Mitä Mubarakin jälkeen?

KU-VIIKKOLEHTI 11.2.2011

Satelliittikanava Al-Jazeeran verkkotoimittaja kuvaili alkuviikosta elävästi mielenosoittajien arkea Kairon Tahrir-aukiolla. Aukion reunoilla metalliromusta ja muista isommista jätteistä kyhättyjen barrikadien luona nuorten miesten ryhmät tarkastavat, että alueelle saapuvat eivät kanna aseita. Näiden järjestysmiesten takana päivystää joukko nuoria, jotka voivat toimia tiedottajina tai oppaina aukiolle saapuville median edustajille.

Keskempänä on torialue, josta voi ostaa teetä tai linssiruokaa – tai Egyptin lippuja. Aukion ytimessä mielenosoittajien pystyttämien telttojen vieressä on rivissä makeiskärryjä.

Kun reportteri istuutuu alas tekemään haastattelua, hänelle tuodaan patonkia, jonka päälle on levitetty Pohjois-Afrikan maissa suosittua ranskalaista La vache qui rit -sulatejuustoa. Opiskelijapoika tarjoutuu hankkimaan vieraille huopia, mikäli nämä aikovat jäädä aukiolle yöksi.

Mielenosoittajien joukossa olevat sähkömiehet ovat järjestäneet katulampuista virtaa matkapuhelinten ja kannettavien tietokoneiden lataamiseen sekä alueen keskelle rakennetun lavan äänentoistoon.

Tahrir-aukio, eli Vapautuksen aukio, on noin 200 metriä leveä ja 400 metriä pitkä tila, jota reunustaa kaksi vilkasta liikenneväylää ja niitä yhdistävä liikenneympyrä. Aukion eteläpäässä on hallituksen valtava hallintorakennus ja presidentti Hosni Mubarakin NDP-puolueen päämaja. Aukion laidalla sijaitsee useita hotelleja, ja pohjoisessa on Egyptiläinen museo, jonka edessä on yleensä ollut pitkä jono turistibusseja.

Mikä on saanut parhaimmillaan yli miljoona ihmistä Egyptin suurimpien kaupunkien kaduille osoittamaan mieltään presidentti Mubarakin hallitusta vastaan?

Keskeisiä syitä ovat ainakin nuorten työttömyys ja ruuan hinnannousu, sananvapauden puute, viranomaisten korruptio ja poliisin mielivallan aiheuttama katkeruus.

Suurmielenosoitukset kutsui koolle Facebook-ryhmä nimeltä Huhtikuun 6. päivän nuorisoliike. Ryhmä perustettiin vuonna 2008 tukemaan tekstiilityöläisten lakkoa Mahalla al-Kubran kaupungissa Niilin suistossa. Sen jälkeen liike on järjestänyt lukuisia mielenosoituksia, joissa on peräänkuulutettu demokraattisia uudistuksia.

Tiistaina kaksi viikkoa sitten järjestetyn ”Vihan päivän” mielenosoituksessa vaadittiin sisäministerin eroamista, 30 vuotta jatkuvasti voimassa olleen poikkeustilan kumoamista ja minimipalkan nostamista. Pian protesteissa vaadittiin jo presidentti Mubarakin luopumista vallasta.

Virallisempaa oppositiota edustaa YK:n atomienergiajärjestön IAEA:n entisen pääsihteerin ja vuoden 2005 Nobelin rauhanpalkinnon saajan Mohamed ElBaradein vuosi sitten perustama Kansallisen muutoksen järjestö (NAC). Koalitiossa on mukana edustajia Egyptin olemassaolevista oppositiopuolueista oikeistosta vasemmistoon, vaikutusvaltaisesta Muslimiveljeskunnasta sekä huomattava määrä kirjailijoita, toimittajia ja kulttuurivaikuttajia.

ElBaradein NAC-järjestön vaatimuksena ovat olleet perustuslain muutokset ja vapaiden vaalien järjestäminen.

Vuodesta 1981 vallassa ollut Hosni Mubarak vastasi demokratialiikkeen vaatimuksiin erottamalla hallituksensa, korottamalla julkisen alan työntekijöiden palkkoja ja lupaamalla olla asettumatta ehdolle ensi syksyn vaaleissa.

Mubarak nimitti uudeksi varapresidentiksi tiedustelupalvelun johtajan Omar Suleimanin. Uudeksi pääministeriksi tuli entinen ilmavoimien komentaja Ahmed Shafik. Neuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa johtaa puolestaan sotavoimien komentaja Sami Annan.

Valta maassa on tällä hetkellä tiukasti armeijan hallussa. Armeija on myös pitkään saanut esiintyä mielenosoittajien ja kansainvälisen median silmissä maltillisena tahona. Viime viikolla sotilaat puolustivat Tahrir-aukion mielenosoittajia Mubarakin hallituksen palkkaamailta iskujoukoilta, joista suuri osa oli todellisuudessa siviilipukuisia poliiseja.

Foreign Policy -lehdessä kirjoittava Yhdysvaltojen merisotakoulun professori Robert Springborg toteaa, että armeijan kasvaneen roolin vuoksi demokratialiikkeen peli on pelattu.

”Armeijan ylin johto ei aio suostua siviilien johtaman edustuksellisen järjestelmän alaisuuteen. Todennäköisesti armeija ryhtyy nyt neuvotteluihin itse valitsemiensa opposition edustajien kanssa”, Springborg kirjoittaa.

Todellinen demokratialiike jätetään hänen arvionsa mukaan neuvottelujen ulkopuolelle, ja osa aktivisteista pidätetään. Brittilehti Guardian kertoi jo keskiviikkona armeijan sotilaiden tekemistä pidätyksistä, joissa mielenosoittajia on hakattu ja kidutettu muun muassa Egyptiläisen museon tiloissa.

Egyptin tapahtumia ei voi myöskään tarkastella irrallaan suurvaltapolitiikasta. Egypti on Yhdysvaltojen toiseksi suurin sotilaallisen avun vastaanottajamaa heti Israelin jälkeen. Mubarakin hallitus on pysynyt pystyssä nimenomaan Yhdysvaltojen tuella, joka kohosi viime vuonna 1,5 miljardiin dollariin.

Yhdysvaltojen vaatimuksesta Mubarak on suostunut Gazan alueen saartoon, Kansainvälisen valuuttarahaston vyönkiristys- ja yksityistämisohjelmiin ja lähettämään sotilaita Persianlahden sotaan.

”Lähi-idän maiden diktaattorit ovat nukkehallitsijoita, jotka toteuttavat länsimaiden talousintressejä”, toteaa kanadalainen kuuluisa globalisaatiokriitikko, Ottawan yliopiston entinen taloustieteen professori Michel Chossudovsky.

Hän kirjoittaa Global Research -verkkosivustolla Yhdysvaltojen hallitusta lähellä olevan sananvapausjärjestön Freedom Housen hankkeista, joissa Egyptin toisinajattelijoita on koulutettu sosiaalisen median käytössä ja kansalaisliikkeiden strategisessa suunnittelussa.

”Yhdysvaltojen hallituksen tavoitteena on kaapata protestiliike puolelleen ja asettaa Hosni Mubarakin tilalle toinen tottelevainen valtionpäämies pitäen samalla yllä illuusiota siitä, että poliittinen muutos olisi tapahtunut.”

Toiset kommentaattorit ovat optimistisempia.

”Olennaista ei ole se, kuka on Mubarakin seuraaja, vaan että syntyy uusi demokraattinen järjestelmä. Kuka sitten pääsee valtaan, liberaalit, vasemmisto vai Muslimiveljeskunta, se jää egyptiläisten päätettäväksi”, arvelee Al-Jazeera-kanavan politiikan toimituksen esimies, palestiinalainen Marwan Bishara.