KU-VIIKKOLEHTI 27.7.2012
Irakin sotaa ei käyty pelkästään Yhdysvaltojen joukkojen ja Nato-liittolaisten voimin. Huomattava osa sotaponnistuksista ja sotilastukikohtien huoltotehtävistä ulkoistettiin yksityisille yhdysvaltalaisille turva-alan yhtiöille, joiden työntekijöistä enemmistö oli kotoisin kolmannen maailman maista.
Intialaiset, nepalilaiset ja filippiiniläiset vierastyöläiset vastasivat Yhdysvaltojen tukikohdissa ruuanlaitosta, siivoamisesta, rakennustöistä, pikaruuasta ja jopa naissotilaiden kauneudenhoidosta.
Loppuvuodesta 2010 kun yhdysvaltalaisjoukkojen vetäytyminen Irakista oli aloitettu, maassa oli 47 000 yhdysvaltalaista sotilasta ja yli 40 000 vierastyöntekijää, jotka oli värvätty pääasiassa etelän maista.
Vuosina 2003–2009 Yhdysvaltojen puolustusministeriö maksoi yksityisten turvallisuusyhtiöiden palveluista Irakissa arvioilta sata miljardia dollaria, noin viidesosan kaikista sotamenoista Irakin miehityksen aikana.
Yksityisten turvayhtiöiden palkkaamista vartijoista suuri osa oli kotoisin Ugandasta. Irakissa on työskennellyt kaikkiaan ainakin 20 000 ugandalaista, joiden tehtävänä on ollut vartioida tukikohtia ja tarkastaa tukikohtiin saapuvat ajoneuvot. Osa ugandalaisista osallistui myös sotatoimiin amerikkalaisjoukkojen rinnalla.
Ugandalaiset ovat olleet haluttuja vartijoita Irakissa – ja nyt myös Afganistanissa. Ugandassa englanti on maan virallinen kieli, joten ugandalaisvartijat puhuvat hyvää englantia. Monilla heistä on myös sotakokemusta Kongon sodasta ja sisällissodasta Joseph Konyn johtaman Herran vastarinta-armeijan (LRA) kapinallisia vastaan.
Monet ugandalaiset olivat aluksi hyvin halukkaita lähtemään sotakomennukselle Irakiin. Kun ugandalaisvartijoiden värväykset aloitettiin vuonna 2005, heille luvattiin parhaimmillaan 1 300 dollarin kuukausipalkkaa, mikä oli hurja summa kotimaassa.
Viidessä vuodessa ugandalaisvartijoiden palkka putosi kuitenkin 400 dollariin kuussa. Työpäivät olivat 12-tuntisia, ja työtä oli kuusi päivää viikossa.
Yhdysvalloista palkatut vartijat saattoivat saada samasta työstä 15 000 dollaria kuussa.
Vaikka ugandalaisvartijoiden palkat romahtivat, Yhdysvaltojen puolustusministeriö maksoi turvallisuusyhtiöille kuitenkin samat korvaukset kuin aiemmin.
Ugandalaisvartijoiden työolot ja heidän työnantajiensa välistävedot saivat julkisuutta keväällä, kun yhdysvaltalainen asianajaja nosti ugandalaismiesten puolesta kanteen neljää suurta yhdysvaltalaista turva-alan yhtiötä ja näiden vakuutusyhtiöitä vastaan.
Le Monde diplomatique -lehti kertoi Irakissa sairastuneiden tai vammautuneiden ugandalaisvartijoiden maksamattomista hoitokuluista ja työkyvyttömyyseläkkeistä, joihin he olisivat Yhdysvaltojen puolustusministeriön säännösten mukaan olleet oikeutettuja.
Ugandassa työministeriö keskeytti jo vuonna 2007 muutaman kuukauden ajaksi kansalaistensa värväykset Irakiin ugandalaisten välitystoimistojen väärinkäytösten vuoksi. Eräs paikallinen värvääjä oli tienannut miljoonia dollareita vähentämällä vartijoiden palkoista erillisen univormumaksun.
Samainen ugandalainen vartiointiyhtiö piti itsellään 40 000 dollarin kertakorvauksen, joka oli tarkoitettu Irakissa ammutun vartijan omaisille.
Värväystoiminta Irakiin sai kuitenkin jatkua – osittain ilmeisesti sen vuoksi että kyseisen vartiointiyhtiön omistaja kuului presidentti Yoweri Musevenin perhepiiriin.
Vaikka Yhdysvaltojen Irakin-miehitys päättyi virallisesti viime vuoden lopulla, ugandalaisvartijoista on edelleen kysyntää Yhdysvaltojen massiivisen suurlähetystön turvaamisessa. Yhdysvaltojen Bagdadin-suurlähetystön palkkalistoilla on 16 000 henkeä, joista puolet on vartijoita ja muita yksityisiä turvallisuusasiantuntijoita.
Le Monde diplomatiquen mukaan Yhdysvaltojen ulkoministeriö on palkannut kahdeksan yksityistä turvayhtiötä suojelemaan Irakin-suurlähetystön työntekijöitä. Yhtiöiden pitäisi värvätä ainakin 5 500 sopimussotilaan armeija.
Irakin lisäksi ugandalaiset värväysfirmat ovat lähettäneet vartijoita Yhdysvaltojen sota-operaatioon myös Afganistaniin.
Vuodesta 2007 käynnissä ollut YK:n ja etenkin Yhdysvaltojen rahoittama Afrikan unionin Somalia-operaatio on ollut alusta alkaen ugandalaisupseerien komennuksessa. Tällä hetkellä Somaliassa on lähes 6 000 ugandalaissotilasta taistelemassa maan eteläosia hallussaan pitävää Al-Shabaabin islamistiarmeijaa vastaan.
Ugandalaissotilaiden seikkailut maailman kriisipesäkkeissä ovat herättäneet kotimaassa kovaa arvostelua, etenkin sen jälkeen kun maan pääkaupungissa Kampalassa tehtiin kesällä 2010 kolme tuhoisaa pommi-iskua jalkapallon MM-kisojen loppuottelun tv-lähetystä katsomassa olleita ihmisjoukkoja vastaan. Al-Shabaabin tekemiksi epäillyissä pommi-iskuissa kuoli 76 ihmistä.
Somalian taisteluissa uskotaan kaatuneen satoja ugandalaissotilaita.
Keväällä paljastui myös, että Somalia-operaation sotilailta olivat useamman kuukauden palkat maksamatta. Ugandalaislehdet kertoivat sotilaiden perheiden vuokrarästeistä ja lapsista, jotka lähetettiin koulusta kotiin maksamattomien koulumaksujen vuoksi.
Ugandan hallituksella on kuitenkin syynsä lähettää sotilaitaan ulkomaille. Ugandalaisvartijat ja paikalliset värväysyhtiöt ovat tienanneet Irakin-operaatiosta vuosittain yli 90 miljoonaa dollaria. Summa on lähes puolitoista kertaa enemmän kuin maan suurimmasta vientituotteesta kahvista saatavat valuuttatulot.
Toinen syy liittyy presidentti Musevenin asemaan, arvelee ugandalaislehti Monitorin toimittaja John Njoroge.
”Museveni on ollut Ugandassa vallassa jo 26 vuotta, ja presidentin suosio on laskussa. Upseerit ovat tulossa levottomiksi. Hallituksen kannalta on parempi, että he taistelevat Somaliassa.”
Toisten mielestä Uganda yksinkertaisesti toimii Yhdysvaltojen apujoukkona Somaliassa sotien Yhdysvaltojen sotaa Yhdysvaltojen aseilla ja rahoituksella. Näin myös presidentti Musevenin ulkopuolinen tuki on turvattu.
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Mitä arabikeväästä jäi käteen?
KU-VIIKKOLEHTI 13.7.2012
Egyptissä on käyty tällä viikolla kädenvääntöä siitä, kenellä on maassa valta – islamistipresidentti Mohammed Mursilla ja Muslimiveljeskunnan hallitsemalla parlamentilla, vai sotilasneuvostolla ja sitä myötäilevällä perustuslakituomioistuimella.
Presidentti Mursi kutsui sunnuntaina koolle parlamentin, jonka sotilasneuvosto ehti jo hajottaa viime kuussa pidettyjen presidentinvaalien alla. Tiistaina parlamentti kokoontuikin pikaisesti samaan aikaan kun perustuslakituomioistuin totesi, että sen aiempi päätös parlamentin hajottamisesta oli edelleen voimassa.
Naapurimaassa Libyassa puolestaan odotellaan viime viikonloppuna pidettyjen parlamenttivaalien tulosta. Vaaleihin osallistui yli sata puoluetta, joista yhdelläkään ei ole minkäänlaista poliittista ohjelmaa. Muslimiveljien puolueen odotetaan voittavan vaalit.
Myös Tunisiassa muslimiveljeskunnan puolue sai selvän vaalivoiton viime vuoden lopulla pidetyissä ensimmäisissä kansannousun jälkeisissä parlamenttivaaleissa. Poliittisen vallanvaihdon jälkeen ihmiset kaipaavat jo vaalilupausten lunastamista.
”Vallankumous oli tarpeellinen, mutta nyt on saatava työpaikkoja”, sanovat monet tunisialaiset Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan julkaiseman Maailman Kuvalehden tuoreen reportaasin mukaan.
Al Jazeera -kanavan kansainvälisen politiikan erikoistoimittaja Marwan Bishara analysoi arabimaiden viimevuotisia kansannousuja tapahtumia kirjassaan The Invisible Arab (Näkymätön arabi) ja oikaisee tavallisimpia yleistyksiä.
Bisharan mukaan arabikevät ei suinkaan ollut pelkästään nuorten Twitter-vallankumous vaan osa laajaa yhteiskunnallista liikettä.
”Sosiaalisen median roolia ei pidä liioitella. Puhuminen Facebook- tai Twitter-vallankumouksista on vähän sama kuin antaisi c-kasettien kehittäjälle, hollantilaiselle elektroniikkayhtiölle Philipsille, kunnian Iranin islamilaisesta vallankumouksesta vuonna 1979, jolloin ajatolla Khomeinin puheet levisivät kansan keskuuteen tuhansille kaseteille nauhoitettuina.”
Arabiankielisillä satelliittikanavilla oli sitäkin suurempi merkitys kansannousujen leviämisessä. Al Jazeeran ohella ihmiset arabimaissa ovat jo vuosien ajan voineet katsoa libanonilaisia kaupallisia kanavia tai saudiarabialaisen Rotana-yhtiön kanavia, joiden ohjelmatarjonta vaihtelee saippuaoopperoista, musiikkivideoihin ja uskonnollisiin ohjelmiin.
”Satelliittikanavat tavoittavat useimmat arabimaiden kodit 24 tuntia vuorokaudessa. Kun satelliittikanavat välittivät kuvia ja keskusteluohjelmia kansannousuista, muutoksesta tuli osa todellisuutta myös niille kymmenille miljoonille ihmisille, jotka seurasivat vallankumousta olohuoneissaan suorana lähetyksenä tv:stä”, Marwan Bishara kirjoittaa.
Länsimaissa ei juuri kiinnitetty huomiota arabimaiden yhteiskunnallisiin liikkeisiin ennen viime vuoden kansannousuja. Vuosina 1998–2004 pelkästään Egyptissä käytiin yli tuhat työtaistelua parempien palkkojen ja työolojen puolesta. Mahallahin kaupungin tekstiilityöläisten lakkoihin osallistui vuonna 2006 yli 20 000 työntekijää, jotka vaativat maksamattomia palkkojaan ja minimipalkan korottamista.
Seuraavana vuonna työläiset osoittivat mieltä Maailmanpankkia vastaan ja kehottivat presidentti Hosni Mubarakia eroamaan. Vuonna 2008 ruuan hinnankorotukset saivat tuhansittain ihmisiä kaduille ympäri maata. Yksityistettyjen valtionyhtiöiden työntekijät jättivät tehtaansa ja järjestivät istumamielenosoituksia Kairon jalkakäytävillä.
Viranomaiset vastasivat lakkoihin yleensä kovin ottein. Turvallisuuspoliisi hakkasi ihmisiä ja pidätti ja kidutti lakkoliikkeiden johtajia.
Länsimaiden mediassa tämä kaikki jäi pitkälti huomaamatta. Marwan Bisharan mukaan länsimaissa arabimaita on katsottu yleensä erikoisten silmälasien läpi, jotka eivät näytä tunnistavan paljon muuta kuin Israelin, öljyn sekä terrorismin ja radikaalin islamin uhan.
Egyptin ja muiden arabimaiden kansannousujen voima oli Marwan Bisharan mielestä siinä, että ne keräsivät yhteen ihmisiä mitä erilaisimmista taustoista. Opiskelijoiden ja nuorten nettiaktivistien lisäksi mukana oli kaikenikäisiä työttömiä ja työläisiä, liberaaleja ja marxilaisia, muslimiveljien kannattajia ja koptikristittyjä – ja Kairossa jopa kahden kilpailevan jalkapallojoukkueen, Al-Ahlyn ja Zamalekin kannattajia.
Kaikkia näitä ryhmiä yhdisti halu saada aikaan parannuksia konkreettisiin elinoloihin, mikä piti sisällään myös ilmaisunvapauden.
Arabimaiden nuorten aikuisten tilanne on Bisharan mukaan erityisen tukala Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n edellyttämien yksityistämistoimien vuoksi. Aiemmin valtio oli useimmissa arabimaissa suurin työnantaja, mutta kun julkisia palveluja yksityistettiin ja valtionyhtiöitä myytiin diktatuurihallituksia lähellä oleville liikemiehille, juuri koulunsa päättäneille tai korkeakouluista valmistuneille nuorille ei enää ole riittänyt työpaikkoja.
Al Jazeeran erikoistoimittaja Marwan Bishara toteaa, että Tunisian ja Egyptin johtajien syrjäyttäminen vallasta muutamassa viikossa oli kaikin tavoin poikkeuksellista, mutta asevoimien johtajien itsepintainen turvautuminen vanhaan järjestelmään vesitti kansannousuja. Poikkeuslait säilyivät voimassa, ja kansannousuihin osallistuneita aktivisteja tuomittiin sotilasoikeudenkäynneissä.
Egyptissä kansannousu voidaan nähdä myös sotilasvallankaappauksena, joissa kenraalit määräävät demokraattiseen järjestelmään siirtymisen tahdin.
Tunisian ja Egyptin rauhanomaiset vallankumoukset eivät loppujen lopuksi levinneet muihin arabimaihin. Libyassa, Syyriassa ja Jemenissä kansannousut vaihtuivat sisällissodiksi, joissa kymmenet tuhannet ihmiset ovat menettäneet henkensä.
Bahrainissa Saudi-Arabian panssarivaunut pysäyttivät kansannousun, jotta maa voisi rauhassa valmistautua tuleviin formulakisoihin. Saudi-Arabiassa taas kuningas Abdullah jakoi 130 miljardia dollaria kuninkaallisina stipendeinä ja palkankorotuksina pitääkseen alamaiset tyytyväisinä.
Egyptissä on käyty tällä viikolla kädenvääntöä siitä, kenellä on maassa valta – islamistipresidentti Mohammed Mursilla ja Muslimiveljeskunnan hallitsemalla parlamentilla, vai sotilasneuvostolla ja sitä myötäilevällä perustuslakituomioistuimella.
Presidentti Mursi kutsui sunnuntaina koolle parlamentin, jonka sotilasneuvosto ehti jo hajottaa viime kuussa pidettyjen presidentinvaalien alla. Tiistaina parlamentti kokoontuikin pikaisesti samaan aikaan kun perustuslakituomioistuin totesi, että sen aiempi päätös parlamentin hajottamisesta oli edelleen voimassa.
Naapurimaassa Libyassa puolestaan odotellaan viime viikonloppuna pidettyjen parlamenttivaalien tulosta. Vaaleihin osallistui yli sata puoluetta, joista yhdelläkään ei ole minkäänlaista poliittista ohjelmaa. Muslimiveljien puolueen odotetaan voittavan vaalit.
Myös Tunisiassa muslimiveljeskunnan puolue sai selvän vaalivoiton viime vuoden lopulla pidetyissä ensimmäisissä kansannousun jälkeisissä parlamenttivaaleissa. Poliittisen vallanvaihdon jälkeen ihmiset kaipaavat jo vaalilupausten lunastamista.
”Vallankumous oli tarpeellinen, mutta nyt on saatava työpaikkoja”, sanovat monet tunisialaiset Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan julkaiseman Maailman Kuvalehden tuoreen reportaasin mukaan.
Al Jazeera -kanavan kansainvälisen politiikan erikoistoimittaja Marwan Bishara analysoi arabimaiden viimevuotisia kansannousuja tapahtumia kirjassaan The Invisible Arab (Näkymätön arabi) ja oikaisee tavallisimpia yleistyksiä.
Bisharan mukaan arabikevät ei suinkaan ollut pelkästään nuorten Twitter-vallankumous vaan osa laajaa yhteiskunnallista liikettä.
”Sosiaalisen median roolia ei pidä liioitella. Puhuminen Facebook- tai Twitter-vallankumouksista on vähän sama kuin antaisi c-kasettien kehittäjälle, hollantilaiselle elektroniikkayhtiölle Philipsille, kunnian Iranin islamilaisesta vallankumouksesta vuonna 1979, jolloin ajatolla Khomeinin puheet levisivät kansan keskuuteen tuhansille kaseteille nauhoitettuina.”
Arabiankielisillä satelliittikanavilla oli sitäkin suurempi merkitys kansannousujen leviämisessä. Al Jazeeran ohella ihmiset arabimaissa ovat jo vuosien ajan voineet katsoa libanonilaisia kaupallisia kanavia tai saudiarabialaisen Rotana-yhtiön kanavia, joiden ohjelmatarjonta vaihtelee saippuaoopperoista, musiikkivideoihin ja uskonnollisiin ohjelmiin.
”Satelliittikanavat tavoittavat useimmat arabimaiden kodit 24 tuntia vuorokaudessa. Kun satelliittikanavat välittivät kuvia ja keskusteluohjelmia kansannousuista, muutoksesta tuli osa todellisuutta myös niille kymmenille miljoonille ihmisille, jotka seurasivat vallankumousta olohuoneissaan suorana lähetyksenä tv:stä”, Marwan Bishara kirjoittaa.
Länsimaissa ei juuri kiinnitetty huomiota arabimaiden yhteiskunnallisiin liikkeisiin ennen viime vuoden kansannousuja. Vuosina 1998–2004 pelkästään Egyptissä käytiin yli tuhat työtaistelua parempien palkkojen ja työolojen puolesta. Mahallahin kaupungin tekstiilityöläisten lakkoihin osallistui vuonna 2006 yli 20 000 työntekijää, jotka vaativat maksamattomia palkkojaan ja minimipalkan korottamista.
Seuraavana vuonna työläiset osoittivat mieltä Maailmanpankkia vastaan ja kehottivat presidentti Hosni Mubarakia eroamaan. Vuonna 2008 ruuan hinnankorotukset saivat tuhansittain ihmisiä kaduille ympäri maata. Yksityistettyjen valtionyhtiöiden työntekijät jättivät tehtaansa ja järjestivät istumamielenosoituksia Kairon jalkakäytävillä.
Viranomaiset vastasivat lakkoihin yleensä kovin ottein. Turvallisuuspoliisi hakkasi ihmisiä ja pidätti ja kidutti lakkoliikkeiden johtajia.
Länsimaiden mediassa tämä kaikki jäi pitkälti huomaamatta. Marwan Bisharan mukaan länsimaissa arabimaita on katsottu yleensä erikoisten silmälasien läpi, jotka eivät näytä tunnistavan paljon muuta kuin Israelin, öljyn sekä terrorismin ja radikaalin islamin uhan.
Egyptin ja muiden arabimaiden kansannousujen voima oli Marwan Bisharan mielestä siinä, että ne keräsivät yhteen ihmisiä mitä erilaisimmista taustoista. Opiskelijoiden ja nuorten nettiaktivistien lisäksi mukana oli kaikenikäisiä työttömiä ja työläisiä, liberaaleja ja marxilaisia, muslimiveljien kannattajia ja koptikristittyjä – ja Kairossa jopa kahden kilpailevan jalkapallojoukkueen, Al-Ahlyn ja Zamalekin kannattajia.
Kaikkia näitä ryhmiä yhdisti halu saada aikaan parannuksia konkreettisiin elinoloihin, mikä piti sisällään myös ilmaisunvapauden.
Arabimaiden nuorten aikuisten tilanne on Bisharan mukaan erityisen tukala Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n edellyttämien yksityistämistoimien vuoksi. Aiemmin valtio oli useimmissa arabimaissa suurin työnantaja, mutta kun julkisia palveluja yksityistettiin ja valtionyhtiöitä myytiin diktatuurihallituksia lähellä oleville liikemiehille, juuri koulunsa päättäneille tai korkeakouluista valmistuneille nuorille ei enää ole riittänyt työpaikkoja.
Al Jazeeran erikoistoimittaja Marwan Bishara toteaa, että Tunisian ja Egyptin johtajien syrjäyttäminen vallasta muutamassa viikossa oli kaikin tavoin poikkeuksellista, mutta asevoimien johtajien itsepintainen turvautuminen vanhaan järjestelmään vesitti kansannousuja. Poikkeuslait säilyivät voimassa, ja kansannousuihin osallistuneita aktivisteja tuomittiin sotilasoikeudenkäynneissä.
Egyptissä kansannousu voidaan nähdä myös sotilasvallankaappauksena, joissa kenraalit määräävät demokraattiseen järjestelmään siirtymisen tahdin.
Tunisian ja Egyptin rauhanomaiset vallankumoukset eivät loppujen lopuksi levinneet muihin arabimaihin. Libyassa, Syyriassa ja Jemenissä kansannousut vaihtuivat sisällissodiksi, joissa kymmenet tuhannet ihmiset ovat menettäneet henkensä.
Bahrainissa Saudi-Arabian panssarivaunut pysäyttivät kansannousun, jotta maa voisi rauhassa valmistautua tuleviin formulakisoihin. Saudi-Arabiassa taas kuningas Abdullah jakoi 130 miljardia dollaria kuninkaallisina stipendeinä ja palkankorotuksina pitääkseen alamaiset tyytyväisinä.
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Islamistipresidentti vailla valtaa
KU-VIIKKOLEHTI 29.6.2012
Egyptin presidentinvaalien vaalivalvojaiset olivat hiukan toisenlaiset kuin mihin meillä on totuttu. Ei ollut television vaalistudiota asiantuntijoineen eikä ääntenlaskennan etenemisen myötä ruutuun ponnahtavia pylväsgraafeja, vaan pönäkkä lehdistötilaisuus, jossa vaalikomission puheenjohtaja luki tunnin verran raporttia eri vaalipiireissä tehtyjen valitusten käsittelystä ja valitusten vuoksi hylättyjen äänien määrästä.
Tämä tapahtui viime sunnuntaina, kun oli kulunut viikko presidentinvaalien toisen kierroksen äänestyksestä.
Viimein päästiin lopullisiin äänimääriin. Kun selvisi, että Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi oli saanut enemmän ääniä kuin entinen pääministeri Ahmed Shafik, Al Jazeeran suora lähetys siirtyi näyttämään kuvaa Kairon Tahrir-aukiolta, jossa Egyptin liput hulmusivat ja kymmenet tuhannet muslimiveljien kannattajat huusivat: ”Jumala on suurin!”
Vielä kaksi vuotta sitten harva olisi uskonut, että vainotun Muslimiveljeskunnan ehdokas olisi voitu valita maan presidentiksi. Useat veljeskunnan johtajista istuivat vankilassa, ja presidentti Hosni Mubarak yritti juonia liikemiespojastaan Gamal Mubarakista seuraajaansa.
Mutta Egyptin viimevuotisen kansannousun jälkeen tulos oli pettymys monille demokratialiikkeen aktiiveille. Ei pelkästään sen vuoksi, että islamistisen Muslimiveljeskunnan ehdokas voitti, vaan koska uudella presidentillä ei ole juuri lainkaan todellista valtaa.
Mubarakin eroamisesta lähtien Egyptissä vallassa ollut sotilashallitus, Asevoimien korkein neuvosto, julkaisi viime viikolla asetuksen, jonka myötä kenraalit päättävät jatkossakin maan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Kenraalit laativat myös lait, päättävät maan budjetista ja määräävät, ketkä nimetään laatimaan maalle uutta perustuslakia.
”Egyptillä on nyt presidentti, joka ei hallitse armeijaa, ei voi vaikuttaa puolustusbudjettiin, ei pysty vaikuttamaan lakien säätämiseen tai uuden perustuslain laatimiseen, eikä maassa ole parlamenttia. Mitä valtaa hänellä siis on?” kysyttiin lukijakommentissa Britannian yleisradion BBC:n verkkosivustolla.
Egyptin korkein perustuslakituomioistuin hajotti kaksi viikkoa sitten maan parlamentin. Vuodenvaihteessa pidetyissä parlamenttivaaleissa sovellettiin vaalilakia, joka oli tuomioistuimen päätöksen mukaan perustuslain vastainen. Muslimiveljeskunnan Vapaus- ja oikeuspuolueella ja äärikonservatiivisten salafistien Valon puolueella oli parlamentissa selvä enemmistö.
Kun vielä parlamenttikin on hajotettu, voidaan hyvällä syyllä kysyä, mitä Egyptin arabikeväästä on jäänyt käteen.
Uudella presidentillä tulee kuitenkin olemaan jonkin verran valtaa sisäpolitiikassa. Lähipäivinä Mursin on määrä nimittää maalle pääministeri ja varapresidentti, joiden uskotaan tulevan Muslimiveljeskunnan ulkopuolelta. Muslimiveljien arvellaan haluavan hälventää monien ihmisten pelkoa siitä, että se pyrkisi tekemään Egyptistä uskontoon perustuvan islamilaisen tasavallan.
Uuden hallituksen suurimmat haasteet liittyvät turvallisuuteen ja talouteen. Rikollisuus on kasvanut selvästi sitten kansannousun, etenkin autovarkaudet ja aseelliset ryöstöt. Rikollisuuden pysäyttämiseksi muslimiveljien täytyisi nyt tehdä yhteistyötä turvallisuusviranomaisten kanssa, jotka vielä jokin aika sitten keskittyivät uskonnollisten liikkeiden vainoamiseen, pidätyksiin ja kidutukseen.
Yksityistämisen aiheuttama työttömyys ja työolojen kurjistuminen olivat keskeisiä syitä kansannousuun. Monet odottavat nyt talouden ripeää kohentumista. Yli 40 prosenttia egyptiläisistä elää köyhyysrajan alapuolella, etenkin maaseudulla ja kaupunkien slummilähiöissä.
Muslimiveljien kannattajat taas uskovat, että presidentti tulee ratkaisemaan Palestiinan tilanteen ja vaatimaan Israelilta myönnytyksiä. Veljeskunta arvosteli Mubarakin hallintoa jatkuvasti siitä, että se toimi Yhdysvaltojen käskyläisenä.
Niin pitkään kun presidentin valta on rajattu, Mursin tulevalla hallituksella ei kuitenkaan ole keinoja vaikuttaa Palestiinan tilanteeseen. Kun muslimiveljien tiedottajalta kysyttiin, suostuuko presidentti Mursi kättelemään Israelin johtajia, tiedottaja vastasi, että hallitus todennäköisesti nimittää ulkoministerin veljeskunnan ulkopuolelta.
Mubarakin hallinnon vihatuimpia asioita olivat poikkeuslait, jotka antoivat turvallisuuspoliisille valtuudet pidättää ihmisiä ja tuomita heidät erityisissä poliisituomioistuimissa. Toukokuun lopulla Egyptin sotilasneuvosto päätti lopulta jättää uusimatta 31 vuotta voimassa olleen poikkeustilan.
Kaksi viikkoa myöhemmin sotilasneuvosto kuitenkin laati uuden asetuksen, jonka mukaan sotilaspoliisi voisi jatkossakin pidättää ihmisiä ja tuomita heidät sotilastuomioistuimessa. Asetus olisi väliaikainen ja voimassa siihen asti kunnes maassa hyväksytään uusi perustuslaki.
Alkuviikosta hallinto-oikeus kuitenkin kumosi sotilaiden uudet pidätysvaltuudet.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan lähes 200 egyptiläistä on edelleen pidätettynä poikkeuslakien nojalla. Mubarakin vallan aikana pidätettyjä oli parhaimmillaan yli kymmenen tuhatta.
Mubarakin kauden ihmisoikeusloukkausten kokonaisvaltainen selvittäminen jäänee vielä haaveeksi, mutta alkuun päästiin, kun kairolainen tuomioistuin tuomitsi Mubarakin ja entisen sisäministerin Habib al-Adlyn kesäkuun alussa elinkautiseen vankeuteen antamastaan käskystä tulittaa Kairon Tahrir-aukion väkijoukkoja ja muista kansannousun aikaisista väkivaltaisuuksista.
Valtion turvallisuuspalvelun entinen johtaja, neljä muuta entistä sisäministeriön johtajaa ja Kairon entinen turvallisuuspäällikkö päästettiin kuitenkin vapaiksi.
Kansannousun aikana turvallisuuspoliisi surmasi kaikkiaan 850 mielenosoittajaa.
Mubarakin pojat Gamal ja Alaa vapautettiin korruptiosyytteistä, mutta uutta oikeudenkäyntiä odotetaan, jossa heitä syytetään pörssikeinottelusta.
Egyptin presidentinvaalien vaalivalvojaiset olivat hiukan toisenlaiset kuin mihin meillä on totuttu. Ei ollut television vaalistudiota asiantuntijoineen eikä ääntenlaskennan etenemisen myötä ruutuun ponnahtavia pylväsgraafeja, vaan pönäkkä lehdistötilaisuus, jossa vaalikomission puheenjohtaja luki tunnin verran raporttia eri vaalipiireissä tehtyjen valitusten käsittelystä ja valitusten vuoksi hylättyjen äänien määrästä.
Tämä tapahtui viime sunnuntaina, kun oli kulunut viikko presidentinvaalien toisen kierroksen äänestyksestä.
Viimein päästiin lopullisiin äänimääriin. Kun selvisi, että Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi oli saanut enemmän ääniä kuin entinen pääministeri Ahmed Shafik, Al Jazeeran suora lähetys siirtyi näyttämään kuvaa Kairon Tahrir-aukiolta, jossa Egyptin liput hulmusivat ja kymmenet tuhannet muslimiveljien kannattajat huusivat: ”Jumala on suurin!”
Vielä kaksi vuotta sitten harva olisi uskonut, että vainotun Muslimiveljeskunnan ehdokas olisi voitu valita maan presidentiksi. Useat veljeskunnan johtajista istuivat vankilassa, ja presidentti Hosni Mubarak yritti juonia liikemiespojastaan Gamal Mubarakista seuraajaansa.
Mutta Egyptin viimevuotisen kansannousun jälkeen tulos oli pettymys monille demokratialiikkeen aktiiveille. Ei pelkästään sen vuoksi, että islamistisen Muslimiveljeskunnan ehdokas voitti, vaan koska uudella presidentillä ei ole juuri lainkaan todellista valtaa.
Mubarakin eroamisesta lähtien Egyptissä vallassa ollut sotilashallitus, Asevoimien korkein neuvosto, julkaisi viime viikolla asetuksen, jonka myötä kenraalit päättävät jatkossakin maan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Kenraalit laativat myös lait, päättävät maan budjetista ja määräävät, ketkä nimetään laatimaan maalle uutta perustuslakia.
”Egyptillä on nyt presidentti, joka ei hallitse armeijaa, ei voi vaikuttaa puolustusbudjettiin, ei pysty vaikuttamaan lakien säätämiseen tai uuden perustuslain laatimiseen, eikä maassa ole parlamenttia. Mitä valtaa hänellä siis on?” kysyttiin lukijakommentissa Britannian yleisradion BBC:n verkkosivustolla.
Egyptin korkein perustuslakituomioistuin hajotti kaksi viikkoa sitten maan parlamentin. Vuodenvaihteessa pidetyissä parlamenttivaaleissa sovellettiin vaalilakia, joka oli tuomioistuimen päätöksen mukaan perustuslain vastainen. Muslimiveljeskunnan Vapaus- ja oikeuspuolueella ja äärikonservatiivisten salafistien Valon puolueella oli parlamentissa selvä enemmistö.
Kun vielä parlamenttikin on hajotettu, voidaan hyvällä syyllä kysyä, mitä Egyptin arabikeväästä on jäänyt käteen.
Uudella presidentillä tulee kuitenkin olemaan jonkin verran valtaa sisäpolitiikassa. Lähipäivinä Mursin on määrä nimittää maalle pääministeri ja varapresidentti, joiden uskotaan tulevan Muslimiveljeskunnan ulkopuolelta. Muslimiveljien arvellaan haluavan hälventää monien ihmisten pelkoa siitä, että se pyrkisi tekemään Egyptistä uskontoon perustuvan islamilaisen tasavallan.
Uuden hallituksen suurimmat haasteet liittyvät turvallisuuteen ja talouteen. Rikollisuus on kasvanut selvästi sitten kansannousun, etenkin autovarkaudet ja aseelliset ryöstöt. Rikollisuuden pysäyttämiseksi muslimiveljien täytyisi nyt tehdä yhteistyötä turvallisuusviranomaisten kanssa, jotka vielä jokin aika sitten keskittyivät uskonnollisten liikkeiden vainoamiseen, pidätyksiin ja kidutukseen.
Yksityistämisen aiheuttama työttömyys ja työolojen kurjistuminen olivat keskeisiä syitä kansannousuun. Monet odottavat nyt talouden ripeää kohentumista. Yli 40 prosenttia egyptiläisistä elää köyhyysrajan alapuolella, etenkin maaseudulla ja kaupunkien slummilähiöissä.
Muslimiveljien kannattajat taas uskovat, että presidentti tulee ratkaisemaan Palestiinan tilanteen ja vaatimaan Israelilta myönnytyksiä. Veljeskunta arvosteli Mubarakin hallintoa jatkuvasti siitä, että se toimi Yhdysvaltojen käskyläisenä.
Niin pitkään kun presidentin valta on rajattu, Mursin tulevalla hallituksella ei kuitenkaan ole keinoja vaikuttaa Palestiinan tilanteeseen. Kun muslimiveljien tiedottajalta kysyttiin, suostuuko presidentti Mursi kättelemään Israelin johtajia, tiedottaja vastasi, että hallitus todennäköisesti nimittää ulkoministerin veljeskunnan ulkopuolelta.
Mubarakin hallinnon vihatuimpia asioita olivat poikkeuslait, jotka antoivat turvallisuuspoliisille valtuudet pidättää ihmisiä ja tuomita heidät erityisissä poliisituomioistuimissa. Toukokuun lopulla Egyptin sotilasneuvosto päätti lopulta jättää uusimatta 31 vuotta voimassa olleen poikkeustilan.
Kaksi viikkoa myöhemmin sotilasneuvosto kuitenkin laati uuden asetuksen, jonka mukaan sotilaspoliisi voisi jatkossakin pidättää ihmisiä ja tuomita heidät sotilastuomioistuimessa. Asetus olisi väliaikainen ja voimassa siihen asti kunnes maassa hyväksytään uusi perustuslaki.
Alkuviikosta hallinto-oikeus kuitenkin kumosi sotilaiden uudet pidätysvaltuudet.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan lähes 200 egyptiläistä on edelleen pidätettynä poikkeuslakien nojalla. Mubarakin vallan aikana pidätettyjä oli parhaimmillaan yli kymmenen tuhatta.
Mubarakin kauden ihmisoikeusloukkausten kokonaisvaltainen selvittäminen jäänee vielä haaveeksi, mutta alkuun päästiin, kun kairolainen tuomioistuin tuomitsi Mubarakin ja entisen sisäministerin Habib al-Adlyn kesäkuun alussa elinkautiseen vankeuteen antamastaan käskystä tulittaa Kairon Tahrir-aukion väkijoukkoja ja muista kansannousun aikaisista väkivaltaisuuksista.
Valtion turvallisuuspalvelun entinen johtaja, neljä muuta entistä sisäministeriön johtajaa ja Kairon entinen turvallisuuspäällikkö päästettiin kuitenkin vapaiksi.
Kansannousun aikana turvallisuuspoliisi surmasi kaikkiaan 850 mielenosoittajaa.
Mubarakin pojat Gamal ja Alaa vapautettiin korruptiosyytteistä, mutta uutta oikeudenkäyntiä odotetaan, jossa heitä syytetään pörssikeinottelusta.
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Egyptiläisten vaikea valinta
KU-VIIKKOLEHTI 15.6.2012
Kairon Tahrir-aukion laidalla on lehtikoju, jonka vieressä käydään joka päivä kiivasta keskustelua päivän politiikasta. Tulevana viikonloppuna egyptiläiset valitsevat maalle uuden presidentin, mutta viime vuoden kansannousussa presidentti Hosni Mubarakin eroamista ja vapaita vaaleja vaatineet nuoret ovat pettyneitä.
”Nyt meidän täytyy valita kansannousun kiihkeimmän vastustajan ja Muslimiveljeskunnan ehdokkaan välillä, joka ei lainkaan edusta meidän nuorten ajatuksia ja arvoja”, sanoo opiskelija Islam Abdul Rahman.
”Minä aion boikotoida vaaleja. Ei ole mitään järkeä valita veljeskunnan ja käärmeen välillä”, toteaa toinen kairolaismies Britannian yleisradion BBC:n toimittajalle.
Egyptiläisäänestäjillä on presidentinvaalien toisella kierroksella kaksi ehdokasta, joista valita: vaikutusvaltaisen Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi sekä Mubarakin kauden viimeinen pääministeri Ahmed Shafik. Molemmat saivat toukokuussa vaalien ensimmäisellä kierroksella vajaan neljäsosan annetuista äänistä.
Äänestysprosentti oli alhainen. Vain 43 prosenttia äänioikeutetuista vaivautui äänestämään Egyptin ensimmäisissä vapaissa presidentinvaaleissa.
Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi on presidentinvaalien selvä ennakkosuosikki. 60-vuotias Mursi on muslimiveljien perustaman Vapaus- ja oikeuspuolueen puheenjohtaja ja siviiliammatiltaan insinööritieteiden professori.
Nallekarhumaisen oloinen, harmaapartainen Mursi edustaa Muslimiveljeskunnan maltillisia islamisteja. Uskonnolliset asiat ovatkin jääneet vaalikampanjan aikana taka-alalle. Mursin tärkeimpiä vaalilupauksia on kohentaa taloutta, vähentää turvallisuuspalvelun ylivaltaa ja hoitaa jätehuolto kuntoon. Ulkopolitiikassa Mursi on luvannut ottaa Palestiinan tulevaisuuden ensimmäisenä asialistalle.
Mursin etuna on Muslimiveljeskunnan tehokas organisaatio, jolla on paikallisosastonsa Egyptin miltei kaikissa kylissä ja kaupunginosissa. Mubarakin vallan aikana Muslimiveljeskunta oli eräänlainen epävirallinen oppositioliike, jonka johtajia vainottiin ja suljettiin vankilaan. Välillä liike sai toimia varsin vapaasti, kunhan muslimiveljet eivät liikaa sotkeutuneet politiikkaan.
Vuodenvaihteessa pidetyissä ensimmäisissä kansannousun jälkeisissä parlamenttivaaleissa Muslimiveljeskunnan Vapaus- ja oikeuspuolue sai 47 prosenttia parlamentin paikoista. Kun lisäksi äärikonservatiivisten salafistien Valon puolue sai 25 prosenttia paikoista, uskonnollisilla puolueilla on parlamentissa selvä enemmistö.
Mursin vastaehdokas, 70-vuotias Ahmed Shafik on entinen ilmavoimien komentaja ja ilmailuministeri, jonka presidentti Mubarak nimitti pääministeriksi Egyptin viime vuoden kansannousun käynnistymisen jälkeen. Shafik on luvannut egyptiläisille ennen muuta turvallisuutta ja vakautta sekä asteittaista siirtymistä demokratiaan.
Shafik on toistanut kampanjan aikana sitä, että armeijan vallan vähentämiseen tarvitaan presidentti, jolla on kokemusta asevoimista. Mubarakin eroamisesta lähtien Egyptissä on ollut vallassa sotilashallitus, Asevoimien korkein neuvosto.
Armeijan ohella Shafikin kampanjaa tukevat myös maan suurliikemiehet, jotka hyötyivät Mubarakin kauden uusliberaalista talouspolitiikasta.
Kummankaan presidenttiehdokkaan ei pitänyt oikeastaan olla mukana koko kisassa. Mohammed Mursi asettui ehdokkaaksi vasta sen jälkeen kun vaalikomissio hylkäsi muslimiveljien toiseksi korkeimman johtajan Khairat El-Shaterin ehdokkuuden. El-Shater istui vuosien ajan vankilassa Mubarakin vallan aikana, ja vaalilaki kieltää vankeustuomion saaneen henkilön presidenttiehdokkuuden.
Uuden parlamentin huhtikuussa hyväksymän vaalilainmuutoksen mukaan presidenttiehdokkaaksi eivät kelpaa myöskään Mubarakin vallan aikana ministerinä tai muissa korkeissa viroissa olleet henkilöt. Tämän nojalla vaalikomissio hylkäsi aluksi myös Ahmed Shafikin ehdokkuuden. Shafik kuitenkin valitti päätöksestä sillä perusteella, että Asevoimien korkein neuvosto ei ollut vielä vahvistanut uutta lainmuutosta, ja valitus hyväksyttiin.
Vielä torstaina Egyptin korkein perustuslakituomioistuin tosin käsitteli parlamentin tekemän vaalilainmuutoksen laillisuutta. Mikäli tuomioistuin pitäisi lakimuutoksen voimassa, Ahmed Shafikin ehdokkuus voitaisiin vielä kieltää. Tätä sotilashallitus tuskin sulattaisi ilman vastatoimia.
Shafikin ehdokkuudesta tehtiin myös toinen valitus. Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi jäänyt vasemmistolaisen Arvo-puolueen ehdokas Hamdin Sabahi pyysi yleistä syyttäjää tutkimaan väitteitä, joiden mukaan sisäministeriö olisi jakanut sotilaille 900 000 tekaistua henkilökorttia, jotta nämä voisivat käydä äänestämässä Shafikia useamman kerran.
Presidentinvaalin virallisten tulosten mukaan Sabahi hävisi Shafikille vaalin ensimmäisellä kierroksella vajaalla 700 000 äänellä.
Muslimiveljien Vapaus- ja oikeuspuolueen kannatus on mielipidekyselyjen mukaan laskenut sitten parlamenttivaalien, mutta silti useimmat Egyptin politiikan tuntijat uskovat veljeskunnan ehdokkaan voittavan presidentinvaalit selvästi – ainakin jos vaalit ovat rehelliset.
Poliittinen valta ja politiikkaan kuuluvat kompromissit kuitenkin nakertavat Muslimiveljeskuntaa sisältäpäin. Äänestäjät odottavat muslimiveljiltä konkreettisia parannuksia elämään: työpaikkoja, parempaa elintasoa ja korruption poistamista. Maaseudulla taas monet ovat äänestäneet muslimiveljiä islamilaiseen sharia-lakiin siirtymisen toivossa.
Yksi veljeskuntaa jakavista kysymyksistä koskee ylintä valtaa, sitä kuuluuko valta kansalle vai jumalalle.
”Kun nuoret muslimiveljeskunnan jäsenet ja liikkeen avoimempi siipi tunnustautuvat kansanvallan kannattajiksi, vanha sukupolvi pitää yhä kiinni jumalallisesta ylivallasta”, kirjoittaa egyptiläinen politiikantutkija Alaa al-Din Arafat ranskalaisessa Le Monde diplomatique -lehdessä.
Päivitys 15.6.2012: Torstaina 14.6. jutun kirjoittamisen jälkeen Egyptin korkein perustuslakituomioistuin totesi laittomaksi parlamentin vaalilainmuutoksen, jonka nojalla Ahmed Shafikin osallistuminen presidentinvaaleihin olisi voitu kieltää. Samalla tuomioistuin päätti myös, että vuodenvaihteessa pidetyt parlamenttivaalit olivat perustuslain vastaiset ja koko parlamentti tulee hajottaa.
Kairon Tahrir-aukion laidalla on lehtikoju, jonka vieressä käydään joka päivä kiivasta keskustelua päivän politiikasta. Tulevana viikonloppuna egyptiläiset valitsevat maalle uuden presidentin, mutta viime vuoden kansannousussa presidentti Hosni Mubarakin eroamista ja vapaita vaaleja vaatineet nuoret ovat pettyneitä.
”Nyt meidän täytyy valita kansannousun kiihkeimmän vastustajan ja Muslimiveljeskunnan ehdokkaan välillä, joka ei lainkaan edusta meidän nuorten ajatuksia ja arvoja”, sanoo opiskelija Islam Abdul Rahman.
”Minä aion boikotoida vaaleja. Ei ole mitään järkeä valita veljeskunnan ja käärmeen välillä”, toteaa toinen kairolaismies Britannian yleisradion BBC:n toimittajalle.
Egyptiläisäänestäjillä on presidentinvaalien toisella kierroksella kaksi ehdokasta, joista valita: vaikutusvaltaisen Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi sekä Mubarakin kauden viimeinen pääministeri Ahmed Shafik. Molemmat saivat toukokuussa vaalien ensimmäisellä kierroksella vajaan neljäsosan annetuista äänistä.
Äänestysprosentti oli alhainen. Vain 43 prosenttia äänioikeutetuista vaivautui äänestämään Egyptin ensimmäisissä vapaissa presidentinvaaleissa.
Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi on presidentinvaalien selvä ennakkosuosikki. 60-vuotias Mursi on muslimiveljien perustaman Vapaus- ja oikeuspuolueen puheenjohtaja ja siviiliammatiltaan insinööritieteiden professori.
Nallekarhumaisen oloinen, harmaapartainen Mursi edustaa Muslimiveljeskunnan maltillisia islamisteja. Uskonnolliset asiat ovatkin jääneet vaalikampanjan aikana taka-alalle. Mursin tärkeimpiä vaalilupauksia on kohentaa taloutta, vähentää turvallisuuspalvelun ylivaltaa ja hoitaa jätehuolto kuntoon. Ulkopolitiikassa Mursi on luvannut ottaa Palestiinan tulevaisuuden ensimmäisenä asialistalle.
Mursin etuna on Muslimiveljeskunnan tehokas organisaatio, jolla on paikallisosastonsa Egyptin miltei kaikissa kylissä ja kaupunginosissa. Mubarakin vallan aikana Muslimiveljeskunta oli eräänlainen epävirallinen oppositioliike, jonka johtajia vainottiin ja suljettiin vankilaan. Välillä liike sai toimia varsin vapaasti, kunhan muslimiveljet eivät liikaa sotkeutuneet politiikkaan.
Vuodenvaihteessa pidetyissä ensimmäisissä kansannousun jälkeisissä parlamenttivaaleissa Muslimiveljeskunnan Vapaus- ja oikeuspuolue sai 47 prosenttia parlamentin paikoista. Kun lisäksi äärikonservatiivisten salafistien Valon puolue sai 25 prosenttia paikoista, uskonnollisilla puolueilla on parlamentissa selvä enemmistö.
Mursin vastaehdokas, 70-vuotias Ahmed Shafik on entinen ilmavoimien komentaja ja ilmailuministeri, jonka presidentti Mubarak nimitti pääministeriksi Egyptin viime vuoden kansannousun käynnistymisen jälkeen. Shafik on luvannut egyptiläisille ennen muuta turvallisuutta ja vakautta sekä asteittaista siirtymistä demokratiaan.
Shafik on toistanut kampanjan aikana sitä, että armeijan vallan vähentämiseen tarvitaan presidentti, jolla on kokemusta asevoimista. Mubarakin eroamisesta lähtien Egyptissä on ollut vallassa sotilashallitus, Asevoimien korkein neuvosto.
Armeijan ohella Shafikin kampanjaa tukevat myös maan suurliikemiehet, jotka hyötyivät Mubarakin kauden uusliberaalista talouspolitiikasta.
Kummankaan presidenttiehdokkaan ei pitänyt oikeastaan olla mukana koko kisassa. Mohammed Mursi asettui ehdokkaaksi vasta sen jälkeen kun vaalikomissio hylkäsi muslimiveljien toiseksi korkeimman johtajan Khairat El-Shaterin ehdokkuuden. El-Shater istui vuosien ajan vankilassa Mubarakin vallan aikana, ja vaalilaki kieltää vankeustuomion saaneen henkilön presidenttiehdokkuuden.
Uuden parlamentin huhtikuussa hyväksymän vaalilainmuutoksen mukaan presidenttiehdokkaaksi eivät kelpaa myöskään Mubarakin vallan aikana ministerinä tai muissa korkeissa viroissa olleet henkilöt. Tämän nojalla vaalikomissio hylkäsi aluksi myös Ahmed Shafikin ehdokkuuden. Shafik kuitenkin valitti päätöksestä sillä perusteella, että Asevoimien korkein neuvosto ei ollut vielä vahvistanut uutta lainmuutosta, ja valitus hyväksyttiin.
Vielä torstaina Egyptin korkein perustuslakituomioistuin tosin käsitteli parlamentin tekemän vaalilainmuutoksen laillisuutta. Mikäli tuomioistuin pitäisi lakimuutoksen voimassa, Ahmed Shafikin ehdokkuus voitaisiin vielä kieltää. Tätä sotilashallitus tuskin sulattaisi ilman vastatoimia.
Shafikin ehdokkuudesta tehtiin myös toinen valitus. Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi jäänyt vasemmistolaisen Arvo-puolueen ehdokas Hamdin Sabahi pyysi yleistä syyttäjää tutkimaan väitteitä, joiden mukaan sisäministeriö olisi jakanut sotilaille 900 000 tekaistua henkilökorttia, jotta nämä voisivat käydä äänestämässä Shafikia useamman kerran.
Presidentinvaalin virallisten tulosten mukaan Sabahi hävisi Shafikille vaalin ensimmäisellä kierroksella vajaalla 700 000 äänellä.
Muslimiveljien Vapaus- ja oikeuspuolueen kannatus on mielipidekyselyjen mukaan laskenut sitten parlamenttivaalien, mutta silti useimmat Egyptin politiikan tuntijat uskovat veljeskunnan ehdokkaan voittavan presidentinvaalit selvästi – ainakin jos vaalit ovat rehelliset.
Poliittinen valta ja politiikkaan kuuluvat kompromissit kuitenkin nakertavat Muslimiveljeskuntaa sisältäpäin. Äänestäjät odottavat muslimiveljiltä konkreettisia parannuksia elämään: työpaikkoja, parempaa elintasoa ja korruption poistamista. Maaseudulla taas monet ovat äänestäneet muslimiveljiä islamilaiseen sharia-lakiin siirtymisen toivossa.
Yksi veljeskuntaa jakavista kysymyksistä koskee ylintä valtaa, sitä kuuluuko valta kansalle vai jumalalle.
”Kun nuoret muslimiveljeskunnan jäsenet ja liikkeen avoimempi siipi tunnustautuvat kansanvallan kannattajiksi, vanha sukupolvi pitää yhä kiinni jumalallisesta ylivallasta”, kirjoittaa egyptiläinen politiikantutkija Alaa al-Din Arafat ranskalaisessa Le Monde diplomatique -lehdessä.
Päivitys 15.6.2012: Torstaina 14.6. jutun kirjoittamisen jälkeen Egyptin korkein perustuslakituomioistuin totesi laittomaksi parlamentin vaalilainmuutoksen, jonka nojalla Ahmed Shafikin osallistuminen presidentinvaaleihin olisi voitu kieltää. Samalla tuomioistuin päätti myös, että vuodenvaihteessa pidetyt parlamenttivaalit olivat perustuslain vastaiset ja koko parlamentti tulee hajottaa.
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Uusnatsien ja mafian kotikisat
KU-VIIKKOLEHTI 1.6.2012
Kansainvälisen median katseet ovat kohdistuneet Puolaan ja Ukrainaan, jotka yhdessä isännöivät viikon päästä käynnistyviä jalkapallon EM-kisoja. Eurooppalaisen jalkapallojuhlan puitteet herättävät kuitenkin huolta.
EU:n komission jäsenet ja useiden Länsi-Euroopan maiden johtajat ovat jo ilmoittaneet boikotoivansa kisoja ja etenkin Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa pelattavaa loppuottelua Ukrainan entisen pääministerin Julia Timoshenkon vangitsemisen vuoksi.
Timoshenko tuomittiin viime syksynä seitsemäksi vuodeksi vankilaan valtaoikeuksien väärinkäytöstä maan kaasuyhtiön solmittua taloudellisesti kannattamattoman kaasusopimuksen Venäjän kanssa. Ukrainan vuoden 2004 oranssin vallankumouksen keulahahmoihin kuulunut Timoshenko oli alkukuusta 20 päivää syömälakossa, minkä jälkeen hänet siirrettiin vankilasta sairaalahoitoon.
Kutsuvieraiden poissaolo Kiovan olympiastadionin vip-aitiosta on varmasti noloa Ukrainan presidentille Viktor Janukovitshille, mutta muuten valtionpäämiesten boikotti ei juuri vaikuta kisajärjestelyihin. Suurempi huolenaihe on sen sijaan kisavieraiden turvallisuus.
Britannian yleisradio BBC esitti maanantaina dokumenttiohjelman Puolan ja Ukrainan rasistisista ja väkivaltaisista jalkapallofaneista. Ohjelmassa haastateltu Englannin maajoukkueen entinen keskuspuolustaja Sol Campbell neuvoi englantilaisfaneja pysymään kotona ja katsomaan otteluita tv:stä etenkin mustaihoisiin tai aasialaistaustaisiin faneihin kohdistuvien väkivaltaisuuksien uhan vuoksi.
BBC:n Panorama-ohjelman kuvausryhmä vietti kuukauden Puolan ja Ukrainan jalkapallokatsomoissa dokumentoiden fanien käyttäytymistä liigapeleissä ja stadionien ulkopuolella.
Ukrainalaisen Metalist Harkovan pelissä tuhannet kotijoukkueen fanit tekivät natsitervehdyksiä ja huusivat: ”Sieg Heil!” Kannattajat totesivat BBC:n toimittajalle, että Hitler vihasi juutalaisia ja mustaihoisia ja sen vuoksi myös fanit haluavat kannustaa joukkuettaan natsitervehdyksin.
Sekä Ukrainassa että Puolassa useissa otteluissa yleisö matki apinoiden ääntelyä, kun mustaihoiset pelaajat koskivat palloon.
Metalist Harkovan pelissä kannattajat hyökkäsivät joukolla katsomossa olleiden intialaisten opiskelijoiden kimppuun eivätkä järjestysmiehet tehneet juuri mitään pahoinpitelyjen estämiseksi.
Juutalaisvastaisuus oli pahinta puolalaisjoukkueiden Legia Varsovan ja Wisla Krakovan peleissä. Krakovan paikalliskamppailuissa Wislan kannattajat ovat aiemmin kehottaneet kilpailevan Cracovian joukkueen pelaajia menemään takaisin kaasukammioihin. Cracovian perustivat juutalaiset vuonna 1906. Puolan natsimiehityksen aikana yli kolme miljoonaa Puolan juutalaista surmattiin keskitysleireillä.
Legia Varsovan puheenjohtajan mukaan joukkueen kannattajista noin viidesosa on uusnatseja. Viime syksyn Eurooppa-liigan ottelussa israelilaista Hapoel Tel Avivia vastaan Legian kannattajat levittivät fanikatsomoon suuren vihreän lakanan, jossa luki arabian kieltä muistuttavin koukeroisin kirjaimin Jihad Legia. Tempauksen vuoksi joukkue sai Euroopan jalkapalloliitolta Uefalta 10 000 euron sakot.
Vuonna 2007 Legia Varsova suljettiin kaikista kansainvälisistä peleistä Euroopassa fanien väkivaltaisuuksien vuoksi.
Englannin joukkue pelaa EM-kisoissa samassa alkulohkossa isäntämaa Ukrainan kanssa ja kohtaa Ukrainan joukkueen Donetskissa 19. kesäkuuta. Paikallisen suurseuran Shahtar Donetskin kannattajat ovat kuuluja natsisympatioistaan ja kehuvat olevansa valmiita väkivaltaisuuksiin englantilaisfaneja vastaan.
Ison-Britannian ulkoministeriö toteaa Ukrainaa koskevassa matkustustiedotteessaan, että rasististen hyökkäysten takia aasialaista tai afrokaribialaista syntyperää olevien tai uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden tulee olla erityisen varovaisia.
Englannin joukkueen mustaihoiset pelaajat Theo Walcott ja Alex Oxlade-Chamberlain ovat jo ilmoittaneet, että rasististen hyökkäysten uhan vuoksi heidän perheenjäsenensä eivät matkusta paikan päälle katsomaan pelejä.
Uefa puolustaa päätöstä järjestää EM-kisat Puolassa ja Ukrainassa sillä, että kisat antavat isäntämaille mahdollisuuden puuttua rasismin kaltaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Kisojen molemmissa isäntämaissa kisapaikkojen järjestysmiehiä on kurssitettu, jotta rasismi saataisiin kitkettyä pois katsomoista.
Puolan pääministeri Donald Tusk vakuutti keskiviikkona, että yksikään Puolaan saapuva kisaturisti ei tule olemaan vaarassa rotunsa takia. Ukrainan ulkoministeriön tiedotusjohtajan mukaan EU:n jäsenmaat ovat paljon rasistisempia kuin Ukraina.
Oma ongelmansa molemmissa EM-kisojen isäntämaissa ovat jalkapalloseurojen ja kansallisten jalkapalloliittojen kytkennät järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Puolassa toistasataa pelaajaa ja seurojen toimihenkilöä pidätettiin vuonna 2008 sopupeleistä. Maan edellinen urheiluministeri joutui eroamaan tehtävästään otettuaan kasinoyrittäjiltä vastaan lahjuksia. Uhkapeliluolia pyöritti Pruszkowin mafia, Puolan suurin rikollisjärjestö, jonka uskotaan rahoittaneen myös vallassa olevan oikeistolaisen Kansalaisfoorumi-puolueen ja pääministeri Tuskin vaalikampanjoita.
Ukrainassa mafiajoukot ovat hyökänneet hotelleihin ja vaatineet hotellihuoneiden hintojen kolminkertaistamista ennen EM-kisoja. Suuri osa kisojen rakennusurakoista annettiin Donetskin klaaniksi kutsutulle hiili- ja teräsoligarkkien ryhmälle.
Maan itäosissa sijaitseva Donetsk on presidentti Janukovitshin kannatusaluetta. Kaupungin jalkapalloylpeyden Shahtar Donetskin omistaa Rinat Ahmetov, maan suurimman terästehtaan omistaja ja 16 miljardin dollarin omaisuudellaan Euroopan kymmenenneksi rikkain mies.
Jalkapallojoukkueiden toimistot toimivat Ukrainassa usein mafiajoukkojen päämajana. Useiden joukkueiden entiset johtajat ovat istuneet vankilassa tuomittuina palkkamurhista, ryöstöistä ja kidnappauksista.
perjantai 18. toukokuuta 2012
Öljyšeikit futisbisneksessä
perjantai 4. toukokuuta 2012
Hamppukaupan uudet käänteet
KU-VIIKKOLEHTI 4.5.2012
Hollanti oli vapun alla otsikoissa meilläkin – ei sen vuoksi, että maan oikeistohallitus kaatui, vaan koska Haagissa sijaitsevan tuomioistuimen tuomari päätti pitää voimassa juuri eroamaan joutuneen hallituksen kiistellyn lakimuutoksen, jonka myötä maan coffeeshopeissa kielletään kannabistuotteiden myynti ulkomaalaisille.
Kielto tuli voimaan vapunpäivänä maan kolmessa eteläisessä provinssissa. Ensi vuoden alusta myyntikielto ulkomaalaisille olisi tarkoitus ulottaa koko maahan.
Ainakin Maastrichtissa ja Tilburgissa coffeeshopit kuitenkin uhmasivat kieltoa. Maastrichtissa järjestettiin vappuna mielenosoitus, jossa ihmiset pössyttelivät marisätkiä kaduilla ja vaativat lakimuutoksen kumoamista.
Myös muualla maassa myyntirajoitukset ovat herättäneet vastustusta. Amsterdamin pormestari Eberhard van der Laan sanoo aikovansa neuvotella hallituksen kanssa ratkaisusta, jonka mukaan uudet lakimuutokset eivät koskisi Amsterdamia.
Amsterdamiin saapuu vuosittain noin viisi miljoonaa turistia, ja näistä joka neljäs käväisee vierailunsa aikana myös coffeeshopissa. Kaupungin linjana on, että coffeeshopit ovat keino pitää hampunpolttelijat erillään kovista huumeista. Jos myynti siirtyy katukauppaan, rikolliset huumejengit jakaisivat kaupungin omiin reviireihinsä.
Hampun myyntikieltoa ulkomaalaisille perusteltiin sillä, että Belgian ja Saksan rajan pinnassa sijaitsevissa pikkukaupungeissa asukkaat olivat kyllästyneet naapurimaista tulevien pilvenpolttajien jokaviikkoiseen huumeralliin, joka aiheutti liikenneruuhkia ja yleistä epäjärjestystä.
Eteläisten provinssien coffeeshopien omistajat nostivat lakimuutoksen vuoksi joukkokanteen, koska heidän mielestään myyntikielto syrjii muiden EU-maiden kansalaisia.
Viime viikolla eronneen oikeistohallituksen laatima lakimuutos pitää sisällään myös muita rajoituksia. Coffeeshopien tulisi olla jatkossa yksityisklubeja, joissa hamppusätkiä saa myydä vain rekisteröidyille jäsenille, joilla tulee olla henkilökohtaiset jäsenkortit.
Haarlemissa tehdyn selvityksen mukaan kuitenkin vain 12 prosenttia coffeeshopien asiakkaista suostuisi rekisteröitymään yksityisklubin jäseneksi, sillä jäsenkortti leimaisi asiakkaan huumeenkäyttäjäksi. Kannabiksen myynti, käyttö ja hallussapito on Hollannissa edelleen laitonta. Coffeeshopeissa saa ostaa enintään viisi grammaa kannabista omaan käyttöön vailla pelkoa huumesyytteestä.
Hollannin coffeeshopit joutuvat kuitenkin hankkimaan myyntituotteensa laittomasti, lähinnä paikallisilta kotikasvattajilta. Viime aikoina jotkut coffeeshopien omistajat ovat tulleet pidätetyiksi matkalla töihin, kun heillä on ollut mukanaan päivän myyntiin tarkoitettu määrä hampputuotteita.
Rikosoikeustutkija Tim Boekhout van Solinge Utrechtin yliopistosta toteaa, että Hollannin parlamentti on neljä kertaa tehnyt lakiesityksen kannabiksen tuotannon ja myynnin laillistamiseksi. ”Mutta joka kerta hallitus on kieltäytynyt hyväksymästä lakia, Yhdysvaltojen painostuksen vuoksi.”
Kannabiksen myyntirajoitukset saattavat jäädä Hollannissa väliaikaiseksi ilmiöksi. Maassa pidetään syyskuussa parlamenttivaalit, ja seuraava hallitus voi kumota uudet myyntirajoitukset. Hallituksessa olleet oikeistopuolueet eivät tämänhetkisten kannatuslukujen perusteella tule saamaan syksyn vaaleissa enemmistöä. Eniten kannatustaan on lisännyt vasemmistolainen Sosialistipuolue.
Jos Hollanti on mennyt kannabiksen käytön suvaitsemisessa ainakin väliaikaisesti hiukan taaksepäin, useissa muissa Euroopan maissa kieltolakia on jo hellitetty.
Portugali poisti vuonna 2001 rangaistukset kaikkien omaan käyttöön tarkoitettujen huumeiden hallussapidosta. Kannabista saa pitää hallussaan 2,5 grammaa. Tulokset ovat olleet hyvät. Kannabiksen käyttö lisääntyi hiukan nuorten keskuudessa, mutta heroiinin käyttö väheni ja sen myötä myös hiv-tartuntojen määrä laski. Huumeidenkäyttö on Portugalissa muihin EU-maihin verrattuna edelleen vähäistä.
Tšekin tasavallassa hampun kotikasvatus ja pienten määrien hallussapito sallittiin kaksi vuotta sitten. Prahan pormestari osallistui maan ensimmäisen kannabiksen lääkinnällistä käyttöä edistävän hamppuapteekin avajaisiin.
Myös naapurimaassa Slovakiassa suunnitellaan hampun käytön sallimista. Maan sosiaalidemokraattinen pääministeri Robert Fico kirjoitti viime kuussa blogissaan, että rikosoikeusjärjestelmä on tehoton tapa taistella marihuanan käyttöä vastaan.
Espanjaan kuuluvassa Baskimaassa hampun kotikasvatus, myynti ja käyttö sallittiin tämän vuoden alussa.
Myös Sveitsissä pienimuotoinen kotikasvatus sallittiin tänä vuonna neljässä kantonissa. Huumehampun myynti on periaatteessa laitonta, mutta sitä kaupataan avoimesti hajustetyynyjen nimikkeellä.
Kööpenhaminassa taas kaupunginvaltuusto on valtuuttanut sosiaalilautakunnan laatimaan suunnitelman kaupungin ylläpitämien hamppumyymälöiden avaamiseksi. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on vähentää huumekauppaa pyörittävien moottoripyöräjengien vaikutusvaltaa.
Muualla maailmassa etenkin eräät Latinalaisen Amerikan maat ovat viime vuosina valinneet sallivamman huumelainsäädännön. Meksikossa pienten huumemäärien hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 2009. Päätöstä edelsi useita vuosia kestänyt vääntö Yhdysvaltojen hallituksen painostaessa naapurimaataan pitämään kiinni kovista rangaistuksista.
Yksityinen kannabiksen käyttö ja pienten määrien hallussapito on sallittu myös Argentiinassa, Chilessä, Kolumbiassa, Perussa, Uruguayssa ja Venezuelassa.
Yhdysvalloissa taas 16 osavaltiota on hyväksynyt kannabiksen käytön lääkärin määräyksestä. Marihuanaa on käytetty lääkärin määräyksestä esimerkiksi aidspotilaiden ruokahalun lisäämiseen ja syöpää tai niveltulehdusta sairastavien kivunlievitykseen. Viime syksynä kymmenien hamppuapteekkien käskettiin kuitenkin sulkea ovensa Kaliforniassa, kun liittovaltion viranomaisten mielestä lääkereseptejä kirjoitettiin myös täysin terveille asiakkaille.
Hollanti oli vapun alla otsikoissa meilläkin – ei sen vuoksi, että maan oikeistohallitus kaatui, vaan koska Haagissa sijaitsevan tuomioistuimen tuomari päätti pitää voimassa juuri eroamaan joutuneen hallituksen kiistellyn lakimuutoksen, jonka myötä maan coffeeshopeissa kielletään kannabistuotteiden myynti ulkomaalaisille.
Kielto tuli voimaan vapunpäivänä maan kolmessa eteläisessä provinssissa. Ensi vuoden alusta myyntikielto ulkomaalaisille olisi tarkoitus ulottaa koko maahan.
Ainakin Maastrichtissa ja Tilburgissa coffeeshopit kuitenkin uhmasivat kieltoa. Maastrichtissa järjestettiin vappuna mielenosoitus, jossa ihmiset pössyttelivät marisätkiä kaduilla ja vaativat lakimuutoksen kumoamista.
Myös muualla maassa myyntirajoitukset ovat herättäneet vastustusta. Amsterdamin pormestari Eberhard van der Laan sanoo aikovansa neuvotella hallituksen kanssa ratkaisusta, jonka mukaan uudet lakimuutokset eivät koskisi Amsterdamia.
Amsterdamiin saapuu vuosittain noin viisi miljoonaa turistia, ja näistä joka neljäs käväisee vierailunsa aikana myös coffeeshopissa. Kaupungin linjana on, että coffeeshopit ovat keino pitää hampunpolttelijat erillään kovista huumeista. Jos myynti siirtyy katukauppaan, rikolliset huumejengit jakaisivat kaupungin omiin reviireihinsä.
Hampun myyntikieltoa ulkomaalaisille perusteltiin sillä, että Belgian ja Saksan rajan pinnassa sijaitsevissa pikkukaupungeissa asukkaat olivat kyllästyneet naapurimaista tulevien pilvenpolttajien jokaviikkoiseen huumeralliin, joka aiheutti liikenneruuhkia ja yleistä epäjärjestystä.
Eteläisten provinssien coffeeshopien omistajat nostivat lakimuutoksen vuoksi joukkokanteen, koska heidän mielestään myyntikielto syrjii muiden EU-maiden kansalaisia.
Viime viikolla eronneen oikeistohallituksen laatima lakimuutos pitää sisällään myös muita rajoituksia. Coffeeshopien tulisi olla jatkossa yksityisklubeja, joissa hamppusätkiä saa myydä vain rekisteröidyille jäsenille, joilla tulee olla henkilökohtaiset jäsenkortit.
Haarlemissa tehdyn selvityksen mukaan kuitenkin vain 12 prosenttia coffeeshopien asiakkaista suostuisi rekisteröitymään yksityisklubin jäseneksi, sillä jäsenkortti leimaisi asiakkaan huumeenkäyttäjäksi. Kannabiksen myynti, käyttö ja hallussapito on Hollannissa edelleen laitonta. Coffeeshopeissa saa ostaa enintään viisi grammaa kannabista omaan käyttöön vailla pelkoa huumesyytteestä.
Hollannin coffeeshopit joutuvat kuitenkin hankkimaan myyntituotteensa laittomasti, lähinnä paikallisilta kotikasvattajilta. Viime aikoina jotkut coffeeshopien omistajat ovat tulleet pidätetyiksi matkalla töihin, kun heillä on ollut mukanaan päivän myyntiin tarkoitettu määrä hampputuotteita.
Rikosoikeustutkija Tim Boekhout van Solinge Utrechtin yliopistosta toteaa, että Hollannin parlamentti on neljä kertaa tehnyt lakiesityksen kannabiksen tuotannon ja myynnin laillistamiseksi. ”Mutta joka kerta hallitus on kieltäytynyt hyväksymästä lakia, Yhdysvaltojen painostuksen vuoksi.”
Kannabiksen myyntirajoitukset saattavat jäädä Hollannissa väliaikaiseksi ilmiöksi. Maassa pidetään syyskuussa parlamenttivaalit, ja seuraava hallitus voi kumota uudet myyntirajoitukset. Hallituksessa olleet oikeistopuolueet eivät tämänhetkisten kannatuslukujen perusteella tule saamaan syksyn vaaleissa enemmistöä. Eniten kannatustaan on lisännyt vasemmistolainen Sosialistipuolue.
Jos Hollanti on mennyt kannabiksen käytön suvaitsemisessa ainakin väliaikaisesti hiukan taaksepäin, useissa muissa Euroopan maissa kieltolakia on jo hellitetty.
Portugali poisti vuonna 2001 rangaistukset kaikkien omaan käyttöön tarkoitettujen huumeiden hallussapidosta. Kannabista saa pitää hallussaan 2,5 grammaa. Tulokset ovat olleet hyvät. Kannabiksen käyttö lisääntyi hiukan nuorten keskuudessa, mutta heroiinin käyttö väheni ja sen myötä myös hiv-tartuntojen määrä laski. Huumeidenkäyttö on Portugalissa muihin EU-maihin verrattuna edelleen vähäistä.
Tšekin tasavallassa hampun kotikasvatus ja pienten määrien hallussapito sallittiin kaksi vuotta sitten. Prahan pormestari osallistui maan ensimmäisen kannabiksen lääkinnällistä käyttöä edistävän hamppuapteekin avajaisiin.
Myös naapurimaassa Slovakiassa suunnitellaan hampun käytön sallimista. Maan sosiaalidemokraattinen pääministeri Robert Fico kirjoitti viime kuussa blogissaan, että rikosoikeusjärjestelmä on tehoton tapa taistella marihuanan käyttöä vastaan.
Espanjaan kuuluvassa Baskimaassa hampun kotikasvatus, myynti ja käyttö sallittiin tämän vuoden alussa.
Myös Sveitsissä pienimuotoinen kotikasvatus sallittiin tänä vuonna neljässä kantonissa. Huumehampun myynti on periaatteessa laitonta, mutta sitä kaupataan avoimesti hajustetyynyjen nimikkeellä.
Kööpenhaminassa taas kaupunginvaltuusto on valtuuttanut sosiaalilautakunnan laatimaan suunnitelman kaupungin ylläpitämien hamppumyymälöiden avaamiseksi. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on vähentää huumekauppaa pyörittävien moottoripyöräjengien vaikutusvaltaa.
Muualla maailmassa etenkin eräät Latinalaisen Amerikan maat ovat viime vuosina valinneet sallivamman huumelainsäädännön. Meksikossa pienten huumemäärien hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 2009. Päätöstä edelsi useita vuosia kestänyt vääntö Yhdysvaltojen hallituksen painostaessa naapurimaataan pitämään kiinni kovista rangaistuksista.
Yksityinen kannabiksen käyttö ja pienten määrien hallussapito on sallittu myös Argentiinassa, Chilessä, Kolumbiassa, Perussa, Uruguayssa ja Venezuelassa.
Yhdysvalloissa taas 16 osavaltiota on hyväksynyt kannabiksen käytön lääkärin määräyksestä. Marihuanaa on käytetty lääkärin määräyksestä esimerkiksi aidspotilaiden ruokahalun lisäämiseen ja syöpää tai niveltulehdusta sairastavien kivunlievitykseen. Viime syksynä kymmenien hamppuapteekkien käskettiin kuitenkin sulkea ovensa Kaliforniassa, kun liittovaltion viranomaisten mielestä lääkereseptejä kirjoitettiin myös täysin terveille asiakkaille.
torstai 19. huhtikuuta 2012
Kuka voittaa Bahrainissa?
KU-VIIKKOLEHTI 20.4.2012
Viikonloppuna moottoriurheilun ystävät kerääntyvät taulutelkkareiden eteen jännittämään Formula 1 -sarjan Bahrainin Grand Prix -osakilpailua. Sunnuntaina selviää, voittaako Ferrari-tallin Fernando Alonso jo neljännen kerran Bahrainin GP:n vai ovatko Mercedeksen autot nopeampia Sakhirin aavikkoradan pitkillä suorilla. Kotimaisilla keskustelupalstoilla ennakkosuosikkina on tietysti Lotuksen Kimi Räikkönen.
Vielä reilu viikko sitten oli epäselvää, ajetaanko Bahrainin formulakisaa ollenkaan. Useat tallit hankkivat viikontakaiseen Kiinan GP-kisaan ajajilleen ja mekaanikoille kahdet paluuliput – toiset Bahrainin kautta, toiset suoraan kotiin.
Viime vuonna Bahrainin kisa peruttiin arabikevään kansannousun takia. Tunisian ja Egyptin demokratialiikkeiden innoittamina myös Bahrainissa ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan uudistuksia perustuslakiin ja parempia elinoloja maan shiiaenemmistölle.
Kun turvallisuusjoukot ampuivat kuoliaaksi maan pääkaupungin Manaman Helmiaukiolle kokoontuneita mielenosoittajia, protestiliike alkoi vaatia kuningas Hamadin ja koko Al-Khalifan hallitsijaperheen vallan lakkauttamista. Kuningas kutsui naapurimaan Saudi-Arabian joukot avuksi tukahduttamaan kansannousua.
Mielenosoitukset ja levottomuudet ovat kuitenkin jatkuneet, ja Bahrainin viranomaiset ovat vastanneet kovin ottein. Kansannousun alkamisen jälkeen ainakin 55 ihmistä on saanut surmansa mellakkapoliisien luodeista tai hakattu kuoliaaksi pidätyssellissä. 1 400 ihmistä on pidätetty, yli 4 000 shiiamuslimia on saanut potkut töistä tai yliopistoista, ja 43 shiiamoskeijaa on tuhottu maan tasalle.
Viime kuussa 200 000 ihmistä, kolmasosa Bahrainin kansasta, osallistui suurmielenosoitukseen kuningasvaltaa ja väkivaltaisuuksia vastaan. GP-kisojen lähestyessä tuhansien ihmisten mielenosoituksia on järjestetty miltei päivittäin. Viimeksi viikko sitten mellakkapoliisit ampuivat 15-vuotiasta poikaa rintaan, kun tämä osallistui aiemmin surmatun aktivistin hautajaiskulkueeseen.
Amnesty Internationalin tiistaina julkistaman raportin mukaan pidätettyjä demokratialiikkeen aktiiveja kidutetaan järjestelmällisesti ja kiduttamalla saatujen tunnustusten jälkeen heidät tuomitaan pitkään vankeusrangaistuksiin.
Kansainvälinen autoliitto FIA näytti Bahrainin kisoille lopulta kuitenkin vihreää valoa ja julkaisi viikko sitten lausunnon, jonka mukaan kilpailun turvajärjestelyt olivat kunnossa.
F1-pomo Bernie Ecclestone vähätteli Bahrainin ihmisoikeustilannetta. ”Ei siellä mitään tapahdu. Tunnen ihmisiä, jotka asuvat siellä, ja kaikki on ihan rauhallista. Me emme halua sekaantua minkään maan politiikkaan. He eivät osoita mieltään formulaykkösiä vastaan”, formuloiden tv-oikeudet omistava 81-vuotias monimiljardööri totesi brittimedialle.
Seitsenkertainen maailmanmestari Michael Schumacher arveli puolestaan, että ”GP-kisa on bahrainilaisille hyvin tärkeä tapahtuma, joka tulee tekemään kaikki onnellisiksi”.
F1-kuljettajista ainoastaan Red Bullin australialaiskuski Mark Webber pohti julkisesti, että Bahrainin GP-kisan ajaminen voisi olla moraalisesti arveluttavaa. Kisa kuitenkin ajetaan, koska Abu Dhabi, Bahrain ja muut Persianlahden maat ovat F1-sarjan huomattavia rahoittajia, Webber päätteli.
GP-sarjaa kolmen osakilpailun jälkeen johtavat McLarenin kuskit Lewis Hamilton ja Jenson Button sanoivat, etteivät he voi kommentoida päätöstä Bahrainin kisasta.
McLaren-tallin pääomistaja on tätä nykyä Bahrainin valtion sijoitusyhtiö Bahrain Mumtalakat Holding Company 50 prosentin omistusosuudellaan.
Bahrain on Saudi-Arabian kupeessa sijaitseva saarivaltio, joka on kooltaan hiukan pienempi kuin Helsingin, Espoon ja Vantaan yhteenlaskettu pinta-ala. Saudi-Arabiasta ajaa 25 kilometrin mittaista pengersiltaa pitkin Bahrainin pääkaupunkiin Manamaan alle tunnissa. Bahrainin pinta-alasta suurin osa on hiekka-aavikkoa.
Maassa asuu 600 000 Bahrainin kansalaista ja arviolta yhtä paljon siirtolaisia muista arabimaista ja Intiasta. Väestön enemmistö on shiiamuslimeja, mutta poliittinen ja taloudellinen valta on sunnimuslimeilla.
Bahrain on ollut 70-luvulta lähtien arabimaiden johtava pankkialan keskus. Lontoon kaupunkiyhtymän kilpailukykytilastossa Bahrain luokiteltiin ennen kansannousua maailman nopeimmin kasvavaksi finanssikeskukseksi. Toistaiseksi maa saa kuitenkin suurimman osan tuloistaan öljystä ja öljyjalosteista.
Bahrainin sijainti Persianlahden länsirannikolla on tehnyt siitä myös sotastrategisesti tärkeän. Saudijoukkojen lisäksi maassa on Yhdysvaltojen laivastotukikohta, jossa työskentelee vakituisesti 1 500 yhdysvaltalaista laivaston sotilasta. Yhdysvaltojen kaavailema 53 miljoonan dollarin arvoinen asekauppa Bahrainin kanssa on kansannousun ja ihmisoikeusloukkausten vuoksi kuitenkin jumittunut kongressin vastustukseen.
Ison-Britannian hallitus sen sijaan hyväksyi juuri kansannousun alla yli miljoonan punnan asekaupat Bahrainiin. Vientilupia myönnettiin tykkien, haulikoiden sekä aseiden äänenvaimentimien ja tähtäinten toimittamiseen Bahrainin turvallisuusjoukoille.
Al-Khalifan suku on hallinnut Bahrainia 1700-luvulta lähtien, välillä tosin brittiläisen siirtomaavallan alaisuudessa. Nykyinen kuningas Hamad bin Issa al-Khalifa johtaa maata yhdessä poikansa, kruununprinssi Salman bin Hamad al-Khalifan ja setänsä Khalifa bin Salman al-Khalifan kanssa, joka on ollut pääministerinä vuodesta 1971.
Maassa on vaaleilla valittu parlamentti, jolla ei ole minkäänlaista valtaa. Melkein kaikki ministerinpaikat on varattu kuninkaan lähisukulaisille.
Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Saudi-Arabia tukevat monarkiaa, koska uskovat, että demokratia voisi johtaa shiiojen enemmistövaltaan ja shiiaenemmistöisen Iranin vaikutusvallan kasvuun Persianlahdella. Myös Saudi-Arabialla on oma syrjitty shiiavähemmistönsä, jonka kuningas Abdullah mieluusti pitäisi hiljaisena.
Viikonloppuna moottoriurheilun ystävät kerääntyvät taulutelkkareiden eteen jännittämään Formula 1 -sarjan Bahrainin Grand Prix -osakilpailua. Sunnuntaina selviää, voittaako Ferrari-tallin Fernando Alonso jo neljännen kerran Bahrainin GP:n vai ovatko Mercedeksen autot nopeampia Sakhirin aavikkoradan pitkillä suorilla. Kotimaisilla keskustelupalstoilla ennakkosuosikkina on tietysti Lotuksen Kimi Räikkönen.
Vielä reilu viikko sitten oli epäselvää, ajetaanko Bahrainin formulakisaa ollenkaan. Useat tallit hankkivat viikontakaiseen Kiinan GP-kisaan ajajilleen ja mekaanikoille kahdet paluuliput – toiset Bahrainin kautta, toiset suoraan kotiin.
Viime vuonna Bahrainin kisa peruttiin arabikevään kansannousun takia. Tunisian ja Egyptin demokratialiikkeiden innoittamina myös Bahrainissa ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan uudistuksia perustuslakiin ja parempia elinoloja maan shiiaenemmistölle.
Kun turvallisuusjoukot ampuivat kuoliaaksi maan pääkaupungin Manaman Helmiaukiolle kokoontuneita mielenosoittajia, protestiliike alkoi vaatia kuningas Hamadin ja koko Al-Khalifan hallitsijaperheen vallan lakkauttamista. Kuningas kutsui naapurimaan Saudi-Arabian joukot avuksi tukahduttamaan kansannousua.
Mielenosoitukset ja levottomuudet ovat kuitenkin jatkuneet, ja Bahrainin viranomaiset ovat vastanneet kovin ottein. Kansannousun alkamisen jälkeen ainakin 55 ihmistä on saanut surmansa mellakkapoliisien luodeista tai hakattu kuoliaaksi pidätyssellissä. 1 400 ihmistä on pidätetty, yli 4 000 shiiamuslimia on saanut potkut töistä tai yliopistoista, ja 43 shiiamoskeijaa on tuhottu maan tasalle.
Viime kuussa 200 000 ihmistä, kolmasosa Bahrainin kansasta, osallistui suurmielenosoitukseen kuningasvaltaa ja väkivaltaisuuksia vastaan. GP-kisojen lähestyessä tuhansien ihmisten mielenosoituksia on järjestetty miltei päivittäin. Viimeksi viikko sitten mellakkapoliisit ampuivat 15-vuotiasta poikaa rintaan, kun tämä osallistui aiemmin surmatun aktivistin hautajaiskulkueeseen.
Amnesty Internationalin tiistaina julkistaman raportin mukaan pidätettyjä demokratialiikkeen aktiiveja kidutetaan järjestelmällisesti ja kiduttamalla saatujen tunnustusten jälkeen heidät tuomitaan pitkään vankeusrangaistuksiin.
Kansainvälinen autoliitto FIA näytti Bahrainin kisoille lopulta kuitenkin vihreää valoa ja julkaisi viikko sitten lausunnon, jonka mukaan kilpailun turvajärjestelyt olivat kunnossa.
F1-pomo Bernie Ecclestone vähätteli Bahrainin ihmisoikeustilannetta. ”Ei siellä mitään tapahdu. Tunnen ihmisiä, jotka asuvat siellä, ja kaikki on ihan rauhallista. Me emme halua sekaantua minkään maan politiikkaan. He eivät osoita mieltään formulaykkösiä vastaan”, formuloiden tv-oikeudet omistava 81-vuotias monimiljardööri totesi brittimedialle.
Seitsenkertainen maailmanmestari Michael Schumacher arveli puolestaan, että ”GP-kisa on bahrainilaisille hyvin tärkeä tapahtuma, joka tulee tekemään kaikki onnellisiksi”.
F1-kuljettajista ainoastaan Red Bullin australialaiskuski Mark Webber pohti julkisesti, että Bahrainin GP-kisan ajaminen voisi olla moraalisesti arveluttavaa. Kisa kuitenkin ajetaan, koska Abu Dhabi, Bahrain ja muut Persianlahden maat ovat F1-sarjan huomattavia rahoittajia, Webber päätteli.
GP-sarjaa kolmen osakilpailun jälkeen johtavat McLarenin kuskit Lewis Hamilton ja Jenson Button sanoivat, etteivät he voi kommentoida päätöstä Bahrainin kisasta.
McLaren-tallin pääomistaja on tätä nykyä Bahrainin valtion sijoitusyhtiö Bahrain Mumtalakat Holding Company 50 prosentin omistusosuudellaan.
Bahrain on Saudi-Arabian kupeessa sijaitseva saarivaltio, joka on kooltaan hiukan pienempi kuin Helsingin, Espoon ja Vantaan yhteenlaskettu pinta-ala. Saudi-Arabiasta ajaa 25 kilometrin mittaista pengersiltaa pitkin Bahrainin pääkaupunkiin Manamaan alle tunnissa. Bahrainin pinta-alasta suurin osa on hiekka-aavikkoa.
Maassa asuu 600 000 Bahrainin kansalaista ja arviolta yhtä paljon siirtolaisia muista arabimaista ja Intiasta. Väestön enemmistö on shiiamuslimeja, mutta poliittinen ja taloudellinen valta on sunnimuslimeilla.
Bahrain on ollut 70-luvulta lähtien arabimaiden johtava pankkialan keskus. Lontoon kaupunkiyhtymän kilpailukykytilastossa Bahrain luokiteltiin ennen kansannousua maailman nopeimmin kasvavaksi finanssikeskukseksi. Toistaiseksi maa saa kuitenkin suurimman osan tuloistaan öljystä ja öljyjalosteista.
Bahrainin sijainti Persianlahden länsirannikolla on tehnyt siitä myös sotastrategisesti tärkeän. Saudijoukkojen lisäksi maassa on Yhdysvaltojen laivastotukikohta, jossa työskentelee vakituisesti 1 500 yhdysvaltalaista laivaston sotilasta. Yhdysvaltojen kaavailema 53 miljoonan dollarin arvoinen asekauppa Bahrainin kanssa on kansannousun ja ihmisoikeusloukkausten vuoksi kuitenkin jumittunut kongressin vastustukseen.
Ison-Britannian hallitus sen sijaan hyväksyi juuri kansannousun alla yli miljoonan punnan asekaupat Bahrainiin. Vientilupia myönnettiin tykkien, haulikoiden sekä aseiden äänenvaimentimien ja tähtäinten toimittamiseen Bahrainin turvallisuusjoukoille.
Al-Khalifan suku on hallinnut Bahrainia 1700-luvulta lähtien, välillä tosin brittiläisen siirtomaavallan alaisuudessa. Nykyinen kuningas Hamad bin Issa al-Khalifa johtaa maata yhdessä poikansa, kruununprinssi Salman bin Hamad al-Khalifan ja setänsä Khalifa bin Salman al-Khalifan kanssa, joka on ollut pääministerinä vuodesta 1971.
Maassa on vaaleilla valittu parlamentti, jolla ei ole minkäänlaista valtaa. Melkein kaikki ministerinpaikat on varattu kuninkaan lähisukulaisille.
Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Saudi-Arabia tukevat monarkiaa, koska uskovat, että demokratia voisi johtaa shiiojen enemmistövaltaan ja shiiaenemmistöisen Iranin vaikutusvallan kasvuun Persianlahdella. Myös Saudi-Arabialla on oma syrjitty shiiavähemmistönsä, jonka kuningas Abdullah mieluusti pitäisi hiljaisena.
torstai 5. huhtikuuta 2012
Hurjan kasvun nurjat puolet
KU-VIIKKOLEHTI 5.4.2012
Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa vanhankaupungin kadut on nimetty myyntituotteiden mukaan. Yhdellä kadulla myydään silkkiä, toisella hopeakoruja, seuraavalla kalaa. Joillain kaduilla kaupattavat tuotteet eivät tosin enää vastaa kadun alkuperäistä nimeä. Aikoinaan papujen myyntiin keskittyneellä Hang Daulla on tänä päivänä kaupungin suurin lenkkitossuliikkeiden keskittymä. Viereisellä kadunpätkällä jalkakäytävät on levitetty täyteen matkalaukkuja.
Tavarapaljous yllättää kokeneenkin matkaajan. Myös katujen ylittäminen on aluksi hankalaa – moottoripyörien ja skoottereiden loputtoman virran vuoksi.
Hoan Kiem -järvellä sijaitsevan Jadevuoritemppelin edustalla nuoret napsivat kamerakännyköillä kuvia toisistaan. Katukahviloissa liikemiehet naputtavat kannettavia tietokoneitaan.
Vauraammalla väestönosalla on mistä valita. Farkkujen ja nahkatakkien myyntiin keskittyvän kadun vierestä löytyvät useiden kansainvälisten vaateketjujen liikkeet. Ravintoloita tuntuu olevan joka korttelissa, ja yöelämä on niin vilkasta, että baarien ja yökerhojen tarjonnasta on julkaistu oma opasvihko, jonka tiedot löytyvät päivitettynä myös verkosta.
92 miljoonan asukkaan Vietnam on maailman 13. väkirikkain maa. Viime vuosikymmenellä maan talous kasvoi parhaimmillaan yli kahdeksan prosentin vuosivauhdilla, heti Kiinan jälkeen seuraavaksi eniten maailmassa.
Maassa on 111 miljoonaa rekisteröityä matkapuhelinliittymää ja 30 miljoonaa internetin käyttäjää, 15:nneksi eniten koko maailmassa. Joka kolmas vietnamilainen omistaa moottoripyörän, mutta autoja on sen sijaan vain kahdella prosentilla väestöstä.
Vietnam on maailman suurin pippurin ja cashewpähkinöiden tuottaja ja Thaimaan jälkeen maailman toiseksi suurin riisinviejä. Tärkein vientituote on kuitenkin öljy, jota porataan Etelä-Kiinan meren pohjasta. Muita vientituotteita ovat elektroniikkalaitteet, lenkkitossut sekä matkapuhelimet ja niiden osat.
Vuonna 1986 tehdyistä talousuudistuksista lähtien Vietnamissa on harjoitettu niin sanottua sosialistista markkinataloutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kommunistihallinto on houkutellut maahan ylikansallisia yhtiöitä perustamaan tehtaita erityisesti vientialoille. Kommunistipuolue laatii edelleen talouden viisivuotissuunnitelmiaan, valtio omistaa yhä suurimmat tehtaat, mutta vähittäiskauppa ja muu pienyrittäminen on varsin vapaata.
Uudistusten myötä akuutti köyhyys on vähentynyt, vaikka samalla tuloerot ovat kasvaneet. Myös koulutukseen on panostettu. Maassa on nyt yli 300 yliopistoa ja korkeakoulua, ja koulua käyvien lasten osuus lähestyy sataa prosenttia.
Maailmantalouden taantuma on kuitenkin hidastanut Vietnamin hurjaa talouskasvua, joka on pudonnut kuuteen prosenttiin. Ruuan hinta on vuodessa peräti kaksinkertaistunut, ja inflaatio on kohonnut 18 prosenttiin.
Adidaksen ja Niken tossuja Hanoissa kauppaava Thinh Vuong Hung kertoo, ettei hän ole myynyt koko päivänä ainuttakaan kenkäparia. Turistit uskovat, että tossut ovat piraatteja, ja useimpien vietnamilaisten on nyt mietittävä tarkkaan rahankäyttöään.
Englanninkielisen Vietweek-lehden mukaan 8 000 vietnamilaista yritystä ajautui viime vuonna konkurssiin, mikä merkitsee satojen tuhansien työpaikkojen menetystä.
”Konkurssit ovat tavallisia markkinataloudessa”, selitti Hanoin yhteiskuntataloudellisen tutkimuskeskuksen ekonomisti Nguyen Minh Phong. ”Konkurssien ja yritysostojen myötä hyvin toimivat yhtiöt menestyvät ja huonosti hoidetut häviävät.”
Monissa tapauksissa konkurssien syynä olivat tonttikaupat, harkitsemattomat pörssisijoitukset ja valuuttakeinottelu.
Taantuma ei silti ole vähentänyt ylikansallisten yhtiöiden voittoja. Vietnamin kauppa- ja teollisuusministeriö ilmoitti viime viikolla, että maassa toimivien ulkomaisten yritysten vienti kasvoi alkuvuodesta lähes 50 prosentilla. Matkapuhelinten vienti kolminkertaistui, ja muiden elektroniikkatuotteiden vienti kaksinkertaistui.
Esimerkiksi korealaisen Samsungin vienti kaksinkertaistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yli miljardiin dollariin kuussa.
Hurjalla talouskasvulla on myös hintansa. Monet Ho Chi Minh Cityn tossu- ja kännykkätehtaiden työntekijät eivät enää tyydy osaansa pelkkänä halpatyövoimana. Työntekijöiden vaihtuvuus on suurta, ja tuoreen selvityksen mukaan keskeisiä syitä tähän ovat surkeat palkat, heikot ylenemismahdollisuudet ja ristiriidat esimiesten kanssa.
Teollistuminen on muuttanut rajusti myös kaupunkien lähellä olevaa maaseutua. Pari tuntia kestävä junamatka Haiphongin satamakaupungista Hanoihin oli kuvaava. Junaradan eteläpuolella ikkunasta näkyi lähes koko matkan ajan riisipeltoja silmänkantamattomiin. Toisella puolella rautatietä oli teollisuuslaitoksia vieri vieressä.
Maaseudun teollistuminen on johtanut kiihtyvään kilpailuun tonttimaasta. Lain mukaan valtio omistaa kaiken maan ja vuokraa sitä kotitalouksille 20 vuodeksi kerrallaan. Haiphongin lähistöllä nähtiin tammikuussa aseellinen yhteenotto, kun viranomaiset tulivat häätämään perhettä, joka ei suostunut luovuttamaan viljelymaitaan tienrakennushankkeeseen. Perheen taltuttamiseen tarvittiin lopulta sata aseistettua poliisia ja miinanraivaajien erikoisjoukko.
Hanoin lähistöllä ainakin 150 000 viljelijäperhettä on kymmenen viime vuoden aikana pakotettu muuttamaan pois mailtaan tehdäkseen tilaa uusille tehtaille ja asuinalueille.
Itse pääkaupungissa ilman saastuminen on vakava ongelma. Maan uutistoimisto kertoi viime viikolla, että Hanoissa on eniten ilmansaasteita koko Kaakkois-Aasiassa. Ilman hiukkaspitoisuudet ylittävät Maailman terveysjärjestön suositukset seitsenkertaisesti.
Paikallisen naistenlehden tekemän selvityksen mukaan markkinatalouden tuoma moderni elämäntyyli on puolestaan keskeisin syy nuorten kaupunkilaisten avioerojen yleistymiseen. ”Meillä on molemmilla hyvät tulot, mutta meillä ei ole aikaa tavata toisiamme ja jakaa yhdessä huoliamme. Ehkä meidän olisi parempi erota”, eräs haastatelluista pariskunnista pohti.
Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa vanhankaupungin kadut on nimetty myyntituotteiden mukaan. Yhdellä kadulla myydään silkkiä, toisella hopeakoruja, seuraavalla kalaa. Joillain kaduilla kaupattavat tuotteet eivät tosin enää vastaa kadun alkuperäistä nimeä. Aikoinaan papujen myyntiin keskittyneellä Hang Daulla on tänä päivänä kaupungin suurin lenkkitossuliikkeiden keskittymä. Viereisellä kadunpätkällä jalkakäytävät on levitetty täyteen matkalaukkuja.
Tavarapaljous yllättää kokeneenkin matkaajan. Myös katujen ylittäminen on aluksi hankalaa – moottoripyörien ja skoottereiden loputtoman virran vuoksi.
Hoan Kiem -järvellä sijaitsevan Jadevuoritemppelin edustalla nuoret napsivat kamerakännyköillä kuvia toisistaan. Katukahviloissa liikemiehet naputtavat kannettavia tietokoneitaan.
Vauraammalla väestönosalla on mistä valita. Farkkujen ja nahkatakkien myyntiin keskittyvän kadun vierestä löytyvät useiden kansainvälisten vaateketjujen liikkeet. Ravintoloita tuntuu olevan joka korttelissa, ja yöelämä on niin vilkasta, että baarien ja yökerhojen tarjonnasta on julkaistu oma opasvihko, jonka tiedot löytyvät päivitettynä myös verkosta.
92 miljoonan asukkaan Vietnam on maailman 13. väkirikkain maa. Viime vuosikymmenellä maan talous kasvoi parhaimmillaan yli kahdeksan prosentin vuosivauhdilla, heti Kiinan jälkeen seuraavaksi eniten maailmassa.
Maassa on 111 miljoonaa rekisteröityä matkapuhelinliittymää ja 30 miljoonaa internetin käyttäjää, 15:nneksi eniten koko maailmassa. Joka kolmas vietnamilainen omistaa moottoripyörän, mutta autoja on sen sijaan vain kahdella prosentilla väestöstä.
Vietnam on maailman suurin pippurin ja cashewpähkinöiden tuottaja ja Thaimaan jälkeen maailman toiseksi suurin riisinviejä. Tärkein vientituote on kuitenkin öljy, jota porataan Etelä-Kiinan meren pohjasta. Muita vientituotteita ovat elektroniikkalaitteet, lenkkitossut sekä matkapuhelimet ja niiden osat.
Vuonna 1986 tehdyistä talousuudistuksista lähtien Vietnamissa on harjoitettu niin sanottua sosialistista markkinataloutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kommunistihallinto on houkutellut maahan ylikansallisia yhtiöitä perustamaan tehtaita erityisesti vientialoille. Kommunistipuolue laatii edelleen talouden viisivuotissuunnitelmiaan, valtio omistaa yhä suurimmat tehtaat, mutta vähittäiskauppa ja muu pienyrittäminen on varsin vapaata.
Uudistusten myötä akuutti köyhyys on vähentynyt, vaikka samalla tuloerot ovat kasvaneet. Myös koulutukseen on panostettu. Maassa on nyt yli 300 yliopistoa ja korkeakoulua, ja koulua käyvien lasten osuus lähestyy sataa prosenttia.
Maailmantalouden taantuma on kuitenkin hidastanut Vietnamin hurjaa talouskasvua, joka on pudonnut kuuteen prosenttiin. Ruuan hinta on vuodessa peräti kaksinkertaistunut, ja inflaatio on kohonnut 18 prosenttiin.
Adidaksen ja Niken tossuja Hanoissa kauppaava Thinh Vuong Hung kertoo, ettei hän ole myynyt koko päivänä ainuttakaan kenkäparia. Turistit uskovat, että tossut ovat piraatteja, ja useimpien vietnamilaisten on nyt mietittävä tarkkaan rahankäyttöään.
Englanninkielisen Vietweek-lehden mukaan 8 000 vietnamilaista yritystä ajautui viime vuonna konkurssiin, mikä merkitsee satojen tuhansien työpaikkojen menetystä.
”Konkurssit ovat tavallisia markkinataloudessa”, selitti Hanoin yhteiskuntataloudellisen tutkimuskeskuksen ekonomisti Nguyen Minh Phong. ”Konkurssien ja yritysostojen myötä hyvin toimivat yhtiöt menestyvät ja huonosti hoidetut häviävät.”
Monissa tapauksissa konkurssien syynä olivat tonttikaupat, harkitsemattomat pörssisijoitukset ja valuuttakeinottelu.
Taantuma ei silti ole vähentänyt ylikansallisten yhtiöiden voittoja. Vietnamin kauppa- ja teollisuusministeriö ilmoitti viime viikolla, että maassa toimivien ulkomaisten yritysten vienti kasvoi alkuvuodesta lähes 50 prosentilla. Matkapuhelinten vienti kolminkertaistui, ja muiden elektroniikkatuotteiden vienti kaksinkertaistui.
Esimerkiksi korealaisen Samsungin vienti kaksinkertaistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yli miljardiin dollariin kuussa.
Hurjalla talouskasvulla on myös hintansa. Monet Ho Chi Minh Cityn tossu- ja kännykkätehtaiden työntekijät eivät enää tyydy osaansa pelkkänä halpatyövoimana. Työntekijöiden vaihtuvuus on suurta, ja tuoreen selvityksen mukaan keskeisiä syitä tähän ovat surkeat palkat, heikot ylenemismahdollisuudet ja ristiriidat esimiesten kanssa.
Teollistuminen on muuttanut rajusti myös kaupunkien lähellä olevaa maaseutua. Pari tuntia kestävä junamatka Haiphongin satamakaupungista Hanoihin oli kuvaava. Junaradan eteläpuolella ikkunasta näkyi lähes koko matkan ajan riisipeltoja silmänkantamattomiin. Toisella puolella rautatietä oli teollisuuslaitoksia vieri vieressä.
Maaseudun teollistuminen on johtanut kiihtyvään kilpailuun tonttimaasta. Lain mukaan valtio omistaa kaiken maan ja vuokraa sitä kotitalouksille 20 vuodeksi kerrallaan. Haiphongin lähistöllä nähtiin tammikuussa aseellinen yhteenotto, kun viranomaiset tulivat häätämään perhettä, joka ei suostunut luovuttamaan viljelymaitaan tienrakennushankkeeseen. Perheen taltuttamiseen tarvittiin lopulta sata aseistettua poliisia ja miinanraivaajien erikoisjoukko.
Hanoin lähistöllä ainakin 150 000 viljelijäperhettä on kymmenen viime vuoden aikana pakotettu muuttamaan pois mailtaan tehdäkseen tilaa uusille tehtaille ja asuinalueille.
Itse pääkaupungissa ilman saastuminen on vakava ongelma. Maan uutistoimisto kertoi viime viikolla, että Hanoissa on eniten ilmansaasteita koko Kaakkois-Aasiassa. Ilman hiukkaspitoisuudet ylittävät Maailman terveysjärjestön suositukset seitsenkertaisesti.
Paikallisen naistenlehden tekemän selvityksen mukaan markkinatalouden tuoma moderni elämäntyyli on puolestaan keskeisin syy nuorten kaupunkilaisten avioerojen yleistymiseen. ”Meillä on molemmilla hyvät tulot, mutta meillä ei ole aikaa tavata toisiamme ja jakaa yhdessä huoliamme. Ehkä meidän olisi parempi erota”, eräs haastatelluista pariskunnista pohti.
torstai 22. maaliskuuta 2012
Kuka ihmeen Joseph Kony?
KU-VIIKKOLEHTI 23.3.2012
Moni lukija on varmasti jo kuullut Kony 2012 -videosta ja osa varmaan myöskin nähnyt sen. Sosiaalisessa mediassa kulovalkeana levinneellä videolla on ollut YouTubessa ja Vimeo-videopalvelussa kahden viikon aikana yli sata miljoonaa katsojaa.
Yhdysvaltalaisen Invisible Children -järjestön tuottama puolituntinen elokuva tehtiin nimenomaan jaettavaksi sosiaalisessa mediassa. Videon alussa todetaan, että Facebookissa on tänä päivänä enemmän ihmisiä kuin maapallolla oli asukkaita 200 vuotta sitten.
Kony 2012 -kampanjan pyrkimyksenä on levittää tietoa ugandalaisesta kapinallisjohtajasta Joseph Konysta ja kehottaa yhdysvaltalaisia viihdemaailman ja politiikan vaikuttajia painostamaan maansa hallitusta, jotta amerikkalaiset sotilaat auttaisivat Ugandan armeijaa Konyn kiinnisaamisessa tai surmaamisessa.
Presidentti Barack Obaman päätöksellä Yhdysvallat lähetti jo viime lokakuussa sata erikoisjoukkojen sotilasta Ugandan sotavoimien avuksi taistelemaan Joseph Konyn johtamaa Herran vastarinta-armeijaa LRA:ta vastaan Kongossa ja Keski-Afrikan tasavallassa.
Kony 2012 -kampanja yllyttää nuoria myös liimaamaan kampanjan julisteita kotikaupungeissaan, ostamaan kampanjarannekkeita, t-paitoja ja 30 dollaria maksavia toimintapakkauksia.
Viime viikolla kampanja sai vielä hiukan sensaatiomaisempaa julkisuutta, kun Kony-elokuvan ohjannut kalifornialaismies Jason Russell sekosi humalapäissään ilmeisesti videon herättämän kritiikin vuoksi ja riehui ilkosillaan San Diegon liikenteessä. Poliisi otti hänet kiinni ja vei sairaalaan.
Herran vastarinta-armeija kävi sotaa Ugandan hallitusta vastaan lähes 20 vuoden ajan, kunnes vuonna 2006 rauhanneuvottelujen alla kapinalliset vetäytyivät Kongon rajan taakse Garamban kansallispuiston viidakkoon.
Ugandassa kapinallisten julmien sotatoimien kohteena olivat lähinnä heidän omaan acholi-kansaansa kuuluvat siviilit. LRA:n kapinallisten uskotaan siepanneen sodan aikana maan pohjoisosien kylistä mukaansa yli kymmenen tuhatta lasta ja nuorta, jotka pakottamalla ja uhkaamalla aivopestiin kuuliaisiksi sotureiksi, jalkavaimoiksi, viestinviejiksi ja kantajiksi.
Joseph Konyn kerrotaan halunneen riveihinsä nimenomaan lapsia, sillä lapset tottelevat käskyjä ja ovat kyselemättä valmiita mitä hirvittävimpiin veritekoihin.
Kony halusi perustaa Ugandaan raamatun kymmenen käskyn nimeen vannovan Jumalan valtakunnan maan päällä. Keinot olivat raakalaismaiset. Kiinniotetuilta polkupyöräilijöiltä katkaistiin raajat viidakkoveitsellä, naisia joukkoraiskattiin, ja kyläläisiä poltettiin kuoliaaksi kirkoissa.
Vuonna 2005 Kansainvälinen sotarikostuomioistuin etsintäkuulutti Joseph Konyn ja neljä muuta LRA-johtajaa sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Muista etsintäkuulutetuista LRA-johtajista ainakin kaksi on sen jälkeen kuollut taistelussa tai ryhmän sisäisissä välienselvittelyissä.
Tykkäämisten lisäksi Kony-video ja koko Kony-kampanja ovat herättäneet myös rajua kritiikkiä.
Ugandassa pitkään työskennellyt yhdysvaltalainen politiikantutkija Adam Branch piti Kony-kampanjan takana olevia nuoria ”hyödyllisinä idiootteina”, jotka on saatu ajamaan Yhdysvaltojen sotilasstrategisia intressejä alueella, jossa on runsaasti öljyä ja muita maanperän rikkauksia.
”Joseph Kony on vain tekosyy sotajoukkojen lähettämiselle alueelle. Yhdysvaltojen tiedustelu tietää tarkkaan Konyn olinpaikan, mutta tällä hetkellä on heidän etujensa mukaista olla vangitsematta häntä”, toteaa puolestaan tunnettu kenialaistutkija Firoze Manji.
Joseph Kony ja LRA lähtivät Ugandasta vuosia sitten, ja sen jälkeen Pohjois-Ugandassa ei ole käyty sotaa.
LRA:lla on tätä nykyä enää arviolta 200 sotilasta Kongossa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Ryhmä terrorisoi edelleen siviiliväestöä etenkin Kongossa, mutta ei enää laajassa mitassa. Invisible Children -järjestön omien tilastojen mukaan tänä vuonna LRA:n iskuissa on kuollut viisi ihmistä.
Muutenkin Kony-videossa faktat on esitetty hyvin valikoiden. Ugandan armeijan ja LRA:n välisessä sodassa myös hallitusarmeijan sotilaat syyllistyivät vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Sodan pahimpina vuosina 90-luvun lopulla Ugandan armeija pakotti maan pohjoisosissa miltei koko väestön lähtemään kodeistaan ja muuttamaan keskitysleirejä muistuttaviin evakkokyliin.
Elokuvassa ei myöskään kerrota vuosina 2006–2008 käydyistä rauhanneuvotteluista Ugandan hallituksen ja LRA:n välillä. Etelä-Sudanissa käydyissä neuvotteluissa kaikki oli allekirjoituksia myöten valmista rauhaan, mutta lopulta Joseph Kony vetäytyi neuvotteluista, kun LRA-johtajien turvallisuudesta ei suostuttu antamaan takeita.
Länsimaissa kampanjan arvostelijat ovat pitäneet Kony-elokuvaa liikaa tunteisiin vetoavana ja propagandistisena. Toiset ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Invisible Children -järjestö käyttää vain noin kolmasosan tuloistaan Ugandassa ja Kongossa toteutettaviin kehityshankkeisiin loppuosan mennessä työntekijöiden palkkoihin, matkakuluihin ja elokuvatuotantoihin.
Kommenteissa on myös pidetty epäilyttävänä Kony-elokuvan ohjaajan Jason Russellin taustaa aktiivisena herätyskirkon jäsenenä.
Ugandalaisbloggaaja Rosebell Kagumiren mielestä taas länsimaissa on tehty aivan liikaa elokuvia, joissa ulkopuolinen valkoinen mies yrittää esiintyä sankarina pelastaakseen afrikkalaisia lapsia.
Kun paikallinen kansalaisjärjestö esitti Kony-elokuvan videotykillä Liran kaupungissa Pohjois-Ugandassa, tilaisuus päättyi kivien heittelyyn. Paikalliset asukkaat luulivat, että elokuva kertoisi heistä ja heidän pyrkimyksistään jälleenrakentaa maata parikymmentä vuotta kestäneen sodan jälkeen, mutta pettyivät, kun video kertoikin amerikkalaisesta miehestä ja tämän pojasta ja asioista, jotka tapahtuivat Ugandassa vuosikausia sitten.
”Amerikkalainen järjestö yrittää vain kerätä rahaa käyttäen hyväksi Pohjois-Ugandan vuosien takaisia julmuuksia”, Al Jazeeran haastattelema mies arveli.
Moni lukija on varmasti jo kuullut Kony 2012 -videosta ja osa varmaan myöskin nähnyt sen. Sosiaalisessa mediassa kulovalkeana levinneellä videolla on ollut YouTubessa ja Vimeo-videopalvelussa kahden viikon aikana yli sata miljoonaa katsojaa.
Yhdysvaltalaisen Invisible Children -järjestön tuottama puolituntinen elokuva tehtiin nimenomaan jaettavaksi sosiaalisessa mediassa. Videon alussa todetaan, että Facebookissa on tänä päivänä enemmän ihmisiä kuin maapallolla oli asukkaita 200 vuotta sitten.
Kony 2012 -kampanjan pyrkimyksenä on levittää tietoa ugandalaisesta kapinallisjohtajasta Joseph Konysta ja kehottaa yhdysvaltalaisia viihdemaailman ja politiikan vaikuttajia painostamaan maansa hallitusta, jotta amerikkalaiset sotilaat auttaisivat Ugandan armeijaa Konyn kiinnisaamisessa tai surmaamisessa.
Presidentti Barack Obaman päätöksellä Yhdysvallat lähetti jo viime lokakuussa sata erikoisjoukkojen sotilasta Ugandan sotavoimien avuksi taistelemaan Joseph Konyn johtamaa Herran vastarinta-armeijaa LRA:ta vastaan Kongossa ja Keski-Afrikan tasavallassa.
Kony 2012 -kampanja yllyttää nuoria myös liimaamaan kampanjan julisteita kotikaupungeissaan, ostamaan kampanjarannekkeita, t-paitoja ja 30 dollaria maksavia toimintapakkauksia.
Viime viikolla kampanja sai vielä hiukan sensaatiomaisempaa julkisuutta, kun Kony-elokuvan ohjannut kalifornialaismies Jason Russell sekosi humalapäissään ilmeisesti videon herättämän kritiikin vuoksi ja riehui ilkosillaan San Diegon liikenteessä. Poliisi otti hänet kiinni ja vei sairaalaan.
Herran vastarinta-armeija kävi sotaa Ugandan hallitusta vastaan lähes 20 vuoden ajan, kunnes vuonna 2006 rauhanneuvottelujen alla kapinalliset vetäytyivät Kongon rajan taakse Garamban kansallispuiston viidakkoon.
Ugandassa kapinallisten julmien sotatoimien kohteena olivat lähinnä heidän omaan acholi-kansaansa kuuluvat siviilit. LRA:n kapinallisten uskotaan siepanneen sodan aikana maan pohjoisosien kylistä mukaansa yli kymmenen tuhatta lasta ja nuorta, jotka pakottamalla ja uhkaamalla aivopestiin kuuliaisiksi sotureiksi, jalkavaimoiksi, viestinviejiksi ja kantajiksi.
Joseph Konyn kerrotaan halunneen riveihinsä nimenomaan lapsia, sillä lapset tottelevat käskyjä ja ovat kyselemättä valmiita mitä hirvittävimpiin veritekoihin.
Kony halusi perustaa Ugandaan raamatun kymmenen käskyn nimeen vannovan Jumalan valtakunnan maan päällä. Keinot olivat raakalaismaiset. Kiinniotetuilta polkupyöräilijöiltä katkaistiin raajat viidakkoveitsellä, naisia joukkoraiskattiin, ja kyläläisiä poltettiin kuoliaaksi kirkoissa.
Vuonna 2005 Kansainvälinen sotarikostuomioistuin etsintäkuulutti Joseph Konyn ja neljä muuta LRA-johtajaa sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Muista etsintäkuulutetuista LRA-johtajista ainakin kaksi on sen jälkeen kuollut taistelussa tai ryhmän sisäisissä välienselvittelyissä.
Tykkäämisten lisäksi Kony-video ja koko Kony-kampanja ovat herättäneet myös rajua kritiikkiä.
Ugandassa pitkään työskennellyt yhdysvaltalainen politiikantutkija Adam Branch piti Kony-kampanjan takana olevia nuoria ”hyödyllisinä idiootteina”, jotka on saatu ajamaan Yhdysvaltojen sotilasstrategisia intressejä alueella, jossa on runsaasti öljyä ja muita maanperän rikkauksia.
”Joseph Kony on vain tekosyy sotajoukkojen lähettämiselle alueelle. Yhdysvaltojen tiedustelu tietää tarkkaan Konyn olinpaikan, mutta tällä hetkellä on heidän etujensa mukaista olla vangitsematta häntä”, toteaa puolestaan tunnettu kenialaistutkija Firoze Manji.
Joseph Kony ja LRA lähtivät Ugandasta vuosia sitten, ja sen jälkeen Pohjois-Ugandassa ei ole käyty sotaa.
LRA:lla on tätä nykyä enää arviolta 200 sotilasta Kongossa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Ryhmä terrorisoi edelleen siviiliväestöä etenkin Kongossa, mutta ei enää laajassa mitassa. Invisible Children -järjestön omien tilastojen mukaan tänä vuonna LRA:n iskuissa on kuollut viisi ihmistä.
Muutenkin Kony-videossa faktat on esitetty hyvin valikoiden. Ugandan armeijan ja LRA:n välisessä sodassa myös hallitusarmeijan sotilaat syyllistyivät vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Sodan pahimpina vuosina 90-luvun lopulla Ugandan armeija pakotti maan pohjoisosissa miltei koko väestön lähtemään kodeistaan ja muuttamaan keskitysleirejä muistuttaviin evakkokyliin.
Elokuvassa ei myöskään kerrota vuosina 2006–2008 käydyistä rauhanneuvotteluista Ugandan hallituksen ja LRA:n välillä. Etelä-Sudanissa käydyissä neuvotteluissa kaikki oli allekirjoituksia myöten valmista rauhaan, mutta lopulta Joseph Kony vetäytyi neuvotteluista, kun LRA-johtajien turvallisuudesta ei suostuttu antamaan takeita.
Länsimaissa kampanjan arvostelijat ovat pitäneet Kony-elokuvaa liikaa tunteisiin vetoavana ja propagandistisena. Toiset ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Invisible Children -järjestö käyttää vain noin kolmasosan tuloistaan Ugandassa ja Kongossa toteutettaviin kehityshankkeisiin loppuosan mennessä työntekijöiden palkkoihin, matkakuluihin ja elokuvatuotantoihin.
Kommenteissa on myös pidetty epäilyttävänä Kony-elokuvan ohjaajan Jason Russellin taustaa aktiivisena herätyskirkon jäsenenä.
Ugandalaisbloggaaja Rosebell Kagumiren mielestä taas länsimaissa on tehty aivan liikaa elokuvia, joissa ulkopuolinen valkoinen mies yrittää esiintyä sankarina pelastaakseen afrikkalaisia lapsia.
Kun paikallinen kansalaisjärjestö esitti Kony-elokuvan videotykillä Liran kaupungissa Pohjois-Ugandassa, tilaisuus päättyi kivien heittelyyn. Paikalliset asukkaat luulivat, että elokuva kertoisi heistä ja heidän pyrkimyksistään jälleenrakentaa maata parikymmentä vuotta kestäneen sodan jälkeen, mutta pettyivät, kun video kertoikin amerikkalaisesta miehestä ja tämän pojasta ja asioista, jotka tapahtuivat Ugandassa vuosikausia sitten.
”Amerikkalainen järjestö yrittää vain kerätä rahaa käyttäen hyväksi Pohjois-Ugandan vuosien takaisia julmuuksia”, Al Jazeeran haastattelema mies arveli.
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Lockerbie-iskusta tuomittiin syytön mies
KU-VIIKKOLEHTI 9.3.2012
Libyan entistä hallitusta ja libyalaista Abdelbaset Al-Megrahia on vuosien ajan pidetty syypäänä Lockerbien pommi-iskuun. Viime viikolla julkaistu kirja osoittaa kuitenkin melko takuuvarmasti, että pommi-iskusta tuomittu libyalaismies oli syytön.
Brittiläistutkija John Ashtonin kirjan paljastuksista kerrottiin viikko sitten myös Al Jazeera -kanavalla esitetyssä dokumenttiohjelmassa, joka on edelleen nähtävissä kanavan verkkosivuilla.
Joulukuun 21. päivänä 1988 seitsemältä illalla pommi räjähti Lontoosta New Yorkiin matkalla olleessa yhdysvaltalaisen Pan Am -lentoyhtiön Boeing 747 -koneessa yhdeksän kilometrin korkeudessa skotlantilaisen Lockerbien kylän yläpuolella. Pommi-iskussa kuoli 259 matkustajaa ja miehistön jäsentä ja 11 Lockerbien kylän asukasta.
Libyan lentoyhtiön turvallisuuspäällikkönä työskennellyt Al-Megrahi tuomittiin vuonna 2001 elinkautiseen vankeuteen iskun suunnittelusta. Al-Megrahi on aina kiistänyt osallisuutensa pommi-iskuun.
Pitkälle edennyttä eturauhassyöpää sairastava Al-Megrahi armahdettiin terveydellisistä syistä elokuussa 2009, ja hänen annettiin matkustaa kotimaahansa saattohoitoon. Armahduksen ehtona oli, että hän sitä ennen luopui valituksestaan korkeimpaan oikeuteen.
John Ashtonin tuore kirja Megrahi: You Are My Jury (Megrahi: Te olette valamiehistöni) perustuu suurelta osin Skotlannin rikostapausten uudelleenarviointikomission yli 800-sivuiseen selvitykseen syistä, miksi Al-Megrahin olisi ehdottomasti pitänyt saada uusi oikeudenkäynti. Muutoksenhakulautakunnan selvitystä ei aikoinaan koskaan julkistettu, mutta Ashton sai asiakirjat haltuunsa Al-Megrahin puolustustiimin entisenä jäsenenä.
Al-Megrahin tuomio perustui muutamaan keskeiseen yksityiskohtaan.
Lockerbien turma-alueelta löytyneistä vaateriekaleista ja muista matkatavaroiden osista voitiin päätellä, että pommi oli asennettu Toshiban kasettinauhuriin, joka oli pakattu ruskeaan Samsoniten matkalaukkuun yhdessä vaatteiden ja sateenvarjon kanssa. Valmistusmerkin perusteella vaatteet pystyttiin jäljittämään maltalaiseen vaatekauppaan. Kaupan omistaja kertoi myyneensä vaatteet libyalaiselle miehelle loppuvuodesta 1988.
Turmapaikalta löytyneen pienen piirilevyn palan perusteella tuomioistuin arveli, että pommin ajastin oli sveitsiläisen Mebo-yhtiön valmistama. Yhtiö oli myynyt 20 ajastinta Libyaan vuosina 1985 ja 1986.
Pommin sisältänyt matkalaukku oli tuomioistuimen mukaan kuljetettu ensin Air Maltan koneella Maltasta Frankfurtiin ja sieltä edelleen Pan Amin koneella Lontoon Heathrow’n lentokentälle, missä se lastattiin Pan Amin New Yorkin -koneeseen.
Tuomioistuimen mukaan ainoa mahdollinen päivä, jolloin Al-Megrahi olisi voinut ostaa vaatteet maltalaisesta vaatekaupasta, oli 7. joulukuuta 1988. Al-Megrahi oli tuona päivänä Maltalla ja yöpyi Holiday Inn -hotellissa Slieman kaupungissa lähellä kyseistä vaatekauppaa.
Al Jazeeran viime viikolla esittämän brittidokumentin perusteella maltalaisen vaatekauppiaan Tony Gaucin todistelu ei viittaa Al-Megrahin syyllisyyteen, pikemminkin päinvastoin.
Vaatekauppiaan mukaan libyalaismies, joka osti vaatteet, oli yli 180 senttiä pitkä, harteikas, tummaihoinen ja noin 50-vuotias. Al-Megrahi oli puolestaan 168 senttiä pitkä, kevytrakenteinen ja vaaleaihoinen. Vuonna 1988 hän oli 36-vuotias.
Vaatekauppias kertoi, että vaatteet hankkinut mies osti kaupasta myös sateenvarjon. Lähtiessään ulos kaupasta mies avasi sateenvarjon, sillä ulkona satoi. Al Jazeeran dokumenttiohjelmassa haastatellaan Maltan ilmatieteen laitoksen entistä johtajaa, joka on pitänyt vuosien ajan myös omaa päiväkirjaa Maltan säästä. Päiväkirjan mukaan 7. joulukuuta 1988 taivaalla oli vain untuvapilviä eikä Maltalla satanut.
Vaatekauppias totesi useissa kuulusteluissa, että jouluvaloja ei ollut vielä sytytetty sinä päivänä, kun libyalaismies osti vaatteet. Al Jazeeran dokumentissa Maltan entinen matkailuministeri toteaa kuitenkin, että Slieman kaupungissa jouluvalot sytytetään aina 6. joulukuuta kello 17.30, joten 7. joulukuuta kaduilla oli jo jouluvalot.
Yhdessä poliisikuulustelussa vaatekauppias totesi, että libyalaismies oli ostanut vaatteet 29. marraskuuta 1988. Kauppias muisti päivämäärän, sillä hän oli tuona päivänä riidellyt tyttöystävänsä kanssa. Tätä kuulustelupöytäkirjaa ei koskaan toimitettu Al-Megrahin puolustusasianajajille.
Skotlannin rikostapausten uudelleenarviointikomissio huomautti myös lukuisista muista todisteista, joita ei toimitettu puolustusasianajajille ennen oikeudenkäyntiä. Pelkästään nämä pimitetyt todisteet olisivat komission mukaan riittäneet tuomion hylkäämiseen.
Vasta oikeudenkäynnin jälkeen paljastui, että vaatekauppias Tony Gauci oli nähnyt lehdessä valokuvan Al-Megrahista vain muutama päivä ennen syyttäjäviranomaisten järjestämää tunnistustilaisuutta. Oikeudenkäynnin jälkeen selvisi myös, että Yhdysvaltojen oikeusministeriö oli maksanut Gaucille todistamisesta kahden miljoonan dollarin palkkion.
Puolustukselta evättiin myös tietoja tuomion kannalta keskeisestä piirilevyn palasta.
Syyttäjän mukaan piirilevynpala oli löytynyt turmapaikalta harmaan miestenpaidan kauluksesta. Maltalainen vaatekauppias kiisti kahdessa poliisikuulustelussa myyneensä libyalaismiehelle yhtään paitaa. Vuotta myöhemmin hän kuitenkin muisti, että libyalaismies oli sittenkin ostanut miesten kauluspaidan, joka oli maltalaispoliisin laatiman kuulustelupöytäkirjan mukaan vaaleanruskea. Puolustukselle toimitetussa lopullisessa esitutkintapöytäkirjassa paidan väriä ei kuitenkaan mainittu.
Puolustus sai myös oikeudenkäynnin jälkeen tietää Britannian puolustusministeriön räjähdeasiantuntijoiden tekemistä selvityksistä, joiden mukaan piirilevyn pala ei ollutkaan aivan identtinen sveitsiläisen Mebo-yhtiön ajastimien piirilevyn kanssa. Lockerbiesta löytyneen piirilevynpalan pinnoite oli puhdasta tinaa, kun taas sveitsiläisfirman ajastimissa piirilevyn pinnoitteessa oli 70 prosenttia tinaa ja 30 prosenttia lyijyä.
Libyan entistä hallitusta ja libyalaista Abdelbaset Al-Megrahia on vuosien ajan pidetty syypäänä Lockerbien pommi-iskuun. Viime viikolla julkaistu kirja osoittaa kuitenkin melko takuuvarmasti, että pommi-iskusta tuomittu libyalaismies oli syytön.
Brittiläistutkija John Ashtonin kirjan paljastuksista kerrottiin viikko sitten myös Al Jazeera -kanavalla esitetyssä dokumenttiohjelmassa, joka on edelleen nähtävissä kanavan verkkosivuilla.
Joulukuun 21. päivänä 1988 seitsemältä illalla pommi räjähti Lontoosta New Yorkiin matkalla olleessa yhdysvaltalaisen Pan Am -lentoyhtiön Boeing 747 -koneessa yhdeksän kilometrin korkeudessa skotlantilaisen Lockerbien kylän yläpuolella. Pommi-iskussa kuoli 259 matkustajaa ja miehistön jäsentä ja 11 Lockerbien kylän asukasta.
Libyan lentoyhtiön turvallisuuspäällikkönä työskennellyt Al-Megrahi tuomittiin vuonna 2001 elinkautiseen vankeuteen iskun suunnittelusta. Al-Megrahi on aina kiistänyt osallisuutensa pommi-iskuun.
Pitkälle edennyttä eturauhassyöpää sairastava Al-Megrahi armahdettiin terveydellisistä syistä elokuussa 2009, ja hänen annettiin matkustaa kotimaahansa saattohoitoon. Armahduksen ehtona oli, että hän sitä ennen luopui valituksestaan korkeimpaan oikeuteen.
John Ashtonin tuore kirja Megrahi: You Are My Jury (Megrahi: Te olette valamiehistöni) perustuu suurelta osin Skotlannin rikostapausten uudelleenarviointikomission yli 800-sivuiseen selvitykseen syistä, miksi Al-Megrahin olisi ehdottomasti pitänyt saada uusi oikeudenkäynti. Muutoksenhakulautakunnan selvitystä ei aikoinaan koskaan julkistettu, mutta Ashton sai asiakirjat haltuunsa Al-Megrahin puolustustiimin entisenä jäsenenä.
Al-Megrahin tuomio perustui muutamaan keskeiseen yksityiskohtaan.
Lockerbien turma-alueelta löytyneistä vaateriekaleista ja muista matkatavaroiden osista voitiin päätellä, että pommi oli asennettu Toshiban kasettinauhuriin, joka oli pakattu ruskeaan Samsoniten matkalaukkuun yhdessä vaatteiden ja sateenvarjon kanssa. Valmistusmerkin perusteella vaatteet pystyttiin jäljittämään maltalaiseen vaatekauppaan. Kaupan omistaja kertoi myyneensä vaatteet libyalaiselle miehelle loppuvuodesta 1988.
Turmapaikalta löytyneen pienen piirilevyn palan perusteella tuomioistuin arveli, että pommin ajastin oli sveitsiläisen Mebo-yhtiön valmistama. Yhtiö oli myynyt 20 ajastinta Libyaan vuosina 1985 ja 1986.
Pommin sisältänyt matkalaukku oli tuomioistuimen mukaan kuljetettu ensin Air Maltan koneella Maltasta Frankfurtiin ja sieltä edelleen Pan Amin koneella Lontoon Heathrow’n lentokentälle, missä se lastattiin Pan Amin New Yorkin -koneeseen.
Tuomioistuimen mukaan ainoa mahdollinen päivä, jolloin Al-Megrahi olisi voinut ostaa vaatteet maltalaisesta vaatekaupasta, oli 7. joulukuuta 1988. Al-Megrahi oli tuona päivänä Maltalla ja yöpyi Holiday Inn -hotellissa Slieman kaupungissa lähellä kyseistä vaatekauppaa.
Al Jazeeran viime viikolla esittämän brittidokumentin perusteella maltalaisen vaatekauppiaan Tony Gaucin todistelu ei viittaa Al-Megrahin syyllisyyteen, pikemminkin päinvastoin.
Vaatekauppiaan mukaan libyalaismies, joka osti vaatteet, oli yli 180 senttiä pitkä, harteikas, tummaihoinen ja noin 50-vuotias. Al-Megrahi oli puolestaan 168 senttiä pitkä, kevytrakenteinen ja vaaleaihoinen. Vuonna 1988 hän oli 36-vuotias.
Vaatekauppias kertoi, että vaatteet hankkinut mies osti kaupasta myös sateenvarjon. Lähtiessään ulos kaupasta mies avasi sateenvarjon, sillä ulkona satoi. Al Jazeeran dokumenttiohjelmassa haastatellaan Maltan ilmatieteen laitoksen entistä johtajaa, joka on pitänyt vuosien ajan myös omaa päiväkirjaa Maltan säästä. Päiväkirjan mukaan 7. joulukuuta 1988 taivaalla oli vain untuvapilviä eikä Maltalla satanut.
Vaatekauppias totesi useissa kuulusteluissa, että jouluvaloja ei ollut vielä sytytetty sinä päivänä, kun libyalaismies osti vaatteet. Al Jazeeran dokumentissa Maltan entinen matkailuministeri toteaa kuitenkin, että Slieman kaupungissa jouluvalot sytytetään aina 6. joulukuuta kello 17.30, joten 7. joulukuuta kaduilla oli jo jouluvalot.
Yhdessä poliisikuulustelussa vaatekauppias totesi, että libyalaismies oli ostanut vaatteet 29. marraskuuta 1988. Kauppias muisti päivämäärän, sillä hän oli tuona päivänä riidellyt tyttöystävänsä kanssa. Tätä kuulustelupöytäkirjaa ei koskaan toimitettu Al-Megrahin puolustusasianajajille.
Skotlannin rikostapausten uudelleenarviointikomissio huomautti myös lukuisista muista todisteista, joita ei toimitettu puolustusasianajajille ennen oikeudenkäyntiä. Pelkästään nämä pimitetyt todisteet olisivat komission mukaan riittäneet tuomion hylkäämiseen.
Vasta oikeudenkäynnin jälkeen paljastui, että vaatekauppias Tony Gauci oli nähnyt lehdessä valokuvan Al-Megrahista vain muutama päivä ennen syyttäjäviranomaisten järjestämää tunnistustilaisuutta. Oikeudenkäynnin jälkeen selvisi myös, että Yhdysvaltojen oikeusministeriö oli maksanut Gaucille todistamisesta kahden miljoonan dollarin palkkion.
Puolustukselta evättiin myös tietoja tuomion kannalta keskeisestä piirilevyn palasta.
Syyttäjän mukaan piirilevynpala oli löytynyt turmapaikalta harmaan miestenpaidan kauluksesta. Maltalainen vaatekauppias kiisti kahdessa poliisikuulustelussa myyneensä libyalaismiehelle yhtään paitaa. Vuotta myöhemmin hän kuitenkin muisti, että libyalaismies oli sittenkin ostanut miesten kauluspaidan, joka oli maltalaispoliisin laatiman kuulustelupöytäkirjan mukaan vaaleanruskea. Puolustukselle toimitetussa lopullisessa esitutkintapöytäkirjassa paidan väriä ei kuitenkaan mainittu.
Puolustus sai myös oikeudenkäynnin jälkeen tietää Britannian puolustusministeriön räjähdeasiantuntijoiden tekemistä selvityksistä, joiden mukaan piirilevyn pala ei ollutkaan aivan identtinen sveitsiläisen Mebo-yhtiön ajastimien piirilevyn kanssa. Lockerbiesta löytyneen piirilevynpalan pinnoite oli puhdasta tinaa, kun taas sveitsiläisfirman ajastimissa piirilevyn pinnoitteessa oli 70 prosenttia tinaa ja 30 prosenttia lyijyä.
lauantai 25. helmikuuta 2012
Kohti uutta ja iloista Jemeniä
KU-VIIKKOLEHTI 24.2.2012
Arabian niemimaan eteläkärjessä sijaitseva Jemen on ollut säännöllisesti uutisotsikoissa reilun vuoden ajan, mutta silti maan tilanteesta on ollut vaikeaa saada kattavaa kuvaa.
Pääkaupungissa Sanaassa on ollut viime vuoden tammikuusta asti käynnissä arabimaiden pisin yhtäjaksoinen kansannousu. Parhaimmillaan sadat tuhannet mielenosoittajat ovat majoittuneet paikalliselle Tahrir-aukiolle vaatien läpeensä korruptoituneen presidentti Ali Abdullah Salehin hallintoa luopumaan vallasta.
Kesäkuussa presidentti Saleh loukkaantui vakavasti presidentinlinnan moskeijaan tehdyssä kranaatti-iskussa ja joutui käytännössä luovuttamaan vallan varapresidentille sekä armeijaa ja turvallisuuspalvelua johtaville sukulaisilleen. Iskun tekijöiksi on syytetty kapinoivan kenraalin joukkoja ja vauraan liikemiehen heimoarmeijaa.
Samaan aikaan kun jemeniläiset ovat vaatineet demokratiaa kaduilla ja toreilla, Yhdysvallat on tehnyt ohjusiskuja Jemenin eteläosien syrjäisillä vuorilla vaikuttavia radikaaleja islamisteja vastaan. Syyskuussa terrorisminvastaisessa sodassa saavutettiin jonkinlainen erävoitto, kun yhdysvaltalaissyntyinen tunnettu islamistisaarnaaja Anwar al-Awlaki surmattiin miehittämättömästä sotalennokista tehdyssä ohjusiskussa.
Loppuvuodesta Jemenin kansannousu sai vielä arvovaltaista tukea, kun Nobelin rauhanpalkinnon yhdeksi saajaksi nimettiin 32-vuotias jemeniläinen kolmen lapsen äiti Tawakkol Karman, joka oli keskeisesti mukana organisoimassa Sanaan Tahrir-aukion mielenosoituksia.
Tällä viikolla Jemen ylitti jälleen kansainvälisen uutiskynnyksen, kun tiistaina maassa järjestettiin presidentinvaalit. Tai todellisuudessa kyse ei ollut mistään vaaleista, vaan 48 miljoonaa dollaria maksaneesta yhden ehdokkaan spektaakkelista, jossa 17 vuotta varapresidenttinä ollut Abdrabuh Mansur Hadi ylennettiin maan uudeksi presidentiksi.
Presidentti Hadin on määrä johtaa maan uutta ”yhteisymmärryksen hallitusta” ja ”kansallista dialogikokousta”, jonka on määrä nimetä maalle uusi perustuslakikomitea valmistelemaan uutta perutuslakia.
Sanaan keskustassa kuulemma miltei kaikki ulkoseinät oli hyvissä ajoin tapetoitu ainoan presidenttiehdokkaan vaalijulisteilla, mutta maan eteläosissa ja pohjoisessa Saadan maakunnassa vaaleja ei voitu lainkaan järjestää paikallisten asukkaiden vastustuksen takia.
Yhden ehdokkaan vaalispektaakkeli perustui Saudi-Arabian ja Persianlahden arabimaiden junailemaan sopimukseen, jonka myötä parlamentissa edustettuina olleet suurimmat oppositiopuolueet pääsivät mukaan hallitukseen ja saivat nimetä maalle uuden pääministerin.
Jemeniä kovin ottein 33 vuoden ajan johtanut presidentti Saleh suostui luopumaan vallasta sillä ehdolla, että hänelle myönnettiin syytesuoja. Näin häntä ei voida asettaa syytteeseen julkisten varojen väärinkäytöstä tai mielenosoittajien surmaamisesta viime vuoden kansannousun aikana.
Tv-kuvien perusteella monet olivat ainakin pääkaupungissa Sanaassa innoissaan yhden ehdokkaan vaaleista.
”Näille ihmisille vaaleissa ei ole kyse vain yksittäisen ehdokkaan valitsemisesta, vaan tien avaamisesta, jotta maata voidaan ryhtyä rakentamaan alusta”, kommentoi Al Jazeera -kanavan kirjeenvaihtaja Hashem Ahelbarra.
”Rakennamme nyt uutta ja iloista Jemeniä, josta kaikki nuoret ja naiset ovat unelmoineet”, totesi puolestaan Nobel-palkittu Tawakkol Karman.
Toiset olivat kuitenkin kriittisempiä ja boikotoivat koko vaalispektaakkelia.
”Meidän tulee muistaa, miksi alun alkaen lähdimme kaduille: nimittäin muuttaaksemme järjestelmän, eikä vain Salehin ajamiseksi vallasta”, arvioi nuori naistoimittaja Atiaf Alwazir blogissaan.
Alwazirin mielestä vaalihumulla halutaan lähinnä kääntää huomio pois todellisista uudistustarpeista. Ex-presidentti Salehin pojat, veljenpojat ja sukulaiset johtavat edelleen armeijaa, turvallisuuspalvelua sekä useita valtionyhtiöitä ja virastoja.
Jemenin 67-vuotias uusi presidentti Abdrabuh Mansur Hadi ei ole mikään karismaattinen johtajatyyppi. Abu Dhabissa ilmestyvä The National -päivälehti kuvailee häntä päinvastoin epävarmaksi ex-presidentin pitkäaikaiseksi apuriksi, joka takeltelee sanoissaan ja saa hikikarpaloita otsaansa joutuessaan tapaamaan lehtimiehiä.
Wikileaksin paljastaman Yhdysvaltojen suurlähetystön raportin mukaan amerikkalaisdiplomaatit pitivät häntä uudistusmielisenä varapresidenttinä, jolla ei kuitenkaan todellisuudessa ollut juuri vaikutusvaltaa hallituksessa.
Syrjäytetty presidentti Saleh on puolestaan tällä hetkellä New Yorkissa saamassa hoitoa viime kesän kranaatti-iskussa saamiinsa vammoihin. Yhdysvaltojen Jemenin-suurlähettiläs totesi viime kuussa, että Jemenin siirtymävaiheen ilmapiirin kannalta oli parempi, että Saleh on hetken aikaa ulkomailla.
Jemeniläisbloggaaja NoonArabian mielestä koko siirtymäkauden sopimus oli täysin Yhdysvaltojen ja Jemenin pohjoisen naapurin Saudi-Arabian sanelema. ”Mitään todellista muutosta ei tule tapahtumaan niin kauan kuin Jemenin asioista päätetään Yhdysvalloissa ja Saudi-Arabiassa.”
Jemenin pääkaupungin demokratialiikkeen ja korruptoituneen valtaeliitin välinen vastakkainasettelu on silti vain yksi maan monista konflikteista.
Pohjoisessa Saadan maakunnassa paikallisten shiiamuslimien Houthi-liike on käynyt hallitusta vastaan sisällissotaa vuodesta 2004 lähtien vaatien shiioille suurempaa autonomiaa.
Etelä-Jemenissä väestön enemmistö haluaisi palauttaa alueen itsenäisyyden. Etelä-Jemen oli vuoteen 1967 asti Britannian siirtomaa ja sen jälkeen itsenäinen sosialistinen valtio vuoteen 1990 asti, jolloin alue liitettiin nykyiseen Jemenin tasavaltaan.
Eteläisen Abyanin maakunnan vuorilla vaikuttaa lisäksi ääri-islamistinen Ansar al-Sharia, jolla on läheiset yhteydet al-Qaidaan. Jemenin sisäpolitiikassa ryhmällä on vain marginaalinen merkitys, mutta Yhdysvaltojen mielestä se on maan suurin yksittäinen ongelma.
Arabian niemimaan eteläkärjessä sijaitseva Jemen on ollut säännöllisesti uutisotsikoissa reilun vuoden ajan, mutta silti maan tilanteesta on ollut vaikeaa saada kattavaa kuvaa.
Pääkaupungissa Sanaassa on ollut viime vuoden tammikuusta asti käynnissä arabimaiden pisin yhtäjaksoinen kansannousu. Parhaimmillaan sadat tuhannet mielenosoittajat ovat majoittuneet paikalliselle Tahrir-aukiolle vaatien läpeensä korruptoituneen presidentti Ali Abdullah Salehin hallintoa luopumaan vallasta.
Kesäkuussa presidentti Saleh loukkaantui vakavasti presidentinlinnan moskeijaan tehdyssä kranaatti-iskussa ja joutui käytännössä luovuttamaan vallan varapresidentille sekä armeijaa ja turvallisuuspalvelua johtaville sukulaisilleen. Iskun tekijöiksi on syytetty kapinoivan kenraalin joukkoja ja vauraan liikemiehen heimoarmeijaa.
Samaan aikaan kun jemeniläiset ovat vaatineet demokratiaa kaduilla ja toreilla, Yhdysvallat on tehnyt ohjusiskuja Jemenin eteläosien syrjäisillä vuorilla vaikuttavia radikaaleja islamisteja vastaan. Syyskuussa terrorisminvastaisessa sodassa saavutettiin jonkinlainen erävoitto, kun yhdysvaltalaissyntyinen tunnettu islamistisaarnaaja Anwar al-Awlaki surmattiin miehittämättömästä sotalennokista tehdyssä ohjusiskussa.
Loppuvuodesta Jemenin kansannousu sai vielä arvovaltaista tukea, kun Nobelin rauhanpalkinnon yhdeksi saajaksi nimettiin 32-vuotias jemeniläinen kolmen lapsen äiti Tawakkol Karman, joka oli keskeisesti mukana organisoimassa Sanaan Tahrir-aukion mielenosoituksia.
Tällä viikolla Jemen ylitti jälleen kansainvälisen uutiskynnyksen, kun tiistaina maassa järjestettiin presidentinvaalit. Tai todellisuudessa kyse ei ollut mistään vaaleista, vaan 48 miljoonaa dollaria maksaneesta yhden ehdokkaan spektaakkelista, jossa 17 vuotta varapresidenttinä ollut Abdrabuh Mansur Hadi ylennettiin maan uudeksi presidentiksi.
Presidentti Hadin on määrä johtaa maan uutta ”yhteisymmärryksen hallitusta” ja ”kansallista dialogikokousta”, jonka on määrä nimetä maalle uusi perustuslakikomitea valmistelemaan uutta perutuslakia.
Sanaan keskustassa kuulemma miltei kaikki ulkoseinät oli hyvissä ajoin tapetoitu ainoan presidenttiehdokkaan vaalijulisteilla, mutta maan eteläosissa ja pohjoisessa Saadan maakunnassa vaaleja ei voitu lainkaan järjestää paikallisten asukkaiden vastustuksen takia.
Yhden ehdokkaan vaalispektaakkeli perustui Saudi-Arabian ja Persianlahden arabimaiden junailemaan sopimukseen, jonka myötä parlamentissa edustettuina olleet suurimmat oppositiopuolueet pääsivät mukaan hallitukseen ja saivat nimetä maalle uuden pääministerin.
Jemeniä kovin ottein 33 vuoden ajan johtanut presidentti Saleh suostui luopumaan vallasta sillä ehdolla, että hänelle myönnettiin syytesuoja. Näin häntä ei voida asettaa syytteeseen julkisten varojen väärinkäytöstä tai mielenosoittajien surmaamisesta viime vuoden kansannousun aikana.
Tv-kuvien perusteella monet olivat ainakin pääkaupungissa Sanaassa innoissaan yhden ehdokkaan vaaleista.
”Näille ihmisille vaaleissa ei ole kyse vain yksittäisen ehdokkaan valitsemisesta, vaan tien avaamisesta, jotta maata voidaan ryhtyä rakentamaan alusta”, kommentoi Al Jazeera -kanavan kirjeenvaihtaja Hashem Ahelbarra.
”Rakennamme nyt uutta ja iloista Jemeniä, josta kaikki nuoret ja naiset ovat unelmoineet”, totesi puolestaan Nobel-palkittu Tawakkol Karman.
Toiset olivat kuitenkin kriittisempiä ja boikotoivat koko vaalispektaakkelia.
”Meidän tulee muistaa, miksi alun alkaen lähdimme kaduille: nimittäin muuttaaksemme järjestelmän, eikä vain Salehin ajamiseksi vallasta”, arvioi nuori naistoimittaja Atiaf Alwazir blogissaan.
Alwazirin mielestä vaalihumulla halutaan lähinnä kääntää huomio pois todellisista uudistustarpeista. Ex-presidentti Salehin pojat, veljenpojat ja sukulaiset johtavat edelleen armeijaa, turvallisuuspalvelua sekä useita valtionyhtiöitä ja virastoja.
Jemenin 67-vuotias uusi presidentti Abdrabuh Mansur Hadi ei ole mikään karismaattinen johtajatyyppi. Abu Dhabissa ilmestyvä The National -päivälehti kuvailee häntä päinvastoin epävarmaksi ex-presidentin pitkäaikaiseksi apuriksi, joka takeltelee sanoissaan ja saa hikikarpaloita otsaansa joutuessaan tapaamaan lehtimiehiä.
Wikileaksin paljastaman Yhdysvaltojen suurlähetystön raportin mukaan amerikkalaisdiplomaatit pitivät häntä uudistusmielisenä varapresidenttinä, jolla ei kuitenkaan todellisuudessa ollut juuri vaikutusvaltaa hallituksessa.
Syrjäytetty presidentti Saleh on puolestaan tällä hetkellä New Yorkissa saamassa hoitoa viime kesän kranaatti-iskussa saamiinsa vammoihin. Yhdysvaltojen Jemenin-suurlähettiläs totesi viime kuussa, että Jemenin siirtymävaiheen ilmapiirin kannalta oli parempi, että Saleh on hetken aikaa ulkomailla.
Jemeniläisbloggaaja NoonArabian mielestä koko siirtymäkauden sopimus oli täysin Yhdysvaltojen ja Jemenin pohjoisen naapurin Saudi-Arabian sanelema. ”Mitään todellista muutosta ei tule tapahtumaan niin kauan kuin Jemenin asioista päätetään Yhdysvalloissa ja Saudi-Arabiassa.”
Jemenin pääkaupungin demokratialiikkeen ja korruptoituneen valtaeliitin välinen vastakkainasettelu on silti vain yksi maan monista konflikteista.
Pohjoisessa Saadan maakunnassa paikallisten shiiamuslimien Houthi-liike on käynyt hallitusta vastaan sisällissotaa vuodesta 2004 lähtien vaatien shiioille suurempaa autonomiaa.
Etelä-Jemenissä väestön enemmistö haluaisi palauttaa alueen itsenäisyyden. Etelä-Jemen oli vuoteen 1967 asti Britannian siirtomaa ja sen jälkeen itsenäinen sosialistinen valtio vuoteen 1990 asti, jolloin alue liitettiin nykyiseen Jemenin tasavaltaan.
Eteläisen Abyanin maakunnan vuorilla vaikuttaa lisäksi ääri-islamistinen Ansar al-Sharia, jolla on läheiset yhteydet al-Qaidaan. Jemenin sisäpolitiikassa ryhmällä on vain marginaalinen merkitys, mutta Yhdysvaltojen mielestä se on maan suurin yksittäinen ongelma.
perjantai 10. helmikuuta 2012
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
KU-VIIKKOLEHTI 10.2.2012
Vietin viime viikon helteisessä Dar es Salaamissa Tansaniassa, missä olin kouluttamassa paikallisia uutispäälliköitä ja tiedotusopin opettajia internetin käytössä toimittajantyössä. Ulkoministeriön rahoittama kurssi oli osa suomalaisten journalistijärjestöjen Viestintä ja kehitys -säätiön Vikesin verkkokoulutushanketta tansanialaisille kollegoille.
Kurssiviikko oli hauska ja intensiivinen, ja päivät vierähtivät nopeasti Dar es Salaamin kauppakorkeakoululla sijaitsevan kurssikeskuksen ilmastoidussa multimedialuokassa.
Suurin osa ajasta käytettiin tiedonhakuharjoituksiin ja tutustumiseen paikallisiin ja kansainvälisiin uutissivustoihin ja verkkoportaaleihin.
Yksinkertaisten faktojen, kuten Kilimanjarovuoren korkeuden tai Suomen paikallisen suurlähetystön osoitteen löytäminen, oli useimmille osanottajille vielä helppoa, samoin kuin sen selvittäminen, kuka johtaa Englannin valioliigan maalipörssiä. Tansanialaiset ovat hulluna jalkapallon Englannin liigaan – ihmisten iästä ja sukupuolesta riippumatta.
Vaikeampaa oli löytää viimeistä tietoa inflaation suuruudesta Tansaniassa, vaikka prosenttilukemaa oli toitotettu samalla viikolla sanomalehtien etusivuja myöten. Tehtävän tarkoituksena oli harjoitella Googlen eri hakuominaisuuksien käyttöä ja haun rajaamista, viime päiviin, pelkästään uutissivustoihin tai pelkästään tansanialaisiin sivustoihin.
Toisena tehtävänä oli selvittää paikallisista verkkomedioista, mitä pääministeri Mizengo Pinda sanatarkasti totesi lakkoileville lääkäreille edellisenä sunnuntaina.
Kurssilla kirjoitettiin myös juttuja, jotka julkaistiin kurssin aikana avatuissa blogeissa.
Verkkopalvelut ovat hiljalleen tekemässä tuloaan myös Tansaniaan. Niinpä kokeilimme paikallisen lentoyhtiön vastikään avaamaa lennonvarauspalvelua verkossa.
Harjoittelimme myös artikkelien muokkaamista Wikipediassa ja katselimme YouTubesta Barack Obaman kolmen vuoden takaista virkaanastujaispuhetta, jossa hän lupasi sulkea Guantánamon vankileirin vuoden sisällä.
Paljastussivusto Wikileaksin arkistohausta löysimme kaikkiaan 663 lähetystöraporttia, jotka lähetettiin Yhdysvaltojen Dar es Salaamin suurlähetystöstä vuosina 2005–2010. Mikään tansanialainen media ei ole vielä järjestelmällisesti käynyt näitä läpi ja raportoinut niiden sisältöä.
Tutustuimme myös Somaliassa vaikuttavan islamistiliike Al-Shabaabin Twitter-päivityksiin sekä yhdysvaltalaisen Gutenberg-projektin sivustoon, jolta voi tallentaa ilmaiseksi kymmeniä tuhansia kirjaklassikkoja sähköisessä muodossa. Viime viikolla sivuston suosituimpia opuksia olivat Sherlock Holmesin seikkailut ja Kamasutra.
Kurssin aikana tarkastelimme myös internetin käyttäjätilastoja eri maissa. Tällä hetkellä lähes puolet maailman netinkäyttäjistä elää väkirikkaissa Aasian maissa, mutta käyttäjien määrä kasvaa nopeimmin Afrikassa, etenkin Nigeriassa, Keniassa, Ugandassa ja Ruandassa. Kaikissa näissä maissa verkon käyttäjien määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden aikana.
Tansaniassa vastaavaa kasvua ei ole vielä näkynyt. Internet World Stats -sivuston viimevuotisen tilaston mukaan vain reilu pari prosenttia tansanialaisista käyttää verkkoa, kun esimerkiksi naapurimaassa Keniassa internetin käyttäjiä oli yli neljä miljoonaa, mikä vastaa jo kymmenesosaa koko väestöstä.
Syitä Tansanian vähäiseen internetin käyttäjien määrään on monia. Tansania kuuluu edelleen maailman köyhimpiin maihin, ja valtaosa väestöstä asuu maaseudulla vailla peruspalveluja. Ennen uuden laajakaistakaapelin tuloa yhteydet olivat koko maassa hitaat ja epäluotettavat.
Keniassa keskiluokan kynnys ruveta käyttämään verkkoa on myös alhaisempi, sillä englanti on maassa valtakieli ja englanninkielistä aineistoa löytyy netistä paljon. Tansaniassa swahili on valtakieli ja englantia käytetään harvemmin.
Yllätykseksemme havaitsimme samasta tilastosta, että tansanialaisista verkon käyttäjistä lähes kaksi kolmasosaa on myös rekisteröitynyt Facebookiin, kun taas naapurimaissa huomattavasti pienempi osuus netinkäyttäjistä oli mukana Facebookissa.
Kurssin osanottajat keksivät heti selityksiä.
”Tansanialaiset rakastavat jutustelua ja juoruilua ja kuvien katselua. Todennäköisesti suurin osa tansanialaisten netinkäytöstä on sähköpostien lähettämistä ja chättäilyä Facebookissa”, arveli Tumaini-yliopiston tiedotusopin lehtori Hikloch Ogola.
”Sosiaalinen media on nyt suosittua, mutta verkkoa ei juuri käytetä eikä osata käyttää vakavasti otettavaan tiedonhankintaan”, totesi puolestaan yhteisömediakouluttaja ja uutistoimisto IPS:n swahilinkielisen toimituksen päällikkö Rose Haji.
Toisen kurssipäivän kotiläksynä tansanialaistoimittajat tutustuivat mediamoguli Rupert Murdochin vuonna 2005 yhdysvaltalaisille sanomalehtien päätoimittajille pitämään puheeseen, jossa hän ennakoi internetin vaikutuksia printtimedian tulevaisuuteen. Tehtävänä oli pohtia Murdochin näkemysten merkitystä tämän päivän Tansanian mediassa.
”Internetin käyttäjien määrä Tansaniassa kasvaa tänä päivänä nopeasti nimenomaan suurimpien kaupunkien eliitin keskuudessa. Nämä ovat kuitenkin samoja ihmisiä, joilla on varaa ostaa päivälehtiä. Niinpä sanomalehtien on kyettävä tarjoamaan lukijoilleen aiempaa enemmän sisältöä tai siirryttävä lukijoiden perässä verkkoon”, kommentoi Dar es Salaamin yliopiston tiedotusopin lehtori Njonjo Mfaume.
Valtamedian verkkotarjonta on Tansaniassa toistaiseksi vaatimatonta. Suurimmilla lehdillä on toki omat sivustonsa, joilla ne julkaisevat yleensä samoja uutisia kuin aamun printtilehdessä. Valtamedian verkkolehtiä selvästi suositumpi on kuvajournalisti Issa Michuzin uutis- ja viihdeblogi, joka on myös onnistunut houkuttelemaan enemmän maksettuja ilmoituksia kuin kaikki muut mediasivustot yhteensä.
Vietin viime viikon helteisessä Dar es Salaamissa Tansaniassa, missä olin kouluttamassa paikallisia uutispäälliköitä ja tiedotusopin opettajia internetin käytössä toimittajantyössä. Ulkoministeriön rahoittama kurssi oli osa suomalaisten journalistijärjestöjen Viestintä ja kehitys -säätiön Vikesin verkkokoulutushanketta tansanialaisille kollegoille.
Kurssiviikko oli hauska ja intensiivinen, ja päivät vierähtivät nopeasti Dar es Salaamin kauppakorkeakoululla sijaitsevan kurssikeskuksen ilmastoidussa multimedialuokassa.
Suurin osa ajasta käytettiin tiedonhakuharjoituksiin ja tutustumiseen paikallisiin ja kansainvälisiin uutissivustoihin ja verkkoportaaleihin.
Yksinkertaisten faktojen, kuten Kilimanjarovuoren korkeuden tai Suomen paikallisen suurlähetystön osoitteen löytäminen, oli useimmille osanottajille vielä helppoa, samoin kuin sen selvittäminen, kuka johtaa Englannin valioliigan maalipörssiä. Tansanialaiset ovat hulluna jalkapallon Englannin liigaan – ihmisten iästä ja sukupuolesta riippumatta.
Vaikeampaa oli löytää viimeistä tietoa inflaation suuruudesta Tansaniassa, vaikka prosenttilukemaa oli toitotettu samalla viikolla sanomalehtien etusivuja myöten. Tehtävän tarkoituksena oli harjoitella Googlen eri hakuominaisuuksien käyttöä ja haun rajaamista, viime päiviin, pelkästään uutissivustoihin tai pelkästään tansanialaisiin sivustoihin.
Toisena tehtävänä oli selvittää paikallisista verkkomedioista, mitä pääministeri Mizengo Pinda sanatarkasti totesi lakkoileville lääkäreille edellisenä sunnuntaina.
Kurssilla kirjoitettiin myös juttuja, jotka julkaistiin kurssin aikana avatuissa blogeissa.
Verkkopalvelut ovat hiljalleen tekemässä tuloaan myös Tansaniaan. Niinpä kokeilimme paikallisen lentoyhtiön vastikään avaamaa lennonvarauspalvelua verkossa.
Harjoittelimme myös artikkelien muokkaamista Wikipediassa ja katselimme YouTubesta Barack Obaman kolmen vuoden takaista virkaanastujaispuhetta, jossa hän lupasi sulkea Guantánamon vankileirin vuoden sisällä.
Paljastussivusto Wikileaksin arkistohausta löysimme kaikkiaan 663 lähetystöraporttia, jotka lähetettiin Yhdysvaltojen Dar es Salaamin suurlähetystöstä vuosina 2005–2010. Mikään tansanialainen media ei ole vielä järjestelmällisesti käynyt näitä läpi ja raportoinut niiden sisältöä.
Tutustuimme myös Somaliassa vaikuttavan islamistiliike Al-Shabaabin Twitter-päivityksiin sekä yhdysvaltalaisen Gutenberg-projektin sivustoon, jolta voi tallentaa ilmaiseksi kymmeniä tuhansia kirjaklassikkoja sähköisessä muodossa. Viime viikolla sivuston suosituimpia opuksia olivat Sherlock Holmesin seikkailut ja Kamasutra.
Kurssin aikana tarkastelimme myös internetin käyttäjätilastoja eri maissa. Tällä hetkellä lähes puolet maailman netinkäyttäjistä elää väkirikkaissa Aasian maissa, mutta käyttäjien määrä kasvaa nopeimmin Afrikassa, etenkin Nigeriassa, Keniassa, Ugandassa ja Ruandassa. Kaikissa näissä maissa verkon käyttäjien määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden aikana.
Tansaniassa vastaavaa kasvua ei ole vielä näkynyt. Internet World Stats -sivuston viimevuotisen tilaston mukaan vain reilu pari prosenttia tansanialaisista käyttää verkkoa, kun esimerkiksi naapurimaassa Keniassa internetin käyttäjiä oli yli neljä miljoonaa, mikä vastaa jo kymmenesosaa koko väestöstä.
Syitä Tansanian vähäiseen internetin käyttäjien määrään on monia. Tansania kuuluu edelleen maailman köyhimpiin maihin, ja valtaosa väestöstä asuu maaseudulla vailla peruspalveluja. Ennen uuden laajakaistakaapelin tuloa yhteydet olivat koko maassa hitaat ja epäluotettavat.
Keniassa keskiluokan kynnys ruveta käyttämään verkkoa on myös alhaisempi, sillä englanti on maassa valtakieli ja englanninkielistä aineistoa löytyy netistä paljon. Tansaniassa swahili on valtakieli ja englantia käytetään harvemmin.
Yllätykseksemme havaitsimme samasta tilastosta, että tansanialaisista verkon käyttäjistä lähes kaksi kolmasosaa on myös rekisteröitynyt Facebookiin, kun taas naapurimaissa huomattavasti pienempi osuus netinkäyttäjistä oli mukana Facebookissa.
Kurssin osanottajat keksivät heti selityksiä.
”Tansanialaiset rakastavat jutustelua ja juoruilua ja kuvien katselua. Todennäköisesti suurin osa tansanialaisten netinkäytöstä on sähköpostien lähettämistä ja chättäilyä Facebookissa”, arveli Tumaini-yliopiston tiedotusopin lehtori Hikloch Ogola.
”Sosiaalinen media on nyt suosittua, mutta verkkoa ei juuri käytetä eikä osata käyttää vakavasti otettavaan tiedonhankintaan”, totesi puolestaan yhteisömediakouluttaja ja uutistoimisto IPS:n swahilinkielisen toimituksen päällikkö Rose Haji.
Toisen kurssipäivän kotiläksynä tansanialaistoimittajat tutustuivat mediamoguli Rupert Murdochin vuonna 2005 yhdysvaltalaisille sanomalehtien päätoimittajille pitämään puheeseen, jossa hän ennakoi internetin vaikutuksia printtimedian tulevaisuuteen. Tehtävänä oli pohtia Murdochin näkemysten merkitystä tämän päivän Tansanian mediassa.
”Internetin käyttäjien määrä Tansaniassa kasvaa tänä päivänä nopeasti nimenomaan suurimpien kaupunkien eliitin keskuudessa. Nämä ovat kuitenkin samoja ihmisiä, joilla on varaa ostaa päivälehtiä. Niinpä sanomalehtien on kyettävä tarjoamaan lukijoilleen aiempaa enemmän sisältöä tai siirryttävä lukijoiden perässä verkkoon”, kommentoi Dar es Salaamin yliopiston tiedotusopin lehtori Njonjo Mfaume.
Valtamedian verkkotarjonta on Tansaniassa toistaiseksi vaatimatonta. Suurimmilla lehdillä on toki omat sivustonsa, joilla ne julkaisevat yleensä samoja uutisia kuin aamun printtilehdessä. Valtamedian verkkolehtiä selvästi suositumpi on kuvajournalisti Issa Michuzin uutis- ja viihdeblogi, joka on myös onnistunut houkuttelemaan enemmän maksettuja ilmoituksia kuin kaikki muut mediasivustot yhteensä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)