torstai 24. kesäkuuta 2021

Ankaria rangaistuksia homosuhteista

KANSAN UUTISET 24.6.2021

Ugandan parlamentti hyväksyi viime kuussa uuden seksirikoslain, jonka mukaan miesten välisestä homoyhdynnästä tulisi langettaa pahimmillaan kymmenen vuoden vankeusrangaistus. Naisten välisestä seksistä voitaisiin uuden lain nojalla antaa seitsemän vuoden vankilatuomio.

Lakialoite hyväksyttiin lähes yksimielisesti. Vain kaksi kansanedustajaa äänesti sitä vastaan.

Lakiesitys oli yksittäisen kansanedustajan aloite, jonka tarkoituksena oli koota yhteen lakiin kaikki seksuaalisuuteen liittyvät rikokset raiskauksista lapsiavioliittoihin, ja samalla määrätä ensimmäistä kertaa rangaistuksia seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä.

Parlamentin käsittelyssä lakitekstiin ujutettiin kuitenkin mukaan oma pykälä, joka nimenomaisesti kriminalisoi anaaliyhdynnän sekä kaikki muut samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset seksuaaliset teot.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Ugandan parlamentissa hyväksytään laki, joka määrää homoille ja lesboille ankaria rangaistuksia. Vuonna 2013 parlamentti hyväksyi homoseksuaalisuuden vastaisen lain, jonka nojalla samaa sukupuolta olevien henkilöiden seksisuhteesta voitiin tuomita elinkautiseen vankeuteen.

Alkuperäisessä esityksessä homosuhteista vaadittiin kuolemanrangaistusta, mutta parlamentin käsittelyssä kuolemantuomio muuttui elinkautiseksi.

Presidentti Yoweri Museveni vahvisti lain kiireellisenä ja totesi, että homoseksuaalisuus oli inhottavaa ja peräisin länsimaista.

Ugandan seksuaalivähemmistöjen järjestö valitti homovastaisesta laista maan perustuslakituomioistuimeen. Tuomioistuin kumosi lain, mutta ei sen vuoksi että se kajosi ihmisten perusoikeuksiin, vaan koska laki oli hyväksytty parlamentissa ilman vaadittavaa määräenemmistöä.

Tätä ennen Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Maailmanpankki olivat leikanneet Ugandalle jo lupaamaansa kehitysapua. Barack Obaman hallinto myös kielsi Ugandan viranomaisilta pääsyn Yhdysvaltoihin ja peruutti Ugandaan suunnitellun ilmavoimien yhteisen sotaharjoituksen.

Uusi seksirikoslaki ei ilmeisesti myöskään tule voimaan ainakaan parlamentin hyväksymässä muodossa. Presidentti Museveni on antanut ymmärtää, ettei hän tule allekirjoittamaan uutta lakia ja sen myötä saamaan länsimaisten avunantajamaiden vihat niskaansa.

Ugandassa homosuhteet on jo ennestään kriminalisoitu – samoin kuin myös heterojen välinen anaaliseksi ja suuseksi, jotka brittiläisen siirtomaavallan aikaisten lakien mukaan määriteltiin luonnonvastaisiksi rikoksiksi. Homosuhteista voidaan jo olemassa olevan lain mukaan tuomita elinkautiseen vankeuteen.

Homoseksuaalisuus ei myöskään ollut millään tavoin länsimaista tuontitavaraa. Ennen siirtomaavaltaa homosuhteita suvaittiin Ugandan kaikkien etnisten ryhmien keskuudessa.

Esimerkiksi Bugandan kuningas Mwanga II oli tunnetusti biseksuaali. Vuonna 1886 kuningas teloitti joukon hovissaan asuneita miespuolisia palvelijoita sen jälkeen kun he olivat kääntyneet kristinuskoon eivätkä enää suostuneet seksiin kuninkaan kanssa. Paavi julisti surmatut miehet pyhimyksiksi vuonna 1964.

Ugandan lisäksi myös monissa muissa Afrikan maissa homosuhteista voidaan tuomita pitkiin vankeusrangaistuksiin. Tansaniassa, Gambiassa ja Sierra Leonessa homoseksistä voi saada elinkautisen vankilatuomion. Keniassa, Malawissa ja Sambiassa homot voidaan laittaa vankilaan 14 vuodeksi.

Nigerian pohjoisissa osavaltioissa sekä eräissä osissa Somaliaa homosuhteista voidaan islamilaisen šaria-lain nojalla määrätä kivityskuolema.

Ankarimmat homolait ovat voimassa nimenomaan entisissä Britannian siirtomaissa. Homoseksuaalisuus on sallittua 24:ssa Afrikan maassa – lähinnä Ranskan ja Portugalin entisissä siirtomaissa sekä Etelä-Afrikassa.

Myös Ugandassa ihmisten asenteet homoja kohtaan ovat viime vuosina muuttuneet. Vuonna 2013 tehdyssä asennekyselyssä vain neljä prosenttia ugandalaisista olisi sallinut homosuhteet. Tuoreemman tutkimuksen mukaan 49 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla tulisi olla samat oikeudet kuin muillakin kansalaisilla.

Ei kommentteja: