Paluu arkeen

KU-VIIKKOLEHTI 16.7.2010

Jalkapallon MM-kisat saatiin kunnialla päätökseen, ja kisojen kahdesta parhaasta joukkueesta parempi voitti.

Tällä kertaa seurasin MM-kisoja omalta osaltani tiiviimmin kuin koskaan aiemmin. Näin melkein kaikki matsit, aluksi tv:n välityksellä Suomessa, ja viimeisen reilun viikon ajan paikan päällä Etelä-Afrikassa, fanipuistoissa, paikallisissa baareissa ja yhden pelin verran myös vuvuzelojen huminassa Nelson Mandela Bayn stadionilla Port Elizabethin kylmenevässä illassa.

Etelä-Afrikassa oli helppo havaita, ettei kisoissa ollut kyse pelkästään iloisesta urheilujuhlasta. Lyhyt välähdys loppuottelun päätteeksi nähdystä palkinnonjaosta oli minusta kuvaava: Espanjan joukkueen pelaajat olivat saaneet mitalit kaulaansa, ja tapahtuman huipennusta odoteltiin. Vieressä seisoivat Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter ja Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma, Blatter iloisena ja itsevarmana, Zuma hiukan hämillään ja poissaolevan näköisenä.

Blatter nappasi MM-pokaalin toiseen käteensä ja tarttui toisella presidentti Zumaa kädestä. Herrat ojensivat pokaalin lopulta yhdessä Espanjan kapteenille Iker Casillasille, mutta ainakin minulle jäi sellainen mielikuva kuin Etelä-Afrikan presidentti olisi ollut tilaisuudessa lähinnä Fifan Sepp Blatterin avustajana.

Kisojen päättymisen jälkeen Etelä-Afrikassa on tällä viikolla pohdittu, mitä isäntämaalle jäi kisoista loppujen lopuksi käteen?

MM-kisajärjestelyt olivat kaiken kaikkiaan erinomaiset. Ottelut pelattiin huippuluokan stadioneilla. Ottelulipun lunastaneille oli ilmaiset bussit kisapaikoille eri puolilta isäntäkaupunkeja. Tunnelma oli rento, eikä koko kisojen aikana ei nähty väkivaltaisuuksia eikä juuri rikollisuuttakaan.

Etelä-Afrikan hallituksen mukaan MM-kisat tulivat maksamaan isäntämaalle kaikkiaan neljä miljardia euroa. Viimeisten arvioiden mukaan kisojen uskotaan tuottaneen maan kansantaloudelle voittoa samaiset neljä miljardia euroa.

”Pidemmällä aikavälillä voitot ovat kuitenkin moninkertaiset, kun Etelä-Afrikan ja koko maanosan kohentunut imago houkuttelee uusia investointeja”, arveli kisoja sponsoroineen matkapuhelinoperaattori MTN:n johtaja Nozipho January-Bardill.

”Kisoja varten rakennetut uudet lentokentät ja liikenneväylät tulevat myös edesauttamaan talouskasvua lähivuosina”, puhelinyhtiön johtaja muistutti samaan hengenvetoon.

Mutta jo nyt tiedetään, että suurin osa uusista stadioneista jää ilman käyttöä, vaikka rakennuskustannuksia maksetaan vielä vuosien päästä. Kisojen aikana niin hienosti toimineet bussit ovat jo lakanneet kulkemasta, eivätkä ne kisojen kuluessakaan yleensä menneet mustien asuma-alueille.

Kisojen aikana oikeutta luettiin erityisessä MM-kisojen pikatuomioistuimessa, mutta muuten Etelä-Afrikan oikeuslaitos on tuskallisen hidas eikä yleensä tuo oikeutta rikosten uhreille, mikäli he sattuvat kuulumaan maan mustaan enemmistöön.

Paikan päällä näki hyvin selvästi sen, että kyseessä olivat ennen muuta ulkomaalaisten jalkapallofanien ja rikkaiden, yleensä valkoihoisten, eteläafrikkalaisten MM-kisat.

Port Elizabethin stadionilla Etelä-Afrikan keltaisiin pelipaitoihin sonnustautuneet valkoiset eteläafrikkalaiset söivät hodareita koko perheen voimin ja ottivat toisistaan kuvia digikameroilla. Hollannin ja Brasilian välinen puolivälieräottelu oli näille katsojille epäilemättä toissijaista. Valkoiset eteläafrikkalaiset eivät yleensä seuraa jalkapalloa, vaan rugbya ja krikettiä.

Mustilla ei juuri ollut asiaa katsomoon. Jatkopeleissä halvimmat liput maksoivat 50 euroa, mikä vastaa useimpien eteläafrikkalaisten parin viikon tuloja.

Todellisemman kuvan eteläafrikkalaisesta jalkapalloyleisöstä sai nuhjuisessa baarissa East Londonin autotehdaskaupungissa maan etelärannikolla. Entisestä Transkein bantustanista työn perässä vapaakauppa-alueelle muuttaneet miehet istuivat hiljaa toppatakit yllään ja katsoivat keskittyneesti baarin seinään videotykillä heijastettua Espanjan ja Saksan välistä ottelua. Jotkut pelasivat ottelun aikana biljardia kuin minä tahansa tavallisena arki-iltana.

Bussimatka entisen Transkein halki paljastaa sen, kuinka räikeää rotuerottelu oli – ja on edelleen. Apartheidpolitiikan nimissä mustat ahdettiin kuivalle ja karulle, viljelykelvottomalle ylängölle työvoimareserviksi vailla peruspalveluja ja mahdollisuuksia kunnolliseen koulutukseen. Vielä 16 vuotta rotuerottelukauden päättymisen jälkeen monet asuvat yhä surkeissa peltihökkeleissä, joiden ympärillä käyskentelee muutama lammas.

Perillä Durbanissa paikallisten slummien asukasliikkeen aktiivit ovat MM-kisoista raivoissaan. Hökkelialueiden asukkaita pakkosiirrettiin kisojen alla peltikonttileireihin kauas kaupungin ulkopuolelle.

”Saamme joka päivä kuulla, miten hienosti hallitus osasi järjestää MM-kisat, mutta se ei pysty järjestämään meille asuntoja, sähköä, jätehuoltoa, puhdasta vettä, käymälöitä tai jakamaan maata köyhille”, luettelee Mnikelo Ndabankulu Durbanin hökkelialueiden kansanliikkeestä nimeltä Abahlali baseMjondolo, eli Hökkelien asukkaat.

”Emme voi syyttää MM-kisoja kaikista murheistamme, sillä kun kisat ovat ohi, murheet jatkuvat. MM-kisat eivät ole todellisuudessa muuttaneet mitään.”

Viimeinen vitsaus köyhien mustien asuma-alueilla ovat väkivaltaisuudet muista Afrikan maista tulleita siirtolaisia vastaan.

Somalialaisten pienyrittäjien kahviloita ja kauppoja on poltettu eri puolilla maata, ja Kapkaupungissa miesjoukko heitti zimbabwelaisen miehen ulos liikkuvasta junasta. Siirtolaiset ovat saaneet tappouhkauksia, ja monet ovat päättäneet palata kotimaihinsa.