perjantai 29. maaliskuuta 2019

Kaikkien aikojen vaalikevät

KANSAN UUTISET 29.3.2019

Tänä keväänä järjestetään valtakunnalliset vaalit yli 50 maassa. Kansanvallan uskoisi olevan voimissaan ainakin äänestäjien lukumääriä katsoessa.

Maailman suurimmassa demokratiassa Intiassa kahden viikon päästä alkavissa vaaleissa on yli 800 miljoonaa äänioikeutettua – enemmän kuin missään muissa vaaleissa koskaan. Indonesiassa rikotaan 17. huhtikuuta toinen maailmanennätys, kun yli 190 miljoonaa rekisteröityä äänestäjää käy samana päivänä äänestämässä valtiollisissa vaaleissa.

Thaimaassa sunnuntaina pidetyissä parlamenttivaaleissa äänioikeutettuja oli yli 50 miljoonaa. Filippiineillä ainakin 40 miljoonan ihmisen uskotaan äänestävän parlamenttivaaleissa toukokuussa. Pari viikkoa myöhemmin noin 160 miljoonaa ihmistä 27 EU-maassa käy antamassa äänensä europarlamenttivaaleissa.

Koko kevään aikana yli puolitoista miljardia ihmistä käy äänestämässä vaaleissa.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana äänestämässä käyneiden lukumäärä kohoaa yli kahden miljardin, kun mukaan lasketaan viime vuoden puolella pidetyt vaalit maailman väkirikkaimpiin kuuluvissa maissa Pakistanissa, Brasiliassa, Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Bangladeshissa.

Viime syksyn vaaleissa vallanpitäjät vaihtuivat, kun Brasilia sai äärioikeistolaisen presidentin, Meksiko vasemmistointellektuellin ja Pakistanin pääministeriksi valittiin entinen kriketin maailmanmestari. Yhdysvaltojen edustajainhuoneeseen tuli demokraattienemmistö.

Tämän kevään vaaleissa ei ole odotettavissa samanlaista dramatiikkaa. Intiassa hindunationalistinen kansanpuolue pysyy vallassa, vaikka menettää paikkoja kongressipuolueelle ja lukuisille alueellisille ryhmittymille. Indonesiassa presidentti Joko Widodon demokraattisen taistelun puolue jatkaa maan johdossa monien tyytymättömyydestä huolimatta. Filippiineillä kovaotteisen presidentti Rodrigo Duterten demokraattisen puolueen uskotaan päihittävän oikeistolaiset kilpailijansa.

Joissain vaaleissa ikä on valttia. Nigeriassa 76-vuotias presidentti Muhammadu Buhari valittiin viime kuussa uudelleen virkaansa, vaikka oli päättyneellä kaudellaan kuukausien ajan sairauslomalla. Algeriassa sen sijaan sadat tuhannet ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan, ettei 82-vuotias Abdelaziz Bouteflika enää asetu ehdolle vaaleissa. Bouteflika istuu pyörätuolissa eikä ole pitänyt yhtään puhetta vuonna 2013 saadun aivohalvauksen jälkeen. Presidentinvaaleja lykättiin.

Myös sotilaat ovat halukkaita osallistumaan politiikkaan. Israelissa reilun viikon päästä pidettävissä parlamenttivaaleissa kaksi entistä armeijan komentajaa saattaa onnistua sysäämään pääministeri Benjamin Netanjahun vallasta. Myös Nigerian presidentti Buhari on entinen sotilasjohtaja, samoin kuin Thaimaassa vaalikikkailulla pääministeriksi pyrkivä kenraali Prayut Chan-o-cha.

Ainakin Filippiineillä, Thaimaassa ja Nigeriassa tämän kevään vaaleissa on myös ostettu ääniä maksamalla ihmisille puhdasta rahaa.

Monissa muissa maissa vaalit eivät juuri kiinnosta, etenkään nuoria tai matalapalkkaisia. Indonesian sosiaalisessa mediassa kampanjoidaan tyhjän äänestyslipukkeen puolesta. Etelä-Afrikassa toukokuussa pidettävissä vaaleissa valtapuolue ANC:n voitto on niin selvä, että yli 11 miljoonaa äänioikeutettua ei ole viitsinyt rekisteröityä äänestäjiksi.

Myös eurovaaleissa äänestysaktiivisuus jäänee noin 40 prosentin hujakoille. Edellisissä eurovaaleissa vain 13 prosenttia slovakialaisista kävi äänestämässä, tšekeistä 18 prosenttia. 

Euroopassa pidetään tänä keväänä eurovaalien lisäksi valtakunnalliset vaalit 11 maassa.

Ukrainassa ensi sunnuntain presidentinvaalien suosikiksi on noussut näyttelijä Volodymyr Zelenski, joka on jo vuosien ajan esiintynyt presidenttinä suositussa tv-komediasarjassa.

Espanjassa, Belgiassa ja Tanskassa vähemmistöhallitukset mittaavat kannatuksensa parlamenttivaaleissa. Espanjassa ja Tanskassa sosiaalidemokraatit tulevat saamaan mielipidekyselyjen perusteella eniten ääniä. Tanskassa sosiaalidemokraatit haluavat muodostaa yksinään vähemmistöhallituksen, joka pyrkii ennen muuta hillitsemään maahanmuuttoa.

Ei kommentteja: