulkomaalaisille, joiden kanssa he allekirjoittavat uuskolonialistisia sopimuksia”, toteaa taloustoimittaja Nizar Visram.
”Ulkopuolinen apu on johtanut asenneongelmaan”, arvioi oppositiokansanedustajan avustajana työskentelevä Andrew Mwakibete. ”Oma-aloitteisuus on vähentynyt. Usein ihmiset vain odottavat, että joku tulisi korjaamaan ongelmat. Myös hallitus kerjää rahaa ulkomailta sen sijaan että se keräisi veroja tansanialaisilta ja pistäisi toimeksi.”
lauantai, 3. joulukuuta 2011
Kuka surmasi Dag Hammarskjöldin?
KU-VIIKKOLEHTI 2.12.2011
YK:n entisen pääsihteerin, ruotsalaisen Dag Hammarskjöldin lentokoneturma lienee yksi historian tunnetuimmista selvittämättä jääneistä mysteereistä. Tänä syksynä tapaus on ollut taas esillä tiedotusvälineissä. Syyskuussa tuli kuluneeksi 50 vuotta Hammarskjöldin koneen maahansyöksystä Ndolan kaupungin lähellä valkoisen vähemmistön hallitsemassa Pohjois-Rhodesiassa, nykyisessä Sambiassa.
Hammarskjöld oli syyskuun 17. päivän iltana vuonna 1961 matkalla Ndolaan neuvottelemaan tulitauosta Kongosta irrottautuneen Katangan maakunnan johtajan Moise Tshomben kanssa.
Katangaa hallitsi todellisuudessa kaivosyhtiö Union Minière. Belgialaisten ja brittiläisten sijoittajien omistama kaivosyhtiö rahoitti alueen hallintoa ja ranskalaisupseerien johtamaa palkkasotilasarmeijaa, joka kävi sotaa Kongon armeijaa ja YK:n rauhanturvaajia vastaan.
Länsimaissa pelättiin, että Belgian alaisuudesta vuotta aiemmin itsenäistynyt Kongo kansallistaisi kaivokset, jotka tuottivat suurimman osan maailman uraanista ja koboltista sekä huomattavan osan maailman kuparintuotannosta.
Kymmenen minuuttia yli keskiyön Hammarskjöldin
DC-6 -koneen ruotsalaismiehistö oli yhteydessä Ndolan lentokentän lennonjohtoon ja kone aloitti laskeutumisen. Pian sen jälkeen kone syöksyi maahan noin kymmenen kilometrin päässä lentokentältä.
Koneessa olleesta 16 henkilöstä kaikki muut kuolivat maahansyöksyssä tai pian sen jälkeen, paitsi YK:n Kongo-operaation yhdysvaltalainen turvallisuuspäällikkö Harold Julien, joka menehtyi kuusi päivää myöhemmin.
Lentokone syttyi tuleen, ja kaikki muut koneessa olleet paloivat lähes tunnistamattomiksi, paitsi Harold Julien sekä Dag Hammarskjöld, jonka ruumis löydettiin hiukan kauempana koneen hylystä.
Rhodesialaisten tekemän onnettomuustutkinnan mukaan turman syynä oli lentäjän virhearvio, joka johti maahansyöksyyn.
YK:n myöhemmin asettama tutkimuskomissio ei keksinyt yksittäistä syytä Hammarskjöldin koneen maahansyöksyyn, mutta piti mahdollisena myös sitä, että konetta olisi sabotoitu ennen sen lähtöä Kongon pääkaupungista Leopoldvillestä tai että konetta olisi ammuttu joko ilmasta tai maasta.
Tämän vuoden syyskuussa Hammarskjöldin turman vuosipäivän aattona brittilehti Guardian julkaisi ruotsalaisen Göran Björkdahlin tutkimuksiin perustuvia silminnäkijälausuntoja, joiden mukaan useat nyt jo iäkkäät sambialaiset kertoivat nähneensä Ndolan taivaalla 50 vuotta sitten myös pienemmän koneen sekä kirkkaan leimahduksen ennen kuin Hammarskjöldin kone syöksyi maahan.
Kuusi entistä miilunpolttajaa kertoi nähneensä aamuyöllä univormupukuisia valkoisia miehiä turmapaikalla useita tunteja ennen kuin Rhodesian poliisiviranomaiset saapuivat paikalle.
Väitteet eivät ole uusia. Lontoon yliopiston tutkija Susan Williams on myös haastatellut elossa olevia silminnäkijöitä Sambiassa ja käynyt yksityiskohtaisesti läpi Rhodesian onnettomuustutkinnan yhteydessä vuonna 1961 annettuja todistajanlausuntoja. Rhodesialainen tutkimuskomissio piti kuitenkin epäuskottavina kaikkia silminnäkijäkertomuksia, joissa puhuttiin toisesta koneesta tai välähdyksestä taivaalla, eikä näitä koskaan julkaistu.
Susan Williamsin tuore kirja Who killed Hammarskjöld? (Kuka surmasi Hammarskjöldin?) lienee kattavin tähän päivään mennessä julkaistu tutkimus Hammarskjöldin kuolemaan johtaneista tapahtumista ja teorioista. Williams on päässyt tutustumaan aiemmin salassa pidettyihin arkistolähteisiin Britanniassa, Ruotsissa, Belgiassa, Yhdysvalloissa, Sambiassa ja Etelä-Afrikassa.
Brittitutkija paljastaa muun muassa, että Hammarskjöldin kuolinsyytutkimusta varten otettuja valokuvia on retusoitu. Kun YK:n Kongo-operaation norjalainen sotilastiedottaja Björn Egge tunnisti Hammarskjöldin ruumiin vuonna 1961, Hammarskjöldillä oli pieni reikä otsassa oikean silmän yläpuolella. Kuvissa tämä kohta on peitetty jälkeenpäin lisätyllä valkoisella läikällä.
Williams löysi arkistoista myös Ndolan sairaalan lääkärin lausunnon, jonka mukaan lentoturmasta hengissä selvinnyt Harold Julien oli sairaalassa ennen kuolemaansa selittänyt, että koneen maahansyöksyä oli edeltänyt räjähdys.
Williams tavoitti myös yhdysvaltalaisen tiedustelu-upseerin, joka työskenteli 60-luvulla Yhdysvaltojen laivaston kuunteluasemalla Kyproksella. Hammarskjöldin turmayönä amerikkalaiset tiedustelijat olivat kuulleet radioviestin, jossa lentäjä kertoo jäljittäneensä Hammarskjöldin koneen ja selostaa reaaliajassa, kuinka hän ampuu sen alas.
Williamsin kirja on akateeminen tutkimus, joka sisältää lukuisia viitteitä arkistolähteisiin, mutta sitä lukee kuin dekkaria. Murhaaja ei välttämättä selviä, eikä Hammarskjöldin lopullisesta kuolintavastakaan saa itse asiassa sataprosenttista varmuutta.
Brittitutkija vaikuttaa itse kallistuvan teoriaan, jonka mukaan Hammarskjöldin koneen turman syynä oli Union Minièren kaivosjohtajien ja länsimaiden tiedustelupalvelujen juonima epäonnistunut kaappausyritys. Teoria perustuu belgialaisen sotalentäjän tunnustukseen, jonka tämä kertoi ranskalaiselle entiselle YK-virkamiehelle vuonna 1967.
Katangan sotavoimien Fouga Magister -konetta ohjannut palkkasoturi kertoi lentäneensä Hammarskjöldin koneen viereen ja saaneensa radioyhteyden koneen miehistöön. Tarkoituksena oli pakottaa kone lentämään Kolweziin Katangaan tapaamaan ”tärkeitä henkilöitä”. Fouga-koneesta ammutut varoituslaukaukset osuivat vahingossa Hammarskjöldin koneeseen, joka menetti hallintansa.
Williamsin selittämän toisen teorian mukaan Etelä-Afrikan armeijan salainen yksikkö asetti Hammarskjöldin koneen laskutelineiden alle pommin, jonka oli määrä räjähtää, kun kone valmistautui laskeutumaan.
