KANSAN UUTISET 4.12.2022
Britannian yleisradion BBC:n toimittajat olivat paikan päällä Derikin kaupungissa Koillis-Syyriassa, kun Turkin ilmaiskut alkoivat. Aamulla kaupungin sairaalaan tuotiin ensimmäinen kuolonuhri, nuori sähköteknikko, joka sattui olemaan työvuorossa, kun Turkin hävittäjät tuhosivat ilmaiskussa paikallisen sähkölaitoksen.
Turkin puolustusministeriö ilmoitti, että ensimmäisen yön iskuissa oli tuhottu 89 kohdetta Syyriassa ja Irakissa.
Mutta ainakin Syyrian puolella iskuja tehtiin lähinnä siviilikohteisiin, kertoi paikallinen kyläkauppias.
Turkin hävittäjät ja sotalennokit tuhosivat Derikin sähkölaitoksen lisäksi kaksi viljasiiloa, rekka-autoja, bensa-asemia, öljynporausasemia, Kobanessa sijaitsevan sairaalan sekä Al-Holin vankileirin kasarmin, jossa Isis-sotilaiden perheenjäseniä vartioivat kurdisotilaat asuivat.
Derikissä sähköt olivat poikki ja aiemmin vilkkaat kahvilat ja torit tyhjinä. Ilmaiskujen pelossa ihmiset eivät uskaltaneet liikkua ulkona. Turkin hyökkäyksen ensimmäisinä päivinä kymmenet ihmiset menettivät henkensä eri puolilla Syyrian Kurdistania.
Turkin aiemmissa hyökkäyksissä Syyrian ja Irakin kurdialueille on kuollut ainakin 1 500 siviiliä ja sadat tuhannet ihmiset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan.
Turkin uusin hyökkäys ei tullut yllätyksenä. Presidentti Recep Tayyip Erdoğan oli jo pidemmän aikaa uhannut hyökkäyksellä Syyriaan. Marraskuun lopulla Turkki keskitti joukkoja Syyrian rajalle ja Turkin aiemmin miehittämille alueille Syyriassa. Erdoğan kertoi, että ilmaiskuja seuraisi maahyökkäys, jonka kohteena olisivat Tal Rifaatin ja Manbijin kaupungit Aleppon pohjoispuolella sekä Turkin ja Syyrian rajalla sijaitseva Kobane.
Kobane tuli aikoinaan tunnetuksi vuosien 2014–2015 taisteluista, joissa kurdijoukot puolustivat kaupunkia kuukausien ajan sitä piirittäneiltä Isisin joukoilta.
Syyriassa on sekä Venäjän että Yhdysvaltojen joukkoja, ja molemmat maat ovat yrittäneet estää suuremman sodan syttymisen. Yhdysvallat on tukenut Syyrian kurdien YPG-joukkoja taistelussa Isistä vastaan. Venäjä on puolestaan pyrkinyt sopimaan YPG:n joukkojen vetäytymisestä raja-alueelta myönnytyksenä Turkille.
Turkki syyttää Kurdistanin työväenpuoluetta PKK:ta ja Syyrian kurdien YPG:tä Istanbulissa marraskuussa tehdystä pommi-iskusta, jossa kuoli kuusi ihmistä. Todisteet viittaavat kuitenkin siihen, että pommin asettanut syyrialaisnainen oli pikemminkin Isisin tai Turkin tukemien syyrialaisten sunnikapinallisten värväämä.
Turkki on tehnyt viime vuosina lukuisia hyökkäyksiä naapurimaihin Syyriaan ja Irakiin.
Vuonna 2016 Turkki lähetti tuhansia sotilasta Syyriaan ja aseisti paikallisen Vapaan Syyrian armeijan taistelijoita hyökkäyksessä Isistä ja kurdien YPG:tä vastaan. Hyökkäyssodan seurauksena Turkki miehitti laajan alueen Syyrian pohjoisosassa kurdien itsehallinnolliselta Afrinin kantonilta Eufrat-joelle asti. Miehityssotaa kutsuttiin Turkissa nimellä Operaatio Eufratin kilpi.
Vuonna 2018 Turkin joukot yhdessä syyrialaisten sunnikapinallisten kanssa valloittivat kurdien asuttaman Afrinin kantonin. 300 000 ihmistä joutui lähtemään sotaa pakoon muualle Syyriaan. Turkissa hyökkäys tunnetaan nimellä Operaatio Oliivinoksa.
Vuonna 2019 Turkin joukot hyökkäsivät taas Syyrian puolelle ja valloittivat maiden välisen rajan eteläpuolelta laajan alueen, jota alettiin kutsua puskurivyöhykkeeksi. 300 000 ihmistä joutui lähtemään kodeistaan. Tämä hyökkäyssota kulki nimellä Operaatio Rauhanlähde.
Vuonna 2020 Turkki lähetti 20 000 sotilasta rajan yli Syyrian luoteisosaan ja valloitti koko Idlibin maakunnan yhdessä paikallisten sunnitaistelijoiden kanssa. Tämä hyökkäys oli nimeltään Operaatio Kevätkilpi.
Turkin sotilasoperaatiot Irakin Kurdistanissa alkoivat jo vuonna 1995, kun 35 000 Turkin sotilasta hyökkäsi Irakissa olleita kurdien PKK:n joukkoja vastaan. Turkin hyökkäykset Irakin puolelle ovat jatkuneet säännöllisin väliajoin tähän päivään saakka.
Hyökkäyssotien seurauksena Turkin ja Syyrian välinen raja on suurelta osin yksinomaan Turkin hallussa. Rajan takana Syyriassa Turkki miehittää alueita, jotka ulottuvat parhaimmillaan kymmenien kilometrien päähän rajasta.
Turkin miehittämillä alueilla käytetään rahayksikkönä Turkin liiraa ja hallinnosta vastaavat Turkin rajan takana sijaitsevien maakuntien kuvernöörit. Miehitetyillä alueilla on turkkilaiset koulut ja turkkilaiset terveydenhoitajat. Järjestyksen ylläpidosta vastaavat turkkilaiset poliisit ja sotilaat tai näiden kanssa yhteistyötä tekevät sunnien asejoukot.
Irakin Kurdistanissa turkkilaisjoukot eivät ole yrittäneet pystyttää paikallista hallintoa, mutta Turkin armeijan tukikohtia on rakennettu pitkin rajaseutua. Turkkilaiset urakoitsijat rakentavat tukikohtien välille uusia maanteitä.
Turkin sotilasoperaatiot liittyvät keskeisesti myös maan sisäpolitiikkaan, samoin kuin presidentti Erdoğanin muutkin viime aikojen tekemiset ja kannanotot koskien esimerkiksi Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden hyväksymisen ehtoja.
Turkissa on määrä pitää vaalit ensi vuoden kesäkuussa. Maan talous on lamassa ja inflaatio korkealla. Mielipidekyselyjen mukaan Erdoğanin ja hänen AKP-puolueensa kannatus on vain hiukan yli 30 prosenttia. Presidentinvaalissa Erdoğan tulisi näillä näkymin häviämään kilpailevan tasavaltalaispuolueen ehdokkaalle.
sunnuntai 4. joulukuuta 2022
tiistai 15. marraskuuta 2022
Mitä pitäisi tietää Qatarista
KANSAN UUTISET 15.11.2022
Mediatutkija Sami Kolamo vieraili Qatarissa vuosi sitten jalkapalloliitto Fifan järjestämissä arabimaiden mestaruuskisoissa ja kirjoitti kokemuksistaan ajankohtaisen pamfletin nimeltä Riistopallon MM-kisat Qatarissa.
Kolamon kuvausten mukaan Qatarin pääkaupunki Doha oli vuosi sitten vielä yhtä suurta rakennustyömaata, eräänlainen epäpaikka, jossa ostoskeskuksiin, teemapuistoihin ja loistohotelleihin oli parasta matkustaa yksityisautolla.
Pian alkavia MM-kisoja varten rakennettiin kokonaan uutta kaupunkia, johon tulisi kisojen päästadion ja asuntoja puolelle miljoonalle ihmiselle.
MM-kisojen rakennustöihin on värvätty satoja tuhansia työmiehiä etenkin Intiasta, Nepalista, Bangladeshista ja Pakistanista. Kolamo kuvailee kirjassaan siirtotyöläisten surkeita oloja ja omistaa erillisen luvun sille, miten vuonna 2010 Fifan silloista hallitusta korruptoitiin myöntämään tämänvuotiset MM-kisat Qatarille.
Osansa oli sillä, että Qatarin investointiviranomainen hankki omistukseensa Ranskan ex-presidentin Nicholas Sarkozyn suosikkijoukkueen Paris Saint-Germainin ja samaan aikaan Qatar Airways tilasi uudet lentokoneensa Airbusin tehtailta Toulousesta. Euroopan jalkapalloliiton Uefan ranskalainen puheenjohtaja Michel Platini onnistui kääntämään Fifan hallituksen enemmistön Qatarin puolelle.
Qatarilla on millä mällätä. Sillä on maailman kolmanneksi suurimmat maakaasuvarat, joiden ansiosta se on maailman ylivoimaisesti rikkain maa laskettuna bruttokansantuotteella kansalaista kohti.
Pinta-alaltaan hiukan Uudenmaan maakuntaa suurempi Qatar on pääasiassa aavikkoa. Maassa on kolme miljoonaa asukasta, joista 90 prosenttia on ulkomaalaisia. Qatarin kansalaisia on noin 300 000, saman verran kuin Espoossa on asukkaita.
Qatar oli viime vuonna maailman toiseksi suurin aseiden ostaja. Maassa sijaitsee Yhdysvaltojen suurin sotilastukikohta Lähi-idässä ja nyttemmin myös Turkin sotilastukikohta. MM-kisojen alla Turkki on lähettänyt Qatariin lisää sotilaita ja mellakkapoliiseja.
Qatar on ilmiriidassa Persianlahden naapureidensa Saudi-Arabian, Arabiemiraattien, Bahrainin ja Kuwaitin kanssa. Maissa noudatetaan samaa kirjanoppinutta wahhabilaista islaminuskon tulkintaa, mutta Qatar on profiloitunut ulkopolitiikassaan eri lailla kuin naapurinsa.
Qatarilainen Aljazeera-kanava on antanut äänen poliittisia uudistuksia kannattaville muslimiveljeskunnille eri puolilla Lähi-itää. Vuonna 2017 Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit asettivat Qatarin kauppasaartoon ja vaativat Aljazeeran sulkemista kymmenen päivän sisällä.
Afganistanin talebaneilla ja palestiinalaisjärjestö Hamasilla on ollut jo pitkään toimistot Dohassa. Qatar on myös tukenut aseellisia liikkeitä Libyassa ja Syyriassa.
Kun Muammar Gaddafi ajettiin vallasta Libyassa vuonna 2011, paikalliset kapinalliset nostivat Gaddafin joukoilta vallatun hallintokompleksin salkoon Qatarin lipun.
Qataria johtaa al-Thanin perhe. Maan kansallispäivää vietetään joulukuussa nykyisen emiirin Tamim bin Hamad al-Thanin isoisän isoisän isän emiiriksi tulon muistoksi. Maan kansallislaulu on nimeltään Rauhaa emiirille.
Tamim bin Hamad al-Thanin valtakaudella Qatar on tehnyt huomattavia sijoituksia ulkomaille. Qatarin valtio on Volkswagenin, Siemensin, Shellin, brittiläispankki Barclaysin ja sveitsiläisen Credit Suissen suurimpia omistajia. Qatarin omistuksessa ovat myös Lontoon Canary Wharfin finanssikeskus, Heathrow’n lentokenttä ja Harrodsin tavaratalo.
Qatar on myös maailman johtavan mineraalien ja maataloustuotteiden raaka-ainekauppaa käyvän yhtiön Glencoren toinen pääomistaja. Qatarin valtion urheilukanava beIN puolestaan omistaa elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin perustaman Miramax-tuotantoyhtiön.
Samaan aikaan Qatar on houkutellut kahdeksan tunnettua yliopistoa Yhdysvalloista, Britanniasta ja Ranskasta avaamaan paikalliset kampukset Dohan ulkopuolelle rakennettuun Education Cityyn. Koulutushankkeista vastaa emiirin äidin johtama Qatar-säätiö.
Äänekkäin kritiikki Qatarin MM-kisoja kohtaan johtuu siirtotyöläisten ja erityisesti rakennushankkeissa mukana olleiden työntekijöiden kohtelusta. Etelä-Aasian ja Afrikan maista tulleet siirtotyöläiset joutuvat maksamaan värväystoimistoille suuria summia rahaa, ja maahan tullessa heidän passinsa on takavarikoitu. Työpäivät ovat ylipitkiä, asumisolot ovat usein kelvottomat, ja palkkoja on jätetty maksamatta.
Qatar on luvannut parannuksia siirtotyöläisten työoloihin uudistamalla työlakeja, mutta käytännöt ovat pysyneet edelleen samoina.
Guardian-lehden viime vuonna julkaiseman selvityksen mukaan ainakin 6 500 siirtotyöläistä Intiasta, Nepalista, Bangladeshista, Pakistanista ja Sri Lankasta on kuollut Qatarissa vuoden 2010 jälkeen, suuri osa heistä lämpöhalvauksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen.
Ei ole tiedossa, kuinka monet kuolemantapauksista liittyvät MM-kisojen rakennushankkeisiin. Guardianin mukaan Etelä-Aasian maista tulleista siirtotyöläisistä noin viidesosa on työskennellyt rakennustyömailla. Seitsemän prosenttia kuolleista menehtyi työpaikoilla sattuneissa tapaturmissa.
Vain joitain viikkoja ennen MM-kisojen alkamista tuhansia siirtotyöläisiä häädettiin asunnoistaan Dohan keskustassa kahden tunnin varoitusajalla. Samoja asuntoja on kaupattu ulkomailta tuleville jalkapallofaneille 250–450 dollarilla per yö.
Mediatutkija Sami Kolamo vieraili Qatarissa vuosi sitten jalkapalloliitto Fifan järjestämissä arabimaiden mestaruuskisoissa ja kirjoitti kokemuksistaan ajankohtaisen pamfletin nimeltä Riistopallon MM-kisat Qatarissa.
Kolamon kuvausten mukaan Qatarin pääkaupunki Doha oli vuosi sitten vielä yhtä suurta rakennustyömaata, eräänlainen epäpaikka, jossa ostoskeskuksiin, teemapuistoihin ja loistohotelleihin oli parasta matkustaa yksityisautolla.
Pian alkavia MM-kisoja varten rakennettiin kokonaan uutta kaupunkia, johon tulisi kisojen päästadion ja asuntoja puolelle miljoonalle ihmiselle.
MM-kisojen rakennustöihin on värvätty satoja tuhansia työmiehiä etenkin Intiasta, Nepalista, Bangladeshista ja Pakistanista. Kolamo kuvailee kirjassaan siirtotyöläisten surkeita oloja ja omistaa erillisen luvun sille, miten vuonna 2010 Fifan silloista hallitusta korruptoitiin myöntämään tämänvuotiset MM-kisat Qatarille.
Osansa oli sillä, että Qatarin investointiviranomainen hankki omistukseensa Ranskan ex-presidentin Nicholas Sarkozyn suosikkijoukkueen Paris Saint-Germainin ja samaan aikaan Qatar Airways tilasi uudet lentokoneensa Airbusin tehtailta Toulousesta. Euroopan jalkapalloliiton Uefan ranskalainen puheenjohtaja Michel Platini onnistui kääntämään Fifan hallituksen enemmistön Qatarin puolelle.
Qatarilla on millä mällätä. Sillä on maailman kolmanneksi suurimmat maakaasuvarat, joiden ansiosta se on maailman ylivoimaisesti rikkain maa laskettuna bruttokansantuotteella kansalaista kohti.
Pinta-alaltaan hiukan Uudenmaan maakuntaa suurempi Qatar on pääasiassa aavikkoa. Maassa on kolme miljoonaa asukasta, joista 90 prosenttia on ulkomaalaisia. Qatarin kansalaisia on noin 300 000, saman verran kuin Espoossa on asukkaita.
Qatar oli viime vuonna maailman toiseksi suurin aseiden ostaja. Maassa sijaitsee Yhdysvaltojen suurin sotilastukikohta Lähi-idässä ja nyttemmin myös Turkin sotilastukikohta. MM-kisojen alla Turkki on lähettänyt Qatariin lisää sotilaita ja mellakkapoliiseja.
Qatar on ilmiriidassa Persianlahden naapureidensa Saudi-Arabian, Arabiemiraattien, Bahrainin ja Kuwaitin kanssa. Maissa noudatetaan samaa kirjanoppinutta wahhabilaista islaminuskon tulkintaa, mutta Qatar on profiloitunut ulkopolitiikassaan eri lailla kuin naapurinsa.
Qatarilainen Aljazeera-kanava on antanut äänen poliittisia uudistuksia kannattaville muslimiveljeskunnille eri puolilla Lähi-itää. Vuonna 2017 Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit asettivat Qatarin kauppasaartoon ja vaativat Aljazeeran sulkemista kymmenen päivän sisällä.
Afganistanin talebaneilla ja palestiinalaisjärjestö Hamasilla on ollut jo pitkään toimistot Dohassa. Qatar on myös tukenut aseellisia liikkeitä Libyassa ja Syyriassa.
Kun Muammar Gaddafi ajettiin vallasta Libyassa vuonna 2011, paikalliset kapinalliset nostivat Gaddafin joukoilta vallatun hallintokompleksin salkoon Qatarin lipun.
Qataria johtaa al-Thanin perhe. Maan kansallispäivää vietetään joulukuussa nykyisen emiirin Tamim bin Hamad al-Thanin isoisän isoisän isän emiiriksi tulon muistoksi. Maan kansallislaulu on nimeltään Rauhaa emiirille.
Tamim bin Hamad al-Thanin valtakaudella Qatar on tehnyt huomattavia sijoituksia ulkomaille. Qatarin valtio on Volkswagenin, Siemensin, Shellin, brittiläispankki Barclaysin ja sveitsiläisen Credit Suissen suurimpia omistajia. Qatarin omistuksessa ovat myös Lontoon Canary Wharfin finanssikeskus, Heathrow’n lentokenttä ja Harrodsin tavaratalo.
Qatar on myös maailman johtavan mineraalien ja maataloustuotteiden raaka-ainekauppaa käyvän yhtiön Glencoren toinen pääomistaja. Qatarin valtion urheilukanava beIN puolestaan omistaa elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin perustaman Miramax-tuotantoyhtiön.
Samaan aikaan Qatar on houkutellut kahdeksan tunnettua yliopistoa Yhdysvalloista, Britanniasta ja Ranskasta avaamaan paikalliset kampukset Dohan ulkopuolelle rakennettuun Education Cityyn. Koulutushankkeista vastaa emiirin äidin johtama Qatar-säätiö.
Äänekkäin kritiikki Qatarin MM-kisoja kohtaan johtuu siirtotyöläisten ja erityisesti rakennushankkeissa mukana olleiden työntekijöiden kohtelusta. Etelä-Aasian ja Afrikan maista tulleet siirtotyöläiset joutuvat maksamaan värväystoimistoille suuria summia rahaa, ja maahan tullessa heidän passinsa on takavarikoitu. Työpäivät ovat ylipitkiä, asumisolot ovat usein kelvottomat, ja palkkoja on jätetty maksamatta.
Qatar on luvannut parannuksia siirtotyöläisten työoloihin uudistamalla työlakeja, mutta käytännöt ovat pysyneet edelleen samoina.
Guardian-lehden viime vuonna julkaiseman selvityksen mukaan ainakin 6 500 siirtotyöläistä Intiasta, Nepalista, Bangladeshista, Pakistanista ja Sri Lankasta on kuollut Qatarissa vuoden 2010 jälkeen, suuri osa heistä lämpöhalvauksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen.
Ei ole tiedossa, kuinka monet kuolemantapauksista liittyvät MM-kisojen rakennushankkeisiin. Guardianin mukaan Etelä-Aasian maista tulleista siirtotyöläisistä noin viidesosa on työskennellyt rakennustyömailla. Seitsemän prosenttia kuolleista menehtyi työpaikoilla sattuneissa tapaturmissa.
Vain joitain viikkoja ennen MM-kisojen alkamista tuhansia siirtotyöläisiä häädettiin asunnoistaan Dohan keskustassa kahden tunnin varoitusajalla. Samoja asuntoja on kaupattu ulkomailta tuleville jalkapallofaneille 250–450 dollarilla per yö.
maanantai 10. lokakuuta 2022
Vähemmän demokratiaa
KANSAN UUTISET 12.10.2022
Viime kuukausina on järjestetty vaaleja muun muassa Ruotsissa, Italiassa, Bulgariassa, Keniassa, Angolassa ja Brasiliassa. Puolueet ja presidenttiehdokkaat ovat kampanjoineet, ja ihmiset ovat käyneet äänestämässä. Vaalituloksia on jännitetty, ja niistä on raportoitu mediassa. Keniassa ja Angolassa lopulliset päätökset vaalien oikeellisuudesta tehtiin tuomioistuimessa.
Demokraattiset vaalit ovat koko maailman mitassa kuitenkin yhä harvempien maiden etuoikeus. Autoritaarisuus on lisääntynyt, ja tänä päivänä vain kolmasosa maailman väestöstä elää demokraattisessa valtiossa.
Tilanne on huonoin sitten vuoden 1989, jolloin Berliinin muuri murtui ja sen jälkimainingeissa etenkin Itä-Euroopan maissa ja Afrikassa yksipuoluehallinnot vaihtuivat monipuoluedemokratioiksi.
”Nyt demokraattisten maiden määrä on vähentymässä, ja yhä useammat maat ovat muuttuneet aiempaa autoritaarisemmiksi”, sanoo Kevin Casas-Zamora, Costa Rican entinen varapresidentti ja Kansainvälisen demokratian ja vaaliavun instituutin Idean pääsihteeri.
Casas-Zamora oli pääpuhujana ulkoministeriön syyskuussa järjestämässä tilaisuudessa, jossa ruodittiin demokratian heikkenevää tilaa eri puolilla maailmaa.
Idea on nimensä mukaisesti demokratiaa ja vapaita vaaleja edistävä valtioiden välinen järjestö. Sen päämaja Tukholmassa.
Järjestö perustettiin Ruotsin ulkoministeriön aloitteesta Ingvar Carlssonin pääministerikaudella vuonna 1995 auttamaan uusia demokratioita vaalijärjestelyissä ja uusien perustuslakien laatimisessa.
Idean perustajina oli 14 maata, muiden muassa Ruotsi, Suomi, Norja ja Tanska, muista Euroopan maista Alankomaat, Espanja ja Portugali sekä muista maanosista Intia, Australia, Costa Rica ja pitkästä rotuerottelukaudesta juuri vapautunut Etelä-Afrikka.
Nykyään Idealla on 34 jäsenvaltiota ja järjestö on YK:n yleiskokouksen tarkkailijajäsen.
Avustus- ja koulutustyön lisäksi Idea analysoi maailman maita muutamien muuttujien mukaan ja tulosten perusteella jaottelee maat joko demokraattisiksi, autoritaarisiksi tai hybrideiksi.
Demokraattisen maan kriteerinä eivät ole pelkästään rehelliset ja edustukselliset vaalit, vaan mittareina on monia muitakin tekijöitä kuten riippumaton oikeuslaitos, toimiva sosiaaliturva tai sukupuolten välinen tasa-arvo.
Idean tuoreimmassa demokratian tilaa arvioivassa raportissa hiukan yli puolet maailman maista on luokiteltu demokraattisiksi, mutta suurin osa niistä on järjestön mukaan heikkoja demokratioita. Luokittelun mukaan aitoja demokratioita ovat ainoastaan Pohjoismaat, kahdeksan muuta Länsi-Euroopan maata, Kanada, Yhdysvallat, Australia ja Uusi-Seelanti.
Heikompia demokratioita ovat Intia, Japani ja kymmenkunta muuta Aasian maata, useimmat Latinalaisen Amerikan maat, kaikki Tyynenmeren maat sekä 18 maata Afrikassa. Lähi-idän maista demokraattisia ovat ainoastaan Israel, Libanon ja Irak, mutta nämäkin määritellään heikoiksi tai keskitason demokratioiksi.
Autoritaarisia maita ovat Venäjä, Valko-Venäjä, Kiina, useimmat Aasian ja Lähi-idän maat, parikymmentä Afrikan maata sekä Latinalaisen Amerikan maista Kuuba, Nicaragua ja Venezuela.
Näiden väliin jääviä hybridimaita ovat esimerkiksi Turkki, Serbia ja 14 Afrikan maata. Näissä maissa järjestetään vaalit säännöllisin väliajoin, mutta valtionpäämiehet ovat itsevaltaisia eivätkä vaalit ole aidosti vapaita.
Kevin Casas-Zamoran mukaan demokratian heikentyminen alkoi vuosien 2008–2009 finanssikriisistä.
Samoihin aikoihin Kiina on lisännyt vaikutusvaltaansa ja Yhdysvaltojen johdolla eri puolilla maailmaa on käyty terrorisminvastaista sotaa. Myös tiedonvälitys on muuttunut ja mielipiteisiin vaikuttaminen on siirtynyt pitkälti sosiaalisen median alustoille.
Sen lisäksi että yhä useampi maa on ajautunut demokratiasta harvainvaltaan, monissa yhä demokraattisiksi luokitelluissa maissa demokratian laatu on heikentynyt. Heikkojen demokratioiden määrä on Casas-Zamoran mukaan kaksinkertaistunut sitten vuoden 2011. Esimerkkeinä hän mainitsee Unkarin, Brasilian, Intian sekä Yhdysvallat Donald Trumpin valtakaudella.
Erityisen huolestuttavana kannattaa pitää sitä, että yhä autoritaarisempiin keinoihin turvautuneet populistiset hallitukset ovat olleet hyvin suosittuja kansan keskuudessa.
Casas-Zamoran mukaan monista autoritaarisista maista on tullut koronan aikana entistäkin itsevaltaisempia, kun koronarajoituksia on käytetty tekosyynä opposition, kansalaisyhteiskunnan ja median tukahduttamiseen.
Idea-instituutin keräämien tietojen mukaan maailman demokraattisin maa on Tanska – olkoonkin että maata johtaa maahanmuuttajavihamielinen sosiaalidemokraattien vähemmistöhallitus. Idean mukaan Tanskassa kansalaisilla on kutakuinkin täydelliset perusoikeudet, tehokas parlamentti, riippumaton oikeuslaitos ja vapaa ja itsenäinen media.
Toisella sijalla on Ruotsi. Kolmannen sijan jakavat Saksa ja Suomi. Viidentenä ja kuudentena ovat Norja ja Uusi-Seelanti.
Suomen vahvuuksia ovat kansalaisoikeudet, peruspalvelut ja tasa-arvon toteutuminen. Näissä Suomi on Idean mittausten mukaan maailman kolmanneksi paras maa heti Tanskan ja Saksan jälkeen.
Edustuksellisen demokratian toteutumisessa Pohjois-Euroopan maat eivät olekaan enää parhaita, vaan ykkösenä on Costa Rica, seuraavana Espanja, sitten tasapisteissä Chile, Uruguay, Kreikka, Portugali, Ranska ja Ruotsi.
Viime kuukausina on järjestetty vaaleja muun muassa Ruotsissa, Italiassa, Bulgariassa, Keniassa, Angolassa ja Brasiliassa. Puolueet ja presidenttiehdokkaat ovat kampanjoineet, ja ihmiset ovat käyneet äänestämässä. Vaalituloksia on jännitetty, ja niistä on raportoitu mediassa. Keniassa ja Angolassa lopulliset päätökset vaalien oikeellisuudesta tehtiin tuomioistuimessa.
Demokraattiset vaalit ovat koko maailman mitassa kuitenkin yhä harvempien maiden etuoikeus. Autoritaarisuus on lisääntynyt, ja tänä päivänä vain kolmasosa maailman väestöstä elää demokraattisessa valtiossa.
Tilanne on huonoin sitten vuoden 1989, jolloin Berliinin muuri murtui ja sen jälkimainingeissa etenkin Itä-Euroopan maissa ja Afrikassa yksipuoluehallinnot vaihtuivat monipuoluedemokratioiksi.
”Nyt demokraattisten maiden määrä on vähentymässä, ja yhä useammat maat ovat muuttuneet aiempaa autoritaarisemmiksi”, sanoo Kevin Casas-Zamora, Costa Rican entinen varapresidentti ja Kansainvälisen demokratian ja vaaliavun instituutin Idean pääsihteeri.
Casas-Zamora oli pääpuhujana ulkoministeriön syyskuussa järjestämässä tilaisuudessa, jossa ruodittiin demokratian heikkenevää tilaa eri puolilla maailmaa.
Idea on nimensä mukaisesti demokratiaa ja vapaita vaaleja edistävä valtioiden välinen järjestö. Sen päämaja Tukholmassa.
Järjestö perustettiin Ruotsin ulkoministeriön aloitteesta Ingvar Carlssonin pääministerikaudella vuonna 1995 auttamaan uusia demokratioita vaalijärjestelyissä ja uusien perustuslakien laatimisessa.
Idean perustajina oli 14 maata, muiden muassa Ruotsi, Suomi, Norja ja Tanska, muista Euroopan maista Alankomaat, Espanja ja Portugali sekä muista maanosista Intia, Australia, Costa Rica ja pitkästä rotuerottelukaudesta juuri vapautunut Etelä-Afrikka.
Nykyään Idealla on 34 jäsenvaltiota ja järjestö on YK:n yleiskokouksen tarkkailijajäsen.
Avustus- ja koulutustyön lisäksi Idea analysoi maailman maita muutamien muuttujien mukaan ja tulosten perusteella jaottelee maat joko demokraattisiksi, autoritaarisiksi tai hybrideiksi.
Demokraattisen maan kriteerinä eivät ole pelkästään rehelliset ja edustukselliset vaalit, vaan mittareina on monia muitakin tekijöitä kuten riippumaton oikeuslaitos, toimiva sosiaaliturva tai sukupuolten välinen tasa-arvo.
Idean tuoreimmassa demokratian tilaa arvioivassa raportissa hiukan yli puolet maailman maista on luokiteltu demokraattisiksi, mutta suurin osa niistä on järjestön mukaan heikkoja demokratioita. Luokittelun mukaan aitoja demokratioita ovat ainoastaan Pohjoismaat, kahdeksan muuta Länsi-Euroopan maata, Kanada, Yhdysvallat, Australia ja Uusi-Seelanti.
Heikompia demokratioita ovat Intia, Japani ja kymmenkunta muuta Aasian maata, useimmat Latinalaisen Amerikan maat, kaikki Tyynenmeren maat sekä 18 maata Afrikassa. Lähi-idän maista demokraattisia ovat ainoastaan Israel, Libanon ja Irak, mutta nämäkin määritellään heikoiksi tai keskitason demokratioiksi.
Autoritaarisia maita ovat Venäjä, Valko-Venäjä, Kiina, useimmat Aasian ja Lähi-idän maat, parikymmentä Afrikan maata sekä Latinalaisen Amerikan maista Kuuba, Nicaragua ja Venezuela.
Näiden väliin jääviä hybridimaita ovat esimerkiksi Turkki, Serbia ja 14 Afrikan maata. Näissä maissa järjestetään vaalit säännöllisin väliajoin, mutta valtionpäämiehet ovat itsevaltaisia eivätkä vaalit ole aidosti vapaita.
Kevin Casas-Zamoran mukaan demokratian heikentyminen alkoi vuosien 2008–2009 finanssikriisistä.
Samoihin aikoihin Kiina on lisännyt vaikutusvaltaansa ja Yhdysvaltojen johdolla eri puolilla maailmaa on käyty terrorisminvastaista sotaa. Myös tiedonvälitys on muuttunut ja mielipiteisiin vaikuttaminen on siirtynyt pitkälti sosiaalisen median alustoille.
Sen lisäksi että yhä useampi maa on ajautunut demokratiasta harvainvaltaan, monissa yhä demokraattisiksi luokitelluissa maissa demokratian laatu on heikentynyt. Heikkojen demokratioiden määrä on Casas-Zamoran mukaan kaksinkertaistunut sitten vuoden 2011. Esimerkkeinä hän mainitsee Unkarin, Brasilian, Intian sekä Yhdysvallat Donald Trumpin valtakaudella.
Erityisen huolestuttavana kannattaa pitää sitä, että yhä autoritaarisempiin keinoihin turvautuneet populistiset hallitukset ovat olleet hyvin suosittuja kansan keskuudessa.
Casas-Zamoran mukaan monista autoritaarisista maista on tullut koronan aikana entistäkin itsevaltaisempia, kun koronarajoituksia on käytetty tekosyynä opposition, kansalaisyhteiskunnan ja median tukahduttamiseen.
Idea-instituutin keräämien tietojen mukaan maailman demokraattisin maa on Tanska – olkoonkin että maata johtaa maahanmuuttajavihamielinen sosiaalidemokraattien vähemmistöhallitus. Idean mukaan Tanskassa kansalaisilla on kutakuinkin täydelliset perusoikeudet, tehokas parlamentti, riippumaton oikeuslaitos ja vapaa ja itsenäinen media.
Toisella sijalla on Ruotsi. Kolmannen sijan jakavat Saksa ja Suomi. Viidentenä ja kuudentena ovat Norja ja Uusi-Seelanti.
Suomen vahvuuksia ovat kansalaisoikeudet, peruspalvelut ja tasa-arvon toteutuminen. Näissä Suomi on Idean mittausten mukaan maailman kolmanneksi paras maa heti Tanskan ja Saksan jälkeen.
Edustuksellisen demokratian toteutumisessa Pohjois-Euroopan maat eivät olekaan enää parhaita, vaan ykkösenä on Costa Rica, seuraavana Espanja, sitten tasapisteissä Chile, Uruguay, Kreikka, Portugali, Ranska ja Ruotsi.
tiistai 6. syyskuuta 2022
Kenialainen vaalispektaakkeli
KANSAN UUTISET 7.9.2022
Elokuun 9. päivänä 14 miljoonaa kenialaista kävi äänestämässä vaaleissa, joissa maalle oli määrä valita uusi presidentti, kansanedustajat, senaattorit, piirikuntien kuvernöörit ja naisedustajat parlamenttiin sekä uudet valtuutetut aluevaltuustoihin.
Ensimmäiset äänestäjät jonottivat äänestyspaikoille jo aamuyöllä.
Suurin mielenkiinto kohdistui presidentinvaaleihin, joissa pääehdokkaina olivat varapresidentti William Ruto ja pitkäaikainen oppositiojohtaja ja demokratia-aktivisti Raila Odinga, joka istui aikoinaan useita kertoja vankilassa presidentti Daniel arap Moin yksipuoluekaudella.
Mielipidekyselyt ennustivat Raila Odingalle selvää vaalivoittoa. Oppositiojohtaja oli jäänyt toiselle sijalle kolmessa edellisessä vaalissa. Kenian kaikissa vuodesta 2007 lähtien pidetyissä vaaleissa havaittiin laajaa vaalivilppiä tai tulosten manipulointia tuloslaskennan loppuvaiheessa.
Keniassa on yli 40 eri etnistä ryhmää, ja vaaleissa ihmiset äänestävät usein oman ryhmänsä jäsentä tai toista ehdokasta, joka on liittoutunut oman etnisen ryhmän johtavan poliitikon kanssa. Niinpä jo etukäteen oli tiedossa, että William Ruto saisi suurimman osan äänistä kalenjinien asuttamilla alueilla sekä Kenian keskiosissa. Raila Odinga puolestaan voittaisi selvästi Victoriajärven alueella, pääkaupungissa Nairobissa sekä Intian valtameren rannikolla.
Aiemmista vaaleista oppineena tällä kertaa kunkin äänestyspaikan tulokset ladattiin vaalikomission verkkosivustolle kaikkien nähtäväksi. Media laski yhteen julkisella sivustolla olleet tulokset tuhansilta äänestyspaikoilta, ja kenialaiset seurasivat silmä tarkkana mediasivustoilla päivittyvää vaalitulosta.
Maanantai-aamuna 15. elokuuta päivitykset kuitenkin päättyivät, kun kymmenen prosenttia äänistä oli vielä julkistamatta. Kummallakaan pääehdokkaista ei ollut enemmistöä äänistä.
Saman päivän iltana vaalikomission puheenjohtaja ilmoitti virallisen vaalituloksen ja julisti William Ruton presidentinvaalin voittajaksi hiukan yli 50 prosentin ääniosuudella.
Vain pari tuntia aiemmin neljä vaalikomission jäsentä piti lehdistötilaisuuden, jossa he ilmoittivat, etteivät hyväksy piakkoin julkistettavaa tulosta, sillä vaalikomission puheenjohtajan pitkälti omin päin tekemä tuloslaskenta oli ollut salamyhkäistä. Komissiossa oli seitsemän jäsentä, joten virallisen tuloksen kyseenalaistaneet neljä komissaaria muodostivat komission jäsenten enemmistön.
Itse tulosten julkistamistilaisuudessa syntyi mekkala, ja sotilaat kutsuttiin paikalle rauhoittamaan tilannetta. Kenialaiset katsoivat spektaakkelia suorana lähetyksenä tv:stä tai päivälehtien verkkosivuilta.
Presidentinvaalin häviäjäksi jälleen kerran julistettu Raila Odinga ilmoitti valittavansa vaaliprosessista korkeimpaan oikeuteen.
Tuomioistuin myönsi tutkijoille pääsyn vaalikomission palvelimille. Raporttien mukaan tuloslaskennan loppuvaiheessa vaalituloksia oli hakkeroitu Venezuelasta käsin ja vaalikomission puheenjohtajan erityisavustajan kannettavalta tietokoneelta.
Kaikkiaan yli parikymmentä ihmistä Keniasta tai ulkomailta oli päässyt käsiksi tulosjärjestelmään salaisella etäyhteydellä. Väitteiden mukaan vaalikomission puheenjohtajan erityisavustaja oli tuloslaskennan viimeisinä päivinä muokannut sähköisiä tuloslomakkeita yli tuhat kertaa.
Venezuelalaisten pääsy vaalikomission palvelimille selittyi sillä, että komission tietojärjestelmän ylläpito oli luovutettu venezuelalaisomisteiselle yritykselle. Kenian keskusrikospoliisi pidätti kolme venezuelalaista koodaajaa heinäkuussa, kun nämä olivat tuoneet luvatta maahan vaalijärjestelyihin liittyviä laitteita ja lomakkeita omissa matkatavaroissaan.
Korkein oikeus määräsi vaaliuurnien uudelleenlaskennan 41 äänestyspaikalta. Selvitysten perusteella sähköisiin tuloslomakkeisiin oli lähes säännönmukaisesti lisätty ääniä William Rutolle ja vähennetty ääniä Raila Odingalta.
Oikeuskäsittelyssä ihmeteltiin myös sitä, miten presidentinvaalin tulos voitiin julkistaa, vaikka 27 vaalipiirin tuloksia ei ollut vielä laskettu yhteen ja vahvistettu. Korkeimman oikeuden tuomarit kysyivät myös, millä valtuuksilla vaalikomission puheenjohtaja julkisti vaalituloksen ilman komission kaikkien jäsenten mukanaoloa ja tulosten oikeellisuuden vahvistamista.
Oikeuskäsittelyä seurattiin Kenian tv-kanavilla suorana lähetyksenä useiden päivien ajan.
Korkeimmalla oikeudella oli käytännössä neljä vaihtoehtoa: vaalituloksen uudelleenlaskenta, uusintavaalit, presidentinvaalin toinen kierros (mikäli kumpikaan ehdokkaista ei varmuudella saanut yli 50 prosenttia äänistä) tai aiemman vaalituloksen hyväksyminen.
Syyskuun 5. päivänä tuomioistuin ilmoitti lopulta hylkäävänsä kaikki valitukset ja piti vaalituloksen voimassa. Näin William Rutosta tulee Kenian seuraava presidentti kaikista väitetyistä epäselvyyksistä ja väärinkäytöksistä huolimatta.
Myös Kenian edellisissä vaaleissa vuosina 2012 ja 2017 presidentinvaalit ratkaistiin tuomioistuimessa. Vuoden 2007 vilpillisten vaalien jälkeen Kenia ajautui väkivaltaisuuksiin, joissa kuoli 1 500 ihmistä ja 600 000 ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan.
William Ruto oli vuoden 2007 vaalien jälkeisten joukkomurhien vuoksi syytettynä kansainvälisessä rikostuomioistuimessa Haagissa yhdessä sittemmin presidentiksi valitun Uhuru Kenyattan kanssa. Molempien syytteet raukesivat, kun avaintodistajat kieltäytyivät todistamasta tai heidät löydettiin surmattuina.
Elokuun 9. päivänä 14 miljoonaa kenialaista kävi äänestämässä vaaleissa, joissa maalle oli määrä valita uusi presidentti, kansanedustajat, senaattorit, piirikuntien kuvernöörit ja naisedustajat parlamenttiin sekä uudet valtuutetut aluevaltuustoihin.
Ensimmäiset äänestäjät jonottivat äänestyspaikoille jo aamuyöllä.
Suurin mielenkiinto kohdistui presidentinvaaleihin, joissa pääehdokkaina olivat varapresidentti William Ruto ja pitkäaikainen oppositiojohtaja ja demokratia-aktivisti Raila Odinga, joka istui aikoinaan useita kertoja vankilassa presidentti Daniel arap Moin yksipuoluekaudella.
Mielipidekyselyt ennustivat Raila Odingalle selvää vaalivoittoa. Oppositiojohtaja oli jäänyt toiselle sijalle kolmessa edellisessä vaalissa. Kenian kaikissa vuodesta 2007 lähtien pidetyissä vaaleissa havaittiin laajaa vaalivilppiä tai tulosten manipulointia tuloslaskennan loppuvaiheessa.
Keniassa on yli 40 eri etnistä ryhmää, ja vaaleissa ihmiset äänestävät usein oman ryhmänsä jäsentä tai toista ehdokasta, joka on liittoutunut oman etnisen ryhmän johtavan poliitikon kanssa. Niinpä jo etukäteen oli tiedossa, että William Ruto saisi suurimman osan äänistä kalenjinien asuttamilla alueilla sekä Kenian keskiosissa. Raila Odinga puolestaan voittaisi selvästi Victoriajärven alueella, pääkaupungissa Nairobissa sekä Intian valtameren rannikolla.
Aiemmista vaaleista oppineena tällä kertaa kunkin äänestyspaikan tulokset ladattiin vaalikomission verkkosivustolle kaikkien nähtäväksi. Media laski yhteen julkisella sivustolla olleet tulokset tuhansilta äänestyspaikoilta, ja kenialaiset seurasivat silmä tarkkana mediasivustoilla päivittyvää vaalitulosta.
Maanantai-aamuna 15. elokuuta päivitykset kuitenkin päättyivät, kun kymmenen prosenttia äänistä oli vielä julkistamatta. Kummallakaan pääehdokkaista ei ollut enemmistöä äänistä.
Saman päivän iltana vaalikomission puheenjohtaja ilmoitti virallisen vaalituloksen ja julisti William Ruton presidentinvaalin voittajaksi hiukan yli 50 prosentin ääniosuudella.
Vain pari tuntia aiemmin neljä vaalikomission jäsentä piti lehdistötilaisuuden, jossa he ilmoittivat, etteivät hyväksy piakkoin julkistettavaa tulosta, sillä vaalikomission puheenjohtajan pitkälti omin päin tekemä tuloslaskenta oli ollut salamyhkäistä. Komissiossa oli seitsemän jäsentä, joten virallisen tuloksen kyseenalaistaneet neljä komissaaria muodostivat komission jäsenten enemmistön.
Itse tulosten julkistamistilaisuudessa syntyi mekkala, ja sotilaat kutsuttiin paikalle rauhoittamaan tilannetta. Kenialaiset katsoivat spektaakkelia suorana lähetyksenä tv:stä tai päivälehtien verkkosivuilta.
Presidentinvaalin häviäjäksi jälleen kerran julistettu Raila Odinga ilmoitti valittavansa vaaliprosessista korkeimpaan oikeuteen.
Tuomioistuin myönsi tutkijoille pääsyn vaalikomission palvelimille. Raporttien mukaan tuloslaskennan loppuvaiheessa vaalituloksia oli hakkeroitu Venezuelasta käsin ja vaalikomission puheenjohtajan erityisavustajan kannettavalta tietokoneelta.
Kaikkiaan yli parikymmentä ihmistä Keniasta tai ulkomailta oli päässyt käsiksi tulosjärjestelmään salaisella etäyhteydellä. Väitteiden mukaan vaalikomission puheenjohtajan erityisavustaja oli tuloslaskennan viimeisinä päivinä muokannut sähköisiä tuloslomakkeita yli tuhat kertaa.
Venezuelalaisten pääsy vaalikomission palvelimille selittyi sillä, että komission tietojärjestelmän ylläpito oli luovutettu venezuelalaisomisteiselle yritykselle. Kenian keskusrikospoliisi pidätti kolme venezuelalaista koodaajaa heinäkuussa, kun nämä olivat tuoneet luvatta maahan vaalijärjestelyihin liittyviä laitteita ja lomakkeita omissa matkatavaroissaan.
Korkein oikeus määräsi vaaliuurnien uudelleenlaskennan 41 äänestyspaikalta. Selvitysten perusteella sähköisiin tuloslomakkeisiin oli lähes säännönmukaisesti lisätty ääniä William Rutolle ja vähennetty ääniä Raila Odingalta.
Oikeuskäsittelyssä ihmeteltiin myös sitä, miten presidentinvaalin tulos voitiin julkistaa, vaikka 27 vaalipiirin tuloksia ei ollut vielä laskettu yhteen ja vahvistettu. Korkeimman oikeuden tuomarit kysyivät myös, millä valtuuksilla vaalikomission puheenjohtaja julkisti vaalituloksen ilman komission kaikkien jäsenten mukanaoloa ja tulosten oikeellisuuden vahvistamista.
Oikeuskäsittelyä seurattiin Kenian tv-kanavilla suorana lähetyksenä useiden päivien ajan.
Korkeimmalla oikeudella oli käytännössä neljä vaihtoehtoa: vaalituloksen uudelleenlaskenta, uusintavaalit, presidentinvaalin toinen kierros (mikäli kumpikaan ehdokkaista ei varmuudella saanut yli 50 prosenttia äänistä) tai aiemman vaalituloksen hyväksyminen.
Syyskuun 5. päivänä tuomioistuin ilmoitti lopulta hylkäävänsä kaikki valitukset ja piti vaalituloksen voimassa. Näin William Rutosta tulee Kenian seuraava presidentti kaikista väitetyistä epäselvyyksistä ja väärinkäytöksistä huolimatta.
Myös Kenian edellisissä vaaleissa vuosina 2012 ja 2017 presidentinvaalit ratkaistiin tuomioistuimessa. Vuoden 2007 vilpillisten vaalien jälkeen Kenia ajautui väkivaltaisuuksiin, joissa kuoli 1 500 ihmistä ja 600 000 ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan.
William Ruto oli vuoden 2007 vaalien jälkeisten joukkomurhien vuoksi syytettynä kansainvälisessä rikostuomioistuimessa Haagissa yhdessä sittemmin presidentiksi valitun Uhuru Kenyattan kanssa. Molempien syytteet raukesivat, kun avaintodistajat kieltäytyivät todistamasta tai heidät löydettiin surmattuina.
sunnuntai 7. elokuuta 2022
Pikku-Venäjä, joka ei halua sotaa
KANSAN UUTISET 7.8.2022
Tiraspolin keskustan sivukadulta löytyy mukava pikku ravintola, jonka eteen on parkkeerattu vanha Lada ja 50-luvulta peräisin oleva Volga. Kaiuttimista raikuvat neuvostoiskelmät, ja borssikeiton kanssa tarjotaan smetanaa, ruisleipää, sipulinvarsi ja ryyppy votkaa kyytipojaksi. A vot!
Kun paikan omistaja kuulee, että olen Suomesta, hän tulee kättelemään ja kysyy, olenko sattumoisin kotoisin Imatralta.
Venäjän laivastossa ja myöhemmin autokauppiaana työskennellyt Igor Martiniuc asettui vuosia sitten Transnistriaan ja avasi retroravintolan satunnaisille matkailijoille, jotka ovat tulleet tänne ihmettelemään ja ihastelemaan katukuvassa yhä jäljellä olevaa neuvostoaikaista symboliikkaa.
Moldovan itäosassa Ukrainan vastaisella rajalla sijaitseva Transnistria tunnetaan viimeisenä maailmankolkkana, jonka lipussa on sirppi ja vasara ja hallintorakennusten edustoja komistavat valtavat Leninin patsaat. Pääkaupungissa Tiraspolissa keskustan kadut on nimetty Leninin, Marxin, Rosa Luxemburgin ja Karl Liebknechtin mukaan.
Tänä vuonna Igorin ravintolassa on käynyt vähemmän turisteja. Sen jälkeen kun Venäjän joukot hyökkäsivät Ukrainaan, useimmat länsimaat ovat kehottaneet välttämään matkustamista Transnistriaan alueen vaikeasti ennustettavissa olevan turvallisuustilanteen vuoksi.
Huhtikuussa asemiehet tekivät kranaatti-iskun Transnistrian turvallisuuspoliisin rakennukseen Tiraspolissa. Samoihin aikoihin maaseudulla räjäytettiin kaksi radiomastoa, jotka välittivät venäläisten radiokanavien ohjelmaa.
Paikalliset viranomaiset syyttivät iskuista Ukrainaa. Ukraina puolestaan epäili, että iskujen takana olivat venäläiset erikoisjoukot.
Vain muutama päivä aiemmin Venäjän keskisen sotilasalueen varakomentaja oli todennut uutistoimisto Tassin mukaan, että Venäjän tavoitteena oli vallata koko Etelä-Ukraina, jotta venäläisjoukot saisivat maayhteyden Krimin niemimaalta Transnistriaan. Tarkoituksena olisi suojella alueen venäjänkielistä väestöä.
Transnistria julistautui itsenäiseksi Moldovasta vuonna 1990. Moldova kuului tuolloin vielä Neuvostoliittoon mutta havitteli itsenäisyyttä ja mahdollista yhdistymistä Romaniaan. Moldovalaiset nationalistit halusivat, että romaniasta tulisi maan ainoa virallinen kieli.
Moldovan joukkojen ja venäjänkielisistä tehdastyöläisistä koostuvien separatistien välillä käytiin vuonna 1992 lyhyt aseellinen konflikti, joka päättyi kun alueella olleet entiset puna-armeijan joukot liittyivät taisteluihin Transnistrian joukkojen rinnalla.
Transnistria on siitä lähtien toiminut ikään kuin itsenäinen valtio, vaikka muualla maailmassa sitä pidetään yhä osana Moldovaa. Alueella on oma valuutta, parlamentti, armeija ja rajavalvonta, omat ministeriöt, tuomioistuimet ja autojen rekisterikilvet.
Transnistriassa on vajaa 500 000 asukasta, joista useimmilla on myös Moldovan, Venäjän tai Ukrainan passit. Monet matkustavat päivittäin rajan ylitse töihin tai opiskelemaan – tai lähtevät Moldovan kautta ulkomaille.
Alueella on myös toistatuhatta Venäjän armeijan sotilasta turvaamassa Dnestr-joen molemmin puolin kulkevaa rajaa sekä Neuvostoliiton ajoilta jäänyttä suurta ammusvarastoa. Sotilaista suurin osa on Venäjän kansalaisuuden saaneita paikallisia. Venäjältä tulleita on alle sata.
Venäjän kaasuyhtiö Gazprom on vuosikymmenten ajan toimittanut alueelle ilmaiseksi maakaasua. Moldova on toistaiseksi täysin riippuvainen Venäjältä tulevasta kaasusta ja Transnistrian puolella tuotetusta sähköstä. Venäjän hallitus maksaa myös eläkettä Transnistrian alueen vanhuksille.
Moldovan oikeistohallitus on tänä vuonna hakenut EU-jäsenyyttä. Transnistrian johtajat vastustavat EU-jäsenyysprosessia ja sanovat haluavansa liittyä pikemminkin Venäjään. Transnistria on kuitenkin hyötynyt valtavasti Moldovan ja EU:n välillä jo vuonna 2014 solmitusta vapaakauppasopimuksesta.
Tullivapaan kaupan ansiosta yli 70 prosenttia Transnistrian viennistä menee tällä hetkellä EU-maihin Romaniaan, Italiaan, Puolaan ja Saksaan. Ulkomaille viedään ennen muuta tekstiilejä ja terästuotteita.
Helteisenä kesäpäivänä Tiraspolin keskustassa kukkakauppiaat ovat nostaneet ruusukimppunsa ulos kadulle kojujensa eteen. Nuoret istuvat trendikkäissä kahviloissa tai sushiravintoloissa, ja lastenrattaita työntävät äidit käyvät ostoksilla Sheriff-ketjun supermarketissa.
Ihmiset ovat ystävällisiä ja kiinnostuneita ulkomaalaisesta, mutta monikaan ei halua puhua Ukrainan kriisistä tai muutenkaan politiikasta. Yleisin kommentti on, että Transnistria haluaa olla puolueeton eikä kukaan halua tänne sotaa.
Venäjä on auttanut Transnistriaa monella tavalla, mutta aluetta ei johdeta Moskovasta käsin. Paikallinen voimahahmo on oligarkki Viktor Gušan, entinen KGB:n upseeri ja Sheriff-yhtiön omistaja. Gušan aloitti liiketoimintansa salakuljettamalla tupakkaa ja viinaa Ukrainasta yhteistyössä Odessan mafian kanssa.
Tänä päivänä Sheriff omistaa Transnistrian supermarketit, huoltoasemat, suurimman tv-kanavan, puhelinoperaattorin, tekstiilitehtaan ja jalkapallojoukkue Sheriff Tiraspolin, joka viime vuonna voitti Real Madridin Mestarien liigan lohkovaiheessa. Sheriff myy myös Mersuja ja vie ulkomaille brandya ja kaviaaria. Kutakuinkin kaikki paikalliset poliitikot ovat tavalla tai toisella kytköksissä yhtiöön – alueen presidenttiä myöten.
Myös Sheriff-yhtiö vastustaa sotaa, koska se tuhoaisi menestyksekkään liiketoiminnan.
Tiraspolin keskustan sivukadulta löytyy mukava pikku ravintola, jonka eteen on parkkeerattu vanha Lada ja 50-luvulta peräisin oleva Volga. Kaiuttimista raikuvat neuvostoiskelmät, ja borssikeiton kanssa tarjotaan smetanaa, ruisleipää, sipulinvarsi ja ryyppy votkaa kyytipojaksi. A vot!
Kun paikan omistaja kuulee, että olen Suomesta, hän tulee kättelemään ja kysyy, olenko sattumoisin kotoisin Imatralta.
Venäjän laivastossa ja myöhemmin autokauppiaana työskennellyt Igor Martiniuc asettui vuosia sitten Transnistriaan ja avasi retroravintolan satunnaisille matkailijoille, jotka ovat tulleet tänne ihmettelemään ja ihastelemaan katukuvassa yhä jäljellä olevaa neuvostoaikaista symboliikkaa.
Moldovan itäosassa Ukrainan vastaisella rajalla sijaitseva Transnistria tunnetaan viimeisenä maailmankolkkana, jonka lipussa on sirppi ja vasara ja hallintorakennusten edustoja komistavat valtavat Leninin patsaat. Pääkaupungissa Tiraspolissa keskustan kadut on nimetty Leninin, Marxin, Rosa Luxemburgin ja Karl Liebknechtin mukaan.
Tänä vuonna Igorin ravintolassa on käynyt vähemmän turisteja. Sen jälkeen kun Venäjän joukot hyökkäsivät Ukrainaan, useimmat länsimaat ovat kehottaneet välttämään matkustamista Transnistriaan alueen vaikeasti ennustettavissa olevan turvallisuustilanteen vuoksi.
Huhtikuussa asemiehet tekivät kranaatti-iskun Transnistrian turvallisuuspoliisin rakennukseen Tiraspolissa. Samoihin aikoihin maaseudulla räjäytettiin kaksi radiomastoa, jotka välittivät venäläisten radiokanavien ohjelmaa.
Paikalliset viranomaiset syyttivät iskuista Ukrainaa. Ukraina puolestaan epäili, että iskujen takana olivat venäläiset erikoisjoukot.
Vain muutama päivä aiemmin Venäjän keskisen sotilasalueen varakomentaja oli todennut uutistoimisto Tassin mukaan, että Venäjän tavoitteena oli vallata koko Etelä-Ukraina, jotta venäläisjoukot saisivat maayhteyden Krimin niemimaalta Transnistriaan. Tarkoituksena olisi suojella alueen venäjänkielistä väestöä.
Transnistria julistautui itsenäiseksi Moldovasta vuonna 1990. Moldova kuului tuolloin vielä Neuvostoliittoon mutta havitteli itsenäisyyttä ja mahdollista yhdistymistä Romaniaan. Moldovalaiset nationalistit halusivat, että romaniasta tulisi maan ainoa virallinen kieli.
Moldovan joukkojen ja venäjänkielisistä tehdastyöläisistä koostuvien separatistien välillä käytiin vuonna 1992 lyhyt aseellinen konflikti, joka päättyi kun alueella olleet entiset puna-armeijan joukot liittyivät taisteluihin Transnistrian joukkojen rinnalla.
Transnistria on siitä lähtien toiminut ikään kuin itsenäinen valtio, vaikka muualla maailmassa sitä pidetään yhä osana Moldovaa. Alueella on oma valuutta, parlamentti, armeija ja rajavalvonta, omat ministeriöt, tuomioistuimet ja autojen rekisterikilvet.
Transnistriassa on vajaa 500 000 asukasta, joista useimmilla on myös Moldovan, Venäjän tai Ukrainan passit. Monet matkustavat päivittäin rajan ylitse töihin tai opiskelemaan – tai lähtevät Moldovan kautta ulkomaille.
Alueella on myös toistatuhatta Venäjän armeijan sotilasta turvaamassa Dnestr-joen molemmin puolin kulkevaa rajaa sekä Neuvostoliiton ajoilta jäänyttä suurta ammusvarastoa. Sotilaista suurin osa on Venäjän kansalaisuuden saaneita paikallisia. Venäjältä tulleita on alle sata.
Venäjän kaasuyhtiö Gazprom on vuosikymmenten ajan toimittanut alueelle ilmaiseksi maakaasua. Moldova on toistaiseksi täysin riippuvainen Venäjältä tulevasta kaasusta ja Transnistrian puolella tuotetusta sähköstä. Venäjän hallitus maksaa myös eläkettä Transnistrian alueen vanhuksille.
Moldovan oikeistohallitus on tänä vuonna hakenut EU-jäsenyyttä. Transnistrian johtajat vastustavat EU-jäsenyysprosessia ja sanovat haluavansa liittyä pikemminkin Venäjään. Transnistria on kuitenkin hyötynyt valtavasti Moldovan ja EU:n välillä jo vuonna 2014 solmitusta vapaakauppasopimuksesta.
Tullivapaan kaupan ansiosta yli 70 prosenttia Transnistrian viennistä menee tällä hetkellä EU-maihin Romaniaan, Italiaan, Puolaan ja Saksaan. Ulkomaille viedään ennen muuta tekstiilejä ja terästuotteita.
Helteisenä kesäpäivänä Tiraspolin keskustassa kukkakauppiaat ovat nostaneet ruusukimppunsa ulos kadulle kojujensa eteen. Nuoret istuvat trendikkäissä kahviloissa tai sushiravintoloissa, ja lastenrattaita työntävät äidit käyvät ostoksilla Sheriff-ketjun supermarketissa.
Ihmiset ovat ystävällisiä ja kiinnostuneita ulkomaalaisesta, mutta monikaan ei halua puhua Ukrainan kriisistä tai muutenkaan politiikasta. Yleisin kommentti on, että Transnistria haluaa olla puolueeton eikä kukaan halua tänne sotaa.
Venäjä on auttanut Transnistriaa monella tavalla, mutta aluetta ei johdeta Moskovasta käsin. Paikallinen voimahahmo on oligarkki Viktor Gušan, entinen KGB:n upseeri ja Sheriff-yhtiön omistaja. Gušan aloitti liiketoimintansa salakuljettamalla tupakkaa ja viinaa Ukrainasta yhteistyössä Odessan mafian kanssa.
Tänä päivänä Sheriff omistaa Transnistrian supermarketit, huoltoasemat, suurimman tv-kanavan, puhelinoperaattorin, tekstiilitehtaan ja jalkapallojoukkue Sheriff Tiraspolin, joka viime vuonna voitti Real Madridin Mestarien liigan lohkovaiheessa. Sheriff myy myös Mersuja ja vie ulkomaille brandya ja kaviaaria. Kutakuinkin kaikki paikalliset poliitikot ovat tavalla tai toisella kytköksissä yhtiöön – alueen presidenttiä myöten.
Myös Sheriff-yhtiö vastustaa sotaa, koska se tuhoaisi menestyksekkään liiketoiminnan.
lauantai 4. kesäkuuta 2022
Kuinka maa ajetaan kriisiin
KANSAN UUTISET 4.6.2022
Libanonin pääkaupungissa Beirutissa vain harva jaksoi kiinnostua toukokuussa pidetyistä parlamenttivaaleista. Vielä pari viikkoa ennen äänestyspäivää ainoa näkyvä merkki tulevista vaaleista olivat perinteisten suurpuolueiden ehdokkaiden valtavat mainostaulut katujen varsilla tai rakennusten seinustoilla.
Talouskriisin runtelemassa maassa monilla oli varmasti muita huolia. Libanonin punnan arvo on romahtanut 95 prosenttia kahdessa vuodessa, eikä useimpien libanonilaisten palkka riitä elämiseen. Samalla ruuan hinta on nelinkertaistunut eikä pankista saa nostettua rahaa.
Näissä vaaleissa oli kuitenkin ehdolla ennätysmäärä muutoksen voimiksi kutsuttuja itsenäisiä ehdokkaita, jotka olivat aktiivisesti mukana Libanonin vuoden 2019 kansannousussa. Tuolloin yli miljoona ihmistä lähti kaduille osoittamaan mieltä verkkopuheluille kaavailtua veroa vastaan ja vaatimaan muutosta maan poliittiseen järjestelmään, jossa poliitikot valitaan virkoihinsa uskontoon pohjautuvien kiintiöiden mukaan.
Libanonissa on kaikkiaan 18 uskonnollista ryhmää. Suurimpia ryhmiä ovat sunnimuslimit, šiiamuslimit, maroniittikristityt, ortodoksit ja druusit.
Puolueet edustavat omia uskonnollisia ryhmiään, ja monet niistä ovat entisiä sisällissodan osapuolia. Useimpien libanonilaisten mielestä juuri tämä sektariaaninen politiikka on johtanut massiiviseen korruptioon, jossa poliittinen eliitti käyttää hyväksi uskonnollisia jakolinjoja pysyäkseen vallassa.
Vaalien jälkeisissä uutisissa iloittiin ennen muuta siitä, että šiiojen äärijärjestö Hizbollah ja sen liittolaiset menettivät enemmistön parlamentissa. Jos ihan tarkkoja ollaan niin itse asiassa Hizbollah ja sitä lähellä oleva šiiojen Amal-puolue saivat kumpikin yhden lisäpaikan.
Sen sijaan Hizbollahin kanssa liittoutunut presidentti Michel Aounin maroniittikristittyjä edustava puolue koki vaalitappion, kun Hizbollahin valta-asemaa vastaan kampanjoinut Libanonin joukot -puolue sai lisäpaikkoja maroniittien vaalipiireissä.
Libanonin joukot -puolueen johtaja, entinen maroniittijoukkojen sotapäällikkö Samir Geagea on esiintynyt vaalivoittajana ja vaatinut, että Hizbollah luopuisi aseistaan. Libanonin joukot saa rahoitusta Saudi-Arabiasta ja Yhdysvalloista.
Hallitsevan poliittisen luokan ulkopuolelta tulleet itsenäiset ehdokkaat saivat lopulta 13 paikkaa eli kymmenesosan uuden parlamentin paikoista, yhtä paljon kuin Hizbollah yksinään ilman liittolaisiaan. Valittujen joukossa oli vuoden 2019 kansannousussa mukana olleita juristeja, lääkäreitä, tutkijoita ja toimittajia, jotka edustavat tasapuolisesti sunneja, maroniitteja, ortodokseja, armenialaisia ja druuseja.
Sunnien entinen valtapuolue Tulevaisuusliike katosi puoluekartalta kokonaan, kun ex-pääministeri Saad Hariri tammikuussa ilmoitti luopuvansa politiikasta ja puolue päätti olla osallistumatta vaaleihin.
Lopulta vain 41 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä.
Parlamentin pitäisi valita maalle uusi pääministeri ja pian myös uusi presidentti. Vuosikymmeniä vanhan sopimuksen mukaan pääministerin tulee kuulua sunneihin, presidentin pitää olla kristitty ja parlamentin puhemiehen paikka kuuluu šiioille.
Edellisen pääministerin valitsemiseen meni 13 kuukautta. Nyt aikaa on vähemmän, sillä presidentin pitäisi vahvistaa uuden pääministerin valinta ennen kuin hänen oma kautensa päättyy lokakuussa.
Pääministeriä ja uutta hallitusta tarvitaan myös neuvottelemaan Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa akuuteista tukipaketeista ratkaisuksi maata koettelevaan polttoainepulaan, ruokapulaan ja pankkijärjestelmän romahtamiseen.
Libanonin talouskriisi on seurausta maan poliittisen luokan korruptiosta ja keskuspankin käynnistämästä pyramidihuijauksesta, jossa maahan houkuteltiin dollareita ylisuurilla talletuskoroilla.
Korona pahensi kriisiä entisestään, ja lopullisen tuhon aiheutti Beirutin satamassa kesällä 2020 tapahtunut ammoniumnitraattivaraston räjähdys, jossa kuoli yli 200 ihmistä, 7 000 loukkaantui ja sadat tuhannet ihmiset menettivät kotinsa.
Kyseessä oli yksi kaikkien aikojen voimakkaimmista asutuskeskuksessa sattuneista räjähdyksistä sitten Hiroshiman ja Nagasakin yllä vuonna 1945 pudotettujen atomipommien.
Paineaalto hajotti ikkunoita Beirutin lentokentällä yhdeksän kilometrin päässä satamasta, ja räjähdyksen ääni kantautui 200 kilometrin päähän Kyprokseen asti.
Vielä tänään iso osa Beirutin asuintalojen ikkunoista on rikki ja korvattu kankailla tai huovilla.
Sataman tuhoutumisen jälkeen Libanon on kärsinyt ruokapulasta, sillä maa on pitkälti riippuvainen tuontiviljasta. Suurin osa viljasta on ollut peräisin Venäjältä ja Ukrainasta.
Talouskriisiä pahentaa polttoainepula, jonka seurauksena maan voimalaitokset eivät pysty tuottamaan riittävästi sähköä. Yhdysvaltojen hallitus pysäytti keväällä Maailmanpankin tukipaketin maakaasun ostamiseksi Egyptistä, sillä kaasuputki Libanoniin kulkee Syyrian kautta, jolle Yhdysvallat on määrännyt talouspakotteita.
Vaikeudet tulevat pian vielä lisääntymään, sillä Libanonin poistuva hallitus päätti viime töikseen, että heinäkuusta alkaen teleoperaattorit saavat laskuttaa asiakkaitaan Libanonin punnan virallista kurssia moninkertaisesti korkeammalla rinnakkaisella vaihtokurssilla. Tämän seurauksena puhelujen ja mobiilidatan hinta tulee viisinkertaistumaan.
Libanonin pääkaupungissa Beirutissa vain harva jaksoi kiinnostua toukokuussa pidetyistä parlamenttivaaleista. Vielä pari viikkoa ennen äänestyspäivää ainoa näkyvä merkki tulevista vaaleista olivat perinteisten suurpuolueiden ehdokkaiden valtavat mainostaulut katujen varsilla tai rakennusten seinustoilla.
Talouskriisin runtelemassa maassa monilla oli varmasti muita huolia. Libanonin punnan arvo on romahtanut 95 prosenttia kahdessa vuodessa, eikä useimpien libanonilaisten palkka riitä elämiseen. Samalla ruuan hinta on nelinkertaistunut eikä pankista saa nostettua rahaa.
Näissä vaaleissa oli kuitenkin ehdolla ennätysmäärä muutoksen voimiksi kutsuttuja itsenäisiä ehdokkaita, jotka olivat aktiivisesti mukana Libanonin vuoden 2019 kansannousussa. Tuolloin yli miljoona ihmistä lähti kaduille osoittamaan mieltä verkkopuheluille kaavailtua veroa vastaan ja vaatimaan muutosta maan poliittiseen järjestelmään, jossa poliitikot valitaan virkoihinsa uskontoon pohjautuvien kiintiöiden mukaan.
Libanonissa on kaikkiaan 18 uskonnollista ryhmää. Suurimpia ryhmiä ovat sunnimuslimit, šiiamuslimit, maroniittikristityt, ortodoksit ja druusit.
Puolueet edustavat omia uskonnollisia ryhmiään, ja monet niistä ovat entisiä sisällissodan osapuolia. Useimpien libanonilaisten mielestä juuri tämä sektariaaninen politiikka on johtanut massiiviseen korruptioon, jossa poliittinen eliitti käyttää hyväksi uskonnollisia jakolinjoja pysyäkseen vallassa.
Vaalien jälkeisissä uutisissa iloittiin ennen muuta siitä, että šiiojen äärijärjestö Hizbollah ja sen liittolaiset menettivät enemmistön parlamentissa. Jos ihan tarkkoja ollaan niin itse asiassa Hizbollah ja sitä lähellä oleva šiiojen Amal-puolue saivat kumpikin yhden lisäpaikan.
Sen sijaan Hizbollahin kanssa liittoutunut presidentti Michel Aounin maroniittikristittyjä edustava puolue koki vaalitappion, kun Hizbollahin valta-asemaa vastaan kampanjoinut Libanonin joukot -puolue sai lisäpaikkoja maroniittien vaalipiireissä.
Libanonin joukot -puolueen johtaja, entinen maroniittijoukkojen sotapäällikkö Samir Geagea on esiintynyt vaalivoittajana ja vaatinut, että Hizbollah luopuisi aseistaan. Libanonin joukot saa rahoitusta Saudi-Arabiasta ja Yhdysvalloista.
Hallitsevan poliittisen luokan ulkopuolelta tulleet itsenäiset ehdokkaat saivat lopulta 13 paikkaa eli kymmenesosan uuden parlamentin paikoista, yhtä paljon kuin Hizbollah yksinään ilman liittolaisiaan. Valittujen joukossa oli vuoden 2019 kansannousussa mukana olleita juristeja, lääkäreitä, tutkijoita ja toimittajia, jotka edustavat tasapuolisesti sunneja, maroniitteja, ortodokseja, armenialaisia ja druuseja.
Sunnien entinen valtapuolue Tulevaisuusliike katosi puoluekartalta kokonaan, kun ex-pääministeri Saad Hariri tammikuussa ilmoitti luopuvansa politiikasta ja puolue päätti olla osallistumatta vaaleihin.
Lopulta vain 41 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä.
Parlamentin pitäisi valita maalle uusi pääministeri ja pian myös uusi presidentti. Vuosikymmeniä vanhan sopimuksen mukaan pääministerin tulee kuulua sunneihin, presidentin pitää olla kristitty ja parlamentin puhemiehen paikka kuuluu šiioille.
Edellisen pääministerin valitsemiseen meni 13 kuukautta. Nyt aikaa on vähemmän, sillä presidentin pitäisi vahvistaa uuden pääministerin valinta ennen kuin hänen oma kautensa päättyy lokakuussa.
Pääministeriä ja uutta hallitusta tarvitaan myös neuvottelemaan Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa akuuteista tukipaketeista ratkaisuksi maata koettelevaan polttoainepulaan, ruokapulaan ja pankkijärjestelmän romahtamiseen.
Libanonin talouskriisi on seurausta maan poliittisen luokan korruptiosta ja keskuspankin käynnistämästä pyramidihuijauksesta, jossa maahan houkuteltiin dollareita ylisuurilla talletuskoroilla.
Korona pahensi kriisiä entisestään, ja lopullisen tuhon aiheutti Beirutin satamassa kesällä 2020 tapahtunut ammoniumnitraattivaraston räjähdys, jossa kuoli yli 200 ihmistä, 7 000 loukkaantui ja sadat tuhannet ihmiset menettivät kotinsa.
Kyseessä oli yksi kaikkien aikojen voimakkaimmista asutuskeskuksessa sattuneista räjähdyksistä sitten Hiroshiman ja Nagasakin yllä vuonna 1945 pudotettujen atomipommien.
Paineaalto hajotti ikkunoita Beirutin lentokentällä yhdeksän kilometrin päässä satamasta, ja räjähdyksen ääni kantautui 200 kilometrin päähän Kyprokseen asti.
Vielä tänään iso osa Beirutin asuintalojen ikkunoista on rikki ja korvattu kankailla tai huovilla.
Sataman tuhoutumisen jälkeen Libanon on kärsinyt ruokapulasta, sillä maa on pitkälti riippuvainen tuontiviljasta. Suurin osa viljasta on ollut peräisin Venäjältä ja Ukrainasta.
Talouskriisiä pahentaa polttoainepula, jonka seurauksena maan voimalaitokset eivät pysty tuottamaan riittävästi sähköä. Yhdysvaltojen hallitus pysäytti keväällä Maailmanpankin tukipaketin maakaasun ostamiseksi Egyptistä, sillä kaasuputki Libanoniin kulkee Syyrian kautta, jolle Yhdysvallat on määrännyt talouspakotteita.
Vaikeudet tulevat pian vielä lisääntymään, sillä Libanonin poistuva hallitus päätti viime töikseen, että heinäkuusta alkaen teleoperaattorit saavat laskuttaa asiakkaitaan Libanonin punnan virallista kurssia moninkertaisesti korkeammalla rinnakkaisella vaihtokurssilla. Tämän seurauksena puhelujen ja mobiilidatan hinta tulee viisinkertaistumaan.
perjantai 15. huhtikuuta 2022
Hiukan taustaa Natosta
KANSAN UUTISET 15.4.2022
Toisen maailmansodan jälkimainingeissa vuonna 1949 perustettu Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö oli aluksi Yhdysvaltojen, Kanadan ja kymmenen Länsi-Euroopan maan löyhä yhteenliittymä, jonka tarkoituksena oli yhdessä puolustaa jäseniään kommunistisen Neuvostoliiton mahdollisia laajentumispyrkimyksiä vastaan. Lähes kaikki alkuperäiset jäsenmaat olivat Pohjois-Atlantin rannikkovaltioita tai saarivaltioita, poikkeuksina vain Italia ja Luxemburg.
Vuonna 1952 Kreikka ja Turkki liittyivät Natoon ja vuonna 1955 myös Länsi-Saksa – sillä seurauksella että Neuvostoliitto perusti Varsovan liiton yhdessä silloisen itäblokin maiden kanssa.
Vuonna 1954 Yhdysvallat toi ydinaseita Eurooppaan. Berliinin muurin rakentamisen jälkeen Yhdysvallat lähetti Saksaan ja muihin Euroopan Nato-maihin yli 400 000 sotilasta.
1970- ja 80-luvuilla yksi Naton toimintamuodoista oli Operaatio Gladio, jossa tuettiin äärioikeiston ja sotilastiedustelun yhteisiä salaisia armeijoita useissa Euroopan maissa. Tarkoituksena oli varautua Varsovan liiton mahdolliseen hyökkäykseen ja samalla heikentää vasemmistopuolueiden kannatusta. Italiassa Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n kouluttamat joukot tekivät lukuisia terrori-iskuja, joista sitten syytettiin vasemmistoryhmiä.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen Natoon on liittynyt 14 itäisen Euroopan maata, Virosta ja muista Baltian maista aina Bulgariaan asti. Nämä kaikki hiukan uudemmat Nato-jäsenet ovat joko entisiä Varsovan liiton jäsenmaita, entisiä neuvostotasavaltoja tai entisen Jugoslavian osavaltioita.
Tänä päivänä Natoon kuuluu kaikkiaan 30 jäsenmaata. Naton jäsenyysehtojen mukaan jäsenmaiden tulee olla demokraattisia markkinatalousmaita, joissa kunnioitetaan vähemmistöjen oikeuksia. Jäsenmaiden pitää myös olla valmiita lähettämään sotilaita ja kalustoa yhteisiin sotilasoperaatioihin. Uuden jäsenmaan liittyminen Natoon edellyttää kaikkien jäsenmaiden parlamenttien hyväksyntää.
Uusiksi jäseniksi on aiemmin kaavailtu myös Bosniaa, Georgiaa ja Ukrainaa, mutta eri syistä jäsenyysprosessit eivät ole edenneet juuri alkua pidemmälle.
Naton ensimmäinen sotaoperaatio nähtiin Bosniassa vuosina 1994–95, jolloin Nato-maiden ilmavoimat tulittivat Bosnian serbien tukikohtia ja Bosniaan lähetettiin 60 000 sotilasta.
Vuonna 1999 Naton hävittäjät pommittivat Serbian kaupunkeja ja surmasivat ainakin 1 500 siviiliä. Kosovoon lähetettiin 4 000 rauhanturvaajaa, ja myöhemmin joukkoja asetettiin myös Makedoniaan.
Vuonna 2001 Naton joukot hyökkäsivät Yhdysvaltojen johdolla Afganistaniin kostoksi syyskuun 11. päivän iskuista. Tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kerta, jolloin on sovellettu Naton 5. artiklaa, joka velvoittaa jäsenmaita puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata. Afganistanin sodassa kuoli ainakin 240 000 ihmistä ja kuusi miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan.
Vuonna 2011 Naton hävittäjät pommittivat Libyaa ja Muammar Gaddafin joukkoja ja ajoivat maan lopulta täydelliseen kaaokseen. Libyan sodan eri vaiheissa on kuollut ainakin 40 000 ihmistä.
Jos tämän vuosituhannen alku on ollut Natolle taistelua terrorismia ja Lähi-idän roistovaltioita vastaan, niin nyt päävihollisia ovat Venäjä sekä systeemiseksi kilpailijaksi määritelty Kiina. Naton viime kesän huippukokouksessa hyväksytyn Nato 2030 -asiakirjan mukaan uusia uhkia aiheuttavat myös kyberhyökkäykset, energiapula ja ilmastonmuutos.
Eteläisellä pallonpuoliskolla Nato joutuu kamppailemaan sekä vihamielisiä paikallisia ryhmiä että Venäjän ja Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa vastaan. Nato suunnittelee sodankäynnin laajentamista myös avaruuteen.
Ydinasepelote tulee olemaan jatkossakin keskeinen pilari Naton turvallisuusdoktriinissa. Niinpä jäsenmaiden tulee ymmärtää, että YK:n yleiskokouksen hyväksymä ydinaseiden täyskieltosopimus ei tule johtamaan todelliseen aseriisuntaan eikä sitä tule käsittää osaksi kansainvälistä oikeutta.
Yhdysvallat on viime vuosina vaatinut Naton jäsenmaita käyttämään puolustusmenoihin vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Toistaiseksi tähän lukemaan ovat yltäneet Yhdysvaltojen lisäksi vain Kreikka, Kroatia, Iso-Britannia, Viro, Latvia, Puola ja Liettua.
Nato-maiden yhteenlasketut puolustusmenot olivat viime vuonna 1 174 miljardia dollaria, josta Yhdysvaltojen osuus oli 70 prosenttia. Euroopan Nato-maiden puolustusmenot ovat kuitenkin kasvaneet vuodesta 2015 yli 40 prosentilla. Latvian ja Liettuan puolustusmenot ovat tänä aikana lähes kolminkertaistuneet.
Naton päätöksenteko perustuu yksimielisyyteen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että operaatioihin ei ryhdytä ilman Yhdysvaltojen aloitetta ja hyväksyntää. Jos joku muista jäsenmaista ei hyväksy operaatiota, se voidaan toteuttaa ilman tämän maan osallistumista.
Naton toiminnassa ei ole otettu huomioon ihmisoikeusperustaisuutta, mutta muita hyviltä kuulostavia termejä on viljelty ja jätetty piakkoin sikseen. Esimerkiksi Libyan sotaa ja vallanvaihtoa perusteltiin suojeluvastuun periaatteella. Muutama vuosi sitten Nato otti käyttöön siviilien suojelun käsitteen, mutta nyt termi on vaihtunut inhimilliseksi turvallisuudeksi, jonka nojalla luvataan suojella kulttuuriperintökohteita ja taistella ihmiskauppaa vastaan.
Nato on myös luvannut selvittää voiko sotilasliiton ilmastopäästöt nollata vuoteen 2050 mennessä.
Toisen maailmansodan jälkimainingeissa vuonna 1949 perustettu Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö oli aluksi Yhdysvaltojen, Kanadan ja kymmenen Länsi-Euroopan maan löyhä yhteenliittymä, jonka tarkoituksena oli yhdessä puolustaa jäseniään kommunistisen Neuvostoliiton mahdollisia laajentumispyrkimyksiä vastaan. Lähes kaikki alkuperäiset jäsenmaat olivat Pohjois-Atlantin rannikkovaltioita tai saarivaltioita, poikkeuksina vain Italia ja Luxemburg.
Vuonna 1952 Kreikka ja Turkki liittyivät Natoon ja vuonna 1955 myös Länsi-Saksa – sillä seurauksella että Neuvostoliitto perusti Varsovan liiton yhdessä silloisen itäblokin maiden kanssa.
Vuonna 1954 Yhdysvallat toi ydinaseita Eurooppaan. Berliinin muurin rakentamisen jälkeen Yhdysvallat lähetti Saksaan ja muihin Euroopan Nato-maihin yli 400 000 sotilasta.
