torstai 11. syyskuuta 2008

Iloiset päivät Floridassa

KU-VIIKKOLEHTI 12.9.2008

Tähän aikaan vuodesta lehdissä julkaistaan muistelujuttuja New Yorkin ja Washingtonin tapahtumista seitsemän vuotta sitten. Hiukan marginaalisemmissa julkaisuissa palstatilaa voidaan antaa myös syyskuun 11. päivän tapahtumien virallista kertomusta epäileville tahoille, jotka kutsuvat itseään 911-totuusliikkeeksi.

Totuusliikkeen näkemyksiä kuullaan myös tänä iltana tv-kanava JIM:illä esitettävässä dokumenttielokuvassa Loose Change, jossa selvitetään muun muassa World Trade Centerin rakennuksen 7 erikoista sortumista. Reilun sadan metrin päässä World Trade Centerin kaksoistorneista sijainnut 47-kerroksinen WTC-7 luhistui kuin räjähteillä puretut talot purkutyömailla, kahdeksan tuntia WTC-1:een ja WTC-2:een tehtyjen lentokoneiskujen jälkeen.

Syyskuun 11. päivän tapahtumiin omistautuneilla nettisivustoilla käydään nyt kiivasta keskustelua Yhdysvaltojen teknillisen tutkimuskeskuksen (NIST) uudesta raportista, jossa WTC-7:n romahtaminen selitetään tulipalon aiheuttamalla lämpölaajenemisella. Yli 900-sivuinen raportti ei vakuuta epäilijöitä. Koskaan aiemmin teräsrakenteinen kerrostalo ei ole romahtanut tulipalossa.

Toinen virallisen kertomuksen epäilyttävistä aukoista koskee lentokonekaappareiksi väitettyjä miehiä ja näiden henkilöhistoriaa. Pian iskujen jälkeen julkistettiin 19 kaapparin nimet ja valokuvat. Väitetyistä kaappareista 15 oli Saudi-Arabian kansalaisia. Julkaistuista lentokoneiden matkustajaluetteloista ei kuitenkaan löydy yhtään arabialaista nimeä.

Sitäkin oudompaa on se, että 19 miehestä ainakin kahdeksan osoittautui olevan elossa.

Lentokapteeni Abdulrahman Al-Omari ilmoittautui henkilökohtaisesti Yhdysvaltojen konsulaatissa Jeddassa Saudi-Arabiassa pyytäen selitystä asiaan. Waleed Al-Shehri kertoi Marokossa lehtimiehille lähteneensä Yhdysvalloista jo vuotta aiemmin. Petrokemiantehtaassa Saudi-Arabiassa työskentelevä Salem Al-Hamzi vakuutti brittilehti Telegraphille, ettei hän ollut eläissään käynyt Yhdysvalloissa.

Myös Mohamed Atta, ehkäpä kuuluisin kaikista kaappaajista, saattaa olla edelleen elossa. Attan isä, egyptiläinen juristi, kertoi puhuneensa poikansa kanssa puhelimessa 13. syyskuuta 2001. Tiedusteltuaan pojaltaan tämän olinpaikkaa Mohamed Atta vastasi: ”Kysy Mossadilta.”

Virallisen historiankirjoituksen mukaan Mohamed Atta opiskeli arkkitehdiksi Kairon yliopistossa ja pääsi jatko-opintoihin Saksaan Hampurin teknilliseen yliopistoon. Vuonna 1999 valmistunut lopputyö käsitteli syyrialaisen Aleppon kaupungin vanhankaupungin restaurointia.

Saksassa ollessaan Attan kerrotaan kiinnostuneen radikaalista islamista ja perustaneen Al-Qaidan solun Hampuriin. Vuosina 1999–2000 hänen sanotaan vierailleen Afganistanissa Osama bin Ladenin sotilasleirillä.

Kesällä 2000 hän lähti Yhdysvaltoihin ja ilmoittautui Huffman Aviationin lentokouluun Venicen pikkukaupungissa Floridassa, mistä hän sai lentäjän paperit joulukuussa. Sen jälkeen Attan kerrotaan harjoitelleen Boeing-koneella lentämistä simulaattoreissa eri puolilla Yhdysvaltoja.

Liittovaltion poliisin FBI:n mukaan hän vieraili kesällä 2001 Espanjassa ja palasi Yhdysvaltoihin heinäkuussa 2001.

Syyskuun 11. päivän aamuna Attan kerrotaan olleen Bostonista lähteneen American Airlinen Boeing 767 -koneen ohjaksissa, kun kone törmäsi World Trade Centerin pohjoistorniin.

Venicessä Floridassa Mohamed Atta muistetaan kuitenkin elämäntavoista, jotka eivät ihan vastaa kuvaa islamilaisesta fundamentalistista. Yhdysvaltalainen tutkiva journalisti Daniel Hopsicker on kirjoittanut Attan Floridan ajoista kirjan Welcome to Terrorland. Mohamed Atta & the 9-11 Cover-up in Florida.

Paikallisten asukkaiden haastatteluihin perustuvan kirjan mukaan Atta seurusteli parikymppisen stripteasetanssijan Amanda Kellerin kanssa ja asui pari kuukautta yhdessä tämän kanssa keväällä 2001. Kertomusten mukaan Atta ja Keller kävivät melkein joka ilta yökerhoissa. Atta joi Stolichnaya-vodkaa ja käytti kokaiinia. Hän pukeutui kuin mafioso, rakasti timanttikoruja ja kuunteli hiphopbändi Beastie Boysia. Kellerin mukaan Attan lempiruokaa oli porsaankyljys.

Attan ystäväpiirin muodostivat lähinnä toiset lentäjät, saksalaiset ja itävaltalaiset, joista kaikilla oli lentoluvat ennestään muista maista. Atta oli kirjoilla myös kansainvälisessä upseerikoulussa Maxwellin lentotukikohdassa naapuriosavaltiossa Alabamassa.

Google-videona löytyy Hopsickerin tekemä haastattelu, jossa Amanda Keller kertoo yhteisistä ajoistaan Mohamed Attan kanssa. Tarinan mukaan seurustelu päättyi, kun Atta nolasi Kellerin tanssimalla yökerhossa surkeasti äänenvahvistimen päällä seisten. Kellerin alettua seurustella toisen miehen kanssa Atta kosti hänelle surmaamalla ja paloittelemalla hänen kissansa ja viisi kissanpentua.

Myöhemmin Keller kiisti koskaan tunteneensa Mohamed Attan ja muutti Ohioon. Sitä ennen FBI:n agentit olivat käyneet hänen luonaan lukuisia kertoja.

Daniel Hopsickerin mukaan Huffman Aviationin lentokoulussa pyöritettiin huumekauppaa Latinalaisen Amerikan maista. Paikalliset huumepoliisit kertoivat, että heitä oli kielletty sekaantumasta lentokoulun operaatioihin. Lentokoulun omistaja, äärioikeistolainen mormonipohatta Wallace Hilliard oli ostanut useita lentokouluja Floridasta vain pari kuukautta ennen Attan ja satojen muiden arabimiesten saapumista.

FBI:n agentit takavarikoivat lentokoulun lentorekisterit ja muut asiakirjat aamuyöllä 12. syyskuuta 2001. Floridan kuvernööri Jeb Bush oli FBI:n miesten mukana, kun paperit lennätettiin Washingtoniin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suomalainen WTC 7 -sivu löytyy täältä:

http://www.wtc-7.blogspot.com/

J. J. Rintala kirjoitti...

"Kellerin alettua seurustella toisen miehen kanssa Atta kosti hänelle surmaamalla ja paloittelemalla hänen kissansa ja viisi kissanpentua."

Tuohon voisin kommentoida sen verran, että - ainakin minun tietojeni mukaan - muslimit arvostavat suuresti kissoja, sillä ne olivat profeetta Muhammadin lempieläimiä. Näin ainakin olen kuullut. Attan julmuus kissoja kohtaan lisää sen mahdollisuuden epätodennäköisyyttä, että hän olisi ollut muslimifundamentalisti.