KANSAN UUTISET 17.11.2017
Tällä viikolla tuli kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun AK-47:n eli Kalašnikovin rynnäkkökiväärin valmistus aloitettiin Neuvostoliitossa. Venäjällä vuosijuhlaa vietettiin jo syyskuussa, kun aseen kehittäjän Mihail Kalašnikovin pronssipatsas paljastettiin Moskovassa.
Kulttuuriministeri Vladimir Medinski kutsui Kalašnikov-kivääriä tärkeäksi venäläiseksi kulttuuribrändiksi, ja ortodoksikirkon pappi siunasi patsaan pyhällä vedellä.
Brittitoimittaja Michael Hodges kertoo kiväärin historiasta reportaasikirjassaan AK47: The story of the people’s gun. Kirjan ruotsinkielisen käännöksen titteli on itse asiassa paljon osuvampi: AK-47 – ase, joka muutti maailman.
Hodges selostaa mukaansatempaavasti, kuinka Neuvostoliiton puolustamiseen ja natsi-Saksalta vallattujen alueiden hallitsemiseen tarkoitetusta aseesta tulikin kolmannen maailman maiden vapaustaistelujen symboli ja lopulta myös Lähi-idän ääriliikkeiden ja terroristien väline.
Kiväärin kuva löytyy sekä Mosambikin että Hizbollah-järjestön lipusta.
Hodges haastattelee kirjassaan vietnamilaista sotaveteraania, palestiinalaisten kansannoususta hurmioitunutta ranskalaista muotikuvaajaa ja eteläsudanilaista lapsisotilasta, josta tuli maailmankuulu räpartisti. Hodges matkustaa myös Bagdadiin raportoimaan amerikkalaisten miehitysjoukkojen operaatioista paikallisia asejoukkoja vastaan.
Kirja alkaa kertomuksella vodkanhuuruisesta illasta Iževskin kaupungissa Venäjän Udmurtiassa. Täällä Volgan ja Uralvuorten välissä valmistettiin aikoinaan miljoonia kalašnikoveja, mutta nyt tehdas on konkurssikypsä, sillä aseen kopioita tehdään halvemmalla Bulgariassa, Serbiassa, Kiinassa ja monissa muissa maissa.
Kun Hodges lähtee ryyppytoverinsa ehdotuksesta keskellä yötä tutustumaan vanhaan asetehtaaseen, tehtaan pihalta löytyykin bordelli, jossa kaupataan myös Kalašnikovin nimellä markkinoitua vodkaa.
Seuraavana päivänä Mihail Kalašnikov tarjoilee toimittajalle hirvenlihakeittoa smetanan kera datšassaan Iževskin ulkopuolella. Rynnäkkökiväärin keksijä oli pahoillaan siitä, että asetta on aikojen saatossa ruvettu käyttämään siviilejä vastaan. Alun perin aseella oli tarkoitus puolustaa isänmaata.
Kalašnikov oli 27-vuotias kersantti saadessaan valmiiksi AK-47:n prototyypin. Hän ryhtyi tosin suunnittelemaan kivääriä jo viisi vuotta aikaisemmin, kun hän oli haavoittunut rintamalla Saksan suurhyökkäyksessä vuonna 1941. Neuvostoliitto ei ollut kunnolla varautunut Saksan hyökkäykseen. Sotamiehillä ei ollut käytössään edes omaa sarjatuliasetta.
Sotilassairaalassa Kalašnikov luki käsiaseiden kehitystä käsittelevän perusteoksen ja kyseli muilta haavoittuneilta miehiltä, mitä ominaisuuksia ihanteellisella sotilaskiväärillä tulisi olla.
AK-47 oli helppokäyttöinen, kestävä ja tehokas. Siinä on vain kahdeksan liikkuvaa osaa. Kiväärin voi purkaa alle minuutissa, ja se toimii hyvin myös hiekassa, sateessa ja mudassa. Sillä voi ampua sarjatulta 11 laukausta sekunnissa, ja osumatarkkuus on hyvä 300 metrin etäisyydellä.
Näiden ominaisuuksien avulla Kalašnikovin kivääri lopulta voitti Neuvostoliiton puolustusasian kansankomissariaatin kilpailun puna-armeijan uuden jalkaväkiaseen kehittämiseksi.
Stalinin ajan Neuvostoliitossa Mihail Kalašnikovista tehtiin kansallissankari. Harva tiesi, että nuori ja kekseliäs entinen panssarisotamies olikin talonpoikaisperheen poika, vihattu kulakki. Perhe omisti maatilan, karjaa ja työkoneita, joita myös perheen pojat pääsivät rassaamaan. Kun Mihail oli 13-vuotias, Kalašnikovin perhe karkotettiin pakkotyöleirille Siperiaan. Poika karkasi leiriltä pari vuotta myöhemmin ja sai töitä rautateiltä.
Stalinin Neuvostoliitossa ei myöskään puhuttu siitä, miten paljon AK-47 muistutti natsi-Saksan StG44-kivääriä. Siinä oli samanlainen eteenpäin taivutettu ammuslipas ja saksalaisen mallin mukaisesti pienemmät patruunat.
Kalašnikov keksi myöhemmin monia AK-47:n paranneltuja versioita, sai palkintoja ja eläkkeen, joka oli vajaa 300 euroa kuukaudessa. Hän kuoli vuonna 2013.
Maailmalla hyväksi havaittu ase on usein vaihtanut omistajaa. Vietnamin sodassa amerikkalaiset erikoisjoukot alkoivat käyttää surmatuilta vietnamilaisilta haltuunsa saamiaan kiinalaisia AK-47-kopioita, jotka olivat kosteissa viidakko-oloissa käyttökelpoisempia kuin amerikkalaisten omat M16-kiväärit.
Vietnamilaiset olivat aluksi ihmeissään, kun amerikkalaiset ampuivat kalašnikoveilla. ja luulivat amerikkalaisia omiksi sotilaikseen.
Neuvostojoukot joutuivat taistelemaan omaa asettaan vastaan Afganistanin sodassa 1980-luvulla. Israelin armeija oli saanut haltuunsa palestiinalaisten asevarastot Libanonin sodassa. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA toimitti palestiinalaisten aseet Pakistanin tiedustelupalvelulle, joka jakoi tuhansia AK-47-kiväärejä Osama bin Ladenin johtamille mujahediineille. Siitä sai alkunsa Al-Qaida.
Tällä viikolla tuli kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun AK-47:n eli Kalašnikovin rynnäkkökiväärin valmistus aloitettiin Neuvostoliitossa. Venäjällä vuosijuhlaa vietettiin jo syyskuussa, kun aseen kehittäjän Mihail Kalašnikovin pronssipatsas paljastettiin Moskovassa.
Kulttuuriministeri Vladimir Medinski kutsui Kalašnikov-kivääriä tärkeäksi venäläiseksi kulttuuribrändiksi, ja ortodoksikirkon pappi siunasi patsaan pyhällä vedellä.
Brittitoimittaja Michael Hodges kertoo kiväärin historiasta reportaasikirjassaan AK47: The story of the people’s gun. Kirjan ruotsinkielisen käännöksen titteli on itse asiassa paljon osuvampi: AK-47 – ase, joka muutti maailman.
Hodges selostaa mukaansatempaavasti, kuinka Neuvostoliiton puolustamiseen ja natsi-Saksalta vallattujen alueiden hallitsemiseen tarkoitetusta aseesta tulikin kolmannen maailman maiden vapaustaistelujen symboli ja lopulta myös Lähi-idän ääriliikkeiden ja terroristien väline.
Kiväärin kuva löytyy sekä Mosambikin että Hizbollah-järjestön lipusta.
Hodges haastattelee kirjassaan vietnamilaista sotaveteraania, palestiinalaisten kansannoususta hurmioitunutta ranskalaista muotikuvaajaa ja eteläsudanilaista lapsisotilasta, josta tuli maailmankuulu räpartisti. Hodges matkustaa myös Bagdadiin raportoimaan amerikkalaisten miehitysjoukkojen operaatioista paikallisia asejoukkoja vastaan.
Kirja alkaa kertomuksella vodkanhuuruisesta illasta Iževskin kaupungissa Venäjän Udmurtiassa. Täällä Volgan ja Uralvuorten välissä valmistettiin aikoinaan miljoonia kalašnikoveja, mutta nyt tehdas on konkurssikypsä, sillä aseen kopioita tehdään halvemmalla Bulgariassa, Serbiassa, Kiinassa ja monissa muissa maissa.
Kun Hodges lähtee ryyppytoverinsa ehdotuksesta keskellä yötä tutustumaan vanhaan asetehtaaseen, tehtaan pihalta löytyykin bordelli, jossa kaupataan myös Kalašnikovin nimellä markkinoitua vodkaa.
Seuraavana päivänä Mihail Kalašnikov tarjoilee toimittajalle hirvenlihakeittoa smetanan kera datšassaan Iževskin ulkopuolella. Rynnäkkökiväärin keksijä oli pahoillaan siitä, että asetta on aikojen saatossa ruvettu käyttämään siviilejä vastaan. Alun perin aseella oli tarkoitus puolustaa isänmaata.
Kalašnikov oli 27-vuotias kersantti saadessaan valmiiksi AK-47:n prototyypin. Hän ryhtyi tosin suunnittelemaan kivääriä jo viisi vuotta aikaisemmin, kun hän oli haavoittunut rintamalla Saksan suurhyökkäyksessä vuonna 1941. Neuvostoliitto ei ollut kunnolla varautunut Saksan hyökkäykseen. Sotamiehillä ei ollut käytössään edes omaa sarjatuliasetta.
Sotilassairaalassa Kalašnikov luki käsiaseiden kehitystä käsittelevän perusteoksen ja kyseli muilta haavoittuneilta miehiltä, mitä ominaisuuksia ihanteellisella sotilaskiväärillä tulisi olla.
AK-47 oli helppokäyttöinen, kestävä ja tehokas. Siinä on vain kahdeksan liikkuvaa osaa. Kiväärin voi purkaa alle minuutissa, ja se toimii hyvin myös hiekassa, sateessa ja mudassa. Sillä voi ampua sarjatulta 11 laukausta sekunnissa, ja osumatarkkuus on hyvä 300 metrin etäisyydellä.
Näiden ominaisuuksien avulla Kalašnikovin kivääri lopulta voitti Neuvostoliiton puolustusasian kansankomissariaatin kilpailun puna-armeijan uuden jalkaväkiaseen kehittämiseksi.
Stalinin ajan Neuvostoliitossa Mihail Kalašnikovista tehtiin kansallissankari. Harva tiesi, että nuori ja kekseliäs entinen panssarisotamies olikin talonpoikaisperheen poika, vihattu kulakki. Perhe omisti maatilan, karjaa ja työkoneita, joita myös perheen pojat pääsivät rassaamaan. Kun Mihail oli 13-vuotias, Kalašnikovin perhe karkotettiin pakkotyöleirille Siperiaan. Poika karkasi leiriltä pari vuotta myöhemmin ja sai töitä rautateiltä.
Stalinin Neuvostoliitossa ei myöskään puhuttu siitä, miten paljon AK-47 muistutti natsi-Saksan StG44-kivääriä. Siinä oli samanlainen eteenpäin taivutettu ammuslipas ja saksalaisen mallin mukaisesti pienemmät patruunat.
Kalašnikov keksi myöhemmin monia AK-47:n paranneltuja versioita, sai palkintoja ja eläkkeen, joka oli vajaa 300 euroa kuukaudessa. Hän kuoli vuonna 2013.
Maailmalla hyväksi havaittu ase on usein vaihtanut omistajaa. Vietnamin sodassa amerikkalaiset erikoisjoukot alkoivat käyttää surmatuilta vietnamilaisilta haltuunsa saamiaan kiinalaisia AK-47-kopioita, jotka olivat kosteissa viidakko-oloissa käyttökelpoisempia kuin amerikkalaisten omat M16-kiväärit.
Vietnamilaiset olivat aluksi ihmeissään, kun amerikkalaiset ampuivat kalašnikoveilla. ja luulivat amerikkalaisia omiksi sotilaikseen.
Neuvostojoukot joutuivat taistelemaan omaa asettaan vastaan Afganistanin sodassa 1980-luvulla. Israelin armeija oli saanut haltuunsa palestiinalaisten asevarastot Libanonin sodassa. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA toimitti palestiinalaisten aseet Pakistanin tiedustelupalvelulle, joka jakoi tuhansia AK-47-kiväärejä Osama bin Ladenin johtamille mujahediineille. Siitä sai alkunsa Al-Qaida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti