torstai 22. joulukuuta 2016

Joulunviettoa Palestiinassa

KU-VIIKKOLEHTI 23.12.2016

Betlehemin vanhankaupungin keskustassa korkean kukkulan laella sijaitseva Jeesuksen syntymäkirkko on melkoinen turistirysä. Bysantin vallan aikana rakennettuun ortodoksikirkkoon ahtautuu kerralla kymmeniä turistiryhmiä eri puolilta maailmaa, Euroopasta, Amerikasta, Aasiasta ja Afrikasta.

Numeroituja kylttejä kantavat oppaat kaitsevat ihmisiä jonossa pienen oviaukon läpi kirkon kryptaan katsomaan lattiassa olevaa reikää. Tämän reiän alla sijaitsevassa pimeässä luolassa Jeesus-lapsen uskotaan syntyneen parituhatta vuotta sitten.

Joulunpyhinä Betlehemiin saapuu kymmeniä tuhansia toiviomatkalaisia. Myös kaupungin asukkaista huomattava osa on kristittyjä palestiinalaisia, naispuolista pormestaria myöten.

Katolilaiset kokoontuvat jouluyönä Betlehemin Pyhän Katariinan kirkossa. Protestantit kerääntyvät Paimenten kedoksi kutsuttuun pyhättöön kaupungin ulkopuolella. Ortodoksit, koptit ja assyrialaiset viettävät joulua loppiaisena.

Betlehemistä on vain kymmenen kilometriä Jerusalemiin, mutta paikallisbussilla matka kestää lähes tunnin. Kaupunkien välissä on Israelin hallituksen rakennuttama suojamuuri ja armeijan tarkastuspisteitä.

Nyt Betlehemissä puhutaan uudesta muurinlaajennushankkeesta. Kaupungin laidalla rakenteilla oleva uusi muuri estää asukkailta pääsyn Cremisanin laakson oliivirinteille ja viinitarhoille.

Israelin maanvaltauksen tarkoituksena lienee avata tietä kahden lähellä sijaitsevan juutalaisen siirtokunnan yhdistämiselle.

Länsirannan palestiinalaisalueita halkovan muurin rakentaminen käynnistettiin vuonna 2002 palestiinalaisten kansannousun aikaan Ariel Sharonin ollessa Israelin pääministerinä. Muurin julkilausuttuna tarkoituksena oli suojella Israelia palestiinalaisten itsemurhaiskuilta.

14 vuodessa itsemurhaiskut ovatkin vähentyneet, mutta lähinnä sen vuoksi että Israelin armeija alkoi valvoa Länsirannan palestiinalaisalueita ja koska Gazan aluetta hallitseva Hamas-järjestö on valtaan päästyään keskittynyt poliittiseen toimintaan.

Muuri on toistaiseksi yli 700 kilometriä pitkä. Jerusalemin ja Betlehemin lähistöllä se on kahdeksan metriä korkea betonimuuri. Kauempana asutuksesta muuri vaihtuu piikkilanka-aidaksi.

Toisin kuin voisi kuvitella, vain pieni osa muurista kulkee Israelin ja Länsirannan rajaa pitkin. Suurimmaksi osaksi muuri kiemurtelee syvällä miehitetyllä Länsirannalla erottaen juutalaisten siirtokunnat ja pelkästään israelilaisten käytössä olevat valtatiet palestiinalaisväestölle sallituista alueista.

Monin paikoin muuri on pystytetty mielivaltaisesti keskelle palestiinalaisten asuinalueita.

Haagin kansainvälisen tuomioistuimen mielestä muuri on kansainvälisen oikeuden vastainen ja se tulisi purkaa.

Palestiinalaisaktivisti Abu Hassanin järjestämällä Itä-Jerusalemin poliittisella kiertoajelulla saa jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälaisia vaikeuksia muuri aiheuttaa palestiinalaisille.

Pisgat Zeevin juutalaissiirtokunnan reunalta on vain sata metriä kuivan jokilaakson poikki Shuafatin pakolaisleiriin. Palestiinalaisten asuttama Shuafat on 80 000 asukkaan valtava kerrostaloslummi, joka on erotettu muusta kaupungista aluetta ympäröivällä betonimuurilla. Alueelta pääsee ulos vain kahdesta tarkastuspisteestä.

Abu Hassan kertoo, kuinka lasten täytyy lähteä muurin ulkopuolella sijaitsevaan kouluun useita tunteja ennen koulupäivän alkamista, jotta ehtisivät ajoissa tunnille.

Ennen muurin rakentamista ambulanssilla pääsi sairaalaan kymmenessä minuutissa. Nyt matkaan voi mennä parikin tuntia.

Muualla maassa palestiinalaisilta on kielletty pääsy muurin takana sijaitseville viljelymaille. Israelin lain mukaan viljelemättä jätetyt maat voidaan pakkolunastaa.

Ramallahissa asuva palestiinalaismies puolestaan kertoo, kuinka hänen vaimonsa sai vastikään viranomaisilta luvan päästä käymään kymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Jerusalemissa – ensimmäistä kertaa 16 vuoteen.

Ajatus itsenäisestä Palestiinan valtiosta tuntuu paikan päällä hyvin kaukaiselta. Miehitetylle Länsirannalle on rakennettu vuosikymmenten saatossa yli 200 juutalaista siirtokuntaa, joissa asuu lähes miljoona ihmistä. Suurimmat siirtokunnat ovat yli 50 000 asukkaan kaupunkeja kaikkine mukavuuksineen.

Siirtokunnat kattavat tällä hetkellä 42 prosenttia Länsirannan pinta-alasta. Palestiinalaishallinnon alaisuudessa on vain 18 prosenttia Länsirannan alueesta.

Siirtokuntiin houkutellaan jatkuvasti lisää asukkaita veronkevennyksillä, työpaikoilla ja tukiaisilla. Siirtokunnissa toimii yli tuhat teollisuuslaitosta.

Asukkaat kuuluvat usein juutalaisten äärilaitaan. Ramallahin lähellä sijaitsevasta siirtokunnasta tullut aseistautunut miesjoukko hyökkäsi viime kuussa oliivisatoa korjaamassa olevien palestiinalaisten kimppuun hakaten heidät henkihieveriin. Israelilaisen Haaretz-lehden haastatteleman palestiinalaismiehen mukaan sama rituaali toistuu joka vuosi.

Ei kommentteja: