keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kuningas ilman vaatteita

KU-VIIKKOLEHTI 21.4.2011

Eteläisessä Afrikassa sijaitsevan Swazimaan demokratialiikkeen kamppailu Afrikan viimeistä absoluuttista monarkiaa vastaan on jäänyt meillä uutisoinnissa tyystin arabimaiden kansannousujen jalkoihin.

Pinta-alaltaan hiukan Uudenmaan maakuntaa suuremmassa, miljoonan asukkaan Swazimaassa ammattiliitot ja kielletty oppositio ovat pitkin kevättä osoittaneet mieltään julkisten alojen leikkauksia ja kuningas Mswati III:n yksinvaltaa vastaan.

Viime viikolla ammattiliitot, demokratialiike ja Facebook-ryhmä nimeltä Huhtikuun 12. päivän kansannousu yrittivät järjestää suurmielenosoituksen maan suurimmassa kaupungissa Manzinissa, mutta kuningas Mswatin turvallisuuskoneisto tukahdutti protestit väkivaltaisesti.

Suurmielenosoituksen ajankohdaksi valittiin 12. huhtikuuta, sillä tuolloin tuli kuluneeksi 38 vuotta siitä kun Mswatin isä, kuningas Sobhuza II kumosi perustuslain, kielsi kaikki puolueet ja julisti maahan poikkeustilan, joka on edelleen voimassa.

Nykyinen kuningas Mswati täytti tällä viikolla 43 vuotta. Hän on luotsannut maata kuninkaallisilla käskyillä 18-vuotiaasta asti. Kuningas omistaa Swazimaan kaikki maa-alueet ja suuren osan liike-elämästä. Viljelymaita hallinnoi 200 päällikköä, jotka ovat kuninkaan nimittämiä. Maassa on myös parlamentti, mutta se on käytännössä pelkkä kumileimasin.

Viime viikon suurmielenosoitusta odotettiin innolla paitsi Swazimaassa myös naapurimaassa Etelä-Afrikassa, missä ammattiliittojen keskusliitto Cosatu on tukenut aktiivisesti Swazimaan ay-liikettä. Cosatu seisautti päiväksi rajaliikenteen Swazimaan ja Etelä-Afrikan välillä.

Kuningas Mswatin hallitus teki kuitenkin kaikkensa suurmielenosoituksen pysäyttämiseksi. Mielenosoituspäivän alla puhelinliittymiä suljettiin ja verkkoyhteydet katkaistiin, kaikki keskeiset ay-johtajat pidätettiin ja Kansan yhdistyneen demokratialiikkeen Pudemon johtaja Mario Masuku määrättiin kotiarestiin.

Ay-aktiivien koteihin tehtiin kotietsintöjä terroristiepäilyjen nojalla. ”Jokainen on epäilty, kunnes toisin todistetaan”, kuninkaan poliisikomissaari perusteli.

Mielenosoituksen aattona turvallisuuspoliisi ja armeijan erikoisjoukot miehittivät Manzinin kadut ja pystyttivät tiesulkuja kaikkialle maahan. Manziniin matkalla olleet bussit käännytettiin pois kaupungista. Osa ihmisistä kuljetettiin kuorma-autoilla kaupungin ulkopuolelle ja jätettiin oman onnensa varaan keskelle erämaata.

Manzinissa poliisit hajottivat useamman kuin kolmen ihmisen kokoontumiset hakkaamalla ihmisiä pampuilla. 700 opettajaa suljettiin opettajien ammattijärjestön tiloihin. Myös ammattiliittojen keskusliiton rakennus piiritettiin. Swazimaan yliopiston opiskelijoita ei päästetty lähtemään koteihinsa yliopiston kampukselta.

Mielenosoitukseen osallistui lopulta noin 2 000 ihmistä, joita ammuttiin vesitykeillä, kumiluodeilla ja kyynelkaasulla.

Oppositiotoiminta Swazimaassa on kanavoitunut ammattiliittojen ja opiskelijajärjestön ympärille, etenkin sen jälkeen kun demokratialiike Pudemon jäsenten vainoaminen on yltynyt. Hallitus syyttää Pudemoa maanpetoksellisesta toiminnasta. Vuonna 1983 perustettu Pudemo kampanjoi monipuoluedemokratian palauttamiseksi maahan.

Liikkeen aktiivi, insinööriopiskelija Sipho Jele hakattiin vuosi sitten kuoliaaksi pidätyssellissä, mutta hallitus yritti lavastaa kuoleman itsemurhaksi. Nuorukainen pidätettiin sen vuoksi, että hänellä oli vappukulkueessa yllään Pudemon punainen t-paita.

Ammattijärjestöt kamppailevat poliittisten oikeuksien ohella palkkojen leikkauksia vastaan. Sairaanhoitajat olivat maaliskuussa lakossa maksamattomien ylityökorvausten vuoksi. Myöhemmin opettajat, julkisten alojen työntekijät ja opiskelijat osoittivat mieltään lomautuksia ja julkisten palvelujen alasajoa vastaan.

Swazimaa ajautui talouskriisiin, kun Eteläisen Afrikan maiden tulliliitto päätti vähentää maan saamaa osuutta alueen tuontimaksuista. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kehotti hallitusta leikkaamaan palkkoja paikatakseen valtiontalouden yli 300 miljoonan euron alijäämää.

Kuninkaan oma vuosibudjetti nostettiin kuitenkin 17 miljoonasta eurosta 21 miljoonaan. Liiketuotot mukaan laskettuna kuninkaan uskotaan tienaavan noin 50 miljoonaa euroa vuodessa.

Samaan aikaan Swazimaassa 70 prosenttia asukkaista elää täydellisessä köyhyydessä alle euron päivätuloilla. Hiv-tartunnan saaneiden osuus väestöstä on maailman suurin.

Swazimaassa kuningasta ja koko kuningasjärjestelmää on pidetty perinteisesti suuressa arvossa, mutta Mswati III:n ja tämän 14 vaimon tuhlaileva elämäntapa on saanut köyhyydessä elävät asukkaat vihastumaan.

Mswati osti muutama vuosi sitten itselleen puoli miljoonaa euroa maksaneen Maybach-loistoauton ja jokaiselle vaimolleen upouudet BMW:t. Vaimot ja lapset matkustelevat valtion varoilla shoppailumatkoille Eurooppaan ja Lähi-itään.

Nyt rakenteilla on uusi kuninkaallinen kongressikeskus sekä ledilampuilla valaistu moottoritieverkosto kokouskeskuksesta kuninkaanlinnaan ja Mswatin kahden suosikkivaimon palatsien luo.

Pääsiäislauantaina kuninkaan pojan, prinssi Lindanin 22-vuotispäivän kunniaksi Manzinin uudessa kauppakeskuksessa on määrä järjestää megakonsertti, jonka pääesiintyjäksi saapuu hiphoptähti Jadakiss suoraan New Yorkista. Etelä-Afrikasta käsin toimiva Swazimaan solidaarisuusverkosto on kehottanut boikotoimaan tapahtumaa.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Tuomiopäivän jälkeen

KU-VIIKKOLEHTI 8.4.2011

Britannian yleisradion BBC:n verkkosivustolla oli pikku-uutinen, jossa kerrottiin, että entinen ruandalainen kunnanjohtaja oli tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen osallisuudestaan Ruandan kansanmurhaan vuonna 1994.

Kyseessä oli Arushassa Tansaniassa sijaitsevan Ruandan kansainvälisen sotarikostuomioistuimen langettama ensimmäinen tuomio tänä vuonna. YK:n perustaman Ruandan kansanmurhatuomioistuimen on määrä lopettaa työnsä tämän vuoden loppuun mennessä.

Murambin kunnan entinen pormestari Jean-Baptiste Gatete oli tuomiolauselman mukaan toimittanut hutujen iskujoukoille rynnäkkökiväärejä ja käsikranaatteja ja käskenyt heitä surmaamaan tutsivähemmistöön kuuluvia siviilejä ainakin kolmella paikkakunnalla.

Tuomioistuimen mukaan Gatete oli vastuussa muun muassa kahdesta verilöylystä, joissa surmattiin tuhansia tutseja, jotka olivat paenneet levottomuuksia kirkkoon.

Ruandalaisen New Times -lehden haastattelema kansanmurhasta henkiin jäänyt mies kertoi tällä viikolla, että Gatete oli kansanmurhan aikaan sanonut haluavansa olla roolimalli tappamalla Murambin kunnan kaikki tutsivähemmistöön kuuluvat asukkaat.

Tällä viikolla Ruandassa vietetään jokavuotista suruaikaa 17 vuoden takaisen kansanmurhan alkamisen muistoksi. Vuoden 1994 huhtikuussa käynnistyneessä kansanmurhassa hutujen ääriryhmät silpoivat ja surmasivat yli miljoona ihmistä, lähinnä tutsivähemmistöön kuuluvia siviilejä ja hutupoliitikkoja, joiden väitettiin tukevan Ruandan isänmaallisen rintaman kapinallisia.

Kansanmurha päättyi heinäkuun alussa, kun kapinalliset ajoivat äärihutujen hallituksen vallasta.

Ruandan kansanmurhan aikaan Jean-Baptiste Gatete oli 40-vuotias. Hän oli maata pitkään hallinneen MRND-puolueen puoluevaltuuston jäsen ja koulutukseltaan agronomi. Hän oli ollut Murambin kunnanjohtajana kymmenen vuoden ajan ja sinä aikana aktiivisesti värvännyt maaseudun köyhiä hutumiehiä valtapuolueen nuorisojärjestöön nimeltä Interahamwe, eli Ne, jotka tekevät työtä yhdessä.

Kun Ruandassa alkoi sisällissota vuonna 1990, Interahamwesta tehtiin aseellinen iskujoukko vainoamaan tutseja, joiden uskottiin kannattavan Isänmaallisen rintaman kapinallisia. Kapinallisarmeijan ydinjoukko koostui naapurimaassa Ugandassa varttuneista ruandalaisista tutseista.

Kansanmurhan alkaessa Gatete kehotti hutujoukkojaan aloittamaan tutsien teurastamisen. ”Tappakaa kaikki tutsit ja kaikki ne, jotka eivät kuulu MRND-puolueeseen”, hän komensi kyläläisiä.

Huhtikuussa 1994 suurimmat yksittäiset verilöylyt tehtiin juuri Murambissa ja naapurikunnissa. Tavallisia ihmisiä pakotettiin mukaan tappamaan naapureitaan viidakkoveitsillä. Muuten he olisivat itse tulleet tapetuiksi.

Kabugassa asui ennen kansanmurhaa kymmenen tuhatta ihmistä, joista 4 000 oli tutseja.

”Tapoimme melkein kaikki heistä”, kertoi tuolloin 16-vuotias hutunuorukainen. ”Kunnanjohtaja sanoi, että he ovat surmanneet presidentin, joten meidän käskettiin kostaa. Näin kuinka naisia joukkoraiskattiin ennen kuin heidän kallonsa murskattiin piikkinuijilla.”

Isänmaallisen rintaman kapinallisten lähdettyä suurhyökkäykseen kansanmurhan pysäyttämiseksi hutujohtajat pakenivat maasta ja määräsivät kaikki asukkaat lähtemään mukaansa. Tansanian rajan taakse keskelle savannia nousi maailman suurin pakolaisleiri. Benakon leirissä asui 300 000 ihmistä.

Tapasin Jean-Baptiste Gateten ruandalaispakolaisten leirillä Tansaniassa kesäkuussa 1994 ja haastattelin häntä Ylen radiodokumenttia varten. Pakolaisleirillä oli pelokas ja uhkaava tunnelma. Juuri kukaan ei uskaltanut kertoa, mitä Ruandan kylissä ja kukkuloilla oli todella tapahtunut. Kansanmurhaa lietsoneet hutujohtajat hallitsivat pakolaisia aivan kuin kotikylissä Ruandassa.

Gatete oli lyhyenläntä, rokonarpinen mies ja leirin varsinainen päällikkö. Kun tapasin hänet, hän oli pakannut omaisuutensa pienen kuorma-auton lavalle. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR oli päättänyt häätää leiristä miehen, joka oli johtanut kansanmurhaa maan itäosissa ja kiihotti iskujoukkojaan jatkamaan tappamista pakolaisleirillä.

Hän kertoi avoimesti, että hutut olivat tappaneet tutseja.

”Myös naisia ja lapsia tapettiin, sillä muuten he olisivat voineet auttaa tutsikapinallisia. Kyläläisiä oli mahdotonta pysäyttää. Hutut ja tutsit eivät yksinkertaisesti mahdu samaan maahan.”

Samana iltapäivänä kun Gatete oli lähdössä nuoren vaimonsa kanssa autollaan pois leiristä, viidakkoveitsin aseistautuneet hutumiehet käynnistivät mellakan. Tällä kertaa he uhkasivat tappaa myös kaikki valkoihoiset avustustyöntekijät ja lehtimiehet. Meidät ulkomaalaiset piilotettiin ensin tunniksi Punaisen Ristin telttaan ennen kuin meidät evakuoitiin leiristä.

Gatete oli kuukauden ajan pidätettynä Tansaniassa, mutta sen jälkeen hänet annettiin palata leiriin. Myöhemmin samana vuonna pakolaisjärjestö UNCHR lennätti hänet Zaireen, nykyiseen Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Ruandalaispakolaisten leirit Zairessa olivat yhtä lailla äärihutujen komennossa.

Gatete saatiin kiinni lopulta vuonna 2002 pakolaisleirillä Kongon tasavallassa, missä hän oli elänyt vuosien ajan salanimellä. Kansanmurhaoikeudenkäynti häntä vastaan käynnistyi syksyllä 2009.

Ruandan oikeusministeri Tharcisse Karugarama piti Gateten elinkautistuomiota oikeudenmukaisena ratkaisuna. ”Hän menee sinne minne kuuluu, pois ihmisten keskuudesta, jotka hän pyrki hävittämään.¨

Kansanmurhasta hengissä selvinnyt tutsimies toivoi, että Gatete tuotaisiin ennen lopullista vankeusrangaistustaan käymään Murambissa. ”Täällä hän saisi nähdä omin silmin, ettei hän onnistunut tuhoamaan meitä niin kuin hän halusi.”