Afrikan oma poika

KU-VIIKKOLEHTI 21.11.2008

Suomessa 90-luvun alussa asunut ruandalainen kaverini lähetti sähköpostia. ”En voi vieläkään uskoa, että tämän planeetan mahtavin henkilö voi olla neekeri. Tämän jälkeen kaikki on mahdollista”, hän kirjoitti pari päivää Yhdysvaltojen presidentinvaalin jälkeen.

Viikkoa myöhemmin istuin hotellin terassilla Dar es Salaamissa ja kuuntelin, kuinka parikymppinen William analysoi Barack Obaman vaalivoittoa kuin olisi selostanut Manchester Unitedin jalkapallomatsia. Tansaniassa mikään muu urheilu ei ole niin suosittua kuin Englannin liigan jalkapallo.

Kesken kaiken puhe vaihtuikin sitten Lewis Hamiltonin yllättävään ohitukseen Brasilian GP:n viimeisessä mutkassa, minkä ansiosta nuoresta tummaihoisesta brittiläisestä formulakuskista tuli maailmanmestari. ”Tiesitkö, että Lewis Hamilton seurustelee Pussycat Dolls -yhtyeen laulajan Nicole Scherzingerin kanssa? Tänä päivänä kaikki on mahdollista.”

Naapurimaassa Keniassa, Barack Obaman biologisen isän synnyinmaassa, Yhdysvaltojen presidentinvaalista otettiin kaikki ilo irti. Obaman kuvat komeilivat pikkubussien kyljissä, t-paitoja myytiin ja Obama-tarroja liimattiin autojen takatuulilasiin.

Vaalivoiton jälkeen Keniaan julistettiin yleinen vapaapäivä. Mombasan pormestari lupasi nimetä yhden kaupungin pääkaduista Obaman mukaan. Barack Obaman isän syrjäiseen kotikylään alettiin vetää sähkölinjoja.

Talouslehti The East African julkaisi aukeaman kirjoituksen takavuosien kuuluisista luo-heimon poliitikoista ja antoi ymmärtää, että Barack Obaman puheenlahjat olivat geneettistä perua. Obaman isä oli luo, ja Keniassa luot ovat tunnettuja kaunopuheisuudestaan ja kyvystään agitoida massoja.

On tietysti ymmärrettävää, että kenialaiset ovat ylpeitä, kun maailman mahtavimman maan presidentiksi valittiin mies, jolla on osittain kenialaiset sukujuuret, kirjoittaa Afrikan yhtenäisyyttä ajavan Globaalin panafrikkalaisen liikkeen pääsihteeri Tajudeen Abdul-Raheem Pambazuka-nettisivustolla.

Mutta vielä tärkeämpää hänen mielestään on Obaman vaalivoiton osoittama esimerkki, että kuka tahansa voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä.

Abdul-Raheemin mukaan Obaman vaalivoitto on myös voitto kaikille yksinhuoltajaäideille ja laajennetulle perhekäsitykselle. ”Tässä on äidinpuoleisten isovanhempien kasvattama mies, joka on saanut kotoaan niin paljon rakkautta, turvallisuudentunnetta ja itseluottamusta, että hän on uskonut kykenevänsä päihittämään kaikkein parhaat maailmassa, jossa rotu ja yhteiskuntaluokka ovat asettaneet rajoituksia hänen pyrkimyksilleen.”

Afrikan mantereen on silti turha odottaa liikaa Yhdysvaltojen uudelta presidentiltä.

”Meidän ei pidä odottaa häneltä ihmeitä”, kommentoi Senegalin presidentti Abdoulaye Wade. ”Amerikka ei tule hukuttamaan Afrikkaa rahaan, joka muuttaisi maanosamme. Niin ei tule tapahtumaan, eikä se olisi hyvä asia.”

Tansanialaisen päivälehden The Citizenin pääkirjoittaja muistutti lukijoilleen, että kenialaisesta isästään huolimatta Obama on ennen muuta yhdysvaltalainen ja että Yhdysvaltojen presidenttinä hänen tehtävänään on pyrkiä edistämään Yhdysvaltojen etuja.

”Afrikan haasteina ovat lukuisat vitsaukset, kuten aids, malaria ja aliravitsemus, mutta meillä on myös valtavasti voimavaroja, jotka kunnolla hyödynnettynä voivat lievittää ongelmien taakkaa. Parasta mitä afrikkalaiset voivat tehdä, on käydä enemmän kauppaa Yhdysvaltojen kanssa. Kunhan juhlahumu laantuu, todellinen työ on vierottaa Afrikka apuriippuvuudesta ja lisätä kauppaa ja investointeja.”

Malawilainen filosofi Steve Sharra on pohtinut Obaman suhdetta Afrikkaan vertailemalla hänen kahta kirjaansa.

Obaman esikoisteos, Dreams from My Father vuodelta 1995, on omaelämäkerta, jossa hän etsii juuriaan ja identiteettiään ja kertoo vierailustaan nuorena valtio-opin kandina 80-luvun lopulla isänsä kotikylässä Keniassa. Kolmasosa kirjasta on omistettu Afrikalle, jossa hän vietti yhteensä reilun kuukauden.

Obaman myöhempi kirja, Illinois’n osavaltion senaattorina kirjoitettu poliittinen ohjelmanjulistus The Audacity of Hope taas ei juuri mainitse Afrikkaa. Ja jos mainitseekin, niin lähinnä länsimaisten stereotypioiden muodossa maanosana, jota vaivaavat sodat, sairaudet ja köyhyys.

Vuonna 2006 Obama matkusti toista kertaa Afrikkaan, nyt yhdessä perheensä kanssa. Matkaohjelmasta voidaan päätellä jotain tulevan presidentin kiinnostuksen kohteista.

Senaattori Obama vieraili Etelä-Afrikassa Nelson Mandelan entisessä sellissä Robben Islandin vankilasaarella ja tapasi aidslääkkeiden lisäämisen puolesta kampanjoivia aktivisteja. Hän kävi Darfurin pakolaisten leirillä Tšadissa ja vaati sotilasinterventiota Sudaniin. Keniassa hän osallistui Yhdysvaltojen suurlähetystön pommi-iskussa vuonna 1998 kuolleiden muistotapahtumaan, kävi Michelle-vaimonsa kanssa hiv-testissä ja kehotti Kenian hallitusta kitkemään korruptiota.

Obaman virallinen ulkopoliittinen toimintasuunnitelma on loppujen lopuksi karua luettavaa: Iranin vastaisia pakotteita on tiukennettava, sotilastukea Israelille on lisättävä, Natoa on vahvistettava ja terrorisminvastaista sotaa on jatkettava etenkin Afganistanissa.

Afrikan osalta ensimmäinen prioriteetti on lisätä joukkoja Darfurissa. Obama lupaa myös kaksinkertaistaa Afrikan maille myönnettävän kehitysavun määrän 50 miljardiin dollariin ja lisäksi yhtä paljon rahaa aidsinvastaisiin hankkeisiin eri puolilla maailmaa.

Obaman hallinto haluaa myös pystyttää Africomin nimellä tunnetun sotilastukikohdan johonkin Afrikan maahan, kaikkien maanosan maiden yksimielisestä vastustuksesta huolimatta.