1970- ja 80-luvuilla yksi Naton toimintamuodoista oli Operaatio Gladio, jossa tuettiin äärioikeiston ja sotilastiedustelun yhteisiä salaisia armeijoita useissa Euroopan maissa. Tarkoituksena oli varautua Varsovan liiton mahdolliseen hyökkäykseen ja samalla heikentää vasemmistopuolueiden kannatusta. Italiassa Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n kouluttamat joukot tekivät lukuisia terrori-iskuja, joista sitten syytettiin vasemmistoryhmiä.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen Natoon on liittynyt 14 itäisen Euroopan maata, Virosta ja muista Baltian maista aina Bulgariaan asti. Nämä kaikki hiukan uudemmat Nato-jäsenet ovat joko entisiä Varsovan liiton jäsenmaita, entisiä neuvostotasavaltoja tai entisen Jugoslavian osavaltioita.
Tänä päivänä Natoon kuuluu kaikkiaan 30 jäsenmaata. Naton jäsenyysehtojen mukaan jäsenmaiden tulee olla demokraattisia markkinatalousmaita, joissa kunnioitetaan vähemmistöjen oikeuksia. Jäsenmaiden pitää myös olla valmiita lähettämään sotilaita ja kalustoa yhteisiin sotilasoperaatioihin. Uuden jäsenmaan liittyminen Natoon edellyttää kaikkien jäsenmaiden parlamenttien hyväksyntää.
Uusiksi jäseniksi on aiemmin kaavailtu myös Bosniaa, Georgiaa ja Ukrainaa, mutta eri syistä jäsenyysprosessit eivät ole edenneet juuri alkua pidemmälle.
Naton ensimmäinen sotaoperaatio nähtiin Bosniassa vuosina 1994–95, jolloin Nato-maiden ilmavoimat tulittivat Bosnian serbien tukikohtia ja Bosniaan lähetettiin 60 000 sotilasta.
Vuonna 1999 Naton hävittäjät pommittivat Serbian kaupunkeja ja surmasivat ainakin 1 500 siviiliä. Kosovoon lähetettiin 4 000 rauhanturvaajaa, ja myöhemmin joukkoja asetettiin myös Makedoniaan.
Vuonna 2001 Naton joukot hyökkäsivät Yhdysvaltojen johdolla Afganistaniin kostoksi syyskuun 11. päivän iskuista. Tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kerta, jolloin on sovellettu Naton 5. artiklaa, joka velvoittaa jäsenmaita puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata. Afganistanin sodassa kuoli ainakin 240 000 ihmistä ja kuusi miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan.
Vuonna 2011 Naton hävittäjät pommittivat Libyaa ja Muammar Gaddafin joukkoja ja ajoivat maan lopulta täydelliseen kaaokseen. Libyan sodan eri vaiheissa on kuollut ainakin 40 000 ihmistä.
Jos tämän vuosituhannen alku on ollut Natolle taistelua terrorismia ja Lähi-idän roistovaltioita vastaan, niin nyt päävihollisia ovat Venäjä sekä systeemiseksi kilpailijaksi määritelty Kiina. Naton viime kesän huippukokouksessa hyväksytyn Nato 2030 -asiakirjan mukaan uusia uhkia aiheuttavat myös kyberhyökkäykset, energiapula ja ilmastonmuutos.
Eteläisellä pallonpuoliskolla Nato joutuu kamppailemaan sekä vihamielisiä paikallisia ryhmiä että Venäjän ja Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa vastaan. Nato suunnittelee sodankäynnin laajentamista myös avaruuteen.
Ydinasepelote tulee olemaan jatkossakin keskeinen pilari Naton turvallisuusdoktriinissa. Niinpä jäsenmaiden tulee ymmärtää, että YK:n yleiskokouksen hyväksymä ydinaseiden täyskieltosopimus ei tule johtamaan todelliseen aseriisuntaan eikä sitä tule käsittää osaksi kansainvälistä oikeutta.
Yhdysvallat on viime vuosina vaatinut Naton jäsenmaita käyttämään puolustusmenoihin vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Toistaiseksi tähän lukemaan ovat yltäneet Yhdysvaltojen lisäksi vain Kreikka, Kroatia, Iso-Britannia, Viro, Latvia, Puola ja Liettua.
Nato-maiden yhteenlasketut puolustusmenot olivat viime vuonna 1 174 miljardia dollaria, josta Yhdysvaltojen osuus oli 70 prosenttia. Euroopan Nato-maiden puolustusmenot ovat kuitenkin kasvaneet vuodesta 2015 yli 40 prosentilla. Latvian ja Liettuan puolustusmenot ovat tänä aikana lähes kolminkertaistuneet.
Naton päätöksenteko perustuu yksimielisyyteen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että operaatioihin ei ryhdytä ilman Yhdysvaltojen aloitetta ja hyväksyntää. Jos joku muista jäsenmaista ei hyväksy operaatiota, se voidaan toteuttaa ilman tämän maan osallistumista.
Naton toiminnassa ei ole otettu huomioon ihmisoikeusperustaisuutta, mutta muita hyviltä kuulostavia termejä on viljelty ja jätetty piakkoin sikseen. Esimerkiksi Libyan sotaa ja vallanvaihtoa perusteltiin suojeluvastuun periaatteella. Muutama vuosi sitten Nato otti käyttöön siviilien suojelun käsitteen, mutta nyt termi on vaihtunut inhimilliseksi turvallisuudeksi, jonka nojalla luvataan suojella kulttuuriperintökohteita ja taistella ihmiskauppaa vastaan.
Nato on myös luvannut selvittää voiko sotilasliiton ilmastopäästöt nollata vuoteen 2050 mennessä.
perjantai 4. maaliskuuta 2022
Miksi Putin hyökkäsi Ukrainaan?
KANSAN UUTISET 4.3.2022
Venäjän hyökkäys Ukrainaan noudattaa pitkälti professori Aleksandr Duginin ennusteita. Samaan aikaan kun presidentti Vladimir Putin vielä vakuutti, etteivät Ukrainan rajalle keskitetyt joukot tule hyökkäämään rajan yli, niin Dugin kertoi, mitä oikeasti olisi tulossa.
”Nato ei tule suostumaan Putinin koviin ehtoihin. Tilanne johtaa vääjäämättä romahdukseen, ja Ukrainan konflikti ratkaistaan sodassa”, Dugin sanoi Radio Komsomolskaja Pravdan haastattelussa.
Aleksandr Dugin on kiihkonationalistinen entinen Moskovan valtionyliopiston sosiologian professori. Hän on Putinin hallinnon geopoliittinen neuvonantaja ja Venäjällä tv:stä tuttu poliittinen kommentaattori.
Dugin julkaisi alkuvuodesta artikkelin venäläisen identiteetin uudelleensyntymisestä ja vaati kirjoituksessaan Venäjän joukkoja hyökkäämään Ukrainaan. Duginin visiossa Ukrainan koko itäpuoli tulisi liittää Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltoihin ja näin syntyvä uusi valtio tulisi muodostamaan itäslaavilaisen valtioliiton yhdessä Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa.
”Ukraina ei ole kulttuurisesti erityisen tärkeä, eikä se ole maantieteellisesti tai etnisesti ainutlaatuinen. Mutta itsenäisenä valtiona se muodostaa erittäin suuren vaaran koko Euraasialle”, Dugin totesi jo vuonna 1997 kirjassaan Geopolitiikan perusteet: Venäjän geopoliittinen tulevaisuus.
Duginin geopolitiikkakirja on 600-sivuinen järkäle, joka kuuluu Venäjän sotakoulujen opintovaatimuksiin. Kirjan keskeisenä teesinä on, että Yhdysvallat haluaa kutistaa ja lannistaa Venäjän. Kun Venäjä pysyy heikkona, Yhdysvallat voi hallita maailmaa ja pakottaa muut maat oman poliittisen käsityksensä ja talousmallinsa alaisuuteen.
”Heillä on vain yksi päämäärä. He haluavat estää Venäjän kehityksen”, presidentti Putin muotoili saman ydinajatuksen pitkässä tv-puheessaan juuri ennen Ukrainan sodan käynnistymistä.
Puhtaasti geopoliittisesti katsottuna Ukrainan pysyminen Naton ulkopuolella on aivan keskeistä Venäjän turvallisuudelle ja maan strategisille intresseille. Venäjä on myös halukas ottamaan riskejä ja uhraamaan ihmishenkiä estääkseen Ukrainan siirtymisen vastapuolen leiriin.
Tämä tiedetään varsin hyvin myös Yhdysvaltojen puolustushallinnossa ja länsimaiden ulkopoliittisissa instituuteissa.
Aleksandr Duginin teos on suorastaan kylmäävä ja kyyninen ohjekirja Venäjän johtaman fasistisen Euraasian valtakunnan luomiseksi vastapainoksi Yhdysvaltojen hegemonialle.
Aluksi Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat tulisi yhdistää Venäjän kanssa talousliitoksi. Euraasian talousunioni perustettiinkin Putinin aloitteesta vuonna 2015.
Samaan aikaan Länsi-Euroopan maat ja etenkin Saksa piti saada riippuvaiseksi Venäjän maakaasuvaroista.
Duginin strategiaan kuului myös tukea länsimaiden äärioikeistoliikkeitä ja pyrkiä psykologisten operaatioiden avulla vaikuttamaan Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulokseen.
Venäjän lähialueilla tällä vuosituhannella tehdyt sotaoperaatiot löytyvät kaikki Duginin oppikirjasta: Tšetšenia, Abhasia, Etelä-Ossetia, Krimin miehitys, Itä-Ukraina sekä helmikuussa vaivihkaa tapahtunut Valko-Venäjän miehitys.
Kirjassaan Dugin jakaa Euroopan maat Venäjän ja Saksan etupiireihin. Viime kädessä tavoitteena on koko Euroopan suomettaminen.
Euroopan maista ainoastaan Iso-Britannia saa jäädä eristyksiin yhdessä merentakaisen sotilaallisen isoveljensä kanssa.
Miksi Putinin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan juuri nyt?
Putin itse totesi vuosi sitten uskovansa kansakuntien intohimoisuuden teoriaan, passionarnost venäjäksi. Kyse on viime vuosisadalla eläneen venäläisen historiantutkijan Lev Gumiljovin kehittämästä käsitteestä.
”Kuten luonnossa myös yhteiskunnilla on kasvun, kukoistuksen ja kuihtumisen vaiheet. Venäjä ei ole vielä saavuttanut huippuaan”, Putin selitti maan valtamedian päätoimittajille.
Eri arvioiden mukaan ajankohta hyökkäykselle oli nyt otollinen. Yhdysvallat on Joe Bidenin valtakaudella heikko, eivätkä Euroopan maiden liberaalit hallitukset olisi valmiita puuttumaan tilanteeseen sotilaallisesti ilman Yhdysvaltojen tukea. Venäjän asevoimilla on myös tuoreita kokemuksia sodankäynnistä Syyriassa. Lisäksi korona alkaa olla ohi ja kevät on tulossa.
Putin on Venäjällä myös suositumpi kuin pitkään aikaan. Venäjään kohdistuvista sanktioista tulisivat kärsimään eniten länteen nojallaan olleet oligarkit, joiden sisäpoliittinen merkitys ja uhka Putinin vallalle siten heikkenee.
Putinin yksinpuheluita on pidetty ulkomailla lähinnä päättöminä horinoina, mutta venäläisille tv-katsojille asiayhteydet ovat tuttuja.
Uutiskanavat ovat Putinin hallussa, ja niissä on jo pitkään kutsuttu Ukrainan johtajia juntaksi ja uusnatseiksi, jotka ovat syyllistyneet tuhansien venäjänkielisten kansanmurhaan Itä-Ukrainassa.
Putinia on kuvattu mediassa ainoana johtajana, joka kykenee puolustamaan Venäjää ja sen perinteisiä arvoja lännen rappiolta.
Kun Putin valmistautui sotaan, hänen kannatuksensa kohosi 71 prosenttiin. Riippumattomana pidetyn Levada-keskuksen mielipidemittauksessa puolet vastaajista piti Yhdysvaltoja ja Natoa syypäänä Ukrainan kriisiin.
Kannatusluvut varmasti muuttuvat, mikäli sota pitkittyy, mutta pitää myös muistaa, että Venäjän mediassa ei näytetä uutiskuvia sodan tuhoista ja ukrainalaisten hädästä.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan noudattaa pitkälti professori Aleksandr Duginin ennusteita. Samaan aikaan kun presidentti Vladimir Putin vielä vakuutti, etteivät Ukrainan rajalle keskitetyt joukot tule hyökkäämään rajan yli, niin Dugin kertoi, mitä oikeasti olisi tulossa.
”Nato ei tule suostumaan Putinin koviin ehtoihin. Tilanne johtaa vääjäämättä romahdukseen, ja Ukrainan konflikti ratkaistaan sodassa”, Dugin sanoi Radio Komsomolskaja Pravdan haastattelussa.
Aleksandr Dugin on kiihkonationalistinen entinen Moskovan valtionyliopiston sosiologian professori. Hän on Putinin hallinnon geopoliittinen neuvonantaja ja Venäjällä tv:stä tuttu poliittinen kommentaattori.
Dugin julkaisi alkuvuodesta artikkelin venäläisen identiteetin uudelleensyntymisestä ja vaati kirjoituksessaan Venäjän joukkoja hyökkäämään Ukrainaan. Duginin visiossa Ukrainan koko itäpuoli tulisi liittää Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltoihin ja näin syntyvä uusi valtio tulisi muodostamaan itäslaavilaisen valtioliiton yhdessä Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa.
”Ukraina ei ole kulttuurisesti erityisen tärkeä, eikä se ole maantieteellisesti tai etnisesti ainutlaatuinen. Mutta itsenäisenä valtiona se muodostaa erittäin suuren vaaran koko Euraasialle”, Dugin totesi jo vuonna 1997 kirjassaan Geopolitiikan perusteet: Venäjän geopoliittinen tulevaisuus.
Duginin geopolitiikkakirja on 600-sivuinen järkäle, joka kuuluu Venäjän sotakoulujen opintovaatimuksiin. Kirjan keskeisenä teesinä on, että Yhdysvallat haluaa kutistaa ja lannistaa Venäjän. Kun Venäjä pysyy heikkona, Yhdysvallat voi hallita maailmaa ja pakottaa muut maat oman poliittisen käsityksensä ja talousmallinsa alaisuuteen.
”Heillä on vain yksi päämäärä. He haluavat estää Venäjän kehityksen”, presidentti Putin muotoili saman ydinajatuksen pitkässä tv-puheessaan juuri ennen Ukrainan sodan käynnistymistä.
Puhtaasti geopoliittisesti katsottuna Ukrainan pysyminen Naton ulkopuolella on aivan keskeistä Venäjän turvallisuudelle ja maan strategisille intresseille. Venäjä on myös halukas ottamaan riskejä ja uhraamaan ihmishenkiä estääkseen Ukrainan siirtymisen vastapuolen leiriin.
Tämä tiedetään varsin hyvin myös Yhdysvaltojen puolustushallinnossa ja länsimaiden ulkopoliittisissa instituuteissa.
Aleksandr Duginin teos on suorastaan kylmäävä ja kyyninen ohjekirja Venäjän johtaman fasistisen Euraasian valtakunnan luomiseksi vastapainoksi Yhdysvaltojen hegemonialle.
Aluksi Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat tulisi yhdistää Venäjän kanssa talousliitoksi. Euraasian talousunioni perustettiinkin Putinin aloitteesta vuonna 2015.
Samaan aikaan Länsi-Euroopan maat ja etenkin Saksa piti saada riippuvaiseksi Venäjän maakaasuvaroista.
Duginin strategiaan kuului myös tukea länsimaiden äärioikeistoliikkeitä ja pyrkiä psykologisten operaatioiden avulla vaikuttamaan Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulokseen.
Venäjän lähialueilla tällä vuosituhannella tehdyt sotaoperaatiot löytyvät kaikki Duginin oppikirjasta: Tšetšenia, Abhasia, Etelä-Ossetia, Krimin miehitys, Itä-Ukraina sekä helmikuussa vaivihkaa tapahtunut Valko-Venäjän miehitys.
Kirjassaan Dugin jakaa Euroopan maat Venäjän ja Saksan etupiireihin. Viime kädessä tavoitteena on koko Euroopan suomettaminen.
Euroopan maista ainoastaan Iso-Britannia saa jäädä eristyksiin yhdessä merentakaisen sotilaallisen isoveljensä kanssa.
Miksi Putinin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan juuri nyt?
Putin itse totesi vuosi sitten uskovansa kansakuntien intohimoisuuden teoriaan, passionarnost venäjäksi. Kyse on viime vuosisadalla eläneen venäläisen historiantutkijan Lev Gumiljovin kehittämästä käsitteestä.
”Kuten luonnossa myös yhteiskunnilla on kasvun, kukoistuksen ja kuihtumisen vaiheet. Venäjä ei ole vielä saavuttanut huippuaan”, Putin selitti maan valtamedian päätoimittajille.
Eri arvioiden mukaan ajankohta hyökkäykselle oli nyt otollinen. Yhdysvallat on Joe Bidenin valtakaudella heikko, eivätkä Euroopan maiden liberaalit hallitukset olisi valmiita puuttumaan tilanteeseen sotilaallisesti ilman Yhdysvaltojen tukea. Venäjän asevoimilla on myös tuoreita kokemuksia sodankäynnistä Syyriassa. Lisäksi korona alkaa olla ohi ja kevät on tulossa.
Putin on Venäjällä myös suositumpi kuin pitkään aikaan. Venäjään kohdistuvista sanktioista tulisivat kärsimään eniten länteen nojallaan olleet oligarkit, joiden sisäpoliittinen merkitys ja uhka Putinin vallalle siten heikkenee.
Putinin yksinpuheluita on pidetty ulkomailla lähinnä päättöminä horinoina, mutta venäläisille tv-katsojille asiayhteydet ovat tuttuja.
Uutiskanavat ovat Putinin hallussa, ja niissä on jo pitkään kutsuttu Ukrainan johtajia juntaksi ja uusnatseiksi, jotka ovat syyllistyneet tuhansien venäjänkielisten kansanmurhaan Itä-Ukrainassa.
Putinia on kuvattu mediassa ainoana johtajana, joka kykenee puolustamaan Venäjää ja sen perinteisiä arvoja lännen rappiolta.
Kun Putin valmistautui sotaan, hänen kannatuksensa kohosi 71 prosenttiin. Riippumattomana pidetyn Levada-keskuksen mielipidemittauksessa puolet vastaajista piti Yhdysvaltoja ja Natoa syypäänä Ukrainan kriisiin.
Kannatusluvut varmasti muuttuvat, mikäli sota pitkittyy, mutta pitää myös muistaa, että Venäjän mediassa ei näytetä uutiskuvia sodan tuhoista ja ukrainalaisten hädästä.
torstai 17. helmikuuta 2022
Afganistanin rahoille olisi ottajia
KANSAN UUTISET 18.2.2022
Kuka omistaa Afganistanin keskuspankin Yhdysvalloissa olevat noin seitsemän miljardin dollarin varat? Sitä kysytään nyt eri puolilla maailmaa sen jälkeen kun presidentti Joe Biden viikko sitten allekirjoitti määräyksen, jonka myötä Yhdysvallat voisi takavarikoida Afganistanin valuuttavarannon ja käyttää rahat osittain Afganistaniin kohdennettavaan humanitaariseen apuun ja osittain vahingonkorvausten maksamiseen syyskuun 11. päivän iskuissa menehtyneiden omaisille.
Kun talebanit tulivat Afganistanissa valtaan elokuussa, Yhdysvallat jäädytti Afganistanin keskuspankin varat, jotka oli talletettu New Yorkin keskuspankkiin. Yhdysvallat on luokitellut Taleban-liikkeen terroristiliikkeeksi eikä suostu luovuttamaan varoja Afganistanin keskuspankille.
Yksi lukuisista 9/11-uhrien omaisten ryhmistä vaatii nyt New Yorkin keskuspankkia maksamaan juuri seitsemän miljardia dollaria vahingonkorvauksia 150 perheelle, jotka menettivät läheisensä syyskuun 11. päivän iskuissa.
Vaatimuksen perusteena on newyorkilaisen alioikeuden tuomarin vuonna 2011 antama päätös, jonka mukaan Afganistanin talebanit olivat osasyyllisiä Yhdysvaltojen lentokonekaappauksiin ja siten velvollisia maksamaan vahingonkorvauksia iskuissa kuolleiden omaisille.
Omaisten asianajajien mielestä Afganistanin keskuspankin varat voidaan käyttää vahingonkorvausvelkojen maksamiseen omaisille, sillä talebanit ovat nyt vallassa Afganistanissa ja vastaavat siten myös maan keskuspankin ulkomailla olevista varoista.
Muiden oikeusoppineiden mielestä asia ei ole ihan niin yksinkertainen, sillä jotta Afganistanin keskuspankin ulkomailla olevia varoja voitaisiin pitää talebanien käytössä olevana omaisuutena, niin ensin Yhdysvaltojen pitäisi tunnustaa talebanien hallitus Afganistanin lailliseksi edustajaksi. Toistaiseksi yksikään maailman maa ei ole virallisesti tunnustanut talebanien hallitusta.
Valkoisen talon tiedottajan mukaan Bidenin hallinnon ajatuksena on, että takavarikoiduista varoista 3,5 miljardia dollaria käytettäisiin humanitaarisiin hankkeisiin Afganistanissa ja toiset 3,5 miljardia jätetään odottamaan mahdollisia tuomioistuinten ratkaisuja vahingonkorvauksista syyskuun 11. päivän uhrien omaisille.
Ihan tarkkaan ottaen mitään tällaista ei todeta Bidenin allekirjoittamassa Afganistanin keskuspankin varojen takavarikointimääräyksessä. Päätöksessä mainitaan kyllä terrorismin uhrien edustajien esittämät vaatimukset, mutta takavarikointia perustellaan ennen muuta Afganistanin humanitaarisella kriisillä ja maan talouden mahdollisella romahtamisella, joka Bidenin hallinnon tulkinnan mukaan ”muodostaa poikkeuksellisen uhan Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle ja ulkopolitiikalle”.
YK:n mukaan Afganistanissa 22 miljoonaa ihmistä, yli puolet maan väestöstä, on parhaillaan hätäavun tarpeessa ja viittä miljoonaa afganistanilaisista uhkaa nälänhätä.
YK:n humanitaarisista asioista vastaava apulaispääsihteeri Martin Griffiths sanoi tammikuussa, että Afganistanin hätäapuun tarvitaan välittömästi viisi miljardia dollaria.
Vertailun vuoksi Yhdysvallat käytti Afganistanin sotaan yli 800 miljardia dollaria, keskimäärin reilu 40 miljardia dollaria vuodessa. Maan hallinnon kehittämiseen käytettiin 36 miljardia dollaria.
9/11-uhrien omaisten vaatimusten taustalla oleva alioikeuden päätös ei vastaa vallitsevia näkemyksiä lentokoneiskujen suunnittelusta. Seitsemän 9/11-lesken vuonna 2002 nostamassa kanteessa vaadittiin vahingonkorvauksia Osama bin Ladenilta, silloiselta Taleban-johtajalta Mullah Omarilta, Iranin viranomaisilta, Hizbollahilta sekä Saddam Husseinin Irakilta.
Vuonna 2011 tehdyn alioikeuden tuomarin päätöksen mukaan etenkin Iranin viranomaiset olivat tukeneet lentokonekaappaajia. Päätöksen nojalla omaisten perheet saivat vuonna 2014 haltuunsa Iranin šaahin aikoinaan rakennuttaman 500 miljoonan dollarin arvoisen tornitalon Manhattanilla.
Kanteen alullepanija Fiona Havlish on nykyään Coloradossa vaikuttava inspiraatiopuhuja ja menestysvalmentaja, joka harjoittaa myös intuitiivista parantamista ja reikihoitoa. Hänen miehensä työskenteli vakuutusmeklarina New Yorkin World Trade Centerissä.
Kuka omistaa Afganistanin keskuspankin Yhdysvalloissa olevat noin seitsemän miljardin dollarin varat? Sitä kysytään nyt eri puolilla maailmaa sen jälkeen kun presidentti Joe Biden viikko sitten allekirjoitti määräyksen, jonka myötä Yhdysvallat voisi takavarikoida Afganistanin valuuttavarannon ja käyttää rahat osittain Afganistaniin kohdennettavaan humanitaariseen apuun ja osittain vahingonkorvausten maksamiseen syyskuun 11. päivän iskuissa menehtyneiden omaisille.
Kun talebanit tulivat Afganistanissa valtaan elokuussa, Yhdysvallat jäädytti Afganistanin keskuspankin varat, jotka oli talletettu New Yorkin keskuspankkiin. Yhdysvallat on luokitellut Taleban-liikkeen terroristiliikkeeksi eikä suostu luovuttamaan varoja Afganistanin keskuspankille.
Yksi lukuisista 9/11-uhrien omaisten ryhmistä vaatii nyt New Yorkin keskuspankkia maksamaan juuri seitsemän miljardia dollaria vahingonkorvauksia 150 perheelle, jotka menettivät läheisensä syyskuun 11. päivän iskuissa.
Vaatimuksen perusteena on newyorkilaisen alioikeuden tuomarin vuonna 2011 antama päätös, jonka mukaan Afganistanin talebanit olivat osasyyllisiä Yhdysvaltojen lentokonekaappauksiin ja siten velvollisia maksamaan vahingonkorvauksia iskuissa kuolleiden omaisille.
Omaisten asianajajien mielestä Afganistanin keskuspankin varat voidaan käyttää vahingonkorvausvelkojen maksamiseen omaisille, sillä talebanit ovat nyt vallassa Afganistanissa ja vastaavat siten myös maan keskuspankin ulkomailla olevista varoista.
Muiden oikeusoppineiden mielestä asia ei ole ihan niin yksinkertainen, sillä jotta Afganistanin keskuspankin ulkomailla olevia varoja voitaisiin pitää talebanien käytössä olevana omaisuutena, niin ensin Yhdysvaltojen pitäisi tunnustaa talebanien hallitus Afganistanin lailliseksi edustajaksi. Toistaiseksi yksikään maailman maa ei ole virallisesti tunnustanut talebanien hallitusta.
Valkoisen talon tiedottajan mukaan Bidenin hallinnon ajatuksena on, että takavarikoiduista varoista 3,5 miljardia dollaria käytettäisiin humanitaarisiin hankkeisiin Afganistanissa ja toiset 3,5 miljardia jätetään odottamaan mahdollisia tuomioistuinten ratkaisuja vahingonkorvauksista syyskuun 11. päivän uhrien omaisille.
Ihan tarkkaan ottaen mitään tällaista ei todeta Bidenin allekirjoittamassa Afganistanin keskuspankin varojen takavarikointimääräyksessä. Päätöksessä mainitaan kyllä terrorismin uhrien edustajien esittämät vaatimukset, mutta takavarikointia perustellaan ennen muuta Afganistanin humanitaarisella kriisillä ja maan talouden mahdollisella romahtamisella, joka Bidenin hallinnon tulkinnan mukaan ”muodostaa poikkeuksellisen uhan Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle ja ulkopolitiikalle”.
YK:n mukaan Afganistanissa 22 miljoonaa ihmistä, yli puolet maan väestöstä, on parhaillaan hätäavun tarpeessa ja viittä miljoonaa afganistanilaisista uhkaa nälänhätä.
YK:n humanitaarisista asioista vastaava apulaispääsihteeri Martin Griffiths sanoi tammikuussa, että Afganistanin hätäapuun tarvitaan välittömästi viisi miljardia dollaria.
Vertailun vuoksi Yhdysvallat käytti Afganistanin sotaan yli 800 miljardia dollaria, keskimäärin reilu 40 miljardia dollaria vuodessa. Maan hallinnon kehittämiseen käytettiin 36 miljardia dollaria.
9/11-uhrien omaisten vaatimusten taustalla oleva alioikeuden päätös ei vastaa vallitsevia näkemyksiä lentokoneiskujen suunnittelusta. Seitsemän 9/11-lesken vuonna 2002 nostamassa kanteessa vaadittiin vahingonkorvauksia Osama bin Ladenilta, silloiselta Taleban-johtajalta Mullah Omarilta, Iranin viranomaisilta, Hizbollahilta sekä Saddam Husseinin Irakilta.
Vuonna 2011 tehdyn alioikeuden tuomarin päätöksen mukaan etenkin Iranin viranomaiset olivat tukeneet lentokonekaappaajia. Päätöksen nojalla omaisten perheet saivat vuonna 2014 haltuunsa Iranin šaahin aikoinaan rakennuttaman 500 miljoonan dollarin arvoisen tornitalon Manhattanilla.
Kanteen alullepanija Fiona Havlish on nykyään Coloradossa vaikuttava inspiraatiopuhuja ja menestysvalmentaja, joka harjoittaa myös intuitiivista parantamista ja reikihoitoa. Hänen miehensä työskenteli vakuutusmeklarina New Yorkin World Trade Centerissä.
torstai 3. helmikuuta 2022
Kriisinhallintasuunnitelmat vastatuulessa
KANSAN UUTISET 4.2.2022
Suomen hallituksen suunnitelmat lähettää lisää sotilaita EU:n koulutusoperaatioon Länsi-Afrikassa sijaitsevaan Maliin näyttäisivät olevan vastatuulessa maan muuttuneen tilanteen vuoksi.
Suomalaisten lisäjoukkojen oli tarkoitus kouluttaa ja tukea Malin asevoimia taistelussa islamistisia ääriliikkeitä vastaan ja viime kädessä auttaa maan tilanteen vakauttamisessa.
Viime elokuussa presidentti Sauli Niinistö ja hallitus päättivät yhteistuumin, että EU:n koulutusoperaatioon Malissa osallistuu tänä vuonna kaikkiaan 55 suomalaista sotilasta.
Näin ei tule ilmeisesti tapahtumaan sen jälkeen kun Malin sotilashallitus kutsui venäläisen Wagner-ryhmän palkkasotilaita maahan ja ilmoitti siirtävänsä helmikuun lopulle suunniteltuja vaaleja viidellä vuodella eteenpäin.
Ruotsi ilmoitti vaalien peruuntumisen jälkeen vetävänsä suurimman osan joukoistaan pois maasta maaliskuun loppuun mennessä. Ruotsilla on ollut Malissa useita satoja sotilaita ja muutenkin näkyvä rooli maan lukuisissa kriisinhallintaoperaatioissa.
Piakkoin tämän jälkeen Malin sotilasjuntta ilmoitti yllättäen, että juuri maahan tulleet tanskalaissotilaat eivät ole tervetulleita vaan saavat palata kotimaahansa.
Tanskalaisten poistumiskäsky herätti luonnollisesti ihmetystä Tanskassa ja sai myös Ranskan ulkoministerin Jean-Yves Le Drianin kimpaantumaan.
Le Drian totesi viime viikonloppuna, että Malin sotilasjuntta on laiton ja menettänyt tilanteen hallinnan.
Mali on Ranskan entinen siirtomaa. Maassa on ollut tuhansia ranskalaisia sotilaita taistelemassa islamistijoukkoja vastaan vuodesta 2013 lähtien.
Tanskalaiset sotilaat olivat tulossa mukaan Ranskan alkujaan perustamiin Takuba-joukkoihin. Ranska on toivonut, että muut EU-maat ottaisivat enemmän vastuuta näistä joukoista, jotka osallistuvat myös varsinaisiin taisteluihin Malin armeijan sotilaiden rinnalla.
Erikoisjoukkojen nimi tulee Sahelin alueen perinteisestä pitkästä takuba-miekasta.
Toistaiseksi EU-maista ainoastaan Ruotsi, Tšekki ja Viro ovat lähettäneet taistelujoukkoja Maliin ranskalaisyksikön avuksi. Joukkojen komentajana toimii ruotsalainen eversti Peter, jonka koko nimeä ei ole haluttu paljastaa.
Malin sotilasjuntta ei ollut mielissään Ranskan ulkoministerin esittämästä kritiikistä. Juntan ulkoministeri Abdoulaye Diop totesi Radio France Internationalin haastattelussa, että Ranskan uhkausten ja solvausten on loputtava.
”Emme sulje pois mitään vaihtoehtoja. Mikäli Ranskan läsnäolo on vastoin Malin etuja, emme epäröi ottaa vastuuta tilanteesta”, Diop sanoi.
Lopulta sotilasjuntan edustajat kutsuivat Ranskan Malin-suurlähettilään puhutteluun ja antoivat hänelle 72 tuntia aikaa poistua maasta ”Ranskan ulkoministerin vihamielisten ja hävyttömien kommenttien johdosta”.
Sotilasoperaatioissa Malissa toimivat EU-maat ovat ilmoittaneet päättävänsä viikon sisällä operaatioiden tulevaisuudesta. Jotkut olisivat valmiita lähtemään maasta, mutta toiset eivät haluaisi jättää Malia Venäjän ja Wagner-ryhmän palkkasotilaiden temmellyskentäksi.
Asiaan vaikuttaa myös se, että Mali on yksi maailman suurimmista kullantuottajista. Wagnerin toimintatapoihin kuuluu yleensä ottaa korvaus palveluistaan hankkimalla kaivosoikeuksia.
