KU-VIIKKOLEHTI 18.6.2010
Jalkapallon MM-kisoja markkinoitiin Etelä-Afrikassa kahtiajakautuneen kansankunnan yhdistäjänä ja, edellisen presidentin Thabo Mbekin sanoin, ”koko Afrikan mantereen uudelleensyntymisen vauhdittajana”. Mutta kun kisojen avajaisista on kulunut vasta viikko, tyytymättömyys on levinnyt laajalle.
Maanantaina Johannesburgissa linja-autonkuljettajat menivät lakkoon maksamattomien ylityökorvausten vuoksi ja kisavieraat joutuivat turvautumaan takseihin. Stadioneille palkatut vartijat poistuvat työpaikoiltaan Durbanissa ja Johannesburgissa parempien palkkojen toivossa.
Monien muiden mielestä MM-kisat ovat voimavarojen haaskausta ja hyödyttävät vain rikkaita ja Kansainvälistä jalkapalloliittoa Fifaa.
”Hallitus on ottanut veronmaksajilta rahaa ja ojentanut ne Fifalle. Jos meillä on varaa rakentaa stadioneita, meillä pitäisi olla rahaa rakentaa myös asuntoja eikä ihmisten tarvitsisi elää hökkeleissä”, totesi Allan Murphy, joka oli mukana järjestämässä tuhansien ihmisten mielenosoitusta Durbanissa.
Kaiken huipuksi Etelä-Afrikan joukkueen Bafana Bafanan pelitulokset eivät ole vastanneet kotiyleisön odotuksia. Keskiviikkona joukkue koki tappion Uruguaylle kyseenalaisesti tuomitun rangaistuspotkun ja maalivahti Itumeleng Khunen ulosajon jälkeen. Uruguay-pelin jälkeen näyttää todennäköiseltä, että isäntäjoukkue putoaa kisoista heti lohkovaiheen jälkeen – ensimmäisen kerran jalkapallon MM-kisojen historiassa.
Vaikka MM-kisat järjestetään Etelä-Afrikassa, kisajärjestelyjen yksityiskohdista on päätetty Fifan päämajassa Zürichissä Sveitsissä. Kisaisännyyden ehtona Etelä-Afrikan parlamentti määrättiin uudistamaan lakeja ja tarjoamaan verovapautuksia Fifalle ja kisojen yhteistyökumppaneille.
Fifa oli ratkaisevassa roolissa myös MM-kisojen isäntäkaupungeista ja stadionien sijainnista päätettäessä. Durbaniin Fifan vaatimuksesta rakennettu uusi Moses Mabhidan stadion tuli maksamaan lähes 300 miljoonaa euroa. Kadun toisella puolella sijaitseva rugbystadion olisi voitu kohentaa MM-kisojen vaatimusten mukaiseksi vain murto-osalla tuosta summasta.
Kapkaupungissa kisojen hakukomitea halusi kunnostaa historiallisesti merkittävän Athlonen stadionin, joka sijaitsee kaupungin laitamilla värillisten asuttamalla matalan tulotason asuma-alueella. Fifa kuitenkin tyrmäsi ajatuksen sillä perusteella, etteivät tv-katsojat halua nähdä kuvia hökkeleistä ja köyhyydestä. Uusi stadion piti rakentaa kaupungin kuuluisan Pöytävuoren edustalle, mikä tuli lopulta maksamaan 450 miljoonaa euroa.
Jalkapallon MM-kisojen pelipaikkojen ja niihin liittyvien liikennejärjestelyjen rakennuskustannukset ovat Etelä-Afrikan mitassa valtavat. Uudet stadionit tulivat maksamaan lähes kaksi miljardia euroa – seitsemän kertaa enemmän kuin rakennusbudjettiin oli alun perin varattu. Sillä summalla Etelä-Afrikassa olisi voitu rakentaa 450 000 asuintaloa.
Stadionien rakentamiseen on liittynyt myös muita epäkohtia. Nelspruitin kaupunkiin rakennettu Mbombelan stadion pystytettiin paikalliselta swazi-heimolta pakkolunastetuille maille. Kaksi koulurakennusta purettiin stadionin parkkipaikkojen tieltä, ja tänä päivänä alueen lapset käyvät koulua kuljetuskontteihin kyhätyissä luokkahuoneissa.
MM-kisojen rakennusurakoista ovat hyötyneet lähinnä Etelä-Afrikan rikkaiden valkoisten omistamat suuret rakennusyhtiöt ja hallitsevaa ANC-puoluetta lähellä olevat mustat liikemiehet. Rakennustyömailla oli jatkuvasti lakkoja. Työt olivat lyhytaikaisia pätkätöitä ja palkat niin pienet, ettei niillä tullut toimeen.
MM-kisojen tuotot eivät juuri välity paikallisille yrittäjille ja tavallisille eteläafrikkalaisille. Suurimpana syynä tähän ovat Fifan sponsorointimääräykset, joiden mukaan MM-kisojen sponsoreiksi hyväksytään vain maailmanlaajuisesti toimivia ylikansallisia yhtiöitä.
Sponsorointisopimukset on jaettu toimialakohtaisesti siten, että kullakin sponsorilla on omassa segmentissään yksinoikeus tuotemyyntiin ja mainostamiseen. Fifalla itsellään on yksinoikeus televisiointi- ja mainosoikeuksien myynnissä sekä kisapaikkojen tilankäytössä.
Etelä-Afrikan kisoissa Fifan pääyhteistyökumppaneita ovat Adidas, Sony, Visa, Coca-Cola, Hyundai sekä Dubain šeikkien lentoyhtiö Emirates.
Niin sanottuja paikallisia sponsoreita ovat paikallisen pankin ja matkapuhelinoperaattorin lisäksi saksalainen autonrengasyhtiö Continental, brittiläisen öljy-yhtiö BP:n voiteluöljymerkki Castrol sekä McDonald’s, jolla on yksinoikeus stadionien ruokamyyntiin.
Paikallisiksi nämä yhtiöt tekee se, että niillä on valmistus- tai myyntitoimintaa Etelä-Afrikassa.
Etelä-Afrikassa jalkapallon MM-kisoja arvioidaan kriittisesti myös yliopistoissa.
”Fifa hankkii massiiviset voitot kisojen tv-oikeuksista, sponsorisopimuksista ja MM-kisojen lisenssituotteiden myynnistä. Etelä-Afrikan tehtävänä on ollut kustantaa huipputason stadionit, järjestää maailmanluokan majoitus ja hoitaa kisojen edellyttämät liikenne- ja tietoliikennejärjestelyt”, kirjoittavat eteläafrikkalaiset sosiologit Ashwin Desai ja Goolam Vahed Soccer & Society
-lehdessä julkaistussa artikkelissa.
”Tämä on ollut haaste maalle, joka kamppailee yhä kasvavaa eriarvoisuutta vastaan rajallisin julkisin voimavaroin.”
Tutkijat toteavat, että Etelä-Afrikassa rikkain kymmenesosa väestöstä ansaitsee yli puolet maan tuloista ja köyhin viidennes joutuu tyytymään vain 1,5 prosenttiin kaikista tuloista. Mustien tulot ovat Etelä-Afrikassa kahdeksan kertaa pienemmät kuin valkoisten tulot.
Köyhällä mustalla kansanosalla ei ole edes varaa mennä katsomaan MM-kisojen otteluita, sillä edullisimmat liput vastaavat rakennustyöläisen lähes viikon palkkaa.
torstai 17. kesäkuuta 2010
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Länsi-Sahara on odottanut jo kauan
KU-VIIKKOLEHTI 4.6.2010
Marokon miehittämä ja itsenäisyytensä puolesta kamppaileva Länsi-Sahara on ollut viime aikoina tavallista suuremman huomion kohteena, vaikkei sitä pelkästään uutisia seuraamalla varmaan huomaisi.
Viikko sitten Länsi-Saharan presidentti ja vapautusrintama Polisarion pääsihteeri Mohamed Abdelaziz vieraili Sdp:n puoluekokouksessa Joensuussa, ja puoluekokous hyväksyi aloitteen, jonka mukaan puolue ”käytännön työssään tukee Länsi-Saharan itsenäisyyteen johtavaa kehitystä”.
Ruotsissa demarit päättivät jo viime vuonna, että mikäli he palaavat hallitusvastuuseen ensi syksynä pidettävien vaalien jälkeen, uusi hallitus aikoo tunnustaa Länsi-Saharan itsenäisyyden. Yhteensä 80 maata maailmassa on tunnustanut Länsi-Saharan valtion, viralliselta nimeltään Saharan demokraattinen arabitasavalta, mutta joukossa ei ole vielä yhtään EU-maata.
Suomen demarien istuessa puoluekokouksessaan TV1:n Ulkolinja esitti Ruotsin tv:n dokumenttiohjelman ruotsalaiskalastajista, jotka kalastivat Länsi-Saharan aluevesillä ruokakalaa norjalaisen kalaöljytehtaan raaka-aineeksi omega-3-tablettien valmistukseen. Ruotsissa ohjelmasta nousi jonkinmoinen kohu jo keväällä, kun pystyttiin osoittamaan, että lääkeyhtiö Cederrothin ja luontaistuoteketju Lifen omega-3-tablettien valmistukseen oli käytetty miehitetyn Länsi-Saharan vesiltä laittomasti hankittua kalaa.
Ruotsalainen kauppaketju Axfood puolestaan veti viime kuussa kaupoistaan kirsikkatomaatit, jotka olivat peräisin ranskalaisen yhtiön suurista kasvihuoneista Länsi-Saharan Dakhlassa.
Viime viikonloppuna Helsingissä järjestetyssä Maailma kylässä -festivaalissa Länsi-Saharan tilanteesta ja taustoista kerrottiin Suomen Rauhanpuolustajien teltalla, jossa vapautusrintama Polisarion Suomen edustaja Maima Mahmud tarjoili festivaalivieraille teetä saharalaiseen tyyliin. Etukäteen pelättiin, että teltalla syntyisi konflikti Marokon hallituksen paikalle lähettämän ryhmän kanssa, mutta onneksi marokkolaisten tempaus jäi lopulta pelkäksi suunsoitoksi.
Afrikan viimeiseksi siirtomaaksi kutsuttu Länsi-Sahara on entinen Espanjan siirtomaa. Maa sijaitsee nimensä mukaisesti Saharan läntisellä laidalla Atlantin rannikolla Marokon eteläpuolella ja Mauritanian pohjoispuolella. Jo Espanjan siirtomaavallan aikana YK vaati kansanäänestyksen järjestämistä alueen itsenäisyydestä, mutta Espanjan diktaattori, kenraali Franco ei piitannut maailmanjärjestön päätöksistä.
Länsi-Saharan vastarintaliike Polisario aloitti vuonna 1973 aseellisen taistelun siirtomaavaltaa vastaan. Vuoteen 1975 mennessä vapautusrintaman hallussa oli jo suurin osa aavikkoisesta maasta. Vain rannikon kaupungit pysyivät espanjalaisten valvonnassa.
Espanja lupasi lopulta suostua YK:n valvonnassa järjestettävään kansanäänestykseen maan itsenäisyydestä. Siirtomaassa laadittiin valmiit äänestysluettelot, jotka toimitettiin YK:lle.
Pohjoinen naapuri Marokko ei kuitenkaan jäänyt odottamaan kansanäänestystä, vaan miehitti maan. Polisarion joukot ja kymmenet tuhannet Länsi-Saharan asukkaat pakenivat aavikolle, Algerian rajan taakse pystytetyille pakolaisleireille.
Espanja veti joukkonsa maasta, ja Francon päätöksellä Espanjan Sahara jaettiinkin Marokon ja Mauritanian kesken.
Marokko on vuodesta 1975 lähtien itsepintaisesti pitänyt kiinni miehitetyistä alueista. Polisarion hyökkäysten painostamana Mauritania vetäytyi Länsi-Saharasta vuonna 1979, jolloin Marokko miehitti koko maan. Marokon miehitysjoukot rakensivat suojakseen 2 700 kilometriä pitkän, koko matkaltaan miinoitetun hiekka- ja piikkilankamuurin, jota vartioi 150 000 sotilasta.
Polisario jatkoi aseellista taistelua itsemääräämisoikeuden puolesta vuoteen 1991 asti, jolloin YK lupasi uudemman kerran kansanäänestyksen maan itsenäisyydestä. Länsi-Saharaan lähetettiin YK:n sotilastarkkailijoita ja muuta henkilökuntaa valvomaan aselepoa ja valmistelemaan kansanäänestystä. Yhä jatkuva täysin tulokseton operaatio tunnetaan nimellä Minurso, ”YK:n operaatio Länsi-Saharan kansanäänestyksen järjestämisen puolesta”.
Länsi-Sahara on jämähtänyt vuosikymmeniä kestäneeseen pattitilanteeseen, ja etenkin pakolaisleireillä ihmisten kärsivällisyys on koetuksella. Pakolaishallituksen pääministeri Abdelkader Taleb Omar totesi viikonloppuna, että edessä on vain kaksi vaihtoehtoa: kansanäänestys tai sodan uudelleenaloittaminen.
Aikaa pelannut Marokko ei enää suostu kansanäänestykseen, jossa vaihtoehtona olisi Länsi-Saharan itsenäisyys. Ranskan ja Yhdysvaltojen tukema kuningas Mohammed VI puhuu mieluummin itsehallinnosta Marokon alaisuudessa, ja tätä linjaa ovat myötäilleet myös alati vaihtuvat YK:n erikoislähettiläät.
Länsisaharalaiset eli sahrawit elävät tänä päivänä toisen luokan kansalaisina Marokon asuttamilla miehitetyillä alueilla tai ankeilla pakolaisleireillä Algerian lounaiskolkan hiekka-aavikolla. Tindoufin pakolaisleirien asukkaista suurin osa ei ole koskaan käynyt kotimaassaan.
Miehitetyllä alueella poliittisesti aktiiviset länsisaharalaiset ovat joutuneet Marokon viranomaisten kidutuksen ja muiden julmien ihmisoikeusloukkausten kohteiksi.
Samaan aikaan Länsi-Saharan luonnonvaroja viedään maasta kansainvälisten oikeusperiaatteiden vastaisesti. Bou Craan kaivoksilta louhittua fosfaattia kuljetetaan maailman pisintä liukuhihnaa pitkin Laayounen satamaan ja myydään maailman lannoitemarkkinoille marokkolaisena fosfaattina. EU on puolestaan solminut Marokon kanssa kalastussopimuksen, jonka nojalla eurooppalaiset troolarit saavat kalastaa Länsi-Saharan aluevesillä.
Länsi-Saharassa etsitään parhaillaan myös öljyä sekä mantereelta että merenpohjasta. Suomalainen Wärtsilä taas on ollut mukana tukemassa Länsi-Saharan miehitystä toimittamalla Dakhlan kaupunkiin 16 megawatin dieselvoimalan.
Marokon miehittämä ja itsenäisyytensä puolesta kamppaileva Länsi-Sahara on ollut viime aikoina tavallista suuremman huomion kohteena, vaikkei sitä pelkästään uutisia seuraamalla varmaan huomaisi.
Viikko sitten Länsi-Saharan presidentti ja vapautusrintama Polisarion pääsihteeri Mohamed Abdelaziz vieraili Sdp:n puoluekokouksessa Joensuussa, ja puoluekokous hyväksyi aloitteen, jonka mukaan puolue ”käytännön työssään tukee Länsi-Saharan itsenäisyyteen johtavaa kehitystä”.
Ruotsissa demarit päättivät jo viime vuonna, että mikäli he palaavat hallitusvastuuseen ensi syksynä pidettävien vaalien jälkeen, uusi hallitus aikoo tunnustaa Länsi-Saharan itsenäisyyden. Yhteensä 80 maata maailmassa on tunnustanut Länsi-Saharan valtion, viralliselta nimeltään Saharan demokraattinen arabitasavalta, mutta joukossa ei ole vielä yhtään EU-maata.
Suomen demarien istuessa puoluekokouksessaan TV1:n Ulkolinja esitti Ruotsin tv:n dokumenttiohjelman ruotsalaiskalastajista, jotka kalastivat Länsi-Saharan aluevesillä ruokakalaa norjalaisen kalaöljytehtaan raaka-aineeksi omega-3-tablettien valmistukseen. Ruotsissa ohjelmasta nousi jonkinmoinen kohu jo keväällä, kun pystyttiin osoittamaan, että lääkeyhtiö Cederrothin ja luontaistuoteketju Lifen omega-3-tablettien valmistukseen oli käytetty miehitetyn Länsi-Saharan vesiltä laittomasti hankittua kalaa.
Ruotsalainen kauppaketju Axfood puolestaan veti viime kuussa kaupoistaan kirsikkatomaatit, jotka olivat peräisin ranskalaisen yhtiön suurista kasvihuoneista Länsi-Saharan Dakhlassa.
Viime viikonloppuna Helsingissä järjestetyssä Maailma kylässä -festivaalissa Länsi-Saharan tilanteesta ja taustoista kerrottiin Suomen Rauhanpuolustajien teltalla, jossa vapautusrintama Polisarion Suomen edustaja Maima Mahmud tarjoili festivaalivieraille teetä saharalaiseen tyyliin. Etukäteen pelättiin, että teltalla syntyisi konflikti Marokon hallituksen paikalle lähettämän ryhmän kanssa, mutta onneksi marokkolaisten tempaus jäi lopulta pelkäksi suunsoitoksi.
Afrikan viimeiseksi siirtomaaksi kutsuttu Länsi-Sahara on entinen Espanjan siirtomaa. Maa sijaitsee nimensä mukaisesti Saharan läntisellä laidalla Atlantin rannikolla Marokon eteläpuolella ja Mauritanian pohjoispuolella. Jo Espanjan siirtomaavallan aikana YK vaati kansanäänestyksen järjestämistä alueen itsenäisyydestä, mutta Espanjan diktaattori, kenraali Franco ei piitannut maailmanjärjestön päätöksistä.
Länsi-Saharan vastarintaliike Polisario aloitti vuonna 1973 aseellisen taistelun siirtomaavaltaa vastaan. Vuoteen 1975 mennessä vapautusrintaman hallussa oli jo suurin osa aavikkoisesta maasta. Vain rannikon kaupungit pysyivät espanjalaisten valvonnassa.
Espanja lupasi lopulta suostua YK:n valvonnassa järjestettävään kansanäänestykseen maan itsenäisyydestä. Siirtomaassa laadittiin valmiit äänestysluettelot, jotka toimitettiin YK:lle.
Pohjoinen naapuri Marokko ei kuitenkaan jäänyt odottamaan kansanäänestystä, vaan miehitti maan. Polisarion joukot ja kymmenet tuhannet Länsi-Saharan asukkaat pakenivat aavikolle, Algerian rajan taakse pystytetyille pakolaisleireille.
Espanja veti joukkonsa maasta, ja Francon päätöksellä Espanjan Sahara jaettiinkin Marokon ja Mauritanian kesken.
Marokko on vuodesta 1975 lähtien itsepintaisesti pitänyt kiinni miehitetyistä alueista. Polisarion hyökkäysten painostamana Mauritania vetäytyi Länsi-Saharasta vuonna 1979, jolloin Marokko miehitti koko maan. Marokon miehitysjoukot rakensivat suojakseen 2 700 kilometriä pitkän, koko matkaltaan miinoitetun hiekka- ja piikkilankamuurin, jota vartioi 150 000 sotilasta.
Polisario jatkoi aseellista taistelua itsemääräämisoikeuden puolesta vuoteen 1991 asti, jolloin YK lupasi uudemman kerran kansanäänestyksen maan itsenäisyydestä. Länsi-Saharaan lähetettiin YK:n sotilastarkkailijoita ja muuta henkilökuntaa valvomaan aselepoa ja valmistelemaan kansanäänestystä. Yhä jatkuva täysin tulokseton operaatio tunnetaan nimellä Minurso, ”YK:n operaatio Länsi-Saharan kansanäänestyksen järjestämisen puolesta”.
Länsi-Sahara on jämähtänyt vuosikymmeniä kestäneeseen pattitilanteeseen, ja etenkin pakolaisleireillä ihmisten kärsivällisyys on koetuksella. Pakolaishallituksen pääministeri Abdelkader Taleb Omar totesi viikonloppuna, että edessä on vain kaksi vaihtoehtoa: kansanäänestys tai sodan uudelleenaloittaminen.
Aikaa pelannut Marokko ei enää suostu kansanäänestykseen, jossa vaihtoehtona olisi Länsi-Saharan itsenäisyys. Ranskan ja Yhdysvaltojen tukema kuningas Mohammed VI puhuu mieluummin itsehallinnosta Marokon alaisuudessa, ja tätä linjaa ovat myötäilleet myös alati vaihtuvat YK:n erikoislähettiläät.
Länsisaharalaiset eli sahrawit elävät tänä päivänä toisen luokan kansalaisina Marokon asuttamilla miehitetyillä alueilla tai ankeilla pakolaisleireillä Algerian lounaiskolkan hiekka-aavikolla. Tindoufin pakolaisleirien asukkaista suurin osa ei ole koskaan käynyt kotimaassaan.
Miehitetyllä alueella poliittisesti aktiiviset länsisaharalaiset ovat joutuneet Marokon viranomaisten kidutuksen ja muiden julmien ihmisoikeusloukkausten kohteiksi.
Samaan aikaan Länsi-Saharan luonnonvaroja viedään maasta kansainvälisten oikeusperiaatteiden vastaisesti. Bou Craan kaivoksilta louhittua fosfaattia kuljetetaan maailman pisintä liukuhihnaa pitkin Laayounen satamaan ja myydään maailman lannoitemarkkinoille marokkolaisena fosfaattina. EU on puolestaan solminut Marokon kanssa kalastussopimuksen, jonka nojalla eurooppalaiset troolarit saavat kalastaa Länsi-Saharan aluevesillä.
Länsi-Saharassa etsitään parhaillaan myös öljyä sekä mantereelta että merenpohjasta. Suomalainen Wärtsilä taas on ollut mukana tukemassa Länsi-Saharan miehitystä toimittamalla Dakhlan kaupunkiin 16 megawatin dieselvoimalan.
perjantai 21. toukokuuta 2010
Kokapensaan puolesta kapitalismia vastaan
KU-VIIKKOLEHTI 21.5.2010
Suomeen tänään perjantaina kaksipäiväiselle työvierailulle saapuva Bolivian presidentti Evo Morales on tavallista mielenkiintoisempi valtiovieras. Latinalaisen Amerikan vasemmistojohtajiin lukeutuva Morales tapaa vierailun aikana presidentti Halosen ja keskustelee yritysjohtajien kanssa suomalaisen teknologiaosaamisen hyödyntämisestä Bolivian öljy- ja maakaasuteollisuudessa.
Virallista ohjelmaa kiinnostavampaa on kuitenkin Evo Moralesin muu ohjelma. Lauantaina hän pitää Helsingin yliopistolla esitelmän ilmastonmuutoksesta ja Bolivian hallituksen aloitteista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tänään iltapäivällä hän pelaa Helsingin Talissa jalkapalloa yhdessä suomalaisten poliitikkojen, ay-aktiivien, kansalaisjärjestöjen edustajien ja latinalaisamerikkalaisten maahanmuuttajien kanssa.
Epävirallisen ohjelman teemat liittyvät tiiviisti Moralesin poliittiseen kampanjointiin. Viime kuussa Morales isännöi Bolivian Cochabambassa pidettyä ympäristöliikkeiden ja kehitysmaiden kansanliikkeiden suurta ilmastokokousta, ”Maailman kansojen konferenssia ilmastonmuutoksesta ja Äiti Maan oikeuksista”.
Kööpenhaminan ilmastokokouksen tuloksettomuuteen pettyneet etelän kansanliikkeiden edustajat hyväksyivät Cochabambassa julkilausuman, jonka mukaan ilmastonmuutoksen syynä on teollisuusmaiden kapitalistinen kulutuskulttuuri, joka kohtelee maapalloa vain raaka-aineiden lähteenä.
Kokouksessa muotoiltiin yleismaailmallinen Äiti Maan oikeuksien julistus, ehdotettiin kansainvälisen ilmasto-oikeudenmukaisuustuomioistuimen perustamista ja vaadittiin teollisuusmaita maksamaan kehitysmaille korvauksia ilmastonmuutoksen aiheuttamista tuhoista.
Jalkapallo taas liittyy läheisesti Evo Moralesin julkisuuspolitiikkaan ja Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan kolmen vuoden takaisen päätökseen kieltää kansainvälisten jalkapallo-ottelujen pelaaminen yli 2 500 metrin korkeudessa.
Päätöksen taustalla oli brasilialaisjoukkue Flamengon tekemä valitus bolivialaisen Real Potosín kotikentällä 4 000 metrin korkeudella pelatun Etelä-Amerikan mestarien liigan ottelun jälkeen. Fifan mukaan ohuessa vuoristoilmassa pelaaminen voi olla vierasjoukkueiden pelaajien terveydelle vaarallista.
Fifan ratkaisu estäisi Boliviaa pelaamasta maaottelunsa
3 600 metrin korkeudessa sijaitsevalla stadionilla maan pääkaupungissa La Pazissa. Myös muut Andien maat Ecuador ja Kolumbia joutuisivat pelaamaan kansainväliset pelinsä muualla kuin pääkaupungissa.
Futishullussa Etelä-Amerikassa Morales otti kaiken hyödyn irti Fifan päätöksestä. 50-vuotias jalkapalloileva presidentti lensi seurueensa ja tiedotusvälineiden edustajien kanssa helikopterilla ylös Andien rinteille ja pelasi näytösottelun lumisella kentällä 6 000 korkeudella merenpinnasta.
Mediatempauksen jälkeen Fifa on joutunut lykkäämään korkean paikan pelikiellon täytäntöönpanoa.
Boliviassa Evo Morales on ennen muuta köyhän kansanosan ja alkuperäisväestön puolestapuhuja. Hän kuuluu itse aimara-intiaaneihin ja on maan ensimmäinen alkuperäiskansojen parista valittu presidentti. Bolivian kymmenestä miljoonasta asukkaasta enemmistö on intiaaneja, mutta poliittinen valta on perinteisesti ollut valkoisella väestöllä. Maa on tulotasoltaan Etelä-Amerikan köyhin.
Morales tulee itse vaatimattomista oloista Oruron departementista Andien vuoristossa. Hän asui lapsena perheensä kanssa kymmenen neliön kokoisessa olkikattoisessa savimajassa, auttoi perunanviljelyssä ja paimensi laamoja. Rahoittaakseen koulunkäyntinsä hän työskenteli muurarina, leipurina ja trumpetinsoittajana.
Vuonna 1980, kun Morales oli parikymppinen, perhe joutui muuttamaan kotiseudultaan El Niño -sääilmiön aiheuttaman kuivuuden vuoksi. Uusi koti löytyi Chaparen provinssista Cochabamban lähistöltä kokapensaan, appelsiinien ja banaanien viljelymailta.
Morales organisoi paikallisten kokapensaan viljelijöiden välisiä jalkapallo-otteluita ja päätyi lopulta kokaviljelijöiden ammattiliiton karismaattiseksi johtajaksi.
Kamppailu kokaviljelijöiden oikeuksien puolesta teki Moralesista maankuulun. Vielä presidenttinäkin hän on kiivaasti vastustanut Yhdysvaltojen lähinnä omien kaupallisten intressiensä vuoksi käymää ”huumeidenvastaista sotaa” ja yrittänyt selittää, että kokalehti on aivan eri asia kuin siitä jalostettu kokaiini.
Andien intiaanien perinteessä kokapensas on pyhä kasvi. Pensaan lehtien pureskelu piristää ja poistaa näläntunnetta.
Bolivian hallitus on tukenut kokalehdistä valmistetun pussiteen ja kokauutetta sisältävän Coca Colla -limun markkinointia. Evo Moralesilla on presidentinlinnassa työhuoneensa seinällä kokalehdistä tehty muotokuva vallankumoustaistelija Che Guevarasta.
Evo Morales valittiin presidentiksi vuonna 2005 Liike kohti sosialismia -puolueen ehdokkaana. Puolueen tavoitteena on kommunitaarinen sosialismi, joka kunnioittaa alkuperäiskansojen perinteitä ja ympäristöä.
Vaaleja edelsivät laajat protestit vedenjakelun yksityistämistä vastaan. Cochabambassa veden hinta kallistui rajusti sen jälkeen kun yhdysvaltalaisyhtiö Bechtel otti vesihuollon hoitaakseen.
Morales lupasi kansallistaa maan öljy- ja kaasuvarat, turvata kokaviljelyn tulevaisuuden ja kutsua koolle uutta perustuslakia säätävän kokouksen.
Moralesin presidenttikauden aluksi Bolivia liittyi Venezuelan ja Kuuban perustamaan yhteistyöjärjestöön, Amerikan kansojen bolivarilaiseen allianssiin Albaan. Terveyspalveluja on kohennettu etenkin maaseudulla, ja minimipalkkaa nostettiin 50 prosentilla. Intiaanikielten opetusta lisättiin kouluissa, ja lukutaitokampanjan avulla käytännössä koko kansa oppi lukemaan.
Suomeen tänään perjantaina kaksipäiväiselle työvierailulle saapuva Bolivian presidentti Evo Morales on tavallista mielenkiintoisempi valtiovieras. Latinalaisen Amerikan vasemmistojohtajiin lukeutuva Morales tapaa vierailun aikana presidentti Halosen ja keskustelee yritysjohtajien kanssa suomalaisen teknologiaosaamisen hyödyntämisestä Bolivian öljy- ja maakaasuteollisuudessa.
Virallista ohjelmaa kiinnostavampaa on kuitenkin Evo Moralesin muu ohjelma. Lauantaina hän pitää Helsingin yliopistolla esitelmän ilmastonmuutoksesta ja Bolivian hallituksen aloitteista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tänään iltapäivällä hän pelaa Helsingin Talissa jalkapalloa yhdessä suomalaisten poliitikkojen, ay-aktiivien, kansalaisjärjestöjen edustajien ja latinalaisamerikkalaisten maahanmuuttajien kanssa.
Epävirallisen ohjelman teemat liittyvät tiiviisti Moralesin poliittiseen kampanjointiin. Viime kuussa Morales isännöi Bolivian Cochabambassa pidettyä ympäristöliikkeiden ja kehitysmaiden kansanliikkeiden suurta ilmastokokousta, ”Maailman kansojen konferenssia ilmastonmuutoksesta ja Äiti Maan oikeuksista”.
Kööpenhaminan ilmastokokouksen tuloksettomuuteen pettyneet etelän kansanliikkeiden edustajat hyväksyivät Cochabambassa julkilausuman, jonka mukaan ilmastonmuutoksen syynä on teollisuusmaiden kapitalistinen kulutuskulttuuri, joka kohtelee maapalloa vain raaka-aineiden lähteenä.
Kokouksessa muotoiltiin yleismaailmallinen Äiti Maan oikeuksien julistus, ehdotettiin kansainvälisen ilmasto-oikeudenmukaisuustuomioistuimen perustamista ja vaadittiin teollisuusmaita maksamaan kehitysmaille korvauksia ilmastonmuutoksen aiheuttamista tuhoista.
Jalkapallo taas liittyy läheisesti Evo Moralesin julkisuuspolitiikkaan ja Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan kolmen vuoden takaisen päätökseen kieltää kansainvälisten jalkapallo-ottelujen pelaaminen yli 2 500 metrin korkeudessa.
Päätöksen taustalla oli brasilialaisjoukkue Flamengon tekemä valitus bolivialaisen Real Potosín kotikentällä 4 000 metrin korkeudella pelatun Etelä-Amerikan mestarien liigan ottelun jälkeen. Fifan mukaan ohuessa vuoristoilmassa pelaaminen voi olla vierasjoukkueiden pelaajien terveydelle vaarallista.
Fifan ratkaisu estäisi Boliviaa pelaamasta maaottelunsa
3 600 metrin korkeudessa sijaitsevalla stadionilla maan pääkaupungissa La Pazissa. Myös muut Andien maat Ecuador ja Kolumbia joutuisivat pelaamaan kansainväliset pelinsä muualla kuin pääkaupungissa.
Futishullussa Etelä-Amerikassa Morales otti kaiken hyödyn irti Fifan päätöksestä. 50-vuotias jalkapalloileva presidentti lensi seurueensa ja tiedotusvälineiden edustajien kanssa helikopterilla ylös Andien rinteille ja pelasi näytösottelun lumisella kentällä 6 000 korkeudella merenpinnasta.
Mediatempauksen jälkeen Fifa on joutunut lykkäämään korkean paikan pelikiellon täytäntöönpanoa.
Boliviassa Evo Morales on ennen muuta köyhän kansanosan ja alkuperäisväestön puolestapuhuja. Hän kuuluu itse aimara-intiaaneihin ja on maan ensimmäinen alkuperäiskansojen parista valittu presidentti. Bolivian kymmenestä miljoonasta asukkaasta enemmistö on intiaaneja, mutta poliittinen valta on perinteisesti ollut valkoisella väestöllä. Maa on tulotasoltaan Etelä-Amerikan köyhin.
Morales tulee itse vaatimattomista oloista Oruron departementista Andien vuoristossa. Hän asui lapsena perheensä kanssa kymmenen neliön kokoisessa olkikattoisessa savimajassa, auttoi perunanviljelyssä ja paimensi laamoja. Rahoittaakseen koulunkäyntinsä hän työskenteli muurarina, leipurina ja trumpetinsoittajana.
Vuonna 1980, kun Morales oli parikymppinen, perhe joutui muuttamaan kotiseudultaan El Niño -sääilmiön aiheuttaman kuivuuden vuoksi. Uusi koti löytyi Chaparen provinssista Cochabamban lähistöltä kokapensaan, appelsiinien ja banaanien viljelymailta.
Morales organisoi paikallisten kokapensaan viljelijöiden välisiä jalkapallo-otteluita ja päätyi lopulta kokaviljelijöiden ammattiliiton karismaattiseksi johtajaksi.
Kamppailu kokaviljelijöiden oikeuksien puolesta teki Moralesista maankuulun. Vielä presidenttinäkin hän on kiivaasti vastustanut Yhdysvaltojen lähinnä omien kaupallisten intressiensä vuoksi käymää ”huumeidenvastaista sotaa” ja yrittänyt selittää, että kokalehti on aivan eri asia kuin siitä jalostettu kokaiini.
Andien intiaanien perinteessä kokapensas on pyhä kasvi. Pensaan lehtien pureskelu piristää ja poistaa näläntunnetta.
Bolivian hallitus on tukenut kokalehdistä valmistetun pussiteen ja kokauutetta sisältävän Coca Colla -limun markkinointia. Evo Moralesilla on presidentinlinnassa työhuoneensa seinällä kokalehdistä tehty muotokuva vallankumoustaistelija Che Guevarasta.
Evo Morales valittiin presidentiksi vuonna 2005 Liike kohti sosialismia -puolueen ehdokkaana. Puolueen tavoitteena on kommunitaarinen sosialismi, joka kunnioittaa alkuperäiskansojen perinteitä ja ympäristöä.
Vaaleja edelsivät laajat protestit vedenjakelun yksityistämistä vastaan. Cochabambassa veden hinta kallistui rajusti sen jälkeen kun yhdysvaltalaisyhtiö Bechtel otti vesihuollon hoitaakseen.
Morales lupasi kansallistaa maan öljy- ja kaasuvarat, turvata kokaviljelyn tulevaisuuden ja kutsua koolle uutta perustuslakia säätävän kokouksen.
Moralesin presidenttikauden aluksi Bolivia liittyi Venezuelan ja Kuuban perustamaan yhteistyöjärjestöön, Amerikan kansojen bolivarilaiseen allianssiin Albaan. Terveyspalveluja on kohennettu etenkin maaseudulla, ja minimipalkkaa nostettiin 50 prosentilla. Intiaanikielten opetusta lisättiin kouluissa, ja lukutaitokampanjan avulla käytännössä koko kansa oppi lukemaan.
lauantai 8. toukokuuta 2010
Kelvottomia pommeja
KU-VIIKKOLEHTI 7.5.2010
New Yorkissa ei ole viime päivinä puhuttu juuri muusta kuin Times Squaren epäonnistuneesta autopommi-iskusta viime viikonloppuna. Broadwayn suosittu teatterikortteli suljettiin vapunpäivän iltana yleisöltä sen jälkeen kun kadun varteen pysäköidyssä maasturissa poksahti ilotulituspommeja. Poliisi kertoi seuraavana päivänä, että autopommi oli amatöörimäinen viritelmä herätyskelloja, bensakanistereita ja lannoitesäkkejä, eivätkä lannoitteet olisi todennäköisesti edes räjähtäneet.
Mutta tämäkään ei vähentänyt mediakohua. Maanantai-iltana pakistanilaissyntyinen Yhdysvaltojen kansalainen Faisal Shahzad pidätettiin Dubaihin lähdössä olevasta lentokoneesta epäiltynä terrori-iskun ja joukkomurhan yrityksestä, ja sen jälkeen tiedotusvälineet ovat lyhyessä ajassa selvittäneet 30-vuotiaan finanssimeklarin taustasta lähes kaiken. Tv-ryhmät majoittuivat Shahzadin Connecticutissa sijaitsevan asunnon eteen lähettämään suoria uutislähetyksiä.
Vielä pidätyksen jälkeen presidentti Barack Obama on kehottanut kansalaisia pysymään valppaina ja oikeusministeri Eric Holder on luvannut, että Yhdysvaltojen viranomaiset eivät tule lepäämään ennen kuin kaikki terrori-iskun yritykseen osallistuneet on tuotu oikeuteen.
Parhaillaan tutkitaan Faisal Shahzadin mahdollisia yhteyksiä Pakistanin Taleban-liikkeeseen, jonka kerrottiin ottaneen pommiyrityksen vastuulleen.
Yhdysvaltojen taistelulennokkien iskuissa Waziristanissa Pakistanissa on reilun vuoden aikana kuollut ainakin tuhat ihmistä, suurin osa heistä siviilejä.
Kohun keskellä Britannian yleisradio BBC haastatteli Times Squaren välkkyviä neonvalomainoksia ihastelleita turisteja. Monien mielestä media reagoi pommiyritykseen liioitellusti ja lietsoi ihmisiin turhaa pelkoa.
Viranomaisten toimintaa kriittisesti seuraava yhdysvaltalainen uutissivusto Prison Planet puolestaan julkaisi Times Squaren evakuoinnin aikana kuvatun silminnäkijävideon, josta kävi ilmi, että alueelta evakuoitiin vain osa ihmisistä. West Side Storyn musikaaliesitykseen meneviä ei jostain syystä käännytetty paikalta. Läheinen McDonald’sin hampurilaisravintola tyhjennettiin asiakkaista, mutta työntekijät jäivät edelleen kassan taakse töihin.
Videon kuvaajan mielestä evakuointi vaikutti lähinnä pommiharjoitukselta eikä todelliselta hätätilanteelta.
Prison Planet -sivusto kiinnitti huomiota myös paikallisen tv-kanavan haastatteluun, jossa floridalaisen Leen piirikunnan sheriffi kertoi olleensa pommiyrityksen sattuessa Times Squarella New Yorkin poliisin pommiryhmän järjestämässä pommiharjoituksessa.
Sivusto muistutti, että terrori-iskuja on aiemminkin tehty juuri erilaisten terrorisminvastaisten harjoitusten aikana. Syyskuun 11. päivänä 2001 Yhdysvalloissa oli meneillään kaapattuja matkustajakoneita koskenut suurharjoitus. Lontoon metrossa kesällä 2005 tehtyjen pommi-iskujen aikaan käynnissä oli puolestaan tuhannen ihmisen kriisinhallintaharjoitus, jossa kuviteltiin, että pommi-iskuja tehtäisiin juuri samoilla metroasemilla ja samaan kellonaikaan kuin todellisuudessa tapahtui.
New Yorkissa vappupäivän pommiyritys tuli joka tapauksessa poliisiviranomaisille mieluisaan aikaan. Pormestari Michael Bloomberg ilmoitti tiistaina Manhattanille hankittavista uusista supermoderneista valvontalaitteista. Wall Streetin alueella jo käytössä oleva valvontajärjestelmä on aiemmin herättänyt kaupungin asukkaissa vastustusta.
Epäonnistuneesta pommiräjäytyksestä nousi edellisen kerran vastaavanlainen kohu, kun nigerialainen Umar Abdulmutallab yritti saada alushousuihinsa ommellun pentriittipommivirityksen syttymään viime jouluna Amsterdamista Detrotiin matkalla olleessa matkustajakoneessa.
Pentriitti on sotilaskäytössä oleva voimakas räjähde, mutta Abdulmutallabilta puuttui sytytin, jonka iskuvoima olisi saanut aineen räjähtämään. Jemenissä oleskellut nuorukainen onnistui lopulta vain sytyttämään vaatteensa tuleen.
Kalsaripommin seurauksena Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Italian lentokentille hankittiin kuitenkin pikaisesti uudet kokovartaloskannerit, jotka tunnistavat myös vaatteiden alle piilotetut esineet.
Obaman hallinto tiivisti sotilasyhteistyötä Jemenin korruptoituneen presidentin Ali Abdullah Salehin kanssa.
Yhdysvalloissa kansalaisoikeuksia kaventava terrorisminvastainen laki, Patriot Act, sai kongressin päätöksellä vuoden verran jatkoaikaa ilman sen kummempaa keskustelua.
Juuri minkäänlaista keskustelua ei ole käyty myöskään BBC:n aiemmin keväällä tekemästä dokumenttiohjelmasta, jossa kansainväliset räjähdeasiantuntijat yrittivät selvittää, miten suurta vahinkoa Umar Abdulmutallabin hallussa ollut pentriittimäärä olisi pahimmassa tapauksessa voinut aiheuttaa, jos aine olisi räjäytetty oikeaoppisesti.
Käytöstä poistetussa Boeing 747 -koneessa tehdyssä simulaatiossa koneen matkustamon alumiininen ulkokuori jousti hieman räjähdyksen voimasta mutta säilyi täysin ehjänä.
Räjähdyskokeen tekijöiden mukaan pommi-iskun tekijä ja tämän vierustoveri olisivat kuolleet iskussa, mutta pentriittimäärä ei olisi mitenkään riittänyt aiheuttamaan vaurioita matkustajakoneen ulkorakenteeseen.
”Olen aivan vakuuttunut siitä, että lentohenkilökunta olisi kyennyt jatkamaan lentoa ja kone olisi voinut laskeutua ilman ongelmia”, arveli yhdysvaltalainen lento-onnettomuustutkija J. F. Joseph.
Räjähdyssimulaatiota kuvaava video on edelleen nähtävissä BBC:n verkkosivuilla.
Umar Abdulmutallab odottaa puolestaan yhä oikeudenkäyntiä vankilassa Michiganissa. Hän on kiistänyt syytteet, joiden mukaan hän olisi yrittänyt surmata kaikki koneen 289 matkustajaa.
New Yorkissa ei ole viime päivinä puhuttu juuri muusta kuin Times Squaren epäonnistuneesta autopommi-iskusta viime viikonloppuna. Broadwayn suosittu teatterikortteli suljettiin vapunpäivän iltana yleisöltä sen jälkeen kun kadun varteen pysäköidyssä maasturissa poksahti ilotulituspommeja. Poliisi kertoi seuraavana päivänä, että autopommi oli amatöörimäinen viritelmä herätyskelloja, bensakanistereita ja lannoitesäkkejä, eivätkä lannoitteet olisi todennäköisesti edes räjähtäneet.
Mutta tämäkään ei vähentänyt mediakohua. Maanantai-iltana pakistanilaissyntyinen Yhdysvaltojen kansalainen Faisal Shahzad pidätettiin Dubaihin lähdössä olevasta lentokoneesta epäiltynä terrori-iskun ja joukkomurhan yrityksestä, ja sen jälkeen tiedotusvälineet ovat lyhyessä ajassa selvittäneet 30-vuotiaan finanssimeklarin taustasta lähes kaiken. Tv-ryhmät majoittuivat Shahzadin Connecticutissa sijaitsevan asunnon eteen lähettämään suoria uutislähetyksiä.
Vielä pidätyksen jälkeen presidentti Barack Obama on kehottanut kansalaisia pysymään valppaina ja oikeusministeri Eric Holder on luvannut, että Yhdysvaltojen viranomaiset eivät tule lepäämään ennen kuin kaikki terrori-iskun yritykseen osallistuneet on tuotu oikeuteen.
Parhaillaan tutkitaan Faisal Shahzadin mahdollisia yhteyksiä Pakistanin Taleban-liikkeeseen, jonka kerrottiin ottaneen pommiyrityksen vastuulleen.
Yhdysvaltojen taistelulennokkien iskuissa Waziristanissa Pakistanissa on reilun vuoden aikana kuollut ainakin tuhat ihmistä, suurin osa heistä siviilejä.
Kohun keskellä Britannian yleisradio BBC haastatteli Times Squaren välkkyviä neonvalomainoksia ihastelleita turisteja. Monien mielestä media reagoi pommiyritykseen liioitellusti ja lietsoi ihmisiin turhaa pelkoa.
Viranomaisten toimintaa kriittisesti seuraava yhdysvaltalainen uutissivusto Prison Planet puolestaan julkaisi Times Squaren evakuoinnin aikana kuvatun silminnäkijävideon, josta kävi ilmi, että alueelta evakuoitiin vain osa ihmisistä. West Side Storyn musikaaliesitykseen meneviä ei jostain syystä käännytetty paikalta. Läheinen McDonald’sin hampurilaisravintola tyhjennettiin asiakkaista, mutta työntekijät jäivät edelleen kassan taakse töihin.
Videon kuvaajan mielestä evakuointi vaikutti lähinnä pommiharjoitukselta eikä todelliselta hätätilanteelta.
Prison Planet -sivusto kiinnitti huomiota myös paikallisen tv-kanavan haastatteluun, jossa floridalaisen Leen piirikunnan sheriffi kertoi olleensa pommiyrityksen sattuessa Times Squarella New Yorkin poliisin pommiryhmän järjestämässä pommiharjoituksessa.
Sivusto muistutti, että terrori-iskuja on aiemminkin tehty juuri erilaisten terrorisminvastaisten harjoitusten aikana. Syyskuun 11. päivänä 2001 Yhdysvalloissa oli meneillään kaapattuja matkustajakoneita koskenut suurharjoitus. Lontoon metrossa kesällä 2005 tehtyjen pommi-iskujen aikaan käynnissä oli puolestaan tuhannen ihmisen kriisinhallintaharjoitus, jossa kuviteltiin, että pommi-iskuja tehtäisiin juuri samoilla metroasemilla ja samaan kellonaikaan kuin todellisuudessa tapahtui.
New Yorkissa vappupäivän pommiyritys tuli joka tapauksessa poliisiviranomaisille mieluisaan aikaan. Pormestari Michael Bloomberg ilmoitti tiistaina Manhattanille hankittavista uusista supermoderneista valvontalaitteista. Wall Streetin alueella jo käytössä oleva valvontajärjestelmä on aiemmin herättänyt kaupungin asukkaissa vastustusta.
Epäonnistuneesta pommiräjäytyksestä nousi edellisen kerran vastaavanlainen kohu, kun nigerialainen Umar Abdulmutallab yritti saada alushousuihinsa ommellun pentriittipommivirityksen syttymään viime jouluna Amsterdamista Detrotiin matkalla olleessa matkustajakoneessa.
Pentriitti on sotilaskäytössä oleva voimakas räjähde, mutta Abdulmutallabilta puuttui sytytin, jonka iskuvoima olisi saanut aineen räjähtämään. Jemenissä oleskellut nuorukainen onnistui lopulta vain sytyttämään vaatteensa tuleen.
Kalsaripommin seurauksena Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Italian lentokentille hankittiin kuitenkin pikaisesti uudet kokovartaloskannerit, jotka tunnistavat myös vaatteiden alle piilotetut esineet.
Obaman hallinto tiivisti sotilasyhteistyötä Jemenin korruptoituneen presidentin Ali Abdullah Salehin kanssa.
Yhdysvalloissa kansalaisoikeuksia kaventava terrorisminvastainen laki, Patriot Act, sai kongressin päätöksellä vuoden verran jatkoaikaa ilman sen kummempaa keskustelua.
Juuri minkäänlaista keskustelua ei ole käyty myöskään BBC:n aiemmin keväällä tekemästä dokumenttiohjelmasta, jossa kansainväliset räjähdeasiantuntijat yrittivät selvittää, miten suurta vahinkoa Umar Abdulmutallabin hallussa ollut pentriittimäärä olisi pahimmassa tapauksessa voinut aiheuttaa, jos aine olisi räjäytetty oikeaoppisesti.
Käytöstä poistetussa Boeing 747 -koneessa tehdyssä simulaatiossa koneen matkustamon alumiininen ulkokuori jousti hieman räjähdyksen voimasta mutta säilyi täysin ehjänä.
Räjähdyskokeen tekijöiden mukaan pommi-iskun tekijä ja tämän vierustoveri olisivat kuolleet iskussa, mutta pentriittimäärä ei olisi mitenkään riittänyt aiheuttamaan vaurioita matkustajakoneen ulkorakenteeseen.
”Olen aivan vakuuttunut siitä, että lentohenkilökunta olisi kyennyt jatkamaan lentoa ja kone olisi voinut laskeutua ilman ongelmia”, arveli yhdysvaltalainen lento-onnettomuustutkija J. F. Joseph.
Räjähdyssimulaatiota kuvaava video on edelleen nähtävissä BBC:n verkkosivuilla.
Umar Abdulmutallab odottaa puolestaan yhä oikeudenkäyntiä vankilassa Michiganissa. Hän on kiistänyt syytteet, joiden mukaan hän olisi yrittänyt surmata kaikki koneen 289 matkustajaa.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Yksityistämistä vastaan
KU-VIIKKOLEHTI 23.4.2010
Kirjoitin kaksi viikkoa sitten tällä palstalla eteläafrikkalaisen äärioikeistojohtajan Eugene Terreblanchen väkivaltaisesta surmasta ja siitä, miten Afrikkalaisen kansalliskongressin ANC:n nuorisoliiton johtaja Julius Malema heitti lisää löylyä laulamalla puhetilaisuuksissaan vapautustaistelun aikaista taistelulaulua, jossa kehotetaan tappamaan rotusorron aikana vallassa olleita buureja.
Etelä-Afrikan politiikan populistiset ääripäät ovat pysyneet kestoaiheina maan mediassa.
Kotonaan maatilallaan kuoliaaksi hakatun Eugene Terreblanchen murhaoikeudenkäyntiä on seurattu tarkkaan, etenkin sen jälkeen kun murhasta syytettynä olevan miehen asianajaja kertoi paikalliselle Sunday Times -lehdelle, että uusnatsijohtaja oli yrittänyt harrastaa seksiä 28- ja 15-vuotiaiden syytettyjen kanssa.
Oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan Terreblanche oli pääsiäislauantaina käynyt kahden mustan palkollisensa kanssa ostamassa isot määrät siideriä ja vodkaa ja juottanut miehet humalaan ennen kuin ilta oli päättynyt väkivaltaan. 69-vuotiaalla Terreblanchella oli poliisin mukaan spermaa alushousuissaan ja kehollaan.
Mail & Guardian -lehti haastatteli äärioikeistolaisen buurien vastarintaliikkeen AWB:n entistä jäsentä, jonka mukaan Terreblanche oli aina ollut kiinnostunut teini-ikäisistä pojista.
Miljoonien eurojen korruptiosta epäilty ANC:n nuorisojohtaja Julius Malema on puolestaan saanut esiintyä viime päivät suorapuheisena vallankumousjohtajana ja marttyyrina, kun valtapuolue on asettanut kurinpitolautakunnan arvioimaan hänen julkisuudessa esittämiään näkemyksiä.
29-vuotias Malema on vastoin puolueen suositusta jatkanut tuomioistuimen kieltämän taistelulaulun laulamista nuorisoliiton tilaisuuksissa.
Zimbabwen-matkallaan Malema kehui estottomasti presidentti Robert Mugaben kansallistamisohjelmaa ja haukkui maan yhteishallituksessa istuvan Demokraattisen muutoksen liikkeen (MDC) johtajat länsimaiden kätyreiksi.
Kesken nuorisoliiton lehdistötilaisuuden Malema ajoi Britannian yleisradion BBC:n kirjeenvaihtajan ulos huoneesta kutsuen tätä äpäräksi ja kirotuksi agentiksi.
Pahin rike saattoi kuitenkin olla se, että Malema totesi presidentti Jacob Zuman sekaantuvan liikaa nuorisoliiton asioihin. Vaalikampanjan aikana juuri nuorisoliitto oli Zuman tärkeimpiä tukijoita.
Murhaoikeudenkäynnit, seksiskandaalit ja räväkät poliittiset puheet saavat helposti julkisuutta mediassa miltei kaikkialla maailmassa, mutta sensaatiouutiset myös hämärtävät, mitä yhteiskunnassa todella tapahtuu.
Amnesty Internationalin vieraana Suomessa viime kuussa käväissyt eteläafrikkalaisaktivisti Trevor Ngwane esitteli hiukan syvällisemmän Etelä-Afrikan tilannetta 20 vuotta Nelson Mandelan vankilasta vapautumisen jälkeen.
”Mandela lupasi asuntoja kaikille, koulutusta kaikille, terveyspalveluja ja töitä kaikille. Meillä oli yhteinen unelma, jonka puolesta olimme taistelleet. Sillä jos kaikki saisivat koulutusta, se tarkoitti sitä, että myös minun lapseni pääsisivät kouluun”, Ngwane selitti Helsingin yliopistolla järjestetyssä tilaisuudessa.
Mutta toisin on käynyt. ”Nyt ajatuksena näyttää olevan, että minun on taisteltava oikeudesta asuntoon ennen kuin joku muu saa sen.”
Etelä-Afrikka siirtyi enemmistövaltaan vuonna 1994, jolloin ANC voitti maan ensimmäiset vapaat vaalit selvällä ääntenenemmistöllä. Uusi valtapuolue sai valkoiselta rotusortohallitukselta perinnöksi täydellisesti kahtia jakautuneen yhteiskunnan ja ylivelkaantuneen talouden.
Tässä tilanteessa ANC omaksui uusliberaalin talouspolitiikan, joka perustui valtionyhtiöiden ja julkisten palvelujen yksityistämiseen. Sähkönjakelu yksityistettiin, vedenjakelu yksityistettiin, terveyspalveluja on yksityistetty.
”Etelä-Afrikka on nyt koko maailman epätasa-arvoisin yhteiskunta, ja se johtuu nimenomaan ANC:n oikeistolaisesta politiikasta”, Trevor Ngwane arveli.
Yksityistämisen myötä sähkön ja veden hinta moninkertaistui lyhyessä ajassa, sillä seurauksella että mustien asuinalueilla suurin osa kotitalouksista ei ole kyennyt maksamaan laskuja. Johannesburgin liepeillä sijaitsevassa Sowetossa Ngwane on ollut organisoimassa kansanliikettä yksityistämistä vastaan.
”Kun sähköt katkaistaan maksamattomien laskujen takia, kytkemme sähkön takaisin. Sähköasentajat ovat samassa liemessä kuin kaikki muutkin eivätkä itsekään pysty maksamaan sähkölaskujaan.”
Vedenjakelun yksityistämisen jälkeen asuntoihin on asennettu vedenkulutusmittarit, jotka toimivat etukäteen ostettavilla arvokorteilla. Useimmilla kotitalouksilla ei kuitenkaan ole varaa vesikortteihin, joten monilla alueilla asukkaat ovat yksinkertaisesti hajottaneet vesimittarit ja käyttäneet vettä taas ilmaiseksi. Suoraa toimintaa on perusteltu sillä, että Etelä-Afrikan perustuslain mukaan puhdas vesi on jokaisen perusoikeus.
ANC on vastannut kansanliikkeiden toimintaan lähettämällä paikallisia iskujoukkojaan lietsomaan väkivaltaa mustien asuinalueille. Sowetossa Trevor Ngwane oli pitkään ANC:n edustajana paikallisvaltuustossa, mutta hänet erotettiin ryhmästä kampanjoituaan yksityistämistä vastaan.
Kesäkuussa Etelä-Afrikassa käynnistyvät jalkapallon MM-kisat, eivätkä kaikki ole asiasta suinkaan innoissaan. Ngwanen mukaan asukasryhmät protestoivat kisoja vastaan päivittäin eri puolilla maata.
”Kisojen kustannukset ovat seitsenkertaistuneet aiemmista arvioista. Hökkelialueiden asukkaita on häädetty kodeistaan stadionien ja liikenneväylien tieltä pois. Kouluja on jäänyt rakentamatta, kun kaikki sementti käytettiin stadioneihin. MM-kisat ovat kuvaava esimerkki siitä, miten ANC on laittanut asiat väärään tärkeysjärjestykseen.”
Kirjoitin kaksi viikkoa sitten tällä palstalla eteläafrikkalaisen äärioikeistojohtajan Eugene Terreblanchen väkivaltaisesta surmasta ja siitä, miten Afrikkalaisen kansalliskongressin ANC:n nuorisoliiton johtaja Julius Malema heitti lisää löylyä laulamalla puhetilaisuuksissaan vapautustaistelun aikaista taistelulaulua, jossa kehotetaan tappamaan rotusorron aikana vallassa olleita buureja.
Etelä-Afrikan politiikan populistiset ääripäät ovat pysyneet kestoaiheina maan mediassa.
Kotonaan maatilallaan kuoliaaksi hakatun Eugene Terreblanchen murhaoikeudenkäyntiä on seurattu tarkkaan, etenkin sen jälkeen kun murhasta syytettynä olevan miehen asianajaja kertoi paikalliselle Sunday Times -lehdelle, että uusnatsijohtaja oli yrittänyt harrastaa seksiä 28- ja 15-vuotiaiden syytettyjen kanssa.
Oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan Terreblanche oli pääsiäislauantaina käynyt kahden mustan palkollisensa kanssa ostamassa isot määrät siideriä ja vodkaa ja juottanut miehet humalaan ennen kuin ilta oli päättynyt väkivaltaan. 69-vuotiaalla Terreblanchella oli poliisin mukaan spermaa alushousuissaan ja kehollaan.
Mail & Guardian -lehti haastatteli äärioikeistolaisen buurien vastarintaliikkeen AWB:n entistä jäsentä, jonka mukaan Terreblanche oli aina ollut kiinnostunut teini-ikäisistä pojista.
Miljoonien eurojen korruptiosta epäilty ANC:n nuorisojohtaja Julius Malema on puolestaan saanut esiintyä viime päivät suorapuheisena vallankumousjohtajana ja marttyyrina, kun valtapuolue on asettanut kurinpitolautakunnan arvioimaan hänen julkisuudessa esittämiään näkemyksiä.
29-vuotias Malema on vastoin puolueen suositusta jatkanut tuomioistuimen kieltämän taistelulaulun laulamista nuorisoliiton tilaisuuksissa.
Zimbabwen-matkallaan Malema kehui estottomasti presidentti Robert Mugaben kansallistamisohjelmaa ja haukkui maan yhteishallituksessa istuvan Demokraattisen muutoksen liikkeen (MDC) johtajat länsimaiden kätyreiksi.
Kesken nuorisoliiton lehdistötilaisuuden Malema ajoi Britannian yleisradion BBC:n kirjeenvaihtajan ulos huoneesta kutsuen tätä äpäräksi ja kirotuksi agentiksi.
Pahin rike saattoi kuitenkin olla se, että Malema totesi presidentti Jacob Zuman sekaantuvan liikaa nuorisoliiton asioihin. Vaalikampanjan aikana juuri nuorisoliitto oli Zuman tärkeimpiä tukijoita.
Murhaoikeudenkäynnit, seksiskandaalit ja räväkät poliittiset puheet saavat helposti julkisuutta mediassa miltei kaikkialla maailmassa, mutta sensaatiouutiset myös hämärtävät, mitä yhteiskunnassa todella tapahtuu.
Amnesty Internationalin vieraana Suomessa viime kuussa käväissyt eteläafrikkalaisaktivisti Trevor Ngwane esitteli hiukan syvällisemmän Etelä-Afrikan tilannetta 20 vuotta Nelson Mandelan vankilasta vapautumisen jälkeen.
”Mandela lupasi asuntoja kaikille, koulutusta kaikille, terveyspalveluja ja töitä kaikille. Meillä oli yhteinen unelma, jonka puolesta olimme taistelleet. Sillä jos kaikki saisivat koulutusta, se tarkoitti sitä, että myös minun lapseni pääsisivät kouluun”, Ngwane selitti Helsingin yliopistolla järjestetyssä tilaisuudessa.
Mutta toisin on käynyt. ”Nyt ajatuksena näyttää olevan, että minun on taisteltava oikeudesta asuntoon ennen kuin joku muu saa sen.”
Etelä-Afrikka siirtyi enemmistövaltaan vuonna 1994, jolloin ANC voitti maan ensimmäiset vapaat vaalit selvällä ääntenenemmistöllä. Uusi valtapuolue sai valkoiselta rotusortohallitukselta perinnöksi täydellisesti kahtia jakautuneen yhteiskunnan ja ylivelkaantuneen talouden.
Tässä tilanteessa ANC omaksui uusliberaalin talouspolitiikan, joka perustui valtionyhtiöiden ja julkisten palvelujen yksityistämiseen. Sähkönjakelu yksityistettiin, vedenjakelu yksityistettiin, terveyspalveluja on yksityistetty.
”Etelä-Afrikka on nyt koko maailman epätasa-arvoisin yhteiskunta, ja se johtuu nimenomaan ANC:n oikeistolaisesta politiikasta”, Trevor Ngwane arveli.
Yksityistämisen myötä sähkön ja veden hinta moninkertaistui lyhyessä ajassa, sillä seurauksella että mustien asuinalueilla suurin osa kotitalouksista ei ole kyennyt maksamaan laskuja. Johannesburgin liepeillä sijaitsevassa Sowetossa Ngwane on ollut organisoimassa kansanliikettä yksityistämistä vastaan.
”Kun sähköt katkaistaan maksamattomien laskujen takia, kytkemme sähkön takaisin. Sähköasentajat ovat samassa liemessä kuin kaikki muutkin eivätkä itsekään pysty maksamaan sähkölaskujaan.”
Vedenjakelun yksityistämisen jälkeen asuntoihin on asennettu vedenkulutusmittarit, jotka toimivat etukäteen ostettavilla arvokorteilla. Useimmilla kotitalouksilla ei kuitenkaan ole varaa vesikortteihin, joten monilla alueilla asukkaat ovat yksinkertaisesti hajottaneet vesimittarit ja käyttäneet vettä taas ilmaiseksi. Suoraa toimintaa on perusteltu sillä, että Etelä-Afrikan perustuslain mukaan puhdas vesi on jokaisen perusoikeus.
ANC on vastannut kansanliikkeiden toimintaan lähettämällä paikallisia iskujoukkojaan lietsomaan väkivaltaa mustien asuinalueille. Sowetossa Trevor Ngwane oli pitkään ANC:n edustajana paikallisvaltuustossa, mutta hänet erotettiin ryhmästä kampanjoituaan yksityistämistä vastaan.
Kesäkuussa Etelä-Afrikassa käynnistyvät jalkapallon MM-kisat, eivätkä kaikki ole asiasta suinkaan innoissaan. Ngwanen mukaan asukasryhmät protestoivat kisoja vastaan päivittäin eri puolilla maata.
”Kisojen kustannukset ovat seitsenkertaistuneet aiemmista arvioista. Hökkelialueiden asukkaita on häädetty kodeistaan stadionien ja liikenneväylien tieltä pois. Kouluja on jäänyt rakentamatta, kun kaikki sementti käytettiin stadioneihin. MM-kisat ovat kuvaava esimerkki siitä, miten ANC on laittanut asiat väärään tärkeysjärjestykseen.”
torstai 8. huhtikuuta 2010
Kärjistyneitä rotusuhteita
KU-VIIKKOLEHTI 9.4.2010
Valkoisten buurien asuttamassa Ventersdorpin pikkukaupungissa Etelä-Afrikassa ei välttämättä heti huomaa, että rotuerottelu lakkautettiin maassa 16 vuotta sitten. Vanhoillista eurooppalaista kylätaajamaa muistuttavassa kaupungissa asuu pelkästään valkoisia. Kaupungin laitamilta löytyy värillisten oma asuinalue, ja kauempana kuivalla ruohoarolla kaupungin ulkopuolella on etupäässä peltihökkeleistä koostuva mustien asuma-alue.
Tänään perjantaina Ventersdorp on kansainvälisen huomion kohteena, kun pääsiäisenä surmattu äärioikeistojohtaja Eugene Terreblanche haudataan maatilallaan kaupungin lähistöllä.
Buuriviljelijöiden aseellisen vastarintaliikkeen AWB:n johtaja hakattiin lauantaina nuijalla kuoliaaksi kotonaan maatilallaan tämän kieltäydyttyä maksamasta palkkoja kahdelle työntekijälleen. 28- ja 15-vuotiaita palkollisia syytetään murhasta, ryöstöstä ja vainajan häpäisystä. Terreblanche löydettiin surmattuna housut nilkoissaan.
Etelä-Afrikassa Terreblanche muistetaan lähinnä mahtipontisena rasistisena pellenä, joka järjesti paraateja natsiunivormuihin pukeutuneille kannattajilleen ja vastusti kiivaasti siirtymistä rotuerottelusta enemmistövaltaan. Vuonna 1994 AWB teki useita pommi-iskuja, muun muassa Johannesburgin lentokentälle, ja yritti asein valloittaa Bophuthatwsanan bantustanin.
Terreblanche tuomittiin kahdesti vankilaan, ensin bensa-aseman mustan työntekijän pahoinpitelystä, ja toisella kerralla tapon yrityksestä. Jälkimmäisen tuomion Terreblanche sai hakattuaan maatilallaan mustan työntekijän niin pahasti, että tämä sai elinikäisen aivovaurion.
Terreblanchen surma olisi hyvin voinut jäädä omaan arvoonsa rikostapauksena, jossa takavuosien uusnatsijohtaja sai ainakin useimpien eteläafrikkalaisten mielestä sen minkä ansaitsi.
Heti pääsiäispäivänä äärioikeistojärjestö AWB:n pääsihteeri Andre Visagie uhkasi kuitenkin kostaa johtajansa surman. Pääsihteeri syytti Afrikkalaisen kansalliskongressin ANC:n nuorisoliiton johtajaa Julius Malemaa osallisuudesta murhaan ja kehotti ulkomaita olemaan lähettämättä joukkueitaan Etelä-Afrikassa kesäkuussa alkaviin jalkapallon MM-kisoihin.
Valtapuolue ANC:n nuorisojohtaja Julius Malema liittyy asiaan sillä tavalla, että hän keksi viime kuussa ruveta laulamaan puhetilaisuuksissaan Etelä-Afrikan vapautustaistelun aikaisia taistelulauluja, joiden sanotuksissa kehotetaan tappamaan buureja. Buurit ovat afrikaansia puhuvia Etelä-Afrikan valkoisia, jotka hallitsivat maata rotuerottelun aikana.
Kalliita autojaan ja rannekellojaan mielellään esittelevä 29-vuotias nuorisoliiton johtaja joutui maaliskuun alussa korruptiosyytösten kohteeksi sen jälkeen kun useat hänen omistamansa yhtiön rakennuttamat sillat romahtivat Limpopon maakunnassa ja tiet huuhtoutuivat sateen mukana pois. Julius Maleman uskotaan tienanneen valtion rakennusurakoista ainakin 13 miljoonaa euroa.
Köyhän yksinhuoltajaäidin poika Malema väitti korruptiosyytteiden olevan valkoisten hallitseman median salaliitto häntä vastaan. Malema sanoi, että hänen naapurustossaan Johannesburgin vauraassa Sandtonissa valkoiset nuoret ajelevat kalliita urheiluautoja, mutta kun musta nuorukainen vaurastuu, sitä pidetään heti merkkinä korruptiosta.
Vanhojen taistelulaulujen laulaminen oli poliittisesti ovela provokaatio, jonka avulla keskustelu ANC:n nuorisojohtajan omasta korruptiosta vaihtui muihin aiheisiin.
Buurien äärioikeistopuoluetta Vapausrintamaa lähellä oleva järjestö AfriForum nosti oikeuskanteen laulusta, jossa laulettiin buurien ampumisesta. AfriForum julkaisi samalla listan 1 600 valkoisesta maanviljelijästä, jotka oli surmattu Etelä-Afrikassa viimeisen 16 vuoden aikana.
Maaliskuun lopulla johannesburgilainen tuomioistuin päätti kieltää perustuslain vastaisena ANC:n zulunkielisen taistelulaulun Ayesaba Amagwala, suomeksi ”Raukat pelkäävät”.
ANC vastasi tuomioistuimen päätökseen tyrmistyneenä. Puolueen mielestä laulu oli olennainen osa maan historiaa ja perinnettä. ANC:n pääsihteeri Gwede Mantashe totesi, että taistelulaulua ei kuulunut ymmärtää sananmukaisesti. ”Kun laulussa puhutaan buurien ampumisesta, sillä ei tarkoiteta yksittäisten ihmisten tappamista, vaan koko rotusortojärjestelmän tuhoamista.”
Tuomioistuimen kiellosta piittaamatta Julius Malema jatkoi laulun laulamista nuorisoliiton tilaisuudessa Mthathan kaupungissa viime viikolla. Malema selitti kuulijoilleen, että laulun tarkoituksena oli osoittaa kunnioitusta Etelä-Afrikan vapautustaistelun johtajille.
Äärioikeistojohtaja Eugene Terreblanchen surman jälkeen ANC on joutunut perumaan viikon takaisia kommenttejaan. Alkuviikosta puolue ilmoitti, että buurien äärijärjestöjen väitteet, joiden mukaan Julius Malema olisi jollain lailla osallinen surmaan, olivat vailla perusteita, sillä poliisitutkimusten mukaan kyse oli palkkakiistasta eikä asialla ollut myöskään mitään tekemistä jalkapallon MM-kisojen turvallisuuden kanssa.
Keskiviikkona presidentti Jacob Zuman virka-asunnossa pidetyn ANC:n viikkokokouksen jälkeen puolue kuitenkin kehotti jäseniään olemaan laulamatta vapautuslauluja, joiden sanojen ”voidaan tulkita myötävaikuttavan yhteiskunnan rotusuhteiden kärjistymiseen”.
Puuttumatta muuten Terreblanchen surman taustoihin ANC kummeksui sitä, että alaikäinen 15-vuotias nuorukainen oli ollut töissä Terreblanchen maatilalla.
Puolue ihmetteli myös sitä, miksei media ollut juuri uutisoinut viimeaikaisista tapauksista, joissa valkoinen viljelijä oli ampunut mustan metsästäjän ja toinen buuriviljelijä oli pahoinpidellyt seitsemää työntekijäänsä nuijalla.
Valkoisten buurien asuttamassa Ventersdorpin pikkukaupungissa Etelä-Afrikassa ei välttämättä heti huomaa, että rotuerottelu lakkautettiin maassa 16 vuotta sitten. Vanhoillista eurooppalaista kylätaajamaa muistuttavassa kaupungissa asuu pelkästään valkoisia. Kaupungin laitamilta löytyy värillisten oma asuinalue, ja kauempana kuivalla ruohoarolla kaupungin ulkopuolella on etupäässä peltihökkeleistä koostuva mustien asuma-alue.
Tänään perjantaina Ventersdorp on kansainvälisen huomion kohteena, kun pääsiäisenä surmattu äärioikeistojohtaja Eugene Terreblanche haudataan maatilallaan kaupungin lähistöllä.
Buuriviljelijöiden aseellisen vastarintaliikkeen AWB:n johtaja hakattiin lauantaina nuijalla kuoliaaksi kotonaan maatilallaan tämän kieltäydyttyä maksamasta palkkoja kahdelle työntekijälleen. 28- ja 15-vuotiaita palkollisia syytetään murhasta, ryöstöstä ja vainajan häpäisystä. Terreblanche löydettiin surmattuna housut nilkoissaan.
Etelä-Afrikassa Terreblanche muistetaan lähinnä mahtipontisena rasistisena pellenä, joka järjesti paraateja natsiunivormuihin pukeutuneille kannattajilleen ja vastusti kiivaasti siirtymistä rotuerottelusta enemmistövaltaan. Vuonna 1994 AWB teki useita pommi-iskuja, muun muassa Johannesburgin lentokentälle, ja yritti asein valloittaa Bophuthatwsanan bantustanin.
Terreblanche tuomittiin kahdesti vankilaan, ensin bensa-aseman mustan työntekijän pahoinpitelystä, ja toisella kerralla tapon yrityksestä. Jälkimmäisen tuomion Terreblanche sai hakattuaan maatilallaan mustan työntekijän niin pahasti, että tämä sai elinikäisen aivovaurion.
Terreblanchen surma olisi hyvin voinut jäädä omaan arvoonsa rikostapauksena, jossa takavuosien uusnatsijohtaja sai ainakin useimpien eteläafrikkalaisten mielestä sen minkä ansaitsi.
Heti pääsiäispäivänä äärioikeistojärjestö AWB:n pääsihteeri Andre Visagie uhkasi kuitenkin kostaa johtajansa surman. Pääsihteeri syytti Afrikkalaisen kansalliskongressin ANC:n nuorisoliiton johtajaa Julius Malemaa osallisuudesta murhaan ja kehotti ulkomaita olemaan lähettämättä joukkueitaan Etelä-Afrikassa kesäkuussa alkaviin jalkapallon MM-kisoihin.
Valtapuolue ANC:n nuorisojohtaja Julius Malema liittyy asiaan sillä tavalla, että hän keksi viime kuussa ruveta laulamaan puhetilaisuuksissaan Etelä-Afrikan vapautustaistelun aikaisia taistelulauluja, joiden sanotuksissa kehotetaan tappamaan buureja. Buurit ovat afrikaansia puhuvia Etelä-Afrikan valkoisia, jotka hallitsivat maata rotuerottelun aikana.
Kalliita autojaan ja rannekellojaan mielellään esittelevä 29-vuotias nuorisoliiton johtaja joutui maaliskuun alussa korruptiosyytösten kohteeksi sen jälkeen kun useat hänen omistamansa yhtiön rakennuttamat sillat romahtivat Limpopon maakunnassa ja tiet huuhtoutuivat sateen mukana pois. Julius Maleman uskotaan tienanneen valtion rakennusurakoista ainakin 13 miljoonaa euroa.
Köyhän yksinhuoltajaäidin poika Malema väitti korruptiosyytteiden olevan valkoisten hallitseman median salaliitto häntä vastaan. Malema sanoi, että hänen naapurustossaan Johannesburgin vauraassa Sandtonissa valkoiset nuoret ajelevat kalliita urheiluautoja, mutta kun musta nuorukainen vaurastuu, sitä pidetään heti merkkinä korruptiosta.
Vanhojen taistelulaulujen laulaminen oli poliittisesti ovela provokaatio, jonka avulla keskustelu ANC:n nuorisojohtajan omasta korruptiosta vaihtui muihin aiheisiin.
Buurien äärioikeistopuoluetta Vapausrintamaa lähellä oleva järjestö AfriForum nosti oikeuskanteen laulusta, jossa laulettiin buurien ampumisesta. AfriForum julkaisi samalla listan 1 600 valkoisesta maanviljelijästä, jotka oli surmattu Etelä-Afrikassa viimeisen 16 vuoden aikana.
Maaliskuun lopulla johannesburgilainen tuomioistuin päätti kieltää perustuslain vastaisena ANC:n zulunkielisen taistelulaulun Ayesaba Amagwala, suomeksi ”Raukat pelkäävät”.
ANC vastasi tuomioistuimen päätökseen tyrmistyneenä. Puolueen mielestä laulu oli olennainen osa maan historiaa ja perinnettä. ANC:n pääsihteeri Gwede Mantashe totesi, että taistelulaulua ei kuulunut ymmärtää sananmukaisesti. ”Kun laulussa puhutaan buurien ampumisesta, sillä ei tarkoiteta yksittäisten ihmisten tappamista, vaan koko rotusortojärjestelmän tuhoamista.”
Tuomioistuimen kiellosta piittaamatta Julius Malema jatkoi laulun laulamista nuorisoliiton tilaisuudessa Mthathan kaupungissa viime viikolla. Malema selitti kuulijoilleen, että laulun tarkoituksena oli osoittaa kunnioitusta Etelä-Afrikan vapautustaistelun johtajille.
Äärioikeistojohtaja Eugene Terreblanchen surman jälkeen ANC on joutunut perumaan viikon takaisia kommenttejaan. Alkuviikosta puolue ilmoitti, että buurien äärijärjestöjen väitteet, joiden mukaan Julius Malema olisi jollain lailla osallinen surmaan, olivat vailla perusteita, sillä poliisitutkimusten mukaan kyse oli palkkakiistasta eikä asialla ollut myöskään mitään tekemistä jalkapallon MM-kisojen turvallisuuden kanssa.
Keskiviikkona presidentti Jacob Zuman virka-asunnossa pidetyn ANC:n viikkokokouksen jälkeen puolue kuitenkin kehotti jäseniään olemaan laulamatta vapautuslauluja, joiden sanojen ”voidaan tulkita myötävaikuttavan yhteiskunnan rotusuhteiden kärjistymiseen”.
Puuttumatta muuten Terreblanchen surman taustoihin ANC kummeksui sitä, että alaikäinen 15-vuotias nuorukainen oli ollut töissä Terreblanchen maatilalla.
Puolue ihmetteli myös sitä, miksei media ollut juuri uutisoinut viimeaikaisista tapauksista, joissa valkoinen viljelijä oli ampunut mustan metsästäjän ja toinen buuriviljelijä oli pahoinpidellyt seitsemää työntekijäänsä nuijalla.
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Pommi-iskuja ja maanjäristyksiä
KU-VIIKKOLEHTI 26.3.2010
Olin alkuviikosta kehitysyhteistyöjärjestö Planin järjestämällä journalistikurssilla luennoimassa median välittämästä kuvasta kehitysmaista. Luentoa varten valmistelin pienen tapaustutkimuksen Helsingin Sanomien paperilehden kehitysmaajutuista parin viikon takaa.
Olen tehnyt opetustarkoituksiin vastaavanlaisen tutkimuksen muutaman kerran aiemminkin, joten itseäni tulokset eivät juuri yllättäneet. Planin kehitysmaajournalismin kurssille osallistuneet 15 naistoimittajaa tv:stä, sanomalehdistä ja aikakauslehdistä olivat tutkimustuloksista kuitenkin tyrmistyneitä.
Kolme päivää kattaneen tutkimusjakson aikana Helsingin Sanomissa julkaistiin yhteensä 49 toimituksellista juttua, joissa mainittiin jokin kehitysmaaksi luokiteltu maa, kehitysmaista koostuva maanosa, kehitysmaassa sijaitseva alue tai paikkakunta tai kehitysmaan kansalainen tai väestöryhmä.
Ulkomaiden tapahtumista kertovat varsinaiset uutisjutut julkaistaan yleensä tietysti ulkomaansivuilla, mutta kaikista kehitysmaamainintoja sisältäneistä jutuista suurin osa (60 %) löytyi kuitenkin lehden muista osioista: urheilusivuilta, kotimaansivuilta, taloussivuilta tai lehden loppuosan teemasivuilta.
Helsingin Sanomissa oli tutkimusviikolla keskimäärin 16 kehitysmaajuttua päivässä, joista seitsemän ulkomaansivuilla.
Tähän ei laskettu mukaan säätietoja, valuuttakursseja, urheilutuloksia tai tv-ohjelmatietoja, joissa kehitysmaamainintoja on myös yllättävän paljon.
Ulkomaansivuilla julkaistiin tutkimusjakson aikana yhteensä 39 juttua, joista 20, eli hieman yli puolet, kertoi tapahtumista kehitysmaassa tai sisälsi viittauksia kehitysmaihin.
Ulkomaansivujen kehitysmaauutiset olivat miltei poikkeuksetta kielteisiä ja kertoivat väkivaltaisuuksista tai luonnonmullistuksista. Uutisissa korostuivat Irakin vaalien aikana tehdyt pommi-iskut, nigerialaisessa kylässä tehdyt satojen ihmisten julmat joukkomurhat sekä maanjäristykset Haitissa, Chilessä ja Turkissa.
Ulkomaansivujen 20 kehitysmaajutusta kymmenen kertoi sodasta, aseellisesta hyökkäyksestä, pommi-iskuista, verilöylystä, terrorismista, uskonnollisesta radikalismista, merirosvoista tai kansainvälisestä sodan uhasta. Kolmasosa jutuista käsitteli maanjäristyksiä, sairauksia tai köyhyyttä. Kahdessa jutussa oli kyse sisäpoliittisista levottomuuksista, mielenosoituksista tai vakoilusta.
Kolmen päivän uutisteksteissä 4 000 ihmistä kuoli tai tapettiin väkivaltaisuuksissa, ainakin sata viidakkoveitsillä ja 38 kranaatti-iskuissa tai tienvarsipommeista. 600 ihmistä kuoli maanjäristyksessä tai tsunamissa. 104 ihmistä pidätettiin tai tuomittiin vankilaan. Noin puoli miljoonaa ihmistä oli menettänyt kotinsa, ja viiden miljoonan kerrottiin olevan hiv-positiivisia.
Helsingin Sanomien ulkomaansivuilta ei löytynyt yhtään selvästi myönteiseksi tulkittavissa olevaa kehitysmaajuttua.
Koko lehdessä useimmin mainittu kehitysmaa oli Kiina, joka mainittiin 32 kertaa. Kiina on säännöllisesti esillä taloussivuilla ja urheilusivuilla ja mainitaan usein jutuissa, joiden pääaihe ei varsinaisesti liity Kiinaan.
Useimmissa jutuissa esiintynyt kehitysmaa tai kehitysmaihin viittaava maantieteellinen alue oli Afrikka. Yli miljardin asukkaan maanosasta ja sieltä kotoisin olevista eri maiden kansalaisista puhutaan usein kuin kyseessä olisi yksittäinen maa tai kansakunta.
Tutkimusjakson kehitysmaajutuissa useimmin mainittu henkilö oli Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama, johon viitattiin neljässä Lähi-idän tilannetta käsitelleessä jutussa yhteensä 22 kertaa. Toiseksi eniten mainintoja sai kansanedustaja Veltto Virtanen, joka päätyi mukaan aineistoon laulettuaan perussuomalaisten laivaristeilyllä Hottentottilaulua.
Useimmin mainittu kehitysmaan kansalainen oli työtön mongolialaismies Purevsuren. Mongolian pääkaupunkiin Ulaanbaatariin muuttanut entinen paimentolainen esiintyi laajassa kuvareportaasissa, joka kertoi maaltamuuttajien köyhyydestä kaupungin slummeissa.
Muita ainakin kahdesti nimeltä mainittuja kehitysmaiden kansalaisia olivat Irakin pääministeri Nuri al-Maliki, Arabian niemimaan Al-Qaidan johtaja Abu Basir al-Wuhayshi sekä joulupäivän Detroitin-lennon epäonnistuneen pommi-iskuyrityksen myötä tunnetuksi tullut nigerialainen ”kalsaripommimies” Umar Farouk Abdulmutallab.
Yhteensä 32 kehitysmaan kansalaista mainittiin nimeltä, näistä kaksi oli naisia.
Kehitysmaiden asukkaat eivät juuri päässeet puhumaan kehitysmaita käsittelevissä jutuissa. Eniten suoria sitaatteja oli helsinkiläiseltä poliisilta, joka opetusministeriön ja Suomen somaliliiton järjestämässä seminaarissa paheksui khat-pensaan lehtien salakuljetusta Suomeen. Kehitysmaiden kansalaisista eniten ääneen pääsi uutistoimisto AP:n haastattelema 35-vuotias haitilaismies, jonka mielestä Yhdysvaltojen joukkojen pitäisi jäädä maanjäristyksen runtelemaan Haitiin.
Kehitysmaajutuissa toimijat ovat usein länsimaiden hallituksia, kansainvälisten järjestöjen edustajia, länsimaisia yrityksiä tai tutkijoita. Kehitysmaita edustivat tällä kertaa lähinnä aseelliset ryhmät, Al-Qaida, Hamas, Hizbollah ja Afganistanin Hezb-i-Islami ja Taleban.
Al-Qaidan verkkojulkaisuksi väitettyä lehteä esiteltiin näyttävästi puolen sivun jutussa, jossa lähteenä oli Washingtonissa toimivan Lähi-idän median tutkimusinstituutin Memrin edustaja. Jutusta ei käynyt ilmi, että kyseessä on entisten Israelin upseerien pyörittämä propagandajärjestö, joka lähettelee länsimaiden poliitikoille ja tiedotusvälineille valikoituja käännöksiä arabimaiden mediasta. Pyrkimyksenä on antaa arabimaista mahdollisimman uhkaava kuva.
Olin alkuviikosta kehitysyhteistyöjärjestö Planin järjestämällä journalistikurssilla luennoimassa median välittämästä kuvasta kehitysmaista. Luentoa varten valmistelin pienen tapaustutkimuksen Helsingin Sanomien paperilehden kehitysmaajutuista parin viikon takaa.
Olen tehnyt opetustarkoituksiin vastaavanlaisen tutkimuksen muutaman kerran aiemminkin, joten itseäni tulokset eivät juuri yllättäneet. Planin kehitysmaajournalismin kurssille osallistuneet 15 naistoimittajaa tv:stä, sanomalehdistä ja aikakauslehdistä olivat tutkimustuloksista kuitenkin tyrmistyneitä.
Kolme päivää kattaneen tutkimusjakson aikana Helsingin Sanomissa julkaistiin yhteensä 49 toimituksellista juttua, joissa mainittiin jokin kehitysmaaksi luokiteltu maa, kehitysmaista koostuva maanosa, kehitysmaassa sijaitseva alue tai paikkakunta tai kehitysmaan kansalainen tai väestöryhmä.
Ulkomaiden tapahtumista kertovat varsinaiset uutisjutut julkaistaan yleensä tietysti ulkomaansivuilla, mutta kaikista kehitysmaamainintoja sisältäneistä jutuista suurin osa (60 %) löytyi kuitenkin lehden muista osioista: urheilusivuilta, kotimaansivuilta, taloussivuilta tai lehden loppuosan teemasivuilta.
Helsingin Sanomissa oli tutkimusviikolla keskimäärin 16 kehitysmaajuttua päivässä, joista seitsemän ulkomaansivuilla.
Tähän ei laskettu mukaan säätietoja, valuuttakursseja, urheilutuloksia tai tv-ohjelmatietoja, joissa kehitysmaamainintoja on myös yllättävän paljon.
Ulkomaansivuilla julkaistiin tutkimusjakson aikana yhteensä 39 juttua, joista 20, eli hieman yli puolet, kertoi tapahtumista kehitysmaassa tai sisälsi viittauksia kehitysmaihin.
Ulkomaansivujen kehitysmaauutiset olivat miltei poikkeuksetta kielteisiä ja kertoivat väkivaltaisuuksista tai luonnonmullistuksista. Uutisissa korostuivat Irakin vaalien aikana tehdyt pommi-iskut, nigerialaisessa kylässä tehdyt satojen ihmisten julmat joukkomurhat sekä maanjäristykset Haitissa, Chilessä ja Turkissa.
Ulkomaansivujen 20 kehitysmaajutusta kymmenen kertoi sodasta, aseellisesta hyökkäyksestä, pommi-iskuista, verilöylystä, terrorismista, uskonnollisesta radikalismista, merirosvoista tai kansainvälisestä sodan uhasta. Kolmasosa jutuista käsitteli maanjäristyksiä, sairauksia tai köyhyyttä. Kahdessa jutussa oli kyse sisäpoliittisista levottomuuksista, mielenosoituksista tai vakoilusta.
Kolmen päivän uutisteksteissä 4 000 ihmistä kuoli tai tapettiin väkivaltaisuuksissa, ainakin sata viidakkoveitsillä ja 38 kranaatti-iskuissa tai tienvarsipommeista. 600 ihmistä kuoli maanjäristyksessä tai tsunamissa. 104 ihmistä pidätettiin tai tuomittiin vankilaan. Noin puoli miljoonaa ihmistä oli menettänyt kotinsa, ja viiden miljoonan kerrottiin olevan hiv-positiivisia.
Helsingin Sanomien ulkomaansivuilta ei löytynyt yhtään selvästi myönteiseksi tulkittavissa olevaa kehitysmaajuttua.
Koko lehdessä useimmin mainittu kehitysmaa oli Kiina, joka mainittiin 32 kertaa. Kiina on säännöllisesti esillä taloussivuilla ja urheilusivuilla ja mainitaan usein jutuissa, joiden pääaihe ei varsinaisesti liity Kiinaan.
Useimmissa jutuissa esiintynyt kehitysmaa tai kehitysmaihin viittaava maantieteellinen alue oli Afrikka. Yli miljardin asukkaan maanosasta ja sieltä kotoisin olevista eri maiden kansalaisista puhutaan usein kuin kyseessä olisi yksittäinen maa tai kansakunta.
Tutkimusjakson kehitysmaajutuissa useimmin mainittu henkilö oli Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama, johon viitattiin neljässä Lähi-idän tilannetta käsitelleessä jutussa yhteensä 22 kertaa. Toiseksi eniten mainintoja sai kansanedustaja Veltto Virtanen, joka päätyi mukaan aineistoon laulettuaan perussuomalaisten laivaristeilyllä Hottentottilaulua.
Useimmin mainittu kehitysmaan kansalainen oli työtön mongolialaismies Purevsuren. Mongolian pääkaupunkiin Ulaanbaatariin muuttanut entinen paimentolainen esiintyi laajassa kuvareportaasissa, joka kertoi maaltamuuttajien köyhyydestä kaupungin slummeissa.
Muita ainakin kahdesti nimeltä mainittuja kehitysmaiden kansalaisia olivat Irakin pääministeri Nuri al-Maliki, Arabian niemimaan Al-Qaidan johtaja Abu Basir al-Wuhayshi sekä joulupäivän Detroitin-lennon epäonnistuneen pommi-iskuyrityksen myötä tunnetuksi tullut nigerialainen ”kalsaripommimies” Umar Farouk Abdulmutallab.
Yhteensä 32 kehitysmaan kansalaista mainittiin nimeltä, näistä kaksi oli naisia.
Kehitysmaiden asukkaat eivät juuri päässeet puhumaan kehitysmaita käsittelevissä jutuissa. Eniten suoria sitaatteja oli helsinkiläiseltä poliisilta, joka opetusministeriön ja Suomen somaliliiton järjestämässä seminaarissa paheksui khat-pensaan lehtien salakuljetusta Suomeen. Kehitysmaiden kansalaisista eniten ääneen pääsi uutistoimisto AP:n haastattelema 35-vuotias haitilaismies, jonka mielestä Yhdysvaltojen joukkojen pitäisi jäädä maanjäristyksen runtelemaan Haitiin.
Kehitysmaajutuissa toimijat ovat usein länsimaiden hallituksia, kansainvälisten järjestöjen edustajia, länsimaisia yrityksiä tai tutkijoita. Kehitysmaita edustivat tällä kertaa lähinnä aseelliset ryhmät, Al-Qaida, Hamas, Hizbollah ja Afganistanin Hezb-i-Islami ja Taleban.
Al-Qaidan verkkojulkaisuksi väitettyä lehteä esiteltiin näyttävästi puolen sivun jutussa, jossa lähteenä oli Washingtonissa toimivan Lähi-idän median tutkimusinstituutin Memrin edustaja. Jutusta ei käynyt ilmi, että kyseessä on entisten Israelin upseerien pyörittämä propagandajärjestö, joka lähettelee länsimaiden poliitikoille ja tiedotusvälineille valikoituja käännöksiä arabimaiden mediasta. Pyrkimyksenä on antaa arabimaista mahdollisimman uhkaava kuva.
perjantai 12. maaliskuuta 2010
Aseita Etiopiaan Live Aidin avulla
KU-VIIKKOLEHTI 12.3.2010
Brittimediassa on viime päivinä kohuttu neljännesvuosisadan takaisista avustustoimituksista Etiopiaan. 80-luvun puolivälin nälänhätä nousi jälleen uutisaiheeksi, kun Britannian yleisradio BBC julkaisi viime viikolla radiodokumentin, jonka mukaan osa Etiopian ruoka-apuun tarkoitetuista varoista käytettiin todellisuudessa asehankintoihin.
BBC:n Afrikan asioista vastaavan uutispäällikön toimittamassa ohjelmassa käsiteltiin ainoastaan sitä osaa avustusvaroista, joka oli tarkoitettu viljan ostamiseen Etiopian hallitusta vastaan taistelleiden sissien hallitsemille alueille. Ohjelmassa haastateltujen entisten sissijohtajien mukaan vain pieni osa näistä varoista päätyi lopulta avustustyöhön.
Brittiläiset avustusjärjestöt ja rockkonsertteja Etiopian hyväksi aikoinaan järjestänyt Bob Geldof kiistävät väitteet ja syyttävät BBC:tä nyt häpeällisestä raportoinnista ja tulevien avustuskeräysten vaikeuttamisesta.
Länsimaisen laatujournalismin lippulaivana pidetty BBC on joutunut avustusjärjestöjen vastahyökkäyksessä puolustuskannalle.
60-luvulla ja sitä ennen syntyneet muistavat hyvin tv-kuvat Etiopian nälänhädästä 80-luvun puolivälissä. BBC:n tuottama ensimmäinen uutisreportaasi Koremin nälkäleiriltä sai tv-katsojat kaikkialla maailmassa herkistymään. Avustusjärjestöjen mukaan Etiopiassa seitsemän miljoonaa ihmistä näki nälkää ja tuhannet olivat jo kuolleet.
BBC esitti kahdeksan minuuttia pitkän uutisfilmin lokakuun lopulla 1984. Jo kuukautta myöhemmin joukko poptähtiä Britanniasta ja Irlannista julkaisi joulumarkkinoille hyväntekeväisyyskappaleen Do They Know It’s Christmas?
The Boomtown Rats -yhtyeen laulajan Bob Geldofin ideoima ja sanoittama kappale nousi viikossa Britannian kaikkien aikojen myydyimmäksi singleksi ja keräsi 15 miljoonan dollarin hyväntekeväisyystuoton Etiopian nälkäänäkevien auttamiseksi.
Bob Geldofin ja brittipoppareiden Band Aidiä seurasi Michael Jacksonin ja muiden yhdysvaltalaislaulajien We Are the World, jonka julkaisusta tuli viikonloppuna kuluneeksi tarkalleen 25 vuotta.
Kesällä 1985 Etiopian hyväksi järjestettiin sitten Live Aid
-konsertti samanaikaisesti Lontoon Wembleyllä ja Philadelphian JFK-stadionilla. Puolitoista miljardia ihmistä näki konsertit tv:stä, ja tuottoa saatiin yli 80 miljoonaa dollaria.
Rockkonserttien innoittamana avustusjärjestöt ja hallitukset kokosivat moninkertaisen summan Etiopian avustustyöhön.
BBC:n kohua herättänyt tuore radiodokumentti perustui vuoden kestäneeseen tutkimustyöhön. Aikoinaan itsekin Etiopian nälänhädästä paikan päältä raportoinut Martin Plaut haastatteli entisiä diplomaatteja, avustustyöntekijöitä ja Tigren kansan vapautusrintaman (TPLF) entistä sotakomentajaa ja muita sissijohtajia.
Etiopia oli 80-luvun puolivälissä sotaa käyvä maa, jota hallitsi Mengistu Haile Mariamin johtama sotilasjuntta. Elettiin kylmä sodan aikaa, ja Neuvostoliitto tuki massiivisesti Mengistun hallintoa ja puolen miljoonan sotilaan armeijaa.
Nälänhätä ei johtunut pelkästään kuivuudesta, vaan siitä, että Mengistun hallitus käytti kuivuutta aseena sisällissodassa maan pohjoisosissa. Muualla Etiopiassa oli riittävästi viljaa koko maan väestön ruokkimiseen, mutta ruokakuljetuksia ei sallittu pohjoisen kuivuudesta kärsiville alueille.
Seurauksena oli nälänhätä ja ulkomainen ruoka-apu, josta huomattava osa käytettiin armeijan sotilaiden ylläpitämiseen. Arvioiden mukaan vain noin neljäsosa Etiopian hätäavusta tavoitti kaikkein pahimmassa ruoka-avun tarpeessa olleet.
BBC:n ohjelmassa keskityttiin vain siihen osaan avusta, joka kanavoitiin sissiliike TPLF:n oman avustusjärjestön kautta sissien hallitsemille alueille. Ulkomaisilla avustusjärjestöillä ei ollut pääsyä sota-alueille, joten paikallisille kauppiaille maksettiin rahaa viljan hankkimiseen Tigren avustusyhdistykselle Restille, jonka tehtävänä oli toimittaa hätäapu perille.
Viljakauppiaina ja Restin avustustyöntekijöinä esiintyneet ihmiset olivat kuitenkin sissiliikkeen korkeimpia päälliköitä, jotka johtivat länsimaisia avustusjärjestöjä tietoisesti harhaan.
TPLF:n perustaja ja entinen sotakomentaja Aregawi Berhe kertoo ohjelmassa järjestön johtajan Meles Zenawin määräyksestä, jonka mukaan ulkomailta saaduista avustusrahoista 95 prosenttia tuli luovuttaa sissiarmeijalle ja sen ydinryhmälle, albanialaismielistä kommunismia kannattaneelle Tigren marxilais-leniniläiselle liitolle (MLLT). Vain viisi prosenttia rahoista ohjattiin hätäapuun.
Nyttemmin Hollannissa politiikantutkijana työskentelevän Berhen mukaan avustusrahoista osa käytettiin aseiden hankkimiseen Lähi-idän maista.
Myös Yhdysvaltojen entinen asiainhoitaja Etiopiassa kertoo tienneensä, että TPLF ja Eritrean sissiliike EPLF ostivat avustusrahoilla aseita ja polttoainetta. Tämä ei haitannut Yhdysvaltoja, joka oli luvannut taistella Neuvostoliiton tukemia hallituksia vastaan kaikkialla maailmassa.
Entinen sissijohtaja Meles Zenawi on tänä päivänä Etiopian pääministeri ja kieltää väitteet aseostoista. Zenawi on ollut Etiopian johdossa vuodesta 1991, jolloin Neuvostoliiton tuen päättymisen jälkeen TPLF syrjäytti Mengistun hallituksen vallasta.
Vallanvaihdoksen jälkeen TPLF vaihtoi nimensä Etiopian kansan vallankumoukselliseksi demokraattiseksi rintamaksi (EPRDF) ja luopui kaikista viittauksista marxilaisuuteen.
Pelkästään vuonna 1985 Tigren avustusyhdistys sai länsimaiden lähinnä kirkollisilta avustusjärjestöiltä tukea sadan miljoonan dollarin edestä. Bob Geldofin Band Aid
-säätiö käytti Tigren maakunnan avustuksiin vuosina 1985–91 yhteensä 11 miljoonaa dollaria, vajaa kymmenen prosenttia koko Band Aidin tuotosta.
Brittimediassa on viime päivinä kohuttu neljännesvuosisadan takaisista avustustoimituksista Etiopiaan. 80-luvun puolivälin nälänhätä nousi jälleen uutisaiheeksi, kun Britannian yleisradio BBC julkaisi viime viikolla radiodokumentin, jonka mukaan osa Etiopian ruoka-apuun tarkoitetuista varoista käytettiin todellisuudessa asehankintoihin.
BBC:n Afrikan asioista vastaavan uutispäällikön toimittamassa ohjelmassa käsiteltiin ainoastaan sitä osaa avustusvaroista, joka oli tarkoitettu viljan ostamiseen Etiopian hallitusta vastaan taistelleiden sissien hallitsemille alueille. Ohjelmassa haastateltujen entisten sissijohtajien mukaan vain pieni osa näistä varoista päätyi lopulta avustustyöhön.
Brittiläiset avustusjärjestöt ja rockkonsertteja Etiopian hyväksi aikoinaan järjestänyt Bob Geldof kiistävät väitteet ja syyttävät BBC:tä nyt häpeällisestä raportoinnista ja tulevien avustuskeräysten vaikeuttamisesta.
Länsimaisen laatujournalismin lippulaivana pidetty BBC on joutunut avustusjärjestöjen vastahyökkäyksessä puolustuskannalle.
60-luvulla ja sitä ennen syntyneet muistavat hyvin tv-kuvat Etiopian nälänhädästä 80-luvun puolivälissä. BBC:n tuottama ensimmäinen uutisreportaasi Koremin nälkäleiriltä sai tv-katsojat kaikkialla maailmassa herkistymään. Avustusjärjestöjen mukaan Etiopiassa seitsemän miljoonaa ihmistä näki nälkää ja tuhannet olivat jo kuolleet.
BBC esitti kahdeksan minuuttia pitkän uutisfilmin lokakuun lopulla 1984. Jo kuukautta myöhemmin joukko poptähtiä Britanniasta ja Irlannista julkaisi joulumarkkinoille hyväntekeväisyyskappaleen Do They Know It’s Christmas?
The Boomtown Rats -yhtyeen laulajan Bob Geldofin ideoima ja sanoittama kappale nousi viikossa Britannian kaikkien aikojen myydyimmäksi singleksi ja keräsi 15 miljoonan dollarin hyväntekeväisyystuoton Etiopian nälkäänäkevien auttamiseksi.
Bob Geldofin ja brittipoppareiden Band Aidiä seurasi Michael Jacksonin ja muiden yhdysvaltalaislaulajien We Are the World, jonka julkaisusta tuli viikonloppuna kuluneeksi tarkalleen 25 vuotta.
Kesällä 1985 Etiopian hyväksi järjestettiin sitten Live Aid
-konsertti samanaikaisesti Lontoon Wembleyllä ja Philadelphian JFK-stadionilla. Puolitoista miljardia ihmistä näki konsertit tv:stä, ja tuottoa saatiin yli 80 miljoonaa dollaria.
Rockkonserttien innoittamana avustusjärjestöt ja hallitukset kokosivat moninkertaisen summan Etiopian avustustyöhön.
BBC:n kohua herättänyt tuore radiodokumentti perustui vuoden kestäneeseen tutkimustyöhön. Aikoinaan itsekin Etiopian nälänhädästä paikan päältä raportoinut Martin Plaut haastatteli entisiä diplomaatteja, avustustyöntekijöitä ja Tigren kansan vapautusrintaman (TPLF) entistä sotakomentajaa ja muita sissijohtajia.
Etiopia oli 80-luvun puolivälissä sotaa käyvä maa, jota hallitsi Mengistu Haile Mariamin johtama sotilasjuntta. Elettiin kylmä sodan aikaa, ja Neuvostoliitto tuki massiivisesti Mengistun hallintoa ja puolen miljoonan sotilaan armeijaa.
Nälänhätä ei johtunut pelkästään kuivuudesta, vaan siitä, että Mengistun hallitus käytti kuivuutta aseena sisällissodassa maan pohjoisosissa. Muualla Etiopiassa oli riittävästi viljaa koko maan väestön ruokkimiseen, mutta ruokakuljetuksia ei sallittu pohjoisen kuivuudesta kärsiville alueille.
Seurauksena oli nälänhätä ja ulkomainen ruoka-apu, josta huomattava osa käytettiin armeijan sotilaiden ylläpitämiseen. Arvioiden mukaan vain noin neljäsosa Etiopian hätäavusta tavoitti kaikkein pahimmassa ruoka-avun tarpeessa olleet.
BBC:n ohjelmassa keskityttiin vain siihen osaan avusta, joka kanavoitiin sissiliike TPLF:n oman avustusjärjestön kautta sissien hallitsemille alueille. Ulkomaisilla avustusjärjestöillä ei ollut pääsyä sota-alueille, joten paikallisille kauppiaille maksettiin rahaa viljan hankkimiseen Tigren avustusyhdistykselle Restille, jonka tehtävänä oli toimittaa hätäapu perille.
Viljakauppiaina ja Restin avustustyöntekijöinä esiintyneet ihmiset olivat kuitenkin sissiliikkeen korkeimpia päälliköitä, jotka johtivat länsimaisia avustusjärjestöjä tietoisesti harhaan.
TPLF:n perustaja ja entinen sotakomentaja Aregawi Berhe kertoo ohjelmassa järjestön johtajan Meles Zenawin määräyksestä, jonka mukaan ulkomailta saaduista avustusrahoista 95 prosenttia tuli luovuttaa sissiarmeijalle ja sen ydinryhmälle, albanialaismielistä kommunismia kannattaneelle Tigren marxilais-leniniläiselle liitolle (MLLT). Vain viisi prosenttia rahoista ohjattiin hätäapuun.
Nyttemmin Hollannissa politiikantutkijana työskentelevän Berhen mukaan avustusrahoista osa käytettiin aseiden hankkimiseen Lähi-idän maista.
Myös Yhdysvaltojen entinen asiainhoitaja Etiopiassa kertoo tienneensä, että TPLF ja Eritrean sissiliike EPLF ostivat avustusrahoilla aseita ja polttoainetta. Tämä ei haitannut Yhdysvaltoja, joka oli luvannut taistella Neuvostoliiton tukemia hallituksia vastaan kaikkialla maailmassa.
Entinen sissijohtaja Meles Zenawi on tänä päivänä Etiopian pääministeri ja kieltää väitteet aseostoista. Zenawi on ollut Etiopian johdossa vuodesta 1991, jolloin Neuvostoliiton tuen päättymisen jälkeen TPLF syrjäytti Mengistun hallituksen vallasta.
Vallanvaihdoksen jälkeen TPLF vaihtoi nimensä Etiopian kansan vallankumoukselliseksi demokraattiseksi rintamaksi (EPRDF) ja luopui kaikista viittauksista marxilaisuuteen.
Pelkästään vuonna 1985 Tigren avustusyhdistys sai länsimaiden lähinnä kirkollisilta avustusjärjestöiltä tukea sadan miljoonan dollarin edestä. Bob Geldofin Band Aid
-säätiö käytti Tigren maakunnan avustuksiin vuosina 1985–91 yhteensä 11 miljoonaa dollaria, vajaa kymmenen prosenttia koko Band Aidin tuotosta.
torstai 25. helmikuuta 2010
Intiaanien olympialaiset
KU-VIIKKOLEHTI 26.2.2010
Vancouverin talvikisojen alla pidettiin kovasti ääntä siitä, että kyseessä olisivat ensimmäiset olympialaiset, joiden järjestelyissä myös alkuperäiskansat ovat mukana. Talvikisojen avajaisissa nähtiinkin hurjia intiaanitansseja, kisapaviljongissa on kaupattu paikallisten yrittäjien biisoniburgereita, ja onhan kisojen logona jäämeren rannikon inuittien kivipaasista koottu ihmishahmoinen maamerkki, inukshuk.
Todellisuudessa Kanadan alkuperäiskansojen rooli kisajärjestelyissä on ollut vaatimaton. Kun Vancouver vuonna 2003 nimettiin talvikisojen isännäksi, neljän paikallisen intiaanikansan edustajat houkuteltiin kymmenien miljoonien dollareiden maakaupoilla mukaan kisojen järjestelykomiteaan yhdessä Kanadan ja Brittiläisen Kolumbian provinssin hallitusten, Vancouverin kaupungin, Whistlerin kunnan sekä maan olympiakomitean edustajien kanssa.
Whistlerin hiihtokeskukseen ruvettiin rakentamaan
squamish-intiaanien kulttuurikeskusta, jonka hinnaksi tuli 28 miljoonaa dollaria.
Vancouverin kaupungin aluetta aiemmin asuttaneille musqueam-intiaaneille taas maksettiin 20 miljoonan dollarin korvaukset siitä hyvästä, että nämä luopuivat suurta golfkenttää ja uutta kasinoa koskeneista vaatimuksistaan.
Vancouverin kisojen järjestelykomitean johtokuntaan valittiin lopulta 13 liike-elämän edustajaa, kuusi paikallisen olympiakomitean jäsentä sekä alkuperäiskansojen edusmiehenä kaupunkilaistunut squamish-päällikkö, asianajaja Gibby Jacob.
Vancouverin kisojen järjestelykomiteassa mukana olevat intiaaniheimot kuuluvat jo ennestään Kanadan vauraimpiin alkuperäisasukkaisiin. Squamisheja, musqueameja, tsleil-waututheja ja lilwatteja on yhteensä noin 5 000, kun koko Brittiläisen Kolumbian provinssissa elää noin 200 000 alkuperäisasukasta, heistä 60 000 Vancouverissa.
Koko Kanadassa alkuperäisväestöön eli intiaaneihin ja inuitteihin lukeutuu 1,2 miljoonaa ihmistä, vajaa neljä prosenttia maan 33 miljoonasta asukkaasta.
Olympialaisia tukeneet paikalliset intiaaniheimot eivät suinkaan edusta alueen alkuperäisasukkaiden enemmistön mielipiteitä, arvioi vancouverilainen taiteilija ja aktivisti Gord Hill, joka itse kuuluu Tyynen valtameren rannikon kwakiutl-intiaaneihin.
”Olympialaiset ovat todellinen uhka ympäristölle ja alkuperäisasukkaille, sekä reservaateissa että kaupungin getoissa. Sosiaali- ja terveyspalveluja on leikattu, jotta provinssin oikeistohallitus voisi syytää miljardeja dollareita rakennusfirmoille ja muille olympialaisista hyötyville yhtiöille.”
Tilastot kertovat Kanadan alkuperäisasukkaiden ahdingosta. Työttömyysaste on yli kaksinkertainen valtaväestöön verrattuna. Intiaanimiehet kuolevat keskimäärin seitsemän vuotta nuorempina kuin valtaväestöön kuuluvan miehet. Itsemurhien määrä on kaksinkertainen, 10–24-vuotiaiden keskuudessa peräti viisinkertainen.
Kaksi kolmasosaa reservaattien lapsista jää ilman koulun päästötodistusta.
Kanadan vankiloiden asukkaista joka viides kuuluu alkuperäisväestöön.
Intiaanireservaateissa elinolot ovat surkeita. Reservaateissa ei yleensä ole päällystettyjä teitä. Kraanavesi on usein juomakelvotonta. Valtion rakentamissa taloissa on homevaurioita.
Kanadan alkuperäisväestöstä yli puolet asuu tänä päivänä kaupungeissa. Monet ovat lähteneet tai heidät on ajettu kodeistaan kaivosten, öljyntuotannon tai metsänhakkuiden tieltä.
Olympialaisten rakennushankkeet ovat aiheuttaneet korvaamattomia tuhoja intiaanien perinteisille metsästysmaille. Kisoja varten on rakennettu uusia valtateitä ja hiihtokeskuksia. Vuonna 2006 tienrakennukseen tarvittavaa soraa louhittiin Fraserjoen pohjasta, sillä seurauksella että yli kaksi miljoonaa joessa kutevaa kyttyrälohta kuoli.
Poliisi on vastannut kovin ottein alkuperäisasukkaiden kampanjointiin hiihtokeskusten laajennuksia ja vuoristometsien avohakkuita vastaan. Kymmeniä
secwepemc-intiaaneihin kuuluvia nuoria ja vanhuksia on pidätetty.
Secwepemcien delegaatio matkusti myös Kansainvälisen olympiakomitean päämajaan Sveitsin Lausanneen jättämään virallisen valituksen kisarakentamisen aiheuttamista ympäristötuhoista ja intiaanikansoihin kohdistetuista ihmisoikeusloukkauksista.
Olympialaisten aikana protestit ovat jatkuneet Vancouverin keskustassa. Viime viikolla tuhannet ihmiset osoittivat mieltä naisiin kohdistunutta väkivaltaa vastaan. Yli 500 naista on viime vuosina murhattu Vancouverissa ja Brittiläistä Kolumbiaa halkovan valtatien varrella, useimmat heistä seksikauppaan turvautuneita intiaaninaisia.
Vancouverin keskustaan pystytettiin myös asunnottomien telttakylä, jossa parisataa kaupungin koditonta on viettänyt kisayönsä. Keskustan slummikorttelien naisjärjestöjen organisoima ”Olympialaisten telttakylä” sijaitsee Vancouverin jäähallin parkkipaikkana käytetyllä tyhjällä tontilla vain parin korttelin päässä jääkiekon ratkaisupelien näyttämöltä.
Eläkkeellä oleva dene-intiaani Peter Deranger kertoi elämäntarinansa telttakylän lehdessä julkaistussa haastattelussa. Mies syntyi pohjoisessa Saskatchewanissa, mutta joutui lapsena muuttamaan uraanikaivosten tieltä pois Albertan provinssin Fort McMurrayyn. ”Metsästimme isäni kanssa piisameja, majavia, sorsia ja hanhia, mutta nyt niitä ei enää ole.”
60-luvun lopulla erämaametsät hakattiin, kun alueella ruvettiin louhimaan öljyhiekkaa valtavissa avolouhoksissa.
”En voi palata enää kotiseudulleni, koska siellä minut pidätettäisiin luvattomasta oleskelusta kielletyllä alueella. Jos haluaisin asua kunnollisessa talossa, minun olisi pitänyt ryhtyä palkkaorjaksi yhtiölle, joka tuhoaa omaa maatani.”
Vancouverin talvikisojen alla pidettiin kovasti ääntä siitä, että kyseessä olisivat ensimmäiset olympialaiset, joiden järjestelyissä myös alkuperäiskansat ovat mukana. Talvikisojen avajaisissa nähtiinkin hurjia intiaanitansseja, kisapaviljongissa on kaupattu paikallisten yrittäjien biisoniburgereita, ja onhan kisojen logona jäämeren rannikon inuittien kivipaasista koottu ihmishahmoinen maamerkki, inukshuk.
Todellisuudessa Kanadan alkuperäiskansojen rooli kisajärjestelyissä on ollut vaatimaton. Kun Vancouver vuonna 2003 nimettiin talvikisojen isännäksi, neljän paikallisen intiaanikansan edustajat houkuteltiin kymmenien miljoonien dollareiden maakaupoilla mukaan kisojen järjestelykomiteaan yhdessä Kanadan ja Brittiläisen Kolumbian provinssin hallitusten, Vancouverin kaupungin, Whistlerin kunnan sekä maan olympiakomitean edustajien kanssa.
Whistlerin hiihtokeskukseen ruvettiin rakentamaan
squamish-intiaanien kulttuurikeskusta, jonka hinnaksi tuli 28 miljoonaa dollaria.
Vancouverin kaupungin aluetta aiemmin asuttaneille musqueam-intiaaneille taas maksettiin 20 miljoonan dollarin korvaukset siitä hyvästä, että nämä luopuivat suurta golfkenttää ja uutta kasinoa koskeneista vaatimuksistaan.
Vancouverin kisojen järjestelykomitean johtokuntaan valittiin lopulta 13 liike-elämän edustajaa, kuusi paikallisen olympiakomitean jäsentä sekä alkuperäiskansojen edusmiehenä kaupunkilaistunut squamish-päällikkö, asianajaja Gibby Jacob.
Vancouverin kisojen järjestelykomiteassa mukana olevat intiaaniheimot kuuluvat jo ennestään Kanadan vauraimpiin alkuperäisasukkaisiin. Squamisheja, musqueameja, tsleil-waututheja ja lilwatteja on yhteensä noin 5 000, kun koko Brittiläisen Kolumbian provinssissa elää noin 200 000 alkuperäisasukasta, heistä 60 000 Vancouverissa.
Koko Kanadassa alkuperäisväestöön eli intiaaneihin ja inuitteihin lukeutuu 1,2 miljoonaa ihmistä, vajaa neljä prosenttia maan 33 miljoonasta asukkaasta.
Olympialaisia tukeneet paikalliset intiaaniheimot eivät suinkaan edusta alueen alkuperäisasukkaiden enemmistön mielipiteitä, arvioi vancouverilainen taiteilija ja aktivisti Gord Hill, joka itse kuuluu Tyynen valtameren rannikon kwakiutl-intiaaneihin.
”Olympialaiset ovat todellinen uhka ympäristölle ja alkuperäisasukkaille, sekä reservaateissa että kaupungin getoissa. Sosiaali- ja terveyspalveluja on leikattu, jotta provinssin oikeistohallitus voisi syytää miljardeja dollareita rakennusfirmoille ja muille olympialaisista hyötyville yhtiöille.”
Tilastot kertovat Kanadan alkuperäisasukkaiden ahdingosta. Työttömyysaste on yli kaksinkertainen valtaväestöön verrattuna. Intiaanimiehet kuolevat keskimäärin seitsemän vuotta nuorempina kuin valtaväestöön kuuluvan miehet. Itsemurhien määrä on kaksinkertainen, 10–24-vuotiaiden keskuudessa peräti viisinkertainen.
Kaksi kolmasosaa reservaattien lapsista jää ilman koulun päästötodistusta.
Kanadan vankiloiden asukkaista joka viides kuuluu alkuperäisväestöön.
Intiaanireservaateissa elinolot ovat surkeita. Reservaateissa ei yleensä ole päällystettyjä teitä. Kraanavesi on usein juomakelvotonta. Valtion rakentamissa taloissa on homevaurioita.
Kanadan alkuperäisväestöstä yli puolet asuu tänä päivänä kaupungeissa. Monet ovat lähteneet tai heidät on ajettu kodeistaan kaivosten, öljyntuotannon tai metsänhakkuiden tieltä.
Olympialaisten rakennushankkeet ovat aiheuttaneet korvaamattomia tuhoja intiaanien perinteisille metsästysmaille. Kisoja varten on rakennettu uusia valtateitä ja hiihtokeskuksia. Vuonna 2006 tienrakennukseen tarvittavaa soraa louhittiin Fraserjoen pohjasta, sillä seurauksella että yli kaksi miljoonaa joessa kutevaa kyttyrälohta kuoli.
Poliisi on vastannut kovin ottein alkuperäisasukkaiden kampanjointiin hiihtokeskusten laajennuksia ja vuoristometsien avohakkuita vastaan. Kymmeniä
secwepemc-intiaaneihin kuuluvia nuoria ja vanhuksia on pidätetty.
Secwepemcien delegaatio matkusti myös Kansainvälisen olympiakomitean päämajaan Sveitsin Lausanneen jättämään virallisen valituksen kisarakentamisen aiheuttamista ympäristötuhoista ja intiaanikansoihin kohdistetuista ihmisoikeusloukkauksista.
Olympialaisten aikana protestit ovat jatkuneet Vancouverin keskustassa. Viime viikolla tuhannet ihmiset osoittivat mieltä naisiin kohdistunutta väkivaltaa vastaan. Yli 500 naista on viime vuosina murhattu Vancouverissa ja Brittiläistä Kolumbiaa halkovan valtatien varrella, useimmat heistä seksikauppaan turvautuneita intiaaninaisia.
Vancouverin keskustaan pystytettiin myös asunnottomien telttakylä, jossa parisataa kaupungin koditonta on viettänyt kisayönsä. Keskustan slummikorttelien naisjärjestöjen organisoima ”Olympialaisten telttakylä” sijaitsee Vancouverin jäähallin parkkipaikkana käytetyllä tyhjällä tontilla vain parin korttelin päässä jääkiekon ratkaisupelien näyttämöltä.
Eläkkeellä oleva dene-intiaani Peter Deranger kertoi elämäntarinansa telttakylän lehdessä julkaistussa haastattelussa. Mies syntyi pohjoisessa Saskatchewanissa, mutta joutui lapsena muuttamaan uraanikaivosten tieltä pois Albertan provinssin Fort McMurrayyn. ”Metsästimme isäni kanssa piisameja, majavia, sorsia ja hanhia, mutta nyt niitä ei enää ole.”
60-luvun lopulla erämaametsät hakattiin, kun alueella ruvettiin louhimaan öljyhiekkaa valtavissa avolouhoksissa.
”En voi palata enää kotiseudulleni, koska siellä minut pidätettäisiin luvattomasta oleskelusta kielletyllä alueella. Jos haluaisin asua kunnollisessa talossa, minun olisi pitänyt ryhtyä palkkaorjaksi yhtiölle, joka tuhoaa omaa maatani.”
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Vastarintaa Vancouverissa
KU-VIIKKOLEHTI 12.2.2010
Penkkiurheilun ystävät Suomessa valmistautuvat suurin odotuksin tänään alkaviin Vancouverin talviolympialaisiin, olkoonkin että olympiakomitean tavoite 12 mitalista voi jäädä pelkäksi uumoiluksi. Yhdysvaltojen johtava urheilulehti Sports Illustrated ennusti Suomelle talvikisoista yhtä kultamitalia.
Koko helmikuun ajan jatkuvan urheilujuhlan kulissien takana paikan päällä Kanadan länsirannikolla kuitenkin kuohuu. Kun Vancouver vuonna 2003 nimettiin talviolympialaisten isännäksi, kisojen arveltiin tulevan maksamaan 660 miljoonaa dollaria ja tuottavan huikeat kymmenen miljardin dollarin voitot. Mutta tämä oli ennen globaalia talouskriisiä.
Nyt Vancouverin kisojen kustannusten uskotaan nousevan ainakin kuuteen miljardiin dollariin, eikä voitoista ole juuri tietoa.
Vancouverin kaupungin ja Brittiläisen Kolumbian provinssin hallitukset ovat ensimmäisinä säästötoimenpiteinään lomauttaneet 800 opettajaa ja ehdottaneet 14 koulun sulkemista. Yli 200 virkamiestä on irtisanottu, ja sairaaloissa on päätetty peruuttaa 2 400 leikkausta.
Talviolympialaisten suurin yksittäinen menoerä käytetään kisojen turvallisuuden takaamiseen. Turvallisuusjärjestelyihin varattiin aikoinaan 175 miljoonaa dollaria, mutta nyt summa on yli viisinkertaistunut 900 miljoonaan dollariin.
Vancouverissa ja Whistlerin hiihtokeskuksessa on tällä hetkellä 15 000 sotilasta, poliisia ja yksityisten vartiointifirmojen turvamiestä, joista osa on majoitettu Vancouverin satamaan ankkuroituun huviristeilijään.
”Joka kadunkulmassa on poliisi, ja sotilashelikopterit hurisevat yläpuolella. Kokonaiset kaupunginosat on suljettu yleisöltä. Asukkaita on neuvottu pysymään sisätiloissa tai muuttamaan kisojen alta muualle tehdäkseen tilaa 300 000 kisavieraalle”, brittilehti Guardian raportoi Vancouverista.
Maksavien sponsoreiden vähennyttyä talouskriisin myötä Vancouverin kisojen järjestelykomitea on pyrkinyt olemaan tarkkana siitä, että kisojen suurimmat tukijat saavat haluamansa näkyvyyden. Muiden kuin virallisten sponsoreiden mainokset on peitetty kisojen ajaksi, ja kaupungin kirjastoja on käsketty tarjoamaan tilaisuuksissaan ainoastaan Coca-Colan ja McDonald’sin tuotteita.
Osa Vancouverin ja Brittiläisen Kolumbian asukkaista on noussut kisojen alla vastarintaan julkisten palvelujen supistusten ja huikeiden turvajärjestelyjen vuoksi. Yhteenliittymä nimeltä ”Vuoden 2010 vastaanottokomitea” pyrkii pysäyttämään Vancouverin keskustan liikenteen kisojen avajaisten alla, ja lauantaille on suunniteltu toimintapäivää kisojen pääsponsoreita vastaan.
”Urheilu ja fyysinen terveys ovat myönteisiä asioita kaikissa yhteiskunnissa, mutta olympiateollisuus käyttää urheilijoita vain hyödykkeinä omien tuotteidensa markkinoimiseksi. Olympiakisoilla on tuhoisat yhteiskunnalliset ja ekologiset vaikutukset, joihin ei voi suhtautua välinpitämättömästi”, toteaa paikallinen aktivisti Gord Hill verkkosivustolla No2010.com.
Kisojen vastustajiin kuuluu monenkirjava joukko järjestöaktiiveja veronmaksajien keskusliitosta asunnottomien liikkeisiin, sodanvastustajiin, opiskelijoihin, opettajiin ja Kanadan länsirannikon alkuperäisasukkaiden ryhmiin.
Vancouveriin odotetaan lisäksi muualta maasta ja rajan takaa Yhdysvalloista globalisaatiokriittisiä aktivisteja, jotka pitävät olympialaisia eräänlaisena kenraaliharjoituksena ensi kesänä Torontossa järjestettävälle G20-maiden huippukokoukselle.
Monien Vancouverin kisojen vastustajien mielestä olympialaiset ovat lähinnä suuryhtiöiden, poliittisten eliittien ja median masinoimaa sirkusta. Kaupungin asukasyhdistykset muistuttavat myös, että edullisten vuokra-asuntojen määrä on pudonnut rajusti olympiakisoihin liittyneen keinottelun ja uusien rakennushankkeiden ansiosta. Vancouverissa on nyt yli 6 000 koditonta.
Naisryhmät kampanjoivat naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kisojen alla prostituutio on lisääntynyt, ja yli 500 naista on viime vuosina murhattu Vancouverissa ja Brittiläistä Kolumbiaa halkovan valtatien varrella, useimmat heistä seksikauppaan turvautuneita intiaaninaisia.
Kisoja varten on rakennettu uusia valtateitä ja hiihtokeskuksia intiaanikansojen perinteisille maille. Poliisi on vastannut kovin ottein alkuperäisasukkaiden kampanjointiin Sun Peaksin hiihtokeskuksen laajennusta ja vuoristometsien hakkuita vastaan. Kymmeniä secwepemc-intiaaneihin kuuluvia nuoria ja vanhuksia on pidätetty.
Ympäristöystävälliseksi mainostettujen kisojen uskottavuus on koetuksella myös kun silmäilee sponsorien listaa. Coca-Colan ja McDonald’sin lisäksi tukijoina ovat muun muassa aseyhtiö General Electric, tuholaismyrkkyjen valmistaja Dow Chemicals ja Albertan provinssin ekologisesti tuhoisista öljyhiekkahankkeista vastaava öljy-yhtiö Petro-Canada.
Kanadan paikalliset intiaanikansat ovat jakautuneet jyrkästi kahtia suhtautumisessaan Vancouverin kisoihin.
Vancouverin ja Whistlerin alueen neljän intiaanikansan johtajat ovat olleet alusta pitäen mukana kisojen järjestelytoimikunnassa ja kehuvat olympialaisten tuoneen alkuperäisasukkaille noin 2 000 kipeästi kaivattua työpaikkaa rakennushankkeissa ja matkamuistobisneksessä.
Naapurikansat ja radikaalimmat intiaaniaktiivit pitävät kisajärjestelyissä mukana olevia päälliköitä kuitenkin pettureina ja korruptoituneina liikemiehinä ja muistuttavat siitä, että Kanada ei aikoinaan koskaan sopinut Brittiläisen Kolumbian alkuperäiskansojen kanssa maaoikeuksien lunastamisesta. Juridisesti provinssin maa-alueet kuuluvat edelleen intiaaneille, ja näin ollen olympialaisia ollaan järjestämässä varastetuilla mailla.
Penkkiurheilun ystävät Suomessa valmistautuvat suurin odotuksin tänään alkaviin Vancouverin talviolympialaisiin, olkoonkin että olympiakomitean tavoite 12 mitalista voi jäädä pelkäksi uumoiluksi. Yhdysvaltojen johtava urheilulehti Sports Illustrated ennusti Suomelle talvikisoista yhtä kultamitalia.
Koko helmikuun ajan jatkuvan urheilujuhlan kulissien takana paikan päällä Kanadan länsirannikolla kuitenkin kuohuu. Kun Vancouver vuonna 2003 nimettiin talviolympialaisten isännäksi, kisojen arveltiin tulevan maksamaan 660 miljoonaa dollaria ja tuottavan huikeat kymmenen miljardin dollarin voitot. Mutta tämä oli ennen globaalia talouskriisiä.
Nyt Vancouverin kisojen kustannusten uskotaan nousevan ainakin kuuteen miljardiin dollariin, eikä voitoista ole juuri tietoa.
Vancouverin kaupungin ja Brittiläisen Kolumbian provinssin hallitukset ovat ensimmäisinä säästötoimenpiteinään lomauttaneet 800 opettajaa ja ehdottaneet 14 koulun sulkemista. Yli 200 virkamiestä on irtisanottu, ja sairaaloissa on päätetty peruuttaa 2 400 leikkausta.
Talviolympialaisten suurin yksittäinen menoerä käytetään kisojen turvallisuuden takaamiseen. Turvallisuusjärjestelyihin varattiin aikoinaan 175 miljoonaa dollaria, mutta nyt summa on yli viisinkertaistunut 900 miljoonaan dollariin.
Vancouverissa ja Whistlerin hiihtokeskuksessa on tällä hetkellä 15 000 sotilasta, poliisia ja yksityisten vartiointifirmojen turvamiestä, joista osa on majoitettu Vancouverin satamaan ankkuroituun huviristeilijään.
”Joka kadunkulmassa on poliisi, ja sotilashelikopterit hurisevat yläpuolella. Kokonaiset kaupunginosat on suljettu yleisöltä. Asukkaita on neuvottu pysymään sisätiloissa tai muuttamaan kisojen alta muualle tehdäkseen tilaa 300 000 kisavieraalle”, brittilehti Guardian raportoi Vancouverista.
Maksavien sponsoreiden vähennyttyä talouskriisin myötä Vancouverin kisojen järjestelykomitea on pyrkinyt olemaan tarkkana siitä, että kisojen suurimmat tukijat saavat haluamansa näkyvyyden. Muiden kuin virallisten sponsoreiden mainokset on peitetty kisojen ajaksi, ja kaupungin kirjastoja on käsketty tarjoamaan tilaisuuksissaan ainoastaan Coca-Colan ja McDonald’sin tuotteita.
Osa Vancouverin ja Brittiläisen Kolumbian asukkaista on noussut kisojen alla vastarintaan julkisten palvelujen supistusten ja huikeiden turvajärjestelyjen vuoksi. Yhteenliittymä nimeltä ”Vuoden 2010 vastaanottokomitea” pyrkii pysäyttämään Vancouverin keskustan liikenteen kisojen avajaisten alla, ja lauantaille on suunniteltu toimintapäivää kisojen pääsponsoreita vastaan.
”Urheilu ja fyysinen terveys ovat myönteisiä asioita kaikissa yhteiskunnissa, mutta olympiateollisuus käyttää urheilijoita vain hyödykkeinä omien tuotteidensa markkinoimiseksi. Olympiakisoilla on tuhoisat yhteiskunnalliset ja ekologiset vaikutukset, joihin ei voi suhtautua välinpitämättömästi”, toteaa paikallinen aktivisti Gord Hill verkkosivustolla No2010.com.
Kisojen vastustajiin kuuluu monenkirjava joukko järjestöaktiiveja veronmaksajien keskusliitosta asunnottomien liikkeisiin, sodanvastustajiin, opiskelijoihin, opettajiin ja Kanadan länsirannikon alkuperäisasukkaiden ryhmiin.
Vancouveriin odotetaan lisäksi muualta maasta ja rajan takaa Yhdysvalloista globalisaatiokriittisiä aktivisteja, jotka pitävät olympialaisia eräänlaisena kenraaliharjoituksena ensi kesänä Torontossa järjestettävälle G20-maiden huippukokoukselle.
Monien Vancouverin kisojen vastustajien mielestä olympialaiset ovat lähinnä suuryhtiöiden, poliittisten eliittien ja median masinoimaa sirkusta. Kaupungin asukasyhdistykset muistuttavat myös, että edullisten vuokra-asuntojen määrä on pudonnut rajusti olympiakisoihin liittyneen keinottelun ja uusien rakennushankkeiden ansiosta. Vancouverissa on nyt yli 6 000 koditonta.
Naisryhmät kampanjoivat naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kisojen alla prostituutio on lisääntynyt, ja yli 500 naista on viime vuosina murhattu Vancouverissa ja Brittiläistä Kolumbiaa halkovan valtatien varrella, useimmat heistä seksikauppaan turvautuneita intiaaninaisia.
Kisoja varten on rakennettu uusia valtateitä ja hiihtokeskuksia intiaanikansojen perinteisille maille. Poliisi on vastannut kovin ottein alkuperäisasukkaiden kampanjointiin Sun Peaksin hiihtokeskuksen laajennusta ja vuoristometsien hakkuita vastaan. Kymmeniä secwepemc-intiaaneihin kuuluvia nuoria ja vanhuksia on pidätetty.
Ympäristöystävälliseksi mainostettujen kisojen uskottavuus on koetuksella myös kun silmäilee sponsorien listaa. Coca-Colan ja McDonald’sin lisäksi tukijoina ovat muun muassa aseyhtiö General Electric, tuholaismyrkkyjen valmistaja Dow Chemicals ja Albertan provinssin ekologisesti tuhoisista öljyhiekkahankkeista vastaava öljy-yhtiö Petro-Canada.
Kanadan paikalliset intiaanikansat ovat jakautuneet jyrkästi kahtia suhtautumisessaan Vancouverin kisoihin.
Vancouverin ja Whistlerin alueen neljän intiaanikansan johtajat ovat olleet alusta pitäen mukana kisojen järjestelytoimikunnassa ja kehuvat olympialaisten tuoneen alkuperäisasukkaille noin 2 000 kipeästi kaivattua työpaikkaa rakennushankkeissa ja matkamuistobisneksessä.
Naapurikansat ja radikaalimmat intiaaniaktiivit pitävät kisajärjestelyissä mukana olevia päälliköitä kuitenkin pettureina ja korruptoituneina liikemiehinä ja muistuttavat siitä, että Kanada ei aikoinaan koskaan sopinut Brittiläisen Kolumbian alkuperäiskansojen kanssa maaoikeuksien lunastamisesta. Juridisesti provinssin maa-alueet kuuluvat edelleen intiaaneille, ja näin ollen olympialaisia ollaan järjestämässä varastetuilla mailla.
torstai 28. tammikuuta 2010
Kalsaripommin hämärät taustat
KU-VIIKKOLEHTI 29.1.2010
Lehdet kertoivat alkuviikosta näyttävästi tv-kanava Al Jazeeran julkaisemasta uudesta ääninauhasta, jolla Osama bin Ladeniksi väitetty mies lausuu Yhdysvaltojen presidentille Barack Obamalle osoitetun minuutin mittaisen viestin.
Arabiankielinen nauhoitus antoi ymmärtää Osama bin Ladenin olevan vastuussa joulupäivänä tehdystä epäonnistuneesta terrori-iskun yrityksestä Amsterdamista Detroitiin matkalla olleessa matkustajakoneessa. 23-vuotias nigerialainen Umar Abdulmutallab yritti uutisten mukaan räjäyttää lentokoneen alushousuihinsa ommellun räjähteen avulla, mutta onnistui lopulta vain sytyttämään itsensä tuleen.
”Sankarillisen Umar Abdulmutallabin lentokoneen välityksellä teille toimittamani viesti vahvistaa syyskuun 11. päivän sankareiden toimittaman aiemman viestin, että Amerikka ei voi uneksia rauhasta ellemme me voi elää rauhassa Palestiinassa”, ääni nauhalla sanoi.
Vastaavanlaisia ääninauhoja on julkistettu parikymmentä kertaa vuoden 2002 jälkeen, eikä ainuttakaan ole kyetty todistamaan aidoksi.
Joulupäivän pommi-iskuyrityksen otti jo aiemmin vastuulleen Arabian niemimaan Al-Qaida. Tai näin väittää ainakin Yhdysvaltojen tiedustelupalvelua CIA:ta lähellä oleva yksityinen tiedustelufirma Intel Center, joka lähetti uutistoimistoille englanninkielisen käännöksen islamistijärjestön julkilausumasta ja propagandakuvia
pommi-iskun yrityksestä syytetystä nigerialaisnuorukaisesta.
Radikaalien islamistien verkkosivustoja seuraava yhtiö ilmoitti tällä viikolla, että uusi Osama bin Laden -nauhoitus oli osoitus suunnitteilla olevasta uudesta terrori-iskusta tulevan vuoden kuluessa.
Yhdysvaltojen vaihtoehtomedioissa Intel Centeriä pidetään kuitenkin lähinnä terrorisminvastaista sotaa tukevan propaganda-aineiston tuottajana. Yhtiö kauppaa verkkosivuillaan kovaan hintaan islamistien tekemäksi väitettyjä videoita. Firma jäi vuonna 2006 kiinni Al-Qaida-johtaja Ayman al-Zawahirin puhetta kuvanneen videon tökeröstä manipuloinnista.
”Näiden nauhoitusten ainoa tarkoitus on levittää pelkoa ja antaa Yhdysvalloille syy Lähi-idän miehitykselle”, arvioi verkkolehti No World System.
Detroitin-koneen pommi-iskuyrityksestä syytetty Umar Abdulmutallab on Nigerian rikkaimpiin kuuluvan pankkiirin poika. Ujoksi ja yksinäiseksi kuvattu nuorukainen opiskeli insinööriksi Lontoossa ja aloitti isän toivomuksesta kauppatieteen opinnot australialaisessa yliopistossa Dubaissa. Liikehallinnon opiskelut jäivät kuitenkin kesken, kun Abdulmutallab lähti Jemeniin opiskelemaan arabiaa.
Jemenissä hänen kerrotaan tutustuneen viime kesänä amerikkalaissyntyiseen saarnaajaan ja islamistibloggaajaan Anwar al-Awlakiin.
Syksyllä Umar Abdulmutallab katkaisi yhteydet perheeseensä ja vieraili Jemenin viranomaisten mukaan Shabwan maakunnassa, jossa Al-Qaidalla kerrotaan olevan noin 200 taistelijan leiri.
Joulukuussa Abdulmutallab vietti aikaa Ghanan pääkaupungissa Accrassa, mistä hän osti käteisellä lentolipun Nigerian Lagosista Amsterdamin kautta Detroitiin.
Detroitin-koneessa joulupäivänä juuri ennen koneen laskeutumista Abdulmutallab yritti sitten sytyttää alushousujensa kankaaseen kiinni ommellun pentriittiräjähteen lisäämällä siihen toista ainetta lääkeruiskulla. Pentriitti on sotilaskäytössä oleva voimakas räjähde, mutta kemistien mukaan pentriittipommin räjäyttämiseen tarvitaan myös sytytin, jonka iskuvoima saa aineen räjähtämään.
Tapaus sai oudompia piirteitä, kun samalla Northwest Airlinesin lennolla mukana ollut matkustaja kertoi CNN:n
tv-haastattelussa erikoisesta tapahtumasta koneen turvatarkastuksessa Amsterdamissa.
Detroitilainen asianajaja Kurt Haskell odotti vaimonsa kanssa pääsyä turvatarkastukseen, kun hänen huomionsa kiinnittyi surkeannäköiseen nuoreen afrikkalaispoikaan, joka saapui turvatarkastukseen yhdessä kalliiseen pukuun pukeutuneen vanhemman intialaismiehen kanssa.
Haskell kuuli intialaismiehen sanovan virkailijoille, että afrikkalaispojan oli päästävä koneeseen, mutta tällä ei ollut passia. ”Hän on Sudanista. Me teemme tätä koko ajan”, intialaismies sanoi, minkä jälkeen molemmat miehet ohjattiin käytävää eteenpäin turvatarkastuksesta vastaavan henkilön puheille.
Vasta kun Umar Abdulmutallab yritti sytyttää pommin lentokoneessa, Haskell ymmärsi, että kyse oli samasta pojasta, jonka hän oli nähnyt turvatarkastuksessa. Intialaismies ei ilmeisesti tullut mukaan koneeseen.
Kuka hyvänsä sitten oli lopulta nigerialaisnuorukaisen kalsaripommivirityksen taustalla, lienee myös syytä tarkastella, mitä seurauksia tapauksella on.
Lentomatkustajien elämää varmasti hankaloitetaan,
ja kansalaisoikeuksia kaventava Yhdysvaltojen terrorisminvastainen laki, Patriot Act, pidetään todennäköisesti voimassa kongressin yksimielisellä päätöksellä. Kiisteltyä lakia on määrä käsitellä ensi viikolla.
Geopolitiikan tutkija F. William Engdahlin mukaan Yhdysvallat pyrkii käyttämään tapausta myös tekosyynä sotilaalliseen läsnäoloon Jemenissä maan hyödyntämättömien öljyvarojen ja strategisen sijainnin takia. Jemenin ja Afrikan puolella sijaitsevan Djiboutin välisen Bab el Mandebin salmen läpi kuljetetaan päivittäin yli kolme miljoonaa tynnyriä öljyä.
Amerikkalaisjoukkojen läsnäolon uskotaan myös lykkäävän Jemenin naapurimaan Saudi-Arabian suunnitelmia luopua dollarin käytöstä öljykaupassa Kiinan kanssa.
Vähemmälle huomiolle uutisissa on jäänyt Israelin rooli paikallisten islamistijärjestöjen toiminnassa. Jemenissä annettiin vuosi sitten tuomiot kolmelle islamistille Israelin tiedustelupalvelun avustuksella tehdyistä pommi-iskuista Yhdysvaltojen suurlähetystöä vastaan.
Lehdet kertoivat alkuviikosta näyttävästi tv-kanava Al Jazeeran julkaisemasta uudesta ääninauhasta, jolla Osama bin Ladeniksi väitetty mies lausuu Yhdysvaltojen presidentille Barack Obamalle osoitetun minuutin mittaisen viestin.
Arabiankielinen nauhoitus antoi ymmärtää Osama bin Ladenin olevan vastuussa joulupäivänä tehdystä epäonnistuneesta terrori-iskun yrityksestä Amsterdamista Detroitiin matkalla olleessa matkustajakoneessa. 23-vuotias nigerialainen Umar Abdulmutallab yritti uutisten mukaan räjäyttää lentokoneen alushousuihinsa ommellun räjähteen avulla, mutta onnistui lopulta vain sytyttämään itsensä tuleen.
”Sankarillisen Umar Abdulmutallabin lentokoneen välityksellä teille toimittamani viesti vahvistaa syyskuun 11. päivän sankareiden toimittaman aiemman viestin, että Amerikka ei voi uneksia rauhasta ellemme me voi elää rauhassa Palestiinassa”, ääni nauhalla sanoi.
Vastaavanlaisia ääninauhoja on julkistettu parikymmentä kertaa vuoden 2002 jälkeen, eikä ainuttakaan ole kyetty todistamaan aidoksi.
Joulupäivän pommi-iskuyrityksen otti jo aiemmin vastuulleen Arabian niemimaan Al-Qaida. Tai näin väittää ainakin Yhdysvaltojen tiedustelupalvelua CIA:ta lähellä oleva yksityinen tiedustelufirma Intel Center, joka lähetti uutistoimistoille englanninkielisen käännöksen islamistijärjestön julkilausumasta ja propagandakuvia
pommi-iskun yrityksestä syytetystä nigerialaisnuorukaisesta.
Radikaalien islamistien verkkosivustoja seuraava yhtiö ilmoitti tällä viikolla, että uusi Osama bin Laden -nauhoitus oli osoitus suunnitteilla olevasta uudesta terrori-iskusta tulevan vuoden kuluessa.
Yhdysvaltojen vaihtoehtomedioissa Intel Centeriä pidetään kuitenkin lähinnä terrorisminvastaista sotaa tukevan propaganda-aineiston tuottajana. Yhtiö kauppaa verkkosivuillaan kovaan hintaan islamistien tekemäksi väitettyjä videoita. Firma jäi vuonna 2006 kiinni Al-Qaida-johtaja Ayman al-Zawahirin puhetta kuvanneen videon tökeröstä manipuloinnista.
”Näiden nauhoitusten ainoa tarkoitus on levittää pelkoa ja antaa Yhdysvalloille syy Lähi-idän miehitykselle”, arvioi verkkolehti No World System.
Detroitin-koneen pommi-iskuyrityksestä syytetty Umar Abdulmutallab on Nigerian rikkaimpiin kuuluvan pankkiirin poika. Ujoksi ja yksinäiseksi kuvattu nuorukainen opiskeli insinööriksi Lontoossa ja aloitti isän toivomuksesta kauppatieteen opinnot australialaisessa yliopistossa Dubaissa. Liikehallinnon opiskelut jäivät kuitenkin kesken, kun Abdulmutallab lähti Jemeniin opiskelemaan arabiaa.
Jemenissä hänen kerrotaan tutustuneen viime kesänä amerikkalaissyntyiseen saarnaajaan ja islamistibloggaajaan Anwar al-Awlakiin.
Syksyllä Umar Abdulmutallab katkaisi yhteydet perheeseensä ja vieraili Jemenin viranomaisten mukaan Shabwan maakunnassa, jossa Al-Qaidalla kerrotaan olevan noin 200 taistelijan leiri.
Joulukuussa Abdulmutallab vietti aikaa Ghanan pääkaupungissa Accrassa, mistä hän osti käteisellä lentolipun Nigerian Lagosista Amsterdamin kautta Detroitiin.
Detroitin-koneessa joulupäivänä juuri ennen koneen laskeutumista Abdulmutallab yritti sitten sytyttää alushousujensa kankaaseen kiinni ommellun pentriittiräjähteen lisäämällä siihen toista ainetta lääkeruiskulla. Pentriitti on sotilaskäytössä oleva voimakas räjähde, mutta kemistien mukaan pentriittipommin räjäyttämiseen tarvitaan myös sytytin, jonka iskuvoima saa aineen räjähtämään.
Tapaus sai oudompia piirteitä, kun samalla Northwest Airlinesin lennolla mukana ollut matkustaja kertoi CNN:n
tv-haastattelussa erikoisesta tapahtumasta koneen turvatarkastuksessa Amsterdamissa.
Detroitilainen asianajaja Kurt Haskell odotti vaimonsa kanssa pääsyä turvatarkastukseen, kun hänen huomionsa kiinnittyi surkeannäköiseen nuoreen afrikkalaispoikaan, joka saapui turvatarkastukseen yhdessä kalliiseen pukuun pukeutuneen vanhemman intialaismiehen kanssa.
Haskell kuuli intialaismiehen sanovan virkailijoille, että afrikkalaispojan oli päästävä koneeseen, mutta tällä ei ollut passia. ”Hän on Sudanista. Me teemme tätä koko ajan”, intialaismies sanoi, minkä jälkeen molemmat miehet ohjattiin käytävää eteenpäin turvatarkastuksesta vastaavan henkilön puheille.
Vasta kun Umar Abdulmutallab yritti sytyttää pommin lentokoneessa, Haskell ymmärsi, että kyse oli samasta pojasta, jonka hän oli nähnyt turvatarkastuksessa. Intialaismies ei ilmeisesti tullut mukaan koneeseen.
Kuka hyvänsä sitten oli lopulta nigerialaisnuorukaisen kalsaripommivirityksen taustalla, lienee myös syytä tarkastella, mitä seurauksia tapauksella on.
Lentomatkustajien elämää varmasti hankaloitetaan,
ja kansalaisoikeuksia kaventava Yhdysvaltojen terrorisminvastainen laki, Patriot Act, pidetään todennäköisesti voimassa kongressin yksimielisellä päätöksellä. Kiisteltyä lakia on määrä käsitellä ensi viikolla.
Geopolitiikan tutkija F. William Engdahlin mukaan Yhdysvallat pyrkii käyttämään tapausta myös tekosyynä sotilaalliseen läsnäoloon Jemenissä maan hyödyntämättömien öljyvarojen ja strategisen sijainnin takia. Jemenin ja Afrikan puolella sijaitsevan Djiboutin välisen Bab el Mandebin salmen läpi kuljetetaan päivittäin yli kolme miljoonaa tynnyriä öljyä.
Amerikkalaisjoukkojen läsnäolon uskotaan myös lykkäävän Jemenin naapurimaan Saudi-Arabian suunnitelmia luopua dollarin käytöstä öljykaupassa Kiinan kanssa.
Vähemmälle huomiolle uutisissa on jäänyt Israelin rooli paikallisten islamistijärjestöjen toiminnassa. Jemenissä annettiin vuosi sitten tuomiot kolmelle islamistille Israelin tiedustelupalvelun avustuksella tehdyistä pommi-iskuista Yhdysvaltojen suurlähetystöä vastaan.
torstai 14. tammikuuta 2010
Miksi Togon pelaajia tulitettiin?
KU-VIIKKOLEHTI 15.1.2010
Togon jalkapallomaajoukkueen kapteenin Emmanuel Adebayorin radiohaastattelua kuunnellessa tulee ensimmäisenä mieleen, että urheilijoita vastaan tehty aseellinen isku on todella epäreilua ja pelkurimaista.
Arsenalin maalitykkinä tunnetuksi tullut, viime kesänä Manchester Cityyn siirtynyt pitkänhuiskea hyökkääjä kertoo Britannian radion BBC:n verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa viikon takaisesta hyökkäyksestä Togon joukkuetta vastaan Angolaan kuuluvalla Cabindan alueella.
Togon maajoukkue oli tulossa Pointe-Noiressa Kongon tasavallassa pidetyltä viimeistelyleiriltä Afrikan jalkapallomestaruuskisoihin Angolaan, kun joukkueen kahta bussia vastaan avattiin tuli. Sotilassaattueessa ajaneet bussit joutuivat pysähtymään, kun toisen bussin kuljettaja sai iskussa surmansa. Jalkapalloilijat piiloutuivat bussin penkkien alle puoli tuntia jatkuneen tulituksen ajaksi.
Kolme togolaista kuoli, bussinkuljettajan lisäksi joukkueen apuvalmentaja ja tiedottaja. Pelaajista kaksi haavoittui luodeista vakavasti. Joukkue evakuoitiin paikalta Angolan sotilaiden maastoautoissa, ja Togo päätti luopua kisoista.
Iskun otti vastuulleen ryhmittymä nimeltä Cabindan kaistaleen vapautusrintama – Sotilaallinen asema (Flec-PM). Angolan pääkaupungissa Luandassa levitetyn tiedotteen mukaan ”operaatio oli vasta alkua sarjalle suunniteltuja iskuja, jotka tulevat jatkumaan koko Cabindan alueella”.
Flec-PM:n pääsihteeri Rodrigues Mingas kertoi ranskalaiselle uutiskanavalle France24:lle, että hyökkäyksen kohteena ei ollut Togon joukkue, vaan Angolan armeija. ”Taistelemme Cabindan täydellisen itsenäisyyden puolesta Angolan laitonta miehitysvaltaa vastaan.”
Myöhemmin myös toinen Cabindan vapautusliikkeen ryhmittymä Flec-FAC ilmoitti olevansa iskun takana.
”Emme ole terroristeja, mutta joka kerta kun Cabindan asevoimat kohtaavat Angolan sotilassaattueen, he avaavat tulen”, sanoi järjestön johtajan N’Zita Tiagon Sveitsissä asuva poika Jean-Claude N’Zita.
Atlantin rannikolla Kongon tasavallan ja Kongon demokraattisen tasavallan välissä sijaitseva Angolan maakunta Cabinda on pinta-alaltaan hiukan suurempi kuin entinen Uudenmaan lääni. Cabindan erottaa varsinaisesta Angolasta Kongon demokraattiseen tasavaltaan kuuluva 60 kilometriä leveä rannikkokaistale.
Cabindalla ei ole alun perin juuri muuta yhteistä Angolan kanssa kuin Portugalin siirtomaavalta. Afrikan jaossa siirtomaavaltojen kesken vuonna 1885 Cabindasta tuli Portugalin Kongo. Angola oli ollut portugalilaisten hallussa tuolloin jo satoja vuosia.
Cabindassa puhutaan kongon kielelle sukua olevaa ibindan kieltä ja ranskaa, kun taas Angolassa valtakieli on portugali.
Cabindan vapautusliike Flec perustettiin 60-luvun alussa taistelemaan maan itsenäisyyden puolesta. Portugalin neilikkavallankumouksen jälkeen Cabinda julistautui itsenäiseksi elokuussa 1975. Kolme kuukautta myöhemmin itsenäistyneen Angolan kommunistinen vapautusliike MPLA kuitenkin miehitti Cabindan yhdessä kuubalaisten joukkojen kanssa.
Flec on siitä lähtien jatkanut taistelua Cabindan itsenäisyyden puolesta. Parhaimmillaan yli puolet alueesta on ollut vapautusliikkeen hallussa, mutta vuoden 2002 jälkeen Angolan joukot miehittivät taas koko maakunnan. Viime vuosina pienempiin ryhmittymiin hajonneen Flecin taktiikkana ovat olleet yllätysiskut Angolan sotilaita vastaan ja ulkomaisten öljy-yhtiöiden työntekijöiden kidnappaukset.
Öljy onkin keskeinen syy siihen, miksi Angola pitää tiukasti kiinni Cabindan alueesta. Angola saa öljystä yli 90 prosenttia vientituloistaan, ja lähes puolet maan öljyntuotannosta on peräisin Cabindan edustan merenpohjasta.
Viime vuonna Angolan öljyntuotanto oli seitsemänneksi suurin kaikista öljyntuottajajärjestö Opecin jäsenmaista.
Öljy-yhtiö Chevronin nyttemmin omistama Gulf Oil aloitti öljynporauksen Cabindan edustalla vuonna 1958. Yhdysvaltalainen öljyjätti säilyi suurimpana öljy-yhtiönä Angolassa myös maan kommunistihallinnon aikana.
Yksi kylmän sodan ajan vähemmän tunnetuista kummallisuuksista oli se, että Angolan sisällissodassa hallitusta tukeneet Kuuban sotilaat suojelivat yhdysvaltalaisen Chevronin öljyoperaatioita Cabindassa samaan aikaan kun Yhdysvaltojen hallitus avusti Angolan vastarintaliikettä Unitaa.
Angolan öljyviennistä valtaosa on mennyt perinteisesti Yhdysvaltoihin, mutta tänä päivänä Kiinan osuus viennistä on jo yhtä suuri ja Angolasta on tullut Kiinan tärkein yksittäinen öljyntoimittaja.
Togon joukkuetta vastaan tehdystä iskusta huolimatta jalkapallon Afrikan mestaruuskisat käynnistyivät sunnuntaina suunnitelmien mukaan ja yhtenä peliareenana on myös kiinalaisten rakentama Cabindan stadion. 300 000 asukkaan Cabindassa on nyt 30 000 Angolan armeijan sotilasta valvomassa järjestystä.
Tyytymättömyys cabindalaisten keskuudessa on kuitenkin suurta. Itsenäisyyden lisäksi alueen asukkaat vaativat suurempaa osuutta alueen öljytuloista.
Vuodesta 1979 Angolan presidenttinä ollut José Eduardo dos Santos lupasi aikoinaan järjestää kansanäänestyksen Cabindan itsenäisyydestä, mutta asiaa ei olisi kysytty pelkästään cabindalaisilta vaan koko 18 miljoonan asukkaan Angolan äänioikeutetuilta.
Hallitus myöntyi lopulta siihen, että Cabinda saisi käyttöönsä kymmenen prosenttia alueen öljytuloista.
Tänä iltana vaatimukset öljytuloista väistyvät kuitenkin hetkeksi taka-alalle, kun Cabindan stadionilla pelataan Norsunluurannikon ja Ghanan välinen alkulohkon ottelu. Koko futishullu Afrikka kerääntyy tv-ruutujen eteen katsomaan peliä, jossa kohtaavat muun muassa Chelsean maailmantähdet Didier Drogba ja Michael Essien.
Togon jalkapallomaajoukkueen kapteenin Emmanuel Adebayorin radiohaastattelua kuunnellessa tulee ensimmäisenä mieleen, että urheilijoita vastaan tehty aseellinen isku on todella epäreilua ja pelkurimaista.
Arsenalin maalitykkinä tunnetuksi tullut, viime kesänä Manchester Cityyn siirtynyt pitkänhuiskea hyökkääjä kertoo Britannian radion BBC:n verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa viikon takaisesta hyökkäyksestä Togon joukkuetta vastaan Angolaan kuuluvalla Cabindan alueella.
Togon maajoukkue oli tulossa Pointe-Noiressa Kongon tasavallassa pidetyltä viimeistelyleiriltä Afrikan jalkapallomestaruuskisoihin Angolaan, kun joukkueen kahta bussia vastaan avattiin tuli. Sotilassaattueessa ajaneet bussit joutuivat pysähtymään, kun toisen bussin kuljettaja sai iskussa surmansa. Jalkapalloilijat piiloutuivat bussin penkkien alle puoli tuntia jatkuneen tulituksen ajaksi.
Kolme togolaista kuoli, bussinkuljettajan lisäksi joukkueen apuvalmentaja ja tiedottaja. Pelaajista kaksi haavoittui luodeista vakavasti. Joukkue evakuoitiin paikalta Angolan sotilaiden maastoautoissa, ja Togo päätti luopua kisoista.
Iskun otti vastuulleen ryhmittymä nimeltä Cabindan kaistaleen vapautusrintama – Sotilaallinen asema (Flec-PM). Angolan pääkaupungissa Luandassa levitetyn tiedotteen mukaan ”operaatio oli vasta alkua sarjalle suunniteltuja iskuja, jotka tulevat jatkumaan koko Cabindan alueella”.
Flec-PM:n pääsihteeri Rodrigues Mingas kertoi ranskalaiselle uutiskanavalle France24:lle, että hyökkäyksen kohteena ei ollut Togon joukkue, vaan Angolan armeija. ”Taistelemme Cabindan täydellisen itsenäisyyden puolesta Angolan laitonta miehitysvaltaa vastaan.”
Myöhemmin myös toinen Cabindan vapautusliikkeen ryhmittymä Flec-FAC ilmoitti olevansa iskun takana.
”Emme ole terroristeja, mutta joka kerta kun Cabindan asevoimat kohtaavat Angolan sotilassaattueen, he avaavat tulen”, sanoi järjestön johtajan N’Zita Tiagon Sveitsissä asuva poika Jean-Claude N’Zita.
Atlantin rannikolla Kongon tasavallan ja Kongon demokraattisen tasavallan välissä sijaitseva Angolan maakunta Cabinda on pinta-alaltaan hiukan suurempi kuin entinen Uudenmaan lääni. Cabindan erottaa varsinaisesta Angolasta Kongon demokraattiseen tasavaltaan kuuluva 60 kilometriä leveä rannikkokaistale.
Cabindalla ei ole alun perin juuri muuta yhteistä Angolan kanssa kuin Portugalin siirtomaavalta. Afrikan jaossa siirtomaavaltojen kesken vuonna 1885 Cabindasta tuli Portugalin Kongo. Angola oli ollut portugalilaisten hallussa tuolloin jo satoja vuosia.
Cabindassa puhutaan kongon kielelle sukua olevaa ibindan kieltä ja ranskaa, kun taas Angolassa valtakieli on portugali.
Cabindan vapautusliike Flec perustettiin 60-luvun alussa taistelemaan maan itsenäisyyden puolesta. Portugalin neilikkavallankumouksen jälkeen Cabinda julistautui itsenäiseksi elokuussa 1975. Kolme kuukautta myöhemmin itsenäistyneen Angolan kommunistinen vapautusliike MPLA kuitenkin miehitti Cabindan yhdessä kuubalaisten joukkojen kanssa.
Flec on siitä lähtien jatkanut taistelua Cabindan itsenäisyyden puolesta. Parhaimmillaan yli puolet alueesta on ollut vapautusliikkeen hallussa, mutta vuoden 2002 jälkeen Angolan joukot miehittivät taas koko maakunnan. Viime vuosina pienempiin ryhmittymiin hajonneen Flecin taktiikkana ovat olleet yllätysiskut Angolan sotilaita vastaan ja ulkomaisten öljy-yhtiöiden työntekijöiden kidnappaukset.
Öljy onkin keskeinen syy siihen, miksi Angola pitää tiukasti kiinni Cabindan alueesta. Angola saa öljystä yli 90 prosenttia vientituloistaan, ja lähes puolet maan öljyntuotannosta on peräisin Cabindan edustan merenpohjasta.
Viime vuonna Angolan öljyntuotanto oli seitsemänneksi suurin kaikista öljyntuottajajärjestö Opecin jäsenmaista.
Öljy-yhtiö Chevronin nyttemmin omistama Gulf Oil aloitti öljynporauksen Cabindan edustalla vuonna 1958. Yhdysvaltalainen öljyjätti säilyi suurimpana öljy-yhtiönä Angolassa myös maan kommunistihallinnon aikana.
Yksi kylmän sodan ajan vähemmän tunnetuista kummallisuuksista oli se, että Angolan sisällissodassa hallitusta tukeneet Kuuban sotilaat suojelivat yhdysvaltalaisen Chevronin öljyoperaatioita Cabindassa samaan aikaan kun Yhdysvaltojen hallitus avusti Angolan vastarintaliikettä Unitaa.
Angolan öljyviennistä valtaosa on mennyt perinteisesti Yhdysvaltoihin, mutta tänä päivänä Kiinan osuus viennistä on jo yhtä suuri ja Angolasta on tullut Kiinan tärkein yksittäinen öljyntoimittaja.
Togon joukkuetta vastaan tehdystä iskusta huolimatta jalkapallon Afrikan mestaruuskisat käynnistyivät sunnuntaina suunnitelmien mukaan ja yhtenä peliareenana on myös kiinalaisten rakentama Cabindan stadion. 300 000 asukkaan Cabindassa on nyt 30 000 Angolan armeijan sotilasta valvomassa järjestystä.
Tyytymättömyys cabindalaisten keskuudessa on kuitenkin suurta. Itsenäisyyden lisäksi alueen asukkaat vaativat suurempaa osuutta alueen öljytuloista.
Vuodesta 1979 Angolan presidenttinä ollut José Eduardo dos Santos lupasi aikoinaan järjestää kansanäänestyksen Cabindan itsenäisyydestä, mutta asiaa ei olisi kysytty pelkästään cabindalaisilta vaan koko 18 miljoonan asukkaan Angolan äänioikeutetuilta.
Hallitus myöntyi lopulta siihen, että Cabinda saisi käyttöönsä kymmenen prosenttia alueen öljytuloista.
Tänä iltana vaatimukset öljytuloista väistyvät kuitenkin hetkeksi taka-alalle, kun Cabindan stadionilla pelataan Norsunluurannikon ja Ghanan välinen alkulohkon ottelu. Koko futishullu Afrikka kerääntyy tv-ruutujen eteen katsomaan peliä, jossa kohtaavat muun muassa Chelsean maailmantähdet Didier Drogba ja Michael Essien.
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
Lisää rikkiä ilmakehään?
KU-VIIKKOLEHTI 31.12.2009
Meinasi mennä aamupuuro väärään kurkkuun, kun luin joulun alla Helsingin Sanomien kolumnia, jossa lehden taloustoimituksen esimies ylisti maapallon ilmaston tietoista manipulointia ratkaisuna ilmastonmuutokseen. Taloustoimittaja oli lukenut Superfreakonomics-kirjan kirjoittajien laatiman lehtijutun ilmastomanipuloinnin oletetusta helppoudesta ja referoi tekstiä innostuneesti miltei sanasta sanaan.
Steven Levittin ja Stephen Dubnerin Superfreakonomics on ollut Yhdysvaltojen myydyimpiä kirjoja jo viikkojen ajan. Kirjoittajien ideana on erilaisia tilastoja yhdistämällä esittää kansantajuisista aiheista yllättäviä johtopäätöksiä, kuten esimerkiksi että kuolintilastojen valossa juopuneena on turvallisempaa ajaa autolla kuin kulkea jalan.
Kirjan viimeisessä luvussa, jonka ajatuksenjuoksua Helsingin Sanomien taloussivujen kolumnikin käsitteli, kirjoittajat pyrkivät osoittamaan, että rikkidioksidin suihkuttaminen yläilmakehään eräänlaiseksi suojakilveksi auringonsäteilyä vastaan olisi edullisempi ja vaivattomampi keino hidastaa ilmaston lämpenemistä kuin fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen.
”Eikö maapallon biosfäärin laajamittainen peukalointi olisi syytä ottaa asialistalle ennen kuin on liian myöhäistä?” Helsingin Sanomien taloustoimittaja ehdotti.
Rikkidioksidin suihkuttaminen stratosfääriin on varmasti eniten viime aikoina huomiota saanut maapallon ilmaston manipulointimenetelmä. Yhdysvaltalainen Intellectual Ventures -yhtiö on jo hakenut patenttia Stratokilpi-nimiselle keksinnölleen, joka sai ekstrajulkisuutta Superfreakonomics-kirjan markkinoinnista – ja myös kirjan päätösluvun herättämästä kritiikistä.
Hanketta arvosteltiin myös Kööpenhaminan ilmastokokouksen kansalaisjärjestöfoorumissa työryhmässä, joissa käsiteltiin ilmaston manipuloinnin vaaroja.
Yksityiskohtaisessa suunnitelmassaan Intellectual Ventures ehdottaa valtavien ilmapallojen ja puhallettavien leijojen varassa pystyssä pysyvän, 2–5 sentin paksuisen ja 30 kilometriä pitkän letkun vetämistä yläilmakehään aluksi joko Alaskasta käsin tai jossain muualla napapiirin pohjoispuolella.
Tällaisten letkuviritysten avulla taivaalle olisi tarkoitus pumpata vuosittain 2–5 miljoonaa tonnia nestemäistä rikkidioksidia. Määrä vastaa alle viittä prosenttia maailman nykyisistä rikkipäästöistä ja riittäisi laskelmien mukaan pysäyttämään maapallon keskilämpötilan nousun, jollei kasvihuonepäästöjä lainkaan vähennetä.
Rikin suihkuttaminen yläilmakehään oli alkujaan neuvostoliittolaisen Mihail Budykon keksintöä. Leningradin geofysiikan observatorion johtajana toiminut ilmastotieteen pioneeri ehdotti jo 70-luvun alussa rikkiaerosolin käyttöä stratosfäärissä jäljittämään tulivuorenpurkauksissa ilmakehään vapautuvaa, ilmastoa viilentävää rikkiä.
Ajatus tuli lännessä tunnetuksi, kun vetypommin keksijä, yhdysvaltalainen Edward Teller yhdessä suojattiensa Lowell Woodin ja Roderick Hyden kanssa esitteli idean planetaarisia hätätiloja käsitelleessä seminaarissa Sisiliassa vuonna 1997. Rikkisuihkeiden rinnalla Teller ehdotti ohuiden metallilevyjen lennättämistä taivaalle heijastamaan auringon säteilyä takaisin avaruuteen.
Presidentti Reaganin Tähtien sota -hanketta aikoinaan johtanut Lowell Wood propagoi edelleen rikkikilpeä ratkaisuksi ilmaston lämpenemiseen. Woodin mukaan rikkikilpi parantaisi myös viljasatoja, vähentäisi ihosyöpää ja tekisi auringonlaskuista aiempaa värikkäämpiä.
Roderick Hyde siirtyi puolestaan vastikään Stratokilpi-hanketta puuhaavan Intellectual Venturesin tutkimuspäälliköksi työskenneltyään sitä ennen yli 30 vuotta Lawrence Livermoren ydinaselaboratoriossa Kaliforniassa.
Puheita rikin pumppaamisesta yläilmoihin pidettiin pitkään lähinnä öljy- ja aseteollisuutta lähellä olevien ”hullujen tiedemiesten” mielikuvituksen lentona, kunnes otsonikatotutkimuksistaan kemian Nobel-palkinnon saanut hollantilainen Paul Crutzen vuonna 2006 Nairobin ilmastokokouksen alla julkaisi Climatic Change -lehdessä kirjoituksen rikkiaerosolin käytön mahdollisuudesta auringonvalon säätelyssä.
Crutzenin mukaan hiilidioksidipäästöjen radikaali vähentäminen oli ehdottomasti tärkein tapa hillitä ilmaston lämpenemistä, mutta jonkinlaista varasuunnitelmaa saatettaisiin tarvita tilanteessa, jossa kasvihuonepäästöjen vähentäminen ei yksinään riittäisi pysäyttämään ilmastokatastrofia – osittain teollisuuden rikkipäästöjen vähentymisestä johtuvan ilmakehän puhdistumisen ja sen myötä lisääntyvän auringonsäteilyn vuoksi.
Toiset ilmakehätutkijat muistuttavat rikkisuihkemenetelmän vakavista haittavaikutuksista. Rikkihiukkasten määrän kasvu aiheuttaisi todennäköisesti laajamittaista kuivuutta etenkin trooppisilla alueilla. Rikkihiukkaset tuhoaisivat otsonikerrosta. Lisääntynyt rikki voisi edistää yläpilvien muodostumista, mikä todennäköisesti nopeuttaisi lämpenemistä.
Vähentyvä auringonvalo haittaisi kasvien yhteyttämistä ja heikentäisi aurinkoenergian tehokkuutta. Maahan putoavat rikkihiukkaset aiheuttaisivat happosateita ja terveyshaittoja. Mikäli rikin syöttäminen ilmakehään jostain syystä jouduttaisiin keskeyttämään, maapallon lämpötila kohoaisi lyhyessä ajassa monta astetta, mikä olisi kestämätön muutos maailman ekosysteemeille.
Monien mielestä pahinta tässä menetelmässä on kuitenkin se, ettei se puutu ilmastonmuutoksen syihin eikä lainkaan lievennä hiilidioksidin aiheuttamia haittoja.
Ilmastonmuutoksen kieltäjät ja öljyteollisuuden puolestapuhujat ovatkin ottaneet ilmaston manipuloinnin sydänasiakseen ja markkinoivat sitä nyt taloudellisesti järkevänä vaihtoehtona kasvihuonepäästöjen vähentämiselle.
Meinasi mennä aamupuuro väärään kurkkuun, kun luin joulun alla Helsingin Sanomien kolumnia, jossa lehden taloustoimituksen esimies ylisti maapallon ilmaston tietoista manipulointia ratkaisuna ilmastonmuutokseen. Taloustoimittaja oli lukenut Superfreakonomics-kirjan kirjoittajien laatiman lehtijutun ilmastomanipuloinnin oletetusta helppoudesta ja referoi tekstiä innostuneesti miltei sanasta sanaan.
Steven Levittin ja Stephen Dubnerin Superfreakonomics on ollut Yhdysvaltojen myydyimpiä kirjoja jo viikkojen ajan. Kirjoittajien ideana on erilaisia tilastoja yhdistämällä esittää kansantajuisista aiheista yllättäviä johtopäätöksiä, kuten esimerkiksi että kuolintilastojen valossa juopuneena on turvallisempaa ajaa autolla kuin kulkea jalan.
Kirjan viimeisessä luvussa, jonka ajatuksenjuoksua Helsingin Sanomien taloussivujen kolumnikin käsitteli, kirjoittajat pyrkivät osoittamaan, että rikkidioksidin suihkuttaminen yläilmakehään eräänlaiseksi suojakilveksi auringonsäteilyä vastaan olisi edullisempi ja vaivattomampi keino hidastaa ilmaston lämpenemistä kuin fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen.
”Eikö maapallon biosfäärin laajamittainen peukalointi olisi syytä ottaa asialistalle ennen kuin on liian myöhäistä?” Helsingin Sanomien taloustoimittaja ehdotti.
Rikkidioksidin suihkuttaminen stratosfääriin on varmasti eniten viime aikoina huomiota saanut maapallon ilmaston manipulointimenetelmä. Yhdysvaltalainen Intellectual Ventures -yhtiö on jo hakenut patenttia Stratokilpi-nimiselle keksinnölleen, joka sai ekstrajulkisuutta Superfreakonomics-kirjan markkinoinnista – ja myös kirjan päätösluvun herättämästä kritiikistä.
Hanketta arvosteltiin myös Kööpenhaminan ilmastokokouksen kansalaisjärjestöfoorumissa työryhmässä, joissa käsiteltiin ilmaston manipuloinnin vaaroja.
Yksityiskohtaisessa suunnitelmassaan Intellectual Ventures ehdottaa valtavien ilmapallojen ja puhallettavien leijojen varassa pystyssä pysyvän, 2–5 sentin paksuisen ja 30 kilometriä pitkän letkun vetämistä yläilmakehään aluksi joko Alaskasta käsin tai jossain muualla napapiirin pohjoispuolella.
Tällaisten letkuviritysten avulla taivaalle olisi tarkoitus pumpata vuosittain 2–5 miljoonaa tonnia nestemäistä rikkidioksidia. Määrä vastaa alle viittä prosenttia maailman nykyisistä rikkipäästöistä ja riittäisi laskelmien mukaan pysäyttämään maapallon keskilämpötilan nousun, jollei kasvihuonepäästöjä lainkaan vähennetä.
Rikin suihkuttaminen yläilmakehään oli alkujaan neuvostoliittolaisen Mihail Budykon keksintöä. Leningradin geofysiikan observatorion johtajana toiminut ilmastotieteen pioneeri ehdotti jo 70-luvun alussa rikkiaerosolin käyttöä stratosfäärissä jäljittämään tulivuorenpurkauksissa ilmakehään vapautuvaa, ilmastoa viilentävää rikkiä.
Ajatus tuli lännessä tunnetuksi, kun vetypommin keksijä, yhdysvaltalainen Edward Teller yhdessä suojattiensa Lowell Woodin ja Roderick Hyden kanssa esitteli idean planetaarisia hätätiloja käsitelleessä seminaarissa Sisiliassa vuonna 1997. Rikkisuihkeiden rinnalla Teller ehdotti ohuiden metallilevyjen lennättämistä taivaalle heijastamaan auringon säteilyä takaisin avaruuteen.
Presidentti Reaganin Tähtien sota -hanketta aikoinaan johtanut Lowell Wood propagoi edelleen rikkikilpeä ratkaisuksi ilmaston lämpenemiseen. Woodin mukaan rikkikilpi parantaisi myös viljasatoja, vähentäisi ihosyöpää ja tekisi auringonlaskuista aiempaa värikkäämpiä.
Roderick Hyde siirtyi puolestaan vastikään Stratokilpi-hanketta puuhaavan Intellectual Venturesin tutkimuspäälliköksi työskenneltyään sitä ennen yli 30 vuotta Lawrence Livermoren ydinaselaboratoriossa Kaliforniassa.
Puheita rikin pumppaamisesta yläilmoihin pidettiin pitkään lähinnä öljy- ja aseteollisuutta lähellä olevien ”hullujen tiedemiesten” mielikuvituksen lentona, kunnes otsonikatotutkimuksistaan kemian Nobel-palkinnon saanut hollantilainen Paul Crutzen vuonna 2006 Nairobin ilmastokokouksen alla julkaisi Climatic Change -lehdessä kirjoituksen rikkiaerosolin käytön mahdollisuudesta auringonvalon säätelyssä.
Crutzenin mukaan hiilidioksidipäästöjen radikaali vähentäminen oli ehdottomasti tärkein tapa hillitä ilmaston lämpenemistä, mutta jonkinlaista varasuunnitelmaa saatettaisiin tarvita tilanteessa, jossa kasvihuonepäästöjen vähentäminen ei yksinään riittäisi pysäyttämään ilmastokatastrofia – osittain teollisuuden rikkipäästöjen vähentymisestä johtuvan ilmakehän puhdistumisen ja sen myötä lisääntyvän auringonsäteilyn vuoksi.
Toiset ilmakehätutkijat muistuttavat rikkisuihkemenetelmän vakavista haittavaikutuksista. Rikkihiukkasten määrän kasvu aiheuttaisi todennäköisesti laajamittaista kuivuutta etenkin trooppisilla alueilla. Rikkihiukkaset tuhoaisivat otsonikerrosta. Lisääntynyt rikki voisi edistää yläpilvien muodostumista, mikä todennäköisesti nopeuttaisi lämpenemistä.
Vähentyvä auringonvalo haittaisi kasvien yhteyttämistä ja heikentäisi aurinkoenergian tehokkuutta. Maahan putoavat rikkihiukkaset aiheuttaisivat happosateita ja terveyshaittoja. Mikäli rikin syöttäminen ilmakehään jostain syystä jouduttaisiin keskeyttämään, maapallon lämpötila kohoaisi lyhyessä ajassa monta astetta, mikä olisi kestämätön muutos maailman ekosysteemeille.
Monien mielestä pahinta tässä menetelmässä on kuitenkin se, ettei se puutu ilmastonmuutoksen syihin eikä lainkaan lievennä hiilidioksidin aiheuttamia haittoja.
Ilmastonmuutoksen kieltäjät ja öljyteollisuuden puolestapuhujat ovatkin ottaneet ilmaston manipuloinnin sydänasiakseen ja markkinoivat sitä nyt taloudellisesti järkevänä vaihtoehtona kasvihuonepäästöjen vähentämiselle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)