torstai 27. joulukuuta 2018

Vessat kaikille intialaisille

KANSAN UUTISET 28.12.2018

Intiassa on ollut viime vuosina meneillään varsinainen vessanrakennusbuumi. Maassa on rakennettu neljän viime vuoden aikana yli 90 miljoonaa vessaa. Mikäli maan hallituksen ilmoittamiin lukuihin on luottamista, uusia vessoja on valmistunut puolentoista sekunnin välein.

Intian 35 osavaltiosta ja territoriosta 28 vakuuttaa, että kaikilla niiden asukkailla on nyt vessa käytettävissään joko kotona tai kodin välittömässä läheisyydessä. Vessoja on rakennettu myös kouluihin ja julkisiin rakennuksiin sekä yleisiä käymälöitä eri puolille kaupunkeja.

Muutos on melkoinen, kun vertaa tilanteeseen vuonna 2014. Vielä silloin 550 miljoonalla ihmisellä Intiassa ei ollut lainkaan vessaa käytettävissään, vaan tarpeet tehtiin ulkona – pelloilla, metsissä, jokien tai meren rannalla, kaupunkien kujilla, joutomailla tai rautateiden varsilla.

Maaseudulla naiset menivät yleensä ryhmissä pelloille aamu- ja iltatarpeilleen, aamuisin ennen sarastusta ja iltaisin auringon laskettua.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan vuonna 2015 avoimeen maastoon tai vesiin ulostavien ihmisten määrä maailmassa oli 1,1 miljardia, seitsemäsosa maapallon asukkaista. Näistä ihmisistä jotakuinkin puolet oli intialaisia. Intiassa oli tuolloin enemmän matkapuhelimia kuin vessoja.

Intian viime vuosien massiivisen sanitaatiokampanjan ansiosta vessojen puutteen vuoksi ulkosalla ulostavien ihmisen määrä maailmassa onkin lähes puolittunut. YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kuudes kohta pyrkii lopettamaan avokäymälät ja takaamaan riittävän ja yhtäläisen sanitaation kaikille vuoteen 2030 mennessä.

Intian vessabuumi on pitkälti maan pääministerin Narendra Modin ansiota. Intian itsenäisyyspäivänä elokuussa 2014 pitämässään puheessa pääministeri ilmoitti, että ulkona kakkaamisen tulisi loppua neljän vuoden sisällä ja maan jokaiseen kouluun rakennetaan erilliset vessat tytöille ja pojille.

Vaatimattomissa oloissa varttunut Modi sanoi, että vessassa käyminen on perusoikeus ja kunniakysymys, joka kuuluu myös köyhille.

Pääministeri kehotti kuulijoita myös miettimään, millaisia hankaluuksia sadat miljoonat naiset Intiassa joutuivat sietämään, kun heidän täytyi joka päivä odottaa iltaan asti ennen kuin he pääsivät käymään tarpeillaan.

Hindunationalistiseen Intian kansanpuolueeseen kuuluva Modi oli jo aiemmin sanonut, että on tärkeämpää rakentaa vessoja kuin temppeleitä.

Yhtenä pontimena pääministerin puheelle olivat joitain kuukausia aikaisemmin koko Intiaa järkyttäneet uutiset kahdesta teini-ikäisestä tytöstä, jotka olivat kertoneet kotiväelle lähtevänsä ulos iltatarpeilleen ja löydettiin seuraavana aamuna kylän toiselta laidalta hirtettyinä mangopuun oksaan.

Itsenäisyyspäivän puheensa jälkeen pääministeri pani toimeksi, ja lokakuun alussa 2014 käynnistettiin valtakunnallinen Puhdas Intia -kampanja. Hallituksen rahoittaman kampanjan tavoitteena on rakentaa vessat kaikille intialaisille ja saada ulkona ulostaminen loppumaan 2. lokakuuta 2019 mennessä, jolloin Intian itsenäisyysliikkeen johtajan Mahatma Gandhin syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta.

Tämänhetkisellä rakennusvauhdilla uusien vessojen määrällinen tavoite saavutetaan suurimmassa osassa maata todennäköisesti jo ensi keväänä. Aikataulusta ollaan vielä jäljessä Odishan osavaltiossa sekä turistirannoistaan tunnetussa Goassa.

Kampanjaa varten on palkattu kolme miljoonaa työntekijää ja rahaa on varattu 30 miljardia dollaria. Vessakampanjan uskotaan kuitenkin hyödyttävän Intian kansantaloutta yli sadalla miljardilla dollarilla terveyskustannusten ja sairastelupäivien vähentyessä. Summa vastaa useita prosentteja maan kansantulosta.

Terveysviranomaisten mukaan Intian maaseudulla 80 prosenttia sairaustapauksista on aiemmin johtunut sanitaation puutteesta ja likaisesta juomavedestä.

Intiassa rakennetut vessat ovat erimallisia, jotkut vesivessoja, toiset kompostoivia ulkohuusseja, ja joissain malleissa ulosteet jäävät säiliöön, joka on ennemmin tai myöhemmin tyhjennettävä. Vessakampanjan ansiosta muurareilla, rakennusyhtiöillä sekä viemäriputkia, saostuskaivoja ja kylpyhuonekalusteita valmistavilla firmoilla on ollut kulta-ajat.

Vessojen rakentaminen ei ole herättänyt juuri vastustusta, mutta niiden käyttö on jäänyt toivottua vähäisemmäksi. Maaseudulla etenkin monet miehet jatkavat edelleen ulkosalla ulostamista, koska tarpeiden hoitaminen luonnon helmassa on vanha tapa ja heidän mielestään mukavampaa kuin vessassa.

Joidenkin mielestä vessan puhtaana pitäminen ei myöskään sovi heidän arvolleen. Aiemmin vessojen tyhjentäminen ja puhdistaminen on ollut kastittomien dalitien tehtävä.

Tottumusten muuttamiseksi Puhdas Intia -kampanjaan on värvätty mukaan filmitähtiä ja krikettipelaajia puhumaan vessojen puolesta. Maaseudulla on myös perustettu kyläläispartioita, jotka kulkevat aamuisin ratsaamassa ja torumassa ulkosalla ulostavia.

Ei kommentteja: