KANSAN UUTISET 4.6.2022
Libanonin pääkaupungissa Beirutissa vain harva jaksoi kiinnostua toukokuussa pidetyistä parlamenttivaaleista. Vielä pari viikkoa ennen äänestyspäivää ainoa näkyvä merkki tulevista vaaleista olivat perinteisten suurpuolueiden ehdokkaiden valtavat mainostaulut katujen varsilla tai rakennusten seinustoilla.
Talouskriisin runtelemassa maassa monilla oli varmasti muita huolia. Libanonin punnan arvo on romahtanut 95 prosenttia kahdessa vuodessa, eikä useimpien libanonilaisten palkka riitä elämiseen. Samalla ruuan hinta on nelinkertaistunut eikä pankista saa nostettua rahaa.
Näissä vaaleissa oli kuitenkin ehdolla ennätysmäärä muutoksen voimiksi kutsuttuja itsenäisiä ehdokkaita, jotka olivat aktiivisesti mukana Libanonin vuoden 2019 kansannousussa. Tuolloin yli miljoona ihmistä lähti kaduille osoittamaan mieltä verkkopuheluille kaavailtua veroa vastaan ja vaatimaan muutosta maan poliittiseen järjestelmään, jossa poliitikot valitaan virkoihinsa uskontoon pohjautuvien kiintiöiden mukaan.
Libanonissa on kaikkiaan 18 uskonnollista ryhmää. Suurimpia ryhmiä ovat sunnimuslimit, šiiamuslimit, maroniittikristityt, ortodoksit ja druusit.
Puolueet edustavat omia uskonnollisia ryhmiään, ja monet niistä ovat entisiä sisällissodan osapuolia. Useimpien libanonilaisten mielestä juuri tämä sektariaaninen politiikka on johtanut massiiviseen korruptioon, jossa poliittinen eliitti käyttää hyväksi uskonnollisia jakolinjoja pysyäkseen vallassa.
Vaalien jälkeisissä uutisissa iloittiin ennen muuta siitä, että šiiojen äärijärjestö Hizbollah ja sen liittolaiset menettivät enemmistön parlamentissa. Jos ihan tarkkoja ollaan niin itse asiassa Hizbollah ja sitä lähellä oleva šiiojen Amal-puolue saivat kumpikin yhden lisäpaikan.
Sen sijaan Hizbollahin kanssa liittoutunut presidentti Michel Aounin maroniittikristittyjä edustava puolue koki vaalitappion, kun Hizbollahin valta-asemaa vastaan kampanjoinut Libanonin joukot -puolue sai lisäpaikkoja maroniittien vaalipiireissä.
Libanonin joukot -puolueen johtaja, entinen maroniittijoukkojen sotapäällikkö Samir Geagea on esiintynyt vaalivoittajana ja vaatinut, että Hizbollah luopuisi aseistaan. Libanonin joukot saa rahoitusta Saudi-Arabiasta ja Yhdysvalloista.
Hallitsevan poliittisen luokan ulkopuolelta tulleet itsenäiset ehdokkaat saivat lopulta 13 paikkaa eli kymmenesosan uuden parlamentin paikoista, yhtä paljon kuin Hizbollah yksinään ilman liittolaisiaan. Valittujen joukossa oli vuoden 2019 kansannousussa mukana olleita juristeja, lääkäreitä, tutkijoita ja toimittajia, jotka edustavat tasapuolisesti sunneja, maroniitteja, ortodokseja, armenialaisia ja druuseja.
Sunnien entinen valtapuolue Tulevaisuusliike katosi puoluekartalta kokonaan, kun ex-pääministeri Saad Hariri tammikuussa ilmoitti luopuvansa politiikasta ja puolue päätti olla osallistumatta vaaleihin.
Lopulta vain 41 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä.
Parlamentin pitäisi valita maalle uusi pääministeri ja pian myös uusi presidentti. Vuosikymmeniä vanhan sopimuksen mukaan pääministerin tulee kuulua sunneihin, presidentin pitää olla kristitty ja parlamentin puhemiehen paikka kuuluu šiioille.
Edellisen pääministerin valitsemiseen meni 13 kuukautta. Nyt aikaa on vähemmän, sillä presidentin pitäisi vahvistaa uuden pääministerin valinta ennen kuin hänen oma kautensa päättyy lokakuussa.
Pääministeriä ja uutta hallitusta tarvitaan myös neuvottelemaan Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa akuuteista tukipaketeista ratkaisuksi maata koettelevaan polttoainepulaan, ruokapulaan ja pankkijärjestelmän romahtamiseen.
Libanonin talouskriisi on seurausta maan poliittisen luokan korruptiosta ja keskuspankin käynnistämästä pyramidihuijauksesta, jossa maahan houkuteltiin dollareita ylisuurilla talletuskoroilla.
Korona pahensi kriisiä entisestään, ja lopullisen tuhon aiheutti Beirutin satamassa kesällä 2020 tapahtunut ammoniumnitraattivaraston räjähdys, jossa kuoli yli 200 ihmistä, 7 000 loukkaantui ja sadat tuhannet ihmiset menettivät kotinsa.
Kyseessä oli yksi kaikkien aikojen voimakkaimmista asutuskeskuksessa sattuneista räjähdyksistä sitten Hiroshiman ja Nagasakin yllä vuonna 1945 pudotettujen atomipommien.
Paineaalto hajotti ikkunoita Beirutin lentokentällä yhdeksän kilometrin päässä satamasta, ja räjähdyksen ääni kantautui 200 kilometrin päähän Kyprokseen asti.
Vielä tänään iso osa Beirutin asuintalojen ikkunoista on rikki ja korvattu kankailla tai huovilla.
Sataman tuhoutumisen jälkeen Libanon on kärsinyt ruokapulasta, sillä maa on pitkälti riippuvainen tuontiviljasta. Suurin osa viljasta on ollut peräisin Venäjältä ja Ukrainasta.
Talouskriisiä pahentaa polttoainepula, jonka seurauksena maan voimalaitokset eivät pysty tuottamaan riittävästi sähköä. Yhdysvaltojen hallitus pysäytti keväällä Maailmanpankin tukipaketin maakaasun ostamiseksi Egyptistä, sillä kaasuputki Libanoniin kulkee Syyrian kautta, jolle Yhdysvallat on määrännyt talouspakotteita.
Vaikeudet tulevat pian vielä lisääntymään, sillä Libanonin poistuva hallitus päätti viime töikseen, että heinäkuusta alkaen teleoperaattorit saavat laskuttaa asiakkaitaan Libanonin punnan virallista kurssia moninkertaisesti korkeammalla rinnakkaisella vaihtokurssilla. Tämän seurauksena puhelujen ja mobiilidatan hinta tulee viisinkertaistumaan.
lauantai 4. kesäkuuta 2022
perjantai 15. huhtikuuta 2022
Hiukan taustaa Natosta
KANSAN UUTISET 15.4.2022
Toisen maailmansodan jälkimainingeissa vuonna 1949 perustettu Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö oli aluksi Yhdysvaltojen, Kanadan ja kymmenen Länsi-Euroopan maan löyhä yhteenliittymä, jonka tarkoituksena oli yhdessä puolustaa jäseniään kommunistisen Neuvostoliiton mahdollisia laajentumispyrkimyksiä vastaan. Lähes kaikki alkuperäiset jäsenmaat olivat Pohjois-Atlantin rannikkovaltioita tai saarivaltioita, poikkeuksina vain Italia ja Luxemburg.
Vuonna 1952 Kreikka ja Turkki liittyivät Natoon ja vuonna 1955 myös Länsi-Saksa – sillä seurauksella että Neuvostoliitto perusti Varsovan liiton yhdessä silloisen itäblokin maiden kanssa.
Vuonna 1954 Yhdysvallat toi ydinaseita Eurooppaan. Berliinin muurin rakentamisen jälkeen Yhdysvallat lähetti Saksaan ja muihin Euroopan Nato-maihin yli 400 000 sotilasta.
1970- ja 80-luvuilla yksi Naton toimintamuodoista oli Operaatio Gladio, jossa tuettiin äärioikeiston ja sotilastiedustelun yhteisiä salaisia armeijoita useissa Euroopan maissa. Tarkoituksena oli varautua Varsovan liiton mahdolliseen hyökkäykseen ja samalla heikentää vasemmistopuolueiden kannatusta. Italiassa Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n kouluttamat joukot tekivät lukuisia terrori-iskuja, joista sitten syytettiin vasemmistoryhmiä.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen Natoon on liittynyt 14 itäisen Euroopan maata, Virosta ja muista Baltian maista aina Bulgariaan asti. Nämä kaikki hiukan uudemmat Nato-jäsenet ovat joko entisiä Varsovan liiton jäsenmaita, entisiä neuvostotasavaltoja tai entisen Jugoslavian osavaltioita.
Tänä päivänä Natoon kuuluu kaikkiaan 30 jäsenmaata. Naton jäsenyysehtojen mukaan jäsenmaiden tulee olla demokraattisia markkinatalousmaita, joissa kunnioitetaan vähemmistöjen oikeuksia. Jäsenmaiden pitää myös olla valmiita lähettämään sotilaita ja kalustoa yhteisiin sotilasoperaatioihin. Uuden jäsenmaan liittyminen Natoon edellyttää kaikkien jäsenmaiden parlamenttien hyväksyntää.
Uusiksi jäseniksi on aiemmin kaavailtu myös Bosniaa, Georgiaa ja Ukrainaa, mutta eri syistä jäsenyysprosessit eivät ole edenneet juuri alkua pidemmälle.
Naton ensimmäinen sotaoperaatio nähtiin Bosniassa vuosina 1994–95, jolloin Nato-maiden ilmavoimat tulittivat Bosnian serbien tukikohtia ja Bosniaan lähetettiin 60 000 sotilasta.
Vuonna 1999 Naton hävittäjät pommittivat Serbian kaupunkeja ja surmasivat ainakin 1 500 siviiliä. Kosovoon lähetettiin 4 000 rauhanturvaajaa, ja myöhemmin joukkoja asetettiin myös Makedoniaan.
Vuonna 2001 Naton joukot hyökkäsivät Yhdysvaltojen johdolla Afganistaniin kostoksi syyskuun 11. päivän iskuista. Tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kerta, jolloin on sovellettu Naton 5. artiklaa, joka velvoittaa jäsenmaita puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata. Afganistanin sodassa kuoli ainakin 240 000 ihmistä ja kuusi miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan.
Vuonna 2011 Naton hävittäjät pommittivat Libyaa ja Muammar Gaddafin joukkoja ja ajoivat maan lopulta täydelliseen kaaokseen. Libyan sodan eri vaiheissa on kuollut ainakin 40 000 ihmistä.
Jos tämän vuosituhannen alku on ollut Natolle taistelua terrorismia ja Lähi-idän roistovaltioita vastaan, niin nyt päävihollisia ovat Venäjä sekä systeemiseksi kilpailijaksi määritelty Kiina. Naton viime kesän huippukokouksessa hyväksytyn Nato 2030 -asiakirjan mukaan uusia uhkia aiheuttavat myös kyberhyökkäykset, energiapula ja ilmastonmuutos.
Eteläisellä pallonpuoliskolla Nato joutuu kamppailemaan sekä vihamielisiä paikallisia ryhmiä että Venäjän ja Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa vastaan. Nato suunnittelee sodankäynnin laajentamista myös avaruuteen.
Ydinasepelote tulee olemaan jatkossakin keskeinen pilari Naton turvallisuusdoktriinissa. Niinpä jäsenmaiden tulee ymmärtää, että YK:n yleiskokouksen hyväksymä ydinaseiden täyskieltosopimus ei tule johtamaan todelliseen aseriisuntaan eikä sitä tule käsittää osaksi kansainvälistä oikeutta.
Yhdysvallat on viime vuosina vaatinut Naton jäsenmaita käyttämään puolustusmenoihin vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Toistaiseksi tähän lukemaan ovat yltäneet Yhdysvaltojen lisäksi vain Kreikka, Kroatia, Iso-Britannia, Viro, Latvia, Puola ja Liettua.
Nato-maiden yhteenlasketut puolustusmenot olivat viime vuonna 1 174 miljardia dollaria, josta Yhdysvaltojen osuus oli 70 prosenttia. Euroopan Nato-maiden puolustusmenot ovat kuitenkin kasvaneet vuodesta 2015 yli 40 prosentilla. Latvian ja Liettuan puolustusmenot ovat tänä aikana lähes kolminkertaistuneet.
Naton päätöksenteko perustuu yksimielisyyteen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että operaatioihin ei ryhdytä ilman Yhdysvaltojen aloitetta ja hyväksyntää. Jos joku muista jäsenmaista ei hyväksy operaatiota, se voidaan toteuttaa ilman tämän maan osallistumista.
Naton toiminnassa ei ole otettu huomioon ihmisoikeusperustaisuutta, mutta muita hyviltä kuulostavia termejä on viljelty ja jätetty piakkoin sikseen. Esimerkiksi Libyan sotaa ja vallanvaihtoa perusteltiin suojeluvastuun periaatteella. Muutama vuosi sitten Nato otti käyttöön siviilien suojelun käsitteen, mutta nyt termi on vaihtunut inhimilliseksi turvallisuudeksi, jonka nojalla luvataan suojella kulttuuriperintökohteita ja taistella ihmiskauppaa vastaan.
Nato on myös luvannut selvittää voiko sotilasliiton ilmastopäästöt nollata vuoteen 2050 mennessä.
Toisen maailmansodan jälkimainingeissa vuonna 1949 perustettu Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö oli aluksi Yhdysvaltojen, Kanadan ja kymmenen Länsi-Euroopan maan löyhä yhteenliittymä, jonka tarkoituksena oli yhdessä puolustaa jäseniään kommunistisen Neuvostoliiton mahdollisia laajentumispyrkimyksiä vastaan. Lähes kaikki alkuperäiset jäsenmaat olivat Pohjois-Atlantin rannikkovaltioita tai saarivaltioita, poikkeuksina vain Italia ja Luxemburg.
Vuonna 1952 Kreikka ja Turkki liittyivät Natoon ja vuonna 1955 myös Länsi-Saksa – sillä seurauksella että Neuvostoliitto perusti Varsovan liiton yhdessä silloisen itäblokin maiden kanssa.
Vuonna 1954 Yhdysvallat toi ydinaseita Eurooppaan. Berliinin muurin rakentamisen jälkeen Yhdysvallat lähetti Saksaan ja muihin Euroopan Nato-maihin yli 400 000 sotilasta.
1970- ja 80-luvuilla yksi Naton toimintamuodoista oli Operaatio Gladio, jossa tuettiin äärioikeiston ja sotilastiedustelun yhteisiä salaisia armeijoita useissa Euroopan maissa. Tarkoituksena oli varautua Varsovan liiton mahdolliseen hyökkäykseen ja samalla heikentää vasemmistopuolueiden kannatusta. Italiassa Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n kouluttamat joukot tekivät lukuisia terrori-iskuja, joista sitten syytettiin vasemmistoryhmiä.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen Natoon on liittynyt 14 itäisen Euroopan maata, Virosta ja muista Baltian maista aina Bulgariaan asti. Nämä kaikki hiukan uudemmat Nato-jäsenet ovat joko entisiä Varsovan liiton jäsenmaita, entisiä neuvostotasavaltoja tai entisen Jugoslavian osavaltioita.
Tänä päivänä Natoon kuuluu kaikkiaan 30 jäsenmaata. Naton jäsenyysehtojen mukaan jäsenmaiden tulee olla demokraattisia markkinatalousmaita, joissa kunnioitetaan vähemmistöjen oikeuksia. Jäsenmaiden pitää myös olla valmiita lähettämään sotilaita ja kalustoa yhteisiin sotilasoperaatioihin. Uuden jäsenmaan liittyminen Natoon edellyttää kaikkien jäsenmaiden parlamenttien hyväksyntää.
Uusiksi jäseniksi on aiemmin kaavailtu myös Bosniaa, Georgiaa ja Ukrainaa, mutta eri syistä jäsenyysprosessit eivät ole edenneet juuri alkua pidemmälle.
Naton ensimmäinen sotaoperaatio nähtiin Bosniassa vuosina 1994–95, jolloin Nato-maiden ilmavoimat tulittivat Bosnian serbien tukikohtia ja Bosniaan lähetettiin 60 000 sotilasta.
Vuonna 1999 Naton hävittäjät pommittivat Serbian kaupunkeja ja surmasivat ainakin 1 500 siviiliä. Kosovoon lähetettiin 4 000 rauhanturvaajaa, ja myöhemmin joukkoja asetettiin myös Makedoniaan.
Vuonna 2001 Naton joukot hyökkäsivät Yhdysvaltojen johdolla Afganistaniin kostoksi syyskuun 11. päivän iskuista. Tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kerta, jolloin on sovellettu Naton 5. artiklaa, joka velvoittaa jäsenmaita puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata. Afganistanin sodassa kuoli ainakin 240 000 ihmistä ja kuusi miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan.
Vuonna 2011 Naton hävittäjät pommittivat Libyaa ja Muammar Gaddafin joukkoja ja ajoivat maan lopulta täydelliseen kaaokseen. Libyan sodan eri vaiheissa on kuollut ainakin 40 000 ihmistä.
Jos tämän vuosituhannen alku on ollut Natolle taistelua terrorismia ja Lähi-idän roistovaltioita vastaan, niin nyt päävihollisia ovat Venäjä sekä systeemiseksi kilpailijaksi määritelty Kiina. Naton viime kesän huippukokouksessa hyväksytyn Nato 2030 -asiakirjan mukaan uusia uhkia aiheuttavat myös kyberhyökkäykset, energiapula ja ilmastonmuutos.
Eteläisellä pallonpuoliskolla Nato joutuu kamppailemaan sekä vihamielisiä paikallisia ryhmiä että Venäjän ja Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa vastaan. Nato suunnittelee sodankäynnin laajentamista myös avaruuteen.
Ydinasepelote tulee olemaan jatkossakin keskeinen pilari Naton turvallisuusdoktriinissa. Niinpä jäsenmaiden tulee ymmärtää, että YK:n yleiskokouksen hyväksymä ydinaseiden täyskieltosopimus ei tule johtamaan todelliseen aseriisuntaan eikä sitä tule käsittää osaksi kansainvälistä oikeutta.
Yhdysvallat on viime vuosina vaatinut Naton jäsenmaita käyttämään puolustusmenoihin vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Toistaiseksi tähän lukemaan ovat yltäneet Yhdysvaltojen lisäksi vain Kreikka, Kroatia, Iso-Britannia, Viro, Latvia, Puola ja Liettua.
Nato-maiden yhteenlasketut puolustusmenot olivat viime vuonna 1 174 miljardia dollaria, josta Yhdysvaltojen osuus oli 70 prosenttia. Euroopan Nato-maiden puolustusmenot ovat kuitenkin kasvaneet vuodesta 2015 yli 40 prosentilla. Latvian ja Liettuan puolustusmenot ovat tänä aikana lähes kolminkertaistuneet.
Naton päätöksenteko perustuu yksimielisyyteen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että operaatioihin ei ryhdytä ilman Yhdysvaltojen aloitetta ja hyväksyntää. Jos joku muista jäsenmaista ei hyväksy operaatiota, se voidaan toteuttaa ilman tämän maan osallistumista.
Naton toiminnassa ei ole otettu huomioon ihmisoikeusperustaisuutta, mutta muita hyviltä kuulostavia termejä on viljelty ja jätetty piakkoin sikseen. Esimerkiksi Libyan sotaa ja vallanvaihtoa perusteltiin suojeluvastuun periaatteella. Muutama vuosi sitten Nato otti käyttöön siviilien suojelun käsitteen, mutta nyt termi on vaihtunut inhimilliseksi turvallisuudeksi, jonka nojalla luvataan suojella kulttuuriperintökohteita ja taistella ihmiskauppaa vastaan.
