perjantai 25. syyskuuta 2009

Nanotermiittiä New Yorkin pölyssä

KU-VIIKKOLEHTI 25.9.2009

Kirjoitin kaksi viikkoa sitten tällä palstalla vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumien virallisen version lukuisista epäselvyyksistä. Kolumni synnytti kohtalaisen vilkasta keskustelua Kansan Uutisten verkkosivuilla.

Jotkut kirjoittajista muistelivat omia tuntemuksiaan tuona päivänä, osa arvosteli Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Joku piti jutun väitteitä virheellisinä ja koko jutun julkaisemista nolona Kansan Uutisille. Toiset taas oikaisivat juttua kritisoineen verkkokeskustelijan näkemyksiä ja esittävät uutta tietoa muun muassa New Yorkin World Trade Centerin rakennusten tuhoutumisesta.

Kiitoksia nimimerkki Nordicille hyvästä juttuvinkistä!

Suuressa maailmassa syyskuun 11. päivän tapahtumia on käsitelty viime aikoina lähinnä tutkijoiden ja eri alojen ammattilaisten julkaisuissa. Johtava arkkitehtuurialan uutissivusto World Architecture News julkaisi WTC-tornien romahduksen vuosipäivän alla kalifornialaisarkkitehti Richard Gagen puheenvuoron syyskuun 11. päivän yhä selittämättömistä arvoituksista.

Arkkitehtien ja insinöörien 911-totuusliikkeen toiminnanjohtaja ihmetteli WTC:n kaksoistornien romahdustapaa ja romahduksen nopeutta. Tornit romahtivat lähes vapaan pudotuksen nopeudella ilman että alempana olevat kerrokset lainkaan hidastivat luhistumista. Vaurioituneiden yläkerrosten olisi kuvitellut kallistuvan sivulle alakerrosten muodostaman vastuksen seurauksena.

Yhdysvaltojen teknillinen tutkimuskeskus (NIST) on todennut raporteissaan, että lentopetroli World Trade Centerin kaksoistornien yläkerroksissa paloi loppuun alle kymmenessä minuutissa. Sen jälkeen oli kyse toimistopaloista, jotka eivät yksinään olisi kyenneet sulattamaan pilvenpiirtäjän teräsrakenteita. Molemmissa torneissa oli 288 massiivista teräspilaria, jotka hajosivat palasiksi yli 400 metrin matkalta.

Oma lukunsa oli World Trade Centerin rakennus 7 reilun sadan metrin päässä kaksoistorneista. WTC-7 romahti 11. syyskuuta myöhään iltapäivällä, vaikkei siihen osunut mitään lentokonetta.

Arkkitehtilehden kirjoituksessa hämmästeltiin myös WTC-tornien raunioissa ollutta sulaa terästä ja Manhattanilta tuhopäivänä talteen otetuista pölynäytteistä löytyneitä pisaran muotoon tiivistyneitä rautahiukkasia ja mikroskooppisen pieniä nanotermiittihiukkasia.

Fysiikan professori Steven Jones esitti vuonna 2006 ensimmäisen kerran teoriansa nanotermiitin osuudesta
WTC-tornien tuhossa. Mormonikirkon hallinnoiman Brigham Youngin yliopiston nyt jo entisen professorin mukaan pilvenpiirtäjien tuhot olivat selitettävissä vain räjähteiden käytöllä – niin karmealta kuin se kuulostaakin.

Nanotermiitti, tai supertermiitti, on Yhdysvaltojen asevoimien laboratorioissa kehitetty huippumoderni sotilasräjähde. Alumiinijauheen ja rautaoksidin seoksesta saadaan aikaan humahtava termiittireaktio, kun alumiini yhdistyy rautaoksidimolekyylien sisältämään happeen ja prosessissa vapautuva palovoima saa rautaoksidin pelkistymään sulaksi raudaksi.

Los Alamosin sotilaslaboratorion räjähdetutkimusprojektin johtaja Steven Son kertoi vuonna 2005, kuinka nanoteknologiaa hyväksikäyttäen oli kehitetty mikroskooppisen pienistä seososista koostuvia supertermiittejä, joiden reaktiovoima oli tuhatkertainen tavalliseen termiittiin verrattuna.

Tavanomaista, teollisesti valmistettua termiittiä on käytetty hitsauksessa yli sadan vuoden ajan.

Professori Steven Jonesin mukaan World Trade Centerin pilvenpiirtäjien räjähdepurku selittäisi rakennusten romahdusnopeuden ja teräspilareiden hajoamisen siisteiksi, lähes samanmittaisiksi palkeiksi. Räjähteiden käytöllä voitaisiin selittää myös ikkunoista ulos purkautuneet savupatsaat tornien yläkerrosten alapuolella hiukan ennen romahdusten alkamista.

Räjähteet selittäisivät myös sen, miksi WTC:n etelätornin ylimmät kerrokset hajosivat ilmassa pelkäksi pulveriksi jo ennen niiden putoamisen alkamista.

Jos räjähteenä tai räjähdysten käynnistäjänä käytettiin nanotermiittiä, tämä selittäisi myös sen, miten oli mahdollista, että tuhopaikoilta löytyi sulan metallin lammikoita vielä viikkoja talojen romahtamisen jälkeen. Termiittireaktiota on lähes mahdotonta sammuttaa, sillä termiittiseoksen palamiseen tarvittava happi tulee seoksesta itsestään.

Nanotermiittiteoria sai vahvistusta The Open Chemical Physics Journal -lehdessä huhtikuussa julkaistusta tutkimuksesta.

Kööpenhaminan yliopiston kemiantutkijan, tanskalaisen Niels Harritin johtama tutkimusryhmä sai haltuunsa eri puolilta Manhattania pian World Trade Centerin rakennusten tuhoutumisen jälkeen talteen otettuja pölynäytteitä. Jokaisesta pölynäytteestä löytyi samanlaisia, millimetrin kymmenesosaa pienempiä puna-harmaita hiukkasia, jotka reagoivat magneettiin.

Hiukkasilla tehtiin erilaisia testejä, joissa niiden todettiin sisältävän puhdasta alumiinia, rautaoksidia, silikonia ja hiiltä. Hiukkasia kuumennettaessa niissä käynnistyi erittäin suuren kuumuuden tuottanut kemiallinen reaktio, jonka seurauksena rautaoksidi suli tiivistyen sen jälkeen pallomaisiksi pieniksi rautahiukkasiksi.

Koska hiukkasten tuottama kuumuus oli moninkertainen verrattuna tavanomaiseen termiittiin, tutkijat päättelivät, että oli kyse nanotermiitistä.

Nanotermiitistä on olemassa hyvin vähän julkista tietoa. Räjähdetekniikan kansainvälisissä seminaareissa on kuitenkin esitelty esimerkiksi juoksevan geelin muodossa valmistettuja nanoräjähteitä, joita voidaan tarvittaessa suihkuttaa tai maalata räjäytettäviin pintoihin tai liimata niihin kiinni ohuena kalvona.

Los Alamosin laboratorio valmistaa viranomaisille räätälöitynä myös erilaisia supertermiittisytyttimiä purkuoperaatioihin.

Niels Harritia haastateltiin Tanskan tv:ssä keväällä heti tutkimuksen julkaisemisen jälkeen, mutta sen jälkeen tutkimus ei ole saanut juuri mitään muuta mediahuomiota.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Mitä 11. syyskuuta todella tapahtui?

KU-VIIKKOLEHTI 11.9.2009

Matkustajakoneiden törmäykset New Yorkin World Trade Centerin tornitaloihin ja kaksoistornien romahdus jäävät historiaan tapauksena, joka mullisti maailman monin tavoin.

Syyskuun 11. päivän tapahtumat päivälleen kahdeksan vuotta sitten pönkittivät uusia viholliskuvia, rajoittivat kansalaisoikeuksia ja hankaloittivat lentomatkailua kaikkialla maailmassa. Pelko ja kaikenlainen kontrolli lisääntyivät.

Iskut vahvistivat Yhdysvaltojen hallituksen ylivaltaa maailmanpolitiikassa ja antoivat sille syyn ryhtyä terrorisminvastaiseksi sodaksi kutsuttuihin hyökkäyssotiin. Yhdysvallat perusti sotilastukikohtia ympäri maailman ja siirsi valtavasti voimavaroja sotavoimille, aseteollisuudelle ja turvallisuudesta vastaaville julkisille ja yksityisille organisaatioille.

Syyskuun 11. päivänä vuonna 2001 tapahtui yhtäaikaisesti monta asiaa, joiden ei pitänyt olla mahdollisia. Yhdysvaltojen ilmavalvonta lamaantui täydellisesti. Normaalisti hävittäjäkoneet olisivat olleet reitiltään poistuneen lentokoneen vieressä muutamassa minuutissa täydessä iskuvalmiudessa.

Lentokoneet kuitenkin törmäsivät pilvenpiirtäjiin sytyttäen tulipalot tornien yläkerroksissa. Paikalla olleet palomiehet, talonmiehet, kadulla olleet kaupunkilaiset ja paikalliset tv-toimittajat kertoivat räjähdyksistä tornitalojen kellarissa ja ylemmissä kerroksissa.

Sitten tornit vuoron perään romahtivat – lähes vapaan pudotuksen nopeudella ilman että alakerrosten muodostama vastus lainkaan hidasti luhistumista.

Vuonna 1966 valmistuneet yli 400-metriset WTC-tornit oli rakennettu kestämään sekä hirmumyrskyjä että mahdollisia Boeing-koneiden törmäyksiä.

Pian asiantuntijat ilmestyivät tv-ruutuihin ja selittivät, että lentokoneiden polttoaineen palaminen oli saanut tornitalojen teräsrakenteet pettämään. Tätä toistettiin siitä eteenpäin virallisena selityksenä, ja mediassa julkaistiin piirroksia, kuinka kaikki oli tapahtunut.

Iskujen takana kerrottiin olevan saudiarabialainen terroristi Osama bin Laden.

Virallisesta selityksestä kiinnipitävillä insinööreillä ja fysiikan tuntijoilla on ollut kuitenkin vaikea tehtävä osoittaa, kuinka yläkerroksissa palanut lentopetroli olisi voinut sulattaa koko rakennuksen mahtavat teräsrakenteet. Lentopetrolin palamislämpötila on enimmillään noin 800 astetta, kun taas teräksen sulamiseen tarvitaan noin 1 500 asteen lämpötila.

Koskaan aikaisemmin teräsrakenteinen pilvenpiirtäjä tai kerrostalo ei ole romahtanut pelkästään tulipalojen ansiosta.

Vielä vaikeampaa on ollut selittää World Trade Centerin rakennuksen 7 sortumista reilun sadan metrin päässä kaksoistorneista. 47-kerroksinen WTC-7 luhistui kuin itsestään, vaikkei siihen törmännyt mitään lentokonetta.

BBC:n syyskuun 11. päivän tv-lähetyksessä kerrottiin WTC-7:n romahtamisesta jo 20 minuuttia ennen sen romahtamista.

WTC-tornien onnettomuustutkinta oli täydellinen farssi. Onnettomuustutkijoita ei päästetty tuhopaikalle. Romahtaneiden pilvenpiirtäjien teräspalkit kuljetettiin pikaisesti pois. Teräs sulatettiin ja myytiin Kiinaan ja Intiaan.

Syyskuun 11. päivän tapahtumien virallisten selitysten epätarkkuudet eivät koske vain World Trade Centerin torneja.

Puolustusministeriön päämajaan Pentagoniin kohdistuneen iskun vauriot eivät näyttäneet Boeing-koneen törmäyksen aiheuttamilta. Nurmikenttä rakennuksen edessä oli iskun jälkeen lähes koskematon, eikä Boeing-kone millään olisi voinut mahtua rakennuksen törmäysaukkoon. Koneen hylystä ei löytynyt jälkiä.

Pitkän väännön jälkeen julkistetut valvontakameran videokuvat eivät myöskään vakuuta, että kyseessä olisi ollut nimenomaan matkustajakoneen törmäys.

Kertomus neljännen kaapatuksi väitetyn koneen kohtalosta on yhtä lailla ristiriitainen. Tämän koneen kerrottiin syöksyneen maahan Shanksvillessä Pennsylvanian osavaltiossa pian sen jälkeen kun matkustajat olivat taltuttaneet kaapparit. Aiheesta on tehty myös Hollywood-elokuva United 93.

Matkustajien kerrottiin aluksi soittaneen lentokoneesta matkapuhelimilla perheenjäsenilleen, vaikka matkapuhelimet eivät toimi lentokoneissa kilometrien korkeudessa.

Koneen hylyn osia löytyi useiden kilometrien säteeltä, mikä viittaisi siihen, että kone ammuttiin alas.

Virallista kertomusta epäilevät tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota myös Yhdysvaltojen tiedustelupalvelujen saamiin lukuisiin etukäteisvaroituksiin sekä presidentti Bushin, varapresidentti Dick Cheneyn ja puolustusministeri Donald Rumsfeldin antamiin ristiriitaisiin lausuntoihin siitä, milloin he saivat tietää kaapatuista koneista ja WTC-torneihin tehdyistä iskuista.

Muutama päivä iskujen jälkeen kävi myös ilmi, että osa kaappaajiksi väitetyistä arabimiehistä oli edelleen elossa antaen lehtimiehille haastatteluja Saudi-Arabiassa ja Marokossa. Mohammed Attan ja kumppanusten rietas elämäntyyli Floridassa ei myöskään vastannut kuvaa islamilaisista kiihkouskovaisista.

Kesällä 2004 julkaistu syyskuun 11. päivän tutkimuskomission raportti ei juuri lainkaan selvittänyt näitä ja monia muita ristiriitaisuuksia. 570-sivuiseen raporttiin pikemminkin valikoitiin sellaista todistusaineistoa, joka vahvisti virallista kertomusta, ja siitä jätettiin pois yksityiskohtia, jotka sotivat virallista versiota vastaan.

Media ei ole jaksanut syventyä syyskuun 11. päivän tapahtumiin ja virallisen version puutteisiin tai mahdottomuuksiin. Silloin harvoin kun virallisen version ongelmia onkin käsitelty, toisinajattelijoiden keskeiset argumentit on useimmiten sivuutettu ja sävy on ollut pilkallinen.

Tästäkin huolimatta viimeisten mielipidetutkimusten mukaan Yhdysvalloissa kolmasosa kansasta uskoo Bushin hallituksen olleen itse jollain lailla osallinen syyskuun 11. päivän iskuissa ja alle 35-vuotiaista tätä mieltä oli selvä enemmistö vastaajista.