torstai 1. helmikuuta 2018

Oppositiojohtajasta kansan presidentiksi

KANSAN UUTISET 2.2.2018

Keniassa nähtiin tiistaina opposition kannattajien suuri voimanosoitus, kun sadat tuhannet ihmiset eri puolilta maata kokoontuivat maan pääkaupungin Nairobin keskustassa sijaitsevaan Itsenäisyyden puistoon seuraamaan oppositiojohtaja Raila Odingan julistamista kansan presidentiksi.

73-vuotias veteraanipoliitikko vannoi raamattu kädessään valan, jossa hän lupasi uskollisuutta Kenian kansalle ja perustuslain kunnioittamista.

Kyseessä oli toistaiseksi viimeisin episodi opposition kampanjassa vaalivilpin lopettamiseksi ja aidon demokratian palauttamiseksi Keniaan.

Viime vuoden elokuussa pidetyt vaalit olivat jo kolmannet peräkkäiset, joissa vaalivoitto ilmiselvästi varastettiin oppositiolta ja opposition presidenttiehdokkaalta Raila Odingalta. Poliittisia uudistuksia ja maan voimavarojen tasaisempaa jakamista ajava Odinga oli yksipuoluevallan aikakaudella Kenian pitkäaikaisin mielipidevanki.

Itse äänestys sujui rauhallisesti kaikkialla maassa, mutta julkistetut tulokset eivät vastanneet äänestäjien tahtoa, sillä vaalikomission tietokonejärjestelmää oli manipuloitu istuvan presidentin ja tämän puolueen eduksi. Tietojärjestelmästä vastannut henkilö löydettiin surmattuna ja kidutettuna Nairobin liepeiltä runsas viikko ennen elokuun vaaleja.

Lokakuussa pidettyjä uusintavaaleja boikotoitiin suurimmassa osassa maata vaalijärjestelyjen epäselvyyksien vuoksi. Istuva presidentti Uhuru Kenyatta sai 98 prosenttia äänistä, mutta vain murto-osa äänioikeutetuista kävi äänestämässä.

Viime viikolla oppositiopuolueiden yhteenliittymä julkisti elokuun vaalien äänestyspaikoilta saatujen tulosten yhteenvedon, jonka mukaan Raila Odinga sai vaaleissa niukan enemmistön annetuista äänistä.

Tiistaina järjestetty valaseremonia oli jo kolmas yritys julistaa Odinga kansan presidentiksi. Aiemmat tilaisuudet jouduttiin perumaan, kun poliisin erikoisjoukot estivät pääsyn kokouspaikoille.

Vielä maanantaina Nairobissa pelättiin väkivaltaisia yhteenottoja maakunnista ja pääkaupungin laitamien slummeista saapuvien opposition kannattajien ja virkavallan välillä, mutta tiistaiaamuna poliisit yllättäen poistuivat Itsenäisyyden puistosta, kun väkijoukot alkoivat kerääntyä paikalle.

Kenian oikeuskansleri on aiemmin uhannut Odingaa maanpetossyytteellä, mikäli hän aikoisi omin päin julistautua presidentiksi. Mahdollisesta maanpetostuomiosta olisi seuraamuksena kuolemanrangaistus.

Kenialaiset kommentaattorit pitävät maanpetossyytettä kuitenkin epätodennäköisenä, sillä Odingan vala oli pikemminkin symbolinen ele eikä vastannut sanamuodoiltaan virallista presidentin virkavalaa.

Odingan pidätys voisi myös johtaa kaaokseen eri puolilla maata ja mahdolliseen armeijan väliintuloon.

Tiistaina Kenian sisäministeriö sen sijaan julisti oppositiopuolueiden kansalliseksi vastarintaliikkeeksi kutsutun kampanjan laittomaksi järjestäytyneeksi rikollisjärjestöksi.

Kansallisen vastarintaliikkeen kannattajat boikotoivat maan suurinta matkapuhelinoperaattoria, presidentti Kenyattan perheen omistaman meijeriyhtiön tuotteita sekä maan aiemmin suosituinta ruokaöljymerkkiä. Nämä yhtiöt olivat hallituspuolueen vaalikampanjan suurimpia tukijoita.

Kansallisen vastarintaliikkeen on ollut tarkoitus myös koota yhteen laajapohjainen kansankokous luotsaamaan Kenian paluuta demokratiaan ja perustuslain kunnioitukseen.

Opposition suurmielenosoituksen alla hallitus myös katkaisi maan kolmen suurimman tv-kanavan lähetykset. Viime viikolla Uhuru Kenyatta  uhkasi lakkauttaa lähetysluvat tv-kanavilta, jotka esittäisivät opposition tilaisuuden suorana lähetyksenä. Kanavat eivät taipuneet painostukseen, mutta lähetykset olivat lopulta katsottavissa vain verkossa.

Kenia on yksi Afrikan vakaimmista ja kehittyneimmistä maista, mutta tällä hetkellä maa on jakautunut syvästi kahtia.

Vaikka tämän viikon valaseremonialla ei ole juridista merkitystä, kenialaiset pitävät Raila Odingaa nyt johtajanaan suurimmassa osassa maata. Opposition kannatusalueilla myös kunnanvaltuustot ovat katkaisseet suhteensa valtakunnan hallituksen kanssa.

Keniassa on kaikkiaan 47 eri etnistä ryhmää, joista presidentin ja hallituksen takana ovat nyt vain kikujut ja kalenjinit, maan suurin ja kolmanneksi suurin kansanryhmä, jotka edustavat yhdessä noin kolmasosaa koko Kenian väestöstä.

Presidentti Kenyatta palasi tiistai-iltana Nairobiin Afrikan unionin kokouksesta Etiopiasta eikä ollut keskiviikkoon mennessä kommentoinut Raila Odingan valaseremoniaa. Kenyatta on aiemmin kieltäytynyt neuvotteluista opposition kanssa.

Kenyattaa ja varapresidentti William Rutoa syytettiin vuonna 2011 kansainvälisessä rikostuomioistuimessa etnisten levottomuuksien ja joukkomurhien järjestämisestä Kenian edellisten vaalien jälkeen. Syytteistä kuitenkin luovuttiin sen jälkeen kun useat avaintodistajat oli surmattu ja toiset kieltäytyivät todistamasta.

Ei kommentteja: