KANSAN UUTISET 9.10.2020
Ympäristöjärjestö WWF julkaisi viime kuussa hälyttäviä arvioita eläinpopulaatioiden hupenemisesta eri puolilla maailmaa. Villinä elävien nisäkkäiden, lintujen, kalojen, sammakoiden ja matelijoiden populaatiot ovat vähentyneet WWF:n tuoreen raportin mukaan keskimäärin 68 prosentilla sitten 1970-luvun.
Pahin joukkokato on tapahtunut Etelä- ja Keski-Amerikan trooppisilla alueilla, missä eri eläinlajien populaatiot ovat vähentyneet keskimäärin peräti 94 prosenttia ja monet lajit uhkaavat kuolla sukupuuttoon. Pääasiallisena syynä on sademetsien tuho viljely- ja laidunmaiden tieltä.
Makeiden vesien eläinlajien yksilömäärät ovat raportin mukaan vähentyneet samassa ajassa 84 prosentilla eri puolilla maailmaa.
WWF:n tutkimusjohtaja Mike Barrett vertasi eläinkantojen romahtamista dinosaurusten sukupuuttoon.
83-sivuisesta Elävä planeetta -raportista saa silti etsimällä etsiä konkreettista tietoa ahdingossa olevista eläinlajeista. Raportissa mainitaan, että Mekong-joella Kaakkois-Aasiassa 78 prosentilla kalalajeista saalis on vähentynyt vuoden 2000 jälkeen ja suurin kato koskee joen isokokoisimpia kaloja, jotka eivät enää pääse kutupaikoilleen suurten patohankkeiden vuoksi.
Raportissa kerrotaan myös Bramble Cayn korallisaarella Australiassa eläneestä riuttamosaiikkirotasta, joka kuoli muutama vuosi sitten sukupuuttoon ilmaston lämpenemisen aiheuttaman merenpinnan kohoamisen vuoksi.
Etelä- ja Keski-Amerikassa lajikato koskee ennen muuta matelijoita, sammakoita ja kaloja. Pelkästään Panamassa kymmenet sammakkolajit ovat kuolleet sukupuuttoon sairastuttuaan loissienen aiheuttamaan tautiin nimeltä kytridiomykoosi.
Samalla kun sammakoiden määrä on vähentynyt Etelä- ja Keski-Amerikassa, muualla maailmassa niiden määrä on viime vuosina kasvanut. Vapaina luonnossa elävien selkärankaisten eläinten populaatiot ovat muutenkin kasvaneet hieman viime vuosina Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.
WWF:n raportin luvut perustuvat Lontoon eläintieteellisen seuran tietopankkiin koottuihin tutkimuksiin eläinpopulaatioiden muutoksista eri puolilla maailmaa. Tietopankissa viitataan yli 20 000 tutkimukseen 4 392 selkärankaisesta eläinlajista. Suurin osa tutkimuksista on tehty Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
Tietopankista hakemalla käy ilmi, että naurulokkien ja varpusten määrä väheni Euroopan maissa 60 prosentilla 1980- ja 90-luvuilla. Borneonorankien määrä taas puolittui vuodesta 1993 vuoteen 1998. Kaviaaristaan kuuluisan kitasammen pyynti Ural-joen alajuoksulla putosi seitsemäsosaan vuosina 1993–1995.
Kuudessa Afrikan maassa norsujen määrä romahti kymmenesosaan vuodesta 1970 vuoteen 1995. Tällä vuosituhannella norsukanta on kuitenkin kohentunut hiukan Etelä-Afrikan, Kenian ja Tansanian kansallispuistoissa.
Maailman makean veden kalalajeista kolmasosa elää Amazonin vesistöissä, ja näistä puolet eli noin 1 500 lajia on joen pohjamudissa eläviä monnikaloja. Tietopankista ei löydy tietoa Amazonin monneista, mutta joen yläjuoksulla Brasiliassa tehdyn tutkimuksen mukaan piraijojen määrä on viime vuosina lisääntynyt.
Miksi kaukaisten eläinlajien joukkokadosta sitten pitäisi välittää, etenkin jos on kyse rottaeläimistä tai sammakoista?
Suuri osa WWF:n raportista pyrkii perustelemaan sitä, miksi luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on välttämätöntä ihmisten terveydelle, taloudelle ja ruokaturvalle.
”Sen lisäksi että nautimme luonnon antimia, hyönteiset pölyttävät satomme ja maaperän pieneliöt pitävät maamme viljelykelpoisena. Vesikasvit tarjoavat elinympäristöjä kaloille ja niityt ravintoa karjalle. Luonto auttaa meitä myös selviytymään ilmastonmuutoksen seurauksista ja hillitsemään luonnonkatastrofien seurauksia.”
Raportin mukaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ihmiskunnan olisi muutettava radikaalisti ruuan ja energian tuotantotapoja ja kulutusta. Luonnonsuojelualueita tulisi lisätä, luonnonvarojen käyttöä tulisi vähentää merkittävästi, ja ruuantuotannon tulisi olla kasvipainotteista. Lisäksi nykyistä talousjärjestelmää tulisi muuttaa oikeudenmukaisemmaksi ja luontoa kunnioittavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti