Haasteita sananvapaudelle

KU-VIIKKOLEHTI 19.10.2012

Sananvapauskysymykset olivat päivittäisenä puheenaiheena, kun viime kuussa isännöin tansanialaista sananvapausjuristia Mohammed Tibanyenderaa tämän Suomen-vierailun aikana. Tibanyendera on eteläisen Afrikan maiden mediajärjestön Misan Tansanian osaston puheenjohtaja ja suomalaisten journalistien kehitysyhteistyöjärjestön Vikesin yhteistyökumppani.

Sananvapaudelle on monenlaisia esteitä ja haasteita, ja ne ovat erilaisia eri maissa.

Tansaniassa suosittu poliittinen viikkolehti Mwanahalisi asetettiin heinäkuussa julkaisukieltoon sen jälkeen kun lehti osoitti, että presidentin alaisuudessa toimivan turvallisuuspalvelun miehet olivat syypäitä lakkoilevien lääkäreiden ammattijärjestön johtajan sieppaukseen ja kidutukseen.

Syyskuun alussa valtakunnallisen tv-kanavan toimittaja sai surmansa poliisin kyynelkaasukranaatista, kun hän oli raportoimassa oppositiopuolueen kannattajien mielenosoituksesta pienessä kylässä maan eteläosissa.

Tibanyendera muistutti, että Tansaniassa tällaiset tapaukset ovat harvinaisia. Maassa on laaja lehdistönvapaus, kymmeniä itsenäisiä sanomalehtiä ja radioasemia ja toistakymmentä tv-kanavaa. Sensuuria ei ole, mutta itsesensuuria kylläkin.

Tosin sensuuriakin esiintyy eri maissa eri muodoissa. Riippumattoman median ennakkosensuurista on kuitenkin luovuttu miltei kaikkialla, ainakin periaatteessa.

Burmassa ennakkosensuuri lopetettiin elokuussa. Sitä ennen sanomalehdet ilmestyvät vain kerran viikossa, jotta viranomaiset ehtivät syynätä läpi jokaisen artikkelin ennen lehden painoonmenoa.

Sudanissa etukäteissensuurista luovuttiin presidentti Omar al-Bashirin päätöksellä vuonna 2009. Tämänkin jälkeen turvallisuuspoliisi on ratsannut toimituksia iltaisin ja poistanut sanomalehdistä kokonaisia sivuja juuri ennen painatusta.

Ennakkosensuurin sijaan monissa maissa sanomalehtien kokonaisia painoksia on takavarikoitu, tai kuten Tansanian Mwanahalisin tapauksessa, lehden julkaiseminen on kielletty. Esimerkkejä löytyy eri puolilta maailmaa Iranista Valko-Venäjälle.

Kiina, Iran, Syyria ja Saudi-Arabia estävät säännönmukaisesti pääsyn hallitusta arvosteleville verkkosivuille.

Ääriesimerkkejä sensuurista edustavat toimittajien vangitsemiset tai murhat. Tällä hetkellä ainakin 179 journalistia on vangittuna työnsä vuoksi, näistä 42 Iranissa, 28 Eritreassa ja 27 Kiinassa. Tänä vuonna ammattinsa vuoksi on surmattu ainakin 48 journalistia, valtaosa heistä Syyriassa, Somaliassa ja Pakistanissa.

Oma lukunsa ovat sitten ne maat, joissa mitään riippumatonta mediaa ei ole olemassa. Yhdysvaltalaisen Committee to Protect Journalists -järjestön mukaan media toimii puhtaasti hallituksen äänitorvena ainakin Eritreassa, Kuubassa, Pohjois-Koreassa, Päiväntasaajan Guineassa, Uzbekistanissa ja Valko-Venäjällä.

Julkaisukieltojen ja itsesensuurin lisäksi sananvapautta rajoittavat tiedonsaannin esteet. Tansaniassa mediajärjestöt kampanjoivat parhaillaan julkisuuslain saamisen puolesta. Ilman julkisuuslakia viranomaisilla ei ole mitään velvoitteita antaa journalisteille tai muille kansalaisille tietoja hallituksen päätöksistä tai julkistaa viranomaisten hallussa olevia asiakirjoja esimerkiksi yleisistä hankinnoista tai yhteisten varojen käytöstä.

Monissa kehitysmaissa ei ole myöskään luotettavia tilastotietoja – tai jos on, ne eivät yleensä ole julkisia.

Tiedonsaantia rajoittavat myös erilaiset matkustuskiellot. Esimerkiksi Nigeriassa sotilaat estävät yleensä toimittajien pääsyn öljytuhoalueille.

Usein ihmiset eivät myöskään uskalla puhua median edustajille – viranomaisten tai paikallisen mafian koston pelossa.

Tiedonsaantia voivat rajoittaa myös puutteelliset resurssit tai toimittajien riittämätön osaaminen. Tansaniassa mediataloilla ei yleensä ole varaa lähettää toimittajiaan juttumatkoille. Paikallisen yleisradion toimituksessa toimittajilla ei ole juuri tietokoneita, eikä nettiyhteyttä. Verkkoa ei osata kunnolla käyttää tiedonhakuun.

Olennaisen tiedon hankkimisen ja julkaisemisen esteenä voivat olla myös erilaiset asenteet, ennakkoluulot tai vääristyneet uutiskriteerit – myös teknologisesti pitkälle kehittyneissä maissa.

Median omistus vaikuttaa usein keskeisesti tiedonvälityksen monipuolisuuteen. Monissa maissa valtiollisilla radio- ja tv-kanavilla ei suvaita hallitusta arvostelevia näkemyksiä, mutta myös kaupallinen media voi monin tavoin rajoittaa vapaata tiedonvälitystä.

Jos median omistus on liian keskittynyttä, toimittajat eivät käsittele aiheita, jotka voivat haitata mediaomistajan intressejä.

Jos media on kovin kaupallistunut ja tiedonvälitys viihteellistynyttä tai peräti pinnallista, erilaisia näkemyksiä saa kyllä julkaista, mutta valtavirran käsittelytavasta poikkeavat seikat eivät saa ansaitsemaansa huomiota eivätkä pääse vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon.

Joissain maissa on myös yleistä, että tutkivat reportaasit viranomaisten tai poliitikkojen väärinkäytöksistä tai yksityisten yhtiöiden aiheuttamista epäkohdista jätetään julkaisematta, mikäli syytöksen kohteena oleva taho ostaa tiedotusvälineestä ilmoitustilaa.

Monissa maissa toimittajien järjestäytyneisyyden puute on keskeinen este sananvapaudelle.

Esimerkiksi Tansaniassa ei ole olemassa journalistien ammattiliittoa eikä näin ollen myöskään palkkaneuvotteluja ja työehtosopimuksia. Valtamedian vakituisten toimittajien keskipalkka on alle sata euroa kuussa. Todellisuudessa suurin osa toimittajista tienaa tätäkin vähemmän, sillä he saavat palkkansa julkaistujen juttujen määrän mukaan. Työttömyysturvaa ei ole.

Työtä on vaikea tehdä kunnolla ja itsenäisesti, kun oma toimeentulo on epävarmaa. Niinpä myös yksittäiset toimittajat ovat alttiita korruptiolle.

Yhdysvaltojen kehitysyhteistyöviraston aikoinaan aloittaman käytännön mukaisesti Tansaniassa tiedotustilaisuuksien ja seminaarien järjestäjät maksavat osanottajille yleensä matkakorvauksen tai päivärahan. Pressitilaisuuteen osallistumisesta voi saada viikon palkkaa vastaavan summan rahaa. Joskus päällikköporras vaatii oman osuutensa päivärahoista.