perjantai 20. joulukuuta 2013

Hyväosaisten kansannousu

KU-VIIKKOLEHTI 20.12.2013

Thaimaan hallitusta vastustavat mielenosoittajat ovat olleet Bangkokin kaduilla lähes yhtäjaksoisesti kohta kuukauden ajan, ja sunnuntaille on luvassa taas lisää mielenosoituksia.

Bangkokin keskustan Demokratian muistomerkillä järjestetty mielenosoitus muistutti viime viikolla jonkinlaista festivaalia. Thaimaan liput liehuivat, kun paikalliset bändit esiintyivät kymmenille tuhansille keskiluokkaisille nuorille ja iloisille vanhuksille.

Opposition Demokraattista puoluetta edustavien poliitikkojen puheiden välissä mielenosoittajia kehotettiin viheltämään pilleihin.

Mielenosoittajien mukaan Thaimaan ongelmien syynä on maan pääministerinä vuosina 2001–2006 ollut Thaksin Shinawatra. Matkapuhelinbisneksellä rikastunut Shinawatra muistetaan maailmalla myös jalkapallojoukkue Manchester Cityn entisenä omistajana.

Thaksin Shinawatra syöstiin vallasta sotilasvallankaappauksessa ja tuomittiin vuonna 2008 vankeuteen vallan väärinkäytöstä vaimonsa tekemien maakauppojen yhteydessä. Mutta Bangkokin mielenosoittajien mukaan Thaksin johtaa maata edelleen maanpaosta Dubaista käsin.

Sotilasvallan päättymisen jälkeen Thaksinin tukema puolue on voittanut Thaimaan parlamenttivaalit jo kahdesti, viimeksi vuonna 2011, jolloin pääministeriksi valittiin hänen pikkusiskonsa Yingluck Shinawatra.

Yingluckin puolue Pheu Thai (Thaimaan puolesta) sai yksinään enemmistön parlamentissa, mutta muodosti hallituksen yhdessä viiden pienpuolueen kanssa. Hallitus on suosittu etenkin Thaimaan pohjois- ja koillisosien köyhällä maaseudulla, mutta Bangkokin mielenosoittajat ovat toista mieltä.

”Hallitus käyttää meidän veronmaksajien rahoja hankkeisiin, jotka hyödyttävät Thaksinin liikeyrityksiä”, muuan iäkkäämpi mielenosoittaja selitti.

Kansannousun johtajaksi ryhtynyt entinen varapääministeri Suthep Thaugsuban arvelee, että tulevana sunnuntaina kaksi miljoonaa ihmistä osallistuu mielenosoituksiin. Tavoite tuskin toteutuu.

Ennen viime viikon maanantain protesteja Suthep ilmoitti antautuvansa viranomaisille, jollei Bangkokin kaduille tulisi miljoona mielenosoittajaa. Suurmielenosoitukseen osallistui lopulta noin 150 000 ihmistä – 65 miljoonan asukkaan Thaimaassa.

Protestien rauhoittamiseksi pääministeri Yingluck Shinawatra hajotti parlamentin ja lupasi uudet vaalit ensi vuoden helmikuussa.

Mielenosoittajia uudet vaalit eivät tyydytä. Oppositiojohtaja Suthep Thaugsuban sanoo haluavansa palauttaa maahan demokratian nimittämällä maan johtoon ”kansanneuvoston”, jonka jäseniä ei ole tarkoitus valita vaaleilla.

”Emme halua uusia vaaleja, koska häviäisimme kuitenkin. Haluamme, että Shinawatran perhe lähtee maasta”, eräs mielenosoittaja kertoi uutistoimisto Reutersille.

”Me olemme rikkaita, ja lapsemme ovat käyneet koulua Bangkokissa. Thaksinin kannattajat ovat köyhiä ja kouluttamattomia, ja Thaksin on ostanut heidän äänensä”, arveli puolestaan bangkokilainen toimiston johtaja.

Thaksin Shinawatran syrjäyttämisen jälkeen hänen kannattajansa ja vastustajansa ovat olleet vuoron perään Bangkokin kaduilla. Tämänkertaiset mielenosoitukset saivat alkunsa hallituksen laatimasta armahduslaista.

Armahduslaki olisi vapauttanut syytteistä aiempien vuosien protesteihin osallistuneita mielenosoittajia sekä kaikki vuoden 2004 jälkeen poliittisista syistä tuomion saaneet. Yleinen armahdus olisi mahdollistanut Thaksin Shinawatran paluun Thaimaahan, mutta samalla myös oppositiojohtajat Suthep Thaugsuban ja Abhisit Vejjajiva olisi vapautettu murhasyytteistä.

Vuonna 2010 pääministerinä ja varapääministerinä ollessaan Suthep ja Abhisit antoivat sotilaille käskyn tulittaa Thaksin Shinawatraa kannattaneita mielenosoittajia. 90 ihmistä kuoli.

Yleinen armahdus, pyrkimys kansalliseen sovintoon ja isoveli Thaksinin maineen palauttaminen olivat Yingluck Shinawatran keskeisiä vaalilupauksia vuoden 2011 vaalikampanjassa.

Thaimaan senaatti kuitenkin kumosi viime kuussa parlamentin alahuoneen hyväksymän armahduslain.

Vaikka armahduslaki tyssäsi senaattiin, mielenosoitukset vain yltyivät. Vihellyspilleillä ja Thaimaan lipuilla varustautuneet väkijoukot valtasivat valtiovarainministeriön, maatalousministeriön ja maan tv-asemat ja järjestivät piknikkejä myös poliisin ja armeijan päämajojen pihalla.

Bangkokin ylemmän keskiluokan lisäksi mielenosoituksiin tuotiin Demokraattisen puolueen kannattajia busseilla maan eteläosista. Hua Hinin kaupungissa ihmisiä värvättiin lähtemään pääkaupunkiin 2 000 bahtin eli 45 euron päiväpalkalla.

Mielenosoituksissa oli tarjolla nuudelikeittoa ja ihmiset kuvasivat toisiaan älypuhelimilla. Bangkokin demokratiamuistomerkillä osa paikallisista opposition aktivisteista seurasi tapahtumia viereisen McDonald’sin sisältä.

Protestijohtaja Suthep Thaugsuban on vaatinut ihmisiä yleislakkoon ja kehottanut valtion ja kuntien virkamiehiä ottamaan vastedes käskynsä perustamaltaan kansanneuvostolta. Viikko sitten hän yritti saada armeijan johtoa tukemaan ”poliittisia uudistuksia”, mistä nämä onneksi kieltäytyivät.

Thaimaan tiedotusvälineet myötäilivät mielenosoittajia pitkään, mutta viime viikolla palstatilaa saivat myös yliopistojen tutkijat, jotka vertasivat ajatusta kansanneuvostosta fasistien vallankumoukseen 1920-luvun Italiassa.

Bangkokissakin moni kadunmies on jo läpeensä kyllästynyt mielenosoituksiin, jotka tukkivat liikenteen ja haittaavat taloutta. Thaimaahan matkustavien turistien määrä on pudonnut viidenneksellä viime vuoden joulukuuhun verrattuna.

Maan pohjois- ja koillisosista kotoisin olevat kertovat sen sijaan mieluusti Yingluck Shinawatran ja isoveli-Thaksinin hallitusten saavutuksista. Thaksinin hallituskaudella köyhyysrajan alla elävien määrä puolittui ja kaikille thaimaalaisille järjestettiin pääsy terveydenhoitoon alle euron maksua vastaan.

Yingluckin hallitus on nostanut minimipalkan seitsemään euroon päivässä ja maksanut riisinviljelijöille markkinahintaa korkeampaa hintaa. Koululaisille on hankittu omat taulutietokoneet, ja ilmainen langaton verkko löytyy hotspoteista eri puolilta maata.

Ei kommentteja: