perjantai 19. heinäkuuta 2013

Neuvolalääkärit maitokorvikekauppiaina

KU-VIIKKOLEHTI 19.7.2013

Kirjoitin kaksi viikkoa sitten tällä palstalla Nestlé-yhtiöstä ja siitä, miksi yhtiön tuotteiden vastainen boikotti jatkuu edelleen monissa maissa – päällimmäisenä syynä firman harjoittama äidinmaidonkorvikkeiden aggressiivinen markkinointi kehitysmaissa.

Verkkojulkaisun jälkeen juttu lähti leviämään Facebookissa, ja siitä tuli pian Kansan Uutisten verkkolehden kaikkien aikojen suosituin ja suositelluin kirjoitus.

Ainoastaan Nestlé tietää sen, vaikuttiko kirjoitus myös Pingviini-tuuttien myyntiin heinäkuun alun helteillä.

Juttu herätti jonkin verran keskustelua verkossa, ja sain myös sähköpostilla tavallista enemmän palautetta lukijoilta. Kaikki eivät suinkaan olleet boikotin kannattajia.

Verkkolehden keskustelupalstalla eräs lukija mietti, että jos tuotteessa ei ole vikaa eikä tuotantotavassa ole vikaa, niin mikä ongelma siinä on, jos tällaista tuotetta markkinoidaan ihmisille maissa, ”joiden oloja ei voi suoranaisesti länsimaisiksi kuvailla”.

Britannian Pelastakaa Lapset -järjestö toteaa alkuvuodesta julkaistussa raportissaan Superfood for Babies (Superruokaa vauvoille), että äidinmaidonkorvikeyhtiöiden toiminta perustuu eturistiriitaan, sillä näiden valmistaman tuotteen kilpailija, äidinmaito, on sekä ylivertainen että ilmainen.

”Äidinmaidonkorvikkeiden valmistajien kaupallisten etujen mukaista on vähentää imetystä ja tällä tavoin rajoittaa kilpailevan tuotteen käyttöä”, raportissa todetaan.

”Maitokorvikkeiden myynninedistäminen on hyvin nerokasta”, arvelee puolestaan mainostoimisto M&C Saatchin palkittu copywriter Naren Kaimal, joka on ollut aktiivisesti mukana Intian valtakunnallisen imetyksenedistämisliikkeen toiminnassa.

Mainosmiehen mukaan äidinmaidonkorvike pyritään aina esittämään jonkinlaisena toiveiden täyttymyksenä ja statussymbolina, joka olisi paras valinta paitsi vauvan hyvinvoinnin kannalta myös käytännöllisin ratkaisu modernille työssäkäyvälle äidille, jolla ei ole aikaa imettää vauvaansa.

Kehitysmaaoloissa tuttipulloruokinnan seuraukset voivat kuitenkin olla kohtalokkaat. Puhtaan veden puutteessa maitokorvikkeen on todettu 11-kertaistavan vauvojen riskin kuolla ripuliin. Jos vanhemmilla ei ole varaa ostaa riittävästi äidinmaidonkorviketta, vauva jää aliravituksi.

Maailman terveysjärjestön WHO:n ja Unicefin mukaan joka vuosi puolitoista miljoonaa vauvaa menehtyy sen vuoksi, että rintaruokinnasta luovutaan liian aikaisin.

Pulloruokinnan haittojen ehkäisemiseksi Maailman terveysjärjestö laati vuonna 1981 äidinmaidonkorvikkeiden kansainvälisen markkinointisäännöstön, joka kieltää korvikkeiden mainonnan, ilmaisnäytteet, lahjojen antamisen terveydenhoitohenkilökunnalle, suorat kontaktit odottavien äitien tai vastasyntyneiden ja pienten lasten äitien kanssa sekä äidinmaidonkorvikkeita ihannoivat kuvat tai tekstit myyntipakkauksissa.

Pelastakaa Lapset -järjestön raportin mukaan Nestlé ja muut korvikevalmistajat kuitenkin jakavat edelleen maitokorvikkeiden ilmaisnäytteitä ja muita tuotelahjoja synnytyssairaaloihin, terveyskeskuksiin ja suoraan vastasynnyttäneille äideille ainakin Kiinassa, Pakistanissa, Laosissa ja Ecuadorissa.

Ranskalaisyhtiö Danone on puolestaan vuosien ajan palkannut Indonesiassa kätilöitä myymään äideille maitokorvikkeita provisiota vastaan. Danone on nykyään Nestlén pahin kilpailija globaaleilla äidinmaidonkorvikemarkkinoilla.

Suomalaistoimittaja Nina Sarell kirjoitti viime syksynä Voima-lehteen reportaasin äidinmaidonkorvikkeiden markkinoinnista ja sen seurauksista Nicaraguassa. Sarell työskenteli vapaaehtoisena Suomi-Nicaragua-seuran paikallisessa kumppanijärjestössä, joka järjestää äitiysvalmennusta ja imetystukea maan pääkaupungissa Managuassa.

Kotikäynneillä Managuan köyhimpien asuinalueiden peltihökkeleissä joka kodissa oli pöydällä esillä purkki äidinmaidonkorviketta. Vaikka Nicaraguassa laki kieltää maitokorvikkeiden myynninedistämisen, lääkärit kehottavat usein vastasynnyttäneitä äitejä antamaan vauvoilleen maitokorviketta.

”Monikansalliset yhtiöt tarjoavat lääkäreille etuja, joita köyhässä maassa on vaikea vastustaa”, paikallinen ravitsemuskouluttaja kertoi.

Reilu 300 euroa kuussa tienaaville lääkäreille kustannetaan esimerkiksi koulutusmatkoja Meksikoon tai Karibianmeren lomakohteisiin.

Yksi lääkäri sanoi suoraan elantonsa riippuvan niistä äideistä, jotka eivät imetä lapsiaan. Pulloruokitut lapset sairastelevat enemmän ja joutuvat käymään tiheämmin lääkärissä.

Köyhille perheille maitokorvikkeet ovat kalliita. Pelastakaa lapset -järjestön raportin mukaan Nicaraguassa pullomaitoa vauvoilleen syöttävät alemman tulotason perheet käyttävät maitojauheeseen 27 prosenttia kaikista menoistaan.

Filippiineillä tehdyn selvityksen mukaan äidinmaidonkorviketta käyttävien perheiden terveydenhoitokulut olivat kaksi ja puoli kertaa suuremmat kuin niillä perheillä, joissa äiti imetti vauvaansa.

Maailman terveysjärjestön suosituksen mukaan äidinmaidon tulisi olla vauvan ainoa ravinnonlähde kuuden kuukauden ikään saakka. Unicefin tilastojen mukaan tällä hetkellä koko maailmassa kuitenkin vain 37 prosenttia vauvoista on täysimetyksessä ensimmäisen puolikkaan elinvuotensa ajan.

Luku saatiin kohoamaan vuoden 1985 pohjalukemista (14 prosenttia) pitkälti kansainvälisen Nestlé-boikotin ja sitä seuranneen maitokorvikkeiden mainoskiellon ansiosta, mutta parinkymmenen viime vuoden aikana täysimetyksen suosio ei ole enää noussut maailmanlaajuisesti terveysviranomaisten järjestämistä imetyskampanjoista huolimatta.

Sri Lankassa ja Kambodzhassa täysimetyksessä olevien vauvojen osuus on kohonnut nopeasti 1990-luvun noin 15 prosentista nykyiseen noin 75 prosenttiin, mutta samaan aikaan Kiinassa ja useimmissa Kaakkois-Aasian maissa täysimetys on selvästi vähentynyt.

Äidinmaidonkorvikkeiden suurimmat markkinat ovat tänä päivänä juuri väkirikkaissa Aasian maissa.

Täysimetyksen osalta heikoimpiin maihin lukeutuvat Etelä-Afrikka ja Nigeria, joissa Nestlén maitokorvikemyyjät kulkivat ennen vanhaan synnytyssairaaloissa sairaanhoitajan asuun pukeutuneina.

Ei kommentteja: