torstai 10. marraskuuta 2016

Kannabiksella Trumpin kauteen

KU-VIIKKOLEHTI 11.11.2016

Yhdysvaltojen presidentinvaalit ovat luojan kiitos ohi, ja Donald Trumpin vaalivoiton seurauksia voidaan jäädä vain odottamaan.

Pelkästään presidentinvaaliin keskittynyttä uutisointia seuratessa on helposti voinut jäänyt huomaamatta, että tämän viikon vaaleissa amerikkalaiset äänestivät monesta muustakin asiasta kuin Trumpista ja Hillary Clintonista.

Kongressin alahuoneeseen, eli edustajainhuoneeseen, valittiin aiempaan tapaan republikaanienemmistö. Republikaaneilla säilyi enemmistö myös senaatissa, vaikka demokraatit saivat lisäpaikkoja.

12 osavaltioissa valittiin uudet kuvernöörit, joista puolet näytti menevän demokraateille, puolet republikaaneille. Useimmissa osavaltioissa valittiin myös osavaltiosenaatti, edustajainhuone ja tuomareita osavaltion korkeimpaan oikeuteen.

Lisäksi eri puolilla maata valittiin uusia kaupunginjohtajia, kunnanvaltuutettuja sekä edustajia paikallisiin opetuslautakuntiin. Toisin kuin valtakunnallisissa vaaleissa, paikallisvaaleissa ei aina ole kyse vain kahden puolueen kisasta, vaan paikkoja saavat myös pienemmät puolueet ja itsenäiset ehdokkaat.

Yhdysvaltojen vaalijärjestelmässä on epäilemättä paljon parantamisen varaa, mutta myös suora demokratia on siellä voimi ssaan. Tiistain vaalien yhteydessä 35 osavaltiossa järjestettiin kaikkiaan 154 kansanäänestystä mitä erilaisimmista kansalaisia koskettavista asioista.

Tämän vuoden kuumin kansanäänestyksen aihe oli kannabiksen laillistaminen, josta äänestettiin kahdeksassa osavaltiossa. Minimipalkan korottamisesta ja käsiaseiden myynnin rajoituksista äänestettiin neljässä osavaltiossa.

Pelkästään Kaliforniassa ihmiset äänestivät henkilövaalien ohella muun muassa kannabiksesta, tupakkaveron korottamisesta, asemyynnin valvonnan kiristämisestä, koulujen määrärahoista, reseptilääkkeiden hintasäännöstelystä, kertakäyttömuovipussien kieltämisestä sekä siitä, pitääkö pornofilmien kuvauksissa käyttää kondomia.

Aloite kannabiksen laillistamisesta voitti kansanäänestyksessä odotetusti. Pitkin syksyä tehdyissä mielipidetiedusteluissa laillistamisella on ollut parhaimmillaan yli 70 prosentin kannatus.

Kalifornialaiset päättivät kansanäänestyksessä sallia myös muiden kielten kuin englannin käyttämisen opetuskielenä kouluissa. Monissa kouluissa Kaliforniassa huomattava osa oppilaista puhuu kotikielenään espanjaa.

Ehdotus kuolemanrangaistuksen lakkauttamisesta hävisi kansanäänestyksessä.

Arizonassa, Coloradossa, Mainessa ja Washingtonin osavaltiossa äänestettiin minimipalkan korottamisesta 12 dollariin tunnissa vuoteen 2020 mennessä. Etelä-Dakotassa puolestaan kysyttiin äänestäjien kantaa työnantajien esitykseen, jossa työllisyyden edistämisen nimissä alaikäisten työntekijöiden minimituntipalkkaa leikattaisiin kahdeksasta dollarista seitsemään.

Kansasissa ja Indianassa ihmiset saivat äänestää metsästysoikeuksien lisäyksestä osavaltioiden perustuslakiin.

New Mexicossa äänestettiin kymmenen miljoonan dollarin kirjastomäärärahasta kirjojen, tietokoneiden ja laajakaistayhteyksien hankintaan.

Coloradossa hyväksyttiin aloite saattohoitopotilaiden eutanasian laillistamiseksi.

Kansanäänestyksiä koskevaan kampanjointiin käytettiin valtavia rahasummia. Lääkefirmat sijoittivat yli sata miljoonaa dollaria pr-kampanjaan estääkseen julkisista varoista maksettavien reseptilääkkeiden hintakattoa ajavan kansanäänestysaloitteen läpimenon Kaliforniassa.

Kertakäyttöpussien kieltämistä pelkäävät muovipussinvalmistajat onnistuivat puolestaan saamaan kansanäänestykseen oman kilpailevan ehdotuksen muovipussikiellon korvaamisesta muovipussimaksulla. Pussimaksuista kerätyt tulot olisi kanavoitu Kalifornian ympäristönsuojeluvirastolle. Muovipussiteollisuuden vasta-aloite kuitenkin hävisi äänestyksessä.

Kannabiksen laillistaminen ja kaupan tuominen sääntelyn piiriin oli yksi vaalien suurista puheenaiheista Yhdysvalloissa. Tiistain kansanäänestyksissä päätettiin kannabiksen laillistamisesta Kalifornian lisäksi myös Mainessa, Massachusettsissa ja Nevadassa. Florida, Montana ja Pohjois-Dakota sallivat kannabiksen lääkekäytön.

Kannabiksen käyttö ja myynti on jo aiemmin ollut laillista ja säänneltyä Coloradossa, Oregonissa, Washingtonin osavaltiossa, Alaskassa ja pääkaupungissa Washingtonissa.

Kaliforniassa hyväksytyn lakialoitteen mukaan kannabiksen käyttö ja kotikasvatus tulee olemaan sallittua kaikille 21 vuotta täyttäneille. Kaupallinen viljely ja myynti on luvanvaraista, ja myyntivoitoista maksetaan veroa. Viranomaiset huolehtivat laadunvalvonnasta ja asettavat rajoituksia tuotepakkauksille.

Kannabista ei saa myydä paikoissa, joissa on myynnissä alkoholia tai tupakkaa. Sen sijaan Amsterdamin mallin mukaiset coffeeshopit saattavat yleistyä Kaliforniassa lähivuosina, samoin pitsataksityyppiset kotiinkuljetuspalvelut. Elintarvikeviranomaisten tehtävänä on luoda sertifiointijärjestelmä luomukannabikselle.

Ei kommentteja: