KU-VIIKKOLEHTI 31.1.2014
Thaimaassa äänestetään sunnuntaina parlamenttivaaleissa lievästi sanottuna hämmentävissä merkeissä. Vaaleissa on ehdokkaita 53 puolueesta, ja suuressa osassa maata äänestyksen uskotaan sujuvan rauhallisesti. Median huomio keskittyy kuitenkin maan pääkaupunkiin Bangkokiin, missä oppositiossa olevan Demokraattisen puolueen kannattajat yrittävät estää äänestämisen tukkimalla ihmisten pääsyn äänestyspaikoille.
Hallituksen eroamista vaativat mielenosoittajat ovat olleet Bangkokin kaduilla miltei yhtäjaksoisesti kohta kolmen kuukauden ajan. Mielenosoittajat ovat pysäyttäneet liikenteen kaupungin pääkaduilla, vallanneet ministeriöitä, pystyttäneet konserttilavoja keskelle kaupunkia, piirittäneet ministereiden ja näiden sukulaisten koteja ja uhanneet sulkea Bangkokin pörssin ja lentokentän lennonjohdon.
Suurmielenosoituksiin on osallistunut parhaimmillaan arviolta 150 000 ihmistä – yli kahdeksan miljoonan asukkaan Bangkokissa. Koko Thaimaan asukasluku on 65 miljoonaa.
Protestien rauhoittamiseksi pääministeri Yingluck Shinawatra hajotti joulukuussa parlamentin ja lupasi ennenaikaiset vaalit.
Uudet vaalit eivät kelpaa mielenosoittajille. Protestijohtajaksi ryhtynyt Demokraattisen puolueen entinen pääsihteeri Suthep Thaugsuban sanoo haluavansa palauttaa maahan demokratian nimittämällä maan johtoon ”kansanneuvoston”, jonka jäseniä ei ole tarkoitus valita vaaleilla.
Demokraattinen puolue ei ole voittanut vaaleja Thaimaassa sitten vuoden 1992.
Mielenosoittajat ovat pääasiassa Bangkokin eliittiä ja ylempää keskiluokkaa sekä maksettuja mielenosoittajia maan eteläosista, mistä monet Demokraattisen puolueen johtajista ovat kotoisin.
Mielenosoittajien mukaan Thaimaan ongelmien syynä on maan pääministerinä vuosina 2001–2006 ollut Thaksin Shinawatra. Matkapuhelinbisneksellä rikastunut Shinawatra syöstiin vallasta sotilasvallankaappauksessa ja tuomittiin vuonna 2008 vankeuteen vallan väärinkäytöstä vaimonsa tekemien maakauppojen yhteydessä.
Bangkokin mielenosoittajien mukaan Thaksin johtaa kuitenkin maata edelleen maanpaosta Dubaista käsin. Sotilasvallan päättymisen jälkeen Thaksinin tukema puolue on voittanut Thaimaan parlamenttivaalit jo kahdesti, viimeksi vuonna 2011, jolloin pääministeriksi valittiin hänen pikkusiskonsa Yingluck Shinawatra.
Shinawatrojen hallitukset ovat olleet suosittuja etenkin Thaimaan pohjois- ja koillisosien köyhällä maaseudulla. Thaksinin hallituskaudella köyhyys puolittui ja kaikille thaimaalaisille järjestettiin pääsy terveydenhoitoon alle euron maksua vastaan. Yingluckin hallitus puolestaan nosti minimipalkan seitsemään euroon päivässä ja on maksanut riisinviljelijöille markkinahintaa korkeampaa hintaa.
Bangkokin tämänkertaiset mielenosoitukset saivat alkunsa hallituksen laatimasta armahduslaista. Armahduslaki olisi vapauttanut syytteistä aiempien vuosien protesteihin osallistuneita mielenosoittajia sekä kaikki vuoden 2004 jälkeen poliittisista syistä tuomion saaneet.
Yleinen armahdus olisi mahdollistanut Thaksin Shinawatran paluun Thaimaahan, mutta samalla myös oppositiojohtajat Suthep Thaugsuban ja Abhisit Vejjajiva olisi vapautettu murhasyytteistä. Vuonna 2010 pääministerinä ja varapääministerinä ollessaan Suthep ja Abhisit antoivat sotilaille käskyn tulittaa Thaksin Shinawatraa kannattaneita mielenosoittajia. 90 ihmistä kuoli.
Thaimaan senaatti kuitenkin kumosi marraskuussa parlamentin alahuoneen hyväksymän armahduslain.
Bangkokin mielenosoituksia johtava 64-vuotias Suthep Thaugsuban on menestyneen suurtilallisen perillinen eteläisestä Thaimaasta. Hänen sukunsa omaisuus on peräisin palmuöljyplantaaseista ja rannikon katkarapuviljelmistä.
Bangkok Post -lehden tällä viikolla tekemän haastattelun mukaan Suthepin perhe vastaa suurimmasta osasta mielenosoitusten kustannuksista. Pelkästään konserttilavojen sähkölaskun arvioidaan olevan 12 miljoonaa euroa. South China Morning Post -lehden mukaan mielenosoittajien ylläpitokustannuksiin on mennyt kolmessa kuukaudessa noin kymmenen miljoonaa euroa.
Suthep Thaugsubania ei tunneta Thaimaassa nimenomaan hyvän hallinnon edistäjänä. Mielenosoittajien tulituskäskystä saadun murhasyytteen lisäksi Suthep on ryvettynyt useissa korruptioskandaaleissa.
Vuonna 1994 hän joutui eroamaan maatalousministerin tehtävistä jaettuaan köyhille viljelijöille tarkoitettuja maapalstoja Phuketin provinssin rikkaimmille perheille. Vuonna 2009 varapääministerinä ollessaan hallitus maksoi julkista tukea mediatalolle, jossa hän oli itse osakkaana.
Meneillään olevien protestien johtajana Suthepia vastaan on nostettu maanpetossyyte hänen kehotettua sotilaita ja poliiseja siirtymään mielenosoittajien puolelle.
Torstaina keskusrikospoliisi pyysi tuomioistuinta antamaan pidätysmääräyksen Suthepista ja muista protestijohtajista vaalijärjestelyjen estämistä ja poikkeuslain rikkomuksia koskevien rikosepäilyjen takia. Aiemmin poliisi ei ole tehnyt elettäkään Suthepin pidättämiseksi.
Bangkokin mielenosoittajat suunnittelevat viikonlopuksi taas suurmielenosoituksia, joiden tarkoituksena on estää ihmisten pääsy äänestyspaikoille. Tähän asti Suthep Thaugsuban on kehottanut ihmisiä boikotoimaan sunnuntain vaaleja, mutta vaalipäivän lähestyessä Demokraattisen puolueen rivit ovat alkaneet rakoilla.
Syynä on se, että Thaimaassa on lain mukaan pakko äänestää. Joka jättää äänestämättä vaaleissa, menettää poliittiset oikeutensa eikä saa asettua ehdolle seuraavissa vaaleissa. Tämä lakipykälä huolestuttaa nyt monia mielenosoitusliikkeen taustalla olevia poliitikkoja, joiden ura saattaa olla katkolla, mikäli he itse boikotoivat vaaleja.
Thaimaan vaaleissa on kuitenkin sellainen erikoisuus, että äänestäjät voivat käydä antamassa kieltävän äänen kaikille puolueille ja näiden ehdokkaille. Myös nämä ei-äänet lasketaan ja julkaistaan vaalituloksissa.
Niinpä monet Demokraattisen puolueen politrukit ehdottavat nyt, että ihmiset kävisivät antamassa tyhjän äänen tai laittaisivat rastinsa vaalilipukkeen alalaidassa olevaan ruutuun merkiksi siitä, etteivät kannata minkään puolueen ehdokasta.
perjantai 31. tammikuuta 2014
perjantai 17. tammikuuta 2014
Miten Etelä-Sudan ajautui sotaan
perjantai 3. tammikuuta 2014
Aasia nousee jälleen
KU-VIIKKOLEHTI 3.1.2014
Lueskelin Le Monde diplomatique -lehden ja Into Kustannuksen uutta Maailmanpolitiikan Atlasta joulun alla paluumatkalla Thaimaasta. Pitkä lento vierähti joutuisasti ranskalaistutkijoiden artikkeleiden ja kirjan lukuisien mielenkiintoisten karttojen ja diagrammien parissa.
Opuksen läpileikkaavana teemana on, että globaalit valta-asetelmat ovat muuttumassa rajusti ja vanhat maailmanmahdit Eurooppa ja Yhdysvallat saavat luvan väistyä uusien valtojen tieltä.
Kylmän sodan päättymistä seurannut yksinapainen maailmanjärjestys on kirjoittajien mukaan vaihtunut moninapaiseksi maailmaksi, jossa myös Kiinalla, Intialla, Venäjällä ja Brasilialla on monessa asiassa painava sanansa sanottavanaan.
Aasian maiden nousua kuvaa kirjan alkusivuilta löytyvä maailmankartta, jossa kehittyvät taloudet on väritetty vihreiksi. Aasia ja Venäjä muodostavat kartan keskellä katkoviivalla merkityn, pääasiassa vihreänä kuultavan soikeanmuotoisen alueen, jota kartantekijä kutsuu ”Aasian munaksi”. Tämä Siperiasta Indonesiaan ulottuva alue on karttatekstin mukaan maailman uusi voimakeskus. Alueella asuu kaksi kolmasosaa maailman väestöstä ja talous kasvaa nopeasti.
Se, että Kiinasta on tullut teollisuustuotannon suurvalta, ei liene kenellekään mikään uutinen. Tilastofaktoja saa kerätä Maailmanpolitiikan Atlaksen eri artikkeleista, kartoista ja taulukoista. Kiina tuottaa 80 prosenttia maailman digikameroista, 50 prosenttia maailman kännyköistä ja kaikkiaan kolmasosan maailman elektroniikkatuotannosta.
Kiina on myös maailman suurin autojenvalmistaja – Japanin edellä. Maa tuottaa 44 prosenttia maailman teräksestä.
Maailman kymmenestä suurimmasta satamasta seitsemän sijaitsee Kiinassa. Kaukoidän maista listalle mahtuvat myös Singapore ja Etelä-Korean Busan.
80 prosenttia Persianlahden maiden öljystä viedään Aasian maihin, ennen muuta Kiinaan, Japaniin ja Intiaan.
Kolme neljäsosaa rakenteilla olevista uusista ydinvoimaloista löytyy neljästä maasta: Kiinasta, Venäjältä, Intiasta ja Etelä-Koreasta.
Intiassa, Kiinassa ja Japanissa tuotetaan vuosittain yli neljä kertaa enemmän elokuvia kuin Yhdysvalloissa.
Thaimaassa taas on enemmän matkapuhelinliittymiä kuin maassa on asukkaita. Lähes joka kolmas thaimaalainen omistaa älypuhelimen.
Maailman hahmottamiseen käytetyissä käsitteissä olisi päivittämistä, kun teollisuusmaiden osuus maailman teollisuustuotannosta on pudonnut kymmenessä vuodessa 60 prosentista 46 prosenttiin. Tätä nykyä yli puolet maailman teollisuustuotteista valmistetaankin niin sanotuissa kehitysmaissa.
Thaimaassa asuva suomalaiskollega totesi, että vasta Thaimaassa hän ymmärsi, miten vähän me länsimaissa tiedämme maailmasta. Thaimaassa keksittiin energiajuoma Red Bull, maan koululaisille jaettiin tänä vuonna omat taulutietokoneet ja pääkaupungissa Bangkokissa on kuudenneksi eniten pilvenpiirtäjiä maailmassa.
Myös Thaimaa luokitellaan kehitysmaaksi, tosin ylemmän keskitulon maaksi, jossa asukasta kohti laskettu bruttokansantulo on alle 9 000 euroa vuodessa. Thaimaan maaseudulla ja kaupunkien reuna-alueilla lähes kaksi miljoonaa ihmistä elää täydellisessä köyhyydessä alle eurolla päivässä.
Maailmanpolitiikan Atlaksen ajatus Venäjän ja Aasian kattavasta ”Aasian munasta” vaikutti järkeenkäyvältä ainakin Hua Hinin rannalla. Turisteja näytti olevan eniten juuri Venäjältä ja Aasian maista Etelä-Koreasta, Kiinasta tai Taiwanista.
Thaimaalainen päivälehti The Nation julkaisi viime kuussa oman erikoisliitteen Venäjästä. Kansainvälisen politiikan lisäksi liitteessä kerrottiin Siperian buddhalaiskulttuurista ja venäläisestä naisten thainyrkkeilymestarista Anastasia Jankovasta.
Kaukoidän nouseva taloudellinen mahti tulee tietysti nähdä osana maailmanlaajuista kauppajärjestelmää. Maailmanpolitiikan Atlas huomauttaa, että puolet Kiinan viennistä koostuu ulkomaisten ylikansallisten yhtiöiden tuotteista. Ei ihme, että konttikuljetusten määrä maailman merillä on viisinkertaistunut sitten vuoden 1990.
Kiinan rooli tuotantoketjussa on kuitenkin muuttumassa teollisuustyöläisten palkkojen nousun myötä. Elektroniikkateollisuuden ja tossufirmojen alihankkijat etsitään nyt usein halvemman työvoiman maista.
Vaikka Kiina lähetti vastikään luotaimen kuuhun ja maa esittää aluevaatimuksia Etelä-Kiinan merellä, Yhdysvaltojen sotilasvalta on edelleen ylivoimainen. Yhdysvalloilla on yli 700 sotilastukikohtaa eri puolilla maailmaa – 95 prosenttia kaikkien maiden ulkomailla olevista tukikohdista.
Mutta missä maailman maassa onkaan tällä hetkellä eniten ulkomaille sijoitettuja yhdysvaltalaisia sotilaita? Ei suinkaan Afganistanissa, vaan Japanissa, missä Yhdysvalloilla on 50 000 sotilasta 84 tukikohdassa. Myös Etelä-Koreassa on lähes 30 000 amerikkalaissotilasta.
Aasian maiden ja Venäjän ohella Maailmanpolitiikan Atlaksen artikkeleissa käsitellään myös Turkin, Brasilian ja Etelä-Afrikan kasvavaa taloudellista valtaa sekä vasemmistohallitusten uutta nousua Latinalaisen Amerikan maissa.
Yhtenä osoituksena siirtymisestä moninapaisempaan maailmaan on pidetty sitä, että johtavien teollisuusmaiden G8-kokousten sijasta on ruvettu järjestämään G20-maiden huippukokouksia, joissa mukana ovat myös etelän suurimmat talousmahdit. Maailmanpolitiikan Atlaksen mielestä G20-ryhmä tanssii kuitenkin pitkälti Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden pillin mukaan.
Kirjassa on omat lukunsa myös eri puolilla maailmaa meneillään oleville aseellisille konflikteille. Lähi-idän tilannetta, Afrikan sarven maiden konflikteja ja Meksikon huumesotaa käsittelevät kirjoitukset ovat ikävä kyllä tiedoiltaan jo vanhentuneita. Kirjan ranskankielinen alkuteos ilmestyi vuoden 2012 alussa ja perustuu kahden tai kolmen vuoden takaisiin tietoihin.
Teoksen harmittavin puute on kuitenkin se, että ranskalaistutkijat kirjoittavat koukeroisesti ja suomenkielinen käännös kaipaisi kunnollista toimittamista. Uskottavuutta nakertavat myös käännöksessä tulleet virheet. Afrikan maat Niger ja Nigeria menevät sekaisin, YK:n rauhanturvaajia kutsutaan rauhanpuolustajiksi ja Somalian islamistiliike Al-Shabaab esiintyy nimellä "chebabat".
Lueskelin Le Monde diplomatique -lehden ja Into Kustannuksen uutta Maailmanpolitiikan Atlasta joulun alla paluumatkalla Thaimaasta. Pitkä lento vierähti joutuisasti ranskalaistutkijoiden artikkeleiden ja kirjan lukuisien mielenkiintoisten karttojen ja diagrammien parissa.
Opuksen läpileikkaavana teemana on, että globaalit valta-asetelmat ovat muuttumassa rajusti ja vanhat maailmanmahdit Eurooppa ja Yhdysvallat saavat luvan väistyä uusien valtojen tieltä.
Kylmän sodan päättymistä seurannut yksinapainen maailmanjärjestys on kirjoittajien mukaan vaihtunut moninapaiseksi maailmaksi, jossa myös Kiinalla, Intialla, Venäjällä ja Brasilialla on monessa asiassa painava sanansa sanottavanaan.
Aasian maiden nousua kuvaa kirjan alkusivuilta löytyvä maailmankartta, jossa kehittyvät taloudet on väritetty vihreiksi. Aasia ja Venäjä muodostavat kartan keskellä katkoviivalla merkityn, pääasiassa vihreänä kuultavan soikeanmuotoisen alueen, jota kartantekijä kutsuu ”Aasian munaksi”. Tämä Siperiasta Indonesiaan ulottuva alue on karttatekstin mukaan maailman uusi voimakeskus. Alueella asuu kaksi kolmasosaa maailman väestöstä ja talous kasvaa nopeasti.
Se, että Kiinasta on tullut teollisuustuotannon suurvalta, ei liene kenellekään mikään uutinen. Tilastofaktoja saa kerätä Maailmanpolitiikan Atlaksen eri artikkeleista, kartoista ja taulukoista. Kiina tuottaa 80 prosenttia maailman digikameroista, 50 prosenttia maailman kännyköistä ja kaikkiaan kolmasosan maailman elektroniikkatuotannosta.
Kiina on myös maailman suurin autojenvalmistaja – Japanin edellä. Maa tuottaa 44 prosenttia maailman teräksestä.
Maailman kymmenestä suurimmasta satamasta seitsemän sijaitsee Kiinassa. Kaukoidän maista listalle mahtuvat myös Singapore ja Etelä-Korean Busan.
80 prosenttia Persianlahden maiden öljystä viedään Aasian maihin, ennen muuta Kiinaan, Japaniin ja Intiaan.
Kolme neljäsosaa rakenteilla olevista uusista ydinvoimaloista löytyy neljästä maasta: Kiinasta, Venäjältä, Intiasta ja Etelä-Koreasta.
Intiassa, Kiinassa ja Japanissa tuotetaan vuosittain yli neljä kertaa enemmän elokuvia kuin Yhdysvalloissa.
Thaimaassa taas on enemmän matkapuhelinliittymiä kuin maassa on asukkaita. Lähes joka kolmas thaimaalainen omistaa älypuhelimen.
Maailman hahmottamiseen käytetyissä käsitteissä olisi päivittämistä, kun teollisuusmaiden osuus maailman teollisuustuotannosta on pudonnut kymmenessä vuodessa 60 prosentista 46 prosenttiin. Tätä nykyä yli puolet maailman teollisuustuotteista valmistetaankin niin sanotuissa kehitysmaissa.
Thaimaassa asuva suomalaiskollega totesi, että vasta Thaimaassa hän ymmärsi, miten vähän me länsimaissa tiedämme maailmasta. Thaimaassa keksittiin energiajuoma Red Bull, maan koululaisille jaettiin tänä vuonna omat taulutietokoneet ja pääkaupungissa Bangkokissa on kuudenneksi eniten pilvenpiirtäjiä maailmassa.
Myös Thaimaa luokitellaan kehitysmaaksi, tosin ylemmän keskitulon maaksi, jossa asukasta kohti laskettu bruttokansantulo on alle 9 000 euroa vuodessa. Thaimaan maaseudulla ja kaupunkien reuna-alueilla lähes kaksi miljoonaa ihmistä elää täydellisessä köyhyydessä alle eurolla päivässä.
Maailmanpolitiikan Atlaksen ajatus Venäjän ja Aasian kattavasta ”Aasian munasta” vaikutti järkeenkäyvältä ainakin Hua Hinin rannalla. Turisteja näytti olevan eniten juuri Venäjältä ja Aasian maista Etelä-Koreasta, Kiinasta tai Taiwanista.
Thaimaalainen päivälehti The Nation julkaisi viime kuussa oman erikoisliitteen Venäjästä. Kansainvälisen politiikan lisäksi liitteessä kerrottiin Siperian buddhalaiskulttuurista ja venäläisestä naisten thainyrkkeilymestarista Anastasia Jankovasta.
Kaukoidän nouseva taloudellinen mahti tulee tietysti nähdä osana maailmanlaajuista kauppajärjestelmää. Maailmanpolitiikan Atlas huomauttaa, että puolet Kiinan viennistä koostuu ulkomaisten ylikansallisten yhtiöiden tuotteista. Ei ihme, että konttikuljetusten määrä maailman merillä on viisinkertaistunut sitten vuoden 1990.
Kiinan rooli tuotantoketjussa on kuitenkin muuttumassa teollisuustyöläisten palkkojen nousun myötä. Elektroniikkateollisuuden ja tossufirmojen alihankkijat etsitään nyt usein halvemman työvoiman maista.
Vaikka Kiina lähetti vastikään luotaimen kuuhun ja maa esittää aluevaatimuksia Etelä-Kiinan merellä, Yhdysvaltojen sotilasvalta on edelleen ylivoimainen. Yhdysvalloilla on yli 700 sotilastukikohtaa eri puolilla maailmaa – 95 prosenttia kaikkien maiden ulkomailla olevista tukikohdista.
Mutta missä maailman maassa onkaan tällä hetkellä eniten ulkomaille sijoitettuja yhdysvaltalaisia sotilaita? Ei suinkaan Afganistanissa, vaan Japanissa, missä Yhdysvalloilla on 50 000 sotilasta 84 tukikohdassa. Myös Etelä-Koreassa on lähes 30 000 amerikkalaissotilasta.
Aasian maiden ja Venäjän ohella Maailmanpolitiikan Atlaksen artikkeleissa käsitellään myös Turkin, Brasilian ja Etelä-Afrikan kasvavaa taloudellista valtaa sekä vasemmistohallitusten uutta nousua Latinalaisen Amerikan maissa.
Yhtenä osoituksena siirtymisestä moninapaisempaan maailmaan on pidetty sitä, että johtavien teollisuusmaiden G8-kokousten sijasta on ruvettu järjestämään G20-maiden huippukokouksia, joissa mukana ovat myös etelän suurimmat talousmahdit. Maailmanpolitiikan Atlaksen mielestä G20-ryhmä tanssii kuitenkin pitkälti Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden pillin mukaan.
Kirjassa on omat lukunsa myös eri puolilla maailmaa meneillään oleville aseellisille konflikteille. Lähi-idän tilannetta, Afrikan sarven maiden konflikteja ja Meksikon huumesotaa käsittelevät kirjoitukset ovat ikävä kyllä tiedoiltaan jo vanhentuneita. Kirjan ranskankielinen alkuteos ilmestyi vuoden 2012 alussa ja perustuu kahden tai kolmen vuoden takaisiin tietoihin.
Teoksen harmittavin puute on kuitenkin se, että ranskalaistutkijat kirjoittavat koukeroisesti ja suomenkielinen käännös kaipaisi kunnollista toimittamista. Uskottavuutta nakertavat myös käännöksessä tulleet virheet. Afrikan maat Niger ja Nigeria menevät sekaisin, YK:n rauhanturvaajia kutsutaan rauhanpuolustajiksi ja Somalian islamistiliike Al-Shabaab esiintyy nimellä "chebabat".
perjantai 20. joulukuuta 2013
Hyväosaisten kansannousu
KU-VIIKKOLEHTI 20.12.2013
Thaimaan hallitusta vastustavat mielenosoittajat ovat olleet Bangkokin kaduilla lähes yhtäjaksoisesti kohta kuukauden ajan, ja sunnuntaille on luvassa taas lisää mielenosoituksia.
Bangkokin keskustan Demokratian muistomerkillä järjestetty mielenosoitus muistutti viime viikolla jonkinlaista festivaalia. Thaimaan liput liehuivat, kun paikalliset bändit esiintyivät kymmenille tuhansille keskiluokkaisille nuorille ja iloisille vanhuksille.
Opposition Demokraattista puoluetta edustavien poliitikkojen puheiden välissä mielenosoittajia kehotettiin viheltämään pilleihin.
Mielenosoittajien mukaan Thaimaan ongelmien syynä on maan pääministerinä vuosina 2001–2006 ollut Thaksin Shinawatra. Matkapuhelinbisneksellä rikastunut Shinawatra muistetaan maailmalla myös jalkapallojoukkue Manchester Cityn entisenä omistajana.
Thaksin Shinawatra syöstiin vallasta sotilasvallankaappauksessa ja tuomittiin vuonna 2008 vankeuteen vallan väärinkäytöstä vaimonsa tekemien maakauppojen yhteydessä. Mutta Bangkokin mielenosoittajien mukaan Thaksin johtaa maata edelleen maanpaosta Dubaista käsin.
Sotilasvallan päättymisen jälkeen Thaksinin tukema puolue on voittanut Thaimaan parlamenttivaalit jo kahdesti, viimeksi vuonna 2011, jolloin pääministeriksi valittiin hänen pikkusiskonsa Yingluck Shinawatra.
Yingluckin puolue Pheu Thai (Thaimaan puolesta) sai yksinään enemmistön parlamentissa, mutta muodosti hallituksen yhdessä viiden pienpuolueen kanssa. Hallitus on suosittu etenkin Thaimaan pohjois- ja koillisosien köyhällä maaseudulla, mutta Bangkokin mielenosoittajat ovat toista mieltä.
”Hallitus käyttää meidän veronmaksajien rahoja hankkeisiin, jotka hyödyttävät Thaksinin liikeyrityksiä”, muuan iäkkäämpi mielenosoittaja selitti.
Kansannousun johtajaksi ryhtynyt entinen varapääministeri Suthep Thaugsuban arvelee, että tulevana sunnuntaina kaksi miljoonaa ihmistä osallistuu mielenosoituksiin. Tavoite tuskin toteutuu.
Ennen viime viikon maanantain protesteja Suthep ilmoitti antautuvansa viranomaisille, jollei Bangkokin kaduille tulisi miljoona mielenosoittajaa. Suurmielenosoitukseen osallistui lopulta noin 150 000 ihmistä – 65 miljoonan asukkaan Thaimaassa.
Protestien rauhoittamiseksi pääministeri Yingluck Shinawatra hajotti parlamentin ja lupasi uudet vaalit ensi vuoden helmikuussa.
Mielenosoittajia uudet vaalit eivät tyydytä. Oppositiojohtaja Suthep Thaugsuban sanoo haluavansa palauttaa maahan demokratian nimittämällä maan johtoon ”kansanneuvoston”, jonka jäseniä ei ole tarkoitus valita vaaleilla.
”Emme halua uusia vaaleja, koska häviäisimme kuitenkin. Haluamme, että Shinawatran perhe lähtee maasta”, eräs mielenosoittaja kertoi uutistoimisto Reutersille.
”Me olemme rikkaita, ja lapsemme ovat käyneet koulua Bangkokissa. Thaksinin kannattajat ovat köyhiä ja kouluttamattomia, ja Thaksin on ostanut heidän äänensä”, arveli puolestaan bangkokilainen toimiston johtaja.
Thaksin Shinawatran syrjäyttämisen jälkeen hänen kannattajansa ja vastustajansa ovat olleet vuoron perään Bangkokin kaduilla. Tämänkertaiset mielenosoitukset saivat alkunsa hallituksen laatimasta armahduslaista.
Armahduslaki olisi vapauttanut syytteistä aiempien vuosien protesteihin osallistuneita mielenosoittajia sekä kaikki vuoden 2004 jälkeen poliittisista syistä tuomion saaneet. Yleinen armahdus olisi mahdollistanut Thaksin Shinawatran paluun Thaimaahan, mutta samalla myös oppositiojohtajat Suthep Thaugsuban ja Abhisit Vejjajiva olisi vapautettu murhasyytteistä.
Vuonna 2010 pääministerinä ja varapääministerinä ollessaan Suthep ja Abhisit antoivat sotilaille käskyn tulittaa Thaksin Shinawatraa kannattaneita mielenosoittajia. 90 ihmistä kuoli.
Yleinen armahdus, pyrkimys kansalliseen sovintoon ja isoveli Thaksinin maineen palauttaminen olivat Yingluck Shinawatran keskeisiä vaalilupauksia vuoden 2011 vaalikampanjassa.
Thaimaan senaatti kuitenkin kumosi viime kuussa parlamentin alahuoneen hyväksymän armahduslain.
Vaikka armahduslaki tyssäsi senaattiin, mielenosoitukset vain yltyivät. Vihellyspilleillä ja Thaimaan lipuilla varustautuneet väkijoukot valtasivat valtiovarainministeriön, maatalousministeriön ja maan tv-asemat ja järjestivät piknikkejä myös poliisin ja armeijan päämajojen pihalla.
Bangkokin ylemmän keskiluokan lisäksi mielenosoituksiin tuotiin Demokraattisen puolueen kannattajia busseilla maan eteläosista. Hua Hinin kaupungissa ihmisiä värvättiin lähtemään pääkaupunkiin 2 000 bahtin eli 45 euron päiväpalkalla.
Mielenosoituksissa oli tarjolla nuudelikeittoa ja ihmiset kuvasivat toisiaan älypuhelimilla. Bangkokin demokratiamuistomerkillä osa paikallisista opposition aktivisteista seurasi tapahtumia viereisen McDonald’sin sisältä.
Protestijohtaja Suthep Thaugsuban on vaatinut ihmisiä yleislakkoon ja kehottanut valtion ja kuntien virkamiehiä ottamaan vastedes käskynsä perustamaltaan kansanneuvostolta. Viikko sitten hän yritti saada armeijan johtoa tukemaan ”poliittisia uudistuksia”, mistä nämä onneksi kieltäytyivät.
Thaimaan tiedotusvälineet myötäilivät mielenosoittajia pitkään, mutta viime viikolla palstatilaa saivat myös yliopistojen tutkijat, jotka vertasivat ajatusta kansanneuvostosta fasistien vallankumoukseen 1920-luvun Italiassa.
Bangkokissakin moni kadunmies on jo läpeensä kyllästynyt mielenosoituksiin, jotka tukkivat liikenteen ja haittaavat taloutta. Thaimaahan matkustavien turistien määrä on pudonnut viidenneksellä viime vuoden joulukuuhun verrattuna.
Maan pohjois- ja koillisosista kotoisin olevat kertovat sen sijaan mieluusti Yingluck Shinawatran ja isoveli-Thaksinin hallitusten saavutuksista. Thaksinin hallituskaudella köyhyysrajan alla elävien määrä puolittui ja kaikille thaimaalaisille järjestettiin pääsy terveydenhoitoon alle euron maksua vastaan.
Yingluckin hallitus on nostanut minimipalkan seitsemään euroon päivässä ja maksanut riisinviljelijöille markkinahintaa korkeampaa hintaa. Koululaisille on hankittu omat taulutietokoneet, ja ilmainen langaton verkko löytyy hotspoteista eri puolilta maata.
Thaimaan hallitusta vastustavat mielenosoittajat ovat olleet Bangkokin kaduilla lähes yhtäjaksoisesti kohta kuukauden ajan, ja sunnuntaille on luvassa taas lisää mielenosoituksia.
Bangkokin keskustan Demokratian muistomerkillä järjestetty mielenosoitus muistutti viime viikolla jonkinlaista festivaalia. Thaimaan liput liehuivat, kun paikalliset bändit esiintyivät kymmenille tuhansille keskiluokkaisille nuorille ja iloisille vanhuksille.
Opposition Demokraattista puoluetta edustavien poliitikkojen puheiden välissä mielenosoittajia kehotettiin viheltämään pilleihin.
Mielenosoittajien mukaan Thaimaan ongelmien syynä on maan pääministerinä vuosina 2001–2006 ollut Thaksin Shinawatra. Matkapuhelinbisneksellä rikastunut Shinawatra muistetaan maailmalla myös jalkapallojoukkue Manchester Cityn entisenä omistajana.
Thaksin Shinawatra syöstiin vallasta sotilasvallankaappauksessa ja tuomittiin vuonna 2008 vankeuteen vallan väärinkäytöstä vaimonsa tekemien maakauppojen yhteydessä. Mutta Bangkokin mielenosoittajien mukaan Thaksin johtaa maata edelleen maanpaosta Dubaista käsin.
Sotilasvallan päättymisen jälkeen Thaksinin tukema puolue on voittanut Thaimaan parlamenttivaalit jo kahdesti, viimeksi vuonna 2011, jolloin pääministeriksi valittiin hänen pikkusiskonsa Yingluck Shinawatra.
Yingluckin puolue Pheu Thai (Thaimaan puolesta) sai yksinään enemmistön parlamentissa, mutta muodosti hallituksen yhdessä viiden pienpuolueen kanssa. Hallitus on suosittu etenkin Thaimaan pohjois- ja koillisosien köyhällä maaseudulla, mutta Bangkokin mielenosoittajat ovat toista mieltä.
”Hallitus käyttää meidän veronmaksajien rahoja hankkeisiin, jotka hyödyttävät Thaksinin liikeyrityksiä”, muuan iäkkäämpi mielenosoittaja selitti.
Kansannousun johtajaksi ryhtynyt entinen varapääministeri Suthep Thaugsuban arvelee, että tulevana sunnuntaina kaksi miljoonaa ihmistä osallistuu mielenosoituksiin. Tavoite tuskin toteutuu.
Ennen viime viikon maanantain protesteja Suthep ilmoitti antautuvansa viranomaisille, jollei Bangkokin kaduille tulisi miljoona mielenosoittajaa. Suurmielenosoitukseen osallistui lopulta noin 150 000 ihmistä – 65 miljoonan asukkaan Thaimaassa.
Protestien rauhoittamiseksi pääministeri Yingluck Shinawatra hajotti parlamentin ja lupasi uudet vaalit ensi vuoden helmikuussa.
Mielenosoittajia uudet vaalit eivät tyydytä. Oppositiojohtaja Suthep Thaugsuban sanoo haluavansa palauttaa maahan demokratian nimittämällä maan johtoon ”kansanneuvoston”, jonka jäseniä ei ole tarkoitus valita vaaleilla.
”Emme halua uusia vaaleja, koska häviäisimme kuitenkin. Haluamme, että Shinawatran perhe lähtee maasta”, eräs mielenosoittaja kertoi uutistoimisto Reutersille.
”Me olemme rikkaita, ja lapsemme ovat käyneet koulua Bangkokissa. Thaksinin kannattajat ovat köyhiä ja kouluttamattomia, ja Thaksin on ostanut heidän äänensä”, arveli puolestaan bangkokilainen toimiston johtaja.
Thaksin Shinawatran syrjäyttämisen jälkeen hänen kannattajansa ja vastustajansa ovat olleet vuoron perään Bangkokin kaduilla. Tämänkertaiset mielenosoitukset saivat alkunsa hallituksen laatimasta armahduslaista.
Armahduslaki olisi vapauttanut syytteistä aiempien vuosien protesteihin osallistuneita mielenosoittajia sekä kaikki vuoden 2004 jälkeen poliittisista syistä tuomion saaneet. Yleinen armahdus olisi mahdollistanut Thaksin Shinawatran paluun Thaimaahan, mutta samalla myös oppositiojohtajat Suthep Thaugsuban ja Abhisit Vejjajiva olisi vapautettu murhasyytteistä.
Vuonna 2010 pääministerinä ja varapääministerinä ollessaan Suthep ja Abhisit antoivat sotilaille käskyn tulittaa Thaksin Shinawatraa kannattaneita mielenosoittajia. 90 ihmistä kuoli.
Yleinen armahdus, pyrkimys kansalliseen sovintoon ja isoveli Thaksinin maineen palauttaminen olivat Yingluck Shinawatran keskeisiä vaalilupauksia vuoden 2011 vaalikampanjassa.
Thaimaan senaatti kuitenkin kumosi viime kuussa parlamentin alahuoneen hyväksymän armahduslain.
Vaikka armahduslaki tyssäsi senaattiin, mielenosoitukset vain yltyivät. Vihellyspilleillä ja Thaimaan lipuilla varustautuneet väkijoukot valtasivat valtiovarainministeriön, maatalousministeriön ja maan tv-asemat ja järjestivät piknikkejä myös poliisin ja armeijan päämajojen pihalla.
Bangkokin ylemmän keskiluokan lisäksi mielenosoituksiin tuotiin Demokraattisen puolueen kannattajia busseilla maan eteläosista. Hua Hinin kaupungissa ihmisiä värvättiin lähtemään pääkaupunkiin 2 000 bahtin eli 45 euron päiväpalkalla.
Mielenosoituksissa oli tarjolla nuudelikeittoa ja ihmiset kuvasivat toisiaan älypuhelimilla. Bangkokin demokratiamuistomerkillä osa paikallisista opposition aktivisteista seurasi tapahtumia viereisen McDonald’sin sisältä.
Protestijohtaja Suthep Thaugsuban on vaatinut ihmisiä yleislakkoon ja kehottanut valtion ja kuntien virkamiehiä ottamaan vastedes käskynsä perustamaltaan kansanneuvostolta. Viikko sitten hän yritti saada armeijan johtoa tukemaan ”poliittisia uudistuksia”, mistä nämä onneksi kieltäytyivät.
Thaimaan tiedotusvälineet myötäilivät mielenosoittajia pitkään, mutta viime viikolla palstatilaa saivat myös yliopistojen tutkijat, jotka vertasivat ajatusta kansanneuvostosta fasistien vallankumoukseen 1920-luvun Italiassa.
Bangkokissakin moni kadunmies on jo läpeensä kyllästynyt mielenosoituksiin, jotka tukkivat liikenteen ja haittaavat taloutta. Thaimaahan matkustavien turistien määrä on pudonnut viidenneksellä viime vuoden joulukuuhun verrattuna.
Maan pohjois- ja koillisosista kotoisin olevat kertovat sen sijaan mieluusti Yingluck Shinawatran ja isoveli-Thaksinin hallitusten saavutuksista. Thaksinin hallituskaudella köyhyysrajan alla elävien määrä puolittui ja kaikille thaimaalaisille järjestettiin pääsy terveydenhoitoon alle euron maksua vastaan.
Yingluckin hallitus on nostanut minimipalkan seitsemään euroon päivässä ja maksanut riisinviljelijöille markkinahintaa korkeampaa hintaa. Koululaisille on hankittu omat taulutietokoneet, ja ilmainen langaton verkko löytyy hotspoteista eri puolilta maata.
torstai 5. joulukuuta 2013
Lähi-idän politiikan uudet käänteet
KU-VIIKKOLEHTI 5.12.2013
Lähi-idän jännitteiden osalta mennyt syksy on ollut yllättävien hyvien uutisten aikaa. Vai muistatteko vielä, miten syyskuun alussa näytti melkein varmalta, että Yhdysvallat aloittaa ilmaiskut Syyriaan? Sotarummutuksen keskellä myös pitkään suunniteltu hyökkäys Iraniin vaikutti yhä todennäköisemmältä.
Länsimaat syyttivät Syyriaa maan pääkaupungin Damaskoksen laitamilla elokuussa tehdyistä kaasuiskuista, joissa kuoli satoja ihmisiä. Irania taas syytettiin Syyrian tukemisesta ja aikeista kehittää ydinase.
Nyt tilanne onkin aivan toinen. Syyrian kemiallisia aseita aiotaan hävittää Yhdysvaltojen sotalaivalla ja 35 ulkomaista yhtiötä on tarjoutunut tuhoamaan vähemmän vaarallisia kemikaaleja. Syyrian rauhanneuvottelujen uusi vaihe käynnistyy Genevessä Sveitsissä tammikuussa.
Iran taas suostui viime kuun lopulla sopuun oman ydinohjelman pysäyttämiseksi. Jos asiat etenevät suunnitelmien mukaan, Iranin talouspakotteita ruvetaan purkamaan ensi kesänä.
Parhaassa tapauksessa on mahdollista, että Lähi-idän maiden useat eri konfliktit laantuvat ja alueen geopoliittinen palapeli liittolaissuhteineen menee uusiksi.
Lyhyellä aikavälillä on kuitenkin mahdollista, että Syyrian sota kiihtyy, kun presidentti Bashar al-Assadin hallituksen ei tarvitse pelätä Yhdysvaltojen ohjusiskuja ja ilmapommituksia, vaan voi keskittyä taistelemaan alakynnessä olevia kapinallisia vastaan tavanomaisin asein.
Iranin kanssa tehty sopimus uraanin rikastamisen rajoituksista ei myöskään estä Irania tukemasta Syyrian hallitusta sotatoimissa.
Syyrian tilannetta ja oikeastaan koko maailmanpolitiikkaa muuttanut käänne sai alkunsa syyskuun 9. päivänä, kun Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry vastasi Lontoossa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa kysymykseen, mitä Syyria voisi tehdä länsimaiden kostoiskun välttämiseksi. Sen tarkemmin ajattelematta Kerry totesi, että Syyrian pitäisi luopua kemiallisista aseistaan viikossa, mitä hän ei tietenkään uskonut tapahtuvan.
Sattumalta samaan aikaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kävi Moskovassa neuvotteluja Syyrian ulkoministerin Walid Muallemin kanssa. Lavrov nappasi kiinni John Kerryn lipsahduksesta ja onnistui sopimaan Syyrian ulkoministerin kanssa vielä samana päivänä, että juuri näin tehdään. Syyria luovuttaisi kaikki kemialliset aseensa kansainvälisille tarkkailijoille hävitettäväksi ja allekirjoittaisi kemiallisten aseiden kieltosopimuksen.
Barack Obaman hallinto oli vastahakoinen, mutta ei enää voinut muutakaan kuin suostua Syyrian myönnytykseen. Ulkoministerit Kerry ja Lavrov tapasivat Genevessä ja sopivat kemiallisten aseiden tuhoamisen yksityiskohdista – ja tällä hetkellä Syyrian sinappikaasu- ja hermokaasuvarastojen tuhoaminen on jo pitkällä.
Toissa viikonloppuna kokoonnuttiin taas Genevessä ja allekirjoitettiin sopimus Iranin uraanin rikastamisen rajoituksista. Neuvotteluissa olivat Iranin lisäksi mukana YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska, Venäjä ja Kiina sekä ylimääräisenä sopimusosapuolena Saksa.
Sopimusta Iranin ydinohjelman pysäyttämisestä oli kuitenkin sorvattu jo viime keväästä asti Iranin ja Yhdysvaltojen välillä käydyissä salaisissa kahdenvälisissä neuvotteluissa Omanissa.
Omanin sulttaani Qaboos bin Said oli keskeisessä roolissa kaksi vuotta sitten neuvotteluissa Irakista Iraniin eksyneiden, vuoristossa vaeltamassa olleiden amerikkalaisten turistien vapauttamiseksi. Onnistuneiden neuvottelujen päätteeksi sulttaani tarjoutui jatkamaan Yhdysvaltojen ja Iranin välisten keskustelujen isännöimistä.
Kalliisiin autoihin mieltynyt sulttaani Qaboos oli takuumiehenä myös Jemenissä siepattujen suomalaisten Atte ja Leila Kalevan vapauttamisessa.
Länsimaiden media on mieluusti maalannut piruja seinille. On arveltu, että Iranin vanhoilliset ja maan turvallisuuseliitti eivät hyväksy maan ydinohjelman rajoituksia, vaan Iran yrittää lopulta kiemurrella pois sopimuksesta. Obaman hallintoa taas on syytetty siitä, että se on pettänyt Syyrian opposition saadakseen Iranin luopumaan ydinohjelmastaan.
Arabimaiden media puhui sen sijaan välittömästi Iran-sopimuksen jälkeen ”liennytyksestä” ja ”suhteiden lähentymisestä” ja iranilaisten suurista odotuksista.
Kun Genevessä hiottiin valmiiksi sopimusta, Iranissa monet valvoivat aamuun asti odottaen hyviä uutisia. Ulkoministeri Javad Zarifin sopimuksen syntymisestä kertonut Facebook-päivitys sai yli 180 000 tykkäystä.
Arabimaiden toimittajat tosin ihmettelivät sitä, miksei muita Lähi-idän maita kutsuttu mukaan neuvottelemaan Iranin ydinohjelman rajoituksista, vaan miksi asioista sovitaan vain Iranin ja pohjoisten suurvaltojen kesken.
Mitä mahdollisia vaikutuksia syksyn sopimuksilla sitten on muiden Lähi-idän maiden tilanteeseen?
Al Jazeera -kanavan palestiinalainen erikoistoimittaja Marwan Bishara uskoo, että länsimaiden sopimus Iranin kanssa johtaa Iranin suurempaan vaikutusvaltaan alueen politiikassa. Väkirikas ja voimavaroiltaan vauras Iran voi olla hyödyllinen kumppani pyrkimyksissä pysyvään rauhaan alueen konflikteissa, ei pelkästään Syyriassa vaan yhtä lailla Irakissa, Afganistanissa ja Libanonissa.
Irakissa šiiapääministeri Nuri al-Malikin hallitus ei pysyisi pystyssä ilman Iranin tukea. Libanonissa Iran vaikuttaa politiikkaan etenkin Hizbollah-puolueen kautta. Afganistanin talebaneissa länsimailla ja Iranilla on yhteinen vihollinen.
Bishara ennustaa, että Iran ja Turkki saattavat jatkossa keikauttaa Saudi-Arabian Yhdysvaltojen tärkeimmän muslimiliittolaisen paikalta Lähi-idässä. Iranilla ja Turkilla on huomattavat keskinäiset kauppaintressit ja yhteinen huoli kurdialueen tulevaisuudesta. Iranin öljy vähentäisi Turkin riippuvuutta Venäjän kaasusta.
Israelia liennytys Iranin kanssa ei lopulta haittaa, sillä aiempaa salonkikelpoisempi Iran tuskin aiheuttaa sille uhkaa. Sen sijaan Saudi-Arabia on ollut enemmän kuin käärmeissään siitä, ettei sille kerrottu salaisista Iran-neuvotteluista. Viime kädessä kaikki alueen maat kaipaisivat kuitenkin kansalaisvapauksia ja aitoja demokraattisia uudistuksia.
Lähi-idän jännitteiden osalta mennyt syksy on ollut yllättävien hyvien uutisten aikaa. Vai muistatteko vielä, miten syyskuun alussa näytti melkein varmalta, että Yhdysvallat aloittaa ilmaiskut Syyriaan? Sotarummutuksen keskellä myös pitkään suunniteltu hyökkäys Iraniin vaikutti yhä todennäköisemmältä.
Länsimaat syyttivät Syyriaa maan pääkaupungin Damaskoksen laitamilla elokuussa tehdyistä kaasuiskuista, joissa kuoli satoja ihmisiä. Irania taas syytettiin Syyrian tukemisesta ja aikeista kehittää ydinase.
Nyt tilanne onkin aivan toinen. Syyrian kemiallisia aseita aiotaan hävittää Yhdysvaltojen sotalaivalla ja 35 ulkomaista yhtiötä on tarjoutunut tuhoamaan vähemmän vaarallisia kemikaaleja. Syyrian rauhanneuvottelujen uusi vaihe käynnistyy Genevessä Sveitsissä tammikuussa.
Iran taas suostui viime kuun lopulla sopuun oman ydinohjelman pysäyttämiseksi. Jos asiat etenevät suunnitelmien mukaan, Iranin talouspakotteita ruvetaan purkamaan ensi kesänä.
Parhaassa tapauksessa on mahdollista, että Lähi-idän maiden useat eri konfliktit laantuvat ja alueen geopoliittinen palapeli liittolaissuhteineen menee uusiksi.
Lyhyellä aikavälillä on kuitenkin mahdollista, että Syyrian sota kiihtyy, kun presidentti Bashar al-Assadin hallituksen ei tarvitse pelätä Yhdysvaltojen ohjusiskuja ja ilmapommituksia, vaan voi keskittyä taistelemaan alakynnessä olevia kapinallisia vastaan tavanomaisin asein.
Iranin kanssa tehty sopimus uraanin rikastamisen rajoituksista ei myöskään estä Irania tukemasta Syyrian hallitusta sotatoimissa.
Syyrian tilannetta ja oikeastaan koko maailmanpolitiikkaa muuttanut käänne sai alkunsa syyskuun 9. päivänä, kun Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry vastasi Lontoossa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa kysymykseen, mitä Syyria voisi tehdä länsimaiden kostoiskun välttämiseksi. Sen tarkemmin ajattelematta Kerry totesi, että Syyrian pitäisi luopua kemiallisista aseistaan viikossa, mitä hän ei tietenkään uskonut tapahtuvan.
Sattumalta samaan aikaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kävi Moskovassa neuvotteluja Syyrian ulkoministerin Walid Muallemin kanssa. Lavrov nappasi kiinni John Kerryn lipsahduksesta ja onnistui sopimaan Syyrian ulkoministerin kanssa vielä samana päivänä, että juuri näin tehdään. Syyria luovuttaisi kaikki kemialliset aseensa kansainvälisille tarkkailijoille hävitettäväksi ja allekirjoittaisi kemiallisten aseiden kieltosopimuksen.
Barack Obaman hallinto oli vastahakoinen, mutta ei enää voinut muutakaan kuin suostua Syyrian myönnytykseen. Ulkoministerit Kerry ja Lavrov tapasivat Genevessä ja sopivat kemiallisten aseiden tuhoamisen yksityiskohdista – ja tällä hetkellä Syyrian sinappikaasu- ja hermokaasuvarastojen tuhoaminen on jo pitkällä.
Toissa viikonloppuna kokoonnuttiin taas Genevessä ja allekirjoitettiin sopimus Iranin uraanin rikastamisen rajoituksista. Neuvotteluissa olivat Iranin lisäksi mukana YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska, Venäjä ja Kiina sekä ylimääräisenä sopimusosapuolena Saksa.
Sopimusta Iranin ydinohjelman pysäyttämisestä oli kuitenkin sorvattu jo viime keväästä asti Iranin ja Yhdysvaltojen välillä käydyissä salaisissa kahdenvälisissä neuvotteluissa Omanissa.
Omanin sulttaani Qaboos bin Said oli keskeisessä roolissa kaksi vuotta sitten neuvotteluissa Irakista Iraniin eksyneiden, vuoristossa vaeltamassa olleiden amerikkalaisten turistien vapauttamiseksi. Onnistuneiden neuvottelujen päätteeksi sulttaani tarjoutui jatkamaan Yhdysvaltojen ja Iranin välisten keskustelujen isännöimistä.
Kalliisiin autoihin mieltynyt sulttaani Qaboos oli takuumiehenä myös Jemenissä siepattujen suomalaisten Atte ja Leila Kalevan vapauttamisessa.
Länsimaiden media on mieluusti maalannut piruja seinille. On arveltu, että Iranin vanhoilliset ja maan turvallisuuseliitti eivät hyväksy maan ydinohjelman rajoituksia, vaan Iran yrittää lopulta kiemurrella pois sopimuksesta. Obaman hallintoa taas on syytetty siitä, että se on pettänyt Syyrian opposition saadakseen Iranin luopumaan ydinohjelmastaan.
Arabimaiden media puhui sen sijaan välittömästi Iran-sopimuksen jälkeen ”liennytyksestä” ja ”suhteiden lähentymisestä” ja iranilaisten suurista odotuksista.
Kun Genevessä hiottiin valmiiksi sopimusta, Iranissa monet valvoivat aamuun asti odottaen hyviä uutisia. Ulkoministeri Javad Zarifin sopimuksen syntymisestä kertonut Facebook-päivitys sai yli 180 000 tykkäystä.
Arabimaiden toimittajat tosin ihmettelivät sitä, miksei muita Lähi-idän maita kutsuttu mukaan neuvottelemaan Iranin ydinohjelman rajoituksista, vaan miksi asioista sovitaan vain Iranin ja pohjoisten suurvaltojen kesken.
Mitä mahdollisia vaikutuksia syksyn sopimuksilla sitten on muiden Lähi-idän maiden tilanteeseen?
Al Jazeera -kanavan palestiinalainen erikoistoimittaja Marwan Bishara uskoo, että länsimaiden sopimus Iranin kanssa johtaa Iranin suurempaan vaikutusvaltaan alueen politiikassa. Väkirikas ja voimavaroiltaan vauras Iran voi olla hyödyllinen kumppani pyrkimyksissä pysyvään rauhaan alueen konflikteissa, ei pelkästään Syyriassa vaan yhtä lailla Irakissa, Afganistanissa ja Libanonissa.
Irakissa šiiapääministeri Nuri al-Malikin hallitus ei pysyisi pystyssä ilman Iranin tukea. Libanonissa Iran vaikuttaa politiikkaan etenkin Hizbollah-puolueen kautta. Afganistanin talebaneissa länsimailla ja Iranilla on yhteinen vihollinen.
Bishara ennustaa, että Iran ja Turkki saattavat jatkossa keikauttaa Saudi-Arabian Yhdysvaltojen tärkeimmän muslimiliittolaisen paikalta Lähi-idässä. Iranilla ja Turkilla on huomattavat keskinäiset kauppaintressit ja yhteinen huoli kurdialueen tulevaisuudesta. Iranin öljy vähentäisi Turkin riippuvuutta Venäjän kaasusta.
Israelia liennytys Iranin kanssa ei lopulta haittaa, sillä aiempaa salonkikelpoisempi Iran tuskin aiheuttaa sille uhkaa. Sen sijaan Saudi-Arabia on ollut enemmän kuin käärmeissään siitä, ettei sille kerrottu salaisista Iran-neuvotteluista. Viime kädessä kaikki alueen maat kaipaisivat kuitenkin kansalaisvapauksia ja aitoja demokraattisia uudistuksia.
perjantai 22. marraskuuta 2013
Aidstilastoja rukataan alaspäin
KU-VIIKKOLEHTI 22.11.2013
Ennen vanhaan tähän aikaan vuodesta tiedotusvälineet olivat täynnä juttuja, joissa kerrottiin aidsin räjähdysmäisestä leviämisestä paitsi Afrikassa myös väkirikkaissa Aasian maissa Intiassa ja Kiinassa. Arvaan, että tänä vuonna tulee olemaan aika hiljaista eikä joulukuun alussa vietettävää kansainvälistä aidspäivää varmaan juuri noteerata mediassa.
YK:n aidsjärjestön Unaidsin syyskuussa julkaistun raportin perusteella olisi kuitenkin aihetta riemuun. Aidsjärjestön tilastojen mukaan uusien hiv-tartuntojen määrä maailmassa on vähentynyt kolmanneksen vuodesta 2001 ja myös aidskuolemien määrä on pienentynyt lähes saman verran huippuvuodesta 2005.
Unaidsin mukaan viime vuonna aidsiin menehtyi koko maailmassa 1,6 miljoonaa ihmistä, kun pahimmillaan – kahdeksan vuotta sitten – tautiin kuoli 2,3 miljoonaa ihmistä.
Unaidsin mukaan myönteisen kehityksen syynä on aidslääkkeiden parempi saatavuus. Viime vuoden loppuun mennessä yli yhdeksän miljoonaa hiv-tartunnan kantajaa sai taudin etenemistä hidastavia antiretroviraalilääkkeitä. Lääkehoidon piirissä oli noin kaksi kolmasosaa kaikista aidslääkkeitä tarvitsevista koko maailmassa.
Uusin aidsraportti pyrkii osoittamaan, kuinka hyvin YK:n vuosituhattavoitteet on saavutettu hiv:n leviämisen osalta. Vuonna 2000 maailman johtajien kesken sovittujen vuosituhattavoitteiden mukaan hiv:n leviäminen haluttiin saada pysäytettyä ja tartuntojen määrä vähentymään vuoteen 2015 mennessä ja kaikki aidslääkitystä tarvitsevat lääkehoidon piiriin vuoteen 2010 mennessä.
Unaidsin raportin tilastoliitteestä löytyvien lukujen mukaan uusien tartuntojen määrä olisi vähentynyt eniten Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Etiopiassa uusien tartuntojen määrä väheni 11 vuodessa peräti 87 prosenttia. Botswanassa tartuntojen määrä puolittui. Sambiassa ja Zimbabwessa tartunnat vähenivät 39 prosentilla, Etelä-Afrikassa 34 prosenttia.
Arviot aidskuolemien määrästä laskivat eniten Zimbabwessa ja Ruandassa (75 prosenttia), Sambiassa (61 prosenttia) sekä Keniassa (54 prosenttia).
Antiretroviraalilääkkeet ovat yleistyneet eniten Euroopan maiden ohella Botswanassa, Kap Verdessä, Ruandassa ja Kuubassa. Näissä maissa lähes kaikki aidslääkkeitä kaipaavat ovat lääkehoidon piirissä. Unaidsin mukaan mustan Afrikan maissa 68 prosenttia aidslääkkeitä tarvitsevista saa niitä.
Lääkkeiden ansiosta yhä useampi tartunnankantaja on säilynyt hengissä, ja näin ollen heidän määränsä on kasvanut. Unaidsin mukaan Etelä-Afrikassa on määrällisesti eniten hiv-positiivisia, kuusi miljoonaa, mikä olisi 18 prosenttia koko aikuisväestöstä. Väkimäärään suhteutettuna eniten taudinkantajia on Unaidsin mukaan muissa eteläisen Afrikan maissa Swazimaassa, Lesothossa ja Botswanassa, joissa järjestö uskoo joka neljännen aikuisen olevan hiv-positiivinen.
Raportin mukaan muualla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa neljällä prosentilla aikuisista on hiv. Miltei kaikkialla muualla maailmassa hiv:n yleisyys jää yhteen prosenttiin tai sen alle.
Lääkkeet eivät ole ainoa syy siihen, että aidstilastot näyttävät valoisammilta kuin koskaan aikaisemmin. Toinen syy on se, että takavuosien arviot liioittelivat aidsongelmaa rajusti.
Vuonna 2000 Unaids ilmoitti, että yli viisi miljoonaa ihmistä oli saanut vuoden aikana hiv-tartunnan ja 2,5 miljoonaa ihmistä kuoli aidsiin. Uusimman raportin mukaan vuosituhannen vaihteessa uusia tartuntoja olikin vain noin puolet aiemmin ilmoitetusta määrästä ja aidskuolemien määrä oli tuolloin kolmanneksen väitettyä pienempi.
Myös uusimpiin arvioihin kannattaa suhtautua skeptisesti. Toisin kuin voisi kuvitella, Unaidsin julkistamat tilastot eivät kerro testeissä todetuista hiv-tartunnoista. YK-järjestön arviot ovat perustuneet lähinnä yksittäisissä äitiysneuvoloissa otettuihin verikokeisiin, joiden testituloksista on matemaattisilla tietokoneohjelmilla tehty koko maan väestöä koskevia yleistyksiä.
Aiempia arvioita on ollut pakko leikata, kun monissa maissa ensi kertaa tehdyissä valtakunnallisissa terveysseulonnoissa päädyttiin oletettua selvästi alhaisempiin hiv-tartuntamääriin.
Eteläisestä Afrikasta on lukuisia esimerkkejä matemaattisista laskelmista, joilla on saatu moninkertaisia tartuntamääriä todelliseen tilanteeseen verrattuna. Matemaattisella mallilla arvioitiin vuonna 2003, että Etelä-Afrikan pankkien työntekijöistä 12 prosentilla olisi hi-virus. Suurimpien pankkien tekemässä 29 000 pankkitoimihenkilön hiv-testissä kuitenkin vain kolme prosenttia testatuista todettiin positiivisiksi.
Grahamstownin vankilassa puolestaan hiv-tartunnan saaneiden vankien osuus oli reilu kaksi prosenttia, vaikka lehtitietojen mukaan Etelä-Afrikassa 60 prosenttia vangeista olisi viruksen kantajia.
Malawissa Maailmanpankin raportin mukaan joka seitsemäs opettaja oli menehtymässä aidsiin vuonna 2002. Todellisuudessa koko vuonna kuoli yhteensä alle kolme prosenttia maan opettajista, eikä kuolinsyynä joka kerta suinkaan ollut aids.
Afrikan maiden osalta keskeisenä syynä virheellisiin arvioihin ovat äitiysneuvoloissa otetuista verikokeista saadut virheelliset tulokset. Yleisimmin käytössä olevat hiv-testimenetelmät voivat nimittäin reagoida hiv:n vasta-aineiden ohella myös esimerkiksi malariaan, tuberkuloosiin, tuhkarokkoon, flunssaan, aiempiin rokotuksiin tai raskauteen.
Niinpä positiivinen näyte pitäisi aina testata uudestaan toisella testimenetelmällä tehdyllä varmistuskokeella ennen kuin positiivisesta tuloksesta voidaan olla varmoja. Ensimmäisissä varmistustesteissä usein noin kolmasosa positiivisista näytteistä osoittautuu lopulta puhtaiksi.
Afrikan maissa äitiysneuvoloiden verinäytteistä tehdyissä seulontakokeissa positiivisia näytteitä ei yleensä ole kuitenkaan varmistettu toisella testillä.
Lopputuloksena ovat olleet selvästi yläkanttiin tehdyt arviot ja todellisuutta paljon epätoivoisempi kuva Afrikan maiden aidstilanteesta.
Ennen vanhaan tähän aikaan vuodesta tiedotusvälineet olivat täynnä juttuja, joissa kerrottiin aidsin räjähdysmäisestä leviämisestä paitsi Afrikassa myös väkirikkaissa Aasian maissa Intiassa ja Kiinassa. Arvaan, että tänä vuonna tulee olemaan aika hiljaista eikä joulukuun alussa vietettävää kansainvälistä aidspäivää varmaan juuri noteerata mediassa.
YK:n aidsjärjestön Unaidsin syyskuussa julkaistun raportin perusteella olisi kuitenkin aihetta riemuun. Aidsjärjestön tilastojen mukaan uusien hiv-tartuntojen määrä maailmassa on vähentynyt kolmanneksen vuodesta 2001 ja myös aidskuolemien määrä on pienentynyt lähes saman verran huippuvuodesta 2005.
Unaidsin mukaan viime vuonna aidsiin menehtyi koko maailmassa 1,6 miljoonaa ihmistä, kun pahimmillaan – kahdeksan vuotta sitten – tautiin kuoli 2,3 miljoonaa ihmistä.
Unaidsin mukaan myönteisen kehityksen syynä on aidslääkkeiden parempi saatavuus. Viime vuoden loppuun mennessä yli yhdeksän miljoonaa hiv-tartunnan kantajaa sai taudin etenemistä hidastavia antiretroviraalilääkkeitä. Lääkehoidon piirissä oli noin kaksi kolmasosaa kaikista aidslääkkeitä tarvitsevista koko maailmassa.
Uusin aidsraportti pyrkii osoittamaan, kuinka hyvin YK:n vuosituhattavoitteet on saavutettu hiv:n leviämisen osalta. Vuonna 2000 maailman johtajien kesken sovittujen vuosituhattavoitteiden mukaan hiv:n leviäminen haluttiin saada pysäytettyä ja tartuntojen määrä vähentymään vuoteen 2015 mennessä ja kaikki aidslääkitystä tarvitsevat lääkehoidon piiriin vuoteen 2010 mennessä.
Unaidsin raportin tilastoliitteestä löytyvien lukujen mukaan uusien tartuntojen määrä olisi vähentynyt eniten Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Etiopiassa uusien tartuntojen määrä väheni 11 vuodessa peräti 87 prosenttia. Botswanassa tartuntojen määrä puolittui. Sambiassa ja Zimbabwessa tartunnat vähenivät 39 prosentilla, Etelä-Afrikassa 34 prosenttia.
Arviot aidskuolemien määrästä laskivat eniten Zimbabwessa ja Ruandassa (75 prosenttia), Sambiassa (61 prosenttia) sekä Keniassa (54 prosenttia).
Antiretroviraalilääkkeet ovat yleistyneet eniten Euroopan maiden ohella Botswanassa, Kap Verdessä, Ruandassa ja Kuubassa. Näissä maissa lähes kaikki aidslääkkeitä kaipaavat ovat lääkehoidon piirissä. Unaidsin mukaan mustan Afrikan maissa 68 prosenttia aidslääkkeitä tarvitsevista saa niitä.
Lääkkeiden ansiosta yhä useampi tartunnankantaja on säilynyt hengissä, ja näin ollen heidän määränsä on kasvanut. Unaidsin mukaan Etelä-Afrikassa on määrällisesti eniten hiv-positiivisia, kuusi miljoonaa, mikä olisi 18 prosenttia koko aikuisväestöstä. Väkimäärään suhteutettuna eniten taudinkantajia on Unaidsin mukaan muissa eteläisen Afrikan maissa Swazimaassa, Lesothossa ja Botswanassa, joissa järjestö uskoo joka neljännen aikuisen olevan hiv-positiivinen.
Raportin mukaan muualla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa neljällä prosentilla aikuisista on hiv. Miltei kaikkialla muualla maailmassa hiv:n yleisyys jää yhteen prosenttiin tai sen alle.
Lääkkeet eivät ole ainoa syy siihen, että aidstilastot näyttävät valoisammilta kuin koskaan aikaisemmin. Toinen syy on se, että takavuosien arviot liioittelivat aidsongelmaa rajusti.
Vuonna 2000 Unaids ilmoitti, että yli viisi miljoonaa ihmistä oli saanut vuoden aikana hiv-tartunnan ja 2,5 miljoonaa ihmistä kuoli aidsiin. Uusimman raportin mukaan vuosituhannen vaihteessa uusia tartuntoja olikin vain noin puolet aiemmin ilmoitetusta määrästä ja aidskuolemien määrä oli tuolloin kolmanneksen väitettyä pienempi.
Myös uusimpiin arvioihin kannattaa suhtautua skeptisesti. Toisin kuin voisi kuvitella, Unaidsin julkistamat tilastot eivät kerro testeissä todetuista hiv-tartunnoista. YK-järjestön arviot ovat perustuneet lähinnä yksittäisissä äitiysneuvoloissa otettuihin verikokeisiin, joiden testituloksista on matemaattisilla tietokoneohjelmilla tehty koko maan väestöä koskevia yleistyksiä.
Aiempia arvioita on ollut pakko leikata, kun monissa maissa ensi kertaa tehdyissä valtakunnallisissa terveysseulonnoissa päädyttiin oletettua selvästi alhaisempiin hiv-tartuntamääriin.
Eteläisestä Afrikasta on lukuisia esimerkkejä matemaattisista laskelmista, joilla on saatu moninkertaisia tartuntamääriä todelliseen tilanteeseen verrattuna. Matemaattisella mallilla arvioitiin vuonna 2003, että Etelä-Afrikan pankkien työntekijöistä 12 prosentilla olisi hi-virus. Suurimpien pankkien tekemässä 29 000 pankkitoimihenkilön hiv-testissä kuitenkin vain kolme prosenttia testatuista todettiin positiivisiksi.
Grahamstownin vankilassa puolestaan hiv-tartunnan saaneiden vankien osuus oli reilu kaksi prosenttia, vaikka lehtitietojen mukaan Etelä-Afrikassa 60 prosenttia vangeista olisi viruksen kantajia.
Malawissa Maailmanpankin raportin mukaan joka seitsemäs opettaja oli menehtymässä aidsiin vuonna 2002. Todellisuudessa koko vuonna kuoli yhteensä alle kolme prosenttia maan opettajista, eikä kuolinsyynä joka kerta suinkaan ollut aids.
Afrikan maiden osalta keskeisenä syynä virheellisiin arvioihin ovat äitiysneuvoloissa otetuista verikokeista saadut virheelliset tulokset. Yleisimmin käytössä olevat hiv-testimenetelmät voivat nimittäin reagoida hiv:n vasta-aineiden ohella myös esimerkiksi malariaan, tuberkuloosiin, tuhkarokkoon, flunssaan, aiempiin rokotuksiin tai raskauteen.
Niinpä positiivinen näyte pitäisi aina testata uudestaan toisella testimenetelmällä tehdyllä varmistuskokeella ennen kuin positiivisesta tuloksesta voidaan olla varmoja. Ensimmäisissä varmistustesteissä usein noin kolmasosa positiivisista näytteistä osoittautuu lopulta puhtaiksi.
Afrikan maissa äitiysneuvoloiden verinäytteistä tehdyissä seulontakokeissa positiivisia näytteitä ei yleensä ole kuitenkaan varmistettu toisella testillä.
Lopputuloksena ovat olleet selvästi yläkanttiin tehdyt arviot ja todellisuutta paljon epätoivoisempi kuva Afrikan maiden aidstilanteesta.
perjantai 8. marraskuuta 2013
Tietoja ja näkemyksiä Iranista
KU-VIIKKOLEHTI 8.11.2013
Maanpuolustuskorkeakoulussa vierailevana tutkijana työskentelevä iranilais-suomalainen Alan Salehzadeh sai hetkeksi pientä kuuluisuutta, kun hänen Iranin sisä- ja ulkopolitiikkaa käsittelevä tutkimuksensa poistettiin Maanpuolustuskorkeakoulun verkkosivuilta.
Hyllytystä edelsi Iranin suurlähettilään vierailu Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksella. Suurlähettiläs Seyed Rasoul Mousavi oli arvostellut tekstin yleistä sävyä ja tutkimuksessa esitettyjä kiistanalaisia väitteitä. Suurlähettiläs on valtiotieteen tohtori ja toimi ennen Suomeen tuloaan Iranin ulkopoliittisen instituutin johtajana.
Asiasta nousi tietysti pieni kohu. Puolustusministeri Carl Haglund vaati Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorilta selitystä tutkimuksen hyllytyksestä. Korkeakoulu ilmoitti, että sen tutkimuseettinen neuvosto kävisi läpi Salehzadehin tutkimuksen. Kun tutkimuksessa ei lopulta löytynyt huomautettavaa, se palautettiin verkkoon sellaisenaan.
Iran-tutkimuksen hyllytys ja hyllytyksen herättämät kommentit saivat paljon huomiota mediassa, mutta silti ilmeisesti yksikään suomalainen tiedotusväline ei ottanut tehtäväkseen selostaa, mitä tutkimus varsinaisesti pitää sisällään.
Salehzadehin tutkimus Iran’s domestic and foreign policies (Iranin sisä- ja ulkopolitiikka) julkaistiin Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen työpapereiden julkaisusarjassa. Kyseessä on 40-sivuinen esitelmä Iranin hallinnon periaatteista, maan etnisistä ja uskonnollisista vähemmistöistä, naisten asemasta, maan ydinohjelmasta sekä Iranin tämänhetkisistä suhteista muihin Lähi-idän maihin.
Tutkimus on kieltämättä monin paikoin asenteellinen, ja se olisi myös kaivannut kielikorjausta ja kunnollista toimittamista. Lähdeviitteet ovat pääasiassa länsimaiden ja etenkin Yhdysvaltojen valtamediasta.
Siitä huolimatta Salehzadehin tutkimus on mielenkiintoinen tietopaketti Iranin tilanteesta ja taustoista. Erityisesti kappaleet Iranin etnisistä vähemmistöistä ja maan suhteista naapurimaihin Turkkiin, Azerbaidzhaniin ja Irakiin sisältävät paljon kiinnostavia ja vähemmän tunnettuja yksityiskohtia.
Salehzadeh on taustaltaan iranilainen kurdi ja ilmiselvästi vastustaa vuodesta 1979 vallassa ollutta Iranin islamistista hallintoa.
Iranin islamilaisessa järjestelmässä kaikki valta on maan korkeimmalla uskonnollisella johtajalla, ajatolla Ali Khameneilla, joka hallitsee maata vallankumouskaartin ja sen tiedustelupalvelun avustuksella. Jos joku kuvitteli, että uudistusmielisen Hassan Rouhanin valinta maan presidentiksi viime kesänä olisi muuttanut mitään, tämä on Salehzadehin mukaan väärässä.
Salehzadehin mielestä Rouhanin valinta presidentiksi oli vanhoillisen ajatolla Khamenein tietoisen strategian tulosta. Länsimaiden asettamien talouspakotteiden vuoksi Iranin talous on kriisissä. Rouhanin toivotaan nyt onnistuvan saamaan länsimaat neuvotteluihin maan ydinohjelmasta ja hellittämään pakotteita. Rouhani oli ainoa maltillisen siiven islamisti, joka kelpuutettiin presidenttiehdokkaaksi.
Rouhani on kuitenkin ilmoittanut, ettei Iran suinkaan tule luopumaan ydinohjelmastaan eikä myöskään tuestaan Bashar al-Assadin hallinnolle Syyriassa.
Alan Salehzadeh ei näe suurta eroa Iranin vanhoillisten ja uudistusmielisten poliitikkojen välillä, sillä myös uudistusmieliset kannattavat Iranin uskonnollista järjestelmää ja joutuvat toimimaan sen sallimissa puitteissa.
Vuoden 2009 presidentinvaalien jälkeen syntynyt vihreäksi liikkeeksi kutsuttu protestiliike ei Salehzadehin mielestä myöskään esittänyt todellista vaihtoehtoa nykyjärjestelmälle. Vuoden 2009 mielenosoitusten syynä oli ensisijaisesti se, että kaksi uudistusmielistä ehdokasta Mir-Hossein Musavi ja Mehdi Karrubi epäilivät vaalivilppiä.
Vaikka Musavi ja Karrubi eivät suinkaan pyrkineet kumoamaan koko järjestelmää, hallituksen vaihtoa ja demokratiaa kaipaavat iranilaiset lähtivät mukaan mielenosoituksiin, sillä protestiliike soi heille harvinaisen tilaisuuden osoittaa mieltä hallitusta vastaan, Salehzadeh päättelee.
Hänen mukaansa vihreä liike kuihtui kasaan, koska länsimaat eivät antaneet sille selkeää tukea.
Salehzadehin mukaan Iranin todellinen oppositio on hajallaan ja toimii pääasiassa ulkomailta käsin ja internetissä.
Hallitusta vastaan kamppailevat myös useat aseelliset ryhmät, kuten Irakissa leiriä pitävä ja Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n salaa tukema Kansan mujahedin (MEK), Iranin kurdien kapinallisliike PJAK sekä belutšien vähemmistökansan islamistinen vastarintaliike Jundallah.
Salehzadeh korostaa sitä, että 75 miljoonan asukkaan Iranissa vain noin puolet väestöstä on persialaisia ja vastaavasti noin puolet väestöstä jakautuu useisiin eri vähemmistökansoihin, kuten azereihin, kurdeihin, lureihin ja belutšeihin. Silti lain mukaan persia on maan ainoa virallinen kieli, eikä muita kieliä saa käyttää esimerkiksi kouluopetuksessa.
Turkinsukuisista azereista osa vaatiikin itsenäisen Etelä-Azerbaidzhanin perustamista. Samaan aikaan kuitenkin monet azerit ovat kiinteästi mukana Iranin valtapolitiikassa ja esimerkiksi ajatolla Khamenein kotikieli on azeri.
Lainsäädäntö syrjii monin tavoin myös muihin uskontoihin kuin šiiamuslimeihin kuuluvia.
Naisten asemasta mainitsen vain yhden Salehzadehin lukuisista esimerkeistä. Iranin korkeakouluopiskelijoista peräti 60 prosenttia on tätä nykyä naisia, mutta uuden lain mukaan naiset eivät saa opiskella ”naisten luonteelle sopimattomia aineita”, kuten energiatekniikkaa, mekaniikkaa, tietojenkäsittelyä, viestintää, oikeustiedettä, valtio-oppia tai uskontoa.
Salehzadehin Iran-tutkimuksen johtopäätökset eivät näytä perustuvan tutkimuksen muuhun sisältöön. Salehzadeh toteaa, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen läntiset voittajavallat jakoivat Lähi-idän alueet mielivaltaisesti ja ovat sen jälkeen pönkittäneet epädemokraattisia hallitsijoita päästäkseen käsiksi alueen luonnonvaroihin.
Salehzadehin mukaan ”iranilainen kevät” on kuitenkin koittamassa ja aika näyttää, kykenevätkö iranilaiset itse muuttamaan maansa hallintoa vai tarvitsevatko he siihen kansainvälistä apua.
Maanpuolustuskorkeakoulussa vierailevana tutkijana työskentelevä iranilais-suomalainen Alan Salehzadeh sai hetkeksi pientä kuuluisuutta, kun hänen Iranin sisä- ja ulkopolitiikkaa käsittelevä tutkimuksensa poistettiin Maanpuolustuskorkeakoulun verkkosivuilta.
Hyllytystä edelsi Iranin suurlähettilään vierailu Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksella. Suurlähettiläs Seyed Rasoul Mousavi oli arvostellut tekstin yleistä sävyä ja tutkimuksessa esitettyjä kiistanalaisia väitteitä. Suurlähettiläs on valtiotieteen tohtori ja toimi ennen Suomeen tuloaan Iranin ulkopoliittisen instituutin johtajana.
Asiasta nousi tietysti pieni kohu. Puolustusministeri Carl Haglund vaati Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorilta selitystä tutkimuksen hyllytyksestä. Korkeakoulu ilmoitti, että sen tutkimuseettinen neuvosto kävisi läpi Salehzadehin tutkimuksen. Kun tutkimuksessa ei lopulta löytynyt huomautettavaa, se palautettiin verkkoon sellaisenaan.
Iran-tutkimuksen hyllytys ja hyllytyksen herättämät kommentit saivat paljon huomiota mediassa, mutta silti ilmeisesti yksikään suomalainen tiedotusväline ei ottanut tehtäväkseen selostaa, mitä tutkimus varsinaisesti pitää sisällään.
Salehzadehin tutkimus Iran’s domestic and foreign policies (Iranin sisä- ja ulkopolitiikka) julkaistiin Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen työpapereiden julkaisusarjassa. Kyseessä on 40-sivuinen esitelmä Iranin hallinnon periaatteista, maan etnisistä ja uskonnollisista vähemmistöistä, naisten asemasta, maan ydinohjelmasta sekä Iranin tämänhetkisistä suhteista muihin Lähi-idän maihin.
Tutkimus on kieltämättä monin paikoin asenteellinen, ja se olisi myös kaivannut kielikorjausta ja kunnollista toimittamista. Lähdeviitteet ovat pääasiassa länsimaiden ja etenkin Yhdysvaltojen valtamediasta.
Siitä huolimatta Salehzadehin tutkimus on mielenkiintoinen tietopaketti Iranin tilanteesta ja taustoista. Erityisesti kappaleet Iranin etnisistä vähemmistöistä ja maan suhteista naapurimaihin Turkkiin, Azerbaidzhaniin ja Irakiin sisältävät paljon kiinnostavia ja vähemmän tunnettuja yksityiskohtia.
Salehzadeh on taustaltaan iranilainen kurdi ja ilmiselvästi vastustaa vuodesta 1979 vallassa ollutta Iranin islamistista hallintoa.
Iranin islamilaisessa järjestelmässä kaikki valta on maan korkeimmalla uskonnollisella johtajalla, ajatolla Ali Khameneilla, joka hallitsee maata vallankumouskaartin ja sen tiedustelupalvelun avustuksella. Jos joku kuvitteli, että uudistusmielisen Hassan Rouhanin valinta maan presidentiksi viime kesänä olisi muuttanut mitään, tämä on Salehzadehin mukaan väärässä.
Salehzadehin mielestä Rouhanin valinta presidentiksi oli vanhoillisen ajatolla Khamenein tietoisen strategian tulosta. Länsimaiden asettamien talouspakotteiden vuoksi Iranin talous on kriisissä. Rouhanin toivotaan nyt onnistuvan saamaan länsimaat neuvotteluihin maan ydinohjelmasta ja hellittämään pakotteita. Rouhani oli ainoa maltillisen siiven islamisti, joka kelpuutettiin presidenttiehdokkaaksi.
Rouhani on kuitenkin ilmoittanut, ettei Iran suinkaan tule luopumaan ydinohjelmastaan eikä myöskään tuestaan Bashar al-Assadin hallinnolle Syyriassa.
Alan Salehzadeh ei näe suurta eroa Iranin vanhoillisten ja uudistusmielisten poliitikkojen välillä, sillä myös uudistusmieliset kannattavat Iranin uskonnollista järjestelmää ja joutuvat toimimaan sen sallimissa puitteissa.
Vuoden 2009 presidentinvaalien jälkeen syntynyt vihreäksi liikkeeksi kutsuttu protestiliike ei Salehzadehin mielestä myöskään esittänyt todellista vaihtoehtoa nykyjärjestelmälle. Vuoden 2009 mielenosoitusten syynä oli ensisijaisesti se, että kaksi uudistusmielistä ehdokasta Mir-Hossein Musavi ja Mehdi Karrubi epäilivät vaalivilppiä.
Vaikka Musavi ja Karrubi eivät suinkaan pyrkineet kumoamaan koko järjestelmää, hallituksen vaihtoa ja demokratiaa kaipaavat iranilaiset lähtivät mukaan mielenosoituksiin, sillä protestiliike soi heille harvinaisen tilaisuuden osoittaa mieltä hallitusta vastaan, Salehzadeh päättelee.
Hänen mukaansa vihreä liike kuihtui kasaan, koska länsimaat eivät antaneet sille selkeää tukea.
Salehzadehin mukaan Iranin todellinen oppositio on hajallaan ja toimii pääasiassa ulkomailta käsin ja internetissä.
Hallitusta vastaan kamppailevat myös useat aseelliset ryhmät, kuten Irakissa leiriä pitävä ja Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n salaa tukema Kansan mujahedin (MEK), Iranin kurdien kapinallisliike PJAK sekä belutšien vähemmistökansan islamistinen vastarintaliike Jundallah.
Salehzadeh korostaa sitä, että 75 miljoonan asukkaan Iranissa vain noin puolet väestöstä on persialaisia ja vastaavasti noin puolet väestöstä jakautuu useisiin eri vähemmistökansoihin, kuten azereihin, kurdeihin, lureihin ja belutšeihin. Silti lain mukaan persia on maan ainoa virallinen kieli, eikä muita kieliä saa käyttää esimerkiksi kouluopetuksessa.
Turkinsukuisista azereista osa vaatiikin itsenäisen Etelä-Azerbaidzhanin perustamista. Samaan aikaan kuitenkin monet azerit ovat kiinteästi mukana Iranin valtapolitiikassa ja esimerkiksi ajatolla Khamenein kotikieli on azeri.
Lainsäädäntö syrjii monin tavoin myös muihin uskontoihin kuin šiiamuslimeihin kuuluvia.
Naisten asemasta mainitsen vain yhden Salehzadehin lukuisista esimerkeistä. Iranin korkeakouluopiskelijoista peräti 60 prosenttia on tätä nykyä naisia, mutta uuden lain mukaan naiset eivät saa opiskella ”naisten luonteelle sopimattomia aineita”, kuten energiatekniikkaa, mekaniikkaa, tietojenkäsittelyä, viestintää, oikeustiedettä, valtio-oppia tai uskontoa.
Salehzadehin Iran-tutkimuksen johtopäätökset eivät näytä perustuvan tutkimuksen muuhun sisältöön. Salehzadeh toteaa, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen läntiset voittajavallat jakoivat Lähi-idän alueet mielivaltaisesti ja ovat sen jälkeen pönkittäneet epädemokraattisia hallitsijoita päästäkseen käsiksi alueen luonnonvaroihin.
Salehzadehin mukaan ”iranilainen kevät” on kuitenkin koittamassa ja aika näyttää, kykenevätkö iranilaiset itse muuttamaan maansa hallintoa vai tarvitsevatko he siihen kansainvälistä apua.
perjantai 25. lokakuuta 2013
Budjettitukea ja pähkinäkauppaa Tansaniassa
KU-VIIKKOLEHTI 25.10.2013
Minulla oli viikko sitten kunnia saada osallistua tilaisuuteen, jossa juhlistettiin Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön 40-vuotista historiaa Tansaniassa ja etenkin maan eteläisimmissä lääneissä Mtwarassa ja Lindissä, missä suomalaisia kehityshankkeita on toteutettu yhtäjaksoisesti vuodesta 1973.
Intian valtameren rannalla sijaitsevan Mtwaran ammattikoulun juhlasaliin oli kutsuttu entisten ja nykyisten suomalaishankkeiden vastuuhenkilöitä, ulkoministeriön virkamiehiä Helsingistä ja Saharan eteläpuolisen Afrikan suurlähetystöistä sekä satakunta paikallista kutsuvierasta, joukossa muun muassa ministeri ja maaherra.
Puheita pidettiin englanniksi ja swahiliksi, ja kehityshankkeiden konkareita kutsuttiin lavalle haastateltavaksi. Langaton mikrofoni pätki, mutta kehitysyhteistyössä Afrikan maissa on jo totuttu moisiin pieniin hankaluuksiin.
Jo ennen vuotta 1973 suomalaisia oli mukana Tansaniassa toteutetuissa yhteispohjoismaisissa hankkeissa, joissa rakennettiin oppikoulu Kibahan kylään maan pääkaupungin Dar es Salaamin liepeille sekä maatalousoppilaitos Mbeyaan lähellä Sambian vastaista rajaa. Kibahan koulun nimekkäin oppilas lienee Tansanian nykyinen presidentti Jakaya Kikwete.
Ensimmäinen täysin suomalaisin voimin käynnistetty projekti Tansaniassa oli Mtwaran ja Lindin vesihuoltohanke. Vuosina 1973–93 eteläisiin lääneihin rakennettiin yli 2 000 pumppukaivoa ja järjestettiin puhdasta vettä sadoille tuhansille ihmisille.
Kaivohanketta seurasi 17 vuotta jatkunut maaseudun kehittämishanke, joka tunnetaan paremmin projektin englanninkielisellä lyhenteellä RIPS (Rural Integrated Project Support). Samaan aikaan Mtwaran ja Lindin maaseudulle rakennettiin suomalaisin varoin ensimmäisiä päällystettyjä teitä.
Tätä nykyä Suomi rahoittaa Mtwarassa ja Lindissä pienviljelijöitä ja maataloustuotteiden jalostusta ja markkinointia tukevaa Limas-hanketta.
Suomalaisia järjestöhankkeita alueella ovat Liike ry:n koululiikuntaprojektit, journalistijärjestöjen Viestintä ja kehitys -säätiön Vikesin yhteisömediahanke sekä WaterFinns-yhdistyksen vesihanke, jossa on kunnostettu vanhoja kaivoja ja järjestetty sanitaatiokoulutusta kyläläisten perustamille vesikomiteoille.
Juhlaseminaarissa puhuttiin avoimesti ja hymyssä suin yhteistyön lukuisista haasteista ja epäonnistumisista. 40 vuotta jatkuneista kehityshankkeista huolimatta Mtwaran ja Lindin alueet ovat edelleen maan köyhää syrjäseutua. Kylissä ihmiset asuvat yhä savimajoissa vailla sähköä ja muita hyvinvointipalveluja.
Esimerkiksi uuden vesihankkeen tarpeellisuutta selittää se tosiasia, että vuonna 2000, vain seitsemän vuotta Suomen rahoittaman mittavan kaivohankkeen päättymisen jälkeen, ainoastaan kolmasosa kaivoista oli enää toiminnassa – osittain johtuen varaosien ja kunnossapidon puutteesta, osittain muista syistä.
Kaivoja rakennettaessa ei yleensä kysytty paikallisilta naisilta, mihin kaivot olisi parasta rakentaa. Keskelle kylää asennetut kaivot jäivät usein käyttämättä, sillä perinteiset vedenhakumatkat olivat naisille tärkeä osa päivittäistä rutiinia. Vedenhaun ajaksi naiset pääsivät muutamaksi tunniksi poistumaan kodeistaan ja vaihtamaan keskenään kuulumisia ja henkilökohtaisia huoliaan.
Jotain virheistä kuitenkin opittiin. Vammalan Konepajan suunnittelemia Nira AF-85 -pumppukaivoja ruvettiin valmistamaan Dar es Salaamiin perustetulla tehtaalla, ja tätä kaivomallia on myöhemmin käytetty menestyksekkäästi vesihankkeissa Keniassa ja Etiopiassa.
Maaseudun kokonaisvaltaiseen kehittämiseen tähdänneen RIPS-hankkeen myötä Mtwarasta ja Lindistä tehtiin niin sanottujen osallistavien menetelmien koealue.
Osallistavaa suunnittelua oli määrä käyttää hallinnon kaikilla tasoilla. Ensin tarkasteltiin kyläläisten kanssa tapauskohtaisesti kylien omia mahdollisuuksia ja voimavaroja, ja sen jälkeen ryhdyttiin kehittämään alueita ihmisten omien intressien mukaisesti.
Paikan päällä nämä pehmeät lähestymistavat saivat suurta kannatusta. Hankkeen puitteissa rahoitettiin lähes tuhatta pienhanketta. Kyliin rakennettiin kouluja, apteekkeja, kaivoja ja sadevesisäiliöitä. Cashewpähkinätuholaisten torjuntakeinoja kokeiltiin. Kyläläisille annettiin pienluottoja vuohien hankkimiseen.
”Kyläläiset ottivat itse vastuuta omasta kehityksestään ja kykenivät mobilisoimaan voimavaroja lähialueen elinolojen kohentamiseksi”, hankkeessa työskennellyt Elizabeth Ndedya kuvaili tuloksia.
”Tärkeintä ei ollut se, mitä tarkkaan ottaen tehtiin, vaan miten”, totesi RIPS-hankkeen johtajana 90-luvulla työskennellyt Tor Lundström.
Hankkeeseen käytettiin 17 vuoden aikana yhteensä noin 35 miljoonaa euroa, josta tosin kolmasosa meni konsulttiyhtiö Scanagrin työntekijöiden palkkoihin ja toinen mokoma erilaisten koulutustilaisuuksien menoihin ja hallintokuluihin.
Kun Suomen rahoitus päättyi vuonna 2005, tarkoituksena oli, että kunnat olisivat jatkaneet kylähankkeita. Todellisuudessa kylät jäivät taas pitkälti oman onnensa nojaan.
Tällä hetkellä Suomi tukee Tansaniaa laittamalla 11 miljoonaa euroa vuodessa suoraan valtion budjettiin, muutaman miljoonan kuntien kehittämiseen ja kaksi miljoonaa euroa maan metsähallinnolle.
Suurin yksittäinen kehityshanke on Mtwaran ja Lindin pienviljelijöiden pienimuotoista yritystoimintaa tukeva Limas-hanke. Hankkeen avulla syrjäalueiden ihmisiä autetaan saamaan tuotteensa markkinoille, oli kyse sitten kyyhkyherneistä, cashewpähkinöistä, kananmunista tai hunajasta.
Kaiken kaikkiaan Suomen tuki Tansanialle on tänä vuonna 27 miljoonaa euroa.
”Tansania on epäonnistunut siinä, että maassa on liian monta avunantajaa ja liian paljon hankkeita. Kun hanke päättyy, kaikki voimat käytetään uuden hankkeen etsimiseen”, tokaisi juhlaseminaarissa kutsuvieraana ollut antropologi Marja-Liisa Swantz.
On hyvinkin mahdollista, että tulevaisuudessa Tansanian avun tarve vähenee. Maan rannikolta, etenkin juuri Mtwaran edustalta, merenpohjan uumenista on nimittäin löytynyt lupaavia määriä maakaasua. Jo tällä hetkellä Mtwaran alueelta porattu maakaasu riittäisi tekemään maasta sähkön osalta omavaraisen.
Minulla oli viikko sitten kunnia saada osallistua tilaisuuteen, jossa juhlistettiin Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön 40-vuotista historiaa Tansaniassa ja etenkin maan eteläisimmissä lääneissä Mtwarassa ja Lindissä, missä suomalaisia kehityshankkeita on toteutettu yhtäjaksoisesti vuodesta 1973.
Intian valtameren rannalla sijaitsevan Mtwaran ammattikoulun juhlasaliin oli kutsuttu entisten ja nykyisten suomalaishankkeiden vastuuhenkilöitä, ulkoministeriön virkamiehiä Helsingistä ja Saharan eteläpuolisen Afrikan suurlähetystöistä sekä satakunta paikallista kutsuvierasta, joukossa muun muassa ministeri ja maaherra.
Puheita pidettiin englanniksi ja swahiliksi, ja kehityshankkeiden konkareita kutsuttiin lavalle haastateltavaksi. Langaton mikrofoni pätki, mutta kehitysyhteistyössä Afrikan maissa on jo totuttu moisiin pieniin hankaluuksiin.
Jo ennen vuotta 1973 suomalaisia oli mukana Tansaniassa toteutetuissa yhteispohjoismaisissa hankkeissa, joissa rakennettiin oppikoulu Kibahan kylään maan pääkaupungin Dar es Salaamin liepeille sekä maatalousoppilaitos Mbeyaan lähellä Sambian vastaista rajaa. Kibahan koulun nimekkäin oppilas lienee Tansanian nykyinen presidentti Jakaya Kikwete.
Ensimmäinen täysin suomalaisin voimin käynnistetty projekti Tansaniassa oli Mtwaran ja Lindin vesihuoltohanke. Vuosina 1973–93 eteläisiin lääneihin rakennettiin yli 2 000 pumppukaivoa ja järjestettiin puhdasta vettä sadoille tuhansille ihmisille.
Kaivohanketta seurasi 17 vuotta jatkunut maaseudun kehittämishanke, joka tunnetaan paremmin projektin englanninkielisellä lyhenteellä RIPS (Rural Integrated Project Support). Samaan aikaan Mtwaran ja Lindin maaseudulle rakennettiin suomalaisin varoin ensimmäisiä päällystettyjä teitä.
Tätä nykyä Suomi rahoittaa Mtwarassa ja Lindissä pienviljelijöitä ja maataloustuotteiden jalostusta ja markkinointia tukevaa Limas-hanketta.
Suomalaisia järjestöhankkeita alueella ovat Liike ry:n koululiikuntaprojektit, journalistijärjestöjen Viestintä ja kehitys -säätiön Vikesin yhteisömediahanke sekä WaterFinns-yhdistyksen vesihanke, jossa on kunnostettu vanhoja kaivoja ja järjestetty sanitaatiokoulutusta kyläläisten perustamille vesikomiteoille.
Juhlaseminaarissa puhuttiin avoimesti ja hymyssä suin yhteistyön lukuisista haasteista ja epäonnistumisista. 40 vuotta jatkuneista kehityshankkeista huolimatta Mtwaran ja Lindin alueet ovat edelleen maan köyhää syrjäseutua. Kylissä ihmiset asuvat yhä savimajoissa vailla sähköä ja muita hyvinvointipalveluja.
Esimerkiksi uuden vesihankkeen tarpeellisuutta selittää se tosiasia, että vuonna 2000, vain seitsemän vuotta Suomen rahoittaman mittavan kaivohankkeen päättymisen jälkeen, ainoastaan kolmasosa kaivoista oli enää toiminnassa – osittain johtuen varaosien ja kunnossapidon puutteesta, osittain muista syistä.
Kaivoja rakennettaessa ei yleensä kysytty paikallisilta naisilta, mihin kaivot olisi parasta rakentaa. Keskelle kylää asennetut kaivot jäivät usein käyttämättä, sillä perinteiset vedenhakumatkat olivat naisille tärkeä osa päivittäistä rutiinia. Vedenhaun ajaksi naiset pääsivät muutamaksi tunniksi poistumaan kodeistaan ja vaihtamaan keskenään kuulumisia ja henkilökohtaisia huoliaan.
Jotain virheistä kuitenkin opittiin. Vammalan Konepajan suunnittelemia Nira AF-85 -pumppukaivoja ruvettiin valmistamaan Dar es Salaamiin perustetulla tehtaalla, ja tätä kaivomallia on myöhemmin käytetty menestyksekkäästi vesihankkeissa Keniassa ja Etiopiassa.
Maaseudun kokonaisvaltaiseen kehittämiseen tähdänneen RIPS-hankkeen myötä Mtwarasta ja Lindistä tehtiin niin sanottujen osallistavien menetelmien koealue.
Osallistavaa suunnittelua oli määrä käyttää hallinnon kaikilla tasoilla. Ensin tarkasteltiin kyläläisten kanssa tapauskohtaisesti kylien omia mahdollisuuksia ja voimavaroja, ja sen jälkeen ryhdyttiin kehittämään alueita ihmisten omien intressien mukaisesti.
Paikan päällä nämä pehmeät lähestymistavat saivat suurta kannatusta. Hankkeen puitteissa rahoitettiin lähes tuhatta pienhanketta. Kyliin rakennettiin kouluja, apteekkeja, kaivoja ja sadevesisäiliöitä. Cashewpähkinätuholaisten torjuntakeinoja kokeiltiin. Kyläläisille annettiin pienluottoja vuohien hankkimiseen.
”Kyläläiset ottivat itse vastuuta omasta kehityksestään ja kykenivät mobilisoimaan voimavaroja lähialueen elinolojen kohentamiseksi”, hankkeessa työskennellyt Elizabeth Ndedya kuvaili tuloksia.
”Tärkeintä ei ollut se, mitä tarkkaan ottaen tehtiin, vaan miten”, totesi RIPS-hankkeen johtajana 90-luvulla työskennellyt Tor Lundström.
Hankkeeseen käytettiin 17 vuoden aikana yhteensä noin 35 miljoonaa euroa, josta tosin kolmasosa meni konsulttiyhtiö Scanagrin työntekijöiden palkkoihin ja toinen mokoma erilaisten koulutustilaisuuksien menoihin ja hallintokuluihin.
Kun Suomen rahoitus päättyi vuonna 2005, tarkoituksena oli, että kunnat olisivat jatkaneet kylähankkeita. Todellisuudessa kylät jäivät taas pitkälti oman onnensa nojaan.
Tällä hetkellä Suomi tukee Tansaniaa laittamalla 11 miljoonaa euroa vuodessa suoraan valtion budjettiin, muutaman miljoonan kuntien kehittämiseen ja kaksi miljoonaa euroa maan metsähallinnolle.
Suurin yksittäinen kehityshanke on Mtwaran ja Lindin pienviljelijöiden pienimuotoista yritystoimintaa tukeva Limas-hanke. Hankkeen avulla syrjäalueiden ihmisiä autetaan saamaan tuotteensa markkinoille, oli kyse sitten kyyhkyherneistä, cashewpähkinöistä, kananmunista tai hunajasta.
Kaiken kaikkiaan Suomen tuki Tansanialle on tänä vuonna 27 miljoonaa euroa.
”Tansania on epäonnistunut siinä, että maassa on liian monta avunantajaa ja liian paljon hankkeita. Kun hanke päättyy, kaikki voimat käytetään uuden hankkeen etsimiseen”, tokaisi juhlaseminaarissa kutsuvieraana ollut antropologi Marja-Liisa Swantz.
On hyvinkin mahdollista, että tulevaisuudessa Tansanian avun tarve vähenee. Maan rannikolta, etenkin juuri Mtwaran edustalta, merenpohjan uumenista on nimittäin löytynyt lupaavia määriä maakaasua. Jo tällä hetkellä Mtwaran alueelta porattu maakaasu riittäisi tekemään maasta sähkön osalta omavaraisen.
lauantai 12. lokakuuta 2013
Ilo irti Nairobin terrori-iskusta
KU-VIIKKOLEHTI 11.10.2013
Pöly on laskeutunut Nairobin Westgaten ostoskeskuksen ylle viimekuisen terrori-iskun jälkeen. Tapaus kutakuinkin kaikkosi tiedotusvälineistä viimeistään sen jälkeen kun Kenian asevoimien ja poliisin edustajat ilmoittivat viime viikonloppuna, että hyökkäyksen takana olikin vain neljä tai korkeintaan kuusi miestä eikä yhtään naista.
Ostoskeskuksen valvontakameran kuvista oli Kenian viranomaisten mukaan tunnistettu kolme miestä: sudanilainen tarkka-ampuja Abu Baara al-Sudani, arabialaista sukujuurta oleva kenialainen Omar Nabhan ja Nairobissa asunut somalialainen Khattab al-Kene. Neljäs mies tunnettiin vain nimellä Omar.
Brittiläinen Channel 4 kertoi jo viikkoa aiemmin, että terroristiryhmän johtajana toimi kenialainen entinen erikoisjoukkojen sotilas nimeltä Omar. Tämä oli varttunut kristinuskoisessa perheessä Nairobissa mutta kääntynyt islaminuskoon ja lähtenyt Somaliaan vuonna 2005.
Kanavan tietojen mukaan Khattab al-Kene työskenteli islamilaisessa kirjakaupassa Nairobissa. Hänet oli aiemmin pidätetty Somaliassa, ja häntä oli kidutettu Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n pidätyskeskuksessa. Päästyään vapaaksi mies oli liittynyt Somalian islamistikapinallisten järjestöön Al-Shabaabiin.
Monien kenialaisten ja muiden tapausta tarkemmin seuranneiden mielestä viranomaisten selitys ei tyydytä. Oliko hyökkääjiä tosiaan neljä tai korkeintaan kuusi? Ostoskeskuksesta pelastuneiden silminnäkijöiden mukaan iskuun osallistui ainakin 15 terroristia, jotka olivat jakautuneet kolmeen tai neljään ryhmään eri puolille ostoskeskusta.
Useat todistajat kertoivat englantia brittiaksentilla puhuvasta valkoihoisesta naisesta, joka toimi terroristiryhmän johtajana. Toiset puhuivat peräti kahdesta valkoihoisesta naisesta. Jotkut olivat nähneet valkoisen naisen hierovan itseensä verta ja liittyneen rakennuksesta pelastuneiden ihmisten joukkoon.
Valkoihoinen brittinainen olisi saattanut olla 29-vuotias kolmen lapsen äiti Samantha Lewthwaite, joka kääntyi teini-iässä islaminuskoon ja on Keniassa ennestään syytettynä pommi-iskujen suunnittelusta.
Ostoskeskuksessa hyökkäyksen aikana olleet kertoivat myös nähneensä ainakin kahden pyssymiehen vaihtavan vaatteensa ja lähteneen ulos rakennuksesta ennen poliisin erikoisjoukkojen saapumista. Jotkut terroristeista olivat puolestaan saattaneet päästä pakoon ostoskeskuksen pysäköintihallin alta kulkevan viemärikäytävän kautta.
Panttivankikriisiä selvittämään tulleiden sotilaiden toiminta on herättänyt kenialaisissa suuttumusta.
Ostoskeskuksen kauppojen omistajat kertoivat sotilaiden ryöstäneen tyhjäksi kaikki koruja, kelloja ja matkapuhelimia myyvät liikkeet. Pankkiautomaatteihin ja pankkien ja kasinon rahaholveihin oli murtauduttu ampumalla konetuliaseilla. Ostoskeskuksen alakerran ravintolan juomat oli juotu ja pöydät notkuivat tyhjistä olut- ja viinapulloista.
Kenialaislehti The Star sai haltuunsa valvontakameran kuvia sotilaista, jotka tyhjensivät supermarketin kassoja ja sulloivat käteistä rahaa muovikasseihin.
Panttivankikriisin kolmantena päivänä ostoskeskuksen katto romahti ja tuhosi rakennuksen alemmat kerrokset. Sotilaat kertoivat myöhemmin saaneensa käskyn ampua rakennuksen kantavia rakenteita panssarintorjuntakranaateilla. Brittilehti Guardianin haastatteleman turvallisuusyhtiön edustajan mukaan katto kuitenkin räjäytettiin rakennuspurkuun tarkoitetuilla räjähteillä.
Virallisten tietojen mukaan terrori-iskussa kuoli 61 siviiliä, kuusi kenialaista sotilasta tai poliisia ja viisi terroristia. Kuolleiden joukossa oli Kenian poliisin erikoisjoukkojen komentaja, joka sai surmansa kenialaisten sotilaiden tulituksessa.
Kenian Punaisen Ristin mukaan ainakin 39 ihmistä on edelleen kadoksissa. Heistä yksikään ei varmasti selvinnyt hengissä, kun ostoskeskuksen katto räjäytettiin.
Epäilyksiä herättävät myös tiedot viranomaisten saamista etukäteisvaroituksista, joiden mukaan Al-Shabaabin tiedettiin olevan tekemässä iskua Nairobissa sijaitsevaan liikerakennukseen. Guardian-lehden mukaan Westgaten ostoskeskuksessa oli Kenian tiedustelupalvelun agentteja vain muutama tunti ennen iskun alkamista.
Vastauksia ei ole saatu myöskään siihen, mikä rooli oli israelilaisilla kommandojoukoilla, jotka saapuivat ostoskeskukseen kriisin toisena päivänä. Westgaten ostoskeskuksen omistaa israelilainen kiinteistösijoittaja.
Kriisin selvittämisessä oli mukana myös brittiläisiä agentteja Suur-Lontoon poliisin terrorisminvastaisesta yksiköstä. Panttivankien pelastamiseen osallistui ainakin ensimmäisenä päivänä myös ryhmä yhdysvaltalaisia turvallisuusmiehiä.
Täysin selvää ei ole vielä sekään, oliko iskun takana todella somalialaisten islamistikapinallisten Al-Shabaab vaiko kenialainen islamistijärjestö Al Hijra vai kenties Al-Shabaabin nimissä toiminut täysin itsenäinen ryhmä.
Kenialainen tv-kanava NTV antoi jo kaksi vuotta sitten ymmärtää, että Kenian asevoimien ja tiedusteluviranomaisten suhde Al-Shabaabiin olisi läheisempi kuin voisi arvata. NTV esitti kesällä 2011 tv-dokumenttien sarjan, jossa salaa kuvatulla videoaineistolla todistettiin, miten armeijan upseerit värväsivät kenialaismiehiä Al-Shabaabin riveihin. Ennen Somaliaan lähtöä miehet saivat sotilaskoulutusta Keniassa sijaitsevilla armeijan leireillä.
Syksyllä 2011 Kenian asevoimat lähettivät joukkoja Somaliaan, valloittivat Al-Shabaabilta Kismayun satamakaupungin ja miehittivät laajoja alueita Kenian vastaisen rajan tuntumassa. Myöhemmin Kenian joukot liitettiin Afrikan unionin rauhanturvaoperaatioon, jossa on mukana 17 000 sotilasta pääasiassa Ugandasta, Burundista ja Keniasta.
”Mikäli haluaisimme, voisimme tuhota Al-Shabaabin Somaliassa muutamassa kuukaudessa. Mutta silloin Kenia menettäisi samalla oikeutensa pitää joukkojaan siellä”, kommentoi kenialaispoliitikko Farah Maalim.
Somalialaissukuisen Maalimin mielestä Al-Shabaab onkin Kenialle hyvä vihollinen. Sen myötä Kenia saa aseita Yhdysvalloista, Britanniasta ja Israelista ja kenialaisupseerit voivat nostaa muhkeaa palkkaa Somalian rauhanturvaoperaatiosta.
Pöly on laskeutunut Nairobin Westgaten ostoskeskuksen ylle viimekuisen terrori-iskun jälkeen. Tapaus kutakuinkin kaikkosi tiedotusvälineistä viimeistään sen jälkeen kun Kenian asevoimien ja poliisin edustajat ilmoittivat viime viikonloppuna, että hyökkäyksen takana olikin vain neljä tai korkeintaan kuusi miestä eikä yhtään naista.
Ostoskeskuksen valvontakameran kuvista oli Kenian viranomaisten mukaan tunnistettu kolme miestä: sudanilainen tarkka-ampuja Abu Baara al-Sudani, arabialaista sukujuurta oleva kenialainen Omar Nabhan ja Nairobissa asunut somalialainen Khattab al-Kene. Neljäs mies tunnettiin vain nimellä Omar.
Brittiläinen Channel 4 kertoi jo viikkoa aiemmin, että terroristiryhmän johtajana toimi kenialainen entinen erikoisjoukkojen sotilas nimeltä Omar. Tämä oli varttunut kristinuskoisessa perheessä Nairobissa mutta kääntynyt islaminuskoon ja lähtenyt Somaliaan vuonna 2005.
Kanavan tietojen mukaan Khattab al-Kene työskenteli islamilaisessa kirjakaupassa Nairobissa. Hänet oli aiemmin pidätetty Somaliassa, ja häntä oli kidutettu Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n pidätyskeskuksessa. Päästyään vapaaksi mies oli liittynyt Somalian islamistikapinallisten järjestöön Al-Shabaabiin.
Monien kenialaisten ja muiden tapausta tarkemmin seuranneiden mielestä viranomaisten selitys ei tyydytä. Oliko hyökkääjiä tosiaan neljä tai korkeintaan kuusi? Ostoskeskuksesta pelastuneiden silminnäkijöiden mukaan iskuun osallistui ainakin 15 terroristia, jotka olivat jakautuneet kolmeen tai neljään ryhmään eri puolille ostoskeskusta.
Useat todistajat kertoivat englantia brittiaksentilla puhuvasta valkoihoisesta naisesta, joka toimi terroristiryhmän johtajana. Toiset puhuivat peräti kahdesta valkoihoisesta naisesta. Jotkut olivat nähneet valkoisen naisen hierovan itseensä verta ja liittyneen rakennuksesta pelastuneiden ihmisten joukkoon.
Valkoihoinen brittinainen olisi saattanut olla 29-vuotias kolmen lapsen äiti Samantha Lewthwaite, joka kääntyi teini-iässä islaminuskoon ja on Keniassa ennestään syytettynä pommi-iskujen suunnittelusta.
Ostoskeskuksessa hyökkäyksen aikana olleet kertoivat myös nähneensä ainakin kahden pyssymiehen vaihtavan vaatteensa ja lähteneen ulos rakennuksesta ennen poliisin erikoisjoukkojen saapumista. Jotkut terroristeista olivat puolestaan saattaneet päästä pakoon ostoskeskuksen pysäköintihallin alta kulkevan viemärikäytävän kautta.
Panttivankikriisiä selvittämään tulleiden sotilaiden toiminta on herättänyt kenialaisissa suuttumusta.
Ostoskeskuksen kauppojen omistajat kertoivat sotilaiden ryöstäneen tyhjäksi kaikki koruja, kelloja ja matkapuhelimia myyvät liikkeet. Pankkiautomaatteihin ja pankkien ja kasinon rahaholveihin oli murtauduttu ampumalla konetuliaseilla. Ostoskeskuksen alakerran ravintolan juomat oli juotu ja pöydät notkuivat tyhjistä olut- ja viinapulloista.
Kenialaislehti The Star sai haltuunsa valvontakameran kuvia sotilaista, jotka tyhjensivät supermarketin kassoja ja sulloivat käteistä rahaa muovikasseihin.
Panttivankikriisin kolmantena päivänä ostoskeskuksen katto romahti ja tuhosi rakennuksen alemmat kerrokset. Sotilaat kertoivat myöhemmin saaneensa käskyn ampua rakennuksen kantavia rakenteita panssarintorjuntakranaateilla. Brittilehti Guardianin haastatteleman turvallisuusyhtiön edustajan mukaan katto kuitenkin räjäytettiin rakennuspurkuun tarkoitetuilla räjähteillä.
Virallisten tietojen mukaan terrori-iskussa kuoli 61 siviiliä, kuusi kenialaista sotilasta tai poliisia ja viisi terroristia. Kuolleiden joukossa oli Kenian poliisin erikoisjoukkojen komentaja, joka sai surmansa kenialaisten sotilaiden tulituksessa.
Kenian Punaisen Ristin mukaan ainakin 39 ihmistä on edelleen kadoksissa. Heistä yksikään ei varmasti selvinnyt hengissä, kun ostoskeskuksen katto räjäytettiin.
Epäilyksiä herättävät myös tiedot viranomaisten saamista etukäteisvaroituksista, joiden mukaan Al-Shabaabin tiedettiin olevan tekemässä iskua Nairobissa sijaitsevaan liikerakennukseen. Guardian-lehden mukaan Westgaten ostoskeskuksessa oli Kenian tiedustelupalvelun agentteja vain muutama tunti ennen iskun alkamista.
Vastauksia ei ole saatu myöskään siihen, mikä rooli oli israelilaisilla kommandojoukoilla, jotka saapuivat ostoskeskukseen kriisin toisena päivänä. Westgaten ostoskeskuksen omistaa israelilainen kiinteistösijoittaja.
Kriisin selvittämisessä oli mukana myös brittiläisiä agentteja Suur-Lontoon poliisin terrorisminvastaisesta yksiköstä. Panttivankien pelastamiseen osallistui ainakin ensimmäisenä päivänä myös ryhmä yhdysvaltalaisia turvallisuusmiehiä.
Täysin selvää ei ole vielä sekään, oliko iskun takana todella somalialaisten islamistikapinallisten Al-Shabaab vaiko kenialainen islamistijärjestö Al Hijra vai kenties Al-Shabaabin nimissä toiminut täysin itsenäinen ryhmä.
Kenialainen tv-kanava NTV antoi jo kaksi vuotta sitten ymmärtää, että Kenian asevoimien ja tiedusteluviranomaisten suhde Al-Shabaabiin olisi läheisempi kuin voisi arvata. NTV esitti kesällä 2011 tv-dokumenttien sarjan, jossa salaa kuvatulla videoaineistolla todistettiin, miten armeijan upseerit värväsivät kenialaismiehiä Al-Shabaabin riveihin. Ennen Somaliaan lähtöä miehet saivat sotilaskoulutusta Keniassa sijaitsevilla armeijan leireillä.
Syksyllä 2011 Kenian asevoimat lähettivät joukkoja Somaliaan, valloittivat Al-Shabaabilta Kismayun satamakaupungin ja miehittivät laajoja alueita Kenian vastaisen rajan tuntumassa. Myöhemmin Kenian joukot liitettiin Afrikan unionin rauhanturvaoperaatioon, jossa on mukana 17 000 sotilasta pääasiassa Ugandasta, Burundista ja Keniasta.
”Mikäli haluaisimme, voisimme tuhota Al-Shabaabin Somaliassa muutamassa kuukaudessa. Mutta silloin Kenia menettäisi samalla oikeutensa pitää joukkojaan siellä”, kommentoi kenialaispoliitikko Farah Maalim.
Somalialaissukuisen Maalimin mielestä Al-Shabaab onkin Kenialle hyvä vihollinen. Sen myötä Kenia saa aseita Yhdysvalloista, Britanniasta ja Israelista ja kenialaisupseerit voivat nostaa muhkeaa palkkaa Somalian rauhanturvaoperaatiosta.
perjantai 27. syyskuuta 2013
Kysymyksiä Nairobin terrori-iskusta
perjantai 13. syyskuuta 2013
Oudot puhelut kaapatuista koneista
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)