Sudan siirtyy kohti siviilivaltaa

KANSAN UUTISET 23.8.2019

Kymmenet tuhannet sudanilaiset lähtivät viikonloppuna jälleen maan pääkaupungin Khartumin kaduille – mutta tällä kertaa eivät osoittamaan mieltään sotilaita vastaan vaan juhlimaan maan siirtymistä kohti siviilivaltaa.

Niilin rannalla sijaitsevassa kongressikeskuksessa sotilasjuntan ja oppositioliittouman edustajat allekirjoittivat lauantaina sopimukset maan vallanjaosta ja uudesta väliaikaisesta perustuslaista.

Afrikan unionin johdolla käydyissä sovintoneuvotteluissa sotilaita edusti juntan kakkosmies, maan pelättyjen erikoisjoukkojen komentaja Mohamed Hamdan Hemeti. Oppositioliikkeen puolesta vallanjakosopimuksen allekirjoitti Ahmed al-Rabia, opettajien järjestön edustaja, joka vielä jokin aika sitten ajoi taksia öisin elättääkseen perheensä.

Sopimusten mukaan Sudan saa tällä viikolla uuden siviilihallituksen, jonka ministerit ovat puolustus- ja sisäministereitä lukuun ottamatta opposition nimeämiä. Pääministeriksi on nousemassa YK:n Afrikan talouskomission entinen johtaja Abdalla Hamdok.

Oppositioliike Vapauden ja muutoksen voimat nimeää myös kaksi kolmasosaa uuden väliaikaisen parlamentin edustajista.

Hallituksen ja parlamentin työtä valvoo erillinen presidenttineuvosto, jonka jäseninä on kuusi siviiliä ja viisi sotilasta. Sotilasjuntan johtaja Abdel Fattah Burhan nimitettiin keskiviikkona presidenttineuvoston johtoon 21 kuukauden ajaksi, minkä jälkeen neuvoston johdossa jatkaa siviilien edustaja.

Vapaita vaaleja kaavaillaan pidettäväksi vuonna 2023.

Monet sudanilaiset suhtautuvat vallanjakoon yhä skeptisesti. Maan vaikutusvaltainen kommunistipuolue jättäytyi pois sopimuksesta, kun kävi ilmi, että satojen mielenosoittajien surmaamiseen syyllistyneet sotilaat aikovat vielä jatkaa presidenttineuvoston johdossa. Kommunistipuolue aikoo kuitenkin osallistua uuden parlamentin työhön.

Sudanin lukuisat aseelliset vastarintaliikkeet jäivät myös vallanjakosopimuksen ulkopuolelle. Darfurin maakunnassa toimivan Sudanin vapautusliikkeen johtaja Abdul Wahid al-Nur totesi pääkaupungin poliitikkojen kaapanneen vallankumouksen kaduilla mieltä osoittaneilta nuorilta.

Sudanin naisjärjestöt puolestaan kritisoivat vallanjakoa, jossa hallitukseen ja presidenttineuvostoon nimettiin vain joitain yksittäisiä naisia, vaikka naiset olivat kuukausien ajan keskeisesti mukana mielenosoituksissa sotilasvaltaa vastaan.

Sudanin mielenosoitukset käynnistyivät viime vuoden joulukuussa Atbarassa maan pohjoisosassa, kun leipä loppui kaupungin torilla. Sitä ennen leivän hinta oli kolminkertaistunut. Mellakat leivän hinnannousua ja polttoainepulaa vastaan levisivät pian eri puolille maata.

Vuodenvaihteessa hallitusta vastustavat ryhmät muodostivat yhteisen protestiliikkeen. Vapauden ja muutoksen voimiksi nimetty koalitio kokosi yhteen lähes kaikki oppositioliikkeet kommunistipuolueesta ja aseellisista vastarintaliikkeistä uskonnollisiin puolueisiin sekä lääkärien, opettajien ja muiden ammattikuntien järjestöihin.

Liikkeen vaatimuksena oli, että maata 30 vuotta hallinnut presidentti Omar al-Bashir luopuu vallasta.

Huhtikuussa sotilaat kaappasivat vallan. Protestit kuitenkin jatkuivat, kunnes kesäkuun alussa erikoisjoukot hyökkäsivät mielenosoittajien kimppuun surmaten toistasataa ihmistä.

Kesäkuun lopussa järjestettyjen uusien suurmielenosoitusten ja koko maan pysäyttäneen yleislakon jälkeen sotilaat suostuivat lopulta jatkamaan neuvotteluja siirtymisestä siviilivaltaan.

Sudanin uuden hallituksen suurimpana haasteena on saada maan talous kuntoon. Kun Etelä-Sudan itsenäistyi vuonna 2011, Sudan menetti samalla kolme neljäsosaa öljyvaroistaan. Nyt 40 prosenttia vientituloista tulee erikoisjoukkojen komentajan Darfurista valtaamista kultakaivoksista. Valtion budjetista 76 prosenttia on mennyt turvallisuusjoukoille.

Siviilihallituksen täytyy myös sopia rauhasta aseellisten vastarintaliikkeiden kanssa. Sitäkin vaikeampaa on saada Sudanin sotilasjohtajat ja erikoisjoukot oikeuteen mielenosoittajien surmaamisesta ja Darfurin sodasta, jossa on kuollut satoja tuhansia ihmisiä.

Kuka ampui alas presidentin koneen?

KANSAN UUTISET 9.8.2019

Huhtikuun 6. päivän iltana vuonna 1994 Ruandan presidentti Juvénal Habyarimana oli palaamassa kotiin Dar es Salaamissa Tansaniassa pidetyistä rauhanneuvotteluista. Puoli yhdeksältä illalla, juuri kun presidentin lentokone oli laskeutumassa Ruandan pääkaupungin Kigalin lentokentälle, konetta kohti ammuttiin kaksi ilmatorjuntaohjusta. Lentokone räjähti. Ranskalainen miehistö ja kaikki matkustajat kuolivat.

Habyarimanan lisäksi koneessa olivat mukana Burundin vastanimetty presidentti Cyprien Ntaryamira, kaksi burundilaista ministeriä, Ruandan sotavoimien komentaja, Habyarimanan kolme läheistä neuvonantajaa ja hänen yksityislääkärinsä.

Äärihutujen radiokanava väitti, että Ruandan isänmaallisen rintaman tutsikapinalliset olivat surmanneet presidentin. Tutsivähemmistöön kuuluvien siviilien ja tappamista vastustavien hutupoliitikkojen murhat alkoivat heti seuraavana aamuna.

Ihmisoikeusjärjestö African Rights julkaisi toukokuussa 1994 ensimmäisen kattavan raportin äärihutujen käynnistämästä kansanmurhasta. Siinä vaiheessa hutujen iskujoukot olivat surmanneet muutamassa viikossa satoja tuhansia tutseja eri puolilla maata.

Raportin mukaan presidentti Habyarimanan surma oli lähtölaukaus huolellisesti etukäteen valmistellun suunnitelman toteuttamiselle. Järjestön mukaan äärihutuihin kuuluvat sotilaat surmasivat presidentin saadakseen tekosyyn kansanmurhaan. Tästä tuli pian yleisesti hyväksytty selitys tapahtumille.

Raportin kirjoittaja, brittiläinen ihmisoikeustutkija Alex de Waal on tänä päivänä eri mieltä tapahtumien kulusta. Ruandan isänmaallisen rintaman entinen komentaja kertoi hänelle, että kapinalliset ampuivat alas Habyarimanan koneen ja käsky tuli kapinallisliikkeen johtajalta Paul Kagamelta, Ruandan nykyiseltä presidentiltä.

Isänmaallisen rintaman entisen komentajan mukaan Kagame uskoi, että presidentin surman aiheuttaman sekaannuksen ansiosta kapinalliset voisivat ajaa hallitusarmeijan vallasta pikaisella sotilasoperaatiolla. Kagame myös ennakoi, että äärihutujen kostoiskuissa surmattaisiin mahdollisesti 20 000 tutsisiviiliä.

Kagame oli osittain oikeassa. Isänmaallisen rintaman joukot onnistuivat ajamaan hallitusarmeijan sotilaat ja hutujen iskujoukot maasta kolmessa kuukaudessa. Mutta siihen mennessä kansanmurhassa oli saanut surmansa lähes miljoona ihmistä.

Syytökset presidentti Paul Kagamea ja isänmaallista rintamaa vastaan eivät ole uusia. Ranskassa käynnistettiin jo vuonna 1998 oikeustutkinta, jonka nojalla yhdeksälle entiselle kapinallisliikkeen sotilaalle annettiin vuonna 2006 pidätysmääräys osallisuudesta presidentti Habyarimanan ja koneen ranskalaisen miehistön surmaan.

Ruanda katkaisi diplomaattisuhteensa Ranskaan. Ranskalaistuomarin tutkintaa pidettiin poliittisena ajojahtina, sillä Ranska oli ollut Habyarimanan hallituksen tärkein liittolainen.

Tutkinta pitkittyi, ja avaintodistajina olleet ulkomaille paenneet entiset isänmaallisen rintaman upseerit surmattiin yksi toisensa jälkeen. Murhista epäillään Ruandan tiedustelupalvelua.

Ranska halusi lopulta palauttaa välit Kagamen hallituksen kanssa, ja viime vuonna syytteistä luovuttiin kokonaan ”riittävien todisteiden puutteessa”.

Viime aikoina on paljastunut uutta näyttöä Ruandan isänmaallisen rintaman osallisuudesta presidentti Habyarimanan koneen alasampumiseen.

Kanadalaismedialle vuodetun salaisen raportin mukaan Ruandan kansainvälinen sotarikostuomioistuin oli jo vuonna 1997 vakuuttunut siitä, että isänmaallinen rintama ampui koneen alas. Tutkinta kuitenkin keskeytettiin Yhdysvaltojen painostuksesta, ja tuomioistuimen sveitsiläinen syyttäjä Carla del Ponte erotettiin, kun hän oli uudestaan nostamassa syytteitä Paul Kagamea ja tämän lähipiiriä vastaan.

Belgialaistutkija Filip Reyntjens sai puolestaan haltuunsa otteita Ugandan armeijan kalustoluetteloista, joista ilmeni, että iskussa käytetyt SA-16-ilmatorjuntaohjukset olivat kuuluneet Ugandan aikoinaan Neuvostoliitosta hankkimaan ohjuserään. Ruandan isänmaallinen rintama aloitti hyökkäyksensä juuri Ugandasta ja Ugandan armeijan aseilla.