Vihdoin vapaa Etelä-Sudan

KU-VIIKKOLEHTI 15.7.2011

Viime viikonloppuna tv-ryhmät ja valtionpäämiehet kerääntyivät kasapäin syrjäiseen Afrikan kolkkaan, kun
Etelä-Sudan itsenäistyi omaksi valtiokseen ja maanosan
pinta-alaltaan suurin maa Sudan jakautui sen myötä kahtia.

Tapaus oli historiallinen, sillä viimeksi uusi valtio on piirretty Afrikan kartalle 18 vuotta sitten, kun Eritrea irtaantui Etiopiasta. Tällä viikolla YK:n yleiskokouksen oli määrä hyväksyä Etelä-Sudan maailmanjärjestön 193. jäsenmaaksi.

Päätös Etelä-Sudanin itsenäisyydestä sinetöitiin kansanäänestyksessä viime tammikuussa. Äänestyksen tulos oli etukäteen selvä. Olin itse äänestysviikolla Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa, enkä tavannut tuolloin ainuttakaan paikallista asukasta, joka ei kannattaisi maan itsenäisyyttä.

Loppujen lopuksi 99 prosenttia eteläsudanilaisista äänesti sen puolesta, että maa irrottautuisi Sudanista. Ulkomaisten vaalitarkkailijoiden mukaan äänestys sujui kansainvälisten standardien mukaisesti.

Kansanäänestystä juhlittiin Jubassa railakkaasti tanssin, eksoottisen vaatetuksen ja ugandalaisen oluen voimalla, ja mitä viikonlopun aikana paikan päältä kuulin, niin itsenäistymiskarkeloissa pistettiin vielä paremmaksi.

Juban sairaalassa saatiin lauantaina hoitaa pääasiassa juhlayön jälkeen helteessä pyörtyneitä ihmisiä, kertoi sairaalassa työskentelevä Nhial Monykuany, joka asui aikoinaan parisenkymmentä vuotta Suomessa ja opiskeli täällä lääkäriksi.

Brittivallan alaisuudesta vuonna 1956 itsenäistyneen Sudanin pohjoista ja eteläistä osaa ei yhdistänyt oikeasti mikään muu kuin Niilin toinen päähaara, Valkoinen Niili, joka virtaa Victoriajärveltä Ugandan ja Etelä-Sudanin halki pohjoiseen Sudaniin ja sieltä Assuanin patoaltaan kautta edelleen Egyptiin.

Brittien ja Egyptin intresseissä oli, että Sudanin pohjoisosien arabiankielinen ja islaminuskoinen eliitti piti etelän lukuisat mustaihoiset heimokansat aisoissa eikä Niilin vedestä syntynyt arvaamattomia kiistoja.

Koko itsenäisen Sudanin historian ajan etelä jäi syrjään sekä vallasta että valtion resursseista. Pohjoisen hallitus yritti moneen otteeseen ulottaa islamilaiset sharia-lait myös kristinuskoiseen etelään, sillä seurauksella että maan eteläosissa ryhdyttiin aseelliseen vastarintaan.

Kaksi miljoonaa ihmistä kuoli vuodesta 1983 vuoteen 2005 jatkuneessa sisällissodassa ja sodan aiheuttamissa nälänhädissä. Vuosien saatossa ainakin kaksinkertainen määrä ihmisiä joutui lähtemään kodeistaan, monet heistä naapurimaihin Etiopiaan, Keniaan ja Ugandaan.

Etelä-Sudanin vapautusliike, Sudanin kansan vapautusarmeija SPLA, taisteli ensin yhtenäisen ja maallisen Sudanin puolesta, mutta vuonna 2005 solmitun rauhansopimuksen ja liikkeen karismaattisen johtajan John Garangin kuoleman jälkeen päätavoitteeksi tuli etelän itsenäisyys.

Itsenäisen valtion synnyttämisessä helpoimpia tehtäviä on sopia uuden maan näkyvistä symboleista, lähtien maan nimestä, lipusta ja kansallishymnistä. Vielä tammikuussa monet eteläsudanilaiset ehdottivat valtion nimeksi Niilin tasavaltaa, mutta lopulta päädyttiin Etelä-Sudaniin. Lipuksi otettiin sissiliike SPLA:n lippu.

Kansallishymnistä järjestettiin kilpailu, jonka voittajaksi valittiin Juban yliopiston opiskelijoiden ja opettajien säveltämä kappale. Maan oma valuutta, Etelä-Sudanin punta, julkistetaan ensi viikolla.

Postimerkkien painatus saa vielä odottaa, ja perinteinen kirjeposti kulkee ainakin lähikuukaudet edelleen Pohjois-Sudanin kautta.

Etelä-Sudanin jalkapallomaajoukkue pelasi tällä viikolla ensimmäisen ottelunsa. Vastassa oli kenialainen valioliigajoukkue Tusker FC, joka voitti ottelun 3–1.

Etelä-Sudan tarvitsee lähivuosina valtavia panostuksia hyvinvointipalvelujen luomiseksi. Yhtenäisessä Sudanissa etelä jätettiin jatkuvasti kaiken kehityksen ulkopuolelle ja ihmiset oman onnensa nojaan.

Sisällissodan aikana Etelä-Sudanin oma maatalous näivettyi täysin, ja ulkomailta tuotu hätäapu aiheutti riippuvuuden avustustoimituksista.

Etelä-Sudan on itsenäistyessään kaikilla mittareilla maailman takapajuisimpia maita. 90 prosenttia väestöstä elää alle dollarilla päivässä. Puolet väestöstä on vailla puhdasta juomavettä. Vain joka neljäs eteläsudanilainen osaa lukea. Joka seitsemäs lapsi menehtyy ennen kuin on täyttänyt viisi vuotta. Äitiyskuolleisuus on maailman korkeimpia.

Myös infrastruktuurista on pulaa. Päällystettyjä teitä on tällä hetkellä 60 kilometriä – maassa, joka on kaksi kertaa niin iso kuin Suomi.

Hyvät uutiset tulevat tässä: Etelä-Sudanin maaperässä on runsaasti öljyä. Yhtenäisen Sudanin puolen miljoonan tynnyrin päivittäisestä öljyntuotannosta arviolta 80 prosenttia on ollut peräisin Etelä-Sudanissa sijaitsevilta öljykentiltä. Öljyputket kulkevat kuitenkin pohjoiseen ja öljynjalostamot sijaitsevat pohjoisessa, samoin Port Sudanin öljysatama.

Etelän öljytulojen jaosta ja maiden välisen rajan tarkasta sijainnista käydään parhaillaan neuvotteluja Sudanin ja
Etelä-Sudanin hallitusten kesken.

YK:n turvallisuusneuvosto päätti viime kuussa lähettää
4 000 etiopialaista rauhanturvaajaa valvomaan rajaa etenkin kiistellyllä Abyein alueella, jonka pohjoisen Sudanin joukot miehittivät toukokuussa muutaman viikon ajaksi.

Myönteistä on myös se, että Etelä-Sudan näyttäisi olevan houkutteleva sijoituskohde eteläisille naapurimaille. Pankit ovat kenialaisia. Vähittäiskaupasta ja tavarakuljetuksista huolehtivat ugandalaiset kauppiaat ja kuorma-autokuskit.

”Tuotteet menevät täällä hyvin kaupaksi, sillä myymme niitä ihmisille, joilla ei todellakaan ole mitään”, ugandalainen kauppiasrouva kertoi Al Jazeeralle.