Hyviä uutisia Zimbabwen maaseudulta

KU-VIIKKOLEHTI 2.8.2013

Tv-kuvissa nähtiin, kuinka eteläisen Afrikan Zimbabwessa miljoonat ihmiset jonottivat keskiviikkona toppatakeissaan äänestyspaikoille valitsemaan maalle presidenttiä ja uutta parlamenttia. Eteläisellä pallonpuoliskolla on tähän aikaan vuodesta talvi, ja Zimbabwessa lämpötila jää aamuisin useimmiten alle kymmenen asteen.

Afrikan unionin vaalitarkkailijoiden mukaan itse äänestys sujui rauhallisesti, mutta oppositio puhui vaalivilpistä. Paikallinen kansalaisjärjestö väitti jo vaalien alla, että äänestäjäluettelo sisälsi noin miljoona ihmistä, jotka ovat muuttaneet ulkomaille tai eivät enää ole elävien kirjoissa. Vastaavasti kolmasosa äänestyskelpoisista zimbabwelaisista ei käynyt lainkaan rekisteröitymässä äänestäjiksi.

Presidentinvaaleissa pääehdokkaina ovat istuva presidentti Robert Mugabe sekä pääministeri Morgan Tsvangirai. Sama asetelma toistuu presidentinvaalissa nyt jo kolmannen kerran, ja joka kerta kansainvälinen uutisointi on ollut vilkasta.

Jos 89-vuotias Mugabe valitaan vielä kerran presidentiksi, hänestä tulee maailman vanhin presidentinvaalin voittaja.

Mikä selittää kansainvälisen mielenkiinnon Zimbabwen vaaleihin, kun useimpien muiden mustan Afrikan maiden vaalit eivät yleensä ansaitse edes mainintaa meikäläisessä mediassa?

Keskeinen syy lienee vuoden 2000 maanvaltauksissa, joissa valkoiset suurtilalliset ajettiin pois mailtaan.

Vuonna 1980 kun Zimbabwe sai itsenäisyytensä, 6 000 valkoista suurtilallista omisti suurimman osan maan viljelymaista. Robert Mugaben johtaman pitkän vapautustaistelun tavoitteena oli ajaa valkoisen Rhodesian rotusortohallinto vallasta ja palauttaa viljelymaat väestön mustalle enemmistölle.

Toisen maailmansodan jälkeen vuosina 1945–55 Rhodesian siirtomaahallinto houkutteli maahan kymmeniä tuhansia brittiläisiä sotaveteraaneja ja kaikille halukkaille jaettiin maatiloja viljelyä varten. Ainakin sata tuhatta mustaihoista pakotettiin tuolloin lähtemään mailtaan. Heidän talonsa poltettiin ja karjaeläimet takavarikoitiin.

Valkoisille uudisasukkaille annettiin ilmaiseksi siemenviljaa, lannoitteita ja maatalouskoulutusta – ja usein pellot kynnettiin heille valmiiksi.

Mustat suljettiin ahtaisiin reservaatteihin viljelemään pieniä kivisiä peltotilkkuja.

Zimbabwen itsenäistymisen alla Lontoossa pidetyissä Lancaster Housen neuvotteluissa sovittiin, että maareformi toteutettaisiin vapaaehtoisilla kaupoilla, joissa valkoiset maanomistajat saisivat asianmukaisen hinnan luovuttamistaan maista. Britannian pääministerin Margaret Thatcherin hallitus lupasi maksaa maakauppojen kulut yhdessä Yhdysvaltojen kanssa.

Pariinkymmeneen vuoteen maanomistussuhteissa ei tapahtunut juuri mitään edistystä – joko sen vuoksi että valkoiset viljelijät eivät suostuneet luopumaan edes käyttämättömistä maistaan tai koska he vaativat niistä todellista arvoa moninkertaisesti suurempia hintoja.

Tony Blairin työväenpuoleen hallitus ilmoitti, ettei se ollut vastuussa Thatcherin hallinnon tekemistä sitoumuksista eikä tulisi kustantamaan maaostoja Zimbabwessa.

Vuoden 2000 maanvaltaukset eivät olleet hallituksen suunnittelemia. Mugaben hallitus järjesti kansanäänestyksen uudesta perustuslaista, joka olisi sallinut valkoisten suurtilojen pakkolunastuksen, mutta ehdotus hävisi äänestyksessä.

Mugabea ja hänen Zanu-puoluettaan kannattava sotaveteraanien järjestö masinoi muutamassa päivässä tuhansia ihmisiä valtaamaan valkoisten tiloja. Suurin osa valtauksiin osallistuneista oli työttömiä nuoria tai maattomien mustien perheiden jäseniä, jotka olivat vielä lapsia vapautustaistelun aikana.

Aluksi mellakkapoliisit komennettiin ajamaan valtaajat pois, mutta lopulta Zanu-puolue taipui valtaajien vaatimuksiin ja valkoisten hallussa olleet maat jaettiin pientiloiksi yli 200 000 mustalle perheelle.

Valtauksissa kuoli seitsemän valkoista maanomistajaa ja kymmeniä suurtilojen mustia työntekijöitä, jotka vastustivat valtauksia.

Vuoden 2000 tapahtumien jälkeen Zimbabwe on ollut kielteisten uutisten aiheena säännöllisesti. Britannian ja Yhdysvaltojen johdolla länsimaat julistivat maan kauppasaartoon ja asettivat Mugaben ja tämän lähipiirin matkustuskieltoon.

Zimbabwen takavuosien hyperinflaatiosta ja tyhjistä kauppojen hyllyistä raportoitiin näyttävästi kansainvälisessä mediassa. Lopulta maa joutui luopumaan paikallisen dollarin käytöstä maksuvälineenä. Tänä päivänä Zimbabwessa käytetään Yhdysvaltojen dollareita ja Etelä-Afrikan randeja.

Vuonna 2008 vaalit päättyivät väkivaltaisuuksiin Morgan Tsvangirain ja tämän MDC-puolueen ensimmäisen kierroksen vaalivoiton jälkeen – sillä seurauksella että Mugabe voitti vaalin toisen kierroksen, kun Tsvangirai vetäytyi vaaleista pahemman kaaoksen välttämiseksi.

Lopulta maahan perustettiin yhteishallitus, jossa Mugabe oli presidenttinä ja Tsvangiraista tehtiin pääministeri.

Tämänkertaisissa vaaleissa moni on silti valmis lyömään vetoa Mugaben uudelleenvalinnan puolesta. Mugabe on suurelle osalle zimbabwelaisista edelleen ”kansakunnan isä”, entinen vapautustaistelun johtaja, jonka hallitus on rakentanut asuintaloja, sairaaloita ja kouluja ja pitänyt huolen siitä, että maassa on koko Afrikan korkein lukutaitoisuusaste.

Tärkein yksittäinen syy Mugaben tämänhetkiseen suosioon on kuitenkin erittäin hyvin onnistunut maareformi. Toisin kuin ulkomaiden uutisoinnista olisi voinut arvata, Zimbabwen maissintuotanto on palannut maanvaltauksia edeltäneelle tasolle. Puuvillan tuotanto on jopa suurempi kuin ennen maareformia – siitä huolimatta että hallitus ei ole lainkaan tukenut mustien pientiloja.

Yhdysvaltalaisen Joseph Hanlonin johtama tutkijaryhmä julkaisi alkuvuodesta tutkimuksen Zimbabwen maareformin vaikutuksista. Tutkijat korostavat, että toisin kuin valkoisten suurtilallisten aikana, tätä nykyä suurin osa Zimbabwen viljelymaista on tuottavassa käytössä.

Mustien uudisviljelijöiden mailla työskentelee tänä päivänä yli miljoona ihmistä, jotka saavat elantonsa maanviljelystä. Noin kolmasosa viljelymaista on jo nyt hyvin menestyviä kaupallisia tiloja.