maanantai 22. kesäkuuta 2009

Albiinot elävät pelossa

KU-VIIKKOLEHTI 18.6.2009

Tansanialaisessa Shinyangan kaupungissa käynnistyi viime viikolla oikeudenkäynti, jossa neljää paikallista pienviljelijää syytetään 54-vuotiaan kehitysvammaisen albiinomiehen surmasta ja tämän ruumiinosien anastamisesta.

Surmatun albiinomiehen ruumis löydettiin viime syksynä lannoitesäkistä, joka oli heitetty karjan juottamiseen käytettyyn kaivoon. Vainajan pää ja toinen alaraaja kaivettiin myöhemmin esiin syytettynä olevan miehen kotipihasta. Toinen alaraaja oli ilmeisesti ehditty myydä eteenpäin.

Shinyangassa alkanutta oikeudenkäyntiä on odotettu Tansaniassa kuukausien ajan. Lähiaikoina tuomioistuinten käsittelyyn on tulossa useita muitakin tapauksia, joissa etsitään syyllisiä albiinojen murhiin ja silpomisiin maan luoteisosissa Victoriajärven läheisyydessä.

Yli 50 albiinoa on saanut surmansa Tansaniassa ja naapurimaassa Burundissa viimeisen kahden vuoden aikana.

Albinismi eli pigmenttipuutos johtuu piilevästä perinnöllisestä geenimuutoksesta, jonka seurauksena albiinojen elimistö ei pysty tuottamaan pigmenttiä iholle ja hiuksiin. Albiinot ovat erityisen herkkiä auringonvalolle ja kärsivät usein likinäköisyydestä.

Afrikassa albiinoja syntyy usein täysin mustaihoisille vanhemmille, joilla molemmilla on pigmenttipuutos piilevänä ominaisuutena.

Koko maailmassa noin joka 20 000:s ihminen on albiino, mutta Victoriajärven alueella albinismi on selvästi yleisempää. Tansaniassa uskotaan olevan kaikkiaan noin
150 000 albiinoa
, eli vajaa puoli prosenttia väestöstä. Tarkkaa lukua ei tosin tiedetä.

Albiinoja on syrjitty Afrikan maissa kautta aikain. Heitä on kutsuttu kummituksiksi, syytetty noituudesta tai pilkattu muuten vain. Mutta mitään Tansanian viime vuosien
murha-aallon kaltaista ei ole aiemmin nähty.

Murhien taustalla on joukko noitatohtoreita, jotka väittävät osaavansa valmistaa albiinojen ruumiinosista ja sisäelimistä ihmerohtoja, jotka tekevät ihmisistä rikkaita. Rohto maksaa valtavia summia, joten asiakkaina ovat lähinnä kaupunkien liikemiehet ja vaalikampanjoihin valmistautuvat poliitikot.

BBC:n paikallisen kirjeenvaihtajan mukaan koko toiminta tapahtuu poliisin suojeluksessa ja poliisilla on usein myös läheiset yhteydet surmien takana olevien rikollisjengien kanssa.

Noitatohtorit ovat ihmisten taikauskoisuutta hyödyntäviä puoskareita, joita ei pidä sekoittaa herbalisteihin, paikallisia lääkitseviä yrttejä tunteviin kansanparantajiin. Monet kansanparantajat ovat myös kyläyhteisöjen ihmissuhteiden asiantuntijoita ja taitavia ratkaisemaan konflikteja.

Albiinojen murhia on yritetty selittää Tansaniassa maaseudun köyhtymisellä, rahanvallan kasvulla ja yhteiskunnan yleisen ilmapiirin kiristymisellä.

Jos rutiköyhällä maaseudulla joku on valmis maksamaan kymmenen tuhatta euroa kokonaisesta surmatusta albiinosta, likaisen työn tekijöitä valitettavasti löytyy. Rikollisjengit ovat myös häpäisseet hautoja albiinojen ruumiinosista maksettavan palkkion toivossa.

Mbeyassa helluntailaispappi pidätettiin tämän yritettyä kaupata torilla albiinon ranteita. Mwanzassa surmatun albiinotytön molemmat vanhemmat pidätettiin epäiltynä osallisuudesta tyttären palkkamurhaan. Rukwassa mies yritti myydä albiinovaimonsa kongolaisille liikemiehille 3 000 dollarin hinnasta.

Joissain lehtijutuissa albiinojen murhista on syytetty Victoriajärven kalastajia. Erään uskomuksen mukaan kalaonnea voi kohentaa kietomalla albiinojen kiharoita kalaverkkoihin.

Mistä noitatohtorit rauhanomaisena tunnetussa Tansaniassa sitten yhtäkkiä keksivät ruveta valmistamaan rohtoja, jotka edellyttävät kanssaihmisten surmaamista? Yhdeksi syyksi on ehdotettu kaikkialla Afrikassa huippusuosittuja nigerialaisia elokuvia. Dvd:llä myytävät halpisfilmit ovat eräänlaista kulttikamaa, joissa voodoota muistuttavat länsiafrikkalaiset juju-uskomukset ovat keskeisessä roolissa.

Albiinojen murhat alkoivat syksyllä 2007, mutta Tansanian hallitus reagoi asiaan vasta vuoden päästä. Hallitus ei halunnut tehdä liian suurta numeroa uutisista, jotka antoivat primitiivisen kuvan Tansaniasta juuri kun maa oli alkanut saada kipeästi kaivattuja investointeja ulkomailta.

Lopulta presidentti Jakaya Kikwete kuitenkin osallistui albiinojen yhdistyksen tilaisuuteen ja ilmoitti, että syylliset tuotaisiin oikeuteen ja albiinojen asemaa oli muutenkin parannettava. Presidentti nimitti parlamentin naiskiintiössä kansanedustajaksi albiinonaisen.

Tammikuussa hallitus pidätti toimiluvat kaikilta kansanparantajilta ja matkapuhelinoperaattorit puolestaan jakoivat puhelimia 350 albiinolle, jotta nämä voisivat vaaran uhatessa soittaa poliisille.

Pääministeri Mizengo Pinda adoptoi yhdeksänvuotiaan albiinopojan ja totesi hallituspuolueen nuorisoliiton joukkokokouksessa, että albiinojen surmaajat pitäisi tappaa kiinniotettaessa. Maaliskuussa Tansaniassa otettiin käyttöön ilmiantolomakkeet, joilla voi nimettömästi paljastaa viranomaisille tietoja albiinojen surmaajista.

Näiden käänteiden jälkeen surmat saatiin vihdoin loppumaan, mutta Tansanian albiinot elävät yhä pelossa. Albiinojen yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi maan albiinoyhdistys on järjestänyt ompelu- ja kankaanvärjäyskursseja jäsenilleen helpottamaan näiden työllistymistä.

Albiinokansanedustaja Al-Shymaa Kwegyirin aloitteesta Tansaniassa käynnistettiin väestönlaskenta albiinojen todellisen määrän selvittämiseksi. Albiinojen rekisteröiminen on edellytyksenä myös erilaisille tukitoimille. Albiinojen tulisi saada ihoa suojaavia vaatteita ja suojavoidetta auringonpaahdetta vastaan. Useimmat albiinot kaipaavat myös silmälaseja ja säännöllistä näkökyvyn seurantaa.

Ei kommentteja: