Kirkko muutti etelän maihin

KU-VIIKKOLEHTI 24.3.2016

Tänä viikonloppuna ainakin kolmasosa maailman ihmisistä viettää pääsiäistä, osa hiljentyen perhepiirissä, osa virsiä veisaten, osa suuressa hurmoksessa riemukkaasti tanssien, Jeesuksen sovitustyötä ja ylösnousemusta juhlien.

Kristinusko on kulkenut parissa tuhannessa vuodessa pitkän tien Palestiinasta muualle Lähi-itään, Armeniaan, Etiopiaan ja Rooman valtakunnan kautta vähitellen kaikkialle Eurooppaan.

Tänä päivänä kristinusko on ennen muuta globaalin etelän uskonto, toteaa teologian akatemiaprofessori Elina Vuola toimittamassaan kirjassa Uskonto ja kehitys.

Kun vielä vuonna 1910 maailman kristityistä kaksi kolmasosaa asui Euroopassa, 27 prosenttia Amerikoissa ja vain runsas prosentti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, niin tällä hetkellä Afrikassa on jo enemmän kristittyjä kuin Euroopassa.

Maailman kristityistä yli 60 prosenttia elää etelän kehittyvissä maissa Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.

Vuola kirjoittaa, että ennusteen mukaan vuonna 2030 suurin osa maailman kristityistä tulee olemaan afrikkalaisia. Pääsyynä kehityskulkuun on helluntaikirkkojen suosion kasvu Afrikassa ja yhä jatkuva maallistuminen pohjoisella pallonpuoliskolla, erityisesti Euroopassa.

Kristinusko on ylivoimaisesti suurin uskonto maailmassa. Se on muokannut maailmaa monin tavoin ristiretkien ajoista lähtien. Kristinuskolla oli keskeinen rooli Amerikan valloituksessa ja siirtomaavallan synnyssä. Kristinuskon nimissä on viety lukutaitoa ja länsimaista terveydenhoitoa vieraisiin maihin.

Kristilliset opetukset hyväntekemisestä ja lähimmäisenrakkaudesta ovat myös nykyaikaisen kehityspolitiikan ja humanitaarisen avustustyön taustalla. Kristinuskolla on ollut suuri vaikutus myös länsimaiden Lähi-idän politiikkaan ja terrorisminvastaiseen sotaan.

Maailmassa on noin 2,2 miljardia kristittyä, mikä on lähes yhtä paljon kuin islaminuskoisten ja hindujen yhteenlaskettu määrä. Kristinuskoiset muodostavat enemmistön asukkaista 158 maassa.

Tähän kirjoon mahtuu satoja eri kirkkokuntia. Määrällisesti suurin ryhmä ovat katolilaiset (1,2 miljardia). Katolilaisia on eniten Brasiliassa, Meksikossa ja Filippiineillä.

Toiseksi suurin ryhmä ovat helluntailaiset, joita on yli 600 miljoonaa. Ortodokseja on 300 miljoonaa, baptisteja 105 miljoonaa. Luterilaisia on noin 90 miljoonaa. Tämä on neljä prosenttia kaikista kristinuskoisista ja hiukan yli prosentti maailman asukkaista.

Luterilaisia on tätä nykyä eniten Saksassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Etiopiassa, Tansaniassa, Indonesiassa ja Intiassa.

Luterilaisten määrä kasvaa nopeimmin Madagaskarissa, jonne uskonnon toivat aikoinaan norjalaiset lähetyssaarnaajat. Luterilaiset madagaskarilaiset tekevät nyt lähetystyötä muun muassa Papua-Uudessa-Guineassa.

Useat Uskonto ja kehitys -kirjan artikkeleista käsittelevät kirkollisten järjestöjen huomattavaa roolia kehitysyhteistyössä. Suomessa suurimmat valtion tukea saavat kehyjärjestöt ovat Kirkon ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura ja helluntaiseurakuntien lähetysjärjestö Fida.

Järjestöjen kirkolliset kannattajat kuulemma valittavat tämän tästä, ettei tunnustuksellinen lähetystyö näy riittävästi niiden tekemässä työssä etelässä. Tilanne voi muuttua, kun kehitysavun leikkausten myötä kirkon ja seurakuntien oman varainhankinnan osuus järjestöjen rahoituksesta kasvaa.

Suomen Lähetysseura aloitti työnsä nykyisessä Namibiassa vuonna 1870 ja Kiinassa vuonna 1901. Kohdemaihin rakennettiin kirkkoja, kouluja ja klinikoita. Teologian professorit Auli ja Mika Vähäkangas toteavat, että kun valtiollinen kehitysyhteistyö alkoi, Suomessa oli jo noin sadan vuoden kokemus kehitystyöstä.

Etelässä kirkot ovat tärkeitä peruspalvelujen tuottajia. Monissa Afrikan maissa kirkot huolehtivat kouluista ja terveydenhoidosta. Ne eivät sen sijaan yleensä puutu rakenteellisiin epäkohtiin tai vaadi valtiota järjestämään palveluja kansalaisille.

Kirjan kirjoittajien mielestä maailmassa tarvitaan entistä enemmän uskonnon lukutaitoa, jotta ymmärtäisimme muiden maiden tapahtumia ja niiden syitä. Euroopasta käsin tarkasteltuna voi olla vaikea huomata, että meidän maallistunut elämäntapamme onkin maailman mittakaavassa poikkeus.

Kirkollisista toimijoista on myös vaikea sanoa mitään yksiselitteistä, sillä seurakuntia on joka lähtöön. Osa kieltää ehkäisyn ja abortin ja yllyttää vainoamaan homoja, kun taas toiset kamppailevat naisten oikeuksien tai köyhien ja syrjittyjen puolesta.

Oma lukunsa ovat helluntailaisuuden osana levinneet hurmoshenkiset kirkot, jotka vapauttavat uskovaisia heitä riivaavista demoneista tai lupaavat rikkauksia niille, jotka antavat kirkolle lahjoituksia.

Kenian pääkaupungissa Nairobissa tehdyn tutkimuksen mukaan kirkossakäynti ei parantanut slummissa asuvien köyhien ihmisten toimeentulomahdollisuuksia, mutta tarjosi heille välineitä sietää köyhyyttä ja puutetta.

Nyt investoidaan Somaliaan

KU-VIIKKOLEHTI 11.3.2016

Somalia on ollut viime aikoina uutisissa säännöllisesti aina pommi-iskun sattuessa maan pääkaupungissa Mogadishussa. Meillä pommi-iskut ovat saaneet sitäkin enemmän huomiota silloin kun tunnettu somalialaistaustainen suomalainen on sattunut olemaan lähietäisyydellä iskupaikasta.

Tammikuussa paikalliseen merenrantaravintolaan tehdyssä terrori-iskussa surmattiin 20 ihmistä. Helsingin Sanomat kertoi, että Somalian presidentiksi pyrkivä espoolainen Fadumo Dayib oli käynyt rannalla aiemmin päivällä ja uskoi olleensa iskun kohde.

Totta tai ei, pommi-iskut ovat joka tapauksessa tuhoisia ja pelottavia, ja niillä voi olla kauaskantoisia seurauksia.

Terroristijärjestö Al-Shabaab teki viime vuonna Mogadishussa toistakymmentä terrori-iskua, joissa kuoli yli sata siviiliä.

Kahden miljoonan asukkaan Mogadishussa ihmiset ovat jo tottuneet itsemurhaiskuihin. Al-Shabaab on hyökännyt Mogadishun lentokentän lähellä sijaitsevaan Jazeera Palace Hoteliin kolme kertaa sitten vuoden 2012. Joka kerta hotelli on remontoitu ennalleen ja turvatoimia tehostettu.

”Terrorismi ei ole uhka pelkästään Somaliassa, vaan kaikkialla maailmassa”, toteaa hotellin kenialainen johtaja Justus Kisaulu. ”Vielä suurempi uhka on kuitenkin se, että pelko saisi voiton.”

Pommi-iskuista huolimatta Somalia on yksi maailman tämän hetken lupaavimmista investointikohteista. ”Maailman viimeinen rajaseutu”, kuten kiiltäväkantinen Somalia Investor -lehti asian muotoilee.

Talouslehden pääkirjoittajan mukaan Somaliasta ovat kiinnostuneita niin sijoittajat, ekonomistit, keinottelijat, ylikansalliset yhtiöt kuin myös hallitukset, jotka tähtäävät geopoliittisen vaikutusvaltansa laajentamiseen.

Lehden tuoreimmassa numerossa keskitytään maan hyödyntämättömiin öljy- ja mineraalivaroihin. Arvioiden mukaan Somalian maaperän uumenissa saattaa olla yli sata miljardia barrelia öljyä. Määrä vastaa lähes puolta Saudi-Arabian tiedossa olevista öljyvaroista.

Toistaiseksi suurimmat urakat löytyvät rakennusalalta, ja toteuttajat ovat kotoisin eri puolilta maailmaa. Tutustuin viime vuonna Mogadishussa iranilaiseen arkkitehtiin, joka valvoo uuden konttisataman rakennustöitä. Satamahankkeesta vastaa Dubaista lähtöisin oleva firma.

Suomalainen tuulivoimayrittäjä Sastamalasta etsii puolestaan sijoittajia Hargeisassa Somalimaassa rakenteilla olevaan tuuli- ja aurinkovoimapuistoon. Mahtipontisempiin suunnitelmiin kuuluu myös jätehuollon, kierrätyksen ja tienrakennuksen suurhankkeita.

Kiinalainen valtiollinen rakennusyhtiö on juuri saanut valmiiksi Bosason kansainvälisen lentokentän rakennustyöt maan koillisosassa sijaitsevassa Puntmaassa. Kiinan osalta on kyse uudesta aluevaltauksesta. Viime vuosina suurin osa Somalian infrastruktuurihankkeista on ollut turkkilaisten rakentamia.

Tuottoisimpia sijoituskohteita ovat rahansiirtopalvelut ja matkapuhelinala. Ulkomaille muuttaneet somalialaiset lähettävät sukulaisilleen Somaliaan vuosittain yli puolitoista miljardia dollaria. Summa vastaa neljäsosaa maan koko bruttokansantuotteesta ja on enemmän kuin Somalialle myönnetty virallinen kehitysapu.

Somaliassa on kenties maailman pisimmälle viety mobiilirahajärjestelmä. Kaupungeissa ei juuri käytetä käteistä rahaa, vaan maksut hoidetaan puhelimella, oli kyse sitten torikaupasta tai sähkölaskusta.

Maahan avattiin viime vuonna myös pörssi. Ensimmäisenä pörssiin listautui paikallinen pikapostiyhtiö.

Muita menestyviä aloja ovat kuljetusala, kulutustavarakauppa ja konsulttityöt. Monet länsimaissa koulutetut paluumuuttajat ovat perustaneet konsulttifirmoja tekemään erilaisia selvityksiä avustusjärjestöille tai länsimaisille yhtiöille, jotka suunnittelevat investointeja Somaliaan. Myös turvallisuuspalvelut ovat erittäin tuottoisa bisnes.

Kansainvälisen avun määrä Somaliaan on noin miljardi dollaria vuodessa. Länsimaiden avusta huomattava osa menee kuitenkin järjestöille ja näiden työntekijöiden palkkoihin ja ylläpitoon, usein naapurimaan Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Avun tuloksia ei juuri näy somalialaisten arjessa.

Turkkilaisten tuoma apu sen sijaan näkyy ja vaikuttaa ihmisten elämään. Turkin tuella on rakennettu teitä, kouluja, kaivoja, terveyskeskuksia sekä uusi matkustajaterminaali Mogadishun lentokentälle. Viime kuussa Mogadishussa avattiin turkkilaisten rakentama uusi naisten- ja lastensairaala.

Turkin avun tuloksia selvittäneessä tuoreessa raportissa kerrotaan, kuinka turkkilaiset kehitysyhteistyöntekijät asuvat kaupungilla somalialaisten keskellä ja tekevät töitä hihat käärittyinä yhdessä somalialaisten kanssa.

Turkin hallituksella on tietysti omat intressinsä. Turkin ja Afrikan maiden välisen kaupan määrä on moninkertaistunut viime vuosina. Tammikuussa Turkki ilmoitti rakentavansa sotilastukikohdan Mogadishuun ja ryhtyvänsä kouluttamaan Somalian armeijaa taistelussa Al-Shabaabin terroristeja vastaan.

Huonoja uutisia pakolaisista

KU-VIIKKOLEHTI 26.2.2016

Media on yleisesti ottaen epäonnistunut raportoinnissaan pakolaisuudesta ja siirtolaisuudesta. Tätä mieltä ovat Ethical Journalism Network -järjestön tuoreen raportin kirjoittajat, jotka analysoivat kansainvälisiä muuttoliikkeitä ja pakolaiskriisejä käsittelevää uutisointia Euroopassa, Yhdysvalloissa ja kymmenessä eri maassa Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Moving Stories -nimisen satasivuisen raportin mukaan tiedotusvälineet ovat usein laistaneet tehtävästään kertoa, mitä maailmassa todella tapahtuu, ja selittää pakolaisuuden ja siirtolaisuuden taustalla olevia syitä.

”Eri puolilla maailmaa media on sen sijaan heittäytynyt vihapuheita lietsovien poliitikkojen vietäväksi, sillä seurauksella että uutisissa puhutaan ihmislaumoista tai pakolaistulvasta”, arvioi raportin toimittaja, Kansainvälisen journalistiliiton entinen pitkäaikainen pääsihteeri Aidan White.

Viime vuoden syyskuussa uutisoinnin sävy Euroopan maissa kuitenkin muuttui hetkeksi sen jälkeen kun monet mediat julkaisivat valokuvan Turkin rannikolla hukkuneesta kolmivuotiaasta Alan Kurdista, jonka perhe pyrki kumilautalla Kosin saarelle Kreikkaan.

Koskettava kuva kuolleesta syyrialaispojasta sai monet toimittajat, poliitikot ja tavalliset ihmiset ymmärtämään paremmin pakolaisuuden taustalla olevia traagisia ihmiskohtaloita.

Raportti selittää pakolaisuuskirjoittelun vaikeuksia useilla eri tekijöillä. Talousvaikeuksissa kamppailevat mediat joutuvat tuottamaan uutisia aiempaa vähemmillä resursseilla ja vähemmällä työvoimalla. Harvalla toimittajalla on enää aikaa perehtyä syvällisemmin uutisaiheiden taustoihin tai edes siihen, mitä eroa on käsitteillä maahanmuuttaja, pakolainen tai turvapaikanhakija.

Klikkausjournalismin aikakaudella sensaatiomaiset uutiset, epäkohdat ja vastakkainasettelut saavat kohtuuttoman paljon huomiota medioissa.

Monissa maissa poliitikkojen pelkoa lietsovat puheet erityisesti muslimimaista tulevien ihmisten aiheuttamasta uhasta ovat olleet viime aikoina miltei jokapäiväistä uutissisältöä.

”Journalistien tulisi muistaa, että törkeät ja loukkaavat väitteet eivät välttämättä ole uutisarvoisia, vaikka niiden esittäjä olisi julkisuuden henkilö”, raportissa todetaan.

Siinä missä useimmissa Länsi-Euroopan maissa median portinvartijat ovat joutuneet pohtimaan sitä, kuinka paljon uutisoinnissa annetaan tilaa poliitikkojen esittämille maahanmuuttovastaisille näkemyksille, Britanniassa keltainen lehdistö on itse aktiivisesti lietsonut vihapuhetta, usein vain lisätäkseen myyntiään.

Raportin mukaan eurooppalainen media ei ole hoitanut kunnolla tehtäväänsä vallan vahtikoirana. Statewatch-järjestön johtajan Tony Bunyanin mielestä median olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja tulossa olevasta pakolaiskriisistä jo vuosi sitten ja vaatia EU:n viranomaisilta ripeitä toimia pakolaisten auttamiseksi.

EU:n komissiossa tiedettiin hyvin, että Syyrian, Irakin ja Libyan konfliktit tulisivat johtamaan kasvavaan pakolaisuuteen, mutta silti EU-maat eivät tehneet juuri mitään, kun satoja tuhansia pakolaisia alkoi saapua Kreikan saarille.

Kirjoittajien mielestä uutisoinnissa ei ole myöskään riittävästi korostettu muuttoliikkeiden tuomia pitkän aikavälin hyötyjä. Raportissa kysytään, kuinka Kalifornian maataloustuotanto tai Teksasin öljyteollisuus tulisivat toimeen ilman satoja tuhansia vierastyöläisiä Meksikosta ja Keski-Amerikan maista tai kuinka Ison-Britannian terveyspalvelut pysyisivät pystyssä ilman tuhansia sairaanhoitajia ja lääkäreitä kolmannen maailman maista.

”Median tulisi korostaa sitä, että muuttoliike on luonnollinen osa ihmiskunnan historiaa ja se tulee jatkumaan ja lisääntymään entisestään ilmastonmuutoksen vaikutusten ja kasvavan taloudellisen eriarvoisuuden vuoksi”, raportissa todetaan.

EU:n rajavalvontaviraston Frontexin mukaan Eurooppaan saapui viime vuonna 1,8 miljoonaa siirtolaista tai turvapaikanhakijaa maanosan ulkopuolelta. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM puhuu tosin ”vain” miljoonasta tulijasta.

Eniten turvapaikkahakemuksia jätettiin Saksassa (476 000) ja Unkarissa (177 000). Suomeen tuli viime vuonna 32 000 turvapaikanhakijaa.

Koko maailmassa on YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan yli 20 miljoonaa pakolaista, joista 86 prosenttia kehitysmaissa.

Eniten pakolaisia on Turkissa (yli kaksi miljoonaa), Pakistanissa (1,5 miljoonaa), Libanonissa, Iranissa, Etiopiassa, Jordaniassa, Keniassa, Ugandassa ja Tšadissa. Näissä kaikissa maissa oli viime vuonna yli 400 000 pakolaista.

Asukasta kohti laskettuna eniten pakolaisia on Libanonissa, yli 200 pakolaista tuhatta asukasta kohti.

Eniten pakolaisia on lähtenyt Syyriasta, Afganistanista, Somaliasta, Sudanista, Etelä-Sudanista ja Kongon demokraattisesta tasavallasta – kaikki pitkäaikaisten sotien runtelemia maita.

Pelkästään Syyriasta on joutunut pakenemaan yli neljä miljoonaa ihmistä. Syyriassa on lisäksi yli seitsemän miljoonaa maan sisäistä pakolaista.

Eurooppalainen media keskittyy uutisoinnissaan tietysti enemmän Euroopan tapahtumiin. Silloin ei välttämättä tule ajatelleeksi sitä, että ihmiskunnan historian suurin muuttoliike on tapahtunut Kiinassa viimeksi kuluneen 35 vuoden aikana, kun sadat miljoonat ihmiset ovat muuttaneet työn ja paremman toimeentulon toivossa sisämaan kylistä kaupunkeihin.

Euroopan uutismedia raportoi säännöllisesti Afrikan maista Eurooppaan tulevista siirtolaisista ja turvapaikanhakijoista, mutta unohtaa samalla kertoa meneillään olevasta valtaisasta muuttoliikkeestä Saharan eteläpuolisen Afrikan maista Etelä-Afrikkaan.

Norjan pakolaisavun pääsihteeri Jan Egeland kirjoittaa vähemmälle huomiolle jääneistä humanitaarisista kriiseistä, jotka ovat jo pakottaneet miljoonat ihmiset lähtemään kodeistaan.

Kymmenet tuhannet Myanmarista paenneet vainotut rohingyat ajelehtivat viime vuonna viikkokausia lautoilla Thaimaan ja Malesian edustalla ennen kuin heidät lopulta päästettiin maihin.

Etelä-Sudanissa ja Jemenissä puolestaan miljoonat ihmiset yrittävät pysyä hengissä taistelujen keskellä täysin riittämättömän hätäavun varassa.

Traaginen ystävänpäivän yö Pretoriassa

KU-VIIKKOLEHTI 12.2.2016

Helmikuun 14. päivänä 2013 uutiset kertoivat, että maailmankuulu eteläafrikkalainen vammaisjuoksija Oscar Pistorius oli aamuyöllä surmannut tyttöystävänsä Reeva Steenkampin.

Paralympialaisten pikajuoksun kuusinkertaista kultamitalistia syytettiin murhasta. Pistorius oli ampunut pistoolillaan neljä laukausta kohti Steenkampia, joka oli lukinnut itsensä Pistoriuksen asunnon vessaan.

Pistorius sanoi surmanneensa tyttöystävänsä erehdyksessä. Oman kertomuksensa mukaan hän luuli puolustautuneensa murtovarasta vastaan, jonka hän uskoi kiivenneen sisään kylpyhuoneen ikkunasta.

Myöhemmin oikeudenkäynnissä Pistorius itki jatkuvasti ja oksenteli, kun Steenkampin saamia vammoja kuvailtiin yksityiskohtaisesti.

26-vuotias Pistorius ja kolme vuotta vanhempi Steenkamp olivat seurustelleet kolme kuukautta. Pistorius oli kaikkien tuntema urheilutähti, Steenkamp puolestaan kuuluisa huippumalli ja seurapiirijulkkis.

Murhatapausta tutkineiden poliisien mukaan Pistoriuksen asunnossa maan pääkaupungin Pretorian hienostoalueella oli riidelty usein. Naapurit kertoivat oikeudenkäynnissä kuulleensa surmayönä naisen huutoa asunnosta.

Pistoriuksen tiedettiin olevan mieleltään ailahteleva aseita ihannoiva macho, jolla oli nukkuessaan aina sängyn alla hopeinen Tauruksen yhdeksänmillinen puoliautomaattipistooli.

Kolme viikkoa ennen surmayötä Steenkamp oli kertonut WhatsApp-viestissä pelkäävänsä Pistoriusta silloin kun tämä vihastuu.

Lähisuhdeväkivalta on Etelä-Afrikassa vakava ongelma. Lähes joka toinen eteläafrikkalaisnainen on joutunut miehensä tai poikaystävänsä pahoinpitelemäksi. Yli tuhat naista kuolee vuosittain mieskumppaninsa surmaamana. Maassa raportoidaan vuosittain yli 55 000 raiskaustapausta.

Reeva Steenkamp ei ollut pelkästään huippumalli. Hänellä oli myös korkeakoulututkinto oikeustieteessä. Surmayön jälkeisenä päivänä hänen oli määrä puhua paikallisen koulun oppilaille naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta väkivallasta.

Hallituspuolue ANC:n naisliiton aktiivit osoittivat oikeudenkäynnin aikana mieltään oikeustalon edustalla ja vaativat Pistoriukselle maksimirangaistusta murhasta.

Oscar Pistoriuksen oikeusjuttua käsiteltiin Pretorian ylioikeudessa puolen vuoden ajan. Syyskuussa 2014 ylioikeuden tuomari, 66-vuotias musta nainen Thokozile Masipa, antoi tuomionsa. Hän kumosi murhasyytteen ja tuomitsi Pistoriuksen taposta, sillä oikeudenkäynnissä ei kyetty riittävällä varmuudella osoittamaan, että Pistoriuksen tarkoituksena oli surmata naisystävänsä.

Tuomion perustelujen mukaan Masipa näytti pitävän uskottavampana Pistoriuksen kertomusta tapahtumien kulusta. Pistorius oli kertonut, että hän oli yöllä kuullut ääntä kylpyhuoneesta ja lähti pimeässä pistoolin kanssa taltuttamaan asuntoon tunkeutuvaa murtovarasta. Hän uskoi Steenkampin nukkuvan sängyssä.

Hän ymmärsi erehdyksensä vasta kun hän oli ampunut laukaukset vessan oven läpi. Hän hakkasi oven rikki krikettimailalla ja hälytti lähimmät naapurinsa paikalle. Steenkamp hengitti vielä mutta oli tajuttomana. Naapurit kertoivat, kuinka Pistorius piteli naista sylissään, itki ja rukoili, että tämä säilyisi elossa.

Naisen avunhuudoista oikeudenkäynnissä kertoneet naapurit asuivat usean sadan metrin päässä eivätkä olleet sittenkään varmoja huutojen ajankohdasta tai siitä, oliko kyse naisen vai miehen tuskanhuudoista.

Steenkamp oli lähettänyt Pistoriukselle WhatsAppissa 1 700 viestiä. Vain neljän viestin sisällössä oli kyse jostain muusta kuin rakastavaisille tyypillisestä viestinvaihdosta ja hellyydenosoituksista.

Steenkampilla oli ollut käsilaukussaan ystävänpäiväkortti, jossa hän kertoi rakastavansa Pistoriusta.

Puolustus vetosi myös siihen, että amputoitujen alaraajojensa lisäksi Pistorius kärsi yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, jonka oireena oli jatkuva ahdistus ja huolestumisen tunne.

Kuten monet muutkin valkoiset eteläafrikkalaiset, hän pelkäsi erityisesti murtovarkaita. Hänen äitinsäkin oli nukkunut aina ase tyynyn alla.

Etelä-Afrikassa tehdään vuosittain lähes 20 000 asuntomurtoa. Joka vuosi asuntomurtojen yhteydessä lähes 400 asunnonomistajaa surmataan ja 1 500 naista raiskataan.

Tuomari Thokozile Masipan mukaan Pistoriuksen syyllisyyden kannalta oli lopulta epäolennaista, kuka oli vessan oven takana. Näytön perusteella ei hänen mielestään ollut kyse Steenkampin tahallisesta murhasta. Jos taas Pistorius kuvitteli, että oven takana oli murtovaras, hän ei tuomarin mielestä, hänen subjektiivinen tilansa huomioon ottaen, pitänyt murtovarkaan kuolemaa tekojensa todennäköisenä seurauksena.

Pistorius tuomittiin taposta vankilaan viideksi vuodeksi, mutta hän pääsi viime syksynä ehdonalaiseen kotiarestiin.

Pistorius ehti olla kotiarestissa vain kaksi kuukautta, kun korkein vetoomustuomioistuin antoi joulukuussa oman tuomionsa. Vetoomustuomioistuin tuomitsi Pistoriuksen murhasta.

Viisihenkisen tuomariston mielestä kyse oli ”Shakespearen näytelmiin verrattavissa olevasta inhimillisestä tragediasta”. Tuomarit eivät kuitenkaan puhuneet lähisuhdeväkivallasta tai mustasukkaisuusmurhasta.

Murhatuomion perustelujen mukaan järkevän ihmisen olisi pitänyt ymmärtää, että neljä ammuttua luotia tappaa, oli oven takana sitten kuka tahansa. Tuomariston mielestä Pistorius ei ollut vaarassa, sillä hän ei tiennyt, kuka oven takana oli ja aiheuttiko tämä hänelle uhkaa.

Oikeusprosessi kuitenkin jatkuu, sillä Pistoriuksen asianajajat ovat valittaneet tuomiosta perustuslakituomioistuimeen. Puolustuksen mielestä vetoomustuomioistuimen tulkinta Pistoriuksen tahallisuudesta oli perustuslain syrjintäkiellon vastainen, sillä se ei ottanut huomioon sitä, mitä ahdistuneisuudesta ja vammaisuudesta kärsivän Pistoriuksen päässä todella liikkui ystävänpäivän yönä kolme vuotta sitten.

Valituksen mukaan vetoomustuomioistuin myös ylitti valtuutensa, kun se puuttui ylioikeuden tuomarin tekemään tosiasioiden tulkintaan koskien Pistoriuksen subjektiivista tahallisuutta.

Etelä-Afrikassa ei ole tiettävästi aiemmin tuomittu murhasta ketään, joka on surmannut lähiomaisen tai rakastettunsa luultuaan tätä murtovarkaaksi.

Paperilehden suosio sen kun kasvaa

KU-VIIKKOLEHTI 29.1.2016

Sanomalehtialalla menee hyvin, kenties paremmin kuin pitkään aikaan, eikä paperille painettu sanomalehti ole suinkaan tekemässä kuolemaa.

Maailman sanomalehtijärjestön WAN-IFRA:n keräämien tietojen mukaan paperisten sanomalehtien yhteenlaskettu levikki on kasvanut tällä vuosikymmenellä 16 prosenttia. Koko maailmassa 2,7 miljardia ihmistä lukee printtisanomalehteä, lähes puolet maailman täysi-ikäisestä väestöstä. Sanomalehtien tuotoista 93 prosenttia tulee edelleen paperilehdestä.

Sanomalehtialan yhä jatkuva kasvu johtuu päivälehtien hurjasta menekistä Aasian maissa ja etenkin Intiassa. Aasiassa sanomalehtien myynti on kohonnut peräti kolmanneksella sitten vuoden 2010. Maailman kaikista sanomalehdistä yli puolet ostetaan Intiassa ja Kiinassa.

”Intian sanomalehdet elävät makeita aikoja”, arveli hindinkielisen päivälehden Amar Ujalan markkinointijohtaja Rajiv Kental syksyllä Wall Street Journalin haastattelussa.

Intialaislehden levikki on kasvanut viidessä vuodessa 64 prosenttia. Mainostulot kohosivat samaan aikaan 61 prosentilla. Lehden painosmäärä ylitti viime vuonna kahden miljoonan kappaleen rajapyykin. Lukijoita on kahdeksan miljoonaa. Intian valtakunnallisen lukijatutkimuksen mukaan Amar Ujala, joka tarkoittaa ”ikuista valoa”, on maan seitsemänneksi luetuin sanomalehti.

Sanomalehtien suosion kasvu Intiassa johtuu useista tekijöistä. Lukutaito on yleistynyt viime vuosina myös maaseudulla. Tänä päivänä 74 prosenttia intialaisista osaa lukea, kun vielä vuosituhannen vaihteessa lukutaitoisia oli 65 prosenttia. Eteläisen Keralan osavaltion asukkaista 94 prosenttia osaa lukea.

Markkinoiden avautuminen on edistänyt Intian talouskasvua. Uusia yrityksiä perustetaan, syntyy työpaikkoja ja ihmisillä on enemmän tuloja käytettävissään. Intian maaseudulla kulutustavaroiden myynnin uskotaan kasvavan kahdeksankertaiseksi seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Maaseudun uusista markkinoista tietoiset yrittäjät ostavat sanomalehdistä ilmoitustilaa mainostaakseen pesuaineita, yrttilääkkeitä, edullisia älypuhelimia tai uusimpia Bollywood-elokuvia.

Sanomalehdet ovat halpoja, koska suurin osa tuloista saadaan ilmoittajilta. Valtakunnallisen tai paikallisen päivälehden hinta lehtikioskissa on neljä rupiaa, noin viisi eurosenttiä. Keskiluokkaisilla intialaisilla on varaa ostaa samana päivänä vaikka kolme eri lehteä.

Lukijoita houkutellaan paikallisuutisilla sekä erilaisilla liitteillä, joiden kohderyhmänä ovat naiset, koululaiset tai avioitumisikäiset nuoret intialaiset. Intiassa on tänä päivänä tavallista, että nuoret aikuiset etsivät puolisoa lehti-ilmoituksella.

Verkkoa käyttää Intiassa toistaiseksi vain urbaani keskiluokka. Maaseudulla on heikot yhteydet, eikä verkko kilpaile sanomalehtien kanssa lukijoiden huomiosta.

1,2 miljardin asukkaan Intiassa ilmestyy kaikkiaan 82 000 sanomalehteä. Vajaa puolet lehdistä julkaistaan hindiksi, loput englanniksi sekä kymmenillä eri paikalliskielillä.

19 intialaisella sanomalehdellä on yli miljoonan kappaleen painos. Viime vuonna laajalevikkisin oli englanninkielinen Times of India (4,6 miljoonaa), seuraavina hindinkieliset Dainik Bhaskar ja Dainik Jagran, molemmilla yli kolmen miljoonan kappaleen painos.

Nämä lehdet kuuluvat myös maailman kymmenen laajalevikkisimmän päivälehden joukkoon. Painosmäärällä mitattuna suurimmat kymmenen sanomalehteä maailmassa ovat kaikki Japanista, Intiasta tai Kiinasta.

Intialaislehtien lukijamäärät ovat kuitenkin moninkertaisesti levikkiä suuremmat, sillä samaa lehteä lukee yleensä useampi ihminen. Neljällä suurimmalla hindinkielisellä lehdellä on kullakin yli kymmenen miljoonaa lukijaa, Mumbaissa julkaistavalla Dainik Jagranilla peräti 17 miljoonaa.

Valtakunnallisen lukijatutkimuksen mukaan maassa on 16 sanomalehteä, joilla on yli neljä miljoonaa lukijaa. Joukossa on sanomalehtiä kahdeksalla eri kielellä – hindi, malajalam, tamili, englanti, marathi, bengali, telugu ja gujarati.

Maailman 40 puhutuimman kielen joukkoon mahtuu peräti 12 Intiassa puhuttua kieltä. Näitä kaikkia puhuu äidinkielenään yli 30 miljoonaa ihmistä.

Intian kaupungeissa myös monet vähävaraisten perheiden vanhemmat tilaavat lehden kotiin sivistääkseen jälkikasvuaan, jotta näillä olisi paremmat mahdollisuudet kiivetä yhteiskunnassa ylöspäin.

Sanomalehdet ovat myös osallistuneet erilaisiin yhteiskunnallisiin tempauksiin. Keralassa ilmestyvä päivälehti Mathrubhumi on kampanjoinut kastittomien oikeuksien puolesta. Rajasthan Patrika on käynnistänyt puidenistutustalkoita, puhunut tyttöjen koulunkäynnin puolesta ja perustanut tukilinjan paikallishallinnon byrokratian helpottamiseksi.

Useimmat Intian suurimmista päivälehdistä aloittivat toimintansa jo ennen maan itsenäistymistä. Times of Indiaa on julkaistu vuodesta 1838. Kottayamissa Keralassa ilmestyvä malajalaminkielinen Malayala Manorama perustettiin vuonna 1890. Vanhin edelleen ilmestyvä sanomalehti Bombay Samachar käynnistettiin vuonna 1822.

Suurimmat lehdet julkaisevat paikallisia painoksia eri puolilla maata. Malajalamin ja tamilin kielellä ilmestyviä päälehtiä painetaan myös Qatarissa ja Dubaissa, missä asuu yli miljoona vierastyöläistä Etelä-Intiasta.

Menestyksestään huolimatta Intian sanomalehdet eivät suinkaan välty kritiikiltä.

Intian julkisen sanan neuvoston entisen puheenjohtajan Markandey Katjun mielestä 90 prosenttia lehtien sisällöstä on silkkaa viihdettä. Hän kehotti toimittajia opiskelemaan yhteiskuntatieteitä, historiaa ja kirjallisuutta, jotta he itse ymmärtäisivät mitä ympärillä tapahtuu maan siirtyessä feodaaliyhteiskunnasta teollisuusmaaksi.

Talousnobelisti Amartya Sen on puolestaan arvostellut mediaa luokkavääristymästä, jonka seurauksena toimittajat raportoivat vain vaurasta keskiluokkaa koskevista asioista eivätkä kiinnitä huomiota kasvavaan eriarvoisuuteen, vaikka Intiassa on suhteellisesti eniten aliravittuja lapsia koko maailmassa.

Oma skandaalinsa liittyi vaalien alla tehtyihin ”ostettuihin uutisiin”, kun suuri osa maan johtavista lehdistä vaati poliitikoilta rahaa vaalikampanjoiden uutisoinnista.
 

Hyvää syntymäpäivää, herra pääministeri

KU-VIIKKOLEHTI 15.1.2016

Intian ja Pakistanin suhteissa tehtiin historiaa joulupäivänä, kun Intian pääministeri Narendra Modi käväisi yllätysvierailulla Pakistanin pääministerin Nawaz Sharifin luona tämän kotipalatsissa Lahoressa Pakistanin itäosassa.

Afganistanissa valtiovierailulla ollut Modi soitti aamulla Pakistanin pääministerille onnitellakseen tätä syntymäpäivän johdosta, ja muutaman tunnin kuluttua herrat jo syleilivät toisiaan Lahoren lentokentällä.

”Vietin miellyttävän illan Sharifin perheen luona. Nawaz Sharifin syntymäpäivä ja hänen tyttärentyttärensä häät tekivät tilaisuudesta kaksinkertaisen juhlan”, Intian pääministeri tviittasi.

Pakistanin pääministerin kerrotaan kulkeneen hääjuhlassa sonnustautuneena vaaleanpunaiseen intialaiseen turbaaniin, jonka hän sai lahjaksi pääministeri Modilta.

Kyseessä oli Narendra Modin ensimmäinen vierailu naapurimaassa tämän pääministerikaudella ja vasta kahdeksas kerta, kun intialainen pääministeri vieraili Pakistanissa vuoden 1947 jälkeen, jolloin maat itsenäistyivät Britannian alaisuudesta. Edellisestä Intian pääministerin vierailusta Pakistanissa oli kulunut 11 vuotta.

Modin syntymäpäiväkyläily naapurimaassa herätti toiveita liennytyksestä ydinasevaltojen välillä. Maiden välinen rajakauppa on jo moninkertaistunut viime vuosina, myös kiistellyn Kashmirin alueen tulitaukolinjan poikki.

Kashmirin kohtalo on ollut sovintoneuvottelujen esteenä vuosikymmenten ajan. Molemmat maat pitävät aluetta omanaan. Pakistanin tiedustelupalvelun ISI:n uskotaan tukevan separatistijärjestöjä, jotka tekevät terrori-iskuja Intian puolella rajaa.

Pakistan ei ole sen sijaan tehnyt elettäkään terroristijärjestö Laskhar-e-Taiban pysäyttämiseksi. Järjestöä epäillään Mumbaissa Intiassa vuonna 2008 tehdyistä terrori-iskuista, joissa 174 ihmistä sai surmansa.

Pääministerit Modi ja Sharif ovat molemmat oikeistolaisia konservatiivipoliitikkoja, jotka kannattavat liberaalia talouspolitiikkaa. Kumpikin johtaa uskonnollista puoluetta, Modi hindunationalistista Intian kansanpuoletta (BJP), Sharif Pakistanin muslimiliittoa.

He ovat myös kutakuinkin samaa ikäluokkaa, Sharif 66-vuotias ja Modi vuotta nuorempi.

Tähän yhtäläisyydet päättyvät.

Modi kuuluu alempiarvoiseen öljynpuristajien kastiin. Lapsena hän työskenteli isänsä kanssa teenmyyjänä Vadnagarin rautatieasemalla Gujaratin osavaltiossa lähellä Pakistania. Hän liittyi kahdeksanvuotiaana hindunationalistien puolisotilaalliseen RSS-järjestöön ja opiskeli aikuisena yhteiskuntatieteitä yliopiston etäkurssilla.

Nawaz Sharif on puolestaan vauraan teollisuussuvun poika ja yksi Pakistanin rikkaimmista miehistä. Sharifin sukuklaani on hallinnut Pakistanin politiikkaa jo vuosikymmenten ajan vuoron perään Bhutton perheen kanssa.

Sharif on kolmatta kertaa maan pääministerinä. Edellinen kausi päättyi sotilasvallankaappaukseen, jolloin Sharif lähti maanpakoon Saudi-Arabiaan.

Narendra Modi nimettiin Intian pääministeriksi vuonna 2014 BJP-puolueen jytkyn jälkeen. Modin pääministerikaudella Intia on lisännyt rajusti sotilasmenojaan ja maasta on tullut maailman suurin ulkomaisten sijoitusten kohde. Talous kasvaa nopeammin kuin Kiinassa. Mumbain ja Ahmedabadin välille suunnitellaan luotijunayhteyttä.

Juuri kun näytti siltä, että Etelä-Aasian kiistakumppanien välit alkaisivat lämmetä, pakistanilaiset terroristit hyökkäsivät vuodenvaihteessa Intian ilmavoimien tukikohtaan Pathankotissa lähellä Pakistanin rajaa. Neljä päivää kestäneessä hyökkäyksessä kuoli seitsemän intialaissotilasta ja kuusi terroristia.

Intian tiedustelu oli saanut vihiä tulevasta iskusta, ja Venäjältä hankitut Mig-hävittäjät ja taisteluhelikopterit oli siirretty turvaan.

Intia syytti iskusta pakistanilaista terroristiryhmää Jaish-e-Mohammedia, jota pidetään tiedustelupalvelu ISI:n luomuksena. Intian viranomaiset luovuttivat Pakistanille nauhoitteita terroristien puheluista Pakistanissa olleiden iskun suunnittelijoiden kanssa.

Intialaisille kommentaattoreille isku lentotukikohtaan ei tullut yllätyksenä. Aina kun Intian ja Pakistanin hallitusten välillä on käyty sovintoneuvotteluja, terrori-isku tai Pakistanin armeijan hyökkäys on katkaissut poliittisten johtajien aikeet.

Tällä kertaa pääministeri Sharif soitti Narendra Modille ja lupasi ”ripeitä ja päättäväisiä toimia” iskun suunnittelijoiden kiinnisaamiseksi.

Pakistanin armeijan komentaja Raheel Sharif vakuutti, että armeijalla on nollatoleranssi terroristijärjestöjä kohtaan.

Molempien maiden hallitukset haluaisivat lisätä kauppaa maiden välillä. Rauhanneuvotteluja olisi tarkoitus jatkaa ulkoministerien kesken viikonloppuna Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa.

Oma myrsky vesilasissa nousi siitä, kun Intian BJP-puolueen pääsihteeri Ram Madhav totesi Al Jazeera -kanavan haastattelussa kannattavansa Intian, Pakistanin ja Bangladeshin yhdistymistä.

Haastattelu tehtiin joulukuun alussa, mutta esitettiin satelliittikanavalla joulupäivänä – samaan aikaan kun pääministerit Modi ja Sharif kävelivät käsi kädessä Sharifin sukutiluksilla Lahoressa.

Puoluesihteeri sanoi uskovansa, että jonain päivänä Intia, Pakistan ja Bangladesh tulevat yhdistymään rauhanomaisesti ja syntyy Akhand Bharat, jakamaton Intia. Madhav vertasi Intian ja naapurimaiden tilannetta Saksan yhdistymiseen.

Paluu Intian brittiläisen siirtomaavallan aikaisiin rajoihin loisi valtavan talousalueen, jossa asuu lähes neljäsosa koko maailman asukkaista.

Puoluesihteerin puheiden taustalla oli kuitenkin ajatus hindulaisesta Suur-Intiasta, jollaista nykypäivän hindunationalistien edelläkävijät kaavailivat jo siirtomaakaudella, natsi-Saksan rotuoppien mukaisesti.

Hindujen maailmanneuvosto -nimisen ääriliikkeen johtaja Pravin Togadia ehdotti vuosi sitten luopumista Intian useissa osavaltioissa käytössä olevasta kahden lapsen politiikasta. Hindujen piti synnyttää lisää lapsia, jotta väestö kasvaisi ja jatkossa Intian lippu liehuisi Afganistanista Bangladeshiin.

Intia on todellisuudessa moniuskontoinen maa. Maassa asuu 180 miljoonaa muslimia, 30 miljoonaa kristittyä ja 20 miljoonaa sikhiä.

Kuka ostaa Isisin öljyä?

KU-VIIKKOLEHTI 23.12.2015 

Talouslehti Financial Times kertoi lokakuussa öljyrekkojen jonosta Al-Omarin öljykentillä Islamilaisen valtion Isisin hallitsemalla alueella Syyrian itäosassa lähellä Irakin vastaista rajaa. Ulkomaiset hävittäjäkoneet lensivät tankkiautojen ylitse, mutta eivät häirinneet öljykauppaa.

Öljyn kysyntä oli aiemmin syksyllä niin suurta, että rekkajono oli parhaimmillaan kuusi kilometriä pitkä. Maantien varrelle oli pystytetty kojuja, joissa myytiin falafelejä ja teetä rekkamiehille, jotka odottivat päiväkausia pääsyä täyttämään säiliönsä raakaöljyllä.

”Öljy on mustaa kultaa, jolla rahoitetaan Isisin mustaa lippua”, Financial Times kirjoitti.

”Öljyn avulla Isis rahoittaa sotakoneistoaan, tuottaa sähköä ja antaa fanaattisille jihadisteille voimaa taistella naapureitaan vastaan.”

Isisin hallitsemilla alueilla Syyriassa ja Irakissa porataan päivittäin lähes 50 000 barrelia öljyä. Osa öljystä jalostetaan dieseliksi ja käytetään autojen, rekkojen ja sähkögeneraattorien polttoaineena Isisin hallitsemilla alueilla.

Loput salakuljetetaan naapurimaihin Turkkiin, Iraniin ja Jordaniaan. Turkkiin myydystä öljystä huomattava osa päätyy muutaman mutkan kautta maailmanmarkkinoille.

Yhdysvaltalaisen energia- ja sotilasalan tutkimuslaitoksen IHS:n mukaan Isis nettosi öljynviennistä viime vuonna 800 miljoonaa dollaria. Öljyn hinnan laskun vuoksi voitot jäävät tänä vuonna noin 500 miljoonaan dollariin. IHS:n tuoreen raportin mukaan öljytulot kattavat 43 prosenttia Isisin kaikista tuloista. 

Öljykauppa on saanut jatkua melko vapaasti lähes viime päiviin saakka. Financial Timesin mukaan amerikkalaishävittäjät tekivät viime vuoden elokuun ja tämän vuoden lokakuun välisenä aikana 10 600 ilmaiskua Isisin hallitsemille alueille Syyriassa ja Irakissa, mutta näistä iskuista vain 196 kohdistui öljyinfrastruktuuriin, lähinnä jalostamoihin ja öljysäiliöihin.

Isis valvoo öljynporausasemia ja saa voittonsa myymällä raakaöljyä yksityisille kuljetusyrittäjille. Porausasemilla työskentelee irakilaisia ja syyrialaisia öljyalan insinöörejä, jotka säilyttivät työpaikkansa Isisin vallattua öljyalueet.

Öljyn jalostus tapahtuu tänä päivänä paikallisten pienyrittäjien kyhäämissä alkeellisissa tislaamoissa.

Monet ovat ihmetelleet sitä, miksi Yhdysvallat ei ole pysäyttänyt Isisin öljyntuotantoa pommittamalla öljynporausasemia.

Marraskuun puoliväliin asti ilmaiskuja ei myöskään tehty tankkiautojen karavaaneja vastaan, jotka kuljettivat öljyä ja jalostettua dieseliä eri puolille Syyriaa ja Irakia – myös rintamalinjojen poikki Syyrian kilpailevien kapinallisryhmien hallitsemille alueille sekä Irakin Kurdistaniin.

Yhdysvallat perusteli öljykenttien ja öljyrekkojen jättämistä rauhaan sillä, että öljytyöntekijät ja rekkakuskit eivät olleet Isisin jäseniä eikä se halunnut vahingoittaa siviilejä. Syyriassa ja Irakissa ainakin kahdeksan miljoonaa ihmistä on täysin riippuvaisia Isisin öljystä.

”Kaikki tarvitsevat dieseliä: vedenjakeluun, maanviljelyyn, sairaaloihin, toimistoihin”, kapinallisten hallitsemalta alueelta kotoisin oleva liikemies totesi. 

Myös öljynvienti naapurimaihin jatkui, vaikka YK:n turvallisuusneuvoston helmikuussa hyväksymä päätöslauselma määräsi sanktioita maille, jotka ostivat Isisin alueelta salakuljetettua öljyä.

Pariisin terrori-iskujen ja venäläiseen matkustajakoneeseen Egyptissä tehdyn pommi-iskun jälkeen tilanne muuttui, kun Venäjän rynnäkkökoneet tuhosivat viisi päivää kestäneissä pommituksissa tuhat syyrialaista säiliöautoa, jotka kuljettivat raakaöljyä Isisin öljykentiltä.

Venäjän YK-lähettiläs Vitali Tšurkin syytti viime viikolla Turkkia ja Yhdysvaltoja turvallisuusneuvoston päätöslauselman rikkomisesta. Tšurkinin mukaan Yhdysvallat ei voinut olla tietämättä öljyn järjestelmällisestä salakuljetuksesta Isisin alueelta Turkkiin maan hävittäjien lennettyä Syyrian ja Irakin ilmatilassa yli vuoden ajan.

Turkissa oppositiossa olevan tasavaltalaispuolueen kansanedustaja Eren Erdem puolestaan väitti, että presidentti Recep Tayyip Erdoğanin vävyllä, energiaministeri Berat Albayrakilla olisi yhteyksiä Isisin öljykauppaan. 

Isisin öljyn salakuljetusreittejä on selvitetty viime aikoina useissa medioissa.

Financial Times kertoi aasin selkään lastattujen kanisterien kuljetuksesta kapinallisten hallitsemista Syyrian luoteisosista vuoriston yli Turkkiin.

Verkkolehti Al-Araby al-Jadeed puhui Isisin hallitseman Raqqan kaupungin Rockefellereistä, jotka rahoittivat rekkarinkiä Irakin Kurdistanissa sijaitsevan Zakhon rajakaupungin kautta Turkkiin ja sieltä edelleen Välimeren rannikolle Ceyhanin öljysatamaan.

Brittiläinen tutkiva journalisti Nafeez Ahmed paljasti Medium-sivustolla julkaistussa jutussaan Irakin Kurdistanin isänmaallisen liiton PUK:n ja sen johtajan Jalal Talabanin yhteyksiä öljykauppaan Isisin hallitsemilta alueilta Turkkiin. Jutun mukaan Talabanin perheen yritysryppääseen kuuluva kuljetusyhtiö vastasi rekkaliikenteestä Isisin Irakissa sijaitsevalta öljynjalostamolta. Talabani oli viime vuoden heinäkuuhun asti Irakin presidentti.

Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Adam Szubin vähätteli öljyn salakuljetusta Irakin Kurdistaniin ja Turkkiin. Szubinin mukaan paljon suurempi määrä Isisin öljystä myydään Syyrian hallituksen hallussa oleville alueille. 

Mitä Isisin alueilta tuodulle öljylle sitten tapahtuu, kun se on kuljetettu vientisatamaan Turkin Välimeren rannikolle?

Lontoosta käsin toimitetun Al-Araby al-Jadeed -verkkolehden mukaan suurin osa siitä kuljetetaan Ashdodin satamaan Israeliin – virallisesti Irakin Kurdistanista tuotuna öljynä. Israelin öljytuonnista jopa 75 prosenttia on peräisin Irakin Kurdistanista.

Israelista öljy jatkaa lyhyen jalostuksen jälkeen matkaa hollantilaisyhtiöiden tankkereilla öljynjalostamoon Italiaan.

Osa Isisin öljystä kuljetetaan Kurdistanista tuotuna öljynä Turkin satamista maltalaisilla tankkereilla Kyproksen tai Maltan edustalle, jossa se siirretään toisiin laivoihin. Kurdiöljyä ovat aiemmin ostaneet ainakin Kreikka, Kroatia, Unkari, Itävalta, Saksa ja Ranska.

Pohdintoja Pariisin iskuista

KU-VIIKKOLEHTI 11.12.2015

Yhdysvaltalaistoimittaja Adam Shatz pohti Pariisin kuukauden takaisten terrori-iskujen syitä ja seurauksia London Review of Books -lehden julkaisemassa kirjoituksessa. Shatz toteaa, että jos iskujen tekijäksi ilmoittautunut Islamilainen valtio Isis halusi johtaa Ranskan sotaan ja yllyttää presidentti François Hollandea kaventamaan kansalaisvapauksia, se epäilemättä onnistui pyrkimyksissään.

Shatzin mielestä Isis-järjestön nerokkuus piilee siinä, että se on verkkofoorumeja hyödyntäen onnistunut yhdistämään kaksi täysin erillistä tyytymättömyyden aihetta: sunnimuslimien ahdingon tämän päivän Irakissa ja Syyriassa sekä syrjäytyneiden musliminuorten ongelmat Euroopassa.

Irakin ja Syyrian taistelukentillä Isis on joutunut puolustuskannalle Irakin šiiahallinnon joukkoja, Syyrian hallitusta ja molempien maiden kurdiarmeijoita vastaan – puhumattakaan Yhdysvaltojen, Ranskan, Turkin ja Venäjän ilmaiskuista, joista tosin huomattava osa on kohdistunut muita ryhmiä kuin Isistä vastaan.

Tuhannet nuoret muslimit ovat lähteneet Euroopan maista Syyriaan ja liittyneet Isiksen riveihin. Monet heistä ovat lähtöisin rikkinäisistä oloista, ja harvalla on kovinkaan syvällistä uskonnon tuntemusta.

Ranskassa on kaikista EU-maista suhteellisesti suurin muslimivähemmistö. Muslimien osuus Ranskan väestöstä on 7,5 prosenttia. Ranskan vankiloissa kuitenkin peräti 70 prosenttia vangeista on muslimitaustaisia.

Muslimivähemmistön selvästi valtaväestöä suurempi osuus vankeustuomioista ei tietenkään johdu uskonnosta, vaan pikemminkin työttömyydestä, heikommasta koulutustasosta ja syrjäytymisestä sekä mahdollisesti myös muslimitaustaisten ankarammasta kohtelusta Ranskan poliisin ja tuomioistuinten taholta.

Tammikuussa hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Charlie Hebdo -lehden kannessa todettiin Pariisin ravintoloihin ja rockkonserttiin tehtyjen iskujen jälkeen, että ”heillä on aseet, paskat siitä, meillä on samppanjaa”.

Tunnettu radiotoimittaja Thomas Legrand kommentoi satiirilehden kansitekstiä muistuttamalla, että ”todellisuudessa meillä on samppanjaa ja myös aseita”.

Pariisin marraskuun iskujen jälkeen Ranska kiihdytti ilmapommituksiaan Syyriassa. Ranska oli aikoinaan myös ensimmäisenä pommittamassa Muammar Gaddafin tukikohtia Libyassa ja aseistamassa kapinallisia. Siinä välissä Ranskan joukot hyökkäsivät islamisteja vastaan Malissa.

Ranska on nyt myös lisännyt asevientiä Saudi-Arabiaan ja tiivistänyt suhteitaan Israelin kanssa.

Charlie Hebdon toimitusta vastaan tehtyä iskua kutsuttiin hyökkäykseksi sananvapautta vastaan. Pian hyökkäyksen jälkeen François Hollanden hallitus päätti rajoittaa sananvapautta kieltämällä israelilaisten tuotteiden vastaisen kampanjan boikottikehotukset.

Pariisin älymystön kesken on käyty oma väittelynsä siitä, olivatko terrori-iskut Ranskan omaa syytä.

Filosofi Michel Onfray tviittasi marraskuun iskujen jälkeen, että ”Ranska niittää mitä kylvää, kun sekä oikealta että vasemmalta julistettiin sota poliittista islamia vastaan”.

Onfray ei väittänyt pitävänsä iskuja oikeutettuina, vaan pikemminkin vääjäämättömänä vastareaktiona sille, että Ranska on sekaantunut Lähi-idän maiden tapahtumiin.

Arvostelijat vastasivat Onfraylle, että hän epäoikeutetusti korottaa terroristijärjestön edustamaan koko arabimaailmaa. Toiset kommentoijat pitivät puolestaan vääränä ajatusta, että islamilaisen maailman kaikki tapahtumat olivat vain reaktiota länsimaita vastaan.

Toisten mielestä syyrialaisen Raqqan kaupungin pommittaminen kostoksi terrori-iskuista oli yhtä mielekästä kuin että olisi ryhtynyt ilmaiskuihin Brysselin Molenbeekin lähiötä vastaan, josta lehtitietojen mukaan osa terroristeista oli kotoisin.

Joka tapauksessa marraskuun iskut eivät tulleet viranomaisille yllätyksenä. Ranskan mediassa julkaistiin aiemmin syksyllä lukuisia näyttäviä juttuja, joissa tiedusteluviranomaiset varoittivat tulossa olevasta syyskuun 11. päivän iskujen kaltaisesta hyökkäyksestä Ranskaa vastaan.

Wall Street Journal kertoi tutkivassa jutussaan, etteivät Pariisin terroristit juuri peitelleet liikkeitään. He lähettivät toisilleen tavallisia tekstiviestejä ilman salausohjelmia, vuokrasivat autoja omissa nimissään ja varasivat majoituksensa Booking.comista.

Iskujen pääsuunnittelijaksi nimetty belgialainen Abdelhamid Abaaoud kulki vapaasti pitkin Eurooppaa vielä senkin jälkeen kun hän oli retostellut tulevista iskuista Isisin lehdessä helmikuussa julkaistussa haastattelussa. Naapureiden mukaan hän pössytteli hasista kaveriporukassa Saint-Denisin lähiössä Pariisissa ja joi viskiä kadulla iskujen jälkeisenä päivänä.

Iskuissa mukana olleet olivat omaisten mukaan lähinnä työttömiä pilvenpolttajia. La Belle Equipe -ravintolan verilöylyn silminnäkijä kuvaili Mercedeksellä paikalle saapuneita ampujia kuitenkin lihaksikkaiksi kuin painonnostajat tai palkkasoturit.

Edelleen vapaalla jalalla oleva ja etsintäkuulutettu 26-vuotias Salah Abdeslam oli brysseliläisen homobaarin vakioasiakas.

Epäselvää on se, miten Abdelhamid Abaaoud kuoli poliisin piirityksessä. Pariisin syyttäjänviraston lehdistötiedotteiden mukaan Abaaoud joko ammuttiin täyteen luodinreikiä tai hän räjäytti itsensä kuoliaaksi.

Pahimman pölyn laskeuduttua Pariisin ylle verkossa ei ole pulaa erilaisista salaliittoteorioista. Jotkut muistuttivat Ranskan äärioikeiston Kansallisen rintaman entisen johtajan Jean-Marie Le Penin lausunnoista, joiden mukaan myös Charlie Hebdon hyökkäys saattoi olla läntisen tiedustelupalvelun toimeenpanema false flag -operaatio, jonka Ranskan viranomaiset antoivat tapahtua.

Ranskassa monet muslimit uskovat yhä, että Charlie Hebdon toimitukseen tehty isku oli ulkomaalaisten ammattilaisten, mahdollisesti Israelin salaisen palvelun Mossadin tekemä ja ranskanalgerialaiset Kouachin veljekset vain lavastettiin syyllisiksi. Miksi muutoin niin ammattimaisesti toteutetun iskun tekijät olisivat tehneet niin amatöörimäisen virheen, että olisivat jättäneet henkilökorttinsa iskussa käytettyyn autoon.

Veljekset kuolivat poliisin luoteihin kaksi päivää myöhemmin.

Terrori-iskun pelossa joka päivä

KU-VIIKKOLEHTI 27.11.2015

Valtakunnallisen päivälehden kirjeenvaihtaja Adamu Abuh kertoo pelkäävänsä jatkuvasti itsemurhaiskuja. Maailman tappavinta terroristijärjestöä on mahdotonta paeta, sillä kuka tahansa vastaantulija voi olla terroristi.

”He elävät meidän keskuudessamme, mutta ovat ikään kuin kasvottomia. Näemme heidän kasvonsa vasta kun he tekevät iskunsa.”

Abuh ei puhu Pariisista, Beirutista eikä Bagdadista, vaan Nigerian syrjäisessä koillisosassa vaikuttavasta Boko Haramista.

Viime viikolla julkistetun globaalia terrorismia käsittelevän vuosiraportin mukaan Boko Haram on surmattujen siviilien määrässä mitattuna jopa Islamilaista valtiota Isistä tuhoisampi terrori-iskujen toteuttaja.

Australialaisen Institute for Economics and Peace -tutkimuslaitoksen raportti perustuu vuoden 2014 tietoihin. Viime vuoden aikana Boko Haramin iskuissa kuoli 6 644 siviiliä – noin kymmenen prosenttia enemmän kuin Isisin iskuissa.

Maailman 20 tuhoisimmasta terrori-iskusta viime vuonna puolet oli Boko Haramin tekemiä. Koko vuoden aikana Boko Haram teki yli 450 terrori-iskua. Kuolonuhreista lähes neljä viidesosaa oli siviilejä.

Adamu Abuh auttoi tulkkaamisessa viime kuussa, kun haastattelin ihmisiä ThisDay-lehden entisen toimitalon vieressä Nigerian pääkaupungissa Abujassa. Kuusikerroksisen rakennuksen kaikki ikkunat olivat säpäleinä Boko Haramin vuonna 2012 räjäyttämän autopommin jäljiltä.

Kuoppaisen tien toisella puolella oli autokorjaamoja, joiden työntekijöistä monet kokivat pommi-iskun lähietäisyydeltä. Kaikki kertoivat olevansa huolissaan ja pelkäävänsä uusia iskuja.

Abujan laidalla bussipysäkillä viime kuussa tehdyssä itsemurhaiskussa kuoli 18 ihmistä, mutta muutoin pääkaupunki on selvinnyt helpommalla kuin Boko Haramin sydänmaat Nigerian koillisosassa.

Osa haastatelluista luotti siihen, että Nigerian presidentiksi viime keväänä valittu entinen sotilasjohtaja Muhammadu Buhari saisi terrori-iskut päättymään.

Toisten mielestä ei auttanut kuin rukoilla. Jos isku osuisi omalle kohdalle, se olisi joka tapauksessa Jumalan tahto.

Maan eteläosista kotoisin oleva mies uskoi terrori-iskujen loppuvan, jos Koillis-Nigeriaan rakennetaan kouluja ja luodaan lisää työpaikkoja.

Toiset kuitenkin sanoivat, ettei Boko Haramin syynä ollut köyhyys ja työttömyys, sillä ryhmän toiminnassa oli mukana myös korkeasti koulutettuja nuoria rikkaista perheistä. Perimmäinen ongelma oli Nigerian poliisin ja turvallisuusjoukkojen mielivalta ja se, ettei viranomaisia asetettu vastuuseen ihmisten summittaisista teloituksista.

Mohammed Yusufin vuonna 2002 perustama Boko Haram oli aluksi vain yksi monista Nigerian pohjoisosissa vaikuttavista islamilaisista herätyslahkoista, viralliselta nimeltään Sunnien käännytystyön ja jihadin edistämisen ryhmä. Nimitys boko haram on hausan kieltä ja tarkoittaa ”vääräoppisuus on syntiä”.

Vääräoppisuus viittasi länsimaiseen koulutukseen, joka oli Mohammed Yusufin mukaan ristiriidassa koraanin oppien kanssa väittäessään, että maapallo on pyöreä tai että sade johtui auringon haihduttaman kosteuden tiivistymisestä vesipisaroiksi. Yusufin mukaan sade oli Jumalan luomaa.

Boko Haramin aseellinen taistelu alkoi vuonna 2009, kun poliisi surmasi lahkon jäseniä, koska nämä ajoivat moottoripyörällä ilman kypärää. Seuranneiden mellakoiden jälkeen Mohammed Yusuf ammuttiin kuoliaaksi Maidugurin poliisiaseman edessä.

Johtajansa surman jälkeen liike radikalisoitui. Boko Haram rahoitti toimintansa aluksi ryöstämällä pankkeja ja rahankuljetusautoja, myöhemmin vaatimalla liikemiehiltä suojelurahaa. Järjestöllä uskotaan olevan myös vaikutusvaltaisia tukijoita Pohjois-Nigerian poliittisen eliitin keskuudessa.

Nigerialaisen kansalaisaktivistin ja poliittisen vaikuttajan Jaye Gaskian mukaan Boko Haram syntyi nimenomaan vastalauseena maan eliittiä vastaan. Länsimainen koulutus oli kaikkia sortajia yhdistävä tekijä ja siten myös sopiva vastarinnan kohde.

”Jos katkeruuden syitä halutaan lievittää, pitäisi puuttua Koillis-Nigerian syrjäseutujen asukkaiden fyysiseen kaltoinkohteluun ja taloudelliseen heitteillejättöön”, Gaskia toteaa.

Presidentti Buharin valtaantulon jälkeen aloitetun suurhyökkäyksen aikana Boko Haram on joutunut luopumaan suurimmasta osasta sen hallussa aiemmin olleista alueista. Mutta Gaskian mukaan nykyaikaista sotaa ei voiteta pelkästään sotimalla. Hävittyään perinteisen sodan Boko Haram on vaihtanut taktiikkaa ja turvautunut terrori-iskuihin.

Kuinka Boko Haramin tulee käymään? Gaskia näkee mielessään kaksi vastakkaista skenaariota.

Parhaassa mahdollisessa skenaariossa uusi hallitus panostaa peruspalveluihin ja turvaa mahdollisuudet koulunkäyntiin ja opiskeluun myös Boko Haramin ydinalueilla. Koulukirjat ja ilmaiset kouluateriat luovat työpaikkoja maataloudessa, elintarviketeollisuudessa, kuljetussektorilla ja painoalalla.

Pahimmassa tapauksessa Nigerian ja naapurimaiden asevoimien suurhyökkäyksen seurauksena Boko Haram hajoaa pieniksi ryhmiksi, jotka pakenevat paniikissa eri puolille maata ja ryhtyvät terrori-iskuihin myös alueilla, missä eivät ole aiemmin toimineet.

Toistaiseksi molemmat skenaariot ovat mahdollisia. Amnesty Internationalin tietojen mukaan Boko Haram oli syyskuun loppuun mennessä surmannut tänä vuonna yli 3 500 siviiliä. Loka-marraskuussa arviolta 200 ihmistä on saanut surmansa järjestön tekemissä itsemurhaiskuissa.

Kiristyneiden turvatoimien vuoksi viimeaikaisissa iskuissa tekijöinä ovat olleet nuoret naiset. Naiset voivat kätkeä räjähdevyön huntunsa alle ja herättävät vähemmän epäilyksiä kuin miehet. Viime viikolla Kanossa tehdyn iskun tekijän uskotaan olleen vasta 11-vuotias tyttö.

Boko Haram ilmoitti viime keväänä liittoutuneensa Isisin kanssa ja kutsuu itseään nyt Islamilaisen valtion Länsi-Afrikan provinssiksi. Järjestö on kuitenkin aiempaa hajautuneempi ilman keskitettyä komentoa.

Boko Haram toimii nyt pakosalla myös naapurimaissa Kamerunissa ja Tšadissa, samoin kuin sitä vastaan perustetut monikansalliset joukot.

Tällä viikolla koulut avattiin jälleen Nigerian koillisessa Bornon osavaltiossa vuoden kestäneen tauon jälkeen.

Muistojuhlat Ogonimaassa

KU-VIIKKOLEHTI 13.11.2015

Tällä viikolla tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun kirjailija Ken Saro-Wiwa ja kahdeksan muuta ogoniaktivistia hirtettiin Port Harcourtin vankilan pihalla Nigerian silloisen sotilashallituksen nostamien tekaistujen murhasyytteiden nojalla.

Ogonimaassa, Nigerian öljypääkaupungissa Port Harcourtissa ja useilla paikkakunnilla eri puolilla maailmaa järjestettiin alkuviikosta muistotilaisuuksia, kynttiläkulkueita ja seminaareja ogonien väkivallattomasta kansannoususta puhtaan ympäristön puolesta ja öljy-yhtiö Shelliä vastaan.

Muistojuhlien puhujien mukaan Ken Saro-Wiwa ja muut ogonimiehet eivät kuolleet turhaan.

”He olivat osa kansanliikettä, joka onnistui saavuttamaan uskomattoman tuloksen: maailman suurin öljy-yhtiö Shell pakotettiin lähtemään Ogonimaasta”, totesi Ogonien solidaarisuusfoorumin johtaja Celestine Akpobari.

”Siitä lähtien olemme olleet inspiraation lähde monille paikallisyhteisöille eri puolilla maailmaa, jotka vastustavat alueillaan toimivia ylikansallisia yhtiöitä.”

Ken Saro-Wiwa tunnettiin Nigeriassa romaaneistaan, lastenkirjoistaan ja esseistään sekä ennen muuta maan suosituimman tv-komediasarjan käsikirjoittajana.

”Kirjailija ei voi olla pelkkä tarinankertoja ja opettaja”, Saro-Wiwa totesi eräässä haastattelussa ogonien kansannousun vuosina.

”Hän ei voi vain röntgenkuvata yhteiskunnan heikkouksia, vääryyksiä ja uhkia, vaan hänen täytyy osallistua aktiivisesti nykyhetken ja tulevaisuuden muovaamiseen.”

Sotilashallituksen silmissä Ken Saro-Wiwan todellinen rikos olikin se, että hän onnistui mobilisoimaan puolen miljoonan asukkaan ogonikansan vastustamaan öljyntuotantoa.

Nigeria sai tuolloin yli 90 prosenttia vientituloistaan öljystä. Shell oli porannut öljyä Ogonimaassa vuodesta 1958 lähtien yli 30 miljardin dollarin arvosta, mutta öljyntuotanto ei lainkaan hyödyttänyt paikallisia asukkaita, jotka hankkivat elantonsa kalastamalla ja viljelemällä maata.

Öljyntuotannon aiheuttama saastuminen tuhosi kalavedet ja köyhdytti viljelymaan. Ilmaa saastuttavia kaasuloimuja poltettiin öljynporausasemilla vuorokauden ympäri, pahimmassa tapauksessa keskellä asutusta.

Tammikuussa 1993 paikalliset asukkaat ryhtyivät Ken Saro-Wiwan johdolla osoittamaan mieltään Shellin aiheuttamaa ympäristötuhoa vastaan. Protesteihin osallistui arviolta 300 000 ihmistä, lähes kaksi kolmasosaa Ogonimaan asukkaista. Rauhanomaisessa mielenosoituksessa ihmiset valtasivat alueen öljynporausasemat ja häätivät öljyjätin mailtaan.

Ogonikansan eloonjäämisliike Mosop vaati Shelliä maksamaan korvauksia ympäristötuhoista ja kunnollista osuutta Ogonimaan öljystä saaduista voitoista.

Shell ja Nigerian sotilashallitus vastasivat protesteihin kovin ottein. Ogonimaahan lähetetyt armeijan erikoisjoukot surmasivat 2 000 ihmistä, polttivat 27 kylää ja pakottivat 80 000 ihmistä lähtemään kodeistaan.

Ken Saro-Wiwa ja kahdeksan muuta ogonimiestä hirtettiin marraskuun 10. päivänä 1995.

Ogonien ystävät ulkomailla olivat tyrmistyneitä teloituksen täytäntöönpanosta lukuisista kansainvälisistä vetoomuksista huolimatta. Ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt julistivat Shellin boikottiin eri puolilla maailmaa.

Kuningatar Elisabet, Nelson Mandela ja Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton ilmoittivat paheksuvansa teloituksia. Nigeria erotettiin brittiläisestä kansainyhteisöstä.

Ken Saro-Wiwan veli Owens Wiwa kertoi myöhemmin, että Nigerian Shellin johtaja oli sanonut voivansa käyttää vaikutusvaltaansa ja estää teloitukset, mikäli Mosop-järjestö luopuisi Shellin vastaisista vaatimuksistaan.

Nigerian hallituksen ihmisoikeuskomission johtaja Chidi Odinkalu vaati tiistaina Saro-Wiwan ja muiden ogonimiesten tuomioiden kumoamista ja kuolemanjälkeistä armahdusta. 20 vuoden takainen oikeudenkäynti oli hänen mukaansa lainvastainen, sillä tuomioista ei voinut valittaa ylempään oikeusasteeseen.

Öljyntuotannon päättyminen ei kuitenkaan lopettanut öljytuhoja. Shellin öljyputket halkovat edelleen Ogonimaata kuljettaen raakaöljyä Nigerjoen suiston öljykentiltä Atlantin rannikolla sijaitsevaan öljysatamaan. Putkivuodot ovat yhä tavallisia.

Vierailin viime kuussa Ogonimaan pahimmilla öljytuhopaikoilla yhdessä Baltian maista, Tšekistä ja Slovakiasta kotoisin olevien toimittajien kanssa.

Menestyksekkäistä kala-altaistaan kuulu Goin joenpoukama oli laskuveden aikaan paksun öljykerroksen peitossa vuonna 2008 sattuneen öljyputkivuodon seurauksena.

Naapurikylässä Bodossa tapahtunut putkirikko johti yhteen maailmanhistorian pahimmista öljyonnettomuuksista. Ympäristöön suihkusi yhtä paljon öljyä kuin öljytankkeri Exxon Valdezin tuhoisassa karilleajossa Alaskassa vuonna 1989.

Kesti useita kuukausia ennen kuin Shellin urakoitsijat kävivät tukkimassa vuodot. Öljytuhon alle jäi lähes sata neliökilometriä mangroverämettä. Kalat, äyriäiset ja simpukat kuolivat, ja alueen kalastajat menettivät elinkeinonsa.

Shell suostui alkuvuodesta maksamaan vahingonkorvauksia 15 000 kalastajalle Bodon kylässä ja vältti samalla kiusallisen oikeudenkäynnin, jonka oli määrä alkaa Lontoossa.

Vielä seitsemän vuotta onnettomuuden jälkeen öljytuhoja ei ole edes yritetty puhdistaa. Myöskään Shellin vuosikymmenien takaisia öljytuhoja ei ole koskaan puhdistettu kunnolla.

YK:n ympäristöjärjestön Unepin neljän vuoden takaisen raportin mukaan Ogonimaan kaikki vesistöt ovat öljyn saastuttamia. Pohjaveden pinnalla kelluu pahimmillaan kahdeksan sentin paksuinen kerros öljyä. Syöpää aiheuttavan bentseenin määrä juomavedessä ylittää Maailman terveysjärjestön suositukset 900-kertaisesti. 49 paikkakunnalla öljy on saastuttanut maaperän ainakin viiden metrin syvyydeltä.

YK-järjestö kehotti öljy-yhtiöitä ja Nigerian hallitusta ryhtymään välittömiin toimiin alueen puhdistamiseksi. Puhdistustyö kestäisi 30 vuotta ja maksaisi miljardi dollaria.

Neljään vuoteen Ogonimaan puhdistamisen eteen ei tehty elettäkään. Viime keväänä Nigerian presidentiksi valittu entinen sotilasjohtaja Muhammadu Buhari on kuitenkin saanut öljy-yhtiöt ja ogonien edustajat neuvotteluihin puhdistustyöstä ja öljy-yhtiöt lupautumaan urakan maksajiksi.

Miten mediasta tuli eliitin äänitorvi

KU-VIIKKOLEHTI 30.10.2015

Etelä-Afrikassa asuva toveri kertoi alkukuusta Johannesburgissa pidetystä konferenssista, jossa kannettiin huolta maan median tilasta. 21 vuotta apartheidin päättymisen jälkeen maassa on kymmeniä sanomalehtiä, satakunta radio- ja tv-asemaa ja satoja aikakauslehtiä, mutta kokouksen osanottajien mielestä miltei kaikki mediat raportoivat maan tapahtumista ja politiikasta aina vain samasta näkökulmasta.

”Uutisoinnin yhdenmukaisuus on hälyttävää, sillä se keskittyy lähes yksinomaan keskiluokan ja rikkaan vähemmistön välittömiin intresseihin”, arveli maan korkeakouluministeri Blade Nzimande.

Kokouksen osanottajat kaipasivat tiedotusvälineiltä raportointia myös siitä, miten uutistapahtumat ja poliittiset päätökset vaikuttavat hökkelikylissä ja maaseudulla asuvan köyhän mustan enemmistön, työväenluokan, pätkätyöläisten ja työttömien, päivittäiseen elämään.

Pitäisi olla myös sellaisia tiedotusvälineitä, jotka kertovat asioista maan asukkaiden enemmistön näkökulmasta ja ihmisten omalla äidinkielellä.

Etelä-Afrikan kommunistipuolueen koolle kutsumaan kokoukseen osallistui 150 toimittajaa, ay-toimitsijaa ja media-aktivistia, jotka peräänkuuluttivat poliittista toimintaohjelmaa maan mediakentän muuttamiseksi.

Rotuerottelukauden loppuvaiheissa vuonna 1991 laadittu Afrikkalaisen kansalliskongressin ANC:n mediajulistus alleviivasi ihmisten oikeutta olennaiseen tietoon yhteiskunnan tapahtumista, jotta he voivat tehdä harkittuja valintoja elämässään. ”Tietämätön yhteiskunta ei voi olla demokraattinen”, vapautustaistelun aikaisessa ohjelmajulistuksessa todettiin. 

Johannesburgin kokouksessa tiedonvälityksen yksipuolisuutta selitettiin ennen muuta sillä, että maan mediaomistus on keskittynyt yhä harvempien käsiin. Yhdysvaltalaisen Columbian yliopiston selvityksen mukaan Etelä-Afrikan media on omistuksen osalta maailman keskittynein.

Suurin yksittäinen mediaomistaja on Naspers, yksi maailman suurimmista mediayhtiöistä. Yhtiö perustettiin sata vuotta sitten afrikaansinkielisten buuripoliitikkojen salaseuran Broederbondin äänitorveksi ajamaan rotuerottelujärjestelmää Etelä-Afrikkaan.

Naspers omistaa yksinään suurimman osa maan printtimediasta, maan suurimman verkkosivuston, kymmeniä kansainvälisiä urheilu- ja maksukanavia sekä lukuisia medioita ja verkkopalveluja kymmenissä eri maissa Brasiliasta Kiinaan.

Yksi firman paikallisista menestystuotteista on mustalle työväestölle suunnattu tabloidilehti Daily Sun, joka keskittyy väkivaltarikoksiin ja silminnäkijäkertomuksiin pahojen henkien aiheuttamista vahingoista. Julkaisijan mukaan lehdellä on viisi miljoonaa lukijaa joka päivä.

Voittojen maksimoimiseen keskittyvä toimituspolitiikka näyttäisi heikentäneen myös vakavammin otettavien uutismedioiden luotettavuutta.

Johannesburgin kokouksessa puhuneet media-alan ammattijärjestöjen edustajat kertoivat, että kun alan työpaikkoja ja palkkoja on leikattu ja samalla yhä harvempi toimittaja joutuu tuottamaan uutisia yhä useampaan uutisvälineeseen, uutissisältöjen kopiointi on yleistynyt eikä markkinointitoimistojen laatimien tiedotteiden totuudenmukaisuutta ehditä tarkistaa.

Oma skandaalin aiheensa on ollut Etelä-Afrikan yleisradioyhtiön SABC:n salainen kauppasopimus media-alan suuryhtiön Naspersin kanssa. Sopimuksen mukaan Naspers hankki maksukanavapakettiinsa SABC:n tuottaman uutiskanavan sekä uuden viihdekanavan, jolla esitetään yleisradioyhtiön arkiston helmiä. Sopimukseen kuului, että uudella viihdekanavalla esitettyjen ohjelmien tekijänoikeudet siirtyivät Naspersin yksityiseen omistukseen.

Skandaalia selvitettäessä on käynyt ilmi, että Naspersin suurimpien hyödynsaajien henkilöllisyyttä ei edes tiedetä. Kilpailuviraston tietojen mukaan yli puolet pörssiyhtiön osakkeista kuuluu kahdelle suurelle yleisölle tuntemattomalle yhtiölle, joiden lopullisia omistajia ei ole saatu selville.

Oma lukunsa jupakassa oli paljastus SABC:n operatiivisen johtajan Hlaudi Motsoenengin yli 30 prosentin palkankorotuksesta 15 000 eurosta 20 000 euroon kuukaudessa. Juuri Motsoeneng vastasi yleisradioyhtiön kanavakauppaneuvotteluista Naspersin kanssa.

Samaan aikaan Etelä-Afrikan tilastokeskuksen mukaan joka viides eteläafrikkalainen, noin 12 miljoonaa ihmistä, elää absoluuttisessa köyhyydessä alle 60 euron kuukausituloilla.

Hallituspuolue ANC:n johtajiin kuuluva Joe Mjwara totesi Johannesburgin mediakokouksessa, että oli lapsellista kuvitella, että pelkästään mustien johtajien nimittäminen mediayhtiöiden johtoon toisi alalle muutoksia.

Kokouksen päätösasiakirjassa listattiinkin muita keinoja, joilla media saataisiin moniäänisemmäksi. Digimedian ja älypuhelinten yleistymisen jälkeen osa verkko-operaattorien voitoista voitaisiin käyttää työntekijöiden ja lukijoiden yhteisesti omistamien uusien laatumedioiden toiminnan tukemiseen.

Kilpailulakeja tulisi soveltaa Naspersin mediamonopolin purkamiseksi. Tarvittaessa koko yhtiö voitaisiin kansallistaa.

Yleisradioyhtiö SABC:n ohjelmapolitiikkaa pitäisi uudistaa niin, että se palvelisi myös väestön enemmistön tiedonsaantia ja mahdollistaisi korkeatasoisen viihteen ja tärkeiden urheilutapahtumien seuraamisen myös ilmaiskanavalla.

Lisäksi alalle olisi perustettava valtakunnallinen ammattiliitto ja pidettävä huolta siitä, että mediaomistajat sallivat työntekijöiden järjestäytymisen.

Mediamuutosta peräänkuuluttava konferenssi oli osa Etelä-Afrikan kommunistipuolueen vuosittaista punaisen lokakuun kampanjaa. Media-alan muutoksen ohella puolue on vaatinut äänekkäästi myös finanssialan sääntelyä.

Kommunistipuolueella on ollut vaikutusvaltainen asema Etelä-Afrikassa rotusorron vastaisen kamppailun ajoilta asti. Puolue on mukana maan hallituksessa osana ANC:n, ammattiliittojen kongressin Cosatun ja kommunistipuolueen yhteistä liittoumaa.

Kommunistien kannatus on nousussa, etenkin nuorten, älymystön ja slummien yhteiskunnallisten liikkeiden aktivistien keskuudessa. Aiemmin tänä vuonna puolue pohti irrottautumista valtakoalitiosta hallituksen liian oikeistolaisen talouspolitiikan takia, mutta päätti pysyä vielä mukana.

Kuka ostaisi TeliaSoneran idänhankkeet?

KU-VIIKKOLEHTI 16.10.2015

Svenska Dagbladetin taloustoimittaja Patricia Hedelius kertoo tänään perjantaina julkaistavassa kirjassa siitä, kuinka ruotsalais-suomalainen teleoperaattori TeliaSonera syyskuussa 2007 teki ratkaisevat päätökset hämäristä omistusjärjestelyistä ja lisenssikaupoista Azerbaidžanissa ja Uzbekistanissa.

TeliaSoneran hallituksen kokous järjestettiin poikkeuksellisesti Istanbulissa Turkissa. Tarkoituksena oli tutustua tarkemmin yhtiön niin sanottuihin Euraasian alueen toimintoihin, joista vastasi suomalaisjohtoinen tytäryhtiö Fintur Holdings. Euraasialla tarkoitettiin Turkin, Venäjän ja Intian väliin jäävää uutta nousevaa markkina-aluetta, joka koostuu pääasiassa entisistä neuvostotasavalloista.

Suomalaisen valtionyhtiön Soneran ja turkkilaisen Turkcellin yhteisyrityksenä perustettu Fintur oli edelläkävijä entisen Neuvostoliiton alueen nousevien talouksien nopeasti kasvavalla matkapuhelinalalla. Telian ja Soneran fuusiossa vuonna 2002 Finturista tuli keskeinen osa TeliaSoneran konsernia. Euraasian toiminnot jäivät idänkauppaa tuntevien suomalaisten vastuulle.

TeliaSoneran hallituksen jäsenet lensivät Istanbuliin kahdella potkurikoneella Tukholmasta ja Helsingistä. Lento oli epämukava ja kesti kuusi tuntia Puolassa tehtyine välilaskuineen. ”En jävla katastrofresa, helkkarin katastrofimatka”, kuvailee yksi mukana ollut ruotsalainen.

Perillä kärsimys vain jatkui, kun kokoustilat olivat askeettiset ja liian ahtaat. Mutta kokouksen isäntä, TeliaSoneran Euraasian kauppa-alueen uusi johtaja Tero Kivisaari oli vakuuttava ja hoiti kokousasiat sujuvasti.

Azerbaidžanissa tehtävät omistusjärjestelyt käsiteltiin miltei läpihuutojuttuna. Sitten puhuttiin Uzbekistanin verkkotoimilupien saamiseksi tehtävistä rahansiirroista aiemmin hyväksytyn periaatepäätöksen mukaisesti.

TeliaSoneran uusi toimitusjohtaja Lars Nyberg oli ollut tehtävässään vasta pari viikkoa eikä omien sanojensa mukaan edes tiennyt tarkalleen, missä Uzbekistan sijaitsi. Mutta hän oli hyvin vaikuttunut 35-vuotiaasta Tero Kivisaaresta, joka oli asiallinen ja näytti tietävän mistä puhui.

TeliaSonera halusi kasvua ja uusia markkinoita. Nyberg tulisi antamaan kaiken tukensa nuorelle suomalaiselle, jotta tämä onnistuisi työssään Euraasian alueen johtajana, kirjoittaa Patricia Hedelius uudessa kirjassaan Telia – Alliansregeringen och korruptionen (Telia – Porvarihallitus ja korruptio).

Euraasian toimintojen kasvulla oli kuitenkin hintansa. Menestyksekkäät liiketoimet Azerbaidžanin ja Uzbekistanin kaltaisissa korruptoituneissa diktatuureissa näyttivät edellyttävän erinäisiä kompromisseja paikallisten vallanpitäjien kanssa toimilupien saamiseksi.

Azerbaidžanissa 4G-taajuuksien käyttöoikeuksien saannin ehtona oli monimutkainen yrityskauppa, jossa Fintur Holdings osti Azerbaidžanin valtion osuuden puhelinoperaattori Azercellistä ja samalla siirsi sisäisissä omistusjärjestelyissä 600 miljoonan euron edestä osakkeita presidentti Ilham Alijevin parikymppisten tyttärien Panamassa rekisteröidyille postilokerofirmoille.

Uzbekistanissa verkkotoimiluvan saamista edelsivät vajaan 300 miljoonan euron suuruiset rahansiirrot presidentti Islam Karimovin tyttären Gulnara Karimovan ystävättären nimissä olevalle Gibraltarissa rekisteröidylle yhtiölle.

Istanbulissa sovitut järjestelyt tuottivat tulosta. TeliaSoneran omistamilla operaattoreilla on tänä päivänä yli 40 miljoonaa käyttäjää Euraasian markkina-alueen seitsemässä maassa Moldovasta Nepaliin. TeliaSoneran voitoista 34 prosenttia on peräisin Euraasian alueelta.

Ensimmäinen särö TeliaSoneran julkisuuskuvaan tuli keväällä 2012, kun ruotsalaismedia paljasti, että TeliaSonera auttoi Valko-Venäjän, Azerbaidžanin ja Kazakstanin viranomaisia salakuuntelemaan toisinajattelijoita.

Saman vuoden syksynä Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoi Uzbekistanin lahjusskandaalista ja TeliaSoneran yhteyksistä mafiapomon lailla liiketoimia harjoittaneen Gulnara Karimovan kanssa.

Uzbekistanin lahjusjupakka on parhaillaan Ruotsin syyttäjäviraston syyteharkinnassa. Törkeästä lahjuksen antamisesta epäillään kolmea suomalaista entistä TeliaSoneran johtajaa: Tero Kivisaarta, lakijohtaja Olli Tuohimaata sekä Euraasian alueen entistä varatoimitusjohtajaa Esko Rytköstä.

Viime viikolla kävi ilmi, että myös ex-toimitusjohtaja Lars Nyberg on jutussa epäiltynä. Nyberg ja kaikki suomalaiset kiistävät lahjusepäilyt.

Pisteenä i:n päälle tulivat viime kevään paljastukset yritysjärjestelyistä Azerbaidžanissa, joita SVT:n haastattelemat talousrikosasiantuntijat kutsuivat Ruotsin kaikkien aikojen suurimmaksi lahjukseksi.

Viime kuussa TeliaSonera ilmoitti yllättäen, että se aikoo myydä kaikki Euraasian toimintonsa. Yhtiön uusi johto perusteli ratkaisuaan sillä, ettei se ole yrityksistään huolimatta onnistunut saamaan selville, ketkä todella ovat sen liikekumppaneita Azerbaidžanissa ja Uzbekistanissa. Lisäksi yhtiöllä oli etenkin Uzbekistanissa ja Nepalissa suuria vaikeuksia saada voittojaan ulos maasta.

Bisnes oli myös alkanut tökkiä, kun öljynhinnan alentuminen on heikentänyt ihmisten ostovoimaa alueen öljyntuottajamaissa. Samalla kilpailu matkapuhelinalalla on koventunut johtaen tappiolliseen tulokseen Euraasian alueella tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Toimitusjohtaja Johan Dennelind totesi, että yhtiö tarvitsee voimia ydintoimintojensa kehittämiseen Pohjolassa ja Baltian maissa. Svenska Dagbladetin Patricia Hedelius kuitenkin uskoo, että pääsyynä Euraasian toimintojen alasajoon on pyrkimys välttää uusia skandaaleja.

Entä kuka sitten haluaisi ostaa TeliaSoneran Euraasian toiminnot, kun se tietää tiivistä yhteistyötä läpeensä korruptoituneiden diktatuurien kanssa?

Neuvotteluja on tiettävästi käyty turkkilaisen Turkcellin kanssa, jossa TeliaSonera on itse osakkaana. Mutkana matkassa on Turkcellin toinen vähemmistöomistaja, venäläisoligarkki Mihail Fridman, joka ei koe hyötyvänsä uudesta omistusjärjestelystä.

Toisena ostajaehdokkaana on mainittu Fridmanin oma sijoitusyhtiö LetterOne, jossa senior partnerina vaikuttaa entinen TeliaSonera-johtaja Tero Kivisaari.