Kolmannen teorian mukaan Hammarskjöld surmattiin päähän ammutulla luodilla koneen maahansyöksyn jälkeen. Turmapaikalla Hammarskjöldistä otetussa valokuvassa tällä on verinen haava otsassaan ja yllään valkoinen kauluspaita, jonka kauluksen alle oli asetettu pelikortti. Kyseessä oli pataässä, kuoleman symboli.
YK:n entisen pääsihteerin, ruotsalaisen Dag Hammarskjöldin lentokoneturma lienee yksi historian tunnetuimmista selvittämättä jääneistä mysteereistä. Tänä syksynä tapaus on ollut taas esillä tiedotusvälineissä. Syyskuussa tuli kuluneeksi 50 vuotta Hammarskjöldin koneen maahansyöksystä Ndolan kaupungin lähellä valkoisen vähemmistön hallitsemassa Pohjois-Rhodesiassa, nykyisessä Sambiassa.
Hammarskjöld oli syyskuun 17. päivän iltana vuonna 1961 matkalla Ndolaan neuvottelemaan tulitauosta Kongosta irrottautuneen Katangan maakunnan johtajan Moise Tshomben kanssa.
Katangaa hallitsi todellisuudessa kaivosyhtiö Union Minière. Belgialaisten ja brittiläisten sijoittajien omistama kaivosyhtiö rahoitti alueen hallintoa ja ranskalaisupseerien johtamaa palkkasotilasarmeijaa, joka kävi sotaa Kongon armeijaa ja YK:n rauhanturvaajia vastaan.
Länsimaissa pelättiin, että Belgian alaisuudesta vuotta aiemmin itsenäistynyt Kongo kansallistaisi kaivokset, jotka tuottivat suurimman osan maailman uraanista ja koboltista sekä huomattavan osan maailman kuparintuotannosta.
Kymmenen minuuttia yli keskiyön Hammarskjöldin
DC-6 -koneen ruotsalaismiehistö oli yhteydessä Ndolan lentokentän lennonjohtoon ja kone aloitti laskeutumisen. Pian sen jälkeen kone syöksyi maahan noin kymmenen kilometrin päässä lentokentältä.
Koneessa olleesta 16 henkilöstä kaikki muut kuolivat maahansyöksyssä tai pian sen jälkeen, paitsi YK:n Kongo-operaation yhdysvaltalainen turvallisuuspäällikkö Harold Julien, joka menehtyi kuusi päivää myöhemmin.
Lentokone syttyi tuleen, ja kaikki muut koneessa olleet paloivat lähes tunnistamattomiksi, paitsi Harold Julien sekä Dag Hammarskjöld, jonka ruumis löydettiin hiukan kauempana koneen hylystä.
Rhodesialaisten tekemän onnettomuustutkinnan mukaan turman syynä oli lentäjän virhearvio, joka johti maahansyöksyyn.
YK:n myöhemmin asettama tutkimuskomissio ei keksinyt yksittäistä syytä Hammarskjöldin koneen maahansyöksyyn, mutta piti mahdollisena myös sitä, että konetta olisi sabotoitu ennen sen lähtöä Kongon pääkaupungista Leopoldvillestä tai että konetta olisi ammuttu joko ilmasta tai maasta.
Tämän vuoden syyskuussa Hammarskjöldin turman vuosipäivän aattona brittilehti Guardian julkaisi ruotsalaisen Göran Björkdahlin tutkimuksiin perustuvia silminnäkijälausuntoja, joiden mukaan useat nyt jo iäkkäät sambialaiset kertoivat nähneensä Ndolan taivaalla 50 vuotta sitten myös pienemmän koneen sekä kirkkaan leimahduksen ennen kuin Hammarskjöldin kone syöksyi maahan.
Kuusi entistä miilunpolttajaa kertoi nähneensä aamuyöllä univormupukuisia valkoisia miehiä turmapaikalla useita tunteja ennen kuin Rhodesian poliisiviranomaiset saapuivat paikalle.
Väitteet eivät ole uusia. Lontoon yliopiston tutkija Susan Williams on myös haastatellut elossa olevia silminnäkijöitä Sambiassa ja käynyt yksityiskohtaisesti läpi Rhodesian onnettomuustutkinnan yhteydessä vuonna 1961 annettuja todistajanlausuntoja. Rhodesialainen tutkimuskomissio piti kuitenkin epäuskottavina kaikkia silminnäkijäkertomuksia, joissa puhuttiin toisesta koneesta tai välähdyksestä taivaalla, eikä näitä koskaan julkaistu.
Susan Williamsin tuore kirja Who killed Hammarskjöld? (Kuka surmasi Hammarskjöldin?) lienee kattavin tähän päivään mennessä julkaistu tutkimus Hammarskjöldin kuolemaan johtaneista tapahtumista ja teorioista. Williams on päässyt tutustumaan aiemmin salassa pidettyihin arkistolähteisiin Britanniassa, Ruotsissa, Belgiassa, Yhdysvalloissa, Sambiassa ja Etelä-Afrikassa.
Brittitutkija paljastaa muun muassa, että Hammarskjöldin kuolinsyytutkimusta varten otettuja valokuvia on retusoitu. Kun YK:n Kongo-operaation norjalainen sotilastiedottaja Björn Egge tunnisti Hammarskjöldin ruumiin vuonna 1961, Hammarskjöldillä oli pieni reikä otsassa oikean silmän yläpuolella. Kuvissa tämä kohta on peitetty jälkeenpäin lisätyllä valkoisella läikällä.
Williams löysi arkistoista myös Ndolan sairaalan lääkärin lausunnon, jonka mukaan lentoturmasta hengissä selvinnyt Harold Julien oli sairaalassa ennen kuolemaansa selittänyt, että koneen maahansyöksyä oli edeltänyt räjähdys.
Williams tavoitti myös yhdysvaltalaisen tiedustelu-upseerin, joka työskenteli 60-luvulla Yhdysvaltojen laivaston kuunteluasemalla Kyproksella. Hammarskjöldin turmayönä amerikkalaiset tiedustelijat olivat kuulleet radioviestin, jossa lentäjä kertoo jäljittäneensä Hammarskjöldin koneen ja selostaa reaaliajassa, kuinka hän ampuu sen alas.
Williamsin kirja on akateeminen tutkimus, joka sisältää lukuisia viitteitä arkistolähteisiin, mutta sitä lukee kuin dekkaria. Murhaaja ei välttämättä selviä, eikä Hammarskjöldin lopullisesta kuolintavastakaan saa itse asiassa sataprosenttista varmuutta.
Brittitutkija vaikuttaa itse kallistuvan teoriaan, jonka mukaan Hammarskjöldin koneen turman syynä oli Union Minièren kaivosjohtajien ja länsimaiden tiedustelupalvelujen juonima epäonnistunut kaappausyritys. Teoria perustuu belgialaisen sotalentäjän tunnustukseen, jonka tämä kertoi ranskalaiselle entiselle YK-virkamiehelle vuonna 1967.
Katangan sotavoimien Fouga Magister -konetta ohjannut palkkasoturi kertoi lentäneensä Hammarskjöldin koneen viereen ja saaneensa radioyhteyden koneen miehistöön. Tarkoituksena oli pakottaa kone lentämään Kolweziin Katangaan tapaamaan ”tärkeitä henkilöitä”. Fouga-koneesta ammutut varoituslaukaukset osuivat vahingossa Hammarskjöldin koneeseen, joka menetti hallintansa.
Williamsin selittämän toisen teorian mukaan Etelä-Afrikan armeijan salainen yksikkö asetti Hammarskjöldin koneen laskutelineiden alle pommin, jonka oli määrä räjähtää, kun kone valmistautui laskeutumaan.
Kolmannen teorian mukaan Hammarskjöld surmattiin päähän ammutulla luodilla koneen maahansyöksyn jälkeen. Turmapaikalla Hammarskjöldistä otetussa valokuvassa tällä on verinen haava otsassaan ja yllään valkoinen kauluspaita, jonka kauluksen alle oli asetettu pelikortti. Kyseessä oli pataässä, kuoleman symboli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