Nato on myös luvannut selvittää voiko sotilasliiton ilmastopäästöt nollata vuoteen 2050 mennessä.
perjantai 4. maaliskuuta 2022
Miksi Putin hyökkäsi Ukrainaan?
KANSAN UUTISET 4.3.2022
Venäjän hyökkäys Ukrainaan noudattaa pitkälti professori Aleksandr Duginin ennusteita. Samaan aikaan kun presidentti Vladimir Putin vielä vakuutti, etteivät Ukrainan rajalle keskitetyt joukot tule hyökkäämään rajan yli, niin Dugin kertoi, mitä oikeasti olisi tulossa.
”Nato ei tule suostumaan Putinin koviin ehtoihin. Tilanne johtaa vääjäämättä romahdukseen, ja Ukrainan konflikti ratkaistaan sodassa”, Dugin sanoi Radio Komsomolskaja Pravdan haastattelussa.
Aleksandr Dugin on kiihkonationalistinen entinen Moskovan valtionyliopiston sosiologian professori. Hän on Putinin hallinnon geopoliittinen neuvonantaja ja Venäjällä tv:stä tuttu poliittinen kommentaattori.
Dugin julkaisi alkuvuodesta artikkelin venäläisen identiteetin uudelleensyntymisestä ja vaati kirjoituksessaan Venäjän joukkoja hyökkäämään Ukrainaan. Duginin visiossa Ukrainan koko itäpuoli tulisi liittää Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltoihin ja näin syntyvä uusi valtio tulisi muodostamaan itäslaavilaisen valtioliiton yhdessä Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa.
”Ukraina ei ole kulttuurisesti erityisen tärkeä, eikä se ole maantieteellisesti tai etnisesti ainutlaatuinen. Mutta itsenäisenä valtiona se muodostaa erittäin suuren vaaran koko Euraasialle”, Dugin totesi jo vuonna 1997 kirjassaan Geopolitiikan perusteet: Venäjän geopoliittinen tulevaisuus.
Duginin geopolitiikkakirja on 600-sivuinen järkäle, joka kuuluu Venäjän sotakoulujen opintovaatimuksiin. Kirjan keskeisenä teesinä on, että Yhdysvallat haluaa kutistaa ja lannistaa Venäjän. Kun Venäjä pysyy heikkona, Yhdysvallat voi hallita maailmaa ja pakottaa muut maat oman poliittisen käsityksensä ja talousmallinsa alaisuuteen.
”Heillä on vain yksi päämäärä. He haluavat estää Venäjän kehityksen”, presidentti Putin muotoili saman ydinajatuksen pitkässä tv-puheessaan juuri ennen Ukrainan sodan käynnistymistä.
Puhtaasti geopoliittisesti katsottuna Ukrainan pysyminen Naton ulkopuolella on aivan keskeistä Venäjän turvallisuudelle ja maan strategisille intresseille. Venäjä on myös halukas ottamaan riskejä ja uhraamaan ihmishenkiä estääkseen Ukrainan siirtymisen vastapuolen leiriin.
Tämä tiedetään varsin hyvin myös Yhdysvaltojen puolustushallinnossa ja länsimaiden ulkopoliittisissa instituuteissa.
Aleksandr Duginin teos on suorastaan kylmäävä ja kyyninen ohjekirja Venäjän johtaman fasistisen Euraasian valtakunnan luomiseksi vastapainoksi Yhdysvaltojen hegemonialle.
Aluksi Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat tulisi yhdistää Venäjän kanssa talousliitoksi. Euraasian talousunioni perustettiinkin Putinin aloitteesta vuonna 2015.
Samaan aikaan Länsi-Euroopan maat ja etenkin Saksa piti saada riippuvaiseksi Venäjän maakaasuvaroista.
Duginin strategiaan kuului myös tukea länsimaiden äärioikeistoliikkeitä ja pyrkiä psykologisten operaatioiden avulla vaikuttamaan Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulokseen.
Venäjän lähialueilla tällä vuosituhannella tehdyt sotaoperaatiot löytyvät kaikki Duginin oppikirjasta: Tšetšenia, Abhasia, Etelä-Ossetia, Krimin miehitys, Itä-Ukraina sekä helmikuussa vaivihkaa tapahtunut Valko-Venäjän miehitys.
Kirjassaan Dugin jakaa Euroopan maat Venäjän ja Saksan etupiireihin. Viime kädessä tavoitteena on koko Euroopan suomettaminen.
Euroopan maista ainoastaan Iso-Britannia saa jäädä eristyksiin yhdessä merentakaisen sotilaallisen isoveljensä kanssa.
Miksi Putinin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan juuri nyt?
Putin itse totesi vuosi sitten uskovansa kansakuntien intohimoisuuden teoriaan, passionarnost venäjäksi. Kyse on viime vuosisadalla eläneen venäläisen historiantutkijan Lev Gumiljovin kehittämästä käsitteestä.
”Kuten luonnossa myös yhteiskunnilla on kasvun, kukoistuksen ja kuihtumisen vaiheet. Venäjä ei ole vielä saavuttanut huippuaan”, Putin selitti maan valtamedian päätoimittajille.
Eri arvioiden mukaan ajankohta hyökkäykselle oli nyt otollinen. Yhdysvallat on Joe Bidenin valtakaudella heikko, eivätkä Euroopan maiden liberaalit hallitukset olisi valmiita puuttumaan tilanteeseen sotilaallisesti ilman Yhdysvaltojen tukea. Venäjän asevoimilla on myös tuoreita kokemuksia sodankäynnistä Syyriassa. Lisäksi korona alkaa olla ohi ja kevät on tulossa.
Putin on Venäjällä myös suositumpi kuin pitkään aikaan. Venäjään kohdistuvista sanktioista tulisivat kärsimään eniten länteen nojallaan olleet oligarkit, joiden sisäpoliittinen merkitys ja uhka Putinin vallalle siten heikkenee.
Putinin yksinpuheluita on pidetty ulkomailla lähinnä päättöminä horinoina, mutta venäläisille tv-katsojille asiayhteydet ovat tuttuja.
Uutiskanavat ovat Putinin hallussa, ja niissä on jo pitkään kutsuttu Ukrainan johtajia juntaksi ja uusnatseiksi, jotka ovat syyllistyneet tuhansien venäjänkielisten kansanmurhaan Itä-Ukrainassa.
Putinia on kuvattu mediassa ainoana johtajana, joka kykenee puolustamaan Venäjää ja sen perinteisiä arvoja lännen rappiolta.
Kun Putin valmistautui sotaan, hänen kannatuksensa kohosi 71 prosenttiin. Riippumattomana pidetyn Levada-keskuksen mielipidemittauksessa puolet vastaajista piti Yhdysvaltoja ja Natoa syypäänä Ukrainan kriisiin.
Kannatusluvut varmasti muuttuvat, mikäli sota pitkittyy, mutta pitää myös muistaa, että Venäjän mediassa ei näytetä uutiskuvia sodan tuhoista ja ukrainalaisten hädästä.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan noudattaa pitkälti professori Aleksandr Duginin ennusteita. Samaan aikaan kun presidentti Vladimir Putin vielä vakuutti, etteivät Ukrainan rajalle keskitetyt joukot tule hyökkäämään rajan yli, niin Dugin kertoi, mitä oikeasti olisi tulossa.
”Nato ei tule suostumaan Putinin koviin ehtoihin. Tilanne johtaa vääjäämättä romahdukseen, ja Ukrainan konflikti ratkaistaan sodassa”, Dugin sanoi Radio Komsomolskaja Pravdan haastattelussa.
Aleksandr Dugin on kiihkonationalistinen entinen Moskovan valtionyliopiston sosiologian professori. Hän on Putinin hallinnon geopoliittinen neuvonantaja ja Venäjällä tv:stä tuttu poliittinen kommentaattori.
Dugin julkaisi alkuvuodesta artikkelin venäläisen identiteetin uudelleensyntymisestä ja vaati kirjoituksessaan Venäjän joukkoja hyökkäämään Ukrainaan. Duginin visiossa Ukrainan koko itäpuoli tulisi liittää Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltoihin ja näin syntyvä uusi valtio tulisi muodostamaan itäslaavilaisen valtioliiton yhdessä Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa.
”Ukraina ei ole kulttuurisesti erityisen tärkeä, eikä se ole maantieteellisesti tai etnisesti ainutlaatuinen. Mutta itsenäisenä valtiona se muodostaa erittäin suuren vaaran koko Euraasialle”, Dugin totesi jo vuonna 1997 kirjassaan Geopolitiikan perusteet: Venäjän geopoliittinen tulevaisuus.
Duginin geopolitiikkakirja on 600-sivuinen järkäle, joka kuuluu Venäjän sotakoulujen opintovaatimuksiin. Kirjan keskeisenä teesinä on, että Yhdysvallat haluaa kutistaa ja lannistaa Venäjän. Kun Venäjä pysyy heikkona, Yhdysvallat voi hallita maailmaa ja pakottaa muut maat oman poliittisen käsityksensä ja talousmallinsa alaisuuteen.
”Heillä on vain yksi päämäärä. He haluavat estää Venäjän kehityksen”, presidentti Putin muotoili saman ydinajatuksen pitkässä tv-puheessaan juuri ennen Ukrainan sodan käynnistymistä.
Puhtaasti geopoliittisesti katsottuna Ukrainan pysyminen Naton ulkopuolella on aivan keskeistä Venäjän turvallisuudelle ja maan strategisille intresseille. Venäjä on myös halukas ottamaan riskejä ja uhraamaan ihmishenkiä estääkseen Ukrainan siirtymisen vastapuolen leiriin.
Tämä tiedetään varsin hyvin myös Yhdysvaltojen puolustushallinnossa ja länsimaiden ulkopoliittisissa instituuteissa.
Aleksandr Duginin teos on suorastaan kylmäävä ja kyyninen ohjekirja Venäjän johtaman fasistisen Euraasian valtakunnan luomiseksi vastapainoksi Yhdysvaltojen hegemonialle.
Aluksi Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat tulisi yhdistää Venäjän kanssa talousliitoksi. Euraasian talousunioni perustettiinkin Putinin aloitteesta vuonna 2015.
Samaan aikaan Länsi-Euroopan maat ja etenkin Saksa piti saada riippuvaiseksi Venäjän maakaasuvaroista.
Duginin strategiaan kuului myös tukea länsimaiden äärioikeistoliikkeitä ja pyrkiä psykologisten operaatioiden avulla vaikuttamaan Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulokseen.
Venäjän lähialueilla tällä vuosituhannella tehdyt sotaoperaatiot löytyvät kaikki Duginin oppikirjasta: Tšetšenia, Abhasia, Etelä-Ossetia, Krimin miehitys, Itä-Ukraina sekä helmikuussa vaivihkaa tapahtunut Valko-Venäjän miehitys.
Kirjassaan Dugin jakaa Euroopan maat Venäjän ja Saksan etupiireihin. Viime kädessä tavoitteena on koko Euroopan suomettaminen.
Euroopan maista ainoastaan Iso-Britannia saa jäädä eristyksiin yhdessä merentakaisen sotilaallisen isoveljensä kanssa.
Miksi Putinin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan juuri nyt?
Putin itse totesi vuosi sitten uskovansa kansakuntien intohimoisuuden teoriaan, passionarnost venäjäksi. Kyse on viime vuosisadalla eläneen venäläisen historiantutkijan Lev Gumiljovin kehittämästä käsitteestä.
”Kuten luonnossa myös yhteiskunnilla on kasvun, kukoistuksen ja kuihtumisen vaiheet. Venäjä ei ole vielä saavuttanut huippuaan”, Putin selitti maan valtamedian päätoimittajille.
Eri arvioiden mukaan ajankohta hyökkäykselle oli nyt otollinen. Yhdysvallat on Joe Bidenin valtakaudella heikko, eivätkä Euroopan maiden liberaalit hallitukset olisi valmiita puuttumaan tilanteeseen sotilaallisesti ilman Yhdysvaltojen tukea. Venäjän asevoimilla on myös tuoreita kokemuksia sodankäynnistä Syyriassa. Lisäksi korona alkaa olla ohi ja kevät on tulossa.
Putin on Venäjällä myös suositumpi kuin pitkään aikaan. Venäjään kohdistuvista sanktioista tulisivat kärsimään eniten länteen nojallaan olleet oligarkit, joiden sisäpoliittinen merkitys ja uhka Putinin vallalle siten heikkenee.
Putinin yksinpuheluita on pidetty ulkomailla lähinnä päättöminä horinoina, mutta venäläisille tv-katsojille asiayhteydet ovat tuttuja.
Uutiskanavat ovat Putinin hallussa, ja niissä on jo pitkään kutsuttu Ukrainan johtajia juntaksi ja uusnatseiksi, jotka ovat syyllistyneet tuhansien venäjänkielisten kansanmurhaan Itä-Ukrainassa.
Putinia on kuvattu mediassa ainoana johtajana, joka kykenee puolustamaan Venäjää ja sen perinteisiä arvoja lännen rappiolta.
Kun Putin valmistautui sotaan, hänen kannatuksensa kohosi 71 prosenttiin. Riippumattomana pidetyn Levada-keskuksen mielipidemittauksessa puolet vastaajista piti Yhdysvaltoja ja Natoa syypäänä Ukrainan kriisiin.
Kannatusluvut varmasti muuttuvat, mikäli sota pitkittyy, mutta pitää myös muistaa, että Venäjän mediassa ei näytetä uutiskuvia sodan tuhoista ja ukrainalaisten hädästä.
torstai 17. helmikuuta 2022
Afganistanin rahoille olisi ottajia
KANSAN UUTISET 18.2.2022
Kuka omistaa Afganistanin keskuspankin Yhdysvalloissa olevat noin seitsemän miljardin dollarin varat? Sitä kysytään nyt eri puolilla maailmaa sen jälkeen kun presidentti Joe Biden viikko sitten allekirjoitti määräyksen, jonka myötä Yhdysvallat voisi takavarikoida Afganistanin valuuttavarannon ja käyttää rahat osittain Afganistaniin kohdennettavaan humanitaariseen apuun ja osittain vahingonkorvausten maksamiseen syyskuun 11. päivän iskuissa menehtyneiden omaisille.
Kun talebanit tulivat Afganistanissa valtaan elokuussa, Yhdysvallat jäädytti Afganistanin keskuspankin varat, jotka oli talletettu New Yorkin keskuspankkiin. Yhdysvallat on luokitellut Taleban-liikkeen terroristiliikkeeksi eikä suostu luovuttamaan varoja Afganistanin keskuspankille.
Yksi lukuisista 9/11-uhrien omaisten ryhmistä vaatii nyt New Yorkin keskuspankkia maksamaan juuri seitsemän miljardia dollaria vahingonkorvauksia 150 perheelle, jotka menettivät läheisensä syyskuun 11. päivän iskuissa.
Vaatimuksen perusteena on newyorkilaisen alioikeuden tuomarin vuonna 2011 antama päätös, jonka mukaan Afganistanin talebanit olivat osasyyllisiä Yhdysvaltojen lentokonekaappauksiin ja siten velvollisia maksamaan vahingonkorvauksia iskuissa kuolleiden omaisille.
Omaisten asianajajien mielestä Afganistanin keskuspankin varat voidaan käyttää vahingonkorvausvelkojen maksamiseen omaisille, sillä talebanit ovat nyt vallassa Afganistanissa ja vastaavat siten myös maan keskuspankin ulkomailla olevista varoista.
Muiden oikeusoppineiden mielestä asia ei ole ihan niin yksinkertainen, sillä jotta Afganistanin keskuspankin ulkomailla olevia varoja voitaisiin pitää talebanien käytössä olevana omaisuutena, niin ensin Yhdysvaltojen pitäisi tunnustaa talebanien hallitus Afganistanin lailliseksi edustajaksi. Toistaiseksi yksikään maailman maa ei ole virallisesti tunnustanut talebanien hallitusta.
Valkoisen talon tiedottajan mukaan Bidenin hallinnon ajatuksena on, että takavarikoiduista varoista 3,5 miljardia dollaria käytettäisiin humanitaarisiin hankkeisiin Afganistanissa ja toiset 3,5 miljardia jätetään odottamaan mahdollisia tuomioistuinten ratkaisuja vahingonkorvauksista syyskuun 11. päivän uhrien omaisille.
Ihan tarkkaan ottaen mitään tällaista ei todeta Bidenin allekirjoittamassa Afganistanin keskuspankin varojen takavarikointimääräyksessä. Päätöksessä mainitaan kyllä terrorismin uhrien edustajien esittämät vaatimukset, mutta takavarikointia perustellaan ennen muuta Afganistanin humanitaarisella kriisillä ja maan talouden mahdollisella romahtamisella, joka Bidenin hallinnon tulkinnan mukaan ”muodostaa poikkeuksellisen uhan Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle ja ulkopolitiikalle”.
YK:n mukaan Afganistanissa 22 miljoonaa ihmistä, yli puolet maan väestöstä, on parhaillaan hätäavun tarpeessa ja viittä miljoonaa afganistanilaisista uhkaa nälänhätä.
YK:n humanitaarisista asioista vastaava apulaispääsihteeri Martin Griffiths sanoi tammikuussa, että Afganistanin hätäapuun tarvitaan välittömästi viisi miljardia dollaria.
Vertailun vuoksi Yhdysvallat käytti Afganistanin sotaan yli 800 miljardia dollaria, keskimäärin reilu 40 miljardia dollaria vuodessa. Maan hallinnon kehittämiseen käytettiin 36 miljardia dollaria.
9/11-uhrien omaisten vaatimusten taustalla oleva alioikeuden päätös ei vastaa vallitsevia näkemyksiä lentokoneiskujen suunnittelusta. Seitsemän 9/11-lesken vuonna 2002 nostamassa kanteessa vaadittiin vahingonkorvauksia Osama bin Ladenilta, silloiselta Taleban-johtajalta Mullah Omarilta, Iranin viranomaisilta, Hizbollahilta sekä Saddam Husseinin Irakilta.
Vuonna 2011 tehdyn alioikeuden tuomarin päätöksen mukaan etenkin Iranin viranomaiset olivat tukeneet lentokonekaappaajia. Päätöksen nojalla omaisten perheet saivat vuonna 2014 haltuunsa Iranin šaahin aikoinaan rakennuttaman 500 miljoonan dollarin arvoisen tornitalon Manhattanilla.
Kanteen alullepanija Fiona Havlish on nykyään Coloradossa vaikuttava inspiraatiopuhuja ja menestysvalmentaja, joka harjoittaa myös intuitiivista parantamista ja reikihoitoa. Hänen miehensä työskenteli vakuutusmeklarina New Yorkin World Trade Centerissä.
Kuka omistaa Afganistanin keskuspankin Yhdysvalloissa olevat noin seitsemän miljardin dollarin varat? Sitä kysytään nyt eri puolilla maailmaa sen jälkeen kun presidentti Joe Biden viikko sitten allekirjoitti määräyksen, jonka myötä Yhdysvallat voisi takavarikoida Afganistanin valuuttavarannon ja käyttää rahat osittain Afganistaniin kohdennettavaan humanitaariseen apuun ja osittain vahingonkorvausten maksamiseen syyskuun 11. päivän iskuissa menehtyneiden omaisille.
Kun talebanit tulivat Afganistanissa valtaan elokuussa, Yhdysvallat jäädytti Afganistanin keskuspankin varat, jotka oli talletettu New Yorkin keskuspankkiin. Yhdysvallat on luokitellut Taleban-liikkeen terroristiliikkeeksi eikä suostu luovuttamaan varoja Afganistanin keskuspankille.
Yksi lukuisista 9/11-uhrien omaisten ryhmistä vaatii nyt New Yorkin keskuspankkia maksamaan juuri seitsemän miljardia dollaria vahingonkorvauksia 150 perheelle, jotka menettivät läheisensä syyskuun 11. päivän iskuissa.
Vaatimuksen perusteena on newyorkilaisen alioikeuden tuomarin vuonna 2011 antama päätös, jonka mukaan Afganistanin talebanit olivat osasyyllisiä Yhdysvaltojen lentokonekaappauksiin ja siten velvollisia maksamaan vahingonkorvauksia iskuissa kuolleiden omaisille.
Omaisten asianajajien mielestä Afganistanin keskuspankin varat voidaan käyttää vahingonkorvausvelkojen maksamiseen omaisille, sillä talebanit ovat nyt vallassa Afganistanissa ja vastaavat siten myös maan keskuspankin ulkomailla olevista varoista.
Muiden oikeusoppineiden mielestä asia ei ole ihan niin yksinkertainen, sillä jotta Afganistanin keskuspankin ulkomailla olevia varoja voitaisiin pitää talebanien käytössä olevana omaisuutena, niin ensin Yhdysvaltojen pitäisi tunnustaa talebanien hallitus Afganistanin lailliseksi edustajaksi. Toistaiseksi yksikään maailman maa ei ole virallisesti tunnustanut talebanien hallitusta.
Valkoisen talon tiedottajan mukaan Bidenin hallinnon ajatuksena on, että takavarikoiduista varoista 3,5 miljardia dollaria käytettäisiin humanitaarisiin hankkeisiin Afganistanissa ja toiset 3,5 miljardia jätetään odottamaan mahdollisia tuomioistuinten ratkaisuja vahingonkorvauksista syyskuun 11. päivän uhrien omaisille.
Ihan tarkkaan ottaen mitään tällaista ei todeta Bidenin allekirjoittamassa Afganistanin keskuspankin varojen takavarikointimääräyksessä. Päätöksessä mainitaan kyllä terrorismin uhrien edustajien esittämät vaatimukset, mutta takavarikointia perustellaan ennen muuta Afganistanin humanitaarisella kriisillä ja maan talouden mahdollisella romahtamisella, joka Bidenin hallinnon tulkinnan mukaan ”muodostaa poikkeuksellisen uhan Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle ja ulkopolitiikalle”.
YK:n mukaan Afganistanissa 22 miljoonaa ihmistä, yli puolet maan väestöstä, on parhaillaan hätäavun tarpeessa ja viittä miljoonaa afganistanilaisista uhkaa nälänhätä.
YK:n humanitaarisista asioista vastaava apulaispääsihteeri Martin Griffiths sanoi tammikuussa, että Afganistanin hätäapuun tarvitaan välittömästi viisi miljardia dollaria.
Vertailun vuoksi Yhdysvallat käytti Afganistanin sotaan yli 800 miljardia dollaria, keskimäärin reilu 40 miljardia dollaria vuodessa. Maan hallinnon kehittämiseen käytettiin 36 miljardia dollaria.
9/11-uhrien omaisten vaatimusten taustalla oleva alioikeuden päätös ei vastaa vallitsevia näkemyksiä lentokoneiskujen suunnittelusta. Seitsemän 9/11-lesken vuonna 2002 nostamassa kanteessa vaadittiin vahingonkorvauksia Osama bin Ladenilta, silloiselta Taleban-johtajalta Mullah Omarilta, Iranin viranomaisilta, Hizbollahilta sekä Saddam Husseinin Irakilta.
Vuonna 2011 tehdyn alioikeuden tuomarin päätöksen mukaan etenkin Iranin viranomaiset olivat tukeneet lentokonekaappaajia. Päätöksen nojalla omaisten perheet saivat vuonna 2014 haltuunsa Iranin šaahin aikoinaan rakennuttaman 500 miljoonan dollarin arvoisen tornitalon Manhattanilla.
Kanteen alullepanija Fiona Havlish on nykyään Coloradossa vaikuttava inspiraatiopuhuja ja menestysvalmentaja, joka harjoittaa myös intuitiivista parantamista ja reikihoitoa. Hänen miehensä työskenteli vakuutusmeklarina New Yorkin World Trade Centerissä.
torstai 3. helmikuuta 2022
Kriisinhallintasuunnitelmat vastatuulessa
KANSAN UUTISET 4.2.2022
Suomen hallituksen suunnitelmat lähettää lisää sotilaita EU:n koulutusoperaatioon Länsi-Afrikassa sijaitsevaan Maliin näyttäisivät olevan vastatuulessa maan muuttuneen tilanteen vuoksi.
Suomalaisten lisäjoukkojen oli tarkoitus kouluttaa ja tukea Malin asevoimia taistelussa islamistisia ääriliikkeitä vastaan ja viime kädessä auttaa maan tilanteen vakauttamisessa.
Viime elokuussa presidentti Sauli Niinistö ja hallitus päättivät yhteistuumin, että EU:n koulutusoperaatioon Malissa osallistuu tänä vuonna kaikkiaan 55 suomalaista sotilasta.
Näin ei tule ilmeisesti tapahtumaan sen jälkeen kun Malin sotilashallitus kutsui venäläisen Wagner-ryhmän palkkasotilaita maahan ja ilmoitti siirtävänsä helmikuun lopulle suunniteltuja vaaleja viidellä vuodella eteenpäin.
Ruotsi ilmoitti vaalien peruuntumisen jälkeen vetävänsä suurimman osan joukoistaan pois maasta maaliskuun loppuun mennessä. Ruotsilla on ollut Malissa useita satoja sotilaita ja muutenkin näkyvä rooli maan lukuisissa kriisinhallintaoperaatioissa.
Piakkoin tämän jälkeen Malin sotilasjuntta ilmoitti yllättäen, että juuri maahan tulleet tanskalaissotilaat eivät ole tervetulleita vaan saavat palata kotimaahansa.
Tanskalaisten poistumiskäsky herätti luonnollisesti ihmetystä Tanskassa ja sai myös Ranskan ulkoministerin Jean-Yves Le Drianin kimpaantumaan.
Le Drian totesi viime viikonloppuna, että Malin sotilasjuntta on laiton ja menettänyt tilanteen hallinnan.
Mali on Ranskan entinen siirtomaa. Maassa on ollut tuhansia ranskalaisia sotilaita taistelemassa islamistijoukkoja vastaan vuodesta 2013 lähtien.
Tanskalaiset sotilaat olivat tulossa mukaan Ranskan alkujaan perustamiin Takuba-joukkoihin. Ranska on toivonut, että muut EU-maat ottaisivat enemmän vastuuta näistä joukoista, jotka osallistuvat myös varsinaisiin taisteluihin Malin armeijan sotilaiden rinnalla.
Erikoisjoukkojen nimi tulee Sahelin alueen perinteisestä pitkästä takuba-miekasta.
Toistaiseksi EU-maista ainoastaan Ruotsi, Tšekki ja Viro ovat lähettäneet taistelujoukkoja Maliin ranskalaisyksikön avuksi. Joukkojen komentajana toimii ruotsalainen eversti Peter, jonka koko nimeä ei ole haluttu paljastaa.
Malin sotilasjuntta ei ollut mielissään Ranskan ulkoministerin esittämästä kritiikistä. Juntan ulkoministeri Abdoulaye Diop totesi Radio France Internationalin haastattelussa, että Ranskan uhkausten ja solvausten on loputtava.
”Emme sulje pois mitään vaihtoehtoja. Mikäli Ranskan läsnäolo on vastoin Malin etuja, emme epäröi ottaa vastuuta tilanteesta”, Diop sanoi.
Lopulta sotilasjuntan edustajat kutsuivat Ranskan Malin-suurlähettilään puhutteluun ja antoivat hänelle 72 tuntia aikaa poistua maasta ”Ranskan ulkoministerin vihamielisten ja hävyttömien kommenttien johdosta”.
Sotilasoperaatioissa Malissa toimivat EU-maat ovat ilmoittaneet päättävänsä viikon sisällä operaatioiden tulevaisuudesta. Jotkut olisivat valmiita lähtemään maasta, mutta toiset eivät haluaisi jättää Malia Venäjän ja Wagner-ryhmän palkkasotilaiden temmellyskentäksi.
Asiaan vaikuttaa myös se, että Mali on yksi maailman suurimmista kullantuottajista. Wagnerin toimintatapoihin kuuluu yleensä ottaa korvaus palveluistaan hankkimalla kaivosoikeuksia.
Suomen ulkoministeriössä on jo pidemmän aikaa haluttu lisätä suomalaisten sotilaiden osallistumista kriisinhallintaoperaatioihin nimenomaan Afrikassa. Puolustusministeriössä on suhtauduttu nihkeämmin sotilasoperaatioihin Afrikan maissa, sillä operaatiot Afrikassa ovat kalliita eivätkä välittömästi palvele Suomen omaa puolustuskykyä.
Tällä hetkellä suurin osa suomalaisista kriisinhallintasotilaista toimii Libanonissa. Malissa on parhaillaan 16 suomalaista sotilasta.
Aiemmin on kerrottu, että Suomi valmistautuu EU:n koulutusoperaatioihin myös Mosambikissa sekä Malin naapurimaassa Nigerissä.
Maailman suurimpiin uraanintuottajiin kuuluva Niger on Sahelin alueen maista ainoa, jossa sotilaat eivät ole vallassa. Tšadissa sotilaat ottivat vallan Ranskan tuella viime vuoden huhtikuussa. Burkina Fasossa sotilaat kaappasivat vallan tammikuussa.
Suomen hallituksen suunnitelmat lähettää lisää sotilaita EU:n koulutusoperaatioon Länsi-Afrikassa sijaitsevaan Maliin näyttäisivät olevan vastatuulessa maan muuttuneen tilanteen vuoksi.
Suomalaisten lisäjoukkojen oli tarkoitus kouluttaa ja tukea Malin asevoimia taistelussa islamistisia ääriliikkeitä vastaan ja viime kädessä auttaa maan tilanteen vakauttamisessa.
Viime elokuussa presidentti Sauli Niinistö ja hallitus päättivät yhteistuumin, että EU:n koulutusoperaatioon Malissa osallistuu tänä vuonna kaikkiaan 55 suomalaista sotilasta.
Näin ei tule ilmeisesti tapahtumaan sen jälkeen kun Malin sotilashallitus kutsui venäläisen Wagner-ryhmän palkkasotilaita maahan ja ilmoitti siirtävänsä helmikuun lopulle suunniteltuja vaaleja viidellä vuodella eteenpäin.
Ruotsi ilmoitti vaalien peruuntumisen jälkeen vetävänsä suurimman osan joukoistaan pois maasta maaliskuun loppuun mennessä. Ruotsilla on ollut Malissa useita satoja sotilaita ja muutenkin näkyvä rooli maan lukuisissa kriisinhallintaoperaatioissa.
Piakkoin tämän jälkeen Malin sotilasjuntta ilmoitti yllättäen, että juuri maahan tulleet tanskalaissotilaat eivät ole tervetulleita vaan saavat palata kotimaahansa.
Tanskalaisten poistumiskäsky herätti luonnollisesti ihmetystä Tanskassa ja sai myös Ranskan ulkoministerin Jean-Yves Le Drianin kimpaantumaan.
Le Drian totesi viime viikonloppuna, että Malin sotilasjuntta on laiton ja menettänyt tilanteen hallinnan.
Mali on Ranskan entinen siirtomaa. Maassa on ollut tuhansia ranskalaisia sotilaita taistelemassa islamistijoukkoja vastaan vuodesta 2013 lähtien.
Tanskalaiset sotilaat olivat tulossa mukaan Ranskan alkujaan perustamiin Takuba-joukkoihin. Ranska on toivonut, että muut EU-maat ottaisivat enemmän vastuuta näistä joukoista, jotka osallistuvat myös varsinaisiin taisteluihin Malin armeijan sotilaiden rinnalla.
Erikoisjoukkojen nimi tulee Sahelin alueen perinteisestä pitkästä takuba-miekasta.
Toistaiseksi EU-maista ainoastaan Ruotsi, Tšekki ja Viro ovat lähettäneet taistelujoukkoja Maliin ranskalaisyksikön avuksi. Joukkojen komentajana toimii ruotsalainen eversti Peter, jonka koko nimeä ei ole haluttu paljastaa.
Malin sotilasjuntta ei ollut mielissään Ranskan ulkoministerin esittämästä kritiikistä. Juntan ulkoministeri Abdoulaye Diop totesi Radio France Internationalin haastattelussa, että Ranskan uhkausten ja solvausten on loputtava.
”Emme sulje pois mitään vaihtoehtoja. Mikäli Ranskan läsnäolo on vastoin Malin etuja, emme epäröi ottaa vastuuta tilanteesta”, Diop sanoi.
Lopulta sotilasjuntan edustajat kutsuivat Ranskan Malin-suurlähettilään puhutteluun ja antoivat hänelle 72 tuntia aikaa poistua maasta ”Ranskan ulkoministerin vihamielisten ja hävyttömien kommenttien johdosta”.
Sotilasoperaatioissa Malissa toimivat EU-maat ovat ilmoittaneet päättävänsä viikon sisällä operaatioiden tulevaisuudesta. Jotkut olisivat valmiita lähtemään maasta, mutta toiset eivät haluaisi jättää Malia Venäjän ja Wagner-ryhmän palkkasotilaiden temmellyskentäksi.
Asiaan vaikuttaa myös se, että Mali on yksi maailman suurimmista kullantuottajista. Wagnerin toimintatapoihin kuuluu yleensä ottaa korvaus palveluistaan hankkimalla kaivosoikeuksia.
Suomen ulkoministeriössä on jo pidemmän aikaa haluttu lisätä suomalaisten sotilaiden osallistumista kriisinhallintaoperaatioihin nimenomaan Afrikassa. Puolustusministeriössä on suhtauduttu nihkeämmin sotilasoperaatioihin Afrikan maissa, sillä operaatiot Afrikassa ovat kalliita eivätkä välittömästi palvele Suomen omaa puolustuskykyä.
Tällä hetkellä suurin osa suomalaisista kriisinhallintasotilaista toimii Libanonissa. Malissa on parhaillaan 16 suomalaista sotilasta.
Aiemmin on kerrottu, että Suomi valmistautuu EU:n koulutusoperaatioihin myös Mosambikissa sekä Malin naapurimaassa Nigerissä.
Maailman suurimpiin uraanintuottajiin kuuluva Niger on Sahelin alueen maista ainoa, jossa sotilaat eivät ole vallassa. Tšadissa sotilaat ottivat vallan Ranskan tuella viime vuoden huhtikuussa. Burkina Fasossa sotilaat kaappasivat vallan tammikuussa.
torstai 20. tammikuuta 2022
Ilmastokriisi uhkaa kahvin viljelyä
KANSAN UUTISET 21.1.2022
Kahvi saattaa lähitulevaisuudessa muuttua kitkerämmäksi ja huomattavasti nykyistä kalliimmaksi. Keskeisenä syynä tähän on ilmastonmuutos. Ennusteiden mukaan yli puolet maailman nykyisistä kahvinviljelyalueista ei enää kelpaa kahvin tuotantoon vuonna 2050.
Latinalaisessa Amerikassa jopa 88 prosenttia kahvin tämänhetkisistä viljelyalueista saattaa olla 30 vuoden päästä liian kuumia ja kuivia kahvin tuotantoon, arvioivat tutkijat Trooppisen maatalouden kansainvälisestä tutkimuskeskuksesta CIAT:ista.
Kun ilmasto lämpenee päiväntasaajan tienoilla parilla asteella, kuivat kaudet ovat aiempaa pidempiä ja sateet tulevat lopulta rankkasateina aiheuttaen tulvia ja maanvyöryjä.
Lämmin ilmasto lisää myös tuholaisten määrää ja kasvitauteja kuten kahviruostetta. Kahviruoste on sienitauti, joka näivettää kahvipensaat ja saa ne pudottamaan lehtensä. Kahviruoste tuhosi muutama vuosi sitten kahvisadot useissa Keski-Amerikan maissa.
Liialliset helteet karkottavat myös mehiläiset, joita tarvittaisiin kahvipensaiden pölyttämiseen.
Kahvia viljellään yli 70 maassa, mutta suurin osa viljelystä on keskittynyt muutamiin suurtuottajiin, kuten Brasiliaan, Vietnamiin, Kolumbiaan, Indonesiaan, Etiopiaan ja Hondurasiin.
Brasiliassa yksinään tuotetaan 40 prosenttia maailman kahvista. Viime vuosina Brasilian kahvisadot ovat kuitenkin romahtaneet, sillä maassa ei ole nähty kunnollista sadekautta yli kymmeneen vuoteen. Arabica-lajikkeen tuotanto väheni Brasiliassa viime vuonna 30 prosentilla. Paremmin kuumuutta kestävän robusta-lajikkeen sadot sen sijaan kasvoivat hiukan.
Robustapapujen maku on karvaampi, ja ne sisältävät enemmän kofeiinia kuin arabicakahvi. Robustasta valmistetaankin yleensä espressoa tai pikakahvia.
Viime aikoina monet pohjoisen pallonpuoliskon suuret kahvinjalostajat ovat ruvenneet lisäämään robustaa kahvisekoituksiin paremman makuisena pidetyn arabicakahvin joukkoon. Suomalainen suodatinkahvi on toistaiseksi pääasiassa arabicaa.
Yli 80 prosenttia maailman kahvista kasvatetaan pientiloilla, joilla kahvipavut poimitaan käsin. Arviolta 125 miljoonaa ihmistä saa elantonsa kahvin viljelystä.
Monissa Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maissa kahvi on yksi tärkeimmistä vientituotteista. Etiopian vientituloista 27 prosenttia tulee kahvista, Ugandassa ja Burundissa 20 prosenttia. Hondurasissa, Guatemalassa ja Kolumbiassa kahvi on toiseksi tärkein vientituote – heti t-paitojen halpatuotannon, banaanien ja öljyn jälkeen.
Ilmastomallinnuksia laatineiden tutkijoiden ennusteet ovat synkkiä maailman kahvintuottajille. Useimmissa maissa suositellaan kahvin viljelyn siirtämistä korkeammalle vuoristoihin, missä ilmasto alkaa olla kahville suotuisampaa.
Kaikissa maissa tällaisia vuoristoja ei ole olemassa, tai esimerkiksi Vietnamissa vuoristot ovat suojeltuja metsäalueita. Muuttaminen ylemmäs vuoristoon ei ole muutenkaan mahdollista useimmille kahvinviljelijöille, joista suurin osa asuu esi-isiltä perityillä pienillä sukutiloilla.
Monet ovat jo vaihtaneet kahvin muihin viljelykasveihin, kuten banaaneihin, avokadoihin tai pähkinöihin. Kolumbiassa on siirrytty kasvattamaan kannabista, Etiopiassa puolestaan Afrikan sarven alueella suosittua päihdekasvia khattia.
Paikalliset maatalousneuvojat ehdottavat hyötypuiden istuttamista kahvipensaiden sekaan. Puut tuovat varjoa, lisäävät kosteutta ja viilentävät ilmaa.
Pohjoisen kahvifirmat ovat suhtautuneet yllättävän rauhallisesti alaa uhkaavaan katastrofiin. Jalostamattomien kahvipapujen hinta on pysynyt niin alhaisena, ettei köyhien maiden kahvinviljelijöillä ole varaa uusiin investointeihin.
Yhtälö ei silti ole kestävä, kun raaka-aineen saanti hankaloituu monin tavoin ja samalla kahvin kysynnän odotetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä Aasian maiden keskiluokan löytäessä länsimaisen kahvilakulttuurin.
Toistaiseksi kahvin kulutus on suurinta Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Asukasta kohti laskettuna Suomi on maailman ylivoimaisesti suurin kahvin kuluttaja. Seuraavina tulevat muut Pohjoismaat, Ruotsi, Islanti, Norja ja Tanska.
Kahvi saattaa lähitulevaisuudessa muuttua kitkerämmäksi ja huomattavasti nykyistä kalliimmaksi. Keskeisenä syynä tähän on ilmastonmuutos. Ennusteiden mukaan yli puolet maailman nykyisistä kahvinviljelyalueista ei enää kelpaa kahvin tuotantoon vuonna 2050.
Latinalaisessa Amerikassa jopa 88 prosenttia kahvin tämänhetkisistä viljelyalueista saattaa olla 30 vuoden päästä liian kuumia ja kuivia kahvin tuotantoon, arvioivat tutkijat Trooppisen maatalouden kansainvälisestä tutkimuskeskuksesta CIAT:ista.
Kun ilmasto lämpenee päiväntasaajan tienoilla parilla asteella, kuivat kaudet ovat aiempaa pidempiä ja sateet tulevat lopulta rankkasateina aiheuttaen tulvia ja maanvyöryjä.
Lämmin ilmasto lisää myös tuholaisten määrää ja kasvitauteja kuten kahviruostetta. Kahviruoste on sienitauti, joka näivettää kahvipensaat ja saa ne pudottamaan lehtensä. Kahviruoste tuhosi muutama vuosi sitten kahvisadot useissa Keski-Amerikan maissa.
Liialliset helteet karkottavat myös mehiläiset, joita tarvittaisiin kahvipensaiden pölyttämiseen.
Kahvia viljellään yli 70 maassa, mutta suurin osa viljelystä on keskittynyt muutamiin suurtuottajiin, kuten Brasiliaan, Vietnamiin, Kolumbiaan, Indonesiaan, Etiopiaan ja Hondurasiin.
Brasiliassa yksinään tuotetaan 40 prosenttia maailman kahvista. Viime vuosina Brasilian kahvisadot ovat kuitenkin romahtaneet, sillä maassa ei ole nähty kunnollista sadekautta yli kymmeneen vuoteen. Arabica-lajikkeen tuotanto väheni Brasiliassa viime vuonna 30 prosentilla. Paremmin kuumuutta kestävän robusta-lajikkeen sadot sen sijaan kasvoivat hiukan.
Robustapapujen maku on karvaampi, ja ne sisältävät enemmän kofeiinia kuin arabicakahvi. Robustasta valmistetaankin yleensä espressoa tai pikakahvia.
Viime aikoina monet pohjoisen pallonpuoliskon suuret kahvinjalostajat ovat ruvenneet lisäämään robustaa kahvisekoituksiin paremman makuisena pidetyn arabicakahvin joukkoon. Suomalainen suodatinkahvi on toistaiseksi pääasiassa arabicaa.
Yli 80 prosenttia maailman kahvista kasvatetaan pientiloilla, joilla kahvipavut poimitaan käsin. Arviolta 125 miljoonaa ihmistä saa elantonsa kahvin viljelystä.
Monissa Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maissa kahvi on yksi tärkeimmistä vientituotteista. Etiopian vientituloista 27 prosenttia tulee kahvista, Ugandassa ja Burundissa 20 prosenttia. Hondurasissa, Guatemalassa ja Kolumbiassa kahvi on toiseksi tärkein vientituote – heti t-paitojen halpatuotannon, banaanien ja öljyn jälkeen.
.svg){kind=link}
.svg){kind=link}
.svg){kind=link}
Ilmastomallinnuksia laatineiden tutkijoiden ennusteet ovat synkkiä maailman kahvintuottajille. Useimmissa maissa suositellaan kahvin viljelyn siirtämistä korkeammalle vuoristoihin, missä ilmasto alkaa olla kahville suotuisampaa.
Kaikissa maissa tällaisia vuoristoja ei ole olemassa, tai esimerkiksi Vietnamissa vuoristot ovat suojeltuja metsäalueita. Muuttaminen ylemmäs vuoristoon ei ole muutenkaan mahdollista useimmille kahvinviljelijöille, joista suurin osa asuu esi-isiltä perityillä pienillä sukutiloilla.
Monet ovat jo vaihtaneet kahvin muihin viljelykasveihin, kuten banaaneihin, avokadoihin tai pähkinöihin. Kolumbiassa on siirrytty kasvattamaan kannabista, Etiopiassa puolestaan Afrikan sarven alueella suosittua päihdekasvia khattia.
Paikalliset maatalousneuvojat ehdottavat hyötypuiden istuttamista kahvipensaiden sekaan. Puut tuovat varjoa, lisäävät kosteutta ja viilentävät ilmaa.
Pohjoisen kahvifirmat ovat suhtautuneet yllättävän rauhallisesti alaa uhkaavaan katastrofiin. Jalostamattomien kahvipapujen hinta on pysynyt niin alhaisena, ettei köyhien maiden kahvinviljelijöillä ole varaa uusiin investointeihin.
Yhtälö ei silti ole kestävä, kun raaka-aineen saanti hankaloituu monin tavoin ja samalla kahvin kysynnän odotetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä Aasian maiden keskiluokan löytäessä länsimaisen kahvilakulttuurin.
Toistaiseksi kahvin kulutus on suurinta Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Asukasta kohti laskettuna Suomi on maailman ylivoimaisesti suurin kahvin kuluttaja. Seuraavina tulevat muut Pohjoismaat, Ruotsi, Islanti, Norja ja Tanska.
torstai 30. joulukuuta 2021
Vasemmisto nosteessa Etelä-Amerikassa
KANSAN UUTISET 31.12.2021
Joulun alla Chilessä valittiin uudeksi presidentiksi 35-vuotias vasemmiston laajan yhteisrintaman ehdokas Gabriel Boric. Voitonjuhlissa maan pääkaupungin Santiagon keskustassa heilutettiin sulassa sovussa punalippuja, sateenkaarilippuja, Chilen tähtilippua ja erivärisiä Boric presidentiksi -lippuja.
Boric on valtaan tullessaan luvannut kiristää maan superrikkaiden ja suuryhtiöiden verotusta ja käyttää rahat hyvinvointipalvelujen kehittämiseen, kuten maksuttomaan kouluopetukseen ja julkiseen terveydenhuoltoon.
Chile on Etelä-Amerikan rikkain valtio, mutta myös hyvin eriarvoinen. 60 prosentilla maan kotitalouksista ei ole riittävästi tuloja kattamaan kuukausittaisia menoja.
Eriarvoisuuden syynä on pitkälti diktaattori Augusto Pinochetin kaudelta asti jatkunut ääriliberalistinen talouspolitiikka, jota piakkoin on tarkoitus lähteä purkamaan.
Boricilla on hyvät mahdollisuudet ryhtyä toteuttamaan lupauksiaan. Vasemmiston kannatus on ollut nosteessa vuoden 2019 katuprotesteista alkaen, jolloin Chilessä miljoonat ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan sosiaalisia muutoksia.
Uutta perustuslakia säätävään kokoukseen valittiin toukokuussa selvä vasemmistoenemmistö. Marraskuussa pidetyissä parlamenttivaaleissa vasemmistopuolueet saivat myös enemmistön alahuoneen paikoista.
Ulkomaiset sijoittajat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä vaalitulokseen. Pörssikurssit laskivat heti Boricin vaalivoiton varmistumisen jälkeen, ja Chilen peso menetti arvoaan.
Myös Chilen pohjoisessa naapurimaassa Perussa on ollut vasemmistolainen presidentti heinäkuusta lähtien, jolloin marxilais-leniniläisen Vapaa Peru -puolueen ehdokas, entinen kyläkoulun opettaja Pedro Castillo nimitettiin virkaansa.
Castillon valtakausi on ollut toistaiseksi kivinen. Oikeistopuolueet ovat yrittäneet asettaa hänet virkasyytteeseen, ja useita hänen avustajiaan epäillään erilaisista väärinkäytöksistä.
Paikalliset asukkaat ovat protestoineet Andien vuoriston kaivoshankkeita vastaan ja tukkineet kuparikaivoksiin johtavia maanteitä. Peru on Chilen jälkeen maailman toiseksi suurin kuparintuottaja.
Perussa on myös maailman pahin koronakuolleisuus asukaslukuun nähden.
Mielipidekyselyjen mukaan Castillon suosio on romahtanut – myös oman puolueen kannattajien keskuudessa. Vasemmistopuolueet ovat vähemmistönä parlamentissa, eivätkä presidentin lakiesitykset mene läpi ilman myönnytyksiä parlamentissa enemmistönä oleville konservatiiveille ja oikeistopopulisteille.
Muutenkin ilmeisesti monet perulaiset äänestivät vaalien toisella kierroksella Castilloa eivät sen takia että uskoisivat sosialismiin vaan koska halusivat estää ex-diktaattori Alberto Fujimorin tytärtä Keiko Fujimoria pääsemästä valtaan.
Myös Bolivia on palannut vasemmiston valtaan vuoden 2019 oikeistovallankaappauksen jälkeen. Vallankaappauksessa syrjäytetyn presidentti Evo Moralesin pitkäaikainen valtiovarainministeri Luis Arce voitti reilu vuosi sitten pidetyt presidentinvaalit saatuaan heti ensimmäisellä kierroksella 55 prosenttia äänistä. Evo Moralesin johtama Mas-puolue (Liike kohti sosialismia) sai yhtä selvän enemmistön parlamentin paikoista.
Keväällä pidetyissä aluevaaleissa Mas-puolue kuitenkin menetti puolet kuvernöörin paikoistaan, pääasiassa entisille Masin jäsenille, jotka olivat päättäneet lähteä puolueesta.
Luis Arcen kauden aikana Bolivian talous on kasvanut yhdeksällä prosentilla ja maahan on luotu lähes miljoona uutta työpaikkaa. Koronatartunnat ovat pysyneet aisoissa onnistuneen rokotuskampanjan ansiosta.
Uuden varallisuusveron tuloilla on maksettu eläkkeitä, kouluavustuksia ja toimeentulotukea maan köyhimmälle kansanosalle.
Pitkin syksyä Boliviassa on myös varoitettu oikeiston uudesta vallankaappausyrityksestä. Äärioikeiston kannattajat mellakoivat marraskuussa uutta rahanpesua ehkäisevää lakia vastaan, joka lopulta kumottiin parlamentissa.
Boliviassa syksyllä 2019 vallan kaapanneen oikeistohallituksen tekemiä joukkomurhia selvitetään parhaillaan tuomioistuimessa. Silloisen väliaikaishallituksen käskystä turvallisuusjoukot ampuivat kuoliaaksi kymmeniä ihmisiä, jotka osoittivat mieltään vallankaappausta vastaan.
Joulun alla Chilessä valittiin uudeksi presidentiksi 35-vuotias vasemmiston laajan yhteisrintaman ehdokas Gabriel Boric. Voitonjuhlissa maan pääkaupungin Santiagon keskustassa heilutettiin sulassa sovussa punalippuja, sateenkaarilippuja, Chilen tähtilippua ja erivärisiä Boric presidentiksi -lippuja.
Boric on valtaan tullessaan luvannut kiristää maan superrikkaiden ja suuryhtiöiden verotusta ja käyttää rahat hyvinvointipalvelujen kehittämiseen, kuten maksuttomaan kouluopetukseen ja julkiseen terveydenhuoltoon.
Chile on Etelä-Amerikan rikkain valtio, mutta myös hyvin eriarvoinen. 60 prosentilla maan kotitalouksista ei ole riittävästi tuloja kattamaan kuukausittaisia menoja.
Eriarvoisuuden syynä on pitkälti diktaattori Augusto Pinochetin kaudelta asti jatkunut ääriliberalistinen talouspolitiikka, jota piakkoin on tarkoitus lähteä purkamaan.
Boricilla on hyvät mahdollisuudet ryhtyä toteuttamaan lupauksiaan. Vasemmiston kannatus on ollut nosteessa vuoden 2019 katuprotesteista alkaen, jolloin Chilessä miljoonat ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan sosiaalisia muutoksia.
Uutta perustuslakia säätävään kokoukseen valittiin toukokuussa selvä vasemmistoenemmistö. Marraskuussa pidetyissä parlamenttivaaleissa vasemmistopuolueet saivat myös enemmistön alahuoneen paikoista.
Ulkomaiset sijoittajat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä vaalitulokseen. Pörssikurssit laskivat heti Boricin vaalivoiton varmistumisen jälkeen, ja Chilen peso menetti arvoaan.
Myös Chilen pohjoisessa naapurimaassa Perussa on ollut vasemmistolainen presidentti heinäkuusta lähtien, jolloin marxilais-leniniläisen Vapaa Peru -puolueen ehdokas, entinen kyläkoulun opettaja Pedro Castillo nimitettiin virkaansa.
Castillon valtakausi on ollut toistaiseksi kivinen. Oikeistopuolueet ovat yrittäneet asettaa hänet virkasyytteeseen, ja useita hänen avustajiaan epäillään erilaisista väärinkäytöksistä.
Paikalliset asukkaat ovat protestoineet Andien vuoriston kaivoshankkeita vastaan ja tukkineet kuparikaivoksiin johtavia maanteitä. Peru on Chilen jälkeen maailman toiseksi suurin kuparintuottaja.
Perussa on myös maailman pahin koronakuolleisuus asukaslukuun nähden.
Mielipidekyselyjen mukaan Castillon suosio on romahtanut – myös oman puolueen kannattajien keskuudessa. Vasemmistopuolueet ovat vähemmistönä parlamentissa, eivätkä presidentin lakiesitykset mene läpi ilman myönnytyksiä parlamentissa enemmistönä oleville konservatiiveille ja oikeistopopulisteille.
Muutenkin ilmeisesti monet perulaiset äänestivät vaalien toisella kierroksella Castilloa eivät sen takia että uskoisivat sosialismiin vaan koska halusivat estää ex-diktaattori Alberto Fujimorin tytärtä Keiko Fujimoria pääsemästä valtaan.
Myös Bolivia on palannut vasemmiston valtaan vuoden 2019 oikeistovallankaappauksen jälkeen. Vallankaappauksessa syrjäytetyn presidentti Evo Moralesin pitkäaikainen valtiovarainministeri Luis Arce voitti reilu vuosi sitten pidetyt presidentinvaalit saatuaan heti ensimmäisellä kierroksella 55 prosenttia äänistä. Evo Moralesin johtama Mas-puolue (Liike kohti sosialismia) sai yhtä selvän enemmistön parlamentin paikoista.
Keväällä pidetyissä aluevaaleissa Mas-puolue kuitenkin menetti puolet kuvernöörin paikoistaan, pääasiassa entisille Masin jäsenille, jotka olivat päättäneet lähteä puolueesta.
Luis Arcen kauden aikana Bolivian talous on kasvanut yhdeksällä prosentilla ja maahan on luotu lähes miljoona uutta työpaikkaa. Koronatartunnat ovat pysyneet aisoissa onnistuneen rokotuskampanjan ansiosta.
Uuden varallisuusveron tuloilla on maksettu eläkkeitä, kouluavustuksia ja toimeentulotukea maan köyhimmälle kansanosalle.
Pitkin syksyä Boliviassa on myös varoitettu oikeiston uudesta vallankaappausyrityksestä. Äärioikeiston kannattajat mellakoivat marraskuussa uutta rahanpesua ehkäisevää lakia vastaan, joka lopulta kumottiin parlamentissa.
Boliviassa syksyllä 2019 vallan kaapanneen oikeistohallituksen tekemiä joukkomurhia selvitetään parhaillaan tuomioistuimessa. Silloisen väliaikaishallituksen käskystä turvallisuusjoukot ampuivat kuoliaaksi kymmeniä ihmisiä, jotka osoittivat mieltään vallankaappausta vastaan.
torstai 16. joulukuuta 2021
Chilen vasemmisto odottaa vaalivoittoa
KANSAN UUTISET 17.12.2021
Chilessä järjestetään sunnuntaina presidentinvaalien toinen kierros, jossa vastakkain ovat vasemmiston laajan yhteisrintaman ehdokas, 35-vuotias Gabriel Boric ja äärioikeistolainen, diktaattori Augusto Pinochetin ihailijaksi tunnustautuva José Antonio Kast.
Vasemmiston ehdokas Gabriel Boric on mielipidekyselyn perusteella hienoinen ennakkosuosikki, vaikka Kast saikin ensimmäisellä kierroksella hiukan enemmän ääniä.
Gabriel Boric on entinen opiskelijajohtaja ja Hyväksyn ihmisarvon -nimisen vasemmistokoalition kansanedustaja. Hän on kotoisin Punta Arenasista Chilen ja koko Amerikan mantereen tuulisesta eteläkärjestä.
Jos Boric pääsee valtaan, hän on luvannut kiristää maan superrikkaiden ja suuryhtiöiden verotusta ja käyttää rahat hyvinvointipalvelujen kehittämiseen, kuten maksuttomaan kouluopetukseen ja julkiseen terveydenhuoltoon.
Chile on Etelä-Amerikan rikkain valtio, mutta myös hyvin eriarvoinen. Chilen tilastokeskuksen mukaan 60 prosentilla maan kotitalouksista ei ole riittävästi tuloja kattamaan kuukausittaisia menoja.
Useimmat Boricin vaalikampanjan tavoitteet ovat pitkälti samat kuin Chilen vuoden 2019 massiivisten katuprotestien vaatimukset.
Boric haluaisi ryhtyä purkamaan diktaattori Pinochetin valtakaudella tehtyjä ääriliberalistisia talouspoliittisia linjauksia. Esimerkiksi yksityinen eläkejärjestelmä tulisi siirtää julkisen eläkerahaston haltuun, ja ulkomaisille yhtiöille myydyt vesivarat pitäisi palauttaa yhteiseen omistukseen.
Boric on myös luvannut korottaa minimipalkkaa nykyisestä noin 350 eurosta ja lyhentää työaikaa 40 tuntiin viikossa.
Boric on puheissaan korostanut sitä, että ihmisarvo, elämänlaatu ja kaikkien tasavertaiset oikeudet ovat tärkeämpiä kuin nopea talouskasvu ja harvojen saama liikevoitto.
Boricin taustaryhmiin kuuluu kymmenkunta poliittista puoluetta autonomivasemmistosta kommunisteihin sekä iso joukko ammattiliittoja ja kansanliikkeitä feministeistä ympäristöliikkeisiin ja alkuperäiskansojen oikeuksia ajaviin järjestöihin.
Boricin vastaehdokas José Antonio Kast on 55-vuotias yhdeksän lapsen isä ja entinen kansanedustaja, joka perusti kaksi vuotta sitten oman äärioikeistopuolueen, Chilen republikaanisen puolueen.
Kast vastustaa ehkäisyä, aborttia ja homojen oikeuksia eikä usko ilmastonmuutokseen. Hän vaatii poliisille lisää voimavaroja taistelussa rikollisuutta, mielenosoittajia ja maahanmuuttajia vastaan.
Jos Kast valitaan presidentiksi, Andien vuoristoon Chilen ja Bolivian rajalle kaivetaan kolme metriä leveä ja 800 kilometriä pitkä vallihauta, jonka olisi tarkoitus estää Venezuelasta paenneita siirtolaisia pääsemästä maahan.
Kast on luvannut myös keventää verotusta sekä armahtaa Pinochetin kauden joukkomurhista ja kidutuksesta vankilaan tuomitut upseerit.
Kastin isä oli Saksan natsiarmeijan luutnantti, joka pakeni toisen maailmansodan jälkeen Chileen ja perusti menestyksekkään makkaratehtaan.
Isoveli Miguel Kast puolestaan opiskeli rahataloutta Chicagon yliopistossa talousliberalismin oppi-isän Milton Friedmanin johdolla ja toimi sen jälkeen Chilen valtionpankin johtajana Pinochetin kaudella.
Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen tulokset olivat vasemmiston kannattajille pettymys, sillä Gabriel Boricin odotettiin saavan eniten ääniä.
Vasemmiston kannatus on ollut nosteessa vuoden 2019 katuprotesteista alkaen, jolloin Chilessä miljoonat ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan sosiaalisia muutoksia.
Uutta perustuslakia säätävään kokoukseen valittiin toukokuussa selvä vasemmistoenemmistö. Marraskuussa pidetyissä parlamenttivaaleissa vasemmistopuolueet saivat myös enemmistön alahuoneen paikoista.
Boric keräsi presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä maan pääkaupungista Santiagosta ja muista suuremmista kaupungeista sekä kotiseudultaan Chilen eteläkärjestä. Kast sai enemmän ääniä maaseudulla ja Santiagon kaikkein rikkaimmilla alueilla.
Vasemmiston kampanja on viime päivinä levittäytynyt ympäri maan tavoitellen etenkin nukkuvia äänestäjiä mukaan vaaliuurnille. Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella vain 47 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä.
Chilessä järjestetään sunnuntaina presidentinvaalien toinen kierros, jossa vastakkain ovat vasemmiston laajan yhteisrintaman ehdokas, 35-vuotias Gabriel Boric ja äärioikeistolainen, diktaattori Augusto Pinochetin ihailijaksi tunnustautuva José Antonio Kast.
Vasemmiston ehdokas Gabriel Boric on mielipidekyselyn perusteella hienoinen ennakkosuosikki, vaikka Kast saikin ensimmäisellä kierroksella hiukan enemmän ääniä.
Gabriel Boric on entinen opiskelijajohtaja ja Hyväksyn ihmisarvon -nimisen vasemmistokoalition kansanedustaja. Hän on kotoisin Punta Arenasista Chilen ja koko Amerikan mantereen tuulisesta eteläkärjestä.
Jos Boric pääsee valtaan, hän on luvannut kiristää maan superrikkaiden ja suuryhtiöiden verotusta ja käyttää rahat hyvinvointipalvelujen kehittämiseen, kuten maksuttomaan kouluopetukseen ja julkiseen terveydenhuoltoon.
Chile on Etelä-Amerikan rikkain valtio, mutta myös hyvin eriarvoinen. Chilen tilastokeskuksen mukaan 60 prosentilla maan kotitalouksista ei ole riittävästi tuloja kattamaan kuukausittaisia menoja.
Useimmat Boricin vaalikampanjan tavoitteet ovat pitkälti samat kuin Chilen vuoden 2019 massiivisten katuprotestien vaatimukset.
Boric haluaisi ryhtyä purkamaan diktaattori Pinochetin valtakaudella tehtyjä ääriliberalistisia talouspoliittisia linjauksia. Esimerkiksi yksityinen eläkejärjestelmä tulisi siirtää julkisen eläkerahaston haltuun, ja ulkomaisille yhtiöille myydyt vesivarat pitäisi palauttaa yhteiseen omistukseen.
Boric on myös luvannut korottaa minimipalkkaa nykyisestä noin 350 eurosta ja lyhentää työaikaa 40 tuntiin viikossa.
Boric on puheissaan korostanut sitä, että ihmisarvo, elämänlaatu ja kaikkien tasavertaiset oikeudet ovat tärkeämpiä kuin nopea talouskasvu ja harvojen saama liikevoitto.
Boricin taustaryhmiin kuuluu kymmenkunta poliittista puoluetta autonomivasemmistosta kommunisteihin sekä iso joukko ammattiliittoja ja kansanliikkeitä feministeistä ympäristöliikkeisiin ja alkuperäiskansojen oikeuksia ajaviin järjestöihin.
Boricin vastaehdokas José Antonio Kast on 55-vuotias yhdeksän lapsen isä ja entinen kansanedustaja, joka perusti kaksi vuotta sitten oman äärioikeistopuolueen, Chilen republikaanisen puolueen.
Kast vastustaa ehkäisyä, aborttia ja homojen oikeuksia eikä usko ilmastonmuutokseen. Hän vaatii poliisille lisää voimavaroja taistelussa rikollisuutta, mielenosoittajia ja maahanmuuttajia vastaan.
Jos Kast valitaan presidentiksi, Andien vuoristoon Chilen ja Bolivian rajalle kaivetaan kolme metriä leveä ja 800 kilometriä pitkä vallihauta, jonka olisi tarkoitus estää Venezuelasta paenneita siirtolaisia pääsemästä maahan.
Kast on luvannut myös keventää verotusta sekä armahtaa Pinochetin kauden joukkomurhista ja kidutuksesta vankilaan tuomitut upseerit.
Kastin isä oli Saksan natsiarmeijan luutnantti, joka pakeni toisen maailmansodan jälkeen Chileen ja perusti menestyksekkään makkaratehtaan.
Isoveli Miguel Kast puolestaan opiskeli rahataloutta Chicagon yliopistossa talousliberalismin oppi-isän Milton Friedmanin johdolla ja toimi sen jälkeen Chilen valtionpankin johtajana Pinochetin kaudella.
Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen tulokset olivat vasemmiston kannattajille pettymys, sillä Gabriel Boricin odotettiin saavan eniten ääniä.
Vasemmiston kannatus on ollut nosteessa vuoden 2019 katuprotesteista alkaen, jolloin Chilessä miljoonat ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan sosiaalisia muutoksia.
Uutta perustuslakia säätävään kokoukseen valittiin toukokuussa selvä vasemmistoenemmistö. Marraskuussa pidetyissä parlamenttivaaleissa vasemmistopuolueet saivat myös enemmistön alahuoneen paikoista.
Boric keräsi presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä maan pääkaupungista Santiagosta ja muista suuremmista kaupungeista sekä kotiseudultaan Chilen eteläkärjestä. Kast sai enemmän ääniä maaseudulla ja Santiagon kaikkein rikkaimmilla alueilla.
Vasemmiston kampanja on viime päivinä levittäytynyt ympäri maan tavoitellen etenkin nukkuvia äänestäjiä mukaan vaaliuurnille. Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella vain 47 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä.
torstai 2. joulukuuta 2021
Profeetta vieraalla maalla
KANSAN UUTISET 3.12.2021
Kun tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan nimi julkistettiin lokakuussa, monet tansanialaiset olivat uutisen kuultuaan hetken ymmällään. Uutisissa puhuttiin tansanialaisesta Nobel-palkinnon saajasta, mutta paikan päällä Tansaniassa harva oli koskaan kuullutkaan kirjailija Abdulrazak Gurnahista. Hänen kirjojaan ei ollut edes myynnissä tansanialaisissa kirjakaupoissa.
Brittiläisen siirtomaavallan aikaisessa Sansibarissa nykyisessä Tansaniassa syntynyt Abdulrazak Gurnah on Kentin yliopistossa Englannissa vuosikymmenien ajan vaikuttanut kirjallisuuden professori, joka on kirjoittanut kaikkiaan kymmenen romaania ja ollut aiemmin parikin kertaa ehdolla englanninkielisen kirjallisuuden arvostetun Booker-palkinnon saajaksi.
Gurnahin romaanit kertovat maanläheisellä tavalla ihmiskohtaloista siirtomaanvallan aikaisessa Itä-Afrikassa tai elämästä maanpakolaisuudessa takavuosien Englannissa.
Gurnah on kirjoittanut kirjansa englanniksi, ja ne on kaikki julkaistu Englannissa – pitkälti Euroopassa asuvalle, Afrikan maista ja kulttuureista kiinnostuneelle yleisölle.
Tansaniassa ja Sansibarissa valtakielenä on swahili. Vain koulua käynyt väestö tai turistien kanssa työskentelevät puhuvat englantia. Poliitikot mielellään myös kannustavat ihmisiä käyttämään pelkästään swahilia.
Kirjankustantaja Mkuki Bgoyan mielestä olisi kuitenkin tärkeää, että tansanialaiset lukisivat Gurnahin teoksia.
”Itä-Afrikassa ihmiset ovat tottuneet näkemään maailman ulkopuolisin silmin. Mutta Gurnahin teoksissa voimme nähdä itsemme paikallisin silmin”, Bgoya totesi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa.
Mkuki Bgoyan Dar es Salaamin keskustassa sijaitsevaan kirjakauppaan saatiinkin juuri viime viikolla myyntiin uusi erä Abdulrazak Gurnahin tunnetuimpia romaaneja.
Itse asiassa kirjakaupassa oli myös joitain vuosia sitten myynnissä Gurnahin kirjoja, mutta kysyntä oli silloin sen verran vähäistä, että kun kirjat loppuivat varastosta, uusia ei hankittu.
Ulkomailla julkaistut kirjat ovat paikalliseen hintatasoon nähden kalliita, eikä useimmilla ole niihin varaa. Nuoria taas houkuttavat pikemminkin digitaaliset mediat. Kun Tansaniassa ei oikein muutenkaan ole vahvaa lukemisen kulttuuria, niin kirjakaupoissa myydään usein lähes pelkästään koulukirjoja.
Tansanian poliittinen johto ei oikein tiennyt, kuinka reagoida Abdulrazah Gurnahin palkintouutiseen. Onnittelut tulivat viiveellä ja olivat hassusti muotoiltuja.
Gurnah lähti vuonna 1968 parikymppisenä maanpakoon Sansibarin saarivaltakunnasta, joka oli verisen vallankumouksen jälkeen yhdistynyt Manner-Tansanian kanssa liittovaltioksi. Paikallisen sulttaanin syrjäyttämisen jälkeen tuhansia Sansibarin arabeja ja aasialaisia surmattiin, ja monet pakenivat ulkomaille.
Arabitaustaiseen sukuun kuulunut Gurnah lähti Englantiin ja palasi Sansibariin ensimmäisen kerran vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.
Hän ei ole Tansanian vaan Ison-Britannian kansalainen.
Nobel-palkinnon tuoman julkisuuden ansiosta Gurnahin kirjoja ollaan vihdoin kääntämässä myös swahiliksi. Ensi vuoden alussa ilmestyy swahilinkielinen käännös kirjasta Paradise (Paratiisi).
Kirja kertoo velkaantuneen majatalonomistajan pojasta, joka myydään arabikauppiaan palvelijaksi mukaan kauppakaravaaniin Intian valtamereltä 1900-luvun alun Kongoon.
Gurnahin ensimmäinen suomenkielinen käännös tulee kauppoihin huhtikuussa, kun hänen vuosi sitten ilmestynyt romaaninsa Afterlives julkaistaan Tammen Keltaisessa kirjastossa nimellä Loppuelämät.
Romaanissa kuvataan neljän päähenkilön elämänkohtaloita Intian valtameren rannikolla sijaitsevassa pikkukaupungissa Saksan julman siirtomaavallan ajalta Tansanian itsenäistymiseen asti.
Nobel-palkinnot jaetaan 10. joulukuuta Tukholman kaupungintalolla ja rauhanpalkinto Oslossa. Tänä vuonna palkinnonsaajien esitelmät pidetään koronan takia etänä. Palkintoseremoniat esitetään tv:ssä ja Nobel-säätiön verkkokanavilla.
Kun tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan nimi julkistettiin lokakuussa, monet tansanialaiset olivat uutisen kuultuaan hetken ymmällään. Uutisissa puhuttiin tansanialaisesta Nobel-palkinnon saajasta, mutta paikan päällä Tansaniassa harva oli koskaan kuullutkaan kirjailija Abdulrazak Gurnahista. Hänen kirjojaan ei ollut edes myynnissä tansanialaisissa kirjakaupoissa.
Brittiläisen siirtomaavallan aikaisessa Sansibarissa nykyisessä Tansaniassa syntynyt Abdulrazak Gurnah on Kentin yliopistossa Englannissa vuosikymmenien ajan vaikuttanut kirjallisuuden professori, joka on kirjoittanut kaikkiaan kymmenen romaania ja ollut aiemmin parikin kertaa ehdolla englanninkielisen kirjallisuuden arvostetun Booker-palkinnon saajaksi.
Gurnahin romaanit kertovat maanläheisellä tavalla ihmiskohtaloista siirtomaanvallan aikaisessa Itä-Afrikassa tai elämästä maanpakolaisuudessa takavuosien Englannissa.
Gurnah on kirjoittanut kirjansa englanniksi, ja ne on kaikki julkaistu Englannissa – pitkälti Euroopassa asuvalle, Afrikan maista ja kulttuureista kiinnostuneelle yleisölle.
Tansaniassa ja Sansibarissa valtakielenä on swahili. Vain koulua käynyt väestö tai turistien kanssa työskentelevät puhuvat englantia. Poliitikot mielellään myös kannustavat ihmisiä käyttämään pelkästään swahilia.
Kirjankustantaja Mkuki Bgoyan mielestä olisi kuitenkin tärkeää, että tansanialaiset lukisivat Gurnahin teoksia.
”Itä-Afrikassa ihmiset ovat tottuneet näkemään maailman ulkopuolisin silmin. Mutta Gurnahin teoksissa voimme nähdä itsemme paikallisin silmin”, Bgoya totesi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa.
Mkuki Bgoyan Dar es Salaamin keskustassa sijaitsevaan kirjakauppaan saatiinkin juuri viime viikolla myyntiin uusi erä Abdulrazak Gurnahin tunnetuimpia romaaneja.
Itse asiassa kirjakaupassa oli myös joitain vuosia sitten myynnissä Gurnahin kirjoja, mutta kysyntä oli silloin sen verran vähäistä, että kun kirjat loppuivat varastosta, uusia ei hankittu.
Ulkomailla julkaistut kirjat ovat paikalliseen hintatasoon nähden kalliita, eikä useimmilla ole niihin varaa. Nuoria taas houkuttavat pikemminkin digitaaliset mediat. Kun Tansaniassa ei oikein muutenkaan ole vahvaa lukemisen kulttuuria, niin kirjakaupoissa myydään usein lähes pelkästään koulukirjoja.
Tansanian poliittinen johto ei oikein tiennyt, kuinka reagoida Abdulrazah Gurnahin palkintouutiseen. Onnittelut tulivat viiveellä ja olivat hassusti muotoiltuja.
Gurnah lähti vuonna 1968 parikymppisenä maanpakoon Sansibarin saarivaltakunnasta, joka oli verisen vallankumouksen jälkeen yhdistynyt Manner-Tansanian kanssa liittovaltioksi. Paikallisen sulttaanin syrjäyttämisen jälkeen tuhansia Sansibarin arabeja ja aasialaisia surmattiin, ja monet pakenivat ulkomaille.
Arabitaustaiseen sukuun kuulunut Gurnah lähti Englantiin ja palasi Sansibariin ensimmäisen kerran vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.
Hän ei ole Tansanian vaan Ison-Britannian kansalainen.
Nobel-palkinnon tuoman julkisuuden ansiosta Gurnahin kirjoja ollaan vihdoin kääntämässä myös swahiliksi. Ensi vuoden alussa ilmestyy swahilinkielinen käännös kirjasta Paradise (Paratiisi).
Kirja kertoo velkaantuneen majatalonomistajan pojasta, joka myydään arabikauppiaan palvelijaksi mukaan kauppakaravaaniin Intian valtamereltä 1900-luvun alun Kongoon.
Gurnahin ensimmäinen suomenkielinen käännös tulee kauppoihin huhtikuussa, kun hänen vuosi sitten ilmestynyt romaaninsa Afterlives julkaistaan Tammen Keltaisessa kirjastossa nimellä Loppuelämät.
Romaanissa kuvataan neljän päähenkilön elämänkohtaloita Intian valtameren rannikolla sijaitsevassa pikkukaupungissa Saksan julman siirtomaavallan ajalta Tansanian itsenäistymiseen asti.
Nobel-palkinnot jaetaan 10. joulukuuta Tukholman kaupungintalolla ja rauhanpalkinto Oslossa. Tänä vuonna palkinnonsaajien esitelmät pidetään koronan takia etänä. Palkintoseremoniat esitetään tv:ssä ja Nobel-säätiön verkkokanavilla.
torstai 18. marraskuuta 2021
Nälänhätä aseena Etiopian sodassa
KANSAN UUTISET 19.11.2021
Pian sen jälkeen kun Etiopian armeija vajaa vuosi sitten valtasi maan pohjoisosassa sijaitsevan Tigrayn osavaltion pääkaupungin Mekellen ja tukahdutti alueen johtajien käynnistämän kapinan, kirjoitin tällä palstalla, että taistelut Tigrayssa tulevat jatkumaan ja pahimmassa tapauksessa luvassa voi olla pitkään kestävä sissisota.
Ennuste piti paikkansa. Sissisotaa käytiin kuukausien ajan. Etiopian hallitus katkaisi puhelin- ja tietoliikenneyhteydet ja sähkönjakelun koko osavaltion alueella. Pankit joutuivat lopettamaan toimintansa. Ruokakuljetukset pysäytettiin osavaltion rajalle.
Etiopian armeijan sotilaat polttivat viljavarastoja, tuhosivat vesijohtoja, ryöstivät sairaaloita ja raiskasivat naisia. Ainakin kaksi miljoonaa ihmistä pakeni kodeistaan, osa heistä naapurimaahan Sudaniin.
Viime kesäkuussa Tigrayn osavaltioarmeijan joukot ajoivat lopulta Etiopian hallituksen armeijan pois osavaltion alueelta ja jatkoivat hyökkäystä naapuriosavaltioiden alueille.
Pakenevan hallitusarmeijan sotilaat polttivat taloja ja varastivat kotieläimiä.
YK:n mukaan yli viisi miljoonaa ihmistä Tigrayssa on nyt hätäavun tarpeessa ja arviolta 400 000 ihmistä näkee nälkää. Etiopian hallitus ei ole kuitenkaan päästänyt avustusrekkoja alueelle. Vuoden 2019 Nobelin rauhanpalkinnon saanut pääministeri Abiy Ahmed käyttää tarkoituksellisesti nälänhätää aseena sodassa.
Viime viikolla Etiopian kriisi nousi ulkomaanuutisten keskiöön, kun Tigrayn joukot saivat haltuunsa naapurimaan Djiboutin satamaan johtavan maantien ja onnistuivat näin katkaisemaan maan ulkomaankaupan tärkeimmän liikenneväylän. Tigrayn joukkojen johtajat uhkasivat seuraavaksi hyökätä maan pääkaupunkiin Addis Abebaan.
Useimmat länsimaat kehottivat kansalaisiaan poistumaan maasta välittömästi.
Pääministeri Abiy Ahmed on esiintynyt sotajohtajana ja käskenyt etiopialaisia liittymään armeijaan. ”Tulemme hautaamaan vihollisen vereen ja kohottamaan Etiopian kunnian taas korkealle”, pääministeri totesi asevoimien päämajassa pitämässään puheessaan.
Samaan aikaan tuhansia Tigraysta kotoisin olevia ihmisiä on pidätetty ”epäiltynä yhteistyöstä terroristien kanssa”. Pidätyksiä on tehty kotietsinnöissä, busseissa ja ravintoloissa. Tigreläisten omistamat kaupat Addis Abebassa on suljettu.
Tigrayn osavaltiosta kotoisin olevat tigret olivat 27 vuoden ajan keskeisimmissä asemissa Etiopian hallituksessa ja asevoimissa. Valta-asema johtui siitä, että Tigrayn kansan vapautusrintama (TPLF) oli päävastuussa, kun Neuvostoliiton tukema sotilasdiktatuuri ajettiin vallasta pitkään jatkuneen sisällissodan päätteeksi vuonna 1991.
Abiy Ahmedin tultua pääministeriksi vuonna 2018 tigret on syrjäytetty hallituksesta ja entisiä ministereitä ja upseereja vastaan on nostettu syytteet korruptiosta ja ihmisoikeusrikkomuksista.
110 miljoonan asukkaan Etiopia on liittovaltio, jossa yksittäisillä osavaltioilla on laaja itsehallinto ja omat asevoimat. Perustuslain mukaan osavaltiolla on myös oikeus julistautua itsenäiseksi valtioksi.
Taistelut käynnistyivät vuosi sitten pian sen jälkeen kun Abiy Ahmed päätti lykätä parlamenttivaaleja koronan takia. Tigrayn osavaltiossa järjestettiin kuitenkin vaalit, jotka TPLF voitti ylivoimaisesti. Abiy Ahmedin hallitus piti vaaleja laittomina, ja Etiopian armeija keskitti joukkoja Tigrayn rajoille.
Ennen kuin liittovaltion joukot ehtivät hyökätä alueelle, osavaltioarmeijan sotilaat ottivat valvontaansa alueella olevat kasarmit. Hallitusarmeija aloitti ilmaiskut, ja liittovaltion joukot valtasivat Tigrayn isoimmat kaupungit muutamassa viikossa.
Sodan jatkuminen oli kuitenkin arvattavissa, sillä Etiopian asevoimien sotilaista lähes puolet oli kotoisin Tigraysta ja taisteli nyt kotiosavaltion puolella. TPLF:llä oli myös vuosikymmenten kokemus sissisodasta ja taisteluista pohjoista naapuria Eritreaa vastaan.
Addis Abeban valtaaminen ei silti liene Tigrayn johtajien päällimmäisenä tavoitteena juuri nyt. Ainakin aluksi heille riittänee se, että avustusrekat pääsevät taas ajamaan ruokapulasta kärsivän osavaltion alueelle kuukausia kestäneen saarron jälkeen.
Pian sen jälkeen kun Etiopian armeija vajaa vuosi sitten valtasi maan pohjoisosassa sijaitsevan Tigrayn osavaltion pääkaupungin Mekellen ja tukahdutti alueen johtajien käynnistämän kapinan, kirjoitin tällä palstalla, että taistelut Tigrayssa tulevat jatkumaan ja pahimmassa tapauksessa luvassa voi olla pitkään kestävä sissisota.
Ennuste piti paikkansa. Sissisotaa käytiin kuukausien ajan. Etiopian hallitus katkaisi puhelin- ja tietoliikenneyhteydet ja sähkönjakelun koko osavaltion alueella. Pankit joutuivat lopettamaan toimintansa. Ruokakuljetukset pysäytettiin osavaltion rajalle.
Etiopian armeijan sotilaat polttivat viljavarastoja, tuhosivat vesijohtoja, ryöstivät sairaaloita ja raiskasivat naisia. Ainakin kaksi miljoonaa ihmistä pakeni kodeistaan, osa heistä naapurimaahan Sudaniin.
Viime kesäkuussa Tigrayn osavaltioarmeijan joukot ajoivat lopulta Etiopian hallituksen armeijan pois osavaltion alueelta ja jatkoivat hyökkäystä naapuriosavaltioiden alueille.
Pakenevan hallitusarmeijan sotilaat polttivat taloja ja varastivat kotieläimiä.
YK:n mukaan yli viisi miljoonaa ihmistä Tigrayssa on nyt hätäavun tarpeessa ja arviolta 400 000 ihmistä näkee nälkää. Etiopian hallitus ei ole kuitenkaan päästänyt avustusrekkoja alueelle. Vuoden 2019 Nobelin rauhanpalkinnon saanut pääministeri Abiy Ahmed käyttää tarkoituksellisesti nälänhätää aseena sodassa.
Viime viikolla Etiopian kriisi nousi ulkomaanuutisten keskiöön, kun Tigrayn joukot saivat haltuunsa naapurimaan Djiboutin satamaan johtavan maantien ja onnistuivat näin katkaisemaan maan ulkomaankaupan tärkeimmän liikenneväylän. Tigrayn joukkojen johtajat uhkasivat seuraavaksi hyökätä maan pääkaupunkiin Addis Abebaan.
Useimmat länsimaat kehottivat kansalaisiaan poistumaan maasta välittömästi.
Pääministeri Abiy Ahmed on esiintynyt sotajohtajana ja käskenyt etiopialaisia liittymään armeijaan. ”Tulemme hautaamaan vihollisen vereen ja kohottamaan Etiopian kunnian taas korkealle”, pääministeri totesi asevoimien päämajassa pitämässään puheessaan.
Samaan aikaan tuhansia Tigraysta kotoisin olevia ihmisiä on pidätetty ”epäiltynä yhteistyöstä terroristien kanssa”. Pidätyksiä on tehty kotietsinnöissä, busseissa ja ravintoloissa. Tigreläisten omistamat kaupat Addis Abebassa on suljettu.
Tigrayn osavaltiosta kotoisin olevat tigret olivat 27 vuoden ajan keskeisimmissä asemissa Etiopian hallituksessa ja asevoimissa. Valta-asema johtui siitä, että Tigrayn kansan vapautusrintama (TPLF) oli päävastuussa, kun Neuvostoliiton tukema sotilasdiktatuuri ajettiin vallasta pitkään jatkuneen sisällissodan päätteeksi vuonna 1991.
Abiy Ahmedin tultua pääministeriksi vuonna 2018 tigret on syrjäytetty hallituksesta ja entisiä ministereitä ja upseereja vastaan on nostettu syytteet korruptiosta ja ihmisoikeusrikkomuksista.
110 miljoonan asukkaan Etiopia on liittovaltio, jossa yksittäisillä osavaltioilla on laaja itsehallinto ja omat asevoimat. Perustuslain mukaan osavaltiolla on myös oikeus julistautua itsenäiseksi valtioksi.
Taistelut käynnistyivät vuosi sitten pian sen jälkeen kun Abiy Ahmed päätti lykätä parlamenttivaaleja koronan takia. Tigrayn osavaltiossa järjestettiin kuitenkin vaalit, jotka TPLF voitti ylivoimaisesti. Abiy Ahmedin hallitus piti vaaleja laittomina, ja Etiopian armeija keskitti joukkoja Tigrayn rajoille.
Ennen kuin liittovaltion joukot ehtivät hyökätä alueelle, osavaltioarmeijan sotilaat ottivat valvontaansa alueella olevat kasarmit. Hallitusarmeija aloitti ilmaiskut, ja liittovaltion joukot valtasivat Tigrayn isoimmat kaupungit muutamassa viikossa.
Sodan jatkuminen oli kuitenkin arvattavissa, sillä Etiopian asevoimien sotilaista lähes puolet oli kotoisin Tigraysta ja taisteli nyt kotiosavaltion puolella. TPLF:llä oli myös vuosikymmenten kokemus sissisodasta ja taisteluista pohjoista naapuria Eritreaa vastaan.
Addis Abeban valtaaminen ei silti liene Tigrayn johtajien päällimmäisenä tavoitteena juuri nyt. Ainakin aluksi heille riittänee se, että avustusrekat pääsevät taas ajamaan ruokapulasta kärsivän osavaltion alueelle kuukausia kestäneen saarron jälkeen.
torstai 4. marraskuuta 2021
Miten Afganistania pitäisi auttaa?
KANSAN UUTISET 5.11.2021
Yli 40 vuotta kestäneen lähes yhtäjaksoisen sotimisen ja ulkomaisen avun katkaisemisen jälkeen Afganistan on romahtamisen partaalla, arvioi rauhan- ja konfliktintutkija Ibraheem Bahiss International Crisis Group -järjestöstä.
Jo ennen talebanien valtaantuloa Afganistan kärsi äärimmäisestä kuivuudesta, nälänhädästä ja koronapandemian kolmannesta aallosta. 3,5 miljoonaa afganistanilaista asui pakolaisena oman maan rajojen sisällä.
YK:n humanitaarisen avun koordinointitoimiston mukaan 18 miljoonaa afganistanilaista, lähes puolet maan väestöstä, oli hätäavun tarpeessa. Vain viidellä prosentilla väestöstä oli riittävästi ruokaa. 90 prosenttia väestöstä eli alle kahdella eurolla päivässä.
Terveyspalvelut olivat täysin riittämättömät. Ulkomailta saatu kehitysapu kattoi 75 prosenttia maan budjetista.
Talebanien valtaantulon jälkeen talous on vain pahentunut. Uudella hallinnolla ei ole rahaa maksaa palkkoja julkisten alojen työntekijöille, sillä Afganistanin hallituksen aiemmin länsimailta saama budjettituki on keskeytetty.
Talouspakotteiden vuoksi talebanit eivät myöskään pääse käsiksi maan keskuspankin noin kymmenen miljardin dollarin valuuttavarantoon, joka on talletettu New Yorkin keskuspankkiin.
YK:n kehitysjärjestön UNDP:n mukaan 97 prosenttia afganistanilaisista uhkaa vajota äärimmäiseen köyhyyteen.
Talebanien valtaantulon jälkeen länsimaat keskittyivät evakuoimaan omia kansalaisiaan ja yhteistyökumppaneitaan maasta. Avustuslentoja on tullut tämän jälkeen ripotellen Qatarista, Arabiemiraateista ja Afganistanin naapurimaista Pakistanista, Uzbekistanista ja Kiinasta.
YK:n kokouksessa Genevessä syyskuussa avunantajamaat lupasivat miljardi dollaria Afganistanin hätäapuun. Suurin osa rahoista oli määrä maksaa YK:n ruoka-apujärjestölle WFP:lle.
Yhdysvallat lupasi afganistanilaisille humanitaarista apua 64 miljoonalla dollarilla. Apu kanavoitaisiin YK-järjestöjen ja muiden avustusjärjestöjen kautta.
EU-maat lupasivat lokakuussa miljardi euroa humanitaariseen tukeen Afganistanille. EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi, että tukipaketti oli ”suoraa tukea afganistanilaisille” ja sillä oli kiire, sillä talvi oli tulossa.
EU:n tukirahoja ei kuitenkaan maksettaisi talebanien hallinnolle tai muille afganistanilaisille toimijoille, vaan YK-järjestöille ja länsimaisille avustusjärjestöille sekä YK-järjestöjen hallinnoimaan erilliseen rahastoon, josta aikanaan olisi määrä maksaa Afganistanin terveydenhuollon työntekijöiden ja opettajien palkkoja.
Miljardin euron tuesta puolet ei itse asiassa koskaan tule päätymään Afganistaniin vaan ohjataan Afganistanin naapurimaissa toteutettaviin hankkeisiin, joilla ”hallinnoidaan siirtolaisuutta ja edistetään yhteistyötä taistelussa terrorismia, rikollisuutta ja ihmissalakuljetusta vastaan”.
Vaikka länsimaat pyrkivät välttämään suoraa yhteistyötä talebanien kanssa, heitä ei ole suinkaan täysin sivuutettu. Yhdysvaltojen ja EU:n edustajat tapasivat talebanien delegaation Qatarissa lokakuussa, ja myös Turkki ja Pakistan ovat isännöineet talebanien johtajia.
Viime kuussa Moskovassa pidetyssä kokouksessa Venäjä, Kiina ja Pakistan ilmoittivat talebanhallinnon ulkoministerille Amir Khan Muttaqille haluavansa käynnistää jälleenrakennushankkeita Afganistanissa.
Turkki tarjoutui jo aiemmin pitämään huolta lentokentän turvallisuudesta Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa.
Toistaiseksi yksikään maa ei ole tunnustanut talebanien hallitusta Afganistanin viralliseksi edustajaksi.
Afganistanin vallanvaihdoksesta sovittiin käytännössä talebanien ja Donald Trumpin hallinnon kesken vuonna 2020. Yhdysvallat lupasi tuolloin vetää joukkonsa pois maasta tämän vuoden toukokuuhun mennessä, mikäli talebanit antavat takeet sille, ettei Afganistanin aluetta käytetä aseellisten iskujen suunnitteluun Yhdysvaltoja tai sen liittolaisia vastaan.
Joe Bidenin hallinto piti sopimuksesta kiinni, paitsi että päätti yksipuolisesti antaa joukkojen vetäytymiselle lisäaikaa elokuun loppuun asti.
Talebanit ottivat lopulta vallan elokuussa, kun Afganistanin armeija vetäytyi pitkälti taistelematta.
Yli 40 vuotta kestäneen lähes yhtäjaksoisen sotimisen ja ulkomaisen avun katkaisemisen jälkeen Afganistan on romahtamisen partaalla, arvioi rauhan- ja konfliktintutkija Ibraheem Bahiss International Crisis Group -järjestöstä.
Jo ennen talebanien valtaantuloa Afganistan kärsi äärimmäisestä kuivuudesta, nälänhädästä ja koronapandemian kolmannesta aallosta. 3,5 miljoonaa afganistanilaista asui pakolaisena oman maan rajojen sisällä.
YK:n humanitaarisen avun koordinointitoimiston mukaan 18 miljoonaa afganistanilaista, lähes puolet maan väestöstä, oli hätäavun tarpeessa. Vain viidellä prosentilla väestöstä oli riittävästi ruokaa. 90 prosenttia väestöstä eli alle kahdella eurolla päivässä.
Terveyspalvelut olivat täysin riittämättömät. Ulkomailta saatu kehitysapu kattoi 75 prosenttia maan budjetista.
Talebanien valtaantulon jälkeen talous on vain pahentunut. Uudella hallinnolla ei ole rahaa maksaa palkkoja julkisten alojen työntekijöille, sillä Afganistanin hallituksen aiemmin länsimailta saama budjettituki on keskeytetty.
Talouspakotteiden vuoksi talebanit eivät myöskään pääse käsiksi maan keskuspankin noin kymmenen miljardin dollarin valuuttavarantoon, joka on talletettu New Yorkin keskuspankkiin.
YK:n kehitysjärjestön UNDP:n mukaan 97 prosenttia afganistanilaisista uhkaa vajota äärimmäiseen köyhyyteen.
Talebanien valtaantulon jälkeen länsimaat keskittyivät evakuoimaan omia kansalaisiaan ja yhteistyökumppaneitaan maasta. Avustuslentoja on tullut tämän jälkeen ripotellen Qatarista, Arabiemiraateista ja Afganistanin naapurimaista Pakistanista, Uzbekistanista ja Kiinasta.
YK:n kokouksessa Genevessä syyskuussa avunantajamaat lupasivat miljardi dollaria Afganistanin hätäapuun. Suurin osa rahoista oli määrä maksaa YK:n ruoka-apujärjestölle WFP:lle.
Yhdysvallat lupasi afganistanilaisille humanitaarista apua 64 miljoonalla dollarilla. Apu kanavoitaisiin YK-järjestöjen ja muiden avustusjärjestöjen kautta.
EU-maat lupasivat lokakuussa miljardi euroa humanitaariseen tukeen Afganistanille. EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi, että tukipaketti oli ”suoraa tukea afganistanilaisille” ja sillä oli kiire, sillä talvi oli tulossa.
EU:n tukirahoja ei kuitenkaan maksettaisi talebanien hallinnolle tai muille afganistanilaisille toimijoille, vaan YK-järjestöille ja länsimaisille avustusjärjestöille sekä YK-järjestöjen hallinnoimaan erilliseen rahastoon, josta aikanaan olisi määrä maksaa Afganistanin terveydenhuollon työntekijöiden ja opettajien palkkoja.
Miljardin euron tuesta puolet ei itse asiassa koskaan tule päätymään Afganistaniin vaan ohjataan Afganistanin naapurimaissa toteutettaviin hankkeisiin, joilla ”hallinnoidaan siirtolaisuutta ja edistetään yhteistyötä taistelussa terrorismia, rikollisuutta ja ihmissalakuljetusta vastaan”.
Vaikka länsimaat pyrkivät välttämään suoraa yhteistyötä talebanien kanssa, heitä ei ole suinkaan täysin sivuutettu. Yhdysvaltojen ja EU:n edustajat tapasivat talebanien delegaation Qatarissa lokakuussa, ja myös Turkki ja Pakistan ovat isännöineet talebanien johtajia.
Viime kuussa Moskovassa pidetyssä kokouksessa Venäjä, Kiina ja Pakistan ilmoittivat talebanhallinnon ulkoministerille Amir Khan Muttaqille haluavansa käynnistää jälleenrakennushankkeita Afganistanissa.
Turkki tarjoutui jo aiemmin pitämään huolta lentokentän turvallisuudesta Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa.
Toistaiseksi yksikään maa ei ole tunnustanut talebanien hallitusta Afganistanin viralliseksi edustajaksi.
Afganistanin vallanvaihdoksesta sovittiin käytännössä talebanien ja Donald Trumpin hallinnon kesken vuonna 2020. Yhdysvallat lupasi tuolloin vetää joukkonsa pois maasta tämän vuoden toukokuuhun mennessä, mikäli talebanit antavat takeet sille, ettei Afganistanin aluetta käytetä aseellisten iskujen suunnitteluun Yhdysvaltoja tai sen liittolaisia vastaan.
Joe Bidenin hallinto piti sopimuksesta kiinni, paitsi että päätti yksipuolisesti antaa joukkojen vetäytymiselle lisäaikaa elokuun loppuun asti.
Talebanit ottivat lopulta vallan elokuussa, kun Afganistanin armeija vetäytyi pitkälti taistelematta.
torstai 21. lokakuuta 2021
Tytöt palaavat kouluun Afganistanissa
KANSAN UUTISET 22.10.2021
Naisten ja tyttöjen oikeuksien toteutuminen on ollut keskeinen huolenaihe Afganistanissa siitä lähtien kun Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden tukema hallitus kaatui elokuussa ja talebanit ottivat maassa vallan.
Monet ovat pelänneet, että tyttöjen koulunkäynti kielletään Afganistanissa kokonaan. Talebanien edellisen valtakauden aikana vuosina 1996–2001 vain pojilla oli oikeus käydä koulua.
Pelko oli osittain aiheellinen. Talebanien valtaantulon jälkeen ala-asteen koulut avasivat pian ovensa sekä tytöille että pojille, mutta yläasteen ja lukion oppitunneille pääsivät aluksi vain pojat. Teini-ikäisten tyttöjen käskettiin pysyä kotona, kunnes kouluihin saataisiin luotua ”turvallinen oppimisympäristö”, kuten talebanit asian ilmaisivat.
Maanantaina talebanhallinnon sisäministeriöstä kuitenkin kerrottiin, että tytöt voivat pian taas palata kouluihin ja yliopistoihin ja naispuoliset opettajat palata töihin. Opetusministeriö tulisi lähiaikoina ilmoittamaan tarkemman ajankohdan, jolloin koulut aukeavat myös varttuneemmille tytöille.
Teinityttöjen koulukielto ei ole koskenut koko maata. Mazar-i-Sharifin kaupungissa Afganistanin pohjoisosassa sekä tytöt että pojat ovat käyneet koulua myös talebanien valtaantulon jälkeen. Koulut ovat olleet auki kaikille oppilaille koko Balkhin maakunnassa.
”Tytöillä on yhtäläinen oikeus opiskella kuin pojillakin. Sitä paitsi Afganistan tarvitsee naispuolisia opettajia, arkkitehteja ja lääkäreitä”, totesi talebanien paikallisen opetushallinnon johtaja Aljazeeran haastattelussa lokakuun alussa.
Paikallisen lääketieteellisen yliopiston luennolla naiset ja miehet istuivat samassa luokkahuoneessa. Ainoa ero aiempaan oli, että talebanien valtaantulon jälkeen huoneen poikki oli vedetty verho. Verhon toisella puolella istuvat naispuoliset opiskelijat ja toisella puolella miehet.
Mazar-i-Sharifin kouluissa ja yliopistoissa tytöillä ja naisilla on lisäksi huntupakko ja huivipakko ja koronan vuoksi nyt myös maskipakko.
Koko Afganistanissa on kaikkiaan vajaa kymmenen miljoonaa koululaista, mutta kouluun pääsy ei ole kaikille lapsille itsestään selvää. YK:n lastenjärjestön Unicefin mukaan maassa oli viime vuonna 3,7 miljoonaa kouluikäistä lasta, jotka eivät käyneet koulua. Näistä tyttöjä oli 2,2 miljoonaa ja poikia 1,5 miljoonaa.
Koulunkäynnin keskeytymisen syynä voivat olla taloudelliset syyt, maan sisäinen pakolaisuus tai maaseudulla usein hyvin konservatiiviset perinteet. Unicefin mukaan Afganistanissa kolmasosa tytöistä menee naimisiin alle 18-vuotiaana.
YK:n koulutusjärjestö Unesco puolestaan arvioi viime vuonna, että Afganistanin väestöstä 57 prosenttia on lukutaidottomia, naisista peräti 70 prosenttia.
Samaan aikaan kuitenkin monissa Afganistanin yliopistoissa naisopiskelijoiden määrä on ollut suurempi kuin miesten.
Nämä kaikki tilastoluvut olivat Afganistanin syrjäytetyn hallituksen ajalta ennen talebanien valtaantuloa.
Afganistanissa tytöt ja pojat ovat käyneet perinteisesti eri kouluja. Tyttökouluissa opettajat ja muu henkilökunta ovat olleet yleensä naisia. Kaikkiaan kolmasosa maan opettajakunnasta on ollut naisia, ja lisäksi ainakin 150 000 naista on ollut muissa työtehtävissä kouluissa tai opetushallinnossa. Opetusala onkin ollut Afganistanissa naisten suurin työllistäjä.
Tyttökoulujen sulkemisen vuoksi kymmenet tuhannet naiset on lomautettu. Lisäksi yli sata tuhatta naisopettajaa ei saanut sitäkään ennen palkkojaan moneen kuukauteen, kun talebanit käynnistivät kesällä suurhyökkäyksensä hallitusta vastaan.
Nyt talebanien hallinnolla ei ole rahaa maksaa palkkoja julkisten alojen työntekijöille, sillä Afganistanin hallituksen aiemmin länsimailta saama budjettituki on keskeytetty.
Talouspakotteiden vuoksi talebanit eivät myöskään pääse käsiksi maan keskuspankin noin kymmenen miljardin dollarin valuuttavarantoon, joka on talletettu New Yorkin keskuspankkiin.
Myös Maailmanpankki keskeytti maksunsa Afganistaniin ja ilmaisi syvän huolensa naisten asemasta talebanien valtaantulon jälkeen.
Naisten ja tyttöjen oikeuksien toteutuminen on ollut keskeinen huolenaihe Afganistanissa siitä lähtien kun Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden tukema hallitus kaatui elokuussa ja talebanit ottivat maassa vallan.
Monet ovat pelänneet, että tyttöjen koulunkäynti kielletään Afganistanissa kokonaan. Talebanien edellisen valtakauden aikana vuosina 1996–2001 vain pojilla oli oikeus käydä koulua.
Pelko oli osittain aiheellinen. Talebanien valtaantulon jälkeen ala-asteen koulut avasivat pian ovensa sekä tytöille että pojille, mutta yläasteen ja lukion oppitunneille pääsivät aluksi vain pojat. Teini-ikäisten tyttöjen käskettiin pysyä kotona, kunnes kouluihin saataisiin luotua ”turvallinen oppimisympäristö”, kuten talebanit asian ilmaisivat.
Maanantaina talebanhallinnon sisäministeriöstä kuitenkin kerrottiin, että tytöt voivat pian taas palata kouluihin ja yliopistoihin ja naispuoliset opettajat palata töihin. Opetusministeriö tulisi lähiaikoina ilmoittamaan tarkemman ajankohdan, jolloin koulut aukeavat myös varttuneemmille tytöille.
Teinityttöjen koulukielto ei ole koskenut koko maata. Mazar-i-Sharifin kaupungissa Afganistanin pohjoisosassa sekä tytöt että pojat ovat käyneet koulua myös talebanien valtaantulon jälkeen. Koulut ovat olleet auki kaikille oppilaille koko Balkhin maakunnassa.
”Tytöillä on yhtäläinen oikeus opiskella kuin pojillakin. Sitä paitsi Afganistan tarvitsee naispuolisia opettajia, arkkitehteja ja lääkäreitä”, totesi talebanien paikallisen opetushallinnon johtaja Aljazeeran haastattelussa lokakuun alussa.
Paikallisen lääketieteellisen yliopiston luennolla naiset ja miehet istuivat samassa luokkahuoneessa. Ainoa ero aiempaan oli, että talebanien valtaantulon jälkeen huoneen poikki oli vedetty verho. Verhon toisella puolella istuvat naispuoliset opiskelijat ja toisella puolella miehet.
Mazar-i-Sharifin kouluissa ja yliopistoissa tytöillä ja naisilla on lisäksi huntupakko ja huivipakko ja koronan vuoksi nyt myös maskipakko.
Koko Afganistanissa on kaikkiaan vajaa kymmenen miljoonaa koululaista, mutta kouluun pääsy ei ole kaikille lapsille itsestään selvää. YK:n lastenjärjestön Unicefin mukaan maassa oli viime vuonna 3,7 miljoonaa kouluikäistä lasta, jotka eivät käyneet koulua. Näistä tyttöjä oli 2,2 miljoonaa ja poikia 1,5 miljoonaa.
Koulunkäynnin keskeytymisen syynä voivat olla taloudelliset syyt, maan sisäinen pakolaisuus tai maaseudulla usein hyvin konservatiiviset perinteet. Unicefin mukaan Afganistanissa kolmasosa tytöistä menee naimisiin alle 18-vuotiaana.
YK:n koulutusjärjestö Unesco puolestaan arvioi viime vuonna, että Afganistanin väestöstä 57 prosenttia on lukutaidottomia, naisista peräti 70 prosenttia.
Samaan aikaan kuitenkin monissa Afganistanin yliopistoissa naisopiskelijoiden määrä on ollut suurempi kuin miesten.
Nämä kaikki tilastoluvut olivat Afganistanin syrjäytetyn hallituksen ajalta ennen talebanien valtaantuloa.
Afganistanissa tytöt ja pojat ovat käyneet perinteisesti eri kouluja. Tyttökouluissa opettajat ja muu henkilökunta ovat olleet yleensä naisia. Kaikkiaan kolmasosa maan opettajakunnasta on ollut naisia, ja lisäksi ainakin 150 000 naista on ollut muissa työtehtävissä kouluissa tai opetushallinnossa. Opetusala onkin ollut Afganistanissa naisten suurin työllistäjä.
Tyttökoulujen sulkemisen vuoksi kymmenet tuhannet naiset on lomautettu. Lisäksi yli sata tuhatta naisopettajaa ei saanut sitäkään ennen palkkojaan moneen kuukauteen, kun talebanit käynnistivät kesällä suurhyökkäyksensä hallitusta vastaan.
Nyt talebanien hallinnolla ei ole rahaa maksaa palkkoja julkisten alojen työntekijöille, sillä Afganistanin hallituksen aiemmin länsimailta saama budjettituki on keskeytetty.
Talouspakotteiden vuoksi talebanit eivät myöskään pääse käsiksi maan keskuspankin noin kymmenen miljardin dollarin valuuttavarantoon, joka on talletettu New Yorkin keskuspankkiin.
Myös Maailmanpankki keskeytti maksunsa Afganistaniin ja ilmaisi syvän huolensa naisten asemasta talebanien valtaantulon jälkeen.
torstai 7. lokakuuta 2021
Koronarajoitukset helpottavat vähitellen
KANSAN UUTISET 8.10.2021
Kello viiden jälkeen iltapäivällä liikenne on aivan tukossa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa, kun miljoonakaupungin asukkaat yrittävät päästä kotiin ennen ulkonaliikkumiskieltoa, joka alkaa seitsemältä illalla ja jatkuu puoli kuuteen asti aamulla.
Koko maahan julistettu öinen ulkonaliikkumiskielto on yksi maan hallituksen keinoista ehkäistä helposti tarttuvan koronan deltamuunnoksen leviämistä.
Lisäksi koko maassa on maskipakko kaduilla liikuttaessa ja julkisiin sisätiloihin tultaessa mitataan lämpö ja annetaan käsidesiä. Koulut, yliopistot, elokuvateatterit ja baarit ovat kiinni, ja musiikkitapahtumat ja poliittiset joukkokokoukset on kielletty. Myöskään uimarannoille ei ole saanut mennä pitkään aikaan.
Rajoitukset ovat olleet voimassa kesäkuun alusta asti, ja monet niistä itse asiassa jo viime vuoden keväästä asti.
Nyt koronarajoituksia on vihdoinkin helpotettu hieman. Syyskuun lopussa presidentti Yoweri Museveni ilmoitti televisioidussa puheessaan, että vihannestorit avataan jälleen, samoin kuin kirkot ja moskeijat, tosin turvaväleillä ja rajoitetulla ihmismäärällä. Häät ja hautajaiset sallitaan jälleen kuukausia kestäneen kiellon jälkeen.
Koulut pysyvät vielä kiinni ainakin ensi vuoden alkuun. Jalkapalloa pelataan tyhjille katsomoille, ja bussit saa täyttää toistaiseksi vain puolilleen. Yliopistot saavat aloittaa toimintansa ensi kuussa. Baarit ovat edelleen kiinni, mutta kuntosaleihin, kasinoihin ja biljardihalleihin pääsee jälleen. Ostoskeskukset avattiin jo heinäkuussa.
Presidentti on luvannut, että koulut avataan sitten kun rokotettujen määrä on saatu riittävälle tasolle. Opetusministerinä on presidentin puoliso Janet Museveni.
Ugandassa ei ole minkäänlaista etäopetusta, joten koulujen sulkemisella on ollut kohtalokkaat seuraukset. Opetuksen keskeytymisen lisäksi lapset ovat olleet nyt puolitoista vuotta ilman kouluruokaa. Kaupungeissa monet lapset ovat ryhtyneet kaupustelijoiksi tai kerjäävät rahaa kaduilla. Maaseudulla lapset lähetetään peltotöihin. Teiniraskaudet ovat lisääntyneet hälyttävästi, ja tyttöjä naitetaan alaikäisinä.
Uganda otti koronarajoitukset käyttöön viime vuoden maaliskuussa, kun maassa ei ollut todettu vielä ainuttakaan koronatapausta.
Kaikki kokoontumiset kiellettiin, oli kyse sitten häistä tai jumalanpalveluksista tai kulttuuritapahtumista. Myös joukkoliikenne pysäytettiin. Edes suositut moottoripyörätaksit eivät saaneet kuljettaa matkustajia. Koulut suljettiin, ja koko maahan määrättiin ulkonaliikkumiskielto iltaseitsemästä puoli seitsemään aamulla.
Lääketiedelehti Lancetin mukaan Uganda lukeutui koronan ehkäisytoimissa maailman kymmenen kärkimaan joukkoon.
Kun rajoituksia hellitettiin viime vuoden heinäkuussa, kolme ugandalaista oli menehtynyt koronaan ja poliisit olivat ampuneet kuoliaaksi 12 ihmistä ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta.
Koko viime vuoden aikana Ugandassa kuoli koronaan kaikkiaan 251 ihmistä.
Mutta tämä oli ennen deltamuunnoksen tuloa tämän vuoden kesäkuussa.
Nyt koronaan on kuollut yli 3 000 ihmistä, joista suurin osa tämän vuoden kesä-, heinä- ja elokuussa.
Heinäkuussa sairaaloiden kapasiteetti romahti, kun kymmenet tuhannet ihmiset, sekä nuoret että vanhat, tarvitsivat tehohoitoa samaan aikaan.
Syyskuussa koronatilanne parani selvästi, minkä seurauksena myös rajoituksia ruvettiin vähitellen lieventämään.
Ugandan medioissa puhutaan nyt joka päivä koronarokotuksista, joita ollaan antamassa ensin terveydenhuollon työntekijöille, sotilaille, poliisille, opettajille, opiskelijoille, kaikille yli 50-vuotiaille sekä muiden sairauksien vuoksi riskiryhmään kuuluville.
Lokakuun alkuun mennessä 1,7 miljoonaa ugandalaista on saanut koronarokotuksen – vajaa neljä prosenttia koko väestöstä. Hallituksen tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä viisi miljoonaa ihmistä olisi täysin rokotettu.
Ugandaan ei ole kuitenkaan saatu luvattuja määriä rokotteita. Lisäksi erityisesti maaseudulla ei ole riittävästi jääkaappeja rokotteiden säilyttämistä varten. Monilla ugandalaisilla on myös ennakkoluuloja koronarokotusta kohtaan.
Kello viiden jälkeen iltapäivällä liikenne on aivan tukossa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa, kun miljoonakaupungin asukkaat yrittävät päästä kotiin ennen ulkonaliikkumiskieltoa, joka alkaa seitsemältä illalla ja jatkuu puoli kuuteen asti aamulla.
Koko maahan julistettu öinen ulkonaliikkumiskielto on yksi maan hallituksen keinoista ehkäistä helposti tarttuvan koronan deltamuunnoksen leviämistä.
Lisäksi koko maassa on maskipakko kaduilla liikuttaessa ja julkisiin sisätiloihin tultaessa mitataan lämpö ja annetaan käsidesiä. Koulut, yliopistot, elokuvateatterit ja baarit ovat kiinni, ja musiikkitapahtumat ja poliittiset joukkokokoukset on kielletty. Myöskään uimarannoille ei ole saanut mennä pitkään aikaan.
Rajoitukset ovat olleet voimassa kesäkuun alusta asti, ja monet niistä itse asiassa jo viime vuoden keväästä asti.
Nyt koronarajoituksia on vihdoinkin helpotettu hieman. Syyskuun lopussa presidentti Yoweri Museveni ilmoitti televisioidussa puheessaan, että vihannestorit avataan jälleen, samoin kuin kirkot ja moskeijat, tosin turvaväleillä ja rajoitetulla ihmismäärällä. Häät ja hautajaiset sallitaan jälleen kuukausia kestäneen kiellon jälkeen.
Koulut pysyvät vielä kiinni ainakin ensi vuoden alkuun. Jalkapalloa pelataan tyhjille katsomoille, ja bussit saa täyttää toistaiseksi vain puolilleen. Yliopistot saavat aloittaa toimintansa ensi kuussa. Baarit ovat edelleen kiinni, mutta kuntosaleihin, kasinoihin ja biljardihalleihin pääsee jälleen. Ostoskeskukset avattiin jo heinäkuussa.
Presidentti on luvannut, että koulut avataan sitten kun rokotettujen määrä on saatu riittävälle tasolle. Opetusministerinä on presidentin puoliso Janet Museveni.
Ugandassa ei ole minkäänlaista etäopetusta, joten koulujen sulkemisella on ollut kohtalokkaat seuraukset. Opetuksen keskeytymisen lisäksi lapset ovat olleet nyt puolitoista vuotta ilman kouluruokaa. Kaupungeissa monet lapset ovat ryhtyneet kaupustelijoiksi tai kerjäävät rahaa kaduilla. Maaseudulla lapset lähetetään peltotöihin. Teiniraskaudet ovat lisääntyneet hälyttävästi, ja tyttöjä naitetaan alaikäisinä.
Uganda otti koronarajoitukset käyttöön viime vuoden maaliskuussa, kun maassa ei ollut todettu vielä ainuttakaan koronatapausta.
Kaikki kokoontumiset kiellettiin, oli kyse sitten häistä tai jumalanpalveluksista tai kulttuuritapahtumista. Myös joukkoliikenne pysäytettiin. Edes suositut moottoripyörätaksit eivät saaneet kuljettaa matkustajia. Koulut suljettiin, ja koko maahan määrättiin ulkonaliikkumiskielto iltaseitsemästä puoli seitsemään aamulla.
Lääketiedelehti Lancetin mukaan Uganda lukeutui koronan ehkäisytoimissa maailman kymmenen kärkimaan joukkoon.
Kun rajoituksia hellitettiin viime vuoden heinäkuussa, kolme ugandalaista oli menehtynyt koronaan ja poliisit olivat ampuneet kuoliaaksi 12 ihmistä ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta.
Koko viime vuoden aikana Ugandassa kuoli koronaan kaikkiaan 251 ihmistä.
Mutta tämä oli ennen deltamuunnoksen tuloa tämän vuoden kesäkuussa.
Nyt koronaan on kuollut yli 3 000 ihmistä, joista suurin osa tämän vuoden kesä-, heinä- ja elokuussa.
Heinäkuussa sairaaloiden kapasiteetti romahti, kun kymmenet tuhannet ihmiset, sekä nuoret että vanhat, tarvitsivat tehohoitoa samaan aikaan.
Syyskuussa koronatilanne parani selvästi, minkä seurauksena myös rajoituksia ruvettiin vähitellen lieventämään.
Ugandan medioissa puhutaan nyt joka päivä koronarokotuksista, joita ollaan antamassa ensin terveydenhuollon työntekijöille, sotilaille, poliisille, opettajille, opiskelijoille, kaikille yli 50-vuotiaille sekä muiden sairauksien vuoksi riskiryhmään kuuluville.
Lokakuun alkuun mennessä 1,7 miljoonaa ugandalaista on saanut koronarokotuksen – vajaa neljä prosenttia koko väestöstä. Hallituksen tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä viisi miljoonaa ihmistä olisi täysin rokotettu.
Ugandaan ei ole kuitenkaan saatu luvattuja määriä rokotteita. Lisäksi erityisesti maaseudulla ei ole riittävästi jääkaappeja rokotteiden säilyttämistä varten. Monilla ugandalaisilla on myös ennakkoluuloja koronarokotusta kohtaan.
torstai 23. syyskuuta 2021
Ensin Afganistaniin, sitten Irakiin
KANSAN UUTISET 24.9.2021
Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen presidentti George W. Bushin hallinnossa tuntui olevan selvästi enemmän halukkuutta hyökätä Irakiin kuin Afganistaniin.
Tämä käy ilmi yhdysvaltalaisen National Security Archive -tutkimuskeskuksen kokoamista Yhdysvaltojen tiedonvapauslain nojalla haltuun saaduista asiakirjoista ja paikalla olleiden myöhemmin antamista lausunnoista.
Bush itse arveli heti iskujen jälkeen, että Irakin presidentti Saddam Hussein saattoi olla mukana iskujen suunnittelussa. Iltapäivällä puolustusministeri Donald Rumsfeld käski asevoimien esikunnan päällikköä etsimään todisteita, jotka antaisivat oikeutuksen hyökätä Irakiin. Rumsfeld pyysi myös Pentagonin johtavaa lakiasiainneuvonantajaa selvittämään Saddam Husseinin ja Osama bin Ladenin välisiä yhteyksiä.
Valkoisessa talossa 12. syyskuuta pidetyssä kokouksessa varapuolustusministeri Paul Wolfowitz arveli, että iskut olivat epäilemättä jonkin valtion rahoittamia. Rumsfeld kannatti hyökkäystä Irakiin, sillä siellä oli parempia kohteita kuin Afganistanissa. Bush totesi, että Yhdysvaltojen tulisi ”vaihtaa hallitusta Irakissa”.
Rumsfeld ja Wolfowitz olivat jo pitkin kesää ehdottaneet hyökkäystä Irakiin, kuukausia ennen syyskuun 11. päivän tapahtumia.
Terrorismin torjunnasta vastannut neuvonantaja Richard Clarke totesi, että lentokonekaappausten takana oli takuuvarmasti Al-Qaida, jolla puolestaan ei ollut aiempien todisteiden valossa mitään yhteyksiä Irakin kanssa.
Seuraavana päivänä Bush pyysi Rumsfeldia laatimaan suunnitelman ja kustannusarvion hyökkäyksestä Irakiin. 14. syyskuuta hän sanoi puhelimessa Britannian pääministerille Tony Blairille uskovansa, että oli olemassa todisteita yhteyksistä Saddam Husseinin ja Osama bin Ladenin ja Al-Qaidan välillä.
15. syyskuuta presidentin maaseutuhuvilassa Camp Davidissa pidetyssä kokouksessa Wolfowitz totesi, että Irak olisi helpompi hyökkäyksen kohde kuin Afganistan. Yhdysvaltojen joukot voisivat valloittaa Basran kaupungin ja maan eteläosien öljykentät ja pystyttää sinne oppositioryhmien hallituksen.
Koko päivän jatkuneen kokouksen lopussa varapresidentti Dick Cheney varoitti, että ”jos me nyt hyökkäämme Saddam Husseinin kimppuun, menetämme oikeutetun paikkamme hyviksinä”. Presidentti Bush päätti, että olisi parempi hyökätä ensin Afganistaniin, koska Irakin osallisuudesta iskuihin ei vielä ollut todisteita.
Irakin hyökkäyksen suunnittelu kuitenkin jatkui. 17. syyskuuta Bush antoi puolustusministeriölle salaisen käskyn käynnistää sotavalmistelut paitsi Afganistanissa myös Irakissa.
29. syyskuuta Rumsfeld käski asevoimien pääesikuntaa aloittamaan Irakin hyökkäyksen suunnittelun. Hyökkäyksen tavoitteena olisi löytää ja tuhota joukkotuhoaseet ja asettaa maahan uusi Yhdysvalloille myötämielinen hallitus.
Marraskuun ja tammikuun välillä asevoimien Lähi-idän toiminnoista vastaava komentaja Tommy Franks laati Rumsfeldin pyynnöstä viisi eri valmiussuunnitelmaa Irakin sodalle.
Tammikuun lopussa 2002 Bush piti kongressissa presidentin vuosittaisen puheen kansakunnan tilasta ja sanoi Irakin, Iranin ja Pohjois-Korean muodostavan yhdessä terroristiliittolaistensa kanssa pahuuden akselin, joka uhkasi maailmanrauhaa.
Samaan aikaan kun asevoimissa suunniteltiin 400 000 tai 500 000 sotilaan hyökkäystä Irakiin, Afganistania moukaroitiin ilmapommituksilla. Afganistaniin lähetettiin marraskuussa 2001 noin tuhat Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen sotilasta tukemaan Pohjoisen liiton joukkojen hyökkäystä talebanhallintoa vastaan.
Bushin hallinnon Irakin päähänpinttymän vuoksi Osama bin Laden ilmeisesti pääsi pakenemaan Afganistanista Pakistaniin.
Kun Pohjoisen liiton joukot ajoivat talebanit vallasta, bin Ladenin kerrottiin olevan Al-Qaidan taistelijoiden kanssa Tora Borassa Pakistanin rajan lähellä olevassa vuoristossa. Yhdysvalloilla ei ollut Afganistanissa kuitenkaan riittävästi sotilaita ja kalustoa bin Ladenin kiinniottamiseen.
Puolustusministeri Rumsfeld ja varapresidentti Cheney vastustivat kiivaasti lisäjoukkojen lähettämistä Afganistaniin ottamaan kiinni bin Ladenia, sillä tämä olisi vienyt voimavaroja suunnitteilla olevalta hyökkäykseltä Irakiin.
Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen presidentti George W. Bushin hallinnossa tuntui olevan selvästi enemmän halukkuutta hyökätä Irakiin kuin Afganistaniin.
Tämä käy ilmi yhdysvaltalaisen National Security Archive -tutkimuskeskuksen kokoamista Yhdysvaltojen tiedonvapauslain nojalla haltuun saaduista asiakirjoista ja paikalla olleiden myöhemmin antamista lausunnoista.
Bush itse arveli heti iskujen jälkeen, että Irakin presidentti Saddam Hussein saattoi olla mukana iskujen suunnittelussa. Iltapäivällä puolustusministeri Donald Rumsfeld käski asevoimien esikunnan päällikköä etsimään todisteita, jotka antaisivat oikeutuksen hyökätä Irakiin. Rumsfeld pyysi myös Pentagonin johtavaa lakiasiainneuvonantajaa selvittämään Saddam Husseinin ja Osama bin Ladenin välisiä yhteyksiä.
Valkoisessa talossa 12. syyskuuta pidetyssä kokouksessa varapuolustusministeri Paul Wolfowitz arveli, että iskut olivat epäilemättä jonkin valtion rahoittamia. Rumsfeld kannatti hyökkäystä Irakiin, sillä siellä oli parempia kohteita kuin Afganistanissa. Bush totesi, että Yhdysvaltojen tulisi ”vaihtaa hallitusta Irakissa”.
Rumsfeld ja Wolfowitz olivat jo pitkin kesää ehdottaneet hyökkäystä Irakiin, kuukausia ennen syyskuun 11. päivän tapahtumia.
Terrorismin torjunnasta vastannut neuvonantaja Richard Clarke totesi, että lentokonekaappausten takana oli takuuvarmasti Al-Qaida, jolla puolestaan ei ollut aiempien todisteiden valossa mitään yhteyksiä Irakin kanssa.
Seuraavana päivänä Bush pyysi Rumsfeldia laatimaan suunnitelman ja kustannusarvion hyökkäyksestä Irakiin. 14. syyskuuta hän sanoi puhelimessa Britannian pääministerille Tony Blairille uskovansa, että oli olemassa todisteita yhteyksistä Saddam Husseinin ja Osama bin Ladenin ja Al-Qaidan välillä.
15. syyskuuta presidentin maaseutuhuvilassa Camp Davidissa pidetyssä kokouksessa Wolfowitz totesi, että Irak olisi helpompi hyökkäyksen kohde kuin Afganistan. Yhdysvaltojen joukot voisivat valloittaa Basran kaupungin ja maan eteläosien öljykentät ja pystyttää sinne oppositioryhmien hallituksen.
Koko päivän jatkuneen kokouksen lopussa varapresidentti Dick Cheney varoitti, että ”jos me nyt hyökkäämme Saddam Husseinin kimppuun, menetämme oikeutetun paikkamme hyviksinä”. Presidentti Bush päätti, että olisi parempi hyökätä ensin Afganistaniin, koska Irakin osallisuudesta iskuihin ei vielä ollut todisteita.
Irakin hyökkäyksen suunnittelu kuitenkin jatkui. 17. syyskuuta Bush antoi puolustusministeriölle salaisen käskyn käynnistää sotavalmistelut paitsi Afganistanissa myös Irakissa.
29. syyskuuta Rumsfeld käski asevoimien pääesikuntaa aloittamaan Irakin hyökkäyksen suunnittelun. Hyökkäyksen tavoitteena olisi löytää ja tuhota joukkotuhoaseet ja asettaa maahan uusi Yhdysvalloille myötämielinen hallitus.
Marraskuun ja tammikuun välillä asevoimien Lähi-idän toiminnoista vastaava komentaja Tommy Franks laati Rumsfeldin pyynnöstä viisi eri valmiussuunnitelmaa Irakin sodalle.
Tammikuun lopussa 2002 Bush piti kongressissa presidentin vuosittaisen puheen kansakunnan tilasta ja sanoi Irakin, Iranin ja Pohjois-Korean muodostavan yhdessä terroristiliittolaistensa kanssa pahuuden akselin, joka uhkasi maailmanrauhaa.
Samaan aikaan kun asevoimissa suunniteltiin 400 000 tai 500 000 sotilaan hyökkäystä Irakiin, Afganistania moukaroitiin ilmapommituksilla. Afganistaniin lähetettiin marraskuussa 2001 noin tuhat Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen sotilasta tukemaan Pohjoisen liiton joukkojen hyökkäystä talebanhallintoa vastaan.
Bushin hallinnon Irakin päähänpinttymän vuoksi Osama bin Laden ilmeisesti pääsi pakenemaan Afganistanista Pakistaniin.
Kun Pohjoisen liiton joukot ajoivat talebanit vallasta, bin Ladenin kerrottiin olevan Al-Qaidan taistelijoiden kanssa Tora Borassa Pakistanin rajan lähellä olevassa vuoristossa. Yhdysvalloilla ei ollut Afganistanissa kuitenkaan riittävästi sotilaita ja kalustoa bin Ladenin kiinniottamiseen.
Puolustusministeri Rumsfeld ja varapresidentti Cheney vastustivat kiivaasti lisäjoukkojen lähettämistä Afganistaniin ottamaan kiinni bin Ladenia, sillä tämä olisi vienyt voimavaroja suunnitteilla olevalta hyökkäykseltä Irakiin.
lauantai 11. syyskuuta 2021
Bushin puuttuvat todisteet
KANSAN UUTISET 11.9.2021
Syyskuun 11. päivän iskuista oli kulunut kaksi päivää, kun Yhdysvaltojen silloinen ulkoministeri Colin Powell kertoi toimittajille, että Osama bin Laden oli iskujen pääepäilty. Useat muut George W. Bushin hallinnon edustajat ja hallintoa lähellä olevat tv-kommentaattorit olivat jo aiemmin puhuneet bin Ladenista terrori-iskujen pääepäiltynä.
Seuraavana päivänä 14. syyskuuta Yhdysvaltojen kongressi hyväksyi lain, joka antoi presidentille valtuudet kaiken tarvittavan sotilaallisen voiman käyttöön toisia valtioita, järjestöjä tai henkilöitä vastaan, joiden hän uskoi olleen mukana suunnittelemassa, hyväksymässä tai toteuttamassa syyskuun 11. päivän terrori-iskuja tai tarjonneen suojaa kyseisille järjestöille tai henkilöille.
Kolme päivää myöhemmin Bush antoi puolustusministeriölle salaisen käskyn käynnistää sotavalmistelut paitsi Afganistanissa myös Irakissa.
Yhdysvaltojen kongressin 14.9.2001 presidentille antama avoin valtakirja hyökätä muihin maihin on edelleen voimassa. Kyseisen lain nojalla Yhdysvaltojen joukot hyökkäsivät Bushin ja Barack Obaman presidenttikausien aikana ainakin 14 maahan. Viholliskohteiksi määriteltyjen maiden ja järjestöjen lista on salainen.
Afganistanin talebanhallinnon ulkoministeri Wakil Ahmed Muttawakil ilmoitti tuomitsevansa Yhdysvalloissa tapahtuneet terrori-iskut, ”oli niiden takana sitten kuka hyvänsä”.
Talebanien johtaja, mullah Omar vakuutti, ettei Osama bin Ladenilla voinut olla osuutta Yhdysvaltojen lentokonekaappauksissa, sillä bin Ladenin teleyhteydet ulkomaille oli katkaistu.
Talebanit kutsuivat koolle yli tuhannen uskonoppineen kokouksen, joka ehdotti, että bin Laden lähtisi Afganistanista ja YK tai Islamilaisten maiden järjestö teettäisi riippumattoman tutkimuksen syyskuun 11. päivän tapahtumista.
Pitkin syksyä talebanit ilmoittivat olevansa valmiita luovuttamaan bin Ladenin oikeudenkäyntiin johonkin toiseen islamilaiseen maahan, kunhan Yhdysvallat esittää todisteita tämän osallisuudesta iskuihin.
Bushin hallinto ei pitänyt lupauksia uskottavina eikä suostunut neuvotteluihin talebanien kanssa.
”Ei ole tarpeen keskustella syyttömyydestä tai syyllisyydestä. Me tiedämme, että Osama bin Laden on syyllinen”, presidentti Bush sanoi Valkoisen talon nurmikolla pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
7. lokakuuta 2001 alkoivat Afganistanin pommitukset, ja marraskuun alkupuolella talebanit oli ajettu vallasta.
Osama bin Laden oli etsintäkuulutettu, sillä häntä syytettiin osallisuudesta vuonna 1998 tehtyihin pommi-iskuihin Yhdysvaltojen suurlähetystöjen edustalla Kenian pääkaupungissa Nairobissa ja Dar es Salaamissa Tansaniassa.
Bin Ladenia epäiltiin myös muista terrori-iskuista eri puolilla maailmaa, mutta häntä vastaan ei koskaan nostettu syytettä syyskuun 11. päivän iskuista.
Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n tiedotusjohtaja Rex Tomb totesi vuonna 2006, ettei FBI:lla ollut ”mitään selkeitä todisteita bin Ladenin osallisuudesta syyskuun 11. päivän tapahtumiin”.
Viimeisen 20 vuoden ajan maailman medioissa on kuitenkin kerrottu itsestäänselvänä faktana, että Osama bin Laden suunnitteli lentokoneiskut World Trade Centerin pilvenpiirtäjiin ja puolustusministeriön päämajaan Pentagoniin.
Bushin hallinnon keskeinen todistuskappale oli Afganistanista haltuun saatu video, jolla bin Laden tiettävästi kertoi osallisuudestaan lentokoneiskuihin. Saksan yleisradion WDR-kanavan haastattelemien kielenkääntäjien mukaan videon englanninkielinen tekstitys ei kuitenkaan olennaisissa kohdissa lainkaan vastannut videolla kuultavaa arabiankielistä puhetta.
Pakistanilaista Khalid Sheikh Mohammedia ja neljää muuta Guantánamon tukikohdassa vangittuna olevaa miestä vastaan nostettiin vuonna 2008 syytteet syyskuun 11. päivän lentokonekaappausten suunnittelusta, mutta oikeudenkäyntiä ei ole tähän päivään mennessä järjestetty. Mohammed tunnusti suunnitelleensa lentokonekaappaukset sen jälkeen kun häntä oli vesikidutettu 183 kertaa.
Guantánamossa toimiva sotilastuomioistuin järjesti iskujen vuosipäivän alla pitkän tauon jälkeen uuden oikeudenkäyntiä valmistelevan käsittelyn.
Syyskuun 11. päivän iskuista oli kulunut kaksi päivää, kun Yhdysvaltojen silloinen ulkoministeri Colin Powell kertoi toimittajille, että Osama bin Laden oli iskujen pääepäilty. Useat muut George W. Bushin hallinnon edustajat ja hallintoa lähellä olevat tv-kommentaattorit olivat jo aiemmin puhuneet bin Ladenista terrori-iskujen pääepäiltynä.
Seuraavana päivänä 14. syyskuuta Yhdysvaltojen kongressi hyväksyi lain, joka antoi presidentille valtuudet kaiken tarvittavan sotilaallisen voiman käyttöön toisia valtioita, järjestöjä tai henkilöitä vastaan, joiden hän uskoi olleen mukana suunnittelemassa, hyväksymässä tai toteuttamassa syyskuun 11. päivän terrori-iskuja tai tarjonneen suojaa kyseisille järjestöille tai henkilöille.
Kolme päivää myöhemmin Bush antoi puolustusministeriölle salaisen käskyn käynnistää sotavalmistelut paitsi Afganistanissa myös Irakissa.
Yhdysvaltojen kongressin 14.9.2001 presidentille antama avoin valtakirja hyökätä muihin maihin on edelleen voimassa. Kyseisen lain nojalla Yhdysvaltojen joukot hyökkäsivät Bushin ja Barack Obaman presidenttikausien aikana ainakin 14 maahan. Viholliskohteiksi määriteltyjen maiden ja järjestöjen lista on salainen.
Afganistanin talebanhallinnon ulkoministeri Wakil Ahmed Muttawakil ilmoitti tuomitsevansa Yhdysvalloissa tapahtuneet terrori-iskut, ”oli niiden takana sitten kuka hyvänsä”.
Talebanien johtaja, mullah Omar vakuutti, ettei Osama bin Ladenilla voinut olla osuutta Yhdysvaltojen lentokonekaappauksissa, sillä bin Ladenin teleyhteydet ulkomaille oli katkaistu.
Talebanit kutsuivat koolle yli tuhannen uskonoppineen kokouksen, joka ehdotti, että bin Laden lähtisi Afganistanista ja YK tai Islamilaisten maiden järjestö teettäisi riippumattoman tutkimuksen syyskuun 11. päivän tapahtumista.
Pitkin syksyä talebanit ilmoittivat olevansa valmiita luovuttamaan bin Ladenin oikeudenkäyntiin johonkin toiseen islamilaiseen maahan, kunhan Yhdysvallat esittää todisteita tämän osallisuudesta iskuihin.
Bushin hallinto ei pitänyt lupauksia uskottavina eikä suostunut neuvotteluihin talebanien kanssa.
”Ei ole tarpeen keskustella syyttömyydestä tai syyllisyydestä. Me tiedämme, että Osama bin Laden on syyllinen”, presidentti Bush sanoi Valkoisen talon nurmikolla pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
7. lokakuuta 2001 alkoivat Afganistanin pommitukset, ja marraskuun alkupuolella talebanit oli ajettu vallasta.
Osama bin Laden oli etsintäkuulutettu, sillä häntä syytettiin osallisuudesta vuonna 1998 tehtyihin pommi-iskuihin Yhdysvaltojen suurlähetystöjen edustalla Kenian pääkaupungissa Nairobissa ja Dar es Salaamissa Tansaniassa.
Bin Ladenia epäiltiin myös muista terrori-iskuista eri puolilla maailmaa, mutta häntä vastaan ei koskaan nostettu syytettä syyskuun 11. päivän iskuista.
Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n tiedotusjohtaja Rex Tomb totesi vuonna 2006, ettei FBI:lla ollut ”mitään selkeitä todisteita bin Ladenin osallisuudesta syyskuun 11. päivän tapahtumiin”.
Viimeisen 20 vuoden ajan maailman medioissa on kuitenkin kerrottu itsestäänselvänä faktana, että Osama bin Laden suunnitteli lentokoneiskut World Trade Centerin pilvenpiirtäjiin ja puolustusministeriön päämajaan Pentagoniin.
Bushin hallinnon keskeinen todistuskappale oli Afganistanista haltuun saatu video, jolla bin Laden tiettävästi kertoi osallisuudestaan lentokoneiskuihin. Saksan yleisradion WDR-kanavan haastattelemien kielenkääntäjien mukaan videon englanninkielinen tekstitys ei kuitenkaan olennaisissa kohdissa lainkaan vastannut videolla kuultavaa arabiankielistä puhetta.
Pakistanilaista Khalid Sheikh Mohammedia ja neljää muuta Guantánamon tukikohdassa vangittuna olevaa miestä vastaan nostettiin vuonna 2008 syytteet syyskuun 11. päivän lentokonekaappausten suunnittelusta, mutta oikeudenkäyntiä ei ole tähän päivään mennessä järjestetty. Mohammed tunnusti suunnitelleensa lentokonekaappaukset sen jälkeen kun häntä oli vesikidutettu 183 kertaa.
Guantánamossa toimiva sotilastuomioistuin järjesti iskujen vuosipäivän alla pitkän tauon jälkeen uuden oikeudenkäyntiä valmistelevan käsittelyn.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)