perjantai 27. helmikuuta 2015

Kertomuksia egyptiläisestä pidätyssellistä

KU-VIIKKOLEHTI 27.2.2015

28-vuotias egyptiläinen jatko-opiskelija Mohammed B. osallistui Kairossa lokakuussa 2013 mielenosoituskulkueeseen edellisenä kesänä tehtyä sotilasvallankaappausta vastaan. Mielenosoittajien tarkoituksena oli marssia kaupungin keskustan Tahrir-aukiolle, mutta ennen kuin he pääsivät perille, aseistetut turvallisuusjoukot hyökkäsivät heidän kimppuunsa.

Kymmenet mielenosoittajat kuolivat turvallisuusjoukkojen tulituksessa, ja satoja ihmisiä pidätettiin.

Mohammed B. vietiin ensin poliisiasemalle ja seuraavana yönä puolisotilaallisen turvallisuuspoliisin tukikohtaan, joka tunnetaan nimellä Camp 10.5. Siellä pidätettyjä hakattiin, ruoskittiin ja tallottiin metallikorkoisilla saappailla. Heidät riisuttiin alasti, sidottiin hankalaan asentoon ja heitä lyötiin kepillä jalkapohjiin. Joillekin annettiin sähkösokkeja.

Kidutuksen jälkeen, ilmaan minkäänlaista kuulustelua, Mohammed suljettiin pieneen, noin 3 x 6 metrin kokoiseen betoniselliin, jossa oli hänen lisäkseen 59 muuta miestä.

Sellissä ei ollut vessaa, eivätkä kaikki mahtuneet samaan aikaan istumaan. Pidätetyt yrittivät keksiä keinoja, miten he voisivat nukkua vuoroissa. Lopulta paras vaihtoehto oli, että miehet jaettiin pareiksi, joista toinen seisoi muutaman tunnin ajan jalat harallaan ja sillä välin toinen nukkui tämän jalkojen välissä.

Mohammed vietti sellissä neljä päivää ennen kuin hänet siirrettiin Wadi Natrunin vankilaan Kairon pohjoispuolelle. Vankilan selli oli hiukan isompi, ja siinä oli vessa. Myös vankilassa pidätettyjä kidutettiin – tai vietiin eristysselliin. Tämä oli pieni koppi ilman ikkunaa tai valoa, mutta tuhansia torakoita.

Puolen vuoden päästä Mohammed pääsi vihdoin oikeudenkäyntiin, jossa hänet vapautettiin kaikista viranomaisten keksimistä mielikuvituksellisista syytteistä. Muut eivät olleet yhtä onnekkaita. Samana päivänä syytettynä oli 125 miestä, ja vain seitsemän päästettiin vapaaksi.

Kairossa asuva brittiläinen toimittaja Tom Stevenson haastatteli viime vuoden puolella lukuisia entisiä vankeja, heidän puolustusasianajajiaan ja kidutettujen terapiakeskuksessa työskenteleviä psykologeja. Stevenson kirjoitti Mohammed B:n ja muiden vankien kokemuksista viime viikolla ilmestyneessä London Review of Books -lehdessä.

Kymmenet entiset vangit kertoivat epäinhimillisistä oloista puolisotilaallisten turvallisuusjoukkojen epävirallisissa pidätyskeskuksissa. Pidätettyjä joukkopahoinpidellään, heille annetaan sähkösokkeja, heitä nöyryytetään pakottamalla heidät ryömimään alasti betonilattialla tuntikausia. Kymmeniä miehiä ahdetaan pieniin selleihin, joissa lämpötila voi nousta kesällä 50 asteeseen.

Verkkomarkkinoinnin ammattilainen Ismail A. kertoi, kuinka hänen hartioihinsa ja rintaansa tehtiin syviä viiltoja pitkällä veitsellä.

Armeijan pidätyskeskuksissa vankien kohtelu on vieläkin karmeampaa. Ismailian kaupungissa Suezin kanavan varrella sijaitsee Azoulyn sotilastukikohta, jonka pidätyskeskuksen kolmanteen kerrokseen viedään yleensä ne poliittiset vangit, jotka ovat niin sanotusti kadonneet. Heidän pidätyksestään ei ole mitään virallisia tietoja.

Azoulyssa vankeja kidutetaan kiehuvalla vedellä tai kiehuvalla öljyllä, heitä roikotetaan katosta tai ikkunoista, heille tehdään kiellettyä vesikidutusta tai erilaista seksuaalista väkivaltaa. Vankeja on pidetty silmät sidottuina pahimmillaan kuukausien ajan.

Egyptin laki kieltää kidutuksen sen kaikissa muodoissa. Laki ei myöskään hyväksy siviilien asettamista sotilaspidätykseen. Armeijan Azoulyn pidätyskeskuksen tapauksessa kanteiden nostaminen viranomaisia vastaan on kuitenkin hyödytöntä, sillä sotilashallitus kiistää koko Azoulyn vankilan olemassaolon.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan pelkästään viime vuoden marras-joulukuussa yli 800 siviiliä joutui syytteeseen sotilastuomioistuimessa.

Kaksi vuotta sitten, vuoden 2013 alussa, Egyptin vankiloissa oli 66 000 vankia. Kenraali Abdel Fattah al-Sisin kesällä 2013 tekemän sotilasvallankaappauksen jälkeen Egyptissä pidätettiin sisäministeriön tilastojen mukaan 16 000 ihmistä seuraavan yhdeksän kuukauden aikana.

Egyptiläisten kansalaisjärjestöjen mukaan kyseisenä ajanjaksona pidätettyjen todellinen lukumäärä oli kuitenkin yli 41 000.

Vankien ja poliittisten vankien tarkkaa lukumäärää ei tällä hetkellä tiedetä, mutta joka tapauksessa määrä on yli kaksinkertaistunut sotilasvallan aikana. Kenraali Sisi kiistää väitteet yli 100 000 vankista toteamalla, ettei vankiloissa ole tilaa kymmenille tuhansille ihmisille.

Virallisten tietojen mukaan ainakin 150 ihmistä on kuollut pidätyksessä sotilasvallankaappauksen jälkeen. Salaisissa vankiloissa kuolleiden määrä voi olla paljon suurempi.

Lisäksi useita satoja muslimiveljeskunnan kannattajia on tuomittu kuolemaan näytösoikeudenkäynneissä, muiden muassa monia entisiä kansanedustajia.

Pidätettyjen joukossa on miehiä ja naisia kaikista sotilasvaltaa vastustavista ryhmistä, kielletyn muslimiveljeskunnan kannattajista neljän vuoden takaisessa kansannousussa mukana olleisiin opiskelijoihin, ammattiliittojen aktiiveihin, sosialisteihin tai työttömiin, jotka ovat protestoineet surkeaa työtilannetta vastaan.

Tom Stevensonin mukaan valtaapitävät kenraalit vaativat kansalaisilta täydellistä mukautumista sotilasvaltaan. Turvallisuuskoneisto pyrkii eristämään yhteiskunnasta jokaisen, jonka se kokee uhkaksi olemassa olevalle järjestykselle.

Kansalaisoikeuksien osalta egyptiläisten tilanne on vielä karumpi kuin presidentti Hosni Mubarakin valtakaudella ennen vuoden 2011 kansannousua. Mielenosoitukset on kielletty, ja vapaata lehdistöä ei ole.

Armeija on nyt tiukasti vallassa presidentti Sisin johdolla. Ennen nimitystään presidentiksi Sisi oli puolustusvoimien komentaja.

Sen jälkeen kun kenraali Sisi syrjäytti muslimiveljeskuntaan kuuluneen presidentti Mohammed Mursin, Sisille uskolliset armeijan kenraalit ovat ottaneet haltuunsa kaikki hallinnon alat tienrakennuksesta tilastokeskukseen.

”Tällä hetkellä koko Egypti on suuri vankila, jossa sotilaat toimivat vanginvartijoina”, arvioi muuan pitkän linjan aktivisti.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Vallankumous, jota ei tullutkaan

KU-VIIKKOLEHTI 13.2.2015

Neljä vuotta sitten monet uskoivat, että Egyptissä oli tapahtunut vallankumous. 11. helmikuuta 2011, 18 päivää kestäneen kansannousun jälkeen, tiedustelupalvelun entinen johtaja Omar Suleiman ilmoitti televisiossa, että presidentti Hosni Mubarak oli päättänyt erota presidentin tehtävistä ja siirtänyt vallan armeijalle. Sadat tuhannet ihmiset juhlivat Kairon Tahrir-aukiolla ja muualla maassa.

Egyptin kansannousu alkoi, kun tekstiilityöläisten lakkoliikkeen tueksi perustettu Huhtikuun 6. päivän nuorisoliike kutsui ihmisiä Facebookin välityksellä suurmielenosoitukseen. Aluksi mielenosoittajat vaativat sisäministerin eroamista, 30 vuotta voimassa olleen poikkeustilan kumoamista ja minimipalkan nostamista.

Nuoret ja myös vanhemmat egyptiläiset olivat tyytymättömiä monesta eri asiasta: suurtyöttömyydestä, elintarvikkeiden kallistumisesta, sananvapauden puutteesta, viranomaisten korruptiosta ja poliisin mielivallasta.

Pian mielenosoituksissa oli mukana yli miljoona ihmistä ja protesteissa vaadittiin jo presidentti Mubarakin luopumista vallasta.

Tahrir-aukiolla Kairossa bändit soittivat ja Egyptin liput liehuivat. Kansainvälinen media puhui arabikeväästä.

Paljon on vettä virrannut Niilissä sitten noiden päivien, mutta kansalaisoikeuksien ja taloustilanteen osalta egyptiläisten tilanne on kenties vielä karumpi kuin Mubarakin valtakaudella.

Armeija on tiukasti vallassa presidentti Abdel Fattah al-Sisin johdolla. Ennen nimitystään presidentiksi al-Sisi oli puolustusvoimien komentaja.

Tämän päivän Egyptissä 22 miljoonaa ihmistä elää absoluuttisessa köyhyydessä alle euron päivätuloilla. Joka kolmas alle 30-vuotias on vailla työtä. Vapaata lehdistöä ei ole.

Kymmenet tuhannet ihmiset ovat vangittuina pelkästään osallistumisesta mielenosoitukseen. Mielenosoitukset on kielletty. Kansannousun alkamisen vuosipäivänä 25. tammikuuta poliisi ampui kuoliaaksi 20 mielenosoittajaa, jotka protestoivat sotilashallintoa vastaan.

Useita satoja muslimiveljeskunnan kannattajia on tuomittu kuolemaan näytösoikeudenkäynneissä, joukossa monia entisiä kansanedustajia.

”Ainoa ero Mubarakin aikakauteen on se, että päättäjien naamat ovat vaihtuneet”, toteaa yhdysvaltalaistoimittaja Thanassis Cambanis The Atlantic -lehdessä.

”Siinä missä Mubarakin sisäpiiriin kuului myös eräitä rikkaita siviilejä, Sisi luottaa pelkästään armeijan miehiin.”

Miten tähän tilanteeseen on tultu, ja miksi?

Vuoden 2011 kansannousun aikana mielenosoittajat eivät missään vaiheessa vaatineet hallinnon alasajoa, vaan ennen muuta presidentti Mubarakin luopumista vallasta. Tämä sopi erinomaisesti armeijan kenraaleille, sillä armeijassa vastustettiin Mubarakin suunnitelmia nimetä seuraajakseen poikansa Gamal Mubarak, jolla ei ole sotilastaustaa.

Mubarakin syrjäyttämisen jälkeen asevoimien korkein neuvosto mitätöi perustuslain, hajotti parlamentin ja lupasi ryhtyä laatimaan uutta perustuslakia.

