keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kuningas ilman vaatteita

KU-VIIKKOLEHTI 21.4.2011

Eteläisessä Afrikassa sijaitsevan Swazimaan demokratialiikkeen kamppailu Afrikan viimeistä absoluuttista monarkiaa vastaan on jäänyt meillä uutisoinnissa tyystin arabimaiden kansannousujen jalkoihin.

Pinta-alaltaan hiukan Uudenmaan maakuntaa suuremmassa, miljoonan asukkaan Swazimaassa ammattiliitot ja kielletty oppositio ovat pitkin kevättä osoittaneet mieltään julkisten alojen leikkauksia ja kuningas Mswati III:n yksinvaltaa vastaan.

Viime viikolla ammattiliitot, demokratialiike ja Facebook-ryhmä nimeltä Huhtikuun 12. päivän kansannousu yrittivät järjestää suurmielenosoituksen maan suurimmassa kaupungissa Manzinissa, mutta kuningas Mswatin turvallisuuskoneisto tukahdutti protestit väkivaltaisesti.

Suurmielenosoituksen ajankohdaksi valittiin 12. huhtikuuta, sillä tuolloin tuli kuluneeksi 38 vuotta siitä kun Mswatin isä, kuningas Sobhuza II kumosi perustuslain, kielsi kaikki puolueet ja julisti maahan poikkeustilan, joka on edelleen voimassa.

Nykyinen kuningas Mswati täytti tällä viikolla 43 vuotta. Hän on luotsannut maata kuninkaallisilla käskyillä 18-vuotiaasta asti. Kuningas omistaa Swazimaan kaikki maa-alueet ja suuren osan liike-elämästä. Viljelymaita hallinnoi 200 päällikköä, jotka ovat kuninkaan nimittämiä. Maassa on myös parlamentti, mutta se on käytännössä pelkkä kumileimasin.

Viime viikon suurmielenosoitusta odotettiin innolla paitsi Swazimaassa myös naapurimaassa Etelä-Afrikassa, missä ammattiliittojen keskusliitto Cosatu on tukenut aktiivisesti Swazimaan ay-liikettä. Cosatu seisautti päiväksi rajaliikenteen Swazimaan ja Etelä-Afrikan välillä.

Kuningas Mswatin hallitus teki kuitenkin kaikkensa suurmielenosoituksen pysäyttämiseksi. Mielenosoituspäivän alla puhelinliittymiä suljettiin ja verkkoyhteydet katkaistiin, kaikki keskeiset ay-johtajat pidätettiin ja Kansan yhdistyneen demokratialiikkeen Pudemon johtaja Mario Masuku määrättiin kotiarestiin.

Ay-aktiivien koteihin tehtiin kotietsintöjä terroristiepäilyjen nojalla. ”Jokainen on epäilty, kunnes toisin todistetaan”, kuninkaan poliisikomissaari perusteli.

Mielenosoituksen aattona turvallisuuspoliisi ja armeijan erikoisjoukot miehittivät Manzinin kadut ja pystyttivät tiesulkuja kaikkialle maahan. Manziniin matkalla olleet bussit käännytettiin pois kaupungista. Osa ihmisistä kuljetettiin kuorma-autoilla kaupungin ulkopuolelle ja jätettiin oman onnensa varaan keskelle erämaata.

Manzinissa poliisit hajottivat useamman kuin kolmen ihmisen kokoontumiset hakkaamalla ihmisiä pampuilla. 700 opettajaa suljettiin opettajien ammattijärjestön tiloihin. Myös ammattiliittojen keskusliiton rakennus piiritettiin. Swazimaan yliopiston opiskelijoita ei päästetty lähtemään koteihinsa yliopiston kampukselta.

Mielenosoitukseen osallistui lopulta noin 2 000 ihmistä, joita ammuttiin vesitykeillä, kumiluodeilla ja kyynelkaasulla.

Oppositiotoiminta Swazimaassa on kanavoitunut ammattiliittojen ja opiskelijajärjestön ympärille, etenkin sen jälkeen kun demokratialiike Pudemon jäsenten vainoaminen on yltynyt. Hallitus syyttää Pudemoa maanpetoksellisesta toiminnasta. Vuonna 1983 perustettu Pudemo kampanjoi monipuoluedemokratian palauttamiseksi maahan.

Liikkeen aktiivi, insinööriopiskelija Sipho Jele hakattiin vuosi sitten kuoliaaksi pidätyssellissä, mutta hallitus yritti lavastaa kuoleman itsemurhaksi. Nuorukainen pidätettiin sen vuoksi, että hänellä oli vappukulkueessa yllään Pudemon punainen t-paita.

Ammattijärjestöt kamppailevat poliittisten oikeuksien ohella palkkojen leikkauksia vastaan. Sairaanhoitajat olivat maaliskuussa lakossa maksamattomien ylityökorvausten vuoksi. Myöhemmin opettajat, julkisten alojen työntekijät ja opiskelijat osoittivat mieltään lomautuksia ja julkisten palvelujen alasajoa vastaan.

Swazimaa ajautui talouskriisiin, kun Eteläisen Afrikan maiden tulliliitto päätti vähentää maan saamaa osuutta alueen tuontimaksuista. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kehotti hallitusta leikkaamaan palkkoja paikatakseen valtiontalouden yli 300 miljoonan euron alijäämää.

Kuninkaan oma vuosibudjetti nostettiin kuitenkin 17 miljoonasta eurosta 21 miljoonaan. Liiketuotot mukaan laskettuna kuninkaan uskotaan tienaavan noin 50 miljoonaa euroa vuodessa.

Samaan aikaan Swazimaassa 70 prosenttia asukkaista elää täydellisessä köyhyydessä alle euron päivätuloilla. Hiv-tartunnan saaneiden osuus väestöstä on maailman suurin.

Swazimaassa kuningasta ja koko kuningasjärjestelmää on pidetty perinteisesti suuressa arvossa, mutta Mswati III:n ja tämän 14 vaimon tuhlaileva elämäntapa on saanut köyhyydessä elävät asukkaat vihastumaan.

Mswati osti muutama vuosi sitten itselleen puoli miljoonaa euroa maksaneen Maybach-loistoauton ja jokaiselle vaimolleen upouudet BMW:t. Vaimot ja lapset matkustelevat valtion varoilla shoppailumatkoille Eurooppaan ja Lähi-itään.

Nyt rakenteilla on uusi kuninkaallinen kongressikeskus sekä ledilampuilla valaistu moottoritieverkosto kokouskeskuksesta kuninkaanlinnaan ja Mswatin kahden suosikkivaimon palatsien luo.

Pääsiäislauantaina kuninkaan pojan, prinssi Lindanin 22-vuotispäivän kunniaksi Manzinin uudessa kauppakeskuksessa on määrä järjestää megakonsertti, jonka pääesiintyjäksi saapuu hiphoptähti Jadakiss suoraan New Yorkista. Etelä-Afrikasta käsin toimiva Swazimaan solidaarisuusverkosto on kehottanut boikotoimaan tapahtumaa.

Ei kommentteja: