Venäjän tuleva nousu ja tuho

KU-VIIKKOLEHTI 14.3.2014

Yhdysvaltalaisen Stratfor-tutkimuskeskuksen johtaja George Friedman ennusti viisi vuotta sitten julkaistussa kirjassa, että länsimaiden ja Venäjän kamppailu vaikutusvallasta Ukrainassa puhkeaisi kriisiksi viimeistään vuonna 2014.

”Ukraina merkitsee Venäjälle kaikkea. Jos se kaatuisi vihollisen käsiin, Venäjä olisi kuolemanvaarassa”, Friedman totesi kirjassaan The Next 100 Years.

Ukrainan kymmenen vuoden takainen Oranssi vallankumous sai Friedmanin mukaan Venäjän havahtumaan kylmän sodan jälkeisestä unestaan. Kansannousu oli pitkälti Yhdysvaltojen masinoima, kuten muutkin viime vuosikymmenen värivallankumoukset Serbiassa, Georgiassa ja Kirgisiassa.

Bushin hallinnon yritykset saada Ukraina liittymään sotilasliitto Natoon olivat Venäjälle viimeinen pisara. Venäjä vastasi uhkaan lietsomalla erimielisyyksiä Ukrainan venäläismielisen itäosan ja eurooppalaismielisen länsiosan välillä ja pönkittämällä suosiollisten oligarkkien valtaa. Oranssi vallankumous kuivui kokoon, ja Ukrainan politiikka ajautui umpikujaan.

Kirjassaan esittämiensä ennusteiden perusteella Friedman uskoo, että Venäjä selviää tälläkin kertaa lopulta voittajana sapelinkalistelusta Ukrainassa.

Unkarilaissyntyisen Friedmanin perustama Stratfor julkaisee turvallisuusraportteja ja strategisia ennusteita maksaville asiakkailleen Austinista Teksasista käsin. Asiakkaiden joukossa on muun muassa suuryhtiöitä, kansainvälisiä mediataloja ja hallituksia.

Tutkimuskeskuksesta ollaan kuitenkin montaa mieltä. Tietolähteet ovat valikoivia, ja näillä on usein omia pyrkimyksiä muokata tulevaisuudenkuvia haluamaansa suuntaan. Joidenkin mielestä Stratfor on lähinnä Yhdysvaltojen tiedustelupalvelua lähellä oleva tiedotustoimisto, eräänlainen varjo-CIA.

Sirpalemaisen uutisvyöryn keskellä Stratforin raportit ja ennusteet ovat joka tapauksessa usein kiinnostavia yrittäessään selittää maailman tapahtumia päivänpolitiikkaa suuremmilla geopoliittisilla lainalaisuuksilla.

Friedmanin kirja The Next 100 Years menee Stratforin raportteja vielä monta astetta pidemmälle. Kirjan nimen mukaisesti Friedman yrittää ennustaa, mitä tulevaisuudelta voidaan odottaa lähivuosikymmeninä ja vieläpä sadan vuoden päästä.

Friedmanin keskeinen geopoliittinen lähtökohta on, että Yhdysvallat on edelleen maailman ainoa globaali supervalta. Ylivoimaisen sotilaallisen mahtinsa ansiosta Yhdysvallat hallitsee maailman meriä – ja siten myös koko maailman tavarakauppaa.

Yhdysvaltojen turvallisuuspolitiikassa terrorisminvastaisen sodan tai ihmisoikeuksien kaltaiset detaljit ovat todellisuudessa täysin toissijaisia. Pääasiallisena pyrkimyksenä on pitää huoli siitä, ettei mikään muu mahti pääse dominoimaan Euraasiaa, valtavaa mannerta, joka ulottuu Länsi-Euroopasta Siperiaan ja kaukoitään.

”Yhdysvaltojen ei tarvitse voittaa sotia”, Friedman kirjoittaa. ”Sen täytyy vain pystyä estämään muita maita kasvamasta niin voimakkaiksi, että ne voisivat uhata sen asemaa.”

Yli 140 miljoonan asukkaan Venäjä on Friedmanin analyysissa alueellinen suurvalta, jolla on valtavasti maata ja luonnonvaroja ja suuri armeija.

Lyhyellä aikavälillä Venäjän vaikutusvaltaa lisää se, että tänä päivänä huomattava osa Euroopasta on täysin riippuvainen Venäjän kaasusta ja öljystä. Venäjä on myös hyötynyt öljyn ja kaasun hinnannoususta. Öljytuloja on käytetty sotavoimien modernisoimiseen.

Friedmanin arvion mukaan Venäjän kaikki voimatekijät tulevat kuitenkin pidemmällä aikavälillä koitumaan sille turmioksi.

Venäjän strateginen heikkous johtuu nimenomaan sen suuresta pinta-alasta ja maan kokoon nähden puutteellisesta infrastruktuurista. Yli 20 000 kilometriä pitkää maarajaa olisi mahdotonta puolustaa, jos Venäjää vastaan hyökättäisiin samanaikaisesti useasta eri suunnasta.

Etenkin lännessä Venäjän raja on häilyvä ja vailla luonnollisia esteitä. Sekä Napoleonin että Hitlerin oli aikoinaan helppo edetä syvälle Venäjälle.

Friedman muistuttaa, että Venäjää uhkaa lähivuosikymmeninä myös väestökato. Alhaisen syntyvyyden vuoksi maan väkiluku saattaa pudota alle sadan miljoonan vuoteen 2050 mennessä. Samaan aikaan etnisten vähemmistöjen osuus väestöstä kohoaa.

Friedmanin mukaan Venäjän johto on täysin tietoinen näistä uhkakuvista ja siitä, että jos se haluaa turvata omat rajansa tulevaisuudessa, sen on toimittava nyt ja luotava itselleen puskurivyöhyke.

Friedmanin ennusteessa Venäjä tulee vielä liittoutumaan sotilaallisesti Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa. Tämän jälkeen venäläisjoukot valvovat aluetta Mustaltamereltä Karpaattien vuoristoon ja Puolan ja Liettuan rajoille asti.

Seuraava askel on Friedmanin mukaan Baltian maiden neutraloiminen, joka alkaa vuoteen 2015 mennessä. Venäjä rahoittaa Baltian maiden venäjänkielisten vähemmistöjen nationalistisia liikkeitä ja yllyttää niitä provokaatioihin hallitusta vastaan.

Kun Baltian maiden hallitukset pyrkivät tukahduttamaan venäläisvähemmistön protesteja, Venäjä asettaa talouspakotteita ja uhkaa katkaista kaasuntoimitukset. Viimeisenä keinona Venäjä käyttää sotilaallista pelotetta.

Friedmanin tulevaisuudenkuvassa Yhdysvallat vastaa Venäjän toimiin massiivisella sotilasavulla Puolalle, Virolle, Latvialle ja Liettualle. Kun kriisi näyttäisi 2020-luvulla eskaloituvan sotilaalliseksi konfliktiksi, Nato hajoaa, sillä Saksa ja Ranska eivät suostu aseidenkäyttöön Venäjää vastaan.

Tässä vaiheessa Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat ovat jo tukevasti Venäjän vaikutuspiirissä ja Venäjä vahvistaa asemaansa myös Kaukasuksella – päästäkseen lopullisesti tuhoamaan tšetšeenikapinalliset. Lähi-idässä Venäjä kasvattaa sotilaallista apuaan Yhdysvaltojen politiikkaa vastustaville arabimaille.

Friedmanin hurjaksi yltyvässä scifiskenaariossa Venäjä kuitenkin hajoaa 2020-luvulla sisäisiin riitoihin, jotka käynnistyvät maan eteläosien muslimienemmistöisissä tasavalloissa. Tynkä-Venäjä ei enää pärjää energiamarkkinoilla, jotka perustuvat yhä enemmän uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämiseen. Vuoteen 2040 mennessä Puolasta ja Turkista kehittyy merkittäviä alueellisia suurvaltoja.