Egyptin historian ensimmäisissä vapaissa vaaleissa vuodenvaihteessa 2011–2012 pitkään vainotun Muslimiveljeskunnan Vapaus- ja oikeuspuolue sai yhdessä konservatiivisten salafistien puolueen kanssa selvän enemmistön maan uudessa parlamentissa.

Seuraavana kesänä muslimiveljien ehdokas Mohammed Mursi valittiin myös presidentiksi, mutta vasta sen jälkeen kun armeija oli riistänyt presidentiltä lähes kaikki valtaoikeudet ja islamistienemmistöinen parlamentti oli kumottu muodollisuusseikan nojalla.

Kansannousussa aktiivisimmin mukana olleet liberaalit puolueet ja kansalaisliikkeet vastustivat kuitenkin kiivaasti islamistien pyrkimyksiä vahvistaa uskonnon asemaa maan sisäpolitiikassa ja poliisin yhä jatkuvaa mielivaltaa. Kesäkuussa 2013 sadat tuhannet ihmiset olivat taas Tahrir-aukiolla vastustamassa hallitusta, ja osa heistä vaati armeijan väliintuloa.

Seuraavalla viikolla sotilaat syrjäyttivät presidentti Mursin, joka ehti olla virassaan vain vuoden ajan. Armeijan komentajasta al-Sisistä tuli käytännössä maan johtaja. Sisi valittiin lopulta presidentiksi toukokuussa 2014 vaaleissa, joissa hänellä ei ollut varteenotettavaa vastaehdokasta.

Islamistipresidentti Mursin syrjäyttämisestä asti kansainvälisessä mediassa on puhuttu Egyptin vastavallankumouksesta. Tunnettu brittiläinen Lähi-idän tutkija Hugh Roberts on kuitenkin sitä mieltä, että on väärin puhua vastavallankumouksesta, koska mitään vallankumousta ei ollut tapahtunut.

Roberts kirjoitti London Review of Books -lehdessä, että puheet arabikeväästä olivat toiveajattelua, sillä vuoden 2011 kansannousu johti käytännössä vain Mubarakin syrjäyttämiseen ja sotilasvaltaan.

Robertsin mukaan Tahrir-aukion nuoret mielenosoittajat uskoivat varmasti itse olleensa mukana vallankumouksessa, jota myös länsimaiden media julisti innostuneesti. Armeijan komentajat ovat puolestaan pönkittäneet valtaansa teeskentelemällä, että olisi tapahtunut vallankumous.

Tammikuussa kansannousun alkamisen vuosipäivänä presidentti Sisi totesi tv-puheessaan arvostavansa suuresti egyptiläisten osoittamia muutospyrkimyksiä ja toivoi kansalta ”kärsivällisyyttä kaikkien vallankumouksen päämäärien saavuttamiseksi”.

Ensi kuussa egyptiläisten olisi taas määrä äänestää parlamenttivaaleissa, mutta tällä kertaa vaalit ovat kaikkea muuta kuin vapaat ja reilut. Muslimiveljeskunnan toiminta on kielletty. Veljeskunnan entisiin johtohahmoihin kuuluvan Abdel Moneim Abul Fotuhin Vahva Egypti -puolue päätti luopua vaaleista sen jälkeen kun viranomaiset olivat peruneet puolueen kokoushuonevarauksen 27 kertaa.

Myös monet muut puolueet ovat luopuneet kisasta, jossa puoluelistoilta valitaan vain viidesosa parlamentin jäsenistä.

Vaalien alla ex-presidentti Mursia syytetään tuomioistuimessa vakoilusta ja mielenosoittajien surmaamisesta presidenttikaudellaan.

Presidentti Mubarak sen sijaan vapautettiin vastikään elinkautisesta vankeustuomiosta, jonka hän sai antamastaan käskystä tulittaa Tahrir-aukion väkijoukkoja. Sotilaat ja poliisin tarkka-ampujat surmasivat kansannousun aikana ainakin 846 mielenosoittajaa. Nykyinen presidentti Sisi oli tuolloin Egyptin sotilastiedustelun johtaja.