Kehitystä lyhyellä tähtäimellä

KU-VIIKKOLEHTI 24.10.2008

Ensimmäisellä reportaasimatkallani Afrikassa vierailin valokuvaajan kanssa pikkuisessa Kasakan kylässä Sambiassa tutustumassa Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan ruohonjuuritason kehitysyhteistyöhön. Konnevedeltä Keski-Suomen perukoilta Sambiaan tullut suomalainen agronomi yritti parhaansa mukaan edistää paikallisen maatalousosuuskunnan toimintaa.

Koulu oli, mutta koulurakennuksessa ei ollut kattoa. Dieselkäyttöinen maissimylly kävi puoliteholla, koska sato oli ollut huono. Osuuskunnalla oli sen verran paljon velkaa, että se oli julistettu luottokelvottomaksi. Vierailupäivänä lehmä makasi pihamaan heinikossa ja pikkupoika onki kaloja vieressä virtaavasta Kafuejoesta, ohitse kelluvien vesihyasinttilauttojen keskeltä.

Suomalaisagronomi oli kuitenkin intoa täynnä. Hän oli keksinyt hakea lisäavustusta tiilenvalmistuskoneen hankkimista varten, ja kone oli jo käytössä. Kattotiilien valmistus voisi ratkaista osuuskunnan rahaongelmat. 40-tuntisella työviikolla tekisi tuhat kattotiiltä viikossa, ja kun joka tiilestä tulisi markan verran voittoa, osuuskunnan velat saisi maksettua alle vuodessa, agronomi laskeskeli.

Täytyy myöntää, etten tiedä, miten Kasakan osuuskunnalle ja sen tiiliverstaalle kävi, kun suomalaisen kehitysjoukkolaisen pesti parin vuoden päästä päättyi. Menivätkö tiilet kaupaksi, ja saiko osuuskunnan koulu lopulta katon?

Kepan projektissa oli joka tapauksessa hiukan enemmän yritystä kuin naapurikylässä, jossa ruohonjuuritason kehitysapuhanketta veti yhdysvaltalaisjärjestö World Vision.

”Heidän hankkeensa on vähän tuuliajolla”, suomalaisisäntämme arvioi.

Rahan määrässä mitattuna maailman suurin yksityinen kehitysapujärjestö oli tuonut kylään pari poljettavaa ompelukonetta ja rakentanut kanalan, jonka katto vuoti.

Parinkymmenen vuoden takaiset kylähankkeet Sambiassa muistuivat mieleen, kun kuuntelin brittiläisen kehitystutkijan Joseph Hanlonin Helsingin yliopistolla pitämää vierailuluentoa kansainvälisten kehitysapujärjestöjen saavutuksista Sambian naapurimaassa Mosambikissa.

Pitkään Mosambikin tilannetta seurannut Hanlon moitti ulkomaisia järjestöjä kehnosta koordinoimisesta ja ruohonjuurihankkeiden tuloksettomuudesta. Kiivaimman kritiikin kohteena olivat isoimmat järjestöt, kristillinen kummilapsijärjestö World Vision sekä toinen yhdysvaltalaisjärjestö, Care.

Hanlon näytti valokuvan ruohokatoksen alla istuvista kyläläisistä syrjäisessä Nampulan maakunnassa. Rutiköyhässä kylässä oli fläppitaulu, jolla kyläläiset esittelivät aikaansaannoksiaan. Kylään oli nimittäin perustettu yhdistys, joka sai tukea kuudelta eri ulkomaiselta järjestöltä.

”Sen jälkeen kun ulkomaiset järjestöt saapuivat, jotkut naiset ovat oppineet lukemaan ja kirjoittamaan ja kylällä on oma yhdistys, mutta meillä ei ole yhtään enempää rahaa ja ruuasta on pulaa”, kyläläiset valittivat.

Toisessa kylässä useat järjestöt olivat tulleet ja menneet ja kokeilleet kaikenlaisia ansaitsemismenetelmiä. Ensimmäisen järjestön kanssa oli viljelty auringonkukkia, mutta myydyistä auringonkukansiemenistä ei koskaan saatu hankkeen kuluja takaisin. Toinen järjestö keksi, että kylässä viljeltäisiin paprikaa. Sato oli hyvä, mutta paprikoille ei ollut ostajia. Seuraava järjestö käynnisti naisten sipulinviljelyhankkeen. Sama vika, sipulit eivät menneet kaupaksi.

Lopulta yhdysvaltalaisen Care-järjestön johdolla ruvettiin EU:n kehitysapurahoilla kaivamaan kalankasvatusaltaita. Tavoitteena oli, että useissa alueen kylissä kaivettaisiin kussakin kymmenen allasta pikkukalojen kasvatusta varten. Kyseessä oli uusi innovaatio, sillä kylät sijaitsevat sisämaassa alueella, jolla ihmiset eivät perinteisesti syö kalaa.

Kasvatusaltaat valmistuivat aikataulun mukaan ja kuhisivat kalaa, mutta hanke ei silti tuottanut kaivattuja tuloja. Kun asiaa selvitettiin, kävi ilmi, ettei kyläläisillä ollut verkkoja kalojen pyydystämiseen. Siinä vaiheessa hankkeen rahoitus päättyi.

Joseph Hanlonin mukaan on myytti, että kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö olisi joustavampaa ja jotenkin ihmisläheisempää kuin valtioiden välinen virallinen kehitysapu. ”Päinvastoin, järjestöjen kehitysapu on usein lyhytnäköisempää, heikommin suunniteltua ja alttiimpaa muotivirtauksille”, Hanlon väittää.

Valtioiden kehitysavusta annettu tuki järjestöjen kehitysyhteistyöhön myönnetään yleensä lyhytkestoisiin hankkeisiin, jolloin tavoitellaan nopeita ja määrällisesti mitattavissa olevia tuloksia. Kansalaiskeräyksillä taas on helpompi saada rahaa aidsorpojen, naisryhmien tai pandakarhujen tukemiseen kuin työpaikkoihin, investointeihin ja paikallisen elinkeinoelämän kehittämiseen.

Isoimpien ylikansallisten järjestöjen kehitysavussa on tänä päivänä kuitenkin kyse lähes yhtä isoista rahavirroista kuin valtioiden välisessä kehitysavussa. World Visionin liikevaihto on 2,6 miljardia dollaria, yhtä paljon kuin Tanskan tai Italian kehitysapu. Bill ja Melinda Gatesin säätiön avustusbudjetti on suurempi kuin Suomen valtion kehitysapu. Pelastakaa Lapset ja Care ovat Suomen kanssa samaa suuruusluokkaa.

Joseph Hanlonin mielestä järjestöjen tulisi keskittää voimavarojaan enemmän puhtaaseen kampanjatyöhön, sillä siinä ne ovat hyviä.

Kuka muistaa vielä vuosituhannen vaihteen Jubilee-kampanjan, jossa vaadittiin kehitysmaiden velkojen anteeksiantamista? Jubilee-kampanjan ansiosta Mosambik maksaa tänä päivänä 50 miljoonaa dollaria vähemmän velanhoitomaksuja vuodessa.

”Näin sillä on ylimääräiset miljoona dollaria viikossa käytettävissä kouluihin ja terveydenhuoltoon”, kampanjassa neuvonantajana mukana ollut Hanlon toteaa.