KU-VIIKKOLEHTI 16.10.2015
Svenska Dagbladetin taloustoimittaja Patricia Hedelius kertoo tänään perjantaina julkaistavassa kirjassa siitä, kuinka ruotsalais-suomalainen teleoperaattori TeliaSonera syyskuussa 2007 teki ratkaisevat päätökset hämäristä omistusjärjestelyistä ja lisenssikaupoista Azerbaidžanissa ja Uzbekistanissa.
TeliaSoneran hallituksen kokous järjestettiin poikkeuksellisesti Istanbulissa Turkissa. Tarkoituksena oli tutustua tarkemmin yhtiön niin sanottuihin Euraasian alueen toimintoihin, joista vastasi suomalaisjohtoinen tytäryhtiö Fintur Holdings. Euraasialla tarkoitettiin Turkin, Venäjän ja Intian väliin jäävää uutta nousevaa markkina-aluetta, joka koostuu pääasiassa entisistä neuvostotasavalloista.
Suomalaisen valtionyhtiön Soneran ja turkkilaisen Turkcellin yhteisyrityksenä perustettu Fintur oli edelläkävijä entisen Neuvostoliiton alueen nousevien talouksien nopeasti kasvavalla matkapuhelinalalla. Telian ja Soneran fuusiossa vuonna 2002 Finturista tuli keskeinen osa TeliaSoneran konsernia. Euraasian toiminnot jäivät idänkauppaa tuntevien suomalaisten vastuulle.
TeliaSoneran hallituksen jäsenet lensivät Istanbuliin kahdella potkurikoneella Tukholmasta ja Helsingistä. Lento oli epämukava ja kesti kuusi tuntia Puolassa tehtyine välilaskuineen. ”En jävla katastrofresa, helkkarin katastrofimatka”, kuvailee yksi mukana ollut ruotsalainen.
Perillä kärsimys vain jatkui, kun kokoustilat olivat askeettiset ja liian ahtaat. Mutta kokouksen isäntä, TeliaSoneran Euraasian kauppa-alueen uusi johtaja Tero Kivisaari oli vakuuttava ja hoiti kokousasiat sujuvasti.
Azerbaidžanissa tehtävät omistusjärjestelyt käsiteltiin miltei läpihuutojuttuna. Sitten puhuttiin Uzbekistanin verkkotoimilupien saamiseksi tehtävistä rahansiirroista aiemmin hyväksytyn periaatepäätöksen mukaisesti.
TeliaSoneran uusi toimitusjohtaja Lars Nyberg oli ollut tehtävässään vasta pari viikkoa eikä omien sanojensa mukaan edes tiennyt tarkalleen, missä Uzbekistan sijaitsi. Mutta hän oli hyvin vaikuttunut 35-vuotiaasta Tero Kivisaaresta, joka oli asiallinen ja näytti tietävän mistä puhui.
TeliaSonera halusi kasvua ja uusia markkinoita. Nyberg tulisi antamaan kaiken tukensa nuorelle suomalaiselle, jotta tämä onnistuisi työssään Euraasian alueen johtajana, kirjoittaa Patricia Hedelius uudessa kirjassaan Telia – Alliansregeringen och korruptionen (Telia – Porvarihallitus ja korruptio).
Euraasian toimintojen kasvulla oli kuitenkin hintansa. Menestyksekkäät liiketoimet Azerbaidžanin ja Uzbekistanin kaltaisissa korruptoituneissa diktatuureissa näyttivät edellyttävän erinäisiä kompromisseja paikallisten vallanpitäjien kanssa toimilupien saamiseksi.
Azerbaidžanissa 4G-taajuuksien käyttöoikeuksien saannin ehtona oli monimutkainen yrityskauppa, jossa Fintur Holdings osti Azerbaidžanin valtion osuuden puhelinoperaattori Azercellistä ja samalla siirsi sisäisissä omistusjärjestelyissä 600 miljoonan euron edestä osakkeita presidentti Ilham Alijevin parikymppisten tyttärien Panamassa rekisteröidyille postilokerofirmoille.
Uzbekistanissa verkkotoimiluvan saamista edelsivät vajaan 300 miljoonan euron suuruiset rahansiirrot presidentti Islam Karimovin tyttären Gulnara Karimovan ystävättären nimissä olevalle Gibraltarissa rekisteröidylle yhtiölle.
Istanbulissa sovitut järjestelyt tuottivat tulosta. TeliaSoneran omistamilla operaattoreilla on tänä päivänä yli 40 miljoonaa käyttäjää Euraasian markkina-alueen seitsemässä maassa Moldovasta Nepaliin. TeliaSoneran voitoista 34 prosenttia on peräisin Euraasian alueelta.
Ensimmäinen särö TeliaSoneran julkisuuskuvaan tuli keväällä 2012, kun ruotsalaismedia paljasti, että TeliaSonera auttoi Valko-Venäjän, Azerbaidžanin ja Kazakstanin viranomaisia salakuuntelemaan toisinajattelijoita.
Saman vuoden syksynä Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoi Uzbekistanin lahjusskandaalista ja TeliaSoneran yhteyksistä mafiapomon lailla liiketoimia harjoittaneen Gulnara Karimovan kanssa.
Uzbekistanin lahjusjupakka on parhaillaan Ruotsin syyttäjäviraston syyteharkinnassa. Törkeästä lahjuksen antamisesta epäillään kolmea suomalaista entistä TeliaSoneran johtajaa: Tero Kivisaarta, lakijohtaja Olli Tuohimaata sekä Euraasian alueen entistä varatoimitusjohtajaa Esko Rytköstä.
Viime viikolla kävi ilmi, että myös ex-toimitusjohtaja Lars Nyberg on jutussa epäiltynä. Nyberg ja kaikki suomalaiset kiistävät lahjusepäilyt.
Pisteenä i:n päälle tulivat viime kevään paljastukset yritysjärjestelyistä Azerbaidžanissa, joita SVT:n haastattelemat talousrikosasiantuntijat kutsuivat Ruotsin kaikkien aikojen suurimmaksi lahjukseksi.
Viime kuussa TeliaSonera ilmoitti yllättäen, että se aikoo myydä kaikki Euraasian toimintonsa. Yhtiön uusi johto perusteli ratkaisuaan sillä, ettei se ole yrityksistään huolimatta onnistunut saamaan selville, ketkä todella ovat sen liikekumppaneita Azerbaidžanissa ja Uzbekistanissa. Lisäksi yhtiöllä oli etenkin Uzbekistanissa ja Nepalissa suuria vaikeuksia saada voittojaan ulos maasta.
Bisnes oli myös alkanut tökkiä, kun öljynhinnan alentuminen on heikentänyt ihmisten ostovoimaa alueen öljyntuottajamaissa. Samalla kilpailu matkapuhelinalalla on koventunut johtaen tappiolliseen tulokseen Euraasian alueella tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Toimitusjohtaja Johan Dennelind totesi, että yhtiö tarvitsee voimia ydintoimintojensa kehittämiseen Pohjolassa ja Baltian maissa. Svenska Dagbladetin Patricia Hedelius kuitenkin uskoo, että pääsyynä Euraasian toimintojen alasajoon on pyrkimys välttää uusia skandaaleja.
Entä kuka sitten haluaisi ostaa TeliaSoneran Euraasian toiminnot, kun se tietää tiivistä yhteistyötä läpeensä korruptoituneiden diktatuurien kanssa?
Neuvotteluja on tiettävästi käyty turkkilaisen Turkcellin kanssa, jossa TeliaSonera on itse osakkaana. Mutkana matkassa on Turkcellin toinen vähemmistöomistaja, venäläisoligarkki Mihail Fridman, joka ei koe hyötyvänsä uudesta omistusjärjestelystä.
Toisena ostajaehdokkaana on mainittu Fridmanin oma sijoitusyhtiö LetterOne, jossa senior partnerina vaikuttaa entinen TeliaSonera-johtaja Tero Kivisaari.
perjantai 16. lokakuuta 2015
perjantai 2. lokakuuta 2015
Lupa tappaa
KU-VIIKKOLEHTI 2.10.2015
Kenialainen journalisti Mohammed Ali oli tulossa ulos Nairobin kansainvälisen lehdistökeskuksen rakennuksesta, kun samaan aikaan kadulla siviilipukuiset poliisit taluttivat autoon miestä, joka oli käsiraudoissa.
Kiinniotettu mies pyysi paikalle kerääntyneeltä väkijoukolta apua. Siviilipukuiset miehet olivat poliisin terrorisminvastaisesta yksiköstä. Kaikki silminnäkijät tiesivät, että joutuminen terrorisminvastaisen poliisin kyytiin merkitsi lähes varmaa kuolemaa.
Mohammed Ali, paikallisen tv-kanavan kuuluisa tutkiva toimittaja, kuvasi tilannetta kännykällään ja kehotti muitakin ihmisiä kuvaamaan tapahtumia. Poliisit eivät suostuneet paljastamaan henkilöllisyyttään, mutta poliisien kasvot ja auton rekisterinumero tallentuivat kymmenien kännyköiden kuvaamille videoille.
Toimittaja tapasi poliisin pidättämän miehen uudemman kerran sen jälkeen kun tämä oli päässyt vapaaksi. Kenian somalivähemmistöön kuuluva mies oli menestyksekäs kiinteistönvälittäjä. Poliisit syyttivät häntä terroristijärjestö Al-Shabaabin tukemisesta, vaikka kiinnioton varsinaisena syynä olivat kiinteistökauppoja koskeneet erimielisyydet hallitusta lähellä olevan liikemiehen kanssa.
Kiinteistönvälittäjä voi olla kiitollinen pidätystilannetta todistaneiden ohikulkijoiden kännykkävideoista. Useimmille muille Kenian poliisin erikoisyksiköiden kanssa tekemisiin joutuneille käy yleensä huonommin.
Al Jazeera -kanava julkaisi viime viikolla Mohammed Alin toimittaman dokumenttiohjelman Kenian poliisin ylilyönneistä.
Varhain yhtenä aamuna Nairobin keskustan Kimathi Streetillä siviilipukuiset poliisit ampuivat kuoliaaksi kolme nuorta miestä. Kaupungin poliisijohtaja kertoi tv-kameroille, että miehet olivat pankkiryöstäjiä, jotka surmattiin itsepuolustukseksi tulitaistelun jälkeen.
Al Jazeeran dokumenttiohjelmassa nähdään kuitenkin silminnäkijän läheisen talon ikkunasta kännykällä tallentamaa videokuvaa, jossa poliisit ampuvat maassa makaavaa miestä pistoolilla päähän.
Silminnäkijän mukaan pankkiryöstäjiksi väitetyt miehet eivät olleet aseistettuja. Poliisit sen sijaan jättivät lähietäisyydeltä surmatun miehen ruumiin viereen pistoolin ikään kuin todisteeksi tulitaistelusta ja poistuivat paikalta. Kello oli puoli kahdeksan aamulla, eivätkä pankit olleet vielä auki.
Toisessa Mohammed Alin tutkimassa tapauksessa poliisi ampui kaksi biokemian opiskelijaa, jotka olivat tulleet kaupunkiin selvittämään syytä siihen, miksi heille ei ollut maksettu heidän opintolainojaan. Poliisi väitti nuorukaisten olleen aseistettuja ryöstäjiä.
Poliisin erikoisjoukkojen miehet ovat teloittaneet viime aikoina myös useita kymmeniä Kenian muslimivähemmistön edustajia turistien suosimassa rannikkokaupungissa Mombasassa.
Al Jazeeran haastattelema terrorisminvastaisen poliisiyksikön jäsen arvioi, että poliisi surmaa Keniassa joka vuosi noin 500 ihmistä.
Tämän päivän Keniassa on viisi kertaa suurempi todennäköisyys kuolla poliisin luodista kuin joutua rikollisen ampumaksi.
Julkisuudessa poliisi väittää yleensä, että surmatut olivat aseistettuja ja vaaraksi yleisölle tai poliisin omalle hengelle. Kenialaisten patologien ihmisoikeusjärjestön tekemien selvitysten mukaan kuitenkin vain noin joka kymmenennessä surmatapauksessa poliisilla oli perusteltu syy käyttää asetta suojellakseen itseään tai sivullisia.
Useimmissa muissa tapauksissa poliisi yksinkertaisesti teloitti rikoksesta epäillyn sen sijaan että olisi pidättänyt tämän ja toimittanut oikeudenkäyntiin.
”Poliisin korkein johto ei pelkästään salli tätä vaan suorastaan kehottaa siihen”, arvelee australialaisjuristi Philip Alston, joka toimi aiemmin YK:n erityisraportoijana vastuualueenaan laittomat ja summittaiset teloitukset.
Al Jazeera -kanavan tuottamassa aiemmassa dokumentissa Kenian tiedustelupalvelun ja poliisin erikoisyksiköiden jäsenet kertoivat islamilaisten ääriliikkeiden kannattajiksi epäiltyjen järjestelmällisestä eliminoimisesta. Nimettöminä haastatellut miehet olivat suorastaan ylpeitä työstään.
Tiedustelupalvelun vakoojan mielestä Kenian oikeusjärjestelmä oli saamaton, sillä oikeudenkäyntien tuloksena oli vain yksi ainut terrorismirikoksia koskeva tuomio. Kaikissa muissa tapauksissa syytetyt on päästetty vapaaksi todisteiden puuttuessa.
Myös Mombasan poliisikomissaari vakuuttaa, että poliisi tappaa radikaalit Al-Qaidan tai Al-Shabaabin kannattajat mieluiten heti kiinni saatuaan ja ilman oikeudenkäyntiä.
Haastateltujen mukaan erikoisjoukot saavat murhakäskynsä suoraan presidentti Uhuru Kenyattan johtamalta kansalliselta turvallisuusneuvostolta.
Erikoisyksiköiden jäsenet kertoivat myös, että terrorisminvastaiset joukot ja tiedustelupalvelu saavat rahoitusta ja koulutusta Britannian salaiselta palvelulta. Israelilaiset puolestaan kouluttavat erikoisjoukkojen tarkka-ampujia.
”Britit antavat meille tietoa. Se ja se on tekemisissä milloin minkäkinlaisen toiminnan kanssa. Huomenna häntä ei enää ole. Britit tietävät tasan tarkkaan, että teemme työtä heidän antamiensa raporttien mukaisesti”, iskuryhmän jäsen selitti.
Poliisin mielivallalla ja rankaisemattomuudella on Keniassa pitkät perinteet aina itsenäisyyttä edeltäneen Mau Mau -liikkeen tukahduttamisen ajoista asti. Maan kaikki aiemmat presidentit ovat käyttäneet poliisia käsikassaranaan toisinajattelijoiden ja kilpailevien poliitikkojen vainoamiseen.
Nairobi on katurikollisuuden osalta yksi maailman vaarallisimmista kaupungeista. Viime vuosien voimakas talouskasvu on vain jyrkentänyt eriarvoisuutta ja saanut rikollisuuden karkaamaan käsistä.
Somalialaisen islamistijärjestön Al-Shabaabin nimissä tehtyjen näyttävien terrori-iskujen jälkeen poliisi onkin saanut laajat valtuudet palauttaa maahan rauha ja järjestys keinolla millä hyvänsä.
Poliisin omaksuma strategia näyttäisi ikävä kyllä vain lisäävän monien houkutusta terrorismiin. Kenian rannikolla muslimit ovat kauhuissaan poliisin tekemistä murhista ja hyökkäyksistä moskeijoihin. Al Jazeeran mukaan arviolta 3 000 kenialaista on lähtenyt Somaliaan hankkimaan sotilaskoulutusta Al-Shabaabin riveissä.
Kenialainen journalisti Mohammed Ali oli tulossa ulos Nairobin kansainvälisen lehdistökeskuksen rakennuksesta, kun samaan aikaan kadulla siviilipukuiset poliisit taluttivat autoon miestä, joka oli käsiraudoissa.
Kiinniotettu mies pyysi paikalle kerääntyneeltä väkijoukolta apua. Siviilipukuiset miehet olivat poliisin terrorisminvastaisesta yksiköstä. Kaikki silminnäkijät tiesivät, että joutuminen terrorisminvastaisen poliisin kyytiin merkitsi lähes varmaa kuolemaa.
Mohammed Ali, paikallisen tv-kanavan kuuluisa tutkiva toimittaja, kuvasi tilannetta kännykällään ja kehotti muitakin ihmisiä kuvaamaan tapahtumia. Poliisit eivät suostuneet paljastamaan henkilöllisyyttään, mutta poliisien kasvot ja auton rekisterinumero tallentuivat kymmenien kännyköiden kuvaamille videoille.
Toimittaja tapasi poliisin pidättämän miehen uudemman kerran sen jälkeen kun tämä oli päässyt vapaaksi. Kenian somalivähemmistöön kuuluva mies oli menestyksekäs kiinteistönvälittäjä. Poliisit syyttivät häntä terroristijärjestö Al-Shabaabin tukemisesta, vaikka kiinnioton varsinaisena syynä olivat kiinteistökauppoja koskeneet erimielisyydet hallitusta lähellä olevan liikemiehen kanssa.
Kiinteistönvälittäjä voi olla kiitollinen pidätystilannetta todistaneiden ohikulkijoiden kännykkävideoista. Useimmille muille Kenian poliisin erikoisyksiköiden kanssa tekemisiin joutuneille käy yleensä huonommin.
Al Jazeera -kanava julkaisi viime viikolla Mohammed Alin toimittaman dokumenttiohjelman Kenian poliisin ylilyönneistä.
Varhain yhtenä aamuna Nairobin keskustan Kimathi Streetillä siviilipukuiset poliisit ampuivat kuoliaaksi kolme nuorta miestä. Kaupungin poliisijohtaja kertoi tv-kameroille, että miehet olivat pankkiryöstäjiä, jotka surmattiin itsepuolustukseksi tulitaistelun jälkeen.
Al Jazeeran dokumenttiohjelmassa nähdään kuitenkin silminnäkijän läheisen talon ikkunasta kännykällä tallentamaa videokuvaa, jossa poliisit ampuvat maassa makaavaa miestä pistoolilla päähän.
Silminnäkijän mukaan pankkiryöstäjiksi väitetyt miehet eivät olleet aseistettuja. Poliisit sen sijaan jättivät lähietäisyydeltä surmatun miehen ruumiin viereen pistoolin ikään kuin todisteeksi tulitaistelusta ja poistuivat paikalta. Kello oli puoli kahdeksan aamulla, eivätkä pankit olleet vielä auki.
Toisessa Mohammed Alin tutkimassa tapauksessa poliisi ampui kaksi biokemian opiskelijaa, jotka olivat tulleet kaupunkiin selvittämään syytä siihen, miksi heille ei ollut maksettu heidän opintolainojaan. Poliisi väitti nuorukaisten olleen aseistettuja ryöstäjiä.
Poliisin erikoisjoukkojen miehet ovat teloittaneet viime aikoina myös useita kymmeniä Kenian muslimivähemmistön edustajia turistien suosimassa rannikkokaupungissa Mombasassa.
Al Jazeeran haastattelema terrorisminvastaisen poliisiyksikön jäsen arvioi, että poliisi surmaa Keniassa joka vuosi noin 500 ihmistä.
Tämän päivän Keniassa on viisi kertaa suurempi todennäköisyys kuolla poliisin luodista kuin joutua rikollisen ampumaksi.
Julkisuudessa poliisi väittää yleensä, että surmatut olivat aseistettuja ja vaaraksi yleisölle tai poliisin omalle hengelle. Kenialaisten patologien ihmisoikeusjärjestön tekemien selvitysten mukaan kuitenkin vain noin joka kymmenennessä surmatapauksessa poliisilla oli perusteltu syy käyttää asetta suojellakseen itseään tai sivullisia.
Useimmissa muissa tapauksissa poliisi yksinkertaisesti teloitti rikoksesta epäillyn sen sijaan että olisi pidättänyt tämän ja toimittanut oikeudenkäyntiin.
”Poliisin korkein johto ei pelkästään salli tätä vaan suorastaan kehottaa siihen”, arvelee australialaisjuristi Philip Alston, joka toimi aiemmin YK:n erityisraportoijana vastuualueenaan laittomat ja summittaiset teloitukset.
Al Jazeera -kanavan tuottamassa aiemmassa dokumentissa Kenian tiedustelupalvelun ja poliisin erikoisyksiköiden jäsenet kertoivat islamilaisten ääriliikkeiden kannattajiksi epäiltyjen järjestelmällisestä eliminoimisesta. Nimettöminä haastatellut miehet olivat suorastaan ylpeitä työstään.
Tiedustelupalvelun vakoojan mielestä Kenian oikeusjärjestelmä oli saamaton, sillä oikeudenkäyntien tuloksena oli vain yksi ainut terrorismirikoksia koskeva tuomio. Kaikissa muissa tapauksissa syytetyt on päästetty vapaaksi todisteiden puuttuessa.
Myös Mombasan poliisikomissaari vakuuttaa, että poliisi tappaa radikaalit Al-Qaidan tai Al-Shabaabin kannattajat mieluiten heti kiinni saatuaan ja ilman oikeudenkäyntiä.
Haastateltujen mukaan erikoisjoukot saavat murhakäskynsä suoraan presidentti Uhuru Kenyattan johtamalta kansalliselta turvallisuusneuvostolta.
Erikoisyksiköiden jäsenet kertoivat myös, että terrorisminvastaiset joukot ja tiedustelupalvelu saavat rahoitusta ja koulutusta Britannian salaiselta palvelulta. Israelilaiset puolestaan kouluttavat erikoisjoukkojen tarkka-ampujia.
”Britit antavat meille tietoa. Se ja se on tekemisissä milloin minkäkinlaisen toiminnan kanssa. Huomenna häntä ei enää ole. Britit tietävät tasan tarkkaan, että teemme työtä heidän antamiensa raporttien mukaisesti”, iskuryhmän jäsen selitti.
Poliisin mielivallalla ja rankaisemattomuudella on Keniassa pitkät perinteet aina itsenäisyyttä edeltäneen Mau Mau -liikkeen tukahduttamisen ajoista asti. Maan kaikki aiemmat presidentit ovat käyttäneet poliisia käsikassaranaan toisinajattelijoiden ja kilpailevien poliitikkojen vainoamiseen.
Nairobi on katurikollisuuden osalta yksi maailman vaarallisimmista kaupungeista. Viime vuosien voimakas talouskasvu on vain jyrkentänyt eriarvoisuutta ja saanut rikollisuuden karkaamaan käsistä.
Somalialaisen islamistijärjestön Al-Shabaabin nimissä tehtyjen näyttävien terrori-iskujen jälkeen poliisi onkin saanut laajat valtuudet palauttaa maahan rauha ja järjestys keinolla millä hyvänsä.
Poliisin omaksuma strategia näyttäisi ikävä kyllä vain lisäävän monien houkutusta terrorismiin. Kenian rannikolla muslimit ovat kauhuissaan poliisin tekemistä murhista ja hyökkäyksistä moskeijoihin. Al Jazeeran mukaan arviolta 3 000 kenialaista on lähtenyt Somaliaan hankkimaan sotilaskoulutusta Al-Shabaabin riveissä.
perjantai 18. syyskuuta 2015
Kuka tunnustaisi Somalimaan itsenäisyyden?
KU-VIIKKOLEHTI 18.9.2015
Suomalainen Faisal Ali Warabe Espoon Leppävaarasta on keksinyt ratkaisun Somalimaan pakottavimpaan ongelmaan.
”Somalian ja Somalimaan tulee muodostaa kahden valtion liittovaltio”, Warabe toteaa silmin nähden ylpeänä ideastaan.
Somalimaa irrottautui Somaliasta vuonna 1991 ja on ollut siitä lähtien käytännössä itsenäinen alue, mutta mikään muu maa maailmassa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä.
Siinä missä mielikuvat Somaliasta liittyvät yleensä pommi-iskuihin, merirosvoihin ja sisällissotaan, itsenäiseksi julistautuneessa pohjoisessa Somalimaassa on ollut rauhallista. Alueella on toimiva siviilihallinto ja vaaleja on järjestetty säännöllisin väliajoin.
Tapaamme Faisal Ali Waraben kanssa hotellin ulkokahvilassa Somalimaan pääkaupungissa, runsaan miljoonan asukkaan Hargeisassa. Täällä ulkomaalainenkin voi vapaasti kävellä kadulla, istua kahvilassa tai käydä paikallisten bändien konsertissa.
Somalian pääkaupungissa Mogadishussa yksikään valkoihoinen ei liiku kadulla ilman aseistettua saattuetta.
Warabe on jo esitellyt sovintomalliaan EU-maiden hallituksille ja Persianlahden maille. Parhaassa tapauksessa seuraava vaihe voisi olla EU:n tukema kansanäänestys liittovaltiomallista.
Kahden valtion liittovaltio auttaisi Waraben mukaan myös eteläistä Somaliaa saamaan aikaan yhtenäisen hallituksen vuosikymmeniä kestäneen epävakauden jälkeen. Toistaiseksi Somaliaan on ulkomaiden tuella yritetty synnyttää useiden eri klaanipohjaisten osavaltioiden muodostamaa liittovaltiota varsin huterin tuloksin.
Faisal Ali Warabe ei ole kuka tahansa espoolainen maahanmuuttaja, vaan Somalimaan oppositiojohtaja, paikallisen Oikeus- ja hyvinvointipuolueen (UCID) puheenjohtaja ja suuren kansan kovasti arvostama sovittelija. Somalimaassa monet kutsuvat häntä ”turvaverkoksi”, joka haetaan apuun, kun johtajat eivät pääse sopuun keskenään.
Warabe työskenteli Mogadishun pääinsinöörinä 1980-luvulla ennen Somalian sisällissotaa, jossa pohjoinen Hargeisan kaupunki tuhottiin raunioiksi diktaattori Mohamed Siad Barren hallituksen ilmapommituksissa.
Viimeisen 15 vuoden aikana Warabe on viettänyt suurimman osan ajastaan syntysijoillaan Hargeisassa yrittäen jälleenrakentaa Somalimaata.
Warabe uskoo hyvinvointivaltioon. Hän opiskeli aikoinaan Leningradissa, ihaili Olof Palmea ja kävi 1970-luvulla tapaamassa Länsi-Saksan sosiaalidemokraattista liittokansleria Willy Brandtia.
Kun Somaliasta oli lähdettävä sisällissotaa pakoon, oli selvää, että päämääränä oli päästä Pohjoismaihin. Warabe opiskeli varttuneena miehenä sosiaalipolitiikkaa Helsingin yliopistossa ja yrittää nyt soveltaa oppejaan Somalimaassa.
Miksi sitten Somalimaan itsemääräämisoikeutta ei tunnusteta ulkomailla?
Perinteisen kansainvälisen oikeuden määritelmän mukaan itsenäisen valtion tulisi täyttää neljä kriteeriä. Sillä tulee olla selkeät alueelliset rajat, pysyvä väestö, hallitus sekä kyky solmia suhteita muiden maiden kanssa.
Tämän päivän reaalipolitiikassa itsenäisyyden edellytyksenä on kuitenkin se, että muut maat suostuvat tunnustamaan alueen itsenäisyyden.
Somalimaa täyttää helposti kaikki perinteisen määritelmän mukaiset itsenäisyyden edellytykset, mutta itsenäisyyden tunnustamista on odotettu jo 24 vuotta.
Itsenäisyys olisi myös historiallisesti perusteltu. Somalimaa oli ennen vuotta 1960 Britannian siirtomaa, kun taas eteläinen Somalia kuului Italian alaisuuteen.
Somalian eteläosissa pohjoisen Somalimaan itsenäisyydestä ei suostuta edes puhumaan. Afrikan unioni taas pelkää Somalimaan tunnustamisen johtavan itsenäisyysvaatimuksiin monissa muissakin maissa.
Somalimaan odottaessa itsenäisyyden tunnustamista samaan aikaan lähialueilla maailmankartalle on ilmestynyt jo kaksi uutta maata, Eritrea ja Etelä-Sudan. Molemmat saivat itsenäisyytensä pitkällisten aseellisten taistelujen jälkeen suuren innostuksen vallassa, Eritrea vuonna 1993 ja Etelä-Sudan vuonna 2011.
YK, EU ja Yhdysvallat katsovat Somalimaan tilannetta sivusta, eivät sinänsä vastusta itsenäisyyttä, mutta eivät tee elettäkään tunnustamisen puolesta.
Somalian epävakaa tilanne on sen sijaan tarjonnut tuhansille konsulteille rahakkaita työtehtäviä kansainvälisissä humanitaarisissa järjestöissä Kenian pääkaupungissa Nairobissa.
Faisal Ali Warabe melkein vihastuu, kun kysyn häneltä, mitä haittaa siitä on, ettei alueen itsenäisyyttä tunnusteta.
”Ilman itsenäisyyttä emme voi solmia sopimuksia muiden maiden hallitusten kanssa. Emme saa lainoja. Kaupalliset investoinnit ovat riskialttiita ilman voimassa olevia vakuutuksia”, Warabe luettelee.
Somalimaan suurin vientituote on lihakarja, kamelit, nautakarja ja vuohet, joita viedään ennen muuta Saudi-Arabiaan ja Persianlahden maihin. Alueella on kuitenkin huomattavat hyödyntämättömät mineraalivarat, ja joidenkin arvioiden mukaan Somalian ja Somalimaan maaperässä saattaa olla yli sata miljardia barrelia öljyä. Määrä vastaa lähes puolta Saudi-Arabian tiedossa olevista öljyvaroista.
Lisäksi Berberan kaupungin satamasta kaavaillaan merkittävää tavaraliikenteen keskusta, mikäli väkirikkaan Etiopian kanssa päästäisiin sopimukseen uuden rautatien rakentamisesta.
Kansainvälisten lainojen ja sijoitusten sijasta Somalimaa on pitkälti riippuvainen YK-järjestöjen ja ulkomaisten avustusjärjestöjen tukihankkeista. Niitä riittää, sillä Somalimaassa järjestöt voivat toimia vapaasti toisin kuin terrori-iskujen runtelemassa eteläisessä Somaliassa.
Ulkomailla asuneet diaspora-somalimaalaiset ovat keskeisessä roolissa avustustyössä, myös Suomesta tulleet somalialaissyntyiset asiantuntijat, jotka ovat jo vuosien ajan kehittäneet maan terveyshallintoa.
Koulutettujen kotiinpalaajien menestys ja korkeampi elintaso on samalla myös lisännyt ihmissalakuljettajien armoille heittäytyvien uusien lähtijöiden määrää. Tuhannet nuoret somalimaalaiset lähtevät vuosittain pitkälle matkalle Etiopian, Sudanin ja Saharan autiomaan halki Libyaan yrittäen päästä etsimään onnea Euroopasta.
Somalimaan passi kelpaa matkustusasiakirjaksi vain naapurimaissa Etiopiassa ja Djiboutissa, joten lähtijät ovat pakostakin laittomia siirtolaisia.
Suomalainen Faisal Ali Warabe Espoon Leppävaarasta on keksinyt ratkaisun Somalimaan pakottavimpaan ongelmaan.
”Somalian ja Somalimaan tulee muodostaa kahden valtion liittovaltio”, Warabe toteaa silmin nähden ylpeänä ideastaan.
Somalimaa irrottautui Somaliasta vuonna 1991 ja on ollut siitä lähtien käytännössä itsenäinen alue, mutta mikään muu maa maailmassa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä.
Siinä missä mielikuvat Somaliasta liittyvät yleensä pommi-iskuihin, merirosvoihin ja sisällissotaan, itsenäiseksi julistautuneessa pohjoisessa Somalimaassa on ollut rauhallista. Alueella on toimiva siviilihallinto ja vaaleja on järjestetty säännöllisin väliajoin.
Tapaamme Faisal Ali Waraben kanssa hotellin ulkokahvilassa Somalimaan pääkaupungissa, runsaan miljoonan asukkaan Hargeisassa. Täällä ulkomaalainenkin voi vapaasti kävellä kadulla, istua kahvilassa tai käydä paikallisten bändien konsertissa.
Somalian pääkaupungissa Mogadishussa yksikään valkoihoinen ei liiku kadulla ilman aseistettua saattuetta.
Warabe on jo esitellyt sovintomalliaan EU-maiden hallituksille ja Persianlahden maille. Parhaassa tapauksessa seuraava vaihe voisi olla EU:n tukema kansanäänestys liittovaltiomallista.
Kahden valtion liittovaltio auttaisi Waraben mukaan myös eteläistä Somaliaa saamaan aikaan yhtenäisen hallituksen vuosikymmeniä kestäneen epävakauden jälkeen. Toistaiseksi Somaliaan on ulkomaiden tuella yritetty synnyttää useiden eri klaanipohjaisten osavaltioiden muodostamaa liittovaltiota varsin huterin tuloksin.
Faisal Ali Warabe ei ole kuka tahansa espoolainen maahanmuuttaja, vaan Somalimaan oppositiojohtaja, paikallisen Oikeus- ja hyvinvointipuolueen (UCID) puheenjohtaja ja suuren kansan kovasti arvostama sovittelija. Somalimaassa monet kutsuvat häntä ”turvaverkoksi”, joka haetaan apuun, kun johtajat eivät pääse sopuun keskenään.
Warabe työskenteli Mogadishun pääinsinöörinä 1980-luvulla ennen Somalian sisällissotaa, jossa pohjoinen Hargeisan kaupunki tuhottiin raunioiksi diktaattori Mohamed Siad Barren hallituksen ilmapommituksissa.
Viimeisen 15 vuoden aikana Warabe on viettänyt suurimman osan ajastaan syntysijoillaan Hargeisassa yrittäen jälleenrakentaa Somalimaata.
Warabe uskoo hyvinvointivaltioon. Hän opiskeli aikoinaan Leningradissa, ihaili Olof Palmea ja kävi 1970-luvulla tapaamassa Länsi-Saksan sosiaalidemokraattista liittokansleria Willy Brandtia.
Kun Somaliasta oli lähdettävä sisällissotaa pakoon, oli selvää, että päämääränä oli päästä Pohjoismaihin. Warabe opiskeli varttuneena miehenä sosiaalipolitiikkaa Helsingin yliopistossa ja yrittää nyt soveltaa oppejaan Somalimaassa.
Miksi sitten Somalimaan itsemääräämisoikeutta ei tunnusteta ulkomailla?
Perinteisen kansainvälisen oikeuden määritelmän mukaan itsenäisen valtion tulisi täyttää neljä kriteeriä. Sillä tulee olla selkeät alueelliset rajat, pysyvä väestö, hallitus sekä kyky solmia suhteita muiden maiden kanssa.
Tämän päivän reaalipolitiikassa itsenäisyyden edellytyksenä on kuitenkin se, että muut maat suostuvat tunnustamaan alueen itsenäisyyden.
Somalimaa täyttää helposti kaikki perinteisen määritelmän mukaiset itsenäisyyden edellytykset, mutta itsenäisyyden tunnustamista on odotettu jo 24 vuotta.
Itsenäisyys olisi myös historiallisesti perusteltu. Somalimaa oli ennen vuotta 1960 Britannian siirtomaa, kun taas eteläinen Somalia kuului Italian alaisuuteen.
Somalian eteläosissa pohjoisen Somalimaan itsenäisyydestä ei suostuta edes puhumaan. Afrikan unioni taas pelkää Somalimaan tunnustamisen johtavan itsenäisyysvaatimuksiin monissa muissakin maissa.
Somalimaan odottaessa itsenäisyyden tunnustamista samaan aikaan lähialueilla maailmankartalle on ilmestynyt jo kaksi uutta maata, Eritrea ja Etelä-Sudan. Molemmat saivat itsenäisyytensä pitkällisten aseellisten taistelujen jälkeen suuren innostuksen vallassa, Eritrea vuonna 1993 ja Etelä-Sudan vuonna 2011.
YK, EU ja Yhdysvallat katsovat Somalimaan tilannetta sivusta, eivät sinänsä vastusta itsenäisyyttä, mutta eivät tee elettäkään tunnustamisen puolesta.
Somalian epävakaa tilanne on sen sijaan tarjonnut tuhansille konsulteille rahakkaita työtehtäviä kansainvälisissä humanitaarisissa järjestöissä Kenian pääkaupungissa Nairobissa.
Faisal Ali Warabe melkein vihastuu, kun kysyn häneltä, mitä haittaa siitä on, ettei alueen itsenäisyyttä tunnusteta.
”Ilman itsenäisyyttä emme voi solmia sopimuksia muiden maiden hallitusten kanssa. Emme saa lainoja. Kaupalliset investoinnit ovat riskialttiita ilman voimassa olevia vakuutuksia”, Warabe luettelee.
Somalimaan suurin vientituote on lihakarja, kamelit, nautakarja ja vuohet, joita viedään ennen muuta Saudi-Arabiaan ja Persianlahden maihin. Alueella on kuitenkin huomattavat hyödyntämättömät mineraalivarat, ja joidenkin arvioiden mukaan Somalian ja Somalimaan maaperässä saattaa olla yli sata miljardia barrelia öljyä. Määrä vastaa lähes puolta Saudi-Arabian tiedossa olevista öljyvaroista.
Lisäksi Berberan kaupungin satamasta kaavaillaan merkittävää tavaraliikenteen keskusta, mikäli väkirikkaan Etiopian kanssa päästäisiin sopimukseen uuden rautatien rakentamisesta.
Kansainvälisten lainojen ja sijoitusten sijasta Somalimaa on pitkälti riippuvainen YK-järjestöjen ja ulkomaisten avustusjärjestöjen tukihankkeista. Niitä riittää, sillä Somalimaassa järjestöt voivat toimia vapaasti toisin kuin terrori-iskujen runtelemassa eteläisessä Somaliassa.
Ulkomailla asuneet diaspora-somalimaalaiset ovat keskeisessä roolissa avustustyössä, myös Suomesta tulleet somalialaissyntyiset asiantuntijat, jotka ovat jo vuosien ajan kehittäneet maan terveyshallintoa.
Koulutettujen kotiinpalaajien menestys ja korkeampi elintaso on samalla myös lisännyt ihmissalakuljettajien armoille heittäytyvien uusien lähtijöiden määrää. Tuhannet nuoret somalimaalaiset lähtevät vuosittain pitkälle matkalle Etiopian, Sudanin ja Saharan autiomaan halki Libyaan yrittäen päästä etsimään onnea Euroopasta.
Somalimaan passi kelpaa matkustusasiakirjaksi vain naapurimaissa Etiopiassa ja Djiboutissa, joten lähtijät ovat pakostakin laittomia siirtolaisia.
perjantai 4. syyskuuta 2015
FBI:n tehtailemat terroristit
KU-VIIKKOLEHTI 4.9.2015
Shahawar Siraj oli 22-vuotias ujo ja saamaton mammanpoika tavatessaan FBI:n ilmiantajan setänsä omistamassa islamilaisten kirjojen kaupassa New Yorkissa. Shahawar ei silloin vielä tiennyt, että uskonoppineena esiintynyt tyylikäs mies olikin poliisin palkkaama provokaattori.
Shahawar oli vihoissaan Irakin sodasta ja amerikkalaissotilaista, jotka kiduttivat ja nöyryyttivät ihmisiä Abu Ghraibin vankilassa. Yhdessä kaverinsa kanssa hän oli puhunut New Yorkin siltojen räjäyttämisestä autopommin avulla kostoksi USA:n sotapolitiikasta. Vieras mies kertoi kuuluvansa muslimiveljeskuntaan ja opiskelleensa ydinfysiikkaa yliopistossa.
Kuukausien ajan ilmiantaja hengaili Shahawarin kanssa, kasvatti tämän itseluottamusta ja laati suunnitelman ajastinpommien viemisestä Herald Squaren metroasemalle. Ilmiantaja houkutteli Shahawarin piirtämään karttoja metroasemasta. Keskustelut videoitiin auton kojelautaan asennetulla kameralla.
Sopivalla hetkellä poliisit tulivat paikalle ja pidättivät Shahawarin, joka tuomittiin terrori-iskun suunnittelusta 30 vuodeksi vankilaan.
Puolustusasianajaja oli ällistynyt tuomiosta, koska oli ilmiselvää, että ilman FBI:n yllyttäjää poika ei olisi koskaan kyennyt aiheuttamaan mitään uhkaa yhteiskunnalle.
”He tuottavat rikoksia voidakseen ratkaista niitä ja sitten väittää saavuttaneensa tuloksia terrorisminvastaisessa sodassa”, asianajaja toteaa yhdysvaltalaisen tutkivan journalistin Trevor Aaronsonin kirjassa The Terror Factory (Terroritehdas).
Aaronsonin perehtyi kirjaansa varten satoihin oikeusjuttuihin, joissa syrjäytyneille ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajille tai islaminuskoon kääntyneille amerikkalaisille on langetettu pitkiä vankeustuomioita terrorismirikoksista. Aaronson kirjoitti aiheesta aiemmin myös juttusarjan Mother Jones -lehteen.
Miamissa 19-vuotias pakistanilaisperheen poika tuomittiin 12 vuodeksi vankilaan sen jälkeen kun hän oli ostanut FBI:n ilmiantajalta pomminteko-ohjeita sisältävän Anarkistin keittokirjan ja toinen poliisin provokaattori oli väittänyt perustavansa Floridaan jihadistien koulutuskeskuksen. Imran Mandhai tunnusti suunnitelleensa sähkömuuntajien räjäyttämistä, jotta Yhdysvaltojen hallitus lopettaisi Israelin tukemisen.
Bangladeshista tullut pitserianomistaja tuomittiin 15 vuodeksi vankilaan lainattuaan 5 000 dollaria asekauppiaana esiintyneeltä FBI:n ilmiantajalta.
Rezwan Ferdaus tuomittiin Bostonissa 17 vuodeksi vankilaan aikeistaan iskeä lennokkiin asennetulla pommilla Yhdysvaltojen kongressiin. Pommihanke oli FBI:n ilmiantajan keksimä, ja FBI antoi rahaa lennokin ostamiseen ja matkalippuun Washingtoniin. Ferdaus kärsi vakavista mielenterveysongelmista ja käytti pidätyksen aikana vaippaa.
Vuonna 2006 amerikkalaiskanavien uutisissa kerrottiin näyttävästi Miamissa paljastuneesta salaliitosta, jossa muslimilahkon jäsenet suunnittelivat Chicagon Sears Towerin pilvenpiirtäjän räjäyttämistä. Kyse oli konkurssikypsässä kipsilevyverstaassa työskentelevistä afroamerikkalaisista miehistä, joille Al-Qaidan värvääjänä esiintynyt FBI:n provokaattori lupasi maksaa 50 000 dollaria osallistumisesta terrori-iskuun.
Verstaan omistaja, yksiössä perheineen asuva neljän lapsen isä, kuvitteli, että pilvenpiirtäjä romahtaisi Michiganjärveen ja aiheuttaisi valtavan tsunamin.
Vuoden 2001 jälkeen Yhdysvalloissa yli 500 ihmistä on ollut syytettynä terrorismirikoksista. Aaronsonin mukaan noin puolet syytetyistä on ollut tekemisissä FBI:n ilmiantajan kanssa ja otettu kiinni ilmiantajan järjestämässä operaatiossa. 49 syytettyä oli toiminut pelkästään provokaattorin laatimien ohjeiden mukaan.
Melkein kaikki muut terrorismirikoksista syytetyt, jotka eivät olleet tekemisissä ilmiantajan kanssa, olivat pikkurikollisia, joilla oli kaukaisia yhteyksiä ulkomailla oleviin terroristeihin, tai sitten heitä epäiltiin maahantuloon tai oleskelulupaan liittyvistä rikkomuksista.
Vuoden 2001 jälkeen FBI on palkannut terrorisminvastaiseen yksikköön yli 15 000 ilmiantajaa tai suoranaista yllyttäjää.
FBI:n budjetista yli kolme miljardia dollaria käytetään vuosittain terrorisminvastaiseen toimintaan – selvästi enemmän kuin järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan.
Terrorisminvastaisten ilmiantajien käyttö on selvästi lisääntynyt Barack Obaman presidenttikaudella.
Aaronsonin mielestä FBI tarvitsee suurta määrää ilmiantajia ja provokaattoreita voidakseen tuottaa riittävän paljon syytteitä ja tuomioita, joiden avulla terrorisminvastaisen yksikön suurta budjettia voidaan perustella.
Ilmiantajat ja provokaattorit ovat itse yleensä jonkin alan rikollisia tai huijareita, joiden rikoksia on katsottu sormien läpi sillä ehdolla, että he ovat suostuneet työskentelemään liittovaltion poliisille.
Aaronsonin mukaan FBI värvää ilmiantajia myös esimerkiksi kiristämällä maahanmuuttajia, joiden oleskelulupa on juuri menossa umpeen.
Ilmiantajan työ on raadollista, mutta siitä maksetaan hyvin. Yllä mainituissa tapauksissa ihmisiä terroritekojen suunnitteluun houkutelleet provokaattorit ovat saaneet parhaimmillaan yli sadan tuhannen dollarin palkkion operaatiota kohti.
Aaronsonin mukaan Yhdysvalloissa ei ole koettu ainuttakaan tapausta, jossa potentiaalinen terroristi, jolla ei ole ollut aseita, rahaa ja osaamista terrori-iskun toteuttamiseen, olisi onnistunut tekemään haluamansa iskun saatuaan tukea joltain sattumalta tapaamaltaan terroristiryhmän jäseneltä.
”Al-Qaida tai sitä lähellä olevat terroristiliikkeet eivät myöskään näytä olevan kykeneviä tai halukkaita toimittamaan aseita wannabe-terroristeille Yhdysvalloissa”, Aaronson kirjoittaa.
Vuoden 2001 jälkeen Yhdysvalloissa on Aaronsonin mukaan onnistuttu tekemään vain kolme todellista terrori-iskua, joissa tekijällä on ollut yhteys terroristiryhmiin ulkomailla.
Näistä viimeisin oli tšetšeenisukuisten Tsarnajevin veljesten vuonna 2013 tekemä Bostonin maratonin pommi-isku, jossa kuoli kolme ihmistä ja 264 haavoittui. Ennen Bostonin iskua FBI yritti pitkään houkutella Tamerlan Tsarnajevia ilmiantajakseen.
Shahawar Siraj oli 22-vuotias ujo ja saamaton mammanpoika tavatessaan FBI:n ilmiantajan setänsä omistamassa islamilaisten kirjojen kaupassa New Yorkissa. Shahawar ei silloin vielä tiennyt, että uskonoppineena esiintynyt tyylikäs mies olikin poliisin palkkaama provokaattori.
Shahawar oli vihoissaan Irakin sodasta ja amerikkalaissotilaista, jotka kiduttivat ja nöyryyttivät ihmisiä Abu Ghraibin vankilassa. Yhdessä kaverinsa kanssa hän oli puhunut New Yorkin siltojen räjäyttämisestä autopommin avulla kostoksi USA:n sotapolitiikasta. Vieras mies kertoi kuuluvansa muslimiveljeskuntaan ja opiskelleensa ydinfysiikkaa yliopistossa.
Kuukausien ajan ilmiantaja hengaili Shahawarin kanssa, kasvatti tämän itseluottamusta ja laati suunnitelman ajastinpommien viemisestä Herald Squaren metroasemalle. Ilmiantaja houkutteli Shahawarin piirtämään karttoja metroasemasta. Keskustelut videoitiin auton kojelautaan asennetulla kameralla.
Sopivalla hetkellä poliisit tulivat paikalle ja pidättivät Shahawarin, joka tuomittiin terrori-iskun suunnittelusta 30 vuodeksi vankilaan.
Puolustusasianajaja oli ällistynyt tuomiosta, koska oli ilmiselvää, että ilman FBI:n yllyttäjää poika ei olisi koskaan kyennyt aiheuttamaan mitään uhkaa yhteiskunnalle.
”He tuottavat rikoksia voidakseen ratkaista niitä ja sitten väittää saavuttaneensa tuloksia terrorisminvastaisessa sodassa”, asianajaja toteaa yhdysvaltalaisen tutkivan journalistin Trevor Aaronsonin kirjassa The Terror Factory (Terroritehdas).
Aaronsonin perehtyi kirjaansa varten satoihin oikeusjuttuihin, joissa syrjäytyneille ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajille tai islaminuskoon kääntyneille amerikkalaisille on langetettu pitkiä vankeustuomioita terrorismirikoksista. Aaronson kirjoitti aiheesta aiemmin myös juttusarjan Mother Jones -lehteen.
Miamissa 19-vuotias pakistanilaisperheen poika tuomittiin 12 vuodeksi vankilaan sen jälkeen kun hän oli ostanut FBI:n ilmiantajalta pomminteko-ohjeita sisältävän Anarkistin keittokirjan ja toinen poliisin provokaattori oli väittänyt perustavansa Floridaan jihadistien koulutuskeskuksen. Imran Mandhai tunnusti suunnitelleensa sähkömuuntajien räjäyttämistä, jotta Yhdysvaltojen hallitus lopettaisi Israelin tukemisen.
Bangladeshista tullut pitserianomistaja tuomittiin 15 vuodeksi vankilaan lainattuaan 5 000 dollaria asekauppiaana esiintyneeltä FBI:n ilmiantajalta.
Rezwan Ferdaus tuomittiin Bostonissa 17 vuodeksi vankilaan aikeistaan iskeä lennokkiin asennetulla pommilla Yhdysvaltojen kongressiin. Pommihanke oli FBI:n ilmiantajan keksimä, ja FBI antoi rahaa lennokin ostamiseen ja matkalippuun Washingtoniin. Ferdaus kärsi vakavista mielenterveysongelmista ja käytti pidätyksen aikana vaippaa.
Vuonna 2006 amerikkalaiskanavien uutisissa kerrottiin näyttävästi Miamissa paljastuneesta salaliitosta, jossa muslimilahkon jäsenet suunnittelivat Chicagon Sears Towerin pilvenpiirtäjän räjäyttämistä. Kyse oli konkurssikypsässä kipsilevyverstaassa työskentelevistä afroamerikkalaisista miehistä, joille Al-Qaidan värvääjänä esiintynyt FBI:n provokaattori lupasi maksaa 50 000 dollaria osallistumisesta terrori-iskuun.
Verstaan omistaja, yksiössä perheineen asuva neljän lapsen isä, kuvitteli, että pilvenpiirtäjä romahtaisi Michiganjärveen ja aiheuttaisi valtavan tsunamin.
Vuoden 2001 jälkeen Yhdysvalloissa yli 500 ihmistä on ollut syytettynä terrorismirikoksista. Aaronsonin mukaan noin puolet syytetyistä on ollut tekemisissä FBI:n ilmiantajan kanssa ja otettu kiinni ilmiantajan järjestämässä operaatiossa. 49 syytettyä oli toiminut pelkästään provokaattorin laatimien ohjeiden mukaan.
Melkein kaikki muut terrorismirikoksista syytetyt, jotka eivät olleet tekemisissä ilmiantajan kanssa, olivat pikkurikollisia, joilla oli kaukaisia yhteyksiä ulkomailla oleviin terroristeihin, tai sitten heitä epäiltiin maahantuloon tai oleskelulupaan liittyvistä rikkomuksista.
Vuoden 2001 jälkeen FBI on palkannut terrorisminvastaiseen yksikköön yli 15 000 ilmiantajaa tai suoranaista yllyttäjää.
FBI:n budjetista yli kolme miljardia dollaria käytetään vuosittain terrorisminvastaiseen toimintaan – selvästi enemmän kuin järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan.
Terrorisminvastaisten ilmiantajien käyttö on selvästi lisääntynyt Barack Obaman presidenttikaudella.
Aaronsonin mielestä FBI tarvitsee suurta määrää ilmiantajia ja provokaattoreita voidakseen tuottaa riittävän paljon syytteitä ja tuomioita, joiden avulla terrorisminvastaisen yksikön suurta budjettia voidaan perustella.
Ilmiantajat ja provokaattorit ovat itse yleensä jonkin alan rikollisia tai huijareita, joiden rikoksia on katsottu sormien läpi sillä ehdolla, että he ovat suostuneet työskentelemään liittovaltion poliisille.
Aaronsonin mukaan FBI värvää ilmiantajia myös esimerkiksi kiristämällä maahanmuuttajia, joiden oleskelulupa on juuri menossa umpeen.
Ilmiantajan työ on raadollista, mutta siitä maksetaan hyvin. Yllä mainituissa tapauksissa ihmisiä terroritekojen suunnitteluun houkutelleet provokaattorit ovat saaneet parhaimmillaan yli sadan tuhannen dollarin palkkion operaatiota kohti.
Aaronsonin mukaan Yhdysvalloissa ei ole koettu ainuttakaan tapausta, jossa potentiaalinen terroristi, jolla ei ole ollut aseita, rahaa ja osaamista terrori-iskun toteuttamiseen, olisi onnistunut tekemään haluamansa iskun saatuaan tukea joltain sattumalta tapaamaltaan terroristiryhmän jäseneltä.
”Al-Qaida tai sitä lähellä olevat terroristiliikkeet eivät myöskään näytä olevan kykeneviä tai halukkaita toimittamaan aseita wannabe-terroristeille Yhdysvalloissa”, Aaronson kirjoittaa.
Vuoden 2001 jälkeen Yhdysvalloissa on Aaronsonin mukaan onnistuttu tekemään vain kolme todellista terrori-iskua, joissa tekijällä on ollut yhteys terroristiryhmiin ulkomailla.
Näistä viimeisin oli tšetšeenisukuisten Tsarnajevin veljesten vuonna 2013 tekemä Bostonin maratonin pommi-isku, jossa kuoli kolme ihmistä ja 264 haavoittui. Ennen Bostonin iskua FBI yritti pitkään houkutella Tamerlan Tsarnajevia ilmiantajakseen.
perjantai 21. elokuuta 2015
Optimismin huumaa Nigeriassa
KU-VIIKKOLEHTI 21.8.2015
Heti Lagosin lentokentällä huomaa, että Nigeriassa jokin on muuttunut. Maahantulomuodollisuudet hoituvat sujuvasti ilman jonotusta. Paikallinen toimittajakollega on vastassa lentokentän ulkopuolella, ja olemme perillä hotellissa alle puolessa tunnissa.
Aiemmilla kerroilla Lagosin lentokentällä virkailija on vaatinut lahjuksia maahantuloleiman tai matkatavaroiden saamiseksi ja matka hotellille on kestänyt liikenneruuhkassa ainakin toista tuntia.
Nyt Nigeriassa tuntuu vallitsevan hurja optimismi. Toimittajakollega kertoo Lagosin monimiljoonakaupungin uusista liikennejärjestelyistä, joilla on päästy eroon pahimmista pullonkauloista. Vuosia pysähdyksissä olleet tienrakennushankkeet ovat vihdoin saaneet rahoituksensa. Lagosissa polttoainetta ei enää tarvitse jonottaa. Korruptionvastainen kampanja on tuottanut tulosta.
Muualla maassa ääri-islamistinen terroristijärjestö Boko Haram on joutunut luopumaan lähes kaikista valtaamista alueistaan maan koilliskolkassa sen jälkeen kun armeijan sotilaille maksettiin puuttuvat palkkarästit. Nigerjoen suiston öljyntuotantoalueilla puhutaan ensi kertaa vakavasti vuosikymmenien saatossa syntyneiden öljytuhojen puhdistamisesta.
Toimittajakollegan mukaan muutokset ovat maan uuden presidentin, entisen sotilasdiktaattorin Muhammadu Buharin ansiota.
”Kaikki johtuu huipulla olevan miehen kehonkielestä”, hän sanoo.
Jos kansainvälistä mediaa olisi uskominen, niin eihän tässä näin pitänyt käydä. Maaliskuun lopulla pidettyjen vaalien alla mediassa peloteltiin tulossa olevasta sisällissodasta Nigerian islaminuskoisten pohjoisosien ja kristinuskoisen etelän välillä, mikäli pohjoisesta kotoisin oleva Buhari voittaa vaalit.
Buhari kuitenkin voitti vaalit pohjoisen ja maan väkirikkaan lounaisosan antamilla äänillä. Istuva presidentti Goodluck Jonathan myönsi vaalitappionsa jo ennen lopullisten tulosten julkistamista. Jonathan oli Nigerian historian ensimmäinen presidentti, joka oli kotoisin Nigerjoen suiston öljyalueelta.
Myös toimittajakollega on kotoisin öljyalueelta. Hän on paikallinen seurakunta-aktiivi ja mukana myös Nigerian ihmisoikeusliikkeessä. Silti hän kertoo äänestäneensä kevään vaaleissa 72-vuotiasta islaminuskoista entistä sotilasdiktaattoria pohjoisesta Katsinan osavaltiosta.
”Jonathanin ongelmana oli, ettei hän halunnut keikuttaa venettä”, kollega luonnehtii vaaleissa hävinnyttä ex-presidenttiä.
Harva muistelee kaiholla Muhammadu Buharin edellistä valtakautta Nigeriassa vuosina 1983–1985. Huumorintajuttomaksi kuvailtu kenraalimajuri ajoi ankaraa korruptionvastaista politiikkaa, mutta rikkeistä langetettiin kohtuuttomia rangaistuksia ja sananvapautta rajoitettiin.
Useita satoja poliitikkoja, virkamiehiä ja liikemiehiä tuomittiin lahjusten antamisesta ja vastaanottamisesta. Maailmankuulu muusikko Fela Kuti suljettiin vankilaan sotilasvallan arvostelemisesta.
Sotilaat vartioivat kadulla, ettei bussijonossa kiilattu. Myöhässä töihin tulleita virkamiehiä käskettiin rangaistukseksi tekemään kyykkyhyppyjä.
Korruption nollatoleranssi oli Buharin keskeinen vaaliteema myös viime kevään vaaleissa, mutta tällä kertaa Buharin puolue tarjosi äänestäjille myös muita houkuttimia: maksutonta koulunkäyntiä ja kouluruokaa, ilmaista terveydenhuoltoa sekä pientä perustuloa 25 miljoonalle äärimmäisessä köyhyydessä elävälle vanhemmalle, sillä ehdolla että nämä lähettävät lapsensa kouluun ja rokotuksiin.
Kaikkien edistyksellisten kongressi (APC) lupasi myös satoja tuhansia työpaikkoja julkisella sektorilla maan kaikissa osavaltioissa, miljoona uutta edullista asuntoa sekä lainmuutoksia, joiden nojalla yltiörikkaiden nigerialaisten omaisuutta voidaan pakkolunastaa, jollei omaisuuden haltija pysty osoittamaan, että varallisuus on hankittu laillisin keinoin.
Kun Buhari tuli toukokuussa valtaan, öljyrikas Nigeria kärsi polttoainepulasta ja jatkuvista sähkökatkoista. Maan vientituloista yli 90 prosenttia on peräisin öljystä, mutta öljynhinnan romahtamisen vuoksi öljytulot ovat vähentyneet puoleen. Kansa kuitenkin odotti, että tuore presidentti laittaisi hetkessä maan asiat kuntoon.
Buhari näyttäisi saaneen paljon aikaan pelkästään esimerkin voimalla. Pari viikkoa sitten hän ilmoitti puolittavansa oman palkkansa ja perui presidentin virka-autoiksi kaavailtujen uusien panssaroitujen S-sarjan Mercedes-Benzien hankinnan.
Presidentti on myös pyytänyt ulkomailta apua, jotta Nigerian valtion kassasta kavalletut pääomat jäljitetään ja palautetaan Nigeriaan. Pelkästään Yhdysvaltojen pankeissa uskotaan olevan 150 miljardin dollarin edestä nigerialaisten virkamiesten varastamia rahoja.
Nigerian lehdistä on jo saanut lukea entisistä ministereistä, jotka ovat luvanneet oma-aloitteisesti palauttaa kavaltamiaan miljoonia. Buhari vastasi ex-ministereille, ettei heidän kannata vielä maksaa mitään, vaan vasta sen jälkeen kun maan talousrikoskomissio on selvittänyt, kuinka paljon he ovat todellisuudessa kavaltaneet.
Talousrikosepäilyjen vuoksi myös hallituksen muodostaminen on viivästynyt, kun suurin osa ministeriehdokkaista ei ole saanut talousrikostutkijoilta puhtaita papereita.
Afrikan talousjättiläinen Nigeria on viime vuosina ylittänyt kansainvälisen uutiskynnyksen yleensä vain Boko Haramin tekemien pommi-iskujen yhteydessä tai kun ulkomailla on käyty oikeusjuttuja öljytuhojen aiheuttamien haittojen korvaamisesta Nigerjoen suiston öljyalueiden asukkaille.
Vielä alkuvuodesta laajoja alueita hallussaan pitäneen Boko Haramin joukot on nyt ajettu pienelle metsäkaistaleelle lähellä Kamerunin vastaista rajaa. Lehtitietojen mukaan ryhmän johtajat ovat ehdottaneet rauhanneuvotteluja hallituksen kanssa edelleen kadoksissa olevien siepattujen tyttöjen vapauttamiseksi.
Myös öljyalueilla saattavat koittaa paremmat ajat. Presidentti Buhari kaavailee raakaöljyn seassa olevan kaasun polttamisen täyskieltoa ja on perustanut työryhmän selvittämään kuinka vakavasti saastuneen Ogonimaan öljytuhoja voidaan ruveta puhdistamaan YK:n ympäristöjärjestön Unepin neljän vuoden takaisen raportin suositusten mukaisesti.
Heti Lagosin lentokentällä huomaa, että Nigeriassa jokin on muuttunut. Maahantulomuodollisuudet hoituvat sujuvasti ilman jonotusta. Paikallinen toimittajakollega on vastassa lentokentän ulkopuolella, ja olemme perillä hotellissa alle puolessa tunnissa.
Aiemmilla kerroilla Lagosin lentokentällä virkailija on vaatinut lahjuksia maahantuloleiman tai matkatavaroiden saamiseksi ja matka hotellille on kestänyt liikenneruuhkassa ainakin toista tuntia.
Nyt Nigeriassa tuntuu vallitsevan hurja optimismi. Toimittajakollega kertoo Lagosin monimiljoonakaupungin uusista liikennejärjestelyistä, joilla on päästy eroon pahimmista pullonkauloista. Vuosia pysähdyksissä olleet tienrakennushankkeet ovat vihdoin saaneet rahoituksensa. Lagosissa polttoainetta ei enää tarvitse jonottaa. Korruptionvastainen kampanja on tuottanut tulosta.
Muualla maassa ääri-islamistinen terroristijärjestö Boko Haram on joutunut luopumaan lähes kaikista valtaamista alueistaan maan koilliskolkassa sen jälkeen kun armeijan sotilaille maksettiin puuttuvat palkkarästit. Nigerjoen suiston öljyntuotantoalueilla puhutaan ensi kertaa vakavasti vuosikymmenien saatossa syntyneiden öljytuhojen puhdistamisesta.
Toimittajakollegan mukaan muutokset ovat maan uuden presidentin, entisen sotilasdiktaattorin Muhammadu Buharin ansiota.
”Kaikki johtuu huipulla olevan miehen kehonkielestä”, hän sanoo.
Jos kansainvälistä mediaa olisi uskominen, niin eihän tässä näin pitänyt käydä. Maaliskuun lopulla pidettyjen vaalien alla mediassa peloteltiin tulossa olevasta sisällissodasta Nigerian islaminuskoisten pohjoisosien ja kristinuskoisen etelän välillä, mikäli pohjoisesta kotoisin oleva Buhari voittaa vaalit.
Buhari kuitenkin voitti vaalit pohjoisen ja maan väkirikkaan lounaisosan antamilla äänillä. Istuva presidentti Goodluck Jonathan myönsi vaalitappionsa jo ennen lopullisten tulosten julkistamista. Jonathan oli Nigerian historian ensimmäinen presidentti, joka oli kotoisin Nigerjoen suiston öljyalueelta.
Myös toimittajakollega on kotoisin öljyalueelta. Hän on paikallinen seurakunta-aktiivi ja mukana myös Nigerian ihmisoikeusliikkeessä. Silti hän kertoo äänestäneensä kevään vaaleissa 72-vuotiasta islaminuskoista entistä sotilasdiktaattoria pohjoisesta Katsinan osavaltiosta.
”Jonathanin ongelmana oli, ettei hän halunnut keikuttaa venettä”, kollega luonnehtii vaaleissa hävinnyttä ex-presidenttiä.
Harva muistelee kaiholla Muhammadu Buharin edellistä valtakautta Nigeriassa vuosina 1983–1985. Huumorintajuttomaksi kuvailtu kenraalimajuri ajoi ankaraa korruptionvastaista politiikkaa, mutta rikkeistä langetettiin kohtuuttomia rangaistuksia ja sananvapautta rajoitettiin.
Useita satoja poliitikkoja, virkamiehiä ja liikemiehiä tuomittiin lahjusten antamisesta ja vastaanottamisesta. Maailmankuulu muusikko Fela Kuti suljettiin vankilaan sotilasvallan arvostelemisesta.
Sotilaat vartioivat kadulla, ettei bussijonossa kiilattu. Myöhässä töihin tulleita virkamiehiä käskettiin rangaistukseksi tekemään kyykkyhyppyjä.
Korruption nollatoleranssi oli Buharin keskeinen vaaliteema myös viime kevään vaaleissa, mutta tällä kertaa Buharin puolue tarjosi äänestäjille myös muita houkuttimia: maksutonta koulunkäyntiä ja kouluruokaa, ilmaista terveydenhuoltoa sekä pientä perustuloa 25 miljoonalle äärimmäisessä köyhyydessä elävälle vanhemmalle, sillä ehdolla että nämä lähettävät lapsensa kouluun ja rokotuksiin.
Kaikkien edistyksellisten kongressi (APC) lupasi myös satoja tuhansia työpaikkoja julkisella sektorilla maan kaikissa osavaltioissa, miljoona uutta edullista asuntoa sekä lainmuutoksia, joiden nojalla yltiörikkaiden nigerialaisten omaisuutta voidaan pakkolunastaa, jollei omaisuuden haltija pysty osoittamaan, että varallisuus on hankittu laillisin keinoin.
Kun Buhari tuli toukokuussa valtaan, öljyrikas Nigeria kärsi polttoainepulasta ja jatkuvista sähkökatkoista. Maan vientituloista yli 90 prosenttia on peräisin öljystä, mutta öljynhinnan romahtamisen vuoksi öljytulot ovat vähentyneet puoleen. Kansa kuitenkin odotti, että tuore presidentti laittaisi hetkessä maan asiat kuntoon.
Buhari näyttäisi saaneen paljon aikaan pelkästään esimerkin voimalla. Pari viikkoa sitten hän ilmoitti puolittavansa oman palkkansa ja perui presidentin virka-autoiksi kaavailtujen uusien panssaroitujen S-sarjan Mercedes-Benzien hankinnan.
Presidentti on myös pyytänyt ulkomailta apua, jotta Nigerian valtion kassasta kavalletut pääomat jäljitetään ja palautetaan Nigeriaan. Pelkästään Yhdysvaltojen pankeissa uskotaan olevan 150 miljardin dollarin edestä nigerialaisten virkamiesten varastamia rahoja.
Nigerian lehdistä on jo saanut lukea entisistä ministereistä, jotka ovat luvanneet oma-aloitteisesti palauttaa kavaltamiaan miljoonia. Buhari vastasi ex-ministereille, ettei heidän kannata vielä maksaa mitään, vaan vasta sen jälkeen kun maan talousrikoskomissio on selvittänyt, kuinka paljon he ovat todellisuudessa kavaltaneet.
Talousrikosepäilyjen vuoksi myös hallituksen muodostaminen on viivästynyt, kun suurin osa ministeriehdokkaista ei ole saanut talousrikostutkijoilta puhtaita papereita.
Afrikan talousjättiläinen Nigeria on viime vuosina ylittänyt kansainvälisen uutiskynnyksen yleensä vain Boko Haramin tekemien pommi-iskujen yhteydessä tai kun ulkomailla on käyty oikeusjuttuja öljytuhojen aiheuttamien haittojen korvaamisesta Nigerjoen suiston öljyalueiden asukkaille.
Vielä alkuvuodesta laajoja alueita hallussaan pitäneen Boko Haramin joukot on nyt ajettu pienelle metsäkaistaleelle lähellä Kamerunin vastaista rajaa. Lehtitietojen mukaan ryhmän johtajat ovat ehdottaneet rauhanneuvotteluja hallituksen kanssa edelleen kadoksissa olevien siepattujen tyttöjen vapauttamiseksi.
Myös öljyalueilla saattavat koittaa paremmat ajat. Presidentti Buhari kaavailee raakaöljyn seassa olevan kaasun polttamisen täyskieltoa ja on perustanut työryhmän selvittämään kuinka vakavasti saastuneen Ogonimaan öljytuhoja voidaan ruveta puhdistamaan YK:n ympäristöjärjestön Unepin neljän vuoden takaisen raportin suositusten mukaisesti.
perjantai 7. elokuuta 2015
Ketä vastaan Turkki taistelee
KU-VIIKKOLEHTI 7.8.2015
Sinam Mohamad osoittaa kartalta, miten rintamalinjat ovat muuttuneet Pohjois-Syyriassa kesän aikana sen jälkeen kun kurdien johtamat joukot ajoivat islamistijärjestö Isisin pois Turkin rajalla sijaitsevasta Tal Abyadin kaupungista.
Turkin vastaisella rajalla Pohjois-Syyriassa on nyt Irakista länteen Eufratjoelle ulottuva satojen kilometrien mittainen yhtenäinen alue, jota hallitsevat pitkälti kurditaustaisista taistelijoista koostuvat Kansan suojelujoukot (YPG).
”Isisiltä vapautettujen alueiden asukkaat saavat nyt päättää, haluavatko he liittyä Rojavan demokraattisen itsehallintoalueen kantoneihin”, Sinam Mohamad kertoo.
Sinam Mohamad, entinen maanalaisen naisliikkeen aktiivi Pohjois-Syyrian kurdialueelta, on Rojavan itsehallinnon Euroopan edustaja ja toinen alueen kahdesta korkeimmasta johtajasta.
Rojava tuli suuren maailman tietoisuuteen viime vuoden lopulla, kun kurdijoukot pysäyttivät Isisin islamistijoukkojen etenemisen Kobanen kaupungissa Turkin rajalla. Tv-ryhmät ja Syyrian puolelta paenneet pakolaiset seurasivat taisteluja vain muutamien satojen metrien päästä Turkin rajan takaa.
Rojavan itsehallintoalueen kolmessa kantonissa sovelletaan varsin ainutlaatuiselta kuulostavaa ruohonjuuridemokratiaa. Joka kunnasta valitaan kolme edustajaa alueen kansanneuvostoon: yksi kurdi, yksi arabi ja yksi assyrialainen tai muiden vähemmistöjen edustaja. Kolmesta edustajasta ainakin yhden on oltava nainen.
Alueen perustuslaissa puhutaan Syyrian monietnisestä mosaiikista ja naisten tasa-arvosta. Kouluissa opetetaan nyt paitsi arabiaa myös kurdin kieltä ja arameaa. Syyrian hallituksen jättämiä rakennuksia hallinnoivat työntekijöiden perustamat osuuskunnat.
Nuoret ja naiset ovat keskeisesti mukana paikallisessa päätöksenteossa. Naisten oman sotilasyksikön YPJ:n taistelijat ovatkin jo saaneet runsaasti näkyvyyttä kansainvälisessä mediassa.
Tapaan Sinam Mohamadin aurinkoisena loppukesän iltana Café Ursulassa Helsingin Kaivopuistossa. Vieressä hypätään benjiitä korkeasta nosturista.
Mohamad on kiertänyt Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa puhumassa Rojavan ruohonjuuridemokratiasta mallina koko muun Syyrian demokratisoimiseksi, kunhan taistelut taukoavat. Hän on vedonnut hallituksiin tuen saamiseksi muualta Syyriasta tulleiden pakolaisten auttamiseen.
Suomen ulkoministeriö on ensimmäisten joukossa luvannut tukea alueen hallinnon ja peruspalvelujen kehittämistä, tosin lopullisesta toteutustavasta vielä neuvotellaan.
Sinam Mohamadin mukaan useat EU-maiden hallitukset ja Yhdysvallat ovat osoittaneet sympatiaa, mutta eivät uskalla sanoa sitä ääneen.
”Kenties siksi, etteivät he vihastuttaisi Turkkia.”
Yhdysvalloille Rojavan alueen armeija YPG on ollut tärkeä taktinen liittolainen taistelussa Isistä vastaan. Viime viikolla Turkki suostui vihdoin siihen, että Yhdysvaltojen hävittäjät voivat käyttää Turkissa sijaitsevaa Incirlikin lentotukikohtaa ilmaiskuihin Isistä vastaan.
Sopimuksen mukaan Syyrian puolelle rajaa muodostetaan maltillisten kapinallisjoukkojen hallinnoima puskurivyöhyke. Turkki ilmoitti myös liittyvänsä ilmaiskuihin Isistä vastaan.
Todellisuudessa Turkki teki yhden ilmaiskun Isistä vastaan Syyriassa ja ainakin 400 ilmaiskua Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n Pohjois-Irakissa sijaitseviin tukikohtiin. Turkin puolelta ammuttiin myös useaan otteeseen panssaritulta Rojavan kurdijoukkoja vastaan.
Turkin ilmaiskuja edelsi Isisin tekemä pommi-isku Turkin rajakaupungissa Surucissa. Iskussa kuoli 32 vasemmistonuorta, jotka olivat menossa Syyrian puolelle auttamaan Kobanen kaupungin jälleenrakentamisessa. Kaksi päivää myöhemmin Turkin aseellinen kurdijärjestö PKK surmasi kaksi poliisia, joiden uskottiin avustaneen iskun järjestämisessä.
”Turkki vain teeskentelee käyvänsä sotaa Isistä vastaan, kun todellisuudessa sen pyrkimyksenä on tuhota PKK”, arveli tutkija Kerem Öktem itävaltalaisesta Grazin yliopistosta.
Turkin pääministerin Ahmet Davutoglun valitsema sanajärjestys oli myös paljastava, kun hän totesi, että ”emme voi seurata vierestä, kun kurdit, vasemmistolaiset ja Isisin militantit kohdistavat iskuja Turkkia vastaan”.
Muutoin hyväntuulinen Sinam Mohamad kiihtyy hetkeksi, kun kysyn missä määrin Turkki on tukenut Isistä.
”Turkki on päästänyt Syyrian rajan yli tuhansia Isisin taistelijoita ulkomailta ja antanut Isisin käyttää Turkkia huoltoreittinään. Isis on myynyt Turkkiin öljyä vallatuilta alueilta Syyriasta ja Irakista. Luuletko, ettei Turkki tiedä, kuka ylittää sen rajat? Kun syyrialaiset siviilit ovat yrittäneet tulla Turkin puolelle saamaan lääkärinhoitoa, Turkin sotilaat ovat ampuneet heitä.”
Sinam Mohamadin mielestä Turkki olisi halutessaan voinut pysäyttää Isisin aikaa sitten, mutta ilmeisesti Turkki on pitänyt Isistä pikemminkin hyödyllisenä likaisen työn tekijänä kurdijoukkoja vastaan.
Turkin uudelleen käynnistämä sota PKK:ta vastaan liittyy ennen muuta sisäpolitiikkaan. Presidentti Recep Tayyip Erdoganin islamistinen AKP-puolue ei saanut kesäkuun vaaleissa enemmistöä ja yrittää nyt saada lisäpontta uusintavaaleihin lietsomalla uhkakuvia ja kurdivähemmistön vastaista mielialaa.
Mitä taas tulee Yhdysvaltojen ja Turkin kaavailemaan puskurivyöhykkeeseen, niin kyseessä on Turkin rajan eteläpuolella sijaitseva noin sata kilometriä leveä alue, joka on nyt osittain Isisin ja osittain keskenään taistelevien sunniarabien kapinallisryhmien hallinnassa.
Monien mielestä kurdijohtoisen YPG:n joukot olisivat voineet olla luontevin ehdokas alueen rauhoittamiseen, sillä juuri tuo alue erottaa Rojavan läntisen Afrinin kantonin itsehallintoalueen kahdesta muusta kantonista Kobanesta ja Jazirasta. Turkki taas haluaa nimenomaan estää Rojavan alueiden yhdistämisen.
Turkki ja Yhdysvallat eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen siitä, mitkä joukot aluetta tulisivat valvomaan. Yhdysvaltojen kouluttamat Uuden Syyrian joukot (NSF), eli niin sanottu 30. divisioona, koki kovan takaiskun, kun Al-Qaidan syyrialainen paikallisosasto Al-Nusran rintama vastikään vangitsi 20 ryhmän taistelijaa ja kaksi sen komentajaa.
Sinam Mohamad osoittaa kartalta, miten rintamalinjat ovat muuttuneet Pohjois-Syyriassa kesän aikana sen jälkeen kun kurdien johtamat joukot ajoivat islamistijärjestö Isisin pois Turkin rajalla sijaitsevasta Tal Abyadin kaupungista.
Turkin vastaisella rajalla Pohjois-Syyriassa on nyt Irakista länteen Eufratjoelle ulottuva satojen kilometrien mittainen yhtenäinen alue, jota hallitsevat pitkälti kurditaustaisista taistelijoista koostuvat Kansan suojelujoukot (YPG).
”Isisiltä vapautettujen alueiden asukkaat saavat nyt päättää, haluavatko he liittyä Rojavan demokraattisen itsehallintoalueen kantoneihin”, Sinam Mohamad kertoo.
Sinam Mohamad, entinen maanalaisen naisliikkeen aktiivi Pohjois-Syyrian kurdialueelta, on Rojavan itsehallinnon Euroopan edustaja ja toinen alueen kahdesta korkeimmasta johtajasta.
Rojava tuli suuren maailman tietoisuuteen viime vuoden lopulla, kun kurdijoukot pysäyttivät Isisin islamistijoukkojen etenemisen Kobanen kaupungissa Turkin rajalla. Tv-ryhmät ja Syyrian puolelta paenneet pakolaiset seurasivat taisteluja vain muutamien satojen metrien päästä Turkin rajan takaa.
Rojavan itsehallintoalueen kolmessa kantonissa sovelletaan varsin ainutlaatuiselta kuulostavaa ruohonjuuridemokratiaa. Joka kunnasta valitaan kolme edustajaa alueen kansanneuvostoon: yksi kurdi, yksi arabi ja yksi assyrialainen tai muiden vähemmistöjen edustaja. Kolmesta edustajasta ainakin yhden on oltava nainen.
Alueen perustuslaissa puhutaan Syyrian monietnisestä mosaiikista ja naisten tasa-arvosta. Kouluissa opetetaan nyt paitsi arabiaa myös kurdin kieltä ja arameaa. Syyrian hallituksen jättämiä rakennuksia hallinnoivat työntekijöiden perustamat osuuskunnat.
Nuoret ja naiset ovat keskeisesti mukana paikallisessa päätöksenteossa. Naisten oman sotilasyksikön YPJ:n taistelijat ovatkin jo saaneet runsaasti näkyvyyttä kansainvälisessä mediassa.
Tapaan Sinam Mohamadin aurinkoisena loppukesän iltana Café Ursulassa Helsingin Kaivopuistossa. Vieressä hypätään benjiitä korkeasta nosturista.
Mohamad on kiertänyt Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa puhumassa Rojavan ruohonjuuridemokratiasta mallina koko muun Syyrian demokratisoimiseksi, kunhan taistelut taukoavat. Hän on vedonnut hallituksiin tuen saamiseksi muualta Syyriasta tulleiden pakolaisten auttamiseen.
Suomen ulkoministeriö on ensimmäisten joukossa luvannut tukea alueen hallinnon ja peruspalvelujen kehittämistä, tosin lopullisesta toteutustavasta vielä neuvotellaan.
Sinam Mohamadin mukaan useat EU-maiden hallitukset ja Yhdysvallat ovat osoittaneet sympatiaa, mutta eivät uskalla sanoa sitä ääneen.
”Kenties siksi, etteivät he vihastuttaisi Turkkia.”
Yhdysvalloille Rojavan alueen armeija YPG on ollut tärkeä taktinen liittolainen taistelussa Isistä vastaan. Viime viikolla Turkki suostui vihdoin siihen, että Yhdysvaltojen hävittäjät voivat käyttää Turkissa sijaitsevaa Incirlikin lentotukikohtaa ilmaiskuihin Isistä vastaan.
Sopimuksen mukaan Syyrian puolelle rajaa muodostetaan maltillisten kapinallisjoukkojen hallinnoima puskurivyöhyke. Turkki ilmoitti myös liittyvänsä ilmaiskuihin Isistä vastaan.
Todellisuudessa Turkki teki yhden ilmaiskun Isistä vastaan Syyriassa ja ainakin 400 ilmaiskua Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n Pohjois-Irakissa sijaitseviin tukikohtiin. Turkin puolelta ammuttiin myös useaan otteeseen panssaritulta Rojavan kurdijoukkoja vastaan.
Turkin ilmaiskuja edelsi Isisin tekemä pommi-isku Turkin rajakaupungissa Surucissa. Iskussa kuoli 32 vasemmistonuorta, jotka olivat menossa Syyrian puolelle auttamaan Kobanen kaupungin jälleenrakentamisessa. Kaksi päivää myöhemmin Turkin aseellinen kurdijärjestö PKK surmasi kaksi poliisia, joiden uskottiin avustaneen iskun järjestämisessä.
”Turkki vain teeskentelee käyvänsä sotaa Isistä vastaan, kun todellisuudessa sen pyrkimyksenä on tuhota PKK”, arveli tutkija Kerem Öktem itävaltalaisesta Grazin yliopistosta.
Turkin pääministerin Ahmet Davutoglun valitsema sanajärjestys oli myös paljastava, kun hän totesi, että ”emme voi seurata vierestä, kun kurdit, vasemmistolaiset ja Isisin militantit kohdistavat iskuja Turkkia vastaan”.
Muutoin hyväntuulinen Sinam Mohamad kiihtyy hetkeksi, kun kysyn missä määrin Turkki on tukenut Isistä.
”Turkki on päästänyt Syyrian rajan yli tuhansia Isisin taistelijoita ulkomailta ja antanut Isisin käyttää Turkkia huoltoreittinään. Isis on myynyt Turkkiin öljyä vallatuilta alueilta Syyriasta ja Irakista. Luuletko, ettei Turkki tiedä, kuka ylittää sen rajat? Kun syyrialaiset siviilit ovat yrittäneet tulla Turkin puolelle saamaan lääkärinhoitoa, Turkin sotilaat ovat ampuneet heitä.”
Sinam Mohamadin mielestä Turkki olisi halutessaan voinut pysäyttää Isisin aikaa sitten, mutta ilmeisesti Turkki on pitänyt Isistä pikemminkin hyödyllisenä likaisen työn tekijänä kurdijoukkoja vastaan.
Turkin uudelleen käynnistämä sota PKK:ta vastaan liittyy ennen muuta sisäpolitiikkaan. Presidentti Recep Tayyip Erdoganin islamistinen AKP-puolue ei saanut kesäkuun vaaleissa enemmistöä ja yrittää nyt saada lisäpontta uusintavaaleihin lietsomalla uhkakuvia ja kurdivähemmistön vastaista mielialaa.
Mitä taas tulee Yhdysvaltojen ja Turkin kaavailemaan puskurivyöhykkeeseen, niin kyseessä on Turkin rajan eteläpuolella sijaitseva noin sata kilometriä leveä alue, joka on nyt osittain Isisin ja osittain keskenään taistelevien sunniarabien kapinallisryhmien hallinnassa.
Monien mielestä kurdijohtoisen YPG:n joukot olisivat voineet olla luontevin ehdokas alueen rauhoittamiseen, sillä juuri tuo alue erottaa Rojavan läntisen Afrinin kantonin itsehallintoalueen kahdesta muusta kantonista Kobanesta ja Jazirasta. Turkki taas haluaa nimenomaan estää Rojavan alueiden yhdistämisen.
Turkki ja Yhdysvallat eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen siitä, mitkä joukot aluetta tulisivat valvomaan. Yhdysvaltojen kouluttamat Uuden Syyrian joukot (NSF), eli niin sanottu 30. divisioona, koki kovan takaiskun, kun Al-Qaidan syyrialainen paikallisosasto Al-Nusran rintama vastikään vangitsi 20 ryhmän taistelijaa ja kaksi sen komentajaa.
perjantai 24. heinäkuuta 2015
TeliaSoneran lahjusjupakan suomalaiset taustat
KU-VIIKKOLEHTI 24.7.2015
Ruotsalaismedia on raportoinut perusteellisesti TeliaSoneran lahjusepäilyistä Azerbaidžanissa, etenkin sen jälkeen kun yleisradioyhtiö SVT ja Ruotsin tietotoimisto TT julkaisivat toukokuussa sarjan tutkivia juttuja teleoperaattorin azerbaidžanilaisen tytäryhtiön Azercellin seitsemän vuoden takaiseen yksityistämiseen liittyvistä hämäristä yrityskaupoista.
SVT:n haastattelemat talousrikosasiantuntijat puhuvat Ruotsin kaikkien aikojen suurimmasta lahjusskandaalista.
Tiivistettynä on kyse siitä, että lähes miljardin euron verran rahaa ja omaisuutta on siirtynyt Azerbaidžanin presidentin Ilham Alijevin tyttärien panamalaisille postilokerofirmoille, jotta TeliaSonera sai vuonna 2012 oikeuden 4G-mobiilipalveluihin tarvittavien taajuuksien käyttöön.
Aiempien paljastusten mukaan myös Uzbekistanissa verkkotoimiluvan saamista edelsivät erinäiset rahansiirrot diktaattorin tyttären ystävättären nimissä olevalle yhtiölle. Tosin Uzbekistanin tapauksessa voitelurahoja maksettiin ”vain” vajaan 300 miljoonan euron edestä.
SVT antaa ymmärtää, että kuten Uzbekistanissa myös Azerbaidžanissa toiminnan taustalla olivat TeliaSoneran idänprojekteista vastanneet suomalaiset entiset Sonera-johtajat.
Ruotsalaismedian selvitykset pohjautuvat pitkälti azerbaidžanilaisen toimittajan Khadija Ismailovan vuoden takaiseen juttuun, joka julkaistiin Yhdysvaltojen rahoittaman Radio Free Europe/Radio Libertyn (RFE/RL) verkkosivuilla.
Jutun mukaan TeliaSoneran tytäryhtiö Fintur Holdings osti vuonna 2008 Azerbaidžanin valtion osuuden puhelinoperaattori Azercellistä markkina-arvoa selvästi halvemmalla hinnalla, mutta luovutti samalla sisäisessä osakejärjestelyssä 42 prosentin osuuden Turkissa rekisteröidylle kumppanille, jonka omisti puolestaan kaksi panamalaista yhtiötä.
Panamalaisfirmojen asiamiehenä oli Azerbaidžanissa vaikuttava sveitsiläinen juristi, joka hoiti presidentti Alijevin tuolloin parikymppisten tyttärien Leila ja Arzu Alijevan muitakin yritysomistuksia.
Ennen verkkotoimiluvan saamista Azercellin vähemmistöosakkaaksi tuli myös Maltassa rekisteröity firma. Azercellin hallituksen kokouksissa maltalaisfirmaa on edustanut presidentti Alijevin henkikaartin majuri.
Presidenttiperheen liiketoimia aiemminkin penkonut Ismailova pidätettiin viime joulukuussa ja on ollut siitä lähtien vankilassa ilman oikeudenkäyntiä. Tapaninpäivänä viranomaiset sulkivat radiokanava RFE/RL:n azerinkielisen toimituksen Azerbaidžanin pääkaupungissa Bakussa.
Ruotsin valtion puhelinyhtiön Telian ja Suomen valtion omistaman Soneran fuusiossa vuonna 2002 syntynyt TeliaSonera on tätä nykyä Euroopan viidenneksi suurin matkapuhelinoperaattori ja Wikipedian listauksen mukaan koko maailman 13. suurin operaattoriyhtiö käyttäjien määrässä mitattuna.
TeliaSoneran kokonaan tai osittain omistamat operaattorit toimivat kaikkiaan 17 maassa Euroopassa ja Aasiassa. TeliaSonera on markkinajohtaja mobiilipalveluissa Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Turkissa, Azerbaidžanissa, Kazakstanissa, Tadžikistanissa ja Nepalissa.
Entisen Neuvostoliiton alueen maissa Azerbaidžanissa, Georgiassa, Kazakstanissa, Moldovassa, Tadžikistanissa ja Uzbekistanissa TeliaSonera operoi Hollannissa rekisteröidyn tytäryhtiön Fintur Holdingsin välityksellä.
Soneran ja turkkilaisen Turkcellin yhteisyrityksenä perustettu Fintur oli edelläkävijä entisen Neuvostoliiton alueen nousevien talouksien nopeasti kasvavalla matkapuhelinalalla. Telian ja Soneran fuusiossa Finturista tuli keskeinen osa TeliaSoneran konsernia. Yhtiön menestyksekkäät niin sanotut Euraasian toiminnot jäivät idänkauppaa tuntevien suomalaisten vastuulle.
Tänä päivänä TeliaSoneran liikevaihdosta 20 prosenttia on peräisin Euraasian alueelta, mutta osuus voitoista on ollut sitäkin suurempi.
Kaukasian ja Keski-Aasian maissa menestys ei ole tullut itsestään.
”TeliaSoneran liiketoimissa entisten neuvostotasavaltojen kiistanalaisten hallitusten kanssa on ilmeisesti ollut pikemminkin sääntönä toimia bulvaanien välityksellä ja maksaa lahjuksia veroparatiisiyhtiöille”, arvelee TeliaSoneran omistajiin kuuluvan Nordea-pankin sijoitusvastaava Sasja Beslik.
Uzbekistanin lahjusjupakka on parhaillaan Ruotsin syyttäjäviraston syyteharkinnassa. Törkeästä lahjuksen antamisesta on epäiltynä kolme suomalaista entistä TeliaSoneran johtajaa: Finturin entinen toimitusjohtaja ja koko TeliaSoneran entinen varatoimitusjohtaja Tero Kivisaari, lakijohtaja Olli Tuohimaa sekä Euraasian alueen entinen varatoimitusjohtaja Esko Rytkönen.
Heitä kaikkia epäillään osallisuudesta rahansiirtoihin Gibraltarissa rekisteröidylle yhtiölle operaattorilisenssien saamiseksi. Todellisuudessa rahat päätyivät Uzbekistanin presidentin Islam Karimovin tyttärelle Gulnara Karimovalle.
Suomalaiset kiistävät lahjusepäilyt. Mafiapomon lailla liiketoimia Uzbekistanissa harjoittanut Karimova on puolestaan riitaantunut isänsä kanssa ja ollut toista vuotta kotiarestissa.
Azerbaidžanin yritysjärjestelyistä sovittiin Ruotsin yleisradion SVT:n mukaan syyskuussa 2007 kokouksessa, jossa oli läsnä useita TeliaSoneran korkeimpia johtajia. SVT:n mukaan Finturin silloinen toimitusjohtaja esitteli suunnitelman mutkikkaista omistusmuutoksista, joilla Azerbaidžanin valtion osakkeita Azercellissä siirrettiin noin 600 miljoonan euron edestä presidentin tyttärien firmoille.
Syyskuussa 2007 Finturin toimitusjohtajana oli Tero Kivisaari.
SVT:n mukaan ainakin osa kokouksessa mukana olleista oli aiemmin vuonna 2007 keskeisesti mukana neuvotteluissa verkkotoimiluvasta Uzbekistanissa.
Uzbekistanin lahjusvyyhdin paljastumisen jälkeen Kivisaari sai potkut yhdessä kolmen muun TeliaSoneran johtajan kanssa. Toimitusjohtaja Lars Nyberg erosi tehtävästään ja muutti Portugaliin.
Kivisaari on ollut vuodesta 2013 huolintayhtiö Nurminen Logisticsin hallituksen puheenjohtajana.
Suomen valtio on edelleen TeliaSoneran toiseksi suurin omistaja. Omistusosuus putosi vajaasta kahdeksasta prosentista nykyiseen kolmeen, kun valtion sijoitusyhtiö Solidium myi miljardin euron edestä TeliaSoneran osakkeita viime talvena.
Ruotsalaismedia on raportoinut perusteellisesti TeliaSoneran lahjusepäilyistä Azerbaidžanissa, etenkin sen jälkeen kun yleisradioyhtiö SVT ja Ruotsin tietotoimisto TT julkaisivat toukokuussa sarjan tutkivia juttuja teleoperaattorin azerbaidžanilaisen tytäryhtiön Azercellin seitsemän vuoden takaiseen yksityistämiseen liittyvistä hämäristä yrityskaupoista.
SVT:n haastattelemat talousrikosasiantuntijat puhuvat Ruotsin kaikkien aikojen suurimmasta lahjusskandaalista.
Tiivistettynä on kyse siitä, että lähes miljardin euron verran rahaa ja omaisuutta on siirtynyt Azerbaidžanin presidentin Ilham Alijevin tyttärien panamalaisille postilokerofirmoille, jotta TeliaSonera sai vuonna 2012 oikeuden 4G-mobiilipalveluihin tarvittavien taajuuksien käyttöön.
Aiempien paljastusten mukaan myös Uzbekistanissa verkkotoimiluvan saamista edelsivät erinäiset rahansiirrot diktaattorin tyttären ystävättären nimissä olevalle yhtiölle. Tosin Uzbekistanin tapauksessa voitelurahoja maksettiin ”vain” vajaan 300 miljoonan euron edestä.
SVT antaa ymmärtää, että kuten Uzbekistanissa myös Azerbaidžanissa toiminnan taustalla olivat TeliaSoneran idänprojekteista vastanneet suomalaiset entiset Sonera-johtajat.
Ruotsalaismedian selvitykset pohjautuvat pitkälti azerbaidžanilaisen toimittajan Khadija Ismailovan vuoden takaiseen juttuun, joka julkaistiin Yhdysvaltojen rahoittaman Radio Free Europe/Radio Libertyn (RFE/RL) verkkosivuilla.
Jutun mukaan TeliaSoneran tytäryhtiö Fintur Holdings osti vuonna 2008 Azerbaidžanin valtion osuuden puhelinoperaattori Azercellistä markkina-arvoa selvästi halvemmalla hinnalla, mutta luovutti samalla sisäisessä osakejärjestelyssä 42 prosentin osuuden Turkissa rekisteröidylle kumppanille, jonka omisti puolestaan kaksi panamalaista yhtiötä.
Panamalaisfirmojen asiamiehenä oli Azerbaidžanissa vaikuttava sveitsiläinen juristi, joka hoiti presidentti Alijevin tuolloin parikymppisten tyttärien Leila ja Arzu Alijevan muitakin yritysomistuksia.
Ennen verkkotoimiluvan saamista Azercellin vähemmistöosakkaaksi tuli myös Maltassa rekisteröity firma. Azercellin hallituksen kokouksissa maltalaisfirmaa on edustanut presidentti Alijevin henkikaartin majuri.
Presidenttiperheen liiketoimia aiemminkin penkonut Ismailova pidätettiin viime joulukuussa ja on ollut siitä lähtien vankilassa ilman oikeudenkäyntiä. Tapaninpäivänä viranomaiset sulkivat radiokanava RFE/RL:n azerinkielisen toimituksen Azerbaidžanin pääkaupungissa Bakussa.
Ruotsin valtion puhelinyhtiön Telian ja Suomen valtion omistaman Soneran fuusiossa vuonna 2002 syntynyt TeliaSonera on tätä nykyä Euroopan viidenneksi suurin matkapuhelinoperaattori ja Wikipedian listauksen mukaan koko maailman 13. suurin operaattoriyhtiö käyttäjien määrässä mitattuna.
TeliaSoneran kokonaan tai osittain omistamat operaattorit toimivat kaikkiaan 17 maassa Euroopassa ja Aasiassa. TeliaSonera on markkinajohtaja mobiilipalveluissa Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Turkissa, Azerbaidžanissa, Kazakstanissa, Tadžikistanissa ja Nepalissa.
Entisen Neuvostoliiton alueen maissa Azerbaidžanissa, Georgiassa, Kazakstanissa, Moldovassa, Tadžikistanissa ja Uzbekistanissa TeliaSonera operoi Hollannissa rekisteröidyn tytäryhtiön Fintur Holdingsin välityksellä.
Soneran ja turkkilaisen Turkcellin yhteisyrityksenä perustettu Fintur oli edelläkävijä entisen Neuvostoliiton alueen nousevien talouksien nopeasti kasvavalla matkapuhelinalalla. Telian ja Soneran fuusiossa Finturista tuli keskeinen osa TeliaSoneran konsernia. Yhtiön menestyksekkäät niin sanotut Euraasian toiminnot jäivät idänkauppaa tuntevien suomalaisten vastuulle.
Tänä päivänä TeliaSoneran liikevaihdosta 20 prosenttia on peräisin Euraasian alueelta, mutta osuus voitoista on ollut sitäkin suurempi.
Kaukasian ja Keski-Aasian maissa menestys ei ole tullut itsestään.
”TeliaSoneran liiketoimissa entisten neuvostotasavaltojen kiistanalaisten hallitusten kanssa on ilmeisesti ollut pikemminkin sääntönä toimia bulvaanien välityksellä ja maksaa lahjuksia veroparatiisiyhtiöille”, arvelee TeliaSoneran omistajiin kuuluvan Nordea-pankin sijoitusvastaava Sasja Beslik.
Uzbekistanin lahjusjupakka on parhaillaan Ruotsin syyttäjäviraston syyteharkinnassa. Törkeästä lahjuksen antamisesta on epäiltynä kolme suomalaista entistä TeliaSoneran johtajaa: Finturin entinen toimitusjohtaja ja koko TeliaSoneran entinen varatoimitusjohtaja Tero Kivisaari, lakijohtaja Olli Tuohimaa sekä Euraasian alueen entinen varatoimitusjohtaja Esko Rytkönen.
Heitä kaikkia epäillään osallisuudesta rahansiirtoihin Gibraltarissa rekisteröidylle yhtiölle operaattorilisenssien saamiseksi. Todellisuudessa rahat päätyivät Uzbekistanin presidentin Islam Karimovin tyttärelle Gulnara Karimovalle.
Suomalaiset kiistävät lahjusepäilyt. Mafiapomon lailla liiketoimia Uzbekistanissa harjoittanut Karimova on puolestaan riitaantunut isänsä kanssa ja ollut toista vuotta kotiarestissa.
Azerbaidžanin yritysjärjestelyistä sovittiin Ruotsin yleisradion SVT:n mukaan syyskuussa 2007 kokouksessa, jossa oli läsnä useita TeliaSoneran korkeimpia johtajia. SVT:n mukaan Finturin silloinen toimitusjohtaja esitteli suunnitelman mutkikkaista omistusmuutoksista, joilla Azerbaidžanin valtion osakkeita Azercellissä siirrettiin noin 600 miljoonan euron edestä presidentin tyttärien firmoille.
Syyskuussa 2007 Finturin toimitusjohtajana oli Tero Kivisaari.
SVT:n mukaan ainakin osa kokouksessa mukana olleista oli aiemmin vuonna 2007 keskeisesti mukana neuvotteluissa verkkotoimiluvasta Uzbekistanissa.
Uzbekistanin lahjusvyyhdin paljastumisen jälkeen Kivisaari sai potkut yhdessä kolmen muun TeliaSoneran johtajan kanssa. Toimitusjohtaja Lars Nyberg erosi tehtävästään ja muutti Portugaliin.
Kivisaari on ollut vuodesta 2013 huolintayhtiö Nurminen Logisticsin hallituksen puheenjohtajana.
Suomen valtio on edelleen TeliaSoneran toiseksi suurin omistaja. Omistusosuus putosi vajaasta kahdeksasta prosentista nykyiseen kolmeen, kun valtion sijoitusyhtiö Solidium myi miljardin euron edestä TeliaSoneran osakkeita viime talvena.
perjantai 10. heinäkuuta 2015
Kisaturistina Kaspianmeren öljydiktatuurissa
KU-VIIKKOLEHTI 10.7.2015
Bakussa järjestetyt Euroopan kisat tarjosivat tilaisuuden päästä käymään Azerbaidžanissa ilman vaivalloista viisumiprosessia. Kisojen aikana viisumin sai lentokentältä maahan tullessa, kunhan oli varannut etukäteen verkosta lipun johonkin urheilutapahtumaan. Muulloin viisumiprosessi on hankala, ja etenkin toimittajilta maahanpääsy usein evätään.
Ensimmäistä kertaa järjestetyt Euroopan kisat eivät olleet urheilutapahtumana kummoiset. Bakun kisoissa kilpailtiin parissakymmenessä lajissa ammunnasta rytmiseen voimisteluun. Koripalloa pelattiin katukorissäännöillä yhteen koriin, jalkapalloa rantafutiksena. Yleisurheiluun osallistuivat vain Euroopan kolmosliigan maat, uintilajeihin ainoastaan juniorit.
Jotain kisojen tasosta kertoo se, että Azerbaidžan oli mitalitaulukon perusteella kisojen toiseksi menestyksekkäin maa heti Venäjän jälkeen. Isäntämaa keräsi 56 mitalia, joista 21 kultaista. Useimmat mitalit tulivat painista, nyrkkeilystä ja karatesta.
Azerbaidžanilaisille kisat olivat suuresti mainostettu urheilujuhla, jota seurattiin innokkaasti uusilla kisapaikoilla ja tv:stä. Kotiyleisölle pahin pettymys oli Azerbaidžanin naisten lentopallojoukkueen jääminen ilman mitalia.
Presidentti Ilham Alijevin hallinnolle Bakun kisat olivat keino kohottaa maan profiilia ulkomailla.
”Kisat ovat erinomainen mahdollisuus osoittaa maailmalle, että Azerbaidžan on eurooppalainen, maallinen muslimimaa ja hyvä silta idän ja lännen välillä”, määritteli urheiluministeri Azad Rahimov.
Euroopan kisojen puitteet olivat kieltämättä hienot ja järjestelyt sujuvat. Kisapaikoille pääsi ilmaisilla busseilla, ja avuliaat nuoret vapaaehtoiset jakoivat ihmisille pullovettä Bakun parhaimmillaan 40 asteen helteessä.
Baku on kaunis kaupunki, sekoitus ikivanhaa islamilaista sivilisaatiota, neuvostoaikaista monumentaalisuutta ja öljytuloilla rakennettuja uusia lasitorneja. Kaupungissa on kymmeniä museoita, vanhankaupungin pienestä miniatyyrikirjojen museosta Kaspianmeren rantabulevardin mahtipontiseen itämaisten mattojen museoon.
Keskustan lukuisat puistot olivat hyvin hoidettuja kukkaistutuksineen ja suihkulähteineen. Ihmiset olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia, ja paikallinen ruoka, viini ja olut maittavaa.
Matkailusivusto Lonely Planet listasi Bakun maailman bilekaupunkien kärkikymmenikköön jo vuoden 2012 euroviisujen isännöinnin jälkeen.
Presidentti Alijevin hallituksen tavoitteiden kannalta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Itse kisoille ei juuri löytynyt kiinnostusta ulkomailla, ja ainakin länsimaissa medianäkyvyys oli pääosin kielteistä.
Urheilutapahtumia näyttävämpää julkisuutta saivat sananvapausaktiivien ja kriittisten toimittajien vangitsemiset, itävaltalaisten taitouimarien loukkaantuminen jäätyään holtittomasti ajaneen kisabussin alle sekä juuri kisojen alla ehostetun neuvostoaikaisen kerrostalon tulipalo, jossa kuoli 16 ihmistä.
Kun Lady Gaga esiintyi kisojen avajaisissa, suurin kohu syntyi siitä, että kymmenen minuutin keikka kukkien peittämän flyygelin takana oli tullut maksamaan kaksi miljoonaa dollaria.
Virallisten tietojen mukaan kisajärjestelyjen kokonaiskustannukset olivat reilu miljardi euroa. Toisten arvioiden mukaan kulut saattoivat olla moninkertaisesti enemmän.
Euroopan valtionpäämiehet pysyttelivät poissa ensimmäisten Euroopan kisojen avajaisista. Tilaisuutta juhlistivat läsnäolollaan kuitenkin Vladimir Putin, Valko-Venäjän Aljaksandr Lukašenka ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan.
Ulkomailta käsin toimitettujen verkkosivustojen mukaan julkisen alan työntekijöiden palkkoja leikattiin kisojen alla ja maksuttomien lääkkeiden saantia lykättiin kisojen yli. Katukaupustelijat ja romanikerjäläiset ajettiin pois Bakusta, vanhojen Ladojen pääsyä keskustaan rajoitettiin ja pyykin kuivaaminen parvekkeella kiellettiin.
Paikalliset arvelivat, että Bakun keskustan suihkulähteissä ei varmaankaan olisi vettä enää kisojen päättymisen jälkeen.
Kansainvälisten järjestöjen mukaan Azerbaidžan on yksi maailman korruptoituneimmista maista ja maan sananvapaustilanne on yksi maailman huonoimmista.
Öljy- ja kaasutulot menevät pitkälti kahdelle perheelle, jotka omistavat suurimman osan maan pankeista, puhelinoperaattoreista, rakennusyhtiöistä, loistohotelleista ja kaviaaribisneksestä. Samat perheet pitävät maan politiikan lankoja käsissään.
Presidentti Ilham Alijevin puoliso Mehriban Alijeva, omaa sukua Pashajeva, kuuluu toiseen maan hallitsijaperheistä. Alijeva oli Bakun kisojen järjestelytoimikunnan johtaja.
Ilham Alijev nimitettiin vuonna 2003 presidentiksi isänsä, entisen KGB-johtajan Heidar Alijevin seuraajaksi ja on sen jälkeen tullut uudelleenvalituksi virkaansa kahteen otteeseen lähes 90 prosentin ääniosuudella. Tosin edellisten vaalien alla vaalilautakunta julkisti lopullisen vaalituloksen uudessa mobiilisovelluksessa jo ennen itse äänestystä.
Hallitus ei salli minkäänlaista kritiikkiä, ja itsenäinen lehdistö on vaiennettu. Tv-kanavat ovat hallituksen tai oligarkkien omistuksessa, samoin painotalot ja sanomalehtien jakelusta vastaavat yhtiöt. Parlamentti on kieltänyt yritysten omistusosuuksista raportoimisen.
Amnesty Internationalin tuoreen raportin mukaan Azerbaidžanissa on ainakin 20 poliittista vankia, pääasiassa toimittajia tai järjestöaktiiveja, jotka on pidätetty tekaistujen huume- tai veropetossyytteiden nojalla.
Länsimailla näyttäisi olevan Azerbaidžanin osalta ristiriita sananvapausihanteiden ajamisen ja strategisten taloudellisten etujen välillä.
Azerbaidžanin vientituloista 90 prosenttia tulee öljystä ja kaasusta, ja varsinaisista operaatioista Kaspianmeren öljy- ja kaasukentillä vastaavat länsimaiset öljy-yhtiöt, brittiläinen BP, ranskalainen Total, yhdysvaltalaiset Chevron ja ExxonMobil sekä norjalainen Statoil.
Yhdysvallat ajoi aktiivisesti vuonna 2005 valmistunutta massiivista öljyputkihanketta Bakusta Georgian kautta Turkin Välimeren rannikolle. Pyrkimyksenä oli vähentää riippuvuutta Venäjän öljystä. Nyt EU puuhaa samasta syystä uutta kaasuputkea Azerbaidžanin kaasukentiltä Turkin kautta Eurooppaan.
Bakussa järjestetyt Euroopan kisat tarjosivat tilaisuuden päästä käymään Azerbaidžanissa ilman vaivalloista viisumiprosessia. Kisojen aikana viisumin sai lentokentältä maahan tullessa, kunhan oli varannut etukäteen verkosta lipun johonkin urheilutapahtumaan. Muulloin viisumiprosessi on hankala, ja etenkin toimittajilta maahanpääsy usein evätään.
Ensimmäistä kertaa järjestetyt Euroopan kisat eivät olleet urheilutapahtumana kummoiset. Bakun kisoissa kilpailtiin parissakymmenessä lajissa ammunnasta rytmiseen voimisteluun. Koripalloa pelattiin katukorissäännöillä yhteen koriin, jalkapalloa rantafutiksena. Yleisurheiluun osallistuivat vain Euroopan kolmosliigan maat, uintilajeihin ainoastaan juniorit.
Jotain kisojen tasosta kertoo se, että Azerbaidžan oli mitalitaulukon perusteella kisojen toiseksi menestyksekkäin maa heti Venäjän jälkeen. Isäntämaa keräsi 56 mitalia, joista 21 kultaista. Useimmat mitalit tulivat painista, nyrkkeilystä ja karatesta.
Azerbaidžanilaisille kisat olivat suuresti mainostettu urheilujuhla, jota seurattiin innokkaasti uusilla kisapaikoilla ja tv:stä. Kotiyleisölle pahin pettymys oli Azerbaidžanin naisten lentopallojoukkueen jääminen ilman mitalia.
Presidentti Ilham Alijevin hallinnolle Bakun kisat olivat keino kohottaa maan profiilia ulkomailla.
”Kisat ovat erinomainen mahdollisuus osoittaa maailmalle, että Azerbaidžan on eurooppalainen, maallinen muslimimaa ja hyvä silta idän ja lännen välillä”, määritteli urheiluministeri Azad Rahimov.
Euroopan kisojen puitteet olivat kieltämättä hienot ja järjestelyt sujuvat. Kisapaikoille pääsi ilmaisilla busseilla, ja avuliaat nuoret vapaaehtoiset jakoivat ihmisille pullovettä Bakun parhaimmillaan 40 asteen helteessä.
Baku on kaunis kaupunki, sekoitus ikivanhaa islamilaista sivilisaatiota, neuvostoaikaista monumentaalisuutta ja öljytuloilla rakennettuja uusia lasitorneja. Kaupungissa on kymmeniä museoita, vanhankaupungin pienestä miniatyyrikirjojen museosta Kaspianmeren rantabulevardin mahtipontiseen itämaisten mattojen museoon.
Keskustan lukuisat puistot olivat hyvin hoidettuja kukkaistutuksineen ja suihkulähteineen. Ihmiset olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia, ja paikallinen ruoka, viini ja olut maittavaa.
Matkailusivusto Lonely Planet listasi Bakun maailman bilekaupunkien kärkikymmenikköön jo vuoden 2012 euroviisujen isännöinnin jälkeen.
Presidentti Alijevin hallituksen tavoitteiden kannalta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Itse kisoille ei juuri löytynyt kiinnostusta ulkomailla, ja ainakin länsimaissa medianäkyvyys oli pääosin kielteistä.
Urheilutapahtumia näyttävämpää julkisuutta saivat sananvapausaktiivien ja kriittisten toimittajien vangitsemiset, itävaltalaisten taitouimarien loukkaantuminen jäätyään holtittomasti ajaneen kisabussin alle sekä juuri kisojen alla ehostetun neuvostoaikaisen kerrostalon tulipalo, jossa kuoli 16 ihmistä.
Kun Lady Gaga esiintyi kisojen avajaisissa, suurin kohu syntyi siitä, että kymmenen minuutin keikka kukkien peittämän flyygelin takana oli tullut maksamaan kaksi miljoonaa dollaria.
Virallisten tietojen mukaan kisajärjestelyjen kokonaiskustannukset olivat reilu miljardi euroa. Toisten arvioiden mukaan kulut saattoivat olla moninkertaisesti enemmän.
Euroopan valtionpäämiehet pysyttelivät poissa ensimmäisten Euroopan kisojen avajaisista. Tilaisuutta juhlistivat läsnäolollaan kuitenkin Vladimir Putin, Valko-Venäjän Aljaksandr Lukašenka ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan.
Ulkomailta käsin toimitettujen verkkosivustojen mukaan julkisen alan työntekijöiden palkkoja leikattiin kisojen alla ja maksuttomien lääkkeiden saantia lykättiin kisojen yli. Katukaupustelijat ja romanikerjäläiset ajettiin pois Bakusta, vanhojen Ladojen pääsyä keskustaan rajoitettiin ja pyykin kuivaaminen parvekkeella kiellettiin.
Paikalliset arvelivat, että Bakun keskustan suihkulähteissä ei varmaankaan olisi vettä enää kisojen päättymisen jälkeen.
Kansainvälisten järjestöjen mukaan Azerbaidžan on yksi maailman korruptoituneimmista maista ja maan sananvapaustilanne on yksi maailman huonoimmista.
Öljy- ja kaasutulot menevät pitkälti kahdelle perheelle, jotka omistavat suurimman osan maan pankeista, puhelinoperaattoreista, rakennusyhtiöistä, loistohotelleista ja kaviaaribisneksestä. Samat perheet pitävät maan politiikan lankoja käsissään.
Presidentti Ilham Alijevin puoliso Mehriban Alijeva, omaa sukua Pashajeva, kuuluu toiseen maan hallitsijaperheistä. Alijeva oli Bakun kisojen järjestelytoimikunnan johtaja.
Ilham Alijev nimitettiin vuonna 2003 presidentiksi isänsä, entisen KGB-johtajan Heidar Alijevin seuraajaksi ja on sen jälkeen tullut uudelleenvalituksi virkaansa kahteen otteeseen lähes 90 prosentin ääniosuudella. Tosin edellisten vaalien alla vaalilautakunta julkisti lopullisen vaalituloksen uudessa mobiilisovelluksessa jo ennen itse äänestystä.
Hallitus ei salli minkäänlaista kritiikkiä, ja itsenäinen lehdistö on vaiennettu. Tv-kanavat ovat hallituksen tai oligarkkien omistuksessa, samoin painotalot ja sanomalehtien jakelusta vastaavat yhtiöt. Parlamentti on kieltänyt yritysten omistusosuuksista raportoimisen.
Amnesty Internationalin tuoreen raportin mukaan Azerbaidžanissa on ainakin 20 poliittista vankia, pääasiassa toimittajia tai järjestöaktiiveja, jotka on pidätetty tekaistujen huume- tai veropetossyytteiden nojalla.
Länsimailla näyttäisi olevan Azerbaidžanin osalta ristiriita sananvapausihanteiden ajamisen ja strategisten taloudellisten etujen välillä.
Azerbaidžanin vientituloista 90 prosenttia tulee öljystä ja kaasusta, ja varsinaisista operaatioista Kaspianmeren öljy- ja kaasukentillä vastaavat länsimaiset öljy-yhtiöt, brittiläinen BP, ranskalainen Total, yhdysvaltalaiset Chevron ja ExxonMobil sekä norjalainen Statoil.
Yhdysvallat ajoi aktiivisesti vuonna 2005 valmistunutta massiivista öljyputkihanketta Bakusta Georgian kautta Turkin Välimeren rannikolle. Pyrkimyksenä oli vähentää riippuvuutta Venäjän öljystä. Nyt EU puuhaa samasta syystä uutta kaasuputkea Azerbaidžanin kaasukentiltä Turkin kautta Eurooppaan.
keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
Kanavahanke jakaa Nicaraguan kahtia
KU-VIIKKOLEHTI 18.6.2015
Panaman kanavan kilpailijaksi suunniteltu massiivinen kanavahanke herättää rajua vastustusta Nicaraguassa. Kymmenet tuhannet pienviljelijät marssivat kanavasuunnitelmia vastaan Juigalpan kaupungissa viime viikonloppuna syyttäen presidentti Daniel Ortegaa maansa myymisestä kiinalaisille.
Lauantaina tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun Nicaraguan parlamentti myönsi kiinalaiselle yhtiölle oikeuden 278 kilometriä pitkän kanavan rakentamiseen ja kanava-alueen maiden lunastamiseen sadan vuoden ajaksi. Presidentti Ortegan sandinistipuolueen hallitsema parlamentti käsitteli uutta kanavalakia tuolloin kokonaiset kolme tuntia.
Tyynenmeren ja Karibianmeren yhdistävän uuden kanavan arvioidaan maksavan 50 miljardia dollaria. Rakennushankkeen valmistelutyöt aloitettiin Rivasissa maan eteläosissa viime joulukuussa. Kanavan olisi määrä valmistua vuonna 2020.
Entinen sissijohtaja Ortega on kutsunut kanavaa Nicaraguan vallankumouksen toiseksi vaiheeksi. Vuoden 1979 vallankumouksessa Ortegan johtama sandinistien vapautusliike syrjäytti maata 43 vuotta hallinneen Somozan suvun diktatuurin vallasta.
Ortega uskoo kanavan nostavan maan talouskasvun 12 prosenttiin ja tuovan nicaragualaisille 250 000 uutta työpaikkaa. Tällä hetkellä Nicaragua on koko Latinalaisen Amerikan toiseksi köyhin maa Haitin jälkeen. Kuuden miljoonan asukkaan väestöstä puolet elää alle dollarin päivätuloilla.
Kanavahankkeen tiellä on silti lukuisia esteitä. Yli sata tuhatta ihmistä joutuisi lähtemään kodeistaan. Kanava kulkisi myös luonnonkauniin Nicaraguajärven halki aiheuttaen sille vakavia ympäristöriskejä. Järvi on maan tärkein makean veden lähde. Kanavan suunniteltu reitti halkoo myös Nicaraguan alkuperäiskansojen itsehallintoalueen sekä useita luonnonsuojelualueita.
Kanavahankkeen toteuttaminen on annettu Caymansaarille rekisteröidylle Hong Kong Nicaragua Canal Development -yhtiölle (HKND), jonka omistaa 43-vuotias kiinalainen Wang Jing. Puhelinoperaattoribisneksillä rikastunut miljardööri ehdotti kanavahanketta vuonna 2011 Daniel Ortegan pojalle Laureano Ortegalle, joka johti Kiinassa vieraillutta nicaragualaista kauppavaltuuskuntaa.
Ajatus kanavahankkeesta eteni nopealla aikataululla Nicaraguan parlamentin käsittelyyn ilman juuri minkäänlaista julkista keskustelua. Nicaraguan media on pitkälti Ortegan perheen omistuksessa. Maan hallitusta johtaa käytännössä presidentin vaimo Rosario Murillo.
Kanava olisi valmistuessaan maailman suurin valtamerilaivoille tarkoitettu kanava, kolmanneksen pidempi kuin Suezin kanava ja lähes neljä kertaa pidempi kuin Panaman kanava. Kiinalaisen rakennuttajan HKND:n mukaan kanavaprojekti tulee olemaan myös maailmanhistorian suurin maansiirtohanke.
Kanavareitin varteen rakennetaan myös kaksi syväsatamaa, lentokenttä, rautatie, öljyputki, sementtitehdas, terästehdas, vapaakauppa-alue, loistohotelleja ja uusia kaupunkeja.
Nicaraguan halki kulkevan kanavan rakentamista on pohdittu jo espanjalaisen siirtomaavallan ajoista lähtien. Lyhytaikaiseksi jäänyt Keski-Amerikan liittovaltio ehdotti kanavan rakentamista vuonna 1825. Yhdysvaltojen ulkoministeri Henry Clay vei aloitteen kongressiin, joka lopulta hylkäsi ehdotuksen alueen poliittisen epävakauden johdosta.
Vuonna 1849 itsenäinen Nicaragua solmi yhdysvaltalaisen liikemiehen Cornelius Vanderbiltin kanssa sopimuksen kanavan rakentamisesta, mutta tuolloin hankkeen keskeytti sisällissota.
Yhdysvalloissa suunniteltiin kanavaa Nicaraguaan myös 1888, 1897 ja 1899. Viimeinen hanke kaatui lopulta kongressin äänestyksessä, jossa kanava päätettiin sittenkin rakentaa Panamaan. Nicaraguan kanavaa pidettiin riskinä maassa sijaitsevien tulivuorten vuoksi.
Kanavan rakentamista Nicaraguaan tutkittiin useaan otteeseen vielä Panaman kanavan valmistumisen jälkeen, sillä uusi kanava lyhentäisi laivamatkaa Yhdysvaltojen rannikolta toiselle useilla sadoilla kilometreillä.
Vuonna 2006 Nicaraguan silloinen oikeistopresidentti Enrique Bolaños julkisti uuden kanavaehdotuksen ja pyysi kanavaa varten kansainvälisiä sijoituksia.
Nicaraguan kanavan rakentamisen tarvetta on perusteltu Aasian ja Euroopan välisen kaupan kasvulla ja etenkin uusien konttilaivojen ja öljytankkereiden suuremmalla koolla. Panaman kanava on liian kapea ja sulkualtaat liian lyhyitä uusimmille lähes 400 metrin mittaisille konttilaivoille.
Kanavahanketta toteuttava HKND-yhtiö uskoo, että idän ja lännen välinen tavaraliikenne valtamerillä tulee 2,5-kertaistumaan vuoteen 2030 mennessä. Kiinalaisyhtiö arvioi, että tuolloin Nicaraguan kanavalla liikennöi vuosittain yli 4 000 valtamerilaivaa. Vertailun vuoksi, Panaman kanavan kautta kulkee tätä nykyä kolme kertaa suurempi määrä laivoja.
Jotkut pitävätkin koko kanavahanketta kannattamattomana ja arvelevat, että kyseessä saattaisi olla Kiinan hallituksen juoni saada sillanpääasema Keski-Amerikasta. Tällä hetkellä suurin osa Kiinan tuonnista ja viennistä Amerikkojen itärannikolle kulkee Panaman kanavan kautta.
Toiset uskovat, että kanavayhtiötä kiinnostavat pikemminkin kanavaprojektin lukuisat oheishankkeet vapaakauppa-alueineen. Parlamentin hyväksymä kanavalaki antaa nimittäin kiinalaisyhtiölle oikeuden lunastettuihin maihin myös siinä tapauksessa, ettei kanavaa rakenneta.
Kanavahankkeen pitkään odotettu ympäristövaikutusten arviointi toimitettiin viime kuussa Nicaraguan hallitukselle, mutta raporttia ei ole julkistettu. Raporttia hankkeen yhteiskunnallisista vaikutuksista saadaan myös odottaa.
Nicaragualainen ympäristöjärjestö Centro Humboldt arvelee, että kanavahanke saattaa tuhota ainakin kymmenen uhanalaisen eläinlajin elinympäristön. Kanavan tieltä saisivat väistyä tapiirit, hämähäkkiapinat, panamanara-papukaijat, merikilpikonnat sekä useat sammakkolajit.
Nicaraguajärven ruoppaus puolestaan heikentää järven veden laatua, ja valtamerilaivat voivat aiheuttaa öljyvuotoja tai tuoda järvelle vieraita lajikkeita.
Kanavasuunnitelmista ei ole myöskään neuvoteltu Karibianmeren rannikolla asuvien alkuperäiskansoihin kuuluvien rama-intiaanien kanssa.
Panaman kanavan kilpailijaksi suunniteltu massiivinen kanavahanke herättää rajua vastustusta Nicaraguassa. Kymmenet tuhannet pienviljelijät marssivat kanavasuunnitelmia vastaan Juigalpan kaupungissa viime viikonloppuna syyttäen presidentti Daniel Ortegaa maansa myymisestä kiinalaisille.
Lauantaina tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun Nicaraguan parlamentti myönsi kiinalaiselle yhtiölle oikeuden 278 kilometriä pitkän kanavan rakentamiseen ja kanava-alueen maiden lunastamiseen sadan vuoden ajaksi. Presidentti Ortegan sandinistipuolueen hallitsema parlamentti käsitteli uutta kanavalakia tuolloin kokonaiset kolme tuntia.
Tyynenmeren ja Karibianmeren yhdistävän uuden kanavan arvioidaan maksavan 50 miljardia dollaria. Rakennushankkeen valmistelutyöt aloitettiin Rivasissa maan eteläosissa viime joulukuussa. Kanavan olisi määrä valmistua vuonna 2020.
Entinen sissijohtaja Ortega on kutsunut kanavaa Nicaraguan vallankumouksen toiseksi vaiheeksi. Vuoden 1979 vallankumouksessa Ortegan johtama sandinistien vapautusliike syrjäytti maata 43 vuotta hallinneen Somozan suvun diktatuurin vallasta.
Ortega uskoo kanavan nostavan maan talouskasvun 12 prosenttiin ja tuovan nicaragualaisille 250 000 uutta työpaikkaa. Tällä hetkellä Nicaragua on koko Latinalaisen Amerikan toiseksi köyhin maa Haitin jälkeen. Kuuden miljoonan asukkaan väestöstä puolet elää alle dollarin päivätuloilla.
Kanavahankkeen tiellä on silti lukuisia esteitä. Yli sata tuhatta ihmistä joutuisi lähtemään kodeistaan. Kanava kulkisi myös luonnonkauniin Nicaraguajärven halki aiheuttaen sille vakavia ympäristöriskejä. Järvi on maan tärkein makean veden lähde. Kanavan suunniteltu reitti halkoo myös Nicaraguan alkuperäiskansojen itsehallintoalueen sekä useita luonnonsuojelualueita.
Kanavahankkeen toteuttaminen on annettu Caymansaarille rekisteröidylle Hong Kong Nicaragua Canal Development -yhtiölle (HKND), jonka omistaa 43-vuotias kiinalainen Wang Jing. Puhelinoperaattoribisneksillä rikastunut miljardööri ehdotti kanavahanketta vuonna 2011 Daniel Ortegan pojalle Laureano Ortegalle, joka johti Kiinassa vieraillutta nicaragualaista kauppavaltuuskuntaa.
Ajatus kanavahankkeesta eteni nopealla aikataululla Nicaraguan parlamentin käsittelyyn ilman juuri minkäänlaista julkista keskustelua. Nicaraguan media on pitkälti Ortegan perheen omistuksessa. Maan hallitusta johtaa käytännössä presidentin vaimo Rosario Murillo.
Kanava olisi valmistuessaan maailman suurin valtamerilaivoille tarkoitettu kanava, kolmanneksen pidempi kuin Suezin kanava ja lähes neljä kertaa pidempi kuin Panaman kanava. Kiinalaisen rakennuttajan HKND:n mukaan kanavaprojekti tulee olemaan myös maailmanhistorian suurin maansiirtohanke.
Kanavareitin varteen rakennetaan myös kaksi syväsatamaa, lentokenttä, rautatie, öljyputki, sementtitehdas, terästehdas, vapaakauppa-alue, loistohotelleja ja uusia kaupunkeja.
Nicaraguan halki kulkevan kanavan rakentamista on pohdittu jo espanjalaisen siirtomaavallan ajoista lähtien. Lyhytaikaiseksi jäänyt Keski-Amerikan liittovaltio ehdotti kanavan rakentamista vuonna 1825. Yhdysvaltojen ulkoministeri Henry Clay vei aloitteen kongressiin, joka lopulta hylkäsi ehdotuksen alueen poliittisen epävakauden johdosta.
Vuonna 1849 itsenäinen Nicaragua solmi yhdysvaltalaisen liikemiehen Cornelius Vanderbiltin kanssa sopimuksen kanavan rakentamisesta, mutta tuolloin hankkeen keskeytti sisällissota.
Yhdysvalloissa suunniteltiin kanavaa Nicaraguaan myös 1888, 1897 ja 1899. Viimeinen hanke kaatui lopulta kongressin äänestyksessä, jossa kanava päätettiin sittenkin rakentaa Panamaan. Nicaraguan kanavaa pidettiin riskinä maassa sijaitsevien tulivuorten vuoksi.
Kanavan rakentamista Nicaraguaan tutkittiin useaan otteeseen vielä Panaman kanavan valmistumisen jälkeen, sillä uusi kanava lyhentäisi laivamatkaa Yhdysvaltojen rannikolta toiselle useilla sadoilla kilometreillä.
Vuonna 2006 Nicaraguan silloinen oikeistopresidentti Enrique Bolaños julkisti uuden kanavaehdotuksen ja pyysi kanavaa varten kansainvälisiä sijoituksia.
Nicaraguan kanavan rakentamisen tarvetta on perusteltu Aasian ja Euroopan välisen kaupan kasvulla ja etenkin uusien konttilaivojen ja öljytankkereiden suuremmalla koolla. Panaman kanava on liian kapea ja sulkualtaat liian lyhyitä uusimmille lähes 400 metrin mittaisille konttilaivoille.
Kanavahanketta toteuttava HKND-yhtiö uskoo, että idän ja lännen välinen tavaraliikenne valtamerillä tulee 2,5-kertaistumaan vuoteen 2030 mennessä. Kiinalaisyhtiö arvioi, että tuolloin Nicaraguan kanavalla liikennöi vuosittain yli 4 000 valtamerilaivaa. Vertailun vuoksi, Panaman kanavan kautta kulkee tätä nykyä kolme kertaa suurempi määrä laivoja.
Jotkut pitävätkin koko kanavahanketta kannattamattomana ja arvelevat, että kyseessä saattaisi olla Kiinan hallituksen juoni saada sillanpääasema Keski-Amerikasta. Tällä hetkellä suurin osa Kiinan tuonnista ja viennistä Amerikkojen itärannikolle kulkee Panaman kanavan kautta.
Toiset uskovat, että kanavayhtiötä kiinnostavat pikemminkin kanavaprojektin lukuisat oheishankkeet vapaakauppa-alueineen. Parlamentin hyväksymä kanavalaki antaa nimittäin kiinalaisyhtiölle oikeuden lunastettuihin maihin myös siinä tapauksessa, ettei kanavaa rakenneta.
Kanavahankkeen pitkään odotettu ympäristövaikutusten arviointi toimitettiin viime kuussa Nicaraguan hallitukselle, mutta raporttia ei ole julkistettu. Raporttia hankkeen yhteiskunnallisista vaikutuksista saadaan myös odottaa.
Nicaragualainen ympäristöjärjestö Centro Humboldt arvelee, että kanavahanke saattaa tuhota ainakin kymmenen uhanalaisen eläinlajin elinympäristön. Kanavan tieltä saisivat väistyä tapiirit, hämähäkkiapinat, panamanara-papukaijat, merikilpikonnat sekä useat sammakkolajit.
Nicaraguajärven ruoppaus puolestaan heikentää järven veden laatua, ja valtamerilaivat voivat aiheuttaa öljyvuotoja tai tuoda järvelle vieraita lajikkeita.
Kanavasuunnitelmista ei ole myöskään neuvoteltu Karibianmeren rannikolla asuvien alkuperäiskansoihin kuuluvien rama-intiaanien kanssa.
perjantai 5. kesäkuuta 2015
Kyproksen yhdistyminen myötätuulessa
KU-VIIKKOLEHTI 5.6.2015
Neuvottelut Kyproksen kahtiajaon lopettamisesta ovat saaneet lisää vauhtia sen jälkeen kun vasemmiston ehdokas Mustafa Akinci valittiin vapun alla Turkin miehittämän Pohjois-Kyproksen presidentiksi.
Akincin ja Kyproksen presidentin Nikos Anastasiadesin välillä viikko sitten käydyissä neuvotteluissa sovittiin muun muassa saaren eri puolten sähkölinjojen ja matkapuhelinverkon yhdistämisestä sekä uusien rajanylityspaikkojen avaamisesta. Saaren kreikkalaisen ja turkkilaisen osan välillä tulee lähiaikoina olemaan jo kymmenkunta rajanylityspaikkaa.
Neuvottelujen aluksi presidentit kulkivat yhdessä Kyproksen jaetun pääkaupungin Nikosian keskustassa YK-joukkojen vartioiman puskurivyöhykkeen molemmin puolin oliivipuun oksat käsissään. Rajalinjan pohjoispuolella herrat istahtivat Osmanien valtakunnan aikaisen vanhan majatalon edustalle juomaan turkkilaista kahvia paikallisten leivonnaisten kera.
Molemmat presidentit ovat myös tviitanneet ahkerasti tapaamisista ja niiden hyvästä tunnelmasta.
Neuvottelujen tavoitteena on muodostaa kahdesta tasavertaisesta osavaltiosta koostuva liittovaltio – mahdollisesti vielä tämän vuoden aikana.
Akinci ja Anastasiades vetosivat myös kyproslaisiin saaren molemmin puolin tietojen saamiseksi vuosien 1960–1974 väkivaltaisuuksien aikana kadonneiden tuhansien ihmisten kohtalosta.
Itäisellä Välimerellä Turkin eteläpuolella sijaitseva Kypros on ollut jaettu maa 41 vuoden ajan. Kreikankielinen väestönosa hallitsee saaren eteläosaa ja kyproksenturkkilaiset pohjoista. Alueiden välissä on YK:n rauhanturvaajien valvoma puskurivyöhyke.
Kahtiajaon keskeisenä syynä oli kreikkalaisten sotilaiden vuonna 1974 masinoima vallankaappaus, jonka myötä koko saarivaltio pyrittiin liittämään Kreikkaan.
Turkki reagoi vallankaappaukseen miehittämällä maan pohjoisosan. Pohjois-Kyproksessa on tällä hetkellä 35 000 Turkin armeijan sotilasta.
Vuonna 1983 Pohjois-Kypros julistautui itsenäiseksi Pohjois-Kyproksen turkkilaiseksi tasavallaksi. Vain Turkki on tunnustanut alueen itsenäisyyden.
Kahtiajakoa edelsivät pitkään jatkuneet väkivaltaisuudet, joihin syyllistyivät ääriryhmät molemmista väestöryhmistä. Kyproksenturkkilaiset pakenivat kodeistaan suojavyöhykkeisiin eri puolilla saarta.
Kypros oli vuoteen 1960 asti Britannian siirtomaa. Itsenäisyyden jälkeen saaren kreikkalaisen enemmistön edustajat saivat tärkeimmät paikat maan hallinnossa ja armeijassa, ja pian turkkilaiset syrjäytettiin kokonaan maan politiikasta.
Neuvottelut Kyproksen kahtiajaon lopettamisesta olivat pitkällä myös vuonna 2004, jolloin YK:n pääsihteerin Kofi Annanin muotoilemasta rauhansuunnitelmasta järjestettiin kansanäänestys. Tuolloin pohjoinen kannatti yhdistymistä, mutta etelä lopulta vastusti ja liittyi omin päin EU:hun.
Kyproksenturkkilaisten uusi presidentti Mustafa Akinci kuuluu pieneen kommunalistiseen puolueeseen, joka pyrkii parantamaan ihmisten vaikutusmahdollisuuksia ruohonjuuritasolta lähtien. Vaalikampanjassaan Akinci puhui nimenomaan Kyproksen kahtiajaon lopettamisesta ja lupasi myönnytyksiä kyproksenkreikkalaisille. Kampanjan tunnuksena oli oliivipuun oksa.
Varmasti eniten huomiota saanut myönnytys on suunnitelma Pohjois-Kyproksen puolella sijaitsevan entisen Varoshan turistikaupungin palauttamisesta kyproksenkreikkalaisille omistajilleen. Saaren itäosassa sijaitseva Varosha oli 1970-luvun alussa suosittu lomakohde, jossa Brigitte Bardot ja Elizabeth Taylor kävivät nauttimassa Välimeren aalloista ja auringosta.
Saaren kahtiajaon jälkeen alue on ollut Turkin sotilaiden vartioima ja tyhjillään. Autiokaupungin entisten vaatekauppojen näyteikkunoissa mallinuket seisovat kuulemma edelleen vuoden 1974 muotitamineissa.
Varoshan luovutusta vastaan Pohjois-Kyproksen olisi määrä saada lupa suoriin kansainvälisiin lentoihin ja Famagustan sataman avaamiseen ulkomaisille laivoille.
Toukokuussa presidentti Akinci poisti viisumimääräykset pohjoisessa vierailevilta kyproksenkreikkalaisilta.
Kyproksen presidentti Anastasiades puolestaan luovutti Pohjois-Kyprokselle kartat alueen miinakentistä, kutsui kyproksenturkkilaisen järjestön huolehtimaan etelässä sijaitsevista moskeijoista ja ehdotti saaren jalkapallosarjojen yhdistämistä.
Yhdistymisneuvotteluja saattaa helpottaa sekin, että Kyproksen eri osien johtajat ovat samaa ikäluokkaa ja kotoisin samasta Limassolin kaupungista saaren etelärannikolla.
Kyproksen yhdistymisen uskotaan toteutuessaan kohentavan taloutta tuntuvasti saarivaltion molemmissa osissa. Nikosiassa toimivan konsulttiyhtiön tuoreen raportin mukaan kahtiajaon lopettaminen kasvattaisi taloutta noin 20 miljardilla eurolla seuraavan 20 vuoden aikana, mikä vastaa lähes kolmen prosentin vuosittaista lisäystä kansantuloon.
Suurimmat hyödyt tulisivat turismin kasvusta, mikä lisäisi myös rakentamista, kauppaa ja liikennepalvelujen tarvetta. Yhdistymisen myötä voitaisiin myös päästä hyödyntämään Kyproksen edustalta merenpohjasta löytynyttä maakaasua.
Yhdistymisen tuomien kasvuodotusten uskotaan saavan talouskriisin runteleman etelän kreikkalaisväestön kannattamaan kahtiajaon lopettamista.
Kansainvälisessä eristyksessä pitkään olleessa Pohjois-Kyproksessa yhdistymisellä on laaja kannatus. Turkinkielinen pohjoinen on kreikkalaista etelää vielä selvästi köyhempi ja pitkälti riippuvainen Turkin talousavusta. Osana Kyproksen liittovaltiota turkkilaisväestö pääsisi hyötymään EU-jäsenyydestä ja samalla irti Turkin talutusnuorasta.
Turkki voi kuitenkin olla vielä esteenä Kyproksen nopealle yhdistymiselle. Pohjois-Kyproksen presidentti Akinci totesi vaalivoittonsa jälkeen toivovansa, että Turkki ja Pohjois-Kypros voisivat jatkossa toimia tasavertaisina kumppaneina kuin siskot tai veljet. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan tyrmäsi ajatuksen.
”Kuulevatko hänen korvansa, mitä hän puhuu”, Erdogan sanoi. ”Me olemme maksaneet suuren hinnan Pohjois-Kyproksesta, sekä menetettyjen marttyyrien määrässä että rahassa. Pohjois-Kypros on edelleen meidän vauvamme, ja aiomme jatkaa huolehtimista siitä samalla tavoin kuin äiti huolehtii vauvastaan.”
Neuvottelut Kyproksen kahtiajaon lopettamisesta ovat saaneet lisää vauhtia sen jälkeen kun vasemmiston ehdokas Mustafa Akinci valittiin vapun alla Turkin miehittämän Pohjois-Kyproksen presidentiksi.
Akincin ja Kyproksen presidentin Nikos Anastasiadesin välillä viikko sitten käydyissä neuvotteluissa sovittiin muun muassa saaren eri puolten sähkölinjojen ja matkapuhelinverkon yhdistämisestä sekä uusien rajanylityspaikkojen avaamisesta. Saaren kreikkalaisen ja turkkilaisen osan välillä tulee lähiaikoina olemaan jo kymmenkunta rajanylityspaikkaa.
Neuvottelujen aluksi presidentit kulkivat yhdessä Kyproksen jaetun pääkaupungin Nikosian keskustassa YK-joukkojen vartioiman puskurivyöhykkeen molemmin puolin oliivipuun oksat käsissään. Rajalinjan pohjoispuolella herrat istahtivat Osmanien valtakunnan aikaisen vanhan majatalon edustalle juomaan turkkilaista kahvia paikallisten leivonnaisten kera.
Molemmat presidentit ovat myös tviitanneet ahkerasti tapaamisista ja niiden hyvästä tunnelmasta.
Neuvottelujen tavoitteena on muodostaa kahdesta tasavertaisesta osavaltiosta koostuva liittovaltio – mahdollisesti vielä tämän vuoden aikana.
Akinci ja Anastasiades vetosivat myös kyproslaisiin saaren molemmin puolin tietojen saamiseksi vuosien 1960–1974 väkivaltaisuuksien aikana kadonneiden tuhansien ihmisten kohtalosta.
Itäisellä Välimerellä Turkin eteläpuolella sijaitseva Kypros on ollut jaettu maa 41 vuoden ajan. Kreikankielinen väestönosa hallitsee saaren eteläosaa ja kyproksenturkkilaiset pohjoista. Alueiden välissä on YK:n rauhanturvaajien valvoma puskurivyöhyke.
Kahtiajaon keskeisenä syynä oli kreikkalaisten sotilaiden vuonna 1974 masinoima vallankaappaus, jonka myötä koko saarivaltio pyrittiin liittämään Kreikkaan.
Turkki reagoi vallankaappaukseen miehittämällä maan pohjoisosan. Pohjois-Kyproksessa on tällä hetkellä 35 000 Turkin armeijan sotilasta.
Vuonna 1983 Pohjois-Kypros julistautui itsenäiseksi Pohjois-Kyproksen turkkilaiseksi tasavallaksi. Vain Turkki on tunnustanut alueen itsenäisyyden.
Kahtiajakoa edelsivät pitkään jatkuneet väkivaltaisuudet, joihin syyllistyivät ääriryhmät molemmista väestöryhmistä. Kyproksenturkkilaiset pakenivat kodeistaan suojavyöhykkeisiin eri puolilla saarta.
Kypros oli vuoteen 1960 asti Britannian siirtomaa. Itsenäisyyden jälkeen saaren kreikkalaisen enemmistön edustajat saivat tärkeimmät paikat maan hallinnossa ja armeijassa, ja pian turkkilaiset syrjäytettiin kokonaan maan politiikasta.
Neuvottelut Kyproksen kahtiajaon lopettamisesta olivat pitkällä myös vuonna 2004, jolloin YK:n pääsihteerin Kofi Annanin muotoilemasta rauhansuunnitelmasta järjestettiin kansanäänestys. Tuolloin pohjoinen kannatti yhdistymistä, mutta etelä lopulta vastusti ja liittyi omin päin EU:hun.
Kyproksenturkkilaisten uusi presidentti Mustafa Akinci kuuluu pieneen kommunalistiseen puolueeseen, joka pyrkii parantamaan ihmisten vaikutusmahdollisuuksia ruohonjuuritasolta lähtien. Vaalikampanjassaan Akinci puhui nimenomaan Kyproksen kahtiajaon lopettamisesta ja lupasi myönnytyksiä kyproksenkreikkalaisille. Kampanjan tunnuksena oli oliivipuun oksa.
Varmasti eniten huomiota saanut myönnytys on suunnitelma Pohjois-Kyproksen puolella sijaitsevan entisen Varoshan turistikaupungin palauttamisesta kyproksenkreikkalaisille omistajilleen. Saaren itäosassa sijaitseva Varosha oli 1970-luvun alussa suosittu lomakohde, jossa Brigitte Bardot ja Elizabeth Taylor kävivät nauttimassa Välimeren aalloista ja auringosta.
Saaren kahtiajaon jälkeen alue on ollut Turkin sotilaiden vartioima ja tyhjillään. Autiokaupungin entisten vaatekauppojen näyteikkunoissa mallinuket seisovat kuulemma edelleen vuoden 1974 muotitamineissa.
Varoshan luovutusta vastaan Pohjois-Kyproksen olisi määrä saada lupa suoriin kansainvälisiin lentoihin ja Famagustan sataman avaamiseen ulkomaisille laivoille.
Toukokuussa presidentti Akinci poisti viisumimääräykset pohjoisessa vierailevilta kyproksenkreikkalaisilta.
Kyproksen presidentti Anastasiades puolestaan luovutti Pohjois-Kyprokselle kartat alueen miinakentistä, kutsui kyproksenturkkilaisen järjestön huolehtimaan etelässä sijaitsevista moskeijoista ja ehdotti saaren jalkapallosarjojen yhdistämistä.
Yhdistymisneuvotteluja saattaa helpottaa sekin, että Kyproksen eri osien johtajat ovat samaa ikäluokkaa ja kotoisin samasta Limassolin kaupungista saaren etelärannikolla.
Kyproksen yhdistymisen uskotaan toteutuessaan kohentavan taloutta tuntuvasti saarivaltion molemmissa osissa. Nikosiassa toimivan konsulttiyhtiön tuoreen raportin mukaan kahtiajaon lopettaminen kasvattaisi taloutta noin 20 miljardilla eurolla seuraavan 20 vuoden aikana, mikä vastaa lähes kolmen prosentin vuosittaista lisäystä kansantuloon.
Suurimmat hyödyt tulisivat turismin kasvusta, mikä lisäisi myös rakentamista, kauppaa ja liikennepalvelujen tarvetta. Yhdistymisen myötä voitaisiin myös päästä hyödyntämään Kyproksen edustalta merenpohjasta löytynyttä maakaasua.
Yhdistymisen tuomien kasvuodotusten uskotaan saavan talouskriisin runteleman etelän kreikkalaisväestön kannattamaan kahtiajaon lopettamista.
Kansainvälisessä eristyksessä pitkään olleessa Pohjois-Kyproksessa yhdistymisellä on laaja kannatus. Turkinkielinen pohjoinen on kreikkalaista etelää vielä selvästi köyhempi ja pitkälti riippuvainen Turkin talousavusta. Osana Kyproksen liittovaltiota turkkilaisväestö pääsisi hyötymään EU-jäsenyydestä ja samalla irti Turkin talutusnuorasta.
Turkki voi kuitenkin olla vielä esteenä Kyproksen nopealle yhdistymiselle. Pohjois-Kyproksen presidentti Akinci totesi vaalivoittonsa jälkeen toivovansa, että Turkki ja Pohjois-Kypros voisivat jatkossa toimia tasavertaisina kumppaneina kuin siskot tai veljet. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan tyrmäsi ajatuksen.
”Kuulevatko hänen korvansa, mitä hän puhuu”, Erdogan sanoi. ”Me olemme maksaneet suuren hinnan Pohjois-Kyproksesta, sekä menetettyjen marttyyrien määrässä että rahassa. Pohjois-Kypros on edelleen meidän vauvamme, ja aiomme jatkaa huolehtimista siitä samalla tavoin kuin äiti huolehtii vauvastaan.”
perjantai 22. toukokuuta 2015
Miten Osama bin Laden surmattiin
KU-VIIKKOLEHTI 22.5.2015
Virallinen versio tapahtumista on kutakuinkin seuraava: Vesikidutuksella saatujen tietojen avulla Yhdysvaltojen tiedustelu sai selville, että Al-Qaidan johtaja Osama bin Laden piileskelee huippuvartioidussa huvilassa Abbottabadissa Pakistanissa. Bin Ladenin kuriiria jäljittämällä amerikkalaiset keräävät lisää tietoa ja päättävät lähettää Navy Seal -erikoisjoukot vangitsemaan maailman etsityintä terroristia.
Pakistanin viranomaiset eivät tiedä salaisesta operaatiosta mitään.
Vapunpäivän jälkeisenä yönä 2011, vajaa kymmenen vuotta 9/11-iskujen jälkeen, kaksi Black Hawk -helikopteria lentää Afganistanin rajan takaa Pakistaniin niin matalalla, ettei ilmavalvonta tunnista niitä. Perillä Abbottabadissa toinen helikoptereista törmää bin Ladenin bunkkerin muuriin.
Tulitaistelun jälkeen amerikkalaissotilaat onnistuvat kuitenkin surmaamaan rynnäkkökiväärillä aseistetun bin Ladenin, vaikka tämä piteli yhtä monista vaimoistaan ihmiskilpenä. Myös bin Ladenin aikuinen poika ja kaksi kuriiria saavat operaatiossa surmansa.
Bin Ladenin salaisesta tukikohdasta otetaan talteen tietokoneita, muistitikkuja, videoita ja asiapapereita. Bin Ladenin ruumis lennätetään Afganistaniin, missä sitä valokuvataan ja siitä otetaan dna-näyte. Vielä samana päivänä bin Laden haudataan upottamalla ruumis lentotukialus Carl Vinsonin kannelta Intian valtamereen.
Terrorisminvastainen sota näyttäisi vihdoin tuottavan tulosta. Presidentti Barack Obaman kannatus lähtee taas selvään nousuun, ja uudelleenvalinta toiselle virkakaudelle alkaa näyttää todennäköiseltä.
Yhdysvaltalainen maailmankuulu tutkiva journalisti Seymour Hersh antaa hiukan toisenlaisen kuvan tapahtumista London Review of Books -lehdessä viime viikolla julkaistussa pitkässä artikkelissaan.
Hershin kirjoituksen mukaan Osama bin Laden oli Pakistanissa maan turvallisuuspalvelun ISI:n vankina. Hänen huoneessaan oli kalterit ikkunoissa, ja talon katolla oli piikkilankaesteet.
Bin Laden oli vakavasti sairas ja osittain halvaantunut. Pakistanin armeijan lääkäri kävi säännöllisesti tarkastuskäynneillä bin Ladenin luona.
Pakistanin viranomaiset olivat täysin tietoisia amerikkalaisten operaatiosta. Ilmavoimille oli annettu käsky olla puuttumatta amerikkalaishelikoptereiden tuloon. ISI:n vartijat määrättiin poistumaan bin Ladenin talon edustalta helikopterien äänen kuullessaan. Abbottabadin kaupungista oli sähköt katkaistu.
ISI oli antanut amerikkalaisille tarkat piirustukset talosta. Navy Seal -joukot harjoittelivat iskua saatujen piirustusten mukaan rakennetussa bin Ladenin talon kopiossa Nevadassa sijaitsevassa salaisessa tukikohdassa.
Pakistanin armeijan lääkärin bin Ladenista ottama dna-näyte oli toimitettu amerikkalaisille todisteeksi siitä, että kyseessä todella oli Osama bin Laden.
Pakistanin oli suostuttava operaatioon, jotta Yhdysvallat ei leikkaisi sotilasapuaan enempää. Hävittäjähankinnat olivat jäissä, ja salaiset tukimaksut Pakistanin armeijan ja turvallisuuspalvelun johtajille oli keskeytetty.
Pakistanin armeijan komentaja Ashfaq Parvez Kayani asetti Yhdysvaltojen operaation ehdoksi kuitenkin sen, että bin Laden on surmattava eikä Pakistanin osuutta tapahtumissa saisi koskaan paljastaa.
Seymour Hershin artikkeli perustuu lukuisiin amerikkalaisiin ja pakistanilaisiin nimettömiin tiedustelulähteisiin, päälähteenä nyt jo eläkkeelle jäänyt yhdysvaltalainen tiedustelupäällikkö, joka seurasi operaation suunnittelua läheltä.
Hershin lähteiden mukaan Yhdysvallat sai tietää bin Ladenin olinpaikasta, kun ISI:n entinen prikaatikenraali meni tapaamaan Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n toimiston päällikköä Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa elokuussa 2010.
Prikaatikenraali kertoi bin Ladenin olinpaikasta amerikkalaisille, sai perheineen turvapaikan Yhdysvalloista sekä osansa bin Ladenin kiinnisaamiseen johtavista tiedoista luvatusta 25 miljoonan dollarin palkkiosta.
Prikaatikenraalin mukaan bin Laden oli elänyt vuosina 2001–2006 Hindukušin vuoristossa Afganistanin ja Pakistanin pohjoisilla rajaseuduilla, kunnes paikallinen heimojohtaja paljasti hänet ISI:lle huomattavaa rahallista korvausta vastaan. Bin Laden oli ISI:lle arvokas panttivanki, jonka avulla se pystyi kontrolloimaan Al-Qaidaa ja Afganistanin talebaneja.
Hershin artikkelin mukaan Saudi-Arabia kustansi bin Ladenin ja tämän perheen oleskelun Abbottabadissa vuodesta 2006 lähtien. Saatuaan tietää amerikkalaisten operaatiosta myös saudit vaativat, että bin Laden pitää surmata, jottei tämä pääsisi kertomaan saudien pitkäaikaisesta tuesta Al-Qaidalle.
Hershin mukaan Yhdysvaltojen operaation tarkoituksena oli surmata bin Laden ja ilmoittaa viikkoa myöhemmin, että tämä oli kuollut lennokki-iskussa Hindukušvuorilla Afganistanissa.
Mutta kun toinen helikopteri törmäsi rakennuksen muuriin Abbottabadissa, oli selvää, että salainen operaatio tulisi paljastumaan. Presidentti Obaman neuvonantajien mielestä oli parasta, että presidentti menisi välittömästi tv-kameroiden eteen kertomaan bin Ladenin surmaoperaatiosta.
Obaman pikaisesti valmistellun puheen useita yksityiskohtia jouduttiin kuitenkin paikkaamaan jälkeenpäin uusilla selityksillä ja epätotuuksilla Pakistanin viranomaisten roolin hälventämiseksi.
Hershin lähteiden mukaan erikoisjoukkojen murhaiskun kohteena oli liikuntavammainen aseeton vanhus. Abbottabadissa ei käyty minkäänlaista taistelua eikä bin Laden piiloutunut vaimonsa taakse. Bin Ladenin ruumista ei voitu kuljettaa kokonaisena pois paikalta, sillä tulituksen tuloksena siitä ei ollut paljoakaan jäljellä.
Ruumista ei valokuvattu, eikä mitään hautausta Intian valtamereen tapahtunut. Lentotukialus Carl Vinsonilla olleet merisotilaat kuulivat hautajaisista uutisissa.
Amerikkalaissotilaat eivät myöskään ottaneet Abbottabadin rakennuksesta talteen muuta kuin joitain kirjoja ja papereita, ei ainakaan mitään tietokoneita. Talossa ei ollut internetyhteyttä.
Pakistanin tiedustelupalvelu ISI toimitti myöhemmin uutistoimisto Reutersille valokuvia tapetuista miehistä, joiden väitettiin olevan bin Ladenin luotettuja kuriireja ja tämän aikuinen poika.
Virallinen versio tapahtumista on kutakuinkin seuraava: Vesikidutuksella saatujen tietojen avulla Yhdysvaltojen tiedustelu sai selville, että Al-Qaidan johtaja Osama bin Laden piileskelee huippuvartioidussa huvilassa Abbottabadissa Pakistanissa. Bin Ladenin kuriiria jäljittämällä amerikkalaiset keräävät lisää tietoa ja päättävät lähettää Navy Seal -erikoisjoukot vangitsemaan maailman etsityintä terroristia.
Pakistanin viranomaiset eivät tiedä salaisesta operaatiosta mitään.
Vapunpäivän jälkeisenä yönä 2011, vajaa kymmenen vuotta 9/11-iskujen jälkeen, kaksi Black Hawk -helikopteria lentää Afganistanin rajan takaa Pakistaniin niin matalalla, ettei ilmavalvonta tunnista niitä. Perillä Abbottabadissa toinen helikoptereista törmää bin Ladenin bunkkerin muuriin.
Tulitaistelun jälkeen amerikkalaissotilaat onnistuvat kuitenkin surmaamaan rynnäkkökiväärillä aseistetun bin Ladenin, vaikka tämä piteli yhtä monista vaimoistaan ihmiskilpenä. Myös bin Ladenin aikuinen poika ja kaksi kuriiria saavat operaatiossa surmansa.
Bin Ladenin salaisesta tukikohdasta otetaan talteen tietokoneita, muistitikkuja, videoita ja asiapapereita. Bin Ladenin ruumis lennätetään Afganistaniin, missä sitä valokuvataan ja siitä otetaan dna-näyte. Vielä samana päivänä bin Laden haudataan upottamalla ruumis lentotukialus Carl Vinsonin kannelta Intian valtamereen.
Terrorisminvastainen sota näyttäisi vihdoin tuottavan tulosta. Presidentti Barack Obaman kannatus lähtee taas selvään nousuun, ja uudelleenvalinta toiselle virkakaudelle alkaa näyttää todennäköiseltä.
Yhdysvaltalainen maailmankuulu tutkiva journalisti Seymour Hersh antaa hiukan toisenlaisen kuvan tapahtumista London Review of Books -lehdessä viime viikolla julkaistussa pitkässä artikkelissaan.
Hershin kirjoituksen mukaan Osama bin Laden oli Pakistanissa maan turvallisuuspalvelun ISI:n vankina. Hänen huoneessaan oli kalterit ikkunoissa, ja talon katolla oli piikkilankaesteet.
Bin Laden oli vakavasti sairas ja osittain halvaantunut. Pakistanin armeijan lääkäri kävi säännöllisesti tarkastuskäynneillä bin Ladenin luona.
Pakistanin viranomaiset olivat täysin tietoisia amerikkalaisten operaatiosta. Ilmavoimille oli annettu käsky olla puuttumatta amerikkalaishelikoptereiden tuloon. ISI:n vartijat määrättiin poistumaan bin Ladenin talon edustalta helikopterien äänen kuullessaan. Abbottabadin kaupungista oli sähköt katkaistu.
ISI oli antanut amerikkalaisille tarkat piirustukset talosta. Navy Seal -joukot harjoittelivat iskua saatujen piirustusten mukaan rakennetussa bin Ladenin talon kopiossa Nevadassa sijaitsevassa salaisessa tukikohdassa.
Pakistanin armeijan lääkärin bin Ladenista ottama dna-näyte oli toimitettu amerikkalaisille todisteeksi siitä, että kyseessä todella oli Osama bin Laden.
Pakistanin oli suostuttava operaatioon, jotta Yhdysvallat ei leikkaisi sotilasapuaan enempää. Hävittäjähankinnat olivat jäissä, ja salaiset tukimaksut Pakistanin armeijan ja turvallisuuspalvelun johtajille oli keskeytetty.
Pakistanin armeijan komentaja Ashfaq Parvez Kayani asetti Yhdysvaltojen operaation ehdoksi kuitenkin sen, että bin Laden on surmattava eikä Pakistanin osuutta tapahtumissa saisi koskaan paljastaa.
Seymour Hershin artikkeli perustuu lukuisiin amerikkalaisiin ja pakistanilaisiin nimettömiin tiedustelulähteisiin, päälähteenä nyt jo eläkkeelle jäänyt yhdysvaltalainen tiedustelupäällikkö, joka seurasi operaation suunnittelua läheltä.
Hershin lähteiden mukaan Yhdysvallat sai tietää bin Ladenin olinpaikasta, kun ISI:n entinen prikaatikenraali meni tapaamaan Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n toimiston päällikköä Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa elokuussa 2010.
Prikaatikenraali kertoi bin Ladenin olinpaikasta amerikkalaisille, sai perheineen turvapaikan Yhdysvalloista sekä osansa bin Ladenin kiinnisaamiseen johtavista tiedoista luvatusta 25 miljoonan dollarin palkkiosta.
Prikaatikenraalin mukaan bin Laden oli elänyt vuosina 2001–2006 Hindukušin vuoristossa Afganistanin ja Pakistanin pohjoisilla rajaseuduilla, kunnes paikallinen heimojohtaja paljasti hänet ISI:lle huomattavaa rahallista korvausta vastaan. Bin Laden oli ISI:lle arvokas panttivanki, jonka avulla se pystyi kontrolloimaan Al-Qaidaa ja Afganistanin talebaneja.
Hershin artikkelin mukaan Saudi-Arabia kustansi bin Ladenin ja tämän perheen oleskelun Abbottabadissa vuodesta 2006 lähtien. Saatuaan tietää amerikkalaisten operaatiosta myös saudit vaativat, että bin Laden pitää surmata, jottei tämä pääsisi kertomaan saudien pitkäaikaisesta tuesta Al-Qaidalle.
Hershin mukaan Yhdysvaltojen operaation tarkoituksena oli surmata bin Laden ja ilmoittaa viikkoa myöhemmin, että tämä oli kuollut lennokki-iskussa Hindukušvuorilla Afganistanissa.
Mutta kun toinen helikopteri törmäsi rakennuksen muuriin Abbottabadissa, oli selvää, että salainen operaatio tulisi paljastumaan. Presidentti Obaman neuvonantajien mielestä oli parasta, että presidentti menisi välittömästi tv-kameroiden eteen kertomaan bin Ladenin surmaoperaatiosta.
Obaman pikaisesti valmistellun puheen useita yksityiskohtia jouduttiin kuitenkin paikkaamaan jälkeenpäin uusilla selityksillä ja epätotuuksilla Pakistanin viranomaisten roolin hälventämiseksi.
Hershin lähteiden mukaan erikoisjoukkojen murhaiskun kohteena oli liikuntavammainen aseeton vanhus. Abbottabadissa ei käyty minkäänlaista taistelua eikä bin Laden piiloutunut vaimonsa taakse. Bin Ladenin ruumista ei voitu kuljettaa kokonaisena pois paikalta, sillä tulituksen tuloksena siitä ei ollut paljoakaan jäljellä.
Ruumista ei valokuvattu, eikä mitään hautausta Intian valtamereen tapahtunut. Lentotukialus Carl Vinsonilla olleet merisotilaat kuulivat hautajaisista uutisissa.
Amerikkalaissotilaat eivät myöskään ottaneet Abbottabadin rakennuksesta talteen muuta kuin joitain kirjoja ja papereita, ei ainakaan mitään tietokoneita. Talossa ei ollut internetyhteyttä.
Pakistanin tiedustelupalvelu ISI toimitti myöhemmin uutistoimisto Reutersille valokuvia tapetuista miehistä, joiden väitettiin olevan bin Ladenin luotettuja kuriireja ja tämän aikuinen poika.
lauantai 9. toukokuuta 2015
Sananvapautta pommi-iskujen varjossa
KU-VIIKKOLEHTI 8.5.2015
Sananvapaudesta on puhuttu paljon viime aikoina, ennen muuta Charlie Hebdo -lehden toimitukseen Pariisissa tammikuussa tehdyn hyökkäyksen jälkeen, jossa 12 ihmistä sai surmansa.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ehdotti heti Pariisin iskun jälkeen blogissaan, että Suomen ulkoministeriö voisi ottaa sananvapaustyön yhdeksi kehitysyhteistyön painopistealueeksi.
Olen viettänyt tämän viikon Somalian pääkaupungissa Mogadishussa, missä olen osallistunut hallituksen virkamiehille, poliisin ja turvallisuuspalvelun edustajille sekä paikallisille toimittajille järjestettyyn seminaariin sananvapaudesta ja sen roolista maan jälleenrakennuksessa.
Sananvapauspohdinnat ovat täällä Somaliassa vähän toisenlaiset kuin suomalaisessa keskustelussa, jossa välillä on tuntunut siltä, että sananvapaudella viitataan lähinnä siihen, saako julkaista muslimeja loukkaavia piirroksia ja järjestää aiheesta keskustelutilaisuuksia.
Somaliassa on surmattu 30 toimittajaa sitten vuoden 2012. Ketään ei ole asetettu syytteeseen näistä murhista.
Autopommi-iskuja ja itsemurhaiskuja tehdään Mogadishussa säännöllisin väliajoin, pääkohteena yleensä paikalliset poliitikot, mutta usein iskuissa kuolee tai vammautuu myös median edustajia.
Toimittajia uhkaillaan ja myös vangitaan, usein epämääräisin perustein.
Nuori freelancetoimittaja tuomittiin taannoin vankilaan hallituksen solvaamisesta hänen haastateltua naista, joka kertoi joutuneensa armeijan sotilaiden raiskaamaksi. Tuomio tuli, vaikka toimittaja ei ollut edes julkaissut juttua aiheesta.
Toimittajien murhalukujen osalta tilanne on nyt kuitenkin valoisampi kuin kolme vuotta sitten. Tänä vuonna Somaliassa on tapettu yksi toimittaja. Radiotuottaja Daud Ali Omar ammuttiin viikko sitten yöllä kotonaan Baidoan kaupungissa yhdessä vaimonsa kanssa.
Hallitus syytti asiasta islamistista terroristijärjestöä Al-Shabaabia, mutta surman motiivi jäi epäselväksi. Kenties syynä oli se, että Radio Baidoa oli vastikään tehnyt ohjelmayhteistyösopimuksen hallituksen radioaseman Radio Mogadishun kanssa.
Kaikki toimittajamurhat eivät ole kuitenkaan Al-Shabaabin tekemiä, vaikka hallitus mielellään näin väittää.
Uhkauksien vuoksi monet toimittajat vaihtavat asuntoaan säännöllisin väliajoin. Jotkut toimitukset järjestävät työntekijöilleen aseistetun kuljetuksen työpaikalle. Osa toimittajista kantaa mukanaan pistoolia suojellakseen itseään mahdollisilta hyökkäyksiltä. Harva toimittaja liikkuu ulkona pimeän tulon jälkeen.
”Kun lähdemme aamulla kotoa, ainoa pyrkimyksemme on raportoida päivän tapahtumista ja yrittää välttää sitä, että joutuisimme itse päivän uutisotsikoksi”, toteaa Al Jazeera -kanavan somalialainen kirjeenvaihtaja Hamza Mohamed.
Somalian valtiollisella tv-kanavalla työskentelevät naiset joutuvat asumaan työpaikallaan. Kotonaan he olisivat pyssymiesten kohteena.
Jos terroristijärjestö Al-Shabaab uhkailee ja tappaa toimittajia, niin myös hallituksen turvallisuusjoukot rajoittavat tiedonvälittäjien työtä.
Sunnuntaina vietetyn Maailman lehdistönvapauden päivän uutispommista vastasi turvallisuuspalvelun johtaja Abdirahman Mohamud Turyare, joka saapui sananvapausseminaarin avajaisiin kertomaan, että tästä lähtien Al-Shabaabia tulee kutsua mediassa ”Somalian joukkomurhaajien järjestöksi”.
Al-Shabaab tarkoittaa nuorisoa, ja tällä nimellä oli turvallisuusjohtajan mukaan liian myönteiset mielleyhtymät, kun todellisuudessa oli kyse ryhmästä, jonka toimenkuvana on joukkomurhata ihmisiä paitsi Somaliassa myös naapurimaassa Keniassa.
Somalian journalistiliiton, maan tiedotusministeriön ja suomalaisjournalistien Viestintä ja kehitys -säätiön Vikesin järjestämä seminaari ponnahti hetkeksi BBC:n ja Al Jazeeran verkkosivujen pääotsikkoihin turvallisuuspäällikön ukaasin johdosta.
Oliko kyseessä määräys vai suositus, jäi lopulta epäselväksi. Somaliassa median ei odoteta esittävän johtajille mitään tarkentavia kysymyksiä.
”Päätös vaarantaisi yksityisen median turvallisuuden. Meidän on oltava puolueettomia, jotta voimme toimia täällä. Emme voi toimia hallituksen äänitorvena”, arveli Somalian yksityisten mediatalojen yhdistyksen puheenjohtaja Hassan Gesey.
Eräiden väitteiden mukaan osa yksityisistä radioasemista joutuu maksamaan suojelurahaa Al-Shabaabille säästyäkseen näiden hyökkäyksiltä.
Yhteinen sananvapausseminaari viranomaisille ja medialle oli ensimmäinen laatuaan Somaliassa. Heti kärkeen kävi selväksi, että täällä sananvapaus on ollut viranomaisille kirosana ja ikään kuin tekosyy sille, että kaupalliset radiokanavat ovat voineet lietsoa eripuraa hallitusta vastaan usein itsekkäistä syistä ja tietoja tarkistamatta.
Media ja sen puolestapuhujat taas syyttivät hallitusta ja turvallisuuselimiä mielivallasta. Maan journalistiliiton lakimiehen Abdirahman Hassan Omarin mielestä Somaliassa ei voida vielä edes puhua sananvapaudesta.
”Lain mukaan täällä voi saada kolmen vuoden tuomion pelkästään siitä, että sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.”
Monet toimittajat ovat joutuneet vaikeuksiin viranomaisten kanssa ehdittyään pommi-iskun tapahtumapaikalle ennen poliisin ja sotilaiden saapumista.
Yhdessä vietetyt päivät, ryhmätyöt ja avoimesti käydyt keskustelut auttoivat kuitenkin eri tahoja tutustumaan toisiinsa ja ymmärtämään paremmin toisiaan.
Somalian poliisivoimien päätiedottaja Qassim Ahmed Roble lupasi jo kesken seminaarin, että poliisi järjestää maan medialle lähiaikoina koulutusta poliisin ohjesäännöstä ja toimintaohjeista kriisitilanteissa.
”Poliisi ei halua estää mediaa tekemästä työtään. Rikospaikan eristämisellä haluamme turvata sen, että tapahtumapaikka tutkitaan ja pidetään huolta ihmisten turvallisuudesta.”
Poliisitiedottaja lupasi vastata myös toimittajien pyyntöön, että turvallisuuselimet perustaisivat yhteisen tiedotustoimiston, josta media voisi saada ja tarkistaa tietoja keskitetysti.
Poliisitiedottaja pyysi puolestaan mediajärjestöjä ja suomalaista Vikesiä järjestämään tämän viikon seminaarin kaltaista sananvapauskoulutusta myös yksinomaan poliisille.
Sananvapaudesta on puhuttu paljon viime aikoina, ennen muuta Charlie Hebdo -lehden toimitukseen Pariisissa tammikuussa tehdyn hyökkäyksen jälkeen, jossa 12 ihmistä sai surmansa.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ehdotti heti Pariisin iskun jälkeen blogissaan, että Suomen ulkoministeriö voisi ottaa sananvapaustyön yhdeksi kehitysyhteistyön painopistealueeksi.
Olen viettänyt tämän viikon Somalian pääkaupungissa Mogadishussa, missä olen osallistunut hallituksen virkamiehille, poliisin ja turvallisuuspalvelun edustajille sekä paikallisille toimittajille järjestettyyn seminaariin sananvapaudesta ja sen roolista maan jälleenrakennuksessa.
Sananvapauspohdinnat ovat täällä Somaliassa vähän toisenlaiset kuin suomalaisessa keskustelussa, jossa välillä on tuntunut siltä, että sananvapaudella viitataan lähinnä siihen, saako julkaista muslimeja loukkaavia piirroksia ja järjestää aiheesta keskustelutilaisuuksia.
Somaliassa on surmattu 30 toimittajaa sitten vuoden 2012. Ketään ei ole asetettu syytteeseen näistä murhista.
Autopommi-iskuja ja itsemurhaiskuja tehdään Mogadishussa säännöllisin väliajoin, pääkohteena yleensä paikalliset poliitikot, mutta usein iskuissa kuolee tai vammautuu myös median edustajia.
Toimittajia uhkaillaan ja myös vangitaan, usein epämääräisin perustein.
Nuori freelancetoimittaja tuomittiin taannoin vankilaan hallituksen solvaamisesta hänen haastateltua naista, joka kertoi joutuneensa armeijan sotilaiden raiskaamaksi. Tuomio tuli, vaikka toimittaja ei ollut edes julkaissut juttua aiheesta.
Toimittajien murhalukujen osalta tilanne on nyt kuitenkin valoisampi kuin kolme vuotta sitten. Tänä vuonna Somaliassa on tapettu yksi toimittaja. Radiotuottaja Daud Ali Omar ammuttiin viikko sitten yöllä kotonaan Baidoan kaupungissa yhdessä vaimonsa kanssa.
Hallitus syytti asiasta islamistista terroristijärjestöä Al-Shabaabia, mutta surman motiivi jäi epäselväksi. Kenties syynä oli se, että Radio Baidoa oli vastikään tehnyt ohjelmayhteistyösopimuksen hallituksen radioaseman Radio Mogadishun kanssa.
Kaikki toimittajamurhat eivät ole kuitenkaan Al-Shabaabin tekemiä, vaikka hallitus mielellään näin väittää.
Uhkauksien vuoksi monet toimittajat vaihtavat asuntoaan säännöllisin väliajoin. Jotkut toimitukset järjestävät työntekijöilleen aseistetun kuljetuksen työpaikalle. Osa toimittajista kantaa mukanaan pistoolia suojellakseen itseään mahdollisilta hyökkäyksiltä. Harva toimittaja liikkuu ulkona pimeän tulon jälkeen.
”Kun lähdemme aamulla kotoa, ainoa pyrkimyksemme on raportoida päivän tapahtumista ja yrittää välttää sitä, että joutuisimme itse päivän uutisotsikoksi”, toteaa Al Jazeera -kanavan somalialainen kirjeenvaihtaja Hamza Mohamed.
Somalian valtiollisella tv-kanavalla työskentelevät naiset joutuvat asumaan työpaikallaan. Kotonaan he olisivat pyssymiesten kohteena.
Jos terroristijärjestö Al-Shabaab uhkailee ja tappaa toimittajia, niin myös hallituksen turvallisuusjoukot rajoittavat tiedonvälittäjien työtä.
Sunnuntaina vietetyn Maailman lehdistönvapauden päivän uutispommista vastasi turvallisuuspalvelun johtaja Abdirahman Mohamud Turyare, joka saapui sananvapausseminaarin avajaisiin kertomaan, että tästä lähtien Al-Shabaabia tulee kutsua mediassa ”Somalian joukkomurhaajien järjestöksi”.
Al-Shabaab tarkoittaa nuorisoa, ja tällä nimellä oli turvallisuusjohtajan mukaan liian myönteiset mielleyhtymät, kun todellisuudessa oli kyse ryhmästä, jonka toimenkuvana on joukkomurhata ihmisiä paitsi Somaliassa myös naapurimaassa Keniassa.
Somalian journalistiliiton, maan tiedotusministeriön ja suomalaisjournalistien Viestintä ja kehitys -säätiön Vikesin järjestämä seminaari ponnahti hetkeksi BBC:n ja Al Jazeeran verkkosivujen pääotsikkoihin turvallisuuspäällikön ukaasin johdosta.
Oliko kyseessä määräys vai suositus, jäi lopulta epäselväksi. Somaliassa median ei odoteta esittävän johtajille mitään tarkentavia kysymyksiä.
”Päätös vaarantaisi yksityisen median turvallisuuden. Meidän on oltava puolueettomia, jotta voimme toimia täällä. Emme voi toimia hallituksen äänitorvena”, arveli Somalian yksityisten mediatalojen yhdistyksen puheenjohtaja Hassan Gesey.
Eräiden väitteiden mukaan osa yksityisistä radioasemista joutuu maksamaan suojelurahaa Al-Shabaabille säästyäkseen näiden hyökkäyksiltä.
Yhteinen sananvapausseminaari viranomaisille ja medialle oli ensimmäinen laatuaan Somaliassa. Heti kärkeen kävi selväksi, että täällä sananvapaus on ollut viranomaisille kirosana ja ikään kuin tekosyy sille, että kaupalliset radiokanavat ovat voineet lietsoa eripuraa hallitusta vastaan usein itsekkäistä syistä ja tietoja tarkistamatta.
Media ja sen puolestapuhujat taas syyttivät hallitusta ja turvallisuuselimiä mielivallasta. Maan journalistiliiton lakimiehen Abdirahman Hassan Omarin mielestä Somaliassa ei voida vielä edes puhua sananvapaudesta.
”Lain mukaan täällä voi saada kolmen vuoden tuomion pelkästään siitä, että sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.”
Monet toimittajat ovat joutuneet vaikeuksiin viranomaisten kanssa ehdittyään pommi-iskun tapahtumapaikalle ennen poliisin ja sotilaiden saapumista.
Yhdessä vietetyt päivät, ryhmätyöt ja avoimesti käydyt keskustelut auttoivat kuitenkin eri tahoja tutustumaan toisiinsa ja ymmärtämään paremmin toisiaan.
Somalian poliisivoimien päätiedottaja Qassim Ahmed Roble lupasi jo kesken seminaarin, että poliisi järjestää maan medialle lähiaikoina koulutusta poliisin ohjesäännöstä ja toimintaohjeista kriisitilanteissa.
”Poliisi ei halua estää mediaa tekemästä työtään. Rikospaikan eristämisellä haluamme turvata sen, että tapahtumapaikka tutkitaan ja pidetään huolta ihmisten turvallisuudesta.”
Poliisitiedottaja lupasi vastata myös toimittajien pyyntöön, että turvallisuuselimet perustaisivat yhteisen tiedotustoimiston, josta media voisi saada ja tarkistaa tietoja keskitetysti.
Poliisitiedottaja pyysi puolestaan mediajärjestöjä ja suomalaista Vikesiä järjestämään tämän viikon seminaarin kaltaista sananvapauskoulutusta myös yksinomaan poliisille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)