perjantai 15. elokuuta 2014

Huhuja ja salajuonia Irakissa

KU-VIIKKOLEHTI 15.8.2014

Libanonissa leviää kuulemma huhu, jonka mukaan Irakissa ja Syyriassa vaikuttava Isis-järjestö olisi Yhdysvaltojen hallituksen luomus. Monet libanonilaiset uskovat, että tukemalla Isisin ääri-islamilaisia sunnikapinallisia Yhdysvaltojen sotahaukat pyrkivät lietsomaan epävakautta ja edistämään amerikkalaisten omia intressejä.

Yhden suositun version mukaan Yhdysvaltojen entinen ulkoministeri Hillary Clinton olisi myöntänyt asian kesäkuussa julkaistussa kirjassaan Hard Choices (Vaikeita valintoja).

Britannian yleisradio BBC kertoo, että huhu sai vauhtia viime viikolla, kun Isisin joukot valtasivat Libanonin ja Syyrian rajalla sijaitsevan kylän pakottaen sadat ihmiset lähtemään kodeistaan.

Asiasta raportoineet länsimaiset toimittajat vakuuttavat, ettei Clintonin kirjassa sanota mitään Yhdysvaltojen mahdollisesta roolista Isis-järjestön perustamisessa.

Ajatus Yhdysvaltojen kavalasta salajuonesta ehti kuitenkin levitä sen verran laajalle libanonilaisten keskuuteen, että Yhdysvaltojen Beirutin-suurlähetystö päätti julkaista Facebook-sivuillaan lausunnon, jonka mukaan Yhdysvallat pitää Isisiä terroristijärjestönä ja kiistää jyrkästi osallisuutensa järjestön perustamisessa.

Demokraattipuolueen seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi kaavailtu Hillary Clinton puhui kuitenkin Yhdysvaltojen osuudesta Isisin suosion kasvussa viime viikonloppuna julkaistussa haastattelussa. Clinton totesi The Atlantic -lehdessä, että hän olisi ulkoministerinä ollessaan halunnut tukea voimakkaammin Syyrian uskonnollisesti maltillisempia kapinallisia taistelussa presidentti Bashar al-Assadin hallintoa vastaan. Kun kapinallisia ei tuettu riittävästi, Isis onnistui täyttämään valtatyhjiön.

Irakin ja Syyrian islamilainen valtio Isis perustettiin keväällä 2013 usean eri sunnikapinallisten ryhmän yhteenliittymäksi. Useimmat Isisin taustaryhmät saivat kuitenkin alkunsa jo Yhdysvaltojen Irakin-miehityksen aikana.

Tänä kesänä Syyriasta koko läntisen Irakin halki tehdyn suurhyökkäyksen jälkeen Isisin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi ilmoitti perustaneensa alueelle islamilaisen kalifaatin.

Viime aikojen uutisissa on kerrottu paljon Isisin tekemistä raakuuksista vallatuilla alueilla, kiinniotettujen Irakin armeijan šiiasotilaiden joukkomurhista ja Pohjois-Irakin kristittyjen ja jesidien vainosta.

Tässä tilanteessa vain harvat ovat tohtineet arvostella Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman päätöstä ryhtyä ilmaiskuihin Isisiä vastaan ja lähettää erikoisjoukkoja Irakiin. Operaation julkilausuttuna tarkoituksena on ennen muuta suojella Kurdistanin itsehallintoalueen pääkaupungissa Erbilissä olevia amerikkalaisia sekä estää Sinjarin vuoristoon paenneiden jesidien kansanmurha.

Keskiviikkona myös Ranska ja Iso-Britannia ilmoittivat lähettävänsä sotilaita ja aseita Irakin kurdijoukkojen tueksi taistelussa Isisiä vastaan.

Kaikki eivät silti ole riemuissaan Yhdysvaltojen uusimmasta humanitaarisesta sotaretkestä. Ilmapommitusten ja lennokki-iskujen on aiemmin nähty vain lisäävän ääriryhmien kannatusta.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että Isisin valtaamilla alueilla toimii myös jonkinasteinen paikallishallinto. Fallujassa paikalliset asukkaat kutsuivat Isisin avuksi hillitsemään Irakin armeijan tekemiä pommituksia. Mosulissa Isis tekee yhteistyötä Saddam Husseinin hallintoa aikoinaan tukeneiden Baath-puolueen jäsenten kanssa.

Toiset ovat ihmetelleet sitä, että Yhdysvallat lähtee sotaan lähiliittolaisensa Saudi-Arabian tukemaa Isisiä vastaan. Isisin uskotaan saaneen suoraa tukea myös Qatarista, nimenomaan taisteluun Syyrian hallitusta vastaan.

Isisin joukkojen aseet ovat ennestään tuttuja Yhdysvalloille. Osa on amerikkalaisten Syyrian kapinallisryhmille alun perin toimittamia, osa taas Irakin armeijalle hankittuja amerikkalaisaseita, jotka päätyivät Isisin haltuun Irakin hallituksen joukkojen paetessa kesällä islamistien suurhyökkäyksen tieltä.

Selvää on myös se, että koko Isisiä ei olisi olemassa ilman vuoden 1991 Persianlahden sotaa ja sitä seuranneita kauppapakotteita sekä vuonna 2003 alkanutta uutta Irakin sotaa ja maan miehitystä, jossa arviolta puolitoista miljoonaa irakilaista menetti henkensä.

Vaikka Yhdysvaltojen suurlähetystö Libanonissa kiistääkin Yhdysvaltojen osallisuuden Isisin perustamisessa, amerikkalaisilla näyttäisi olleen keskeinen rooli Isisin joukkojen koulutuksessa.

Yhdysvaltalainen uutissivusto World Net Daily paljasti kesäkuussa, että amerikkalaissotilaat järjestivät vuonna 2012 sotilaskoulutusta ainakin sadoille syyrialaisille kapinallisille Jordaniassa sijaitsevilla salaisilla koulutusleireillä. Sotilaskoulutusta saaneista syyrialaisista osa liittyi myöhemmin Isisin riveihin.

World Net Dailyn mukaan tuhansia Isisin irakilaisia sotureita on puolestaan koulutettu Turkissa lähellä Yhdysvaltojen ilmavoimien Incirlikin lentotukikohtaa.

Yhdysvaltojen avustusoperaatio Sinjarin vuoristossa ei ole myöskään edennyt ihan niin kuin mediahumun perusteella olisi voinut odottaa. Irakilaisviranomaisten mukaan suuri osa Yhdysvaltojen avusta on tuhoutunut, kun muun muassa vesikanistereita ja aurinkokennoja sisältäviä avustuskolleja on pudotettu maahan viiden kilometrin korkeudesta ilman laskuvarjoja.

”On täysin lapsellista kuvitella, että Yhdysvaltojen hallitus lähtisi sotaan viattomien siviilien pelastamiseksi – etenkin kun Israel on kuukauden ajan polttanut tuhkaksi Gazan asukkaita Yhdysvaltojen toimittamilla pommeilla ja ohjuksilla”, arvelee sosialistisen WSWS-verkkosivuston toimittaja Patrick Martin.

Toiset muistuttavat yhdysvaltalaisten öljy-yhtiöiden ExxonMobilin ja Chevronin poraushankkeista Irakin kurdialueella.

”Yhdysvallat haluaa pelastaa vain omat intressinsä Kurdistanissa”, kurdialueella sijaitsevan Duhokin yliopiston rauhantutkimuksen professori Victoria Fontan toteaa Al Jazeeran verkkosivuilla.

”Jollei Isis olisi lähestynyt kurdialueen pääkaupunkia Erbiliä, mitään kansainvälistä väliintuloa ei olisi tapahtunut ja Sinjarin vuoristoon paenneet jesidit saisivat syödä puiden lehtiä vielä jonkun aikaa.”

Ei kommentteja: