perjantai 19. lokakuuta 2012

Haasteita sananvapaudelle

KU-VIIKKOLEHTI 19.10.2012

Sananvapauskysymykset olivat päivittäisenä puheenaiheena, kun viime kuussa isännöin tansanialaista sananvapausjuristia Mohammed Tibanyenderaa tämän Suomen-vierailun aikana. Tibanyendera on eteläisen Afrikan maiden mediajärjestön Misan Tansanian osaston puheenjohtaja ja suomalaisten journalistien kehitysyhteistyöjärjestön Vikesin yhteistyökumppani.

Sananvapaudelle on monenlaisia esteitä ja haasteita, ja ne ovat erilaisia eri maissa.

Tansaniassa suosittu poliittinen viikkolehti Mwanahalisi asetettiin heinäkuussa julkaisukieltoon sen jälkeen kun lehti osoitti, että presidentin alaisuudessa toimivan turvallisuuspalvelun miehet olivat syypäitä lakkoilevien lääkäreiden ammattijärjestön johtajan sieppaukseen ja kidutukseen.

Syyskuun alussa valtakunnallisen tv-kanavan toimittaja sai surmansa poliisin kyynelkaasukranaatista, kun hän oli raportoimassa oppositiopuolueen kannattajien mielenosoituksesta pienessä kylässä maan eteläosissa.

Tibanyendera muistutti, että Tansaniassa tällaiset tapaukset ovat harvinaisia. Maassa on laaja lehdistönvapaus, kymmeniä itsenäisiä sanomalehtiä ja radioasemia ja toistakymmentä tv-kanavaa. Sensuuria ei ole, mutta itsesensuuria kylläkin.

Tosin sensuuriakin esiintyy eri maissa eri muodoissa. Riippumattoman median ennakkosensuurista on kuitenkin luovuttu miltei kaikkialla, ainakin periaatteessa.

Burmassa ennakkosensuuri lopetettiin elokuussa. Sitä ennen sanomalehdet ilmestyvät vain kerran viikossa, jotta viranomaiset ehtivät syynätä läpi jokaisen artikkelin ennen lehden painoonmenoa.

Sudanissa etukäteissensuurista luovuttiin presidentti Omar al-Bashirin päätöksellä vuonna 2009. Tämänkin jälkeen turvallisuuspoliisi on ratsannut toimituksia iltaisin ja poistanut sanomalehdistä kokonaisia sivuja juuri ennen painatusta.

Ennakkosensuurin sijaan monissa maissa sanomalehtien kokonaisia painoksia on takavarikoitu, tai kuten Tansanian Mwanahalisin tapauksessa, lehden julkaiseminen on kielletty. Esimerkkejä löytyy eri puolilta maailmaa Iranista Valko-Venäjälle.

Kiina, Iran, Syyria ja Saudi-Arabia estävät säännönmukaisesti pääsyn hallitusta arvosteleville verkkosivuille.

Ääriesimerkkejä sensuurista edustavat toimittajien vangitsemiset tai murhat. Tällä hetkellä ainakin 179 journalistia on vangittuna työnsä vuoksi, näistä 42 Iranissa, 28 Eritreassa ja 27 Kiinassa. Tänä vuonna ammattinsa vuoksi on surmattu ainakin 48 journalistia, valtaosa heistä Syyriassa, Somaliassa ja Pakistanissa.

Oma lukunsa ovat sitten ne maat, joissa mitään riippumatonta mediaa ei ole olemassa. Yhdysvaltalaisen Committee to Protect Journalists -järjestön mukaan media toimii puhtaasti hallituksen äänitorvena ainakin Eritreassa, Kuubassa, Pohjois-Koreassa, Päiväntasaajan Guineassa, Uzbekistanissa ja Valko-Venäjällä.

Julkaisukieltojen ja itsesensuurin lisäksi sananvapautta rajoittavat tiedonsaannin esteet. Tansaniassa mediajärjestöt kampanjoivat parhaillaan julkisuuslain saamisen puolesta. Ilman julkisuuslakia viranomaisilla ei ole mitään velvoitteita antaa journalisteille tai muille kansalaisille tietoja hallituksen päätöksistä tai julkistaa viranomaisten hallussa olevia asiakirjoja esimerkiksi yleisistä hankinnoista tai yhteisten varojen käytöstä.

Monissa kehitysmaissa ei ole myöskään luotettavia tilastotietoja – tai jos on, ne eivät yleensä ole julkisia.

Tiedonsaantia rajoittavat myös erilaiset matkustuskiellot. Esimerkiksi Nigeriassa sotilaat estävät yleensä toimittajien pääsyn öljytuhoalueille.

Usein ihmiset eivät myöskään uskalla puhua median edustajille – viranomaisten tai paikallisen mafian koston pelossa.

Tiedonsaantia voivat rajoittaa myös puutteelliset resurssit tai toimittajien riittämätön osaaminen. Tansaniassa mediataloilla ei yleensä ole varaa lähettää toimittajiaan juttumatkoille. Paikallisen yleisradion toimituksessa toimittajilla ei ole juuri tietokoneita, eikä nettiyhteyttä. Verkkoa ei osata kunnolla käyttää tiedonhakuun.

Olennaisen tiedon hankkimisen ja julkaisemisen esteenä voivat olla myös erilaiset asenteet, ennakkoluulot tai vääristyneet uutiskriteerit – myös teknologisesti pitkälle kehittyneissä maissa.

Median omistus vaikuttaa usein keskeisesti tiedonvälityksen monipuolisuuteen. Monissa maissa valtiollisilla radio- ja tv-kanavilla ei suvaita hallitusta arvostelevia näkemyksiä, mutta myös kaupallinen media voi monin tavoin rajoittaa vapaata tiedonvälitystä.

Jos median omistus on liian keskittynyttä, toimittajat eivät käsittele aiheita, jotka voivat haitata mediaomistajan intressejä.

Jos media on kovin kaupallistunut ja tiedonvälitys viihteellistynyttä tai peräti pinnallista, erilaisia näkemyksiä saa kyllä julkaista, mutta valtavirran käsittelytavasta poikkeavat seikat eivät saa ansaitsemaansa huomiota eivätkä pääse vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon.

Joissain maissa on myös yleistä, että tutkivat reportaasit viranomaisten tai poliitikkojen väärinkäytöksistä tai yksityisten yhtiöiden aiheuttamista epäkohdista jätetään julkaisematta, mikäli syytöksen kohteena oleva taho ostaa tiedotusvälineestä ilmoitustilaa.

Monissa maissa toimittajien järjestäytyneisyyden puute on keskeinen este sananvapaudelle.

Esimerkiksi Tansaniassa ei ole olemassa journalistien ammattiliittoa eikä näin ollen myöskään palkkaneuvotteluja ja työehtosopimuksia. Valtamedian vakituisten toimittajien keskipalkka on alle sata euroa kuussa. Todellisuudessa suurin osa toimittajista tienaa tätäkin vähemmän, sillä he saavat palkkansa julkaistujen juttujen määrän mukaan. Työttömyysturvaa ei ole.

Työtä on vaikea tehdä kunnolla ja itsenäisesti, kun oma toimeentulo on epävarmaa. Niinpä myös yksittäiset toimittajat ovat alttiita korruptiolle.

Yhdysvaltojen kehitysyhteistyöviraston aikoinaan aloittaman käytännön mukaisesti Tansaniassa tiedotustilaisuuksien ja seminaarien järjestäjät maksavat osanottajille yleensä matkakorvauksen tai päivärahan. Pressitilaisuuteen osallistumisesta voi saada viikon palkkaa vastaavan summan rahaa. Joskus päällikköporras vaatii oman osuutensa päivärahoista.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Miksi Libyan-suurlähettiläs surmattiin

KU-VIIKKOLEHTI 5.10.2012

Vähitellen alkaa selvitä, mitä Libyan toiseksi suurimmassa kaupungissa Bengasissa oikein tapahtui syyskuun 11. päivän iltana ja miksi.

Aseellinen hyökkäys Yhdysvaltojen konsulaattiin oli epäilemättä etukäteen suunniteltu. Yhdysvaltojen ulkoministeriö oli saanut hyökkäyksestä luotettavaa tietoa jo ainakin kaksi päivää aikaisemmin.

Konsulaattia vastaan tehdyissä iskuissa saivat surmansa Yhdysvaltojen Libyan-suurlähettiläs Chris Stevens ja kolme muuta yhdysvaltalaista.

Bengasin hyökkäyksen syynä ei kuitenkaan ollut kohuttu Muhammed-video, vaan kyseessä oli kostoisku libyalaisen Al-Qaida-johtajan Abu Yahya al-Libin surmaamisesta Yhdysvaltojen sotalennokilla tehdyssä ohjusiskussa Pakistanissa viime kesäkuussa.

New York Times -lehti kertoi tällä viikolla, että Yhdysvaltojen asevoimat suunnittelevat jo uusia lennokki-iskuja ja erikoisjoukkojen operaatiota Bengasin hyökkäyksen tekijöitä vastaan.

Aiemmin syyskuun 11. päivänä joukko mielenosoittajia oli kokoontunut Yhdysvaltojen Kairon-suurlähetystölle Egyptissä protestoidakseen YouTubessa julkaistua profeetta Muhammedia herjaavaa videota vastaan. Väkijoukko repi alas suurlähetystön muurilla olleen Yhdysvaltojen lipun ja nosti tilalle islamilaista kalifaattia symbolisoivan mustan lipun.

Bengasissa naapurimaassa Libyassa ei sen sijaan nähty mitään mielenosoituksia Muhammed-videota vastaan. Yhdeksältä illalla yli satapäinen aseellinen joukko hyökkäsi konsulaatin alueelle eri suunnista ja tulitti konsulaattirakennusta kranaatinheittimillä. Hyökkääjät kuuluivat paikalliseen Ansar al-Sharia -prikaatiin, joka oli ollut keskeisesti mukana Bengasin taisteluissa Muammar Gaddafin joukkoja vastaan viime vuoden keväällä.

Ensimmäisessä iskussa kuoli yhdysvaltalainen konsulaatin tiedottaja. Suurlähettiläs Stevensiä ei löydetty palavasta rakennuksesta, kun muuta henkilökuntaa evakuoitiin läheiseen turvataloon.

Pian Ansar al-Sharian taistelijat hyökkäsivät myös turvataloon, jonka sijainnin ei pitänyt olla ulkopuolisten tiedossa. Taistelussa kuoli kaksi yhdysvaltalaista turvamiestä.

Myöhään illalla taistelujen tauottua joukko paikallisia miehiä murtautui sisään konsulaattiin. Miehet löysivät rakennuksesta vielä hengissä olleen Stevensin, ja tämä vietiin sairaalaan. Suurlähettilästä ei enää kyetty elvyttämään, vaan tämä kuoli sairaalassa savumyrkytyksen aiheuttamiin vammoihin.

New York Timesin tiistaina julkaistun kirjoituksen mukaan Yhdysvaltojen vakoiluviranomaiset onnistuivat välittömästi Bengasin hyökkäyksen jälkeen jäljittämään sähköisiä viestejä ja puhelinkeskusteluja, joissa Ansar al-Sharian jäsenet kerskuivat onnistuneella iskulla kumppaneilleen algerialaisessa kapinallisjärjestössä Islamilaisen Magrebin al-Qaidassa.

Uutiskanava Fox News kertoi, että tiedustelulähteiden mukaan iskun pääsuunnittelija oli Ansar al-Sharian johtaja Sufian bin Qumu, joka oli istunut viisi vuotta vangittuna Yhdysvaltojen vankileirillä Guantánamossa Kuubassa. Vuonna 2007 bin Qumu luovutettiin Libyaan. Muammar Gaddafi armahti hänet seuraavana vuonna osana islamistijärjestöjen kanssa tehtyä aseleposopimusta.

Sufian bin Qumu kuului aikoinaan Gaddafia vastaan taistelleeseen Libyan islamilaiseen taistelijaryhmään (LIFG), joka sittemmin keskittyi värväämään libyalaisia islamistinuoria Afganistanin sotaan. Toimintaa johti kesäkuussa lennokki-iskussa Pakistanissa surmattu Abu Yahya al-Libi.

Tällä hetkellä sadat LIFG:n soturit ovat mukana Syyrian kapinallisten Vapaan Syyrian armeijan joukoissa, jotka saavat tukea ainakin Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta, Ranskasta, Saudi-Arabiasta, Qatarista ja Turkista.

Ansar al-Sharia on yksi monista aseellisista prikaateista, joille Libyan väliaikaishallitus antoi tehtäväksi järjestyksenpidon maassa Gaddafin hallinnon syrjäyttämisen jälkeen. Britannian yleisradion BBC:n mukaan Gaddafia vastaan taistelleet kapinalliset ovat jakautuneet peräti 1 700:ksi eri yksityisarmeijaksi.

Nimensä mukaisesti Ansar al-Sharia tavoittelee islamilaisen sharia-lain käyttöönottoa Libyassa. Kesäkuussa ryhmä valtasi Bengasin Vapaudenaukion ja vaati siirtymistä islamilaiseen lainsäädäntöön, mutta tuolloin asukkaat ajoivat heidät pois torilta ja takaisin tukikohtaansa.

Heinäkuussa järjestö yritti estää ihmisiä äänestämästä Libyan parlamenttivaaleissa, sillä parlamentti oli sen mielestä koraanin oppien vastainen. Järjestö on myös tuhonnut suufien moskeijoita Bengasissa väittäen suufien palvovan epäjumalia.

Kaksi viikkoa sitten Bengasin asukkaat saivat tarpeekseen Ansar al-Shariasta. 30 000 ihmistä osallistui mielenosoitukseen, jossa vaadittiin Ansar al-Sharian ja muiden prikaatien riisumista aseista. Seuraavana päivänä alkaneissa väkivaltaisuuksissa prikaatien jäsenet ampuivat kuoliaaksi 11 mielenosoittajaa, mutta lopulta väkijoukko valtasi prikaatin tukikohdan yhdessä poliisien kanssa ja Ansar al-Sharian miehet pakenivat kaupungista.

Bengasin konsulaatin iskussa kuollut suurlähettiläs Chris Stevens oli itse yksi Gaddafin syrjäyttämisen pääsuunnittelijoista. Miltei koko diplomaattiuransa arabimaissa viettänyt Stevens järjesti ulkoministeri Hillary Clintonin ensimmäisen tapaamisen Libyan kapinallisjohtajien kanssa ja oli ideoimassa Naton ilmasotaa Gaddafia vastaan.

Libyan kaupungeista hän tunsi parhaiten juuri Bengasin, jonne hän saapui viime vuoden keväänä kreikkalaisella rahtialuksella koordinoimaan Yhdysvaltojen tukea Ansar al-Sharialle ja muille kapinallisjoukoille.

Vaikka Ansar al-Sharian taistelijat on nyt ajettu Bengasista, järjestön jäseniä ei ole pidätetty osallisuudesta konsulaatti-iskuun. New York Timesin mukaan ainoastaan muutamia ryöstelijöitä on otettu kiinni.

Ansar al-Sharian joukot ovat tällä hetkellä todennäköisesti Dernan kaupungissa muutaman tunnin ajomatkan päässä Bengasista itään kohti Egyptin rajaa. Suurin osa Afganistanissa, Irakissa ja Syyriassa taistelleista libyalaisista islamisteista on kotoisin juuri Dernasta.