Suomen ulkoministeriössä on jo pidemmän aikaa haluttu lisätä suomalaisten sotilaiden osallistumista kriisinhallintaoperaatioihin nimenomaan Afrikassa. Puolustusministeriössä on suhtauduttu nihkeämmin sotilasoperaatioihin Afrikan maissa, sillä operaatiot Afrikassa ovat kalliita eivätkä välittömästi palvele Suomen omaa puolustuskykyä.
Tällä hetkellä suurin osa suomalaisista kriisinhallintasotilaista toimii Libanonissa. Malissa on parhaillaan 16 suomalaista sotilasta.
Aiemmin on kerrottu, että Suomi valmistautuu EU:n koulutusoperaatioihin myös Mosambikissa sekä Malin naapurimaassa Nigerissä.
Maailman suurimpiin uraanintuottajiin kuuluva Niger on Sahelin alueen maista ainoa, jossa sotilaat eivät ole vallassa. Tšadissa sotilaat ottivat vallan Ranskan tuella viime vuoden huhtikuussa. Burkina Fasossa sotilaat kaappasivat vallan tammikuussa.
Suomen hallituksen suunnitelmat lähettää lisää sotilaita EU:n koulutusoperaatioon Länsi-Afrikassa sijaitsevaan Maliin näyttäisivät olevan vastatuulessa maan muuttuneen tilanteen vuoksi.
Suomalaisten lisäjoukkojen oli tarkoitus kouluttaa ja tukea Malin asevoimia taistelussa islamistisia ääriliikkeitä vastaan ja viime kädessä auttaa maan tilanteen vakauttamisessa.
Viime elokuussa presidentti Sauli Niinistö ja hallitus päättivät yhteistuumin, että EU:n koulutusoperaatioon Malissa osallistuu tänä vuonna kaikkiaan 55 suomalaista sotilasta.
Näin ei tule ilmeisesti tapahtumaan sen jälkeen kun Malin sotilashallitus kutsui venäläisen Wagner-ryhmän palkkasotilaita maahan ja ilmoitti siirtävänsä helmikuun lopulle suunniteltuja vaaleja viidellä vuodella eteenpäin.
Ruotsi ilmoitti vaalien peruuntumisen jälkeen vetävänsä suurimman osan joukoistaan pois maasta maaliskuun loppuun mennessä. Ruotsilla on ollut Malissa useita satoja sotilaita ja muutenkin näkyvä rooli maan lukuisissa kriisinhallintaoperaatioissa.
Piakkoin tämän jälkeen Malin sotilasjuntta ilmoitti yllättäen, että juuri maahan tulleet tanskalaissotilaat eivät ole tervetulleita vaan saavat palata kotimaahansa.
Tanskalaisten poistumiskäsky herätti luonnollisesti ihmetystä Tanskassa ja sai myös Ranskan ulkoministerin Jean-Yves Le Drianin kimpaantumaan.
Le Drian totesi viime viikonloppuna, että Malin sotilasjuntta on laiton ja menettänyt tilanteen hallinnan.
Mali on Ranskan entinen siirtomaa. Maassa on ollut tuhansia ranskalaisia sotilaita taistelemassa islamistijoukkoja vastaan vuodesta 2013 lähtien.
Tanskalaiset sotilaat olivat tulossa mukaan Ranskan alkujaan perustamiin Takuba-joukkoihin. Ranska on toivonut, että muut EU-maat ottaisivat enemmän vastuuta näistä joukoista, jotka osallistuvat myös varsinaisiin taisteluihin Malin armeijan sotilaiden rinnalla.
Erikoisjoukkojen nimi tulee Sahelin alueen perinteisestä pitkästä takuba-miekasta.
Toistaiseksi EU-maista ainoastaan Ruotsi, Tšekki ja Viro ovat lähettäneet taistelujoukkoja Maliin ranskalaisyksikön avuksi. Joukkojen komentajana toimii ruotsalainen eversti Peter, jonka koko nimeä ei ole haluttu paljastaa.
Malin sotilasjuntta ei ollut mielissään Ranskan ulkoministerin esittämästä kritiikistä. Juntan ulkoministeri Abdoulaye Diop totesi Radio France Internationalin haastattelussa, että Ranskan uhkausten ja solvausten on loputtava.
”Emme sulje pois mitään vaihtoehtoja. Mikäli Ranskan läsnäolo on vastoin Malin etuja, emme epäröi ottaa vastuuta tilanteesta”, Diop sanoi.
Lopulta sotilasjuntan edustajat kutsuivat Ranskan Malin-suurlähettilään puhutteluun ja antoivat hänelle 72 tuntia aikaa poistua maasta ”Ranskan ulkoministerin vihamielisten ja hävyttömien kommenttien johdosta”.
Sotilasoperaatioissa Malissa toimivat EU-maat ovat ilmoittaneet päättävänsä viikon sisällä operaatioiden tulevaisuudesta. Jotkut olisivat valmiita lähtemään maasta, mutta toiset eivät haluaisi jättää Malia Venäjän ja Wagner-ryhmän palkkasotilaiden temmellyskentäksi.
Asiaan vaikuttaa myös se, että Mali on yksi maailman suurimmista kullantuottajista. Wagnerin toimintatapoihin kuuluu yleensä ottaa korvaus palveluistaan hankkimalla kaivosoikeuksia.
Suomen ulkoministeriössä on jo pidemmän aikaa haluttu lisätä suomalaisten sotilaiden osallistumista kriisinhallintaoperaatioihin nimenomaan Afrikassa. Puolustusministeriössä on suhtauduttu nihkeämmin sotilasoperaatioihin Afrikan maissa, sillä operaatiot Afrikassa ovat kalliita eivätkä välittömästi palvele Suomen omaa puolustuskykyä.
Tällä hetkellä suurin osa suomalaisista kriisinhallintasotilaista toimii Libanonissa. Malissa on parhaillaan 16 suomalaista sotilasta.
Aiemmin on kerrottu, että Suomi valmistautuu EU:n koulutusoperaatioihin myös Mosambikissa sekä Malin naapurimaassa Nigerissä.
Maailman suurimpiin uraanintuottajiin kuuluva Niger on Sahelin alueen maista ainoa, jossa sotilaat eivät ole vallassa. Tšadissa sotilaat ottivat vallan Ranskan tuella viime vuoden huhtikuussa. Burkina Fasossa sotilaat kaappasivat vallan tammikuussa.
torstai 20. tammikuuta 2022
Ilmastokriisi uhkaa kahvin viljelyä
KANSAN UUTISET 21.1.2022
Kahvi saattaa lähitulevaisuudessa muuttua kitkerämmäksi ja huomattavasti nykyistä kalliimmaksi. Keskeisenä syynä tähän on ilmastonmuutos. Ennusteiden mukaan yli puolet maailman nykyisistä kahvinviljelyalueista ei enää kelpaa kahvin tuotantoon vuonna 2050.
Latinalaisessa Amerikassa jopa 88 prosenttia kahvin tämänhetkisistä viljelyalueista saattaa olla 30 vuoden päästä liian kuumia ja kuivia kahvin tuotantoon, arvioivat tutkijat Trooppisen maatalouden kansainvälisestä tutkimuskeskuksesta CIAT:ista.
Kun ilmasto lämpenee päiväntasaajan tienoilla parilla asteella, kuivat kaudet ovat aiempaa pidempiä ja sateet tulevat lopulta rankkasateina aiheuttaen tulvia ja maanvyöryjä.
Lämmin ilmasto lisää myös tuholaisten määrää ja kasvitauteja kuten kahviruostetta. Kahviruoste on sienitauti, joka näivettää kahvipensaat ja saa ne pudottamaan lehtensä. Kahviruoste tuhosi muutama vuosi sitten kahvisadot useissa Keski-Amerikan maissa.
Liialliset helteet karkottavat myös mehiläiset, joita tarvittaisiin kahvipensaiden pölyttämiseen.
Kahvia viljellään yli 70 maassa, mutta suurin osa viljelystä on keskittynyt muutamiin suurtuottajiin, kuten Brasiliaan, Vietnamiin, Kolumbiaan, Indonesiaan, Etiopiaan ja Hondurasiin.
Brasiliassa yksinään tuotetaan 40 prosenttia maailman kahvista. Viime vuosina Brasilian kahvisadot ovat kuitenkin romahtaneet, sillä maassa ei ole nähty kunnollista sadekautta yli kymmeneen vuoteen. Arabica-lajikkeen tuotanto väheni Brasiliassa viime vuonna 30 prosentilla. Paremmin kuumuutta kestävän robusta-lajikkeen sadot sen sijaan kasvoivat hiukan.
Robustapapujen maku on karvaampi, ja ne sisältävät enemmän kofeiinia kuin arabicakahvi. Robustasta valmistetaankin yleensä espressoa tai pikakahvia.
Viime aikoina monet pohjoisen pallonpuoliskon suuret kahvinjalostajat ovat ruvenneet lisäämään robustaa kahvisekoituksiin paremman makuisena pidetyn arabicakahvin joukkoon. Suomalainen suodatinkahvi on toistaiseksi pääasiassa arabicaa.
Yli 80 prosenttia maailman kahvista kasvatetaan pientiloilla, joilla kahvipavut poimitaan käsin. Arviolta 125 miljoonaa ihmistä saa elantonsa kahvin viljelystä.
Monissa Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maissa kahvi on yksi tärkeimmistä vientituotteista. Etiopian vientituloista 27 prosenttia tulee kahvista, Ugandassa ja Burundissa 20 prosenttia. Hondurasissa, Guatemalassa ja Kolumbiassa kahvi on toiseksi tärkein vientituote – heti t-paitojen halpatuotannon, banaanien ja öljyn jälkeen.
Ilmastomallinnuksia laatineiden tutkijoiden ennusteet ovat synkkiä maailman kahvintuottajille. Useimmissa maissa suositellaan kahvin viljelyn siirtämistä korkeammalle vuoristoihin, missä ilmasto alkaa olla kahville suotuisampaa.
Kaikissa maissa tällaisia vuoristoja ei ole olemassa, tai esimerkiksi Vietnamissa vuoristot ovat suojeltuja metsäalueita. Muuttaminen ylemmäs vuoristoon ei ole muutenkaan mahdollista useimmille kahvinviljelijöille, joista suurin osa asuu esi-isiltä perityillä pienillä sukutiloilla.
Monet ovat jo vaihtaneet kahvin muihin viljelykasveihin, kuten banaaneihin, avokadoihin tai pähkinöihin. Kolumbiassa on siirrytty kasvattamaan kannabista, Etiopiassa puolestaan Afrikan sarven alueella suosittua päihdekasvia khattia.
Paikalliset maatalousneuvojat ehdottavat hyötypuiden istuttamista kahvipensaiden sekaan. Puut tuovat varjoa, lisäävät kosteutta ja viilentävät ilmaa.
Pohjoisen kahvifirmat ovat suhtautuneet yllättävän rauhallisesti alaa uhkaavaan katastrofiin. Jalostamattomien kahvipapujen hinta on pysynyt niin alhaisena, ettei köyhien maiden kahvinviljelijöillä ole varaa uusiin investointeihin.
Yhtälö ei silti ole kestävä, kun raaka-aineen saanti hankaloituu monin tavoin ja samalla kahvin kysynnän odotetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä Aasian maiden keskiluokan löytäessä länsimaisen kahvilakulttuurin.
Toistaiseksi kahvin kulutus on suurinta Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Asukasta kohti laskettuna Suomi on maailman ylivoimaisesti suurin kahvin kuluttaja. Seuraavina tulevat muut Pohjoismaat, Ruotsi, Islanti, Norja ja Tanska.
Kahvi saattaa lähitulevaisuudessa muuttua kitkerämmäksi ja huomattavasti nykyistä kalliimmaksi. Keskeisenä syynä tähän on ilmastonmuutos. Ennusteiden mukaan yli puolet maailman nykyisistä kahvinviljelyalueista ei enää kelpaa kahvin tuotantoon vuonna 2050.
Latinalaisessa Amerikassa jopa 88 prosenttia kahvin tämänhetkisistä viljelyalueista saattaa olla 30 vuoden päästä liian kuumia ja kuivia kahvin tuotantoon, arvioivat tutkijat Trooppisen maatalouden kansainvälisestä tutkimuskeskuksesta CIAT:ista.
Kun ilmasto lämpenee päiväntasaajan tienoilla parilla asteella, kuivat kaudet ovat aiempaa pidempiä ja sateet tulevat lopulta rankkasateina aiheuttaen tulvia ja maanvyöryjä.
Lämmin ilmasto lisää myös tuholaisten määrää ja kasvitauteja kuten kahviruostetta. Kahviruoste on sienitauti, joka näivettää kahvipensaat ja saa ne pudottamaan lehtensä. Kahviruoste tuhosi muutama vuosi sitten kahvisadot useissa Keski-Amerikan maissa.
Liialliset helteet karkottavat myös mehiläiset, joita tarvittaisiin kahvipensaiden pölyttämiseen.
Kahvia viljellään yli 70 maassa, mutta suurin osa viljelystä on keskittynyt muutamiin suurtuottajiin, kuten Brasiliaan, Vietnamiin, Kolumbiaan, Indonesiaan, Etiopiaan ja Hondurasiin.
Brasiliassa yksinään tuotetaan 40 prosenttia maailman kahvista. Viime vuosina Brasilian kahvisadot ovat kuitenkin romahtaneet, sillä maassa ei ole nähty kunnollista sadekautta yli kymmeneen vuoteen. Arabica-lajikkeen tuotanto väheni Brasiliassa viime vuonna 30 prosentilla. Paremmin kuumuutta kestävän robusta-lajikkeen sadot sen sijaan kasvoivat hiukan.
Robustapapujen maku on karvaampi, ja ne sisältävät enemmän kofeiinia kuin arabicakahvi. Robustasta valmistetaankin yleensä espressoa tai pikakahvia.
Viime aikoina monet pohjoisen pallonpuoliskon suuret kahvinjalostajat ovat ruvenneet lisäämään robustaa kahvisekoituksiin paremman makuisena pidetyn arabicakahvin joukkoon. Suomalainen suodatinkahvi on toistaiseksi pääasiassa arabicaa.
Yli 80 prosenttia maailman kahvista kasvatetaan pientiloilla, joilla kahvipavut poimitaan käsin. Arviolta 125 miljoonaa ihmistä saa elantonsa kahvin viljelystä.
Monissa Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maissa kahvi on yksi tärkeimmistä vientituotteista. Etiopian vientituloista 27 prosenttia tulee kahvista, Ugandassa ja Burundissa 20 prosenttia. Hondurasissa, Guatemalassa ja Kolumbiassa kahvi on toiseksi tärkein vientituote – heti t-paitojen halpatuotannon, banaanien ja öljyn jälkeen.
.svg){kind=link}
.svg){kind=link}
.svg){kind=link}
Ilmastomallinnuksia laatineiden tutkijoiden ennusteet ovat synkkiä maailman kahvintuottajille. Useimmissa maissa suositellaan kahvin viljelyn siirtämistä korkeammalle vuoristoihin, missä ilmasto alkaa olla kahville suotuisampaa.
Kaikissa maissa tällaisia vuoristoja ei ole olemassa, tai esimerkiksi Vietnamissa vuoristot ovat suojeltuja metsäalueita. Muuttaminen ylemmäs vuoristoon ei ole muutenkaan mahdollista useimmille kahvinviljelijöille, joista suurin osa asuu esi-isiltä perityillä pienillä sukutiloilla.
Monet ovat jo vaihtaneet kahvin muihin viljelykasveihin, kuten banaaneihin, avokadoihin tai pähkinöihin. Kolumbiassa on siirrytty kasvattamaan kannabista, Etiopiassa puolestaan Afrikan sarven alueella suosittua päihdekasvia khattia.
Paikalliset maatalousneuvojat ehdottavat hyötypuiden istuttamista kahvipensaiden sekaan. Puut tuovat varjoa, lisäävät kosteutta ja viilentävät ilmaa.
Pohjoisen kahvifirmat ovat suhtautuneet yllättävän rauhallisesti alaa uhkaavaan katastrofiin. Jalostamattomien kahvipapujen hinta on pysynyt niin alhaisena, ettei köyhien maiden kahvinviljelijöillä ole varaa uusiin investointeihin.
Yhtälö ei silti ole kestävä, kun raaka-aineen saanti hankaloituu monin tavoin ja samalla kahvin kysynnän odotetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä Aasian maiden keskiluokan löytäessä länsimaisen kahvilakulttuurin.
Toistaiseksi kahvin kulutus on suurinta Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Asukasta kohti laskettuna Suomi on maailman ylivoimaisesti suurin kahvin kuluttaja. Seuraavina tulevat muut Pohjoismaat, Ruotsi, Islanti, Norja ja Tanska.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)